Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä"

Transkriptio

1 Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous Sotkamossa sekä eduskuntavaaleihin valmistautuminen. Valtakunnallisesti Keskusta pääministeripuolueena oli päävastuussa Suomen suunnan kääntämisestä kohti parempaa. Erinomaiset talous- ja työllisyyskehityksen luvut osoittavat, että vaikka hallitusvastuussa Keskusta tekikin vaikeita ja vakavia, ikäviäkin päätöksiä. Presidentinvaalit Keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen osalta presidentinvaalit menivät poskelleen tuloksen jäädessä heikoksi. Keski-Pohjanmaalla järjestettiin Matin puolesta näkyvä kampanja ja toteutettiin Vanhasen kenttäkierros, mutta alueen selkeästi suosituin ehdokas oli Sauli Niinistö. Keski-Pohjanmaan maakunta oli kuitenkin Matti Vanhasen paras alue vaalituloksen valossa. Puoluevaltuusto ja puoluehallitus Puoluehallituksessa piiriä edusti piirin pj. Mari Kerola, varalla Vesa Paavola. Puoluevaltuustossa oli kesään saakka aiemmin valitun mukaisesti varsinaisina jäseninä Hannes Torppa, Silja Mikkola ja Sari Puutio, varalla Marja Hylkilä, Antti Hietaniemi sekä Vesa Paavola. Kevään piirikokous valitsi puoluevaltuuston jäseniksi Hannes Torpan, Maarit Hotakaisen ja Riikka Peltolan, varalle valittiin Anneli Palosaari, Reino Herlevi ja Pentti Silvennoinen. Kokoukset Piirin kevätkokous pidettiin Toholammilla Piirin syyskokous pidettiin Kokkolassa Kevätkokouksen vieraana olivat mm. pääministeri Juha Sipilä sekä eduskuntaryhmän pj Antti Kaikkonen. Syyskokouksessa vierailivat vpj. Juha Rehula ja varapuhemies Pekkarinen. Puoluekokous Puoluekokous järjestettiin Sotkamossa. Keski-Pohjanmaalta kokoukseen osallistui yli sadan hengen delegaatio. Kokouksessa puoluesihteeriksi pyrki piirin toiminnanjohtaja Jirka Hakala, mutta kisassa pidemmän korren vei erityisavustaja Riikka Pirkkalainen. Piirihallitus Piirihallituksen jäseninä toimivat Mari Kerola (pj), Johanna Paloranta (vpj), Hannes Torppa (vpj), Minna Ingram, Anneli Palosaari, Sanna Kiviniemi, Veikko Kuusela, Markku Göös, Reino Herlevi, Mari-Liisa Haka, Veli-Matti Hotakainen, Paavo Tuunala, Mika Kokkonen, Otto Luoma, Helinä Tuomela, Jukka Torppa, Ulla- Marja Åstrand ja Marja Hylkilä.. Piirin tapahtumat Piiri järjesti runsaasti tapahtumia alueellaan vuoden aikana. Alkuvuodesta järjestettin periaateohjelmailta Sykäräisissä, alustajana oli keskustanuorten pääsihteeri Antti Siika-Aho. Alkuvuodesta järjestettiin myös presidentinvaaleihin liittyviä tapahtumia ja tempauksia sekä Matti Vanhasen kenttäkierros. Kansanedustajien kenttäkierroksia sekä puoluejohdon vierailuja järjestettiin niin alku- kuin loppuvuodenkin aikana. Mm. pääministeri Juha Sipilä, Keskustan vpj. Juha Rehula, vpj. Katri Kulmuni, vpj. Antti Kurvinen,

2 ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, varapuhemies Mauri Pekkarinen, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, kansanedustaja Tuomo Puumala, elinkeinoministeri Mika Lintilä, kansanedustaja Mikko Kärnä sekä Keskustan vpj. Antti Kurvinen olivat vieraanamme erilaisissa tilaisuuksissa. Lisäksi piiri näkyi markkinoilla ja muissa tapahtumissa piirin alueella. Viestintä Toimintavuoden aikana tehostettiin piirin viestintää niin lehdissä kuin sosiaalisessa mediassakin. Piirin tilaisuuksissa kävi lähes joka kerta toimittaja, ja näkyvyys Keskipohjanmaa-lehdessä sekä paikallislehdissä oli hyvällä tasolla. Jäsenmaksulaskun mukana lähti myös jäsenkirje. Eduskuntavaalit Piirin syyskokouksessa eduskuntavaaliehdokkaiksi valittiin Tuija Leivo-Rintakorpi Vetelistä, Mika Lintilä Toholammilta, Otto Luoma Kälviältä ja Tuomo Puumala Kokkolasta.

3

4

5

6

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Hakala Kalle, Sijaisuuksia Hartikainen Kaisa Karoliina, Siilinjärven kunta, valvontaeläinlääkäri Haukipuro Martta Elisabeth,

Lisätiedot

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä Suomen Keskusta r.p. Apollonkatu 11 a 00100 HELSINKI ESITYSLISTA Puoluevaltuuston vuosikokous 27.-28.4.2019 Aika Paikka Lauantai 27.4.2019 klo 10 alkaen Riihimäki Hämäläisten laulu Tervetuloa Riihimäelle

Lisätiedot

Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta 1991 Suominen, Ilkka /kok Sasi, Kimmo /kok 11.04.1991 Metsämäki,

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko

Lisätiedot

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat Huttunen Titta Alavieskan Viri 28.6.1989 N17 800 m 26183998 Eronen Johannes Haapajärven Kiilat 14.3.1993 M17 Seiväs 27359116 Eronen Maria Haapajärven Kiilat 29.8.1985 N19 Pituus 26189662 Eronen Markus

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Keskustan kuntavaaliristeily Viking Gabriella

Keskustan kuntavaaliristeily Viking Gabriella Keskustan kuntavaaliristeily Viking Gabriella 4. 5.2.2017 1 2 Lauantai 4.2. 17.45-18.30 17.00-17.30 Kohti vaaleja - yhteinen avaustapahtuma Puolue- ja ryhmäjohtoa on avaamassa yhteistä matkaamme Sote tulee,

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Puoluevaltuuston avaus ja järjestäytyminen puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska

Puoluevaltuuston avaus ja järjestäytyminen puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska Puoluevaltuuston vuosikokous Jyväskylässä 23. 24.4.2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Piippukatu 2-3 3 Ohjelma ja aikataulu (muutosvarauksin) Lauantai 23.4. klo 8.30-11 Ilmoittautuminen ja aamukahvi kokouspaikalla

Lisätiedot

Suomen Keskusta r.p. VISUAALINEN OHJEISTUS

Suomen Keskusta r.p. VISUAALINEN OHJEISTUS Suomen Keskusta r.p. VISUAALINEN OHJEISTUS 1. Keskustan tunnus www.keskusta.fi/kuvapankki Muista tunnuksen suoja-alue. tunnuksen väri musta, vihreä tai valkoinen The Centre Party of Finland The Centre

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Kainuun Vasemmisto ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA JOHDANTO Alkuvuonna 2018 piiri keskittyi toiminnassaan tammikuussa käytyihin presidentinvaale

Kainuun Vasemmisto ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA JOHDANTO Alkuvuonna 2018 piiri keskittyi toiminnassaan tammikuussa käytyihin presidentinvaale Kainuun Vasemmisto ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. JOHDANTO Alkuvuonna 2018 piiri keskittyi toiminnassaan tammikuussa käytyihin presidentinvaaleihin. Loppuvuodesta toimintaa väritti valmistautuminen

Lisätiedot

SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT

SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT 1 Piirin säännöt SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli M80 5-ottelu 1 Makkonen Paulus Kunto-Pirkat 2 Jokela Matti Kunto-Pirkat N30 5-ottelu 3 Huiko Anne Tampereen Pyrintö 4 Salmi Marika Varsinais-Suomen Veteraaniurhe M35 5-ottelu 5 Lahtinen Henri Tampereen

Lisätiedot

PERUSSUOMALAISET RP:N PIIRIYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PERUSSUOMALAISET RP:N PIIRIYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PERUSSUOMALAISETRP:NPIIRIYHDISTYKSENSÄÄNNÖT 1 NIMIJAKOTIPAIKKA YhdistyksennimionPerussuomalaisten piiriryjasenkotikuntaon Perussuomalaisetrp:täkutsutaannäissäsäännöissäpuolueeksi. Piiriyhdistystäkutsutaannäissäsäännöissäpiiriksi.

Lisätiedot

Pm-aikuiset Kitinkangas Kilpailijat

Pm-aikuiset Kitinkangas Kilpailijat Ainali Markku Kokkolan Veikot M 400 m Ainali Markku Kokkolan Veikot M 800 m Anttiroiko Maria Lohtajan Veikot 15.10.1993 N 100 m 31942632 Anttiroiko Maria Lohtajan Veikot 15.10.1993 N Pituus 31942632 Arkkukangas

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi

Lisätiedot

Maakuntauudistus Keski-Pohjanmaan maakunta Sivu 1 / 6

Maakuntauudistus Keski-Pohjanmaan maakunta Sivu 1 / 6 Aika: Perjantai 17.11.2017 klo 9:00 12.15 Paikka: Kokkolan kaupungintalo, Kokkola-Sali, Kauppatori 5, 67100 Kokkola Nimi sähköpostiosoite X Mari Kerola, puheenjohtaja Keskusta, Kannus kerolantila@gmail.com

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2016 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Torstai kello ; ;

Torstai kello ; ; PUHENJOHTAJANKAPALE/ASUURI VALIOKUNTA Torstai 8.12.2011 kello 12.00-13.15; 13.45-14.15; 15.00-16.100 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Miapetra Kumpula-Natri /sd Antti Kaikkonen /kesk Annika Lapintie

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 2/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Soveltuvuus- ja kielikokeet yhteishaussa 2014 3 11 Alustava suunnitelma lukuvuodelle 2014-15 4 12 9. -luokkalaisten vierailujen palautteet

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2015 Toimikunnanjäsenet vuonna 2015.: Armas Lahoniitty Arja Ilola Reino Lemmetyinen Anja Mantere Ilkka Sepponen Jaakko Lehtonen Kokoontumispaikkana Turussa

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT

SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Keskusta r.p., ruotsiksi Centern i Finland r.p. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alue koko

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.

Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. SÄÄNNÖT I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt. Ennakkotarkastettu PRH:ssa 22.6.2010.

Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt. Ennakkotarkastettu PRH:ssa 22.6.2010. 1 Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt Ennakkotarkastettu PRH:ssa 22.6.2010. 2 3 Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Keskustan piiri ry. Muissa kuin

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti 2.8.2017 Ylivieskan Kuula H21 : 2,8 km Lähti: 9, Keskeytti: 0, Hylätty: 1 1. 3 Koirikivi Anssi RasTiimi 11:37 +0 2. 5 Ketonen Miikka Kokkolan Suunnistajat 11:54 +17 3. 9 Poutanen

Lisätiedot

Puoluesihteeri Timo Laaninen Keskustan puoluevaltuustossa Kuopiossa 23.11.2013. Hyvät puoluevaltuuston jäsenet

Puoluesihteeri Timo Laaninen Keskustan puoluevaltuustossa Kuopiossa 23.11.2013. Hyvät puoluevaltuuston jäsenet Puoluesihteeri Timo Laaninen Keskustan puoluevaltuustossa Kuopiossa 23.11.2013 Hyvät puoluevaltuuston jäsenet Olemme kulkeneet melkoista vuoristorataa viime vuodet. Raskaan eduskuntavaalitappion jälkeen

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist.

Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. 500m Miehet 35v. 1. 10 Vesa ISOVIITA PUV 0.42,59 2 500m Miehet 40v. 1. 13 Jari SÄRKELÄ OuTa 0.46,41 3 2. 14 Jarmo ROSSI OuTa 0.53,34 6,93 1 500m Miehet 45v. 1. 18 Esa PUOLAKKA HLK 0.41,70 7 2. 21 Markku

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Tuija Kauppinen 3001 Sivistyslautakunta Tuija Kauppinen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Tuija Kauppinen Marja-Liisa Brunou 3003

Lisätiedot

Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sisällysluettelo Vanhusneuvoston kokoonpano 2013... 3 Kokoustoiminta... 4 Lausuntoja, ehdotuksia, esityksiä ja kirjelmiä...

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

Aika: Perjantai klo 9: Paikka: Hyvinvointikampuksen auditorio, osoitteessa Terveystie 1, Kokkola

Aika: Perjantai klo 9: Paikka: Hyvinvointikampuksen auditorio, osoitteessa Terveystie 1, Kokkola Aika: Perjantai 29.9.2017 klo 9:00-11.25 Paikka: Hyvinvointikampuksen auditorio, osoitteessa Terveystie 1, 67200 Kokkola Nimi sähköpostiosoite x Mari Kerola, puheenjohtaja Keskusta, Kannus kerolantila@gmail.com

Lisätiedot

Puolueiden kannatusarviot 01/2014 02/2015

Puolueiden kannatusarviot 01/2014 02/2015 SUOMEN KESKUSTA RP TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Sisältö Puoluesihteerin johdanto toimintavuoteen... 3 Poliittinen ja ohjelmatoiminta... 5 Euroopan parlamentin vaalien ohjelma... 5 Kohti 2020 lukua

Lisätiedot

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka 1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat Myönnetyt luvat 16.12.2014 Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka Paimion apteekki apteekkari Päivi Johanna Saarikivi Myönnetyt luvat 26.11.2014

Lisätiedot

Suomen Keskusta r.p. PUOLUEEN ILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO

Suomen Keskusta r.p. PUOLUEEN ILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO Suomen Keskusta r.p. PUOLUEEN ILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO 1. Keskustan tunnus The Centre Party of Finland The Centre Party of Finland The Centre Party of Finland 2. Keskustan värit Neljää perusväriä voidaan

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 28.09.2012 12:03. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 28.09.2012 12:03. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 28.09.2012 12:03 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. 2 Kola Joonas pätkätyöläinen Perussuomalaiset r.p.

Lisätiedot

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit)

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Nimi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Aila Virkberg 15 17 9 41 Teija Virkberg 21 7 8 36 Petri Keskitalo 25 4 3 32 Arto Peltoniemi

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND

KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND Maakuntavaltuusto 2/2018 KOKOUSKUTSU Kokousaika: torstai 7.6.2018 klo 19.00- Kokouspaikka: Soiten auditorio 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Alueryhmä pohjoinen, Oulu. Osallistui 4 alueohjaajaa, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen,

Alueryhmä pohjoinen, Oulu. Osallistui 4 alueohjaajaa, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen, 1/7 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Alueen kokoukset 15. 17.1. Alueryhmän kokous Tuulevat, Ylivieska. Osallistui pj. Tiina Nokela, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen, 3 alueohjaajaa ja Heidi

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 26/31.10.2011 446 Kokousaika 31.10.2011 klo 17:00 18:17 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liitto Pöytäkirja Sivu 1 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND

Keski-Pohjanmaan liitto Pöytäkirja Sivu 1 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND 1 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND Edustajainkokous 2017 Kokousaika: 14.8.2017 klo 10.00 10.45 Kokouspaikka: Keski-Pohjanmaan liitto, Kokkola Käsiteltävät asiat: 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Valitkaa oheisesta listasta itsellenne viisi mieluisinta ehdokasta Suomen seuraavaksi presidentiksi. Mieluisin ehdokas

Valitkaa oheisesta listasta itsellenne viisi mieluisinta ehdokasta Suomen seuraavaksi presidentiksi. Mieluisin ehdokas TALOUSTUTKIMUS OY 20100121 12:46:14 TYÖ 3687.00 TAULUKKO 1001 np N-LUVUT Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Tammikuu 2010 nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-64 65-79 työn toimi eläke muu vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 Oulun LVI-yhdistys, OuLVI ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-1016160-9 Kotipaikka Oulu Merkitty rekisteriin 13.6.1972 Toiminta aloitettu 3.10.1962

Lisätiedot

Olympiapainonheitto ranking 2015 Olympiapaino Naiset 15,88 kg

Olympiapainonheitto ranking 2015 Olympiapaino Naiset 15,88 kg Olympiapainonheitto ranking 2015 Olympiapaino Naiset 15,88 kg 1 Kirsi Koro VirtU 9,15 20.9.2015 Kauhajoki 2 Anneli Oksanen LoimVoi 7,76 20.9.2015 Kauhajoki 3 Teija Aho PuPo 7,28 20.9.2015 Kauhajoki 4 Sirpa

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

LOHITILASTO 2011 Elokuu Улов 2011, август

LOHITILASTO 2011 Elokuu Улов 2011, август LOHITILASTO 2011 Elokuu Улов 2011, август Lohia 196 kpl Koko kausi 323 kpl Семга - 196, весь сезон - 323 PVM дата LAJI вид SUKUP. особь PITUUS длина PAINO вес RASVA EVÄ жировой плавник VIKA повреж дения

Lisätiedot

Maakuntauudistus Keski-Pohjanmaan maakunta Sivu 1 / 7

Maakuntauudistus Keski-Pohjanmaan maakunta Sivu 1 / 7 Aika: Perjantai 15.12.2017 klo 9:00 12.45 Paikka: Soite, auditorio, Mariankatu 16-20, 67200 Kokkola Nimi sähköpostiosoite X Mari Kerola, puheenjohtaja Keskusta, Kannus kerolantila@gmail.com Esa Kant, 1.

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Hämeen Viesti Korkeakankaalla

Hämeen Viesti Korkeakankaalla SIJA NO N I M I JOUKKUE OSUUSAIKA A I K A JÄLJ. 1 001 Valkeakosken Haka I Valkeakosken Haka 1:18.34,0 00.00,0 1. Tuomas Saksa 18.09,3 2. Aira-Maarit Immonen 07.08,4 3. Iiro Uusitalo 06.49,4 4. Saara Mattila

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMA MAKO -työryhmät ja ALKE tilannekuvatyöryhmä, jäsenet Osaaminen jäsen varajäsen organisaatio Aittola Marko Jokela

MAAKUNTAOHJELMA MAKO -työryhmät ja ALKE tilannekuvatyöryhmä, jäsenet Osaaminen jäsen varajäsen organisaatio Aittola Marko Jokela MAAKUNTAOHJELMA 2018-2021 MAKO -työryhmät ja ALKE tilannekuvatyöryhmä, jäsenet 19.2.2019 Osaaminen Aittola Marko Jokela Anne Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Elfving Jennie Ovaskainen Marko Centria amk

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMA MAKO -työryhmät ja ALKE tilannekuvatyöryhmä, jäsenet Osaaminen jäsen varajäsen organisaatio Aittola Marko Jokela

MAAKUNTAOHJELMA MAKO -työryhmät ja ALKE tilannekuvatyöryhmä, jäsenet Osaaminen jäsen varajäsen organisaatio Aittola Marko Jokela MAAKUNTAOHJELMA 2018-2021 MAKO -työryhmät ja ALKE tilannekuvatyöryhmä, jäsenet 28.2.2019 Osaaminen Aittola Marko Jokela Anne Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Elfving Jennie Ovaskainen Marko Centria amk

Lisätiedot

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 6/04 1 Aika tiistaina 14.9.04, alkaen klo 17.00 Paikka Nuorisokeskus kahvio, Puskantie, 60100 Seinäjoki Läsnä: Marjanne Kuntsi piirinjohtaja/puheenjohtaja Valtteri

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

75:n VIESTIKEILAILU TULOKSET. Voittajajoukkue: Kera1, Kerava

75:n VIESTIKEILAILU TULOKSET. Voittajajoukkue: Kera1, Kerava 75:n VIESTIKEILAILU 30.01.2010 TULOKSET Voittajajoukkue: Kera1, Kerava T TAVOITE- EROTUS - 1. Kortemäki Jarkko 1209 1394 185 185 2. Kangas Heikki 932 1012 80 265 3. Reen Erkki 1167 1342 175 440 4. Mehtonen

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma. Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma. Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Alkusysäyksenä Terveellinen julkinen rakentaminen ja puhdas sisäilma - keskustelutilaisuus 9.6.2017 Keskustelussa

Lisätiedot