Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017
|
|
- Ahti Laakso
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017
2 Toimintakertomus 1. Tehtävä ja tavoitteet 2. Järjestöllinen toiminta 3. Poliittinen toiminta 4. Tapahtumat 5. Vaalitoiminta 6. Tiedotus 7. Jäsenhankinta 8. Varainhankinta 1. Tehtävä ja tavoitteet Tampereen vihreät nuoret Virnu ry on vuonna 2003 perustettu poliittinen nuorisojärjestö, joka vaikuttaa yhteiskuntaan niin perinteisen politiikan keinoin kuin ruohonjuuritason toiminnan kautta. Virnun toiminta on avointa, vihreää ja tasa-arvoista. Vuonna 2017 Virnu tarjosi vihreitä arvoja jakaville nuorille kanavan kansalaistoimintaan ja poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamiseen. Vaikuttamistyötä oli mahdollista tehdä niin Tampereen seudulla kuin valtakunnallisesti. Vuonna 2017 toiminta keskitettiin matalan kynnyksen tapahtumiin ja Virnun näkyvyyteen panostettiin niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa. Järjestön jäsenmäärä kasvoikin vuoden aikana hyvin; vuonna 2017 joulukuussa Virnuun kuului 147 jäsentä, kun vuoden 2016 lopussa se oli 136 jäsentä. Vuonna 2017 Virnulle merkittävää oli vuoden 2017 kuntavaalit. Virnu kannusti pirkanmaalaisia nuoria osallistumaan vihreään kampanjatyöhön ja lähtemään kuntavaaliehdokkaiksi. Lisäksi Virnu osallistui aktiivisesti vaalien valmistelutyöryhmiin. Vaalien aikana Virnu ja virnulaiset kampanjoivat ahkerasti. Kunnallisvaalien aikana järjestettiin monia tapahtumia, mm. jaettiin vihiksiä torilla. Lisäksi Virnu painatti omista ehdokkaistaan flaijereita, joita jaettiin runsaasti. Virnu myös tuki Tampereen yliopiston Vihreän listan edustajistovaalikampanjaa. Kampanja sujui hyvin, mutta vaikka äänimäärä pysyi samana, menetti lista yhden edustajan äänestysprosentin noustua. Tästä huolimatta lista sai paljon uusia aktiivisia toimijoita sekä paljon näkyvyyttä kampuksilla. Vuoden 2017 helmikuussa Virnu sai oman työntekijän. Toiminnanjohtajana aloitti Reima Kuukka. Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluivat hallituksen työskentelyn tukeminen sekä yhdistyksen taloudesta ja hallinnosta vastaaminen. Toiminnanjohtaja
3 vapautti hallituslaisten resursseja poliittiseen vaikuttavuuteen esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen ja kampanjointiin. 2. Järjestöllinen toiminta Vuonna 2017 hallituksen kokouksia pidettiin pääsääntöisesti kerran kuukaudessa, kesäkuukaudet poislukien. Hallitus piti myös muutaman sisäisen sähköpostikokouksen. Yhteensä hallituksen kokouksia pidettiin 12 kappaletta, sähköpostikokoukset mukaanlukien. Kaikkien kokousten esityslistat lähetettiin ennakkoon jäsenistölle, jotta heillä oli mahdollisuus kommentoida käsiteltäviä asioita ja vaikuttaa järjestön toimintaan. Virnun hallituksen kokoukset olivat perinteiseen tapaan avoimia kaikille. Vuoden aikana ei ilmennyt tarvetta järjestää lainkaan suljettuja kokouksia, poislukien yksittäiset pykälät kuten työntekijän palkkaaminen. Jäsenistö käytti mahdollisuutta osallistua kokouksiin kiitettävästi hyödyksi. Uusia kiinnostuneita kävi kokouksissa ja erityisesti toisen asteen opiskelijat kiinnostuivat Virnun toiminnasta. Hallituksen sisällä jaettiin vuoden alussa vastuualueet toimintasuunnitelman toteuttamisesta. Vuonna 2017 hallituksen puheenjohtajana toimi Merve Caglayan ja varapuheenjohtajana Alisa Sankala. Muut hallituksen jäsenet olivat Juho Veijola, Heili Miettinen, Aaron Taskinen, Oona Huttunen, Matias Mäkiranta, Assi Liikanen ja Alex Warto. Hallituksen vastuualueet muuttuivat vuoden aikana toiminnanjohtajan ottaessa rahastonhoitajan ja sihteerin tehtävät vastuulleen. Kaikki hallituslaiset tekivät kuitenkin töitä järjestön eteen mm. tapahtumia järjestämällä ja viestintää hoitamalla. Vihreiden nuorten paikallisjärjestöjen keskinäisessä vertailussa Virnu on yksi suurimmista ja aktiivisimmista järjestöistä, jonka toiminnasta muut järjestöt kertoivat saavansa hyviä ideoita ja malleja. Saimme paljon palautetta myös sosiaalisen median kanavien kautta, etenkin Facebook-sivumme sekä avoimen Facebook-ryhmämme kautta. Palautteen määrä lisääntyi selvästi kunnallisvaalien aikana. Sähköpostilistalla tapahtuva viestintä väheni vuonna 2017, mutta tähän pyritään vastaamaan paremmin vuonna Virnun tapahtumien tarjoilu oli vuonna 2017 tuttuun tapaan vegaanista ja ekologista. Tapahtumat järjestettiin pääasiassa esteettömissä tiloissa, jotta liikuntarajoitteisten osallistuminen toimintaan olisi mahdollisimman helppoa. Lisäksi panostettiin tilojen ikärajattomuuteen, jotta myös alaikäiset voisivat osallistua toimintaan. 3. Poliittinen toiminta Virnu jatkoi vuonna 2017 aktiivista poliittista vaikuttamista. Virnu vaikutti poliittisen nuorisojärjestön ja kansalaisjärjestön tavanomaisilla tavoilla. Virnu kommentoi
4 aktiivisesti puolueen sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton poliittisia ohjelmia ja muuta ajankohtaista toimintaa. Lisäksi poliittisia aiheita nostettiin esille keskustelutilaisuuksien ja tempausten yhteydessä. Virnu julkaisi kannanottojaan myös entistä aktiivisemmin Facebook-sivuilleen sekä perinteiseen mediaan kirjoittamalla paikallislehtien mielipideosastolle. Virnu herätti poliittista keskustelua tapahtumien ja blogin lisäksi aiempaa enemmän myös Facebookissa. Virnu nosti esille vihreälle politiikalle relevantteja keskustelunaiheita jakamalla mm. uutisia, nuorten vihreiden blogikirjoituksia ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton kannanottoja omalla Facebook-sivullaan, jota tällä hetkellä seuraa 628 ihmistä. Facebook-sivulla jaettiin myös hallituslaisten omia poliittisia näkemyksiä tehden viestinnästä näin persoonallisempaa. Myös kaikille Virnun toiminnasta kiinnostuneille avoin Facebook-ryhmä Virnu-aktiivit toimi aktiivisena matalan kynnyksen viestintäkanavana. Vuonna 2017 perustettiin myös Virnun Instragram-tili. Tilillä julkaistaan kuvia tapahtumista sekä mainostetaan tulevia tapahtumia. Instragram laajentaa järjestön potentiaalista kohderyhmää etenkin nuorten keskuudessa. Virnu seurasi kunnallispolitiikkaa myös mm. lähettämällä edustajansa valtuustoryhmän kokouksiin. Virnu on tiedottanut jäsenistöään mahdollisuuksista vaikuttaa Tampereen kaupungin päätöksiin mm. yhteistyössä valtuustoryhmän kanssa. Virnu myös kommentoi ajankohtaisia kuntapoliittisia teemoja sekä kokouksia sosiaalisen median eri kanavilla. Vuoden 2017 toiminnassa keskeisiä poliittisia teemoja olivat maksuton koulutus, perustulokokeilun edistäminen, maksuton ehkäisy tamperelaisille nuorille, kaupunkisuunnittelu sekä eläinoikeudet. Kaikista aiheista järjestettiin keskustelutilaisuus Virnun toimesta tai yhdessä Tampereen vihreiden kanssa. Maksuttomasta ehkäisystä on myös vireillä kuntalaisaloite, johon suurin osa tamperelaisista poliittisista nuorisojärjestöistä lähti mukaan. Omien teemojen lisäksi Virnu on ottanut rakentavasti, mutta kriittisesti kantaa Tampereen poliittiseen päätöksentekoon ja näin pyrkinyt parantamaan maailmaa pienin askelin. Keskeisenä tavoitteena on ollut nostaa jäsenistölle tärkeitä teemoja esille keskustelutilaisuuksilla tai mielipidekirjoituksilla. Virnun tapahtumiin kutsuttiin paikallisia valtuutettuja ja muita toimijoita kertomaan ajankohtaisista kunnallispoliittisista asioista. Samalla vieraille kerrottiin järjestön mielipiteet ajankohtaisiin asioihin. Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry on yksi suurimmista Vihreiden nuorten jäsenjärjestöistä. Yhteistyötä kehitettiin eteenpäin pitämällä tiiviimpää yhteyttä liiton
5 luottamustoimissa toimiviin virnulaisiin sekä osallistumalla aktiivisesti liiton koulutusja keskustelutilaisuuksiin, väentapaamiseen sekä liittokokoukseen. Samoin kuin aikaisempina vuosina, vuonna 2017 Virnu toimi Vihreiden nuorten ainoana jäsenjärjestönä Pirkanmaalla. Syksyn liittokokouksessa Vihreiden nuorten hallitukseen valittiin vuodelle 2018 kaksi virnulaista: Oona Huttunen sekä Merve Caglayan. Vuonna 2017 Virnulla jatkoi hyvää, rakentavaa ja kriittistä suhdetta sekä Tampereen vihreisiin, Pirkanmaan vihreisiin, Vihreään valtuustoryhmään sekä Vastedekseen. Virnulaiset osallistuivat valtuustoryhmän keskusteluihin ja toivat esiin näkemyksiään kaupungin kehittämiseen. Pirkanmaan vihreiden kanssa tehtiin mahdollisimman paljon yhteistyötä pirkanmaalaisten vihreiden nuorten kartoittamisessa. Poliittisessa toiminnassa jatkettiin tehokasta puolueen sisällä vaikuttamista muun muassa käsittelemällä puolueen valmistelussa olevia ohjelmia. Virnu myös evästi säännöllisesti nuoria puoluevaltuuskunnan jäseniä ja Vihreiden edustajia eri toimielimissä. Virnu osallistui aktiivisesti keskusteluun ja edisti nuorten kantoja toukokuussa puoluekokouksessa Tampereeella. Virnu osallistui vuonna 2017 toimintaan yhteistyössä paikallisten oppilaitosten kanssa. Virnu on jatkanut yhteistyötä Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoryhmän Vihreän listan kanssa. Edustajistoryhmässä mukana olleita on tiedotettu myös mahdollisuuksista osallistua Virnun toimintaan ja monissa tapahtumissa on tehty yhteistyötä. Virnu teki yhteistyötä myös muiden kansalaisjärjestöjen kanssa sekä paikallisesti että kansallisesti. Virnu jatkoi tukijäsenyyttään Pirkanmaan Seta Ry:ssä. Lisäksi Virnu kehitti poikkipoliittista yhteistyötä suunnittelemalla ja järjestemällä tapahtumia muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa. 4. Tapahtumat Kaikki Virnun järjestämät tapahtumat ja hallituksen kokoukset vuonna 2017 olivat avoimia kaikille kiinnostuneille jäsenyydestä tai puoluekannasta riippumatta. Tapahtumat pyrittiin aina mahdollisuuksien mukaan järjestämään esteettöminä. Listaus Virnun järjestämistä tapahtumista sekä muiden järjestämistä tapahtumista, joissa virnulaiset olivat esittelemässä toimintaansa tai ajatuksiaan, löytyy toimintakertomuksen lopusta. 4.1 Jäsenistölle suunnatut tapahtumat
6 Vuoden aikana järjestettiin keskustelutilaisuuksia, joissa keskusteltiin ajankohtaisista poliittisista aiheista. Vuoden 2017 keväällä järjestön resursseja vei etenkin kunnallisvaalien kampanjointi. Virnu järjesti myös Virnu goes konseptin tapahtumia. Tavoitteena on ollut houkutella jäsenistöä ja muita kiinnostuneita osallistumaan porukalla kiinnostaviin kulttuuri- ja keskustelutilaisuuksiin. Vuonna 2017 Virnu myös lähensi yhteistyötään muiden Pirkanmaalla toimivien poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa. Kesällä järjestettiin yhteispoliittinen tapahtuma, jossa syvennettiin järjestöjen välistä yhteistyötä. Yhteistyötä on rakennettu esimerkiksi maksuton ehkäisy -kampanjan myötä. Virnu järjesti vapaamuotoisia illanviettoja jäsenten iloksi. Näistä esimerkkeinä ovat illanistujaiset kokousten jälkeen. Lisäksi vuoden aikana järjestettiin syksyllä sekä keväästä rento tutustumis- ja saunailta. Syksyllä pidettiin yhteinen uusien ilta Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan vihreän listan kanssa, joka oli erittäin suosittu. 4.2 Muille suunnatut tapahtumat Virnun näkyvyyttä ja poliittista keskustelua edistettiin järjestämällä kaikille avoimia keskustelu- ja tutustumistilaisuuksia. Opiskelevien vihreiden kanssa järjestettiin rentoja yhteistapahtumia, joissa tutustuimme toisiimme ja keskustelimme politiikasta. Virnu tiivisti tapahtuma- ja tiedotusyhteistyötään Tampereen vihreiden ja Pirkanmaan vihreiden kanssa. Yhteistyötä tehtiin erityisesti vaaleihin liittyvissä suunnittelussa ja pikkujouluissa. Yhteistyötä aiotaan kehittää entisestään, jotta eri yhdistysten jäsenet ja aktiivit hyötyisivät ja tietäisivät tapahtumista mahdollisimman monipuolisesti. Vuoden 2017 yksi suurimmista hankkeista oli maksuton ehkäisy -kuntalaisaloite, jota suunniteltiin ja toteutettiin poikkipoliittisesti. Myös ratikasta kirjoitettiin julkinen poikkipoliittinen kannanotto. Vuonna 2017 Virnu lisäsi merkittävästi yhteistyötä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa ja tämän yhteistyön on tarkoitus jatkua myös tulevana vuonna. 4.3 Muiden järjestämät tapahtumat Virnu osallistui vuoden kumpaankin Rekrytoriin. Virnu markkinoi toimintaansa myös Tampereen yliopiston Aatemarkkinoilla ja muissa opiskelijoille ja nuorille suunnatuissa tapahtumissa. Virnu piti rastia yhdessä Vihreän listan kanssa Tamyn kaupunkisuunnistuksessa. Uudet opiskelijat olivat kiinnostuneita Virnun toiminnasta. Virnu osallistui myös Tamyn vihreän listan järjestämään cityhippi-kaupunkikierrokseen ja sen jälkeiseen illanviettoon sekä kertoi uusille opiskelijoille Virnun toiminnasta. Virnu osallistui myös muiden kansalaisjärjestöjen tapahtumiin ja kampanjoihin, kuten TamperePride-kulkueeseen. Virnulaisia osallistui myös kansallisiin tapahtumiin ja
7 kampanjoihin, kuten Helsinki Pride -kulkueeseen. 5. Vaalitoiminta Vuonna 2017 Virnu teki aktiivisesti kampanjatyötä Virnun tavoitteena oli saada 25 alle 30 -vuotiasta tai opiskelevaa ehdokasta Tampereen vihreiden listalle. Vuoden lopussa tilanne oli 20 nuorta tai opiskelevaa ehdokasta. Virnu järjesti soittelukierroksia, ideointi-iltoja sekä tapahtumissa rekryämista. Tämän lisäksi Virnu järjesti soittelukierroksia, joilla pyrittiin kontaktoimaan nuoria ehdokkaita Pirkanmaan seudun kunnista. Ehdokasrekryämisen lisäksi moni virnulainen osallistui Tampereen vihreiden ja Pirkanmaan vihreiden vaalityöryhmiin. Virnu oli koko vuoden aktiivisesti osallisena Tampereen vihreiden kuntavaalivalmisteluissa. Pirkanmaan kuntavaalien lisäksi virnulaiset pystyivät vaikuttamaan puolueen kuntavaaliohjelmaan sekä valmisteluun. 6. Viestintä Virnun hallitus hoiti viestintään liittyviä asioita yhdessä. Myöhemmin viestinnän vastuuta siirrettiin enemmän myös toiminnanjohtajalle. Tapahtumien ennakkotiedotukseen panostettiin ja pidettiin myös huolta jälkitiedotuksesta, kuten saavutuksista kertomisesta jäsenistölle. Hallituksen jäsenvastaava otti aina yhteyttä sähköpostilla uusiin jäseniin ja tiedotti samalla tulevista tapahtumista ja toiminnasta. Virnun facebook-sivu oli pääasiallinen kanava Virnun ulospäin näkyvälle poliittiselle keskustelulle. Sivun lisäksi facebook-viestinnässä hyödynnettiin aktiivien omaa ryhmää ja tapahtumia. Myös sähköpostilistaa hyödynnettiin runsaasti ajankohtaisten asioiden tiedottamisessa. Instragrami-tilillä pyrittiin saamaan uusia ihmisiä kiinnostumaan järjestöstä. Sähköpostilistan käyttö vuoden aikana pieneni, mutta tähän panostetaan taas vuonna Jäsenhankinta Aktiivista jäsenhankintaa jatkettiin vuonna Hallitus valitsi keskuudestaan jäsenvastaavaksi Aaron Taskisen. Myös muut hallituksen jäsenet osallistuivat jäsenhankintaan. Virnu teki aktiivista jäsenhankintaa aina esiintyessään tapahtumissa. Kaikissa yleisölle avoimissa tapahtumissa jaettiin mm. Vihreiden nuorten esitteitä ja Rönsyä sekä ohjeita yhdistyksen liittymiseksi. Lisäksi jokaisen tapahtuman yhteydessä oli mahdollista liittyä Virnun sähköpostilistalle, joka toimi facebook-kanavien rinnalla avoimena tiedotuskanavana. Jäsenhankintakampanjointia pyrittiin kohdistamaan myös toisen asteen TTY:n ja
8 Tamkin opiskelijoihin. Virnu osallistuikin aktiivisesti TAMKilla ja TTYllä järjestettyihin tapahtumiin. Koska jäsenhankintaan kuuluu olennaisesti järjestön onnistunut näkyminen erilaisissa tapahtumissa, pyrittiin pöydän ja rastin pitoa erilaisissa tapahtumissa kehittämään huolellisessa ennakkosuunnittelulla. Pöytien ja rastien pitoon pyrittiin saamaan myös mahdollisimman paljon hallituksen ulkopuolisia jäseniä rekrytoimalla järjestön Facebook-ryhmästä jäsenistön aktivoimiseksi. 8. Varainhankinta Virnu peri vuonna euron perusjäsenmaksua ja alennettua 12,50 euron jäsenmaksua. Jäsenmaksujen lisäksi toiminnan rahoittamiseksi haettiin toiminta-avustusta Tampereen kaupungilta ja Vihreiltä nuorilta. Lisäksi Virnu hankki tuloja vuokraamalla rintamerkkikonetta. Rintamerkkikoneen vuokra virnun jäsenille pidettiin hyvin edullisena. Muilta perittiin hieman isompaa vuokraa sekä isoista että pienistä pinsseistä.
Jatkuvan toiminnan kuvaus 2019
Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry Jatkuvan toiminnan kuvaus 2019 1. Tehtävä ja tavoitteet Tampereen vihreät nuoret Virnu ry on poliittinen nuorisojärjestö, joka vaikuttaa yhteiskuntaan niin perinteisen
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN
VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!
VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin
ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016
ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015
1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään
Toimintasuunnitelma 2019
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Toimintasuunnitelma 2019 Hyväksytty liittokokouksessa 25.11.2018 2019 tuo tullessaan isoja vaaleja ja tiukkaa politiikkaa Toimintasuunnitelman läpileikkaava tavoite
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI. 01 Kokouksen avaus
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.30. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 24.01.2013 Sivu 1 / 1 5 Toimintasuunnitelma 2013 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin
J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä
J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä TOIMINTAOHJE 2019-2020 HYVÄKSYTTY 15. 1. 2019 02 1. J Y T R Y n t a r k o i t u s j a r a k e n n e Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä JYTRY on maakunnan yhdistys-
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava
Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!
Espoon kaupunki Kokouskutsu 32. Nuorisovaltuusto 14.03.2012 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 14.03.2012 Sivu 1 / 1 32 Toimintasuunnitelma 2012 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin
Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2015 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen
Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.
Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
Loviisan seudun vihreät ry
Loviisan seudun vihreät ry Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Loviisan seudun vihreät ry, De gröna i Lovisanejden rf ja sen kotipaikka on Loviisan kaupunki.yhdistys on kaksikielinen.
Iin Vihreät ry. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toimintamuodot
Iin Vihreät ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Iin Vihreät ry ja sen kotipaikka on Iin kunta. Yhdistys on Vihreä liitto rp:n jäsenyhdistys. Vihreästä liitosta käytetään näissä säännöissä
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin
SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT
SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Keskustanuorten XXXX aluejärjestö ry. Muissa kuin virallisissa yhteyksissä yhdistyksestä voidaan
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa
Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaali-info Katja Hintikainen
Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vaali-info 22.11.2017 Katja Hintikainen Vaali-infon ohjelma Esittäytymiskierros Kampanjointi osana vaalivaikuttamista Kepan ehdotus kampanjakonseptiksi + keskustelu
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten
PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät
PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja
TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry
TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY
TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara
PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ
PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän
Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.
TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
KESKI-SUOMEN PIRAATIT TOIMINTAKERTOMUS 2012
1 (6) Johdanto KESKI-SUOMEN PIRAATIT TOIMINTAKERTOMUS 2012 Keski-Suomen Piraatit on Piraattipuolue rp:n piirijärjestö Keski-Suomen vaalipiirissä. Perustamiskokous järjestettiin Jyväskylässä lokakuussa
Toimintasuunnitelma vuodelle 2010
Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Toiminnan tarkoitus Kuopion Yrittäjät ry toimii valtakunnallisen yrittäjäjärjestön paikallisena edunvalvojana Kuopiossa. Kuopion Yrittäjät tekee työtä pienten ja keskisuurten
Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA
Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA 2.2 Jäsenet JÄSENELLÄ TARKOITETAAN TÄSSÄ PELISÄÄNTÖPAPERISSA ESPOON VIHREIDEN HENKILÖJÄSENTÄ SEKÄ JÄSENJÄRJESTÖÄ ELLEI TOISIN ILMAISTA. JÄSENISTÖLLÄ TAAS TARKOITETAAN
25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS
SYYSKOKOUS 16.11.2017 STRATEGIA 2018-2023 1. TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS Helsingin Polkupyöräilijät on kaikkien pääkaupunkiseudulla pyörällä liikkuvien yhteisö ja edunvalvoja. Yhdistyksen tavoitteena
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT
Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on
Läsnäolijat: Veera Koskinen, Janne Saarela, Marjo Suvanto, Maarit Salo, Neea Liinpää, Ville Korhonen, Janne Warén, Kea Tossavainen
Jyvioni Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat ry Hallituksen kokous 8/2011 Aika: 16.8.2011 klo 18 Paikka: Keski-Suomen vihreiden toimisto, Kyllikinkatu 1, 2krs. Läsnäolijat: Veera Koskinen, Janne Saarela,
TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät
TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4
Toimintakertomus. vuodelta 2015
Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys
TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto 25.11.2015
TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 11.11.2015, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.1.2016 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto )
Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto 27.10.2015) 1. Ikäsi Yhteensä 31 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue
Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016
Järjestö Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Liiton toimisto SONKin toimisto koostuu puheenjohtajasta ja pääsihteeristä. Puheenjohtajalle maksetaan luottamustoimesta palkkio,
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina
Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )
Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty 9.1.2017) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus Siilinjärven Nuorisovaltuusto on siilinjärveläisistä nuorista koostuva kunnanhallituksen alainen nuoria koskevien asioiden
Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry
Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat
KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ
KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1
Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi
Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Tämä jäsenhankintatutkimus tehtiin Rotaryn piirille numero 1430. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville potentiaalisten jäsenten
hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva
Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Hankkia
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta
Järvenpään Vasemmisto
Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto
Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus
1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat
www.vaasanteknillinenseura.fi jsa
www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma
SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma Piirihallituksen hyväksymä _16._2_.2004 Taustaa Tässä viestintäsuunnitelmassa kuvataan SPL Keski-Suomen piirin tiedottamisen menettelyt. Yhdistyksen säännöissä
LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET
LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus
Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019
Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät
Toimintasuunnitelma 2018 MENESTYVÄ PORI YRITYS MENESTYVÄ KAUPUNKI
Toimintasuunnitelma 2018 Arvot ja Teema 2018 Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Uudistuva Pori Uudistuva Yrittäjä Painopisteet 2018 Verkostoituminen yritysten välillä näkyy kannattavuudessa, ja auttaa yrityksiä
VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE
VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet
Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA
Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram
Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
TOIMINTAKERTOMUS. EETANET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2010 Järjestökatu POSTITOIMIPAIKKA
1 TOIMINTAKERTOMUS 2 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS...1 1. Katsaus edellisvuoteen...3 2. Edunvalvonta...4 2.1 Edunvalvonnan päätavoitteen toteutuminen...4 2.2. Edunvalvonnan sekundaarinen tavoite...5
Raision nuorisovaltuuston toimintakertomus vuodelta 2018
Raision nuorisovaltuuston toimintakertomus vuodelta 2018 Yleistä Raision nuorisovaltuusto on lakisääteinen vaikuttajaryhmä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien takaamiseksi kunnallishallinnon
JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa
Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,
Anomusasiaa hoitavan henkilön tiedot
Tervetuloa hakemaan AYY:n toiminta-avustusta Tällä lomakkeella haet toiminta-avustusta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalta. Hakukierros on avoinna 1. maaliskuuta - 1. huhtikuuta ja hakemusten tulokset
Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan
Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan Ajankohtaista Nykytilanne: Kilta-rekisteri, jäsenmaksulaskutus, tärkeimmät syyt liittyä/erota Jäsenhankinnan suunnittelua Kaikki keinot käyttöön!
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA