Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin."

Transkriptio

1 Joutsan kunnanhallitus, Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Joutsan kunnanhallitus, Kunnanvaltuusto TEOLLISUUSHALLIN RAKENTAMINEN MV-LAITE OY:LLE 83/68/682/2005 (Asian valmistelija tekninen johtaja Antero Korhonen, puh ) KH 257 MV-Laite Oy / Veli-Matti Rantamäki on esittänyt seuraavaa: Yrityksemme tuotannon kasvaessa ja toiminnan laajetessa toimitilamme Valtatie-4 varrella Linjalassa ovat liian pienet ja epäkäytännölliset. Jotta pystymme toimimaan täysipainoisesti ja toimittamaan asiakkaillemme kaikki tilatut tuotteet, tarvitsemme uudet isommat toimitilat. Metallialan yritys työllistää tällä hetkellä keskimäärin 9 henkilöä. Uusiin, suurempiin toimitiloihin siirtymisen jälkeen tarvitsemme työvoimaa 3-5 henkilöä lisää eli yhteensä yrityksessä olisi työpaikkaa. Tarkemmat, yritystä koskevat tiedot ilmenevät liiteaineistosta, joka on toimitettu kunnan elinkeinojohtajalle. Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Pyydämme kunnioittavasti, että Joutsan kunta rakentaisi yrityksellemme tarpeelliset uudet toimitilat. Rakennushanke on jo pääosin valmiiksi suunniteltu ja sille on tontti varattuna Karimäen alueelta sekä rakennuslupa on myönnetty. Rakentamisaikataulu on ajateltu toteutettavaksi siten, että uudet toimitilat olisivat valmiina keväällä 2005." Kirjeen mukaan yritys on halukas vuokraamaan rakennuksen kunnalta. Myös kiinteistön lunastaminen määräajassa voi tulla kysymykseen. Hankkeen toteuttamisesta on laadittu sopimusluonnos, joka on esityslistan liitteenä nro 1. Suunnitellun teollisuushallin laajuus on m2 ja kustannusarvio alv 0 % on euroa. Sopimusluonnoksen mukaan yritys tekee / teettää kustannuksellaan hallin suunnitelmat ja kunta rakennuttaa hallin. Yritys vuokraa teollisuushallin tontteineen viideksi vuodeksi ja vuokra-aika jatkuu tämän jälkeen kaksi vuotta kerrallaan, jollei sitä jommalta kummalta puolelta irtisanota. Yritys maksaa vuokraa kunnalle rakennushankkeen kokonaiskustannuksista laskettuna 12 kuukauden euribor-korkoa vastaavan määrän lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä.

2 Yritys sitoutuu kuuden kuukauden vuokravakuuden. Luonnoksen mukaantämän sopimuksen ehtona on se, että kunta saa rakentamiseen TE-keskuksen investointiavustuksen vähintään 15 prosentin suuruisena. Elinkeinotoimikunta on valmistellut asiaa ja päättänyt esittää rakennushankkeen toteuttamista kunnan toimesta. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Joutsan kunta rakentaa ja vuokraa MV-Laite Oy:lle teollisuushallin tontille, joka sijaitsee Karimäessä Nelostien varrella. Kunnanhallitus esittää, että hankkeesta solmitaan liitteen nro 1 mukainen sopimus teollisuushallin rakentamisesta ja vuokraamisesta. Samoin kunnanhallitus esittää, että hankkeen kustannukset huomioidaan vuoden 2005 talousarviossa. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirjan liitteenä nro 1 on sopimusluonnos teollisuushallin rakentamisesta ja vuokraamisesta. KV 54 Esityslistan liitteenä nro 2 on sopimusluonnos teollisuushallin rakentamisesta ja vuokraamisesta. Hyväksyttiin. Tekn. ltk 5 Joutsa on sitoutunut rakentamaan MV-Laite Oy:lle teollisuushallin Karimäen alueelle. Sopimuksen mukaan yrittäjä hankkii kaikki suunnitelma-asiakirjat. Kunta rakennuttaa hallin yrittäjän suunnitelmien pohjalta. Yrittäjällä on sopimuksen mukaan oikeus olla läsnä urakkatarjousten avaustilaisuudessa ja hyväksyä tai hylätä voittaneet tarjoukset. Sopimus hallin rakentamisesta on ehdollinen siten, että sopimus astuu voimaan jos kunta saa rakentamiseen TE-keskuksen inventointiavustusta vähintään 15 % rakentamiskustannuksia. Ehdotus: Lautakunta päättää rakennuttaa hallin KVR-rakentamisena, kuitenkin poiketen normaalista KVR-urakasta siten, että MV-Laite toimittaa rakennuttajalle urakkatarjouspyyntöä varten tarvittavat suunnitelmat ja muut tarjouspyyntöön tarvittavat asiakirjat. KVR-urakassa valittu urakoitsija vastaa toteutuksesta "avaimet käteen" periaatteella. Rakennuttajan tehtäväksi jää laadun valvonta. KVR-urakka mahdollistaa urakoitsijalle ja samalla rakennuttajalle edullisimman vaihtoehdon juuri tällaisessa rakentamistapauksessa, jossa MV-Laitteella ei ole omaa koordinaattoria rakennushankkeeseen mutta se kuitenkin toimittaa rakennushankkeen suunnitelmat. Hyväksyttiin.

3 KH 151 Tekninen johtaja on pyytänyt KVR-urakkatarjoukset MV-Laite Oy:n teollisuushallista Urakkatarjoukset pyydettiin kuudelta rakennusliikkeeltä. Urakkatarjouksia saatiin kolmelta rakennusliikkeeltä. Urakkatarjoukset ovat pohjautuneet Joutsan Rakentajapalvelu Oy:n MV-Laite Oy:lle laatimiin luonnossuunnitelmiin. Edullisimman urakkatarjouksen hinta on Kunta on teetättänyt Joutsan Rakentajapalvelu Oy:llä yhteenvedon hallin kokonaiskustannuksista (urakkatarjous + MV-Laite Oy:n omat kiinteästi rakennukseen kuuluvat laitteet + liittymismaksut). Yhteenvedon mukaisesti hallin kokonaiskustannus on Keski-Suomen TE-keskus on myöntänyt kunnalle investointiavustusta hallin rakentamista varten. Tekninen lautakunta on päättänyt hallin rakennuttamiseen KVR-urakkana suunnittelun ja rakennustyön aloittamisen nopeuttamiseksi. KVR-urakkahintaan sisältyvät suunnitelmat maksaa MV-Laite hallin maksusuorituksen yhteydessä kokonaiskustannuksista käydyissä neuvotteluissa, johon osallistuivat Veli-Matti Rantamäki, Pentti Kuurne ja Antero Korhonen. MV-Laitteen yrittäjä Veli-Matti Rantamäki hyväksyi hallin kokonaiskustannuksiksi 2,1 milj. euroa. Elinkeinojohtaja Eero Ahola on selvittänyt mahdollisuutta kohonneiden kustannusten mukaiseen rakentamisen investointiavustukseen. TE-keskus on ilmoittanut, että yli 1,7 milj. euroa olevat investoinnit menevät ministeriön päätettäviksi. Ennen uuden investointiavustuksen esittämistä ministeriölle tulisi nyt voimassa oleva investointiavustuspäätös purkaa. Myönteisen investointipäätöksen saaminen ministeriöltä on epävarmaa. Liitteenä: Joutsan Rakentajapalvelu Oy:n laskelma kokonaiskustannuksiksi. Kaikki esitetyt rahasummat ovat alv 0%. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy MV-Laite Oy:n hallin kokonaiskustannuksiksi 2,1 milj. euroa ja myöntää rakentamiseen lisämäärärahaa Kunnanhallitus päätti, että asian käsittelyä siirretään ja neuvotellaan yrittäjän kanssa teollisuushallin kustannusten karsimismahdollisuuksista. Merkitään pöytäkirjaan, että Terttu Hentinen poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi Reijo Hamina. Khall 165 Hankkeesta on neuvoteltu yrittäjän kanssa ja yrittäjä on luvannut hankkia osan halliin tulevista varusteista omalla kustannuksellaan. Kunnalle jäävä kustannusarvio olisi 1,9 m.

4 Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy MV-Laite Oy:n hallin kokonaiskustannuksiksi 1,9 m ja myöntää rakentamiseen lisämäärärahaa Jari Reponen esitti Salme Satusaaren kannattamana, että asia palautetaan teknisen lautakunnan valmisteltavaksi ohjeena, että hanke toteutetaan jaetuilla urakoilla ja urakkakilpailun hoitaa tekninen johtaja. Puheenjohtaja totesi, että asiassa on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuuotoäänestyksen, jossa ne jotka kannattavat kunnanjohtajan ehdotusta äänestävät Jaa, ja ne jotka kannattavat jari Reposen ehdotusta äänestävät Ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin neljä Jaa-ääntä ja neljä Ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että puheenjohtajan äänen ratkaistessa kunnanhallitus hyväksyy Jari Reposen ehdotuksen. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä nro 6. Merkitään pöytäkirjaan, että Terttu Hentinen poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Reijo Hamina. Merkitään pöytäkirjaan, että elinkeinojohtaja Eero Ahola ja tekninen johtaja Antero Korhonen esittelivät asiaa kokouksen ollessa keskeytettynä. Tekltk 60 Joutsan kunta on sitoutunut rakentamaan MV-Laite Oy:lle teollisuushallin Karimäen alueelle. Sopimuksen mukainen alustava kokonaishinta on ,85, alv 0 %. Sopimuksen mukaan yrittäjä hankkii kaikki suunnitelma-asiakirjat. Kunta rakennuttaa hallin yrittäjän suunnitelmien pohjalta. Yrittäjälle on sopimuksen mukaan oikeus olla läsnä urakkatarjousten avaustilaisuudessa ja hyväksyä tai hylätä voittaneet tarjoukset. Lautakunta päätti kokouksessaan rakennuttaa hallin KVR-urakasta siten, että MV-Laite toimittaa rakennuttajalle urakkatarjouspyyntöä varten tarvittavat suunnitelmat ja muut tarjouspyyntöön tarvittavat asiakirjat. KVR-urakassa valittu urakoitsija vastaa toteutuksesta "avaimet käteen" periaatteella. Rakennuttajan tehtäväksi jää laadun valvonta. KVR-urakka mahdollistaa urakoitsijalle ja samalla rakennuttajalle edullisimman vaihtoehdon juuri tällaisessa rakentamistapauksessa, jossa MV-Laitteella ei ole oma koordinaattoria rakennushankkeeseen mutta se kuitenkin toimittaa rakennushankkeen suunnitelmat. Tekninen johtaja on pyytänyt urakkatarjoukset kuudelta rakennusurakoitsijalta. Tarjoukset saatiin kolmelta

5 rakennusurakoitsijalta. Tarjoukset avattiin ja tarjousten avauksesta laadittiin avauspöytäkirja. Veli-Matti Rantamäki MV-Laite Oy:stä oli mukana tarjouksia avattaessa. Tarjousten avauspöytäkirja esitellään kokouksessa. Edullisimman tarjouksen mukainen urakkatarjoushinta on , alv 0 %. Lisäksi urakkatarjouspyyntöön kulumattomia rakennuttajan kustannuksia on rakennushankkeen kokonaishinnaksi muodostuu Veli-Matti Rantamäki, kunnanjohtaja, tekninen johtaja ja elinkeinojohtaja ovat yhdessä yrittäneet etsiä ratkaisumallia puuttuvan rahoituksen löytämiseksi. Rahoituksen järjestyttyä urakoitsijan valinta olisi tullut teknisen lautakunnan käsittelyyn. MV-Laitteen hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Rantamäki toimitti Joutsan kunnanhallitukselle kirjelmän, jossa hän ilmoitti, ettei hän hyväksy avattuja KVR-urakkatarjouksia. Kirjelmän mukaan rakennushankkeen kokonaiskustannukset nousevat euroon ja näin ollen hankkeen toteuttaminen tehdyn sopimuksen puitteissa ei ole mahdollista. Kunnanhallitus on käsitellyt hallin rakentamista kokouksessaan lisärahoituspäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus on päättänyt, että tekninen lautakunta valmistelee hallin rakennuttamisen teknisen johtajan johdolla osaurakoina. Teknisen johtajan ehdotus: Lautakunta antaa teknisen johtajan tehtäväksi neuvotella MV-Laite Oy:n kanssa hallin suunnittelusta ja urakka-asiakirjoista sekä pyytää uudet, muuttuneen tilanteen mukaiset urakkatarjoukset. Keskustelun jälkeen tekninen johtaja teki uuden ehdotuksen; Lautakunta antaa teknisen johtajan tehtäväksi neuvotella MV-Laite Oy:n kanssa hallin suunnittelusta ja urakka-asiakirjoista ja tuo neuvottelutuloksen päätettäväksi teknisen lautakunnan kokoukseen Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin. Tekltk 63 Tekninen johtaja on neuvotellut MV-Laitteen Veli-Matti Rantamäen kanssa teollisuushallin rakentamiseen liittyvistä asioista. Neuvottelussa oli mukana myös elinkeinojohtaja Eero Ahola sopimuskysymyksiin liittyvien asioiden johdosta. Neuvottelussa todettiin, että MV-Laitteen kanta teollisuushallin

6 rakentamiseen on Veli-Matti Rantamäen Joutsan kunnanhallitukselle toimittaman kirjelmän mukainen. Kirjelmässään Rantamäki peruu lähettämänsä kirjelmän, jossa hän ilmoitti, ettei hän tule hyväksymään kunnan pyytämiä urakkatarjouksia yrittäjän ja kunnan välisen sopimuksen 9 :ään viitaten. Rakentamiskustannuksista todettiin, että hankekustannusarvion ( ) laskelmasta MV-Laitteen kustannuksiin (yrittäjän hankinnat) kuuluvat ennakkosuunnittelu alv 0 %, raepuhaltamon ja maalaamon laitteet alv 0 % ja siltanosturit alv 0%. MV-Laitteen hankintojen osuus alv 0 %, vähentää kunnan osuudeksi jäävän hankekustannuksen ,00 :ksi alv 0 %. Kunnanvaltuuston hyväksymän MV-Laite Oy:n ja kunnan välisen rakentamissopimuksen mukaan alustava hankekustannus on , alv 22 %. Rakentamisen toteuttamiseen tarvittavan lisämäärärahan tarve on ,25 alv 0 %. Elinkeinojohtaja Eero Ahola valmistelee kunnanhallitukselle MV-Laitteen ja kunnan väliseen rakentamissopimukseen tehtävät neuvottelun mukaiset tarkennukset. Teknisen johtajan ehdotus: Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnahallitus muuttaisi MV-Laitteen ja kunnan välistä rakentamissopimusta siten, että hallin kokonaiskustannusarvio on alv 0 %. Lautakunta hyväksyi teknisen johtajan ehdotuksen. Khall 184 Tekninen johtaja on pyytänyt Controlteam Oy / Tarmo Niskakangasta tekemään MV-Laitteen tämänhetkisten suunnitelmien pohjalta reaaliaikaisen, puolueettoman kustannuslaskelman hallin rakennuskustannuksista (valmistuu kokoukseen). Laskelmassa huomioidaan hallin kokonaiskustannus (sisältäen kaikki rakennuttajan kustannukset) sekä erikseen KVR-urakan rakennuskustannus pidetyssä teknisen johtajan ja Veli-Matti Rantamäen välisessä neuvottelussa, jossa oli mukana myös elinkeinojohtaja Eero Ahola, Rantamäki ilmoitti hyväksyvänsä uuden kokonaiskustannusarvion, , alv 0 %. Controlteam Oy / Mikko Rajaniemi oli kokouksessa läsnä esittelemässä hallin kustannuslaskelmaa. Vs.kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen ja esittää kunnanvaltuustolle ,25 :n lisämäärärahan myöntämistä

7 rakentamishankkeelle. Lisäksi kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto antaa kunnanhallitukselle valtuudet muuttaa MV-Laitteen sopimusta tarvittavilta osin. Jari Reponen esitti, että asian käsittelyä siirretään, kunnes uusi sopimus MV-Laite Oy:n kanssa on tehty ja tuotu kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Salme Satusaari kannatti Jari Reposen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että asiassa on suoritettava äänestys. Hän esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen jossa ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat Jari Reposen ehdotusta äänestävät Ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkaminen sai viisi ääntä ja Jari Reposen ehdotus neljä ääntä. Äänestysluettelo on liitteenä nro 1. Jari Reponen esitti, että lisämäärärahaa ei myönnetä ja hanke toteutetaan erillisurakoina nykyisen määrärahan puitteissa.reijo Hamina ja Salme Satusaari kannattivat Jari Reposen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että asiassa on suoritettava äänestys. Hän esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen jossa ne, jotka kannattavat vs. kunnanjohtajan ehdotusta äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat Jari Reposen ehdotusta äänestävät Ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä kunnajohtajan ehdotus sai viisi ääntä ja Jari Reposen ehdotus neljä ääntä. Äänestysluettelo on liitteenä nro 2. Puheenjohtaja totesi, että vs.kunnanjohtajan ehdotus on tullut kunnanhallituksen päätökseksi asiassa. Salme Satusaari jätti asiasta eriävän mielipiteen, liitteenä nro 2a. Merkitään pöytäkirjaan, että Terttu Hentinen poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Reijo Hamina. Varajäsenenä toimi Tauno Kuitunen. Kvalt 56 Esityslistan liitteenä nro 1 on Salme Satusaaren eriävä mielipide. Esityslistan liitteenä on Insinöörityö Controlteam Oy:n laatima kustannusarvio. Merkitään pöytäkirjaan, että Terttu Hentinen poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Varajäsen Pirkko Päiviö oli kokouksessa läsnä tämän pykä län käsittelyn ajan.

8 Pekka Lankia kertasi puheenvuorossaan hankkeen historiaa ja totesi, että Keskustan valtuustoryhmä kannattaa kunnanhallituksen esitystä asiasta. Reijo Hamina totesi puheenvuorossaan, että SDP:n valtuustoryhmä hyväksyy kunnanhallituksen esityksen sillä ehdolla, että ennen päätöksen voimaantuloa on esitettävä yrityksen kanssa neuvoteltu uusi sopimusluonnos ja sopimus hallin vuokraamisesta. Jari Reponen esitti, että hallin kustannusarvio pyrittäisiin pitämään entisen määrärahan puitteissa ja hanke kilpailutettaisiin osaurakoina, jolloin saataisiin edullisempi ratkaisu. Pekka Huikko kannatti esitystä. Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa Reijo Hamina totesi, että SDP:n valtuustoryhmän ehdotus on kunnanhallituksen esitystä vastaava, joten siitä ei tarvitse erikseen äänestää. Puheenjohtaja totesi, että asiassa on suoritettava äänestys. Hän esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen jossa ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat Jari Reposen esitystä äänestävät Ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 23 Jaa -ääntä, 3 Ei -ääntä ja yksi tyhjä ääni. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä nro 3. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen esitys asiassa on tullut kunnanhallituksen päätökseksi. Salme Satusaari ilmoitti jättävänsä asiasta vastaavan eriävän mielipiteen, jonka hän on jättänyt jo kunnanhallituksen käsittelyvaiheessa. Eriävä mielipide on pöytäkirjan liitteenä nro1. Pekka Huikko ilmoitti, että hän yhtyy Salme Satusaaren eriävään mielipiteeseen.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Kunnanhallitus 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Kunnanhallitus 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 Tekninen lautakunta 67 15.08.2005 Kunnanhallitus

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Kunnanhallitus 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Kunnanhallitus 184 25.07.2005 TEOLLISUUSHALLIN RAKENTAMINEN MV-LAITE OY:LLE 83/68/682/2005 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa: Kunnanhallitus 246 31.10.2005 Kunnanhallitus 173 04.09.2006 Kunnanvaltuusto 35 09.10.2006 KIRKONSEUDUN KAAVA-ALUEEN KORTTELI NRO 48 ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN 164/62/622/2005 Kunnanhallitus 12.01.2004 10

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekninen lautakunta 79 27.11.2008 Tekninen lautakunta 84 18.12.2008 Tekninen lautakunta 25 25.02.2009 OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekltk 79 Konetyö

Lisätiedot

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa. Palvelutuotannon lautakunta 63 16.06.2016 Kunnanhallitus 247 208.2016 Kantvikin päiväkoti laajennus ja korjaus, lisämääräraha vuodelle 2016 (kv) 148/10.03.002/2011 Palvelutuotannon lautakunta 16.06.2016

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2018 20 Kokousaika 17.9.2018 kello 18.00 18.13 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006

Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 14.6.2004 (135 ) Kunnanvaltuusto 21.6.2004 (27 ) Kunnanhallitus

Lisätiedot

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka).

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka). Ympäristö- ja tekninen lautakunta 48 28.04.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 73 21.05.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 84 02.06.2014 LVIA-urakoitsijan valinta Päiväkoti Satuvakan muutostöihin

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Tekninen lautakunta 11.05.2016 26 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika Keskiviikko 11.5.2016 klo 17:00 17:40 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.27

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 2/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 2/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 2/2018 9 Kokousaika 21.5.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 29.12.2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 5/2019 1 AIKA 2.5.2019 klo 17:00-18:10 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen sali Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Tekninen lautakunta sivu 85

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Tekninen lautakunta sivu 85 KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Tekninen lautakunta sivu 85 Kokousaika 29.06.2011 klo 16.00-17.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla

Lisätiedot

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5 / 2012 KOKOUSAIKA Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 11.03.2014 klo 19.00 20.50 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. x Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa x Keskikorpi

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS LIIKUNTAHALLIN RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINNASTA

OIKAISUVAATIMUS LIIKUNTAHALLIN RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINNASTA Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Kunnanhallitus 110 23.05.2006 OIKAISUVAATIMUS LIIKUNTAHALLIN RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINNASTA 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 14.6.2004 (135 ) Kunnanvaltuusto 21.6.2004 (27 )

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 30. lokakuuta 2014 kello 18.00 19.50 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 18.6.2018 78 Aika 18.6.2018 klo 16.30 16.50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 87 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari. Lauri Kullervo, maankäyttöinsinööri, osastopäällikkö Heiskari Veijo, pöytäkirjanpitäjä

Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari. Lauri Kullervo, maankäyttöinsinööri, osastopäällikkö Heiskari Veijo, pöytäkirjanpitäjä KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2010 Tekninen lautakunta sivu 107 Kokousaika 8.7.2010 klo 16.00-17.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari Saapuvilla olleet jäsenet Pantsar Antero, puheenjohtaja

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 11.4.2019 Kokoustiedot Aika Tiistaina 16.4.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 16. kesäkuuta 2016 kello 18.00 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 KIRKKOVALTUUSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 KIRKKOVALTUUSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 Kokousaika 17.12.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 38 Kokouksen avaus 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 40 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

1. 51 ANOMUS VESI JA JÄTEVESILIITTYMÄTAKSOJEN KOHTUULLISTAMISESTA, LEPOLAN PUUSEPÄT OY

1. 51 ANOMUS VESI JA JÄTEVESILIITTYMÄTAKSOJEN KOHTUULLISTAMISESTA, LEPOLAN PUUSEPÄT OY ASIALISTA 7/2008 Kunnanvaltuusto 10.11.2008 **************************************************************************************** Kokousaika Ma 10.11.2008 klo 18.00 Kokouspaikka Johtokeskus Käsiteltävät

Lisätiedot

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen Kunnanhallitus 234 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 77 15.12.2014 Kunnanhallitus 156 07.09.2015 Kunnanvaltuusto 62 28.09.2015 Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta Kokousaika Torstai 1. joulukuuta 2011 kello 19.00 21.10 Kokouspaikka Kirjaston yläkerta / Eino-Ollin tupa Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Martti Mäkitalo pj x Matti Heikinoja

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Tarkastuslautakunta 16.09.2014 AIKA 16.09.2014 klo 16:00-20:21 PAIKKA KPMG:n toimitilat, Isokatu 32B, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124).

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124). Kunnanhallitus 73 10.03.2014 Valtuusto 18 19.03.2014 Kuntalaisaloite tuulivoimaloiden minimietäisyydestä asutukseen 3385/01.016/2014 KHALL 73 Kunnanjohtajalle jätettiin 3.3.2014 nimilistoilla kerätty kuntalaisaloite

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Tiistai 2. elokuuta 2016 kello 18.00 19.15 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

1. 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...100. 2. 66 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen...100. 3. 67 Työjärjestyksen hyväksyminen...

1. 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...100. 2. 66 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen...100. 3. 67 Työjärjestyksen hyväksyminen... Tekninen lautakunta 15.10.2014 99 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 7 / 2014 Kokousaika 15.10.2014 klo 16.00 Paikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...100 2. 66 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 30.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 30.11.2016 klo 16.00 17.50 Puumilan juhla- ja taitotalossa Petteri Wiinamäki

Lisätiedot

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Kunnanhallitus 238 13.10.2014

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 4/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 4/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 4/2019 30 Kokousaika 17.4.2019 kello 18.00 19.10 Kokouspaikka Oripään kunnanvirasto Läsnä Auramaa Ville Kankare Tarmo Kiertonen Sanna, varapuheenjohtaja Koivusaari

Lisätiedot

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa Viranomainen KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 3/2019 Kokousaika Maanantai 1.4.2019 kello 9.00 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393 Kaupunginhallitus 393 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 93 13.10.2014 Kaupunginhallitus 58 23.02.2015 Kaupunginhallitus 178 25.05.2015 Kaupunginvaltuusto 60 15.06.2015 Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Tekninen lautakunta 27.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 27.3.2014 klo 16.30 17.20 Kunnanviraston kokoushuone Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 14/2015 KOKOUSAIKA 12.11.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 152 Toimielinten pöytäkirjat 153 Saapuneet asiakirjat

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2012 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2012 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.5. klo 19-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2019 1 Kokousaika 25.3.2019 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (1) 163 Asianro 6323/10.00.02.01/2018 Tontin 297-3-1-6 (Mäkikatu 12) vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 Kokousaika Torstai 31.5.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 16.03.2015 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot