Tapiolan keskus, Tapiolan keskus, muutos Asemakaavan muutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tapiolan keskus, Tapiolan keskus, muutos Asemakaavan muutos"

Transkriptio

1 1 (10) LIITE 2 Tapiolan keskus, Tapiolan keskus, muutos Asemakaavan muutos Asianumero 1677/ / /2007 Aluenumero / I-vaihe / II-vaihe OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tapiolan metroasema SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: Sijainti Mitä suunnitellaan? LÄHTÖTIEDOT Suunnittelualue sijaitsee Tapiolan keskustassa Länsituulenkujan, Merituulentien ja Sampokujan risteyskohdassa. Kartta Eniro 36 ruutu DC 75. Kaavanmuutoksen tavoitteena on mahdollistaa Tapiolan metroaseman lippuhallien ja Länsituulentien Gallerian rakentamisen, paikoitus- ja kellaritilojen muuttamisen liiketiloiksi, vaihtoaseman toiminnan sekä liikekeskuksen lisärakentamisen. Suunnittelualueen kaavat tehdään useammassa osassa. (Metrolinja, metroaseman laituritaso, pysäköintiluolasto sisäänajoineen ja liityntäpysäköinteineen ja liikekeskuksen huoltotunneli esitetään maanalaisessa metrokaavassa Otaniemi-Tapiola ). Espoon kaupunginvaltuusto päätti Espoon eteläosien joukkoliikennejärjestelmästä Valtuusto päätti valita joukkoliikennejärjestelmän runkoratkaisuksi välillä Ruoholahti-Matinkylä kokonaan tunnelissa kulkevan metron. Käyntiosoite: Postiosoite: Asiakaspalvelu: Faksi: Espoon keskus Kaupunkisuunnittelukeskus (09) , (09) (09) Kirkkojärventie 6 B PL 43 Internetosoite: Sähköposti: Virastotalo 2, 4. kerros ESPOON KAUPUNKI kaavoitus@espoo.fi

2 Kaupunginhallitus päätti metroasemien paikoista mm. Tapiolan osalta, että Merituulentien alla oleva asemanpaikka on esitetyistä kahdesta vaihtoehdosta parempi. Kohde on vuoden kaavoituskatsauksessa. Ks. myös kohta Sopimukset. 2

3 3 Nykytilanne Maanomistus Kaavoitustilanne Maakuntakaava Kaavanmuutosalue sijaitsee Tapiolan keskuksessa. Alue on rakennettua liikekeskuksen ydinkeskustaa ja alueella sijaitsee Länsituulentien katualue ja osa Merituulentien katualueesta. Kaavanmuutosalueella on myös Länsituulenkujan, Kirjokannen ja osa Sampokujan kevytliikenteen väylästä. Katualueet, osan torialueista, puistoalueet ja yleisten rakennusten korttelialueen omistaa Espoon kaupunki. Tontit ovat eri yhtiöiden omistuksessa. Uudenmaan maakuntakaavassa (vahvistettu ) suunnittelualue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi ja kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi, tieksi tai kohteeksi. Alueen halki on osoitettu ohjeellisella linjauksella seutuliikenteen rata. Yleiskaava Alueella on voimassa Espoon eteläosien yleiskaava, joka käsittää Leppävaran,Tapiolan, Matinkylän, Espoonlahden ja Kauklahden suuralueet. Kaava sai lainvoiman vuonna Yleiskaava tulee korkeimman hallinto-oikeuden tekemän päätöksen nojalla voimaan lukuun ottamatta Lilla Julholmenia, osassa Näkinmetsän aluetta Kauklahdessa ja osaa Karamalmin teollisuusaluetta Kilossa. Kaavanmuutosalue on merkitty yleiskaavaan merkinnällä C-K = Keskustatoimintojen alue. Alueelle saa osoittaa keskustaan soveltuvaa asumista sekä hallinto-, toimisto-, palvelu-, koulutus- ja myymälätiloja. Alueelle voidaan sijoittaa vähittäistavaran suuryksikkö Leppävaaran, Tapiolan, Matinkylän ja Espoonlahden keskuksiin. Kaavanmuutosalue on merkitty myös kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi alueeksi. Kaupunkimaisema, jonka rakennus- ja kulttuurihistoriallisia arvoja sekä kaupunkikuvaa on suojeltava. Suojelu ei koske yksittäisiä rakennuksia, vaan kohdistuu alueen ominaispiirteiden vaalimiseen. Alueiden kehittämisen tulee tapahtua niiden omista lähtökohdista käsin ja alueen eritysarvojen sanelemin ehdoin. Alueen suunnittelussa ja rakentamisessa tulee

4 4 asettaa erityinen paino alueiden ominaisluonteen säilymiseen. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Asemakaava Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan alueidenkäytöllä edistetään kansallisen kulttuuriperinnön ja rakennusperinnön sekä niiden alueellisesti vaihtelevan luonteen säilymistä. Alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuri- ja luonnonperinnön arvot säilyvät (Valtioneuvoston päätös ). Tapiolan puutarhakaupunki on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö (Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisu 16, 1993). Tapiola on myös yksi Suomen kansallismaisemista (Kansallismaisema-julkaisu, Ympäristöministeriö 1993). Alueella on kaavoittamatonta aluetta Merituulentien ja Etelätuulen risteyksen tuntumassa. Alueella voimassa seuraavat kaavat ja kaavanmuutokset, jotka myös on jo rakennettu (sisältökuvaukseen otettu vain osallistumis- ja arviointisuunnitelman suunnittelualueeseen liittyvä osuus): Tapiolan keskus II (katualuetta, puistoaluetta, liikennealuetta k / t 1-2) Asemakaava ja asemakaavan muutos on vahvistettu ympäristöministeriössä Katualuetta (Tapionaukio), puistoaluetta (Kirkkopuistikko ja Tapionpuisto). K / t 1, yleisten pysäköintilaitosten korttelialue Tapionaukio (LPY) johon myös kortteleiden ja autopaikkoja saa sijoittaa sekä jonka alle saa sijoittaa maanalaisen tila pysäköintiä varten.

5 5 K / t 2, linja-autoaseman korttelialue (LA). Ohjeellinen maanalainen tila joukkoliikenneväylää varten. Tapiolan keskus (katualuetta, k / t 1 ja k / t 1 ja 2) Asemakaava vahvistettu sisäasiainministeriössä Yleisten rakennusten korttelialuetta (Y), jonka pohjoisreunassa puurivillä istutettava korttelin tai alueen osa. Rakennusoikeus 2000 k-m2, III-kerrosta, pihatason likimääräinen korkeustaso Pihatason alapuolelle saa sijoittaa pysäköinti-, sisäänkäynti-, hissi-, varasto-, sosiaali-, sauna-, konehuone, kellari-, kiinteistöhuolto-, bussipysäkki- ja alueen järjestyksen valvontaan liittyviä tiloja kaavassa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi. Autopaikkoja on rakennettava 1 ap / 60 k-m2 yleisten rakennusten tontilla. Kaksi liikerakennusten korttelialuetta (AL), jolle saa rakentaa asuntoja vain kiinteistönhoitohenkilökuntaa varten. k12004/t1, e=2.2, V-kerrosta. k12005/t1, e=1.43, III-kerrosta. Merituulentien varressa, tontin alueella on puurivillä istutettava korttelin tai alueen osa ja länsireunoissa istutettava korttelin tai alueen osa (k12004/t1 pohjoisreunaan on myös merkitty viemäriä tai vesijohtoa varten varattava ala). K12004/t1 pohjoisreunaan ja k12005/t1 eteläreunaan on rakennettava jatkuva yleiselle jalankululle ja pyöräilylle tarkoitettu vähintään 6,5 m, kuitenkin keskimäärin 8 m leveä, katettu ja suojattu väylä kaavassa esitetylle likimääräiselle tasolle ja kulkuaukon tulee olla vähintään 3 m. Kaavassa määrätyn pihatason alapuolelle saa sijoittaa pysäköinti-, sisäänkäynti-, hissi-, varasto-, sosiaali-, sauna-, konehuone, kellari-, kiinteistöhuolto-, bussipysäkki- ja alueen järjestyksen valvontaan liittyviä tiloja kaavassa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi. Kaavaan kuuluu myös Tapiontori jonne saa rakentaa 500 k-m2 torin alle. Ohjeellinen maanalainen tila raideliikennettä varten. Tapiolan keskus (k / t 7-10) Asemakaavan muutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Yhdistetty liike- ja asuinrakennusten korttelialue (ALK), neljä tonttia, rakennusoikeus k-m2, V-IX kerrosta. Pihoille tai katoille on rakennettava yhtenäistä leikki- ja oleskelutilaa 5 m" kutakin asuinhuoneistoa kohden. Kaavassa annetun kerrosalan lisäksi saadaan asuinrakennusten yhteyteen rakentaa asuinhuoneistosta erillään olevia, niitä palvelevia, saunoja ja niihin liittyviä tiloja sekä varastoja, ei kuitenkaan enempää kuin 6% kunkin tontin rakennusoikeudesta sekä enintään 2,75 % kunkin tontin rakennusoikeudesta yleiseen käyttöön tulevia tiloja. Pohjois - eteläsuntaan kaava-alueen halki on rakennettava jatkuva yleiselle jalankululle ja pyöräilylle tarkoitettu vähintään 6,5 m, kuitenkin keskimäärin 8 m leveä, katettu ja suojattu väylä :n likimääräiselle tasolle. Kulkuaukon korkeuden tulee olla vähintään 3 m. Korttelialueelle on myös merkitty ohjeellinen maanalainen tila raideliikennettä varten sekä merkintä jolla on varattu mahdollisuus kulkuaukkoon metroaseman lippuhallia ja sisäänkäyntiä varten. Tapiolan keskus (katualuetta, puistoaluetta, k / t 1 ja k / t 3) Asemakaavan muutos on vahvistettu sisäasiainministeriössä Katualuetta (Länsituulenkuja) jonka alla on varaus ohjeellisesta maanalaisesta tilasta raideliikennettä varten sekä varaus katualueen tasossa olevalle tai eri tasossa ylittävälle tai alittavalle, vähintään 4 m leveälle jalankulku- ja pyöräilytielle (ke). Alueella on yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varattua katualuetta katualuetta sekä istutettavaa puistoaluetta. K / t 1, yleisten rakennusten korttelialue (Y), 150 k-m2, I-kerrosta. K / t 3, liikerakennusten korttelialue (AL) jonne saa rakentaa asuntoja vain

6 6 kiinteistön hoitohenkilökuntaa varten, 800 k-m2, I-kerrosta. Molempien tonttien pihatason (+8.00) alapuolelle saa sijoittaa pysäköinti-, sisäänkäynti-, hissi-, varasto-, sosiaali-, sauna-, konehuone-, kellari-, kiinteistöhuolto-, bussipysäkki-, ja alueen järjestyksen valvontaan liittyviä tiloja kaavassa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi. Tapiolan keskus (katualuetta, k / t 3) Asemakaavan muutos on vahvistettu sisäasiainministeriössä Alueeseen kuuluu osa Länsituulenkujaa ja liikerakennusten korttelialue (KL), 6780 k-m2 V-kerrosta kaavassa / rakennettu vain kaksi, liittymäkielto Merituulentielle ja puurivillä istutettava korttelinosa korttelin eteläreunassa. Tapiolan keskus (katu- ja puistoaluetta) Asemakaavan muutos on vahvistettu sisäasianministeriössä Asemakaavan muutos käsittää osan Merituulentien katualueesta, osan Tuulipuistosta sekä Merituulentien, Tapiontorintien, Länsituulentien ja Länsituulentien rajaaman puistoalueen. Tapiolan keskus (Sampotori) Asemakaavan muutos on vahvistettu ympäristöministeriössä Alue on merkitty katuaukioksi tai toriksi. Pääosa Sampotorista on mukana asemakaavan muutoksessa , jota vielä ei ole vahvistettu. Tapiolan keskus (k / t 11-14) Asemakaavanmuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Liikerakennusten korttelialuetta (KL), rakennusoikeus k-m2, Tapiolan keskustorni XIV-kerrosta ja Tapiontorin liikekeskus (U-liiketalo) IIkerrosta. Kaavassa on määritelty pihataso, jonka alapuolelle saa sijoittaa pysäköinti-, sisäänkäynti-, hissi-, varasto-, sosiaali-, sauna-, konehuone-, kellari-, kiinteistöhuolto-, bussipysäkki- ja alueen järjestyksen valvontaan liittyviä tiloja kaavassa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi. Alueen läpi kulkee yleiselle jalankululle varattu korttelin osa (Tapionraitti) Eteläpuolella on korttelin osa, jolle on rakennettava jatkuva yleiselle jalankululle ja pyöräilylle tarkoitettu vähintään 6,5 m. kuitenkin keskimäärin 8 m leveä väylä kaavassa ilmoitetulle likimääräiselle tasolle, kulkuaukon korkeuden on oltava vähintään 3 m (Tuulensuoja). Alueen pohjoisreunaan on merkitty korttelinosa (h2), joka tulee rakentaa site, että huoltoliikenne korttelinosa kautta voidaan jäjestää kaikkiin korttelialueen kiinteistöihin. Ohjeellinen maanalainen tila raideliikennettä varten. Tapiolan keskus (katualuetta, k / t 4-5 ja k / t 6-7) Asemakaavan muutos on vahvistettu ympäristöministeriössä Yksi asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue (AL, VII-kerrosta, 3460 k- m2). Kaksi liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta, kolme tonttia (K, IV-IX-kerrosta kaavassa / rakennettu vähemmän kerroksia, k-m2 sekä tason alapuolelle merkinnällä -m- osoitetulle rakennusalalle saa sijoittaa liiketiloja kaavassa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi ). Kaavassa määritellyn pihatason alapuolelle saa sijoittaa pysäköinti-, sisäänkäynti-, hissi-, varasto-, sosiaali-, sauna-, konehuone, kellari-, kiinteistöhuolto-, bussipysäkki- ja alueen järjestyksen valvontaan liittyviä tiloja kaavassa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi. Rakennusoikeuteen laskettavaa tilaa saa rakentaa tontin rajan ulkopuolelle Merituulentien päälle. Yleiselle jalankululle tarkoitetun väylän, Sampokujan, saa rakentaa kaavassa osoitetun kerrosalan lisäksi.

7 7 Lisäksi alueelle saa rakentaa yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun kadun/alueen osan (Kirjokansi). Rakennusten ja kadun alle saa rakentaa pysäköinti yms kellaritiloja kahteen kerrokseen kaavassa osoitetun kerrosalan lisäksi. Tapiolan keskus (katualuetta, liikennealuetta, k / t 2 ja k / t 2) Asemakaavan muutos on vahvistettu ympäristöministeriössä K / t 2 liikerakennusten korttelialue (KL), rakennusoikeus k-m2, III - IV kerrosta likimääräiseltä tasolta lukien tarkoittaa pihan pääasiallista korkeustasoa jonka alapuolelle saa sijoittaa pysäköinti-, sisäänkäynti-, hissi-, varasto-, sosiaali-, sauna-, konehuone-, kellari-, kiinteistöhuolto-, bussipysäkki- ja alueen järjestyksen valvontaan liittyviä tiloja kaavassa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi sekä rakennusoikeuteen laskettavaa liiketilaa. Likimääräiselle tasolle saa myös rakentaa kortteleiden ja rakennusoikeuteen kuuluvaa kerrosalaa sekä näihin liittyvää piha-aluetta kuitenkin niin että yleiselle jalankululle varataan vähintään 4 m leveä väylä. Myös katualueen alaisille tasoille kaava antaa rakentamismääräyksiä. Korttelialueelle on myös merkitty ohjeellinen maanalainen tila raideliikennettä varten sekä merkintä jolla on varattu mahdollisuus kulkuaukkoon metroaseman lippuhallia ja sisäänkäyntiä varten. K / t 2, alueelle saa sijoittaa kortteleiden 12002, 12004, 12005, 12006KL autopaikkoja. Paikoitustilojen rakennusoikeus torikannen alla 9200 ( III- kerrosta) ja paikoitustalossa (VII-kerrosta). Alueella on myös johtoa varten varattu alueen osa ja korttelin osa, jolle on rakennettava jatkuva yleiselle jalankululle ja pyöräilylle tarkoitettu vähintään 6,5, kuitenkin keskimäärin 8 m leveä väylä kaavassa ilmoitetulle likimääräiselle tasolle, kulkuaukon korkeuden on oltava vähintään 3 m. Tapiolan keskus, muutos (k / t 8) Asemakaavan muutos on hyväksytty Espoon kaupunginvaltuustossa Liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta (K). Rakennusoikeus k-m2, V kerrosta. Korttelialueen länsireunassa on yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varattu alueen osa (Kirjokansi) ja korttelialueen itäosassa on vesialtaan rakentamista varten varattu alueen osa sekä mahdollisuus rakentaa pihakannen alaisia, rakennusoikeuteen laskettavia ravitsemusliikkeen ja vapaa-ajan tiloja. Laaditut selvitykset - Länsimetro-hankkeeseen liittyen on laadittu ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA), jossa tutkittiin vaihtoetoisia ratkaisuja metro-/raideyhteydelle välillä Ruoholahti-Matinkylä. - Tapiolan alueen liikenne-ennusteet ja toimivuustarkastelut 2010 ja 2020, Matrex Oy, Tapiola Galleria, Raportti , Tiivistelmä (Ramboll, Innovarch Oy). - Tapiolaa 2007, Metroaseman ympäristön kaupunkirakenteellinen selvitys (HKP OY, SITO OY). - Länsimetron hankesuunnitelma, Tapiolan asema, (Konsulttiyhteenliittymä FKW, Arkkitehtitoimisto Davidsson). - Tapiolan keskuspysäköinnin hankesuunnitelma, (SITO OY). ARVIOITAVAT VAIKUTUKSET Asemakaavoituksen yhteydessä arvioidaan suunnitelmaa ja arvioidaan soveltuvien osin seuraavista näkökulmista: - vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön - vaikutukset liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen - vaikutukset luontoon ja maisemaan - vaikutukset ihmisten elinoloihin (terveyteen, turvallisuuteen, eri väestöryhmien toimintamahdollisuuksiin lähiympäristössä, sosiaalisiin oloihin ja kulttuuriin) - vaikutukset yhdyskuntatalouteen.

8 8 OSALLISET OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Vireilletulo Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja MRL 63 ) Viranomaisneuvottelu (MRL 66 ) Valmisteluaineisto (MRL 62 ja MRA 30 ) Kaavaehdotus (MRL 65 ja MRA 27 ) Osallisia ovat suunnittelualueen sekä lähialueiden asukkaat, kiinteistönomistajat, maanomistajat, yhteisöt, yrittäjät ja muut tahot, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä lisäksi viranomaiset ja ulkopuoliset lausunnonantajat. Nähtävilläolosta kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdissä, Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa. Lisäksi tiedotetaan kirjeellä kaava-alueen sekä lähinaapuruston kiinteistönomistajia. Aineisto on virallisesti nähtävillä Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa (käyntiosoite: Kirkkojärventie 6 B, 4. kerros, Espoon keskus). Eri kaavavaiheiden aineistoa tuodaan myös esille Tapiolan yhteispalvelupisteeseen ja kaavoituksen sivuille Avoimeen Espooseen ( Avoin Espoo-sivut poistuvat ja uudet kaavoituksen nettisivut julkaistaan osoitteessa : Niihin selvityksiin, joita ei voida viedä internetsivuille voi tutustua kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Asemakaavasta esitetyt kirjalliset mielipiteet ja muistutukset jätetään osoitteella: Tekninen- ja ympäristötoimen kirjaamo, PL 1, ESPOON KAUPUNKI tai sähköpostiosoitteella: kirjaamo@espoo.fi. Kirjaamon käyntiosoite on Siltakatu 11, kauppakeskus Entresse. Kaavan nimi on mainittava. Vireilletulosta on ilmoitettu Espoon kaavoituskatsauksessa nimikkeellä Tapiolan keskustan kehittäminen (Vireilletulosta lisäksi kuulutettaan kaupungin ilmoituslehdissä). Kaavahankkeelle laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa esitetään mm. miten vuorovaikutus ja osallistuminen kaavoitukseen sekä kaavan vaikutusten arviointi järjestetään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kaupunkisuunnittelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä koko kaavoitusprosessin ajan. Osallisilla on mahdollisuus esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY) neuvottelua osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kuin asemakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Asemakaavasta järjestetään alkuvaiheessa viranomaisneuvottelu. Muita neuvotteluja asiantuntijaviranomaisten kanssa järjestetään tarpeen mukaan. Valmisteluaineisto pidetään virallisesti nähtävillä 30 päivää Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Nähtävilläoloaikana voi määräaikaan mennessä jättää kirjallisen mielipiteen. Saatujen mielipiteiden lyhennelmiin ja vastineisiin voi myöhemmin tutustua kaavaehdotuksen nähtävilläolon yhteydessä. Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää kaavaehdotuksen asettamisesta nähtäville. Kaavaehdotus pidetään nähtävillä 30 päivää kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Viimeistään ehdotusvaiheessa pyydetään tarvittavat lausunnot asiantuntijaviranomaisilta ja palveluntarjoajilta. Kuntalaisilla ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kirjallisesti kuulutuksessa mainitulla tavalla viimeistään viimeisen nähtävilläolopäivän aikana.

9 9 Kaavan hyväksyminen (MRL 52 ja MRA 32 ) LÄNSIMETRO-HANKE Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kaavaehdotuksesta saadut muistutukset, lausunnot sekä toimialojen kannanotot. Jos ehdotukseen tehdään oleellisia muutoksia, se asetetaan uudelleen nähtäville. Nähtävilläolon jälkeen kaupunkisuunnittelulautakunta lähettää ehdotuksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Tämän jälkeen valtuusto käsittelee kaavaehdotuksen ja siitä saadut muistutukset ja lausunnot. Valtuuston käsittelyn jälkeen muistuttajille ilmoitetaan tehdystä päätöksestä. Kaavan hyväksymisestä kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdissä, Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa. Kaupunginvaltuuston päätöksestä on mahdollista valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Länsimetro-hanke käsittää raideyhteyden Helsingin Ruoholahdesta länteen. Suunnitteilla on osuus Ruoholahdesta Matinkylään. Espoon osuudelle suunnitellaan kuusi asemaa, joista yksi on Tapiolan asema. Hankesuunnitelmasta järjestetään tiedotustilaisuus, jossa esitellään Espoon asemien ja ratalinjauksen suunnitelmia. Tiedotustilaisuudesta ilmoitetaan kaupungin ilmoituslehdissä, Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa. Suunnitelmiin ja hankkeeseen yleensä voi tutustua myös internet-sivuilla ( Hankesuunnitelmaa käytetään kaavan valmisteluaineiston ja kaavaehdotuksen pohjana. SOPIMUKSET Asemakaavasta käydään tarvittavat sopimusneuvottelut ja tehdään tarvittavat sopimukset, jotka hoitaa kiinteistöpalvelukeskus. TAVOITEAIKATAULU I-vaihe: Valmisteluaineisto Asemakaavaehdotus II-vaihe: Valmisteluaineisto Asemakaavaehdotus Syksy 2008 Loppuvuosi 2011 Kesä 2009 Loppuvuosi 2012 VALMISTELUSTA VASTAAVAT JA LISÄTIETOJA ANTAVAT Palautetta hankkeesta voi antaa koko kaavoitusprosessin ajan: aluearkkitehti Olli Pitkänen, puhelin Sähköposti: etunimi.sukunimi@espoo.fi PÄIVÄYS Tarkistettu ( / II-vaihe) Tarkistettu Tarkistettu

10 10

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos 1(5) Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4647/503/2008 Aluenumero 410704 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Sijainti Alue sijaitsee Espoonlahdessa

Lisätiedot

Keilaniemen metrotunneli

Keilaniemen metrotunneli 1 (5) Keilaniemen metrotunneli Asemakaava LIITE 2 Asianumero 3004/503/2007 Aluenumero 920100 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla

Lisätiedot

Suurpelto III Asemakaava

Suurpelto III Asemakaava 1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 22.2.2012 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Karamalmi, muutos Asianumero 6302/10.02.03/2011 Aluenumero 130513 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos Asianumero 6777/503/2008 Aluenumero 721800 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (6) Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Westend III Asemakaavan muutos

Westend III Asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Westend III Asemakaavan muutos Asianumero 1108/10.02.03/2012 Aluenumero 230302 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1(6) LINTUVAARA POHJOINEN Asemakaava Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 2616/503/2008 Aluenumero 117000 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Tapiolan kirkon tontin ja sen lähiympäristön liikenne- ja pysäköintiratkaisujen tarkistaminen.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Tapiolan kirkon tontin ja sen lähiympäristön liikenne- ja pysäköintiratkaisujen tarkistaminen. 1 (5) Tapiolan keskus II (210300) Korttelit 12053 ja 12056, katu- ja virkistysaluetta Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 6659/10.02.03/2011 Aluenumero 210311 Tapiolan keskus II, muutos (210302) Kortteli

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla: 1 (5) Matinmetsä Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 1 (5) Länsi-Suviniitty (613300) 40. kaupunginosa, Espoon keskus Korttelit 40382 ja 40384, katu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 1020/10.02.03/2013 Aluenumero

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (5) Holmanpuisto II 22.kaupunginosa, Olari Korttelit 22465-22467 ja 22472-22474, katu-, liikenne-, virkistys- ja erityisalueita. Asemakaava Friisinmalmi, muutos 22. kaupunginosa, Olari Katu- ja puistoalue.

Lisätiedot

Ketunkorven Asemakaava

Ketunkorven Asemakaava 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Ketunkorven Asemakaava Asianumero 2903/10.02.03/2011 Aluenumero 721500 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 3210/10.02.

Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 3210/10.02. 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Asemakaavan muutos Asianumero 3210/10.02.03/2012 Aluenumero 420121 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Seilimäki-Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26135, katu- ja virkistysaluetta Asemakaavan muutos

Seilimäki-Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26135, katu- ja virkistysaluetta Asemakaavan muutos 1 (5) Seilimäki-Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26135, katu- ja virkistysaluetta Mankkaanlaakso 15. kaupunginosa, Niittykumpu 16. kaupunginosa, Pohjois-Tapiola Asemakaavaselostuksen LIITE 2

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Sammalvuori Asemakaava ja asemakaavan muutos

Sammalvuori Asemakaava ja asemakaavan muutos 1 (5) Sammalvuori Asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 6360/503/2010 Aluenumero 421800 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (5) Kilonkartano Osa korttelia 54165 ja katualueet Asemakaava Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 725/10.02.03/2011 Aluenumero 132600 Kilonpuisto Osa korttelia 54095, katu- ja virkistysalueet Kuninkainen,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 3941/10.02.03/2014 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ajoyhteys katualueelta korttelin 10041 tonteille rakennettua katua pitkin.

Lisätiedot

Espoonlahden keskus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4393/ /2012. Asemakaavan muutokset

Espoonlahden keskus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4393/ /2012. Asemakaavan muutokset 1 (6) Espoonlahden keskus Asemakaavan muutokset Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4393/10.02.03/2012 Aluenumero 410307 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Kaupunginkallio IA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02.

Kaupunginkallio IA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02. 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kaupunginkallio IA Asemakaava ja asemakaavanmuutos Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02.03/2011 Aluenumero 613200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 210428 Tapiolan keskus Asemakaavan muutos Asianumero 3204/10.02.03/2015 3.12.2015 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Merituulentien päällä olevan Tapiolan keskuksen laajentuminen länteen.

Lisätiedot

Matinkallionsyrjä Matinlaakso, Asemakaavan muutos, katualue. Matinkylän keskus Ia, muutos, Asemakaavan muutos, katualue

Matinkallionsyrjä Matinlaakso, Asemakaavan muutos, katualue. Matinkylän keskus Ia, muutos, Asemakaavan muutos, katualue 1(5) Matinkallionsyrjä Matinlaakso, 311000 Asemakaavan muutos, katualue Matinkylän keskus Ia, muutos, 310301 Asemakaavan muutos, katualue Matinkylän keskus Ia, muutos, 310306 Asemakaavan muutos, kortteli

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 3801/10.02.03/2014 30.3.2015 Asemakaavan muutoksessa laajennetaan osoitteessa Toppelundintie 11 15 olevaa koulun, monitoimitalon ja päiväkodin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 420605 Tillinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2905/10.02.03/2015 10.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa palvelutalo kortteliin 43072, muuttamalla osa asuinpientalojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 441103 Hannus II (31 Kaitaa) Asemakaavan muutos Asianumero 3122/10.02.03/2015 1.8.2016 Kaitaan kaupunginosaan laaditaan asemakaavan muutos. Tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen, kytkettyjen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 713700 Gobbackantie Asemakaava Asianumero 4381/10.02.03/2015 24.10.2016 Tavoitteena on asemakaavoittaa noin 400 metrin pituinen osuus Gobbackantiestä, joka yhdistää Gobbackan ja Perusmäen

Lisätiedot

Matinkylä-Saunalahti metrotunneli

Matinkylä-Saunalahti metrotunneli 1 (6) Matinkylä-Saunalahti metrotunneli Asemakaavaselostuksen Maanalainen asemakaava Asianumero LIITE 2 241/10.02.03/2012 Aluenumerot 940100 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Suunnittelualueen sijainti Espoon opaskarttapohjalla.

Suunnittelualueen sijainti Espoon opaskarttapohjalla. 1 (5) MATINKYLÄN KESKUS II MATINKALLIO Tontin nro 23294/4 asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 6270/10.02.03/2011 Aluenumero 312007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 6 Alue 711303 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 91/10.02.03/2014 10.3.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuustontin rakennusoikeutta ja laajentaa korttelialuetta pohjoiseen.

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla: 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 KLOVINPORTIN Asemakaavan muutos Asianumero 2917/10.02.03/2013 Aluenumero 241102 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Suurpelto I. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4429/ /2012

Suurpelto I. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4429/ /2012 1 (5) Suurpelto I kortteli 21030 ja katualueet Asemakaavan muutos Kilonväylä, muutos katualueet asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4429/10.02.03/2012 Aluenumero 330406 Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 140814 Jupperi I Asemakaavan muutos Asianumero 4081/10.02.03/2014 14.11.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen nykyiselle yleisten rakennusten korttelialueelle.

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1(5) Kuitinmäki Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 175/10.02.03/2013 (4239/503/2007) Aluenumero 321803 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 431603 Martinsilta I Asemakaavan muutos Asianumero 2633/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on turvata Länsiväylän yli kulkeva liitooravayhteys muuttamalla osa liike-,

Lisätiedot

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 321217 Lystimäki Asemakaavan muutos Asianumero 2635/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liittää pieniä osia katu- ja puistoaluetta tonttiin 49-22-171-2 Isoistenkuja

Lisätiedot

NEPPERI II asemakaava Haapaniemi, asemakaavan muutos Nepperi, asemakaavanmuutos

NEPPERI II asemakaava Haapaniemi, asemakaavan muutos Nepperi, asemakaavanmuutos 1 (5) NEPPERI II asemakaava Haapaniemi, asemakaavan muutos Nepperi, asemakaavanmuutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 2683/10.02.03/2011 Aluenumero 712200 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Alue Maapallonkuja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Maapallonkuja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 322023 Maapallonkuja Asemakaavan muutos Asianumero 2468/10.02.03/2016 10.1.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa liike- ja toimistorakennusten korttelialue asuinkerrostalojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 639910 Fallåker Asemakaavan muutos Asianumero 245/10.02.03/2013 16.02.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä liike- ja toimistorakennusten tontin 64-14-2 rakennusoikeutta liiketilojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150337 Viherlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 907/10.02.03/2014 25.8.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen rakentaminen tontille, joka ei ole toteutunut voimassa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 311003 Matinlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 1469/10.02.03/2014 28.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa kiertoliittymän rakentaminen Matinkadun ja Matinkartanontien

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150525 Viherlaakso eteläinen Asemakaavan muutos Asianumero 1407/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksella on tarkoitus muuttaa liikerakennusten korttelialueen tontti enintään kaksiasuntoisten

Lisätiedot

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos (88 13.6.2006 1 (8) Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51175 sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos Asianumero 424/503/2004 Toimielinkäsittely Ksl 21.6.2006 Aluenumero 111905

Lisätiedot

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 430615 Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Asianumero 3146/10.02.03/2016 22.2.2017 Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa pikaruokaravintolan ja autopesukadun sijoittuminen Kuitinmäentien

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (6) Virastokeskus Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4693/10.02.03/2011 Aluenumero 610501 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

KOIVU-MANKKAA II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 1013/ /2011. Asemakaavan muutos

KOIVU-MANKKAA II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 1013/ /2011. Asemakaavan muutos 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 KOIVU-MANKKAA II Asemakaavan muutos Asianumero 1013/10.02.03/2011 Aluenumero 211907 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 711304 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 3017/10.02.03/2014 5.10.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuus- ja varastorakennustontin rakennusoikeutta sekä mahdollistaa

Lisätiedot

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos Asianumero 3967/10.02.03/2012 Aluenumero 230959 Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14041 tontit 6 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 683/ /2011 (7107/503/2009) Aluenumero

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 683/ /2011 (7107/503/2009) Aluenumero 1(6) Tapiolan keskus Tapiolan keskus, muutos Tapiolan keskus II, muutos Tapiola eteläinen Keilalahti-Itämetsä-Karhusaari Tapiolan rakennuskaavat T1, T3 ja T10 Asemakaavojen muutokset Asemakaavaselostuksen

Lisätiedot

Vireilletulosta on ilmoitettu lehtikuulutuksella

Vireilletulosta on ilmoitettu lehtikuulutuksella 1 (8) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Jorvi-Glims Asemakaavan muutos Asianumero Aluenumero 630203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 711803 Nikunmäki Asemakaavan muutos Asianumero 5717/10.02.03/2015 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa ajoyhteys puiston läpi tontille 81125/7. Kuva: suunnittelualueen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201 ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 141201 Luuvanmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2639/10.02.03/2016 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Äraportti -nimisen kadun katkaiseminen Riihiniityntielle / Rastaalantielle.

Lisätiedot

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 220828 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 580/10.02.03/2016 7.11.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa korttelin 10041 tontilla 14 olevien rakennusten sijoittaminen

Lisätiedot

Kallvik I Asemakaava. Mäkitupa Asemakaava. Taltrikinmäki Asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2

Kallvik I Asemakaava. Mäkitupa Asemakaava. Taltrikinmäki Asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kallvik I Asemakaava Mäkitupa Asemakaava Taltrikinmäki Asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aluenumero Aluenumero (7352/503/2007) 1976/10.02.03/2011 521200

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 510304 Hansakallio Asemakaavan muutos Asianumero 4311/10.02.03/2014 3.11.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa Kauklahden puretun lähipalvelukeskuksen tontille senioripainotteisia

Lisätiedot

Tuuliniitty II Tuuliniitty Tuuliniitty, muutos Tapiolan rakennuskaava T20 Tapiola eteläinen Tapiola eteläinen, muutos

Tuuliniitty II Tuuliniitty Tuuliniitty, muutos Tapiolan rakennuskaava T20 Tapiola eteläinen Tapiola eteläinen, muutos 1(5) Tuuliniitty II Tuuliniitty Tuuliniitty, muutos Tapiolan rakennuskaava T20 Tapiola eteläinen Tapiola eteläinen, muutos Asemakaava ja asemakaavojen muutokset Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero

Lisätiedot

Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Erityisalue Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Erityisalue Asemakaavan muutos 1(7) Espoonlahden keskus II Korttelit 34341 ja 34342 sekä puisto- ja katualueet (Muodostuvat uudet korttelit 34339 ja 34340 ) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 569/503/2009 Aluenumero 410702 Espoonlahden

Lisätiedot

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 4237/10.02.03/2012 Aluenumero 612703 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia 20010 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Alue Säterinrinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Säterinrinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 114802 Säterinrinne Asemakaavan muutos Asianumero 3171/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksella muutetaan osa Säterinkujan katualuetta autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 8 Alue 212703 Keijuniitty Asemakaavan muutos Asianumero 1345/10.02.03/2014 11.8.2014 Tavoitteena on mahdollistaa enimmäkseen 6 kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen nykyisen nelikerroksisen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 8 Alue 213409 Maarinniitty I Asemakaavan muutos Asianumero 4717/10.02.03/2013 11.8.2014 Tavoitteena on mahdollistaa yhden kuusi kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen kahdelle vierekkäiselle

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Alue 411124 Yläkartanonaukio (33 Soukka) Asemakaavan muutos Yläkartanonaukio, alue 411124 s. 1 / 6 Asianumero 5128/10.02.03/2015 1.8.2016 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen,

Lisätiedot

Finnoo - Djupsundsbäcken

Finnoo - Djupsundsbäcken 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Finnoo - Djupsundsbäcken Asemakaava ja asemakaavanmuutos Asianumero 3353/10.02.03/2012 Aluenumero 441600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 111603 Ruusutorppa I, muutos Asemakaavan muutos Asianumero 3496/10.02.03/2016 5.9.2016 Asemakaavan muutoksella muodostetaan uusia autopaikkojen korttelialueita katualueelle Huvilinnanmäen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150902 Heiniemi Asemakaavan muutos Asianumero 443/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 62045 sekä siihen liittyvän pienehkön puistoalueen pääkäyttötarkoitus

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue 1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

Alue Maarinniitty III

Alue Maarinniitty III s. 1 / 9 Alue 213210 Maarinniitty III Asianumero 4830/10.02.03/2015 30.5.2016 Asemakaavan muutos Tavoitteena on mahdollistaa enimmäkseen 5 kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen nykyisen toimistorakennuksen

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

Alue Aarnivalkea- Maarinniitty II Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Aarnivalkea- Maarinniitty II Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 210209 Aarnivalkea- Maarinniitty II Asianumero 3986/10.02.03/2016 10.10.2016 Tavoitteena on mahdollistaa kahden asuinkerrostalon rakentaminen kahden purettavan liikerakennuksen paikalle Kalevalantien

Lisätiedot

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä.

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä. ERÄ-MATTILA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kirjallisia mielipiteitä voi jättää 21.9.2015 klo 15.45 mennessä. ESPOON KAUPUNKI 78 NUUKSIO ASIANUMERO 3479/10.02.04/2015 PÄIVÄYS 24.8.2015 ALUENUMERO 641101 Velskolan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 611514 Joupinlaaksontie Asemakaavan muutos Asianumero 4628/10.02.03/2015 2.12.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on säilyttää kiinteistöjen 49-454-5-152, 49-454-5-153 ja 49-454-5-154

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos

Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos 1 (10) Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos Asianumero 589/10.02.03/2011 Aluenumero 110514 Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus,

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 521401 Åminne Asemakaavan muutos Asianumero 1628/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ruotsinkielisen koulun ja päiväkodin sijoittuminen kortteliin 45087 nostamalla

Lisätiedot

Koivuhovinlaakso. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 460/ /2012

Koivuhovinlaakso. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 460/ /2012 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Koivuhovinlaakso asemakaava ja asemakaavan muutos Asianumero 460/10.02.03/2012 Aluenumero 160600 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 3516/10.02.03/2011 Aluenumero 613801 Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40183 ja liikennealuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (5) Rinnekoti Asemakaava Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 2091/503/2008 Aluenumero 721300 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

Alue Tuomarila I Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Tuomarila I Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 611117 Tuomarila I Asemakaavan muutos Asianumero 245/10.02.03/2017 6.2.2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Tuomarilan koulun peruskorjauksen vaatimat laajentamistarpeet. Lisäksi

Lisätiedot

Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106

Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 1 (7) Asianumero 3661/503/2009 Aluenumero 631102 Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy. 1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 116901 Vermontie Asemakaavan muutos Asianumero 1168/10.02.03/0016 21.3.2016 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa puisto- ja katualueella sijaitsevan maanalaista johtoa varten varatun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot