MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta pohjoismaisen puolustusyhteistyön vahvistamiseksi. Puheenjohtajiston mietintö koskien

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta pohjoismaisen puolustusyhteistyön vahvistamiseksi. Puheenjohtajiston mietintö koskien"

Transkriptio

1 MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA n mietintö koskien jäsenehdotusta pohjoismaisen puolustusyhteistyön vahvistamiseksi 1. Valiokunnan ehdotus suosittaa Pohjoismaiden hallituksille, että ne toimivat Pohjoismaiden puolustus- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventämiseksi. 2. Taustaa n konservatiivinen ryhmä on tehnyt jäsenehdotuksen pohjoismaisen puolustusyhteistyön vahvistamisesta. Ehdotuksen tekijöiden mukaan Pohjoismailla on erittäin vahvat edellytykset vahvistaa puolustusalan yhteistyötä turvallisuuspoliittisten järjestelyjen eroista huolimatta. Ehdotuksessa korostetaan, että Pohjoismailla on yhteinen arvopohja muun muassa kansainvälisen yhteistyön osalta ja että mailla on vahva halu tarjota hyviä ja kysyttyjä joukkojaan esimerkiksi kansainvälisiin tehtäviin. Samalla todetaan puolustustalouden ongelmien lisääntyvän entisestään. Tämän vuoksi tulee lisätä yhteistyötä mittakaavaetujen ja paremman varainkäytön saavuttamiseksi niille 120 miljardille kruunulle, jotka Pohjoismaat yhteensä varaavat puolustusbudjetteihinsa. Pohjoismaisen puolustusyhteistyön vahvistamisen tulee olla käytännöllistä, joustavaa ja resurssilähtöistä. Vaikutukset ovat tärkeämpiä kuin muotoseikat. Yhteistyön lisääminen voi muun muassa kattaa yhteisen harjoitus-, koulutus- ja valvontatoiminnan sekä materiaaliyhteistyön ja osallistumisen kansainvälisiin tehtäviin. Näin Pohjoismaiden yhteinen osallistuminen kansainvälisiin rauhanturva- ja turvallisuusoperaatioihin voi vahvistua entisestään. Ehdotuksen tekijät korostavat, että Pohjoismaiden puolustus- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön lisäämistä ei tule pitää Naton korvikkeena Sida 1 av 6

2 vaan Pohjoismaiden toimintakyvyn vahvistamisena niin Natossa kuin EU:ssa. 3. n näkemykset katsoo jäsenehdotuksen ottavan esiin tärkeitä kysymyksiä ja mahdollisuuksia niin Pohjoismaiden turvallisuustilanteen ja puolustuspanostusten kuin Pohjoismaiden yhteisen tehokkaan toimintakyvyn kannalta kansainväliseen kriisinhallintaan osallistuttaessa. Jäsenehdotus on samoilla linjoilla kuin Pohjoismaiden hallitusten parhaillaan käymät puolustusyhteistyötä koskevat keskustelut. Pohjoismaiden puolustusministerit allekirjoittivat Bornholmissa 12. marraskuuta 2009 pitämässään kokouksessa yhteisymmärryspöytäkirjan pohjoismaisen puolustusyhteistyön vahvistamisesta. Samalla päätettiin lisätä yhteistyötä tulevaisuudessa muun muassa tukemalla Afrikan valmiuksien vahvistamista, lisäämällä kansainvälisiä panostuksia ja syventämällä Pohjoismaiden puolustusvoimien yhteistyötä. on samaa mieltä siitä, että Pohjoismaiden yhteinen arvopohja on luonnollinen ja vankka perusta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan yhteistyön lisäämiselle. n on aiemmin ilmaissut, että kansainvälisen kriisinhallinnan pohjoismainen lisäarvo pohjautuu pitkäaikaiseen yhteistyökokemukseen lähestulkoon kaikilla yhteiskunnan aloilla: laajaan kokemukseen kansainvälisestä yhteistyöstä, uskottavuuteen kansainvälisellä näyttämöllä, huippuosaamisen saatavuuteen sekä kokemuksiin, joita maillemme on karttunut rauhaa edistävistä yhteisistä panostuksista ja toimenpiteistä. huomioi myös Ahvenanmaan aseman demilitarisoituna alueena. Pohjoismaiden toisistaan poikkeavat ratkaisut suhteessa EU:hun ja Natoon eivät ole este pohjoismaisen yhteistyön syventämiselle myös puolustuspolitiikan alalla. pitää pohjoismaisen puolustusyhteistyön tiivistämistä keinona tehostaa pyrkimyksiä YK:n monenvälisen kriisinhallinnan vahvistamiseksi, parantaa yhteyksiä sekä EU:hun että Natoon ja lisätä vaikutusmahdollisuuksia näissä elimissä. Pohjoismaat ovat vuosien kuluessa antaneet suurta ja arvostettua panosta YK:n rauhanturvaoperaatioihin. Kokemukset ovat kasvaneet ja syventyneet ja kansainvälisten turvallisuusjärjestöjen uskottavuus on kasvanut muodollisista laitosrajoista riippumatta. Ne Pohjoismaat, jotka eivät ole Naton jäsenmaita, ovat vuosien ajan osallistuneet Naton rauhankumppanuusohjelman suunnittelu- ja operaatioyhteistyöhön. Pohjoismaat ja Baltian maat antavat käyttöön joukkoja ja materiaalia Naton johtamaan ja YK:n valtuuttamaan Isaf-operaatioon Afganistanissa. Isaf on Naton ensimmäinen ja suurin kenttäoperaatio Euroopan rajojen ulkopuolella. Norja ja Islanti osallistuvat eri tavoin EU:n kriisinhallintarakenteisiin ja ne ovat osallistuneet useisiin EU:n kriisinhallinnan kenttäoperaatioihin. On kohtuullista olettaa, että pohjoismaisen puolustus- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön vahvistaminen sekä vahvistaisi että tehostaisi Pohjoismaiden kokonaispanostusta kansainväliseen kriisinhallintaan. on yhtä mieltä siitä, että Pohjoismaiden puolustustalous on kovenevan paineen alla. Osaamis- ja kapasiteettivaatimusten kasvu lisää koulutus- ja harjoituskustannuksia. Ajanmukaisten puolustustarvikkeiden kehitys-, tuotanto-, hankinta- ja ylläpitokustannukset kasvavat. Puolustusmäärärahoja leikataan. on yhtä mieltä siitä, että muun muassa koulutus-, harjoitus-, materiaalialan ja kansainvälisten tehtävien yhteistyön vahvistamiselle on vahvoja toiminnallisia ja taloudellisia perusteita. Sida 2 av 6

3 4. Päätelmät ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden hallituksille, että ne toimivat Pohjoismaiden puolustus- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventämiseksi. Kööpenhaminassa 9. joulukuuta 2008 Árni Páll Árnason (A) Sinikka Bohlin (s) Berit Brørby (A) Christina Gestrin (r.), varapuheenjohtaja Ivar Kristiansen (H) Johan Linander (c) Kent Olsson (m) Marion Pedersen (V) Lyly Rajala (kok.) Niels Sindal (S) Bjørg Tørresdal (KrF) Erkki Tuomioja (sd.), puheenjohtaja Varauma: Pohjoismaisen puolustusyhteistyön vahvistamista koskeva jäsenehdotus painottaa voimakkaasti sotilaallista yhteistyötä mutta ei painota tarpeeksi kansalaisten turvallisuuspolitiikkaa. Ehdotuksen lähtökohtana ovat Pohjoismaiden 120 miljoonan kruunun yhteenlasketut puolustusmäärärahat. EU:n ja Naton tehtävää tarkastellaan yksipuolisesti. Mietintö on vivahteikkaampi, mutta se ei perustu kansalaisten ja ympäristön turvallisuutta koskevaan politiikkaan, jota Pohjoismaiden neuvoston vasemmistososialistinen vihreä ryhmä pitää Pohjoismaisen turvallisuuspoliittisen yhteistyön lähtökohtana. Tällaisella yhteistyöllä olisi kattavat näkymät ja mahdollisuudet nykyisessä poliittisessa ja geopoliittisessa tilanteessa. Edellä esitetyn perusteella ehdotetaan, että suosittaa Pohjoismaiden hallituksille, että ne toimivat Pohjoismaiden turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventämiseksi ottaen ajankohtaiset rauhan- ja ympäristöpoliittiset haasteet ensisijaiseksi lähtökohdakseen. Kööpenhaminassa 9. joulukuuta 2008 Rolf Reikvam (SV) Sida 3 av 6

4 JÄSENEHDOTUS Jäsenehdotus pohjoismaisen yhteistyön vahvistamiseksi Pohjoismaiden puolustus- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön edellytykset voivat toisinaan vaikuttaa hyvin vähäisiltä. Norja ja Islanti ovat jäseniä Natossa mutta eivät EU:ssa, Ruotsi ja Suomi ovat EU:n jäsenmaita, mutta eivät Naton. Tanska on ainoana Pohjoismaana sekä EU:n että Naton jäsen, mutta sillä on varauma, joka sallii Tanskan osallistumattomuuden Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan (ETPP). Tämä ei ole ihanteellinen ratkaisu Pohjoismaiden etujen hallinnoimiseksi laajentuneessa Euroopassa. Yhdelläkään muulla alueella maailmassa ei kuitenkaan ole niin hyviä rakenteellisia edellytyksiä yhteistyön syventämiseen. Pohjoismaat ovat melkein yhtä suuria ja niillä on yhteinen konfliktien värittämä menneisyys, josta on onnistuttu pääsemään eteenpäin. Meillä on lisäksi samankaltaiset kielet, kulttuuri ja historia. Meillä on yhteinen arvopohja suhteessa kansainväliseen yhteistyöhön, YK-järjestelmän merkitykseen, näkemykseen kansainvälisestä oikeudesta sekä siihen, että pidämme huolta vahvasta turvallisuuspoliittisesta transatlanttisesta yhteydestä. Huomatessaan puolustustalouden ongelmien lisääntyvän entisestään kaikki Pohjoismaat taistelevat tarkoituksen ja keinojen tasapainon ylläpitämiseksi. Kutistuvien puolustusvoimien myötä materiaalihankintojen kappalehinta kallistuu jatkuvasti. Tämä johtuu siitä, että puolustusalan tekniikka- ja kulukehitys etenee, vaikka samalla hankitaan pienempiä materiaalijärjestelmien sarjoja, siitä syystä että puolustusvoimien kalusto on muuttunut suurista valmiusvarastoista huomattavasti pienempiin joustaviin puolustuspanostuksiin. Meillä on vahva halu tarjota hyviä ja kysyttyjä joukkojamme muun muassa kansainvälisiin tehtäviin. Pohjoismaat eivät kuitenkaan yksitellen kykene ylläpitämään samoja valmiuksia tulevaisuudessa. Tämän vuoksi meidän tulee lisätä yhteistyötä mittakaavaetujen saavuttamiseksi ja Sida 4 av 6

5 hyödyntääksemme paremmin ne 120 miljardin kruunun voimavarat, jotka Pohjoismaat yhteensä varaavat puolustusbudjetteihinsa. On pidettävä mielessä myös Euroopassa vallitseva uusi poliittinen dynamiikka, jonka tulisi saada meidät tiivistämään yhteistyötämme. EU ja Nato ovat muutaman vuoden aikana kasvattaneet jäsenpiiriään melkein prosenttia eli yli 100 miljoonalla kansalaisella. Tämä on suurenmoinen menestys sekä Euroopalle että Pohjoismaille, jotka ovat tehneet lujasti töitä sen eteen, että Itä-Euroopan uudet demokratiat pääsisivät jäseneksi euroatlanttisiin rakenteisiin. Yhteisen arvopohjamme ansiosta Pohjoismailla on luonnolliset edellytykset turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön syventämiseen. Vaikutusmahdollisuuksien löytäminen ja liittoutumien rakentaminen yhteistyön avulla samanhenkisten kumppanien kautta helpottuisi luonnollisesti, jos Ruotsi ja Suomi olisivat Naton sekä Islanti ja Norja EU:n jäsenmaita. Tiiviimpi pohjoismainen puolustuspoliittinen yhteistyö on askel oikeaan suuntaan ja luonnollinen tapa vahvistaa yhteyksiä sekä EU:hun että Natoon, joissa saamme enemmän vaikutusvaltaa, jos olemme parempia ja toimintakykyisempiä kumppaneita. Pohjoismaisen puolustusyhteistyön tulee olla käytännöllistä, joustavaa ja määrätietoista. Toivomme yhteistyötä, jossa vaikutus on tärkeämpi kuin muoto, minkä vuoksi yhteistyön rakenne voi ja sen tuleekin vaihdella tarpeen mukaan. Toisinaan yhteistyö voi olla kahdenvälistä, toisinaan kolmenvälistä tai kaikille Pohjoismaille tarkoitettua. Yhteistyön lisäämistä Baltian maiden kanssa ei myöskään ole syytä poissulkea. Ensisijaisesti tulee keskittyä seuraaviin yhteistyöalueisiin: koulutus, harjoitukset, valvonta, materiaaliyhteistyö sekä osallistuminen kansainvälisiin tehtäviin. Yhteinen korkeampaa esimieskoulutusta järjestävä maanpuolustuskorkeakoulu voisi tuoda säästöjä koulutukseen, sillä pienenevän upseerikunnan myötä koulutuksesta kussakin maassa tulee liian kallista. Kansainvälisiä tehtäviä suoritettaessa tarvitaan yhteisiä erikoistumiskoulutuksia esimerkiksi teknikoille. Tutkimusalalle ehdotetaan pohjoismaisen puolustustutkimuslaitoksen kehittämistä. On syytä pyrkiä saamaan aikaan yhteisiä harjoituskenttiä sekä maalle, merelle että ilmaan. Kunkin maan lentojärjestelmien tulee esimerkiksi käyttää omia tukikohtiaan lähtöön ja laskeutumiseen, mutta voida tehdä yhteisiä harjoituksia toisen Pohjoismaan ilmatilassa. Puolustustarvikkeet ovat myös luonteva yhteistyöalue Pohjoismaille. Samankaltaiset alustat ja varusteet helpottavat yhteistyömahdollisuuksiamme huomattavasti. Tällöin järjestelmämme ovat yhteensopivammat ja toimivat paremmin yhdessä. Näin yhdenmukainen varustus parantaa pohjoismaisen puolustusyhteistyön edellytyksiä huomattavasti niin logistiikan, ylläpidon, koulutuksen kuin kehittämistyön osalta. Pohjoismaisen puolustusmateriaaliyhteistyön NORDAC:in kautta tehdään jo nykyään merkittävää yhteistyötä, mutta sitä on syytä kehittää edelleen. Kansainvälisten tehtävien tiivis koordinointi Pohjoismaiden kesken tuottaa suuremman ja konkreettisemman panostuksen kuin toimiessamme kahdenvälisesti. Tästä hyvänä esimerkkinä on Afganistan, jossa Norjalla, Ruotsilla ja Suomella on ollut tiivis ja erittäin toimiva yhteistyö. Pohjoismaista taisteluosastoa (NBG), jonka valmiusjakso kesti , pidetään tähän mennessä EU:n käytössä olleista nopean toiminnan joukoista esimerkillisimpänä ja parhaiten valmistautuneena. Jotta pohjoismaisen puolustusyhteistyön syventyminen onnistuisi, on aivan ratkaisevaa kyetä konkreettiseen toimintaan. On vaikea löytää kielteisiä puolia mittakaavaeduista, niiden tuomista mahdollisuuksista tai taloudellisista ratkaisuista, jotka lisäävät puolustukseen käytettyjen varojen vaikuttavuutta. Samalla haasteena on valita tärkeimmät Sida 5 av 6

6 yhteistyöalat, sillä maiden erilaiset etunäkökohdat voivat osaltaan pitää yllä nykyisiä rakenteita. Lopuksi haluamme korostaa, että Pohjoismaiden puolustus- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventymistä ei tule pitää Naton korvikkeena vaan ennemmin sen täydentäjänä. Tavoitteemme on päin vastoin vahvistaa Pohjoismaiden toimintakykyä sekä Natossa että EU:ssa, Edellä esitetyn nojalla konservatiivinen ryhmä ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden hallituksille, että ne toimivat Pohjoismaiden puolustus- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventämiseksi. Tukholmassa 15. lokakuuta 2008 Lisbeth Grönfeldt Bergman (m) Kari Lise Holmberg (H) Mats Johansson (m) Arja Karhuvaara (kok.) Ulla Karvo (kok.) Fredrik Karlström (ObS) Vivi Kier (K) Marianne Kierkemann (m) Knud Kristensen (K) Ivar Kristiansen (H) Inge Lønning (H) Jukka Mäkelä (kok.) Kent Olsson (m) Jessica Polfjärd (m) Lyly Rajala (kok.) Anne-Mari Virolainen (kok.) Kristián Þór Júliusson (Sj.) Kjartan Ólafsson (Sj.) Ragnheiður Rikharðsdottir (Sj.) Hans Wallmark (m) Sida 6 av 6

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuusrotaatioiden muuttamisesta

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuusrotaatioiden muuttamisesta MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA n mietintö koskien jäsenehdotusta Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuusrotaatioiden muuttamisesta 1. n ehdotus ehdottaa, että ei ryhdy muihin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Lapin alueellinen maanpuolustuksen jatkokurssi 1.11.2017 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan

Lisätiedot

että se hyväksyy yhteispohjoismaisen huumausaineiden torjuntastrategian.

että se hyväksyy yhteispohjoismaisen huumausaineiden torjuntastrategian. MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA kuluttajavaliokunnan mietintö koskien jäsenehdotusta pohjoismaisten voimien kokoamisesta huumausaineita vastaan 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä

Lisätiedot

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto 13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava

Lisätiedot

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen 4.4.2017 Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Sotilaallinen huoltovarmuus puolustusselonteossa Puolustusselonteossa esitetty sotilaallisen huoltovarmuuden

Lisätiedot

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mietintö koskien jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa,

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta lapsen oikeuksien näkökulman vahvistamisesta pohjoismaisessa yhteistyössä

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta lapsen oikeuksien näkökulman vahvistamisesta pohjoismaisessa yhteistyössä MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA kuluttajavaliokunnan mietintö koskien jäsenehdotusta lapsen oikeuksien näkökulman vahvistamisesta pohjoismaisessa yhteistyössä 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa, että suosittaa

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1. 30.6.2011 sekä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011 SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (CSDP) Ns. Petersbergin tehtävät osaksi EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Lisätiedot

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 57 RELEX 948 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3498. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä.

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 55/2009 vp Tiistai 9.6.2009 kello 11.30-14.00 Läsnä pj. vpj. jäs. vjäs. Pertti Salolainen /kok Markku Laukkanen /kesk Eero Akaan-Penttilä /kok Eero Heinäluoma /sd Liisa

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Ulkoasiainvaliokunta 25.5.2012 2012/2005(INI) TARKISTUKSET 1 12 (PE486.143v01-00) yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta (2012/2005(INI))

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Suomen ulkopolitiikan hoito

Suomen ulkopolitiikan hoito Suomen ulkopolitiikan hoito "Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu?" hyvin hyvin huonosti huonosti Koko väestö Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta

Lisätiedot

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0375/22 22 Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina Johdanto-osan 10 viite ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2017 päivätyn pohdinta-asiakirjan Euroopan puolustuksen

Lisätiedot

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä Miksi Natosta keskustellaan nyt niin paljon? Ukrainan kriisi: Hyvin sekava Krimin valtaus myös

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT ULKOASIAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 5/2013 vp Valtioneuvoston selvitys (UTP) Suomen osallistumisesta Islannin ilmatilan valvomisen yhteydessä toteutettavaan harjoitustoimintaan Valtioneuvostolle JOHDANTO Vireilletulo

Lisätiedot

Tehokasta turvallisuuspolitiikkaa

Tehokasta turvallisuuspolitiikkaa Tehokasta turvallisuuspolitiikkaa Vihreiden ulko- ja turvallisuuspoliittinen linjapaperi Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 18.9.2016 Sääntöjä, yhteistyötä ja ennaltaehkäisyä Vihreät tavoittelevat turvallisuus-

Lisätiedot

Pohjoismainen yhteistyö

Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismaiden kansalaisten näkemyksiä pohjoismaisesta yhteistyöstä tutkimus suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten ja islantilaisten mielipiteistä Pohjoismainen

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Sotilaallinen kriisinhallinta (9/2013) 040/54/2012 Ulkoasiainministeriö, 13.8.2013, HEL7919-7. Puolustusministeriö, 14.8.2013, FI.PLM.2013-4013 2042/50.04.00/2008.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén

Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa 2.3.2016 Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén 1. Yleistä 2. EU 3. Suomi-Ruotsi 4. NORDEFCO 5. Nato 6. Yhteenveto 3.3.2016 2 VNS 2012

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

Kestävä Pohjola -valiokunnan mietintö, joka koskee jäsenehdotusta yhteispohjoismaisesta voimasta EU:n metsäpolitiikassa

Kestävä Pohjola -valiokunnan mietintö, joka koskee jäsenehdotusta yhteispohjoismaisesta voimasta EU:n metsäpolitiikassa MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA A 1745/hållbart Käsittelijä Kestävä Pohjola -valiokunta Kestävä Pohjola -valiokunnan mietintö, joka koskee jäsenehdotusta yhteispohjoismaisesta voimasta EU:n metsäpolitiikassa

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

että rajaesteneuvosto pyytää näkemyksiä Nordenyhdistyksiltä ja muilta rajaesteiden poistamiseen tähtääviltä toimijoilta.

että rajaesteneuvosto pyytää näkemyksiä Nordenyhdistyksiltä ja muilta rajaesteiden poistamiseen tähtääviltä toimijoilta. MIETINTÖ MINISTERINEUVOSTON EHDOTUKSESTA n mietintö koskien ministerineuvoston ehdotusta rajaestetyön toimintasuunnitelmaksi 2014 2017 1. n ehdotus ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden ministerineuvostolle,

Lisätiedot

Sotilaallinen liittoutumattomuus vai liittoutuminen

Sotilaallinen liittoutumattomuus vai liittoutuminen Sotilaallinen liittoutumattomuus vai liittoutuminen "Pitäisikö Suomen mielestänne pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana vai pyrkiä liittoutumaan sotilaallisesti?" Koko väestö Pysyä liittoutumattomana

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERI SEPPO KÄÄRIÄINEN FÖRSVARSMINISTER SEPPO KÄÄRIÄINEN Puhe 29.11.2004 Maakuljetusten valmiusseminaari Tuusulassa

PUOLUSTUSMINISTERI SEPPO KÄÄRIÄINEN FÖRSVARSMINISTER SEPPO KÄÄRIÄINEN Puhe 29.11.2004 Maakuljetusten valmiusseminaari Tuusulassa PUOLUSTUSMINISTERI SEPPO KÄÄRIÄINEN FÖRSVARSMINISTER SEPPO KÄÄRIÄINEN Puhe 29.11.2004 Maakuljetusten valmiusseminaari Tuusulassa 1 Turvallisuustilanteen kehittyminen maailmassa ja sen vaikutukset Suomen

Lisätiedot

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo

Lisätiedot

Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus

Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodista Resurssisota-diskurssi 1990-luvulla kietoutunut sisällissotiin ja Afrikan konflikteihin 2000-luvulla myös terrorismin rahoittamiseen Suurvallat

Lisätiedot

Pohjoismainen oikeus uuteen nousuun! Johan Bärlund Pohjoismaisen oikeuden professori NAF:n kokous 7.10.2015

Pohjoismainen oikeus uuteen nousuun! Johan Bärlund Pohjoismaisen oikeuden professori NAF:n kokous 7.10.2015 uuteen nousuun! Johan Bärlund Pohjoismaisen oikeuden professori NAF:n kokous 7.10.2015 Mitä on pohjoismainen oikeus? Yhteisnimitys Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan oikeudelle + ylikansallinen

Lisätiedot

Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta 1991 Suominen, Ilkka /kok Sasi, Kimmo /kok 11.04.1991 Metsämäki,

Lisätiedot

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset Miten EU:n sosiaaliturvasopimus vaikuttaa Pohjoismaiden välillä liikkuviin? Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi

Lisätiedot

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Juho Eerolan puhe Vapaa Pohjolan Turvallisuus Pohjolassa seminaarissa

Juho Eerolan puhe Vapaa Pohjolan Turvallisuus Pohjolassa seminaarissa ! 1 Juho Eerolan puhe Vapaa Pohjolan Turvallisuus Pohjolassa seminaarissa 3.10.2016 Arvoisat seminaarin puhujat, arvoisa seminaariväki, On ilo toivottaa teidät tervetulleeksi meidän Pohjoismaiden neuvoston

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön varjolla kohti Natoa

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön varjolla kohti Natoa 17.11.2012/Seppo Ruotsalainen, valtiot. tri ja erikoistutkija Pohjoismaisen puolustusyhteistyön varjolla kohti Natoa (esimerkkinä Islannin ilmavalvonta) Tähän mennessä on jokseenkin avoimesti toteutettu

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten

Lisätiedot

Torstai kello

Torstai kello ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2011 vp Torstai 30.6.2011 kello 12.50-13.30 Läsnä pj. Timo Soini /ps vpj. Pertti Salolainen /kok jäs. Pekka Haavisto /vihr Ilkka Kanerva /kok Ilkka Kantola /sd Saara

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta 11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Viite UTP 10/2012vp jatkokirjelmä 2 UM

Viite UTP 10/2012vp jatkokirjelmä 2 UM ULKOASIAINMINISTERIÖ Poliittinen osasto POL-10 LÄHETE 22.04.2013 HEL7928-5 EDUSKUNTA Ulkoasiainvaliokunta Viite UTP 10/2012vp jatkokirjelmä 2 UM 22.4.2013 Asia Suomen osallistuminen Islannin ilmatilan

Lisätiedot

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta Keskipohjolan aktiivisesta liikenneinfrastruktuurista. mietintö. Pohjoismaiden neuvosto

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta Keskipohjolan aktiivisesta liikenneinfrastruktuurista. mietintö. Pohjoismaiden neuvosto MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA mietintö jäsenehdotusta Keskipohjolan aktiivisesta liikenneinfrastruktuurista 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden ministerineuvostolle, että se käynnistää

Lisätiedot

Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta

Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta 1 Lähtökohtia: sotilaallinen globaalissa turvallisuudessa 2 Sodan luonne ja sen muutos 3 Sotilaallinen työkaluna 4 Seurauksia Itämerellä ja Pohjolassa

Lisätiedot

Euroopan puolustusunionin valmistelu

Euroopan puolustusunionin valmistelu #EURoad2Sibiu Euroopan puolustusunionin valmistelu Toukokuu 2019 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA Puolustusasioissa ei ole kyse siitä, että Euroopan unionista tulisi vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys

Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys SARC-Sidosryhmätapaaminen 8.2.2018, Ilmatieteenlaitos SINI HANGASLAMMI Punaisen ristin arktisen valmiuden kehittämishanke Hankkeen

Lisätiedot

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta Puolustusvaliokunta 23.11.18 EMBARGO 29.11.2018 klo 9! Miten tutkittiin Tutkimuksen teki Taloustutkimus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2011 1 (6) 684 Lausunto Varautuminen ja kokonaisturvallisuus - komiteamietinnöstä HEL 2011-000148 T 00 01 06 Päätös päätti antaa komiteamietinnöstä seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

MIETINTÖ MINISTERINEUVOSTON EHDOTUKSESTA. ministerineuvoston ehdotusta suuntaviivoiksi Valko-Venäjän-toiminnalle. Puheenjohtajiston mietintö koskien

MIETINTÖ MINISTERINEUVOSTON EHDOTUKSESTA. ministerineuvoston ehdotusta suuntaviivoiksi Valko-Venäjän-toiminnalle. Puheenjohtajiston mietintö koskien MIETINTÖ MINISTERINEUVOSTON EHDOTUKSESTA n mietintö koskien ministerineuvoston ehdotusta suuntaviivoiksi Valko-Venäjän-toiminnalle 1. n ehdotus ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden ministerineuvostolle,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunnan mietintö jäsenehdotuksesta, joka koskee digitalisaatiota Pohjoismaissa

Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunnan mietintö jäsenehdotuksesta, joka koskee digitalisaatiota Pohjoismaissa MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA A 1725/tillväxt Käsittelijä Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunta Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunnan mietintö jäsenehdotuksesta, joka koskee digitalisaatiota Pohjoismaissa

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

EU:n erityisasema kansainvälisessä viinijärjestössä (OIV) Kirjeen hyväksyminen

EU:n erityisasema kansainvälisessä viinijärjestössä (OIV) Kirjeen hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11007/17 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Pääsihteeristö Neuvosto Ed. asiak. nro: 10430/17 Asia: AGRI 376 AGRIORG 69 OIV 12 EU:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus 3.10.2017 @kimmomakinen JulkICT -osasto eidas Sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla Euroopan

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunnalle

Ulkoasiainvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on

Lisätiedot

ASIAKIRJA. Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä. Pohjoismaiden neuvosto

ASIAKIRJA. Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä. Pohjoismaiden neuvosto ASIAKIRJA Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä Jäsenehdotukset ja valiokuntaehdotukset ovat n työn perusta. Ehdotusten käsittely suosituksiksi Pohjoismaiden ministerineuvostolle

Lisätiedot

Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa

Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa Havaintoja ja ideoita Suomessa sovellettavaksi 28.6.2018 Havaintoja ja ideoita Suomessa sovellettavaksi 1. Liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Sammalkivi Salla(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Sammalkivi Salla(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00671 VNEUS Sammalkivi Salla(VNK) 25.09.2018 Asia EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä puolustusyhteistyön kehittäminen, pysyvän rakenteellisen

Lisätiedot

YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos.

YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. YETTS Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. Veli Pekka Nurmi 2.4.2008 Turvallisuustilanteet Nyt Aiemmin Rauhan aika Poikkeusolot

Lisätiedot

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Vesa-Pekka Poutanen Talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto ------------- Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 2 EUROOPAN TULEVAISUUTEEN

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi. LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot