maustesaari muutoksessa Toim. Nora Fagerholm, Mika Orjala, Ilmari Ivaska ja Taimi Sitari

Transkriptio

1 TURUN MAANTIETEELLISEN SEURAN JULKAISUJA 2. Sansibar maustesaari muutoksessa Toim. Nora Fagerholm, Mika Orjala, Ilmari Ivaska ja Taimi Sitari

2 TURUN MAANTIETEELLISEN SEURAN JULKAISUJA 2. Sansibar maustesaari muutoksessa Toim. Nora Fagerholm, Mika Orjala, Ilmari Ivaska ja Taimi Sitari Turku 2010 Julkaisun tuottamiseen on saatu Suomen ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöille suunnattua viestintä- ja kehityskasvatustukea. Julkaisussa esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta ulkoasiainministeriön virallista kantaa. 1

3 Taitto: Mika Orjala Julkaisija: Turun Maantieteellinen Seura Painopaikka: Painosalama, Turku Etukannen kuva: Jukka Käyhkö Takakannen kuva: Nora Fagerholm 2010 kirjoittajat ja kuvaajat ISBN: (sid.) ISBN: (PDF) ISSN:

4 Sisällysluettelo Esipuhe...1 Sansibar maantieteellisenä alueena...5 Salla Himberg Mausteneilikoita, orjakauppaa ja löytöretkeilijöitä...15 Mika Orjala Valtio ja demokratia Sansibarilla...31 Lauri Siitonen Metsänhoidon ja maahallinnon kehittämistä...43 Taimi Sitari Sansibarin saaren trooppinen metsämaisema...49 Nora Fagerholm & Niina Käyhkö Kivikaupungista itään: Sansibarin kaupungin kahtiajakautuneisuus...61 Paulina Nordström Sansibarin turismi ja kestävän kehityksen mahdollisuus?...71 Johanna Mustelin Sansibarilaisen kansalaisjärjestön arkea...81 Salla Eilola Sansibar ja Toinen...91 Ilmari Ivaska 3

5 4

6 Sansibar maustesaari muutoksessa Esipuhe Itäisessä Afrikassa Intian valtameressä sijaitseva Sansibarin saaristo on ollut halki vuosisatojen eri kulttuurien kohtauspaikka. Sansibarin kautta ovat kulkeneet monsuunituulien saattelemana kauppalaivat kuljettaen kauppalastejaan Arabian niemimaan, Intian ja Afrikan välillä. Sansibar on myös aikoinaan ollut merkittävä orjakaupan keskus ja saanut maustesaaren leiman laajojen neilikkaviljelmien vuoksi. Saaren kulttuurissa, tavoissa ja perinteissä voikin tänä päivänä havaita afrikkalaisia, arabialaisia, intialaisia, persialaisia ja eurooppalaisia vaikutteita toisiinsa kietoutuneina. Arabihallinnon perintönä vallitsevana uskontona Sansibarilla on islam, joka on tuonut omat piirteensä saarten kulttuuriin. Omanien lisäksi valtaa Sansibarilla ovat käyttäneet portugalilaiset ja viimeisimpänä britit. Sansibar itsenäistyi vuonna 1963 ja yhdistyi Tanganjikan kanssa Tansanian liittotasavallaksi vuonna Liittovaltiossa Sansibarilla on puoliautonominen asema. Afrikan valtioiden välistä kehitystä verratessa Tansania sijoittuu melko hyvin. YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) mitattuna Tansania sijoittuu kahdennelletoista sijalle muihin Afrikan valtioihin verrattuna. Kyseinen mittari huomioi bruttokansantuotteen rinnalla muun muassa eliniänodotteen, lukutaidon ja koulunkäynnin yleisyyden. Nykyisin merkittävä tulonlähde Sansibarille on turismi, joka on kasvanut voimakkaasti 1980-luvun talouden avautumisen jälkeen. Valkoiset hiekkarannat palmuineen houkuttelevat länsimaisia matkailijoita kokemaan trooppisen saaren eksotiikkaa. Massaturismi on Sansibarilla ja sen lähisaarilla vielä melko uutta, mutta sen tuomat sosiaaliset ja ympäristölliset haasteet ovat kuitenkin alkaneet nousta esiin. Saaristo on väistämättä kokemassa muutoksia turismin myötä, mutta muutosten suunta riippuu paljolti poliittisista tekijöistä. Ekologinen matkailu, ekoturismi, on nykyisellään kasvattamassa Sansibarilla suosiotaan, mikä on edullista erityisesti paikallisten pienyrittäijen kannalta. Tämä teos pyrkii antamaan tietoa Sansibarin luonnosta, ympäristöstä, historiasta, kehityksestä ja kulttuurista. Turismiin ja nykypäivän haasteisiin liittyviä näkökulmia tulee esiin useassa kirjan artikkeleista. Kirja on syntynyt Turun Maantieteellisen Seuran (TMS) jäsenien ja Turun yliopiston maantieteen laitoksen tutkijoiden 1

7 omasta innostuksesta Sansibaria kohtaan. Kirjoittajat koostuvat Sansibarilla TMS:n kehitysyhteistyöprojektissa toimineista vapaaehtoistyöntekijöistä sekä vuosia Sansibarilla tutkimus- ja asiantuntijatehtävissä toimineista tutkijoista. Teoksen julkaiseminen ei olisi ollut mahdollista ilman Suomen ulkoasiainministeriön tukea, mistä tässä haluamme kiittää. Kiitos kuuluu myös Turun yliopiston maantieteen laitokselle, jonka laitteilla ja ohjelmistoilla julkaisun taitto sekä karttojen ja kuvien käsittely on ollut mahdollista. Teoksessa luodaan aluksi katsaus Sansibarin luonnon- ja kulttuurimaantieteellisiin tekijöihin, joita Salla Himberg käsittelee aihepiiriin johdattelevassa artikkelissaan (Sansibar maantieteellisenä alueena). Mika Orjala antaa kattavan kuvan Sansibarin ja itäisen Afrikan historiasta löytöretkien ajasta nykypäivään (Maustekauppaa, norsunluuta ja löytöretkeilijöitä). Sansibar on myös poliittisesti mielenkiintoinen alue. Lauri Siitonen esittelee artikkelissaan itsenäisyyteen johtanutta poliittista kehitystä sekä itsenäistymisen jälkeisessä poliittisessa asetelmassa esiintyneitä jännitteitä (Valtio ja demokratia Sansibarilla). Suomella on Tansanian kanssa pitkä perinne kehitysyhteistyössä ja Tansania onkin vanhin kehitysyhteistyökumppanimme. Taimi Sitari käsittelee artikkelissaan Sansibarilla toteutettua kehitysyhteistyötä, joka on lähtenyt liikkeelle metsäsektorilta ja keskittyy nykyään maa- ja ympäristöhallinnan kehittämiseen (Metsänhoidon ja maahallinnon kehittämistä). Sansibarin maisema on ollut kautta vuosisatojen intensiivisen muutoksen alaisena ja koko Sansibarin saaren voidaankin sanoa olevan ihmisen muokkaamaa kulttuurimaisemaa. Nora Fagerholm ja Niina Käyhkö esittelevät artikkelissaan Sansibarin monimuotoisten metsämaisematyyppien tärkeimpiä piirteitä (Sansibarin saaren trooppinen metsämaisema). Paulina Nordström käsittelee artikkelissaan kaupunkikehitystä sekä Sansibarin Kivikaupungin eli Stone Townin arkkitehtuuria ja suunnittelua. Artikkelissa pohditaan erityisesti Sansibarin kaupungin kahtiajakautuneisuutta sekä Kivikaupungin, UNESCOn maailmanperintökohteen, nykyistä tilaa (Kivikaupungista itään: Sansibarin kaupungin kahtiajakautuneisuus). Turismi on kehittynyt Sansibarilla voimakkaasti talouden avautumisen jälkeen, sillä paratiisimaisen saariston nähtävyyksien kirjo on laaja. Turismiin liittyy kuitenkin runsaasti haasteita. Erityisesti paikallisten hyötyminen turismista ei ole itsestäänselvyys rannikkokylissä, mikä tulee esiin Johanna Mustelinin artikkelissa (Sansibarin turismi ja kestävän kehityksen mahdollisuus?). Kansalaisjärjestötoimintaa Sansibarilla tarkastelee Salla Eilola, joka tutustuttaa lukijat Aids-orpojen parissa työskentelevän järjestön arkipäivään (Sansibarilaisen kansalaisjärjestön arkea). Teoksen päättää Ilmari Ivaskan pohdiskeleva artikkeli, jossa käsitellään sellaisia paikkoja, tapahtumia ja tilanteita, joissa kulttuurien ja kielten kohtaaminen ilmenee Sansibarin nykypäivässä (Sansibar ja Toinen). Kirjaa toimittaessamme olemme ajatelleet erityisesti lukiolaisia, kansalaisja työväenopistojen opiskelijoita, korkeakouluopiskelijoita sekä Sansibarista 2

8 informaatiota hakevia matkailijoita. Toivomme kirjan tarjoavan näkökulmia niin Sansibarin kuin muidenkin kehittyvien maiden menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta pohtiville lukijoille. Antoisia lukuhetkiä! Turussa syyskuussa 2010 Nora Fagerholm Mika Orjala Ilmari Ivaska Taimi Sitari 3

9 Kuva 1. Unguja ja Pemba. (Kartta: Nora Fagerholm) 4

10 Sansibar maantieteellisenä alueena Salla Himberg Sijainti Itä-Afrikan rannikon edustalla, juuri päiväntasaajan eteläpuolella Intian valtameressä on useita trooppisia saaria, jotka muodostavat yhdessä Sansibarin saariston. Saariryhmä koostuu kahdesta suuremmasta saaresta sekä neljästätoista pienemmästä saaresta. Saarien yhteispinta-ala on km². Saariston nimi Sansibar, monella muulla kielellä Zanzibar, tulee alun perin arabian kielen sanoista Zinj el-barr, mikä suomeksi vapaasti käännettynä tarkoittaa mustien maata. Suurin saarista, Unguja eli Sansibarin saari, sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Tansanian mantereesta. Saaren pinta-ala on km², ja saari on 85 kilometriä pitkä ja 39 kilometriä leveä. Kardemumman ja vaniljan tuoksuinen maustesaari on kuin suoraan tuhannen ja yhden yön saduista, ja saaren värikkääseen historiaan kuuluvat niin sulttaanit, orjat, mausteet kuin merirosvotkin. Unguja on suahilin kielinen nimi Sansibarille, jota käytetään usein varsinkin paikallisesti erottamaan Sansibarin saari Sansibarin saaristosta. Ungujan saaren ja koko Sansibarin saariston pääkaupunki on niin ikään nimeltään Sansibar (Unguja Mjini, Zanzibar Town). Kaupunki oli 1800-luvulla Afrikkaa tutkineiden tutkimusmatkailijoiden ja lähetyssaarnaajien tärkeä tukikohta, ja sieltä lähtivät matkalleen sekä David Livigstone, joka ensimmäisenä eurooppalaisena löysi Victorian putoukset, että häntä etsimään lähetetty lehtimies Henry Morton Stanley. Sansibarin kaupunki sijaitsee Ungujan länsirannikolla, saaren keskivaiheilla. Se julistettiin hiljattain Unescon maailmanperintökohteeksi, lähinnä kaupungin vanhimman osan, Stone Townin eli Kivikaupungin, kiemuraisten katujen, kapeiden kujien, basaarien, salaisten puutarhojen, kattoterassien ja sulttaanien palatsien ansiosta. Kaupunki on saarten kaupallisten ja poliittisten toimintojen keskus. Toinen saariston pääsaarista, Pemba, sijaitsee noin 40 kilometriä Ungujasta koilliseen. Pemba on kooltaan selvästi Ungujaa pienempi ja on pinta-alaltaan 868 km². Pemban suurin kaupunki ja hallinnollinen keskus on nimeltään Chake Chake, ja se sijaitsee saaren keskivaiheilla, länsirannikolla. Pemba jää usein isoveljensä Un- 5

11 Salla Himberg gujan varjoon, mutta täysin suotta, sillä varsinkin saarten alkuperäinen luonto on säilynyt tällä pohjoisemmalla saarella huomattavasti Ungujaa paremmin. Pemba on myös tunnettu erityisesti vielä Ungujaakin upeammista koralliriutoistaan ja Pemba on runsaampien sademäärien ja suurien neilikkaplantaasien vuoksi huomattavasti vihreämpi. Arabikauppiaat viittasivatkin saareen usein sanoilla al Khuthera, mikä tarkoittaa kirjaimellisesti vihreää saarta. Historia Sansibarilla on ollut merkittävä asema Itä-Afrikan ja muun maailman välillä kulkevassa kaupassa kautta historian: Kauppatuotteet vain ovat vuosien saatossa vaihdelleet norsunluusta ja orjista aina neilikkaan ja kookokseen. Portugalilaiset perustivat arabien tuntemalle Ungujan saarelle kauppa-aseman jo 1500-luvulla. Arabit puolestaan loivat saaresta 1700-luvulla Itä-Afrikan kukoistavan norsunluu- ja orjakaupan keskuksen. Saari on säilyttänyt arabialaisen perintönsä etenkin vanhan kaupungin kapeilla kujilla, talojen itämaisissa koristeissa sekä vanhoissa arabialaisissa palatseissa ja moskeijoissa. Vuonna 1890 Ungujasta tuli yhdessä Pemban kanssa brittien protektoraatti. Saaret muodostivat yhdessä itsenäisen valtion vuonna 1963 ja vuonna 1964 Sansibar yhdistyi Tanganjikaan. Näin syntyi nykyinen Tansanian valtio. Tansanian liittovaltion sisällä Sansibarilla on varsin itsenäinen asema: Sansibarilla on oma hallitus, joka päättää kaikista saariin liittyvistä asioista lukuun ottamatta puolustusta ja ulkopolitiikkaa. Luonnonolot Pinnanmuodot ja maaperä Unguja, Pemba ja osa pienemmistä saarista muodostuivat 7 miljoonaa vuotta sitten mioseenikaudella hiekkasedimenttien kerääntyessä Rufiji ja Ruvu -jokien suihin. Sansibarin saaristo on hyvin matalaa ja tasaista vain noin 100 metriä merenpinnan yläpuolella. Ungujaa halkoo pohjois-eteläsuunnassa kulkeva harjanne, jonka korkein kohta on 120 metriin kohoava Masingini. Pemban korkein kohta, Siniongoni, on puolestaan 90 metriä meren pinnan yläpuolella. Ungujan saaren länsipuoli soveltuu hyvin maanviljelykseen hedelmällisen maannoksensa ansiosta. Itäpuolen maannos on varsin ohutta korallimaannosta, joka soveltuu lähinnä vain kaskiviljelyyn. Pemban saari soveltuu lähes kokonaan viljelyyn, vain kapea rantakaistale on korallimaannosta. 6

12 Sansibar maantieteellisenä alueena mm C T H M H T K H E S L M J 0 Kuva 1. Ilmastodiagrammi, Sansibar (pääkaupunki). Pylväät esittävät eri kuukausien keskisademääriä ja viiva puolestaan keskilämpötiloja. (Diagrammi: Salla Himberg) Ilmasto Sansibarin ilmasto on kostean trooppinen ympäri vuoden, ja siihen vaikuttaa erityisesti trooppinen monsuunijärjestelmä. Huhtikuusta lokakuuhun alueella puhaltaa lounaismonsuuni ja marraskuusta maaliskuuhun koillismonsuuni. Säännöllisesti suuntaansa vaihtavat merituulet ovat tehneet purjehtimisen helpoksi, ja näin ollen kulkeminen meritietä pitkin Arabian niemimaalta, Persianlahdelta ja jopa Intian niemimaalta Sansibarille on ollut mahdollista. Sansibarin vuotuinen ylin mitattu keskilämpötila on 29,3 C ja vuotuinen alin keskilämpötila puolestaan 21,1 C. Lämpimimmät kuukaudet ovat yleensä tammi- ja helmikuu, jolloin ylin keskilämpötila kohoaa jopa 32 C. Viileimmät lämpötilat osuvat toukokuun ja syyskuun väliselle ajanjaksolle. Ilma on varsin kosteaa läpi vuoden ja ilmankosteus ylittääkin 80 prosenttia keskimäärin yhdeksänä kuukautena vuodesta. Sansibarilla sateet ajoittuvat kahteen sadekauteen. Suurimmat sateet saadaan normaalina vuotena maaliskuusta kesäkuuhun kestävän sadekauden, masikan, aikana. Tällöin saattaa sataa jopa puolet vuotuisesta sademäärästä. Lyhyempi sadekausi, vuli, ajoittuu loppuvuoteen, marras-joulukuuhun, jonka aikana sataa noin kolmannes vuotuisesta sademäärästä. Myös sadekausien ulkopuolella voi sataa: 7

13 Salla Himberg mchoo-kuurosateet ovat tyypillisiä erityisesti heinä- ja elokuussa ja yleisiä varsinkin Pemballa. Vuotuinen sademäärä Ungujalla on noin mm, mikä on mahdollistanut maanviljelyksen siihen sopivilla alueilla. Alueelliset vaihtelut voivat kuitenkin olla huomattavia, vaikka saari on pinta-alaltaan varsin pieni. Yleisesti ottaen saaren länsiosassa sataa itäpuolta enemmän. Pemballa sataa hieman Ungujaa enemmän, ja saaren vuotuinen sademäärä on mm. Kasvillisuus ja eläimistö Ilman ihmisen vaikutusta saarten kasvillisuus olisi pääasiallisesti trooppista metsää tai korallimetsää, mutta ajan myötä maisema on kuitenkin muuttunut maatalousvaltaiseksi. Sansibarin luonnonmetsät koostuvat varsin moninaisesta kasvillisuudesta aina hyvin matalasta korallipensaikosta trooppiseen metsään, jossa kasvillisuus muodostuu useammasta kerroksesta. Maatalouden lisäksi luonnonmukaista maisemaa on muuttanut istutusmetsien yleistyminen. Vielä 1800-luvun alussa saaret olivat lähes kokonaan luonnonmetsän peittämiä, mutta suuri osa saarten alkuperäisistä metsistä kaadettiin istutusmetsien tieltä ja 1900-luvuilla. Brittihallinnon aikana saarille kuitenkin perustettiin asteittain suojelumetsiä, ja näiltä alueilta voi vielä tänäkin päivänä löytää saarten alkuperäistä kasvillisuutta. Tunnetuin suojelualueista on Jozani, jonka kasvillisuus vaihtelee mangrovemetsistä aina trooppiseen metsään. Jozani on erityisen kuuluisa harvinaisista ruostemarakateistaan (Red Colobus Monkey, Procolobus Kirkii), sekä tarunomaisesta Sansibarin leopardista (Panthera pardus adersi), jonka epäillään kuolleen sukupuuttoon, mutta josta aika ajoin saadaan vahvistamattomia havaintoja. Ungujan endeemisiin eläinlajeihin kuuluu myös Aderinsukeltaja-antilooppi eli kirjopuikkija (Ader s duiker, Cephalophus adersi). Toinen suuri suojelumetsä on Kiwengwa-Pongwen alue saaren koillisosassa. Kiwengwan kasvillisuus on pääsääntöisesti kuivempaa ja karumpaa korallimetsää. Pemban saarella on puolestaan merkittävä Ngezin suojelumetsä. Sansibarilla tavattavien kasvi- ja eläinlajien määrä jää huomattavasti alhaisemmaksi kuin Itä-Afrikan mantereen lajimäärät, mutta saarilla kuitenkin tavataan useita endeemisiä lajeja, joita ei esiinny missään muualla. Lajiston runsaudessa on eroja myös saarten välillä, pääsääntöisesti Ungujalla tavataan useamman eri lajin yksilöitä kuin Pemballa. Rannikkoalueet Sansibar on erityisen kuuluisa hohtavan vaaleista hiekkarannoistaan, joita saarilla on yhteensä noin 80 kilometrin edestä. Saarten rannikoilla on kuitenkin myös paljon muuta annettavaa: rannikot ovat monin paikoin koralliriuttojen reunustamia, ja 8

14 Sansibar maantieteellisenä alueena varsinkin Pemballa voi rannikon tuntumasta edelleen löytää luonnonvaraisia mangrovemetsiä. Ungujalla mangrovemetsiä on jäljellä lähinnä ainoastaan luonnonsuojelualueilla. Periaatteessa rannikkoalueilla mangrovea kasvaa kaikkialla, missä aaltojen toiminta on heikkoa eikä vuorovesi ole liian voimakas. Mangrove on yleensä verraten rajoitettu elinympäristö, mutta merirokot, sienieläimet ja lukuisat pienet kotilot sekä simpukat tarttuvat kiinni puiden pönkkäjuuriin, ja rapuja on yleensä runsaasti. Unguja ja Pemba yhdessä Mafian kanssa ovat Afrikan itärannikon suurimmat korallisaaret. Saarten ympäristössä koralliriuttoja on yli km². Koralliriutta tarjoaa suojaa itse rannikolle ja on edesauttanut saarten kaupankäynnin kehitystä: Riutassa olevista aukoista saattoi purjehtia rannikolle nousuveden aikana, ja laskuveden aikana kuivalle maalle jääneen aluksen lastin voi purkaa. Koralliriuttoja on viime vuosina alettu hyödyntää myös taloudellisesti, ja laitesukellus onkin yksi suosituimpia turistien ajanviettotapoja. Väestö Alkuperä Sansibarin asukkailla on pidempi tunnettu historia kuin minkään muun Saharan eteläpuolisen Afrikan maan tai alueen väestöllä, Etiopiaa lukuun ottamatta. Pemban saaren asukkaiden uskotaan olevan vielä vanhempaa alkuperää kuin Ungujan, mutta asutuksen historiasta on valitettavasti olemassa vain vähän tarkkaa tietoa. Saarten asukkaat ovat lähinnä Afrikan mantereella asuneiden heimojen ja kansojen jälkeläisiä tai sekoitus afrikkalaista ja arabialaista alkuperää. Saarilla on kuitenkin myös joitakin ei-afrikkalaista alkuperää olevia asukkaita, kuten arabeja, intialaisia, persialaisia ja eurooppalaisia. Saarten väestön sekoitus eri kulttuureja kuvaakin hyvin alueen asemaa historiallisena kauppa- ja kohtauspaikkana. Kieli Huolimatta väestön kirjavasta taustasta, puhutaan saarilla vain muutamaa pääkieltä. Eri väestöryhmiä Sansibarilla on yhdistänyt afrikkalaisiin bantukieliin kuuluva suahili eli swahili, joka on englannin ohella toinen maan virallisista kielistä. Suahili on kielistä yleisimmin puhuttu. Se on bantukieli, joka sisältää lainasanoja hindin, arabian ja englannin kielistä. Sana suahili tulee arabiankielisestä sanasta sahil, joka tarkoittaa rannikkoa. Kun ensimmäiset arabialaiset merenkävijät näkivät Afrikan itärannikolla asuvia afrik- 9

15 Salla Himberg kalaisia, niin he antoivat näille bantukieliä puhuville itäafrikkalaisille nimen Sahili. Nykyään suahilia puhuu ensimmäisenä tai toisena kielenä yli 150 miljoonaa ihmistä Itä-Afrikan alueella ja se on saanut yleiskielen aseman. Suahilin kielen alkuperä juontaa Sansibarin saarelle, sillä suahilin standardimuodoksi eli niin sanotun kirjakielen pohjaksi valittiin vuonna 1928 Sansibarilla puhuttu ungujan murre. Kaupankäynti ja orjakauppa Itä-Afrikan alueella, myöhemmin myös siirtomaa-ajan lähetystyö, laajensivat kielen käyttöaluetta kasvattaen puhujien määrää. Alun perin suahilia kirjoitettiin arabialaisin kirjaimin, mutta siirtomaahallinnon aikana käyttöön otettiin latinalainen kirjaimisto. Suahilia käytetään nykyään päivittäisen kanssakäymisen, kaupan, politiikan, kulttuurielämän ja yhteiskunnallisten instituutioiden kielenä Tansaniassa. Myös kansakoulujen, radion ja television pääkieli on suahili. Englantia puhutaan erityisesti kaupunkialueilla. Arabiaa käytetään myös yleisesti varsinkin uskonnollisessa kontekstissa. Esimerkiksi koraania luetaan arabiaksi. Uskonto Tärkeä osa suahilikulttuuria on islaminusko, ja yli 99 prosenttia saarten väestöstä onkin muslimeja suurin osa heistä sunneja. Erityisesti maaseudulla bantuperinteet ja islam vaikuttavat edelleen voimakkaasti sansibarilaisten jokapäiväiseen elämään ja myös kaupungissa minareeteista kaikuvat rukouskutsut muistuttavat saarten pääuskonnosta. Vähemmistöuskontoja saarilla ovat kristinusko, buddhalaisuus ja hindulaisuus. Islaminusko ja arabialainen kulttuuri kertovat Sansibarin asemasta Afrikan ja Arabian välisten kauppareittien varrella. Muslimeille Ramadan-kuukausi on vuoden tärkein aika, jolloin muslimit eivät juo eivätkä syö auringon noususta sen laskuun. Ramadan-kuukauden jälkeen muslimit juhlivat paastokuukauden päätöstä viettämällä Eid al Fitr -juhlaa noin kolmen päivän ajan, jolloin syödään hyvin, käydään sukulaisissa ja tavataan tuttavia. Asutus Sansibarin väestö muodostaa noin kolme prosenttia koko Tansanian väestöstä. Vuonna 2002 suoritetun väestönlaskennan mukaan Sansibarilla asui yhteensä ihmistä, joista Ungujalla ja noin kolmannes eli asukasta Pemballa. Väestöstä lähes 40 prosenttia asuu kaupunkialueilla. Suurimmillaan kaupunkiväestön osuus on Ungujan saaren länsiosassa, jossa jopa yli 80 prosenttia 10

16 Sansibar maantieteellisenä alueena Kuva 2. Viistoilmakuva Kivikaupungista, Sansibarin kaupungin vanhasta osasta. (Kuva: Jukka Käyhkö) väestöstä asuu kaupungissa. Vuonna 2002 keskimääräinen väentiheys oli 382 ihmistä neliökilometrillä, mikä on yksi korkeimpia väentiheyksiä maaseutuvaltaisilla alueilla koko maailmassa. Ungujan saarella väentiheys kuitenkin vaihtelee suuresti saaren eri osien välillä. Eteläosissa väentiheys on vain 111 as/ km², kun taas varsin kaupunkimaisissa länsiosissa jopa as/ km². Unguja, jossa suurin osa maaseudun väestöstä on edelleen hyvin riippuvaisia maatalousresursseista, on olosuhteisiin nähden varsin tiheästi asutettu, ja siksi väkiluku ei voi kasvaa enää kovin paljoa kestävästi. Sansibarin väestönkasvu on vuosittain noin kolme prosenttia. Suurinta väestönkasvu on saaren länsiosissa, ja pienintä etelässä. Kasvu koostuu lähinnä luontaisesta väestönkasvusta, sillä hedelmällisyysluvut ovat korkeat. Sansibarin väestö on myös hyvin nuorta: alle puolet väestöstä on alle 15-vuotiaita. Keskimääräinen elinajanodote Tansaniassa on 51,6 vuotta. Muuttoliike saarilla on varsin epätasaista. Ihmiset muuttavat lähinnä Pembalta Ungujalle, maaseudulta kaupunkiin ja korallimaa-alueilta hedelmällisemmän maan alueille. Tämän tyyppinen muuttoliike luo luonnollisesti paineita ja ongelmia sekä alueille, jonne muuttoliike kohdistuu, että alueille, joilta lähdetään. Muuttoliikkeen 11

17 Salla Himberg pääsyitä ovat epätasaisesti jakautuneet toimeentulomahdollisuudet Ungujan ja Pemban saaren, maaseudun ja kaupungin, sekä itä- ja länsirannikoiden välillä. Vuodesta 1964 alkaen koulutus on ollut ilmaista kaikille sansibarilaisille, ja koulujen määrä saarilla onkin kasvanut. Aikuisista 72 prosenttia on Tansaniassa lukutaitoisia. Historiallisista ja kulttuurisista syistä johtuen naisten koulutustaso on usein kuitenkin huomattavasti miehiä alhaisempi, ja varsinkin monet vanhemmat naiset ovat lukutaidottomia. Elinkeinot OECD:n luokittelun mukaan Tansania on yksi maailman köyhimmistä valtioista ja valtion bruttokansan tuote vuonna 2006 oli US$ henkeä kohti, mikä on noin kolmaskymmenesosa Suomen bruttokansantuotteesta. Kansallisessa köyhyydenvähentämisohjelmassa maatalous käsitetään keskeiseksi elementiksi, ja Sansibarin talouden perustana ovatkin perinteisesti olleet maanviljely, rahakasvit, kalastus, käsityöt, metsätalous ja karjankasvatus. Saarien erittäin lämmin ja kostea ilmasto soveltuu hyvin kookospähkinän ja mausteneilikan sekä muiden Intiasta ja Madagaskarilta tuotujen maustekasvien viljelyyn, ja nykypäivänä yli hehtaaria eli noin kolmannes Ungujan saaren pinta-alasta onkin viljelysmaata. Sansibarin tärkeimpiä rahakasveja ovat perinteisesti olleet neilikka ja kookospalmu, ja maataloustuotteet ovat muodostaneet noin 90 prosenttia saarten viennistä. Vaihtoehtoiset viljelykasvit, kuten tupakka, kumipuu, kardemumma ja vanilja ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Perinteisiä saarilla kasvatettavia viljelykasveja ovat muun muassa maniokki, bataatti, ruokabanaani ja riisi. Näistä riisi on saaren ensisijainen ravintokasvi, vaikkakin tuotannosta suuri osa menee vientiin. Tiheään asutuilla saarilla ruoan riittävyys on kuitenkin jatkuva ongelma. Karjataloustuotteiden, kuten lihan, maidon ja kananmunien, kysyntä kasvaa jatkuvasti kaupungistumisen ja turismin kasvun myötä, eikä tuotanto pysy kysynnän vauhdissa. Maatalouden rinnalla myös kalastus on taloudellisesti hyvin merkittävää Sansibarilla. Kalastus työllistää neljänneksen saarten työvoimasta. Kalastus on taloudellisesti erittäin merkittävää erityisesti rannikkoalueilla. Kalastusmenetelmät ovat usein edelleen hyvin perinteisiä ja kalansaaliit pieniä. Merilevän viljely yleistyi saarilla ja 1990-luvuilla ja on erityisesti naisten elinkeino. Näiden maatalouteen ja luonnonvaroihin perustuvien elinkeinojen rinnalle on viime vuosien aika nousseet erityisesti turismi, satama- ja varustamoala sekä kaupankäynti, mutta saarten talous on edelleen hyvin riippuvainen maataloussektorista, sillä maatalous ja karjanhoito muodostavat yhdessä yli 50 prosenttia bruttokansantuotteesta. Maatalous myös työllistää yli 70 prosenttia maaseudun asukkaista 12

18 Sansibar maantieteellisenä alueena Kuva 3. Torikauppiaan hedelmävalikoimaa Kivikaupungissa. (Kuva: Nora Fagerholm) sekä puolet koko saarten työvoimasta. Sansibarin teollisuussektori on hyvin pieni ja muodostaa vain pienen osan saarten bruttokansatulosta. Saarilla tuotetaan teollisesti lähinnä vain kulutushyödykkeitä, kuten elintarvikkeita, virvoitusjuomia, tupakkatuotteita ja tekstiilejä. Ongelmia ja mahdollisuuksia Huolimatta rikkaasta menneisyydestään ja sijainnistaan strategisena kauppapaikkana Itä-Afrikan ja Arabian niemimaan välillä Sansibarin saariston elintaso ja taloudellinen kehitys eivät kuitenkaan ole viime vuosina pysyneet länsimaiden vauhdissa. YK:n kehitysohjelman inhimillisen kehityksen indeksin perusteella Tansania sijoittuu vasta sijalle 152 vertailtaessa kaikkiaan 179 maata. Tansania, ja osaltaan siis myös Sansibar, on ollut Suomen yksi Suomen kehitysyhteistyön pääkumppanimaista ja suurimpia avunsaajia 1970-luvulta lähtien. Suurimpia ongelmia Sansibarin taloudessa ovat työttömyys, inflaatio, ruoka- ja ener- 13

19 Salla Himberg giavarojen puute sekä saarten negatiivinen maksutase. Tuotanto keskittyy edelleen liiaksi vain muutamiin tuotteisiin, kuten neilikkaan, mikä tekee talouden hyvin haavoittuvaksi maataloustuotteiden hintojen heittelyiden edessä. Myös nopea väestönkasvu on johtanut moniin ongelmiin. Kaupungistumista ei ole pystytty hallitsemaan ja asumiseen sopivista alueista on pulaa. Luonnonvarojen käyttö on myös usein kestämätöntä. Viime vuosien aikana Tansania on osoittautunut poliittisesti yhdeksi vakaimmista maista Itä-Afrikassa, mikä on mahdollistanut uudenlaisten elinkeinomahdollisuuksien, kuten turismin yleistymisen. Kaupallinen turismi saarilla alkoi 1980-luvun puolivälissä ja nykypäivänä turismi onkin yksi johtavista sektoreista saarten taloudellista kehitystä tarkasteltaessa. Toistaiseksi turismi keskittyy lähinnä Ungujan saarelle. Myös kansainväliset investoinnit ovat lisääntyneet ja Tansanian valtio on sitoutunut kehitystavoitteiden saavuttamiseen. Lähteitä Brown, L. (1970). Maailman luonto, Afrikka. 302 s. Kirjayhtymä, Helsinki. Juntunen, S. (2008). Rural livelihoods and community lifeworlds: examining village economics and individual livelihood strategies in Unguja, Zanzibar. Turku University Department of Geography Publications B 12, 144 s. Digipaino. Klein, R. (2008). The edaphic landscape of Unguja island, Zanzibar: an exploratory study on the relation between soil variability and the landscape. Turku University Department of Geography Publications B 11, 92 s. Digipaino. Tanzania Sensa 2002 (2003). Population and housing census. < UNDP (United Nations Developmetn Programme) (2009). Human Development Report < undp.org/en/countries/country_fact_sheets/cty_fs_tza.html>. ZanziNet < 14

20 Mausteneilikoita, orjakauppaa ja löytöretkeilijöitä Mausteneilikoita, orjakauppaa ja löytöretkeilijöitä Mika Orjala Ensimmäiset löytöretkeilijät Sansibarilla Sansibarin ensimmäiset asukkaat olivat luultavasti bantukieliä puhuvia afrikkalaisia, jotka tulivat alueelle noin vuotta ennen länsimaisen ajanlaskun alkua. Ensimmäiset arabialaiset purjehtijat saapuivat saarille arvioiden mukaan viimeistään 700-luvulla; joidenkin arkeologisten löytöjen perusteella ehkä jo lukujen välisenä aikana. Arabit perustivat Itä-Afrikan rannikolle kauppapaikkoja jo 800-luvulla luoden näin kauppayhteyksiä Afrikan mantereen sisäosien ja muun maailman välillä. Sansibarista tuli viimeistään tuolloin kansainvälinen kauttakulkusatama oivallisen sijaintinsa ansiosta. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että saarilla on ollut jo ajanlaskun alusta lähtien asutusta ja kauppayhteyksiä eri puolille Intian valtamerta. Rannikko- ja valtameripurjehtijat matkasivat sieltä monsuunituulten vauhdittamana Egyptiin, Eurooppaan ja jopa Intiaan sekä Kiinaan saakka. Pitkien valtameripurjehdusten onnistumisen taustalla olivat monsuunituulet, jotka voimakkaina pitkäkestoisina ilmavirtauksina nopeuttivat matkantekoa. Itä-Afrikan rannikkokaistaleelle muodostui vähitellen useita merkittäviä kauppapaikkoja, joista tuli sittemmin myös huomattavia suahilikaupunkeja. Näihin kuuluivat muun muassa Mogadishu, Mombasa, Lamu ja Kilwa. Viimeksimainitusta kaupungista muodostui alueen huomattavin kauppakeidas 1400-luvun kuluessa. Vielä tuolloin Sansibar oli vaatimattoman kokoinen muihin itärannikon suahilikaupunkeihin verrattuna. Vähitellen sen taloudellinen ja poliittinen status kuitenkin kasvoi, ja 1700-luvun aikana se päihitti muut Itä-Afrikan suahilikaupungit. Eurooppalaisille Afrikan itärannikko ja Intian valtameren länsiosat olivat 1400-luvun tienoilla vielä melko tuntemattomia. Euroopassa oli tuolloin vielä käytössä Klaudios Ptolemaioksen ( jaa.) suunnittelemia karttoja, jotka antoivat jokseenkin puutteellisen kuvan ympäröivästä maailmasta. Mittasuhteiltaan vääristyneet kartat asettivatkin suuren haasteen ensimmäisille löytöretkeilijöille, jotka lähtivät muun muassa Portugalista ja Espanjasta purjehtimaan kohti Afrikkaa sekä Sansibaria. 15

21 Mika Orjala Marco Polo ( ), venetsialainen kauppias ja tutkimusmatkailija, kuului tiettävästi ensimmäisten eurooppalaisten joukkoon, jotka kirjoittivat Sansibarista. Marco Polo luonnehti saaren asukkaita seuraavanlaisesti: Saarelaiset ovat epäjumalanpalvojia ja heillä on oma kuningas ja kielensä, eivätkä he maksa veroja kenellekään. Asukkaat ovat sekä pitkiä että päättäväisiä, mutteivät kuitenkaan samassa mitoin pitkiä kuin mitä ovat rohkeita, sillä jos he olisivat, niin tällöin he olisivat lihaksikkuutensa sekä lujuutensa ansiosta jättiläisten kokoisia. [ ] Heidän ihonvärinsä on musta ja kulkevat melkein alastomana, vain pieni vaatekappale suojanaan. Saarelaisten hiukset ovat mustat ja niin kähärät, ettei niitä saa suoraksi edes veden avulla. Suut ovat suurikokoiset, huulet paksut, silmät suuret ja verestävät, ja he näyttävät paholaismaisilta. (Lyne 2001: 17 18; suom. Mika Orjala) Tämän värikkään luonnehdinnan aikaan Euroopassa ei tiedetty vielä juuri mitään Afrikasta, saati sitten Itä-Afrikasta ja Sansibarista. Eurooppalaiset eivät myöskään olleet mainittavasti tavanneet afrikkalaisia, joten ensitapaamiset saattoivat nostattaa hyvinkin lennokkaita mielikuvia. Sansibarin vanha pääkaupunki Unguja Ukuu sijaitsi noin 24 kilometrin päässä nykyisestä hallintopaikasta Sansibarin kaupungista (Zanzibar Town) etelään, Kiwani Bayn alueella. Nykyisen kaupungin sijaintipaikka olisi ollut turhan avoin ja haavoittuvainen saaren asuttaneille, kun taas Kiwani Bayssa asukkaat saivat tehokkaasti suojaa ympäristöstään. Unguja Ukuu ta suojelee matala vuoroveden hallitsema ranta, joka on laskuveden aikaan noin kilometrin levyinen. Uzi-saaren takaiset mangrovemetsiköt puolestaan tarjosivat Unguja Ukuun asukkaille turvallisen pakopaikan erinäisiä hyökkäyksiä vastaan. Hyökkäykset olivat tavallisia varsinkin portugalilaisten hallinnon aikaan. Portugalin siirtomaavallan aikakausi Portugalilaiset, jotka tulivat Sansibarilla tunnetuksi nimellä Wareno, kävivät saarella ensimmäisen kerran vuonna Vasco da Gama purjehti tuolloin Intiaan neljän aluksen ja 170 hengen suuruisen miehistön voimin Hyväntoivonniemen kautta Itä- Afrikan rannikolle vieraillen Sansibarin lisäksi myös Mosambikin sulttaanin luona, Mombasassa ja Malindissa. Portugalilaiset purjehtivat tämän jälkeen Afrikasta Intiaan, Kozhikoden kaupunkiin, ensimmäisinä eurooppalaispurjehtijoina. Vuoden kuluttua ensivierailusta Portugali otti Sansibarin siirtomaakseen. Huolimatta siitä, että portugalilaiset saivat pian tämän jälkeen haltuunsa rannikkokaupunkien kaupan, he eivät rohjenneet perustaa alueelle siirtokuntia tai tunkeutua Afrikan sisäosiin. Lukuisien löytöretkien tuloksena portugalilaiset pystyivät vakauttamaan asemansa Itä-Afrikassa, vaikka rannikkoalueiden asukkaat aktiivisesti vastustivatkin Portugalin läsnäoloa. 16

22 Mausteneilikoita, orjakauppaa ja löytöretkeilijöitä Kuva 1. Historiallinen kartta Intian valtamerestä ja sitä ympäröivistä alueista. Kartta kuvaa löytöretkien jälkeistä aikaa, kun kauppasuhteet olivat vakiintuneet Afrikan, Arabian, Aasian ja Euroopan välillä. Kauppareitit on merkitty sinisellä katkoviivalla ja alueittaiset vientituotteet sinisellä tekstillä. Kesä- ja talvimonsuunin vallitseva tuulensuunta on merkitty karttaan punaisella värillä. (Kartta: Mika Orjala) 17

23 Mika Orjala Kuva 2. Etualalla arabialaisten vuosina rakentama linnoitus Kivikaupungissa. Linnoitus rakennettiin sen jälkeen, kun portugalilaiset menettivät Ungujan hallinnan Omanin arabeille. Nykyään linnoituksen sisällä on lukuisia matkamuistomyymälöitä sekä ulkoilmateatteri. (Kuva: Mika Orjala) Portugalilaisten valtakausi jatkui vuoteen 1698, jolloin Muscatin imaami Seif bin Sultan valloitti Portugalin hallinnoimat alueet. Seif bin Sultanin laivasto valtasi pääasiallisen kohteen, Mombasan, lisäksi myös Ungujan, Pemban sekä Kilwan. Näiden valloitusten seurauksena portugalilaiset hylkäsivät koko Afrikan itärannikon Cabo Delgadosta pohjoiseen. Omanin arabien valtaannousua helpotti Portugalin tehoton siirtomaapolitiikka, sillä portugalilaisten syrjäyttäminen ei varmastikaan olisi onnistunut yhtä helposti, jos he olisivat perustaneet alueelle siirtokuntia. Vasta vuonna 1727, useiden yritysten jälkeen, portugalilaiset pääsivät jälleen hetkeksi valtaan Mombasassa, Sansibarilla sekä eräissä muissa rannikkokaupungeissa. Tästä vallanpalautuksesta tuli kuitenkin hyvin lyhytaikainen ja omanilaiset hallitsivat jälleen Ungujan saarta vuoteen 1744 mennessä ja sen sisarsaarta Pembaa puolestaan vuodesta 1823 alkaen. Portugalilaisten valtakausi päättyi viimein Omanin imaamien laajentaessa vaikutuspiiriään, joka ulottui Mogadishusta Cabo Delgadoon, noin 400 kilometriä Sansibarista etelään. Imaamien vaikutusvalta oli kuitenkin hyvin näennäistä ja muun mu- 18

24 Mausteneilikoita, orjakauppaa ja löytöretkeilijöitä assa Mombasa itsenäistyi vuonna 1746 imaami Ahmed bin Saidin hallintokauden aikana. Suurten suahilikaupunkien joukkoon ja orjakaupan keskiöön Vuoteen 1774 mennessä Omanin Busaidi-dynastian valtapiiri ulottui Sansibarille saakka. Busaidi-dynastian vallan kasvaessa Sansibarin paikallishallinto menetti samalla osin vaikutusvaltaansa. Sansibarin asema muuttui dramaattisesti 1800-luvun koittaessa. Sayyid bin Said nousi vuonna 1806 Omanin johtoon ja yhtenä hänen tavoitteistaan oli vahvistaa Omanin valtaa Itä-Afrikassa. Said hyödynsi tässä perinteikästä hajota ja hallitse -periaatetta; itäafrikkalaiset suahilikaupungit ja niiden johtavat perheet ajettiin kilpailemaan sekä taistelemaan keskenään. Seuraavaksi Sayyid bin Said päätti siirtää Omanin valtakunnan pääkaupungin Sansibarille, jolloin kaupungin taloudellis-poliittista merkitystä voitiin kehittää. Sekä Pemba että Unguja olivat jo muodostuneet merkittäviksi kaupankäynnin keskuksiksi, joten saariryhmän hallintaan kannatti sijoittaa voimavaroja. Omanin uusi sulttaani oli kaiken lisäksi kaukonäköinen diplomaatti. Hän solmi kauppasuhteita eurooppalaisten kanssa ja houkutteli intialaisia kauppiaita Sansibarille. Intialaiset tulokkaat muodostivatkin tärkeän osan Sansibarin tulevassa taloudellisessa kehityksessä. Sayyid bin Saidin rohkea päätös kannatti ja Sansibar osoittautui ajan myötä erittäin onnistuneeksi valinnaksi. Alueen asema kansainvälisenä kaupan keskuksena kehittyi ripeästi ja 1800-luvun kuluessa siitä tuli huomattavin kauppapaikka Afrikan itärannikolla. Itä-Afrikan rannikkoalueen suahilikaupungeilla oli ollut jo noin kahdentuhannen vuoden ajan tärkeä asema Intian valtamerialueen kaupankäynnissä, mikä samalla tarkoitti runsasta kulttuurienvaihtoa. Muun muassa persialaiset, juutalaiset, hindut ja arabit purjehtivat laajalti Intian valtamerellä perustaen kaupankäyntikeskuksia rannikkoalueille. Keskeisiin kauppatavaroihin kuuluivat varsinkin kiinalainen posliini, saviruukut, taatelit, mausteet, eläinten taljat, norsunluu, kulta, kookospähkinät ja viljatuotteet. Mikään edellä mainituista myyntiartikkeleista ei kuitenkaan noussut yhtä keskeiseen ja kuuluisaan asemaan kuin orjakauppa. Orjakaupasta tuli kansainvälisestikin katsottuna huomattava liiketoimi viimeistään 1700-luvun kuluessa sekä Afrikan länsi- että itärannikoilla. Afrikan keskiosista vietiin orjakaravaaneja rannikon kauppakeskuksiin, joista orjia laivattiin eri puolille maailmaa. Muutamina esimerkkeinä mainittakoon Karibianmeren saarten, Pohjoisja Etelä-Amerikan sekä Etelä-Afrikan plantaasit, minne buurit hankkivat orjatyövoimaa Afrikan lisäksi myös Intiasta. Orjakauppa kukoisti myös arabimaissa, Persiassa, Kiinassa, Thaimaassa, Burmassa sekä muualla Aasiassa luvun puolivälissä Sansibar oli tärkein ja suurin orjien kauttakulkusatama Itä-Afrikassa. On arvioitu, että jopa noin orjaa myytiin Sansibarin kautta vuosina Itä-Afrikan rannikon kauppapaikkojen menestyksellistä asemaa tuki se tosiasia, että 19

25 Mika Orjala hyvin harvat ei-afrikkalaiset uskaltautuivat tunkeutumaan rannikkoseuduilta syvemmälle sisämaahan esimerkiksi orjien, norsunluun tai kullan perässä. Afrikkalaisten annettiin hoitaa tavaratoimitukset rannikolle, mistä ulkomaalaiset kauppiaat sitten kuljettivat kauppatavarat eteenpäin. Vihamieliset afrikkalaisheimot, salaperäiset trooppiset taudit ja vaikeakulkuinen maasto toimivat tehokkaina psykologisinakin esteinä muun muassa eurooppalaisille valloittajille. Tämän vuoksi Sansibar toimi turvallisen sijaintinsa vuoksi monen tutkimusmatkailijan lähtö- ja paluupaikkana: esimerkiksi skotlantilainen David Livingstone ( ) ja walesilainen Henry Morton Stanley ( ) lähtivät tutkimaan Afrikan sisäosia maustesaarilta käsin. Saaren asukkaista Nykypäivän Sansibar on kiehtova sekoitus afrikkalaista, arabialaista, intialaista sekä eurooppalaista kulttuuria. Afrikkalaisperäisten saarelaisten katsotaan periytyvän Itä-Afrikasta saapuneista orjista, siirtolaisista sekä saarelle aikaisemmin muuttaneista mannerafrikkalaisista. Ensimmäiset alueelle tulleet afrikkalaiset muuttivat Tumbatun pikkusaarelle sekä Ungujan länsiosaan, Manner-Tansaniaa vastapäätä. Nämä mannerafrikkalaiset on myöhemmin jaettu Watumbatun sekä Wadahimun kieliryhmiin, erityylisiin murteisiin pohjautuen. Aikaa myöden Watumbatun kieliryhmän edustajat asuttivat Ungujan pohjoisosat sekä Pemban eteläosia. Wadahimukieliryhmään kuuluvat levittäytyivät puolestaan Ungujan keski-, itä- ja eteläosiin halliten noin 60 prosenttia saaren pinta-alasta. Kolmas merkittävä suahilikieliryhmä, Wapemba, asutti Pemban länsi-, pohjois- ja itäosat. Näiden kolmen kieliryhmän yhteensulautumisten seurauksena syntyi neljäs murreryhmä nimeltään Washirazi. Historiallisesti katsottuna Ungujan ja Pemban alkuperäisasukkaat kuuluvat Itä-Afrikan rannikolla ja Intian valtameren saarilla asuvaan suahilisivilisaatioon, joka ulottui Sofalasta Mogadishuun. Myös Komorien saariryhmä, joka sijaitsee luoteeseen Madagaskarista, kuului tähän suahilisivilisaatioon. Saarille saapui 700-luvun kuluessa arabialaisia/persialaisia, jotka pakenivat Arabian niemimaalta profeetta Muhammedin kuoleman jälkeisiä uskonnollisia levottomuuksia. Tiettävästi maailman ensimmäinen eteläisen pallonpuoliskon moskeija rakennettiin juuri Sansibarille, jonka asukkaista pääosa on vielä nykyäänkin islaminuskoisia. Omanista saapuneet arabialaiset kuuluivat yleensä maata omistavaan yläluokkaan, ja heillä oli tavallisesti runsaasti myös poliittista vaikutusvaltaa. Sansibarin kansanryhmistä juuri omanilaisia arabeja oli eniten hallinnossa; esimerkiksi intialaisia ja afrikkalaisia oli huomattavasti vähemmän johtavassa asemassa. Yläluokkaisen arabivähemmistön lisäksi Sansibarilla eli myös alempiluokkaisia arabeja, jotka olivat tavallisesti Jemenistä. He olivat saarella yleinen näky kauppiaina, maanviljelijöinä, kadunlakaisijoina sekä muiden vähäpätöisten töiden suorittajina. Sansibarille tuli Komorien saarilta myös Ngazidja-arabeja, jotka väittivät omaavansa arabialaisia sukujuuria. He olivat pääosin kirjanoppineita, jotka toimivat islamin- 20

26 Mausteneilikoita, orjakauppaa ja löytöretkeilijöitä Kuva 3. Sansibarin ensimmäinen moskeija rakennettiin arvioiden mukaan 1100-luvulla Kizimkaziin, missä se on edelleen käytössä 1700-luvulla tapahtuneiden kunnostustöiden jälkeen. (Kuvat: Mika Orjala) uskon opettajina. Arabit saivat muuhun väestöön nähden poliittisia ja taloudellisia vapauksia, joten moni afrikkalaissyntyinenkin sansibarilainen pyrki vakuuttamaan viranomaiset arabialaisuudestaan. Pemban saarella ei ollut samanlaista heterogeenisyyttä eri väestöryhmien välillä, sillä seka-avioliitot esimerkiksi arabien ja afrikkalaisten välillä olivat huomattavasti yleisempiä kuin Ungujan saarella. Tilanne johtui osittain siitä, että kalastusta ja maanviljelyä lukuun ottamatta tärkeimmät talous- ja hallintoasiat hoidettiin Ungujan saarella, joten väestöryhmillä ja/tai yksittäisillä ihmisillä ei juuri ollut tarvetta sosioekonomisen aseman ylenpalttiselle korostamiselle. Sansibarille saapui 1770-luvulta alkaen intialaisia kauppiaita, jotka vähitellen syrjäyttivät afrikkalais- ja arabialaisperäiset kauppiaat tärkeimmillä kauppa-aloilla. Pääosin Intiasta saapuneet hyvin koulutetut tulokkaat saavuttivat nopeasti huomattavan roolin maustesaarien talouselämässä. Intialaiset kauppiaat hoitivat rahanlainausta, karavaanien varustelemista Manner-Afrikassa, kiinteistökauppaa, laivanvarustusta, viljelyplantaasien rahoitusta, pankkitoimintaa sekä kotimaan- että ulkomaankaupankäyntiä. Intialaiset olivat yleinen näky myös käsityöammattilaisina, kuten kultaseppinä, jalokivikauppiaina, ruukuntekijöinä ja muurareina. Sansibarilla 21

27 Mika Orjala asui vuoteen 1871 mennessä noin kaksi ja puolituhatta aasialaista, joiden osuus alueen taloudellisessa kehityksessä oli korvaamattoman tärkeä. Heidän merkittävä asemansa sansibarilaisessa talouselämässä ei hiipunut edes silloin, kun brittiläiset, saksalaiset, ranskalaiset sekä amerikkalaiset saivat jalansijaa Sansibarilla. Oli varsin yleistä, että intialaiset kauppiaat hoitivat eurooppalaisten virkaveljiensä talousasioita, toimien esimerkiksi kaupanvälittäjinä ja tavarantoimittajina. Taria Topan oli luultavasti kuuluisin kaikista intialaisista talouspohatoista Sansibarilla. Hän toimi muun muassa Tippu Tipin ja Rumalizan rahoittajana, jotka olivat nimekkäitä orja- ja norsunluukauppiaita. Sansibarin kokonaisväkiluku oli 1830-luvun aikalaisarvioiden mukaan noin , josta merkittävä osa asui Kivikaupungissa (Stone Town), Sansibarin tärkeimmässä ja suurimmassa kaupunkiasutuskeskittymässä. Tähän lukumäärään ei kuitenkaan sisälly orjia, joita oli saarella varovaisestikin arvioituna useita kymmeniä tuhansia. Sansibarilla myytiin parhaimmillaan jopa orjaa vuodessa ja 1870-luvuilla, joten saarten todellinen väkiluku saattoi olla huomattavan suuri. Joka tapauksessa maustesaarilla asui runsaasti enemmän orjia kuin vapaita kansalaisia. Orjien suuri lukumäärä mahdollisti muun muassa tehokkaan mausteneilikkaviljelyn, johon tarvittiin runsaasti työväkeä ja 1900-lukujen taitteessa saarille jouduttiin kuitenkin hankkimaan lisätyövoimaa Tanganjikasta (Tansanian mannerosa), Kongosta, Mosambikista, Malawista, Keniasta ja Ugandasta. Tämä oli seurausta siitä, että Iso-Britannia julisti orjakaupan ja orjien pitämisen laittomaksi, mikä puolestaan synnytti huomattavan työvoimapulan rahakasviplantaaseilla. Vuoden 1948 väestölaskennan mukaan Ungujan saarella oli siirtolaista ja Pemban saarella puolestaan Molempien saarien kokonaisväestömäärä oli yhteensä Nopean väestönkasvun taustalla oli vapautettujen orjien suuri määrä, jotka huomioitiin myös väestönlaskennassa. Eurooppalaisia oli tuolloin Sansibarilla vain 296. Kyläyhteisöistä Ungujan ja Pemban saarien kyläyhteisöt olivat 1700-luvulle tultaessa pienikokoisia ja toisistaan erillisiä, itsenäisiä toimijoita. Niiden talous pohjautui kyläläisten yhteistyöhön ja omavaraisuuteen. Kylien maa-alueet olivat tavallisesti yhteistä omaisuutta; tällaista maata kutsuttiin uwanda-nimellä. Yksittäiset perheet omistivat puolestaan ns. kiambo-maata, jossa he saattoivat viljellä esimerkiksi hedelmäpuita. Kiambomaata viljeltiin yleensä pysyvästi kesantokiertoa käyttäen, varsinkin jos maaperä oli niin hedelmällistä, ettei kiertoviljelyä tarvittu. Kyläyhteisön omistamilla uwandamaa-alueilla käytettiin puolestaan kierto- eli kaskiviljelyä. Näitä alueita saattoivat käyttää erillistä maksua vastaan myös kyläyhteisön ulkopuoliset henkilöt. Sansibarin kyläyhteisöjen sosiaalinen koostumus oli eri kylissä samankaltainen. Mvyale-niminen korkea-arvoinen kyläyhteisön jäsen kontrolloi uwanda-maan käyt- 22

28 Mausteneilikoita, orjakauppaa ja löytöretkeilijöitä Kuva 4. Kalastajia Dhowveneissä. (Kuva: Nora Fagerholm) töä. Kylän vanhimmat, watu wanne, hallinnoivat puolestaan muuta kylän elämää. He muun muassa perivät maankäyttöveroa kyläyhteisön ulkopuolisilta ihmisiltä, jos näillä oli kylän alueella esimerkiksi viljelyksiä. Sheha, kylän hallinnollinen johtaja, valittiin puolestaan ylempien hallintovirkamiesten toimesta. Tämä hallinnollinen tehtävä on vielä nykyäänkin käytössä kylissä: sheha huomioi toiminnassaan sekä kylän sisäiset että ulkopuoliset asiat ja toimii eräänlaisena kunnanjohtajana. Kalastaminen oli keskeinen elinkeino (rannikko)kyläyhteisöissä. Kalastusalueissa 23

29 Mika Orjala Kuva 5. Mausteneilikoiden kuivatusta. (Kuva: Nora Fagerholm) käytettiin samanlaista uwanda- ja kiambo-alueenomistushallintaa kuin maanviljelyn yhteydessä. Paikalliskylän perheillä oli nautintaoikeus laskuveden aikaan tapahtuvaan rantakalastukseen. Nämä rannikkovesien kiwanja-alueet olivat kiambo-alueiden tapaan yksittäisten perheiden omistuksessa. Rannikosta etäämpänä sijaitsevia kalastusvesiä saattoivat sen sijaan käyttää kaikki halukkaat. Kalastuksessa käytettiin tavallisesti kahdentyyppisiä veneitä: ngalawa-veneitä, joissa käytetään tukiponttooneita tasapainottamaan kapeaa alusta, ja dhow-purjealuksia, jotka ovat kooltaan isompia ja leveämpiä. Jälkimmäisessä venetyypissä ei käytetä tukiponttooneita. Runsaasti kalastetuilla alueilla käytettiin välillä pyyntirajoituksia, jolloin kalastusvesiä ei kylänvanhimpien tekemän yhteisen sopimuksen mukaan hyödynnetty. Tällöin pyyntialueita voitiin elvyttää, aivan samalla tavoin kuin kesantokiertoa käytetään maanviljelyksessä. 24

30 Mausteneilikoita, orjakauppaa ja löytöretkeilijöitä Sansibarilaiset kyläyhteisöt olivat 1700-luvulle tultaessa pitkälle omavaraisia erilaisten käsitöiden tuottamisessa. Esimerkiksi saviesineitä valmistettiin arkeologisten löytöjen perusteella viimeistään luvuilla. Kyliin muodostui erityyppisiä ammattiryhmiä, joiden ammattitaito saattoi olla hyvinkin korkea esimerkiksi paikallisten kyläseppien metallitöitä vietiin lähialueiden ohella myös ulkomaille. Joillakin seuduilla maataloustuotteita sekä kangas- ja metallikäsitöitä saatiin valmiiksi niin runsaasti, että niitä voitiin viedä huomattavissa määrin Sansibarin ulkopuolelle. Esimerkiksi Pembalta vietiin runsaasti viljaa Kenian Mombasaan sekä Arabian niemimaalle ja 1800-luvun kuluessa Pemban elintarvikevienti siirtyi kaukomaiden sijaan naapurisaarelle, kun Sansibarin Kivikaupunki laajeni ja sen asukasluku kasvoi. Samalla Sansibarista tuli Afrikan itärannikon tärkein kauppapaikka. Tätä edesauttoi se, että imaami Said bin Sultan siirrätti sinne hovinsa ja alkoi aktiivisesti edistämään saaren hallinnollista merkitystä sekä sen roolia kansainvälisenä tavaranvälittäjänä ja -tuottajana. Yksi tunnetuimmista sansibarilaisista vientituotteista oli mausteneilikka, jota kuljetettiin saarilta ympäri maailmaa. Mausteneilikoita ja orjatyövoimaa Neilikkaviljelmille tarvittiin runsaasti orjatyövoimaa, jota kuljetettiin saarille tuhansittain. Sansibarilta puolestaan kuljetettiin ulkomaille satojatuhansia orjia. Arvioiden mukaan Afrikasta vietiin ja 1800-lukujen välisenä aikana esimerkiksi Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan noin 9 12 miljoonaa orjaa. Itä-Afrikan ja Intian valtameren puolella käyty orjakauppa oli vielä vilkkaampaa: mahdollisesti jopa miljoonaa ihmistä vietiin orjina Intian valtameren, Punaisen meren sekä Saharan kautta Afrikan ulkopuolelle vuosisatojen kuluessa. Orjien kauttakulkupaikkoja oli lukuisia, eli kaupankäynti ei ollut ainoastaan Sansibarin varassa. Huolimatta siitä, että Isossa-Britanniassa julistettiin vuonna 1807 orjakaupan olevan laitonta kaikilla sen hallitsemilla alueilla, orjia laivattiin yleisesti vielä 70 vuotta julistuksen jälkeenkin Intian valtamerellä. Itä-Afrikan, ja erityisesti Sansibarin, alueella harjoitettu orjakauppa saatiin pääosin tyrehdytettyä vasta 1870-luvulla, kun Ison-Britannian laivasto järjestelmällisesti jahtasi orjakauppiaita. Esimerkiksi Atlantin valtamerellä Ison-Britannian Länsi-Afrikan laivasto-osasto otti kiinni vuosien aikana noin orjalaivaa ja vapautti arviolta orjaa. Orjakaupan muuttuminen laittomaksi heikensi orjien myyntiä myös Itä-Afrikan puolella. Tämä pakotti monen sansibarilaisen kauppiaan muuttamaan liikesuunnitelmiaan, sillä orjien kysynnän hiipuminen merkitsi samalla myös jo myytävänä olevien orjien arvon pienentymistä. Sansibarille perustettiinkin enenevässä määrin sokeriruoko- ja neilikkapuuplantaaseja, jotta menetetylle tulonlähteelle saatiin korvaavia tuloja. Ensimmäiset neilikkapuutaimet tuotiin Sansibarille vuonna 1812, minkä jälkeen mausteneilikan tuotanto kasvoi saarilla huomattavan nopeasti. Myös Pemballe vietiin neilikantaimia, ja 1840-luvun loppuun mennessä jo 2/3-osaa saaresta oli raivattu neilikkaplantaaseiksi. 25