OIKAISUVAATIMUS LIIKUNTAHALLIN RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINNASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OIKAISUVAATIMUS LIIKUNTAHALLIN RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINNASTA"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUS LIIKUNTAHALLIN RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINNASTA 68/68/682/2006 Kunnanhallitus (135 ) Kunnanvaltuusto (27 ) Kunnanhallitus (224 ) KH 135 Kunnanvaltuusto on luopuessaan kulttuurikeskushankkeen toteutuksesta päättänyt, että liikuntahallin suunnittelu ja rakentaminen ajoitetaan koulukeskuksen rakennusten saneerauksen yhteyteen, tavoitteellisen aikataulun ollessa aikaisintaan vuonna Kunnanhallitus on nimennyt suunnittelutoimikunnan, johon kuuluvat Teuvo Tuominen, Eila Kivinen, Petri Hentinen, Reijo Heimonen, Niilo Peltonen, Kari Kosunen ja tekninen johtaja. Suunnittelutoimikunta on valmistanut asiaa mm. siten, että Arkkitehtitoimisto Kauko Lahti Oy on laatinut suunnitelman koko Koulumäen liikunta-alueiden sijoittelusta. Suunnitelmassa liikuntahalli on sijoitettu urheilukentän läheisyyteen. Kunnanvaltuusto on talousarvion 2004 hyväksyminen yhteydessä päättänyt, että liikuntasali rakennetaan suunnittelutoimikunnan esittämään paikkaan urheilukentän läheisyyteen. Samoin liikuntahallin rakentamiseen on varauduttu taloussuunnitelmassa vuonna Hankkeelle on haettu rahoitusta Länsi-Suomen lääninhallitukselta. Keski-Suomen liikuntaneuvoston esitys on saada hankkeelle rahoitus vuodelle 2006, koska reaalinen tavoite on yksi iso hanke vuodessa / maakunta, ja Saarijärven hanke on edellä Joutsaa. Liikuntapaikkasuunnittelutoimikunta on jatkanut hankkeen suunnittelua siten, että Insinööritoimisto Matti Immonen Oy on valmistellut hankkeen huonetilaohjelmaa ja selvittänyt sen kustannuksia. Suunnittelutoimikunta on kokouksessaan esittänyt kunnanhallitukselle Matti Immosen esittämien suunnitelmien ja kustannusarvion hyväksymistä jatkosuunnittelun pohjaksi. Huonetilat suunnitelmassa ovat yhteensä m2, josta liikuntasalin osuus on 960 m2, salin vapaa korkeus on 8 m. Muut suurimmat tilavaraukset ovat yleisöaula 118 m2, pukuhuoneet ja pesuhuoneet / wc 4 yksikköä à 44 m2 + pukuhuone opettajat / valmentajat / liikuntavammaiset à 21 m2, välinevarasto 56 m2, monitoimitila 55 m2 sekä henkilökunnan sosiaalitilat ja valvomo 32 m2. Muut tilat: tuulikaapit, käytävätilat ja siivouskeskus. Toisessa kerroksessa IV-konehuone / lämmönjakohuone 90 m2. Rakennustilavuus on kam2. Pääsisäänkäynnin lisäksi puku-

2 ja pesutiloihin on oma käynti ja tilat voidaan tarvittaessa myös sulkea omaksi yksiköksi välioviratkaisulla. Hankkeen kustannusarvio on 1,6-1,7 M (alv. 0 %). Esityslistan liitteenä on Insinööritoimisto Matti Immonen Oy:n päivätty tilaerittely ja asemapiirros. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liikuntahallin tilaerittelyn Insinööritoimisto Matti Immonen Oy:n esittämässä muodossa jatkosuunnittelun pohjaksi. Samoin kunnanhallitus esittää, että hankkeen kustannuskatoksi määrätään 1,8 M (alv 0 %). Kunnanhallitus päättää valtuuttaa suunnittelutoimikunnan jatkamaan hankkeen suunnittelua ja päättämään arkkitehti- ym. suunnittelijoiden valinnasta. Päätös: Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Antero Korhonen oli kokouksessa paikalla esittelemässä asiaa. KV 27 Esityslistan liitteenä on Insinööritoimisto Matti Immonen Oy:n päivätty tilaerittely ja asemapiirros. Päätös: Hyväksyttiin. KH 224 Suunnittelutoimikunta on jatkanut hankkeen valmistelua pyytämällä tarjoukset arkkitehti-, LVI-, sähkö- ja rakennesuunnittelusta. Liikuntahallin suunnittelutarjousten vertailun on tehnyt Insinööritoimisto Controlteam Oy. Tarjouksia pyydettäessä on ilmoitettu, että suunnittelijoiden valinnassa käytetään laatuarviointia. Esityslistan liitteenä on Controlteam Oy:n esitys suunnittelijoiksi seuraavasti: Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy LVI-suunnittelu: LVI-toimisto Hannu Heiniö Ky Sähkösuunnittelu: Sähköinsinööritoimisto Leinonen & Mantsinen Oy Liikuntapaikkojen suunnittelutoimikunta on pitämässään kokouksessa esittänyt, että kohteen suunnittelijat valittaisiin em. esityksen mukaisesti ja esittänyt lisäksi, että kohteen rakennesuunnittelijaksi valitaan Insinööritoimisto Tanko Oy. Esityslistan liitteenä on liikuntapaikkojen suunnittelutoimikunnan

3 kokousmuistio Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää valita liikuntahallin suunnittelijat liikuntapaikkatoimikunnan esityksen mukaisesti siten, että arkkitehtisuunnittelijaksi valitaan Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy, LVI-suunnittelijaksi LVI-toimisto Hannu Heiniö Ky, sähkösuunnittelijaksi Sähköinsinööritoimisto Leinonen & Mantsinen Oy ja rakennesuunnittelijaksi Tanko Oy. Päätös: Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Antero Korhonen oli paikalla selostamassa asiaa. Khall 71 Liikuntapaikkojen suunnittelutoimikunta sai valmiiksi liikuntahallin pääsuunnitelmat vuoden 2006 investointiohjelman valtuustokäsittelyyn mennessä. Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan liikuntahallin kokokanaiskustannuksiksi 2,5 milj. euroa. Valtion avustusta hankkeelle haettiin 20 % kustannuksista, 0,5 milj euroa. Liikuntahallin yksityiskohtaiset suunnitelmat valmistuivat maaliskuun 2006 puoliväliin mennessä, jonka jälkeen tekninen osasto lähetti urakkatarjouspyynnöt puhelintiedustelujen perusteella tarjoushalukkuutensa ilmaisseille tarjoajille. Urakkalaskenta-aika päättyy klo 12.00, jonka jälkeen tekninen johtaja, työpäällikkö ja suunnittelijat suorittavat tarjousten avauksen ja alustavan tarjousvertailun. Controlteam Oy:n Petri Seppänen suorittaa tarjousten lopullisen vertailun mennessä. Alustavan tarjousvertailun perusteella valittujen urakoitsijoiden kanssa järjestetään urakkaneuvottelut ennen kunnanhallituksen kokousta. Urakkaneuvotteluihin osallistuvat tekninen johtaja, työpäällikkö, teknisen lautakunnan puheenjohtaja, suunnittelijat sekä pyydettynä ulkopuolisena konsulttina Mikko Rajaniemi tai Petri Seppänen Controlteam Oy:stä. Urakkatarjousten yhteenveto ja ehdotus urakoitsijoiden valinnasta esitellään kunnanhallituksen kokouksessa. (Asian valmistelija tekninen johtaja Antero Korhonen, puh ) Tekninen johtaja Antero Korhonen, Petri Seppänen Controlteam Oy:stä ja arkkitehti Lasse Maatala olivat paikalla kokouksen esittelemässä asiaa. Antero Korhonen jakoi kokouksessa tarjousten avauspöytäkirjan, liikuntahallin kustannusarviolaskelman ja Insinöörityö Hentinen Oy:n ja Rakennusliike TP- Rakennus Oy:n kirjelmät urakkaneuvotteluihin. Kunnanjohtajan ehdotus:

4 Kunnanhallitus päättää valita liikuntahallin urakoitsijoiksi edullisimmat tarjouksen tekijät. Rakennusurakka annetaan Rakennusliike TP- Rakennus Oy:lle ,00 euron urakkahinnalla, sähköurakka annetaan Sähkö-Henkka Oy:lle ,00 euron urakkahinnalla ja LVIA-työt LVI-Asennus Kari Kivisaari Oy:lle ,55 euron urakkahinnalla. Päätös: Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Merkitään pöytäkirjaan, että Terttu Hentinen poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Varamiehenä kokouksessa oli läsnä Tauno Kuitunen. Reijo Hamina toimi puheenjohtajana tämän pykälän käsittelyn ajan. Khall 110 Insinöörityö Hentinen Oy on jättänyt oikaisuvatimuksen Joutsan kunnanhallitukselle liikuntahallin rakennusurakan urakoitsijavalinnasta. Vastine Joutsan liikuntahallin rakennusurakan urakoitsijavalinnan oikaisuvaatimukseen: Kuntaliiton Hankintalain hankintaprosessista antaman sovellutusohjeen (kohta 8.1) mukaan hankintayksiköllä tarvittaessa on mahdollisuus käydä tarjouksen te kijöiden kanssa selventäviä keskusteluja, joiden tarkoituksena on poistaa tarjouksissa ilmeneviä epäselvyyksiä. Selventävät keskuste lut eivät kuitenkaan saa johtaa tarjoushintojen tinkimiseen, sillä tinkiminen julkisissa hankinnoissa on eh dottamasti kielletty. Tekninen johtaja Antero Korhonen, työpäällikkö Matti Pälvimäki, teknisen lautakunnan pu heenjohtaja Veikko Sakomaa, liikuntahallin sunnitteluarkkitehti Las se Maatala ja rakennuttajan palkkaama asiantuntija Petri Seppänen Controlteam Oy:stä kävivät urakkatarjouksissa mahdollisesti esiinty vien epäselvyyksien selvittämiseksi selventävät keskustelut Selventäviin keskusteluihin oli kutsuttu urakkatarjouksen jättäneistä rakennusurakoitsijoista Insinöörityö Hentinen Oy klo 8.00 ja TP-Rakennus Oy klo 8.30, sähköurakoit si joista Sähkö-Henkka Oy klo 9.30, Ansiniemen Sähkö Oy klo ja ARE Oy klo sekä LVIA-urakoitsijoista Kari Kivisaari Oy klo ja Pertunmaan LVI-Asennus Oy klo Selventävien keskustelujen perusteella saatettiin kunkin urakkalajin urakkatarjoukset keske nään yhteismitallisiksi. Oikaisuvaatimuksen tekijä, Insinöörityö Hentinen Oy esittää, että kunnanhallitus toteaa, että asiakohdan päätös on syntynyt virheelli-

5 sesti ja kumoaa päätöksen ja tekee urakoitsijavalinnan perustuen urakkaneuvotteluissa sovittuihin ja urakoitsijoilta saamiinsa muutoshintoihin. Kunnanhallitukselle on jaettu ennen asian käsittelyä urakkatarjousten avauspöytäkirja, kus tannusarviototeuma edullisimmilla tarjouksilla laskettuna ja neuvotte luun osallistuneiden rakennusurakoitsijoiden kirjelmät, jotka pohjau tuivat Insinöörityö Hentinen Oy:n selventävissä keskusteluissa esit tämiin "urakkahintaa halventaviin muutosesityksiin". Kokouksessa kunnanhallitus on saanut selventävistä neuvotteluista suullisen selvi tyksen tekniseltä johtajalta ja arkkitehdiltä. Tekninen johtaja esitteli kohta kohdalta urakoitsijoiden kirjelmät. Kunnanhallituksella oli mahdollisuus tarjouksiin ja tarjouspyyntöasiakirjoihin liittyvien kysy mysten esittämiseen tekniselle johtajalle, arkkitehdille ja rakennutta jan asiantuntijakonsultille. Edellä olevan perusteella voidaan todeta, että kunnanhallituksella oli riittävä tieto asian rat kaisemiseksi ja että näiltä osin oikaisuvaatimus tulee hylätä. Oikaisuvaatimuksen toisena vaihtoehtona oikaisuvaatimuksen tekijä, Insinöörityö Hentinen Oy esittää, että kunnanhallitus voi harkita urakkaohjelman kohtaa, jossa todetaan seuraavaa: "Kaikki urakkatarjoukset voidaan hylätä, jos kunnalle edullisimpien, hyväksyttyjen urakkatarjousten hinta ylit tää kunnanvaltuuston vahvistaman rakennuttajan kustannuksilla vä hennetyn määrärahan". Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä esittää, että hankkeen kokonaiskustannusten ylittyessä kunnanhallitus päät tää, että urakkatarjoukset hylätään urakkaohjelman ehdon mukai sesti ja toteaa pyydetyt ja saadut muutostarjoukset, joiden perusteel la asia ratkaistaan siten, että hanke sopii kunnanvaltuuston hyväksy mään määrärahaan. Kunnanhallitus voi päättää olla tekemättä hankintaa, mikäli myönnetty määräraha ei ole riittä vä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mikäli valtuuston myöntä mä määräraha/hyväksymä kustannusarvio alittaa hankinnan lopulli sen hinnan, hankintaa ei saisi tehdä, sillä valtuustolta voi aina pyy tää lisämäärärahaa (varatuomari Jenny Koi visto, Kuntaliitto ). Kunnanhallitus on päätöstä tehdessään käyttänyt harkintavaltaansa ja päättänyt hyväksyä kunnalle urakkatarjouspyyntöjen perusteella hinnaltaan edullisimmat tarjoukset. Liitteenä nro 3 kunnanjohtaja Harri Nissisen laatima esittelymuistio Lisäksi esityslistan liitteenä on Insinöörityö Hentinen Oy:n oikaisuvaatimus , rakennuttajainsinööri Hannu Huhtalan (Suomen Kun ta liit to) lau sun to , varatuomari Jenny Koiviston (Suomen Kuntaliitto) lau sun to , asian tunti ja kon sultin lausunto , ark ki tehdin lausunto , hankintaneuvottelupöytäkirja Joutsan kunta/insinöörityö Hentinen Oy , hankintaneuvottelupöytäkirja Joutsan kunta /TP-Rakennus Oy , urakkatarjouspyyntö , li sä kir jeet 1-5, In si-

6 nöö ri työ Hen ti nen Oy:n kir jeet Jout san liikunta hal lin urak ka neu vot telu ja tarjous urakka neuvottelussa sovi tuista muutok sis ta , Urakkaneu votte lun jatkoselvi tys/tp-raken nus Oy (Asian valmistelija tekninen johtaja Antero Korhonen, puh ) Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen esittelytekstissä mainituin perustein. Päätös: Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Merkitään pöytäkirjaan, että Terttu Hentinen poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Varamiehenä kokouksessa oli Tauno Kuitunen. Reijo Hamina toimi puheenjohtajana tämän pykälän käsittelyn ajan. Tekninen johtaja Antero Korhonen, liikuntahallin suunnitteluarkkitehti Lasse Maatala ja Petri Seppänen Controlteam Oy:stä olivat paikalla kokouksessa selvittämässä asiaa.

Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006

Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 14.6.2004 (135 ) Kunnanvaltuusto 21.6.2004 (27 ) Kunnanhallitus

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka).

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka). Ympäristö- ja tekninen lautakunta 48 28.04.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 73 21.05.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 84 02.06.2014 LVIA-urakoitsijan valinta Päiväkoti Satuvakan muutostöihin

Lisätiedot

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa. Palvelutuotannon lautakunta 63 16.06.2016 Kunnanhallitus 247 208.2016 Kantvikin päiväkoti laajennus ja korjaus, lisämääräraha vuodelle 2016 (kv) 148/10.03.002/2011 Palvelutuotannon lautakunta 16.06.2016

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekninen lautakunta 79 27.11.2008 Tekninen lautakunta 84 18.12.2008 Tekninen lautakunta 25 25.02.2009 OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekltk 79 Konetyö

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Joutsan kunnanhallitus, -2007 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Joutsan kunnanhallitus, -2007 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 TEOLLISUUSHALLIN

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Kunnanhallitus 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Kunnanhallitus 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 Tekninen lautakunta 67 15.08.2005 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5 / 2012 KOKOUSAIKA Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Tekninen lautakunta 11.05.2016 26 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika Keskiviikko 11.5.2016 klo 17:00 17:40 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.27

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 05.08.2015 klo 15:30-15:40 Paikka Euran kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Arvola Hannu Junkkala Juho Ketola

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen lautakunta 22 25.02.2014 Tekninen lautakunta 45 05.05.2015 Kunnanhallitus 117 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 62 26.05.2015 Vuolenkosken liikuntahallin rakennussuunitelman hyväksyminen 158/10.03.02/2013

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tekninen lautakunta 15 26.02.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 TILAJAOS 4 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 4.2.2014: Tilalaitoksen vuoden 2014 hankinnoista

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Tekninen lautakunta 27.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 27.3.2014 klo 16.30 17.20 Kunnanviraston kokoushuone Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa: Kunnanhallitus 246 31.10.2005 Kunnanhallitus 173 04.09.2006 Kunnanvaltuusto 35 09.10.2006 KIRKONSEUDUN KAAVA-ALUEEN KORTTELI NRO 48 ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN 164/62/622/2005 Kunnanhallitus 12.01.2004 10

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Tekninen lautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Tekninen lautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 14.03.2019, klo 16:07-17:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 TILAJAOS 4 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 4.2.2014: Tilalaitoksen vuoden 2014 hankinnoista on pyydetty puitesopimustarjouksia.

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/05.02.12/2013 TEK 07.05.2014 29

Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/05.02.12/2013 TEK 07.05.2014 29 Tekninen lautakunta 29 07.05.2014 Perusturvalautakunta 67 20.05.2014 Perusturvalautakunta 114 16.09.2014 Perusturvalautakunta 147 18.11.2014 Perusturvalautakunta 153 16.12.2014 Perusturvalautakunta 10

Lisätiedot

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt: Kunnanhallitus 105 16.04.2015 Kunnanhallitus 77 31.03.2016 Kunnanhallitus 234 06.10.2016 Kunnanhallitus 147 11.05.2017 Kunnanvaltuusto 60 01.06.2017 Oravanpesä -kiinteistön (635-421-6-45) myyminen 561/02.07.02/2008,

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 10.02.2015 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa Keskikorpi

Lisätiedot

Työsutmk 40 Kehitysvammahuollon toimintakeskus Helperissä on suoritettu 8.10.2007 työsuojelutarkastus, josta tarkastuskertomus esityslistan liitteenä.

Työsutmk 40 Kehitysvammahuollon toimintakeskus Helperissä on suoritettu 8.10.2007 työsuojelutarkastus, josta tarkastuskertomus esityslistan liitteenä. Työsuojelutoimikunta 40 19.11.2007 Joutsan kunnanhallitus 49 26.11.2007 Perusturvalautakunta 36 02.04.2008 Joutsan kunnanhallitus 108 21.04.2008 Perusturvalautakunta 42 29.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 11.03.2014 klo 19.00 20.50 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. x Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa x Keskikorpi

Lisätiedot

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Kunnanhallitus 188 23.06.2014 Kunnanhallitus 211 18.08.2014 Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivä 8.6.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 09.06.2017 klo 13.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

-1, KHALL 9.10.2014 18:30 Sivu 2

-1, KHALL 9.10.2014 18:30 Sivu 2 i SISÄLLYSLUETTELO KHALL, 9.10.2014 18:30, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 224 Teuvan hammashoitolan urakkatarjoajien valinta... 2 Pykälän liite: Hammashoitolan urakkakilpailuun ilmoittautuneet 30.9.2014

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014, korjaus piensähkötöiden osalta

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014, korjaus piensähkötöiden osalta Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tekninen lautakunta 15 26.02.2014 Tekninen lautakunta 23 19.03.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014, korjaus piensähkötöiden osalta 164/02.07.00/2014

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 30.1.2019 Kokoustiedot Aika Keskiviikko 30.1.2019 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KHALL, 20.10.2014 19:30, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. KHALL, 20.10.2014 19:30, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO KHALL, 20.10.2014 19:30, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 225 Teuvan hammashoitolan urakkatarjoajien valinta, hankintaoikaisu... 2 Pykälän liite: Hammashoitolan urakkakilpailuun ilmoittautuneet,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 5/2007 Aika Ti 19.06.2007 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 5/2007 Aika Ti 19.06.2007 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 5/2007 Aika Ti klo 18.00 Paikka Palokunnan kokoushuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Palokunnan kokoushuone Nro 5/2007 ASIA LIITE 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 49 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Yppärin koulun ja ryhmäperhepäiväkodin peruskorjaus/rakentaminen / Urakoitsijan valinta

Yppärin koulun ja ryhmäperhepäiväkodin peruskorjaus/rakentaminen / Urakoitsijan valinta Kunnanhallitus 102 25.02.2013 Kunnanhallitus 218 10.06.2013 Kunnanhallitus 241 24.06.2013 Kunnanhallitus 253 12.08.2013 Kunnanhallitus 401 02.12.2013 Valtuusto 139 18.12.2013 Kunnanhallitus 107 31.03.2014

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KHALL, 19.2.2015 20:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. KHALL, 19.2.2015 20:00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO KHALL, 19.2.2015 20:00, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 60 Teuvan hammashoitolan rakennusurakka, tarjoukset... 2 Pykälän liite: Urakkatarjousten vertailu, hammashoitolan rakennusurakka...

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 16. huhtikuuta 2015 kello 17.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016. Kokousaika 8.3.2016. Asiat :t 13. Asialista

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016. Kokousaika 8.3.2016. Asiat :t 13. Asialista ASIALISTA TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016 Kokousaika 8.3.2016 Paikka Valtuustosali Asiat :t 13 Asialista 13 MAHNALAN YMPÄRISTÖKOULUN RAKENNUSHANKE; URAKOITSIJAN VALINTA... 35 ILMOITUKSET... 37 PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (8) 118 Kesälahden Maansiirto Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä, 28.1.2014 40, koskien Isoisänsillan rakentamista päätti

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 Kokousaika Torstai 31.5.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 8/2009 Aika Ti 01.09.2009 klo 18.00 Paikka Palokunnan kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 8/2009 Aika Ti 01.09.2009 klo 18.00 Paikka Palokunnan kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 8/2009 Aika Ti klo 18.00 Paikka Palokunnan kokoushuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Palokunnan kokoushuone Nro 8/2009 ASIA LIITE 93 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 94 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 30. lokakuuta 2014 kello 18.00 19.50 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Tiistai 2. elokuuta 2016 kello 18.00 19.15 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2018 20 Kokousaika 17.9.2018 kello 18.00 18.13 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 9. maaliskuuta 2017 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa j. Olli Alikärri vj. Läsnä Poissa Muut

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Tekninen lautakunta 02.08.2011 1/2

TUUSNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Tekninen lautakunta 02.08.2011 1/2 Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 02.08.2011 kello 17.00 18.37 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa. Puumala Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (5) 37 Kappalaisenkujan, Ruoritien ja Kalliomäentien perusparannus PuuDno-2015-317 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Savo-Karjalan Vesi-

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 4. heinäkuuta 2013 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala

Lisätiedot

Kokousaika klo 17:00-17:58

Kokousaika klo 17:00-17:58 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 8/2019 1 (7) Tekninen lautakunta Kokousaika 29.07.2019 klo 17:00-17:58 Kokouspaikka Sairaalapolku 5, Päiväkeskuksen neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA

VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA Tekninen lautakunta 34 26.05.2015 Kunnanhallitus 105 15.06.2015 Valtuusto 36 15.06.2015 VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA TELA 26.05.2015 34 Valmistelija; tekninen johtaja

Lisätiedot

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle Tekninen lautakunta 93 22.11.2016 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2017-31.12.2019 Tekninen lautakunta 22.11.2016 93 Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 11.11.2016:

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 30.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 30.11.2016 klo 16.00 17.50 Puumilan juhla- ja taitotalossa Petteri Wiinamäki

Lisätiedot

Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 06.10.2014 Nro 8/ 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Hyväksyn vuokralaisvalinnan Kiinteistö Oy Avo-Vuokratalojen

Hyväksyn vuokralaisvalinnan Kiinteistö Oy Avo-Vuokratalojen Tekninen lautakunta 56 26.03.2015 Yhdyskuntatekniikan ja tilakeskuksen viranhaltijapäätökset TEKLTK 26.03.2015 56 Kuntalain 51 :n sekä hallintosäännön 32 :n ja 33 :n mu kaan sekä teknisen lautakunnan päätöksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 5/2011. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Tekninen lautakunta Nro 5/2011. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 5/2011 KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.12.2011 kello 16.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1-2 3 4 41 42 43 44 45 46 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Unidors Oy:n tekemästä valituksesta koskien tulos-/videotaulun hankintaa

Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Unidors Oy:n tekemästä valituksesta koskien tulos-/videotaulun hankintaa Vapaa-aikalautakunta 3 10.02.2015 Vapaa-aikalautakunta 6 12.03.2015 Kaupunginhallitus 194 11.05.2015 Kaupunginhallitus 165 16.05.2016 Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Unidors Oy:n

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Asian valmistelija kuntayhtymän johtaja Risto Kortelainen, ja ra ken ta ja kon sult ti Jukka Rasilo,

Asian valmistelija kuntayhtymän johtaja Risto Kortelainen, ja ra ken ta ja kon sult ti Jukka Rasilo, Hallitus 111 17.05.2017 Hallitus 205 05.10.2017 Perhetalon urakoitsijavalinnat, rakennusautomaatiourakoitsija 45/10.03.02.00/2017 Hallitus 17.05.2017 111 Asian valmistelija kuntayhtymän johtaja Risto Kortelainen,

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21 Tekninen lautakunta Nro 3/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 8.5.2014 klo 17-18.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28 Tekninen lautakunta Nro 3/2013 KOKOUSAIKA Torstaina 4.4.2013 klo 17 17.55 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Harri Kaunisto, kyva:n pj Kati Fonsell -Laurila, kyva:n 2 vpj Tuula Koivula, sihteeri Emmi Ranta, talouspäällikkö

Harri Kaunisto, kyva:n pj Kati Fonsell -Laurila, kyva:n 2 vpj Tuula Koivula, sihteeri Emmi Ranta, talouspäällikkö LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 8 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika 20.10.2009 klo 11.30-12.00 Paikka Forssan ammatti-instituutti, kokoushuone Eino Järvinen Marjut

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh )

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh ) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta Tarkastuslautakunta 3 05.03.2013 Kaupunginhallitus 3 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 4 25.03.2013 Tarkastuslautakunta 22 18.04.2016 Tilintarkastajan valinta vuosille 2013-2016 / option käyttäminen vuosille

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA Kunnanhallitus 284 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 75 11.12.2017 Kunnanhallitus 20 05.02.2018 JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA 166/10.06/2017 KHALL 284 (Asian valmistelija kunnanjohtaja Mervi

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 19 Satamaterminaalin ilmastoinnin ja lämmön talteenottojärjestelmän uusinta Sataman ajankohtaiset asiat 5

Sisällysluettelo. 19 Satamaterminaalin ilmastoinnin ja lämmön talteenottojärjestelmän uusinta Sataman ajankohtaiset asiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 Satamalautakunta 09.04.2013 Sisällysluettelo Sivu 19 Satamaterminaalin ilmastoinnin ja lämmön talteenottojärjestelmän uusinta 3 20 Sataman ajankohtaiset asiat 5 Naantalin

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Kaupunginhallituksen huone, Raatihuone II krs., Mannerheiminkatu 4. MUUT Lindroos Markus yhd.kuntatekn.pääll.

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Kaupunginhallituksen huone, Raatihuone II krs., Mannerheiminkatu 4. MUUT Lindroos Markus yhd.kuntatekn.pääll. LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 209 Tekninen lautakunta AIKA 10.11.2016 klo 17:30-19:25 PAIKKA Kaupunginhallituksen huone, Raatihuone II krs., Mannerheiminkatu 4 LÄSNÄ Kopiloff Pauli puheenjohtaja

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 1. syyskuuta 2016 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Vuorenmäen koulun ja päiväkodin B-osan yläpohjan ja vesikaton korjaustyön teettäminen lisätyönä; määrärahan osoittaminen hankkeelle

Vuorenmäen koulun ja päiväkodin B-osan yläpohjan ja vesikaton korjaustyön teettäminen lisätyönä; määrärahan osoittaminen hankkeelle Palvelutuotannon lautakunta 114 31.10.2013 Kunnanhallitus 475 18.11.2013 Kunnanvaltuusto 163 19.12.2013 Vuorenmäen koulun ja päiväkodin B-osan yläpohjan ja vesikaton korjaustyön teettäminen lisätyönä;

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari. Lauri Kullervo, maankäyttöinsinööri, osastopäällikkö Heiskari Veijo, pöytäkirjanpitäjä

Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari. Lauri Kullervo, maankäyttöinsinööri, osastopäällikkö Heiskari Veijo, pöytäkirjanpitäjä KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2010 Tekninen lautakunta sivu 107 Kokousaika 8.7.2010 klo 16.00-17.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari Saapuvilla olleet jäsenet Pantsar Antero, puheenjohtaja

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 13.9.2018 kello

Lisätiedot

Kirkkoherran ehdotus: Kirkkoneuvosto valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Lassi Meriheinän ja Virpi Suhosen. Päätös: Ehdotuksen mukainen

Kirkkoherran ehdotus: Kirkkoneuvosto valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Lassi Meriheinän ja Virpi Suhosen. Päätös: Ehdotuksen mukainen Aika: 28.4.2010 klo 18.00 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Niemi Harri paikalla Jäsen Kulonen Esko paikalla Kämäräinen Susanna paikalla Leinonen

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 31.05.2017 klo 18:00-18:16 Paikka Lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 26 Kylpylä SaniFanin puku-, pesu-, ja entisen kuntoutusosaston

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016 Kokousaika Torstai 17. maaliskuuta 2016 kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet x Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 19 19.08.2016 AIKA 19.08.2016 klo 08:00-08:40 PAIKKA Ylihärmän tekniikkakeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 21 15 Edellisen kokouksen

Lisätiedot