HAMMASPEIKKO PÄHKINÄNKUORESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAMMASPEIKKO PÄHKINÄNKUORESSA"

Transkriptio

1 Hennala, Lea Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation HAMMASPEIKKO PÄHKINÄNKUORESSA Mikä ihmeen Hammaspeikko? Hammaspeikko on Lahden kaupungin suun terveydenhuollon ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahti School of Innovationin (LUT LSI) yhteistyöprojekti ja yhteistyömuoto. Vuosien tulosten perusteella Hammaspeikko on tavoitteensa mukaisesti osoittautunut myös nuorten, ja laajemminkin lahtelaisten suun terveydenhuollon palveluinnovaatioprosessiksi. Innovaatioita ja muita uudistuksia on Hammaspeikossa jahdattu ja saatu kiinni asiakas- ja henkilöstölähtöisesti sekä Hammaspeikon yhteistyökumppaneiden avustuksella. Hammaspeikon tavoitteena on nuorten hammashoidon palvelukokonaisuuden vaikuttavuuden ja nuoren kokeman palvelun laadun parantaminen käyttäjä- ja henkilöstölähtöisesti. Kimmokkeena tavoitteeseen Lahden suun terveydenhoidolla oli yläkoululaisten lukuisat peruuttamattomat hammashoitolakäynnit ja huoli yläkouluikäisten heikentyvästä hammasterveydestä verrattuna muihin ikäryhmiin. LUT LSI:n intressissä oli puolestaan tutkia muun muassa käytäntö- ja käyttäjälähtöistä innovointia, Living Lab -konseptia ja teatterin soveltamismahdollisuuksia julkisten palvelujen kehittämiseen. Hammaspeikko on luonteeltaan käytännöstä ja ihmisistä ohjautuva innovaatioprosessi, eikä sillä ole ollut täsmällistä projektisuunnitelmaa. Prosessin etenemisestä ja sisällöistä on sovittu askel askeleelta Hammaspeikon johtamisesta vastaavassa Peikko-tiimissä. [Lisää Peikko-tiimistä ja johtamisesta tästä linkistä] Hammaspeikossa on vuonna 2012 menossa neljäs vaihe. Projektin ensimmäiset tunnustelut käytiin keväällä Hammaspeikon I-vaihe eli Peikon konkreettinen metsästys alkoi saman vuoden syksyllä. [Lisää I-vaiheesta tästä linkistä] Metsästyksen tarkoituksena oli paljastaa, mihin asioihin tarttumalla yläkouluikäisten suun terveydenhuollon palvelukokonaisuutta voidaan kehittää entistä ehommaksi nuorten ja henkilöstön näkökulmasta. Hammaspeikon II- ja III-vaiheissa painopiste muuttui Peikon metsästyksestä sen taltuttamiseksi. [Lisää II-vaiheesta tästä linkistä] Peikon taltuttamisvaiheessa on etsitty ja löydetty valtavirta-ajattelusta poikkeavia vastauksia siihen, miten lähestymällä ja mitä tavoitellen näihin metsästysvaiheessa paljastuneisiin asioihin tulisi tarttua. Vuoden 2012 alussa käynnistyi Hammaspeikon IV-vaihe. [Lisää III- ja IV-vaiheesta tästä linkistä] Neljännessä vaiheessa Hammaspeikko on edennyt jo konkreettisten ja käyttöön otettujen toimintatapa- ja palveluinnovaatioiden tasolle, mutta edelleen myös Peikon metsästys ja taltutus ovat vireillä. Useimpien uudistusten myönteisten vaikutusten odotetaan konkretisoituvan esimerkiksi nuorten suun terveydentilaa tai peruuttamatta jääneisiin

2 2 hoitoaikoihin noin 10 vuoden aikajänteellä. Henkilöstölle tehdyn kyselyn mukaan Hammaspeikolla on ollut myös lyhyemmän ajan vaikutuksia esimerkiksi työntekijöiden tapaan kohdata nuori hoitotilanteessa (Hennala, 2011). Osana projektia (vaiheessa II) syntyi suun terveydenhuollon palvelukonsepti-innovaatio Kake K. Kiille, jonka hahmon kuvasta muodostui myös projektiviestinnässä paljon käytetty hahmo. Kake-kuvitusta löytyi vuodesta 2010 eteenpäin PowerPoint-esityksistä hoitohenkilökunnan työasuihin. Kaken käytön vakiintuminen niin projektiin liittyvään viestintään kuin nuorille suunnattuun terveysviestintään ilmentää ja symboloi ajattelumallin muutosta organisaatiossa. Kuva: Kake K. Kiille [Linkki Kake K. Kiilteen FB-sivulle] Hammaspeikon kehittämistyötä on tehty osana Euroopan aluekehitysrahaston hankkeita Päijät- Häme käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan huippualueeksi ( ), Lahti Living Lab ( ) ja Päijät-Häme maailman johtavaksi käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan alueeksi ( ) sekä osana Työelämän kehittämisohjelman (Tykes) Innovatiivisuus ja modernit organisaatiorakenteet -menetelmäkehitysprojektia ( ), joita Lahden suun terveydenhuolto on tukenut. Peikko-henkilöstö on käyttänyt noin tuntia (tilanne 6/2012) yhteisiin tilaisuuksiin. Tämän lisäksi Hammaspeikko projektin III-vaiheessa käynnistetyt pilottiprojektit ja uusien toimintamallien jalkauttaminen on ollut Peikko-tiimin suun terveydenhuollon jäsenten harteilla. Tämä kehittämistyö on Hammaspeikon IV-vaiheessa sulautunut osaksi työntekijöiden tehtäviä jopa siinä määrin, että se on aiheuttanut muutoksia henkilöiden toimenkuvaan.

3 3 Hammaspeikon vaikutuksia ja aikaansaannoksia Hammaspeikon alkuvaiheista lähtien oli selvää, että projektissa käynnistettyjen toimenpiteiden mahdolliset positiiviset tai negatiiviset vaikutukset esimerkiksi peruuttamattomien hoitoaikojen määrään tai uudennetun suun terveydenhuoltopalvelukokonaisuuden vaikuttavuus esimerkiksi nuorten hampaiden reikiintymiseen on realistisesti todennettavissa siinä määrin kuin ne tutkimuksellisesti on ylipäänsä mahdollista osoittaa Hammaspeikosta juontuviksi vasta vähintään 10 vuoden työn jälkeen. Muun muassa näiden asioiden seurantaa varten projektissa laadittiin Hammaspeikon arviointimittaristo. Hammaspeikossa on kuitenkin selvitetty projektin lyhyemmän aikavälin myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi henkilöstön tapaan kohdata nuori hoitotilanteessa. Hammaspeikko utelee - tutkimuksessa syksyllä 2011 kysyttiin muiden kysymysten ohella, miten vastaajien vuorovaikutus on muuttunut vuorovaikutustilanteissa. Kysymykseen vastasi 25 henkilöä, joista - 18 henkilöä valitsi vaihtoehdon Olen tietoisesti kiinnittänyt asiaan huomiota ja pyrkinyt muuttamaan käyttäytymistäni vuorovaikutustilanteessa - 3 henkilöä valitsi vaihtoehdon Olen alkanut kiinnittää asiaan huomiota, mutten vielä muuttanut käytöstäni ja - 4 henkilöä valitsi vaihtoehdon Ei mikään, toimin kuten aiemminkin. Eri vastausvaihtoehtojen suosion perusteella näyttäisi siltä, että Hammaspeikolla on ollut positiivisia vaikutuksia ainakin joidenkin työntekijöiden haluun kehittää ja myös muuttaa vuorovaikutustaitojaan potilaan kohtaamistilanteissa. Seuraavassa esitetään uutuusnäkökulmasta osa Hammaspeikon aikaansaannoksista suun terveydenhoidossa: Lahteen muotoutui perinteisestä poikkeava tapa tehdä suun terveyden edistämistyötä hammashoitolan ulkopuolella o mennään sinne missä lapset ja nuoret liikkuvat o saarnaamisen sijasta tuetaan nuorta elämäntapavalinnoissa o tehdään työtä nuoren hyvinvoinnin tukemiseksi porukalla ja rikotaan uusissa toimintatavoissa sektori- ja ammattirajoja. Suun terveydenhuolto otti tavakseen haastaa ympäröivän yhteisön tukemaan lasten ja nuorten suun terveyttä osana terveellisiä elämäntapoja o synnytettiin verkostoja ja niille uusia toimintatapoja sekä nuorille uusia palveluja julkisen sektorin sisäinen yhteistyö- sekä osaamisverkosto suun terveydenhuollon ja yritysten yhteistyöverkosto

4 4 suun terveydenhuollon ja liikuntaseurojen yhteistyöverkosto. Vastaisuudessa osa lahtelaisista päiväkotilapsista/esikoululaisista pääsee tutustumaan ennalta koulun hammashoitolan tuoksuihin ja saamaan avaruuskyytiä hoitotuolissa. Lahden suun terveydenhuollossa uuden työntekijän perehdytyksessä on nyt vahvasti esillä Peikko-ajattelu Meillä on muuten tietynlainen tapa ja asenne kohdata asiakas. Syntyi Kake K. Kiille hahmo, maskotti ja (palvelu)konsepti linkiksi nuorten elämismaailmaan ja myös päinvastoin nuorilta hammashuoltoon. Somesta tuli suun terveydenhuollon ja nuorten vuorovaikutuksen areena Kake on fb:ssä. Suun terveydenhuolto aloitti viestinnän muodonmuutoksen virastokielestä lähemmäksi nuoren maailmaa. Esimerkiksi kutsukirjeet ja työpaidat uudistettiin Kake K. Kiille konseptin hengessä. Suun terveydenhuoltopalvelun yhteiskunnallinen merkitys laajentui nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Luotiin rakenteet, toimintatavat ja välineitä edistää lahtelaisten koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajien, terveydenhuollon opettajien ja opiskelijoiden osaamista suun terveyden ammattiasioissa. Oltiin aloitteellisia suun terveydenhuollon ammatillisen koulutuksen saamiseksi Lahteen. Joidenkin suun terveydenhuollon työntekijöiden työnkuvat laajenivat uusille kentille, kuten yhteiskuntasuhteiden rakentamiseen ja hyödyntämiseen. Syntyneen Peikko-ajattelu rohkaisemana Lahdessa voi vaikka - vuokrata kojun Lahden joulutorilta ja esittää päivittäin näytelmää yleisölavalla (vuoden 2012 jouluna jo toista kertaa) - pyytää sponsorointia ksylitolituotteisiin ja koululaisten kyydityksiin Päihdeputkitapahtumaan sekä olla mukana Pelicansien koulukiertueella (mukana jo toista kertaa vuonan 2013) - mennä junnujen jalkapallotreeneihin tai tavata nuoria Trio-kauppakeskuksen kujilla (toiminta alkanut vuonna 2011) - sonnustautua Kake pukuun ja olla kaiken kansan maskottina yleisötapahtumissa

5 5 - puhua limujen järkevästä käytöstä kieltojen ja torumisen sijaan sekä olla kehittämässä firmojen tuoteviestintää ja tietämystä suun terveyden näkökulmasta (lehdistötilaisuus asiasta 12/2011) - kantaa kortensa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn (yhteistyökumppaneina nuoriso- sekä sosiaali- j a terveystoimi) - tilata nuorisotoimelta jättihampaat sekä porkkanat ja karamellit farmariautolla kuljetettavaksi päiväkotilasten ja heidän vanhempiensa ihmeteltäväksi - hommata vanhoja tekareita terveydenhuolto-opiskelijoiden ja -opettajien räplättäväksi - kehittää nuoren asiakkaan kohtaamistaitoja vaikka palmua ja elefanttia esittäen tai syvään hengittäen - hyödyntää läsnäolon teemaa asiakkaan ja työtoverin kohtaamisen kehittämisessä - antaa soveltavan teatterin rantautua organisaatioon palvelujen kehittämistarpeiden tunnistamista varten - huomata yllättäen, että projekti voi kypsyä organisaation prosessiksi - myöntää, että kehittämistyön aikajänne tulosten saamiseksi on vähintään 10 vuotta. Kake K. Kiille Lahden joulutorilla 2012 Hammaspeikosta on hyötynyt myös LUT LSI. Hyödyt ovat konkretisoituneet - artikkeli- ja opinnäytetyöjulkaisuina - tieto- ja osaamispääoman kasvamisena tutkimuksen sekä kehittämis- ja projektitoiminnan kentillä - yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. [Laajemmin vaikutuksista ja aikaansaannoksista]

6 6 Lisätietoja Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation erikoistutkija Lea Hennala p Lahden kaupunki, suun terveydenhuolto vastaava ylihammaslääkäri Markku Mikkonen p Lähteet Hennala, L Hammaspeikko utelee -kyselyn tutkimustulosten esittely Peikko-teamille (julkaisematon)

HAMMASPEIKON TALTUTUS YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN JA HENKILÖSTÖN KANSSA

HAMMASPEIKON TALTUTUS YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN JA HENKILÖSTÖN KANSSA Hennala, Lea Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation Hammaspeikon III- ja IV-vaihe HAMMASPEIKON TALTUTUS YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN JA HENKILÖSTÖN KANSSA Olisiko yläkoululaisten nuorten

Lisätiedot

ENTÄ SITTEN HAMMASPEIKON VAIKUTUKSIA JA AIKAANSAANNOKSIA

ENTÄ SITTEN HAMMASPEIKON VAIKUTUKSIA JA AIKAANSAANNOKSIA Hennala, Lea Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation ENTÄ SITTEN HAMMASPEIKON VAIKUTUKSIA JA AIKAANSAANNOKSIA Tilanne 10/2012 [Tiivistelmä Hammaspeikon innovaatioista] Taustaa Lahden

Lisätiedot

SUORITUSKYKYMITTARISTO JA SEN HENKILÖSTÖLÄHTÖINEN SUUNNITTELU

SUORITUSKYKYMITTARISTO JA SEN HENKILÖSTÖLÄHTÖINEN SUUNNITTELU Rantala, Tero Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation SUORITUSKYKYMITTARISTO JA SEN HENKILÖSTÖLÄHTÖINEN SUUNNITTELU (suorituskykymittaristo = arviointimittaristo) Hammaspeikko-projekti

Lisätiedot

HAMMASPEIKON VIEMINEN ARKEEN VIESTINNÄN, VUOROVAIKUTUKSEN JA KOHTAAMISEN AVULLA

HAMMASPEIKON VIEMINEN ARKEEN VIESTINNÄN, VUOROVAIKUTUKSEN JA KOHTAAMISEN AVULLA Hyypiä, Mirva Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation Hammaspeikon II-vaihe HAMMASPEIKON VIEMINEN ARKEEN VIESTINNÄN, VUOROVAIKUTUKSEN JA KOHTAAMISEN AVULLA Hammaspeikko-projektin

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Lahden tiedepäivä 12.11.2013

Lahden tiedepäivä 12.11.2013 Lahden tiedepäivä 12.11.2013 Tosielämän Sankarit - terveysviestintää käyttäjälähtöisesti Satu Parjanen LUT Lahti School of Innovation Sari Kullaa HY Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Käyttäjälähtöisyys

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Kehittämisen omistajuus

Kehittämisen omistajuus Kehittämisen omistajuus Kuntaliitto 18.4.2013 Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa hanke (KUNTAKEHTO) Pasi-Heikki Rannisto Kehityspäällikkö, HT Tampereen Palveluinnovaatiokeskus (TamSI) Kehittämistyön

Lisätiedot

Systeemisen innovaation rakentamisen haasteita Esimerkkinä liikuntaneuvontakäytäntöjen kehittäminen Päijät-Hämeessä

Systeemisen innovaation rakentamisen haasteita Esimerkkinä liikuntaneuvontakäytäntöjen kehittäminen Päijät-Hämeessä Systeemisen innovaation rakentamisen haasteita Esimerkkinä liikuntaneuvontakäytäntöjen kehittäminen Päijät-Hämeessä Satu Parjanen Erikoistutkija, TkT, YTM Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School

Lisätiedot

Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä.

Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä. Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä. Satu Miettinen, professori Lapin yliopisto Palvelumuotoilu on strategisen johtamisen väline.

Lisätiedot

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia)

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) Suomen Akatemia, Strateginen tutkimusneuvosto Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat ohjelma, 2016 2019 11.10.2017 1 7 työpakettia Monipuolista osaamista ja vahvaa

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia. Tomi Kiilakoski Tampere 3.11.2011

Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia. Tomi Kiilakoski Tampere 3.11.2011 Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia Tampere 3..20 Ennakkotehtävä ) Montako taloa kunnassa on ja monessako näissä on tehty itsearviointi? 2) Montako taloa

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Minustako palveluinnovaattori?

Minustako palveluinnovaattori? Minustako palveluinnovaattori? 20.01.2010 Professori Innovaatiojärjestelmät Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation Innovaatiot ovat käyttöön otettuja uudisteita joissa yhdistellään

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011 OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Miksi mielen hyvinvointia kannattaa edistää? edistää tutkinnon suorittamista edistää työllistymistä tukee nuorten

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla -hankkeen esittely Satakunnan vanhusneuvoston kokouksessa

Lisätiedot

PEIKKO PAÄ IVAÄ KODISSA. HALUATKO LAPSESI HYMYN SAÄ ILYVAÄ N LAÄ PI KOKO ELAÄ MAÄ N?

PEIKKO PAÄ IVAÄ KODISSA. HALUATKO LAPSESI HYMYN SAÄ ILYVAÄ N LAÄ PI KOKO ELAÄ MAÄ N? Tiainen, Ulla Lahden kaupungin suun terveydenhuolto PEIKKO PAÄ IVAÄ KODISSA. HALUATKO LAPSESI HYMYN SAÄ ILYVAÄ N LAÄ PI KOKO ELAÄ MAÄ N? Näin kutsuttiin Ruoriniemen päiväkodin lähettämässä kirjeessä lasten

Lisätiedot

TUTKIMUS JA ARKI KOHTAAVAT

TUTKIMUS JA ARKI KOHTAAVAT TUTKIMUS JA ARKI KOHTAAVAT Toim. Helinä Melkas & Hilkka Laakso lappeenrannan teknillinen yliopisto lahti school of innovation KIRJOITTAJAT Marja Koivula, Helinä Melkas, Hilkka Laakso, Tero Rantala, Satu

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan suunta

Ylioppilaskunnan suunta Ylioppilaskunnan suunta -työryhmä 12.5.2016 Ylioppilaskunnan suunta AYY yhteiskunnallisena vaikuttajana Tavoite: AYY:n vaikuttaminen on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja proaktiivista Tavoite: AYY:n jäsenet

Lisätiedot

LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ

LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ 24.1.2019 I) LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN EDISTÄMINEN MADALTAMALLA LIIKUNTAAN OSALLISTUMISEN KYNNYSTÄ JO KEHITETTYJEN TOIMINTATAPOJEN,

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

LUT Lahti School of Innovation

LUT Lahti School of Innovation LUT Lahti School of Innovation Exploring Innovation Olemme innovatiivisuuden menetelmien tutkimusretkellä - Perustettu 1996 - Professuurit: - Teollisuustalous (1996) - Yrittäjyys ja pk-yritysten johtaminen

Lisätiedot

ASKEL 1: ASIAKAS- JA TYÖTARINAVAIHE: YLÄKOULULAISTEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN KOKEMUSTIEDON KOKOAMINEN

ASKEL 1: ASIAKAS- JA TYÖTARINAVAIHE: YLÄKOULULAISTEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN KOKEMUSTIEDON KOKOAMINEN Hennala, Lea Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation Pässilä, Anne Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation Hammaspeikon I-vaihe ASKEL 1: ASIAKAS- JA TYÖTARINAVAIHE:

Lisätiedot

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella Niina Lehtinen Tavoite Vastaus kysymykseen Mitkä kuntien toimenpiteet vaikuttavat niin, että ihmiset kykenevät vahvistamaan elämänhallintataitojansa?

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj Työsuhdesairaanhoitotyönantajan velvollisuus vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj 1 2005 Nokia Työsuhdesairaanhoito.ppt / 2005-09-29 / JS Käsitteen määrittely Työsuhdesairaanhoito

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö Ohjaamo Helsinki Tuloksia ja tulevaa Sirkku Reponen projektipäällikkö Kaupunkistrategiaa toteuttamassa Helsinki kehittää yhteensovitettuja, vaikuttavia ja ihmiskasvoisia palveluja yhdessä kaupunkilaisten

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Uutta kansanliikettä synnyttämässä

Uutta kansanliikettä synnyttämässä Uutta kansanliikettä synnyttämässä Yksi elämä pähkinänkuoressa Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton Yksi elämä -hankkeet edistävät valtimoterveyttä. Kyseessä on ainutlaatuinen kolmen kansalaisjärjestön

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina KANTU 2015 Eila Hirvonen SAMK, yliopettaja 13.2.2015 Yhteistyökumppanit Satakunnan Syöpäydistys ry vuodesta 2010 alkaen ja edelleen

Lisätiedot

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA PROSESSIN OMISTAJA Yksikönjohtajat PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJ KSYJÄ Johtoryhmä PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY P Syyskuu 2008 PROSESSIKUVAUS HYVÄKSYTTY

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

Lisätiedot

Pitkää. ään n suunniteltu! Tarkasti tähdt. Apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen. Rikoksentorjuntaseminaari 4.10.2012 Tampere

Pitkää. ään n suunniteltu! Tarkasti tähdt. Apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen. Rikoksentorjuntaseminaari 4.10.2012 Tampere Pitkää ään n suunniteltu! Tarkasti tähdt hdätty! Apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen Ankkurin perusidea Tarkoituksena on auttaa nuoria pois syrjäytymiseen johtavilta urilta. Estää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä Ritva Hautala Outi Ahonen Miksi? Terveelliset elämäntavat opitaan nuorena 11-vuotiaat vielä hyvin terveitä Lapsiin ja nuoriin kohdennetulla terveyden

Lisätiedot

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,

Lisätiedot

Jokaiselle ainakin yksi turvallinen aikuinen ja mielekästä harrastustoimintaa: Yli Hyvä Juttu -toimintamalli

Jokaiselle ainakin yksi turvallinen aikuinen ja mielekästä harrastustoimintaa: Yli Hyvä Juttu -toimintamalli Jokaiselle ainakin yksi turvallinen aikuinen ja mielekästä harrastustoimintaa: Yli Hyvä Juttu -toimintamalli II Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi 13.9.2012 Mitä on palokuntanuorisotoiminta?

Lisätiedot

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn AVAUS RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 23.5.2013 Kirsti Riihelä Yksikön päällikkö 1 Aluehallintovirastojen toiminta-ajatus Aluehallintovirasto

Lisätiedot

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi luukku, monialainen tieto ja tuki 2. nuorten työmahdollisuuksien

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi TeTe

Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi TeTe Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi 2011 2015 TeTe Projektipäällikkö Juha Mikkonen [juha.mikkonen @ elamantapaliitto.fi] Elämäntapaliitto ry Terveys ry Elämä on parasta

Lisätiedot

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE 1.1.2019-31.10.2021 Nuorten huumeidenkäytön ehkäisemiseen tähtäävä hanke Päijät-Hämeessä, Iitissä, Myrskylässä ja Pukkilassa. Hanketta hallinnoi Sosiaalialan osaamiskeskus Verso liikelaitos ja osatoteuttajana

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011 Raittiustoimisto Lappeenranta Ehkäisevää päihdetyötä

Lisätiedot

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015 1 AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN Heli Koski, ETLA 15.1.2015 2 Taustaa esitutkimuksesta Julkisen datan avaamisen potentiaaliset hyödyt on arvioitu ennakollisissa arvioinneissa

Lisätiedot

HAMMASPEIKKO ETÄISYYKSIÄ YLITTÄMÄSSÄ

HAMMASPEIKKO ETÄISYYKSIÄ YLITTÄMÄSSÄ Parjanen, Satu Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation HAMMASPEIKKO ETÄISYYKSIÄ YLITTÄMÄSSÄ Hammaspeikon taustaa Miksi osa yläkoululaisista jättää tulematta hammaslääkäriin tai

Lisätiedot

Palvelusetelihanke. 31.8.2009 Kehitysjohtaja Tuomo Melin, Kuntaohjelma

Palvelusetelihanke. 31.8.2009 Kehitysjohtaja Tuomo Melin, Kuntaohjelma Palvelusetelihanke 31.8.2009 Kehitysjohtaja Tuomo Melin, Kuntaohjelma Strategiset tavoitteet ja keinot (1) Palvelusetelin käytön, sovellettavuuden ja toimintamallien laajentaminen kunnissa - Tuotetaan

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

Luken KINO Pauli Saarenketo

Luken KINO Pauli Saarenketo Luken KINO 8.6.2016 Pauli Saarenketo 1 6.6.2016 Natural Resources Institute Finland Asiakkuuskonseptin uudistamistyö Lukessa Luken asiakastyö on organisoitu uudelleen 1.1.2016 lähtien Asiakkuus nähdään

Lisätiedot

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla -hanke Ulvilan elinkeinotiimin kokous 9.6.2015 HYVÄKSI

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

TOTEUTUSEHDOTUKSET/Viestintä. Hammaspeikko, vaihe 2. Laura Mellanen

TOTEUTUSEHDOTUKSET/Viestintä. Hammaspeikko, vaihe 2. Laura Mellanen 25.8.2009 TOTEUTUSEHDOTUKSET/Viestintä Hammaspeikko, vaihe 2. Laura Mellanen Seuraavat 4 esiteltyä konseptia ovat ehdotuksia Suunterveydenhuollon markkinointiviestinnän toteutukseksi. Asiakasorganisaation

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille. Nurmijärvi 11/2006

Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille. Nurmijärvi 11/2006 Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille Nurmijärvi 11/2006 Työpaikka? Äitiys- tai lastenneuvola 4,7 Päivähoito 63,3 Perheneuvola 2, 1

Lisätiedot

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Konferenssi on osaamisen kehittämisen prosessi, jonka tavoitteena on 1. tuoda esille ne osaamiset, joita

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla -projekti Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki Diakin Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Lisätiedot

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. 1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2014 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2014. Kyselyyn vastasi 317 vanhempaa. Vastausprosentti on 23,83%. Päivähoidon asiakkaina

Lisätiedot

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus Työpaja 4 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle 15.4.2015 Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tutkinnon

Lisätiedot

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013 Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 Kehitetään ja toteutetaan terveysliikuntaryhmiä Mielenterveyskuntoutujille ja syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma 2016 2020 Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma Tutkimus- ja kehittämisohjelman pohjana toimivat Etelä-Pohjanmaan n Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa

Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Valtakunnallinen sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari Mikkeli 5.-6.9.2013 Kehittämispäällikkö Raija Hurskainen, LSAVI Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Yli Hyvä Juttu Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari, Seinäjoki 13.9.2011 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen palokuntanuorisotoimen

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kehittämishankkeen lähtökohtana on Kauhajoen kaupungin sivistyspalveluiden kehittäminen ja uudistaminen. Hallintopalvelut, varhaiskasvatuspalvelut,

Lisätiedot

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017 70-20-10 - OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ Päivitetty 2017 O. Ala-Nissilä, T. Kauma, J. Kröger, T. Leppänen, M. Nissén-Feldt, E. Penttilä, S. Raatikainen, I. Sankkila, L.

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 31.12.2009

Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 31.12.2009 Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 31.12.2009 Työelämän kehittämisohjelma Tykes projektikoordinaattori Irmeli Leino, Turun amk osastonhoitaja/suunnittelija Pekka Makkonen, VSSHP, psykiatrian tulosalue

Lisätiedot

Pumppu-hanke Laurean osahanke. Kehittämässä terveyttä edistäviä palveluita Karkkilan ja Vihdin alueella Projektitutkija Hanna Tuohimaa

Pumppu-hanke Laurean osahanke. Kehittämässä terveyttä edistäviä palveluita Karkkilan ja Vihdin alueella Projektitutkija Hanna Tuohimaa Pumppu-hanke Laurean osahanke Kehittämässä terveyttä edistäviä palveluita Karkkilan ja Vihdin alueella Projektitutkija Hanna Tuohimaa Case Karviainen - tavoitteet Kuvata terveyden edistämisen palveluita

Lisätiedot

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO, 2011-2015 Yhteistyöalue: Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen (NUORET)

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus

Lisätiedot

FCG GRANT ADVISORS. Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen

FCG GRANT ADVISORS. Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen FCG GRANT ADVISORS Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen Osaamista tarvitaan nyt jos koskaan EU ohjelmakaudella 2014 2020 suomalaisilla on kansallisella tasolla käytössä aiempaa vähemmän

Lisätiedot

TERVIS-hankkeen väliarviointi Leppävirta. Timo Renfors

TERVIS-hankkeen väliarviointi Leppävirta. Timo Renfors TERVIS-hankkeen väliarviointi 4.12.2014 Leppävirta Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Kyselyn saaneet ja siihen vastanneet aseman ja alueen mukaan. Aseman mukaan vastanneiden määrä

Lisätiedot

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Laurea University of Applied Sciences, Espoo, Finland Prof.

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Kestävä kaupunki ohjelma Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö Kuntien ilmastotyö vauhtiin tilaisuus

Kestävä kaupunki ohjelma Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö Kuntien ilmastotyö vauhtiin tilaisuus Kestävä kaupunki ohjelma Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö Kuntien ilmastotyö vauhtiin tilaisuus 14.1.2019 1 Tausta Hallituksen puoliväliriihi 2017 Taustana YK Habitat III New Urban Agenda + Agenda 2030

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5. JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.2019 1 Mikä KEINO-osaamiskeskus? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri

Lisätiedot

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06 Leikki interventiona Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa Eira Suhonen 6.6.06 Erityispedagogiikka Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Interventio laaja-alainen systemaattinen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot