Jyväskylässä, Suolahdessa ja Äänekoskella. "x. Tuomari Väinö Tannerin puhe Jyväskylän työväen juhlassa
|
|
- Juha Turunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jyväskylässä, Suolahdessa ja Äänekoskella. Työn Voiman selostu "x. k a h d e n v u o d e n p o r v a r i l l i s e n v a l t a k a u d e n t i l i n p ä a t &s Tuomari Väinö Tannerin puhe Jyväskylän työväen juhlassa Arvoisa juhla yleisö". Avauspuheen pitäjä jo selosti mitä varten tänä juhla on toimeenpantu ja sen kahdenlaista merkitystä. Paikallisena tarkoituksena on kerätä varoja tulevan kesän vaaleja varten vaalitoimintaan. Toinen tarkoitus on tällä juhlatilaisuudella aloittaa puolueemme yleinen jäsenhankinta- ja va li s tus viikko, mikä alkaa tänään ja kestää viikon tarkoituksella vahvistaa puolueemme rivejä uusilla jäsenjoukoilla. / Tähän onkin varaa. Ken tahansa ymmärtää sen, kun tietää, että joukkomme on varsin vähäinen verrattuna siihen joukkoon, jonka tie- dämme olevan liikkeelleni myötämielisiä. iuehän voimme saada vaaleissa yli Soo.ooo äänestäjääjja ne jotka antavat äänensä puolueemme hyväksi vaaleissa ovat myöskin valmiit hyväksymään -puolueemme ohje^ man ja periaatteet ja ovat siis puolueemme kannattajia. Mutta vaal lien väliajalla emm e saa mukaan toimintaan muuta kuin yhden kymmenennen osan tästä joukosta. Senvuoksi on koetettava saada sosialidemokraatti s es ti ajattelevaa väkeä laukaan säännölliseen puoluetoi- mintaan. Parlamentaarisessa maassa ovat vaalit sangen tärkeänä osana valtiollisesta ja poliittisesta toiminnasta. Vaaleissa luodaan pohja sille toiminnalle, mitä vaalien väliajoilla noudatetaan. Sikäli kuin joku puolue tai suunta saa valtaa voi/fise vaikuttaa asiair hoitoon aina seuraaviin vaaleihin saakka. Viime vaaleissa, joista nyt on kulunut suunnilleen kaksi vuotta, työvä^ki saavutti hyvän tuloksen. Me kohotimme äänimääräämme. Mutta vastustajiemme äänimäärä kohosi vielä enemmän, niin että työväen voimasuhteet parlamentissa vähenivät. Aikaisemmin oli työväestöllä - kommunisteilla ja sosialidemokraateilla yhteensä 81
2 edustajaa, mutta nyt saivat sosialidemokraatit vain 66. Olisi
3 tarvittu 67 edustajaa, että olisi voitu edes lykätä tuhoisia lageja yli vaalien. Yhden edustajan puuttuminen on merkinnytkin tavattoman paljon. Porvaristo voitti viime vaaleissa, niin että se on voinut ajaa läpi sellaisia lakeja, joita se on halunnut. Se sai 2/3 eduskunnan edustajapaikoista ja meidän eduskunnassamme voi sillä määrällä ajaa asiansa mielensä mukaan. Toisessakin suhteessa olt vaalien tulos sellainen, että sitä ei ennen ole rohjettu odottaa. Suomalaiset porvarit nimf saivat yhteensä enemmistön, jolla he voivat hoitaa asiat, sensijaan, että aikaisemmin sosialidemokraatit, ruotsalaiset ja kommunistit liroivat estää joitakin toimenpiteitä. Myt ovat mahdollisuudet tässäkin supistuneet ja suomalaisten yhtyneiden porvarien mahdollisuudet kasvaneet. Tämä on ollut tuloksena niistä poikkeuksellisista oloista, joissa viime# kerralla vaalit toimitettiin. Olihan kommunistit poistettu kentältä ja oikeiston harjoittaman terrorin vuoksi arkaili työväki vaaleihin osanotossaan. Yhtenä lisävaikutuksena olivat myöskin vaa- liteknilliset seikat porvarillisten puolueiden yhtyessä yhteiseen rin tamaan punaista rintamaa, työväkeä, vastaan. Tällä yhtymisellään se sai aikaan sen, että sillä nyt on valta ja voima tehdä mitä haluaa Nyt kun vaaleista on kulunut suunnilleen kaksi vuotta ja jäi el- lä seuraaviin vaaleihin on vain puolisen vuotta, sopinee tehdä tilinpäätöstä ja katsoa mitä vaalikauden aikana on aikaansaatu. Tarkasteluun ryhtyessä tulee heti pari seikkaa nähtäville. Toinen näistä on erittäin ilahduttava. Se on se, että työväki, joka ennen oli hajanainen, on nyt liittynyt yhteen. Työväestön omasta keskuudesta on jäänyt taistelu sosialidemokraattien ja kommunistien välillä, mihin aikaisemmin tuhlattiin voimia. Se kulutti voimia paljon ja ehkäisi voimakkaamman valistustyön. Tämä "taistelu työväestön sielusta", niinkuin sitä voisi sanoa, on hidastuttanut työväenluokan taistelun kehitystä ainakin kymmenellä vuodella. Mutta nyt tämä taistelu on lakannut ja voidaan voimat kohdistaa tärke-
4 o ämpään työhön. Toisaalts on myöskin päästy kiinteämpään kokonaisuuteen itse sosialidemokraattisen puolueen keskuudessa. Siellä ei ole enää eri virtauksia ja ryhmäpjrrkimyksiä ha soittamassa voimia. Tuo painostus} jonka porvarillisten puolueiden yhteisrintama on työväkeen kohdistanut, on saanut työväestön liittymään kiinteämmin yhteen. Se on yksi kuluneena jän hyviä puolia. Toisena saavutuksena tältä ajalta on se, että porvarien yhteisrintama on kuluneiden kahden vuoden ajalla pirstoutunut. Harvoin poi»- värilliset puolueet ovat joutuneet keskenään sellaisiin ristiriitoihin ja taisteluihin, missä ne nyt ovat. Siellä on käynnissä nyt ankara taistelu kansanvaltaa ja laillisuutta kannattavien puolueiden ja toisaalla äärimmäisten ainesten välillä. Siinä on kaksi ilahduttavaa tulosta porvarillisten valtakauden ajalta. Mutta yksinomaan näiden perusteella emme voi mitata hyötyä. Emme nimittäin voi katsella tapauksia vain sen perusteella, miten paljon olemme henkilökohtaisesti hyötyneet, vaan täytyy katsoa onko kansa j a maa hyötynyt. Ja sitä valitettavasti ei ole havaittavissa. Päinvastoin. Koetan seuraavsssa esittää miten käsitykseni mukaan porvarillinen hegemonia on ollut turmiollinen maallemme. Tahdoin kuitenkin heti alukä tehdä varauksen : meidän täytyy myöntää, että meillä olot riippuvat suuresti yleismaailmallisesta tilanteesta, niin taloudellisella kuin valtiollisellekin alalla, niin että aivan itsenäisesti porvaristomme ei ole voinut asioita hoitaa, vaan on sen osittain ollut pakko seurata yleistä kafamrtiyathfira suuntaa. Katsokaamme sitten, miltä näyttää taloudellinen tilanne. Heti pistää silmään se, että olot ovat suistuneet pois säännöllisiltä raiteiltaan. Normaalista elämää ei enää näe missään, vaan kaikkea painaa taloudellinen lama- ja pulakausi. Se osaksi on jälkiseurauksia maailmansodasta, joka murskasi ja hävitti niin tavattoman paljon ka3c kisarvo ja, myös taloudellisia. M.m. se jätti sotavelat, jotka mil-
5 tei astronomisin luvuin mainittavina summina ovat estäneet taloudellista nousua. Se jätti myöskin ihmisiin ja kansoihin kateutta ja kilpailua ja muita kielteisiä ominaisuuksia, jotka ovat vaikeutti néet säännöllisiin oloihin palautumista. Suurin syy nykyisten taloudellisten olojen nurjuuteen kuitenkin on itse talousjärjestelmässä, jonka alaisena njdcyään elämme. \ Kapitalistinen talousjärjestelmä on pitänyt ylivaltaa jo n.100 vuotta. Sitä on kiitetty parhaana mahdollisena ja omasta puolesta- nikin olen valmis myöntämään, että saon hyödyttänyt ihmiskuntaa m o- nella tavalla. Se on tekniikan kehityksellä lisännyt tuotannon moninkertaiseksi entisen käsiteollisuuden aikoihin verrattuna. Se on myöskin luonut äärettömän suuria aineellisia rikkauksia maailmaan. Ikävä vain, että nämä rikkaudet ovat jääneet vain harvojen yksilöiden hyväksi. Sosialidemokraattien taholta on jatkuvasti arvosteltu tätä järjestelmää ja vaadittu siirtymistä sosialistiseen talousjärjestelmään se k ä poistamaan virheitä ja epäkohtia, joita nykyisen järjestelmän seurauksena esiintyy, Yksi sellainen kapitalistisen järjestelmän virheellisyys on rikkauden jakaantuminen epätasaisesti. Toiseksi se ei myöskään turvaa tuotannon jatkuvaa säännöllistä kulkua Päinvastoin tämä järjestelmä, jota johtaa voitonhimo, vie aina silloin, kun juuri on päästy kehityksen huipulle, huikeaan laskuun, mennään hirvittävään kuiluun: - t s% joudutaan lamakauteen juuri kun kaikki näyttää loistavimmilta. Työläiset joutuvat vaille työtä ja tointa ja leivättömiksi. Sellainen tilanne on myöskin nykyinen pulakausi. Näitä pula- kausia^ on ollut usein, nyt vain on tavallista raskaampi. Kaikki huomaavat kärsivänsä tappioita. Aikaisemmin ovat pula- ja lamakaudet ulottuneet vain joihinkin piireihin, yksityisille tuotantoaloille tai rajoittuneet yhteen maahan. Nyt sensijaan on koko maailma pulan kourissa. Kapitalistinen talousjärjestelmä, joka pääsi sodan jälkeen kukoistukseensa verrattain nopeasti, on nyt joutunut suohon. Sen epä-
6 kohtien puristamina me nykyjään elämme. Pulakausi ilmenee monenlaisena rasituksena. Tuotanto on lamassa. Luottotalous, jonka varaan kapitalistinen talousjärjestelmä suureksi osaksi on rakennettu, on romahtanut. Luottamus on hävinnyt. Kahden ihmisen välillä ei enää ole luottamusta, ei kansojen välillä, ei rahalaitosten. Työväen kannalta on pahin lamakauden ilmiö työttömyys. Lasketaan, että maailmassa on nykyään 30 milj. työläistä työttömänä ja niiden lisäksi on suuret määrät vain osittain työssä alennetuin palkoin. Kapitalistinen järjestelmä ei ole pystynyt asioita järjestämään ja maailman tuotantoa nostamaan, vaikka kaikki tuotannon edell} tykset on olemassa. Taloustieteen tutkijat selittävät, että tuotannon edellytyksiä on kolme: raaka-aine, pääoma ja työ.näitä kaikkia on nykyään maailmassa riittävästi. Raaka-aineita on varastot täynnä, vieläpä niin täynnä, että miitä on katsottu täytyvän hävittää. Amerikkalaiset pitävätkin vehnää ja kahvia erittäin sopivina rautatieveturien lämmitysaineina. Pääomaa on niinikään. Sitä on niin paljon, että se joutuu olemaan käyttämättömänä, Sekin on joutunut niin sanoakseni työttömäksi. Maailman ^rikkain finanssiinsa, Ranska, valittaa sitä, että sen pankkien kassaholveissa on 100 miljardia - t s<$ satatuhatta miljoonaa - frangia pääomaa/ korkoa tuottamattomana. Pääomastakaan ei siis ole puutetta. Eikä puutetta ole myöskään työvoimasta. Työläiset iloitsevat, jos pääsevät murto-osallakaan entisestä palkastaan työhön. Kaikki edellyt3dcset tuotantoon siis ovat olemassa, mutta niitä edellytyksiä ei kyetä hallitsemaan ja siitä johtuu, ettei pulakaudes ta pääb tä selviämään. Eri maiden hallitukset ja johtavat rahatuhtinaat ovat ponnistelleet pulan selvittämiseksi - mutta tuloksetta, siitä syystä, että he ovat alkaneet toimenpiteensä väärästä päästä, heillä on ainoana patenttikeinonaan järjestää joka maassa asiat vain itseään varten,
7 Jokaisen maan pitäisi päästä omavsraistalouteen, siten että maan rajojen sisässä tuotetaan kaikki mitä maassa kulutetaan ja sen liettei vientiä voi olla ellei ole tuoitia. sillä ellei mikään maa säksi selitetään, että vientiä on kehitettävä'. Ei olla ymmärtävinään tuota, ei myöskään mistään maasta voida viedä. Tämä patenttilääke pulaa vastaan vain pahentaakin tilannetta, kun jokainen kansa yrittää elää eristettynä muista välittämättä. Suojastaan vapauttavan vaikutuksen teki Ruotsin äskettäin muodostetun työväenhallituksen ohjelmajulistus, jossa tärkeimpänä asiana hallitus asettaa määäräkseen poistaa kansojen väliltä rajasulut ja saada vapaa kauppavaihto eri maiden välillä aikaan. Se on ikäänkuin aamun sairastusta, kevään merkki, kansojen elämässä. Näissä oloissa ei Suomen hallitus ole voinut paljon vaikuttaa, vaan meillä on ollut pakko joutua yleismaailmallisen suunnan vanaveteen. Mutta se ei ole halunnutkaan sitä vastustaa. Kun katsoo, mitä meillä näissä oloissa on tehty, niin näkee selvästi mitä porvaristo on tavoitellut. Ei voida kieltää, ettei mitääa olisi tehty, sillä on ollut pakko tehdä. Teollisuuden, kaupan ja maatalouden hyväksi onkin työskennelty voimakkaasti. Miten niiden asemaa on parannettu ovatkin kysymyksiä, joihinjfion vastattava, kun porvarillisen valtakauden tilinpäätöstä tehdään. Nykyinen hallitus, jossa maatalouspiireillä on voimakas edustus, ei näjrtä tuntevan muuta kuin maatalouspulan. On kyllä totta, että maatalous on käynyt; kannattamattomaksi, mutta ei asiasta suinkaan selviydytä vain yksin tämän väestönosaa aseman heipeittämisellä, kuten nykyinen hallitus on tehnyt. Se on koettanut kohottaa maataloustuotteiden tulla ja. Näin on tehty useille kymmenille tavaralaaduil- le, niiden joukossa ruis, leipävilja. Siitä maksetaan nykyään tullia 1:25 eli enemmän kuin rukiin hinta on maamme satamiin tuot^g^a^na. Sen todellinen hinta on kerrottava kahdella ennenkuin se on kuluttajalla. Vi Ja saman maksaa myöskin kotimaassa tuotettu vilja. ipalkkioita on niinikään ryhdytty maksamaan maatalouden
8 hyväksi. Sitä maksetaan sianlihasta ja kananmunista kotimaisen maa- / taloustuoton kannattamiseksi. Tämä vientipalkkio nousee n. 1/3 tavaran arvosta. Parsillaan suunnitellaan uusia vientipalkkioita. Todennäköisesti saakin eduskunta vielä tämän vuoden aikana ratkaista vakseen kysymyksen vientipalkkion maksamisesta myöskin voille. Monella muullakin tavalla on yritetty maatalouden avustamista»erittäinkin velkaantuneiden maanviljelijäin tiloillaan pysyttämiseksi on tehty suuria uhrauksia. Maakiinteistcjluottopankin järjestämiseksi on uhrattu satoja miljoonia. T y ö v ä k i s e n s i j a a n o n j ä ä n y t i l - m a n a p u a, vaikka se on kfeikkein heikoimmassa sasemassa ja siksi olisi kiireellisimmin tarvinnut apua. Inhimillisesti katsoenhan olisi ensimmäiseksi aute'ttava huonoimmassa asemassa olevia. Työväestöllä ei ole työtä, ei vapaata asuntoa kuten maanviljelijöillä, Mutta työväestön asemaa ei ole pyritty auttamaan niinkuin maataloustuottajien. Päinvastoin maatalouden avustus on yhä lisännyt työvä- % eatön rasituksia. Mitä edellä tuli sanotuksi^ toimenpiteistä työväestön aseman hyväksi, koskee kuluhutta kahden vuoden aikaa. Nyt viime viikkoina sen sijaan on asema hieman toinen. Hallitus ei ole kokonaan enää voinut unohtaa työ'väkeä.kuluneella syyskaudella oli eduskunnalla tärkeimpänä kysymyksenä työttömyyskysymys ja eduskunta myönsikin 35o milj. mk työttömyyden torjumiseen. Ansio ei kuitenkaan lankea suinkaan yksinomaan nykyiselle hallitukselle. Tälläkin asialla on esihistoriansa. Hallituksen esitys 350 milj. markan työttömvysmäärätahasta ei syntynyt itsestään eikä hallituksen alotteesta, vaan se johtui siitä, että työväestön keskusjärjestöjen taholta viime keväänä ryhdyttiin vaatimaan toimenpiteitä työttömyyden varalta ja a m sanottiin hallitukselle vakavasti, että hallituksen on huolehdittava siitä, ettei ensi talvi tule samanlainen kuin viime kulunut talvi oli. Samalla esitettiin suunnitelma, että työttömyyden torjumiseksi käytettäisiin 500 miljömarkkaa
9 / Asiaa valmistelemaan asetettiinkin sitten komitea ja se hyväksjri Il_ man muuta ehdotuksen 5oo milj. markan käyttämisestä tarkoitukseen. Asia näytti jo varsin hyvältä. Hallitus ei kuitenkaan sitä hyväksynyt, vaan rahavaikeuksiin viitaten se pyyhkäisi summasta 15o m i l j.mk ja eduskunnalle jättämässään esityksessä ehdotti tarkoitukseen vain 35o milj. mk. Tämä työttömyysmäärärahajuttu on meillä hyvänä fcirtnnrä opetuksena siinä mitä voimme aikaansaada, jos pontevasti ajamme asiaamme. Itse meidän on valvottava asiaamme. Kukaan muu ei sitä aja. Edelläoleva riittäneekin jo sséitukseksi siitä, mihin suuntaan porvarillinen yhteisrintama on pyrkinyt asioita johtajaan taloudellisella alalla. havaittavissa. Sisäpolitiikan alalla on suunta ollut yhtä selvästi «On syytä tarkastaa toimenpiteitä silläkin alalla. Sisäpolitiikan aljlalla ovat kaikkialla viime aikoina olleet äärimmäiset oikeistopyrkimykset muodissa. Ydinajatuksena on taistelu kansanvaltaa ja parlamenttarismia vastaan. Äärimmäiselle oikeistolle on käynyt epämukavaksi se, että kansa on päättämässä valtion ja yhteis unnan asioista. Sen vuoksi olisi nyt kansanvalta hävitettävä ja tilallcfeastava yksilön diktatuuri tai pienemmän ryhmän yksinvalta. Tähän suuntaan on useissa Euroopan maissa ollut virtauksia. Mesilläkin on esiintynyt samanlaista pyrkimystä lapuanliikkeen nimellä. Sen histo^ria tunnetaan, niin ettei siihen tarvitsejpitkälti puuttua. Alukfci sen pyrkimyksenä sanottiin olevan kommunismin hävittäminen ja tämä tunnus otettiinkin vastaan riemulla myöhkin kansanvaltaa kannattavissa porvarillisissa piireissä, sillä kellään ei ollut erikoisempaa rakkautta kommunisteja kohtaan, siksi räikeästi ja sopimattomasti ne olivat esiintyneet. Kansanvaltaiseen porvarillisten piirien m u - kaantulolla^ liike voimistui niin, että se voi ajaa läpi lakeja kommunismin kukistamiseksi, niin että ne eivät nyt; enää voi päästä eduskuntaan ja kunnanvaltuustoihin. Mutta kohtalon ironiaa on, että näitä lakeja on kaikessa muussa jouduttu käyttämään yksinomaan vain
10 papuaniiikettä itseään vastaan. Nyt kuitenkin voi jo havaita täydellisen käänteen porvariston suhtautumisessa tähän liikkeeseen. Lopullisena hedelmänä lapuanliik- keestä oli Mäntsälän kapina. lapuanliikkeen tarkoitukset. Sen avulla porvaristo oppi tuntemaan On alettu nähdä, että se pyrkii hävittämään kansanvallan ja eduskunnan merkityksen ja haluaa siirtää val- N lan presidenttihallitukselle. Tämän havaitseminen on aiheuttanut nyt yleisen mielipiteen kääntymisen lapuanliikettä vastaan. Kunnian- kehä lapuanliikkeen sankarien päästä on hävinnyt ja sen hävittämiseksi ovat Turun hovioikuedessa syytettyinä olevat johtajat esiintymisellään tehheet parhaansa. Miten on työväki suhtautunut tähän äärimmäisen oikeiston riehuntaan? Se on jaksanut esiintyä rauhallisesti. Se on ollut rauhallinen sellaisissakin tilanteissa, missä - jos se olisi sattunut etelämaissa, missä ihmiset ovat tulisempia - ei varmaankaan olisi ollut ryhtymättä vastatoimenpiteisiin. Meillä ei ole työväki ryhtynyt vastatoimenpiteisiini, se on sen kunniaksi mainittava. Mutta samalla on työväki ollut liiankin valmis sietämään sellaistakin, mitä ei olisi tarvinnut sietää, mihin ei olisi ollut pakkoa. Kyyditysten ollessa muodissa alistuttiin siihen miltei ilman pakkoa. Sellaiset takaukset, missä vastarintaan käytiin, osoittivat, että yritys raukesi, jos rohkeasti käytiin vastaotteeseen. Samoin olemme suvainneet työväentalojen suljettunafpi- tämistä ja monia muita sellaisia mielivaltaisia toimenpiteitä ja sietäneet työväenluokan sortoa nousematta päättävämmin toimenpiteisiin niiden vastustamiseksi, /vaikka aikaisemmin olemme monasti saan- neet havaita miten voimiemme osoittaminen vaikuttaa. Tosin nykyään kyllä voi lieventävänä asianhaarana tässä sietämisessä mainita työväenluokan taloudellisen hädän, mikä on lamauttanut voimia, Työväenluokka on sen painamana turtunut, niin ettei se mielellään ryhdy
11 mihinkään toimenpiteisiin. Myöskin riidat kommunistien kanssa ovat vaikuttaneet lamauttavasti, niin että monet rauhallisemmista työläisistä ovat kokonaan vetäytyneet syrjään päästäkseen riitelemästä. Mutta sittenkin on paljon pelkän välinpitämättömyyden syytä. u Meillä on yleensä totuttauduttmram siihen, että hyvinä aikoina riehaannutaan ja ryjmätään eteenpäin katsomatta mihin se johtaa. Näii tehtiin vuonna -18. Sen seurauksena löimme me päämme seinään - ja löimme perusteellisesti. Mutta porvaristo meillä-tekee aivan samoin. Se on puolestaan nyt sen toiminnalle edullisena aikana riehaantunut ja lyönyt päänsä seinään. Sellaisia pään seinään lyömisiä oli Mäntsälän kapina numero 1 ja Mäntsälän kapina numero 2. Suomen työväeki ei ole oppinut oikeata menettelytapaa..autoili jarruttaa laskiessaan alamäkeä ja noustessaan ylämäkeä painaa kaasua pitääkseen vauhdin tasaisena, -Niin pitäisi työväestönkin tehdä ja siinä on sen heikkous, ettei se näin tee, vaan lamautuu huonona aikana ja innostuu liiaksi hyvänä. Me luotamme myöskin liian paljon ulkopuolisiin immhmriirtmm. vaikutuksiin, siihen, että saamme tuloksia ilman omaa toimintaamme. Ja meillä on siinä suhteessa ollut todella hyvä onni - suorastaan moukan onni, Me olemme saaneet ykpikamarisen eduskunnan samoinkuin m o- nia muita saavutuksia muiden maiden työväestön suorittamien taistelujen tuloksina. Tulokset ovat tulleet meille monasti ikäänkuin kypsät hedelmät olisivat pudonneet eteemme puusta. Muualla sensijaan on jouduttu pienempienkin saavutusten hyväkkii tekemään työtä ja ponnistelemaan ankarasti. Meille tuli taas suurena tapauksena Ruotsin vaalien tulos ja työväen hallitus. Mutta se ei sittenkään tuo meille mitään, vaan meidän on itse toimittava. Ensi vuoden vaaleissa meillä on tilaisuus toimia. Silloin meidän on annettava äärimmäiselle oikeistolle tuomio sen harjoittamasta sisäpolitiikasta ja samoin maalaisliitolle tuomio sen harjoittamasta nurjasta talouspolitiikasta, jossa ei ole otettu työväestöä ja sen tarpeita huomioon.
12 1 1 - Mutta meidän on myöskin vahvistettava voimiamme järjestäytymällä yhtyneillä voimilla asiaan puuttumalla,saatava aikaan korjaukset oloihimme. Eduskuntaryhmä on etujoukkona, mutta sen toimin- takuntoisuus riippuu siitä miten suuri joukkomme on. -Mitä suurempi se on, sitä paremmin ryhmät voi asiamme hoitaa. Ja juuri sen on ne hoidettava. Mutta muut ryhmät eivät ota huomioon meidän pyyntöjämme ja anomuksiamme, jos sosialidemokraattinen joukko on heikko. Ne eivät katso mitä yleinen etu ja hyöty vaatii, vaan sitä, onko vaatijalla voimaa viedä tahtonsa perille. Senvuoksi meidän on varus- hauduttava järjestäytymällä ympäri maata voimakkaasti, niin että voidaan osoittaa, että meillä on voimaa viedä vaatimuksemme perille. Tällaista voiman varastoimista tehdään tällä viikolla kokoamalla järjestöihin sosialidemokraattisen aatteen kannattajia. Me teemme sen siinä mielessä, että tiedämme,, että vain sitä tietä Soidaan työväen hyväksi toimia. Sosialidemokraattinen puolue kutsuu työväkeä yhteiseen rintamaan taisteluun yhteisten päämäärien hvväksig
Puhe Helsingin Työväentalon kolmannessa" avajaisjuhlassa 31/1. Toisena puhujana esiintyi juhlassa Väinö Tanner, Joka alussa huo
Puhe Helsingin Työväentalon kolmannessa" avajaisjuhlassa 31/1 Suomen Sos.dem. selostus 1/2-31 t aas pp f t y oy;.n ku r f ih ip.r e a l l e. "Isoviha" kestetty, "pikkuviha" murrettu. Helsingin Työväentalo
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Nyt tämä vapaus on uhattuna, kaikki arvot, jotka
V - 2-33 ten vaikutuksesta ulkopoliittisten vaatimusten toteuttamisessa, sillä sen ruvetessa tuntumaan ulkopoliittisen johdon merkitys vähenee, puolustusministerin vaikutus kasvaa. Mutta minä puhun eräästä
Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä
Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli
SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103
KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu
AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN
UNIONINKATU AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN - HELSINKI 41 PUHELIMET 29790 37523 Suuri, ajanmukaisella koneistolla varustettu autorenkaiden vulkanoimislaitos AUTORENKAIDEN VULKANOINTI on maassamme,
Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita
TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,
Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )
Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen
Pääministeri Väinö Tannerin vappupuhe Mäntymäellä. Paheessaan mainitsi Tanner aluksi hetken tilannetta kuvaavasta
Pääministeri Väinö Tannerin vappupuhe Mäntymäellä. S.S. 2/5-27. Paheessaan mainitsi Tanner aluksi hetken tilannetta kuvaavasta seikasta, että porvarilehdet ovat käyneet pohtimaan sellaisiakink kysymyksiä,
RADIOPUHE AMERIKAN KANSALLE 2/l
RADIOPUHE AMERIKAN KANSALLE 2/l2-1939. Kunnioitettavat amerikkalaiset radiokuuntelijat. Me suomalaiset olemme tunnettuja siitä, ettemme juuri aiheuta yllätyksiä maailmalle, sillä me olemme realiteettien
NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA
NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt
Minkätähden so s. dem, eduskuntaryhmä vaati tynkäeduskunnan hajoittamista. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Väinö Tanner torjuu porvarillisten
Minkätähden so s. dem, eduskuntaryhmä vaati tynkäeduskunnan hajoittamista ja uusia vaaleja. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Väinö Tanner torjuu porvarillisten lehtien järjettömiä viittailuja. Kun porvarillisessa
Pohjola juhli kansanvaltaa Turussa eilen kymmenentuhanfei3in joukoin. Ruissalon kansanpuistossa 15«000 henkilöä kuuntelemassa Skandinavian
Pohjola juhli kansanvaltaa Turussa eilen kymmenentuhanfei3in joukoin. Ruissalon kansanpuistossa 15«000 henkilöä kuuntelemassa Skandinavian maista saapuneita juhlapuhujia. Täällä on tänä päivänä pidetty
Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat
TUTKIMUSOSIO Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat Ajatus eläkeikärajojen poistamisesta ja eläkkeelle siirtymisen määräytymisestä täysin yksilöllisesti jakaa kansan kahtia, käy
Lähiajan oh,1elms kysymyksiä Haastattelu. 3/ TÄRKEIMPIEN TUOTAN TO VÄUNEIPEN YHTEISKXJNNALLISTUTThMINEN
Lähiajan oh,1elms kysymyksiä Haastattelu. 3/3 1933 AIKA 3.3.33. TÄRKEIMPIEN TUOTAN TO VÄUNEIPEN YHTEISKXJNNALLISTUTThMINEN on sosialidemokraattisen puolueen ohjelman ytimenä. Valtiollisella alalla nykyhetken
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston
On tarpeen, että tässä piiriliitossakin taas. vaihdetaan puheenjohtajaa, sillä muuten voi käydä. niinkuin minulle nyt, että löytää arkistosta
Etelä-Suomen Kerhopiiriliiton vuosikokouksessa Helsingissä 1970 Hyvät kutsuvieraat Arvoisat Kokousedustajat On tarpeen, että tässä piiriliitossakin taas vaihdetaan puheenjohtajaa, sillä muuten voi käydä
Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa
Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
Alustus H:gin Sos. dem. Kurn«1lisjärjestön kokouksessa
Alustus H:gin Sos. dem. Kurn«1lisjärjestön kokouksessa 12.11.31. Suomen Sosialidemokraatin selostus 13.11.31. KANSANVALTAISTEN *INISTEN ON LIITYTTÄVÄ. YHTIÖN. Sosialidemokraatit tukevat hallitusta sen
Kommentteja Irmeli Penttilän ja Päivi Keinäsen tutkimukseen Toimeentulo, työttömyys ja terveys. Arja Jolkkonen
Kommentteja Irmeli Penttilän ja Päivi Keinäsen tutkimukseen Toimeentulo, työttömyys ja terveys Arja Jolkkonen ECHP ECHP tuo rekisteripohjaisen pitkittäistutkimuksen rinnalle yksilöiden subjektiivisten
KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA
KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,
Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää
Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää Euroopan parlamentin jäsenet eivät istu ja seiso lähtökohtaisesti maanmiestensä ja -naistensa joukoissa, vaan järjestäytyvät poliittisiin ryhmiin
AA- alkoholistien oma-apuryhmä. Juha Kemppinen 2009
AA- alkoholistien oma-apuryhmä Juha Kemppinen 2009 AA:n 12 askelta: 1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.
Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä
Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,
SUOMEN POLKUPYÖRÄ- JA KONETEHDAS
sisäkumeja engl. naisten kilpa-ajokärryihin SUOMEN POLKUPYÖRÄ- JA KONETEHDAS PUHELIN: 11 60 TURKU Sähköos.: MERILÄ, TURKU Tavaraos.: TURKU ITÄINEN TEHDAS ja TUKKULIIKE: KAARINA MYYMÄLÖITÄ: TURKU.. Puhelin
Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015
Ajankohtaista maataloudesta Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maa- ja metsätaloudessa Biotalous ja Ruoka Markkinat - Venäjän tuontikielto - Kaikki maataloustuotteet
ELI NTARVI KKEI DEN MYYMÄLÄKOHTAINEN HYGIEENINEN TASOSELVITYS
ELI NTARVI KKEI DEN MYYMÄLÄKOHTAINEN HYGIEENINEN TASOSELVITYS kaupunki Ympäristövirasto Raportti 1/1992. - IIOulun Oulu ELINTARVIKKEIDEN MYYMÄLÄKOHTAINEN HYGIEENINEN TASOSELVITYS MENETELMÄN KUVAUS JA TALVEN
Meillä on aihetta kiittää tamperelaisia työläisiä siitä, että he. ovet valmistaneet meille sosialidemokraattisen puoluekokouksen Jäsenille
Puoluekokouksen uiko.juhla 25/5 ^953 Helatorstain mellakat Tampereelle Kansan L ehti 26S5.1933, tov. Väinö Tannerin Juhlapuhe Hyvät puoluetoverit' Meillä on aihetta kiittää tamperelaisia työläisiä siitä,
Kuluttajien luottamusmaailma
Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko
Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset
Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla
Miten maamme tulee näistä vaikeuksista taloudellisesti selviytymään edellyttäen, ettei aseellista selkkausta
s 26 VOIMMEKO KESTÄÄ s: s= a sse ss sssssss s s s s s s s s s Puhe Vallilan työväentalolla 29/11-1939. Helsingin Sanomain selostus. Puhuja palautti aluksi kuulijainsa mieliin sen ahdingon ja taloudellisen
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa
Oppimispolku Teollistuva maailma
Teollistuva maailma Kesto: 3 x 75 min Tavoitteet Tietotavoitteet ymmärtää teollistumisen taustatekijät hahmottaa, miten koneet vaikuttivat teollistumiseen ja miten teollistuminen levisi eri maihin osata
Tampereen Naisyhdistyksen
Tampereen Naisyhdistyksen Säännöt. i. Tampereen Naisyhdistyksen tarkoitus on työskennellä naisen kohottamiseksi tiedollisessa ja siveellisessä suhteessa sekä hänen taloudellisen ja yhteiskunnallisen asemansa
Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa
Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Väst Esitys N:o 14. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen, joka koskee lakia työstä leipomoissa. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat
Jokaisesta talletetusta Smk. 1,500: maksetaan. vana syistä, joiden yhtiö katsoo olevan hänen mää« Jokainen henkilö, joka on täyttänyt 21 vuotta
>Ai,i4éfow f Vaikka yhtiö koettaa estää petoksia, ei se pidä itseään vastuunalaisena, jos maksu tapahtuu henkilöille, jotka esittävät tämän sopimuksen, vaikka eivät olekaan valtuutettuja siihen, ellei
SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt
SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.
Suomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
VILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä
VILJAMARKKINATILANTEESTA Salo, 16.01.2017 Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 VILJATILANNE MAAILMA / EU Kuluvan satokauden globaali viljan tuotanto oli hieman pienempi edellisvuotta,
Stora Enson muutos jatkuu
Stora Enson muutos jatkuu Jouko Karvinen, toimitusjohtaja, Markus Rauramo, talousjohtaja, Juha Vanhainen, Suomen maajohtaja 19.8.2009 Sisältö Stora Enson muutos jatkuu Toimenpiteet Taloudelliset vaikutukset
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp- HE 114 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi maidon, sianlihan ja viljan vientikustannusmaksusta annetun lain 9 :n muuttamisesta ja lannoiteverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
KATSE TULEVAISUUDESSA
NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat
Asuntotuotantokysely 2/2015
Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti
Viljakaupan markkinakatsaus
Viljakaupan markkinakatsaus Hyvinkää 17.3.2011 Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Pohjois-Amerikan sateet keväällä Venäjän helle heinäkuussa La Nina sääilmiö aiheuttanut. .tulvia
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä
Tiedote maalausaikaneuvotteluista
Tiedote maalausaikaneuvotteluista Cab on lähettänyt 17.1.2017 tiedotteen jossa he kertovat että maalausaika tulee muuttumaan 27.4.2017 Tämä 17.1.2017 lähetetty tiedote uusista ajoista on yksin ja ainoastaan
Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä
Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti
KERTOMUS. Suomen Valtiosäätyjen Pankkivaltuusmiesten XXXVI. Säätyjen Pankkivaliokunnalle, HELSINGISSÄ, käsittävä vuodet --"*<>--
XXXVI. Suomen Valtiosäätyjen Pankkivaltuusmiesten KERTOMUS Säätyjen Pankkivaliokunnalle, käsittävä vuodet 1888-1890. --"*-- HELSINGISSÄ, J. C. FRENCKELL JA POIKA, 1891. Sinä kolmen vuoden aikakautena,
Työttömyyden kehityksestä 2018 (syyskuu 2018)
Työttömyyden kehityksestä 2018 (syyskuu 2018) Työttömyyden kehitys vertaillen 07-13 ja paksummin 14-15 vertaillen 13-14-15-16 - 17 Syyskuussa 2018 kymmeneen vuoteen ensimmäisen kerran alle 10 Tilanne oli
KATSE TULEVAISUUDESSA
NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat
Juoksuhaudoista uussuomettumiseen
Matti Vuorikoski Juoksuhaudoista uussuomettumiseen Suomi-Venäjä-Seura 70 vuotta Pirkanmaalla Matti Vuorikoski 2015 Kustantaja: BoD Books on Demand, Helsinki, Suomi Valmistaja: Bod Books on Demand, Norderstedt,
Seurakuntavaalit 2014
Seurakuntavaalit 2014 Kirkossa on vaalivuosi. Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2014. Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Vuoden 2014 seurakuntavaalit
Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi
Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista
Solidaarinen maatalous. Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila
Solidaarinen maatalous Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila Työn arvotus Ruoan tuotanto 5 /h Jatkojalostus 10 /h Edunvalvonta 0-15 /h Luomenauraus ym. 20 /h Luennot 40-50 /h Maatila nykymalli Tuotantopanos
Numerologiaa yksinkertaisille
1.12.2006 Numerologiaa yksinkertaisille Laadustaan tunnetulla Suomi24-palstalla on mainittu, 1 että kampanjaltani putosi pohja pois, koska Suomi on tänä vuonna ottanut vastaan vain 75 kiintiöpakolaista,
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä
PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA
PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA Suomen Markkinointitutkimusseura 18.11.2014 Juho Rahkonen POLIITTINEN YLEISTILANNE MARRASKUUSSA 2014 Vielä muutama vuosi sitten
Ilolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA
Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-
Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry
Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin
Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.
1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin
Ekonomistin katsaus: suhteellisuutta velkakeskusteluun
Ekonomistin katsaus: suhteellisuutta velkakeskusteluun Velat ja velkaantuminen ovat olleet jatkuvia puheen ja huolen aiheita jo usean vuoden ajan. Danske Bankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila muistuttaa
50mk/h minimipalkaksi
Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright 2012 toukokuu 21 Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta 2000 Syndika vapaa työväenlehti 1/2000 2000 2 Sisältö
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA
TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA Suomen talouden ja työllisyyden parantaminen edellyttää viennin vetoa ja monipuolistamista, investointeja sekä tuottavuuden kasvua kaikilla sektoreilla. Seuraavan
Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja
Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen
Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013
Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014 Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 1 Maailman viljatase 2013/14 2010/11 2011/12 2012/13 2013/14* Milj. tonnia Tuotanto 1751 1851 1790 1946 Kulutus 1784 1855
Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy
Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 0 Kantar TNS Oy Julkaisuvapaa.. klo Tyytyväisyys sekä hallitukseen että oppositioon aiempaa hieman suurempaa Runsas kolmasosa suomalaisista ( %) ajattelee Juha Sipilän
Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.
Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen
talletetaan 1000 euroa, kuinka paljon talouteen syntyy uutta rahaa?
TALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 1.6.2017 1. Kerro lyhyesti (korkeintaan kolmella lauseella ja kaavoja tarvittaessa apuna käyttäen), mitä tarkoitetaan seuraavilla käsitteillä: (a) moraalikato (moral hazard) (b)
Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja
Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat
11 o SELOSTUS PUHEESTA TYÖVÄEN JÄRJESTÖJEN JUHLASSA TAMPEREELLA. Pyynikin urheilukentällä 30/7-1941
» 11 o SELOSTUS PUHEESTA TYÖVÄEN JÄRJESTÖJEN JUHLASSA TAMPEREELLA Pyynikin urheilukentällä 30/7-1941 SSSESffSSm SSSBaBSCKeCSCSSSaffSSeBSBSSBBSBB "Kansan Lehden" selostus Puhuja huomautti aluksi, että hän
Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä
Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet
Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko
Kansanvallan vuoro on nyt hyökätä, se on jo kyllin kauan ollut. Tampereen työväentalon presidentinvalitsijamiesmvaalien Merkeissä
Kansanvallan vuoro on nyt hyökätä, se on jo kyllin kauan ollut puolustuskannalla* Tampereen työväentalon presidentinvalitsijamiesmvaalien Merkeissä vietetty juhla. Kansan lehti 11/1-37# Hyvät puoluetoverit.
Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista. Viljelijätuki-info, Asikkala Tapani Yrjölä
Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista Viljelijätuki-info, Asikkala 2.4.2019 Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnän tuotanto palautuu hehtaarisatojen kasvun seurauksena Varastot
Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry
Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat
piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011
PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten
EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Euroopan parlamentin Eurobarometri-kysely (Standard EB 69.2) kevät 2008 Tiivistelmä
Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ 15/09/2008 EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Euroopan parlamentin Eurobarometri-kysely (Standard EB 69.2) kevät 2008
Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee
Tutkimusosio Julkaistavissa.7. Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee 1 Enemmistö suomalaisista suhtautuu varauksellisesti hallituksen taloutta koskeviin
Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa
Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.
Harjoitustehtävät 6: mallivastaukset
Harjoitustehtävät 6: mallivastaukset Niku Määttänen & Timo Autio Makrotaloustiede 31C00200, talvi 2018 1. Maat X ja Y ovat muuten identtisiä joustavan valuuttakurssin avotalouksia, mutta maan X keskuspankki
Vastaajan nimi: 1. Selitä lyhyesti seuraavat käsitteet tai ilmiöt: a) Funktionalistien politiikkakäsitys (1 piste.) b) CNN-vaikutus (1 piste.
1 1. Selitä lyhyesti seuraavat käsitteet tai ilmiöt: a) Funktionalistien politiikkakäsitys (1 piste.) b) CNN-vaikutus (1 piste.) c) Ad hominem -argumentti (1 piste.) d) Kehon metafora turvallisuuspolitiikassa
FT Tuomas Tepora
FT Tuomas Tepora 21.4.2016 Ensin YH:n aikana syksyllä 1939 osa palasi ennen sodan alkua Sodan alettua ensin sotatoimialue ja rintamalinjan vetäydyttyä uusia alueita Sodan jälkeen koko luovutettava alue
SUOMALAISIA MIETELAUSEITA
SUOMALAISIA MIETELAUSEITA CC BY-NC-SA 4.0 Kirsi Alastalo 2019 RyhmäRenki.fi Ei hyvyys saavu huutaen, se kulkee hiljaa kuiskaten. Mikä konsti, mikä kunnia on siinä, käydä esiin valmiiks tallatulla tiellä?
MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS
MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS Pieksämäki 14.1.2014 Vesa Kallio Toiminnanjohtaja MTK-Etelä-Savo % Kaikkein kiihkein kiista uhkaa tulla vesivaroista. Makeasta vedestä on pula jo nyt, ja jos ilmastonmuutosta
HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 3: Suomen pankkikriisi 1990-92 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: Ruuskanen, Osmo: Pankkikriisi
Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy
Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä
KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN
KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu
USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ
USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ Kokemuksia toisinuskovan kohtaamisesta Kajaanin seurakunnassa Tuula Haataja JOS VOISIKIN ITSE VALITA MILLAISTA ERILAISUUTTA JOUTUU LÄHELLÄÄN SIETÄMÄÄN Maija Paavilainen Mutta
23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)
23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja
Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013
Työttömyyden kehityksestä maalis 2013 Vuodet 2007-2012 ja 2013 Työttömyyden kehitys 17 työttömyys % 15 13 11 9 7 työttömyys % vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 20 15 10 5 0 työttömyys % 07 työtömyys % 08