HYY:n Vihreät / De Gröna vid HUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYY:n Vihreät / De Gröna vid HUS"

Transkriptio

1 HYY:n Vihreät / De Gröna vid HUS Toimintakertomus 2007 Yleistä HYY:n Vihreät ry (HyVi) on 1983 perustettu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa (HYY), Helsingin yliopistolla ja niiden ulkopuolella aktiivisesti vaikuttava puoluepoliittisesti sitoutumaton, riippumaton kansalaisjärjestö. HyVin politiikka muotoutuu sen jäsenten kiinnostusten ja ajankohtaisten teemojen mukaan. Kansalaisjärjestönä HyVin toiminta kohdistuu akateemisen maailman lisäksi vaikuttamiseen niin kaupungin kuin koko maan, maanosan ja maailman politiikkaan. HyVin toiminnan perustan muodostavat parillisten viikkojen tiistaisin toimistollamme Uudella ylioppilastalolla järjestettävät kokoukset. Niissä käydään antoisaa keskustelua ajankohtaisista aiheista ja suunnitellaan tulevaa toimintaa. Järjestämme myös runsaasti erilaisia tilaisuuksia, jotka ovat aina avoimia kaikille kiinnostuneille. Toimintamme tavoittaakin jäsenistön lisäksi paljon järjestön ulkopuolisia ihmisiä. Asioiden valmistelun ja päätöksenteon kaikkinainen läpinäkyvyys ovat oikeudenmukaisen päätöksenteon ja legitiimin vallankäytön parhaat takeet. Hallitukset HYYn Vihreiden vuosikokous pidettiin Uuden Ylioppilastalon Mannerheim-salissa. Puheenjohtajaksi valittiin Lotta Kortteinen. Hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt (suluissa vastaavuudet): Antti Miettunen (varapuheenjohtaja), Martti Tulenheimo (taloudenhoitaja, vaalipäällikkö), Niklas Piiparinen (sihteeri), Laura Nordström, Maaria Haikarainen, Matti Parry, Nina Saarilaakso, Markus Koljonen, Petri Suninmäki. Tilintarkastajiksi valittiin Liisa Selvenius ja Sanna Salo. Varatilintarkastajiksi valittiin Tapio Laakso ja Anna-Maria Rajala. Ajankohtana syksyn katsottiin sopivan paremmin uuden hallituksen valintaan ja uusien toimijoiden aktivoimiseen. Loka-marraskuussa pidettiin Domus Academican Benitassa ylimääräinen kokous, jossa HyVi sai uuden hallituksen. Puheenjohtajaksi valittiin Antti Miettunen.

2 Hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt vastaavuuksineen: Laura Keski-Hakuni (vpj), Minna Zetterman (sihteeri), Martti Tulenheimo (rahastonhoitaja), Vilma Apia (kampanjavastaava), Tiina Oikarinen (kampanjavastaava) ja Erkki Perälä (tiedottaja). Tilintarkastajina jatkoivat Liisa Selvenius ja Sanna Salo ja heidän varatilintarkastajinaan Tapio Laakso ja Anna-Maria Rajala. HYY, politiikka ja toiminta Vuonna 2007 HyVi aloitti toimintansa oppositioasemasta. Tilanteeseen päädyttiin hallitusneuvottelujen alustavien kierrosten jälkeen sitoutumattomien ryhmien yksipuolisella ilmoituksella. Reilun kaupan kahvi Vuoden alkupuolella hyviläisiä puhutti eniten kahvi. Eräissä Unicafen opiskelijaruokaloissa oli vaihdettu Reilun kaupan sertifikaatilla ollut kahvi suomalaisen kahvintuottajan tuottamaan "eettiseen kahviin". HyVin toimesta esitetyllä kritiikillä oli selkeä vaikutus myös HYY Yhtymän aiempaa tarkempaan suhtautumiseen asiaan: Porthanian ja Aleksandrian välisessä yhdyskäytävässä sijaitsevaa palkittua Portaali-kahvilaa kehitetään jatkuvasti Reilun kaupan ehdoilla ja Unicafen henkilökunnan koulutustasoa asiaa koskien kehitetään jatkuvasti. Eduskuntavaalit HyVi ei järjestönä osallistunut eduskuntavaaleihin. Maaliskuun 2007 eduskuntavaalien vaalityöhön osallistui kuitenkin useita hyviläisiä, sekä vaalipäällikköinä, kampanja-aktiiveina että tärkeää kenttätyötä tehden. Samalla useilla ehdokkailla Helsingissä ja Uudellamaalla oli HyVi-, Maailmanpyörä- ja HYY-taustaa. Helsingin Vihreiden vaalitulos, viisi kansanedustajaa, oli kautta aikain paras. Hyviläisten vaali-aktiivien vahva osaaminen ja sitoutuneisuus ehdokkaidensa kampanjatyöhön saivat tunnustusta vaalien jälkeen. Välillisesti se voitiin myös huomata HyViin kuuluvien eduskunta-avustajien määrän tasaisena kasvuna vuoden aikana. Opintoraha SYL:n ja ylioppilaskuntien ajama opintorahan ja tulorajojen korotus toteutui Vanhasen II hallituksen neuvotteluvaiheessa keväällä 2007, astuen voimaan vuoden 2008 kuluessa. Erityisesti HYYssä ja SYL:ssä vuosina sosiaalipoliittisina vastaavina toimineet Liisa Selvenius ja Laura Nordström tekivät kovaa ja tuloksekasta työtä. HYY Yhtymän omistajastrategia-asiakirja Edustajistossa hyväksyttiin uudistettu omistajastrategia-asiakirja, eli OMSTRA. HYYn Vihreät osallistuivat prosessiin sen kaikilla käsittelytasoilla, saaden aikaan hyvääkin keskustelua HYYn yhtymärakenteesta ja toimintatavoista. Hostel Academica Yksi kevään kuumista puheenaiheista edustajisto- ja yhtymätasolla oli Domus Academican opiskelija-asuntojen muuttaminen Hostel Academican kesähostellikäytöstä ympärivuotisiksi hotellimajoitushuoneiksi. Asia tuli esille ensimmäistä kertaa HYYn Business Schoolissa

3 Tampereella , jossa hyviläisistä olivat läsnä Maaria Haikarainen, Antti Miettunen, Matti Parry, Niklas Piiparinen ja Anna-Maria Urhonen. Aiheesta käytiin myös keskustelua Ylioppilaslehdessä, joka sai ainejärjestöjen edustajia syyttämään puheenvuoroissaan HYYn Vihreitä asian "vuotamisesta" lehdistölle ja vaatimaan "rankaisua". Ehdotus asuntojen muuttamisesta kuitenkin torjuttiin edustajistossa ja syytökset HyViäkin kohtaan vaimenivat, kun havaittiin ensimmäisen tiedon asuntoja kohtaan tehdyistä kaavailuista olevan luettavissa HYAL:n blogista. Ylioppilaslehti ja Villiviini Hyviläisten ajama linja HYYn asioiden julkisesta käsittelystä sai erilaisia muotoja vuoden 2007 aikana. Ylioppilaslehden mielipidekirjoituksissa HyVin jäsenet olivat aktiivisimpia kuluneella edustajistokaudella. Samalla HYYn Vihreiden Villiviini-blogissa on ollut luettavissa ja kommentoitavissa monia ylioppilaskuntalaisia koskettavia asioita. Villiviini on ollut ylioppilaskunnan aktiivisimpia keskustelufoorumeita netissä. Rauhanaktivismi HYYn Vihreät on jatkuvasti oman toimintansa perusperiaatteiden mukaisesti kritisoinut aseteollisuuden läsnäoloa HYYn ulosvuokraamissa kiinteistöissä järjestettiin Patrian vastainen mielenosoitus Kaivotalon edustalla yhdessä Sitoutumattoman vasemmiston ja Sadankomitean kanssa. Älä Osta Mitään Marraskuussa HyVin toteuttama Älä Osta Mitään -päivän vaihtopöytä Porthanian aulassa oli menestys ja herätti sukupolvikuilut ylittävää kiinnostusta. Erityisesti paikalle tuodun tavaran korkea laatu ilahdutti. Yliopisto 2010 Kampanjavuoden 2008 HyVi avasi Porthaniassa järjestetyllä Yliopisto 2010 tempauksella, jonka tarkoituksena oli levittää opiskelijoille tietoa yliopistolain uudistamisesta. Parhaillaan tekeillä oleva laki tuo toteutuessaan merkittäviä muutoksia yliopistojen rahoitukseen sekä hallintomalliin. Laki avaa mahdollisuuden myös lukukausimaksujen perimiselle. Helsingin yliopiston Attacin, Opiskelijoiden Sosialidemokraattisen yhdistyksen ja Sitoutumattoman vasemmiston kanssa järjestämässämme mielenilmauksessa jaoimme yliopistolaisille infopamfletteja sekä möimme tutkintotodistuksia yliopistojen kaupallista kuvastaaksemme. Tapahtuma herätti paljon mielenkiintoa niin Helsingin yliopistolla kuin valtakunnallisesti. Tempauksestamme uutisoitiin muun muassa Taloussanomissa, Kalevassa, Kainuun Sanomissa, Metro-lehdessä sekä Uutislehti 100:ssa. Maahanmuuttajat ja B-luvat HYYn Vihreät otti vuosina 2006 ja 2007 aktiivisesti kantaa maahanmuuttajiin kohdistettujen hallinnollisten käytäntöjen epäkohtiin. Muun muassa ns. B-lupien vastustaminen yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa toteutetussa mielenosoituksessa ja Emma Karin järjestämä turvapaikkapeli-ilta helmikuussa olivat omalta osaltaan muuttamassa hallintokäytäntöjä hitaasti parempaan suuntaan jo vuoden 2007 aikana.

4 Ulkomaalaisviraston ylläpitämälle säilöönottokeskusjärjestelmälle esitetty kritiikki sai myös julkisuutta syksyllä Hyviläiset ottivat osaa muun muassa Naze Aghain käännyttämistä vastustaneeseen mielenosoitukseen Metsälän piikkilangalla ympäröidyn säilöönottokeskuksen ulkopuolella. Mielenosoittajien turvallisuutta vartioi seitsemän poliisipartiota ja poliisihelikopteri. ViNO Yhteistyö Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden kanssa oli laaja-alaista ja molempia järjestöjä kehittävää.. HyVi järjesti ViNOn opiskelijatapaamisen Helsingissä Jyväskylässä järjestettyyn kevätliittokokoukseen saatiin totuttuun tapaan HyViltä täydet jäsenmäärän sallimat kahdeksan osanottajaa. ViNOn jäsenjärjestötapaamisessa HyViä edustivat puheenjohtaja ja sihteeri. Yhteistyössä järjestettiin myös tekijänoikeusseminaari Vanhalla ylioppilastalolla Opiskelijatapaamisessa Tampereella HyVi edustus tehtiin puheenjohtajan toimesta. Syksyn kokouksessa ViNO:n puheenjohtajiksi valituilla Heikki Korpelalla ja erityisesti Laura Nordströmillä on taustaa HyVissä toimimisesta. Sitä vastoin ViNO:n opiskelijavaltuuskunnan kautta organisoidun Avoliiton toiminta ei kaikilta osiltaan vastannut HyVin toiveita vuoden 2007 aikana. Organisaatio hakee vielä selkeästi toimintatapoja ja osallistumismuotoa. Samalla esiintyi eriäviä näkemyksiä SYL:n liittokokouksessa toimimisen suhteen. Vaaliraastin HYYn Vihreiden vaalilehti Raastin ilmestyi jälleen syksyn 2007 edustajistovaaleissa. Lehden päätoimittivat Veikko Eranti ja Jehki Härkönen. Lehden sisältöä ideoitiin keväästä asti. Lehden kriittisestä sisällöstä HYYssä toteutettuun talous- ja opiskelijapolitiikkaan vallitsi yhteisymmärrys. Myös lehden levikki haluttiin mahdollisimman suureksi painoon mennyttä lehteä jaettiin kampuksilla edustajistovaalien aikana suoraan äänestäjille peräti kappaletta, sen kokonaislevikin ollessa 5000 kpl. Lehden takakannessa ollut Sitoutumattoman Vasemmiston kanssa toteutettu yhteiskirjoitus "Marraskuun manifesti" herätti laajasti keskustelua HYYssä. Vaalikampanja HYYn edustajistovaalit pidettiin , ennakkoäänestysten ollessa HyVi lähti vaaleihin 2000-luvun toimijoille täysin uudesta asemasta, oppositiosta. Tavoitteeksi asetettiin täyden ehdokaslistan (60 ehdokasta) kerääminen ja edustajistopaikkojen lukumäärän nostaminen aiemmasta kahdeksasta. Tämä tavoite myös täytettiin. Lisäksi HYY:n Vihreät nousivat HYYn hallitukseen ja saivat runsaasti uusia toimijoita mukaan. Vaaleja voidaankin HyVin kannalta pitää erittäin onnistuneena, vaikka yleinen äänestysprosentti jäi edelleen alle 35 %:n. HYYn Vihreiden vaalityöryhmään kuuluivat Martti Tulenheimo (vaalipäällikkö), Lotta Kortteinen, Antti Miettunen ja Niklas Piiparinen. Ensimmäinen vaalikokous pidettiin ja samalla teemalla jatkettiin Tapaamisissa 17., 20. ja suunniteltiin alustavasti vaaliohjelmaa ja -kampanjaa, 4. ja keskityttiin vaaliohjelman muokkaamiseen valmiiksi. Lotta Kortteisen, Laura Nordströmin ja Matti Parryn panostus oli ohjelman valmistumisessa

5 ratkaiseva. Ehdokkaiden vaalikuvat otettiin Timo Wrightin toimesta Uudella Ylioppilastalolla. HyVin varsinaiset ehdokastapaamiset olivat 2. ja , näissä tapaamisissa valmisteltiin muun muassa ehdokkaiden henkilökohtaisia vaalimateriaaleja. HyVin hallituksen jäsen Markus Koljonen tarjoutui suunnittelemaan vaaliflaijerin sellaisen haluaville ehdokkaille, ja myös toteutti tämän korkeatasoisesti kiireellisestä aikataulusta huolimatta. HyVin järjestämä "Uusien ilta" oli onnistunut. Tilaisuudessa kävivät puhumassa järjestössä aiemmin vahvasti mukana olleet kansanedustaja Johanna Sumuvuori ja Vihreän Sivistysliiton koulutussuunnittelija Ville Ylikahri. HYY:n Vihreiden vaaliaseena oli jo toista kertaa peräkkäin HyVi-tarralla varustettu Reilun kaupan banaani. Alun perin Veera Luoma-ahon innovoimaa vaalibanaanien jakoa toteutettiin kumpanakin vaaliviikkona lehtienjaon yhteydessä hyvällä menestyksellä. Jäsenrekrytointi HYY:n Vihreiden jäsenmäärä kasvoi yli puolella entisestään syksyllä 2007 ja oli vuoden lopussa 168 henkilöä. Onnistunut näkyminen Yliopiston avajaisviikolla ja varsin välittömässä tunnelmassa vietetty Uusien ilta loi hyvän pohjan uusien aktiivien mukaantulolle. Tässä yhteydessä osallistuttiin HYYn avajaiskarnevaaleille ja HYYn järjestötoreille ja Myös vaalit ovat perinteisesti olleet kanava tulla mukaan HyVin toimintaan. Vaalien alla painotettiin erityisesti edustajistoryhmän muodostumista mahdollisimman laajalle pohjalle - myös varajäsenet ja kaikki HYY-politiikasta kiinnostuneet ovat aina tervetulleita edustajistoryhmän toimintaan. Onnistuneen osallistamisen kautta HyVin jäsenpohja on varsin vakaa lähdettäessä toimintakaudelle Luottamustoimet Vuoden 2007 aikana hyviläisiä oli useissa HYYn, HYY-Yhtymän ja yliopiston toimielimissä. HYY-Yhtymän hallituksessa toimi Matti Parry (varapuheenjohtaja), hallintoneuvostossa Maaria Haikarainen ja Antti Miettunen, talousvaliokunnassa (nimi muutettiin vuoden aikana Talousjohtokunnaksi) Niklas Piiparinen ja Joonas Rentola, kiinteistöjohtokunnassa Jehki Härkönen ja Amu Urhonen, Unicafen hallituksessa Emma Kari, Ylioppilaslehden kustannuksen hallituksessa Tapio Laakso ja Vanhan Ylioppilastalon hallituksessa Martti Tulenheimo (varapuheenjohtaja). Vanhan ylioppilastalon säätiön hallituksessa toimivat Linus Lång ja Antti Miettunen. Helsingin yliopiston konsistorin jäsenenä toimi Johanna Nuorteva ja hänen varajäsenenään Antti Miettunen. Humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa toimi Jehki Härkönen. HYYn keskusvaalilautakunnassa toimi Anna-Maria Rajala ja Opiskelijakirjaston johtokunnassa Martti Tulenheimo. HOAS:n valtuuskunnassa toimivat Niina Saarilaakso ja Niklas Piiparinen ja opintotukilautakunnassa Laura Nordström. HyVi muistutti edelleen, että ylioppilaskunnan toiminnan täytyy olla vastuullista koko maailman näkökulmasta. Vuonna 2007 HyVin kahdeksanhenkinen edustajistoryhmä varajäsenineen jatkoi aktiivista ja aloitteellista osallistumistaan HYY:n asioiden valmisteluun, päätöksentekoon ja HYY:n

6 poliittisen kulttuurin kehittämiseen. HYY:n Vihreiden Edustajistoryhmän puheenjohtajana toimi Antti Miettunen ja varapuheenjohtajana Piitu Viittanen. SYL:n hallituksessa toimi sosiaalipoliittisena vastaavana Laura Nordström. Lotta Kortteinen (vpj) ja Laura Nordström toimivat ViNO:n opiskelijavaltuuskunnassa. ViNO:n puheenjohtajina toimivat Tapio Laakso ja Amu Urhonen.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Tehdään siitä helppoa! Tehdään siitä helppoa! Terhi Niinimäki. Terhi Niinimäki. Tehdään siitä helppoa! Tehdään siitä helppoa!

Tehdään siitä helppoa! Tehdään siitä helppoa! Terhi Niinimäki. Terhi Niinimäki. Tehdään siitä helppoa! Tehdään siitä helppoa! Tehdään siitä helppoa! Eettisten valintojen ei pitäisi olla vaikeita, vaan yliopiston tulisi mahdollistaa ne opiskelijoille. Tasa-arvoa, opetusta, terveyttä ja toimeentuloa opiskelijoiden eikä liike-elämän

Lisätiedot

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA Eduskuntavaalit 2007 Presidentinvaali parlamenttivaalit Kunnallisvaalit Ehdokkaan täydellinen nimi Jukka Tapio Relander Puolue / valitsijayhdistys Vihreät Vaalikampanjan

Lisätiedot

Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaali-info Katja Hintikainen

Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaali-info Katja Hintikainen Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vaali-info 22.11.2017 Katja Hintikainen Vaali-infon ohjelma Esittäytymiskierros Kampanjointi osana vaalivaikuttamista Kepan ehdotus kampanjakonseptiksi + keskustelu

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuusto Pöytyän kunta Vapaa-aikapalvelut 10/2015 Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö 12.10.2015 Eerika Karjalainen,

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017 Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017 Toimintakertomus 1. Tehtävä ja tavoitteet 2. Järjestöllinen toiminta 3. Poliittinen toiminta 4. Tapahtumat 5. Vaalitoiminta

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella Sivu 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 270 Kokouksen avaus 271 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

HALLITUS PÖYTÄKIRJA Nro: 5/2017

HALLITUS PÖYTÄKIRJA Nro: 5/2017 HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUS PÖYTÄKIRJA Nro: 5/2017 Aika: 16.2.2017 klo 10.32 10.56 Paikka: kokoushuone Rydman, Kaivokatu 10 A, 9. krs Läsnä: Laura Luoto puheenjohtaja Ada Saarinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019 Pöytäkirja 1 / 2019 Keskusvaalilautakunta Eduskuntavaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.3.2019 klo 16.55 17.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika 15.1.2019 kello 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Aitto-oja Piia Marttinen Kari Eerola Pirkko Mustalahti Satu Eriksson Niko Mylly Joona Hakala Pentti Mäkelä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu.

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2017 Aika: Torstai 2.3.2017 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), 90570 Oulu.

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA 2006 SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana 14.2.2006 KUKA MIKKO? SYLH 2006 Koulutuspolitiikka, ympäristö, tasa-arvo pehmeä kopo TYYn kasvatti hallitus 2005, tylkkärin

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2017 Aika: 18. toukokuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

RAASEPORIN VASEMMISTO ry. RASEBORGS VÄNSTER rf

RAASEPORIN VASEMMISTO ry. RASEBORGS VÄNSTER rf RAASEPORIN VASEMMISTO ry RASEBORGS VÄNSTER rf TOIMINTAKERTOMUS 2011 RAASEPORIN VASEMMISTO ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 YLEISTÄ Raaseporin Vasemmisto ry, Raseborgs Vänster rf on rekisteröity yhdistys, Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit Tervetuloa ehdolle ISYY:n edustajistovaaleihin! Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus osallistua opiskeluaikasi tärkeimpiin vaaleihin

Lisätiedot

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN 1 JHL 210 ry Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n henkilökunta AVAINTA KVTES PALMIA OY:N HENKILÖKUNTA PALVELUKESKUS HELSINGIN HENKILÖKUNTA YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN 2 Hyvät Jäsenet! Jälleen kukat kukkivat

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1 11.04.2017 Aika 11.04.2017, 10:00-12:25 Paikka Joensuun kampus, Natura-rakennus N111 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen poissa

Lisätiedot

3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi.

3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi. Suomen Automaatioseura ry Turvallisuusjaosto PÖYTÄKIRJA 1 (3) 6.5.2004 Aika: 6.5.2004 Paikka: Heureka Läsnä: Osallistujalista liitteessä 1 1 Vuosikokouksen avaus Kokouksen avasi Mika Kaijanen toivottaen

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Opiskelijan palveluksessa

Opiskelijan palveluksessa 1 Opiskelijan palveluksessa Ylioppilaskunnan yritystoimintaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta hoitaa liiketoimintaansa HYY Yhtymän kautta. 2 Yhtymän tehtävänä on: - tuottaa voittoa omistajalleen jotta

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

Edustajiston kokouksen alussa puheenjohtaja kutsuu kaksi edustajiston jäsentä tarkastamaan päätöspöytäkirjan. (TYYn säännöt 21 )

Edustajiston kokouksen alussa puheenjohtaja kutsuu kaksi edustajiston jäsentä tarkastamaan päätöspöytäkirjan. (TYYn säännöt 21 ) Page 1/7 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 28.11.2017 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 1 Kokouksen avaaminen Ennen toimikautensa alkua marraskuun 20.

Lisätiedot

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Järjestö Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Liiton toimisto SONKin toimisto koostuu puheenjohtajasta ja pääsihteeristä. Puheenjohtajalle maksetaan luottamustoimesta palkkio,

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo

Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 17.12.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 17.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo Juha

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö, LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleistä 1 Lapin yliopiston yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen yliopiston henkilökuntaa edustavat jäsenet valitaan vaaleilla sen mukaan kuin

Lisätiedot

SPOL osallistui Nuorten Psykologien koulutus- ja rekrytointipäiville, jotka pidettiin 25.-26.9.2015. Päivät onnistuivat hyvin.

SPOL osallistui Nuorten Psykologien koulutus- ja rekrytointipäiville, jotka pidettiin 25.-26.9.2015. Päivät onnistuivat hyvin. Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto ry Hallituksen kokous 6/2015 Aika 27.9.2015 klo 15 Paikka Ravintola Sohwi, Vaasankatu 21, Jyväskylä Osallistujat Pia Jussila (pj.), Milja Jokinen (siht.), Emma Peltomaa,

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 Aika: 21.1.2015 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF Säännöt MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Myyras - Viirilän Omakotiyhdistys ry/myras Viirilä Egnahemsförening rf. Yhdistyksen

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005 1(5) Aika 11.5.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Auhto Laitinen Tuominen Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2015 Toimikunnanjäsenet vuonna 2015.: Armas Lahoniitty Arja Ilola Reino Lemmetyinen Anja Mantere Ilkka Sepponen Jaakko Lehtonen Kokoontumispaikkana Turussa

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2015

Edustajiston vaalit 2015 Edustajiston vaalit 2015 Puheenjohtajailta 12.2.2015 1 Edustajiston rooli Liiton ylin päätösvalta on edustajistolla Toimikausi on neljä vuotta Valitsee liiton hallituksen Päättää toiminnasta ja taloudesta

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi 1( 6) Säätiön hallintoneuvosto on hyväksynyt säännöt 7.12.2015 ja Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt ne 5.2.2016 HELSINGIN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Säätiön

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus 13.8.2012 muutettu 12.11.2014 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle 21.4/2015.

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle 21.4/2015. LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ESITYSLISTA EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2015 2015 AIKA: 23.4.2015, klo 16.00, LS3 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, LS2 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet: Ville

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011

PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011 PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011 SISÄLTÖ Lähtökohta vaaleihin Mitä tehtiin Vaalitulos Vaikutukset Muut puolueet Onnistumiset Kehittämistarpeet Toimenpiteitä LÄHTÖKOHTA VAALEIHIN Tavoitteena x ehdokasta

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot