Kesän menovinkit senioreille 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesän menovinkit senioreille 2015"

Transkriptio

1 Kesän menovinkit senioreille 2015 Avoimet Ovet -hankkeen julkaisu 2/2015

2 Hei! tähän esitteeseen on koottu esimerkkejä kesän toiminnoista, jotka ovat avoimia turkulaisille kotona asuville ikäihmisille. esitteessä olevien yhteystietojen kautta voit kysyä listätietoja, mitä muuta toimintaa heillä on tarjolla. Seuraa myös ilmoittelua esim. lehdistä, koska kaikkien tahojen ilmoituksia ei tässä esitteessä ole. Jos et syystä tai toisesta uskalla yksin tulla tapahtumiin mukaan, muista että turussa toimivat koulutetut vapaaehtoiset ovat myös Sinua varten! Heidän kanssaan on turvallista lähteä tutustumaan esim. esitteessä oleviin paikkoihin. lisätietoja mm. vapaaehtoisista saattaja-apua tarjoavista tahoista on esitteen lopussa. esite on osa Avoimet Ovet -hanketta, jota Raha-automaattiyhdistys tukee. Hankkeen tarkoitus on lisätä kotona asuvien ikäihmisten yhteisöllisyyttä ennaltaehkäisevien toimintojen ja vapaaehtoistoiminann yhteistyöllä. Mukavaa kesää Sinulle! erityinen kiitos kaikille vapaaehtoisille kuluneesta keväästä toivottelevat, Avoimet Ovet -hankkeen tiimi yhteistyökumppaneineen. Lisätietoja: p ja

3 Sisältö Keskusta Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus... 6 Poiju ikäihmisten tuki- ja kohtaamispaikka... 8 Turun taidemuseo... 8 SPR Turun osasto... 9 Wilen, Turun Ukkokoti ry Kesäpelit Muistojen koti Ruusukorttelin hyvinvointikeskus Ruusukorttelin hyvinvointineuvonta Turun Seudun Nivelyhdistys ry Turun kaupunginkirjasto Turun museokeskus Turun ammatti-instituutin Senioriklupi Yhdistä ulkoilu ja kulttuuri Turun Kaupunkilähetys ry Palvelupiste Tarina, Fingerroosin säätiö Turun Seudun Vanhustuki ry Portsakoti SenioriJelppi Turun kylätalo kaikille avoin kohtaamispaikka Pansio-Jyrkkälä Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Ikare ikäihmisen arvokas elämä Länsikeskus Nättinummen kerho Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Ikare ikäihmisen arvokas elämä Runosmäki-Raunistula Vanhuskeskus 1 / Runosmäen vanhuskeskus Runosmäen kirjasto Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Ikare ikäihmisen arvokas elämä

4 Nummi-Halinen Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Turun Seudun Omaishoitokeskus Kesäpelit Kuralan kylämäki Maaria-Paattinen Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Ikare ikäihmisen arvokas elämä Varissuo-Lauste Kesäpelit Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Hirvensalo-Kaskerta Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Skanssi-Uittamo Lehmusvalkaman hyvinvointikeskus Lehmusvalkaman hyvinvointineuvonta Kesäpelit Kotikunnas, Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry Monitaidekahvila, Monikulttuurinen yhdistys Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Yleiset Löytävä-hanke, Fingerroosin säätiö Filharmonisen orkesterin nettikonsertit Ikare ikäihmisen arvokas elämä Iloa, voimaa ja yhdessäoloa eläkeikään! Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Webaitio Ikätuki Tuki- tai puhelinystävä Soitellaan, soitellaan Ystäväpiiri Oletko kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta? Vapaaehtoistoiminta ikäihmisten parissa -esite

5 Tarvitsetko tukea osallistuaksesi esitteen tapahtumiin? Kulttuuriystävät Vapaaehtoinen lähimmäisapu Avustajakeskus Turun toiminta-alueet Esitteessä on Turku jaoteltu yhdeksään suuralueeseen. Toivottavasti tämä helpottaa sinua löytämään mukavaa tekemistä sinun kotisi lähellä. Olet toki tervetullut mukaan myös muiden alueiden toimintaan. Maaria-Paattinen Runosmäki-Raunistula Pansio-Jyrkkälä Länsikeskus Nummi-Halinen Keskusta Varissuo-Lauste Skanssi-Uittamo Hirvensalo-Kakskerta 5

6 Keskusta Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Qigong ma klo Urheilupuisto. Kokoontuminen urheilupuistossa Paavo Nurmen stadionin vieressä olevien tenniskenttien edessä. Kehoon, mieleen ja hengitykseen vaikuttava terveysliikuntamuoto. Lämmin vaatetus. Säävaraus! Osallistuminen 2,5 /krt. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p Tai Chi ma klo Kupittaan puistossa. Kokoontuminen klo liikuntapalvelukeskuksen asiakaspalvelun edessä (os. Blomberginaukio 4). Tunti muodostuu venytys- ja hengitysharjoituksista sekä rauhallisesti tehtävän liikesarjan opettelusta. Tunti sopii aloittelijoille. Säävaraus! Osallistuminen 6 /krt työikäiset, 4 /krt eläkeläiset. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p Tasapainoryhmä ke klo Kupittaan puistossa. Kokoontuminen Kupittaan urheiluhallin puistonpuoleisilla lasiovilla (os. Tahkonkuja 5). Sadesäällä ryhmä sisätiloissa. Osallistuminen 2,5 /krt. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p tai p Kesän torstaikävelyt, kertamaksu 2,5 /krt: klo Porrastelu, kokoontuminen Tuomiokirkon portailla klo klo ArkkitehTOUR, kokoontuminen Teatterisillan edessä Läntisellä Rantakadulla klo klo Patsastelu, kokoontuminen Teatterisillan edessä Itäisellä Rantakadulla klo Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p Rento kesäjumppa pe (ei 19.6.) klo 12 13, Pääkirjaston sisäpiha, kertamaksu 2,5 / kerta tai senioriranneke. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p

7 Hyödynnä kauniit ilmat vahvistamalla kehoa puistokuntosaleissa Eri puolilla kaupunkia löytyy yhteensä 21 puistokuntosalia, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Keskustan alueella ulkokuntoilulaitteet löytyvät: Kupittaan urheilukeskuksessa, keinonurmikenttä 5:n ja rullaluisteluradan vieressä Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen pihalla. Huom! Asunto-osakeyhtiön hallinnassa, mutta kaikkien vapaasti käytettävissä kuitenkin. Urheilupuistossa Karikon lenkillä yläkentän vieressä Urheilupuistossa välikentän eteläpäädyssä: ikääntyneiden puistokuntosali Unelmien kannas Ruissalossa Rantapromenadin ja Hevoskarintien risteyksessä, Tammenterhon lähellä Lisätietoja ulkokuntoilulaitteiden käytöstä ja sijainneista osoitteesta Opastuksia Kupittaan ulkokuntosalilaitteilla: Kokoontuminen ulkokuntosalilaitteiden luona, ti 2.6. klo , ke klo , ma klo Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p Välinevuokrausta Liikuntapalvelukeskuksesta (os. Blomberginaukio 4) voit vuokrata mm. bocciapallot, frisbeegolfkiekkoja, kävelysauvoja tai muita pienvälineitä. Lisätietoja: tai p Wäinö Aaltosen museosta alkaen (ei välisenä aikana) voi lainata henkilökorttia vastaan mölkky-pelin, petanquepalloja tai frisbeegolfkiekkoja ti su klo Lisätietoja: Wäinö Aaltosen museo, Itäinen rantakatu 38, p Tapahtumia Mummut, muksut, vauvat ja vaarit, pe 5.6. klo Kupittaan puisto. Isovanhemmat ja lapsenlapset, tulkaa tutustumaan Kupittaan liikuntakeskukseen puistosuunnistuksen merkeissä perjantaina. Tapahtuma järjestetään säävarauksella, osallistujien kesken arvotaan liikuntalippuja. Lähtöpiste Kupittaan urheiluhallin pääovilta klo välisenä aikana. Tervetuloa mukaan! Lisätiedot: p

8 POIJU IKÄIHMISTEN TUKI- JA KOHTAAMISPAIKKA Humalistonkatu 7b, Turku p Poijuun pääset bussilinjoilla P3, 4, 20, 40, 8, 32, 42, 220 ja 221. Tervetuloa Poijuun! Olemme avoinna arkisin: Poiju on avoinna klo 10 15, kahvio on avoinna klo Poiju on suljettuna alkaen Poiju on avoinna klo 9 15, kahvio on avoinna klo Turun kaupungin hyvinvointitoimiala sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. TURUN TAIDEMUSEO Aurakatu 26, Turku p info@turuntaidemuseo.fi, Aukioloajat: ti pe klo 11 19, la su klo 11 17, maanantaisin suljettu. Huom! Ilmaisilta perjantaisin klo Liput: Aikuiset 8.Eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät 5. Yli kymmenen hengen ryhmät 5 /henk. Koululaiset alle 16 v. maksutta. Näyttelyt Jacques Henri Lartigue Kokoelmanäyttely: Sadan vuoden kuvia Kari Vehosalo: Terrible nature Dominique Gonzalez-Foerster & Tristan Bera: Belle comme le jour Jacques Henri Lartigue ( ) Mary Belewsky, Cap d Antibes, 1941 Foto: Ministère de la Culture-France/AAJHL 8

9 Kesällä 2015 tarjoamme runsaasti näyttelyihin liittyvää oheisohjelmaa. Ohjelmaan voi osallistua museon pääsylipulla, ellei toisin mainita. Oheisohjelma to taiteiden yö klo 17 22, liput 5. iltamat Rivieran tapaan, ohjelmassa mm. muotia ja musiikkia näyttelyn hengessä. Kuvataiteen päivänä klo Rivieran innoittama tuulihyrrä- ja leijatyöpaja museon aulassa. ke la klo turun musiikkijuhlat esittää: lounaskonsertit la klo 14. erikoisopastus* Jaques Henri lartiguen näyttelyyn. Anna Kortelainen: Hetkiä, jotka tekevät ihmisestä uuden olennon. la klo 14. erikoisopastus* Jaques Henri lartiguen näyttelyyn. Antti Nylén. Taidebrunssit Café Victorissa klo su 7.6., 14.6., 5.7., 19.7., 2.8., 16.8., ja (sis. brunssin ja museon pääsylipun). Opastus näyttelyyn klo Yleisöopastukset Yleisöopastukset näyttelyihin suomeksi tiistaisin klo ja sunnuntaisin klo 13 ja 15. Ruotsinkielinen yleisöopastus järjestetään joka kuun ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina klo 14. Yleisöopastuksille ei vaadita ennakkoilmoittautumista ja niille voi osallistua pääsylipulla. * erikoisopastuksilla max. 40 henkilöä, vapaaehtoinen ennakkoilmoittautuminen: info@turuntaidemuseo.fi, p SPR turun OSAStO Kauppiaskatu 12 A 5, 2. krs, turku p (ma pe 10 14) SPR turun osaston terveyspiste toimii perjantaisin klo saakka ja aloittaa taas 7. elokuuta. tule mittauttamaan verenpaine ja verensokeri (10 tunnin paasto!) ja juttelemaan terveysasioista. Mittausten jälkeen voit kahvitella ja rupatella vapaaehtoisten ja muiden asiakkaiden kanssa. 9

10 WileN, turun Ukkokoti ry Multavierunkatu 5, turku toiminnanohjaaja eeva Salonen p Wilenissä on tapahtumia, joihin myös kotona asuvat eläkeläiset ovat tervetulleita! Även ni som bor hemma är välkomna! klo Horsmat ry esiintyy Wilenissä. Musiikkipainoitteinen teatteriesitys jugendsalissa. Musik och teater i jugendsalen klo Juhannusjuhla pihapuistossa. Ohjelmassa yhteislaulua ja grillausta. Midsommarfest i trädgården, innehåller allsång och grillning klo 13 Kävellään kauppatorille Aurajoen rantaa pitkin. Nautitaan turun kauniista maisemista. Omakustanteiset kahvit kauppatorilla. lähtö palvelutalo Wilenin pääportin edestä. Promenad till Salutorget. Vi njuter av vackra landskap. Möjligt att köpä kaffe! Start kl framför Servicehuset Wilen Multavierugatan klo Yhteinen hartaushetki pihapuistossa. Gemensam andakt i trädgården Kävelytreffit keskiviikkoisin Kävelytreffit Hali-Koira Viljo-Valdemarin seurassa vaihtuviin kohteisiin jatkuu kesätauon jälkeen klo Kävelyille ei saa ottaa mukaan omaa koiraa. lähtö klo 13 palvelutalo Wilenin pääportin edestä. Promenadträff på onsdagar start kl framför Servicehuset Wilen. Kävelytreffit järjestetään yhteistyössä turun lähimmäispalveluyhdistys ry:n organisoiman Avoimet Ovet -hankkeen (RAY) kanssa. Wilenin lounas tule tutustumaan viihtyisään kotiimme lounaan merkeissä. Keittolounaamme on katettu teitä varten joka torstai klo lounaan hinta 5. Kom på lunch och samtidigt bekanta dig med vårt trevliga hem. Lunchen är serverad för en varje torsdag kl Priset på lunchen är 5. Jos haluat tulla tutustumaan yksin tai ryhmän kanssa, ota yhteyttä Sirkku Koskiseen Om du vill komma ensam eller i grupp och bekanta dig med huset, tag kontakt med Sirkku Koskinen

11 KeSäPelit Kupittaalla Pyhän Henrikin lähteen luona pelataan mölkkyä ja petangueta keskiviikkoisin klo ( ). tervetuloa pelaamaan ja kannustamaan! Mahdolliset tiedustelut: p , MUiStOJeN KOti linnankatu 41, turku linja-auto nro 1 (sataman suuntaan) daisymuistola@gmail.com P (Hissu Kytö), p (toimisto) Tervetuloa seurustelemaan, harrastamaan ja oppimaan muistojen kotiin! olemme kesätauolla. Muistojen koti on ikääntyville Suomeen muuttajille suunnattu palvelu. tavoitteena on tarjota vertaistukea, ohjata oppimaan uusia harrastuksia ja auttaa löytämään oma paikka suomalaisessa yhteiskunnassa. Päiväohjelma Kahvi ja kokoontuminen, jossa keskustellaan päivän tapahtumista klo Aamujumppa tai sauvakävely klo Suomen kielen tunnit tiistaista perjantaihin klo 10 12, pääosin alkeita. Yksilöllistä ohjausta tarpeen mukaan. lounas arkisin klo 12, vierailijoilta maksu 5. Maukasta ruokaa, joka on tehty Muistojen kodissa. ilmoittautuminen on suotavaa, jos ruokailijoita tulee useampia. iltapäivisin tietotekniikan opetusta ryhmittäin klo Käsitöiden ohjausta arkisin klo : ma ja ke tekokukkien askartelua, pe neulomista ja virkkaamista, ti ja to klo ompeluohjausta. Ohjattu vesijumppa ma klo jäsenmaksulla Ruusukorttelissa. Kuntosali on käytettävissä to klo jäsenmaksulla Ruusukorttelissa. taikapuoti on avoinna arkisin klo Sieltä voi ostaa kaikenlaisia itsetehtyjä tuotteita. Tervetuloa Muistolaan! 11

12 RUUSUKORtteliN HYViNVOiNtiKeSKUS Puistokatu 11, turku p linja-autot 12, 9, 51, 53, 54. tämän lisäksi P1, jolla pääset ovelle saakka. toimintaa on koko kesän! tervetuloa tutustumaan ja osallistumaan! Avoinna kaikille turkulaisille ikäihmisille. Maanantai ja perjantai ulkopelit klo alk. Kesäkahvila tiistai, keskiviikko, torstai klo (ajalla ) Säävaraus! lettuja paistetaan tiistaisin klo Kahvia ja pullaa keskiviikkoisin. Kahvia, pullaa ja grillimakkaraa torstaisin. Ulkokuntosalilaitteiden ohjausta perjantaisin klo Sisäkuntosalilla ohjaaja paikalla maanantaisin klo Askartelua kesäkuussa: klo Kädentaidoissa tehdään kesäkortteja ja -tuliaisia (päivämaksu + materiaalimaksu). Askartelun Kesäkeskiviikot (8 krt) klo ulkona tai kirjastossa, tehdään erilaisia kukkia tai oma käsityö mukaan! (Maksuton) tietokoneopastusta - SenioritSurffaa. Henkilökohtaisen nettiopastajan tuella, opastus on maksutonta. Kysy aikoja Ruusukorttelin neuvonnasta p Tapahtumia: Ke 3.6. klo Kirpputoritapahtuma: lisätiedot neuvonnasta p ti 9.6. klo 13 lavatanssit kesäkahvilassa; soittamassa timppa Rautala. Ke klo 13 Ruusukorttelin Juhannusjuhlat! iloista menoa ja meininkiä. Mukana imitaattori Martti Koivisto, jatkuen yhteislaululla klo teijo Pöyhönen. to klo 14 Kesäkonsertti, estradilla laulaja Juha Vartiainen Vapaa pääsy! 12

13 RUUSUKORtteliN HYViNVOiNtiNeUVONtA Puistokatu 11, 2.krs (huoneet 1 ja 4), turku p / hyvinvointineuvonta@turku.fi linja-autot: 12, 9, 51, 53, 54 sekä P1 Hyvinvointineuvontaa ( asti) kotona asuville turkulaisille +60v eläkeläisille, joilla ei ole kotihoidon palveluita. tarjolla on tukea ja ohjausta elintapamuutoksiin sekä elämän erilaisiin tilanteisiin, vastaanotolla myös mm. verenpaineen ja paastoverensokerin mittausta. työnkuvaamme kuuluu myös erilaisten ryhmien ohjaus ja terveysaiheisen esitelmät. Maksuton vastaanotto ilman ajanvarausta ke ja pe klo 9 11, muulloin ajanvarauksella. turun SeUDUN NiVelYHDiStYS RY p toimisto@nivelposti.fi Retkikesän ohjelmaa: la 1.8. Sauvon elopäivät, Sauvossa klo Pe Utön majakka. lähtö turusta m/s Aspö. Kahden yön majoitus Utö Havshotel. Hinta-arvio 210 /hlö. ilmoittaudu mennessä. Tapahtumakesän ohjelmaa: ti 2.6. ensitietokurssi leikkaukseen meneville tai sitä harkitseville. Klo 18, Aninkaistenkatu 14 B 3, turku. Ke 17.6., ja tapaamme jazzin parissa Vaakahuoneella. Klo 19. turun Vaakahuone. 13

14 TURUN KAUPUNGINKIRJASTO Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala Linnankatu 2, Turku p (Virva Suvitie, Vanhuspalveluiden informaatikko), Studia generalia senioreille -luento hyvän ikääntymisen mahdollisuuksista klo 12 alkaen pääkirjaston Studiossa. Piritta Nummela puhuu ensiavusta ja kodin turvallisuudesta. Tilaisuuden järjestävät yhteistyönä Turun kaupunginkirjasto, Turun Seudun Vanhustuki ry ja Turun Yliopisto. Muistojen maanantait senioreille Muistelemme teemallisten johdatusten pohjalta pienryhmissä itselle tärkeitä tapahtumia ja koskettavia ajankuvia. Samalla voi tutustua myös toisiin osallistujiin. Sydämellisesti tervetuloa pääkirjaston Studioon klo 13 alkaen! Aiheena on koulumuistot. Tilaisuuden järjestävät yhteistyönä Turun kaupunginkirjasto, Fingerroosin säätiö ja Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Tanssit pääkirjaston sisäpihalla klo Vapaa pääsy. Tervetuloa! TURUN LINNA Linnankatu 80 p Avoinna ma su klo Tyttökuningas Made in Turku. Näyttely kertoo kuningatar Kristiinasta, joka hallitsi Ruotsin valtakuntaa 1600-luvun alkupuolella. Se esittelee Kristiinan elämänvaiheita, persoonaa, kasvatusta ja valmistamista hallitsijan rooliin. Näyttely liittyy myös Mika Kaurismäen linnassa kuvaamaan elokuvaan The Girl King. Esillä on aitoja Kristiinalle kuuluneita esineitä sekä elokuvassa käytettyjä upeita pukuja asusteineen. Keskiaikaa kaiken aikaa ja Keskiaikapäivä Turun linnassa klo

15 LUOSTARINMÄEN KÄSITYÖLÄISMUSEO Vartiovuorenkatu 2 puh Avoinna ti su klo ja ma su klo Valokuvanäyttely Matkan varrelta. Kuvia ja muistoja Turun Luostarinmäeltä Lasten lauantai 6.6. Ei oppi ojaan kaada yhteistapahtuma isovanhemmille ja lapsenlapsille. Mietitään mitä vanhat sanonnat ja sananlaskut tarkoittavat, tunnistetaan vanhoja esineitä ja leikitään entisajan leikkivälineillä. Lapsilla ja isovanhemmilla on myös mahdollisuus tutustua kaarnapaatin veistämiseen ja neulakintaan tekoon. Oppitunnit alkavat klo 10, 13 ja 16, kesto 1 2 tuntia. Kansanmusiikki- ja tanssia klo Teemalauantai Perinne elää Luostarinmäellä. Antiikki ja design -lehdestä tutut käsityöläiset vierailevat Luostarinmäellä ja esittelevät taitojaan museon verstaissa. Teemalauantai Vaimoväen arki. Tutustutaan naisten arkeen ja töihin vedenkannosta vanttuun tekoon. Opastetut kierrokset klo 11, 13 ja 15. Käsityötaidon päivät Kultaisen Omenan kilta viettää 30-vuotis taivaltaan. APTEEKKIMUSEO JA QWENSELIN TALO Läntinen Rantakatu 13 p Avoinna ti su klo Vihreä piha -tapahtuma 6.6. Tapahtumassa kerrotaan Qwenselin pihapiirin perinnekasveista ja vinkkejä omaan puutarhaan. Pääset myös istuttaman itse. Kesäkauden päätöskonsertit Qwenselin talon salissa klo 18 ja 19. WÄINÖ AALTOSEN MUSEO Itäinen Rantakatu 38 p Avoinna näyttelyiden aikana ti su klo Heikki Marila Kukkia ja perkeleitä. museokeskus@turku.fi 15

16 turun AMMAtti-iNStitUUtiN SeNiORiKlUPi Senioriklupi kokoontuu Kerttulin vanhainkodin tiloissa (1. kerros) Hovioikeudenkatu 3, turku Useat linja-autojen reitit kulkevat läheltä, esim. linja-autojen 2, 2A, 3, 9, 32, 42, 55, 61 pysäkit löytyvät noin korttelin päästä. Kaikille senioreille avointa toimintaa Kaipaatko uusia ystäviä ja monipuolista, hauskaa toimintaa arkipäiviisi? tule mukaan lähihoitajaopiskelijoiden järjestämään viriketoimintaan! toiminta on ilmaista. iltapäiväkahvi- /teetarjoilu 1. Ohjelmaa elo syyskuussa 2015 viikoilla tiistaisin ja torstaisin: Syyskauden ensimmäinen tapaaminen tiistaina klo Syyskauden ensimmäinen tuolijumppa torstaina klo Viikosta 38 lähtien iltapäiväohjelmaa on luvassa myös muina arkipäivinä, sekä aamupäivän Peliklupi-toimintaa. tarkemmat tiedot Senioriklupilta. tervetuloa tutustumaan! Ohjelman löydät internetistä osoitteesta tapahtumakalenteri lisätietoa: p / Anne-Mari ja /taina, ja YHDiStä UlKOilU JA KUlttUURi Aurajokivarressa on monta kulttuuria ja liikuntaa yhdistävää kulttuurikuntoilureittiä. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla, järjestetään kulttuurikuntoilun teemaviikko, jonka aikana turkulaiset kutsutaan tutustumaan reitistöön ja sen teemoihin maksuttomien opastuskierrosten aikana. Viikon tarkempi aikataulu ilmoitetaan lähempänä tapahtumaviikkoa kulttuurikuntoilun internetsivuilla. Voit tutustua myös omatoimisesti kulttuurikuntoilureitteihin. lähde kiireettömälle ulkoilulle ja tutustu turkuun vaikka ihmeiden, rakkaustarinoiden, patsaiden tai kaupunkitarinoiden kautta. Reittikartat saat kirjastosta sekä internetistä Järj. turun kaupungin vapaa-aikatoimiala 16

17 turun KAUPUNKiläHetYS RY Puistokatu 1 a C 39 (katutaso), turku p , terttu.vieri@tukenasi.fi p , marika.siika@tukenasi.fi Bussit: 1, 9, 90,91,50,51,53,54,30 palvelulinjat P1 ja P2 SeNiORiPYSäKKi Senioripysäkillä Juhannuskahvit 60+ vuotiaille ti klo Paikalla ikätuen ja Senioripysäkin työntekijät. lämpimästi tervetuloa! Senioripysäkki -keskusteluryhmiä aloitetaan 60+ -vuotiaille kautta vuoden. Keskusteluryhmät ovat luottamuksellisia, ammatillisesti ohjattuja ja osallistujille maksuttomia pienryhmiä (5 8 hlöä). Ryhmät kokoontuvat 15 kertaa, kerran viikossa, 1,5 h. Senioripysäkillä jatkuvat Väestöliiton kehittämän mallin mukaiset tahdolla ja Taidolla parisuhdekurssit 60+ -vuotiaille. Parisuhteen hoito lisää onnea, iloa ja antaa voimia. Yhteydenotot ja tiedustelut kursseista p / terttu Vieri tervetuloa! PAlVelUPiSte tarina eerikinkatu 38 C 11 (katutaso) p ikääntyneiden kohtauspaikka ja olohuone on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo Oletko yksinäinen, pelkäätkö vanhenemista, painaako joku mieltäsi? Voit tulla tarinaan keskustelemaan työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Voit kertoa tarinasi tai kuunnella toisten tarinoita, kohdata toisia ja kokea mitä vertaistuki tarkoittaa sinun arjessasi. Olet lämpimästi tervetullut keskustelemaan ja tapaamaan toisia tarinaan kahvikupposen äärelle! 17

18 turun SeUDUN VANHUStUKi RY turun Seudun Vanhustuki ry:n toimisto läntinen Pitkäkatu 33, 3.krs. p / info@vanhustuki.fi ma ke klo 9 12 ja to 12 16, pe suljettu Bussit: P3, 20, 32, 42, 8 Oloneuvoksen olohuone Oloneuvoksen olohuone on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa avointa toimintaa suunnitellaan yhdessä kävijöiden kanssa. Järjestetään teemapäiviä, johon kutsutaan asiantuntijoita kertomaan asiakkaita kiinnostavista asioista. tule tapaamaan vanhoja ja tulevia tuttuja ja vapaaehtoisia sekä tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tiloihin kahvikupposen äärelle! avoinna: Ma 1.6. klo Klo 12 tulee vieraaksi muistikoordinaattori tarja Kopu kertomaan muistista ja muistitesteistä. Ma klo Klo 12 tulee vieraaksi Maarit Rintala, kertomaan Suomen Kipu ry:stä, vertaistuesta ja kivun hallinnasta. Ma klo Aihe vielä avoin. Ma klo Aihe vielä avoin. PORtSAKOti Puutarhakatu 39, turku linja-autot 4 ja 40 Kanttiini on auki arkisin klo ja la ja su klo lounasaika klo , eläkeläisille 5,00 /6,10. talon taidekäytävällä on myös vaihtuvia taideteoksia, valokuvia. talon kolmas kerros. tervetuloa Portsakotiin viihtymään! 18

19 19

20 TURUN KYLÄTALO KAIKILLE AVOIN KOHTAAMISPAIKKA Turun Kylätalo ry Veistämöntorin varrella, Pakkarinkatu 1 p (Pauli) turunkylatalo@gmail.com kylataloturku.wordpress.com Sydämellisesti tervetuloa Kylätaloon! Avoinna: maanantai tiistaina keskiviikkona ja torstaina perjantaina Kylätalo on paikka, jossa voi mm. hetken hengähtää, nauttia kupin teetä, tavata muita sekä löytää vaikka ystävän tai kirjan. Kylätalossa järjestetään ihmisten itse ideoimaa toimintaa laidasta laitaan. Tervetuloa tutustumaan! Kylätalossa on idyllinen kahvila, lahjatavara- ja käsityötuotemyymälä + paljon muuta sekä hiljainen huone rauhalliseen työskentelyyn. Joka keskiviikko klo Juttu- ja lukupiiri: Keräännymme yhteen lukemaan päivän Turun Sanomat ja keskustelemaan maailman menosta. Lisäksi luemme yhdessä kirjaa. Kesän kirja on vielä avoin. Kylätalolta lähtee myös kesällä Kävelytreffit Hali-Koiran kanssa vaihtuviin kohteisiin! Ei ennakkoilmoittautumisia, riittää että saavut paikalle. Kävelyille ei omaa koiraa mukaan.tervetuloa! Kävelytreffit kesällä: ma 1.6. Lähtö Kylätalolta klo 13. Vieraillaan Suomen Joutsenessa. Opastuskierros maksaa 3 /hlö. to 4.6. Lähtö Kylätalolta klo Vieraillaan Samppalinnan kesäteatterilla. Opastuskierros teatterin toimintaan ja orkesterin harjoitusten seuraamista. Tapahtuma on maksuton. Kävelytreffit järjestämme yhteistyössä Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n organisoiman Avoimet Ovet -hankkeen (RAY) kanssa. Lisätietoa kävelyistä Kylätalolta. Kaipaamme myös lisää vapaaehtoisia, voit tulla vaikka tunniksi auttamaan. 20

21 Pansio-Jyrkkälä Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Seniorikortilla ja rannekkeella myös kesällä Pansion kuntosalille (os. Pernontie 16) aukioloaikojen puitteissa. Lisätietoja: p tai Hyödynnä kauniit ilmat vahvistamalla kehoa puistokuntosaleissa Eri puolilla kaupunkia löytyy yhteensä 21 puistokuntosalia, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Pansio-Jyrkkälän alueella ulkokuntoilulaitteet löytyvät: Härkämäen pallokentän yhteydessä Pansiossa Kisapuiston kuntoradan varrella Lisätietoja ulkokuntoilulaitteiden käytöstä ja sijainneista osoitteesta IKARE IKÄIHMISEN ARVOKAS ELÄMÄ Pansio-Perno: Viikottain pihaparlamentti eli keskustelua ajankohtaisista asioista ti klo ( ) ja rollaattorikävely ti klo ( ). Lisäksi vempainkerho 2 eli tietokoneen käytön ja verkkopalvelujen jatko-opetus ma ja to klo ( ) ja digikameraopetus ma ja ke klo ( ). Lisätiedot: p (Outi) ja (Sirje), outi.tikkanen@aurala.fi ja ikare.aurala.fi 21

22 NÄTTINUMMEN KERHO Ekmaninkatu 4 p Länsikeskus Nättinummen kerho kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo osoitteessa Ekmaninkatu 4, Metodistiseurakunnan tiloissa. Iloisessa porukassa tuolijumpataan, visaillaan, nautitaan musiikista ja yhdessäolosta ym. Toiminta on osa Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen Varjosta Valoon-projektia, jota RAY tukee. turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Liikuntatreffit ti klo Teräsrautelan kentällä (Markulantien ja Vanhan Kuninkojantien kulmaus Citymarketin takana). Pelataan bocciaa ja petankkia ja liikutaan yhdessä ulkoillen. Säävaraus! Osallistuminen maksutonta. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p Kesän torstaikävelyt, kertamaksu 2,5 / kerta 7.5. klo Sauvakävelyä Nunnavuoren kuntoreitillä, kokoontuminen Impivaaran uimahallin ulko-oven edessä klo Sauvakävelyä Nunnavuoren kuntoreitillä, kokoontuminen Impivaaran uimahallin ulko-oven edessä. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p Hyödynnä kauniit ilmat vahvistamalla kehoa puistokuntosaleissa Eri puolilla kaupunkia löytyy yhteensä 21 puistokuntosalia, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Länsikeskuksen alueella ulkokuntoilulaitteet löytyvät: Teräsrautelan kentältä Lisätietoja ulkokuntoilulaitteiden käytöstä ja sijainneista osoitteesta 22

23 ikare ikäihmisen ARVOKAS elämä Nättinummi: Viikottain pihaparlamentti eli keskustelua ajankohtaisista asioista ma ( , ei 13.7.) ja petankki to klo ( ). lisäksi vempainkerho 1 eli tietokoneen käytön ja verkkopalvelujen perusteet ti ja to klo ( ) ja vempainkerho 2 (jatkoa ykköselle) ti ja to klo ( ). lisätiedot: p (Outi) ja (Sirje), outi.tikkanen@aurala.fi ja ikare.aurala.fi RUNOSMäKi-RaUNiSTULa VANHUSKeSKUS 1 / RUNOSMäeN VANHUSKeSKUS Varusmestarintie 14, turku lisätiedot: p linja-auto nro 18 Runosmäen suuntaan tulee vanhuskeskuksen lähelle. Runosmäen vanhuskeskus kutsuu kaikki alueen ikäihmiset mukaan suosittuun toimintaan. tarjolla on karaokea ja elävän musiikin iltapäiviä musiikin- ja tanssinystäville. Mukaan voi tulla vaikka kertaluonteisesti, tapaamaan ikätovereita ja vaikka vain nauttimaan musiikista laulu- tai tanssipakkoa ei ole! Turun Karaokeklubin Karaokea kaikille -tapahtuma 10.6., 8.7., klo Turun Soitannollisen kerhon elävän musiikin iltapäivä klo toiminnan järjestää turun kaupungin vapaa-aikatoimiala yhteistyössä hyvinvointitoimialan, turun Soitannollisen Kerho ry:n sekä turun bi ry:n Karaokeklu- kanssa. 23

24 RUNOSMÄEN KIRJASTO Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala Piiparinpolku 19, Turku p Bussit: 18 (Kauppatori-Runosmäki) sekä 88 (Länsikeskus-Runosmäki) Vempaintuki ma klo 13 15: ja Tietokoneiden, tablettien ja puhelimien arkikäytön opastusta. Apua esimerkiksi laskun maksamiseen verkossa tai sähköpostin käyttöön. Järjestäjä Auralan setlementti ry. Keskiviikkokerho ke klo : ja 3.8. joulukuu Ohjelmassa mm. lehtien lukua ja keskustelua eri aihepiirien ohjalta (ja asian vierestäkin). Tule mukaan viettämään leppoisaa keskiviikkoaamua kahvin ja jutustelun parissa! Lukupiiri klo : 2.6., 7.7., 4.8. Keskustellaan valitusta kirjasta. Ilmoittaudu Runosmäen kirjastoon. Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Hyödynnä kauniit ilmat vahvistamalla kehoa puistokuntosaleissa Eri puolilla kaupunkia löytyy yhteensä 21 puistokuntosalia, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Runosmäki-Raunistulan alueen ulkokuntoilulaitteet löytyvät: Runosmäessä Signalistinkadun koira-aitauksen vieressä Koroisten ristille vievän Viruskujan varrella, ennen kävelysiltaa Lisätietoja ulkokuntoilulaitteiden käytöstä ja sijainneista osoitteesta Opastuksia Runosmäen ulkokuntosalilaitteilla: ma klo Runosmäki, Signalistinkadun koira-aitauksen vieressä, linja-autot 18, 88. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p

25 IKARE IKÄIHMISEN ARVOKAS ELÄMÄ Pohjola-Raunistula: Viikottain pihaparlamentti eli keskustelua ajankohtaisista asioista ma klo ( , ei 27.7.), petankki ke klo ( ) ja vempaintuki eli eri laitteiden arkikäytön neuvontaa ti klo ( ). Lisäksi kirjallisuuspiiri ti klo (9.6., 7.7. ja 11.8.) ja ÄLYtön kapula Windows-puhelimille eli älypuhelimen käytön opettelua ke ja to ( ). Runosmäki: Viikottain keskiviikkokerho eli keskustelukerho ke klo ( ja ) ja vempaintuki eli eri laitteiden arkikäytön neuvontaa ma klo ( , ei eikä 27.7.). Lisäksi lukupiiri ti klo (2.6., 7.7. ja 4.8.) ja vempainkerho 2 eli tietokoneen käytön ja verkkopalvelujen jatko-opetus pe ja ke ( ). Lisätiedot: p (Outi) ja (Sirje), outi.tikkanen@aurala.fi ja ikare.aurala.fi nummi-halinen Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Hyödynnä kauniit ilmat vahvistamalla kehoa puistokuntosaleissa Eri puolilla kaupunkia löytyy yhteensä 21 puistokuntosalia, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Nummi-Halisten alueella ulkokuntoilulaitteet löytyvät: Halisissa Frantsin kentän vieressä Kuuvuorenkentällä, kentän länsipäädyssä, Suntiontien ja Törmätien kulmassa Lisätietoja ulkokuntoilulaitteiden käytöstä ja sijainneista osoitteesta Opastuksia Halisten ulkokuntosalilaitteilla: ti klo Halinen, kokoontuminen Halisten koulun pihalla. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p

26 turun SeUDUN OMAiSHOitOKeSKUS turun Seudun Omaiset ja läheiset ry Vanha Hämeentie 105, turku p (toimisto) (bussit: 2, 2A, 99, P2) turun Seudun Omaishoitokeskus järjestää päivätoimintaa omaishoidettaville sekä yksin asuville ikäihmisille. Keskus on auki arkipäivisin klo Päivätoiminnan hinta on 15 / pv sisältää ruokailut ja ohjelman. Ota yhteyttä ja sovi tutustumiskäynnistä, mikäli Sinä tai omaisesi kiinnostuitte. Voit myös poiketa juttelemaan ja kysymään neuvoa erilaisista palveluista tai muista mieltäsi askarruttavista asioista. Poimintoja kesän 2015 ohjelmasta: Ke 3.6. klo Kesäjuhla Omaishoitokeskuksessa Omaishoitoperheille, keskuksen asiakkaille, yhdistyksen jäsenille, vapaaehtoisille ja työntekijöille. Juhlassa esiintyvät Jenni ja Seppo Mäkikallin musiikkikoulun oppilaat, lisäksi muuta kesäistä ohjelmaa ja arvontaa. Kahvitarjoilu 2. ilmoittautumiset viimeistään ke p To klo taiteiden yön iltapäivä Mukavaa yhdessäoloa, kulttuuriohjelmaa ja yhteislaulua. Kahvitarjoilu 2. ilmoittautumiset viimeistään 7.8. p Seuraa ts menovinkit ja yhdistyspalstaa, Kulmakunnat-lehteä, niin ilmoittelemme tapahtumista. KeSäPelit Hannunniittu, Kenttä 2, Virmuntie Pelataan mölkkyä ja petangueta torstaisin klo ( ). tervetuloa pelaamaan ja kannustamaan! Mahdolliset tiedustelut p , 26

27 KURALAN KYLÄMÄKI Jaanintie 45, Turku p Sijainti ja kulkuyhteydet: Kuralan Kylämäki sijaitsee Aurajokilaaksossa, Hämeenlinnaan vievän valtatie 10:n varressa. Kauppatorilta museoon on matkaa alle viisi kilometriä. Julkisilla kulkuvälineillä museoon pääsee parhaiten Turun paikallisliikenteen busseilla nro 2 ja 2A, joiden pysäkki on museon edessä. Avoinna ti su klo (ma suljettu). Vapaapääsy! Tapahtumia kesällä: Iso-Kohmon talon emännän teema-askareet kesäkeskiviikkoisin klo Alkukesän arkitouhuja: 3.6. leivotaan ruisleipää / leikataan matonkuteita / sidotaan saunavihdat Kestitään kesävieraita: Jussin päivän kahvipöytä / 1.7. pynttäydytään kesäteatteriin! / 8.7. tutustutaan matkailijain Turkuun Arkiaskareet jatkuvat: maitopottua ja kotitekoista näkkileipää / terveisiä mustikkametsästä! / saippuapata höyryää tuvassa kiehuu mehumaija / 5.8. pyykki puhtaaksi ilman sähköä / kivimankeli kolisee ja tyynyliinat kaunistuvat Opintie kutsuu: emäntäkin opiskelee / kansakoululaisen kamppeet kuntoon Kuralan Kylämäen kahvila Omena ja Kaneli on avoinna museon aukioloaikoina. Tarjolla suolaisia ja makeita herkkuja. Mahdollisuus myös ruokailuun. Yhteislauluhetket tiistaisin klo 13 Laulamme perinteisiä lauluja. Vapaa pääsy! Muinaistekniikan päivät Pe su klo Työpajoja, luentoja, opastettuja kierroksia ja työnäytöksiä. 27

28 MaaRia-PaaTTiNeN turun KAUPUNgiN liikuntapalvelukeskus Hyödynnä kauniit ilmat vahvistamalla kehoa puistokuntosaleissa eri puolilla kaupunkia löytyy yhteensä 21 puistokuntosalia, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Maaria-Paattisten alueella ulkokuntoilulaitteet löytyvät: tyytikinpesän kentällä, leikkipaikan vieressä Moision kuntoradalla, Moision koulutien liittymän lähellä lisätietoja ulkokuntoilulaitteiden käytöstä ja sijainneista osoitteesta Opastuksia Moision ulkokuntosalilaitteilla: ke klo Moisio, kokoontuminen Moision koulun pihalla. lisätietoja: liikuntapalvelukeskus p ikare ikäihmisen ARVOKAS elämä Paattinen: Viikottain rollaattorikävely ma klo ( ). lisätiedot: p (Outi) ja (Sirje), ja ikare.aurala.fi KeSäPelit VaRiSSUO-LaUSTe Varissuolla Normaalikoulun kentällä pelataan mölkkyä ja petangueta tiistaisin klo ( ). tervetuloa pelaamaan ja kannustamaan! Mahdolliset tiedustelut p , 28

29 Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Hyödynnä kauniit ilmat vahvistamalla kehoa puistokuntosaleissa Eri puolilla kaupunkia löytyy yhteensä 21 puistokuntosalia, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Varissuo-Lausteen alueella ulkokuntoilulaitteet löytyvät: Lausteen kuntoradan vieressä vanhan hiihtomajan kohdalla, Ketunkadun päässä Varissuon kuntoradalla, lähellä Kohmon liittymää Lisätietoja ulkokuntoilulaitteiden käytöstä ja sijainneista osoitteesta Opastuksia Varissuon ja Lausteen ulkokuntosalilaitteilla: Kokoontuminen ulkokuntosalilaitteiden luona ke 3.6. klo Varissuo. Lisätietoja: p ma 8.6. klo Lauste. Lisätietoja: p ke klo Varissuo. Lisätietoja: p ke klo Lauste. Lisätietoja: p ma klo Varissuo. Lisätietoja: p Hirvensalo-Kakskerta Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Hyödynnä kauniit ilmat vahvistamalla kehoa puistokuntosaleissa Eri puolilla kaupunkia löytyy yhteensä 21 puistokuntosalia, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Hirvensalo-Kakskerran alueella ulkokuntoilulaitteet löytyvät: Hirvensalossa, Moikoisissa, ulkoilureitin varrella Pajutien päässä Hirvensalossa Wäinö Aaltosen koululta lähtevällä kuntoradalla Satavassa Ekvallan uimarannalla Lisätietoja ulkokuntoilulaitteiden käytöstä ja sijainneista osoitteesta 29

30 SKaNSSi-UiTTaMO lehmusvalkaman HYViNVOiNtiKeSKUS Karviaiskatu 7, turku p Bussit 9, 12 ja 99 sekä P1 toimintaa on koko kesän! tervetuloa tutustumaan monipuoliseen toimintaamme. Meillä on tarjolla viikoittain erilaista toimintaa, mm. tansseja, bingoa ja kerhoja. Avoinna kaikille turkulaisille +65v eläkeläisille. Tietokone-ohjausta: Maksutonta henkilökohtaista ohjausta perusasioihin. Aikavaraus p Let`s talk! englannin kielen maksuton keskusteluryhmä torstaisin klo Ryhmän tavoitteena on keskustellen ja yhdessä ollen ylläpitää jo olemassa olevaa peruskielitaitoa sekä oppia ehkä uuttakin! Tapahtumaesimerkkejä: Ti 9.6. klo 13 Grillijuhlat. tanssia ja yhteislaulua, orkesterina trabant. Jaskan grilli kuumana, kahvibuffet. Ke klo 18 Juhannusiltamat. Paljon hyvää ohjelmaa, mm. Kesän huumaa -konsertti, laulajana iira Virtanen. tanssimusiikista vastaa timo Rautela & Merja lehtinen. Jaskan grilli kuumana ohjelman jälkeen. Ke 2.9. klo 17 Villin Lännen juhlat. Musiikista vastaa lehmipojat, liput 15 hyvinvointikeskuskortilla etukäteen ostettuna. lipun hintaan kuuluu ohjelma, tarjoilut ym. liput tulevat myyntiin lehmusvalkaman asiakasneuvontaan ma 1.6. alkaen. Kuntosali (ajalla ): 5 kerran kortti 7,55 ja 10 kerran kortti 12,10 ti klo laiteperehdytyksen käyneille, ohjaaja paikalla to klo 8 11 laiteperehdytyksen käyneille, omatoimiset Pe klo laiteperehdytyksen käyneille, ohjaaja paikalla lehmusvalkamassa on mahdollisuus myös mm. sauna- ja allasosaston käyttöön. Kylvettäjä on paikalla apua tarvitseville. Kysy lisätietoa lehmusvalkamasta. 30

31 lehmusvalkaman HYViNVOiNtiNeUVONtA Karviaiskatu 7, turku Bussit 12, 9, 99 sekä P1 Hyvinvointineuvontaa ( asti) kotona asuville turkulaisille +60v eläkeläisille, joilla ei ole kotihoidon palveluita. tarjolla on tukea ja ohjausta elintapamuutoksiin sekä elämän erilaisiin tilanteisiin, vastaanotolla myös mm. verenpaineen ja paastoverensokerin mittausta. työnkuvaamme kuuluu myös erilaisten ryhmien ohjaus ja terveysaiheisen esitelmät. Maksuton vastaanotto ilman ajanvarausta ma 9 11 ja to klo 9 11 ja 12 14, (ei vastaanottoa ) muulloin ajanvarauksella. KeSäPelit ilpoisissa Lauklähteenkadun kentällä pelataan mölkkyä ja petangueta maanantaisin klo ( ). Petreliuksessa Tähkäpuistossa pelataan mölkkyä ja petangueta maanantaisin ( ). Vasaramäessä Lehmusvalkaman hyvinvointikeskuksen puistopihalla pelataan mölkkyä ja petangueta keskiviikkoisin ( ). Puistomäen kentällä, ispoisten puistotiellä pelataan mölkkyä ja petangueta perjantaisin klo ( ). tervetuloa pelaamaan ja kannustamaan! Mahdolliset tiedustelut p , 31

32 KOtiKUNNAS turun lähimmäispalveluyhdistys ry luolavuorentie 4, turku P1 sekä P3 -palvelulinjabusseilla pääset lähelle. Samoin bussi 18 kulkee läheltä. Ryhmien tulosta toivomme etukäteen ilmoittautumista p tai Kotikunnas on lähialueen ikäihmisten resurssikeskus. Kotikunnaassa on kansalaistoimintaa, erilaisia konsertteja, taidenäyttelyitä yms., jotka ovat avoimia myös lähialueen kotona asuville eläkeläisille. tervetuloa! esimerkkejä kesän tapahtumista: Kesän tanssit 4.6. klo 13 yläaulassa. tanssittajana Juhani Virta. Juhannusviikolla on mahdollisuus tulla nauttimaan toisten seuran lisäksi myös haitarimusiikista. Hanurimainingit esiintyvät Kotikunnaassa klo 13. armas ja Valma Vesmäen tanssilavalla. Kahden eläkkeellä olevan naisen vapaaehtoistyönä toteuttama harrastajateatteriesitys 3.8. klo 13. ikääntyneiden taiteiden yötä vietämme jo päivällä. Taiteiden yössä ohjelmassa on mm. tanssit klo 14. tanssittajana tutta Carpelan. Kortteliklubi lähialueen kotona asuville eläkeläisille. Vaihtelevaa ohjelmaa, joka pyritään suunnittelemaan kävijöiden kanssa. Voit tulla avoimeen kerhotoimintaan joka viikko tai silloin kun sinulle sopii. Kortteliklubi kokoontuu joka maanantai kesätauon jälkeen klo luentosalissa. 32

33 MONITAIDEKAHVILA Monikulttuurinen yhdistys, Monitaide-tiimi Luolavuorentie 4, Turku P1 ja P3 palvelubussit sekä 18 bussit kulkevat läheltä. Tiedustelut ja tilaukset esim. merkkipäiviisi p /Pirjo Lehtonen Monitaidekahvila toimii Kotikunnaan aulatiloissa arkisin klo Tervetuloa nauttimaan itse leivottuja herkkuja ja keskustelemaan mm. eri kulttuureista kanssamme. Kahvilassa on herkkujen lisäksi myös käsitöitä, mm. kortteja. Järjestämme myös ohjelmallisia kahviloita, mm. musiikkia yhteistyössä Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n kanssa. Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Kesän torstaikävelyt, kertamaksu 2,5 / kerta: klo Uittamo, kokoontuminen klo Uittamon tanssilavan parkkipaikalla, Rykmentintie 29. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p Hyödynnä kauniit ilmat vahvistamalla kehoa puistokuntosaleissa Eri puolilla kaupunkia löytyy yhteensä 21 puistokuntosalia, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Skanssi-Uittamon alueella ulkokuntoilulaitteet löytyvät: Ilpoisten kuntoradalla, Ilpoisten koulun lähellä Koivulan ulkoilureitillä, Munstenpolun ja Moreenikadun välillä Lisätietoja ulkokuntoilulaitteiden käytöstä ja sijainneista osoitteesta Opastuksia Ilpoisten ulkokuntosalilaitteilla: ti 4.8. klo Ilpoinen, kokoontuminen Ilpoisten koulun pihalla, linja-autot 61, P3. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p

34 FINGERROOSIN SÄÄTIÖ yleiset Löytävä-hanke - Löytävätyön tavoitteena on kohdata arjessa haasteita omaavia, palveluiden ulkopuolella olevia ikääntyneitä. Työtä tehdään esimerkiksi yksinäisten, masentuneiden, pelokkaiden sekä päihdeongelmiin ajautuneiden ikääntyneiden sekä heidän läheistensä parissa. Kotikäyntien avulla löytävätyöntekijät kartoittavat tilannetta ikääntyneen arjessa ja ohjaavat ikääntyneen tarvittavien palveluiden piiriin. Mikäli olet huolissasi omasta, tai lähimmäisesi tilanteesta, ota yhteyttä löytävätyöntekijään. Pilkeporukat ovat yli 60-vuotiaille päihteidenkäytön kanssa tasapainoileville ikäihmisille suunnattua toimintaa. Pilketoimintaa toteutetaan yhteistyössä Turun kaupungin kotihoidon ja Fingerroosin säätiön kanssa. Lisätietoa Pilkeporukkatoiminnasta Löytävä-hankkeen työntekijöiltä. Lisäksi Löytävä-hanke järjestää ikääntyneiden korttelikahvit Löytävän vanhustyön toimipisteessä perjantaisin klo osoitteessa Brahenkatu 7. Tervetuloa! Löytävä-hanke, Brahenkatu 7, Turku, Piia Halla , piia.halla@fingerroos.net Oskari Orvasto , oskari.orvasto@fingerroos.net Saija Rahunen , saija.rahunen@fingerroos.net FILHARMONISEN ORKESTERIN NETTIKONSERTIT Voit jakaa Turun filharmonisen orkesterin tähtihetket omalta kotisohvalta. Tfo:n maksuttomia nettikonsertteja ja niiden tallenteita voit katsoa osoitteessa 34

35 ikare ikäihmisen ARVOKAS elämä Turussa ja lähiympäristössä: Viikottaiset reissusauvat ke n. klo ( ). Sauvakävelyä 1,5 tuntia luonnossa tai kaupungissa ja lopuksi kahvittelu. Joka toinen viikko hieman pidempi ja vaativampi reitti (5 6 km), joka toinen helppokulkuisempi ja lyhyempi (n. 4 km). lisätiedot: p (Outi) ja (Sirje), outi.tikkanen@aurala.fi ja ikare.aurala.fi iloa, VOiMAA JA YHDeSSäOlOA eläkeikään! tarjoamme Sinulle mahdollisuuden osallistua ikäistesi ryhmään, jossa voit kokea iloista yhdessäoloa ja tutustua uusiin ihmisiin. lisäksi saat voimaa ja eväitä hyvään ikääntymiseen. Ryhmissä kahvitellaan, keskustellaan ja tehdään yhdessä asioita, jotka tukevat hyvää oloa. Ryhmien ohjaajina toimivat osaavat, eläkeiässä olevat henkilöt. Ryhmät alkavat syyskuussa Yhteen ryhmään otetaan korkeintaan 8 henkilöä. Ryhmät kokoontuvat turussa kerran viikossa kahden kuukauden ajan noin 1,5 tuntia kerrallaan. Odotamme Sinua ryhmään! ilmoittaudu syyskuun alkuun mennessä liisa Kaistille, p (liisa.kaisti@turku.fi) tai Merja Heikinheimolle, p (merja.heikinheimo@turku.fi). toiminta liittyy turun ammattikorkeakoulun hallinnoimaan kansainväliseen HASiC-hankkeeseen ( ja on osallistujille maksutonta. 35

36 Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus Senioriranneke ja -kortti 65 vuotta täyttäneet turkulaiset voivat ostaa Seniorirannekkeen, joka toimii sisäänpääsynä Turun kaupungin liikuntapaikkoihin sekä kulttuurin pariin. Kesällä 2015 Senioriranneke avaa ovet seuraaviin paikkoihin: Samppalinnan maauimalaan aukioloaikojen puitteissa, os. Volter Kilven katu 2, p Kupittaan maauimalaan aukioloaikojen puitteissa, os. Kupittaankuja 1, p Kupittaan urheiluhallin kuntosalille aukioloaikojen puitteissa, os. Tahkonkuja 5, p Pansion kuntosalille aukioloaikojen puitteissa, os. Pernontie 16, p Wäinö Aaltosen museoon ti pe klo 13 16, os. Itäinen Rantakatu 38, p Biologiseen museoon ti pe klo 13 16, os. Neitsytpolku 1, p Luostarinmäen käsityöläismuseoon kesäkuussa ti pe klo 10 13, os. Vartiovuorenkatu 2, p

37 ikätuki turun Kaupunkilähetys ry Yliopistonkatu 36 a B 23, turku tarvitsetko tukea vaikeasta elämänmuutostilanteesta selvitymiseksi tai voisitko itse toimia tukijana? ikätuki toiminta tarjoaa yksilömuotoista, tavoitteellista ja määräaikaista tukea esim. silloin kun jäädään eläkkeelle, puoliso kuolee, läheinen tai itse sairastuu, muutetaan uudelle paikkakunnalle. tuki voi olla esim. keskustelua, yhdessä tekemistä tai liikkumista, asioiden hoitamista. tapaamiset ovat n. kerran viikossa. tukijoina toimivat koulutetut vapaaehtoiset. Seuraava tukihenkilöiden peruskoulutus alkaa Varaa aikasi haastatteluun. Ota yhteyttä: Minna Pelkonen, p , minna.pelkonen@tukenasi.fi Jos tarvitset tukea, ota yhteyttä: Katja Briny, puh , katja.briny@tukenasi.fi tuki- tai PUHeliNYStäVä Kaipaatko ystävää? Välitämme ja koulutamme vapaaehtoisia tukija puhelinystäviä yksinäisten kotona asuvien yli 70-vuotiaiden vanhusten arjen iloksi ja tueksi. tukiystävä käy vanhuksen luona ja toimii seurana, ulkoilu- tai asiointiapuna. Puhelinystävä soittaa ja toimii vanhuksen juttuseurana ja kuuntelijana. toimimme RAY:n tuella ja palvelumme on asiakkaille maksutonta. tuki- tai puhelinystävää voi hakea puhelimitse , sähköpostitse tukiystavatoiminta@vanhustuki.fi tai käymällä toimistolla läntinen Pitkäkatu 33, turku (päivystämme ma ke 9 12 ja to 12 16). toimisto on suljettu Jos sinua kiinnostaa vapaaehtoistoiminta vanhusten parissa, otathan yhteyttä! 37

38 Soitellaan, soitellaan! Tervetuloa mukaan soittopalveluun! Soitamme teille ja jutellaan yhdessä kuulumiset. soitellaan, soitellaan Soitto kerran viikossa iltapäivällä tiistaisin tai torstaisin Pääset mukaan ottamalla ensin yhteyttä p Palvelu on asiakkaalle maksuton. Ota yhteyttä p Palvelun järjestää Turun kaupungin hyvinvointitoimialan vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminta yhteistyössä vapaaehtoistoimintaa järjestävien toimijoiden kanssa. 38

39 YStäVäPiiRi Ystäväpiiri-ryhmä on suunnattu sinulle, joka koet yksinäisyyttä joskus tai joka päivä. Ryhmän tavoitteena on osallistujien yksinäisyyden tunteen lievittyminen sekä uusien ystävien löytäminen. Ryhmäkertojen sisällöt suunnitellaan aina osallistujien toiveiden mukaisesti. Ryhmä kokoontuu ohjatusti 12 kertaa ja yhteen ryhmään otetaan mukaan korkeintaan 8 senioria. Ryhmää ohjaa koulutetut Ystäväpiiri-ohjaajat. Vanhustyön keskusliiton kehittämä Ystäväpiiri-toiminta on valtakunnallista. Seuraavat Ystäväpiiri-ryhmät turussa alkavat alkusyksyllä Kannattaa ottaa yhteyttä jo nyt kesän aikana, jos koet yksinäisyyttä ja olet kiinnostunut ryhmätoiminnasta. Syksyn alkavista Ystäväpiiri-ryhmistä voit kysyä tarkempia tietoja, p tai / lehmusvalkaman hyvinvointikeskuksen Ystäväpiiri-ohjaajat. Lisätietoja Ystäväpiiri-toiminnasta: Heidi Rytky-Ylinen, puh , heidi.rytky-ylinen@vtkl.fi, 39

40 OLETKO KIINNOSTUNUT VAPAAEHTOISTOIMINNASTA? Haluatko auttaa? Mietitkö vapaaehtoiseksi ryhtymistä? Vapaaehtoistoiminta ikäihmisten parissa Palveluohjaus Turun kaupunki Vapaaehtoistoiminnasta ikäihmisten parissa kuulet lisää esim. pääkirjastossa tai 4.9. klo Syksyllä alkaa myös vapaaehtoistoiminta vanhusten parissa -kurssi. Kurssin järjestää Vapaaehtoisen vanhustyön kehittämisryhmä (Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniatyö, SPR Varsinais-Suomen piiri, Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry, Turun Seudun Vanhustuki ry, Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, Turun Kaupunkilähetys ry, Turun kaupunki, Suomen Parkinson liitto, Varsinais-Suomen Muistiyhdistys, Avustajakeskus, Aurala setlementti ry, Kaarinan kaupunki/visiitti, TST ry, Turun suomenkielinen työväenopisto, palvelutalo Wilen, Lauluovi). Lisätietoja kurssista saat mm. Turun kaupungin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Liisa Kaistilta: p Vapaaehtoistoiminta ikäihmisten parissa heidän kotona asuessaan -esite Turun kaupungin hyvinvointitoimiala ja useat Turun alueella vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa tekevät yhdistykset ovat tehneet yhteistyössä esitteen, jossa kerrotaan vapaaehtoistoiminnasta kotona asuvien ikäihmisten hyvinvoinnin tueksi. Esitteessä kerrotaan miten tullaan vapaaehtoistoiminnan asiakkaaksi. Vapaaehtoinen seurustelee, ulkoilee ja tekee virkistyskäyntejä asiakkaan kanssa. Vapaaehtoinen ei tee sairaanhoidollisia ja kotihoitoon liittyviä töitä. Vapaaehtoinen ei korvaa kotihoidon käyntiä. Vapaaehtoistoimintaa on useissa yhdistyksissä ja järjestöissä. Tilaa esite tarvittaessa kotiin postin tuomana. Lisätiedot: Liisa Kaisti p tai 40

Kesän menovinkit senioreille 2014

Kesän menovinkit senioreille 2014 Kesän menovinkit senioreille 2014 Avoimet Ovet -hankkeen julkaisu 2/2014 HEI! Avoimet Ovet -hankkeen tarkoituksena on lisätä kotona asuvien ikäihmisten yhteisöllisyyttä ennaltaehkäisevien toimintojen ja

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kesän menovinkit senioreille 2016

Kesän menovinkit senioreille 2016 Kesän menovinkit senioreille 2016 Liikkuva resurssikeskus -hankkeen julkaisu 1/2016 HEi! Kädessäsi on Kesän menovinkit senioreille 2016 -esite. tähän esitteeseen on koottu turun alueella olevia kesän eri

Lisätiedot

Kevään menovinkit senioreille 2015

Kevään menovinkit senioreille 2015 Kevään menovinkit senioreille 2015 Avoimet Ovet -hankkeen julkaisu 1/2015 Hei! avoimet ovet -hankkeen (RAY) tarkoituksena on lisätä kotona asuvien ikäihmisten yhteisöllisyyttä ennaltaehkäisevien toimintojen

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Syksyn menovinkit senioreille 2014

Syksyn menovinkit senioreille 2014 Syksyn menovinkit senioreille 2014 Avoimet Ovet -hankkeen julkaisu 3/2014 Hei! avoimet ovet -hankkeen tarkoituksena on lisätä kotona asuvien ikäihmisten yhteisöllisyyttä ennaltaehkäisevien toimintojen

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Maanantai 3.7. Klo Paukepiiri, tule kokeilemaan erilaisia rytmisoittimia yhteisöllisessä piirissä, ohjaa Heta, juhlasali, tervetuloa mukaan!!

Maanantai 3.7. Klo Paukepiiri, tule kokeilemaan erilaisia rytmisoittimia yhteisöllisessä piirissä, ohjaa Heta, juhlasali, tervetuloa mukaan!! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.7.-31.8.2017 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9 ja 12 www.turku.fi/lehmusvalkama Lauantai 1.7. Maanantai 3.7. Klo 10.30

Lisätiedot

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia)

KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia) KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia) Kävelytreffeillä Hali-Koira johdattaa kävelijät tutustumaan mm. erilaisiin kulttuurikohteisiin. Voit osallistua joka kerta tai vain silloin, kun sinulle

Lisätiedot

ELOKUU Tervetuloa! Puh

ELOKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Poimintoja syyskuun ohjelmasta:

Poimintoja syyskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

Toimintaviesti. maaliskuu 2019

Toimintaviesti. maaliskuu 2019 Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.

Lisätiedot

Syksyn ja talven menovinkit senioreille 2015

Syksyn ja talven menovinkit senioreille 2015 Syksyn ja talven menovinkit senioreille 2015 Avoimet Ovet -hankkeen julkaisu 3/2015 Hei! toivottavasti löydät esitteestä itseäsi kiinnostavaa toimintaa. esitteeseen on koottu esimerkkejä eri tapahtumista

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA Kustaankartanon palvelukeskus tarjoaa toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Hae maksuton asiakaskortti asiakaspalvelusta. ASIAKASPALVELU AVOINNA MA-TO KLO 10.00 14.00 K-TALON RAVINTOLAN

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Lisätietoja: kotihoidon ohjaaja Anna-Liisa Raiskio, puh. 020 638 2132 HUOM. Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018 Tiedotus: tulossa kattoremontti Kuuselan vanhalla puolella alkaa heinäkuussa kattoikkunaremontti, joka jatkuu syyskuun loppuun saakka. Tämä vaikuttaa

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2017

Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2017 Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2017 Kalenterin koonti: Jenni Jokelainen Palveluohjaaja p. 050 521 9893 LOKAKUU Valtakunnallinen Vanhusten viikko 1.10 8.10.2017 Su 1.10 klo 10.00 Messu Hattulan

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 TAMMIKUU Joka maanantai frisbeegolf klo 14 Keskusurheilukenttä (säävaraus), Kaarinan Kulkijat ry Joka tiistai keilailu klo 19.30 Kupittaan Keilahalli, Kaarinan Kulkijat

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

TEHDAS Teatteri. Itäinen Rantakatu TURKU Puh Maksuvälineet: mobiilimaksu. Palvelutyypit: Kulttuuri.

TEHDAS Teatteri. Itäinen Rantakatu TURKU Puh Maksuvälineet: mobiilimaksu. Palvelutyypit: Kulttuuri. TURKU Rubiinigroup Läntinen Pitkäkatu 17 A 301 Puh. 0456350800 R-kioski Turku Nummi Hämeentie 20 Hämeentie 20 Smartum Saldo -, Lounas/Lunch, Työmatka TEHDAS Teatteri Itäinen Rantakatu 64 Puh. 0504413136

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2014

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten avohoito Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Ohjelma: Järjestäjä:

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

TOUKOKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:

TOUKOKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

Poimintoja toukokuun ohjelmasta:

Poimintoja toukokuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Yhdistysviesti

Yhdistysviesti 1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...

Lisätiedot

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA 1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli HELMIKUU 2016 OHJELMA VESIVAHINGON VUOKSI OHJELMA JÄRJESTETÄÄN HELMIKUUN AJAN SENTRAALIN VIEREISESSÄ TILASSA, RYHMÄT KOKOONTUVAT

Lisätiedot

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua 1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin

Lisätiedot

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,

Lisätiedot

Talven menovinkit ikäihmisille 2013

Talven menovinkit ikäihmisille 2013 Talven menovinkit ikäihmisille 2013 Avoimet Ovet -hankkeen julkaisu 3/2013 Tervetuloa toimintaan mukaan! Avoimet Ovet -hankkeen tarkoituksena on lisätä kotona asuvien ikäihmisten yhteisöllisyyttä ennaltaehkäisevien

Lisätiedot

Soukan elä ja asu -seniorikeskuksen ohjelma

Soukan elä ja asu -seniorikeskuksen ohjelma Maanantai Kudontatöiden aloitus 9.00 15.00 Kuntotanssi senioreille 9.00 10.00 SPR Ikivireäseniorikerho 10.00 12.00 Palvelukeskusinfo 10.30 10.45 kuun 1. maanantai Kahvio Parkinson-ryhmän Biljardikerho

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot