ylälinja yläperusviiva pääte gemenan ylälinja hiuslinja gemenan x-korkeus jalka perusviiva

Transkriptio

1 mitan ylälinja ylälinja yläperusviiva pääte gemenan ylälinja hiuslinja runko gemenan x-korkeus jalka Tjokpistekoon perusviiva pääte silmukka koukku alapidennys alalinja linjan ylittävä optinen korjaus kallistusakseli 3.1. Ulkoasun lähtökohdat Typografia antaa työkalut Ulkoasun avulla julkaisuille rakennetaan visuaalinen tunnistettavuus. Se perustuu typografiaan ja julkaisun eri elementtien ja osien koonnin avulla tehtyyn yhtenäisyyteen. Typografiassa päätetään julkaisun tekemisessä tarvittavat yksityiskohdat: julkaisun nimiö, kirjainlajit, sivukoko, opasteet ja tunnukset, ohjeet otsikoiden ja tekstin käytöstä, linjat, kehykset ja laatikot, rasterit ja värit sekä tehosteet. Typografiaan kuuluvat myös ohjeet kuvien käsittelystä, osastojen aloitussivujen mallit sekä ohjeet graafien ja grafiikan käytöstä sekä esimerkiksi faktalaatikoiden ymv. tekemisestä. Näistä tehdään typografiaohjeisto sekä mallit niiden käytöstä (tyylikirja). Typografian avulla varmistetaan, että julkaisu muodostaa yhtenäisen visuaalisen kokonaisuuden, johon julkaisun eri osat sopivat. Typografiaohjeisto helpottaa ulkoasun tekemistä, koska jokaista yksityiskohtaa ei aina tarvitse erikseen miettiä, vaan se on jo päätetty. Taitto (layout) tarkoittaa typografian ohjeiden pohjalta sivun eri elementtien, otsikoiden, kuvien ja grafiikan, tekstien ymv. sijoittelua (asemointia) informatiivisesti ja hyvään järjestykseen sivulle. Typografia siis antaa työkalut, joiden avulla taittaja kokoaa julkaisun. Sähköisissä välineissä tunnistettavuus rakennetaan visuaalisuuden ja äänen keinoin. Iden- 3. Typografia 85

2 titeettiä luodaan kanava- ja ohjelmatunnuksien sekä kuuluttajan ja toimittajan taustalla olevien videon taustakuvien ja -grafiikan sekä studion lavasteiden avulla. Se ulottuu yleensä myös kuuluttajien ja toimittajien pukeutumistyyliin asti. Lisäksi voidaan käyttää kanavalle tyypilliseksi määriteltyjä videon kuvakokoja ja otosten pituuksia sekä niiden muutoksia. Visuaalisuuden ohella juontajan tuttu ääni sekä kanavatunnukseen liittyvät ääni- tai musiikkitehosteet rakentavat identiteettiä. Lisäksi eri television ohjelmille suunnitellaan omat erityiset ohjelmamuodot (formaatti), joiden mukaan ne viedään lävitse. Elokuvien osalta etenkin Hollywood-tuotannossa erotetaan omia lajityyppejä (genre), joiden mukaan elokuvia luokitellaan. Ohjelmamuodot ja lajityypit luovat ohjelmille ja elokuville omat erityispiirteensä, joiden pohjalta ne voidaan tunnistaa omaan ryhmäänsä kuuluviksi. Gsm-näyttö on vielä pieni ja visuaalisuuden käyttö sen vuoksi rajallista. Jos siihen yhdistetään esimerkiksi sähköisen paperin valmistuttua isompi näyttö, puhelimen käyttömahdollisuudet ja visuaalisuuden keinot lisääntyvät. Eri välineet rakentavat yhtenäisyyttä erilaisten typografisten tunnusten avulla, joista vastaanottaja tunnistaa julkaisun ja kanavan. Ne auttavat vastaanottajaa löytämään ja huomaamaan itseään kiinnostavat julkaisut ja ohjelmat lehtikioskien hyllyiltä tai eri kanavien ohjelmavirroista. Visuaalisen yhtenäisyyden avulla vastaanottaja myös sidotaan välineeseen: sen rakenne opitaan ja siitä tulee tuttu. Jotakin muuta, tuntemattomampaa julkaisua tai ohjelmaa on jopa vaikea seurata Nimiö ja kanavatunnus identiteetin ydin Välineen identiteetti pelkistyy julkaisun tunnukseen. Tunnus heijastaa julkaisijan imagoa ja välineen luonnetta. Tunnus voi olla logo tai logon ja tekstin sekä äänen yhdistelmä. Paperi- ja web-julkaisuissa identiteettiä osoittaa yleensä etusivun yläreunaan sijoitettu nimiö, josta näkyvät lehden nimi ja tunnus. Julkaisun sisällä eri sivut ovat tunnistettavissa kyseisen lehden sivuiksi ja ne eroavat muiden lehtien sivuista. Televisiokanavan selvimmät tunnukset ovat kanavan aloitustunnus sekä videokuvaan ruudun kulmaan tuleva kanavan numerotunnus ja ohjelmakohtaiset tunnukset sekä äänelliset tehosteet. Ohjelmatunnukset myös kertovat, mitä seuraavaksi on tulossa. Esimerkiksi uutislähetyksen alkutunnuksesta havaitaan niin kanava kuin tulossa oleva lähetyskin. Radiossa käytetään ääneen etenkin musiikkiin perustuvia tunnuksia, joista kanava on tunnistettavissa. Tunnukset on viety jopa uutislähetyksien taustamusiikiksi saakka. Sanomalehdessä ja webissä nimiö sijoitetaan yleensä julkaisun sivun yläreunaan keskelle. Ni- 86

3 Eri välineet haluavat erottua muista välineistä ja rakentavat visuaalista identiteettiään ja tunnistettavuuttaan lehden nimiöiden ja television kanavatunnusten avulla. 87

4 miön tukena on vaakasuora linja tai palkki koko sivun leveydeltä. Vastaavanlainen linja voidaan sijoittaa myös sivun alareunaan. Näiden vaakasuorien linjojen pohjalta vastaanottaja hahmottaa sivun ääriviivat suunnikkaaksi, joka tuo ryhdikkyyttä ja selkeyttä sivupohjalle. Linjojen yhteyteen sijoitetaan myös esimerkiksi päivämäärä ja sivunumero. Viestintäkonserneilla on käytössä eri välineitä: radio, televisio, web ja lehdet. Ne myös tuottavat yhteisiä juttuja eri välineisiin. Tällöin ei riitä, että niillä on oma identiteetti esimerkiksi lehdelle ja televisiolle, vaan niiden on suunniteltava, miten yhteisidentiteetti toimii eri välineissä. Konsernit ovat eri tavoin yhdistäneet toisiinsa web-sivunsa sekä television tai lehden visuaalisuuden. Päämääränä on, että konsernin luonne heijastuu julkisuuskuvaan ja tuo sille lisäarvoa Kirjaintyyli omaleimainen ja luettava Päätteellinen vai päätteetön Typografian tärkein elementti on julkaisuun valittu kirjain ja sen edustama muoto. Kirjain on ensiksikin osa typografian muodostamaa ulkoasua, toisaalta se on väline julkaisun välittämän viestin ymmärtämiseen. Kirjaimen valinnassa on olennaista keskittyä (1) kirjaimen symboliikkaan eli siihen, mitä erinäköiset kirjaimet viestivät, ja siihen, (2) kuinka luettava mikin kirjain on. Paperi- ja verkkolehden tärkein tapa välittää viestiä on sivulle ladottu teksti. Siksi on tärkeää, että etenkin palstatekstiksi valittu kirjain on helppolukuinen. Kirjaintyyli on kirjaimien ryhmä, johon kuuluu toisiaan muistuttavia kirjaintyyppejä. Kirjaintyyppi on yksi yhtenäiseen ulkomuotoon suunniteltu kirjainmerkistö (aakkoset, numerot ja muut kirjoitusmerkit sekä niiden eri korostukset). Kirjaintyylejä jaetaan eri tavoin osin ristiriitaisestikin, koska kaikille tyypeille on vaikeaa löytää sopivaa tyyliryhmää. Tässä tyylit jaetaan viiteen eri ryhmään: (1) antiikva (Serif), (2) groteski (Sans-Serif), (3) egyptienne (Egyptian), (4) fraktuura (Black Letters, Old Face) ja (5) muut. Eniten viestinnässä käytettyjä tyylejä ovat antiikva ja groteski. Antiikva on ns. päätteellinen kirjaintyyli. Sille on tyypillistä kirjaimen eri osien paksuusvaihtelut sekä sulavapiirteiset pääteviivat kirjaimen ylä- ja ala- tai ääriosissa. Ylöspäin menevät kirjaimen osat ovat ohuita (hiuslinja) ja alaspäin tulevat paksuja (jalka). Päätteet ja kirjaimen erilevyiset osat helpottavat kirjaimen tunnistamista. Antiikvakirjaimet jaetaan kolmeen alaryhmään: (a) vanha antiikva (medievaali), (b) barokkiantiikva (siirtymäkauden antiikva) ja (c) moderni antiikva (uusantiikva). Näiden ero on siinä, että vanha tyyli edustaa paksuinta, karkeinta ja pyöreintä kirjasintyyliä sekä moderni ohuinta, hienos- 88

5 tuneinta ja soikeinta kirjaintyyliä. Barokki on niiden välissä. Usein nämä erot on esitetty siten, että vanha tyyli on vanhin, barokki siirtymävaiheen ja moderni uusin kirjaintyyli. Tällöin voidaan väittää, että kirjasimet ovat muodostuneet hienovaraisemmiksi kirjapainoalan ja koneiden kehittyessä niin, että entistä tarkempaan kirjaimen muotoon on voitu päästä. Käytännössä kuitenkin eri paksuudet ovat esiintyneet päällekkäin samoinakin aikoina sen mukaan, mitä on pidetty käyttökelpoisena ja tyylikkäänä eikä teknistä kehitystä voida pitää ratkaisevana. Myös nykyisin on kirjasinlajeja, jotka ovat lähellä vanhaa tyyliä. Tunnettuja antiikvan kirjaintyyppejä ovat esimerkiksi Times, joka on alun perin suunniteltu sanomalehtiä varten, sekä Bodoni ja Concorde. Groteski on tasapaksu yksinkertainen tikkukirjain, jossa kirjaimen runko ja muut osat ovat tasapaksuja niin isoissa kuin pienissäkin kirjaimissa ja siinä ei ole päätteitä. Puhtaimmillaan groteski on kirjainryhmässä (a) geometrinen, jossa ei ole päätteitä ja kirjaimen eri osat ovat täysin tasapaksut. Toinen ryhmä (b) päätteellinen groteski on geometrisen tapaan tasapaksu, mutta siinä on tasapaksu alapääte pienissä kirjaimissa. Kolmas ryhmä on (c) humanistinen, jossa on antiikvan tapaan eripaksuisia kirjaimen osia sekä lisäksi pienissä kirjaimissa päätteet. Paksuusvaihtelut jäävät kuitenkin hyvin pieniksi. Isoissa kir- Antiikva Vanha Siirtymä Moderni Groteski Geometrinen Päätteellinen Humanistinen T TO tekc TO tekc TO tekc T TO tekc TO tekc TO tekc 89

6 T T Egyptienne Fraktuura Kaunokirjoitus Fantasia jaimissa ei gemenan tapaan ole päätteitä. Groteskityyppejä ovat esimerkiksi Helvetica, Arial, Futura ja Franklin Gothic. Egyptienne on kirjaintyyli, jossa antiikva ja groteski yhdistyvät. Egyptiennessä on päätteet, jotka ovat samanpaksuiset kuin kirjaimen runko. Näitä päätteitä kutsutaan neliöpääteviivoiksi tai laattapäätteiksi. Päätteet ovat niin pienissä kuin isoissakin kirjaimissa. Egyptienne-tyyppejä ovat mm. Egyptian, Courier ja Serifa sekä Morgan. Neljäntenä jaottelussa on fraktuura eli ns. talttatyyli. Se edustaa goottilaista kirjaintyyliä. Alun perin se on piirretty paperille sulkakynällä, josta se on saanut edelleen kirjapainotyylinsä. Talttanimi tulee siitä, että kirjaimet eli teksti kokonaisuudessaan hakattiin taltalla peilikuvana puiselle painolevylle haluttaessa painaa useampia versioita samasta tekstistä. Fraktuuratyyppejä ovat esimerkiksi Old English ja Schwabach. Viides ryhmä on muut, ja siihen kuuluvat sellaiset kirjaintyylit, jotka eivät mahdu edellä mainittuihin ryhmiin. Näitä ovat kaunokirjoitusta muistuttavat kirjaimet (kalligrafit) tai fantasiakirjaimet, joiden suunnittelussa on päästetty mielikuvitus valloilleen kuitenkin kirjainten tunnistettavuus säilyttäen, sekä uutuudet eli uudet syntyvät kirjaintyypit, joita ei voida sijoittaa jo olemassa oleviin ryhmiin. 90

7 Kaunokirjoitusta muistuttavia kirjaintyyppejä ovat esimerkiksi Allegro, Scripct ja English. Monet perinteisetkin kirjaimet on toisinaan vaikea sijoittaa kirjaintyyleihin, koska ne muodoltaan kuuluisivat useampaan ryhmään. Esimerkiksi niin Palatino- kuin Optima-kirjaintyypissä on sekä antiikvan että groteskin ensin mainitussa myös egyptiennen piirteitä Kirjaintyypin korostukset T O t e k c Palatino Jokaisesta kirjaintyypistä on erilaisia muunnoksia niin, että peruspiirteet ovat samanlaisia, mutta eri muunnokset, korostukset, eroavat hivenen toisistaan. Korostusten avulla määrätään kirjaimen paksuus ja mahdollinen kallistus. Kirjaintyypin perusmuoto on (a) suora (roman, regular). Siitä on erilaisia korostuksia, joista ensimmäisenä on (b) lihava (bold). Suoran ja lihavan välimuotona voidaan käyttää myös puolilihavaa korostusta. Toisena on (c) kursiivi (italic). Kursiivi on kallistettu ja normaalia pyöreämpi kirjain. Alun perin kursiivi oli oma kirjaintyyppinsä, mutta kirjapainotekniikan kehittymisen myötä eri kirjaintyyppeihin suunniteltiin myös kursiivit. Nykyisin tietokoneohjelmissa mikä tahansa kirjain voidaan myös matemaattisesti kallistaa (slant), jolloin se on muodoltaan lähellä kursiivia. Kallistettu kirjain on kuitenkin epäaito ja se ei sovi tyyppikokonaisuuteen, koska sitä ei ole suunniteltu käytettäväksi kyseisen kirjaintyypin muiden korostusten kanssa toisin kuin tyypin oma kursiivi. Suunnittelijan tekemä kursiivi sopii käytettäväksi valitun tyypin sekä sen muiden korostusten kanssa. Kolmas korostus on (d) kapiteeli (small caps). Kapiteeli on muodoltaan iso kirjain, versaali, joka on pienen kirjaimen, gemenan, korkuinen. Sitä käytetään tehokeinona esimerkiksi tietokirjoissa, jolloin hakusana kirjoitetaan kapiteelilla. Kapiteeli voi myös korvata ala- tai väliotsikon kappaleen ensimmäisenä tai ensimmäisinä sanoina. Jos kapiteelia käytetään, pitää sen kursiivin tapaan olla kirjaintyyppiin kuuluva korostus. Keinotekoisesti (versaali pienennettynä gemenan kokoiseksi) aikaansaatu kapiteeli ei sovi käytettäväksi kirjaintyypin gemenan kanssa, koska kirjaimen leveys- ja korkeussuhteet vääristyvät. Lisäksi voidaan käyttää (e) laihaa (light), joka on harvemmin esiintyvä korostus, (f) harvennusta, jota ei enää juuri käytetä vaikeahkon luettavuuden takia, sekä myös kavennettua tai levennettyä kirjainta Kirjaintyyli viestii muodollaan Kirjaintyyleillä on omat ominaisuutensa, jotka ovat viesti lukijalle. Osin nämä ominaisuudet perustuvat kirjaimen muotoon eli siihen, mitä kirjain tyylilleen omi- 91

8 a Suora Lihava Kursiivi Kapiteeli gemena VERSAALI a a Ylinnä Garamond-kirjaintyypin gemena, sen alla vasemmalla Garamondiin kuuluva kursiivi sekä oikealla Garamondin gemenasta kallistamalla (slant) tehty keinotekoinen kursiivi. Suunniteltu kursiivi on erilainen kuin keinotekoisesti aikaansaatu. naisella muodolla viestii vastaanottajalle. Toiseksi ominaisuudet perustuvat lukijoiden oppimaan perinteeseen eli siihen, missä yhteydessä he ovat tottuneet näkemään eri kirjaintyylejä. Päätteellistä antiikvaa pidetään groteskia ilmaisuvoimaisempana ja persoonallisempana päätteiden ansiosta. Sitä pidetään asiallisena sekä spekulatiivisena kirjaintyylinä ja se yhdistetään konservatismiin sekä arvovaltaisuuteen. Antiikva on laatu- ja päivälehtien kirjaintyyli, jolla ne haluavat viestiä jakamansa tiedon syvällisyyttä. Samoin talouselämään erikoistuneet lehdet käyttävät sitä ja monet, esimerkiksi The Wall Street Journal, vielä laihana korostuksena, jolla halutaan painottaa lehden spekulatiivista luonnetta. Päätteetöntä groteski-kirjaintyyliä pidetään kylmänä. Se on pelkistetty tyyli, jossa ei ole koristeita. Tällaisena sitä luonnehditaan voimakkaaksi ja vankaksi tai yksinkertaisuudessaan myös rahvaanomaiseksi. Se yhdistetään aggressiivisuuteen, vallankumoukseen ja radikaalisuuteen. Toisaalta radikaalisuus liittyy kulttuuriin ja avantgardismiin, jotka edustavat ajanmukaisuutta ja yhteiskuntaa eteenpäin vieviä voimia. Sellaisena groteski on ollut monien vallankumous- ja työväenlehtien sekä edelleen kulttuuri- ja mielipidelehtien käyttämä kirjaintyyli. Groteskin voimakkuus ja aggressiivisuus yhdistetään myös sensaationhakuisuuteen, jollaisena se on iltapäivälehtien suosi- 92

9 ma kirjaintyyli. Ne käyttävät sitä pääsääntöisesti vielä lihavana, mikä entisestään lisää kirjaintyylin voimaa. Egyptienne-kirjaintyyli suunniteltiin ja 1800-lukujen vaihteessa. Sitä pidetään graafisena, rohkeutta ja abstraktisuutta viestivänä. Egyptienne liitetään teolliseen vallankumoukseen ja sen dynaamisuuteen. Sen laattapäätteet on usein yhdistetty myös koneajan rattaisiin. Kirjaintyylin nimi tulee siitä, että se suunniteltiin ja otettiin laajemmin käyttöön Napoleonin Egyptin-retken aikana. Antiikva, groteski ja egyptienne ovat peruskirjaintyylejä, joille on määritelty selviä tyyliominaisuuksia. Samoin fraktuura on jo itsessään vanhahtavan näköinen. Muiden kirjaintyylien ja niiden tyyppien osalta suunnittelijan pitää itse arvioida tyylin ulkoasun pohjalta, mitkä ovat niiden viestit ja käyttökelpoisuus Kirjaintyypin valinta kertoo identiteetistä Kirjainvalinnalla väline viestii omaa identiteettiään. Toiseksi se kirjaintyypin eri korostuksien avulla viestii eri juttujensa luokittelua. Lisäksi erikokoisilla kirjaimilla luodaan sivulle arvojärjestystä juttujen välille sekä lisätään mielenkiintoa herättävää kontrastia ja vaihtelevuutta. Eri kirjaintyyppien korostukset ovat viesti vastaanottajalle. Välineen valitessa käyttöönsä kirjaimia olisi ensimmäiseksi päätet- Ilmeikäs Persoonallinen Tyylikäs Moderni Pohdiskeleva Autoritatiivinen Taloudellinen Kylmä Voimakas Tukeva Hyökkäävä Vallankumouksellinen Radikaali Rahvaanomainen Kulturelli Avantgardistinen 93

10 Graafinen Rohkea Abstrakti Teollinen Dynaaminen Aamu-uutiset Taloustieto Iltapäiväuutiset Totuus Mielipide tävä, mikä perustyyli ja edelleen perustyyppi parhaiten sopii välineen identiteettiin. Toiseksi on päätettävä, mihin tarkoituksiin kirjaimia käytetään. Yleensä juttuja halutaan luokitella eri ryhmiin, jolloin niille määritellään oma tyyppi tai korostus. Esimerkiksi päivälehdet erottavat vähintään uutiset ja mielipidejutut toisistaan. Tiedotuslehdet erottavat usein virallisen ja kevyemmän aineiston toisistaan. Valittaessa julkaisuun erilaisia kirjaintyyppejä erotetaan eri periaatteita: (1) Valitaan yksi kirjaintyyppi ja käytetään ainoastaan kirjaimen kokoeroja. Tämä on käyttökelpoinen etenkin kirjoissa sekä pelkistettyyn ulkoasuun perustuvissa lyhyissä julkaisuissa, esimerkiksi esitteissä. Yhden kirjaintyypin valinta on selkeä ja linjakas ratkaisu. Jos luokittelua tarvitaan, niin se olisi tehtävä esimerkiksi palstalaatikoiden tai vaaleiden väripohjien avulla, mikä ei aina ole toimiva ratkaisu. (2) Valitaan yksi kirjaintyyppi ja siitä erilaisia korostuksia, joille määritetään omat viestinsä. Korostuksien avulla jutut ovat helposti luokiteltavissa kahteen tai kolmeenkin ryhmään. Tällöin yleensä esimerkiksi uutislehdissä uutiset ovat lihavalla tai puolilihavalla ja mielipiteet laihalla. Mielipidejuttujen otsikot voidaan lisäksi kursivoida. Näin halutaan viestiä uutisen vankkaa tosipohjaisuutta ja mielipidekirjoituksen spekulatiivisuutta. (3) Valitaan kaksi (tai useampia) erilaista, mutta yhteenso- 94

11 pivaa kirjaintyyppiä. Tässä on tärkeää, että valitut kirjaintyypit sopivat käytettäväksi toistensa yhteydessä ja että niille määritellään juttuluokkien pohjalta oma tehtävänsä. Äärimmillään ne voivat olla myös eri kirjaintyylejä, koska esimerkiksi antiikvan ja groteskin taitavalla käytöllä voidaan luoda mielenkiintoinen ja informatiivinen, esimerkiksi juttuja luokitteleva, tyyppiyhdistelmä. Yleensä valitaan julkaisulle yksi kirjaintyyppi. Jos kirjaintyyppejä halutaan useampia, pidetään kolmea enimmäismääränä ja niistäkin yksi olisi valittava pääsääntöisesti käytettäväksi. Liian monen tyypin valinta tekee julkaisusta levottoman. Mielenkiinto pitäisi lukijassa herättää muiden visuaalisten tehokeinojen kuin kirjaintyyppien runsaan käytön avulla Antiikva on luettava, groteski vaikeampi tekstissä Kirjaintyyleistä yleensä helpoimpana luettavuuden kannalta pidetään antiikvaa. Antiikvan helppolukuisuuden katsotaan perustuvan sen kirjainmuodossa oleviin kontrasteihin eli kirjaimen muodostavien viivojen paksuusvaihteluihin pystysuorissa osissa on yleensä paksu ja vaakasuorissa osissa ohut viiva. Ne helpottavat kirjaimen muotojen hahmottamista ja kirjaimien, tavujen ja sanojen sekä edelleen sanaryhmien tunnistamista ja lauseiden lukemista. Toiseksi luettavuus perustuu kirjaimen päätteisiin: Kirjaimen vartalon alaosan vaakasuorat, sivuille pistävät päätteet muodostavat tekstille yhtenäisen linjan, jonka alitajunta lukee riviviivaksi, jolle kirjaimet asettuvat. Se helpottaa rivin seuraamista ja tekee lukemisesta sujuvan. Sen sijaan groteski on tasapaksu ja se ei muodosta rivilinjaa tekstin alle. Tällöin sen yksittäisten kirjainten tunnistettavuutta ja kirjainten muodostaman tekstin seurattavuutta pidetään yleisesti antiikvaa vaikeampana. Groteskin alatyyleistä vaikeimmin luettava on geometric, jossa kaikki kirjaimen osat ovat yhtä paksuja. Sen sijaan helpompana pidetään humanisticia, koska siinä on antiikvan tapaan eripaksuisia kirjaimen osia sekä pienissä kirjaimissa alapäätteet. Hyvä esimerkki antiikvan ja groteskin käytöstä on laatu- ja populaarilehtien kirjainvalinta. Aiemmin on jo todettu, että antiikva on laatulehtien kirjaintyyli ja groteski iltapäivälehtien tyyli. Käytännössä iltapäivälehtien otsikot on tehty groteskilla, jonka kautta lehden ilme ja viesti välittyvät lehden selailijoille, mutta palstakirjaimen valinnassa ne ovat antaneet periksi imagolleen ja ottaneet käyttöön laatulehtien käyttämän, mutta luettavamman, antiikvan. Myös iltapäivälehdet haluavat palstatekstinsä olevan luettavaa. Jos luettavuus ja muoto ovat ristiriidassa, muoto antaa periksi. Pääsääntöisesti on tarkoitus, että vastaanottaja lukee pieniä 95

12 Versaalin luettavuus 96 näe ja hahmota näe ja hahmota Mitä yllä lukee? Kirjainrivin yläosa kertoo enemmän kuin alaosa. ONKO TÄMÄ LUETTAVAA? Onko tämä luettavaa? Versaalikirjaimia ei ole tarkoitettu käytettäväksi toistensa yhteydessä. Ne on suunniteltu käytettäviksi lauseen ja erisnimen ensimmäisenä kirjaimena gemenan yhteydessä. kirjaimia (gemenoita). Ne on tarkoitettu luettaviksi toistensa yhteydessä. Vastaanottaja tulkitsee tekstiä lukiessaan pienten kirjaimien yläosaa, missä erot eri kirjaimien välillä ovat suurimmat ja tunnistettavuus selvin. Jos tarkasteltaisiin pelkästään kirjainten alaosia, tunnistamattomia kirjaimia olisi enemmän kuin yläosatarkastelussa. Kuitenkin pienten kirjainten niin ylä- kuin alapidennyksetkin erotuksena isoista kirjaimista helpottavat pienten kirjainten tunnistamista. Sen sijaan isot kirjaimet, versaalit, eivät ole tarkoitettu käytettäviksi toistensa yhteydessä vaan ainoastaan gemenoiden kanssa virkkeiden ja erisnimien ensimmäisenä kirjaimena. Versaaleiden luettavuus toistensa yhteydessä on huono, koska niitä ei ole siihen suunniteltu. Palstatekstin kirjaintyyppiä valittaessa suositaan lisäksi avointa kirjaintyyppiä. Avoimessa tyypissä esimerkiksi e-kirjaimen alasakara ei nouse niin lähelle kirjaimen yläsilmukkaa kuin suljetun tyypin e-kirjaimessa. Se tuo palstatekstin sisälle suljettua kirjaintyyppiä enemmän ilmavuutta eli valkoista tilaa sekä näin keventää palstoja ja tekee niiden lukemisen vastaanottajalle miellyttävämmäksi. Luettavuuteen vaikuttaa myös kirjaimen x-korkeus, mikä tarkoittaa gemenan kokoa ilman ylä- tai alapidennyksiä. Pääsääntöisesti luettavuus on parempi, jos valitaan ison x-korkeuden omaava kirjain, koska pieni on luettavuudeltaan heikompi.

13 Tämä on toisaalta ristiriidassa avoimen kirjaimen suosimisen kanssa, koska pieni kirjaimen x- korkeus toisi palstalle enemmän ilmavuutta. Mutta ilmavuuttakin tärkeämpää on luonnollisesti se, että vastaanottaja näkee luettavat kirjaimet hyvin. Toistaiseksi näyttöruutu tekee poikkeuksen: Usein katsotaan, että monitorissa siis webin jutussa, television tekstityksessä tai selvimmin gsm:n näytöllä groteski on parempi ja luettavampi kirjaintyyppi. Groteski kirjain sijoittuu tarkemmin näytön digitaaliseen pienistä neliöistä (pikseleistä) muodostuvaan kuvioon, kun taas antiikvan päätteiden pyöristetyt osat muodostuvat epätarkkoina. Mitä tarkemmiksi monitorit tulevat ja mitä pienemmäksi digiruudukko, sitä käyttökelpoisemmaksi antiikvat tulevat myös näyttöruudulla. Joissakin gsm-puhelimissa on jo siirrytty groteskin alaryhmään humanisticiin kuuluvien tyyppien käyttöön Mittayksikkönä piste Typografiassa käytetään mittayksikkönä pistettä, mikä on perinteinen kirjapainoalan mitta. Yksi piste on 0,376 millimetriä (didot-pistejärjestelmässä). Pistejärjestelmä on ns. 12-järjestelmä. Kuumametalliladonnassa sanojen välit tehtiin välikkeillä. Koska 12-järjestelmä on jaollinen kuudella eri tavalla ja 10-järjestelmä neljällä, ensin mainittu antoi kuu- e e Kirjaimen avoimuus, tässä e-kirjaimen koukun ja silmukan välimatka, lisää tai vähentää palstatekstissä valkoista tilaa. Avoimuus keventää tekstiä ja palstaa sekä saa lukemisen tuntumaan helpolta. Esimerkissä näkyy hyvin myös antiikvan parempi tunnistettavuus. Kirjaimen gemenan korkeutta kutsutaan kirjaimen x-korkeudeksi. k k Gemenan suuri x-korkeus helpottaa kirjaimen tunnistettavuutta. Kirjaimen x-korkeus Kirjaimen avoimuus 97

14 Mittayksikkö Pistekoko järj järj. Piste Nimi mm 1 piste Piste 0,376 8 pistettä Petiitti 3, pistettä Cicero 4,512 Tämä teksti on 7 pistettä Tämä teksti on 9 pistettä Tämä teksti on 11 pistettä Tämä on 16 pistettä Tämä on 20 pistettä Koko 24 Koko 36 Koko 48 si ja jälkimmäinen neljä kokonaislukuihin perustuvaa vaihtoehtoa sanojen välien tekemiseen ja palstan oikean reunan tasaamiseen. Pistejärjestelmä antoi enemmän mahdollisuuksia tasata oikea reuna ja se vakiintui käyttöön. Pisteyksikkö ja 12-järjestelmä ovat millimetriä tarkempia, mikä osoittaa tarkkuutta, jota julkaisun ulkoasun suunnittelussa tarvitaan ja jota pitää noudattaa. Ulkoasullisesti eri kirjainten pistekoon vaihteluiden avulla luodaan sivulle rytmiä ja jännitettä. Otsikoiden suuret pistekoot saavat lukijan lukemaan ne ensimmäiseksi ja ohjaavat häntä eteenpäin muiden juttujen otsikoihin. Jännitettä ja mielenkiintoa taas luovat hyvinkin suuret otsikoiden ja palstatekstin väliset kokoerot. Tässä ilmenee myös musta harmaa-kontrasti, koska otsikot ovat mustia ja pienet rivit muodostuvat harmaaksi massaksi. Hyvänä tekstin pistekokona pidetään yleisesti pistettä. Tässä on otettava huomioon myös se, kuinka suuri valittavan kirjaintyypin x-korkeus on Tila sommittelun lähtökohta Sivukoko Paperille tehtävän julkaisun yksi ensimmäisistä päätöksistä koskee sivukokoa (formaatti). Pienimmät julkaisut ovat yleensä millimeriä leveitä. Ne ovat pieniä kirjoja tai esitteitä, mutta harvemmin määräaikaisia julkaisuja.

15 Eniten pientä kokoa käytetään esitteissä, jos se koetaan identiteettiin sekä käyttötarkoitukseen sopivaksi. Kapea esite on helppo eri tilanteissa laittaa esimerkiksi rintataskuun tai käsilaukkuun. Aikakauslehdissä käytetään A4:sta tai sitä lähellä olevia sivukokoja. Yksittäinen juttu saa niissä usein oman sivun tai aukeaman ja useammankin sivun, mikä nostaa jutun sanomalehteä selkeämmin esiin. Julkaisun kokonaissuunnittelussa on tärkeää ryhmittää eripituiset jutut mielenkiintoa herättäväksi ja ylläpitäväksi juttuketjuksi. Pienempi sivukoko on myös lukijan kannalta helppo. Lehdet ovat olleet broadsheettai tabloid-kokoa. Näistä suurempi, broadsheet, on 396 x 564 millimetriä. Tästä perinteisen tabloidin koko on puolet eli 282 x 398 millimetriä. Eurotabloid on perinteistä tabloidia vähän suurempi, 314 x 419 millimetriä. Perinteisesti päivälehdet ovat olleet broadsheet-kokoa sekä paikallislehdet, talouslehdet ja iltapäivälehdet sekä ilmaisjakelulehdet tabloid-kokoa. Broadsheetin etuna pidetään sitä, että sen yhdelle sivulle on mahdollista rakentaa useampia elementtejä. Sivulle mahtuu keskimäärin juttua. Tabloidissa on vastaavankokoiseen broadsheet-lehteen nähden enemmän, mutta pienempiä sivuja käytettävissä. Yhdelle sivulle mahtuu 3 7 juttua. Tabloidia pidetään lukijan kannalta miellyttävämpänä käsitellä ja ulkoasu on hiotumpi sekä usein myös selkeämpi: tabloidin sivulle mahtuu broadsheetiä vähemmän juttuja, mutta tabloidissa on toimituksen käytettävissä enemmän sivuja, jolloin juttuja ja ilmoituksia on helpompi sijoittaa omille sivuille ja omiin kokonaisuuksiinsa. Tämä eheyttää taittoa. Tabloidin haittana pidetään sitä, että pieni etusivu vähentää toimituksen mahdollisuuksia kiinnittää lukijan huomio sisäsivuilla oleviin juttuihin. Mutta tabloidin pääsivuksi voidaan ottaa myös sivut 2 3 tai 4 5, jolloin pääuutisille ja sisäsivujen vinkeille on sama tila kuin broadsheetissä. Myös tabloidin muita sisäsivuja saatetaan taittaa kahden sivun kokonaisuutena, jolloin aukeama muodostaa yhden taittotilan. Kokonsa puolesta tabloid on Suomessa neutraali: se voi olla typografiasta ja taittotyylistä riippuen niin vankkaa tietoa välittävän talouslehden kuin sensaatiota tarjoavan iltapäivälehden sivukoko. Vuoden 2004 aikana englantilaiset The Independent ja The Times -lehdet siirtyivät käyttämään tabloidia broadsheetin rinnalla. Edelleen samana vuonna pääosa suurista ruotsalaisista päivälehdistä ja Suomessa Hufvudstadsbladet siirtyivät kokonaan tabloidiin. Web-lehdet suunnitellaan lähinnä tuuman näyttöjä varten, mutta ensisijaisesti sivut halutaan tehdä sopiviksi erikokoisiin monitoreihin. Sivutilan oikeaan reunaan voidaan jättää käyttämätöntä tilaa, jota pieniin näyttöihin jää vähän tai ei ollen- 99

16 Sommittelutila Näyttö 17 tuumaa 272 mm x 338 mm Diagonaali 432 mm Aikakauslehti 2 x 190 mm x 297 mm Broadsheet 396 mm x 564 mm Tabloid 282 mm x 398 mm 100

17 kaan ja isoihin enemmän. Tällä pyritään siihen, että lukijan ei tarvitse siirtää sivua lukusuunnassa. Television kuvakoon suunnittelussa ei monitorin kokoa oteta huomioon ja yleensä koon merkitys on pieni, koska pientä ruutua katsotaan isoa lähempää. Broadsheet Osastojako ryhmittää ja sivuopaste opastaa Julkaisun sisältö jaetaan osastoihin ryhmittämään juttutarjonta, mikä helpottaa lukijaa löytämään eriaiheiset jutut. Tavallisesti pääuutiset ovat ensiksi ja niiden jälkeen omat erilliset osastot erityisaiheille: kotimaa, ulkomaa, kulttuuri, talous, urheilu sekä radio ja tv -osastot jne. Osastojako antaa kokonaisrakenteeseen järjestystä. Mitä laajemmasta julkaisusta on kyse, sitä tärkeämmäksi vaihteleva rytmi sivuilla ja jutuissa tulee. Aikakauslehdessä eri jutut ovat myös sivumäärältään eripituisia ja muodostavat mielenkiintoisen rytmin läpi lehden. Lehden eri osastoilla on sivuopasteet yleensä sivun keskellä tai jommassakummassa yläreunassa otsikko- ja tekstiosuuksien ulkopuolella, lehden sivun marginaalissa, kertomassa osaston aihe. Lisäksi osastoilla voi olla omia vivahteita typografiassa niin, että lukija erottaa ne toisistaan ja tietää, mikä sivu hänellä on edessään. Webissä vastaanottajalla on edessään aloitussivu, josta hän sivulinkkien avulla siirtyy tavallaan sisään julkaisuun. Julkaisu 4 x 398 mm x 564 mm 8 x 282 mm x 398 mm Tabloid 101

18 tarjoaa eri osastoja, joihin jutut on ryhmitelty. Vastaanottaja valitsee, millä osastoilla ja missä järjestyksessä hän käy sekä mitkä jutut lukee Palstamäärä symmetriaa vai vaihtelevuutta Palstajaon avulla luodaan lehden ja webin sivulle (1) järjestystä, mikä helpottaa juttujen läpikäyntiä ja (2) rytmiä, mikä tekee sivusta mielenkiintoisen ja suunnitellun näköisen. Aikakauslehdissä palstajako on yleensä 2 4 palstaa, tabloidissa 4 6 palstaa ja broadsheetissä pääsääntöisesti 8, mutta erityissivuilla, esimerkiksi pääuutissivulla ja viikonloppusivuilla, usein 7 palstaa. Web-sivu jaetaan 1 5 palstaan. Perusjako antaa mahdollisuuden ryhmitellä sivu palstamääräisesti erilevyisiin juttuihin ja jutturyhmiin sekä 1 2 palstan palkkeihin. Typografiassa pitää määritellä eri sivujen palstamäärä, koska palstamäärä on myös ulkoasuviesti lukijalle. Normaalit, viikosta viikkoon toistuvat uutissivut pidetään vakiomääräisinä ja poikkeukset vakiopalstamäärästä jäävät tehostamaan erityissivuja, etenkin viikonloppusivuja. Etukäteen määriteltyjä palstamääriä ja -leveyksiä voidaan käyttää myös identiteetin rakentamiseen. Esimerkiksi webissä julkaisijan kaikilla sivuilla toistuva sama palstamäärä ja -leveys lisäävät omaa tunnistettavuutta ja identiteettiä. Samoin esimerkiksi broadsheet-lehti voi päättää typografiassaan, että se rakentaa kahdeksanpalstaiset sivunsa kahden palstan ja kuuden palstan palkkien varaan. Näin se rakentaa tunnistettavuuttaan läpi lehden. Ilmoitukset olisi hyvä pyrkiä määrittelemään määräkokoisiksi siten, että lähtökohtana on koko sivu, jota aletaan jakaa pienempiin osiin. Ensin on sivun ilmoitus, sitten puolen sivun ja kolmantena neljännessivun ilmoitus sekä edelleen 1/8 ja 1/16 jne. sivun ilmoitus. Näin ilmoitukset saadaan omiksi, helposti sijoitettaviksi blokeikseen, jotka muodostavat ryhdikkäitä kokonaisuuksia Palstaleveys on myös viesti Sivukoko ja palstamäärä vaikuttavat sivulla olevan palstan leveyteen. Kun A4-sivulla siirrytään nelipalstaisesta sivusta kolmipalstaiseen, kasvaa palstaleveys 44:stä 56 millimetriin sekä edelleen kaksipalstaisessa 85 millimetriin. Siirryttäessä tabloidissa kuusipalstaisesta viisipalstaiseen levenee palsta 38:sta 46 millimetriin. Jos palsta levenee huomattavasti, pitää myös tekstin pistekokoa suurentaa, jotta luettavuus säilyy hyvänä. Sopivana määränä pidetään yleensä 26:sta 65:een merkkiä yhdellä tekstipalstan rivillä. Tavutuksen, kielen rakenteen ja luettavuuden kannalta suomen kieleen sopivana palstaleveytenä on pidettyyn 60 mm:n palstaa. 102

19 Silmä pystyy ensiksikin hahmottamaan rivin yhtenä rivinä, jolloin silmä voi lukea sitä liikkuen pelkästään ylhäältä palstaa pitkin alaspäin, ja toiseksi rivin tavutustarve jää pieneksi. Lehtien palstaleveydet ovat pääsääntöisesti olleet tätä pienempiä. Palstaleveys pyritään pääsääntöisesti pitämään vakiomuotoisena typografian osana. Jos palstaleveyttä muutetaan, sille on kirjainkorostusten tapaan määriteltävä oma viestinsä vastaanottajaa varten. Esimerkiksi omilla juttuluokillaan voi olla omat palstaleveydet. Tätä ovat käyttäneet etenkin aikakauslehdet. On myös mahdollista rakentaa samallekin sivulle erilevyisiä palstoja ja niiden avulla lisätä ulkoasun mielenkiintoa Tasattu ja liehutettu Yleensä palstateksti tasataan, jolloin sekä vasen että oikea reuna on palstassa sijoitettu niin, että vasemman reunan ensimmäiset kirjaimet ja oikean reunan viimeiset merkit muodostavat suorat linjat ylhäältä alas. Tällöin sanojen välejä on levitetty niin paljon, että oikea reuna on saatu suoraksi. Tämä saattaa vaikeuttaa rivien luettavuutta. Toinen vaihtoehto on jättää sanavälit vakioksi, jolloin oikea reuna ei pääty tasan. Tällöin käytössä on oikean reunan liehutus (tai vasemman reunan tasaus). Ulkoasun osalta oikean reunan liehu saattaa näyttää levottomalta Tämä teksti on tasattu. Sen molemmat puolet ovat suorassa. Tässä tekstissä on oikea liehu. Siinä vasen reuna on suora ja oikea liehuu. Tässä tekstissä on vasen liehu. Siinä oikea reuna on suora ja vasen liehuu. Tämä teksti on keskitetty. Sen molemmat päät liehuvat. 103

20 ja tyylittömältä, mutta luettavuuden kannalta se on parempi. Kun sanavälit ovat vakiot, silmän on helpompi seurata sanoja. Tarkat tavutusohjelmat tasaavat sanavälejä sekä ovat vähentäneet tarvetta oikea reunan liehutukseen. Tekstissä voi olla myös vasemman reunan liehu. Sitä on käytetty esimerkiksi silloin, kun valokuvan kuvateksti on sijoitettu kuvan rinnalle vasemmalle. Tällöin kuvatekstin suoraksi jäävä oikea reuna sopii hyvin valokuvan reunaan ja viestii tekstin kuuluvan kuvan yhteyteen. Teksti voidaan myös keskittää, mitä käytetään otsikoissa. Samalla sivulla kaikki otsikot taitetaan periaatteessa samalla tavalla joko tasattuna vasempaan laitaan tai keskitettynä Kirjainten ja sanojen välit vakioita Yksittäisten kirjainten ja sanojen väli voidaan siis erikseen määrittää. Yleensä käytetään kirjaintyypin suunnittelijan määrityksiä. Tekstin luettavuuden kannalta on tärkeää, että kirjain- ja sanavälit ovat vakioita. Jos siis palstatekstissä käytetään molempien reunojen tasausta, se edellyttää, että vähintään sanojen välejä venytetään. Kuitenkin kirjainten välit on pidettävä vakiona, koska käytettäessä sekä sanavälien että kirjainvälien venyttämistä tekstistä tulisi erittäin vaikealukuista. Eurooppalainen taittojärjestelmä ei tästä syystä hyväksykään kirjainten välin venyttämistä, vaan sen pitää aina olla vakio. Nykyiset tavutusohjelmat ovat niin hyviä, että sanojen välien venyttämisen tarve on pieni eikä häiritse varsinaisesti luettavuutta. Näytössä televisiossa ja webissä kirjaimet näyttävät olevan lähempänä toisiaan kuin paperilla. Tällöin luettavuutta voidaan parantaa lisäämällä yksittäisten kirjainten väliä Palstaväli ja palstaviivat erottavat Palstaväli erottaa tekstipalstat toisistaan. Palstavälin leveys on suhteessa palstan leveyteen. Jos väli on liian kapea, sivu tulee raskaaksi; jos väli on liian leveä, sivu näyttää väljältä ja levottomalta. Jotta tekstipalsta ja palstojen väliin jäävä väli muodostavat tasapainon koko sivua tarkasteltaessa, palstavälin ja palstaleveyden mittasuhteet muotoillaan yhteen sopiviksi. Yleensä suositellaan arvoa, jossa palstaväli on vähintään 1/12 tekstipalstan leveydestä. Jos siis esimerkiksi palsta on 60 mm, on vähimmäispalstaväli silloin 1/12 osa palstasta eli 5 mm. Vastaavasti 48 mm:n palstojen väli on vähintään 4 mm. Sivun eri palstojen väliin voidaan valkoisen tilan lisäksi sijoittaa myös palstaviivat, jotka ovat yleensä keskellä palstaväliä. Palstaviiva voidaan sijoittaa jompaakumpaa tekstipalkkia lähemmäksi eli palstavälin vasemmantai oikeanpuoleiseen reunaan, 104

21 esimerkiksi 1/3 päähän tekstistä. Näin etenkin silloin, jos viivaa käytetään toisesta reunasta tasatun ja toisesta liehutetun palstan yhteydessä. Jotta palstaviivat eivät korostuisi liiaksi, ne olisi suunniteltava hiuslinjoiksi eli ohuimmiksi käytössä oleviksi linjoiksi. Palstaviivat luovat sivulle kiinteyttä ja antavat palstoille ryhtiä. Palstaviiva on käyttökelpoinen etenkin, jos tekstipalstaa ei tasata molemmista reunoista. Toisaalta palstaviivat kilpailevat sivun muiden elementtien kanssa ja vähentävät niiden tehoa. Palstaviivoja pidetään usein kuumametalliladonnan jäänteenä, sillä tekniikkansa vuoksi menetelmä jätti palstaviivat joka palstan väliin. Jos palstaviivoja käytetään tehokeinona, niille määritellään oma tehtävänsä ja sivun sisältöön liittyvä viestinsä. Webissä, jonka ulkoasu on paperilehteä monipuolisempi, käytetään usein palstojen välillä erilaisia linjoja ja tekstejä sijoitetaan myös laatikoihin. Palstan ryhmittelyn perussääntö on, että palstaväli on aina suurempi kuin rivinväli ja rivinväli on aina suurempi kuin sananväli Linjat ryhmittävät 1 /12 Pystysuoria linjoja käytetään sivun palstajaon, esimerkiksi 2 3 tai 1 4, osoittamiseen. Tässä pystysuorien linjojen käyttö on perusteltua, koska niillä on oma viestinsä vastaanottajalle. Sivulle asetettavia viivoja voidaan käyttää myös vaakasuunnassa, jolloin ne jakavat sivua ja erottavat juttuja sekä jutturyhmiä toisistaan. Kuitenkin sivulle sijoitetut jutut olisi erotettava toisistaan ensisijaisesti hyvän taittosuunnittelun avulla. Jos lisäksi pyritään pelkistettyyn taittoon, jutut on sijoitettava niin, että ne kokonsa ja muotonsa pohjalta muodostavat sivulle suuret pysty- ja vaakalinjat, jotka jäävät kokonaisuutta hallitseviksi, mutta huomaamattomiksi. Näin jutut erottuvat toisistaan ilman linjoja. Erikseen määriteltäessä tätä jakoa voidaan tukea linjoilla. Vaihtoehtoisesti linjoja voidaan käyttää yhdistämään toisiinsa kuuluvia juttuja omiksi ryhmikseen ja erottamaan ryhmiä muista jutturyhmistä Ruudukko ja rivirekisteri Pääelementtien sijoittelussa käytetään apuna ruudukkoa, joka varmistaa niiden yhtenäiset paikat eri sivuilla. Ruudukko on julkaisun yleissuunnittelua varten ja sen avulla varmistetaan, että sivun pääelementit, erityisesti kuvat ja otsikot, mutta myös muut pienemmät elementit, asettuvat etenkin korkeudeltaan, mutta 105

22 myös leveyssuunnassa samalle tasolle. Näin luodaan ryhtiä sivuille ja julkaisuun. Ruudukon lisäksi käytetään rivirekisteriä. Rivirekisterin eli yhden vaakasuoran tiheän ruudukkorivin korkeuden määrittää palstatekstin ja sen rivinvälin korkeus. Rivirekisteri varmistaa, että kaikki sivun palstatekstin rivit ovat samalla korkeudella. Tiheä ruudukko varmistaa myös muiden elementtien, tekstimassan, kuvien ja otsikoiden, ala- ja yläreunojen sijoittumisen yhtä kauaksi viereisestä elementistä Jutun taittoelementit Otsikko on vahvin Otsikko on kooltaan jutun suurin tekstiyksikkö. Eri otsikot ovat erikokoisia, koska koon avulla annetaan yksittäiselle jutulle arvo: mitä suurempi otsikon pistekoko on, sitä tärkeämpi juttu on kyseessä. Näin luodaan sivun eri jutuille keskinäinen (1) järjestys. Toiseksi koon avulla luodaan (2) rytmiä, mikä lisää mielenkiintoa. Sivun ja julkaisun otsikoilla on oma pistekokohierarkiansa: tärkeimmät jutut saavat suurimman otsikkokoon ja arvojärjestyksessä seuraavat aina edellistä pienemmän. Otsikon pistekoko voi seurata myös jutun saamaa palstaleveyttä. Näin julkaisun eri otsikoiden välille luodaan oma järjestys ja ryhti. Tämä tekee kokonaisuudesta selkeämmän, helpommin hahmotettavan sekä rauhallisen. Esimerkiksi A4-julkaisussa voidaan päättää, että kaikki suurimman neljän palstan leveyden omaavat otsikot ovat 50 pistettä ja ne rakennetaan aina yhdelle riville. Kakkosjutun otsikon pistekooksi määritellään 40, palstaleveydeksi kolme ja rivimääräksi kaksi. Seuraava juttu on 30 pistettä ja rivimäärä kolme. Yhden palstan otsikko on 20 pistettä ja rivimäärä neljä. Typografian tiukkuudesta riippuen voidaan rivimääriin jättää joustoa etenkin yhden palstan jutuissa, jolloin otsikon muokkaaminen on helpompaa. Pistekoko ja rivimäärä voi olla muutakin, mutta ne pitää etukäteen päättää aina julkaisun identiteetin mukaisesti. Esimerkiksi laatujulkaisu käyttää sensaatiojulkaisua pienempiä otsikon pistekokoja. Samoin rivimäärältään sivun levyiset otsikot pyritään pitämään, etenkin broadsheetissä, yksirivisinä, sillä muuten niistä tulee liian raskaita. Otsikon pistekoko ei voi aina seurata palstaleveyttä. Jos esimerkiksi kavennetaan kuusipalstaisessa lehdessä sivu oikeasta reunasta yhden palstan palkin avulla, niin pääjutulle jää käyttöön viisi palstaa. Jos edelleen sijoitetaan alareunaan esimerkiksi taustajuttuna kuuden palstan levyinen laatikko, on viiden palstan pääotsikon oltava taustajutun otsikkoa isompi. Tällöin pääjuttu saa pääjutun otsikon pistekoon ja taustajuttu pienemmän aina sen mukaan, kuinka tärkeä se on sivun juttujärjestyksessä. Tärkeintä on, että käytetään typografiaoh- 106

23 Aikakauslehti: Pääotsikko 4 p 50 pistettä 1-rivinen Kakkosotsikko 3 p 40 pistettä 1-2 riviä 2 p 30 pistettä 2-3 riviä 1 p 20 pistettä 3-4 riviä Tabloid: Pääotsikko 4 6 p 65 pistettä 1 rivinen Kakkosotsikko 3 4 p 50 pistettä 2 3 riviä 2 3 p 35 pistettä 2 3 riviä 1 p 20 pistettä 3 4 riviä Broadsheet: Pääotsikko yli 5 p pist. 1 rivinen Kakkosotsikko 4 p pist. 1 2 riviä 3 p 40 pistettä 2 3 riviä 2 p 30 pistettä 2 4 riviä 1 p 20 pistettä 2 5 riviä Otsikoiden pistekokoarvoja Web: Pääotsikko 30 pistettä 1 2 riviä Kakkosotsikko 20 pistettä 2 3 riviä Pienin 15 pistettä 1 3 riviä Joustava otsikoiden pistekokoporrastus Normaali Pitkä otsikko Lyhyt otsikko 1 p 18 pistettä p 24 pistettä p 30 pistettä p 36 pistettä 30 pistettä 48 pistettä 5 p 48 pistettä 36 pist.että 60 pistettä 1 p 4 riviä 5 riviä 3 riviä 2 p 3 riviä 3 riviä 2 riviä 3 p 2 riviä p 2 riviä - 1 riviä 5 p 1 riviä

24 jeessa määriteltyjä otsikoiden pistekokoja. Taittaja saattaa tarvita joustoa pistekokoihin. Jos jutun otsikko on normaalia lyhyempi tai pitempi tai käytettävissä oleva tila normaalia leveämpi tai kapeampi, typografiassa voidaan määrittää näitä varten omat pistekokonsa. Tällöinkin on hyvä, että pistekoot seuraavat muita käytettävissä olevia, otsikkoporrastuksessa edellistä pienempää tai seuraavaa suurempaa otsikon pistekokoa. Mikäli käytetään aukeaman yli meneviä otsikoita, myös niille pitää määrittää pistekoot ja tavat, miten ne rakennetaan. Pääsivuille voidaan määritellä pääjuttujen yhteyteen suurempia otsikkokokoja kuin muilla sivuilla, millä korostetaan niiden arvoa julkaisun tärkeimpinä juttuina. Viime kädessä jutun otsikon pistekoko kertoo sen arvon sivun juttujärjestyksessä Esi- ja jälkirivit selventävät Otsikoinnissa käytetään erilaisia otsikkorakenteita. Esirivi on varsinaisen otsikon yläpuolella oleva otsikkoa tukeva, mutta pistekooltaan pienempi apuotsikko. Koska otsikossa ei voida kertoa kaikkea, käytetään esiriviä varsinaisen otsikon apuna antamassa lisäinformaatiota. Lisäinformaatio saattaa liittyä itse asiaan, se saattaa kertoa asiasta lisää tai itse asian vastakohdan. Useimmiten sitä on käytetty otsikossa esitettävän mahdollisen mielipiteen esittäjän nimeämiseen. Esirivejä ei saa käyttää liikaa, sillä esirivin toistaminen vie siltä tehoa. Otsikon alapuolella on joko jälkirivi tai ingressi. Jälkirivi on esirivin tapaan käytetty, otsikkoa täydentävä, sitä pienempi ja toissijainen, mutta tärkeä otsikko. Siinä kerrotaan esirivin tapaan otsikkoa täydentäviä seikkoja. Esiriviä ja jälkiriviä ei pidä käyttää yhtäaikaisesti, koska se on ulkoasullisesti liian raskasta ja asiasisällöllisesti molempia käytettäessä otsikkoon tulee liian monta asiaa. Jälkirivit voivat olla myös erillisiä rivejä, joista jokaisessa on yksi asia. Tällöin niiden alkuun lisätään yleensä musta neliö tai pallo. Näitä kutsutaan tehosteriveiksi Kärki tukee otsikkoa Otsikon tai jälkirivin alapuolella on jutun kärki (ingressi). Kärki on jälkirivejä laajempi tekstikokonaisuus. Pääsääntöisesti kärjeksi kutsutaan joukkoviestintäjutun ensimmäistä tai kahta kolmea ensimmäistä kappaletta. Ulkoasullisesti kärki voidaan erottaa tekstistä omaksi osakseen, esimerkiksi jollakin korostuksella tai pistekoon muutoksella. Ensimmäiset kappaleet voidaan tunnistaa kärjeksi, vaikka niitä ei olisikaan erotettu ulkoasullisesti. Pelkistetyssä taitossa ingressin ulkoasullista erottamista pitäisi välttää, sillä sen liika käyttö muodostaa sivulle turhan 108

25 Tämä on esirivi Tämä on otsikko Tämä on otsikko Tämä on jälkirivi. Tämä on otsikko Tämä on jälkirivi. Se on yleensä yksirivinen ja sisältää 1 3 lausetta, mutta voi olla kaksi- tai kolmirivinenkin. Tämä on otsikko Tämä on tehosterivi, joka kertoo yhden asian. Tämä on toinen tehosterivi, ja se kertoo toisen asian. 109

26 monta erilaista korostusta, jotka häiritsevät sivun kokonaisilmettä. Kärjessä kerrotaan varsinainen otsikon ilmaisema ydinasia tarkemmin, koska otsikon kahdella tai kolmella neljällä sanalla ei helposti voida kertoa ydintä tarkasti. Näin kärki tukee otsikkoa. Kärkeenkään ei vielä kuulu asioiden yksityiskohtainen esittely, vaan se on eräänlainen jutun tärkeimpien ydinasioiden yhteenveto tai tekstiosuuden ytimekäs sisällysluettelo. Kärki tarkentuu edelleen tekstissä. Kärjen käyttö on myös muotiasia luvulla sanomalehdissä oli käytössä otsikon levyinen, monirivinen kärki, joka hiljalleen alkoi pienentyä. Jos kärki erotettiin, se taitettiin otsikon alle yhdelle kahdelle palstalle vasempaan reunaan juttuosuuden alkuun. Normaalijuttua tärkeämmissä jutuissa, joissa kärjen asiasisältöä haluttiin korostaa, se sijoitettiin näkyvästi otsikon alle otsikon levyisenä tai kapeampana keskelle luvulla kärjen ulkoasullisesta erottamisesta luovuttiin lähes kokonaan. Kärki oli palstatekstin kaksi tai kolme ensimmäistä kappaletta, joita ei erotettu palstatekstistä. Sitten otsikon jälkirivit alkoivat kasvaa ja tulivat 1990-luvun lopulla useampirivisiksikin. Äärimmillään ne alkoivat lähestyä vanhaa leveää kärkeä. Siitä ne erosivat siinä, että kappaleen sijaan jälkirivissä on allekkain kaksi tai kolme erillistä riviä, jotka kertovat jonkin ydinasian esillä olevasta jutusta. Niitä käytetään kuitenkin säästeliäästi ja vain pääjuttujen yhteydessä. Näin kärjet vaihtelevat ajan ja ajan muodin mukaan. Otsikkojärjestelmillä on oma ulkoasullinen rakenteensa, jonka avulla niistä tehdään ulkoasullisesti lukijaa ohjaavia ja rakenteellisesti tasapainoisia. Yleiset säännöt ovat, että esimerkiksi esirivi on puolet otsikon koosta ja jälkirivi yhden kolmasosan otsikon pistekoosta. Kun otsikko on puolilihava, niin esi- ja jälkirivit ovat laihoja. Näin luodaan koon jännitettä ja mielenkiintoa sekä arvotetaan otsikkorakennelmien eri osat: otsikko suurimpana on tärkein, esirivi toiseksi suurimpana toiseksi tärkein ja kolmantena tulevat jälkirivi sekä jutun kärki. Jälkirivin etu esiriviin nähden on siinä, että sen avulla voidaan kertoa enemmän kuin esirivin avulla. Esi- ja jälkirivejä sekä kärkirivejä käytettäessä on varottava toimittajan kyvyttömyyttä päättää, mitkä ovat tärkeimmät asiat: otsikkorakennelman tehtävä on palvella lähetettävää viestiä yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Ydinasian kertominen tukee pelkän pääotsikon käyttöä Lainaukset houkuttelevat Erilaisia otsikoista ja palstateksteistä eroavia tekstilainauksia tai vastaavia on ryhdytty käyttämään tehokeinoina niin graafisissa välineissä kuin webissä ja televisiossakin. Ne muodostavat oman elementtinsä juttujen ja 110

27 kuvituksen kokonaisuuteen. Lainaus on juttutekstistä poimittu, mielenkiintoa herättävä lause tai jutun haastateltavan kommentti. Se sijoitetaan näkyvälle paikalle otsikon alle ja juttutekstiin, joko leveän palstan sisään tai kahden kapean palstan väliin. Sen avulla herätetään vastaanottajan mielenkiinto otsikon ja mahdollisen kuvan lisäksi juttua kohtaan. Julkaisussa voidaan monin eri keinoin tehostaa informaatiota jutun ydinasioista. Perinteisesti otsikko kertoo jutun ytimen, mutta muita seikkoja voidaan nostaa esiin joko esirivin tai jälki- ja tehosterivin, kärjen sekä lainauksen avulla. Niiden yhteyteen voidaan toisinaan sijoittaa myös pieni, lainausta tukeva kuva tai grafiikkaa. Samoin tekstien avulla voidaan rakentaa erilaisia kysymys- ja vastauslistoja, gallupeja, sanastoja ja faktalaatikoita, jotka osaltaan helpottavat asian omaksumista, osaltaan havainnollistavat asiaa tai sen taustaa. Älä usko kaikkea, mikä on totta! Lainaus houkuttaa lukemaan Teksti on harmaata massaa Otsikoiden ja mahdollisen kärjen jälkeen alkaa varsinainen tekstiosuus, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti ja loogisessa järjestyksessä uutisen ydinasiat ja siihen liittyvät eri seikat. Tekstin pistekoko on yleensä vähintään 9 pistettä, mutta mieluummin 10 tai jopa 11. Seitsemän pisteen tekstiä on käytetty vain harvoin, esimerkiksi erilai- Äläys herättää lukijan 111

28 Tämä on esirivi 1/2 Tämä on otsikko 1/1 Tämä on jutun kärki eli ingressi. Se on samanlaista tekstiä kuin palstateksti. Kärki voidaan myös erottaa palstatekstistä lihavoinnin tai tekstin pistekoon muutoksen avulla. Tämä on leipätekstiä. Se on tavallisesti pistettä. Kappaleen alussa ei käytetä sisennystä, jos leipätekstin leikkaus muuttuu, esimerkiksi lihavoidusta suoraan. Sisennys ei ole välttämätön, koska muutos ulkoasussa riittää erottamaan kappaleet toisistaan. Sen sijaan sisennys on välttämätön leipätekstissä toisiaan seuraavien kappaleiden välissä, etenkin jos edellisen kappaleen viimeinen rivi on pitkä. 112 Tämä on väliotsikko Väliotsikon jälkeen ei ole sisennystä. Väliotsikko on yleensä leipätekstiä vähän, noin 2 pistettä, isompaa pistekoa tai leipätekstin pistekoa, mutta lihavoitua. Väliotsikon tukena voi olla myös palstan levyinen viiva joko ylä- tai alapuolella tai molemmilla puolilla. Tyhjä tila väliotsikon yläpuolella on suurempi kuin alapuolella. Yläpuolinen tila on Tämä on kuvateksti. Se eroaa tyypiltään tai korostukseltaan palstatekstistä. 2/3 ja alapuolinen 1/3. Tämä osoittaa, että väliotsikko kuuluu alapuolella olevan tekstin yhteyteen. Väliotsikot ryhmittävät juttua ja kertovat eri jaksojen sisällöstä. Ne helpottavat lukijaa seuraamaan ja löytämään jutusta itseään kiinnostavat kohdat. Sanoja 2 3, aina kahdella rivillä Väliotsikkojen pitäisi olla samanlaisia vähintään juttukohtaisesti, mutta mieluummin myös sivu- ja julkaisukohtaisesti. Ne voivat sisältää esimerkiksi aina kaksi tai kolme sanaa sekä aina kahdella rivillä. Otsikot huomataan Viereisillä palstoilla väliotsikot eivät saisi olla samalla kohtaa. Ne eivät myöskään saisi olla palstan alussa. Väliotsikkojen paikka on leipätekstin keskellä, jotta ne huomataan vasta, kun vastaanottajan huomio kohdistuu juttuun. Toisistaan poikkeavat asiat huomattaisiin aina yleensä ensimmäiseksi. Kaikissa jutuissa pääotsikko on suurimmalla pistekoolla. Jos pääotsikko on 1:1, niin esirivi on 1:2 ja jälkirivi 1:3:een. Esiriviä ja jälkiriviä tai jälkiriviä ja ingressiä ei käytetä samassa jutussa, sillä silloin otsikkorakennelmasta tulisi liian raskas. Myös leski- ja orporivejä olisi vältettävä, sillä ne erottuvat muusta leipätekstistä liian helposti ja häiritsevinä. Orporivejä ovat kappaleen yksi tai kaksi viimeistä riviä, jotka sijoittuvat seuraavan palstan alkuun. Leskirivejä taas ovat kappaleen yksi tai kaksi ensimmäistä riviä, jotka sijoittuvat edellisen palstan loppuun.