Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla:"

Transkriptio

1 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 KLOVINPORTIN Asemakaavan muutos Asianumero 2917/ /2013 Aluenumero Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla: Sijainti Mitä suunnitellaan? Suunnittelualue käsittää korttelin Mankkaan kaupunginosassa. Alue sijaitsee Turunväylän ylittävän Nihtisillan tuntumassa rajoittuen Klovinpellontiehen, Sinimäentiehen ja Klovinporttiin. Lähipalveluja on puolen kilometrin päässä Sinimäentiellä ja vajaan kilometrin päässä Nihtisillan alueella. Bussipysäkit sijoittuvat alueen läheisyyteen Sinimäentielle. Kauniaisten palvelut ja juna-asema ovat noin kahden kilometrin päässä luoteessa. Lähimmät koulut ovat Taavinkylän, Mankkaan ja Mankkaanpuron koulut noin 1-2 km etäisyydellä. Tavoitteena on muuttaa toimistorakennusten korttelialue asuinrakennusten korttelialueeksi. Kaavan nykyinen suurin sallittu kerrosluku on III1/2 ja rakennusoikeus 3900 k-m2. Tavoitteena on nostaa suurin sallittu kerrosluku neljään asuinkerrokseen ja rakennusoikeus 5000 kerrosneliömetriin. Käyntiosoite: Postiosoite: Asiakaspalvelu: Faksi: Espoon keskus Kaupunkisuunnittelukeskus (09) (09) Kirkkojärventie 6 B PL 43 Internet-osoite: Sähköposti: Virastotalo 2, 4. kerros ESPOON KAUPUNKI Asuminen ja ympäristö/kaavoitus kaavoitus(at)espoo.fi

2 2 (5) LÄHTÖTIEDOT Vireilletulo Kaavoitushakemus on saapunut Vireilletulosta ilmoitettiin kuulutuksessa Kaavamuutoksen toteuttaminen edellyttää maankäyttösopimusta. Nykytilanne Muutoksen alainen korttelialue on rakentamaton, puustoinen ja kallioinen etelään laskeva rinne. Kolmiomaisen korttelin pohjoiskärjessä on komea avokallio. Alueen puusto on vanhan pihapiirin puustoa; joukossa mm. koivuja, vaahteroita, omenapuita, kuusia, mäntyjä, pihlajia, hopeapajuja, hevoskastanjaa ja tammipuita. Korttelia ympäröivät vilkkaasti liikennöidyt Klovinpellontie ja Sinimäentie sekä Klovinportin asuntokatu. Klovinportin katualueella kasvaa hyvin vanha ja hyvin korkea kuusiaita. Klovinportin eteläpuolella on asuinpientaloja, muuten ympäröivissä kortteleissa on toimitilarakennuksia. Toimitilarakennukset ovat 3, 5 ja 9 kerrosta korkeita. Maanomistus Kaavoitustilanne Maakuntakaava Korttelialueen omistaa YIT-Rakennus Oy. Suunnittelualue (kuvaan lisätty sininen piste) on maakuntakaavassa taajamatoimintojen aluetta. Moottoriväylä (Turunväylä) kulkee lähimmillään alle 200 metrin päässä alueelta. Lähin keskustatoimintojen alue (punainen neliö) on Kauniainen. Uudenmaan maakuntakaava on lainvoimainen (KHO päätös ).

3 3 (5) Yleiskaava Alueella on voimassa Espoon eteläosien yleiskaava, joka käsittää Leppävaaran, Tapiolan, Matinkylän, Espoonlahden ja Kauklahden suuralueet. Kaava sai lainvoiman vuonna Espoon eteläosien yleiskaavassa suunnittelualue (kuvaan lisätty punainen ympyrä) on uutta ja olennaisesti muuttuvaa työpaikka-aluetta (TP, väritön). Alueen ottaminen yleiskaavassa suunniteltuun käyttöön on tarkoitettu perustuvaksi asemakaavaan. Klovinpellontien pohjoispuolella on kehitettävää työpaikka-aluetta (TP, ruudutus). Asemakaavoituksella pyritään alueen toimivuuden varmistamiseen lisärakentamisella sekä joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantamiseen. Sinimäentien itäpuolelle on työpaikka-aluetta (TP, värillinen). Työpaikkarakentamisen tulee olla ympäristövaikutuksiltaan liike-, toimisto- ja näihin verrattavia tiloja. Suunnittelualueen eteläpuolella on asuntoaluetta (A). Yleiskaavaan on myös merkitty suunnittelualueen viereiset moottoritie (Turunväylä), eritasoliittymä (Sepänsolmu) sekä pääkatu: Klovinpellontie. Alueelta länteen on joukkoliikenteen varikkoalue (jl). Kaava-aluetta lähimmät suojelukohteet ovat muinaismuistolain suojelema historiallinen tie Klovinpellontien länsipäässä ja Kruununtiellä, alueelta noin m länteen sekä Tarvon moottoritie (P-273), luokassa paikallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt ja kohteet. Asemakaava Asemakaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Kortteli on kokonaisuudessaan toimistorakennusten korttelialuetta (KT). Rakennusoikeutta on 3900 k-m2. Korkein sallittu kerrosluku vaihtelee, ollen II1/2, II3/4 tai III ½. Istutettavaksi alueeksi on osoitettu pohjoisosan kallioalue ja korttelin läntinen kärki. Alueella olevat avokalliot on säilytettävä luonnonmukaisena. Autopaikkoja on rakennettava seuraavasti: toimistot ja muut liiketilat sekä työtilat: 1 ap kerrosalan 70 m2 kohti. Kortteliin saa sijoittaa näyttely- ja liiketiloja enintään 500 k-m2. Kulku kortteliin on sallittu vain Klovinportin kautta. Alue rajautuu idässä suoja-

4 viheralueeseen (EV). Klovinportti rajautuu itäpäästään jalankululle ja polkupyöräilylle varattuihin katualueisiin, toisin sanoen ajoneuvoyhteydet Klovinportista Sinimäentielle tai asuntoalueen katuun, Klovinrinteelle, on estetty. 4 (5) ARVIOITAVAT VAIKUTUKSET OSALLISET OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja MRL 63 ) Kaavoituksen yhteydessä arvioidaan hankkeen vaikutukset mm. rakennettuun ympäristöön, liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen, ihmisten elinoloihin sekä luontoon, maisemaan ja kaupunkikuvaan. Tehdyt selvitykset: Meluselvitys Tulevat selvitykset: Alueen luontoselvitys Osallisia ovat suunnittelualueen lähialueiden asukkaat, maanomistajat, hallintaoikeuden omistajat, kaupunginosayhdistykset, yhteisöt, yrittäjät ja muut tahot, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä lisäksi viranomaiset ja ulkopuoliset lausunnonantajat. Nähtävilläolosta sekä / tai tiedotus- ja keskustelutilaisuuksista tai kaavakävelystä kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdissä, Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa. Lisäksi tiedotetaan kirjeellä kaava-alueen sekä lähinaapuruston maanomistajia. Aineisto on virallisesti nähtävillä Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa (käyntiosoite: Kirkkojärventie 6 B, 4. kerros, Espoon keskus). Eri kaavavaiheiden aineistoa tuodaan myös esille Tapiolan yhteispalvelupisteeseen ja kaupungin verkkosivuille Niihin selvityksiin, joita ei voida viedä Internet-sivuille, voi tutustua kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Asemakaavasta esitetyt kirjalliset mielipiteet ja muistutukset on toimitettava viimeiseen nähtävilläolopäivään klo mennessä kaupunkisuunnittelulautakunnalle osoitteella: Kaupungin kirjaamo, PL 1, ESPOON KAUPUNKI tai sähköpostiosoitteella: kirjaamo@espoo.fi. Kirjaamon käyntiosoite on Siltakatu 11, kauppakeskus Entresse. Kaavan nimi on mainittava. Kaavahankkeelle laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa esitetään mm. miten vuorovaikutus ja osallistuminen kaavoitukseen sekä kaavan vaikutusten arviointi järjestetään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kaupunkisuunnittelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä koko kaavoitusprosessin ajan.

5 5 (5) Osallisilla on mahdollisuus esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY) neuvottelua osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kuin asemakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Viranomaisneuvottelu (MRL 66 ) Asemakaavasta järjestetään alkuvaiheessa tarvittaessa viranomaisneuvottelu. Muita neuvotteluja asiantuntijaviranomaisten kanssa järjestetään tarpeen mukaan. Valmisteluaineisto (MRL 62 ja MRA 30 ) Kaavaehdotus (MRL 65 ja MRA 27 ) Kaavan hyväksyminen (MRL 52 ja MRA 32 ) SOPIMUKSET Valmisteluaineisto pidetään nähtävillä ja järjestetään tarvittaessa tiedotusja keskustelutilaisuus, jossa esitetyt mielipiteet kirjataan muistioon. Valmisteluaineisto pidetään virallisesti nähtävillä 30 päivää Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Nähtävilläoloaikana voi määräaikaan mennessä jättää kirjallisen mielipiteen. Saatujen mielipiteiden lyhennelmiin ja vastineisiin voi myöhemmin tutustua kaavaehdotuksen nähtävilläolon yhteydessä. Kaupungin perusteltu kannanotto mielipiteistä lähetetään niille, jotka ovat sitä erikseen kirjallisesti pyytäneet. Mikäli mielipiteen allekirjoittaneita on useita, toimitetaan perusteltu kannanotto sen ensimmäiselle allekirjoittaneelle. Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää kaavaehdotuksen asettamisesta nähtäville. Kaavaehdotus pidetään nähtävillä 30 päivää kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Viimeistään ehdotusvaiheessa pyydetään tarvittavat lausunnot ja kannanotot asiantuntijaviranomaisilta. Kuntalaisilla ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kirjallisesti kuulutuksessa mainitulla tavalla ja toimitettava viimeiseen nähtävilläolopäivään klo mennessä kaupunkisuunnittelulautakunnalle. Kaupungin perusteltu kannanotto muistutuksiin lähetetään kaikille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa. Mikäli muistutusten allekirjoittaneita on useita, toimitetaan perusteltu kannanotto sen ensimmäiselle allekirjoittaneelle. Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kaavaehdotuksesta saadut muistutukset, lausunnot sekä toimialojen kannanotot. Jos ehdotukseen tehdään oleellisia muutoksia, se asetetaan uudelleen nähtäville. Kaupunkisuunnittelulautakunta siirtää kaavanmuutoksen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Hyväksymispäätöksen jälkeen muistuttajille ilmoitetaan tehdystä päätöksestä ja lähetetään muistutusten vastineet. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asemakaavasta käydään tarvittavat sopimusneuvottelut ja tehdään tarvittavat sopimukset, jotka hoitaa tonttiyksikkö. TAVOITEAIKATAULU Valmisteluaineisto Loppuvuosi 2013 VALMISTELUSTA VASTAAVAT JA LISÄTIETOJA ANTAVAT Asemakaavaehdotus Alkuvuosi 2014 Hankkeeseen liittyen voi ottaa yhteyttä koko kaavoitusprosessin ajan: Kaisa Rauhalammi, puhelin (09) Sähköposti: etunimi.sukunimi@espoo.fi PÄIVÄYS

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos 1(5) Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4647/503/2008 Aluenumero 410704 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Sijainti Alue sijaitsee Espoonlahdessa

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 22.2.2012 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Karamalmi, muutos Asianumero 6302/10.02.03/2011 Aluenumero 130513 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (6) Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Suurpelto III Asemakaava

Suurpelto III Asemakaava 1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos Asianumero 6777/503/2008 Aluenumero 721800 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 1 (5) Länsi-Suviniitty (613300) 40. kaupunginosa, Espoon keskus Korttelit 40382 ja 40384, katu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 1020/10.02.03/2013 Aluenumero

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla: 1 (5) Matinmetsä Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

Westend III Asemakaavan muutos

Westend III Asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Westend III Asemakaavan muutos Asianumero 1108/10.02.03/2012 Aluenumero 230302 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Kaupunginkallio IA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02.

Kaupunginkallio IA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02. 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kaupunginkallio IA Asemakaava ja asemakaavanmuutos Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02.03/2011 Aluenumero 613200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 3210/10.02.

Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 3210/10.02. 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Asemakaavan muutos Asianumero 3210/10.02.03/2012 Aluenumero 420121 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Ketunkorven Asemakaava

Ketunkorven Asemakaava 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Ketunkorven Asemakaava Asianumero 2903/10.02.03/2011 Aluenumero 721500 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 3941/10.02.03/2014 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ajoyhteys katualueelta korttelin 10041 tonteille rakennettua katua pitkin.

Lisätiedot

Sammalvuori Asemakaava ja asemakaavan muutos

Sammalvuori Asemakaava ja asemakaavan muutos 1 (5) Sammalvuori Asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 6360/503/2010 Aluenumero 421800 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (5) Holmanpuisto II 22.kaupunginosa, Olari Korttelit 22465-22467 ja 22472-22474, katu-, liikenne-, virkistys- ja erityisalueita. Asemakaava Friisinmalmi, muutos 22. kaupunginosa, Olari Katu- ja puistoalue.

Lisätiedot

Suunnittelualueen sijainti Espoon opaskarttapohjalla.

Suunnittelualueen sijainti Espoon opaskarttapohjalla. 1 (5) MATINKYLÄN KESKUS II MATINKALLIO Tontin nro 23294/4 asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 6270/10.02.03/2011 Aluenumero 312007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1(6) LINTUVAARA POHJOINEN Asemakaava Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 2616/503/2008 Aluenumero 117000 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (5) Kilonkartano Osa korttelia 54165 ja katualueet Asemakaava Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 725/10.02.03/2011 Aluenumero 132600 Kilonpuisto Osa korttelia 54095, katu- ja virkistysalueet Kuninkainen,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 420605 Tillinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2905/10.02.03/2015 10.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa palvelutalo kortteliin 43072, muuttamalla osa asuinpientalojen

Lisätiedot

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Seilimäki-Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26135, katu- ja virkistysaluetta Asemakaavan muutos

Seilimäki-Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26135, katu- ja virkistysaluetta Asemakaavan muutos 1 (5) Seilimäki-Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26135, katu- ja virkistysaluetta Mankkaanlaakso 15. kaupunginosa, Niittykumpu 16. kaupunginosa, Pohjois-Tapiola Asemakaavaselostuksen LIITE 2

Lisätiedot

Espoonlahden keskus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4393/ /2012. Asemakaavan muutokset

Espoonlahden keskus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4393/ /2012. Asemakaavan muutokset 1 (6) Espoonlahden keskus Asemakaavan muutokset Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4393/10.02.03/2012 Aluenumero 410307 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Tapiolan kirkon tontin ja sen lähiympäristön liikenne- ja pysäköintiratkaisujen tarkistaminen.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Tapiolan kirkon tontin ja sen lähiympäristön liikenne- ja pysäköintiratkaisujen tarkistaminen. 1 (5) Tapiolan keskus II (210300) Korttelit 12053 ja 12056, katu- ja virkistysaluetta Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 6659/10.02.03/2011 Aluenumero 210311 Tapiolan keskus II, muutos (210302) Kortteli

Lisätiedot

Suurpelto I. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4429/ /2012

Suurpelto I. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4429/ /2012 1 (5) Suurpelto I kortteli 21030 ja katualueet Asemakaavan muutos Kilonväylä, muutos katualueet asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4429/10.02.03/2012 Aluenumero 330406 Osallistumis-

Lisätiedot

Keilaniemen metrotunneli

Keilaniemen metrotunneli 1 (5) Keilaniemen metrotunneli Asemakaava LIITE 2 Asianumero 3004/503/2007 Aluenumero 920100 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla

Lisätiedot

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 321217 Lystimäki Asemakaavan muutos Asianumero 2635/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liittää pieniä osia katu- ja puistoaluetta tonttiin 49-22-171-2 Isoistenkuja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 441103 Hannus II (31 Kaitaa) Asemakaavan muutos Asianumero 3122/10.02.03/2015 1.8.2016 Kaitaan kaupunginosaan laaditaan asemakaavan muutos. Tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen, kytkettyjen

Lisätiedot

Matinkallionsyrjä Matinlaakso, Asemakaavan muutos, katualue. Matinkylän keskus Ia, muutos, Asemakaavan muutos, katualue

Matinkallionsyrjä Matinlaakso, Asemakaavan muutos, katualue. Matinkylän keskus Ia, muutos, Asemakaavan muutos, katualue 1(5) Matinkallionsyrjä Matinlaakso, 311000 Asemakaavan muutos, katualue Matinkylän keskus Ia, muutos, 310301 Asemakaavan muutos, katualue Matinkylän keskus Ia, muutos, 310306 Asemakaavan muutos, kortteli

Lisätiedot

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 3801/10.02.03/2014 30.3.2015 Asemakaavan muutoksessa laajennetaan osoitteessa Toppelundintie 11 15 olevaa koulun, monitoimitalon ja päiväkodin

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1(5) Kuitinmäki Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 175/10.02.03/2013 (4239/503/2007) Aluenumero 321803 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 713700 Gobbackantie Asemakaava Asianumero 4381/10.02.03/2015 24.10.2016 Tavoitteena on asemakaavoittaa noin 400 metrin pituinen osuus Gobbackantiestä, joka yhdistää Gobbackan ja Perusmäen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 639910 Fallåker Asemakaavan muutos Asianumero 245/10.02.03/2013 16.02.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä liike- ja toimistorakennusten tontin 64-14-2 rakennusoikeutta liiketilojen

Lisätiedot

Alue Säterinrinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Säterinrinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 114802 Säterinrinne Asemakaavan muutos Asianumero 3171/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksella muutetaan osa Säterinkujan katualuetta autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 6 Alue 711303 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 91/10.02.03/2014 10.3.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuustontin rakennusoikeutta ja laajentaa korttelialuetta pohjoiseen.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 431603 Martinsilta I Asemakaavan muutos Asianumero 2633/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on turvata Länsiväylän yli kulkeva liitooravayhteys muuttamalla osa liike-,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 311003 Matinlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 1469/10.02.03/2014 28.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa kiertoliittymän rakentaminen Matinkadun ja Matinkartanontien

Lisätiedot

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 140814 Jupperi I Asemakaavan muutos Asianumero 4081/10.02.03/2014 14.11.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen nykyiselle yleisten rakennusten korttelialueelle.

Lisätiedot

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 430615 Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Asianumero 3146/10.02.03/2016 22.2.2017 Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa pikaruokaravintolan ja autopesukadun sijoittuminen Kuitinmäentien

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150525 Viherlaakso eteläinen Asemakaavan muutos Asianumero 1407/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksella on tarkoitus muuttaa liikerakennusten korttelialueen tontti enintään kaksiasuntoisten

Lisätiedot

Koivuhovinlaakso. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 460/ /2012

Koivuhovinlaakso. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 460/ /2012 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Koivuhovinlaakso asemakaava ja asemakaavan muutos Asianumero 460/10.02.03/2012 Aluenumero 160600 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 711803 Nikunmäki Asemakaavan muutos Asianumero 5717/10.02.03/2015 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa ajoyhteys puiston läpi tontille 81125/7. Kuva: suunnittelualueen

Lisätiedot

NEPPERI II asemakaava Haapaniemi, asemakaavan muutos Nepperi, asemakaavanmuutos

NEPPERI II asemakaava Haapaniemi, asemakaavan muutos Nepperi, asemakaavanmuutos 1 (5) NEPPERI II asemakaava Haapaniemi, asemakaavan muutos Nepperi, asemakaavanmuutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 2683/10.02.03/2011 Aluenumero 712200 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Vireilletulosta on ilmoitettu lehtikuulutuksella

Vireilletulosta on ilmoitettu lehtikuulutuksella 1 (8) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Jorvi-Glims Asemakaavan muutos Asianumero Aluenumero 630203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla

Lisätiedot

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos Asianumero 3967/10.02.03/2012 Aluenumero 230959 Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14041 tontit 6 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 141201 Luuvanmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2639/10.02.03/2016 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Äraportti -nimisen kadun katkaiseminen Riihiniityntielle / Rastaalantielle.

Lisätiedot

KOIVU-MANKKAA II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 1013/ /2011. Asemakaavan muutos

KOIVU-MANKKAA II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 1013/ /2011. Asemakaavan muutos 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 KOIVU-MANKKAA II Asemakaavan muutos Asianumero 1013/10.02.03/2011 Aluenumero 211907 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150337 Viherlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 907/10.02.03/2014 25.8.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen rakentaminen tontille, joka ei ole toteutunut voimassa

Lisätiedot

Kallvik I Asemakaava. Mäkitupa Asemakaava. Taltrikinmäki Asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2

Kallvik I Asemakaava. Mäkitupa Asemakaava. Taltrikinmäki Asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kallvik I Asemakaava Mäkitupa Asemakaava Taltrikinmäki Asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aluenumero Aluenumero (7352/503/2007) 1976/10.02.03/2011 521200

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 711304 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 3017/10.02.03/2014 5.10.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuus- ja varastorakennustontin rakennusoikeutta sekä mahdollistaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 8 Alue 213409 Maarinniitty I Asemakaavan muutos Asianumero 4717/10.02.03/2013 11.8.2014 Tavoitteena on mahdollistaa yhden kuusi kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen kahdelle vierekkäiselle

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 510304 Hansakallio Asemakaavan muutos Asianumero 4311/10.02.03/2014 3.11.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa Kauklahden puretun lähipalvelukeskuksen tontille senioripainotteisia

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Alue 411124 Yläkartanonaukio (33 Soukka) Asemakaavan muutos Yläkartanonaukio, alue 411124 s. 1 / 6 Asianumero 5128/10.02.03/2015 1.8.2016 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen,

Lisätiedot

Alue Maapallonkuja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Maapallonkuja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 322023 Maapallonkuja Asemakaavan muutos Asianumero 2468/10.02.03/2016 10.1.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa liike- ja toimistorakennusten korttelialue asuinkerrostalojen

Lisätiedot

Matinkylä-Saunalahti metrotunneli

Matinkylä-Saunalahti metrotunneli 1 (6) Matinkylä-Saunalahti metrotunneli Asemakaavaselostuksen Maanalainen asemakaava Asianumero LIITE 2 241/10.02.03/2012 Aluenumerot 940100 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 220828 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 580/10.02.03/2016 7.11.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa korttelin 10041 tontilla 14 olevien rakennusten sijoittaminen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 111603 Ruusutorppa I, muutos Asemakaavan muutos Asianumero 3496/10.02.03/2016 5.9.2016 Asemakaavan muutoksella muodostetaan uusia autopaikkojen korttelialueita katualueelle Huvilinnanmäen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150902 Heiniemi Asemakaavan muutos Asianumero 443/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 62045 sekä siihen liittyvän pienehkön puistoalueen pääkäyttötarkoitus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 521401 Åminne Asemakaavan muutos Asianumero 1628/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ruotsinkielisen koulun ja päiväkodin sijoittuminen kortteliin 45087 nostamalla

Lisätiedot

Alue Maarinniitty III

Alue Maarinniitty III s. 1 / 9 Alue 213210 Maarinniitty III Asianumero 4830/10.02.03/2015 30.5.2016 Asemakaavan muutos Tavoitteena on mahdollistaa enimmäkseen 5 kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen nykyisen toimistorakennuksen

Lisätiedot

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 4237/10.02.03/2012 Aluenumero 612703 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia 20010 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Erityisalue Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Erityisalue Asemakaavan muutos 1(7) Espoonlahden keskus II Korttelit 34341 ja 34342 sekä puisto- ja katualueet (Muodostuvat uudet korttelit 34339 ja 34340 ) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 569/503/2009 Aluenumero 410702 Espoonlahden

Lisätiedot

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä.

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä. ERÄ-MATTILA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kirjallisia mielipiteitä voi jättää 21.9.2015 klo 15.45 mennessä. ESPOON KAUPUNKI 78 NUUKSIO ASIANUMERO 3479/10.02.04/2015 PÄIVÄYS 24.8.2015 ALUENUMERO 641101 Velskolan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 611514 Joupinlaaksontie Asemakaavan muutos Asianumero 4628/10.02.03/2015 2.12.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on säilyttää kiinteistöjen 49-454-5-152, 49-454-5-153 ja 49-454-5-154

Lisätiedot

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos (88 13.6.2006 1 (8) Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51175 sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos Asianumero 424/503/2004 Toimielinkäsittely Ksl 21.6.2006 Aluenumero 111905

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue 1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (6) Virastokeskus Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4693/10.02.03/2011 Aluenumero 610501 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 150806 Jänismäki Asemakaavan muutos Asianumero 2976/10.02.03/2016 16.10.2017 Tavoitteena on muuttaa Turuntien varressa sijaitsevan rakentamattoman liikeja toimistokorttelialueen käyttötarkoitusta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 613303 Länsi-Suviniitty Asemakaavan muutos Asianumero 3173/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sallia liiketilojen sijoittaminen korttelin 40382 pysäköintilaitoksen ensimmäiseen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 8 Alue 212703 Keijuniitty Asemakaavan muutos Asianumero 1345/10.02.03/2014 11.8.2014 Tavoitteena on mahdollistaa enimmäkseen 6 kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen nykyisen nelikerroksisen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 130515 Karamalmi Asemakaavan muutos Asianumero 4472/10.02.03/2014 12.1.2015 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan korttelin 54021 jakaminen kolmeksi tontiksi siten, että keskimmäiselle

Lisätiedot

Alue Tuomarila I Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Tuomarila I Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 611117 Tuomarila I Asemakaavan muutos Asianumero 245/10.02.03/2017 6.2.2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Tuomarilan koulun peruskorjauksen vaatimat laajentamistarpeet. Lisäksi

Lisätiedot

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3512/10.02.03/2011 Aluenumero 611518 Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40030 sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 3516/10.02.03/2011 Aluenumero 613801 Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40183 ja liikennealuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 6 Alue 110515 Puustellinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 3121/10.02.03/2013 23.6.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liike- ja toimistorakennusten korttelialueen (K) muuttaminen asuinkerrostalojen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201 ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO

Lisätiedot

Alue Hannuksenpelto II Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Hannuksenpelto II Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 442102 Hannuksenpelto II Asemakaavan muutos Asianumero 4100/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan kortteliin 31106 enemmän tilaa vaativaa erikoiskauppaa alueen kokonaisrakennusoikeutta

Lisätiedot

Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos

Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos 1 (10) Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos Asianumero 589/10.02.03/2011 Aluenumero 110514 Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus,

Lisätiedot

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.2.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä 1 pohjoisosa Asemakaavan muutos nro

Lisätiedot

Alue Ylämyllynaukio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Ylämyllynaukio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 631302 Ylämyllynaukio Asemakaavan muutos Asianumero 3129/10.02.03/2016 29.5.2017 Tavoitteena on mahdollistaa asunrakentaminen ja sovittaa tuleva rakentaminen osaksi lähiympäristöään. Kuva:

Lisätiedot

Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106

Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 1 (7) Asianumero 3661/503/2009 Aluenumero 631102 Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 230966 Haukilahti muutos Asemakaavan muutos Asianumero 3691/10.02.03/2015 21.8.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen nykyiselle toimistorakennuksen tontille

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (5) Rinnekoti Asemakaava Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 2091/503/2008 Aluenumero 721300 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

Finnoo - Djupsundsbäcken

Finnoo - Djupsundsbäcken 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Finnoo - Djupsundsbäcken Asemakaava ja asemakaavanmuutos Asianumero 3353/10.02.03/2012 Aluenumero 441600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Alue Linjaloistonkatu 42. kaupunginosa, Saunalahti

Alue Linjaloistonkatu 42. kaupunginosa, Saunalahti s. 1 / 9 Alue 421201 Linjaloistonkatu 42. kaupunginosa, Saunalahti Asianumero 4003/10.02.03/2018 Asemakaavan muutos Tavoitteena on muuttaa työpaikka- ja liiketilarakentamiselle varatut korttelialueet asuinkerrostalojen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

Alue Lillhemt Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Lillhemt Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 331002 Lillhemt Asemakaavan muutos Asianumero 1513/10.02.03/2016 20.03.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on laajentaa asuinpientalojen korttelialuetta lähivirkistysalueelle sekä muuttaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 116901 Vermontie Asemakaavan muutos Asianumero 1168/10.02.03/0016 21.3.2016 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa puisto- ja katualueella sijaitsevan maanalaista johtoa varten varatun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 1 Alue 112302 Palokärki Asemakaavan muutos Asianumero 568/10.02.03./2012 2.3.2015 Palokärjen asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa Pohjois- Leppävaarassa, keskellä asuinaluetta sijaitseva,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavanimi asemakaavan muutos, alue 211837 s. 1 / 6 Asianumero Alue 211837 3285/10.02.03/2017 Tontunmäki Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan liikerakennusten korttelialueen (AL) muuttaminen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 611303 Tuomarilan asema Asemakaavan muutos Asianumero 725/10.02.03/2015 16.10.2017 Muutoksen tavoitteena on päivittää alueen asemakaava vastaamaan nykytilannetta osoittamalla Tuomarilan vanha

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

Mynttilä, Espoonkartanonmäki, Finnsinmäki Asemakaavat

Mynttilä, Espoonkartanonmäki, Finnsinmäki Asemakaavat 1 (6) Mynttilä, Espoonkartanonmäki, Finnsinmäki Asemakaavat Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4150/503/2009 Aluenumero 512400,512500,512600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot