ABB edelläkävijänä Suomessa radiotunnistetekniikan soveltamisessa materiaalilogistiikassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ABB edelläkävijänä Suomessa radiotunnistetekniikan soveltamisessa materiaalilogistiikassa"

Transkriptio

1 Lehdistötiedote ABB edelläkävijänä Suomessa radiotunnistetekniikan soveltamisessa materiaalilogistiikassa ABB Oy:n taajuusmuuttajatehdas Helsingin Pitäjänmäellä ryhtyy Suomessa käyttämään uuden sukupolven radiotunnistetekniikkaa tilaus-toimitus-ketjussaan. Kyseessä on pilottiprojekti valikoitujen tavarantoimittajien kanssa. Tekesin ELO-ohjelmaan kuuluvassa yritysprojektissa kehitetty RFID-tekniikan eli radiotunnistetekniikan sovellus toimii ensimmäisessä vaiheessa tehtaan ja komponenttitoimittajien välisessä raaka-aineliikenteessä. Tyhjät vakioraaka-ainelaatikot laukaisevat automaattisen, toimittaja-ekstranetissä näkyvän materiaalitilauksen siirtyessään lähetyslaiturille. Vastaavasti tilausta toteuttamaan lähtevä toimittaja kirjaa täysien laatikoiden radiotunnisteeseen sähköisen lähetteen. Vastaanotto ja kirjaus SAPtoiminnanohjausjärjestelmään ABB:n päässä on automaattinen RFID-trukkiportin avulla lähetteitä ei tarvita. Teknologian hyödyntäminen puree teollisen tuotannon peruskehityskohteisiin ja parantaa tuotannon kilpailukykyä. Järjestelmä lisää toimitusketjun läpinäkyvyyttä nopeuttamalla tilausimpulssien syntymistä, tavaranvastaanottoa ja häiriöiden selvittämistä. Lisäksi järjestelmän avulla päästään kiinni täsmälliseen tilastotietoon tavaraliikenteestä. Lopputulos on parantunut materiaalivirtaus ja mahdollisuus vapauttaa pääomaa vaihto-omaisuudesta läpi koko toimitusketjun. Tuotannollisia toimittajia ABB:n taajuusmuuttajatehtaalla on noin 150, joista vakioraaka-ainelaatikkoja käyttäviä toimittajia muutama kymmen. Radiotunnistetekniikasta on kehittynyt perinteisen viivakoodin rinnalle tehokas keino tavaralogistiikan automatisointiin ja toimitusketjun läpinäkyvyyden edistämiseen. Maailmalla radiotunnistetekniikkaa valjastetaan käyttöön muun muassa saksalaisen Metro Group vähittäistavarakauppaketjun ja yhdysvaltalaisen Wal Mart vähittäistavarakauppaketjun toimesta. Suomalaiset teollisuusyritykset ovat olleet tekniikan hyödyntämisessä pääosin odottavalla kannalla. Lisätietoja: Logistiikkajohtaja Harri Heimonen, ABB Oy, Drives puh Toimitusjohtaja Antti Virkkunen, Vilant Systems Oy, puh Sivu 1

2 Valokuva ABB Oy:n taajuusmuuttajatehdas Helsingin Pitäjänmäellä ryhtyy Suomessa käyttämään uuden sukupolven radiotunnistetekniikkaa tilaus-toimitus-ketjussaan pilotointiin valikoitujen tavarantoimittajien kanssa. RFID-tekniikan käyttöönotto lisää toimitusketjun läpinäkyvyyttä nopeuttamalla tilausimpulssien syntymistä, tavaroiden vastaanottoa ja häiriöiden selvittämistä ja parantaa näin tuotannon kilpailukykyä. Page 2

3 Liitteet ABB:n käyttämä UHF RFID tekniikka edustaa radiotunnistustekniikan uusinta ja tehokkainta sukupolvea. UHF RFID -tekniikan käyttö on laitteiden ja tunnisteiden saatavuuden osalta tullut mahdolliseksi Euroopassa vuoden 2004 aikana. Radiotunnistetekniikan etuja ovat usean kuljetusyksikön samanaikainen tunnistus trukin läpiajoportin toimesta ja radiotunnisteiden sähköisinä lähetteinä toimiminen. Tunnisteita hallinnoivasta tietojärjestelmästä kuljetusten sijainti ja tila voidaan seurata. Tietoa voidaan jakaa ekstranet-käyttöliittymillä toimittajien hyödynnettäväksi. Japanissa keksitty Kanban-niminen vakioraaka-ainelaatikoiden täydennysperiaate on suosittu ja suoraviivainen menetelmä materiaalivirran hallintaan teollisessa tuotannossa. ABB:n RFIDjärjestelmä kohdistettiin ensimmäisessä vaiheessa Kanban-tilausten automatisointiin. Järjestelmä laajennetaan vaihe kerrallaan kattamaan noin 60 % tehtaan vuotuisesta vastaanottotapahtumasta. Järjestelmä kykenee ilman muutoksia ottamaan vastaan Kanbanlaatikoiden lisäksi myös lava- ja kappaletavaraa. Laajennuksen haasteet piilevät toimittajien suostumuksessa ja kouluttamisessa RFID-tunnisteiden soveltamiseen lähetteissään. Olemme aiemmin onnistuneet saamaan toimittajamme käyttämään sataprosenttisesti omaa vastaanottoviivakoodistandardiamme. Uskomme, että järjestelmän hyödyt havaittuaan toimittajamme haluavat myös ottaa seuraavan askeleen ja siirtyä RFID-maailmaan. Projektimme on herättänyt myös ABB:n sisällä globaalisti paljon kiinnostusta, toteaa projektin omistaja, logistiikkajohtaja Harri Heimonen ABB Oy Drivesin tehtaalta Pitäjänmäellä. Syksyn aikana tapahtuneen toteutuksen ja testauksen jälkeen järjestelmä otettiin tuotantokäyttöön joulukuussa Viisitoista pilotointiin valittua toimittajaa kytketään järjestelmään jo vuoden 2005 ensimmäisen puoliskon aikana. Toimittajapäässä järjestelmän käyttöönotto on nopeimmillaan noin puolen tunnin operaatio. ABB:n esimerkin toivotaan edistävän muiden suomalaisten yritysten RFID-hankkeiden käynnistymistä. Joku muu ensin ilmiö on tullut vastaan hyvin monissa keskusteluissa teollisuudessa. ABB:n tapauksessa esiin tulleet uuden tekniikan haasteet on ratkaistu kertaalleen aidossa ympäristössä, tunnistetyypin valinnasta SAP-R/3-integraatioon asti, alleviivaa järjestelmän toimittaneen Vilant Systemsin toimitusjohtaja Antti Virkkunen. Projektissa RFID- ja logistiikka-asiantuntijaroolissa toiminut VTT:n Antti Permala taustoittaa järjestelmän syntyä ja toimintaa: ABB on ottanut Suomessa ensimmäisenä Wal-Martin tai Metro-Groupin roolin RFID-tekniikan käyttöönotossa. ABB on laskenut koko ketjun saavuttamat hyödyt ja säästöt, investoinut järjestelmään ja antaa nyt toimittajilleen mahdollisuuden kytkeytyä mukaan reaaliaikaiseen tietovirtaan. Tämä on uraauurtavaa Suomessa ja oppikirjaesimerkki RFID-tekniikan hyötyjen maksimoinnista toimitusketjussa. Tekesin teknologia-asiantuntija Jouko Hautamäki jatkaa: Tällaisissa konkreettisissa yritysprojekteissa Tekesin on ilo olla mukana. Tässä päästiin näyttämään suuntaa ja hyötyjä paljon suuremmalle yleisölle kuin pelkästään projektiryhmälle. ABB tutkii jo mahdollisia muita sovelluskohteita materiaalivirtojen seurannan parantamiseksi uusien tunnistus- ja ohjelmistoteknologioiden avulla. Page 3

4 ABB Oy ABB on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka palveluksessa on noin henkilöä noin 100 maassa. Suomessa ABB työllistää henkilöä. ABB Oy Drives -liiketoimintayksikkö vastaa maailmanlaajuisesti taajuusmuuttajien ja vaihtovirtakäyttöjen tutkimuksesta, kehityksestä, valmistuksesta ja markkinoinnista. Helsingin Pitäjänmäen tehtaalla työskentelee noin 700 henkilöä, joista 200 tuotekehityksessä. ABB Oy Drivesin yhteistyökumppanit Tekes Tekes osallistuu aktiivisesti RFID-tekniikan kehitykseen tukemalla yritys- ja tutkimushankkeita RFID-sovelluksen eri osa-alueilla. Logistiikan RFID-hankkeita on toteutettu erityisesti Tekesin ELO Elektronisen liiketoiminnan logistiikka -teknologiaohjelmassa. Lisätietoja: Jouko Hautamäki, teknologia-asiantuntija, Tekes. puh Sähköposti: VTT VTT - Liikenne ja logistiikka tutkimusalue keskittyy RFID-tekniikan alueella tutkimaan ja pilotoimaan logistiikkasovelluksia, joissa tarkastellaan kuljetusyksikön (ajoneuvo, kuormatila, käsittelyalusta), kollin (rullakko, laatikko, kuljetuspakkaus) ja yksittäispakkauksen automaattista seurantaa tilaus-toimitusketjussa. Lisätietoja: Antti Permala, Johtava tutkija, VTT, puh Sähköposti: Vilant Systems Oy Vilant Systems on suomalainen logistiikan RFID-järjestelmiin erikoistunut systeemi-integraattori ja järjestelmätoimittaja. Vilant toimitti ABB:lle kokonaisjärjestelmän. Projekti koostui prosessikonsultoinnista, RFID-mittauspalveluista, laiteasennuksista ja ohjelmistointegraatiopalveluista RFID-järjestelmän toteutukseen ja saumattomaan, tosiaikaiseen SAP R/3- ja ekstranet-integraatioon. Lisätietoja: Antti Virkkunen, toimitusjohtaja, Vilant Systems Oy, puh Sähköposti: Page 4

5 Käsitteitä: RFID: Radio Frequency Identification. Tunnistusperiaatteen yleisnimi, joka verrattavissa viivakoodisanaan. Suomeksi radiotaajuustunnistus, etätunnistus radioyhteyden välityksellä tai tunnistaminen radiotaajuuksien avulla. UHF RFID EU-alueella Mhz UHF-taajuuskaistalla toimiva RFID-tunnistustekniikka. Yhdysvaltojen tunnetut Wal-Mart- ja DoD-sovellukset sekä Euroopan Metro-Group käyttävät UHF-tekniikka, tosin viranomaissäätelyn takia eri taajuusalueella. RFID-Trukkiportti RFID-tunnistuslaitteisto, josta ajetaan trukilla läpi. Portti tunnistaa trukin kyydissä olevat tavarat, kun tavaroissa on RFID-tunnisteet. Kanban Japanilainen tuotantoperiaate, jossa raaka-ainehankintaa ohjataan vakiomäärän raaka-ainetta sisältävien laatikoiden tyhjentymisen laukaisemin tilausimpulssein. SAP R/3 Toiminnanohjausjärjestelmä, jolla ABB hallinnoi tilaus-toimitusketjuaan, tuotevalikoimaansa ja varastotasoja. Page 5

ToP Tunniste Oy. RFID- ja NFC-ratkaisujen järjestelmätoimittaja

ToP Tunniste Oy. RFID- ja NFC-ratkaisujen järjestelmätoimittaja ToP Tunniste Oy RFID- ja NFC-ratkaisujen järjestelmätoimittaja ToP Tunniste Oy Järjestelmätoimittajana vuodesta 2002 Automaattinen tunnistaminen RFID = Radio Frequency Identification NFC = Near Field Communication

Lisätiedot

Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo jukka.wallinheimo@rfidlab.fi. Etätunnistustekniikkaa rakennusalalla www.rfidlab.fi

Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo jukka.wallinheimo@rfidlab.fi. Etätunnistustekniikkaa rakennusalalla www.rfidlab.fi Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo jukka.wallinheimo@rfidlab.fi Etätunnistustekniikkaa rakennusalalla www.rfidlab.fi Oletko käyttänyt RFID:tä tänään? Bussikortti Auton avain Kulunvalvonta Lemmikki Lentokentän

Lisätiedot

Tulevaisuuden tuotantoteknologiat puuteollisuudessa -kevätseminaari. ToP Tunniste Oy Mikko Jokela

Tulevaisuuden tuotantoteknologiat puuteollisuudessa -kevätseminaari. ToP Tunniste Oy Mikko Jokela Tulevaisuuden tuotantoteknologiat puuteollisuudessa -kevätseminaari ToP Tunniste Oy Mikko Jokela ToP Tunniste Oy Järjestelmätoimittaja Automaattinen tunnistaminen RFId Radio Frequency Identification Markkinasegmentit

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Espoo 2.12

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Espoo 2.12 RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Espoo 2.12 12:45 Ilmoittautuminen ja tutustumista näyttelyalueeseen 13:00 Tilaisuuden avaus Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo, RFID Lab Finland Professori Kari Tanskanen,

Lisätiedot

EGLO RFID-projektit 2005-2006 -IDrum - A. Jalander - Nokian Renkaat. Vesa-Pekka Tapper 30.6.2006

EGLO RFID-projektit 2005-2006 -IDrum - A. Jalander - Nokian Renkaat. Vesa-Pekka Tapper 30.6.2006 EGLO RFID-projektit 2005-2006 -IDrum - A. Jalander - Nokian Renkaat Vesa-Pekka Tapper 30.6.2006 IDrum Kaapeliteollisuuden toimitusketjun tehostaminen RFID-ratkaisuilla Selvitystyö, EP Logistics Osallistujat

Lisätiedot

Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo jukka.wallinheimo@rfidlab.fi. RFID:n perusteet ja käyttö liiketoiminnassa www.rfidlab.fi

Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo jukka.wallinheimo@rfidlab.fi. RFID:n perusteet ja käyttö liiketoiminnassa www.rfidlab.fi Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo jukka.wallinheimo@rfidlab.fi RFID:n perusteet ja käyttö liiketoiminnassa www.rfidlab.fi Oletko käyttänyt RFID:tä tänään? Bussikortti Auton avain Kulunvalvonta Lemmikki

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Tampere 3.12

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Tampere 3.12 RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Tampere 3.12 12:45 Ilmoittautuminen ja tutustumista näyttelyalueeseen 13:00 Tilaisuuden avaus Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo, RFID Lab Finland 13:05 RFID liiketoiminnan

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Kotka 20.8

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Kotka 20.8 RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Kotka 20.8 12:00 Tilaisuuden avaus Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo, RFIDLab Finland ry Koulutuspäällikkö, Jenna Lehtimäki, Kymenlaakson kauppakamari 12:05 RFID liiketoiminnan

Lisätiedot

12:50 Näin asiakkaillamme case esimerkkejä RFID:stä Myyntipäällikkö Mikko Jokela/Toimitusjohtaja Jussi-Pekka Koskinen, Top Tunniste

12:50 Näin asiakkaillamme case esimerkkejä RFID:stä Myyntipäällikkö Mikko Jokela/Toimitusjohtaja Jussi-Pekka Koskinen, Top Tunniste RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Espoo 19.8 12:00 Tilaisuuden avaus Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo, RFIDLab Finland ry Professori Kari Tanskanen, Aalto Yliopisto 12:05 RFID liiketoiminnan tehostajana

Lisätiedot

A. Jalander RFID-lava

A. Jalander RFID-lava Julkinen raportti Sivu 1/8 Vastaanottajat: A. Jalander Oy EGLO hanke RFID Lab Finlandin case-pankki Versiot Nro Pvm Muutos Laatija 1.0 30.9.2005 Luovutettu versio Antti Virkkunen Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Hämeenlinna 13.3

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Hämeenlinna 13.3 RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Hämeenlinna 13.3 11:45 Ilmoittautuminen ja tutustumista näyttelyalueeseen 12:00 Tilaisuuden avaus Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo, RFIDLab Finland ry 12:05 RFID liiketoiminnan

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Turku 12.3

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Turku 12.3 RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Turku 12.3 12:00 Tilaisuuden avaus Professori Lauri Ojala, Turun kauppakorkeakoulu Toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo, RFIDLab Finland 12:05 RFID liiketoiminnan tehostajana

Lisätiedot

RFID RAKENNUSALALLA-SEMINAARI RFID-RATKAISUT ÄLYKKÄÄSEEN PYSÄKÖINTIIN JA AJONEUVOJEN KULUNVALVONTAAN. Mikko Jokela ToP Tunniste Oy

RFID RAKENNUSALALLA-SEMINAARI RFID-RATKAISUT ÄLYKKÄÄSEEN PYSÄKÖINTIIN JA AJONEUVOJEN KULUNVALVONTAAN. Mikko Jokela ToP Tunniste Oy RFID RAKENNUSALALLA-SEMINAARI RFID-RATKAISUT ÄLYKKÄÄSEEN PYSÄKÖINTIIN JA AJONEUVOJEN KULUNVALVONTAAN Mikko Jokela ToP Tunniste Oy ToP Tunniste Oy Järjestelmätoimittaja Automaattinen tunnistaminen RFId

Lisätiedot

1 LPS - Better By Design

1 LPS - Better By Design 1 LPS - Better By Design 2 LPS - Better By Design Riffid Oy on vuonna 2010 perustettu teknologia-alan palveluyritys, joka tarjoaa laajasti erilaisia asiantuntijapalveluita RFID-tekniikan alalla. 100%:sti

Lisätiedot

Mitä liiketoiminnan hyötyjä RFID:llä voidaan saada? 11.5.2006 ITviikko-seminaari Jori Kanerva, WM-data

Mitä liiketoiminnan hyötyjä RFID:llä voidaan saada? 11.5.2006 ITviikko-seminaari Jori Kanerva, WM-data Mitä liiketoiminnan hyötyjä RFID:llä voidaan saada? 11.5.2006 ITviikko-seminaari Jori Kanerva, WM-data Teemat RFID:n käyttöalueista ja hyödyistä Teknologian soveltaminen mitä hyödyntämisen käynnistämisessä

Lisätiedot

RFid:n tekniikan hyödyntäminen Valion tavaravirroissa

RFid:n tekniikan hyödyntäminen Valion tavaravirroissa RFid:n tekniikan hyödyntäminen Valion tavaravirroissa RFid Roadshow 2-4.12.2013 Ari Pesonen, Wisteq Oy Wisteq Oy - Established 2004 - Privately Owned - Customer relevant R&D Focus - Several Patents - Local

Lisätiedot

Älykkään liikenteen ratkaisut osana logistiikkaa ITS DAY Älyliikenne arjessa -seminaari m/s Silja Serenadella 21.-22.9.09. Antti Permala, VTT

Älykkään liikenteen ratkaisut osana logistiikkaa ITS DAY Älyliikenne arjessa -seminaari m/s Silja Serenadella 21.-22.9.09. Antti Permala, VTT Älykkään liikenteen ratkaisut osana logistiikkaa ITS DAY Älyliikenne arjessa -seminaari m/s Silja Serenadella 21.-22.9.09 Antti Permala, VTT Sisältö Älykkyyden käsite liikenteessä ja logistiikassa Toimitusketjun

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala

Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala RFID-tuotantosolun esittely Tulevaisuuden tuotantoteknologiat puuteollisuudessa SEMINAARI 11.4.2012 Esityksen kulku: 1. Hanke esittely (resurssit, tavoitteet, yhteistyö)

Lisätiedot

ToP Tunniste Oy. RFID- ja NFC-ratkaisujen järjestelmätoimittaja

ToP Tunniste Oy. RFID- ja NFC-ratkaisujen järjestelmätoimittaja ToP Tunniste Oy RFID- ja NFC-ratkaisujen järjestelmätoimittaja ToP Tunniste Oy Järjestelmätoimittajana vuodesta 2002 Automaattinen tunnistaminen RFID = Radio Frequency Identification NFC = Near Field Communication

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Espoo 27.8.

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Espoo 27.8. RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Espoo 27.8. 12:00 Tilaisuuden avaus Hallituksen puheenjohtaja Asko Puoliväli, RFIDLab Finland ry Yhteistyö yritysten ja Aalto-yliopiston välillä toimitusketjujen hallinnan

Lisätiedot

PUUTEKNOLOGIAPALVELUT. RFID-hankkeen casejen esittely 4.6.2013

PUUTEKNOLOGIAPALVELUT. RFID-hankkeen casejen esittely 4.6.2013 PUUTEKNOLOGIAPALVELUT RFID-hankkeen casejen esittely 4.6.2013 RFID hankkeen casejen esittelyt 1. Kuopion Woodi Oy 2. Varkauden puu Oy 3. Lameco LHT Oy 4. RFID-hankkeet Tarve / ongelmana: 1. Kuopion Woodi

Lisätiedot

Kutsu. RFID uudet tuulet seminaariin ja RFID-koulutuspäivään

Kutsu. RFID uudet tuulet seminaariin ja RFID-koulutuspäivään Kutsu RFID uudet tuulet seminaariin ja RFID-koulutuspäivään 4.-5.6.2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto on kehittänyt yhdessä Savonia ammattikorkeakoulun kuntayhtymän kanssa RFID tekniikan ammatillisen

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Seinäjoki 9.3.

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Seinäjoki 9.3. RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Seinäjoki 9.3. Ohjelma: 11:30 Ilmoittautuminen ja tutustumista näyttelyalueeseen 12:00 Tilaisuuden avaus, yliopettaja Hannu Reinilä, SeAmk Teollisen internetin liiketoimintamahdollisuudet

Lisätiedot

RFID tekniikan hyödyntäminen Nokia NET:n toimitusketjussa

RFID tekniikan hyödyntäminen Nokia NET:n toimitusketjussa RFID tekniikan hyödyntäminen Nokia NET:n toimitusketjussa Mikko Mertjärvi Toimitusjohtaja Viivakoodi Optiscan Oy 1 NOKIA NET_RFID_EGLO.PPT / 16-05-2005/ M.Parttimaa & J.Keränen Partnerit Hanke toteutettiin

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö 1 EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan

Lisätiedot

RFIDLab Finland ry:n omistajajäsenet

RFIDLab Finland ry:n omistajajäsenet RFIDLab Finland ry:n omistajajäsenet Konferenssin avaus RFID ja teollisen internetin mahdollisuudet Jukka Wallinheimo Toiminnanjohtaja RFIDLab Finland ry RFID ja Teollinen Internet konferenssin ohjelma

Lisätiedot

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Facts & Figures

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Facts & Figures Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Facts & Figures Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju Tilaus-toimitusketju lävistää

Lisätiedot

Ekosysteemipalveluista työtä ICT-osaajille. Keskustelutilaisuus 13.10.2014 Hanna Laurell, Johanna Kinnunen

Ekosysteemipalveluista työtä ICT-osaajille. Keskustelutilaisuus 13.10.2014 Hanna Laurell, Johanna Kinnunen Ekosysteemipalveluista työtä ICT-osaajille Keskustelutilaisuus 13.10.2014 Hanna Laurell, Johanna Kinnunen Ekosysteemipalvelut -Elävän luonnon ihmiselle tuottamia hyötyjä ja palveluja- Ekosysteemipalvelujen

Lisätiedot

MetGen Oy TEKES 24.10.2014

MetGen Oy TEKES 24.10.2014 MetGen Oy TEKES 24.10.2014 MetGen Yleistä MetGen kehittää ja markkinoi uudentyyppistä teollista entsyymiratkaisua, joka merkittävästi parantaa: Energiatehokkuutta paperiteollisuuden mekaanisessa massanvalmistuksessa

Lisätiedot

RFid:n tekniikan hyödyntäminen Valion tavaravirroissa

RFid:n tekniikan hyödyntäminen Valion tavaravirroissa RFid:n tekniikan hyödyntäminen Valion tavaravirroissa RFid Roadshow 4.12.2013 Oulu Asko Puoliväli, Aksulit oy Aksulit Oy toimittaa RFID- ja viivakoodijärjestelmät Tuotteitamme RFID rullakkologistiikassa

Lisätiedot

TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi. Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT

TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi. Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT TIKLI Taustaa Tietojärjestelmien käyttöönotto ja hyödyntäminen nähdään

Lisätiedot

INTMOD case: Sähköinen tilaus toimitusprosessi ja etätunnistaminen. ebusiness Forum, Tallinna 26.-27.5.2010 Antti Permala, VTT

INTMOD case: Sähköinen tilaus toimitusprosessi ja etätunnistaminen. ebusiness Forum, Tallinna 26.-27.5.2010 Antti Permala, VTT INTMOD case: Sähköinen tilaus toimitusprosessi ja etätunnistaminen ebusiness Forum, Tallinna 26.-27.5.2010 Antti Permala, VTT 2 Toimitusketjun hallinta Läpinäkyvyys; Tiedon on oltava samanaikaisesti kaikkien

Lisätiedot

RFID-tunnistus rengastuotannossa pilotin kokemuksia

RFID-tunnistus rengastuotannossa pilotin kokemuksia Sivu 1/5 Vastaanttajat EGLO-raprtit, LVM Versit Nr Pvm Muuts Laatija 1.0 23.5.2006 Julkinen versi Antti Virkkunen Raprtti RFID-tunnistus rengastutannssa piltin kkemuksia Yhteyshenkilöt: Antti Virkkunen

Lisätiedot

Varastossa kaikki hyvin vai onko?

Varastossa kaikki hyvin vai onko? Varastossa kaikki hyvin vai onko? Done Software Solutions Oy Arto Pellonpää Done Software Solutions Oy Revenio Group Oyj 2013 liikevaihto 25,4 MEUR henkilöstö lähes 300 listattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä

Lisätiedot

RFID:n perusteita ja RFID-demo

RFID:n perusteita ja RFID-demo RFID:n perusteita ja RFID-demo Teknologiapäällikkö Sami Isomäki RFIDLab Finland ry RFID Lab Finland ry lyhyesti: voittoa tavoittelematon rekisteröity yhdistys tarjoamme neutraalia RFID- ja NFCtietoutta

Lisätiedot

Metsä Fibre. Puu tehtaalle, tuotteet maailmalle - tehokas logistiikkaketju

Metsä Fibre. Puu tehtaalle, tuotteet maailmalle - tehokas logistiikkaketju Puu tehtaalle, tuotteet maailmalle - tehokas logistiikkaketju Alustuksen sisältö 1. Käytettävä puuraaka-aine 2. Kuitupuun logistiikka 3. Kemin tehtaan tuotelogistiikka 4. n jakeluverkosto 5. RFID teknologia

Lisätiedot

Varastoinnin ja logistiikan tehostaminen. 9.5.2014 Terveydenhuollon varastonhoitajien koulutuspäivät Kunnonpaikka Siilinjärvi

Varastoinnin ja logistiikan tehostaminen. 9.5.2014 Terveydenhuollon varastonhoitajien koulutuspäivät Kunnonpaikka Siilinjärvi Varastoinnin ja logistiikan tehostaminen 9.5.2014 Terveydenhuollon varastonhoitajien koulutuspäivät Kunnonpaikka Siilinjärvi Logistiikka ja sen historia logistikas (kr.) -nimiset upseerit muinaisissa Kreikassa

Lisätiedot

LOGISTIIKAN GLOBAALIN HAASTEET ELO- JA EGLO-OHJELMIEN YHTEISSEMINAARI Valkea talo 17.11.2004. EGLO Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen

LOGISTIIKAN GLOBAALIN HAASTEET ELO- JA EGLO-OHJELMIEN YHTEISSEMINAARI Valkea talo 17.11.2004. EGLO Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen LOGISTIIKAN GLOBAALIN HAASTEET ELO- JA EGLO-OHJELMIEN YHTEISSEMINAARI Valkea talo EGLO Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen Ohjelmapäällikkö Ismo Mäkinen 1 EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen

Lisätiedot

LeaseGreen ostaa TalPron

LeaseGreen ostaa TalPron Kauppalehti Keskiviikko 06.08.2014 klo 11:17 LeaseGreen ostaa TalPron KUVA: Katja Lehto EMC Talotekniikka myy TalPron LeaseGreen Groupille. Ydinliiketoimintoihinsa keskittyvä EMC Talotekniikka myy TalPron

Lisätiedot

Kuorma-alustat yhteistyöllä hallintaan

Kuorma-alustat yhteistyöllä hallintaan Kuorma-alustat yhteistyöllä hallintaan Kuljetusalustojen hallinta- ja jäljitettävyysprojekti Esiselvitys- ja määrittelyvaihe Hannu Pelkonen Oy EDI Management Finland Ltd Projektin lähtökohdat Konkreettisena

Lisätiedot

Matkalla digitaaliseen tulevaisuuteen

Matkalla digitaaliseen tulevaisuuteen Älykäs teollisuus -seminaari, 1.9.2015, Janne Öhman, toimitusjohtaja, Matkalla digitaaliseen tulevaisuuteen Public 2015. All rights reserved www.siemens.fi 160 vuotta sähköistystä, automaatiota ja digitalisaatiota

Lisätiedot

23.1.2012 Measurepolis Development Oy

23.1.2012 Measurepolis Development Oy 23.1.2012 Measurepolis Development Oy 1 Miksi mittaus- ja tietojärjestelmien keskittymä Kajaanissa? Pitkät perinteet - Kajaani Oy perusti elektroniikkateollisuuden 40 vuotta sitten ja loi siten perustan

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma Uusia yrityshankkeita tutkimusta unohtamatta Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 25.5.2005 1 EGLO Enhancing Global

Lisätiedot

RFIDLab Finland RFID:n uudet tuulet. Sami Isomäki Teknologiapäällikkö, RFID Lab Finland ry

RFIDLab Finland RFID:n uudet tuulet. Sami Isomäki Teknologiapäällikkö, RFID Lab Finland ry RFIDLab Finland RFID:n uudet tuulet Sami Isomäki Teknologiapäällikkö, RFID Lab Finland ry RFID Lab Finland ry lyhyesti: voittoa tavoittelematon rekisteröity yhdistys tarjoamme neutraalia RFID- ja NFCtietoutta

Lisätiedot

RECO irtaimiston- ja omaisuuden hallinta

RECO irtaimiston- ja omaisuuden hallinta ACCO kulunohjaus APPARATUS sanomavälitys RECO irtaimiston- ja omaisuuden hallinta 20.8.2014 Oy Santa Margarita SA Santa Margarita Oy ICT-ratkaisut Operatiiviset järjestelmät Mittausjärjestelmät Logistiikka

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Oulu 26.8.

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Oulu 26.8. RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Oulu 26.8. Ohjelma ja esiintyjät: 11:30 Ilmoittautuminen ja tutustumista näyttelyalueeseen 12:00 Tilaisuuden avaus Teknologiapäällikkö Sami Isomäki, RFIDLab Finland ry

Lisätiedot

HUB logistics. Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj

HUB logistics. Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj Seminaariohjelma HUB logistics Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj HUBin palvelutarjooma Toimitusketjun ohjaus- ja kehitysprosessi Hankinta Tuotanto Varastointi Myynti

Lisätiedot

RFID-seminaarin ohjelma Vantaa 28.8. 8:30 Ilmoittautuminen ja tutustumista näyttelyalueeseen

RFID-seminaarin ohjelma Vantaa 28.8. 8:30 Ilmoittautuminen ja tutustumista näyttelyalueeseen RFID-seminaarin ohjelma Vantaa 28.8. 8:30 Ilmoittautuminen ja tutustumista näyttelyalueeseen 9:00 Tilaisuuden avaus Teknologiapäällikkö Sami Isomäki, RFIDLab Finland ry RFIDLab Finland ry:n palvelut Teknologiapäällikkö

Lisätiedot

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Elkome Installaatiot Oy on erikoistunut sähköistykseen ja automaatioon. Suunnittelemme ja valmistamme sähkökeskuksia sekä erilaisia erikoiskeskuksia teollisuuden

Lisätiedot

RFID Teknologiaa Metsäteollisuudelle

RFID Teknologiaa Metsäteollisuudelle RFID Teknologiaa Metsäteollisuudelle Janne Häkli Tutkija VTT / Wireless sensors PL 1000, 02044 VTT Puhelin: +358 20 722 4117 Email: janne.hakli@vtt.fi Kaj Nummila Asiakaspäällikkö VTT / Wireless sensors

Lisätiedot

Turvallisia palveluja ja asumisratkaisuja ikäihmisille

Turvallisia palveluja ja asumisratkaisuja ikäihmisille Turvallisia palveluja ja asumisratkaisuja ikäihmisille Pekka Maijala pekka.maijala@vtt.fi Turvallisuus 2012 -messut 5.9.2012 Suomi ikääntyy nopeimmin Euroopassa Suomessa on jo toista miljoonaa yli 65 -vuotiasta

Lisätiedot

6.6.2013. Green ICT käsitteestä. Hankkeen yleisesittely 5.6.2013

6.6.2013. Green ICT käsitteestä. Hankkeen yleisesittely 5.6.2013 Hankkeen yleisesittely 5.6.2013 Jari Leppäniemi, Jari Soini, TTY Porin laitos Green ICT käsitteestä Green ICT tai myös Green by ICT tarkoittaa yleiskäsitteenä tieto- ja viestintä-teknologian käyttöä taloudellisesti,

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Vaasa 5.3.

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Vaasa 5.3. RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Vaasa 5.3. 12:00 Tilaisuuden avaus Teknologiapäällikkö Sami Isomäki, RFIDLab Finland ry Tunnistaminen tulevaisuudessa Professori Timo Mantere, Vaasan yliopisto RFIDLab

Lisätiedot

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.

Lisätiedot

Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala. Suomen nykyaikaisin oppimisympäristö

Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala. Suomen nykyaikaisin oppimisympäristö Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala Suomen nykyaikaisin oppimisympäristö RFID- TEKNIIKAN SOVELTAMINEN TUOTANTOTEOLLISUUDESSA RFID- tekniikka - RFID = radiotaajuinen etätunniste (Radio Frequency Identification)

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

RFID-teknologian hyödyntäminen valmistavan teollisuuden toimitusketjuissa

RFID-teknologian hyödyntäminen valmistavan teollisuuden toimitusketjuissa TUOTANTOTALOUDEN TIEDEKUNTA Toimitusketjun johtaminen RFID-teknologian hyödyntäminen valmistavan teollisuuden toimitusketjuissa Utilizing RFID-technology in supply chains of manufacturing industry Kandidaatintyö

Lisätiedot

SSCC - SERIAL SHIPPING CONTAINER CODE

SSCC - SERIAL SHIPPING CONTAINER CODE SSCC - SERIAL SHIPPING CONTAINER CODE käyttö toimitusketjussa Tiedonsiirron merkitys korostuu kilpailun globalisoituessa ja yritysten verkottuessa. Yritykset eivät hae kilpailuetua pelkästään yksittäisinä

Lisätiedot

Käytettävyydestä bisnestä: Tutkimuksesta tuotekehityksen kilpailutekijäksi

Käytettävyydestä bisnestä: Tutkimuksesta tuotekehityksen kilpailutekijäksi http://www.cs.tut.fi/ihte Käytettävyydestä bisnestä: Tutkimuksesta tuotekehityksen kilpailutekijäksi Kaisa Väänänen-Vainio-Mattila 7.11.2007 Työajasta tuhraantuu yli kolme tuntia viikossa Kotimaiset yritykset

Lisätiedot

Paikoillenne, valmiit, lähetetty!

Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Toimitusketjun hallinta Logistiikka ei ole pelkästään tavaran siirtämistä ja säilyttämistä, vaan se on keskeinen osa laadukasta palvelua ja tehokasta toimitusketjua Logistiikkayritysten

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä

Lisätiedot

Logistiikkatoimijoiden Häiriöttömyys: RFID

Logistiikkatoimijoiden Häiriöttömyys: RFID Capturing IDeas Logistiikkatoimijoiden Häiriöttömyys: RFID 14.11.2013 Jari Ovaskainen 1 JOHTAVA RFID-TUNNISTERATKAISUJEN TOIMITTAJA Specialists in industrial RFID tags Designing, Development and Manufacturing

Lisätiedot

RFID Lab Finland - Ensikokemuksia hankkeen toiminnasta. Vesa-Pekka Hämäläinen 25.5.2005

RFID Lab Finland - Ensikokemuksia hankkeen toiminnasta. Vesa-Pekka Hämäläinen 25.5.2005 RFID Lab Finland - Ensikokemuksia hankkeen toiminnasta Vesa-Pekka Hämäläinen 25.5.2005 RFID Lab Finland - Hankekuvaus 2005 RFID Lab Finland www.rfidlab.fi 2 Mikä on RFID Lab Finland? RFID Lab Finland on

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO-työkalut tuottavat tulosta myös jatkossa Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 30.5.2006 1 EGLO Enhancing Global

Lisätiedot

Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani 2.10.2012 Pasi Korhonen, QTeam

Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani 2.10.2012 Pasi Korhonen, QTeam Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani 2.10.2012 Pasi Korhonen, QTeam QTeam verkosto ja sen palvelut Toimitusketjun tehostaminen laajavastuinen yrittäjyys kuljetusväylät informaatiovirtojen hallinta

Lisätiedot

RFID-teknologia ja sen hyödyntäminen Case Euroports

RFID-teknologia ja sen hyödyntäminen Case Euroports RFID-teknologia ja sen hyödyntäminen Case Euroports Logis&ikkapäivä, Turun AMK 15.01.2015 Turku Jussi Nummela, TkT Riffid Oy 1 Sisältö Riffid Oy lyhyes& Mikä RFID? Case Euroports 2 Riffid Oy on vuonna

Lisätiedot

konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ.

konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ. konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ. Toimintaperiaatteemme Maailma kehittyy koko ajan. Yksi menestyksekkään liiketoiminnan kulmakivistä on tämän kehityksen mukana

Lisätiedot

Indisputable Key-hanke

Indisputable Key-hanke Indisputable Key-hanke Janne Häkli Tutkija VTT / Wireless sensors PL 1000, 02044 VTT Puhelin: +358 20 722 4117 Email: janne.hakli@vtt.fi Kaj Nummila Asiakaspäällikkö VTT / Wireless sensors PL 1000, 02044

Lisätiedot

Radio. Frequency. Identification. (RFId) kirjastoissa. Pauli Tossavainen, 24.5.2005

Radio. Frequency. Identification. (RFId) kirjastoissa. Pauli Tossavainen, 24.5.2005 Radio Frequency Identification (RFId) kirjastoissa Pauli Tossavainen, 24.5.2005 Agenda ToP Tunniste lyhyesti Historia lyhyesti RFId:n kartta Aktiivinen tunnistetekniikka Passiivinen tunnistetekniikka /

Lisätiedot

RFID PUUTAVARALOGISTIIKASSA. Asko Poikela 17.3.2008

RFID PUUTAVARALOGISTIIKASSA. Asko Poikela 17.3.2008 RFID PUUTAVARALOGISTIIKASSA Asko Poikela 17.3.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ I. RFID? II. RFID & PUUTAVARALOGISTIIKKA III. METSÄTEHON RFID-HANKE IV. TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ Oheismateriaali: Telama, M. 2007. Hakatun

Lisätiedot

RFID-järjestelmän toteuttaminen helposti ja edullisesti Case Euroports

RFID-järjestelmän toteuttaminen helposti ja edullisesti Case Euroports RFID-järjestelmän toteuttaminen helposti ja edullisesti Case Euroports RFID Lab Roadshow 05.03.2015 Vaasa Jussi Nummela, TkT Riffid Oy 1 Sisältö Riffid Oy lyhyes, EasyRFID- konsep, Case Euroports 2 Riffid

Lisätiedot

Suorakulmaiset keraamiset särmiöt yhdeksi kuutioksi

Suorakulmaiset keraamiset särmiöt yhdeksi kuutioksi POHDIN projekti Suorakulmaiset keraamiset särmiöt yhdeksi kuutioksi Teollisuushallissa kasataan keraamisia samankokoisia ja samanmuotoisia suorakulmaisia särmiöitä pakkausta ja kuljetusta varten täysiksi

Lisätiedot

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Hämeenlinna 4.3.

RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Hämeenlinna 4.3. RFID-iltapäiväseminaarin ohjelma Hämeenlinna 4.3. 12:00 Tilaisuuden avaus Teknologiapäällikkö Sami Isomäki, RFIDLab Finland ry Mittaustekniikan yliopettaja Katariina Penttilä, HAMK RFIDLab Finland ry:n

Lisätiedot

Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems

Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems Aiheena monimutkaisten ohjelmistovaltaisten järjestelmien testauksen automatisointi Mistä on kyse? ITEA2-puiteohjelman projekti: 2011-2014

Lisätiedot

Mill-Planner Tuotannonohjausjärjestelmä

Mill-Planner Tuotannonohjausjärjestelmä Mill- Planner on valmistavalle teollisuudelle tarkoitettu tuotannonohjausjärjestelmä. Mill-Planner on kehitetty suomalaisten teollisuusyritysten kanssa, jotka ovat aikaisemmin tehneet tuotannonohjausta

Lisätiedot

Toimitusketjun hallinnan itsearviointi, mittaristo ja kansainvälinen vertailu

Toimitusketjun hallinnan itsearviointi, mittaristo ja kansainvälinen vertailu Japanin malli Suomeen ja internetiin Toimitusketjun hallinnan itsearviointi, mittaristo ja kansainvälinen vertailu SCM-Scorecard 25.5.2005 Pekka Aaltonen Logistiikan Koulutuskeskus ECL Oy Ab Perustettu

Lisätiedot

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy -tutkimushanke Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä- ja asiointiliikenteessä Kyseessä on Metropolia Ammattikorkeakoulun, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

RFID-järjestelmän toteuttaminen helposti ja edullisesti Case Euroports

RFID-järjestelmän toteuttaminen helposti ja edullisesti Case Euroports RFID-järjestelmän toteuttaminen helposti ja edullisesti Case Euroports RFID Lab Roadshow 12.03.2014 Turku Jussi Nummela, TkT Riffid Oy 1 Sisältö Riffid Oy lyhyes, EasyRFID- konsep, Case Euroports 2 Riffid

Lisätiedot

Esineiden ja asioiden internet - seuraava teollinen murros

Esineiden ja asioiden internet - seuraava teollinen murros Esineiden ja asioiden internet - seuraava teollinen murros Lehdistötilaisuus 13.6.2013 Heikki Ailisto, tutkimusprofessori VTT Technical Research Centre of Finland 2 Esineiden ja asioiden internet (IoT)

Lisätiedot

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Martti Korkiakoski 24.5.2010 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin liittyviä selvityksiä 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin

Lisätiedot

Parempaan jäljitettävyyteen GS1 standardeilla Projektiesittely: GS1 GLS. Mikko Luokkamäki 10.4.2014

Parempaan jäljitettävyyteen GS1 standardeilla Projektiesittely: GS1 GLS. Mikko Luokkamäki 10.4.2014 Parempaan jäljitettävyyteen GS1 standardeilla Projektiesittely: GS1 GLS Mikko Luokkamäki 10.4.2014 Sisältö 1. GS1 organisaatio ja GS1 Finland 2. GS1 standardijärjestelmä 3. GS1 standardit lisäämässä jäljitettävyyttä

Lisätiedot

Tehokkuutta tuotannon tietojärjestelmiin

Tehokkuutta tuotannon tietojärjestelmiin Inka Vilpola, Katri Terho Tehokkuutta tuotannon tietojärjestelmiin loppukäyttäjät mukaan määrittelyyn Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61,

Lisätiedot

Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta

Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta TransSmart-seminaari Finlandia-talo 11.11.2015 Sakari Backlund Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 1) Logistiikkapalvelujen 2) digitalisaatio

Lisätiedot

Kokemuksia teknologiaennakoinnista VTT:n kanssa

Kokemuksia teknologiaennakoinnista VTT:n kanssa Kokemuksia teknologiaennakoinnista VTT:n kanssa Pasi Julkunen, Manager Global Technology Platforms, Ennakointiseminaari 10.10.2011 Tarjonnan laajuuden haaste Teknologian ennakointi Tutkijoiden luoma myytti

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

Materiaalikatselmustoiminnan kehitys. 4.3.2011 TYKELI -taustatyöpaja Motiva Oy, Paula Eskola

Materiaalikatselmustoiminnan kehitys. 4.3.2011 TYKELI -taustatyöpaja Motiva Oy, Paula Eskola Materiaalikatselmustoiminnan kehitys 4.3. TYKELI -taustatyöpaja Motiva Oy, Paula Eskola Materiaalikatselmus Systemaattinen tapa käydä tuotannon materiaalivirrat läpi ja etsiä säästökohteita Tuloksena aikaansaadaan

Lisätiedot

Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja

Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja www.klinkmann.com Kustannustehokkaat ratkaisut Chint, kustannustehokkaat ratkaisut Yleiskatsaus Yrityksemme Tuotteemme Referenssikohteet Toimintapamme www.klinkmann.com

Lisätiedot

Kertakäyttöinen pahvilaatikko. Uudelleenkäytettävä laatikko puupohjaisesta biokomposiitista

Kertakäyttöinen pahvilaatikko. Uudelleenkäytettävä laatikko puupohjaisesta biokomposiitista Vaihtoehtoja pakkausratkaisuihin Kertakäyttöinen pahvilaatikko Uudelleenkäytettävä laatikko puupohjaisesta biokomposiitista Materiaali Biokomposiitti: Sidosaine polyeteeni, täyteaine havusellu (50 %) Kulutusta

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi, Tallinnan asiakaspäivät 10.-11.5.2012 Joonas Korhonen LOGISTIIKKA-ALAN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT SUOMESSA. Page 1

Ajankohtaisfoorumi, Tallinnan asiakaspäivät 10.-11.5.2012 Joonas Korhonen LOGISTIIKKA-ALAN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT SUOMESSA. Page 1 Ajankohtaisfoorumi, Tallinnan asiakaspäivät 10.-11.5.2012 Joonas Korhonen LOGISTIIKKA-ALAN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT SUOMESSA Page 1 Logistiikka-alan tulevaisuuden näkymät Suomessa Tavoitteena sähköinen toimintatapa

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Naps Systems: 30 vuotta cleantech-vientiä Afrikkaan

Naps Systems: 30 vuotta cleantech-vientiä Afrikkaan Elinkeinoelämän keskusliitto Helsinki 10.01.2013 Naps Systems: 30 vuotta cleantech-vientiä Afrikkaan 2012 Timo Rosenlöf Naps Systems Oy 1 Kiitos! 2012 2 10.01.2013 I Naps Systems 3 I Naps Systems Lyhyesti

Lisätiedot

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Lapin Liikennepäivät 12.11.2015 Tehoa teollisuuden logistiikkaan Metsä Group ja logistiikka Metsä Groupissa Suomen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Sisältö INKA yleisesti Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kaupungin rooli Rahoitus Esimerkkiprojekteja Mikä INKA on? Tausta Tavoitteena

Lisätiedot

ERP, joka menestyy muutoksessa

ERP, joka menestyy muutoksessa ERP, joka menestyy muutoksessa Se joustavampi ERP Agresso on toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee dynaamisten organisaatioiden kehitystä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Ohjelmistokehityksen tavoitteena

Lisätiedot

KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA. Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009

KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA. Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009 Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009 KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA Pandia Oy Sinikalliontie 6, 02630 Espoo, Finland +358 9 549 194 69 www.pandia.fi contact@pandia.fi PANDIAN SEMINAARIPUHEENVUORO

Lisätiedot

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Analysis Oma osio

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Analysis Oma osio Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Analysis Oma osio Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju Tilaus-toimitusketju

Lisätiedot

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Digi Roadshow 20.4.2015 OneWay Sanomanvälitys Oy Jukka Sippola OneWay Sanomanvälitys Oy / Rauhala Yhtiöt Oy OneWay Sanomanvälitys Oy Perustettu 1.1.2013

Lisätiedot

Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics

Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT PAKKAUKSET JA PAKKAUSPALVELUT HUB pähkinänkuoressa Asiakaskohtaisesti

Lisätiedot

Paperittomaan logistiikkaan on vielä matkaa

Paperittomaan logistiikkaan on vielä matkaa Paperittomaan logistiikkaan on vielä matkaa 12.8.2004 06:01 Logistiikan yhteiset tietojärjestelmät ovat kehittyneet, mutta alalla kärsitään edelleen standardien kirjavuudesta. Logistiset tarpeet eri yrityksissä

Lisätiedot