KIRJAN KEHITYS JA KONVENTIOT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRJAN KEHITYS JA KONVENTIOT"

Transkriptio

1 KIRJAN KEHITYS JA KONVENTIOT

2 KIRJA, KIRJOITUS, KIRJALLISUUS (Juri Joensuu) Kirjan ja kirjoituksen historiat nivoutuvat yhteen. Kirjoituksen historian voi jäsentää toisiinsa limittyvien oraalisuuden, käsinkirjoituksen, painotekniikan ja digitaalisuuden historiallisten kausien mukaan. Kirjallisuuden juuret voidaan ajatella olevan suullisessa esityksessä: kirjallisuutta oli siis ennen kirjoitustaitoa.

3 KIRJAPAINO (Juri Joensuu) Eurooppalaisen kirjapainon synty 1400-luvun lopulla merkitsi kirjoituksen ja kirjallisuuden uudenlaista liitosta. Syntyi ensimmäinen varsinainen massatuotantoala, joka perustui standardointiin ja osien vaihdettavuuteen sekä peräkkäisiin työvaiheisiin ja niiden toistoon. Kirjan laaja jakelu merkitsi kirjoituksen muuttumista tuottamisen, tallennuksen, muokkauksen ja monistuksen prosessiksi.

4 KIRJA KULTTUURIN LUOJANA Kirjapainotaidon aiheuttama lukijakunnan laajentuminen johti kieliopin ja merkkien käytön yhtenäistämiseen. Tämä vaikutti myös tekstin muotoiluun hierarkioittain. Alettiin painaa monimutkaisiakin tekstejä, joiden rakenne vaati tekstin jakamista erilaisiin typografisesti muotoiltuihin alarakenteisiin. Kobergerin latinalainen Raamattu, 1497

5 KIRJA ON KÄYTTÖESINE Kirja on käyttöliittymä, käytettäväksi tarkoitettu esine. Kaikki kirjassa on käytön muovaamaa: rakenne, koko, sidos ja typografia. Kirja ja sen käyttö koostuvat vuosisatoja vanhoista konventioista, jotka tuntuvat meille jopa historiattomilta. Sivukoot Sivujen numerointi Nimiösivut Sisällysluettelot Hakemistot Lähdeviitteet Marginaalit Tyhjän tilan aseman muutokset Sana- ja rivivälien muutokset Tekstin jaottelun muutokset

6 TEKSTISTÄ KIRJAKSI Kirjapainotekniikan myötä lukeminen ja kirjoittaminen yleistyivät nopeasti luvulta alkaen syntyi käytänteitä, jotka muuttuivat konventioiksi ja kirjan käyttöä helpottaviksi lukuohjeiksi. Periteksti (kirjallisuudentutkija Gerard Genetten termi) on teksti, joka kehystää kirjan varsinaisen sisällön tekstiä. Kirjailijan nimi Kirjan nimi alaotsikoineen Omistuskirjoitukset Motot Esipuheet Väliotsikot Huomautukset Jälkikirjoitukset Lievetekstit Takakansitekstit

7 PERITEKSTI (Juri Joensuu) Genetten mukaan peritekstit tekevät tekstistä kirjan. Voi myös ehdottaa, että ne tekevät kirjasta tekstin. Peritekstien myötä kirja muuttuu kirjallisuudeksi, institutionalisoituneeksi tekstiksi. Peritekstit ovat tärkeässä asemassa, kun fyysiselle kirjalle luodaan visuaalinen muoto. Painettu kirja ja kirjallinen tekijyys ovat toisiinsa kytkettyjä. Nimiösivujen käytäntö systematisoi ajatuksen yksilöllisestä teoksesta ja sen yhteydestä tekijään.

8 MIKÄ TEKEE KIRJAN? Kirja on säiliö ja sulkeuma. Kirja on arkisto ja arkisto on kirja. Kirja on materiaalinen ykseys, joka perustuu kokoamiseen, varastointiin ja paikallaan pysyttämiseen. (Juri Joensuu) Fyysinen kirja on vaalinut ajatusta siitä, että kirjoitus voidaan ja pitääkin muovata ilmaisun äärellisiksi yksiköiksi; siitä että kirjoittaja tai lukija voi eristää tekstinsä kaikista muista [teksteistä] Jay David Bolter

9 KIRJA SULKEUMANA (Juri Joensuu) Kirjapainotekniikan vanavedessä kehittyi ajatus kirjasta rajattuna tiedollisena ykseytenä, säiliönä tai sulkeumana (closure). Tällainen sulkeuma eristää tekstinsä kaikista muista teksteistä. Kirjan käsitteen rajat ovat kuitenkin liukuvia. Se kantaa mukanaan monia kirjoittamisen, kirjoituksen tallentamisen ja kirjaamisen käytäntöjä. Yksi mahdollinen kirjan käsitteellinen ydin voisi olla juuri säiliö tai sulkeuma. Toinen mahdollisuus on nähdä kirja toimintana: alustana tai verkostona, jossa lukija liikkuu.

10 KIRJAN KONVENTIOT Kirjan konventiot ovat siis tekstin/sisällön, että käyttöliittymän/esineen ominaisuuksia. Ne ovat aikojen saatossa muokanneet toinen toistaan. Kaikki kuuluvat kirjan myös graafisen suunnittelun piiriin. Niiden ratkaisut kussakin kirjassa tekevät kirjasta erityslaatuisen, antavat sille identiteetin. Tekstin ominaisuudet Esineen ominaisuudet Kirjailijan nimi Kirjan nimi Omistuskirjoitukset Motot Esipuheet Väliotsikot Huomautukset Jälkikirjoitukset Lähdeluettelot Liitteet Lievetekstit Takakansitekstit Kansipahvit Suojapaperit Sidosasut Päänauhat Esilehdet Painoarkit Painotekniikat Marginaalit Sivunumerot Tekstipalstat Kirjaintyypit

11 KONVENTIOIDEN MERKITYS Kirjojen kulttuurinen vaikutus, niiden luettavuus ja koskettavuus saavat voimansa vuosisatojen aikana käytössä syntyneistä konventioista. Tämän päivän kirja voi käyttää konventioita tehokeinona molempiin suuntiin: vahvistamaan traditiota, tuttuuden tunnetta ja lukijan ohjaamista, tai yllättämään, nyrjäyttämään ja näyttämään uusia tapoja katsoa kirjaa.

12 SYMMETRINEN SIVU Vuosisatojen ajan kirjojen aukeamat olivat symmetrisiä. Ensimmäisissä kirjoissa tekstipalstan marginaalit olivat suuret ja täytettiin usein koristeluilla tai tekstiä koskevilla viitteillä.

13 SYMMETRINEN SIVU 1500-luvulta alkaen kirjat alkoivat käsitellä yhä monipuolisempaa tietoa. Tätä tietoa järjestämään oli jo kehitetty kirjan visuaalinen rakenne sellaisena kuin se elää edelleen: kirjalla oli nimiösivu, erilaiset otsikointityylit, sivunumerot, sisällysluettelot ja kappaletyylit sekä viitteet luvulta lähtien symmetrinen asettelu muodostui haasteelliseksi, kun tekstin sisältö muuttui monimutkaisemmaksi. Taulukoiden ja listojen järjestely symmetrisen akselin ympärille ei tuottanut luettavia ja visuaalisesti tasapainoisia tuloksia.

14 KIRJAGRAFIIKAN TRADITIO Kirjasuunnittelun traditiossa kunnioitetaan sivujen etenemistä sovitussa järjestyksessä. Aukeaman oikeaa puolta (recto) pidetään tärkeämpänä kuin vasempaa (verso).

15 ALKULEHDET Traditionmukaiset alkulehdet esittelevät kirjan sekä sen tunnelman. 1 LIKATITTELISIVU / SUOJANIMIÖ Likatittelin tehtävä on ollut kirjaimellisesti suojata tittelisivua. 2 3 TITTELISIVU / NIMIÖ Kirjan virallinen avaussivu. Perinteisesti vasen sivu on ollut kuvasivu, mutta nykyään koko aukeama on käytettävissä; oikea puoli on tärkeämpi. 4 5 COPYRIGHT-SIVU Sisältää tekijänoikeustiedot sekä teknisiä tietoja. MUUT ALKUSIVUT Omistuskirjoitus, esipuhe, kiitokset, sisällysluettelo, kuvaluettelo... Seuraavat alkuseremoniat on tapana aloittaa oikeanpuoleiselta sivulta.

16 RENESSANSSIN KIRJA Kirjojen ja kirjallisuuden lisääntyessä etsittiin sujuvasti luettavaa ja kirjoitettavaa kirjaimuotoa. Renessanssin Italiassa kehitettiin antiikin kirjainten pohjalta kaksoisaakkosjärjestelmä: Versaali ja gemena. Ensimmäiset antikvapainokirjaimet kehitti Jenson Jenson Garamond

17 RENESSANSSI: ALDUS MANUTIUS Aldus Manutiuksen ( ) kirjapaino julkaisi antiikin Kreikan ja Rooman klassikoita. Hän pienensi kirjaformaatteja ja kehitti kursiivitekstin, joka säästi tilaa pienissä kirjoissa. Kirjoihin ilmestyi nimiösivu, joka oli usein koristeellisesti kehystetty. Kuvitustekniikka oli puupiirros. Alduksen kursiivi

18 KIRJAN MITTASUHTEET 1900-luvulla Raul Rosarivo sekä Jan Tschichold tutkivat ensimmäisiä kirjoja ja niiden mittasuhteita ja löysivät niistä mm. kultaisen leikkauksen suhteita. Kuvassa esiintyvä tekstipalstan suhde sivuun oli tyypillinen renessanssin ajan kirjoissa.

19 BAROKIN KIRJA ja 1600-luvuilla renessanssin tyyli muuttui raskaammaksi. Barokille olivat tyypillisiä raskaat, kaarevat ja kiemurtelevat kuviot, jyrkät kontrastit. Nimiösivuilla mahtipontiset metalligrafiikkakuvitukset, kehykset, fraktuuran ja antikvan yhdistelmät.

20 BAROKIN KIRJAIMET Aurinkokuningas Ludvig XIV 1692 asetti komitean matemaatikkoja ja filosofeja pohtimaan oman kirjaimiston aikaansaamista. Kirjaimet tehtiin matemaattiselta pohjalta ja syntyi Romain du roi.

21 BAROKIN KIRJAIMET 1700 luvulla Englannissa William Caslon + John Baskerville kehittivät barokkiantiikvan huippuunsa.

22 ROKOKOON KIRJA Rokokoo toi kirjan kuvitukselle suuremman roolin. Suosittiin siroutta ja koristeellisuutta sekä leikkisyyttä. Kirjainmuotojen määrä kasvoi. Ajan kirjapainotaiteen mestari oli Pierre Simon Fournier.

23 UUSKLASSINEN KIRJA 1700-luvun lopulla valistus nosti esiin tieteen ja järjen. Ihailtiin jälleen antiikin ajan saavutuksia. Didot n veljekset piirsivät uudenlaisen antiikvan noin Se toi antiikvaan viileät, valoisat piirteet sekä suuret vahvuuserot viivoissa. Didot n nimeä kantoi pitkään myös kirjainten mittajärjestelmä, jota meillä nykyään kutsutaan pisteiksi.

24 BODONI Giambattista Bodoni loi erityisesti Ranskassa vieläkin laajalti käytetyn kirjaintyypin. Se modernisoi antiikin kirjainmuodot perustamalla ne konstruktiivisiin ratkaisuihin, muodot eivät siis perustuneet kalligrafiaan. Bodonin uusi tyyli oli viileän elegantti ja vailla koristeellisuutta.

25 1800-LUKU 1800-luku oli tyylillisesti sekavaa, kirjapainotaito kehittyi ja painamisen määrä kasvoi moninkertaiseksi. Kirjasinten valmistaminen ja latominen mekanisoitiin. Painotuotteet lisääntyivät mainonnan myötä ja huomiota herätettiin kehittämällä egyptiennet ja lopulta groteskit kirjaintyypit. Tekninen kehitys johti ihmisten erikoistumiseen: painajat keskittyivät tekniikkaan ja jättivät typografian taiteilijoille, designerin ammattikunta puuttui.

26 ARTS & CRAFTS William Morris puhdisti 1800-luvulla muotoilua koristeellisesta ja tyylittömyydestä ja herätti kirjanpainajien mielenkiinnon vanhoihin esikuviin. Morris uskoi että toimivuuden ja kauneuden välillä oli yhteys. Asettelu oli edelleen symmetristä mutta selkeämpää ja tietoisempaa tilankäytöstä ja mittasuhteista. Suosittiin esim. kultaista leikkausta. Luettavuus oli tärkeää.

27 MODERNISMIN SYNTY: 1900-LUKU 1900-luvun alussa kubismi pani alulle modernistisen liikkeen. Taiteilijat tutkivat mahdollisuuksia ilmentää todellisuutta kuvataiteesa hajottamalla kuvaa ja lisäämällä siihen esineitä ja löydettyä typografiaa. Futuristit, dadaistit ja konstruktivistit hylkäsivät menneen maailman ja kehittivät muotokieltä joka vastaisi teollistuvan ja nopeutuvan maailman tarpeisiin. Tutkittiin typografian ilmaisuvoimaa ja haastettiin perinteisen kirjapainotaidon rajoja.

28 BAUHAUS 1920-luvun Saksassa Walter Gropiuksen perustama Bauhaus-koulu pyrki yhdistämään kaikki visuaalisen suunnittelun alat toimimaan elämää helpottavana voimana teollistuvassa yhteiskunnassa. Bauhausin muotokieli oli riisuttua ja minimalistista ja toimi luettavuuden, ei ilmaisun ehdoilla. Epäsymmetristä sommittelua käytettiin selkeyttämään taittoa ja sisällön järjestelyä.

29 JAN TSCHICHOLD Yksi suurista vaikuttajista 1920-luvun typografiassa. Tschichold hylkäsi symmetrisen muotokielen ja polemisoi epäsymmetrisen ja systemaattisen uuden typografian puolesta luvun jälkeen Tschichold käänsi kelkkansa täysin ja hylkäsi uuden typografian säännöt koska piti niitä fasistisina, ja palasi klassisen, symmetrisen suunnittelun puolestapuhujaksi.

30 SYMMETRISESTÄ EPÄSYMMETRISEEN Meditations of Marcus Aurelius 1792, Fibonaccin sarjan mukaan 3,3,5,8 English Illustrated Magazine 1884

31 SYMMETRISESTÄ EPÄSYMMETRISEEN Lacerba 1914 Jan Tschichold, Asymmetric Typography 1935

32 KIRJALLISUUTTA Kirjagrafiikka Kustannustoimittajan kirja. Teijo Makkonen (toim.). Book Design. Andrew Haslam. The Design of Books. Adrian Wilson. Notes on Book Design. Derek Birdsall. Designing Books: Practice and Theory. Jost Hochuli & Robin Kinross. New Book Design. Robert Fawcett-Tang. Fully Booked: Cover Art and Design for Books. M. Hubner & R. Klanten. Typografia ja gridi Thinking with Type. Ellen Lupton. The Elements of Typographic Style. Robert Bringhurst. Typografian käsikirja. Markus Itkonen. The Designer and the Grid. Lucienne Roberts & Julia Thrift. Grid Systems in Graphic Design. Josef Müller-Brockmann. Making and Breaking the Grid. Timothy Samara. Book typography: A designer s manual. Michael Mitchell & Susan Wightman. Suunnittele, toteuta ja julkaise. Sampo Korkeila & Miika Lammela & Petteri Paananen. Menetelmät, kokeet, koneet. Juri Joensuu (väitöskirja) Kirjapainohinnoittelun periaatteet ovat yleisarvioita vuonna Niistä kiitos Teppo Launiaiselle.

KIRJASUUNNITTELU II. BA3 Arja Karhumaa

KIRJASUUNNITTELU II. BA3 Arja Karhumaa KIRJASUUNNITTELU II BA3 Arja Karhumaa IRMA BOOM http://vimeo.com/11869654 WHAT IRMA SAID... I HATE HANDMADE BOOKS Teollisesti tuotettu kirja vs. taiteilijakirja WHAT IRMA SAID... I HATE HANDMADE BOOKS

Lisätiedot

A a. A a. A a. A a. Kirjaintyylit ja -tyypit. TYPOGRAFIA turkuamk Visuaalinen viestintä. merja kärkkäinen 1

A a. A a. A a. A a. Kirjaintyylit ja -tyypit. TYPOGRAFIA turkuamk Visuaalinen viestintä. merja kärkkäinen 1 A a A a A a A a Kirjaintyylit ja -tyypit TYPOGRAFIA turkuamk Visuaalinen viestintä merja kärkkäinen 1 Mitä typografia on? Viestinnän muotoilua, joka toteutetaan pääasiassa erilaisia kirjapainollisia ja

Lisätiedot

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Johdanto Arja Karhumaa TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Kaikkein tärkein identiteetin, genren ja visuaalisen luonteen ilmaisija Monta tehtävää: 1. Kerronta Typografian tärkein tehtävä:

Lisätiedot

Mikä on logo ja yritystunnus/liikemerkki?

Mikä on logo ja yritystunnus/liikemerkki? Graafinen ohjeisto Mikä on graafinen ohjeisto? Graafisen ohjeistuksen avulla pyritään varmistamaan, että kaikessa organisaation viestinnässä käytetään samoja yhtenäisiä periaatteita. Yhtenäinen ja laadukas

Lisätiedot

Caslon 3 LT Std 12pt. Ulla Fallström Caslon 3 LT Std 18pt Varsatie 2 A 6 Ulla Kerava. ITC New Baskerville Std 100pt

Caslon 3 LT Std 12pt. Ulla Fallström Caslon 3 LT Std 18pt Varsatie 2 A 6 Ulla Kerava. ITC New Baskerville Std 100pt UF Bodoni 72 100pt 04.05.2017 Caslon 3 LT Std 12pt 04220 Kerava Ulla Fallström Caslon 3 LT Std 18pt Varsatie 2 A 6 Ulla ITC New Baskerville Std 100pt 2 3 Arno Penzias ja Robert Wilson löysivät kosmisen

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Graafinen Ohjeisto Sisältö Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Ella Nurminen Työssäoppimisen näyttötyö

Lisätiedot

Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet

Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet 2019 Siun soten julkaisuja Julkaisuohjeet 2(7) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Toimintaperiaatteet... 3 1.1 Sarjan nimi... 3 1.2 Sarjan sisältö... 3 1.3 Sarjan osat... 3 1.4 Käsikirjoituksen

Lisätiedot

Frutiger Black Condensed 300 pt

Frutiger Black Condensed 300 pt IR Frutiger Black Condensed 300 pt 28.4.2017 Bodoni Bold 60 pt Inka Reijonen Frutiger Bold 24 pt Ohjaajantie 24 A 3 Helsinki Bembo Regular 12 pt Inka Syntax Black 100 pt 2 3 New Century Schoolbook Italic

Lisätiedot

Opinnäytetyö. Virkkuri-kirjan suunnittelu Oona Viskari 2013

Opinnäytetyö. Virkkuri-kirjan suunnittelu Oona Viskari 2013 Opinnäytetyö Virkkuri-kirjan suunnittelu Oona Viskari 2013 6 Tiivistelmä Opinnäytetyökseni suunnittelin ja taitoin virkkausohjekirjan nimeltä Virkkuri yhteistyössä kirjailijan sekä valokuvaajan kanssa.

Lisätiedot

Runokirjan suunnittelun keskeiset periaatteet

Runokirjan suunnittelun keskeiset periaatteet Katja Makkonen Runokirjan suunnittelun keskeiset periaatteet Tapaus Pieniä teräviä timantteja Metropolia Ammattikorkeakoulu Medianomi Viestinnän koulutusohjelma Opinnäytetyö 26.4.2015 Tiivistelmä Tekijä

Lisätiedot

KÄYTTÖLIITTYMÄT. Visuaalinen suunnittelu

KÄYTTÖLIITTYMÄT. Visuaalinen suunnittelu KÄYTTÖLIITTYMÄT Visuaalinen suunnittelu MUISTETTAVA Yksinkertaisuus Selkeys Johdonmukaisuus Sommittelutyyli on säilytettävä samankaltaisen koko sivustossa Sivustolle yhtenäinen ulkoasu Miellyttävä ulkonäkö

Lisätiedot

1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1.

1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1. 1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE 4 1.2 VÄRILLINEN LOGO 5 1.3 LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA 6 1.4 MUSTA LOGO 7 1.5 EI NÄIN 8 3 1.1 Logo ja turva-alue neste jacobsin logo Neste Jacobsin uusi tekstilogo

Lisätiedot

Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14. Sisällys

Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14. Sisällys Graafinen ohjeisto Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14 Sisällys 3 Sanaston ilme 4 Logo 5 Logon käyttö 6 Värit 7 Värien käyttö 8 Typografia 10 Typografian käyttö 11 Graafiset elementit 12 Graafisten elementtien

Lisätiedot

G r a a f i n e n o h j e i s t o

G r a a f i n e n o h j e i s t o Graafinen ohjeisto S I S Ä L LYS Alustus Puhetapa Värit Logo Typografia Kuvituselementti Kuvamaailma Sovelluksia 03 04 06 08 13 16 19 22 02 ALUSTUS Tämä on Hääyö-tapahtuman brand guide. Löydät ohjeistosta

Lisätiedot

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset PKSHP JULKAISUOHJEET SISÄLLYSLUETTELO Toimintaperiaatteet Yleistä Kirjoitusohjeet o 1. Etukansi o 2. Nimiölehti o 3. Tekijämerkintä o 4. Kuvailulehti ja tiivistelmä o 5. Kirjallisuusluettelo ja -viitteet

Lisätiedot

Kirjaintyypin valinnasta

Kirjaintyypin valinnasta Kirjaintyypin valinnasta 3 ITC Bauhaus (1975) Universal (1925) 4 esimerkki: Dokumentin utopiat Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1944 1989. sks 2015. 5 Kuvituksen tyyli 6 Aluksi: antiikva

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA Julkaisuohjeet Koonnut Pirkko Pussinen Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuu 2010 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA Liiketalous ja tietojenkäsittely Huittinen Liiketalous Taloushallinto 2005 1

Lisätiedot

Antiikva. Miksi ei groteski?

Antiikva. Miksi ei groteski? Antiikva. Miksi ei groteski? Päätteelliset ja päätteettömät kirjaintyypit leipätekstissä Viestintä Graafinen suunnittelu Opinnäytetyö 30.5.2009 Jaana Tarsa Kulttuurialat TIIVISTELMÄSIVU Koulutusohjelma

Lisätiedot

Acta-väitöskirjojen asetukset. Määritä ensin sivumääritykset ja sivunumerointi.

Acta-väitöskirjojen asetukset. Määritä ensin sivumääritykset ja sivunumerointi. Sisällys Acta-väitöskirjojen asetukset 2 Acta-väitöskirjojen tyylimäärittelyt 7 Acta-mallipohjan tyylien lataaminen 8 Kuviot, kuvat ja taulukot 9 Lähdeluettelon laatiminen 9 Väitöskirjan muuttaminen pdf:ksi

Lisätiedot

1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet. 2 Sivun asetukset. 3 Sivunumerointi. 4 Otsikot

1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet. 2 Sivun asetukset. 3 Sivunumerointi. 4 Otsikot 1 1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä noudatetaan seuraavia graafisia ohjeita. Graafiset ohjeet on tehty Metropolian opinnäytetyöryhmässä. Näiden graafisten

Lisätiedot

Typografinen kontrasti ja kirjaintyyppien yhdistäminen. Markus Itkonen

Typografinen kontrasti ja kirjaintyyppien yhdistäminen. Markus Itkonen Typografinen kontrasti ja kirjaintyyppien yhdistäminen Markus Itkonen 2010 2013 2 Eroavuus yhtenevyys Painotus vaihtelee työn lajin mukaan. Esimerkiksi infotypografiassa ja kirjatypografiassa korostuu

Lisätiedot

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma NIMI NIMINEN

Lisätiedot

Mallipohja toimii parhaiten, jos aloitat kirjoittamisen suoraan pohjaan.

Mallipohja toimii parhaiten, jos aloitat kirjoittamisen suoraan pohjaan. Sisällys Yleistä 2 Tekstin kirjoittaminen suoraan mallipohjaan 3 Tekstin kopioiminen ja sijoittaminen mallipohjaan 3 Acta-mallipohjien tyylit ja käyttö 4 Kuviot, kuvat ja taulukot 5 Lähdeluettelon laatiminen

Lisätiedot

DESIGN MANAGEMENT VIESTINTÄ

DESIGN MANAGEMENT VIESTINTÄ DESIGN MANAGEMENT VIESTINTÄ Yritys on sosiaalinen rakennelma, se on joukko ihmisiä, jotka viestivät toisilleen. Yrityksen sisällä viestintäverkon rakentaminen (teknologia) on arkirutiinia ja yhteisesti

Lisätiedot

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011, 17.12.2012 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja:

Lisätiedot

TSV:N AJANKOHTAISTA JULKAISEMISESSA -PÄIVÄ SÄHKÖKIRJOJEN TUOTANTO -TYÖPAJA epub aloittelijoille

TSV:N AJANKOHTAISTA JULKAISEMISESSA -PÄIVÄ SÄHKÖKIRJOJEN TUOTANTO -TYÖPAJA epub aloittelijoille TSV:N AJANKOHTAISTA JULKAISEMISESSA -PÄIVÄ SÄHKÖKIRJOJEN TUOTANTO -TYÖPAJA epub aloittelijoille TYHMÄT KYSYMYKSET SALLITTU 17.3. 12.45 TIETEIDEN TALO SALI 309 17.3. 14.15 TIETEIDEN TALO SALI 309 epub Pub

Lisätiedot

Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle FYSA291 luentokalvosarja 7 1

Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle FYSA291 luentokalvosarja 7 1 Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle. 3.11.2015 FYSA291 luentokalvosarja 7 1 Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Jussi Maunuksela

Lisätiedot

Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen

Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen Copyright 2017 Tekijät & Gaudeamus Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi Kansi: Emmi Kyytsönen Kolmas, uudistettu painos. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna

Lisätiedot

Tunnus. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita.

Tunnus. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita. Graafinen ohjeisto Tunnus Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita. Visio: Suomi on Euroopan kilpailukykyisin

Lisätiedot

Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla

Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto, Fysiikan laitos, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 17.3.2017 FYSA291&XYHM004 luentokalvosarja 6 1 Oppimistavoitteet

Lisätiedot

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi. KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus 03/2016

Graafinen ohjeistus 03/2016 Graafinen ohjeistus 03/2016 Sisältö Laatukeskuksen visuaalisen ilmeen tavoitteena on ilmentää laatua, ammattimaisuutta, uskottavuutta ja erinomaisuutta. Viestinnässä pyritään luomaan yksinkertaisen tyylikäs

Lisätiedot

Typografia Verkkomultimedia ICT1tn004. Elina Ulpovaara

Typografia Verkkomultimedia ICT1tn004. Elina Ulpovaara Typografia Verkkomultimedia ICT1tn004 Elina Ulpovaara Mitä on typografia? Tyyppikirjaimien suunnittelua, muotoja ja asettelua käsittelevä taiteen ja tieteen laji. Antaa julkaisusta ensivaikutelman. Suunnitellaan

Lisätiedot

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi

Lisätiedot

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari Kandityön kirjoittaminen Opinnäyteseminaari Lue ja kirjoita Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ruoki niitä lukemalla ja kirjoittamalla lukemastasi. Älä luota muistiisi Merkitse alusta asti muistiinpanoihin

Lisätiedot

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015 MUOTOSEIKKOJA Mitä asetuksia käytän? Tyypillisimpiä fontteja ovat Times New Roman (fonttikoko 12) tai Arial (fonttikoko 11). Käytä riviväliä 1,5, jotta asettelu on selkeä ja teksti on myös tältä osin helppolukuista.

Lisätiedot

Puhutun ja kirjoitetun rajalla

Puhutun ja kirjoitetun rajalla Puhutun ja kirjoitetun rajalla Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Laura Karttunen Tampereen yliopisto AFinLAn syyssymposiumi Helsingissä 14. 15.11.2008 Lähtökohtia 1: Anekdotaaliset Daniel Hirst Nordic

Lisätiedot

Johdatus vuorovaikutteiseen teknologiaan

Johdatus vuorovaikutteiseen teknologiaan Aiheina Visuaalisen suunnittelun alkeita Saila Ovaska Informaatiotieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Visuaalisen suunnittelun perusteita Visuaalisen suunnittelun periaatteet (Dix et al.) CRAP-suunnittelumalli

Lisätiedot

Tapani Huovila. Look. Visualisoi viestisi

Tapani Huovila. Look. Visualisoi viestisi Tapani Huovila Look Visualisoi viestisi INFORVIESTINTÄ OY HELSINKI i Tapani Huovila ja Inforviestintä Oy, 2006 Ulkoasu ja taitto: Tapani Huovila ISBN ii Look - visualisoi viestisi Ulkoasu, lähetettävän

Lisätiedot

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Suunnittelijan sana 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Suunnittelijan sana Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus

Lisätiedot

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI...

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... GRAAFINEN OHJEISTO 1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 PÄÄLLEKKÄISVERSIO... 4 RINNAKKAISVERSIO... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... 5

Lisätiedot

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Tutkielman kirjoittaminen Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Jaana Ristimäki YH7 Global Citizenship Espoon yhteislyseon lukio 2014 Sisällysluettelo 1 Tutkielman aloittaminen ja disposition laatiminen

Lisätiedot

Anne-Mari Näsi 12.2.2010 PIKAOHJEITA OPINNÄYTETYÖN RAPORTTIPOHJAN LAATIMISEEN (WORD 2007)

Anne-Mari Näsi 12.2.2010 PIKAOHJEITA OPINNÄYTETYÖN RAPORTTIPOHJAN LAATIMISEEN (WORD 2007) Anne-Mari Näsi 12.2.2010 PIKAOHJEITA OPINNÄYTETYÖN RAPORTTIPOHJAN LAATIMISEEN (WORD 2007) ALUKSI ATK-ohjeet on laadittu Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Perhon yksikön opinnäytetyön raporttipohjan laatimisen

Lisätiedot

Tunnuksen päivitys 19.9.2012

Tunnuksen päivitys 19.9.2012 Tunnuksen päivitys 19.9.2012 2 Tampereen yliopiston tunnus Tampereen yliopiston tunnus Tuhannet ihmiset näkevät Tampereen yliopiston tunnuksen päivittäin lomakkeissa, nettisivuilla, raporteissa, esitteissä.

Lisätiedot

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET Tutkielman teko-ohjeet, Rautavaaran lukio 2016 1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET 1.1 Aiheen valinta 1.2 Tutustuminen Kokoa, mitä tiedät ennestään ( piirrä, kirjoita... ) Listaa ylös kysymyksiä aiheesta Lue aiheesta

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

IHTE-2100 KaSuper Luento 3: visuaaliset suunnitteluperiaatteet, värit. Aiheet tänään. Visuaaliset suunnitteluperiaatteet - Sommittelu.

IHTE-2100 KaSuper Luento 3: visuaaliset suunnitteluperiaatteet, värit. Aiheet tänään. Visuaaliset suunnitteluperiaatteet - Sommittelu. IHTE-2100 KaSuper 2008-2009 Luento 3: visuaaliset suunnitteluperiaatteet, värit Aiheet tänään Visuaaliset suunnitteluperiaatteet - Sommittelu Värit Visuaaliset suunnitteluperiaatteet (Mullet & Sano) Yksinkertaisuus

Lisätiedot

Omakustannekirjan suunnittelu

Omakustannekirjan suunnittelu Alina Tirkkonen Omakustannekirjan suunnittelu Tuntumaa Bhuttosta Metropolia Ammattikorkeakoulu Medianomi AMK Viestintä Opinnäytetyö 23.5.2013 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä Aika Alina Tirkkonen

Lisätiedot

Taitto-ohjeita luettavuuden parantamiseksi

Taitto-ohjeita luettavuuden parantamiseksi luettavuuden parantamiseksi 2.4.2009 Valtion taidemuseo Kaivokatu 2, 00100 Helsinki 2 Sisällys Typografia ja luettavuus...3 Kuka hyötyy selkeästä taitosta...3 Miksi selkeä taitto on hyvä...4 Miten tehdä

Lisätiedot

FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011

FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 Esityksen rakenne Johdannoksi Tekstilajin eli genren määrittelyä Millaisin eri tavoin tekstilajia voidaan tutkia? Millaisista

Lisätiedot

Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi)

Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi) Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi) Copyright 2004 2010, Kielijelppi Palvelun tekijänoikeuksia suojaa Creative Commons -lisenssi Lähdeviitteiden merkitsemiseksi on olemassa useita tapoja. Viitteet voidaan

Lisätiedot

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Ohje 1 (5) Raportin tekeminen

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Ohje 1 (5) Raportin tekeminen HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Ohje 1 (5) RAPORTIN TMS. PITKÄN ASIAKIRJAN TEKEMINEN WORD:LLÄ Raportin reunukset ja sarkaimet Raportin kirjoittaminen Laita reunukset: Page Layout, Margins (Sivun asettelu,

Lisätiedot

Visuaalisen suunnittelun suuntautumisvaihtoehto. Visuaalisen suunnittelun valintakoe 2018, Vaihe 1 TEHTÄVÄ 1. Tehtävä: Pakopiste

Visuaalisen suunnittelun suuntautumisvaihtoehto. Visuaalisen suunnittelun valintakoe 2018, Vaihe 1 TEHTÄVÄ 1. Tehtävä: Pakopiste Visuaalisen suunnittelun valintakoe 2018, Vaihe 1 TEHTÄVÄ 1 Tehtävä: Pakopiste Tehtävänäsi on piirtää pakopiste. Paperin koko A3, toteutusvälineenä lyijykynä. Kirjoita paperin kääntöpuolelle: Maksimissaan

Lisätiedot

Visuaalisen suunnittelun alkeita. Aiheina

Visuaalisen suunnittelun alkeita. Aiheina Visuaalisen suunnittelun alkeita Saila Ovaska Informaatiotieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Aiheina Visuaalisen suunnittelun perusteita Visuaalisen suunnittelun periaatteet (Dix et al.) CRAP-suunnittelumalli

Lisätiedot

TIEDEPOSTERI. - Viestinnän välineenä. Marisa Rakennuskoski

TIEDEPOSTERI. - Viestinnän välineenä. Marisa Rakennuskoski TIEDEPOSTERI - Viestinnän välineenä Marisa Rakennuskoski POSTERILAJIT Mainosposteri(pääpaino kuvilla ja visuaalisuudella) Ammatillinenposteri(vapaamuotoinen, esim. jonkin projektin tapahtumia kuvaava,

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Viestinnän koulutusohjelma / graafinen suunnittelu. Jutta Joutjärvi SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN JUHLAKIRJAN TAITTO

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Viestinnän koulutusohjelma / graafinen suunnittelu. Jutta Joutjärvi SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN JUHLAKIRJAN TAITTO KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Viestinnän koulutusohjelma / graafinen suunnittelu Jutta Joutjärvi SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN JUHLAKIRJAN TAITTO Opinnäytetyö 2010 TIIVISTELMÄ KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki.

Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki. Asiakirjan valmistelu Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki. Tarkista, ettei dokumentissa ole peräkkäisiä

Lisätiedot

Yhtenäinen ja johdonmukainen visuaalinen ilme heijastaa Fennovoiman toiminnan laatua, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Yhtenäinen ja johdonmukainen visuaalinen ilme heijastaa Fennovoiman toiminnan laatua, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Graafinen ohjeisto 2 Johdanto Sisältö Graafinen ohjeisto on apuväline, jota noudattamalla Fennovoiman visuaalisesta ilmeestä rakentuu tunnistettava ja laadullisesti yhtenäinen kokonaisuus. Yhtenäinen ja

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty

GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN Päivitetty 26.1.2018 SISÄLLYS ELEMENTTIEN KÄYTTÖ VIDEOSSA... 3 TEKIJÄNOIKEUDET... 4 TUNNUS... 5 Ei-toivottu käyttö...6 VÄRIMAAILMA... 7 TYPOGRAFIA... 8 KUVAMAAILMA...

Lisätiedot

Graafinen suunnittelu 1

Graafinen suunnittelu 1 Graafinen suunnittelu 1 11.1. 16.3.2017 8 opintopistettä Teemat ja tavoitteet Kerronta ja ilmaisu. Sisällön tuottaminen. Kuvan ja tekstin yhdistäminen. Taiton konventiot. Typografia ja gridi taitossa.

Lisätiedot

Käyttöjärjestelmien historia. Joni Herttuainen Henri Jantunen Markus Maijanen Timo Saksholm Johanna Tjäder Eetu Turunen

Käyttöjärjestelmien historia. Joni Herttuainen Henri Jantunen Markus Maijanen Timo Saksholm Johanna Tjäder Eetu Turunen Käyttöjärjestelmien historia Joni Herttuainen Henri Jantunen Markus Maijanen Timo Saksholm Johanna Tjäder Eetu Turunen Käyttöjärjestelmien jaottelu Voidaan jaotella erilaisin menetelmin Aikajana (määrä,

Lisätiedot

Graafinen ohje 1(8) 16.10.2012 GRAAFINEN OHJE. PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

Graafinen ohje 1(8) 16.10.2012 GRAAFINEN OHJE. PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki Graafinen ohje 1(8) GRAAFINEN OHJE Graafinen ohje 2(8) Miksi graafiset ohjeet? Näiden graafisten ohjeiden avulla luomme yhtenäisyyttä ja tunnistettavuutta HAAGA-HELIAn opiskelijakunta HELGAn viestintään.

Lisätiedot

Tehtävä 1. Valintakoe 2014 Graafisen suunnittelun koulutusohjelma, Lapin yliopisto, TTK Maanantai 9.6.2014, klo 9.00-12.00

Tehtävä 1. Valintakoe 2014 Graafisen suunnittelun koulutusohjelma, Lapin yliopisto, TTK Maanantai 9.6.2014, klo 9.00-12.00 Tehtävä 1. Maanantai 9.6.2014, klo 9.00-12.00 Kirjallinen tehtävä Ennakkoon luettava materiaali: Typografia Kieltä vai visuaalisuutta (sivut 81 156). Kirjoita essee, jossa pohdit kysymystä siitä, millaisia

Lisätiedot

Mikko Lehtonen TaY, mediakulttuuri. E-kirjan kontekstit

Mikko Lehtonen TaY, mediakulttuuri. E-kirjan kontekstit Mikko Lehtonen TaY, mediakulttuuri E-kirjan kontekstit E-kirjaa ei voi ymmärtää itsensä varassa. E-kirja ei ole autonominen vaan heteronominen kuten painettu kirjakin. E-kirjan konteksteja: painettu sana

Lisätiedot

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan

Lisätiedot

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus Visuaalinen identiteetti Graafinen ohjeistus MEDRIAN OY SISÄLTÖ 01 VÄRIT 04 02 03 3... CMYK ja RGB 4... HELPien värit TYPOGRAFIA 5... Ensisijainen fontti 6... Toissijainen fontti 7... WWW-sivut LOGO 8...

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Logon suoja-alue...2. Logot...3. Värit...5. Typografia...6. Julisteet...8. Kisapassi...9. Paidat Käsiohjelma & Web layout...

Sisällysluettelo. Logon suoja-alue...2. Logot...3. Värit...5. Typografia...6. Julisteet...8. Kisapassi...9. Paidat Käsiohjelma & Web layout... Graafinen ohjeisto: Ohjeiston tarkoitus on auttaa Squash:in Euroopan mestaruuskisojen graafisen ilmeen hallinnassa. Sisällysluettelo Logon suoja-alue...2 Logot...3 Värit...5 Typografia...6 Julisteet...8

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

ylälinja yläperusviiva pääte gemenan ylälinja hiuslinja gemenan x-korkeus jalka perusviiva

ylälinja yläperusviiva pääte gemenan ylälinja hiuslinja gemenan x-korkeus jalka perusviiva mitan ylälinja ylälinja yläperusviiva pääte gemenan ylälinja hiuslinja runko gemenan x-korkeus jalka Tjokpistekoon perusviiva pääte silmukka koukku alapidennys alalinja linjan ylittävä optinen korjaus

Lisätiedot

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo.

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. 8 LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon mittasuhteita tai väritystä ei saa muuttaa.

Lisätiedot

Corporate Identity YRITYSKEHITYS FÖRETAGSUTVECKLING BUSINESS DEVELOPMENT

Corporate Identity YRITYSKEHITYS FÖRETAGSUTVECKLING BUSINESS DEVELOPMENT Corporate Identity Sisällysluettelo 2... Sisällysluettelo 3... Novago logo 4... Novago logo suoja-alue 5... Novago logopohjia 6... Novago värimaailma 7... Novago typografia 8... Tunnisteraita 9... Novago

Lisätiedot

Työn osat 5-9 muodostavat varsinaisen sisällön.

Työn osat 5-9 muodostavat varsinaisen sisällön. 5 Projektityö onkin hyvä suunnitella siten, että työ on mielekkäästi jaettavissa osiin kandidaatintöiden kirjoittamista ajatellen. Projektityön yhteydessä tehtävien kandidaatintöiden arvostelua ja muotoseikkoja

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO

GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 8..06 Sisältö Merkki ja tekstiosa 3 Suoja-alue 4 Tunnuksen värit (värillinen tunnus) 5 Tunnuksen värit (harmaasävyinen tunnus) 6 Tunnuksen sähköiset originaalit toimisto-ohjelmiin 7

Lisätiedot

Yleistä tarinointia gradusta

Yleistä tarinointia gradusta Yleistä tarinointia gradusta Juha Taina Pro gradu seminaariesitelmä 21.1.2008 Yleistä tarinointia gradusta 1 1. Johdanto Pro gradu tutkielma (tästä eteenpäin vain tutkielma ) on ennen kaikkea opinnäyte.

Lisätiedot

Taiton perusteet.

Taiton perusteet. Taiton perusteet Petra.suominen@savonia.fi Pieni paketti TYPOGRAFIAA Kymmenen käskyä tekstistä ja sen luettavuudesta Kari Kotka (1995): Pitkissä otsikoissa gemena (pienaakkoset) on luettavampaa kuin versaali

Lisätiedot

Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta

Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta Oikea työtapa takaa tekstin laadun Valmistaudu, kirjoita, varmista Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta Noudata ehtoja! Sinulla on määräaikainen käyttöoikeus Kirjoituskoulun koulutusvideoihin ja

Lisätiedot

2. Graafi nen yrityskuva

2. Graafi nen yrityskuva 2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä: GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.

Lisätiedot

Kuvasommittelun lähtökohta

Kuvasommittelun lähtökohta KUVASOMMITTELU Kuvasommittelun lähtökohta jäsentämisen ja järjestämisen tarve hahmottaa maailmaa, sen yksityiskohtia ja kokonaisuuksia paremmin. Kuvassa jäsentäminen tapahtuu sommittelullisin keinoin.

Lisätiedot

Verkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius

Verkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius Verkkokirjoittaminen Anna Perttilä Tarja Chydenius 1 Suosi lyhyttä tekstiä 2 Kenelle kirjoitat 3 Helpota lukijan työtä; lajittele tekstisi 3.1 Otsikot 3.2 Johdanto 3.3 Väliotsikot 3.4 Pääteksti 4 Linkit:

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 2017

GRAAFINEN OHJEISTO 2017 GRAAFINEN OHJEISTO 2017 Graafinen ohjeisto ja sen käyttötarkoitus Sisällys Tullinkulman Työterveys Oy:n uusi aputoiminimi on Pirte ja se otetaan käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen markkinoinnissa ja muussa

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. Mainostoimisto Aada

GRAAFINEN OHJEISTO. Mainostoimisto Aada GRAAFINEN OHJEISTO Mainostoimisto Aada JOHDANTO 1. TUNNUS 1.1 Tunnukset 1.2 Suoja-alue & koot 1.3 Tunnuksen käyttö 1.4 Tiedostomuodot 2. VÄRIT 2.1 Värimaailma 3. TYPOGRAFIA JOHDANTO K & H Annala Oy on

Lisätiedot

Alva Noë OMITUISIA TYÖKALUJA. Taide ja ihmisluonto. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tämä on näyte. Osta kokonainen teos osoitteesta netn.

Alva Noë OMITUISIA TYÖKALUJA. Taide ja ihmisluonto. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tämä on näyte. Osta kokonainen teos osoitteesta netn. Alva Noë OMITUISIA TYÖKALUJA Taide ja ihmisluonto Suomentanut Tapani Kilpeläinen Tämä on näyte. Osta kokonainen teos osoitteesta netn.fi niin & näin Tampere 2019 Englanninkielinen alkuteos Strange Tools.

Lisätiedot

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU?

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Graafinen suunnittelu pähkinänkuoressa: Graafinen suunnittelu on universaalia. Se on kaikkialla ympärillämme, sisällä ja ulkona. Se selittää, koristelee,

Lisätiedot

TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE. Sari Tuunanen

TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE. Sari Tuunanen TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE Sari Tuunanen 30.4.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Tutkielman ohjeet... 3 2.1 Tutkielman rakenne... 3 2.1.1 Kansilehti... 3 2.1.2 Sisällysluettelo... 3 2.1.3

Lisätiedot

Kirjallisuudenhistoriaa pikakelauksella

Kirjallisuudenhistoriaa pikakelauksella Kirjallisuudenhistoriaa pikakelauksella Länsimaisen kirjallisuuden aika- ja tyylikaudet antiikista postmodernismiin julkeaa yleistämistä ja yksinkertaistusta Antiikki (600 ekr. 400 jkr.) Kreikan ja Roman

Lisätiedot

ARTIKKELIT KIRJAKSI HISTORIATEOS VARSINAIS- SUOMI JA VIRO

ARTIKKELIT KIRJAKSI HISTORIATEOS VARSINAIS- SUOMI JA VIRO Opinnäytetyö (AMK) Journalismi Yhteisöviestintä 2015 Kristiina Erkko ARTIKKELIT KIRJAKSI HISTORIATEOS VARSINAIS- SUOMI JA VIRO Varsinais-Suomen Viro-keskus 20 vuotta OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN

Lisätiedot

Sukupuoliyhteys taidenautinnoksi

Sukupuoliyhteys taidenautinnoksi Sukupuoliyhteys taidenautinnoksi vanhan tekstin taittaminen uudeksi kirjaksi Taru Tarvainen Opinnäytetyö Syksy 2013 Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutti Viestinnän koulutusohjelma Graafinen

Lisätiedot

kirjaintyypit Suomalainen kirjainmuotoilu 1920 1985 RPS-yhtiöt Helsinki

kirjaintyypit Suomalainen kirjainmuotoilu 1920 1985 RPS-yhtiöt Helsinki Kadonneet Markus Itkonen kirjaintyypit Suomalainen kirjainmuotoilu 1920 1985 RPS-yhtiöt Helsinki Sisällys Aalto-yliopiston julkaisusarjat DOCTORAL DISSERTATIONS 85/2012 ISSN 1799-4934 Aalto-yliopiston

Lisätiedot

KANSILEHDEN MALLISIVU

KANSILEHDEN MALLISIVU Teknisiä ohjeita pro gradu -tutkielmalle Teologian osasto 12.11.2013 Tässä annettavat ohjeet ovat suosituksia. Viime kädessä seurataan tutkielman ohjaajan antamia ohjeita! Tutkielman kansilehdelle asetellaan

Lisätiedot

Ohjeita kirjan tekemiseen

Ohjeita kirjan tekemiseen Suomen Sukututkimustoimisto on yhdessä Omakirjan kanssa tehnyt internetiin uuden Perhekirja-sivuston. Se löytyy osoitteesta: www.omakirja.fi -> Kirjat -> Perhekirja tai http://www.omakirja.fi/perhekirja?product=6

Lisätiedot

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Kesäkandidaattiseminaari 2016 Tekstipaja 27.6.2016 Aalto-yliopisto/TKK, Tiina Airaksinen Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen

Lisätiedot

- Fontti: Times New Roman, 12 - Riviväli 1,5, välitys ennen ja jälkeen 0 - Kirjoituksen kappaleet erotetaan toisistaan tyhjällä rivillä

- Fontti: Times New Roman, 12 - Riviväli 1,5, välitys ennen ja jälkeen 0 - Kirjoituksen kappaleet erotetaan toisistaan tyhjällä rivillä BUSINESS LAW FORUM 2013 KIRJOITUSOHJEET 1. Kirjoitukset tulee jättää teoksen toimituskunnalle sähköpostitse viimeistään perjantaina 12.4.2013. Käytä mieluiten Word -97 ohjelmaa tai tätä uudempaa versiota

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS

TIEDOTUSLEHDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS Jarkko Hanhikivi TIEDOTUSLEHDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS Esimerkkinä Sivuimu -tiedotuslehti Opinnäytetyö CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULU Mediatekniikan koulutusohjelma Huhtikuu 2016 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ

Lisätiedot

Lomakkeiden suunnittelu. Aiheina

Lomakkeiden suunnittelu. Aiheina Lomakkeiden suunnittelu Saila Ovaska Informaatiotieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Aiheina Lomakesuunnittelun perusteita Lomake-esimerkkejä Peruskontrollit lomakkeissa Asetteluista lomakkeella Oppimistavoite:

Lisätiedot

TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1

TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1 TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1 1 Perustekstejä Tehtävän tarkoituksena on varmistaa tietty perusosaaminen tekstinkäsittelystä sekä lisäksi tässä tulee mukaan myös hiukkasen suomen kielen oikeinkirjoitustakin.

Lisätiedot

Lomakkeiden suunnittelu. Aiheina

Lomakkeiden suunnittelu. Aiheina Lomakkeiden suunnittelu Saila Ovaska Informaatiotieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto *) Osan luentokalvoista on laatinut Jenni Anttonen syksyllä 2009. Aiheina Lomakesuunnittelun perusteita Lomake-esimerkkejä

Lisätiedot