KOLMAS KOKOUSPÄIVÄ 25. TOUKOKUUTA 2016
|
|
- Antero Järvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 1 (13) KOLMAS KOKOUSPÄIVÄ 25. TOUKOKUUTA 2016 Metallityöväen Työttömyyskassan edustajiston kokousta jatkettiin kello Kolmannen kokouspäivän puheenjohtajana toimi Pirkko Valtanen. Puheenjohtaja Pirkko Valtanen: Arvon kokousedustajat ja läsnäolijat. Keskiviikkoaamu on valjennut hieman viileempänä, kuin nämä muut päivät, mutta kokousta jatkamme vielä muutaman hetken. Toivotan tällekin päivälle oikein mukavaa kokouspäivää. Ennen kuin aloitetaan varsinainen kokoustaminen, niin pyydän huomioimaan, että me nyt läpi työttömyyskassan edustajiston kokousta. Muistutan, että edustajiston päätöskäsittelyyn eivät sääntöjen mukaan voi osallistua 68 vuotta täyttäneet ja kokoaikaisesti eläkkeellä olevat. Kokouskansliasta saadun tiedotteen mukaan kokouksessa on muutamia henkilöitä, jotka ovat tämän täyttäneet. Pyydän heitä poistumaan salista. Tälle aamulle ovat poistumislupaa pyytäneet Heikki Ahtima, tälle päivälle Sami Kuutti kello lähtien, Antti Mattila kello 12 lähtien ja Antti Mäki kello lähtien. Luvat myönnetään. Aloitamme työttömyyskassan edustajiston kokouksen. 7. Päätetään valtuuston ja hallituksen palkkioiden hyväksymiskäytännöistä Käsitellään esityslistan kohta 7 Valtuustolle ja hallitukselle maksettavat korvaukset ja palkkiot. Kohdan esittelee kassanjohtaja Irene Niskanen. Ole hyvä, Irene. Irene Niskanen (kassanjohtaja): Kiitos. Puheenjohtajat ja hyvät kassan kokouksen edustajat. Finanssivalvonnan vaatimuksesta johtuen esitetään edustajiston kokoukselle hyväksyttäväksi valtuuston ja hallituksen jäsenten palkkiot ja etuudet: Valtuuston jäsenten palkkiot ja korvaukset maksetaan työttömyyskassan ja Metallityöväen Liiton välisen palvelusopimuksen mukaisesti. Hallituksen jäsenten palkkio on vuodesta 2008 alkaen 500 euroa kuukaudessa, ja varajäsenten palkkio 150 euroa kokouspäivältä alkaen hallituksen jäsenten palkkio on 600 euroa kuukaudessa, ja varajäsenten palkkio 200 euroa kokouspäivältä. Lisäksi hallituksen jäsenille korvataan matkakulut sekä muut kokouksista syntyneet kustannukset. Työttömyyskassan yleisesti maksettavan ansionmenetyskorvauksen määrä on 160 euroa päivältä. Jatkossa työttömyyskassan edustajiston kokous päättää valtuuston jäsenten palkkion suuruudesta ja valtuusto päättää hallituksen palkkioista. Kiitos.
2 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 2 (13) Kiitoksia Irenelle. On kuultu kassan esitys asiasta, keskustelu esityksestä alkaa. Tähän kohtaan ei ole pyydettyjä puheenvuoroja, keskustelu päättyy. Esitys hyäksyttäneen. Hyväksytään. Esityslistan kohta 7 on loppuun käsitelty. 8. Päätetään valtuuston ja hallituksen palkkioiden hyväksymiskäytännöstä Käsitellään esityslistan kohta 8 Valtuuston ja hallituksen palkkioiden hyväksymiskäytännöt. Kohdan esittelee kassanjohtaja Irene Niskanen. Ja puheenvuoropyynnöt pyydetään jättämään tämän Irenen esittelyn aikana. Ole hyvä Irene. Irene Niskanen (kassanjohtaja): Kiitos puheenjohtaja. Esitetään edustajiston kokoukselle hyväksyttäväksi valtuuston ja hallituksen palkkioiden hyväksymiskäytännöt. Valtuuston jäsenten kokouspalkkioista ja korvauksista päätetään edustajiston kokouksessa aina viidelle vuodelle kerrallaan. Hyväksymiskäytännöstä on tehty sääntömuutosehdotus. Työttömyyskassan hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja muista korvauksista päätetään valtuuston kokouksessa. Hyväksymiskäytännöstä on tehty sääntömuutosehdotus. Hallituksen kokouksista ei makseta päivärahakorvausta tai ansionmenetyskorvausta, kuitenkin mahdollisista ylimääräisistä kokouksista tai tilaisuuksista ja kansainvälisiin koulutus- ja sidosryhmätilaisuuksiin osallistumisesta korvataan ansionmenetyskorvaus, päiväraha ja matkakustannukset. Työttömyyskassan yleisesti maksettavan ansionmenetyskorvauksen määrä on 160 euroa päivältä. Muut hallituksen jäsenille maksettavat edut tarkistetaan tarvittaessa erikseen valtuuston kokouksessa. Kiitos. Kiitoksia Irenelle. On kuultu kassan johtajan esitys asiasta. Keskustelu esityksestä alkaa. Ei ole pyydettyjä puheenvuoroja, joten keskustelu päättyy. Esityslistan kohta 8 on loppuun käsitelty. 9. Katsaus kassan toimintaan ja talouteen Kohta 9 Katsaus kassan toimintaan ja talouteen Kassan hallituksen puolesta asian esittelee kassanjohtaja Irene Niskanen. Ole hyvä. Irene Niskanen (kassanjohtaja):
3 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 3 (13) Kiitos puheenjohtaja. Esittelen ensin työttömyyskassan toimintaa viimeiseltä neljältä vuodelta. Aluksi kerron kuluneen edustajistokauden aikana tulleista sekä tämän vuoden alussa tulleista lakimuutoksista. Lisäksi kerron, millaisia lakimuutoksia hallitus on esittänyt vuodelle Työttömyysetuuksiin tuli vuosien 2012 ja 2015 välisenä aikana useita muutoksia. Sovitellun päivärahan työaikaraja nousi 75 prosentista 80 prosenttiin. Työttömyyden ollessa edelleen korkealla tasolla, valtio osallistui määräaikaisesti lomautusajalta maksettavien ansiopäivärajojen rahoitukseen vuosina 2012 ja Lisäksi tehtiin muutoksia työttömyysturvan seuraamusjärjestelmään mm. etuuden myöntäminen ulkomaanmatkan aikana tuli mahdolliseksi matkan kestosta riippumatta. Vuosina 2012 ja 2013 tuli voimaan raamisopimuksessa ja työurasopimuksessa sovittuja parannuksia työttömyysturvaan. Lomakorvauksen jaksotuksesta ja ryhmälomautusmenettelystä luovuttiin vuonna Työssäoloehto lyheni 34 viikosta 26 viikkoon vuoden 2014 alussa. Ansiopäivärahan korvaustasot vähenivät kahteen, kun muutosturvan ansio-osasta luovuttiin ja sen sijaan alettiin maksaa korotettua ansio-osaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Korotetun ansio-osan määrä nousi aiemman muutosturvan ansio-osan tasolle. Lisäksi omavastuuaika lyheni seitsemästä viiteen päivään. Soviteltaviin tuloihin tuli 300 euron suojaosuus. Vuoden 2015 alussa päivärahan ja korotetun ansio-osan tasoa leikattiin. Taitekohdan muutoksen vuoksi päivärahan suuruus aleni niillä, joiden päivärahan perusteena oleva kuukausipalkka on yli euroa. Työn vastaanottovelvollisuus laajeni työssäkäyntialueen ulkopuolelle työmatkan keston perusteella. TEtoimistojen ja työttömyyskassojen työnjakoon tuli myös muutoksia niin, että työttömyyskassojen tehtävät esimerkiksi työmarkkinoilla olon tutkinnassa lisääntyivät. Tänä vuonna työttömyysturvaan tuli pienempiä muutoksia. Yrittäjämääritelmää muutettiin vastaamaan yrittäjän eläkelain tai maatalousyrittäjän eläkelain määritelmiä. TE-palveluihin liittyen työttömyysturvaasiamiehen tehtävä lakkautettiin ja tehtävät siirrettiin Uudenmaan ELY-keskukseen, jonne keskitettiin myös palkkaturva-asioiden käsittely. Lisäksi vuoden alussa tulivat voimaan muutokset vuorotteluvapaalainsäädäntöön. Vuorotteluvapaa... (kuiskailua). Kaikki hyvin. Tänä vuonna työttömyysturvaan tuli pienempiä muutoksia. Yrittäjämääritelmää muutettiin vastaamaan yrittäjän eläkelain tai maatalousyrittäjäeläkelain määritelmiä. TE-palveluihin liittyen työttömyysturva-asiamiehen tehtävä lakkautettiin ja tehtävät siirrettiin Uudenmaan ELYkeskukseen, jonne keskitettiin myös palkkaturva-asioiden käsittely. Kerron vielä, millaisia muutoksia maan hallitus on esittänyt työttömyysturvaan. Muutokset olisivat tulossa voimaan vuoden alussa. Nämä ovat vasta esityksiä, ei siis mitään varmaa vielä, mutta ovat aiheuttaneet jo kovasti keskustelua mediassa. Hallitus on esittänyt viime syksynä työttömyysturvan kestoon ja määrään leikkauksia 2017 alusta alkaen. Enimmäisaika lyhenisi sadalla päivällä kaikilla alle 58 -vuotiailla. Vuoden 2014 alussa lyhennetty omavastuuaika pitenisi jälleen 5 päivästä 7 päivään. Lisäksi on esitetty työttömyysetuuden määrään leikkaamista niin, että työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettaisiin pienempää korotusosaa ja pitkän työuran perusteella maksettava korotusosa lakkautettaisiin kokonaan. Lisäksi hallitus on esittänyt työllisyyspakettinsa yhteydessä useita TE-palveluihin liittyviä uudistuksia vuoden 2017 alusta alkaen. Työttömille työnhakijoille tulisi työttömyysetuudella kustannettava palkaton
4 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 4 (13) työnäytepalvelu. Lisäksi työttömyysturvaa voitaisiin käyttää työttömän starttirahaan, palkkatukeen ja liikkuvuusavustukseen. On esitetty, että jatkossa työtön ei voisi kieltäytyä kokoaikatyöstä, vaikka työttömyysturva olisi suurempi kuin palkka ja työn vastaanottamisesta aiheutuvat kulut. Nykyinen kolmen kuukauden ammattisuoja poistuisi, jolloin työttömän tulisi ottaa vastaan myös muuta kuin oman alan työtä jo heti työttömyyden alussa, jos sitä työtä tarjotaan. Jos työttömällä on oma auto, sitä tulisi käyttää työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella. Työttömien tulisi osallistua tarjottuihin palveluihin, muihinkin kuin työnhakusuunnitelmaan kirjattuihin palveluihin. Hallitus lupaa myös kehittää työttömien palveluja TE-toimistoissa muun muassa lisäämällä sähköistä seurantaa omatoimisessa työnhaussa. Tässä oli tämä lakimuutosten osuus. Seuraavaksi mä käyn läpi kassan toimintaa viimeisen neljän vuoden ajalta. Sähköisiä palvelumuotoja on otettu lisää käyttöön ja kassan palveluja on kehitetty. Ansiopäivärahan ensihakemuksen ja liitetiedostot voi lähettää sähköisesti ja viime vuonna otettiin käyttöön pikahakemus. Pikahakemusta voi käyttää jatkuvan työttömyyden tai lomautuksen aikana ja sen voi toimittaa joko sähköisessä asioinnissa tai mobiilijäsenkortin kautta. Työttömyyskassassa otettiin käyttöön tietoturvallinen sähköposti ja jäsenet ja työnantajat voivat lähettää työttömyyskassalle viestejä myös kotisivujen tietoturvallisen toiminnon kautta. Tämä toiminto otettiin käyttöön kassan kotisivujen uudistamisen yhteydessä. Lisäksi Metallityöväen liiton ja työttömyyskassan jäseneksi voi liittyä sähköisen liittymislomakkeen kautta. Kassan hallitus uudisti kassan strategian vuonna Työttömyyskassan palveluita ja hankkeita on kehitetty voimakkaasti näiden neljän vuoden aikana ja kehittämistyössä on hyödynnetty jäsenistöltä mm. jäsentutkimuksessa saatua palautetta. Lisäksi jäsenistöltä kerättävällä palautteella kehitettiin palautusjärjestelmä. Ansiopäivärahan maksua nopeutettiin niin, että maksupäivä on viikon jokaisena arkipäivänä ja jatkohakemusten päivärahat ovat maksussa aiempaa nopeammin. Yhteydenpitoa kassan jäseniin ja etuuden hakijoihin kehitettiin, Maksuilmoitukset voi halutessaan saada tekstiviestillä paperisen sijaan. Myös muuta yhteydenpitoa hoidetaan aiempaa enemmän tekstiviesteillä ja puhelimitse. Kohdennettua viestintää on lisätty, kun asioista viestitään etuuksien hakijoille ja tietyille hakijaryhmille. Tekstien selkeytyshankkeessa kassasta lähtevät kirjeet ja lisäselvityspyynnöt muokattiin aiempaa selkeämpään ja helppolukuisempaan muotoon. Seuraavaksi kerron lyhyesti jäsenistölle tehtävästä jäsentutkimuksesta. Työttömyyskassa on tehnyt jäsentutkimuksia joka toinen vuosi vuodesta 2012 alkaen. Tutkimukset tehtiin ensimmäisen kerran postija sähköpostikyselyjä, mutta sen jälkeen ainoastaan sähköpostikyselynä. Vastaajina tutkimuksessa ovat olleet työttömyyskassasta ennen tutkimusajankohta etuutta saaneita kassan jäseniä, joilla on kokemusta kassan palveluista ja asioimisesta etuusasioissa.
5 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 5 (13) Kassan tutkimuksissa saama yleisarvosana on parantunut asteikolla 1-7 vuoden 2012 arvosanasta 5.6 arvosanaan 6. Yleisarvosana on kaikissa tutkimuksissa ollut kiitettävä. Sähköiset palvelut ovat kaikkina tutkimusvuosina olleet palvelumuodoista käytetyimmät. Lisäksi sähköisen asioinnin kautta tuotetut palvelut on arvioitu onnistuneimmiksi ja niiden kehittämistä on myös eniten toivottu. Myös jäsentutkimuksissa sähköisten palveluiden kehittämisehdotuksia on saatu paljon ja nämä toiveet on huomioitu palvelujen kehittämisessä. Sähköisten palveluiden käyttäjämäärä on kasvanut vuoden prosentista niin, että tänä vuonna osuus on jo 88 %. Tyytyväisyys sähköisiin palveluihin on tutkimuksen mukaan pysynyt suunnilleen samalla tasolla kaikissa tutkimuksissa, arvosana oli tasan 6 vuonna 2012 ja nyt tänä vuonna 6.1. Jäsenten toiveista jatkohakemusten käsittelyaikaa on nopeutettu ja maksupäiviä lisätty jokaiselle arkipäivälle. Lisäksi selkeyttä on toivottu kassasta lähteviin päätösteksteihin. Tämä asia korjaantuu, sillä työttömyyskassojen yhteisjärjestössä on menossa kassojen päätöstekstien selkeytyshanke. Sitten informoin teitä edustajiston kauden aikana tehdystä viranomaisvalvonnasta. Finanssivalvonta toimii työttömyyskassojen valvovana viranomaisena, joka valvoo ja tarkastaa kassojen toimintaa, menettelytapoja ja taloutta. Finanssivalvonta on tarkastanut kassoja vuosina seuraavasti: tarkastettiin muutoksenhakuasioiden käsittely ja tarkastajat kävivät myös Metallin kassassa tarkastettiin jäsenyysasioita ja viestintää, silloin ei ollut tarkastuskäyntiä meidän kassassa tarkastettiin takaisinperintäasioita ja tarkastajat kävivät meillä - Viime vuonna tarkastettiin kassan hallintoa ja taloutta ja tarkastajat kävivät tarkastuskäynnillä myös meidän kassassa. -Tänä vuonna tarkastuksen kohteena on etuuskäsittelyn laadunvalvonta, vielä ei ole tullut meidän kassalle ilmoitusta tarkastuskäynnistä. Tarkastuksista kootaan kaikkia kassoja velvoittavat raportit. Finanssivalvonta huomautti viime vuonna raportissaan Metallityöväen työttömyyskassaa hallintoelinten suurista kuluista ja esitti kassalle kassan kokouksen siirtymistä edustajiston kokouksen sijaan. Kassan kokous on ilman vaaleja vuosittain toimitettava kaikille kassan jäsenille avoin kokous. Jos tämä kassan kokous otettaisiin käyttöön, niin kassalla olisi vain kaksi hallintoelintä, kassan kokous ja hallitus, eli valtuusto poistuisi. Tästä tarkastuksessa tulleesta huomautuksesta johtuen kassa on esittänyt sääntöihin muutosta, jolla pienennettäisiin edustajiston kokouksen edustajien määrää, ja sillä tavoin saataisiin kustannuksia alenemaan. Lisäksi meidän työttömyyskassaan tehdyistä tarkastuksista on tullut jotakin muutettavia asioita, ja kassa on niiltä osin tehnyt ja tekee muutoksia. Yhteenvetona tarkastuksista voisi sanoa, että Metallin kassassa asiat ovat hyvin. Kuitenkin viimeisten vuosien aikana työttömyyskassojen tarkastus on tiukentunut ja vaatimukset kassoja kohtaan kiristyneet, ja suunta näyttäisi olevan jatkossa sama. Lisäksi Eduskunnan apulaisoikeusasiamies vieraili Metallin työttömyyskassassa vuonna 2012, jolloin se tutustui kassan toimintaan lakisääteisten työttömyysturvan toimeenpanijana ja arvioi hyvän hallinnon vaatimusten toteutumista. Tämä on erittäin poikkeuksellinen tarkastus, ja kassa selvisi tarkastuksesta ilman huomautuksia.
6 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 6 (13) Sitten vielä henkilöstöstä muutama sana. Työttömyyskassan henkilöstön määrä on laskenut edustajistokaudella. Vuoden 2012 lopussa määrä oli 82, ja nyt 75. Lasku johtuu etuuden saajien määrän vähenemisestä, sekä toimintojen kehittämisestä. Väheneminen on tapahtunut eläkkeelle tai toiselle työnantajalle lähdön, taikka määräaikaisen työsuhteen päättymisen vuoksi. Katsotaan sitten kassan kehityksen tärkeimpiä lukuja, eli jäsenmäärää ja työttömyysastetta. Työttömyyskassan jäsenten työttömyys pysyi korkealla koko kuluneen nelivuotiskauden ajan. Ansiopäivärahan saajien määrä oli alimmillaan viime vuonna, jolloin päivärahaa sai noin jäsentä. Vuonna 2013 saajien määrä oli korkeimmillaan, tällöin päivärahalla oli jonkin aikaa vuodesta yhteensä noin jäsentä. Nelivuotiskauden aikana saajia oli vuosittain keskimäärin , ja työttömyysaste oli 27. Kassan jäsenten keskimääräinen kuukausittainen työttömyysaste on vaihdellut nelivuotistarkastelujakson aikana 9,9 ja 13,2 prosentin välillä. Viime vuonna Suomen yleinen työttömyysaste oli keskimäärin 9,4 prosenttia, mutta kassan ansiopäivärahaa saavien jäsenten työttömyysaste oli korkeampi 12,3 prosenttia. Edustajiston kauden alussa jäseniä oli yli , ja tällä hetkellä noin Syynä jäsenmäärän vähenemiseen on muun muassa jäsenistön ikärakenne ja rakennemuutokset metalliteollisuuden aloilla. Kerron seuraavaksi etuusmaksatuksesta. Maksettujen päivärahojen määrä on ollut korkealla saajien määrän jäätyä korkeammalle tasolle vuosien 2009 ja 2010 taantuman jälkeen. Saajien määrän muutokset eivät vaikuta etuusmenoihin samassa suhteessa, koska lakimuutokset joko vähentävät tai nostavat päivärahan määrää ja kestoa. Kuukausitasolla ansiopäivärahan saajien määrä oli matalimmillaan vuonna 2012, jolloin saajia oli alimmillaan kesäkuukausien aikana vain reilu Kuitenkin vuoden 2012 lopulla saajien määrä lähti nousuun ja pysyi suunnilleen samalla tasolla seuraavan kahden vuoden aikana, kunnes viime vuonna kääntyi laskuun. Kuukausittain luvuissa näkyy lomautusten väheneminen kesäkuukausien aikana. Lomautusten väheneminen ja irtisanomisten lisääntyminen näkyy työttömyysjaksojen pidentymisenä. Vuonna 2012 työttömyyskassa maksoi ansiopäivärahaa keskimäärin 98 päivältä saajaa kohti. Työttömyysjaksoilta maksettujen päivien yhteismäärä jäsentä kohti on noussut vuosittain, ja viime vuonna keskimääräinen työttömyyspäivien määrä oli jo 111 päivää työtöntä kohden. Keskimääräinen ansiopäivärahan suuruus on ollut hitaassa kasvussa neljän vuoden aikana. Vuonna 2013 lomautettujen osuus oli 51,7 prosenttia kaikista saajista. Sen jälkeen lomautettujen osuus on laskenut. Viime vuonna osuus oli hieman alle 45 prosenttia. Lomautettujen määrän osuus vaikuttaa muun muassa jäsentä kohti työttömyysjakson pituuteen, korvauspäivien lukumäärään ja keskimääräiseen päivärahaan. Sovitellun päivärahan saajien osuus on meidän kassassa suhteellisen pieni, kaikista saajista keskimäärin noin yhdeksän prosenttia. Vuonna 2014 sovittelussa otettiin käyttöön 300 euron suojaosa, joka tarkoittaa sitä, että tätä pienemmät kuukausikohtaiset tulot eivät vaikuta ansiopäivärahaan vähentävästi. Aktiivitoimenpiteiden ajalta päivärahaa sai viime vuonna noin 3500 jäsentä. Aktiivitoimenpiteitä ovat TE-toimistojen tarjoamat työllistymistä edistävät palvelut, muun muassa työvoimakoulutukset, omaehtoinen opiskelu tutkintoon johtavassa koulutuksessa, työnhaku ja uravalmennukset ja kokeilut työpaikoilla. Meidän kassassa vuorotteluvapaalla olevien jäsenten määrä on vähäinen. Kuluneen edustajistokauden aikana vuorottelukorvausta sai vuosittain noin 650 jäsentä. Enimmäisajan, eli 500 päivältä ansiopäivärahaa saaneiden määrä on ollut tasainen viimeisen neljän vuoden aikana, noin 230 saajaa vuodessa. Poik-
7 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 7 (13) keuksena on vuosi 2013, jolloin enimmäismäärän saaneiden määrä oli alhaisempi. Vuoden 2012 luvuissa näkyy taantumavuosien 2009 ja 10 uusien saajien määrän voimakas kasvu. Kun tällöin alkaneet päivärahakaudet päättyivät vuoden 2012 aikana. Vuoden 2012 isommat irtisanomiset ja huono työllisyystilanne ovat puolestaan johtaneet siihen, että vuosina 2014 ja 15 enimmäismaksuajan, eli 500 päivää täyteen saaneiden jäsenten märä on ollut korkealla. Vuosien 2009 ja 10 taantuma näkyy myös lisäpäiville siirtyneiden määrissä, kun työttömyyden alusta noin kahden vuoden päästä, eli vuonna 2012 lisäpäiville siirtyi yhteensä 1220 jäsentä. Tämän jälkeen uusia lisäpäivillä olevia on tullut vuosittain noin 700. Saapuneiden hakemusten määrä oli enimmillään vuonna Ja hakemusten saajien määrä alkoi kuitenkin nousta jo vuonna 2012, jolloin ensihakemuksia oli suurempi osuus kaikista hakemuksista. Hakemusten käsittelyaika on pudonnut tasaisesti. Vuonna 2015 ensimmäiset päivärahahakemukset oli ratkaistu keskimäärin alle kymmenessä päivässä. Käsittelyaikaa laskettaessa otetaan huomioon hakemuksen saapumispäivän ja päätöksen antopäivän välinen aika. Käsittelyaikaa pidentää hakemustietojen puutteellisuus ja lisäselvitysten pyytäminen. Jatkohakemukset kokonaan työttömältä tai lomautusajalta käsitellään säännöllisesti maksatusaikataulun mukaisesti. Ja niiden päivärahat ovat maksussa muutamassa päivässä. Kassan jäsenten ikäjakaumaan verrattuna ansiopäivärahan saajissa ovat yli edustettuna yli 50-vuotiaiden ikäryhmät. Meidän alalla on siten sama trendi, kuin koko maassa. Eli ikääntyvät jäävät useammin pidemmäksi aikaa päivärahalle. Lisäpäivien, eli niin sanotun vanhan työttömyyseläkeputken ajalta maksettavat ansiopäivärahat nostavat vuotiaiden osuutta. Ja heitä onkin noin neljännes kaikista saajista. Seuraavaksi ja lopuksi kerron työttömyyskassan neljän viimeisen vuoden ajan talouskehityksestä. Työttömyyskassalain mukaan työttömyyskassan jäsenmaksut on määriteltävä siten, että niitä valtion osuuden ja työttömyysvakuutusrahaston osuuden kanssa voidaan pitää riittävänä kassan vastuulla olevien etuuksien ja hallintokulujen kattamiseen. Jäsenmaksut ovat työttömyyskassan ainoa varsinainen oma tulonlähde. Jos katsoo hieman historiaa, niin nähdään 1990-luvun alun laman tulo. Vuonna 1990 kassan jäsenmaksu oli vain 0,19 prosenttia. Ja vuonna 1994 korkein viimeisen reilun 30 vuoden aikana, 1,1 prosenttia. Ja tällöin liiton ja kassan yhteisjäsenmaksu oli 2,2 prosenttia. Viime vuosina työttömyys on pysynyt korkealla ja työttömyyskassan jäsenmaksuprosentti on ollut koko kuluneen nelivuotiskauden 0,65 prosenttia. Metallityöväen työttömyyskassa toisin kuin lähes kaikki muut kassat ei peri liiton eikä työttömyyskassan jäsenmaksua maksamistaan etuuksista. Jos kassa olisi perinyt jäsenmaksun esimerkiksi viime vuonna maksetuista etuuksista, jäsenmaksutuloja olisi kertynyt vuoden aikana 1,5 miljoonaa euroa enemmän. Työttömyyskassan jäsenmaksutuotot ovat vähentyneet vuosittain neljän vuoden aikana. Tämän edustajistokauden ensimmäisenä vuonna jäsenmaksutuotot olivat 19,9 miljoonaa ja viime vuonna ne olivat alentuneet 18,3 miljoonaan euroon. Jäsenmaksutuottojen lasku johtuu jäsenmäärän alenemisesta sekä jäsenten korkeasta työttömyysasteesta.
8 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 8 (13) Lopuksi kerron vielä neljän vuoden tuloskehityksestä. Työttömyyskassalla tulee olla tasoitusrahasto, johon vuotuinen ylijäämä siirretään, taikka josta alijäämä katetaan. Tasoitusrahasto on kassan oma pääoma ja sillä pitää pystyä kattamaan kassan omalla vastuulla olevat korvaus- ja hallintokulut. Työttömyyskassan rahoituksen ja maksuvalmiuden turvaamiseksi tasoitusrahastossa tulee olla Finanssivalvonnan vahvistama vuotuinen vähimmäismäärä, joka on tällä hetkellä 100 prosenttia eli yhden vuoden kuluja vastaava määrä. Tulevia suhdannevaihteluja varten työttömyyskassa voi kerätä varannon, joka saa olla enimmillään 400 prosenttia kassan omalla vastuulla olevista etuusmenoista ja hallintokuluista. Tämän tasoitusrahaston määrä oli koko nelivuotiskauden hyvällä tasolla ja nousi viime vuoteen 33,5 miljoonaan euroon. Tasoitusrahastoprosentti oli 189 ja vastaa lähes kahden vuoden omalla vastuulla olevia kuluja. Työttömyyskassan talous on pysynyt hyvänä kuluneen neljän vuoden aikana jäsenten korkeasta työttömyydestä huolimatta. Vuosien tilikausien tulokset ovat olleet ylijäämäisiä. Viime vuoden tulos oli noin 2 miljoonaa euroa. Työttömyysvakuutusrahasto eli TVR jakaa korkeasta työttömyydestä johtuvien menojen aiheuttaman rasituksen lieventämiseksi jäsenmaksun tasausta. Kuluneen neljän vuoden edustajistokautena Metallityöväen työttömyyskassa on saanut jäsenmaksun tasausta joka vuosi enimmillään 2,5 miljoonaa euroa vuonna Yhteenvetona kuluneesta nelivuotiskaudesta voisi todeta, että Metallityöväen työttömyyskassa on saanut pidettyä taantumasta ja metallialojen huonommasta työllisyystilanteesta huolimatta talouden hyvässä kunnossa. Jäsenmaksun suuruus on määritelty korkeamman työttömyyden mukaisesti. Lisäksi olemme samaan aikaan saaneet parannettua palvelujamme huomattavasti ja palvelujen kehitys on mennyt jäsentutkimuksen tulosten ja kassalle tulleen palautteen perusteella jäsenten toivomaan suuntaan. Kiitos, tässä oli osuus tähän kohtaan. Kiitoksia Irenelle. Tiedoksi, että menettelytapavaliokunta kokoontuu välittömästi kokousjohdon huoneessa. Se löytyy oikealta. Seuratkaa Pentti Mäkistä. Kokouskanslian ilmoituksen mukaan kokouksesta puuttuu Antti Marjamäki, onko paikalla? Ellei, niin aluepäällikkö hoitanee tämän asian. Paikalla on tällä hetkellä 373 edustajaa, eli tätä yhtä lukuun ottamatta kaikki muut ovat paikalla. Ja sitten takaisin asialistan kohtaan. Merkitään katsaus pöytäkirjaan. Avaan yleiskeskustelun kassan katsauksesta ja totean, että ohjeet puhujille ovat samat kuin liittokokouksen puolella. Keskustelu esityksestä alkaa. Kohtaan ei ole pyydetty puheenvuoroja. Keskustelu päättyy. Esityslistan kohta 9 on loppuun käsitelty. Järjestävä valiokunta esittää, että siirrytään käsittelemään esityslistan kohtaa 13 Edustajiston kokoukselle tehdyt esitykset. Kohdan käsittely aloitetaan Irene Niskasen esittelypuheenvuorolla. Sen jälkeen avaan kysymyksessä olevan esityslistan kohdan yleiskeskustelun, joka on lähetekeskustelu valiokuntatyöskentelyä varten. Näin ollen yleiskeskustelun aikana voi tehdä kyseessä olevan esityslistan kohtaan liittyvät esitykset, jotta ne voidaan ottaa huomioon valiokuntatyöskentelyssä. Yleiskeskustelun jälkeen
9 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 9 (13) ilman asiasisältöä koskevaa päätöksen tekoa keskeytetään esityslistan kohdan käsittely valiokunnan työskentelyä varten. Ja sen jälkeen siirrytään käsittelemään esityslistan kohtaa 14 loppuun. Avaan keskustelun tämän menettelytapaesityksen johdosta. Keskustelu alkaa. Keskustelu päättyy. Menettelytapa hyväksyttäneen. Hyväksytään. 13. Käsitellään edustajiston kokoukselle tehdyt esitykset Siirrytään kohtaan 13. Käsitellään edustajiston kokoukselle tehdyt esitykset. Asian esittelee kassan johtaja Irene Niskanen. Ole hyvä Irene. Irene Niskanen (kassanjohtaja): Työttömyyskassaa koskeviin aloitteisiin annetut päätösesitykset on jaettu kolmeen asiaryhmään. Kohdassa 13.1 käsitellään työttömyyskassan jäsenmaksun perimistä, 13.2 työttömyyskassan toimintaa ja 13.3 työttömyyskassan yhdistymistä. Kaikkiaan asiamiespiirit tekivät työttömyyskassalle yhteensä 23 aloitetta. Työttömyyskassan jäsenmaksu Työttömyyskassan jäsenmaksua koskevissa esityksissä toivottiin, että oppilasjäsenet voivat maksaa jäsenmaksunsa Metallityöväen työttömyyskassaan kesätöiden ajalta ja että metallityöväen työttömyyskassaa voi siirtyä toisesta kassasta ilman karenssiaikaa. Lisäksi toivottiin, ettei kassa perisi jatkossakaan etuuksista jäsenmaksua. Kassan hallitus toteaa edustajiston kokoukselle, että työttömyyskassalain mukaan jäsen voi kuulua vain yhteen työttömyyskassaan kerrallaan. Jos jäsen kuukauden kuluessa liittyy toiseen kassaan. Jäsenen hyväksi lasketaan työssäoloaika ja jäsenenä oloaika toisessa kassassa. Hallitus esittää edustajiston kokoukselle, että Metallityöväen työttömyyskassa ei tulisi jatkossakaan perimään jäsenmaksua työttömyyskassan maksamista etuuksista. Työttömyyskassan toiminta Kassan edustajiston kokoukselle jätetyissä aloitteissa toivottiin että ansiopäivärahahakemus voidaan jatkossakin palauttaa aluetoimistoon ja että työttömyyskassan palvelut ja henkilöstöresurssit säilytetään vähintäänkin nykyisellä tasolla aluetoimistoissa ja että henkilökunnan ammattitaitoa tulee yllä pitää koulutuksella. Vastaus tähän on, että työttömyyskassa säilyttää hakemusten vastaanoton ja vähintäänkin työttömyysturvaneuvonnan aluetoimistoissa. Henkilöstöä koulutetaan henkilöstö- ja koulutussuunnitelman mukaisesti. Kokoukselle esitetyn aloitteen mukaan kassan päätösten kieli tulee muuttaa kansantajuisemmaksi. Työttömyyskassojen yhteisjärjestöllä ja työttömyyskassoilla on meneillään yhteishanke jossa päätösten tekstit selkeytetään. Kassan kokouksen esitetyn aloitteen mukaan kassan olisi annettava pyydettäessä jäsenille todistus ansiosidonnaisesta päivärahasta ja kassan olisi toimitettava hakijalle aina päätöksen yhteydessä laskelma
10 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 10 (13) päivärahan perusteesta. Päivärahahakemus tulee käsitellä välittömästi osa-aikatyön osalta, mikäli työsopimuksessa ilmenee tulojen jäävän alle 300 euroa. Vastaus on, että työttömyyskassa antaa pyynnöstä jäsenilleen selvityksen päivärahan suuruudesta, ja todistuksen esimerkiksi eläkkeen hakemista varten. Työttömyyskassa käsittelee enintään 300 euroa säännöllisesti osa-aikatyöstä ansaitsevien päivärahahakemukset niin nopeasti kuin nykyinen lainsäädäntö sen mahdollistaa. Kassan kokoukselle esitettiin, että ammattiosastoissa työskentelevät henkilöt, jotka kuuluvat Metallityöväen työttömyyskassaan voivat tulla valituiksi työttömyyskassan hallintoon. Hallitus toteaa, että edustajiston kokous tekee päätöksen hallinnon jäsenistä voimassa olevien sääntöjen perusteella. Työttömyyskassojen yhdistyminen Kassan kokoukselle jätetyssä aloitteessa esitetään, että kassan hallituksen on kartoitettava SAK:n kassojen yhdistymismahdollisuuksia. Kassan hallitus toteaa edustajiston kokoukselle, että työttömyyskassa tekee tiivistä yhteistä SAK:laisten työttömyyskassojen kanssa edistämällä ja kehittämällä etuuksien toimeenpanoa ja yhteisiä toimintoja. Sekä on mukana valmistelemassa hanketta, jossa osa teollisuusalojen työttömyyskassoista sulautuisi Metallityöväen työttömyyskassaan. Kiitos. Kiitokset Irenelle esittelypuheenvuorosta. Ja avaan keskustelun esittelystä. Ja on pyydetty yksi puheenvuoro, Vesa Niininen. Ole hyvä, Vesa. Vesa Niininen (Hämeen vaalipiiri): Arvoisa puheenjohtaja, hyvät liittokokousedustajat. Esitän, että työttömyyskassa säilyttää työttömyysturvahakemusten käsittelyn aluetoimistoissa. Perusteluja. Työttömyysturvahakemusten käsittely on ainoa tapa turvata riittävä osaaminen ja riittävän osaamisen säilyminen aluetoimistoissa. Pelkkä hakemusten vastaanotto ja työttömyysturvaneuvonta eivät takaa hyvää ja asiantuntevaa jäsenpalvelua alueella. Kiitoksia, Vesa. Sitten tuli yksi puheenvuoro, Toni Vehmola. Ja pyydetään huomioimaan, että on pyydetty jo puheenvuorot tähän koko työttömyyskassan kokoukseen. Toni Vehmola, ole hyvä. Toni Vehmola (Hämeen vaalipiiri): Arvoisa puheenjohtajisto, hyvät liittokokoustoverit. Kannatan Vesa Niinisen esitystä. Kiitos. Kiitoksia, Toni. Keskeytämme kohdan 13 talousvaliokunnan työtä varten ja täällä tullut esitys menee valiokunnan käsittelyyn ja valiokunnan sihteeri voi hakea esityksen täältä. Keskeytetään kohta 13.
11 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 11 (13) 14. Käsitellään sääntömuutoksia koskevat esitykset Siirrytään kohtaan 14. Käsitellään sääntömuutoksia koskevat esitykset. Ennen kuin aloitamme sääntövaliokunnan mietinnön käsittelyn, teen seuraavan käsittelyjärjestysesityksen. Valiokunnan puheenjohtaja esittelee mietinnön. Päätökset tehdään työttömyyskassan hallituksen erikseen työttömyyskassan sääntöjen muuttamisesta otsikkokohta kerrallaan. Esityslistan kohdan 14 yleiskeskustelu on käyty ja päätetty, joten puheenvuoron voi pyytää ja käyttää vain päätökseen. Ottakaa huomioon puheenvuoropyynnössä asialistan kohta, johon esityksenne kohdistuu. Lisäykset, poistot tai muutosehdotukset on tehtävä kirjallisesti. Käsittelyn ja päätöksenteon pohjana on valiokunnan mietintö. Avaan keskustelun käsittelyjärjestyksestä. Keskustelu alkaa. Keskustelu päättyy. Esitys hyväksyttäneen. Hyväksytään. Pyydän sääntövaliokunnan puheenjohtaja Sami Nymanin esittelemään sääntövaliokunnan mietinnön koskien sääntömuutosesityksiä. Ole hyvä, Sami. Sami Nyman (sääntövaliokunnan puheenjohtaja): Toveri puheenjohtaja, toverit työttömyyskassan edustajistossa. Esittelen sääntövaliokunnan mietinnön. Valiokunta on käsitellyt työttömyyskassan sääntömuutoksia koskevat hallituksen tekemät esitykset. Valiokunta tekee esityksensä yksimielisesti. Valiokunta esittää edustajiston kokouksen päätettäväksi seuraavaa: Työttömyyskassan säännöt Valiokunta esittää, että edustajiston kokous päättää yhtyä työttömyyskassan hallituksen päätösesitykseen. Valiokunta esittää, että sääntöjen 1 ensimmäisen kappaleen sanat Helsingin kaupunki korvataan sanalla Helsinki. Sääntöjen 2 ensimmäinen kappale esitetään kuulumaan Kassan jäseneksi pääsee työttömyysturvalain soveltamisalaan kuuluva palkansaaja, joka ei ole täyttänyt 68 vuotta ja joka työskentelee teollisuuden eri aloilla taikka niihin rinnastettavilla toimialoilla. Sääntöjen 2 neljäs kappale esitetään kuulumaan: Kirjallinen hakemus kassan jäseneksi pääsemiseksi on toimitettava työttömyyskassalle tai hallituksen valtuuttamalle asiamiehelle, jäsenyyden hyväksyy kassan johtaja. Sääntöjen 2 viimeinen kappale esitetään kuuluvaksi: Kassan jäsenyys alkaa siitä päivästä, jolloin työttömyyskassa tai hallituksen valtuuttama asiamies on vastaanottanut jäsenhakemuksen edellyttäen, että jäsenmaksut on maksettu mainitusta ajankohdasta lukien.
12 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 12 (13) Sääntöjen 3 ensimmäisen kappaleen lopusta on poistettu sanat tai jäsenasioita hoitavalle toimihenkilölle. Sääntöjen 4 ensimmäisen kappaleen kaksi ensimmäistä sanaa korvataan sanalla Kassanjohtaja. Sääntöjen 4 toiseksi viimeinen kappale esitetään kuulumaan: Pysyvästi kassan toiminnan piiristä siirtymiseksi katsotaan myös yli 18 kuukauden ajan kestävä työttömyysturvalaissa tarkoitettu yritystoiminnan harjoittaminen. Sääntöjen 6 ensimmäinen kappale esitetään kuulumaan: Kassan jäsenmaksu on finanssivalvonnan vuosittain vahvistama prosenttiosuus veron ennakonpidätyksen alaisesta palkkatulosta. Sääntöjen 6 toinen kappale esitetään kuulumaan: Työttömyysturvalain ensimmäisen luvun kuudennessa pykälässä sanottua työttömyysturvalaissa tarkoitettua yritystoimintaa harjoittava jäsen maksaa yritystoiminnan ajalta jäsenmaksun työttömyysturvalain työssäoloehtoon vaadittavasta vähimmäispalkasta. Sääntöjen 6 neljäs kappale esitetään kuulumaan: Jäsenmaksut on maksettava kuuden kuukauden kuluessa sen työssäolojakson alusta lukien, johon jäsenmaksu kohdistuu. Jäsenmaksu peritään joko työnantajan kanssa tehtävällä perintäsopimuksella tai jäsen maksaa jäsenmaksun itse. Sääntöjen 6 pyk älä toiseksi viimeinen kappale esitetään kuulumaan: Maksamaton jäsenmaksu voidaan vähentää kassan myöntämää näiden sääntöjen mukaista etuutta maksettaessa. Sääntöjen 7 esitetään kuulumaan: Jäsen on vapautettu jäsenmaksusta, jos hän on 1) sairauslomalla, 2) kuntoutustuella tai rahalla, 3) opiskelemassa, 4) äitiys- isyys- tai vanhempainvapaalla, hoitovapaalla tai omaishoitajana, 5) suorittamassa varusmies- ase- tai siviilipalvelusta, 6) työttömänä työnhakijana, 7) vuorotteluvapaalla, 8) suorittamassa vapausrangaistusta tai 9) muun näihin rinnastettavan hallituksen hyväksymän syyn vuoksi poissa työmarkkinoilta eikä hän saa tältä ajalta palkkatuloa tai kassan maksamaa etuutta. Jäsen on velvollinen ilmoittamaan kassalle jäsenmaksusta vapautumisesta. Sääntöjen 9 esitetään kuulumaan: Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. Sääntöjen 9 toisen kappaleen luku 350 korvataan sanoilla "tuhatta (1000)". Sääntöjen 11 kohta 2 lisätään alkuun sanat "päätettävä hallituksen jäsenten määrästä sekä". Sääntöjen 11 kohta 4 esitetään kuulumaan: "valittava tilintarkastajat". Sääntöjen 11 kohta 7 esitetään kuulumaan: "määrättävä valtuuston jäsenten palkkioista sekä". Sääntöjen 11 seitsemäs kappale esitetään kuulumaan: "Valtuuston kokouksessa kullakin valtuuston jäsenellä on yksi (1) ääni. Valtuusto on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kaksi kolmasosaa jäsenistä on kokouksessa saapuvilla.
13 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 13 (13) Sääntöjen 11 kohta 1 esitetään kuulumaan: "1) esitettävä edellisen tilikauden toimintakertomus ja tilintarkastajien lausunto". Sääntöjen 11, kohta 2 esitetään kuulumaan: "vahvistettava edellisen tilikauden tilinpäätös". Sääntöjen 11 kohta 5 esitetään kuulumaan: "valittava seuraavan edustajiston kokoukseen saakka hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jos hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja joutuu luopumaan toimistaan kesken toimikauden". Sääntöjen kohta esitetään kuulumaan: "päätettävä hallituksen jäsenen ja tilintarkastajien palkkioista sekä". Sääntöjen 14 esitetään kuulumaan: "Kassan hallitukseen kuuluu varsinaisessa edustajiston kokouksessa valittu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, sekä 5-7 muuta varsinaista jäsentä. Jokaiselle jäsenelle valitaan 2 henkilökohtaista varajäsentä. Hallitukseen valittujen tulee olla 18 vuotta täyttäneitä kassan jäseniä." Sääntöjen kohtaan lisätään sana "viranomaismääräysten". Sääntöjen kohta esitetään kuulumaan: "päättää kassan varojen sijoittamisesta tuottavasti ja turvaavasti kassan edustajiston kokouksen hyväksymien periaatteiden mukaisesti, sekä laatia kassan varojen sijoittamista koskeva sijoitussuunnitelma". Sääntöjen kohta esitetään kuulumaan: "ottaa ja erottaa kassanjohtaja ja päättää hänen työsuhteensa ehdoista." Sääntöjen kohta esitetään kuulumaan: "jakaa kassan toiminta-alue asiamiespiireihin ja nimetä asiamiespiirikohtaiset asiamiehet, sekä määrittää niiden tehtävät". Sääntöjen kohta esitetään kuulumaan: "laatia toimintakertomus ja tilinpäätös, sekä antaa ne tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen sitä kassan kokousta, jossa tilinpäätöksen vahvistaminen on käsiteltävä. Hallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys kassan ylijäämää tai alijäämää koskeviksi toimenpiteiksi." Sääntöjen kohta esitetään kuulumaan: "laatia seuraavalle vuodelle talousarvio, ja tehdä vuosittain finanssivalvonnalle esitys jäsenmaksun suuruudesta." Sääntöjen kohta esitetään kuulumaan: "päättää tilapäisten lainojen ottamisesta etuuksien maksamista varten, milloin niitä varten ei ole varoja käytettävissä." Sääntöjen kohta esitetään kuulumaan: "nimetä 3-5 -jäseninen johtoryhmä ja määritellä sen tehtävät." Sääntöjen kohta esitetään kuulumaan: "Ottaa ja erottaa kassan jäsenet
14 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 1 (6) Sääntöjen 17 pykälä 7 kohta esitetään kuulumaan toimija ryhmän puheenjohtajana sekä. Sääntöjen 20 pykälä esitetään kuulumaan: Kassan tilikautena on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen, joka käsittää tuloslaskelman taseen liitetiedot ja toimintakertomuksen tulee olla valmiina huhtikuun loppuun mennessä. Sääntöjen 23 pykälä, tilintarkastajat esitetään kuulumaan: Kassalla on kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa. Tilintarkastajan on oltava KHT tilintarkastaja tai KHT yhteisö, taikka HTM tilintarkastaja tai HTM yhteisö. Mikäli tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö, ei varatilintarkastajia tarvitse valita. Tilintarkastajien toimikausi jatkuu kunnes uusi vaali on toimitettu. Sääntöjen 28 pykälä, siirtymän säännös esitetään kuulumaan: Näiden sääntöjen 10 pykälän mukainen edustajisto valitaan ensimmäisen kerran vuonna Ja tarvittaviin korjauksiin valiokunta esittää pöytäkirjaan merkittäväksi, että Finanssivalvonnalla on oikeus sääntöjä vahvistaessaan tehdä niihin muutoksia. Pöytäkirjan tarkastamisesta. Nyt käsiteltyjen Metallityöväen työttömyyskassan sääntöjen muutosten osalta pöytäkirja laaditaan ja tarkastetaan heti. Toveri puheenjohtaja, toverit, tässä sääntövaliokunnan mietintö. Kiitoksia Samille esittelystä. Tähän kohtaan ei ole pyydetty yhtään puheenvuoroa, joten kohdan 14 hyväksytään yhdellä kertaa kokonaisuutena. Näin päätettäneen. Päätetään. Päätetään valtuuttaa työttömyyskassan toimisto tekemään sääntöihin mahdollisesti tarvittavat kielelliset korjaukset. Merkitään pöytäkirjaan, että Finanssivalvonnalla on oikeus sääntöjä vahvistaessaan tehdä niihin muutoksia. Lopuksi totean, kohta 14 loppuun käsitellyksi. Siirrytään kohtaan 10, jäsenmaksun perusteet. Käsitellään jäsenmaksun yleisperusteiden määräämistä. Kassan esityksen esittelee kassan johtaja Irene Niskanen. Ole hyvä Irene. Irene Niskanen (kassan johtaja): Kiitos. Puheenjohtaja, hyvät kassan kokouksen edustajat. Kassa toimittaa jäsenmaksuesityksen Finanssivalvontaan vuosittain mennessä. Työttömyyskassan hallitus esittää edustajiston kokoukselle hyväksyttäväksi, että Metallityöväen työttömyyskassan jäsenmaksu peritään Finanssivalvonnan vuosittain vahvistama prosenttiosuutena veronalaisesta palkkatulosta. Kiitos. Kiitoksia Irenelle esittelystä. On kuultu työttömyyskassan esitys. Keskustelu esityksestä alkaa. Ei ole pyydettyjä puheenvuoroja, keskustelu päättyy. Esitys hyväksyttäneen. Hyväksytään. Esityslistan kohta 10 on loppuun käsitelty. Kohta 11, määrätään kassan toiminta-alueen jako asiamiespiireihin. Käsitellään kassan toiminta-alueen jakoa asiamiespiireihin. Kassan hallituksen esityksen esittelee kassan johtaja Irene Niskanen. Ole hyvä Irene. 11 Määrätään kassan toiminta-alueen jako asiamiespiireihin Irene Niskanen: t:\ahjo\kotisivut\metalli 2010\liitetiedostot\liittokokous_2016\lk2016_tkassan pöytäkirjat\05_tk.docx
15 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 2 (6) Kiitos. Työttömyyskassan voimassa olevien sääntöjen 11 pykälän mukaan edustajiston kokouksen on määrättävä kassan toiminta-alueen jako asiamiespiireihin. Sääntöjen mukaan asiamiespiirien tehtävänä on edustajiston vallin toimittaminen ja kassan toiminnan ohjaaminen. Työttömyyskassan hallitus esittää, että Metallityöväen työttömyyskassan toiminta-alue jaetaan seuraaviksi asiamiespiireiksi, jotka toimivat myös työttömyyskassan vaalipiireinä. Helsingin, Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen, Pirkanmaan, Kaakkois-Suomen, Savo-Karjalan, Keski-Suomen, Vaasan, Oulun ja Lapin vaalipiireihin, sekä koko maan käsittäviin Auto- ja konealojen, Tietoliikennealan, Energia-alan, Peltialan, Metsäteollisuuden, korjaamoalan, kaivosalan ja jalometallialan vaalipiireihin, sekä Ahvenanmaan vaalipiireihin. Jako vastaa liiton vaalipiirejä. Mikäli edustajiston kokous hyväksyy kassan hallituksen esityksen sääntömuutoksista, niin kassan toiminta-alueen jako asiamiespiireihin siirtyy jatkossa hallituksen tehtäväksi. Sääntömuutokset on hyväksytty. Kiitos Kiitoksia Irenelle. Keskustelu esityksestä alkaa. Ei pyydettyjä puheenvuoroja, keskustelu päättyy. Esitys hyväksyttäneen. Hyväksytään. Esityslistan kohta 11 on loppuun käsitelty. Siirrytään kohtaan 12, päätetään sijoitustoiminnan periaatteista. 12. Päätetään sijoitustoiminnan periaatteista (kassan hallituksen esitys) Puheenjohtaja Pirkko Valtanen: Päätetään sijoitustoiminnan periaatteista. Kassan hallituksen esityksen esittelee kassan johtaja Irene Niskanen. Ole hyvä Irene. Irene Niskanen: Kiitos puheenjohtaja. Työttömyyskassan voimassa olevien sääntöjen 11 pykälän 2 momentin ja 7 kohdan ja uusien sääntöjen 6 kohdan mukaan edustajiston kokouksessa on päätettävä työttömyyskassan sijoitustoiminnan periaatteista. Työttömyyskassan voimassa olevien sääntöjen 16 pykälän 3 kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on päättää työttömyyskassan varojen sijoittamisesta tuottavasti ja turvaavasti kassan edustajiston kokouksen hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Työttömyyskassan hallitus esittää, että työttömyyskassan sijoitustoiminnan periaatteisiin kuuluu varojen sijoittaminen mahdollisimman turvallisella, tuottavalla ja nopeasti realisoitavalla tavalla. Sijoitusriskien vähentämiseksi sijoituksia tehdään hajautetusti erilaisiin omaisuusluokkiin, sekä omaisuusluokkien si- t:\ahjo\kotisivut\metalli 2010\liitetiedostot\liittokokous_2016\lk2016_tkassan pöytäkirjat\05_tk.docx
16 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 3 (6) sällä erityyppisiin kohteisiin. Sijoitukset hajautetaan useammalle varainhoitajalle. Sijoitustoiminnan painopisteistä, sijoituskohteista sekä niiden rajoituksista määrätään tarkemmin hallituksen vuosittain vahvistamassa sijoitussuunnitelmassa. Kiitos. Kiitoksia Irenelle esittelystä. Avaan esityksestä keskustelun. Täällä on pyydetty kaksi puheenvuoroa Viktor Kock ja valmistautuu Sari Yliaho. Ole hyvä Viktor. Viktor Kock (Vasa valdistrikt): Hyvät toverit, bästä camrater (ruotsinkielinen puheenvuoro ) Esitän, että työttömyyskassan sijoitustoiminnan periaatteiden käsittävälle esitykselle lisätään seuraava lause kolmanteen kappaleeseen. Sijoitukset tulee ensisijaisesti tehdä kotimaisiin yrityksiin. Tähän en tarvitse perustelua. Kiitos. Kiitoksia. Ja Sari Yliaho ole hyvä. Sari Yliaho (Vasa valdistrikt, Vaasan vaalipiiri): Minä kannatan Viktor Kockin esitystä. Kiitos Kiitoksia, Viktor Kock on jättänyt esityksen työttömyyskassan sijoitustoiminnan periaatteiden kestävälle esittelevälle esitykselle. Lisätään seuraava lause kolmanteen kappaleeseen: Sijoitukset tulee ensisijaisesti tehdä kotimaisiin yrityksiin. Ja Sari Yliaho on kannattanut. Haluaako tähän Irene Niskanen vastata? Irene Niskanen: Joo, kiitos puheenjohtaja. Vastaan tähän, että pääsääntöisesti sijoituskohteet ovat kotimaisia, kiitos. Riittääkö tämä Viktorille? Onko anteeksi haluat kirjan voitko tulla tänne puhumaan, niin se jää myöskin nauhalle. Victor Kock (Vaasan vaalipiiri): Joo, hyvät toverit. Haluaisin edelleen kirjallisesti siihen, että vaikka se pääsääntöisesti on, niin se ei le kirjallisesti missään, että mä haluaisin edelleen sen mun esityksen siihen paperiin laittaa, kiitos. t:\ahjo\kotisivut\metalli 2010\liitetiedostot\liittokokous_2016\lk2016_tkassan pöytäkirjat\05_tk.docx
17 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 4 (6) Kiitoksia Viktor, selvitetään asiaa hetkinen. Kassan johtajan lausunto on, että tämä voidaan lisätä sinne, sopiiko tämä kokousväelle? Kiitoksia, näin ollen näillä edellä mainituilla muutoksilla esitys hyväksyttäneen, hyväksytään. Ja kohta 12. on loppuun käsitelty. Selvitetään, että onko kohdan 13. valiokunnan mietintö valmiina, hetkinen Käsitellään edustajiston kokoukselle tehdyt esitykset Ja siirrymme kohtaan 13. Ennen kuin aloitamme talousvaliokunnan mietinnön käsittelyn, teen seuraavan käsittelyjärjestysesityksen. Valiokunnan puheenjohtaja esittelee mietinnön, päätökset tehdään työttömyyskassan hallituksen esityksen kirjan luvun 13. mukaisessa järjestyksessä otsikkokohta kerrallaan. Esityslistan 13. yleiskeskustelu on käyty ja päätetty, joten puheenvuoropyynnön voi pyytää ja käyttää vain päätökseen. Ottakaa huomioon puheenvuoropyynnössä asiakohta, johon esityksenne kohdistuu. Lisäksi poisto- tai muutosesitykset on tehtävä kirjallisesti. Käsittelyn ja päätöksenteon pohjana on valiokunnan mietintö. Avaan keskustelun käsittelyjärjestyksestä. Keskustelu alkaa. Keskustelu päättyy. Esitys hyväksyttäneen, hyväksytään. Pyydän talousvaliokunnan puheenjohtaja Jarkko Jokista esittelemään talousvaliokunnan mietinnön koskien kokoukselle tehtyjä esityksiä. Ole hyvä Jarkko. Jarkko Jokinen talousvaliokunnan puheenjohtaja: Puheenjohtaja, hyvä kokousväki, Jarkko Jokinen Häme. Vähän meinasi viivästyä, kun oli sellainen aamuinen rapsakka keskustelu yhdestä sanasta, mutta talousvaliokunta esittelee mietinnön näin. Valiokunta on käsitellyt työttömyyskassaa koskevat ammattiosastojen esitykset numerot sekä työttömyyskassan hallituksen niiden johdosta tekemät esitykset edustajiston kokouksen päätökseksi. Valiokunta on ottanut huomioon myös esityslistan kohdassa 13. käydyssä yleiskeskustelussa tehdyt esitykset. Valiokunta tekee esityksensä yksimielisesti. Valiokunta esittää edustajiston kokouksen päätettäväksi seuraavaa. Valiokunnan päätösesitys on oikeanpuoleisessa palstassa. Muutokset hallituksen esitykseen näkyvät tekstissä tummennettuina. Työttömyyskassan jäsenmaksut, esitykset Valiokunta esittää, että edustajiston kokous päättää yhtyä kassan hallituksen päätösesitykseen. Työttömyyskassan toiminta, esitykset Valiokunta esittää, että edustajiston kokous päättää yhtyä kassan hallituksen päätösesitykseen. Työttömyyskassojen yhdistyminen, esitykset Valiokunta esittää, että edustajiston kokous päättää yhtyä kassan hallituksen päätösesitykseen. Puheenjohtaja, tässä mietintö, kiitos t:\ahjo\kotisivut\metalli 2010\liitetiedostot\liittokokous_2016\lk2016_tkassan pöytäkirjat\05_tk.docx
18 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 5 (6) Kiitoksia Jarkolle esittelystä. Päätökset tehdään työttömyyskassan hallituksen esitykset kirjan luvun 13. mukaisessa järjestyksessä. Elikkä puheenvuoropyyntöjä tähän kohtaan ei ole jätetty. Hyväksytään mietintö kokonaisuutena. Totean, että esityslistan kohta 13. on loppuun käsitelty. 15. Todetaan hallituksen aiepäätös sulautumishankkeesta Siirrytään kohtaan 15. Todetaan aiepäätös sulautumishankkeesta. Käsitellään esityslistan kohta 15, hallituksen aiepäätös sulautumishankkeesta, koska kassat fuusioituvat vain, jos liitot fuusioituvat, niin varsinainen päätös on käsitelty liittokokouksen kohdassa 10. Fuusiohankkeen esittelee kassan johtaja Irene Niskanen, ole hyvä Irene. Irene Niskanen: Kiitos puheenjohtaja. Puheenjohtajat, hyvät kassan kokouksen edustajat. Sunnuntaina liittokokouksen puolella esiteltiin liittofuusiohanketta ja esittelen asian nyt työttömyyskassojen osalta. Teille on jaettu esittelypuheenvuoron liitteeksi kaavio, josta ilmenee työttömyyskassojen sulautumisen vaiheet. Esitetään edustajiston kokoukselle tiedoksi, että työttömyyskassan hallitus on tehnyt helmikuussa aiepäätöksen valmistella sulautumishanketta Metallityöväen työttömyyskassan osalta. Sulautuvat kassat ovat Metallityöväen, Paperityöväen, puualojen ja teollisuusalojen työttömyyskassat. Kassojen yhdistyminen on tarkoitus toteuttaa siten, että uusi kassa perustetaan Metallityöväen työttömyyskassan Y-tunnukselle ja alustavien suunnitelmien mukaan uusi kassa aloittaisi toimintansa vuoden 2018 alusta. Em. työttömyyskassat sulautuvat vain, jos niiden taustajärjestöt eli Metallityöväen Liitto, Paperiliitto, Puuliitto ja Teollisuusalojen ammattiliitto yhdistyvät. Hallituksen tämän kevään aiepäätöksen jälkeen sulautuvat kassat ovat aloittaneet sulautumista koskevat valmistelut sekä osallistuneet liittojen yhdistymishanketta koskeviin työryhmiin. Tämän vuoden puolella kassat valmistelevat sulautumissopimuksen, joka on hyväksyttävä kaikkien kassojen edustajistojen kokouksissa vuoden päästä keväällä. Sulautumissopimuksessa on oltava liitteenä ainakin väliaikaista hallintoa koskeva siirtymäsäännös, määrittely tulevasta hallintorakenteesta, hallituksen selostus mm. sulautumisen vaikutuksista, tilintarkastajien lausunto, sekä sulautumisesta aiheutuvat sääntöjen muutokset. Sulautumishankkeen eteneminen edellyttää ylimääräisen edustajiston kokouksen koollekutsumista siis ensi keväänä, jos edustajiston kokous tuolloin päättää, että sulautuminen toteutetaan, niin samalla kokous päättää myös sulautumissopimuksen ja liitteiden sisällöstä sekä uuden kassan säännöistä ja tulevasta hallintorakenteesta. Edustajiston kokouksen tehtyä päätökset sulautumisesta kassat hakevat finanssivalvonnalta sulautumislupaa, merkintää kassarekisteriin ja vahvistusta sääntömuutoksille. Kun näihin on saatu luvat ja vahvistukset voi kassa aloittaa toimintansa vuoden 2018 alussa. ensimmäisen sulautuneen kassan edustajiston kokous pidetään heti tuolloin vuoden 2018 alussa ja silloin valitaan kassalle uusi hallitus ja valtuusto. Fuusioituvassa kassassa tulisi olemaan jäseniä nykyisillä jäsenmäärillä yhteensä noin lähes Etuuden saajia tulisi tämän hetken tilanteen mukaan olemaan noin ja etuuksia maksettaisiin noin 450 miljoonaa euroa vuodessa. Tasoitusrahaston määrä on kassoissa keskimäärin 200 viime vuoden tilinpäätöstiedoilla. Henkilökunnan määrä tulisi olemaan uudessa kassassa noin 130. Tässä lyhyesti kassojen hankkeen aikataulu, kiitos. t:\ahjo\kotisivut\metalli 2010\liitetiedostot\liittokokous_2016\lk2016_tkassan pöytäkirjat\05_tk.docx
Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.
4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä
ENSIMMÄINEN KOKOUSPÄIVÄ 22. TOUKOKUUTA
Sisällysluettelo ENSIMMÄINEN KOKOUSPÄIVÄ 22. TOUKOKUUTA 2016... 2 1. Kokouksen avaus... 2 2. Päätösvaltaisuus (hallituksen esitys)... 2 3. Kokousvirkailijoiden valinta (hallituksen esitys)... 3 4. Päätetään
Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset
Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset Fivan 4.8.17 vahvistamat säännöt: 2 JÄSENYYDEN EHDOT Kassan jäseneksi pääsee jokainen työttömyysturvalain soveltamisalaan kuuluva ja työ- tai virkasuhteessa oleva
Teollisuuden työttömyyskassan säännöt alkaen Ylimääräinen edustajiston kokous Finanssivalvonta
1 LUKU TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA 1 Työttömyyskassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus Työttömyyskassan nimi on Teollisuuden työttömyyskassa ja sen kotipaikka on Helsinki. Jäljempänä näissä säännöissä
Esitys ja sen tausta-aineisto Teollisuuden työttömyyskassaksi Tiivistelmä
Esitys ja sen tausta-aineisto Teollisuuden työttömyyskassaksi Tiivistelmä Sulautumishankkeen tausta ja valmistelu Metallityöväen, Paperityöväen, Puualojen ja Teollisuusalojen työttömyyskassojen hallitukset
TEOLLISUUDEN TYÖTTÖMYYSKASSA
METALLI TEAM PUU TEOLLISUUDEN TYÖTTÖMYYSKASSA Esitys ja sen tausta-aineisto Teollisuuden työttömyyskassaksi TIIVISTELMÄ Esitys ja sen tausta-aineisto Teollisuuden työttömyyskassaksi Tiivistelmä Sulautumishankkeen
Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.
JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan
infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015
infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015 Finanssivalvonta, 5.7.2016 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa, 11.8.2016 Työttömyysvakuutusrahasto,
SISÄLTÖ. METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT 1(11) Työttömyyskassan edustajisto
METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT 1(11) SISÄLTÖ I LUKU... 3 TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA... 3 1 Työttömyyskassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus... 3 II LUKU... 3 JÄSENYYS...
JOULUKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
JOULUKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Joulukuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli
SYYSKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
SYYSKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Syyskuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli
LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
LOKAKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Lokakuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli
Työttömyysturvan muutokset 2017
Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden
Kassan nimi on JATTK-työttömyyskassa ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
JATTK-TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT I LUKU KASSAN TOIMIALA 1 KASSAN NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE JA TARKOITUS II LUKU JÄSENYYS 2 JÄSENYYDEN EHDOT 3 KASSASTA EROAMINEN Kassan nimi on JATTK-työttömyyskassa
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA
JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA
Säännöt on hyväksytty Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassan 20. edustajiston kokouksessa Jyväskylässä
1 Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassa SÄÄNNÖT Säännöt on hyväksytty Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassan 20. edustajiston kokouksessa Jyväskylässä 20.5.2017. I LUKU TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA
Teollisuusalojen työttömyyskassa TEAM SÄÄNNÖT sivu 1 (8) Projektihallitus 1.4.2009
Teollisuusalojen työttömyyskassa TEAM SÄÄNNÖT sivu 1 (8) 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Yleistä... 2 2 LUKU TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS... 2 2 Jäsenyys... 2 3 Jäsenyyden hakeminen... 2 4 Jäsenyyden alkaminen...
Teollisuusalojen työttömyyskassa TEAM SÄÄNNÖT sivu 1 (9)
Teollisuusalojen työttömyyskassa TEAM SÄÄNNÖT sivu 1 (9) 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Yleistä... 2 2 LUKU TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS... 2 2 Jäsenyys... 2 3 Jäsenyyden hakeminen... 2 4 Jäsenyyden alkaminen...
Kassan nimi on Vakuutusväen Työttömyyskassa ja sen kotipaikka on Helsinki.
VAKUUTUSVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT I LUKU KASSAN TOIMIALA 1 KASSAN NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE JA TARKOITUS Kassan nimi on Vakuutusväen Työttömyyskassa ja sen kotipaikka on Helsinki. Kassan toiminta-alueena
HUHTIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
HUHTIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Huhtikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216
Työttömyyskassa Statia. Säännöt
Työttömyyskassa Statia Säännöt 1 (9) TYÖTTÖMYYSKASSA STATIAN SÄÄNNÖT I LUKU KASSAN TOIMIALA 1 KASSAN NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE JA TARKOITUS Kassan nimi on Työttömyyskassa Statia ja sen kotipaikka
Kassan nimi on Posti- ja logistiikka-alan työttömyyskassa, josta käytetään jäljempänä näissä säännöissä nimitystä kassa.
TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT I LUKU KASSAN TOIMIALA 1 Kassan nimi, kotipaikka ja tarkoitus Kassan nimi on Posti- ja logistiikka-alan työttömyyskassa, josta käytetään jäljempänä näissä säännöissä nimitystä
TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT
TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU II LUKU III LUKU IV LUKU KASSAN TOIMIALA 1 Kassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus 3 JÄSENYYS 2 Jäsenyyden ehdot 3 3 Jäsenyyden hakeminen
TAMMIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA
TAMMIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Tammikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 215
PUUALOJEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT
1(11) PUUALOJEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT 1.1.2015 alkaen 2(11) Sisällysluettelo PUUALOJEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT... 3 I LUKU... 3 TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA... 3 1 Työttömyyskassan nimi, kotipaikka ja
PALVELUALOJEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT
1 PALVELUALOJEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT 1 LUKU KASSAN TOIMIALA 1 Kassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja pöytäkirjakieli Kassan nimi on Palvelualojen työttömyyskassa, ruotsiksi Servicebranschernas arbetslöshetskassa.
Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat
TILASTOKATSAUS 5/219 Lisätietoja: 11.3.219 Sami Tuori, puh. 2 634 1887, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyyden perusturvan menot vuonna 218 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat Työttömyysturvan
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2016. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2017. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2018. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:
Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään
Työttömyyskassan nimi on Kuljetusalan Työttömyyskassa ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
KULJETUSALAN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT I LUKU TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA 1 Työttömyyskassan nimi, kotipaikka, toimiala-alue ja tarkoitus Työttömyyskassan nimi on Kuljetusalan Työttömyyskassa ja sen kotipaikka
Osuuskunnat ja ansioturva
Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän
Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007.
HAKEMUS PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSELLE Pyydämme, että Patentti- ja rekisterihallitus myöntäisi luvan NNsäätiö nimisen säätiön perustamiseen ja vahvistaisi säätiön säännöt. Helsingissä 6. päivänä syyskuuta
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.
ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.
PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus
Kassan nimi on Lakimiesten työttömyyskassa ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Jäljempänä näissä säännöissä sitä kutsutaan kassaksi.
Säännöt Lakimiesten työttömyyskassa LAKIMIESTEN TYÖTTÖMYYSKASSA I Luku KASSAN TOIMIALA 1 Kassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus Kassan nimi on Lakimiesten työttömyyskassa ja sen kotipaikka
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa
HE 189/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä
Vakuuttava työttömyyskassa YLEINEN TYÖTTÖMYYSKASSA YTK:N SÄÄNNÖT. Finanssivalvonnan 4.2.2013 vahvistamat
Vakuuttava työttömyyskassa YLEINEN TYÖTTÖMYYSKASSA YTK:N SÄÄNNÖT Finanssivalvonnan 4.2.2013 vahvistamat I TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA 1 Työttömyyskassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus Työttömyyskassan
Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015
TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2015. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen
Työttömyyskassan nimi on Kuljetusalan Työttömyyskassa ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
KULJETUSALAN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT I LUKU TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA 1 Työttömyyskassan nimi, kotipaikka, toimiala-alue ja tarkoitus Työttömyyskassan nimi on Kuljetusalan Työttömyyskassa ja sen kotipaikka
HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 222/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sovitellun
Säännöt. Lakimiesten työttömyyskassa
Säännöt Lakimiesten työttömyyskassa Säännöt Lakimiesten työttömyyskassa 2 LAKIMIESTEN TYÖTTÖMYYSKASSA KASSAN TOIMIALA I Luku 1 Kassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus Kassan nimi on Lakimiesten
1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto
Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)
TERVEYDENHUOLTOALAN TYÖTTÖMYYSKASSA 1 / 8. T Y Ö T T Ö M Y Y S K A S S A N S Ä Ä N N Ö T Hyväksytty kassan varsinaisessa kokouksessa 11.6.
TERVEYDENHUOLTOALAN TYÖTTÖMYYSKASSA 1 / 8 T Y Ö T T Ö M Y Y S K A S S A N S Ä Ä N N Ö T Hyväksytty kassan varsinaisessa kokouksessa 11.6.2009 I LUKU KASSAN TOIMIALA 1 KASSAN NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY
Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE JÄSENYYS Varmista, että Sinulla ei ole maksamattomia jäsenmaksuja. Jos olet itse maksanut jäsenmaksusi, liitä hakemukseesi kopio viimeisestä maksutositteesta. Maksamattomat jäsenmaksut
Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.
PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu
1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.
LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin
ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN
Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.
YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan
SÄHKÖALOJEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT
SÄHKÖALOJEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT Hyväksytty Työttömyyskassan edustajiston kokouksessa 11. 12.11.2011 Hyväksytty Finanssivalvonnassa 2.1.2012 SÄHKÖALOJEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT I LUKU KASSAN TOIMIALA
Sisältö. Teollisuusalojen työttömyyskassa Edustajiston kokous 3. 5.6.2015
Sisältö 1 LUKU TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA... 3 1 Yleistä... 3 2 LUKU TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS... 3 2 Jäsenyys... 3 3 Jäsenyyden hakeminen... 3 4 Jäsenyyden alkaminen... 4 5 Jäsenmaksut... 4 6 Jäsenmaksujen
1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
Työttömyyskassa Statian uudet säännöt hyväksyttiin Finanssivalvonnassa.
ASIAMIESPIIREILLE Työttömyyskassa Statian hallintoelimet Työttömyyskassa Statian uudet säännöt hyväksyttiin 2.7.2014 Finanssivalvonnassa. Uusien sääntöjen mukaan kassan hallintoelimet ovat kassan edustajisto
MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.
MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan
TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT
TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT O i k e u s m i n i s t e r i ö n päätös hakemukseen, jossa Turun Yliopisto niminen säätiö on sen valtuuskunnan kokouksissa 14 päivänä joulukuuta 1973 ja 25 päivänä helmikuuta
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Muutosturvainfo PIONR
Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin
ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA
TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA STRATEGIA
METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA STRATEGIA 2013 STRATEGIA Sisällys Metallityöväen työttömyyskassa... 2 Työttömyyskassan hallinto... 2 Edustajisto... 2 Valtuusto... 2 Hallitus... 3 Työttömyyskassan organisaatio
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015
JHL Sääntötiivistelmä 2015 1 (9 ) LIITON SÄÄNNÖT 2 Liiton tarkoitus 1. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry toimii edunvalvonta- ja painostusjärjestönä sekä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.
VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti.
Kh 5.5.2014 91 liite 3 VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT (28.11.2013 ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. 3 Säätiön tarkoituksena on edistää Vihdin
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo
TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa 4 kk ajan ei vielä tutkita pää- tai sivutoimisuutta Kun aloittaa
Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)
KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen
VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä
ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.
ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on
Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014
Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014 Jäsenyysedellytys Palkansaajan jäsenyysehdon pituus lyheni 34 viikosta 26 viikkoon Uutta lyhyempää jäsenyysehtoa sovelletaan, kun henkilö on 29.12.2013 jälkeen ollut yhden
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
1(8) Edellä mainitut ehdotukset yhtiöjärjestysmuutoksiksi selityksineen on kuvattu tarkemmin jäljempänä olevassa taulukossa.
1(8) Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon hallitus ehdottaa 23.4.2018 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että se päättäisi tehdä yhtiön yhtiöjärjestykseen seuraavat muutokset: Hallituksen ja hallintoneuvoston
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen
Työttömyysturvan muutokset Pääluottamusmiestapaaminen 14.10.2016 Lakimuutokset Osa ehdotuksista on jo valiokuntakäsittelyssä ja ovat olleet tiedossa jo keväästä 2016 SEN LISÄKSI: Hallituksen kokoama työllisyystyöryhmä
RAAMISOPIMUKSEN TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET
RAAMISOPIMUKSEN TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET LYHENNETTY TYÖVIIKKO Määräaikainen laki ajalla 4.1.2010-31.12.2011, vakinaistetaan 1.1.2012 alkaen 2 Lyhennetylle työviikolle lomautetulle maksetaan täysi päiväraha
1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.
1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160
SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen
Työttömyyskassa Statian sääntöjen mukaan kassan hallintoelimet ovat kassan edustajisto ja hallitus.
ASIAMIESPIIREILLE Työttömyyskassa Statian hallintoelimet Työttömyyskassa Statian sääntöjen mukaan kassan hallintoelimet ovat kassan edustajisto ja hallitus. Kassan ylintä päätäntävaltaa käyttää kassan
1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala
Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka