Kansanhuoltolautakunnille.
|
|
- Aino Kahma
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KANSANHUOLTOMINISTEBIö Helsinki, Kiertokirje N:o 180. As in: Kh-lautakuntien arkistojen säilytys, lioito ja järjestäminen. Viite: KHM:n yleisen osaston kiertokirje N:o 477/ , kh-arkistojen järjestelytoimikunnan kirj. N:o 17/1433/15. 9, Kansanhuoltolautakunnille. Kansanhuoltolautakunnista ja kansanhuollonjohtajista 9 päivänä toukokuuta 1947 annetun valtioneuvoston päätöksen määräyksistä johtuen kansanhuoltolautakuntien arkistot kuuluvat kunnallisiin arkistoihin. Julkisista arkistoista 20 päivänä tammikuuta 1939 annetun lain määräysten mukaan kaikki kunnalliset arkistot on järjestettävä niitä ohjeita noudattaen, jotka valtionarkisto on antanut kunnille kiertokirjeessään N:o 2a ja b/ Kansanhuoltoministeriö on katsonut tarpeelliseksi, saattaakseen arkistojen järjestämisen ja luetteloinnin yhdenmukaiseksi kaikissa kansanhuoltolautakunnissa, antaa asettamansa kansanhuoltoarkistojen järjestelytoimikunnan tekemän esityksen pohjalla yksityiskohtaiset arkistointiohjeet ja määrätä edellä mainitussa kiertokirjeessä annettujen yleisten arkistonhoito-ohjeiden lisäksi noudatettavaksi seuraavaa: 1. Arkiston säilytys, hoito ja luettelointi. Arkiston säilytystä varten on kansanhuoltolautakunnan varattava erityinen huone, joka voidaan pitää lukittuna ja jonne sivullisilla ei ole pääsyä. Mikäli erityisen arkistohuoneen varaaminen tuottaa aluksi voimattomia vaikeuksia, voidaan arkistoa säilyttää toimistohuoneissa hyllyillä, mikäli kysymys on sellaisesta arkistoaineksesta, jonka anastaminen ei voi johtaa väärinkäytöksiin, muuten lukituissa kaapeissa tai tarkoitusta varten valmistetuissa, sivusta aukeavissa, lukituissa laatikoissa. (Sopiva laatikon koko olisi sisämitoilta seuraava: pit. 100 sm, lev. 31 sm ja kork. 42 sm.) Sellainen arkistoaines, joka määräajan kuluttua hillaan hävittämään, voidaan hi- 1827/48 kittuihin tai kiinninaulattuihin laatikoihin pakattuna säilyttää muussakin sellaisessa paikassa, jossa se on arkistosta vastuussa olevan virkamielien silmälläpidon alaisena ja jossa se ei ole suoranaiselle tuhoutumiselle alttiina tai sivullisten käsille saatavissa. Sellainen arkistoaines, joka tullaan jatkuvasti säilyttämään,' on pidettävä koteloissa tai kansioissa, ellei ole kysymys sidotuista asiakirjoista. Määräajan kuluttua hävitettävät arkistoainekset on joko pantava koteloihin tai käärittävä käärepapereihin ja sidottava nuoralla nipuiksi tai paketeiksi. Jokaiseen koteloon, kansioon tai pakettiin on selvästi merkittävä: mihin arkistoon se kuuluu, mitä asiakirjoja se sisältää ja miltä vuosilta ne ovat. Jokaisen kansanhuoltolautakunnan arkistosta on tehtävä pääluettelo asiakirjanidosten, -kansioiden, -koteloiden ja kääröjen tarkkuudella. Luettelo on tehtävä kolmena kappaleena, joista yksi kappale jää arkistosta vastuussa olevalle henkilölle, yksi otteina sijoitettavaksi kysymyksessä olevia asiakirjoja sisältävän laatikon sisäkanteen tai hyllyn- sivuseinälle ja yksi kappale luetteloa on. lähetettävä maakunta-arkistoon. Luetteloa täydennetään vuosittain ja siihen tehdään merkinnät vahvistettujen ohjeiden mukaan suoritetuista asiakirjaryhmien hävittämisistä. Muuten on soveltuvin osin noudatettava, mitä valtionarkiston ohjeissa kunnallisten arkistojen asiakirjain hoitamisesta on määrätty. 2. Uuden asiakirja-aineiston järjestäminen. Kansanhuoltoministeriö on vahvistanut kansanhuoltolautakuntia varten arkistokaa-
2 2 van, joka, sellaisena kuin se on tähän liitettynä, on otettava käytäntöön kaikissa kansanhuoltolautakunnissa heinäkuun 1 päivänä 1948, mainitusta päivästä alkaen kertyvää asiakirja-aineistoa järjestettäessä. Lautakuntien on sen vuoksi järjestettävä ensi tilassa kaavan mukaiset asiakirjojen järjestelypaikat siirtämällä esim. vanhoja asiakirjoja kirje järjestäjistä pahvikääreisiin. Yleensäkin on pyrittävä käyttämään hyväksi vanhat kirjej arjesta jät ja huomioitava on tällöin, että kirjejärjestäjät eivät ole säilytyspaikkoja. Arkistokaavan mukaan järjestettynä erinimikkeiset asiakirjat saadaan tarkoituksenmukaisiin ryhmiin, jotka ovat kaavassa varustetut esimerkkeinä mainituilla kaavakkeiden numeroilla. 3. Vanhan arkiston järjestäminen. Heinäkuun 1 päivään 1948 mennessä kertynyt asiakirja-aineisto muodostaa ns. vanhan arkiston, jota lautakuntien on ryhdyttävä myös ensi tilassa järjestämään ja luetteloimaan oheenliitetyn arkistokaavan mukaisella tavalla ja tulee järjestelyn olla suoritettu kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kaavan reunaan on eri asiakirjaryhmien kohdalle merkitty säilytysaika, jonka kuluttua ne saataneen myöhemmin hävittää, sitten kun valtionarkisto on antanut siihen suostumuksensa. Nämä hävitettäväksi tarkoitetut asiakirjat on näin ollen toistaiseksi säilytettävä edelleen arkistoissa, mutta voidaan siitä huolimatta jo eroittaa muista asiakirjoista. Ministeriö tulee, saatuaan valtionarkistolta pyytämänsä suostumuksen niiden hävittämiseen, antamaan myöhemmin ohjeet, saadaanko ne tai mitkä niistä tällaisenaan hävittää. Tämän lisäksi ministeriö määrää, että niiden asiakirjojen lisäksi, jotka on kaikkien kansanhuoltolautakuntien arkistoissa jatkuvasti säilytettävä, on sitäpaitsi: Helsingin, Turun, Tampereen, Vaasan ja Lahden kaupungeissa, Varkauden kauppalassa ja seuraavien maalaiskuntien: Finström'rn, Haukiputaan, Hollolan, Janakka- lan, Jomalan, Jyväskylän mlk:n, Kauhavan, Kemijärven, Kiukaisten, Kymin, Lohjan mlk:n, Mikkelin mlk:n, Mäntyharjun, Nivalan, Pietarsaaren mlk:n, Porvoon mlk:n, Sippolan, Suonenjoen, Tervolan ja Vöyrin kansanhuoltolautakuntien arkistoissa pysyvästi säilytettävä myöskin kauppa- ja ravitsemisliikkeiden sekä jalostuslaitosten tilitykset (ilman tosikkeita, jotka säilytetään 10 v.) ja kansanhuoltotoimistoissa mahdollisesti pidettävät tilit, joihin kuuluvat myöskin ns. perusvarastokortistot ja näiden lisäksi vielä liikkeiden hallussa kunkin tarvikkeen säännöstelyn alkaessa olleita varastoja ja näissä tapahtuneita muutoksia koskevat sekä neljännes- että puolivuosi-invcntointiasiakirjat. Ministeriö kehoittaa kansanhuoltolautakuntia noudattamaan annettuja ohjeita ja saattamaan arkistonsa sellaiseksi kuin ohjeet edellyttävät. Samalla ministeriö viittaa kansanhuoltolautakunnista ja kansanhuollonjohtajista 9 päivänä toukokuuta 1947 annetun valtioneuvoston päätöksen 11 :ään ja paikallisen kansanhuollon yleisen ohjesäännön 10 :ään, joiden mukaan kansanhuollonjohtaja on vastuussa asiakirjain tarkoituksenmukaisesta säilyttämisestä, joten heidän velvollisuutensa on valvoa tehtävään määrättyjen henkilöiden toimintaa arkistojen järjestämisessä ja hoidossa sekä arkistoinnista annettujen määräyksien noudattamista. Kansanhuoltolautakunnat saavat myös arkiston teknillisessä järjestelyssä opastusta kunnantoimistoilta, joille Maalaiskuntien Liitto r. y. on antanut asiassa ohjausta. Muutoinkin olisi kansanhuoltolautakuntien arkistojen järjestelyssä käytettävä samanlaisia tarvikkeita (kansioita, koteloita, luetteloita ym.) kuin muissa kunnallisissa arkistoissa, Annettujen ohjeiden noudattamista tullaan valvomaan piiritoimistoista ja ministeriöstä käsin. Arkistojen järjestelyssä tullaan antamaan tarvittaessa myös neuvoja ja ohjausta ja voivat kansanhuoltotoimistot kääntyä asiassa piiritoimistoissa piiri- ja apulaispiiritarkkailijain puoleen. Kansanhuoltoministeri T. N. Vilhula. Apulaisosastopäällikkö Uuno Vuormaa. Liitteet: 1. Kansanhuoltolautakuntien arkistokaava. 2. Valtionarkiston kiertokirje N:o 2 a (maalaiskuntia koskeva, 2 b (kaupunkikuntia koskeva)
3 ' 3 Kansanhuoltolautakuntien A. Diaarit ja niiden kaltaiset muut merkintäkirjat,ja kortistot: a. Saapuneiden kirjeiden diaarit b. Menneiden kirjeiden diaarit e. Anomuskortistot d. Jakelukortistot e. Postikirjat arkistokaava. } pysyväisestä Säilytetään Liite 1 B. Luettelot ja yhdistelmät: a. Arkistoluettelo b. Liikkeitä ja laitoksia koskevat luettelot ja yhdistelmät: J 69, 297, 359 a b, tarvikevarastoista: (J) 10, 15, J 19, 20, 53, 70, 81, 107, 150, 203, E 34), tarvikkeiden jakelukausikulutuksesta: (J) 10, 11, 12, 13, J 11, 21 b, 27, 37, 84, 84 b, 216, 239, T 26), jalostuslaitosten tuotannosta ja toiminnasta: (J 86, 263). e. Viljelijöitä ja karjanhaltijoita koskevat luettelot ja yhdistelmät : sato- ja puinti-ilmoituksista (J 34, 50, 73, E 49, 54), viljan ja perunan inventoinneista (E 3, 72, 150, 218, 253), kotieläinmääristä (J 135, E 29, 85, 157, 274, 289), luovutusaloista (E 11, 129, 134, 174, 234, 270, 298), luovutusmääräykslstä ja -määristä (E ib, 23, 24, 81, 87, 117 a, 143, 162, 169, 186, 190, 200, 210, 224, 233 a, 244, 245, 258, 282, 288). pysyväisesti pysyväisesti C. Pöytäkirjat: a. Kh-lautakunnan ja sen jaostojen pöytäkirjat liitteineen b. Arvioimispöytäkirjat liitteineen (J 154) c. Viljelysmaan luokituspöytäkirjat liitteineen (E 299) D. Konseptit Ja jäljennökset: a. Kuulutukset )... b. Menneiden kirjeiden toisteet (J J.06, 121, 154, 264) / Pysyvaisesn.
4 2 Säilytetään: c. Liikkeille ja laitoksille annettujen ostolupien jäljennökset 1 (J 7, 56, 60, 62, 66, 77, E 16, 43, T 21) 15 vuotta d. Siemenostolupain jäljennökset (J 7, E 4) J e. Väkilannoitteiden ja -rehujen ostolupain jäljennökset vuotta ' (E 101, 114, 264) f. Yksityisille henkilöille annettujen eri tarvikkeiden ostolupain jäljennökset (J 7, 60, 62, 66, 221, 247, 363) 5 vuotta g. Kuljetuslupain jäljännökset (E 42, 116) 2 vuotta h. Valmistus- ja vaihtolupain jäljennökset (J 38, E 55, 201, 263, 267, 268, 269) ) i. Ilmoitus ostokorttien pidättämisestä (J 327) j. Kansanhuoltolautakunnan antamia todistuksia ja kuit- \ 5 vuotta teja (J 14, 35, 49, 87, 88, 237, E 32, 265, 266) k. Maksujen vahvistukset (T 79*80, 177 a b, -178 a b, 205) J E. Saapuneet asiakirjat: a. Saapuneet kirjelmät Okirjeasiat): 1. Autot, polkupyörät ym. sekä niiden tarvikkeet 2. Kahvi, tee ym. (juomat, hedelmät, makeiset, mausteet, tupakka) 3. Kala ja kananmunat 4. Kemiallisen teollisuuden raaka-aineet ja tuotteet 5. Liha ja eläimet 6. Matka-, palkkio- ym. laskut sekä henkilöasiat 7. Metalliteollisuuden raaka-aineet ja tuotteet 8. Ostokortit, -kupongit ja, ostoluvat 9. Peruna ja juurikasvit 10. Poltto- ja voiteluaineet sekä puujalosteet ' 11. Ravintorasvat ja maito 12. Siemenet, rehut ja lannoitteet 13. Sokeri, siirappi ja keinotekoiset makeuttamisaineet 14. Tarkkailutoiminta 15. Tekstiili- ja nahkateollisuuden raaka-aineet ja tuotteet 16. Vilja ja viljatuotteet 17. Sekalaista pysyväisesti, paitsi asetuskokoelman, säännöstelytiedoitusten ja hintatiedoitusten sekä khministeriön,. kh-piirien ja muiden viranomaisten kiertokirjeistä yksi kappale 10 vuotta, muita kiertokirjeiden kappaleita ei säilytetä sen jälkeen kun niitä ei enää sovelleta käytäntöön b. Saapuneet ilmoitukset: 1. Takavarikkoinventoinnit (J) 5, 6, 15, 17, 18, J 36, 43, 52, 65, 80, 83, 200, 214, E 1) 2. Yleiset inventoinnit (J 85, 112, 120, 127, 149, 157, l 10 vuotta 178, 218, 222, 238, 259, 271, 279, 288, 293,- 304, 315, 316, 325, 331, 355, 360, 364, 372, E 33, 38 a, 38 b) 3. Hinnanmuutosinventointi-ilmoitukset (J 188, 189, 205, 299, 300, 301, 307, 309, 310, 311, 318, 319, 334, 339, [ 2 vuotta 340, 341, 343, 344, 346, 365, 366, E 118) 4. Viljelijöiden ja karjanhaltijoiden ilmoitukset (J 102, 109, 124, 126, E 2, 12, 20, 20 b, 28, 53, 60, 61, 84,123, 128,152,156,194,227,232,238,272,279,280,290,303) «..''.,_...,,,-. Viljelijän luona suoritettujen inventointien asiakirjat - kunnes asia on loput (E 30, 52, 67, 68, 71, 146, 147, 215, 217, 242) ilsestl P aatetl<y Sadonarviötodistukset (E 187, 306) 5. Kuluttajia koskevat ilmoitukset (T 7, 10, 43, 122)
5 5 Säilytetään: c. Saapuneet anomukset: I. Diaariin merkityt (E 90, 91, 235, 236) 2 vuotta 11. Muut: 1. Ostokorttianomukset (J)- 2, J 31, 51, 71, 108, 123, I 155, 187, 228, 229, 244, 245, 248, 256, 268, 285, 286, } 5 vuotta 301, 323, 328, 330, 342, 348, 362, 369, 370, 373) 2. Niiden liitteet (lääkärintodistukset, kätilöjen antamat ) todistukset, poliisitutkintapöytäkirjat, palautuskuitit) / vu tta n.!! i /-n r<i nr. o«n m 1a n \ l Siksi kunnes asia on lopul 3. Viljelijän anomukset (E 61, 90, 236, 303, T 149 ym.) j ligegti päätetty 4. Kuhrttajain anomukset (J 207, 233 T 55, 154) l Hylättyjä ei säilytetä (Peitehuopa, suojapuku, petrooli, bensiini, voitelu- I _, aine, lisäsaippua, maaliaineet ym.) [ Diaariin merkityt 2 v., 5. Muut anomukset (J 266, 320) j muut 10 v. C. Tiliasiakirjat: a. 1. Kansanhuoltolautakunnan omat tilit 2. Tosikkeet b. Ostokorttien varastokirjat (J 173) Vastaanottokuitit (J) 3, 4, J 67, 72, 219) Jakelulistat (J 171, 172, 193, 194, 298) Inventoinnit (J 114, 119, 137, 141, 142, 236, 302, 308, 352, 353) 169, 177, 195, Palautusluetteloiden jäljennökset (J 292) Muut tosikkeet (J) 25, 48, J 237, 269, 305) e, 1. Liikkeiden ja laitosten tilitykset (J 3, 4, 24, 41, 46, 67, 72, 78, 90, 92, 93, 94, 95, 96, 97, 97 b, 98, 99, 100, 101, 104, 105, 110, 120, 129, 130, 147, 160, 167, 179, 180, 184, 197, 202, 210, 211, 212, 215, 219, 240, 241, 242, 287, 333, 349, E 92, 102, 125, 142, 191, 192, 193, 209, 271, 299, T 24, 165) 2. niihin liittyvät tosikkeet (J 7, 8, (J) 16, J 22, 36, 26 b, 38, 39, 40, 54, 55, 56, 59, 60, 61, 62, 64, 66, 74, 76, 77, 79, 82, 89, 113, 115, 116, 117, 131, 134, 138, 151, 152, 182, 183, 190, 191, 201, 206, 208, 217, 220, 221, 235, 250, 251, 252, 253, 260, 261, 274, 275, 276, 284, 295, 333, 351, E 5, 19, 36, 39, 55, 58, 59, 66, 101, 110, 114, 121, 122, 183, 184, 189, 201, 250, 251, 261, 264, 268, 306, -VV 1, 57, 58, 67, 75, -Int. 589, -T 146, 258) 1. Viljelijöitä ja karjanhaltijoita koskevat kh-toiraistossa pidetyt tilit (E 44, 126 a e, d..1. Viljelijöitä ja karjanhaltijoita koskevat kh-toimistossa 127 a, 300 a b) pysyväisesti 10 vuotta Helsinki, Turku, Tampere, Vaasa ja Lahti; Varkauden kauppala, sekä seuraavat maalaiskunnat: Finström, Haukipudas, Plollola, Janakkala, Jomala, Jyväskylä mlk., Kauhava, Kemijärvi, Kiukainen, Kymi, Lohja mlk., Mikkeli mlk., Mäntyharju, Nivala, Pietarsaari mlk., Porvoo mlk., Sippola, Suonenjoki, Tervola ja Vöyri, pysyväisesti, muualla 10 v. 10 vuotta pysyväisesti
6 2. Talouseläinkortisto (E 277) niiden tosikkeet (J 7, 39 b, 54, 74, 75, 76, 91 liitteineen, 111, 113, 134, 176, 182, 191, 213, 235, 243, 270, E 4, 5, 7, 14, 15, 16, 21, 36, 42, 43, 50, 58, 59, 66, 108, 112, 121, 122, 136, 167, 178, 206, 250, 251, 256, 284, 285, 286, 287, 294, 305 a b, -VV 57) Säily le(iiii n: 2 vuotta 10 vuotta
7
8 Ilolsinki Valtioneuvoston kirjapaino. "52
Kansanhuoltolautakunnille.
KANSANHUOLTOMINISTERIÖ Helsinki, 15. 6. 1948. Kiertokirje N:o 180. Asia: Kh-lautakuntien arkistojen säilytys, hoito ja järjestäminen. Viite: KHM:n yleisen osaston kiertokirje N:o 477/17. 12. 46, kh-arkistojen
Kansanhuoltopiireille ja -lautakunnille.
KANSANHUOLTOMINISTERIÖ Yleinen osasto. Kiinnitettävä diaarin sisäkanteen. Helsingissä, 17 päivänä joulukuuta 1946. Kiertokirje n: o 477. Asia: Diaarinpito khpiireissä ja khlautakunnissa. Viite: Khministeriön
ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO VANHAT ARKISTOT KANSANHUOLTOLAUTAKUNTA
Sivu 1(15) Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit 1943 1954 1 Saapuneiden kirjeiden diaarit 1943-1944 30.12.1943-1.3.1944 2 Saapuneiden kirjeiden diaarit 1944-1944 2.1.-22.11.1944 3 Saapuneiden kirjeiden diaarit
KERTOMUS. Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan. toiminnasta vuodelta 1942
KERTOMUS Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuodelta 1942 O.Y. Länsi-Suomen Kirjapainossa Raumalla 1943. Kertomus Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuodelta 1942. Lautakunta.
VIEREMÄN KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE
VIEREMÄN KUNTA 1 VIEREMÄN KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1 ASIAKIRJAHALLINTO JA ARKISTOTOIMI VIEREMÄN KUNNASSA Vieremän kunnan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen tulee noudattaa
Kansanhuoltolautakunnille
KANS ANHUOLTOMINISTERIÖ. Helsingissä 10 p:nä heinäkuuta 1942. Kiertokirje N:o 202. Kansanhuoltolautakunnille kananmunien hankintaliikkeille. ja Kananmunien säännöstely: Valtioneuvosto on 9/7-42 antanut
KERTOMUS. Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuonna 1943
KERTOMUS Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuonna 1943 t OY. Länsi-Suomen kirjapainossa Raumalla 1944. Kertomus Rauman kaupungin kansahuoitolautakunnan toiminnasta vuonna 1943. Lautakunta.
Kansanhuoltolautakunnille.
KANSANHUOLTOMINISTERIÖ Helsingissä, 30 p:nä maaliskuuta 1942. Kiertokirje N:o 109. Kansanhuoltolautakunnille. Sairaalat. Neuvoteltuaan asiasta lääkintöhallituksen kanssa kansanhuoltoministeriö on määrännyt
Ostokorttien käsittely ja ostokorttikirjanpito.
KANSANHUOLTOMINISTERIÖ. Helsingissä 20 p:nä joulukuuta 1943. Kiertokirje 1/7 N:o 374. Kansanhuoltolautakunnille. Ostokorttien käsittely ja ostokorttikirjanpito. SISÄLLYSLUETTELO: Sivu Kansanhuoltolautakunnille
TRRVIKEJRKELUOHJEET Itä-Savon. hankintapiirissä hankintakautena
TRRVIKEJRKELUOHJEET Itä-Savon hankintapiirissä hankintakautena 1946 47. '. 1
A DIAARIT, PÄIVÄKIRJAT JA MERKINTÄKIRJAT. Ab Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit
ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Sääksmäen kunta A-G, J Arkistonmuodostaja/viranomainen Sosiaalilautakunta Hyllyn numero 1076-1077, 1079-1091 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden
Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 tammikuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.
N:o N: N:o Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 tammikuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1941. Kansanhuoltoministeriö on valtioneuvoston
Oikeusministeriö PL 25 00023 VALTIONEUVOSTO. Kirjeenne 11.10.2011 (dnro 8/31/2011) Kansallisarkistoon
5.6.2012 AL/18633/07.01.01.03.01/2011 1 Oikeusministeriö PL 25 00023 VALTIONEUVOSTO Kirjeenne 11.10.2011 (dnro 8/31/2011) Kansallisarkistoon ASUNTO-OIKEUSASIAKIRJOJEN SÄILYTYSAJAN MUUTTAMINEN Oikeusministeriö
KAUNIAISTEN KAUPUNGIN ARKISTOTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ
KH 18.6.1997 214 Astuu voimaan 1.7.1997 KAUNIAISTEN KAUPUNGIN ARKISTOTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Arkistotoimen toimintasäännön soveltaminen Kaupungin arkistotoimessa tulee sen lisäksi, mitä arkistolaissa,
VAASAN YLIOPISTON ARKISTOSÄÄNTÖ. Yliopiston asiakirjahallinto ja arkistoimi ja niiden organisointi
1 VAASAN YLIOPISTON ARKISTOSÄÄNTÖ Yliopiston hallituksen 21.2.2017 hyväksymä, Kansallisarkiston 18.9.2017 asiakirjojen säilytysaikojen osalta vahvistama Yliopiston asiakirjahallinto ja arkistoimi ja niiden
Kunnallislautakunnille ja kansanhuoltolautakunnille.
Kansanhuoltoministeriö Helsingissä, joulukuun 7 päivänä 1939. Kunnallislautakunnille ja kansanhuoltolautakunnille. Kansanhuoltoministeriö lähettää Jien tiedoksi ja noudatettavaksi allaolevat määräykset
Kansanhuoltoministeriön päätös
N:o.. N:o N:o Kupongin Ylipainos Suomen Asetuskokoelmasta v. 1942. N:o 406. Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 kesäkuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä
Luettelo i/i 1942 voimassa olleista, kansanhuoltoa koskevista säännöksistä, jotka on julkaistu asetuskokoelmassa.
Luettelo i/i 1942 voimassa olleista, kansanhuoltoa koskevista säännöksistä, jotka on julkaistu asetuskokoelmassa. Alumini: Ks. Tina, lyijy, alumini ja nikkeli. Autohiili ja -pilke: Ks. Kaasuttimet sekä
PÄÄTÖS VALTION AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS
3.8.2009 AL/8001/07.01.01.03.01/2009 1(5) VALTION AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS Arkistolaitoksen päätös asiakirjojen pysyvästä säilytyksestä Arkistolaitos ilmoittaa arkistolain
Sähköisessä muodossa olevista pysyvään säilytykseen määrätyistä asiakirjoista otetaan paperitulosteet.
ROVASTIKUNTA-ARKISTON ARKISTOSÄÄNTÖ 1. Rovastikunnan asiakirjahallinto ja arkistotoimi Rovastikunta on itsenäinen arkistonmuodostaja. Rovastikuntakokous lakkautettiin hiippakuntahallinnon uudistamisen
Kauhavan kaupungin asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje
Kauhavan kaupungin asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje Hyväksytty: Kaupunginhallitus 5.10.2009 322 1. Toimintaohjeen soveltaminen Tässä ohjeessa annetaan kaikille kaupungin toimintayksilöille
Dnro 344/03/2004
VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 1(3) 23.11.2004 Dnro 344/03/2004 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (11.12.1992
PYÖRÄILYLIITTO r.y:n
SUOMEN PYÖRÄILYLIITTO r.y:n Propaganda' ja retkeilymerkin saannot Pyöräilijäin rekisteröimis* määräykset Muutokset pyöråilykilpailusaantoinin f HELSINKI 1937 KAUPPALEHTI Oy:n KIRJAPAINO HELSINKI 1936 PROPAGANDA-
ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE. Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu)
ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu) 27.5.2016 27.5.2016 1 27.5.2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAOHJEEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN 2. ARKISTOTOIMEN
LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA
KIRJE Oikeushallinto-osasto Liite 4 Tuomioistuinyksikkö 06.03.2018 OM 3/31/2016 LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA Tiedot perustuvat syksyllä 2017 tehtyyn arkistokyselyyn. 1) Lapin käräjäoikeus
Luettelo 15/ voimassa olleista, kansanhuoltoa koskevista säännöksistä, jotka on julkaistu asetuskokoelmassa.
Luettelo 15/4 1942 voimassa olleista, kansanhuoltoa koskevista säännöksistä, jotka on julkaistu asetuskokoelmassa. Lyhennys Askok. tarkoittaa asetuskokoelman numeroa, lyhennys Tied. Kansanhuoltoministeriön
Leipäviljan ja perunan luovutusjärjestelmä satokautena
KANSANHUOLTOMINISTERIÖ 3. 4. 1943. TIEDOITUSTOIMISTO Puheselostus N:o 22 Leipäviljan ja perunan luovutusjärjestelmä satokautena 1943 44. Vuonna 1943 alkavana satokautena tulee leipäviljan ja perunan luovutusvelvollisuus
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 2 N:o 2. Kiertokirje valtion viran tai toimen ja ylimääräisen toimen haltijain sekä valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden palkkausten yleisestä
POSION KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ...2 2. ASIAKIRJAHALLINNON TEHTÄVÄT...2
1 POSION KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ...2 2. ASIAKIRJAHALLINNON TEHTÄVÄT...2 3. ASIAKIRJAHALLINNON ORGANISOINTI JA VASTUUT...2 3.1. Asiakirjahallintoa johtavan viran-/toimenhaltijan
Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 lokakuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.
.. Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 n aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä 16 päivänä syyskuut» 1942. Kansamhuoltoaniniäbeiriö on valtioneuvoston 24 päivänä
ASIAHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASIAHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ 1.1 Ohjeen tarkoitus ja rakenne Tämän toimintaohjeen tarkoituksena on lisätä hallinnon läpinäkyvyyttä sekä kuntalaisten tiedonsaantimahdollisuuksia
ARKISTOLUETTELO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO KUNNANSAIRAALA MERKINTÄKIRJAT
MERKINTÄKIRJAT Sivu 1(13) Ae Sairaalapäiväkirjat 1962 1970 Toimivat potilaskertomusten hakemistoina (numero). 1 Sairaalapäiväkirjat 1961-1961 Sisätautien ja kirurgian osastot 2 Sairaalapäiväkirjat 1962-1962
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA IRTAIMEN OMAISUUDEN LUETTELOINTI- JA POISTO-OHJEET
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA IRTAIMEN OMAISUUDEN LUETTELOINTI- JA POISTO-OHJEET Nakkilan kunta Voimaantulo 7.6.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä...2 2. Vastuuhenkilöt...2 3. Irtaimistoluettelo ja irtaimistokortti...3
kh Hämeenkyrön kunnan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje
kh 25.9.2017 Hämeenkyrön kunnan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje Sisällys 1 Yleistä...1 1.1 Toimintaohjeen tarkoitus...1 1.2 Asiakirjahallinto ja arkistotoimi...1 2 Arkistotoimen organisaatio...1
ASIAHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE
ASIAHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ 1.1 Ohjeen tarkoitus ja rakenne Tämän toimintaohjeen tarkoituksena on lisätä hallinnon läpinäkyvyyttä sekä kuntalaisten tiedonsaantimahdollisuuksia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2017 1 (5) 441 Asiakirjahallinnon periaatteet ja johtavan viranhaltijan nimeäminen HEL 2017-004408 T 00 01 00 Päätös päätti hyväksyä Helsingin kaupungin asiakirjahallinnon
Kansanhnoltoministeriön päätös
N:o N:o Ylipainos Suomen Asetuskokoelmasta v. 1942. N:o 670. Kansanhnoltoministeriön päätös vuoden 1942 syyskuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä 14 päivänä
Lähetettyjen ja saapuneiden kirjeiden diaari. Lähetettyjen ja saapuneiden kirjeiden diaari. Lähetettyjen kirjeiden diaari
ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-I Arkistonmuodostaja/viranomainen Tarttilan kansakoulu Hyllyn numero 89-90 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1957 No 168 N :o 168. Kiertokirje eräiden lääkintäalan viranomaisten virkalähetysoikeuksien myöntämisestä, muuttamisesta ja lakkauttamisesta. Posti- ja
A Diaarit Diaareja ei ole laadittu. Vuodesta 2002 käytössä Kirkkohallituksen asianhallintaohjelman diaari. Aa Postikirjat hävitetty 5.12.
KIRKON TUTKIMUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO 1969 2015 Tähän luetteloon on luetteloitu käytännön syistä joitakin asiakirjoja myös vuoden 2002 jälkeiseltä ajalta. Kyseiset asiakirjat löytyvät arkistosta alla
Kansanhuoltoministeriön päätös
N:o N:o N:o \!Kupongin ^ ^~^^ Ylipainos Suomen Asetuskokoelmasta v 1942 N:o 301 Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 toukokuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä Annettu Helsingissä
Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. saapuneiden kirjeiden. Aa-Ab Saapuneiden ja lähetettyjen kirjeiden. Saapuneiden ja lähetettyjen kirjeiden diaari
ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-H, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Terveyslautakunta Hyllyn numero 886, 891-897,900, 905-909, 916-920, 934 Lukumäärä
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 3/2018 Aika SUNNUNTAI klo 19.45-21.41 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Sunnuntaina Lautakuntien kokoushuone Nro 3/2018 ASIA LIITE 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS
Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 huhtikuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.
N:o N:o N:o " Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 huhtikuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 1942. Kansanhuoltoministeriö on valtioneuvoston
JOROISTEN KUNNAN ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE
JOROISTEN KUNNAN ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE Hyväksytty x.x.20xx Voimaan x.x.20xx YLEISTÄ 1 Tämän toimintaohjeen tarkoituksena on ohjata Joroisten kunnan asiakirjahallintoa, arkistonmuodostusta ja arkistonhoitoa.
KIVIJÄRVEN KUNTA ASIAHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ. 1.1 Ohjeen tarkoitus ja rakenne
KIVIJÄRVEN KUNTA ASIAHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ 1.1 Ohjeen tarkoitus ja rakenne Tämän toimintaohjeen tarkoituksena on lisätä hallinnon läpinäkyvyyttä sekä kuntalaisten tiedonsaantimahdollisuuksia
Kansanhuoltoministeriön päätös 1942 maaliskuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.
N:o... Kupongin vuoden Kansanhuoltoministeriön päätös 1942 maaliskuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä 14 päivänä helmikuuta 1942. Kansanhuoltoministeriö on
Kansanhuoltoministeriön päätös
> N:o Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1941 joulukuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä päivänä kuuta 1941. on valtioneuvoston 3 päivänä heinäkuuta 1941
ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUSTEN EDELTÄJÄORGANISAATIOIDEN ERÄIDEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS
18.12.2013 AL/22595/07.01.01.03.01/2013 1(5) ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUSTEN EDELTÄJÄORGANISAATIOIDEN ERÄIDEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS Aluehallintoviranomaisten arkistokokoelmien seulonta-
Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaarit
ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G, J, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Kansakoulun johtokunta Hyllyn numero 106-114, 391 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus
Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.
1994D0360 FI 31.01.1996 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. "B KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 20 päivänä toukokuuta 1994, tiettyjen kolmansista
Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta
Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,
MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo
MÄNTYHARJUN KUNTA Kh 10.12.2012 Kv 30.1.2013 liite 3 Palkkiosääntö Kvalt hyväksynyt 30.1.2013 25 Voimaantulo 1.2.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan
Kaikki ennen vuotta 1920 rovastikunnassa syntyneet asiakirjat säilytetään pysyvästi.
1 Johdanto Tämä takautuva hävitysohje koskee vuosina 1920 2011 syntyneitä asiakirjoja. Takautuvan hävitysohjeen pohjana on piispainkokouksen 10.2.1981 hyväksymä rovastikuntien arkistosääntö ja siihen liittyvät
P A L K K I O S Ä Ä N T Ö
1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin
Miksi arkisto järjestetään?
Yksityisarkistot Yksityinen arkisto On arkistonmuodostaja On sen tehtävien hoidosta kertyvien asiakirjojen kokonaisuus On ainutkertainen On historiallinen todistusarvo Asiakirjahallinto/RB 2 Miksi arkisto
Siirtoväkeä koskevat kansanhuollolliset määräykset.
KANSANHXJOLTOMINISTEBIö TIEDOITTJSTOIMISTO. 1. 8. 1944 Selostus n:o 36. Siirtoväkeä koskevat kansanhuollolliset määräykset. Siirtoväen matkamuonitus. Siirtyessään sotatoimien takia evakuoitavalta seudulta
KAINUUN LIITON ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE
KAINUUN LIITON ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE Hyväksytty: Maakuntahallitus 17.6.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 ASIAKIRJAHALLINTO JA ARKISTOTOIMI 3 3 ORGANISOINTI, TOIMIVALTA, VASTUUHENKILÖT
Kuntaliiton esitys (KA/27317/ /2017) Kansallisarkistolle
Päätös 1 (5) Kuntaliitto Kuntaliiton esitys 28.9.2017 (KA/27317/07.01.01.03.01/2017) Kansallisarkistolle Päätös varhaiskasvatuksen pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista ja niiden säilytysmuodosta Kuntaliitto
Oulun yliopiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen johtosääntö
Oulun yliopiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n sekä Oulun yliopiston johtosäännön 2 :n nojalla yliopiston hallitus on 18 päivänä toukokuuta 2010 hyväksynyt
AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPINNÄYTE- TÖIDEN JA VASTAAVIEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS JA SÄILYTYSMUOTO
1(6) Jakelussa mainitut AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPINNÄYTE- TÖIDEN JA VASTAAVIEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS JA SÄILYTYSMUOTO Ammattikorkeakoulut ovat viiden viime vuoden aikana
PÄÄTÖS 1 (9) 6.6.2012 AL/8934/07.01.01.03.01/2012 LÄÄNINHALLITUSTEN PYSYVÄSTI SÄILYTETTÄVÄT ASIAKIRJAT
PÄÄTÖS 1 (9) LÄÄNINHALLITUSTEN PYSYVÄSTI SÄILYTETTÄVÄT ASIAKIRJAT Aluehallintoviranomaisten asiakirjojen järjestämishankkeessa (ALKU) on järjestetty keväällä 2012 Uudenmaan, Turun ja Porin ja ten sekä
A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT
Ark.yksikön sivu 1 (12) A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT Ac Päiväkirjat 1 kansio Ac:1 Kuljetustoimiston päiväkirjat 10.2. 28.2.1978 Ac:1 Kuljetustoimisto/Seurahuoneen attasheatoimisto 12.2. 24.2.1978 Ark.yksikön
Kansanhuoltolautakunnille.
KANSANHUOLTOMINISTERI Helsingissä, marraskuun 11 päivänä 1939. Kiertokirje N:o 23. Kansanhuoltolautakunnille. Kuntien pidettävä henkilökortisto. Kansanhuoltoministeriö on suunnitellut erikoisen korttijärjestelmän
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset
Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 helmikuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.
. N:o N:o - Kupongin J- Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 helmikuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1942. Kansanhuoltoministeriö
1. TOIMINTAOHJEEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN... 2 3. ARKISTONMUODOSTUS JA ASIAKIRJOJEN KÄSITTELY... 4
1(8) SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAOHJEEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN... 2 2. ARKISTOTOIMI JA ASIAKIRJAHALLINTO... 2 2.1. Arkistotoimen tehtävät ja tavoitteet... 2 2.2. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ytp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (7) 309 Lagerblad Foods Oy, elintarvikelain mukainen hakemus, Lagerblad Foods Oy liha- ja kala-alan laitoksen olennaisesta muutoksesta HEL 2012-013788 T 11 02 00
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulo 1.6.2017 1 SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto on hyväksynyt: Voimaantulo: 1.6.2017 1
Hankeasiakirjojen arkistointiohje 31.12.2007
Hankeasiakirjojen arkistointiohje 31.12.2007 Ohjeen tarkoitus Tämän ohjeen tarkoituksena on ohjata valtioneuvoston hankerekisteriin merkittyjen asiakirjojen arkistointia. Tätä ohjetta noudatetaan valtioneuvoston
Kansanhuoltoministerien päätös vuoden 1942 marraskuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.
".. I Kansanhuoltoministerien päätös vuoden 1942 n aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 1942. Kansanhuoltominisiteriö on valtioneuvoston 24
ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET URHEILULAUTAKUNTA
Sivu 1(23) Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit 1960 1976 1 Saapuneiden kirjeiden diaarit 1960-1971 2 Saapuneiden kirjeiden diaarit 1972-1976 Sivu 2(23) Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit 1960 1976 1 Lähetettyjen
PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 1.2.2010 Valtuusto 17.2.2010 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala.. 1 Palkkiot 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4
REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ
REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus
Palkkiojärjestelmä maitotaloustuotteiden hintojen vakauttamiseksi.
KANSANHUOLTOMINISTERIÖ 19. 8. 1943. TIEDOITTJSTOIMISTO Puheselostus N:o 31 Palkkiojärjestelmä maitotaloustuotteiden hintojen vakauttamiseksi. Maitotaloustuotteiden hintojen vakauttamiseksi sekä kauppaan
Kansanhuoltolautakunnille.
KANSANHUOLTOMINISTERI Helsinki, 20. 11. 1946. Kierto-kirja N:o 450. Kansanhuoltolautakunnille. Perunan säännöstely. Yhteenveto 1. 11. 46 voimassa olevista perunan säännöstelyä koskevista määräyksistä.
SAVUKOSKEN KUNTA ESITYSLISTA 4/ Asia Otsikko Sivu 27 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
SAVUKOSKEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2019 1 AIKA 14.04.2019 klo 20:00 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 27 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden 3 toteaminen
B LUETTELOT JA KORTISTOT. Kunnallisvaalien vaaliluettelot. Kunnallisvaalien vaaliluettelot. Kunnallisvaalien vaaliluettelot 4.12.
ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki B-E, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Keskusvaalilautakunta Hyllyn numero 222-223, 226-229, 231-234, 271 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus
Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä
KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö
Ostokorttien käsittely ja ostokorttikirjanpito.
inventointi KANSANHUOLTOMINISTERIÖ. Helsingissä 15 p:nä kesäkuuta 1945. Kiertokirje N:o 215. Kansanhuoltolautakunnille. Ostokorttien käsittely ja ostokorttikirjanpito. SISÄLLYSLUETTELO: Sivu Ostokorttien
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Tarkastuslautakunta Asianro 4296/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 8 21.6.2017 22 23.8.2017 27 Asianro 4296/00.03.00.01/2017 Sidonnaisuusilmoitukset historia 21.6.2017 8 Tarkastustoimi Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaan tiettyjen
ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014
LOMAKE B ELTU 2014 ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 Kunta/Kuntayhtymä: Valvontakohde ALKUTUOTANTOPAIKAT JA LAITOKSET (entisen hygienialain mukaiset kohteet) E1 Alkutuotanto Laukaan ympäristöterveydenhuolto
Hautausmaan katselmus
Hautausmaan katselmus Kirkkoneuvosto huolehtii siitä, että hautausmaan ja sillä olevien rakennusten katselmus suoritetaan vuosittain. Katselmuksessa päätetään toimenpiteistä, joihin hautausmaan hoidosta
A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Aa Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit. Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit
ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-D, F-G Arkistonmuodostaja/viranomainen Koululautakunta Hyllyn numero 361-368, 391-397, 403-404, 406-407, 409-410, 412, 414 Lukumäärä
Ostokorttien käsittely ja ostokorttikirjanpito.
KANSANHUOLTOMINISTERIÖ. Helsingissä, 25 p:nä tammikuuta 1947. Kiertokirje N:o 25. KD-ryhmä 8. Kansanhuoltolautakunnille. Ostokorttien käsittely ja ostokorttikirjanpito. Sivu Ostokorttien hoidosta vastuussa
PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA
PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA Järjestelytoimikunnan hyväksymä 16.9.2008 Valtuuston vahvistama 12.11.2008 Astuu voimaan 1.1.2009 Valtuusto muuttanut 17.6.2009 Valtuusto muuttanut 12.12.2012 Valtuusto
Lihan ja lihajalosteiden
KANSANHUOLTOMINISTERIÖ Helsingissä, syyskuun 10 päivänä 1941 Lihan ja lihajalosteiden myynti- ja tilitysohjeita TEURASKARJA- JA LIHAKAUPPAORGANISATIO Ostokuitti Ostolupa Suluissa on se elin, jolle asianomainen
Meira Nova Oy Hankinnan organisaatio Toukokuu 2017
Hankinnan organisaatio Toukokuu 2017 1 21.6.2017 Jukka Viri 1.5.2017 Kaupallinen johtaja Jukka Viri Kuivatuotteet, käyttötavarat ja tekstiilit Heidi Mikkonen Tuoretuotteet ja pakasteet Kimmo Tuira Alkoholi-
Ajankohtaista seulonnasta 18.2.2010 Markku Leppänen
Ajankohtaista seulonnasta 18.2.2010 Markku Leppänen Arkistolaitoksen seulontapolitiikka ja seulontastrategia vahvistettu vuonna 2008 - Seulontatoiminnan perusta ja tavoitteellinen linjaus - Keskeiset menetelmät
Tampereen yliopiston arkistotoimen johtosääntö
18.11.2005 1/6 Tampereen yliopiston arkistotoimen johtosääntö Tampereen yliopiston hallitus 18.11.2005 hyväksynyt Kansleri 7.12.2005 vahvistanut Yliopiston arkistotoimi 1 Tampereen yliopiston arkistotoimessa
SAJL TUOMARIKOULUTUKSET 2010
SAJL TUOMARIKOULUTUKSET 2010 Kautta 2010 varten SAJL:n tuomarikoulutukset tullaan järjestämään syysliittokokouksen päätöksen mukaisesti. Koulutuksia on sovittu pidettäväksi 6 kappaletta ja ne tulevat olemaan
Ammattiyhdistysarkisto / arkistoluettelo 1(9)
Ammattiyhdistysarkisto / arkistoluettelo 1(9) Helsingin Sähköalantyöntekijät ry osasto 49 HTY 2B12 S arja- N u A rk is- S arja V uosi H u o m a u tu k sia m erkki m e to- ro y k sik - kö Entinen Suomen
Luettelo 15/ voimassa olleista, kansanhuoltoa koskevista säännöksistä, jotka on julkaistu asetuskokoelmassa.
Luettelo 15/7 1942 voimassa olleista, kansanhuoltoa koskevista säännöksistä, jotka on julkaistu asetuskokoelmassa. Lyhennys Askok. tarkoittaa asetuskokoelman numeroa, lyhennys Tied. ~Kansanhuoltoministeriön
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan
Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaari. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaari
ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken kansalaiskoulu Hyllyn numero 161-166 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden
Yhteenveto Tietosuojavaltuutetun toimiston ja. arkistolaitoksen yhteiskyselystä hyvän tiedonhallinnan
Yhteenveto Tietosuojavaltuutetun toimiston ja arkistolaitoksen yhteiskyselystä hyvän tiedonhallinnan toteutumisesta viranomaisissa 28.1.2015 Arkistolaitos järjesti yhdessä Tietosuojavaltuutetun toimiston
Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot, vuosipalkkiot ja ansionmenetysten korvaukset lukien.
Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot, vuosipalkkiot ja ansionmenetysten korvaukset 1.1.2018 lukien. 1 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus kunnanhallituksen
Tietolan kansakoulun luokkapäiväkirjat. Ab Kirjastonhoidon päiväkirjat. Tietolan koulukirjaston hoidon päiväkirja
ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-H, M, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Tietolan kansakoulu Hyllyn numero 91-93 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 28/EEO/2006 Päivämäärä Dnro 31.5.2006 2484/01/2006 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 15.6.2006 - toistaiseksi Muuttaa Afrikkalaisen hevosruton vastustamisesta 3 päivänä