ITSEHOITO-OHJEET RESPECTA OY:N ASIAKKAILLE

Transkriptio

1 Heli Juuti, Anne Turunen, Anna Valin, Riikka Villberg ITSEHOITO-OHJEET RESPECTA OY:N ASIAKKAILLE Alaraajaongelmat ja kenkäohjeistus Opinnäytetyö Jalkaterapian koulutusohjelma Huhtikuu 2009

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Heli Juuti, Anne Turunen, Anna Valin, Riikka Villberg Koulutusohjelma ja suuntautuminen Jalkaterapian koulutusohjelma Nimeke Itsehoito-ohjeet Respecta Oy:n asiakkaille. Alaraajaongelmat ja kenkäohjeistus Tiivistelmä Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tuottaa toimivat itsehoito-ohjeet eri alaraajaongelmista Respecta Oy:n asiakkaille. Tarve työlle lähti yrityksen halukkuudesta laajentaa ohjetarjontaansa. Yritys oli aikaisemminkin toteuttanut ohjeiden tuotekehityksen opinnäytetyöprosessina Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa vuonna Toimimme sisällöntuottajina valmiina olevalle ohjepohjalle ja työ eteni tuotekehitysprosessin mukaisesti. Jämsän ja Mannisen (2000) mukaan tuotekehityksen vaiheita ovat ongelmien ja kehittämistarpeiden tunnistaminen, ideavaihe, luonnosteluvaihe, tuotteen kehittely ja tuotteen viimeistely. Työmme sisältää ongelmakohtaista tietoa sekä itsehoito-ohjeet aitiopaineoireyhtymästä, akillesjänteen tulehduksista, kantakivuista, lihaskrampeista, nilkan nivelsidevammoista, Osgood-Schlatterin taudista sekä tarsaalitunnelioireyhtymästä. Raporttiin ja ohjeisiin on sisällytetty myös kenkäohjeistus. Ohjeet on tarkoitettu Respecta Oy:n asiakkaille itsehoidon tueksi. Opinnäytetyön raporttiosa sisältää yksityiskohtaisempaa tietoa kyseisistä alaraajaongelmista ja toimii apuvälineenä Respecta Oy:n työntekijöille. Koimme opinnäytetyöprosessimme kiinnostavana ja ammatillisesti kehittävänä. Perehtyminen tuotekehitysprosessin kulkuun antoi meille hyvät mahdollisuudet käyttää sitä jatkossakin. Myös tietomme kyseisistä alaraajaongelmista syveni työn aikana. Asiasanat (avainsanat) tuotekehitys, itsehoito, aitiopaineoireyhtymä, akillesjänteen tulehdukset, kantakivut, lihaskrampit, nilkan nivelsidevammat, Osgood-Schlatterin tauti, tarsaalitunnelioireyhtymä Sivumäärä Kieli URN s liitteet 3 s. suomi URN:NBN:fi:mamk-opinn Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Anne Henttonen Opinnäytetyön toimeksiantaja Timo Takkinen, Respecta Oy

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Heli Juuti, Anne Turunen, Anna Valin, Riikka Villberg Degree programme and option Degree programme in podiatry Name of the bachelor's thesis Self-directed treatment instructions for customers of Respecta Ltd. Finland. Lower extremity disorders and shoe instructions Abstract The purpose of our diploma work was to develop written self-treatment instructions on different lower extremity disorders for the use of Respecta Ltd. The theme was given to us by the company. Respecta Ltd. had earlier co-operated with the students of Mikkeli University of Applied Sciences and found it a good way to function. We worked as content providers for a ready-made instruction base. Our work followed the product development process by Jämsä and Manninen (2000). The phases of this product development are: recognizing problems and need for development, ideaphase, sketching phase, developing the product and finishing the product. The diploma work contains problem based knowledge and self-treatment instructions on compartment syndrome, achilles tendonitis, heel pain, muscle cramps, ankle sprain, Osgood-Schlatter s disease and tarsal tunnel syndrome. The report and instructions also include shoe instructions. The instructions are meant for the customers of Respecta Ltd. as a backup for self-treatment. The report part of our diploma work contains more detailed information of the lower extremity disorders and will serve the staff of Respecta. We think that our diploma work process was interesting and professionally developing. Getting acquainted with the product development gave us the chance to use it in the future. Our knowledge of different lower extremity disorders also deepened during the process. Subject headings (keywords) product development, self-directed treatment, compartment syndrome, achilles tendinitis, heelpain, muscle cramps, ankle sprain, Osgood-Schlatter disease, tarsal tunnel syndrome Pages Language URN p appendices 3 p. Finnish URN:NBN:fi:mamk-opinn Remarks, notes on appendices Tutor Anne Henttonen Bachelor s thesis assigned by Timo Takkinen, Respecta Ltd.

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO KEHITTÄMISTARPEIDEN TUNNISTAMINEN IDEA- JA LUONNOSTELUVAIHE ITSEHOITO-OHJEISSA KÄSITELTÄVÄT ALARAAJAONGELMAT Aitiopaineoireyhtymä Anatomia Patofysiologia Oireet Hoito Akillesjänteen tulehdukset Anatomia Patofysiologia Oireet Hoito Kantakivut Anatomia Patofysiologia Oireet Hoito Lihaskrampit Anatomia Patofysiologia Oireet Hoito Nilkan nivelsidevammat Anatomia Patofysiologia Oireet Hoito Osgood-Schlatterin tauti Anatomia Patofysiologia... 27

5 4.6.3 Oireet Hoito Tarsaalitunnelioireyhtymä Anatomia Patofysiologia Oireet Hoito TUOTTEEN KEHITTELY TUOTTEEN VIIMEISTELY POHDINTA LÄHTEET LIITTEET

6 1 JOHDANTO 1 Alaraajaongelmia esiintyy paljon, ja useimpiin voidaan vaikuttaa itsehoidon avulla. Heikkisen ym. (2002, 7, 24) mukaan asiakkaat ovat yhä useammin halukkaita saamaan tarkempaa tietoa niin ongelmastaan kuin siihen liittyvästä itsehoidostakin. Tämän takia potilas- ja itsehoito-ohjeita käytetään paljon suullisen ohjeistuksen tukena. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli luoda tuotekehitysprosessin avulla itsehoitoohjeet erilaisista alaraajaongelmista. Työ toteutettiin yhteistyössä Respectan kanssa (liite 1), ja siinä käsitellään seuraavia alaraajaongelmia: aitiopaineoireyhtymä, akillesjänteen tulehdukset, kantakivut, lihaskrampit, nilkan nivelsidevammat, Osgood- Schlatterin tauti ja tarsaalitunnelioireyhtymä. Opinnäytetyö on jatkoa vuonna 2005 Mikkelin ammattikorkeakoulussa tehdylle työlle Itsehoito-ohjeet Respectan pohjallisasiakkaille (Jääskeläinen ym. 2005). Tällöin aiheina olivat vaivaisenluu, lattajalka, vasaravarpaat, plantaarifaskiitti, pes cavus sekä Mortonin neurooma. Kiinnostuimme aiheesta, koska se antoi meille mahdollisuuden toteuttaa opinnäyte työelämälähtöisesti. Tuotekehitys tuntui myös alusta saakka kiinnostavalta menetelmältä, koska konkreettisen tuotteen valmistus sopi ryhmällemme paremmin kuin teoreettinen tutkimus. Työmme koostuu raporttiosasta ja itsehoito-ohjeista. Raporttiosa sisältää syvällistä tietoa valitsemistamme alaraajaongelmista, ja se on suunnattu Respectan työntekijöille itsehoito-ohjeiden tueksi. Raporttiosan teksti on asiantuntijatietoon pohjautuvaa. Käytämme tekstissä suomenkielisiä asiasanoja, jotka on suluissa avattu latinaksi. Tämä siksi, että raportti ei ole pelkästään tarkoitettu jalkaterapian asiantuntijoille vaan kaikille Respectan työntekijöille. Itsehoito-ohjeet on laadittu raporttiosuuden pohjalta tiiviiksi kokonaisuuksiksi, jotka palvelevat Respectan asiakkaita. Ohjeet antavat ongelmakohtaista tietoa kyseisistä alaraajan kiputiloista ja ohjaavat asiakasta itsehoidossa. Työntilaajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan valmiita ohjeita ei julkaista tämän raportin yhteydessä. Opinnäytetyö etenee tuotekehitysprosessin mukaisesti. Jämsän ja Mannisen (2000, 28) mukaan tuotekehitys jaetaan viiteen osaan: ongelmien ja kehittämistarpeiden tunnis-

7 2 taminen, ideavaihe, luonnosteluvaihe, tuotteen kehittely ja tuotteen viimeistely. Prosessin lähtökohdista riippuen vaiheet painottuvat eri tavoin (Jämsä & Manninen 2000, 28). Työssämme pääpaino on tuotteen valmistamisessa, koska toimimme sisällöntuottajina olemassa olevalle valmiille ohjepohjalle. Tähän perustuen tuotekehitysprosessin vaiheet on kuvattu raportissamme pääpiirteittäin.

8 2 KEHITTÄMISTARPEIDEN TUNNISTAMINEN 3 Opinnäytetyön aiheen saimme Respectan Timo Takkiselta loppuvuodesta Aikaisemmin tehdyt ohjeet olivat osoittautuneet käyttökelpoisiksi, ja nyt kaivattiin ohjeita uusista alaraajaongelmista. Jämsän ja Mannisen (2000, 85) mukaan tuotekehitys alkaa kehittämistarpeiden tunnistamisella. Lisäksi selvitetään, voidaanko tuotekehityksellä vastata esille tulleeseen tarpeeseen. Tarve uusien itsehoito-ohjeiden toteuttamiselle tuli Respectalta. Tuotteen toteuttaminen opinnäytetyönä oli Respectalla todettu toimivaksi. Tämä tapa palvelee niin opiskelijoita kuin myös yritystä. Alan opiskelijoina meillä oli riittävät valmiudet teoriapohjan keräämiseen ja tuotekehitysprosessin läpiviemiseen. Respectalla oli valmis pohja itsehoito-ohjeille sekä taloudelliset edellytykset toteuttaa tuote yhteistyökumppanin eli tässä tapauksessa meidän avulla. Ensimmäinen opinnäytetyöpalaveri pidettiin tammikuussa 2008, jossa meidän lisäksi paikalla olivat opinnäytetyön tilaajan edustajat sekä opinnäytetyön ohjaaja. Keskustelua käytiin muun muassa itsehoito-ohjeiden ulkoasusta, sisällöstä, tarvittavien kuvien otosta ja kustannuksista. Respecta lupautui maksamaan työstämme aiheutuvat kustannukset. Palaverin yhteydessä tuotteen alustavaksi valmistumisajankohdaksi muodostui huhtikuu Itsehoito-ohjeissa käsiteltävistä aiheista työn tilaajalla oli valmiiksi seuraavat ehdotukset: aitiopaine- ja tarsaalitunnelioireyhtymä. Niihin tulisi myös sisällyttää pienimuotoinen kenkäohjeistus. Aiheita ohjeisiin oli saatava lisää, joten seuraavaa palaveria varten laadimme rajaamattoman listan erilaisista polven, säären ja nilkan alueen alaraajaongelmista. 3 IDEA- JA LUONNOSTELUVAIHE Ideavaiheen tarkoituksena on etsiä ratkaisuja ilmenneisiin ongelmiin. Tällöin käytetään apuna ongelmaratkaisumenetelmiä kuten aivoriihtä. Luonnosteluvaiheessa selvitetään eri näkökohdat ja tekijät, jotka vaikuttavat tuotteen valmistukseen. Lisäksi tutustutaan myös aiheeseen liittyvään asiantuntijatietoon. (Jämsä & Manninen 2000, 35, 86.) Tuotekehityksen näkökulmasta idea- ja luonnosteluvaihe jäi työssämme vähäiseksi, sillä tehtävämme oli tuottaa sisältöä olemassa olevalle ohjepohjalle. Vaihe sisäl-

9 si tiedonkeruuta, aiheiden valintaa ja rajausta sekä tuotteen valmistukseen liittyviin asioihin perehtymistä ja tuotesuunnitelman tekoa. 4 Työn tavoitteet asetettiin korkealle, jotta olemassa olevaa tuotetta saataisiin kehitettyä parempaan suuntaan. Alusta lähtien tarkoituksena oli luoda käyttövalmis tuote Respectalle. Vaatimuksina tälle olivat painokelpoinen kuvanlaatu, selkeä ulkoasu ja ymmärrettävä sisältö. Itsehoito-ohjeisiin tulevien aiheiden valinta alkoi erilaisten alaraajaongelmien kirjaamisella. Lopputuloksena oli lista, joka sisälsi useita kymmeniä aiheita. Näistä valitsimme työn tilaajan toiveiden sekä ohjaavan opettajamme ehdotusten perusteella yksitoista alaraajaongelmaa. Valittuamme aiheet lähdimme etsimään niistä tietoa eri lähteistä. Käytimme tiedonhankinnan apuna Mikki-tietokantaa, Nelliportaalia sekä Medscape-internetsivustoa. Kirjallisuuteen tutustumisen jälkeen ja työn tilaajan kanssa käydyn keskustelun myötä päätimme poistaa listalta polvilumpion rustopehmentymän sekä polven- ja ylemmän nilkkanivelen nivelrikot. Aihelistan rajautuminen selkeytti työtämme, ja kokonaisuudesta tuli huomattavasti yhtenäisempi. Lopullisen muotonsa aiheet saivat kuitenkin vasta tarkemman perehtymisen jälkeen. Taulukko aiheiden rajautumisesta työn aikana on opinnäytetyö raportin liitteenä (liite 2). Luonnosteluvaiheessa tutustuimme lähteisiin tarkemmin ja kirjoitimme teoriatietoa raporttiosaan ohjeissa käsiteltävistä aiheista. Tässä vaiheessa työtä laadimme myös tuote- ja kuvaussuunnitelmat. Tuotteen ulkoasu ja sisältö tulisi olemaan Respectan mallin mukainen, sisältäen pienen yleistiedon kyseisestä ongelmasta, oire- ja hoitoosion sekä itsehoito-ohjeet kuvien kera. Näin ohjeet tukevat myös Respectan toimintaajatusta, jonka tavoitteena on yksilön itsenäinen selviytyminen ja elämänlaadun parantuminen (Respecta Oy 2009). Valitsimme olennaisen tiedon teoriaosasta itse ohjeisiin. Tavoitteenamme oli saada aikaan helposti ymmärrettävä ja tiivis tietopaketti jokaisesta aiheesta, koska kohderyhmänä olivat Respectan asiakkaat. Apuna ohjeiden sisällön suunnittelussa käytimme Heikkisen ym. (2002) teosta Potilasohjeet ymmärrettäviksi.

10 5 Kuvaussuunnitelmasta teimme yksityiskohtaisen ja johdonmukaisen. Sen tarkoituksena oli helpottaa kuvaustilanteen sujuvuutta ja tehdä siitä mahdollisimman ongelmaton. Suunnitelmaa tehdessä tuli huomioida tiettyjä asioita ja niille asetettuja vaatimuksia tuotteen laadun takaamiseksi (taulukko 1). TAULUKKO 1. Kuvausvaatimukset Kuvauksessa huomioitavat asiat Kriteerit Ajankohta luonnonvaloa käytettäessä sama vuorokaudenaika, mikäli kuvaukset vaativat useamman päivän Paikka rauhallinen mahdollistaa kuvaukset useampana päivänä tilava valkoinen tausta Malli kuvattavalla oire/vamma tai sopusuhtaiset ja oireettomat jalat Valaistus tasalaatuinen Kamera digikamera jalustoineen korkeatasoinen kuvanlaatu Kuvaaja perustaidot omaava Rekvisiitta havainnollistava, elävöittävä Kuvat riittävästi jokaiseen ohjeistukseen useasta eri kuvakulmasta ja etäisyyksiltä tarkka, selkeä, valoisa, varjoton havainnollistava Vaatimusten pohjalta paikaksi valikoitui koulumme pohjallispaja sen käytettävyyden ja rauhallisuuden takia. Valkoisen seinän korvaamme lakanalla, joka tekee taustasta tasaisen. Käytämme keinovaloa, koska se mahdollistaa kuvaamisen mihin vuorokauden aikaan tahansa. Tämä edellyttää myös sitä, että kaiken muun valon pääsy tilaan on rajoitettava. Koulun digikamera vastaa tehokkuudeltaan laatuvaatimuksiamme. Mallina toimii ryhmäläisistä Anna ja kuvauksesta sekä valaistuksesta vastaavat muut ryhmän jäsenet. Kuvien ja harjoitteiden havainnollistamiseksi tarvittavat rekvisiitat saamme koululta. Lopuksi laadimme listan tarvittavien kuvien lukumäärästä, otettavista kuvakulmista ja etäisyyksistä.

11 4 ITSEHOITO-OHJEISSA KÄSITELTÄVÄT ALARAAJAONGELMAT 6 Teoriaosuudessa käsitellään yksityiskohtaisesti jokaista seitsemää alaraajaongelmaa. Aiheet etenevät saman tekstirakenteen mukaisesti, joissa alaotsikkoina ovat anatomia, patofysiologia, oireet ja hoito. Yhtenäinen rakenne parantaa tekstin luettavuutta ja helpottaa lukijaa olennaisen tiedon löytämisessä. 4.1 Aitiopaineoireyhtymä Kun lihasaition sisäinen paine kasvaa vaarantaen sen sisäisen verenkierron ja kudosten toiminnan, on kyseessä aitiopaineoireyhtymä (van den Brand 2004). Oireyhtymää voi esiintyä missä päin kehoa tahansa, mutta yleisintä se on alaraajoissa ja vielä tarkemmin sääressä (Rowdon 2006; van den Brand 2004). Aitiopaineoireyhtymää on kahta eri tyyppiä: akuutti ja krooninen. Akuutti aitiopaineoireyhtymä on erittäin kivulias tila, joka saattaa uhata koko raajaa. Se on seurausta traumasta, kuten luun murtumasta, ja kaipaa aina leikkaushoitoa, jotta pysyviltä vaurioilta vältytään. (van der Brand 2004.) Krooninen aitiopaineoireyhtymä on jatkuvaan ja monesti yksipuoliseen liikuntaan liittyvä tila, jota esiintyy usein urheilijoilla. Sille voivat altistaa yhtäkkinen harjoittelun lisääminen, alustan muutos tai puutteellinen lihashuolto. Juoksutyylillä, jalkineella ja jalkaterän mahdollisilla virheasennoilla voi olla myös vaikutusta. (Peltokallio 2003a, 561, ) Oireyhtymässä lihasaition äkillinen sisäinen paineenkasvu aiheuttaa kipua ja mahdollisesti tuntopuutoksia liikunnan yhteydessä ja sen jälkeen. (Ahonen ym. 2002, 369; van den Brand 2004). Koska krooniseen aitiopaineoireyhtymään voidaan vaikuttaa konservatiivisin hoitokeinoin, käsittelemme seuraavissa luvuissa tätä aitiopaineoireyhtymän muotoa.

12 4.1.1 Anatomia 7 Säären lihakset jaetaan neljään lihasaitioon, joita ovat etummainen, ulompi, takimmainen syvä ja takimmainen pinnallinen (Ahonen ym 2002; Blackman 1999, S4 - S5; Rowdon 2006; van der Brand 2004). Lähiaikoina on dokumentoitu myös viidennestä lihasaitiosta, mutta sen kliinistä merkitystä ei vielä tiedetä (Blackman 1999, S5; Rowdon 2006). (Kuva 1.) Lihasaitioita ympäröi vahva, lähes joustamaton sidekudoskalvo (fascia). Sidekudoskalvot yhdessä sääriluun (os tibia) ja pohjeluun (os fibula) kanssa muodostavat kullekin aitiolle tarkat rajat. Jokaisessa lihasaitiossa on omanlaisensa lihas-, verisuoni- ja hermorakenteensa. (Blackman 1999, S4 - S5; van der Brand 2004.) (Taulukko 2.) Lihasaitiossa olevilla lihaksilla on sekä itsenäisiä että yhteisiä toimintoja (Ahonen ym. 2002, 369). Aitiopaineoireyhtymää voi esiintyä missä tahansa lihasaitiossa, mutta yleisintä se on etummaisessa ja syvässä takimmaisessa aitiossa (Peltokallio 2003a, 561). KUVA 1. Säären lihakset ja lihasaitiot (Peltokallio 2003a, 548)

13 TAULUKKO 2. Säären lihasaitioiden anatominen rakenne (Blackman 1999, S4 - S5; Rowdon 2006) 8 Lihasaition nimi Lihasaitiossa olevat lihakset, hermot ja verisuonet Etummainen lihasaitio etummainen säärilihas (m. tibialis anterior) varpaiden pitkä ojentajalihas (m. extensor digitorum longus) isovarpaan pitkä ojentajalihas (m. extensor hallucis longus) kolmas pohjeluulihas (m. peroneus tertius) peroneushermon syvä haara etummainen säärivaltimo Ulompi lihasaitio pitkä pohjeluulihas (m. peroneus longus) lyhyt pohjeluulihas (m. peroneus brevis) Syvä takimmainen lihasaitio peroneushermo haarautuu pinnalliseen ja syvään koukistajalihas (m. flexor digitorum longus) isovarpaan pitkän koukistajalihas (m. flexor hallucis longus) takimmaisen säärilihas (m. tibialis posterior) polvitaivelihas (m. popliteus) takimmai- Pinnallinen nen lihasaitio Takimmaisen haksen oma aitio säärili- säärihermo takimmainen säärivaltimo kaksoiskantalihas (m. gastrocnemius) leveä kantalihas (m. soleus) hoikkakantalihas (m. plantaris) takimmainen säärilihas (m. tibialis posterior) Patofysiologia Kroonisen aitiopaineoireyhtymän tarkkaa patofysiologiaa ei ole vielä täysin ymmärretty, ja kivun synnystä onkin esitetty useita erilaisia teorioita (Blackman 1999, S5; Rowdon 2006). Tiedetään, että lihasaition sisäinen paine kasvaa, eikä sitä ympäröivä sidekudoskalvo pysty mukautumaan kasvuun tarpeeksi nopeasti. Hiussuonet pyrkivät parantamaan verenkiertoa, jolloin lihastilavuus suurenee. Lisääntyneen paineen seurauksena verenkierto ja lihastoiminta häiriintyvät suljetussa aitiossa. (Ahonen ym. 2002, 369; van der Brand 2004.) Edellä mainitut tapahtumat yhdessä saavat aikaan jatkuvan kierteen, jolloin itse kivun aiheuttajaa on vaikea löytää.

14 9 Yleisimmän teorian mukaan kroonisen aitiopaineoireyhtymän kipu johtuu lihasten hapenpuutteesta (iskemia), jonka syinä voivat olla yhdessä tai erikseen valtimokouristus, hiussuonen tukkeuma, suonen luhistuminen tai tukkeuma veren ulosvirtauksessa. Joissain tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei lihasten hapenpuutetta välttämättä synny. (Blackman 1999, S5 - S6; Rowdon 2006.) Muiden teorioiden mukaan kipu on seurausta lihasten ylikasvusta, sidekudoskalvon joustamattomuudesta, kudosturvotuksesta (ödeema) tai mekaanisesta vauriosta. Useista teorioista huolimatta aitiopaineoireyhtymän patofysiologian ymmärtämiseksi kaivataan vielä uusia tutkimuksia. (Blackman 1999, S5 - S6; Rowdon 2006.) Oireet Rasituksen aikana lihasaition alueella ilmenee kipua, lihasheikkoutta ja kramppeja. Suorituksen jatkuessa kipu pahenee ja pakottaa usein pysähtymään. Kipu on usein polttavaa tai jomottavaa, mutta sen voimakkuus vaihtelee yksilöllisesti ja voi kestää suorituksen loputtua minuuteista tunteihin. Tunnusteltaessa lihasaitio on kova ja kosketusarka sekä turvonnut. Tunnottomuutta voi esiintyä koko lihasaition alueella sekä jalkaterässä. (Blackman 1999, S6; Peltokallio 2003a, 551, 568; Rowdon 2006.) Tutkimalla lihasaition painetta saadaan tarkka käsitys siitä, onko kyseessä aitiopaineoireyhtymä. Neula tai katetri upotetaan kyseiseen aitioon ja monitorin kautta saadaan tulos näkyviin. (Rowdon 2006.) Peltokallion (2003a, 551) mukaan normaali lepopaine on alle 10 mmhg. Harjoitellessa paine nousee mutta palautuu normaalisti muutamissa minuuteissa takaisin edeltäneeseen paineeseen. Aitiopaineoireyhtymän kriteerit saavutetaan jos lepopaine on yli 15 mmhg, paine aitiossa on minuutti harjoituksen jälkeen yli 30 mmhg tai 5 minuuttia harjoituksen jälkeen yli 20 mmhg. (Peltokallio 2003a, 551.) Hoito Kroonisen aitiopaineoireyhtymän hoidossa voidaan käyttää konservatiivisia hoitomuotoja, mutta useat tahot eivät pidä niitä tehokkaina (Blackman 1999, S8; Rowdon 2006; van der Brand 2004, 13). Peltokallion (2003a, 563, 569) mukaan hoito on kuitenkin aina ensin konservatiivista. Lepo, kylmähoito ja tulehduskipulääkkeet helpottavat

15 10 akuutin vaiheen yli. Tämän jälkeen tarkistetaan harjoitusalustat ja -varusteet, korjataan tarvittaessa kävely-/juoksutekniikkaa sekä pidetään huolta lihasten kunnollisesta verryttelystä ja venyttelystä. Jalkaterän virheasennot voidaan lisäksi korjata yksilöllisillä tukipohjallisilla. (Peltokallio 2003a, 563, 569.) Blackmanin (1999, S8) ja Rowdonin (2006) mukaan hieronnasta ja fysikaalisista hoidoista on todettu olevan kohtalaista apua aitiopaineoireyhtymän hoidossa. Myös passiivisia venytyksiä ja jalkineen muutostöitä on käytetty yhtenä hoitomuotona (van der Brand 2004, 13). Kun ollaan varmoja, että diagnoosi on aitiopaineoireyhtymä eikä konservatiivisista hoidoista ole ollut apua, voidaan käyttää leikkaushoitoa. Kyseisenä leikkaushoitona käytetään faskiotomiaa, jossa aitiota ympäröivä sidekudoskalvo avataan paineen alentamiseksi. (Blackman 1999, S8; Rowdon 2006.) 4.2 Akillesjänteen tulehdukset Akillesjänteen tulehduksia esiintyy paljon urheilijoilla (Ahonen ym. 2002, 387; Ross 2002, 349). Useiden lähteiden mukaan ne ovat yleisiä varsinkin juoksijoilla (Ahonen ym. 2002, 387; Gottschlich ym. 2008; Ross 2002, 349). Äkillisesti aloitettu liikunta, puutteelliset harjoitteluolosuhteet ja lihashuolto sekä liikkuminen kovilla tai epätasaisilla alustoilla altistavat jänteen liian kovalle rasitukselle (Pohjolainen 2003, 196; Ross 2002, 350). Jänne ei pysty sopeutumaan muuttuvaan tilanteeseen riittävän nopeasti, jolloin seurauksena on tulehdus (Ross 2002, 350). Akillesjänteen tulehduksista puhuttaessa käytetään useita eri termejä tulehdusten sijaintiin ja kudoslöydöksiin perustuen. Näitä ovat lihasjänneliitoksen tulehdus (peritendiniitti), luujänneliitoksen tulehdus (insertiotendiniitti) ja jänteen tulehdus (tendiniitti). (Ahonen ym. 2002, 109; Vasenius ym. 2003, 133.)

16 4.2.1 Anatomia 11 Akillesjänne (tendo achillis) on ihmiskehon kookkain jänne. Se sijaitsee pohkeen pinnallisessa lihasaitiossa ja muodostaa yhteisen jänteen kaksoiskantalihakselle (m. gastrocnemius) ja leveälle kantalihakselle (m. soleus). (Peltokallio 2003a, 487.) Kolmipäisen pohjelihaksen tuottama voima siirtyy jänteeseen lihasjänneliitoksen kautta ja saa aikaan nilkan ojennusliikkeen (Peltokallio 2003a, 449). Alkupäästään litteä jänne pyöristyy distaalipäästään ja kiinnittyy kantaluun alaosaan. Ennen kiinnittymistään se kulkee kantaluun ulokkeen yli. (Peltokallio 2003a, 487, 490.) Jänne koostuu kollageenista ja elastiinista, joka tekee siitä lähes venymättömän, mutta joustavan kudoksen (Peltokallio 2003a, 447). Akillesjänteellä ei ole varsinaista synoviaalista tuppea, vaan sitä ympäröi joustava sidekudoksinen kalvo paratenon, joka mahdollistaa jänteen kitkattoman liikkeen kudosten sisällä (Józsa & Kannus 1997, 48-49; Peltokallio 2003a, 496). Paratenonin alapuolella on pitkittäisistä, poikittaisista ja vinoista kollageenisäikeistä muodostunut välikalvo epitenon. Epitenon on ulkopinnaltaan yhteydessä paratenoniin ja sisäpinnaltaan sisimpään kalvoon eli endotenoniin. Endotenon peittää yksittäisiä jännesyitä ja jännesyykimppuja, ja sen kautta veri, imuneste sekä hermot kulkeutuvat jänteen syvempiin osiin. (Józsa & Kannus 1997, 49-51; Peltokallio 2003a, 448.) (Kuva 2.) KUVA 2. Jänteen rakenne (Peltokallio 2003a, 448)

17 12 Lihasjänneliitos, paratenon ja luujänneliitos huolehtivat akillesjänteen verenkierrosta (Józsa & Kannus 1997, 82-84; Peltokallio 2003a, 489). Verenkierto on heikointa alueella, joka sijaitsee 2-6 cm:n päässä jänteen kiinnityskohdasta (Józsa & Kannus 1997, 81; Gottschlich ym. 2008) Patofysiologia Rakenteellisten ja toiminnallisten vaatimuksiensa vuoksi akillesjänne on erittäin altis vaurioitumiselle (Ross 2002, 350). Herkästi vaurioituvia alueita ovat lihasjänneliitos, luujänneliitos ja kohta, jossa verenkierto on heikointa. Akillesjänteen tulehdus voi olla seurausta yhdestä tai useammasta tekijästä (Peltokallio 2003, ; Ross 2002, 350.) (Taulukko 3.) TAULUKKO 3. Akillesjänteen tulehdukselle altistavat tekijät ja niiden vaikutus jänteeseen (Peltokallio 2003, ; Ross 2002, 350) Tulehdukselle altistavat tekijät Jalkaterän rakenne ja virheasennot matala- ja korkeakaarinen jalka jalan etu- ja takaosan varus tai valgus kantaluun kyhmy ylipronaatio Harrastukset ja harjoitteluolosuhteet juoksu hyppylajit kova tai epätasainen alusta äkilliset muutokset harjoittelussa kylmä sää Lihaskunto pohjelihasten kireys, epätasapaino, heikkous puutteellinen lihashuolto Huonot jalkineet matala korko Korkea ikä Vaikutus jänteeseen muuttaa kävelyn normaalia biomekaniikkaa ja lisää akillesjänteen rasitusta lisää rasitusta aiheuttaa toiminnallisesti haitallisia muutoksia lisää rasitusta aiheuttaa heikentäviä muutoksia jänteen rakenteeseen Jos rasitusta aiheuttavaa tekijää ei poisteta, voi rasitus pitkään jatkuessaan aiheuttaa kudosärsytystä ja johtaa lopulta jänteen tai sen ympäristökudoksen tulehdukseen (Peltokallio 2003a, 495). Tulehdusreaktiossa vaurioituneesta kudoksesta vapautuu välittäjäaineita, jotka laajentavat verisuonia ja lisäävät niiden läpäisevyyttä. Tällöin kudok-

18 13 siin pääsee virtaamaan veriplasmaa, jolloin alue turpoaa. (Niensted ym. 2004, 256.) Miseryn (1997) mukaan turvotus lisää painetta kudoksen sisällä ja kohdistuessaan hermopäätteisiin aiheuttaa kipua (Lucke ym. 2002, 199). Kudosnäytteessä ilmenee verimäärän lisääntymistä (hyperemia), tulehdussolujen kertymistä (infiltraatio), turvotusta (ödeema) sekä jänteen paksuuntumista (Niensted ym. 2004, 256; Peltokallio 2003a, ). Kroonisessa vaiheessa nähdään lisäksi uuden sidekudoksen ja kiinnikkeiden muodostumista (Peltokallio 2003a, 496) Oireet Oireet ovat akuutissa vaiheessa yleensä paikallisia. Jänne paksunee, on kivulias ja liikutettaessa kuuluu narinaa. Lisäksi voi esiintyä pehmytkudosten turvotusta (Ross 2002, 352.) Vaivan kroonistuessa oireet pahenevat. Kipua ilmenee levossa ja harjoittelun jälkeen. (Ahonen ym. 2002, 388; Ross 2002, 352.) Jänne on paksuuntunut ja siinä saattaa tuntua kyhmy (Ross 2002, 352). Lisäksi voi esiintyä liikerajoitusta (Peltokallio 2003a, 469). Tutkittaessa jänteen ja pohkeen aluetta on kiinnitettävä huomiota turvotuksen määrään, kipualueen sijaintiin ja mahdollisten kyhmyjen kokoon. Lihasvoiman heikkeneminen ja liikkeen rajoittuminen ovat tyypillisiä löydöksiä akillesjänteen vaurioissa. Erotusdiagnostisesti on huomioitava akillesjänteen osittainen tai täydellinen repeämä. (Gottschlich ym ) Hoito Akillesjänteen tulehdusten hoito on tärkeä aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta vaiva ei pitkity ja muutu vähitellen krooniseksi. Ajoissa havaittu tulehdus paranee yleensä parissa viikossa ja pienentää taudin uusiutumisvaaraa. (Ahonen ym. 2002, 388; Pohjolainen 2003, ) Oireiden ilmetessä, on rasitusta vähennettävä huomattavasti. Oireiden lievittämiseen voi käyttää paikallista kylmähoitoa useita kertoja päivässä. (Ahonen ym. 2002, 388; Ross 2002, 352; Peltokallio 2003a, ) Lisäksi huolellinen verryttely ja venyttely ennen ja jälkeen harjoitusten on tärkeää. Harjoitteluolosuhteita tarkistamalla vai-

19 14 valle altistavien tekijöiden osuutta voidaan pienentää ja näin ennaltaehkäistä taudin pahenemista (Ross 2002, 352.) Jos omahoito ei tehoa parissa päivässä, kannattaa mennä lääkäriin (Ahonen ym. 2002, 388). Tulehduksen akuutissa vaiheessa hoito painottuu 1-2 viikon lepoon sekä tulehduksen rauhoittamiseen. Tulehduksen poistumista pyritään nopeuttamaan fysikaalisten hoitojen ja tulehduskipulääkkeiden avulla (Ahonen ym. 2002, 388; Ross 2002, 352; Peltokallio 2003, ) Lisäksi voidaan antaa hepariinia suoraan laskimoon tai jänteen ympärille (Ahonen ym. 2002, 388; Pohjolainen 2003, 196). Kahn ym. (2000) mukaan pitkittyneessä vaivassa käytetään kortisonia, koska se tehoaa nopeasti oireisiin (Peltokallio 2003, 505). Vaikutus on kuitenkin vain väliaikaista. Jos pistoksista ei ole huomattavaa apua ensimmäisen kerran jälkeen, hoitoa ei suositella jatkettavaksi. (Alaranta ym. 2003, 197; Peltokallio 2003a, 505.) Tulehdusvaiheen jälkeen kaksoiskantalihaksen ja leveän kantalihaksen venyttely auttaa pitämään jänteen joustavana ja parantaa liikkuvuutta. Pohjelihasten kuntoharjoittelu vahvistaa lihaksia ja palauttaa niiden normaalin toimintakyvyn ehkäisten samalla uusia vaurioita (Ahonen ym. 2002, ; Ross 2002, 352; Peltokallio 2003a, 503.) Alaraajojen normaalin toiminnan säilyttämiseksi ja akillesjänteeseen kohdistuvan rasituksen vähentämiseksi jalkaterän virheasennot tulee korjata (Ahonen ym. 2002, ; Peltokallio 2003a, 504). Korjauksissa käytetään erilaisia pohjallisratkaisuja, jotka perustuvat biomekaanisiin tutkimuksiin ja kävelyn analyysistä saatuihin tuloksiin (Ahonen ym. 2002, ). Kengässä tulisi käyttää 0,5-1 cm:n kantakorotusta akillesjänteeseen kohdistuvan vedon pienentämiseksi (Ahonen ym. 2002, 389; Pohjolainen 2003, 196; Frey 1995, 367). Lisäksi napakka kantaosan tuki ehkäisee kantaluun liiallista sivusuuntaista liikettä ja vähentää rasitusta (Frey 1995, 367).

20 4.3 Kantakivut 15 Kantaseudun kiputilat ovat yleisiä, ja niitä esiintyy kaikenikäisillä. Kantakivut liittyvät tavallisesti kovaan fyysiseen rasitukseen tai vammoihin mutta myös jalan anatomisen rakenteen muutoksiin. Kivut ovat tavallisia aktiiviliikkujilla, kilpaurheilijoilla, varusmiehillä sekä keski-ikäisillä ja vanhuksilla. Yleensä diagnoosi tehdään oireiden ja kliinisten löydösten perusteella, mutta osa vaivoista vaatii tarkempia kuvantamistutkimuksia. Hoitokeinoja kantaseudun kipuihin on runsaasti, ja oikean hoidon löytäminen vaatii kokemusta. (Alanen ym. 2002, 1497.) Kivut ovat yleisiä kantaluun takaosassa tai sen alla (Alanen ym. 2002, 1497). Seuraavassa on lueteltu kantaluun erilaisia kiputiloja. Niiden oireet voivat olla hyvin samankaltaisia ja hoitokeinot usein yhteneviä (Alanen ym. 2002, 1497). Takaosan kivut Haglundin kantapäästä puhuttaessa tarkoitetaan yleensä Haglundin deformiteettiä, epämuodostumaa. Tällöin on kyse ulkoneman suurentumasta kantaluun takaosassa. Deformiteetin aste voidaan todeta röntgenkuvasta mittaamalla. Mittauksessa vedetään viiva kantaluun takareunan suuntaisesti ja toinen viiva kantaluun alapinnan mukaisesti. Saatu kulmalukema kertoo vamma-asteen. (Peltokallio 2003a, 165.) Haglundin syndrooma eli oireyhtymä on tila, jossa kantaluun alainen, pinnallinen kantaluuntakainen ja syvä kantaluuntakainen limapussi ovat joko yksin tai yhdessä tulehtuneet. Näiden lisäksi myös kantaluun takakulma on epämuodostunut. (Peltokallio 2003a, 165.) Limapussin tulehdus eli bursiitti syntyy useimmiten kuormituksen, iskun tai ulkoisen hankauksen seurauksena, ja vaiva on yleinen korkeakorkoisia kenkiä käyttävillä naisilla (Peltokallio 2003a, 170). Sairauksista reuma tai kihti voi olla kroonisen limapussin tulehduksen taustalla (Alho ym. 1995, 690). Diagnoosia tehtäessä on huomioitava muut kantaluun takaosan kiputilat, joita ovat muun muassa distaalinen akillesjänteen tulehdus, akilleksen kiinnityskohdan rasitusti-

21 la, kantaluun väsymismurtuma ja lapsilla esiintyvä Severin tauti. (Peltokallio 2003a, 165.) 16 Kantaluun alaiset kivut Kantaluun alla oleva kipu liittyy yleensä limapussin tulehdukseen, joka on yhteydessä kantapiikkiin tai rasvapatja ongelmiin (Airaksinen ym. 2002, 417). Kantapiikki eli kantaluun alainen luukasvama (eksistoosi) saattaa esiintyä yhdessä kantaluun alaisen limapussin tulehduksen kanssa. Kantapiikki syntyy kantaluun alakulmaan esimerkiksi kantakalvon liiallisen venytyksen aiheuttaman ärsytyksen seurauksena. (Airaksinen ym , 422.) Jalkapohjan rasvapatja on rasvakudoksen muodostama kantaluuta suojaava kennomainen rakenne. Vaurioituessaan sen sidekudoksen erottamat osat repeilevät ja rasvakudos siirtyy kantaluun sivuille. Tällöin kantaluu kuormittuessaan altistuu paineelle ja kivulle. (Airaksinen ym. 2002, 422.) Anatomia Kantaluu (os calcaneus) on jalkaterän suurin ja kantavin luu. Kantaluu niveltyy kuutioluun (os cuboideum), veneluun (os naviculare) ja telaluun (os talus) kanssa. Telaluu sijoittuu kantaluun yläpuolelle muodostaen yhdessä sääriluun (os tibia) ja pohjeluun (os fibula) kanssa ylemmän nilkkanivelen (articulatio talocruralis). Nivel on tyypiltään sarananivel, jonka liikkeet ovat koukistus ja ojennus eli dorsifleksio ja plantaarifleksio. (Hervonen 2001, 241, 245.) Kaksoiskantalihas (m. gastrocnemius) kiinnittyy akillesjänteellä kantaluun kyhmyyn (tuber calcanei) (ks. s. 9). Limapussi (bursa) on nivelnesteen täyttämä pussi kahden liukuvan pinnan välissä. Yleensä ne sijaitsevat lähellä jänteen kiinnityskohtaa joko pinnallisesti ihon ja jänteen tai syvällä jänteen ja luun välissä. Limapussin tarkoituksena on estää pintojen välistä hankausta ja kitkaa. (Alho ym. 1995, 690.) Kantaluun alueella sijaitsee kolme limapussia. Näitä ovat akillesjänteen ja kantaluun kyhmyn välissä sijaitseva syvä kanta-

22 17 luuntakainen limapussi (bursa tendinitis calcanei), ihon ja akillesjänteen välissä sijaitseva pinnallinen kantaluuntakainen limapussi (bursa subcutanea calcanei) sekä kantaluun alla oleva kantaluun ja jalkapohjan rasvapatjan välinen limapussi (bursa infracalcanearis). (Hervonen 2001, ) (Kuva 3.) KUVA 3. Kantaluun alueen limapussit: 1. kantaluun ja jalkapohjan rasvapatjan välinen limapussi, 2. pinnallinen kantaluuntakainen limapussi, 3. syvä kantaluuntakainen limapussi (Peltokallio 2003a, 165) Patofysiologia Kantakipujen sijainnista riippumatta niiden aiheuttajat ovat hyvin samankaltaisia. Ulkoisista tekijöistä merkittävin on jalkineen sivulta-sivulleliike tai kantaluun inversioeversiovaihtelu. Myös seisominen ja urheilu kovilla alustoilla altistavat vammoille. (Peltokallio 2003a, 165.) Sisäisistä tekijöistä kantaluun takakulman suurentuman ja siihen liittyvä kantaluun varus-asento sekä jalan korkeakaarisuus (pes cavus) ovat usein oireiden taustalla (Stephens 1992, 88). Limapussivammoissa ensisijainen oireiden aiheuttaja on kantaluun kulmikas rakenne yhdessä ulkoisen mekaanisen ärsytyksen, kuten kengän hankauksen, kanssa (Alanen ym. 2002, 1500; Alho ym. 1995, 682). Myös toistuva rasitus ja limapussin sijaintialueelle kohdistuva suora vamma altistavat oireille (Peltokallio 2003a, 421). Rasvapatja ongelmille altistavat liikkuminen kovilla alustoilla, ylipaino ja ikääntyminen. (Merriman ym. 1995, 385.)

23 4.3.3 Oireet 18 Kantaluun takaiset kivut oireilevat arkuutena, turvotuksena ja ihon paksuuntumana hieman akillesjänteen alapuolella tai sen ympärillä. Rasitus sekä sopimattomat kengät aiheuttavat ärsytystä kantaluun alueelle. Kivut ovat pahimmillaan aamuisin tai pitkän levon jälkeen. (Alho ym. 1995, 682; Peltokallio 2003a, 167.) Kantaluun alaiset kivut sekoitetaan usein sijaintinsa vuoksi kantakalvon kiinnityskohdan kipuihin. Limapussikipu tuntuu kantaluun etumediaalireunassa, ja se vaivaa kävellessä ja seistessä. Oireiden pitkittyessä tulehdus voi muuttua krooniseksi. (Peltokallio 2003a, ) Rasvapatjakivut oireilevat paikallisesti kantaluun alla, pahimmillaan aamuisin. Kuormitettaessa askel ontuu ja jalkapohja on aristava. Vaivan pahentuessa rasvapatja liukuu kantaluun sivuille ja luut ovat tunnusteltavissa. (Airaksinen ym. 2002, 415; Merriman ym. 1995, 385.) Hoito Kantakipujen hoitokeinot määräytyvät niiden oireiden ja sijainnin mukaan. Konservatiivisina hoitokeinoina on yleensä kuormituksen vähentäminen, nilkan sekä jalkaterän asentovirheiden korjaaminen pohjallisratkaisuin ja kantaluun ulkoinen suojaus. (Alanen ym. 2002, 1501.) Tulehdustiloissa kylmähoito, kipulääkkeet ja nilkan immobilisointi ovat yleisiä (Peltokallio 2003a, 421). Akuutissa vaiheessa kantaluun ulkoinen puristus estetään muokkaamalla kengän kantakappia pehmeämmäksi. Lisäksi kengän sisäpuolelle tai pohjalliseen voidaan tehdä iskuavaimentava korotus kantapään alle. Tärkeää on myös plantaarifascian ja akillesjänteen varovaiset venyttelyt tulehdusvaiheen jälkeen sekä pohjelihasten venyttely ja vahvistaminen (Peltokallio 2003a, 169). Kantaluun leikkaushoitoon turvaudutaan vasta, kun konservatiivisista hoitokeinoista ei ole enää apua (Peltokallio 2003a, 169). Leikkauksessa poistetaan kantaluun ylätakakulma (Alho ym. 1995, 682; Alanen ym. 2002, 1498).

24 19 Limapussin tulehdusten ensisijaisena hoitona on hankauksen vähentäminen oireilevalla alueella, lepo ja tulehduksen rauhoittaminen. Pitkittyneissä tulehduksissa punktointi ja kortisonipistos yleensä auttavat, mutta ne saattavat vaatia joskus kirurgisen poiston. (Peltokallio 2003a, 170.) Rasvapatjan vaurioissa hyvä iskunvaimennus jalkineissa ja kantaluuta tukeva jalkineen kantakuppi helpottavat oireita (Alanen ym. 2002, 415). Aktiiviurheilijoilla käytetään aristavan alueen suojausta pehmusteilla ja erityisjalkineilla (Airaksinen ym. 2002, 415). Kantapiikkiä hoidettaessa kenkään asennetaan pehmuste tai tukipohjallinen, jossa on aukko aristavan paikan kohdalla. Tukevalla teippauksella saadaan helpotettua rasvapatja- ja kantapiikkioireita (Airaksinen ym. 2002, 419). 4.4 Lihaskrampit Lihaskrampeilla ja spasmeilla tarkoitetaan yksittäisen lihaksen tai lihasryhmän tahdosta riippumatonta, relaksoitumatonta kivuliasta supistumista (Renström ym. 2002, 97). Lihaskramppeja voi esiintyä kaikilla, mutta varsinkin aktiiviliikkujilla ne ovat yleisiä (Gornel 2008). Lihaskrampeilla on useita eri taustatekijöitä (Peltokallio 2003a, 304). Tahdosta riippumattoman lihaskouristuksen syntyperän selvittäminen on hankalaa ja aiheuttaja voi joskus jäädä kokonaan tuntemattomaksi (Gornel 2008) Anatomia Ihmiskeho sisältää noin 350 eri lihasta, jotka esiintyvät yksittäin tai ryhmissä. Lihaskudos voi olla joko poikkijuovaista, sileää tai sydän lihasta. Jokaisella lihaksella on yksi tai useampi kiinnittymiskohta eli origo. Lihakset kiinnittyvät yleensä jänteillä luuhun, joskus myös ihoon. (Airaksinen ym. 2002, 93, 95.) Poikkijuovaiset eli luustolihakset saavat aikaan kehossamme tahdonalaiset liikkeet (Airaksinen ym. 2002, 93, 95). Kun luustolihas supistuu, se lyhenee ja vetää samalla luuhun kiinnittynyttä jännettä, jolloin syntyy liikettä. Samaa niveltä liikuttavat lihakset jaetaan toimintansa mukaan vaikuttajiin (agonisti) ja vastavaikuttajiin (antagonisti). Vaikuttajan supistuessa vastavaikuttajan tehtävänä on venyä. (Bjålie ym. 2005, 189.) Esimerkiksi nilkan dorsifleksiossa vaikuttajina toimivat säären etuosan lihakset ja vastavaikuttajina pohjelihakset (Kapandji 1997, 212).

25 Patofysiologia Useiden eri asiantuntijoiden yhteinen mielipide on, että lihaksia stimuloivien hermojen yliaktiivisuus saa aikaan krampin (Gornel 2008; Layzer & Miller 2005, ). Lihasspasmissa lihaksessa tapahtuu kivulias ja tahdostariippumaton supistus hermoärsytyksen tuloksena (Kendall 1993, 333). Peltokallion (2003a, 305) mukaan väärällä suoritustekniikalla tehdyt liikkeet, yksipuolinen harjoittelu ja toistomäärien nopea kasvu ovat lihaskrampeille yleisesti altistavia tekijöitä. Puutteellinen verryttely ja entiset lihasvammat edesauttavat kramppien syntyä samoin kuin verenkiertohäiriöt, jotka voivat varsinkin urheilijoilla johtua liian kireistä varusteista tai teippauksista (Airaksinen ym. 2002, 97). Mahdollisia aiheuttajia ovat myös kuumuudesta aiheutuva hikoilu ja nestehukka sekä erilaisten kivennäisaineiden puutostilat (Gornel 2008). Mitkä tahansa lihakset voivat krampata, mutta yleisimpiä kouristukset ovat raajoissa, jaloissa useimmiten reisi- ja pohjelihaksissa (Gornel 2008). Pienissä krampeissa vain osa lihaksesta supistuu, mutta isoimmissa saattaa kouristella monta lihasta samanaikaisesti (Gornel 2008). Lihaskrampit liittyvät usein tilanteisiin, joissa lihakseen kohdistuu voimakas ja yhtäkkinen rasitus (Airaksinen ym. 2002, 97). Kramppeja voi esiintyä aktiviteetin aikana, heti suorituksen jälkeen tai vasta monien tuntien päästä (Peltokallio 2003a, ). Kramppeja voi ilmetä öisin tai pitkään samassa asennossa olemisen jälkeen, jolloin lihas puutuu. Näitä kutsutaan lepokrampeiksi. Kramppi toimii tietynlaisena suoja- tai varoitusmekanismina, jolloin sen hoitamattomuus saattaa aiheuttaa lihasrepeämän tai luun murtuman. (Gornel 2008) Oireet Yhteistä ja yleistä krampeille on se, että ne ovat yhtäkkisiä ja kivuliaita (Peltokallio 2003a, 303). Krampit menevät yleensä nopeasti ohi, mutta saattavat uusiutua helposti. Kouristukset voivat kestää muutamista sekunneista useisiin minuutteihin, urheilijoilla jopa pidempään. (Gornel.2008)

26 21 Ihminen tuntee krampin aikana erittäin voimakasta kipua lihaksessa. Kipu pakottaa lopettamaan liikunnan, joka on lisävammojen välttämiseksi myös suotavaa. Jos kramppi on erityisen raju, ei kramppaavalla lihaksella pysty toimimaan normaalisti. (Peltokallio 2003a, 304.) Kramppaava lihas on tunnusteltaessa kova, lämmin ja kivulias. Lisäksi siinä voi havaita elohiirimaista lihassäikeiden tahdosta riippumatonta toimintaa (faskikulaatio). Lihas saattaa vetäytyä myös jostain kohdasta hitaasti kuopalle (Peltokallio 2003a, 304) Hoito Mikäli lihas kramppaa kesken urheilusuorituksen, tulee suoritus keskeyttää välittömästi. Vaikka kramppi itsessään on vaaraton, lisää sen huomioimattomuus lihaksen revähdys- ja repeämisvaaraa. (Airaksinen ym. 2002, 97.) Akuuttien lihaskramppien tehokkaimmaksi todettu hoito on vastavaikuttajalihaksen aktivoiminen ja kramppaavan lihaksen venyttäminen (Layzer & Miller 2005, 437). Kramppaavaa lihasta tulisi pyrkiä saamaan pidemmäksi viemällä sitä kevyesti ääriasentoon. Liike ei saa olla äkkinäistä, nykivää eikä se saa kestää liian kauaa, jottei lihakseen synny lisävaurioita. Venytystä tulee ylläpitää muutamia sekunteja vielä krampin häviämisen jälkeen, jotta kipu ja spasmi poistuvat. Kramppaavan lihaksen paikallinen puristaminen ja kevyt hierominen venytyksen aikana helpottaa myös tilannetta. Kevyttä hierontaa voi kokeilla myös spasmin hävittyä, varsinkin mahdollisen jälkiarkuuden hoidossa. Paikallinen kylmähoito auttaa relaksoimaan kramppaavaa lihasta ja rauhoittamaan sitä, mikäli siinä esiintyy tulehdusoireita. (Peltokallio 2003a, ) Akuutit lihaskrampit menevät yleensä nopeasti ohi, ja näin ollen fysikaalisten hoitojen merkitys aktiivisen krampin hoidossa on hyvinkin mitätön (Airaksinen 2002, 98). Toisin kuin akuuteissa lihaskrampeissa, kroonisten kramppien hoidossa lääkkeiden teho on tuloksekkaampaa. Toistuvista krampeista kärsivät ovat havainneet hyödyn lihasrelaksanttien käytöstä. Paikallispuudutteita voidaan käyttää, mutta se ei ole mahdollista ennen urheilusuoritusta. Fysikaalisista hoidoista on nähty olevan apua kroonisissa lihaskrampeissa (Peltokallio 2003a, 307). Yöllä käytettävät, pohjetta passiivisesti

27 22 venyttävät lastat ovat vaihtoehtona kramppien hoitoon. Vaikka tätä hoitokeinoa ei ole tutkittu, on sen osoitettu kuitenkin olevan hyödyllinen joissain tapauksissa. (Layzer & Miller 2005, 437.) Niin aktiiviurheilijan kuin tavallisen lenkkeilijänkin tulee huolehtia hyvästä ruokavaliosta sekä neste- ja elektrolyyttitasapainosta. Ruokailutottumusten muutos ja lisäravinteiden, muun muassa kalsiumin ja magnesiumin, käyttö auttaa huolehtimaan, ettei puutostiloja synny. Hikoilussa menetettyjen elektrolyyttien korvaaminen suorituksen aikana sekä sen jälkeen pitää kehon nestetasapainon normaalina. (Gornel 2008) Nestetasapainosta tulee huolehtia rasituksen mutta myös ympäristön mukaan. Kuumassa ja kosteassa ympäristössä tulisi erityisesti huomioida natriumin ja kaliumin mahdolliset menetykset. Tehokkain tapa korjata ja ennaltaehkäistä puutostilat on huolehtia nesteytyksestä riittävästi ennen, jälkeen ja harjoituksen aikana. (Peltokallio 2003a, ) Tärkeintä kramppien hoidossa on selvittää niiden syntyperä. Tällöin niitä voidaan ennaltaehkäistä ja minimoida niiden yleinen taipumus uusiutumiseen. Sairauteen liittyvistä krampeista ja niiden hoidosta tulee keskustella lääkärin kanssa, mutta jokamiehen kramppeihin ennaltaehkäisykeinoja kannattaa kokeilla niiden toimivuuden mukaan. (Gornel 2008) Lihaskramppien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä on tärkeää riittävä huolehtiminen lihaskunnosta ja lihastasapainosta sekä lihasten verryttelystä ja venyttelystä ennen ja jälkeen suorituksen. Varsinkin lepokrampeissa säännöllisen lihaksen venyttelyn on todettu auttavan niiden torjumisessa. (Gornel 2008) Vääränlaisten varusteiden ja tekniikkavirheiden korjaus auttaa positiivisesti kramppien vähenemiseen (Peltokallio 2003a, 307). Airaksisen ym. (2002, 97) mukaan vanhojen lihasvammojen ja mahdollisten infektioiden hoito auttaa myös osaltaan kramppien syntymisen ennaltaehkäisyssä.

28 4.5 Nilkan nivelsidevammat 23 Eriasteiset nilkan nivelsidevammat käsittävät valtaosan kaikista urheiluvammoista. Nivelsidevammat jaetaan akuutteihin ja kroonisiin. Nilkan nyrjähtäessä sen liikelaajuus ylittyy aiheuttaen repeämiä joko sisimmissä tai uloimmissa nivelsiteissä. Repeämä voi olla joko osittainen tai täydellinen. Yleisimmin vahingoittuvat lateraaliset nivelsiteet, joista tavallisimmin telaluun ja pohjeluun välinen side, FTA-ligamentti. Vain noin kymmenesosa vammoista kohdistuu mediaalisiin nivelsiteisiin. (Airaksinen ym. 2002, 394, 397, 400; Hervonen 2001, 242.) Nivelsidevammat ovat usein myös yhteydessä nilkkamurtumiin (Alho ym. 1995, 567) Anatomia Nilkan passiivisesta stabiliteetista vastaa yhdessä luiden kanssa nivelpussi ja sidekudoksesta muodostuneet nivelsiteet eli ligamentit, joiden vetolujuus on samansuuntaisten kollageenisäikeiden vuoksi suuri (Airaksinen ym. 2002, 88; Bjålie ym. 2005, 19, 175). Nivelsiteet jaotellaan sijaintinsa mukaan kahteen pääryhmään, mediaalisiin ja lateraalisiin (Kapandji 1997, 164). Lateraaliseen ryhmään kuuluvat kaksi pohjeluun ja telaluun välistä sidettä (fibulo-talare anterior, FTA ja fibulo-talare posterior, FTP) sekä pohje- ja kantaluun (fibulo-calcaneare-fc) välinen side (kuva 4.) Deltaligamentti (ligamentum deltoideum) on viuhkamainen mediaalipuolella sijaitseva nivelsiteiden yhdistelmä. Tämän muodostavat taaimmainen sääriluu-telaluuside (pars tibiotalaris posterior), sääri-kantaluuside (pars tibiocalcanearis), etummainen sääri-telaluuside (pars tibiotalaris anterior) ja sääriluu-veneluuside (pars tibionavicularis). Kummankin ryhmän tehtävänä on rajoittaa nilkan liiallisia sivuttaisliikkeitä. (Hervonen 2001, 242.)

29 24 KUVA 4. Nilkan lateraaliset nivelsiteet (Baxter 1995, 148) Patofysiologia Nivelsidevammat syntyvät, kun nilkan normaali liikelaajuus ylitetään, esimerkiksi liiallisen sisä- tai ulkokierron seurauksena. Nivelsiteissä voi esiintyä liiallista venymistä sekä osittaisia tai täydellisiä repeämiä. Ligamentti voi irrota myös kiinnityskohdastaan. (Airaksinen ym. 2002, 394.) Tapaturmassa, jossa vamma-aste jää pieneksi, nivel on stabiili, mutta ligamenteissa voi esiintyä mikrorepeämiä. Vamman ollessa astetta pahempi ligamenteissa on repeämiä ja nivel on kivulias sekä osittain instabiili. Nivelsiteiden täydellinen repeämä on kivulias ja nivel on täysin instabiili. (Alho ym. 1995, 38.) Nilkan toistuvat nivelsidevammat voivat olla seurausta jalan takaosan varus-asennosta (Ahonen ym. 2002, 360). Syinä voivat myös olla huono tasapainoaisti, inversoivien ja eversoivien lihasten sekä plantaari- ja dorsifleksiovoimien keskinäinen epätasapaino. Yleisin lateraalisten nivelsidevammojen taustalla oleva tekijä on nilkan aiempi venähdysvamma. (Nyyssönen 2006, 40.) Nopeita suunnanmuutoksia, kiertoliikkeitä ja ponnistusvoimaa vaativat urheilulajit altistavat nilkan nivelsidevammoille. Erityisen vammautumisalttiita lajeja ovat erilaiset palloilu- ja hyppylajit. Myös liikkuminen epätasaisilla alustoilla lisää riskiä. (Airaksinen ym. 2002, 394.)

30 4.5.3 Oireet 25 Lateraalisten nivelsiteiden vammautuessa nilkan liikuttelu ja kuormittaminen on kivuliasta. Vamma-alueelle, malleolin etupuolelle, muodostuu mustelma ja kohdassa ilmenee turvotusta sekä aristusta. (Airaksinen ym. 2002, 398.) Kun vamma on mediaalinen, oireet ovat pitkälti samankaltaiset, mutta sijaintina on koko nivelsiteen alue, malleolin alapuolella. Laaja-alaisissa repeämissä loukkaantuneen jalan liikelaajuus pronaatiosuuntaan on huomattavasti suurempi kuin terveessä. (Airaksinen ym. 2002, 400.) Nilkan kroonisessa instabiliteetissa oireina esiintyy heikkoutta ja löysyyden tunnetta kierto- ja vääntöliikkeissä mutta myös tasaisella alustalla liikuttaessa. Nilkassa voi ilmetä myös rasituskipua. (Nyyssönen 2006, 41.) Hoito Akuuteissa nivelsidevammoissa jo tapaturmapaikalla annettu perinteinen kylmä-kohokompressio -hoito (KKK) on ensisijaisen tärkeää paranemisprosessin kannalta. Hoidon alkuvaiheessa nilkka tulee osittain immobilisoida sidoksen, teippauksen tai lastan avulla. (Nyyssönen 2006, 42.) Tukiteippausta on syytä käyttää tapauskohtaisesti myös kuntoutusvaiheen aikana (Airaksinen ym. 2002, 398). Liikkuvuutta ja lihastoimintaa ylläpitävät kuntoutusharjoitteet tulee aloittaa heti, kun nilkka sallii varauksen eikä sen liikuttelu ole kivuliasta. Kuntoutuksen tarkoituksena on lisätä lihasten voimaa ja parantaa nilkan proprioseptiikkaa sekä lihasvoiman hallintaa esimerkiksi tasapainolautaharjoitusten avulla. (Airaksinen ym. 2002, 398.) Sekä akuuteissa että kroonisissa nilkan nivelsidevammoissa peroneuslihasten vahvistaminen on tärkeää (Nyyssönen 2006, 42). Nivelsiteiden täydellisessä repeämässä vammakohtaan muodostuva arpikudos lisää nivelsiteen pituutta. Kroonisessa vammassa nivel jää instabiiliksi. Näin tapahtuu myös akuutin vamman hoidon tai kuntoutuksen laiminlyönnin seurauksena. (Airaksinen ym. 2002, )

31 26 Kroonisissa nivelsidevammoissa hoito on aina ensisijaisesti konservatiivinen (Nyyssönen 2006, 42). Mikäli nilkan nyrjähdysalttius on hoidosta huolimatta toistuvaa, lyhennetään nivelsiteitä kirurgisesti (Airaksinen ym. 2002, 399). 4.6 Osgood-Schlatterin tauti Apofysiitit eli luun kasvulevyn tulehdukset ovat yleisiä kasvavan lapsen vaivoja. Tukirangan osien luutuminen tapahtuu eri aikoihin, joten apofysiittejä esiintyy eri ikävaiheissa eri puolilla kehoa. (Heinonen & Kujala 2001, ) Sääriluun kyhmyn apofysiitti eli Osgood-Schlatterin tauti on useiden tutkimusten mukaan yleisin apofysiiteista. Se on tavallisin syy kasvavan nuoren polvikipuihin. (Peltokallio 2003b, 1053.) Anatomia Apofyysit ovat luiden kasvuosia, joihin jänteet kiinnittyvät. Lapsella apofyysialue on rustoista kudosta, joka on vetolujuudeltaan paljon ympärillään olevia jänteitä, nivelsiteitä sekä luuta heikompi. (Jozsa & Kannus 1997, 236.) Apofyysit alkavat luutua ja ovat metabolisesti aktiivisimmillaan yleensä tyttöjen ollessa vuotiaita ja poikien ollessa vuotiaita. Alueelle kehittyy useita luutumiskeskuksia, jotka luutuvat yhteen alla olevan valmiin luukudoksen kanssa yleensä 18 ikävuoteen mennessä. (Jozsa & Kannus 1997, 238; Bhatia 2006.) Nelipäinen reisilihas (m. quadriceps femoris) on vahva, polviniveltä ojentava lihasryhmä. Siihen kuuluvat ulommainen reisilihas (m. vastus lateralis), keskimmäinen reisilihas (m. vastus intermedius), sisimmäinen reisilihas (m. vastus medialis) sekä suora reisilihas (m. rectus femoris). Ne kiinnittyvät yhteisellä vahvalla polvilumpion (os patellae) kautta kulkevalla patellajänteellä sääriluun kyhmyyn (tuberositas tibiae). (Kapandji 1997, ) (Kuva 5.) Lapsen luuston kasvaessa lihakset ja jänteet eivät usein pysty kasvamaan pituutta samaa vauhtia. Kasvupyrähdyksen aikana lapsilla esiintyykin usein kireyttä polven koukistaja- sekä ojentajalihaksissa. (Peltokallio 2003b, 1054.)