Pohjola juhli kansanvaltaa Turussa eilen kymmenentuhanfei3in joukoin. Ruissalon kansanpuistossa 15«000 henkilöä kuuntelemassa Skandinavian

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjola juhli kansanvaltaa Turussa eilen kymmenentuhanfei3in joukoin. Ruissalon kansanpuistossa 15«000 henkilöä kuuntelemassa Skandinavian"

Transkriptio

1 Pohjola juhli kansanvaltaa Turussa eilen kymmenentuhanfei3in joukoin. Ruissalon kansanpuistossa 15«000 henkilöä kuuntelemassa Skandinavian maista saapuneita juhlapuhujia. Täällä on tänä päivänä pidetty monta hyvää ja lennokasta puhetta. On vakuuttavasti todistettu kansanvallan puolesta. Eivätkä todistajat ole olleet mitään tuntemattomia, maantieltä haalittuja miehiä. Päinvastoin on heillä mitä suurin pätevyys esiintyä tässä asiassa. Hehän tulevat maista, joissa kansanvallalla on pitlsa ikäiset ja lujat juuret. Ja itse he kukin omassa maassaan Ovat siinä asemassa, että he tietävät mitä he puhuvat. Mitäpä voisi tähän enää lisätä Suomen puolesta* Suomihan on tähän asti ollut huomattavasti erilaisessa asemassa. Eihän meillä itsenäisyyskään ole vallan pitkäaikainen - kaksikymmentä vuotta on sitä ke^stänyt - ja tänäkin aikana on tapahtunut monenlaista, mikä ei sainkaan ole ollut omiaan kasvattamaan kansanvaltaista mielialaa vahvemmaksi. Meillä ovat tänä aij^ana hääränneet sekä kommunistit että diktatuurimiehet. Ja oikeistokin on meillä pyrkinyt omalaatuiseen päämäärään, sosialidemokraattien, siis 2/5 osan kansasta, saattamiseksi toisen luokan kansalaisten asemaan. Eipä senvuoksi ole ihmeteltävää, jos maineemme kansanvallan vartijoina ei rajojemme ulkopuolella ole varsin mairitteleva. Ulkona epäillään usein o lojemme vajavuutta ja kysytään, onko Suomi kansanvaltainen maa? Onko täällä selvitetty kommunistien ja diktatuurimiesten hankkeet ja tehty niiden uusiutuminen mahdottomaksi? Onko Suomi ede3 itsenäinen maa vai kulkeeko se jonkun suurvallan vanavedessä ottaen siltä vastaan määräyksiä? Tämmöisiä epäluuloja kytee meihin nähden toisissa maissa ja tämäntapaisia kysymyksiä esitetään* Onko Suomi näinollen oikeutettu esiintymään todistajana kun

2 on kysymys kansanvallan eduista? Tähän tahtoisin vastata, että jos kukaan,niin j uri Suomi on oikeutetta tässä asiassa esiintymään. Se on oikeastaan aivan kuin kutsuttu kantamaan kortensa kekoon kun keskustellaan siitä, mikä hallitusjärjestelmä on paras. Meillähän on tässä asiassa kokemuksia, jopa varsin runsaassa määrässä. Toisille pohjoismaille on kansanvaltainen hallitusjärjestelmä tullut jotenkin ilmaiseksi, tasaisen kehityksen kautta. Se on tullut nykyiselle polvelle ikäänkuin varakkaalta isältäsaatu perintö, jota voi huolettomana nauttia. Ja tunnettuahan on, etteivät perintörahat koskaan tunnu yhtä arvokkailta kuin itse hankitut - Suomi sitä vastoin on saanut taistella nykyisen asemansa puolesta. Monenlaisten vaiheiden kautta on täällä tämän sukupolven eläessä voitu siirtyä rajattoman itsevaltiuden tilasta todelliseen kansanvaltaiseen järjestelmään. Se on siten itse hankittu ja senvuoksi kaksinverroin arvokasta* Siitä ei senvuoksi myöskään tulla luopumaan. ^alumme säilyttää kansanvaltainen hallitusjärjestelmä on sitä lujempi, kun ajattelemme mitä olisi pantava tilalle, jos siitä haluttaisiin luopua. Se merkitsisi sitä,että tällöin astuttaisiin diktatuurijärjestelmään, kannattamaan sitä toista maailmankatsomusta, joka nykyään kai kialla taistelee itselleen maape* * rää, eräissä maissa tässä pyrkimyksessään onnistuenkin. Mitä on diktatuuri? Mitä siirtyminen siihen merkit/sisi? Diktatuurijärjestelmä ottaa kansalaisilta pois näiden tärkeimmät oikeadet. kansalaisella ei sen vallitessa ole mitään sanomista valtakunnan asioiden hoidossa; niistä päättäminen siirtyy yhden miehen tai pienen ryhmän käsiin. Samalla kansalaiset menet- t ä v f ö W 'oikeudet, joille kansanvaltaisessa maassa annetaan suuri arvo ja merktys. Kosma arvostelua ei voida sallia, ei ole i

3 olemassa vapaata sanomalehdistöä, ei puhe- eikä kokoontumisvapautta. Puolueet hävitetään, kaikki muut paitsi hallitseva puolue, diktat uri sanoo taistelevansa puoluejärjestelmää ja sen seurausta, puoluehajanaisuutta vastaan. Se tahtoo tehdä kansan yhtenäiset si ja voimakkaaksi. Siinä se näennäisesti onnistuu; ovathan dik- tatuurimaat yhtenäisiä eikä niistä soraääniä kuulu. Mutta millä hinnalla tämä kaikki tapahtuu? Siitähän on meillä. tälli hetkellä runsaasti tuoreita todistuksia. Olemme nähneet minkäla-siksi olot näissä maissa ovat muodostuneet, kansalaiset ovat menettäneet niissä vapautensa, sen ominaisuuden, jota Pohjolan Kansat arvostavat yli kaiken muun. -^rfcxsistä vapaista kansalaisista on tullut miltei orjan asemassa olevia, jotka eivät saa edes ajatella vapaasti, saati tuoda ajatuksiaan julki. Ne pysyvät koossa vain terrorin avulla, Xohdi3taakaeen kansalaisten huomion pois ikävistä sisäisistä oloista niiden täytyy alati «keksiä joku kansanvihollinen N:o 1, jota vastaan kansalaisten viha kohdistetaan. Se on milloin juutalainen, milloin kommunåsti, milloin t^rotskilainen. Be elävät vihan voimalla, alati pidetään kansalaisten huomio vireillä jotakuta sisäistä vihollista kohtaan. Kun tämä ei riitä, tarvitaan myös voimakasta ulkopolitiikkaa, jossa viha kohdistetaan johonkin ulkopuoliseen viholliseen. Tavoiteltu kansallinen voimattomuus viettää täss j. suurimpia riemuvoittojaan. Harjoitetaan diktatuuripolitiikkaa myös ulospäin. Äun tämä ei käy tavallisin keinoin, joudutaan pelaamaan korkeata pokeripeliä, jossa maailman rauha on jationesti veitsen terällä. Viime aikoina vireillä oli t keskustelu tulevasta suursodasta on yksinomaan tästä aiheutunut. Seurauksena on ollut suuri epävarmuus taloudellisessa elämässä samoinkuin kaikkialla käynnissä olevat äärettömät sotavarustelut, jotka näännyttävät kansoja raskailla rasituksilla aivan hyödyttömään tarkoitukseen.

4 Tämmöiseksi muodostuu kansallinen yhtenäisyys diktatuurimaissa. Siitä muodostuu alituinen sodan vaara ja este kansainväliselle yhteiselämälle. Onko mitään järkeä koota kansa tällä tavalla yhtenäiseksi ja muodostaa sixtä räjähdysaine kansainvälisessä elämässä? Diktatuuri on ijjht ät ilåra tkai su ja ohimenevä ilmiö. Sillä ei pitkäksi aikaa voida auttaa asioita raiteilleen.se organisoi väkivallan ja tappaa täten vähitellen kaiken itsenäisen elämän yhteiskuntaruumiissa. Tämmöisiä draamoja on aikaisemminkin näytelty ihmiskunnan historiassa. Diokletianus ja Konstantin koettivat aikoinaan palauttaa Rooman suurvalta-aseman diktatuurin ja terrorin avulla ja jouduttivat tällä vain valtakunnan häviötä. kansanvallan tie on toinen. Se kin haluaa koota kansat yhtenäisiksi ja vahvoiksi. Se pyrkii kuitenkin tähän päämäärään toisella tavalla. Se vetoaa ihmisten vakaumukseen ja luottaa kasvatuksen voimaan. Se sovitte.ee eri yhteiskuntapiirien kesken eikä väkivaltaisesti hanki etua yhdelle piirille toisten kustannuk- sella. Sen saavuttamat tulokset eivät ehkä aina ole niin nopeita ja äkkinäisiä kuin yhden miehen Käskyn nojalla hankitut, mutta ne ovat sitä pysyväisempiä. Sovittelevan menettelynsä avulla kansanvalta rakentaa rxuhaa ja yhteistuntoa oman kansan keskuudessa.se taasen on välttämätöntä ennenkuin voi toteuttaa paljon vaativamman tehtävän srakentaa rauhaa ja yhteistyötä kansojen kesien. Täten on kansanvalta valtiollisena elämän muotona rauhan- probleemin pysyvän ratkaisun välttämätön edellytys. Meidän tämänpäiväistä juhlatilaisuuttamme on vaativalla nimellä kutsuttu kansanvallan päiväksi. Se voi täydellä oikeudella kantaa tätä ni.ieä. Onhan tämä tavallaan ainutlaatuinen tilaisuus. Täällä on neljä kansanvaltaista kansaa edustettuna ja vieläpä niin pätevällä tavalla kuin hallitustensa jäsenten kautta, joukossa kansallis n politiikan johtajia. Joskin näillä mailla on paljon J it

5 yhteistä, on niillä huomattavia erikoispiirteitäkin. Varsinkin niiden talous lepää erilaisilla perusteilla.suomelle antaa erikoie leiman sen metsät, jotka vesivoimien ohella muodostavat sen rikkauden lähteen. Ruotsi saa metsiensä ohella runsaista malmikentistään huomattavat tulot. Norjan kansa elää kalastuksesta ja merenkulusta ja Tanskalle muodostaa maanviljelys tärkeimmän elinkeinon. Kaikki ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että haluavat rauhassa kehitt,ä näitä elinkeinojaan pyrkimättä sortamaan tois.aan.kaikki ovat samalla yksimielisiä siitä, että tämän kehityksen täytyy tapahtua kansanvallan pohjalla. Kaikissa on edelleen tällä hetkellä sosialidemokratia mukana maan asiain johdossa, missä yksinään kuten Norjassa, missä taasen yhdessä toisten kansanvaltaisten puolueiden kanssa. Näiden kansojen kesken ei tämän johdosta olekaan mitään vastakohtia, ei taloudellisia eikä valtiollisia. Ne ovat Kaikki rauhan rakentajia. Pohjola onkin tämän johdosta suorastaan erikoisasemassa maailmassa. Tähän seikxcaan on kiinnitetty huomiota muuallakin ja tämän erxkoishuomion Pohjola ansaitseekin. Koettakaapa kuvitella neljää muuta maata - oikeastaan viittä, sillä Islanninkin voi laskea samaanryhmään ku..luvaksi, vaikkei sillä matkan pituuden vuoksi ole tilaisuutta olla täällä edustettuna -, jotka voisivat saada aikaan tämmöisen tilaisuuden. Se olisi suorastaan mahdottomuus viiden diktatuurimaan kesken. Korkeintaan parin tämmöisen valtakunnan päämiehet voivat ankarain varjelu-toimenpiteiden varassa kohdata toisensa ja lausua toisilleen joitakin mitäänsanomattomia kohteliäauuksia. ^uskii^edes neljä yksinomaan porvarillisesti hallittua maata saisivat tämmöisen tilaisuuden aikaan lähettämällä hallitus enoa päämiehiä juhlapuhujiksi. Täten tämä tilaisuus muodostaa jonkinlaisen erilaisten maailmankatsomusten vedenjakajan. Se osoittaa, että kajojen lähatämi-

6 seksi tarvitaan ennenkaikkea kansanvaltaa, joka sallii ajatusten vapaasti toimia. Vielä parempi, jos tämä lähestyminen voi tapahtua sosialidemokratian turvin, joka on korkein aste kansanvaltaa. Sehän pyrkii toteuttamaan kansanvaltaa sen ihanteellisimmassa muodossa, tarjoten kaikille vapaatta ja tasavertaisuutta, ketään silti sortamatta. Me voimme täällä Suomessa olla iloisia ja tyytyväisiä siitä, että olomme ovat vähitellen muovaanimmeet rauhallisiin uomiin ja että me nykyään voimme tasavertaisina muiden kansanainesten kanssa olla mukana rakentamassa valtakuntamme terveeksi ja vahvaksi. Olemme mukana tässä työssi vilpittömästi haluten kootawja yhtenäistää kansaamme, jotta monien sakupolvien aikana syntynyt juopa saataisiin umpeen luoduksi. Pyrkimyisenämme on samalla kohottaa kansan vähävaraisten piirien asemaa ja siten suorittaa tärkeätä eheyttämistyötä. Näin tehdessämme on meillä mahdo lisuus ottaa oppia pidemmälle ennättäneistä läntisistä naapurimaista, joissa samanlaista työtä on voitu suorittaa jo kauemman aikaa. Siitä syystä onkin ilomme suuri saadessamme kansanvallan merkeissä keskuudessamme nähdä näin suuren määrän tovereitamme näistä naapurimaista, tovereita, jotka tulevat tänne tutustumaan meidän oloihimme ja suusanallisesti kertomaan omista kokemuksistaan. Tämä meidän rintamaosallamme tapahtuva yhteistoiminta on osana siitä pohjoismaisesta yhteistyöstä, jota varsinkin tämän vuosikymmenen aikana on voimakkaasti suoritettu Scandinavian maiden ja Suomen Kesken pyrkimyksellä luoda Pohjolasta yhteisiä suuntaviivoja seuraava kokonaisuus, joka nykyisen maailman myrskyissä voisi tar jota rauhallisen tyyssijan väestöilleen. Työväenpuolueiden taholla tämä yhtestyö on jo ennättänytkin saada vahvan maaperän ja tulevaisuus lupaa yhä parempia tuloksia siitä.

7 Kohottakaamme yhteinen voimakas eläköön-huuto Pohjolan kansojen kansanvaltaiselle yhteistoiminnalle. + Senjälkeen puhuja lausui ruotsiksi: Arvoisat merentakaiset toverimme f Kun on kysymys kansanvallan asemasta ja sen saavutuksista on Suomi tavallaan erikoisasemassa muihin Pohjolan maihin nähden. Teillä muilla on kansanvalta pitemmän ajan kuluessa vähitellen vakiinnutettu ja saavuttanut lujan aseman. Meillä on historia kulkenut aivan erilaisia teitä. Suomi oli toistasataa vuotta Venäjän vallan alaisuudessa ja on sinä aikana saanut mukautua itsevaltiaan noudattamaan hallitusjärjestelmään. Silloin koetettiin täällä aika ajottain tukahduttaa kaikki vapauden idutkin, Vaikka meillä on ollut yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu parlamentti jo 3o vuotta, ei sillä alkuaikoina ollut sanottavaa vaikutusta tärkeimpien asiain ratkaisuissa. Vasta senjälkeen kuin maamme oli saavuttanut itsenäisyytensä, mikä tapahtui 20 vuotta takaperin, avautui meille mahdollisuus ryhtyä itsenäisen maan tavoin hoitamaan asioitamme. Senkin jälkeen ovat tapahtumat täällä oleet monivaiheijaisernmal kuin naapurimaissamme. Me ole;irae saaneet kokea kansalaissodan, kommunistisen liikkeen ja nen vastavaikutuksen lapuan liikkeen. Kukin niistä on jättänyt jälkiä maan sisäiseen elämään eivätkä varsinkaan kansalaissodan jäljet vieläkään kaikki ole hävinneitä. Tämä ehkä selittää miksi Suomen sisäiset olot toisista maista tulleelle monasti näyttävät niin käsittämättömiltä. Näistä vaikeuksista olemme kuitenkin selviytyneet. Sosialidemokratia on meillä määrätietoisesti pyrkinyt vakiinnuttamaan kansanvaltaista järjestelmää ja on tässä tehtävässään onnistunut. Voimmekin tällä hetkellä vakuuttaa Teille, arvoisat vieraamme, että Suomi taatusti kuuluu kansanvaltaisten maiden rintamaan. Ja kun tämä tulos on tämän sukupolven käymien taistelu en avulla

8 '3. saavutettu, voitte hyvin ymmärtää, että se on meille kaksinverroin arvokas sekä että tulemme 3iitä jäykästi pitämään kiinni. Minulla oli tilaisuus olla mukana edellisillä kansavallan päivillä Malmössä kolmisen vuotta takaperin. Silloin rohkenin vakuuttaa puheessani, että seuraavana vuonna toimitettavissa eduskuntavaaleissa tulisimme hankkimaan sosialidemokratialla huomattavan vaalivoiton ja senjälkeen lopullisesti likvidoimaan täällä esiin pyrkineen fascistisen liikkeen. Tämän lupauksen olemmekin täyttäneet. Vaalivoittomme vuoden 1936 vaaleissa oli riittävin suuri " takaamaan sisäpolitiikan muutoksen. Sen seurausta on ollut, että sosialidemokraatit täälläkin ovat astuneet hallitukseen ja että Suomi tässäcin suhteessa on liittynyt toisten pohjoismaiden seuraan. Fascistisen liikkeen menestymismahdollisuudet ovat senjälkeen sulaneet olemattomiin. 'Viime aikoina on Pohjoismaiden kesken ollut vilkasta vuorovaikutusta ja niiden kesken on monella alalla pyritty yhteistoimintaan. Meitä työväenliikkeen miehiä ja naisia ilahduttaa todeta että tämä yhteistoiminta näiden maiden työväen kesken on kiinteämp ä kuin millään muulla alalla. Siitä on tämäkin yhteinen juhla kamiina todistuksena. Me iloitsemme siitä, että Te, merentakaiset toverimme, olette saapuneet tänne omin silmin tutustumaan meidän oloihimme ja samalla kertomaan omista saavutuksestanne. Tämmöiset tilaisuudet ovat omiaan suuressa määrin vahvistamaan Pohjolan kansojen yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna! Anonyymi Äänestä tänään kadut huomenna! 2007 Yhteiskunnassamme valtaa pitää pieni, rikas, poliittinen ja taloudellinen eliitti. Kilpailu rahasta ja vallasta leimaa kaikkia aloja. Suuryritysten rikastuessa

Lisätiedot

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni 9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi. LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä

Lisätiedot

Puhe Helsingin Työväentalon kolmannessa" avajaisjuhlassa 31/1. Toisena puhujana esiintyi juhlassa Väinö Tanner, Joka alussa huo

Puhe Helsingin Työväentalon kolmannessa avajaisjuhlassa 31/1. Toisena puhujana esiintyi juhlassa Väinö Tanner, Joka alussa huo Puhe Helsingin Työväentalon kolmannessa" avajaisjuhlassa 31/1 Suomen Sos.dem. selostus 1/2-31 t aas pp f t y oy;.n ku r f ih ip.r e a l l e. "Isoviha" kestetty, "pikkuviha" murrettu. Helsingin Työväentalo

Lisätiedot

Nyt tämä vapaus on uhattuna, kaikki arvot, jotka

Nyt tämä vapaus on uhattuna, kaikki arvot, jotka V - 2-33 ten vaikutuksesta ulkopoliittisten vaatimusten toteuttamisessa, sillä sen ruvetessa tuntumaan ulkopoliittisen johdon merkitys vähenee, puolustusministerin vaikutus kasvaa. Mutta minä puhun eräästä

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

RADIOPUHE AMERIKAN KANSALLE 2/l

RADIOPUHE AMERIKAN KANSALLE 2/l RADIOPUHE AMERIKAN KANSALLE 2/l2-1939. Kunnioitettavat amerikkalaiset radiokuuntelijat. Me suomalaiset olemme tunnettuja siitä, ettemme juuri aiheuta yllätyksiä maailmalle, sillä me olemme realiteettien

Lisätiedot

Vasemmistoliiton perustava kokous

Vasemmistoliiton perustava kokous VASEMMISTOLIITTO - VÄNSTERFÖRBUNDET Sturenkatu 4 00510 Helsinki Puh. (90) 77 081 Vasemmistoliiton perustava kokous 28. - 29.4.1990 - huhtikuun julistus - ohjelma - liittohallitus - liittovaltuusto Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009 Riittävän n hyvä isä? Esitelmä MLL:n isyyspäivill ivillä 6.3 2009 Milloin riittävyys on koetuksella? Epävarmuus riittävyydest vyydestä ennen kuin on edes saanut lapsen. Silloin kun lapsemme voi psyykkisesti

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

11 o SELOSTUS PUHEESTA TYÖVÄEN JÄRJESTÖJEN JUHLASSA TAMPEREELLA. Pyynikin urheilukentällä 30/7-1941

11 o SELOSTUS PUHEESTA TYÖVÄEN JÄRJESTÖJEN JUHLASSA TAMPEREELLA. Pyynikin urheilukentällä 30/7-1941 » 11 o SELOSTUS PUHEESTA TYÖVÄEN JÄRJESTÖJEN JUHLASSA TAMPEREELLA Pyynikin urheilukentällä 30/7-1941 SSSESffSSm SSSBaBSCKeCSCSSSaffSSeBSBSSBBSBB "Kansan Lehden" selostus Puhuja huomautti aluksi, että hän

Lisätiedot

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,

Lisätiedot

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80 Vaalikysely 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää

Lisätiedot

PUISTOSSA 3/ SS3SSSSSSSSSSSSSSSSSSSSB

PUISTOSSA 3/ SS3SSSSSSSSSSSSSSSSSSSSB 118 PUHE HESPERIAN 35 SB5525 S3 SS> S3 3325 35 3 S S S S S! PUISTOSSA 3/8-1941. SS3SSSSSSSSSSSSSSSSSSSSB Me olemme Suomessa siinä nykyään harvinaisen onnellisessa asemassa, että voimme kokoontua vapaasti

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien

Lisätiedot

Arvoisa juhlayleis.ö. Puoluetoverit. Sallikaa minun, naapurimaan kansalaisen, aluksi esittää

Arvoisa juhlayleis.ö. Puoluetoverit. Sallikaa minun, naapurimaan kansalaisen, aluksi esittää O 0 C 6 4 Suomen Sosialidemokraatti N:o 231. 26.VIII.1935. Toveri Väinö Tanner piti eilen Malmössä sosialidemokraattisen nuorison järjestämässä voimakashenkisessä juhlatilaisuudessa, josta lähemmin kerromme

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Testamentin teko-ohjeet

Testamentin teko-ohjeet Suomen Luther-säätiö Testamentin teko-ohjeet Seurakunta seuraaville sukupolville YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin,

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund r.y.

Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund r.y. 1 Liiton nimi on Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Englanninkielisissä yhteyksissä käytetään nimeä 'Bridge League of Finland'. Viralliset lyhenteet

Lisätiedot

Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla. Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake

Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla. Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake 1 Lokakuu 2010 Pohjoismainen energiakunta -tunnustusta koskeva hakemus

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Mitä jos kukaan ei halua tehdä lounasta? Viime käden vastuu Klubitalon toiminnasta. Mark Glickman : Why If Nobody Wants to Make Lunch?

Mitä jos kukaan ei halua tehdä lounasta? Viime käden vastuu Klubitalon toiminnasta. Mark Glickman : Why If Nobody Wants to Make Lunch? Mark Glickman on työskennellyt Fountain Housen koulutuskoordinaattorina ja sen jälkeen San Diegossa Kaliforniassa. Aion käsitellä erästä myyttiä siitä, kuinka toimimme Klubitalona ja kuinka meidän pitäisi

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Seuraavassa on joukko väittämäsarjoja. Ympyröikää kustakin sarjasta väittämä, joka parhaiten kuvaa nykyistä tilannettanne.

Seuraavassa on joukko väittämäsarjoja. Ympyröikää kustakin sarjasta väittämä, joka parhaiten kuvaa nykyistä tilannettanne. BECK Depression Inventory (BDI) Seuraavassa on joukko väittämäsarjoja. Ympyröikää kustakin sarjasta väittämä, joka parhaiten kuvaa nykyistä tilannettanne. 1: 0. En ole surullinen. 1. Olen surullinen. 2.

Lisätiedot

Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingin kunnan vanhustenhuollossa

Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingin kunnan vanhustenhuollossa Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingin kunnan vanhustenhuollossa HOITO- JA HOIVATOIMISTO Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingissä Arvokas elämä ja hyvinvointi Kansallinen arvoperusta Erään sosiaalipalvelulakiin

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0071/2. Tarkistus. Mary Honeyball ja muut

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0071/2. Tarkistus. Mary Honeyball ja muut 19.2.2014 A7-0071/2 2 1 kohta 1. toteaa, että prostituutio ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat erittäin voimakkaasti sukupuoleen perustuvia kysymyksiä, ne loukkaavat ihmisarvoa ja ovat vastoin ihmisoikeuksien

Lisätiedot

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena

Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena KTT, KM Arja Rankinen Suomen Liikemiesten Kauppaopisto 4.6.2010 Kulttuurinen näkökulma Kulttuurin perusta Kulttuuri Sosiaalinen käyttäytyminen

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT.»«Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino 'Vaasan Suomalaisen SYaisklubin Säännöt. 1. Yhdistyksen, jonka nimenä on "Vaasan Suomalainen Naisklubi", kotipaikkana 'on Vaasan kaupunki

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

SUOMEN POLKUPYÖRÄ- JA KONETEHDAS

SUOMEN POLKUPYÖRÄ- JA KONETEHDAS sisäkumeja engl. naisten kilpa-ajokärryihin SUOMEN POLKUPYÖRÄ- JA KONETEHDAS PUHELIN: 11 60 TURKU Sähköos.: MERILÄ, TURKU Tavaraos.: TURKU ITÄINEN TEHDAS ja TUKKULIIKE: KAARINA MYYMÄLÖITÄ: TURKU.. Puhelin

Lisätiedot

Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta

Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995 Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta Kauppa- ja teollisuusministerin esittelystä muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 5 päivänä

Lisätiedot

Luontainen tyylisi. vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015. Juha. Malliraportti

Luontainen tyylisi. vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015. Juha. Malliraportti Luontainen tyylisi vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015 Juha Malliraportti Tämä ilmainen demoanalyysi antaa sinulle mielikuvan siitä, miten varsinainen Luontaisten Taipumusten Analyysi (LTA) on rakennettu

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

Kapeampi mutta terävämpi EU.

Kapeampi mutta terävämpi EU. Kapeampi mutta terävämpi EU. 2014 Keskustapuolue haluaa kapeamman mutta terävämmän EU:n. Työskentelemme sellaisen unionin puolesta, joka tekee vähemmän asioita mutta tekee ne paremmin. Keskustapuolue suhtautuu

Lisätiedot

Pohjois-Suomi näkyy ja kuuluu. Ylijohtaja Jaakko Lehtonen, Matkailun edistämiskeskus

Pohjois-Suomi näkyy ja kuuluu. Ylijohtaja Jaakko Lehtonen, Matkailun edistämiskeskus Pohjois-Suomi näkyy ja kuuluu Ylijohtaja Jaakko Lehtonen, Matkailun edistämiskeskus Suomi on menestynyt ja menestyy kansainvälisissä tutkimuksissa ja mittauksissa erinomaisesti Newsweek Contry Brand Index

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

antti kuusterä 6.2.2007 Mitä pankkimainonta kertoo?

antti kuusterä 6.2.2007 Mitä pankkimainonta kertoo? antti kuusterä 6.2.2007 Mitä pankkimainonta kertoo? Mainonta aikansa tulkkina Mainonta on peilikuva ihmisten päivittäisten ajatusten ja toimien kirjosta. Yksikään aikaisempi yhteisö ei ole jättänyt yhtä

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Keskustanuorten XXXX aluejärjestö ry. Muissa kuin virallisissa yhteyksissä yhdistyksestä voidaan

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p ) Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen

Lisätiedot

HE 22/2012 vp. Muutoksella poistettaisiin puolueen rekisteröimiseksi säädetty edellytys, joka asettaa

HE 22/2012 vp. Muutoksella poistettaisiin puolueen rekisteröimiseksi säädetty edellytys, joka asettaa HE 22/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puoluelain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan puoluelakia muutettavaksi siten, että puolueen kannattajana voisi puoluetta rekisteröitäessä toimia

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2011 441/2011 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy

Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 0 Kantar TNS Oy Julkaisuvapaa.. klo Tyytyväisyys sekä hallitukseen että oppositioon aiempaa hieman suurempaa Runsas kolmasosa suomalaisista ( %) ajattelee Juha Sipilän

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset Miten EU:n sosiaaliturvasopimus vaikuttaa Pohjoismaiden välillä liikkuviin? Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi

Lisätiedot

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti:

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti: Sopimus Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä eräiden terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöryhmien sekä eläinlääkäreiden yhteisistä pohjoismaisista työmarkkinoista 14 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN JÄSENVALTIOIDEN VÄLINEN SOPIMUS JÄSENVALTION TOISELLE JÄSENVALTIOLLE EUROOPAN UNIONIN KRIISINHALLINTAOPERAATION YHTEYDESSÄ

EUROOPAN UNIONIN JÄSENVALTIOIDEN VÄLINEN SOPIMUS JÄSENVALTION TOISELLE JÄSENVALTIOLLE EUROOPAN UNIONIN KRIISINHALLINTAOPERAATION YHTEYDESSÄ EUROOPAN UNIONIN JÄSENVALTIOIDEN VÄLINEN SOPIMUS JÄSENVALTION TOISELLE JÄSENVALTIOLLE EUROOPAN UNIONIN KRIISINHALLINTAOPERAATION YHTEYDESSÄ OMAISUUDELLE, JONKA JÄSENVALTIO OMISTAA, JOTA SE KÄYTTÄÄ TAI

Lisätiedot

PUHE TYÖVÄEN KANSANJUHLASSA OULUN TOIVONIEMESSÄ 14/ Pohjolan Työn" selostus.

PUHE TYÖVÄEN KANSANJUHLASSA OULUN TOIVONIEMESSÄ 14/ Pohjolan Työn selostus. 56 PUHE TYÖVÄEN KANSANJUHLASSA OULUN TOIVONIEMESSÄ 14/7-194 0 SSaXSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSaSSSSSSSSSSSSSSBSSSSBSSSBSSS Pohjolan Työn" selostus. Nykyinen sukupolvi on saanut elää niin vaihtelevla aikoja,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Moisio & Oulasvirta Kuntien tehtävät Pohjoismaissa, eroja: Suomi : pienkuntavaltaisuudesta syntynyt tarve kuntayhtymille, erityisesti terveydenhuollossa Ruotsissa ja

Lisätiedot

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Isän ja äidin välissä. Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huolto- ja

Lisätiedot

Kansanvallan vuoro on nyt hyökätä, se on jo kyllin kauan ollut. Tampereen työväentalon presidentinvalitsijamiesmvaalien Merkeissä

Kansanvallan vuoro on nyt hyökätä, se on jo kyllin kauan ollut. Tampereen työväentalon presidentinvalitsijamiesmvaalien Merkeissä Kansanvallan vuoro on nyt hyökätä, se on jo kyllin kauan ollut puolustuskannalla* Tampereen työväentalon presidentinvalitsijamiesmvaalien Merkeissä vietetty juhla. Kansan lehti 11/1-37# Hyvät puoluetoverit.

Lisätiedot

Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen

Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen Pirkkola 19.1.2015 Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen Aikataulu 17.00-18.30 aiheen ympärillä lätinää 18.30-18.45 breikki+kaffet 18.45-20.00 lätinät jatkuu ja loppuu Mikä on valmentajan tehtävä?

Lisätiedot

Antiikki-visailu. Jukka M. Heikkilä

Antiikki-visailu. Jukka M. Heikkilä Antiikki-visailu Jukka M. Heikkilä Kysymys 1 Asterix on tunnettu antiikin maailmaan sijoitettu sarjakuva. Asterixin päähenkilöt ovat Asterix ja Obelix. Obelixin koiran nimi on: A) Lupus B) 313 C) Tämä

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut

Hallituksen tehtävät ja vastuut yt es iv ut Nä 38 4 Hallitustyöskentely 39 4 HALLITUSTYÖSKENTELY 4.1 Hallituksen toimintaperiaatteet Hallituksen työskentelytavoista sopiminen Hallitustyöskentelyllä tarkoitetaan taloyhtiön hallituksen

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin TAUSTAA Taloyhtiöömme kuuluu kaksi taloa joissa asuntoja on yhteensä 48. (kaksioita ja kolmioita.)

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

KANSANVALTA HALLITUSMUOTONA. Tuomari Väinö Tannerin radioesitelmä, pidetty suomaksi ja. ruotsiksi 19.2.

KANSANVALTA HALLITUSMUOTONA. Tuomari Väinö Tannerin radioesitelmä, pidetty suomaksi ja. ruotsiksi 19.2. Esitelmä Yleisrsdiossa 21/2 1932, KANSANVALTA HALLITUSMUOTONA. Tuomari Väinö Tannerin radioesitelmä, pidetty suomaksi 15.2. ja ruotsiksi 19.2. Arvoisat radiokuunteliiatc Kysymys kansanvallasta ja sen soveltuvaisuudest*

Lisätiedot

Alustus KHI Forumissa. 21.08.2010 Veikko Saksi

Alustus KHI Forumissa. 21.08.2010 Veikko Saksi Alustus KHI Forumissa 21.08.2010 Veikko Saksi Vaikeneminen on vallankäytön väline Avoimuus on muodikas asia Relevantti tieto usein vain vallankäyttäjillä Venäjä-kriittisyydestä tehdään farsseja Tabuista

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Luettiin Mr. R.A. Palmerin^ myöhemmin lordi Rusholme^J tervehdys. Olen iloinen saadessani tämän tilaisuuden puhua Suomen kansalle, koska

Luettiin Mr. R.A. Palmerin^ myöhemmin lordi Rusholme^J tervehdys. Olen iloinen saadessani tämän tilaisuuden puhua Suomen kansalle, koska angxannin uaventry n radio klo 20,00 suomeksi 23,10,4-1. Luettiin Mr. R.A. Palmerin^ myöhemmin lordi Rusholme^J tervehdys. Olen iloinen saadessani tämän tilaisuuden puhua Suomen kansalle, koska minulla

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot