Esseeohje. Uskontotieteen laitos
|
|
- Veikko Ketonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Esseeohje Uskontotieteen laitos
2 Essee Opintojakson tai luentokurssin voi tavallisen tentin, luentokuulustelun tai luentopäiväkirjan sijasta suorittaa myös kirjoittamalla esseen. Tästä tulee kuitenkin sopia erikseen tentaattorin tai luennoitsijan kanssa. Syventävät opinnot suositellaan suoritettavan esseillä ja sama pätee myös osaan aineopintojen luentokursseja. esseen luonne Esseekirjoituksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan kykyä ymmärtää ja omaksua lukemaansa (ja luennolla kuulemaansa) tietoa. Esseessä opiskelija soveltaa tietojansa tuottamalla jäsennellyn kirjoitelman valitsemastaan näkökulmasta. Aiheen tulee olla selkeästi rajattu samoin asianesittelyn, ongelmanasettelun sekä johtopäätösten. Essee ei siis ole tiivistelmä eikä kopioitu teksti vaan opiskelijan tulee kirjoitelmassaan osoittaa kykyä itsenäiseen ajatteluun. Kirjoittajan tulee myös pyrkiä objektiivisuuteen ja asialliseen tyyliin, mikä ei kuitenkaan tarkoita näkökulman, omien mielipiteiden tai persoonallisuuden puuttumista. Vaikeaselkoinen teksti tai runsas sivistyssanojen käyttö ei ole ansio, vaan selkeä ja ymmärrettävä teksti antaa lukijalle kuvan kirjoittajan kyvystä ilmaista ajatuksiaan. Essee on kuitenkin tieteellisen tekstintuottamisen harjoitus ja siksi sen tarkoitus ei ole viihdyttää tai olla saarna. korvaavuus Nyrkkisääntönä on, että viisi sivua tekstiä vastaa yhtä opintoviikkoa (10 sivua =2ov, 15 sivua =3ov jne). Asiasta on kuitenkin hyvä sopia etukäteen esseen vastaanottajan kanssa, sillä myös lähdemateriaalin määrä vaikuttaa opintoviikkomäärään. Tärkeintä on tietenkin kirjoitelman sisältö. lähteet Käytä lähteinä laitoksen tutkintovaatimuksiin kuuluvia kirjoja ja mikäli epäilet kirjallisuuden tieteellistä tasoa, sovi asiasta esseen vastaanottajan kanssa. Syventävien opintojen kirjaluettelo on saatavissa laitokselta. Hanki kirjallisuutta ensisijaisesti yliopiston kirjastoista. Lukion oppikirjat eivät sovellu yliopistotason kirjoitelmien lähteiksi. jäsennys Esseen alkuun kirjoitetaan johdanto, jossa esitellään taustaa ja johdatetaan lukija aiheeseen. Tämän tarkoituksena on herättää lukijan mielenkiinto ja antaa tietoa tulevasta. Älä kuitenkaan kerro kaikkea heti alussa, jotta lukijan mielenkiinto säilyy loppuun asti. Johdannon jälkeen alkavat pääluvut, joissa aihetta varsinaisesti käsitellään. Etene asiasta toiseen loogisesti asiakokonaisuus kerrallaan. Kirjoita niin kuin kertoisit asiasta jollekin.
3 Jäsennelty teksti on selkein hyvän kirjoittajan tuntomerkki. Ranskalaiset viivat eivät kuulu esseeseen. Loppulukuun kirjoitetaan tiivistelmänomainen yhteenveto edellä olevasta tekstistä. Sen tarkoituksena on sulkea johdannossa aloitettu ympyrä ja muodostaa kirjoitelmasta mielekäs kokonaisuus. Kokoavan katsauksen lisäksi esitetään johtopäätöksiä ja pohditaan niiden merkitystä laajemmin, esimerkiksi tutkimuksen tulevaisuuden kannalta. Tässä kohtaa on mahdollista myös yrittää sitoa ilmiötä lähemmäksi lukijan arkea. Muista, että esseesi on osa uskontotieteellistä keskustelua, joten on oleellista, että myös käsittelet aihettasi ja ongelmaasi tämän tieteenalan kannalta. Hyvä loppuluku on yhtä tärkeä osa esseen antamaa vaikutelma kuin johdantokin. Lattea päätös pilaa helposti vaikuttavankin tekstin. Älä siis lopeta panostusta heti viimeisen pääluvun jälkeen vaan muista, että tekstin huipennus on hyvä sijoittaa loppuun. tekniset seikat Essee kirjoitetaan tekstinkäsittelyohjelmalla 1½ rivivälillä, pistekokona 12, kirjaintyyppiä Times New Roman. kansilehti Kansilehdestä ilmenee esseen otsikko sekä opiskelijan nimi, opiskelijanumero, opintojaksokoodi (esim. Kut252 tai Usk310) ja opintoviikkomäärä. Ohessa malli kansilehden tekoon. sisällysluettelo Pitkään esseeseen on hyvä tehdä numeroitu sisällysluettelo, joka seuraa kansilehteä ja josta lukija saa käsityksen kirjoitelman sisällöstä, lukujaosta sekä käsittelyjärjestyksestä. otsikointi Otsikon tulee antaa lukijalle käsitys siitä, mitä käsillä oleva essee tai luku koskee. Hyvä otsikko on lyhyt, mutta ytimekäs. Tekstin tulee silti olla itsenäinen niin, että se on ymmärrettävä ja johdonmukainen myös ilman otsikkoa. viitteet Koska essee rakentuu eri kirjallisuuslähteiden pohjalle, on lukijalle osoitettava selvästi, mikä ajatus tai lainaus on peräisin keneltäkin. Tässä apuna käytetään tekstiviitteitä, joista käy ilmi kirjoittajan sukunimi, vuosiluku ja sivunumerot, joihin viitataan. Eri teokset erotetaan puolipisteellä. Jos lisäksi viitataan katsomaan myös muita teoksia, viite erotetaan pisteellä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää alaviitteitä, joissa voi antaa edellisten tietojen lisäksi myös taustatietoa, joka itse tekstissä katkaisisi ajatuksen kulun. Niissä voidaan käydä myös keskustelua tutkijoiden kanssa, eli ottaa kantaa muiden väitteisiin. Tekstinkäsittelynohjelmat numeroivat alaviitteet automaattisesti. Muista tekstiviitteen oikea paikka: kun viitataan vain yhteen virkkeeseen, viite tulee ennen pistettä. Jos viitataan useampaan virkkeeseen tai koko kappaleeseen, viitteen paikka on pisteen jälkeen. Tekstiviite-esimerkkejä:
4 (Boyer 1987, ) (ks. Heikkinen 1987, 97-98; Kuusi 1980, 41). Alaviite-esimerkkejä: 1 Jeesus-kuvista länsimaisessa kulttuurissa ks. Pyysiäinen & Harjula Tommi Hoikkala on julkaissut artikkelin Teun A. van Dijkin diskurssianalyysi. En pyri millään tavoin kilpailemaan Hoikkalan ansiokkaan artikkelin kanssa, vaan pidän omaa artikkeliani lähinnä Hoikkalan artikkelin täydennyksenä ja aihetta eri aspektista lähestyvänä. 1 Olen muodostanut termin muiden mielien teoria soveltamalla Thomas Nagelin käsitteistöä (Nagel 1995). kirjallisuusluettelo Esseen loppuun ennen mahdollisia liitteitä tehdään luettelo kaikesta kirjallisuudesta, johon tekstissä on viitattu. Kirjallisuusluettelosta lukija löytää viitteessä mainitun kirjoittajan ja teoksen aakkosjärjestyksessä. Kirjallisuuden merkitsemistapoja on monia, mutta oleellista on noudattaa valitsemaansa linjaa. Alla aikakausikirja Temenoksen käyttämä malli, joka on vakiintunut myös uskontotieteen laitoksella: Otto, Rudolf 1973 The Idea of the Holy. Jacques Waardenburg (ed.), Classical Approaches to the Study of Religion: Aims, Methods and Theories of Research; s The Hague: Mounton. (Religion and Reason, 3) Sakaranaho, Tuula 1998 The Complex Other: A Rhetorical Approach to Women, Islam, and Ideologies in Turkey. Helsinki: Helsingin yliopisto, Uskontotieteen laitos. (Uskontotiede, 3) Siikala, Anna-Leena 1994 Suomalainen shamanismi: Mielikuvien historiaa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. (Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia, 565) Internetistä hankitut lähteet tulee merkitä lähdeluetteloon siinä missä tavallinenkin kirjallisuus. Aiheellista on merkitä kirjoittaja, päiväys, lähteen nimi, dokumentin tyyppi ja julkaisutiedot sekä se milloin se on luettu. Esimerkkejä: Suomi-Unkari Seura. Ei päiväystä. Unkarin historian tärkeät vuosiluvut. [WWWdokumentti]. Tampereen yliopisto < (Luettu ). Proctor, Charles Energy Conversion: Internal-combustion engines, Encyclopaedia Britannica Online. [Maksullinen WWW-dokumentti]. < Articles&hits=10&context=all&ParagraphType=1&indexremove=off#4UHIM>. (Luettu ). WWW-osoitteiden viittaamisohjeisiin saatiin tietoa seuraavasta lähteestä: Lehtonen, Kari. 1997, muutettu Internet-lähteisiin viittaaminen. [WWWdokumentti]. <
5 Pähkinänkuoressa: Esseen rakenne 1. Kansilehti 2. sisällysluettelo 3. johdanto 4. pääluvut 5. Loppuluku 6. Kirjallisuusluettelo 7. Liitteet Arvosteluun vaikuttavat seikat a Asiasisältö b Johdonmukaisuus c Omien ajatusten esittäminen ja niiden perusteleminen d Oikeinkirjoitus ja luettavuus muista myös - Jos kirjoittamisen aloittaminen tuntuu hankalalta, kuvittele, että kirjoitat vaikka opiskelukaverillesi. Näin vastaanottaja saa kasvot ja tekstin kehittely tuntuu luontevalta. - Esseessä on pyrittävä asialliseen tyyliin. Vältä passiivi-ilmauksia ja konditionaalia. Annat vakuuttavan kuvan itsestäsi, jos esität näkökulmasi ja mielipiteesi yksikön ensimmäisessä persoonassa. - Yritä osoittaa, että olet ymmärtänyt lähteidesi kirjoittajan käyttämät termit ja käsitteet. Muista, että kukaan tekstintuottaja ei ole kritiikin yläpuolella, joten pohdi kirjailijan motiiveja, taustaa ja uskalla olla myös eri mieltä! - Essee on myös näyte äidinkielen taidoistasi. Vaali suomen /ruotsin kieltä sen sijaan, että viljelet vierasperäisiä ilmauksia. Runsaan sanavaraston hallinta antaa pontta ajatuksillesi ja vakuuttavamman vaikutelman. - Älä kirjoita koko tekstiä yhdellä istumalla. Mieti, pohdiskele ja sulattele tietoa ja tuota kirjoitelma prosessina. Älä arastele korjata ja muokata tekstiäsi. Aluksi on hyvä tehdä työversio sisällysluettelosta. Listaa siihen etenemisjärjestyksessä ne asiat, joita aiot käsitellä. Voit toki kirjoittaa kappaleet muussa kuin lopullisessa järjestyksessä, mutta sisällysluettelosta on apua kirjoitelman suunnittelussa ja jäsentelyssä. Sen avulla selkeytät omaa ajatteluasi ja huomaat mahdolliset puutteet aiheesi tarkastelussa. - Liika toistaminen saa lukijan herpaantumaan, siksi on parempi pitää lukija otteessa selkeällä ja ytimekkäällä tyylillä. Lavertelu ei ole kuitenkaan sama kuin väitteiden laaja perusteleminen eri näkökulmista käsin, mikä taas on suotavaa.
6 - Essee sopii mainiosti pohdiskeluun, mutta muista, että se ei ole kuitenkaan kaunokirjallinen teos. - Hyvän kirjoitustaidon hankkiminen vaati harjoitusta älä siis turhaudu, jos kirjoittaminen ei luista heti ensimmäisellä kerralla. - Keskustele esseen vastaanottajan kanssa tekstisi heikkouksista ja vahvuuksista, kun haet työsi takaisin laitokselta. PROSEMINAARITYÖHÖN on omat ohjeensa, jotka annetaan proseminaarin alussa.
Essee. Uskontotiede: esseen luonne. korvaavuus. lähteet. jäsennys
Uskontotiede: Essee Perusopintoja lukuun ottamatta uskontotieteen opinnot suoritetaan luentojen ja lukupiirien ohella kirjoittamalla esseitä. Esseenkirjoittamisen tavoitteena on harjaannuttaa opiskelijaa
Uskontotiede: Essee. esseen luonne. korvaavuus. lähteet
1 Uskontotiede: Essee Uskontotieteen opinnot suoritetaan luentojen ja lukupiirien ohella paljolti kirjoittamalla esseitä. Esseenkirjoittamisen tavoitteena on harjaannuttaa opiskelijaa tieteellisessä kirjoittamisessa
Esseeohje Tarkoitus Rakenne
Teologinen tiedekunta 24.10.2017 Yleiset esseeohjeet 2017 Opettaja tarkentaa tarvittaessa esim. kirjallisuutta ja mahdollisia lähteitä koskevaa ohjeistusta Esseeohje Tarkoitus Akateeminen essee on tieteellisen
Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.
KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan
Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi
Tutkielman kirjoittaminen Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Jaana Ristimäki YH7 Global Citizenship Espoon yhteislyseon lukio 2014 Sisällysluettelo 1 Tutkielman aloittaminen ja disposition laatiminen
Esseeohje Tarkoitus Rakenne
Teologinen tiedekunta 24.10.2017 (päivitetty 8.4.2019) Yleiset esseeohjeet 2017 Opettaja tarkentaa tarvittaessa esim. kirjallisuutta ja mahdollisia lähteitä koskevaa ohjeistusta Esseeohje Tarkoitus Akateeminen
Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi)
Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi) Copyright 2004 2010, Kielijelppi Palvelun tekijänoikeuksia suojaa Creative Commons -lisenssi Lähdeviitteiden merkitsemiseksi on olemassa useita tapoja. Viitteet voidaan
ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE
ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ERITASOISTEN SUORITUSTEN TUNTOMERKKEJÄ o pistettä vastaus ei täytä tehtävänantoa vastaus osoittaa, että kokelas ei ole ymmärtänyt lukemaansa vastauksessa ei ole tehtävän edellyttämiä
Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen
Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011, 17.12.2012 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja:
Ohje tutkielman tekemiseen
Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen
Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet. 27.10.2009 Päivi Hänninen
Kouvolan iltalukio Tutkielmakäytänteet Tutkielman osat 1. Kansilehti 2. (Tiivistelmä) 3. Sisällysluettelo 4. Käsittelyosa 5. Lähdeluettelo 6. Liitteet Sisällysluettelo Tutkielman luvut ja sivut numeroidaan.
Matematiikan kirjoittamisesta
Matematiikan kirjoittamisesta Asiasisältö Tärkeintä kaikessa on, että kaiken minkä kirjoitat, niin myös itse ymmärrät. Toisin sanoen asiasisällön on vastattava lukijan pohjatietoja. Tekstin täytyy olla
Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto
Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutki 2 12.3.2014 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus tieteellisen raportin
LuK/TkK-seminaari TKT/DI. Syksy 2008
LuK/TkK-seminaari TKT/DI Syksy 2008 Tutkielman aiheen valinta Keskeinen onnistumiseen vaikuttava tekijä Aihe kannattaa valita sellaiselta alueelta, joka on ainakin osittain entuudestaan tuttu ja mielenkiintoiselta
1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET
Tutkielman teko-ohjeet, Rautavaaran lukio 2016 1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET 1.1 Aiheen valinta 1.2 Tutustuminen Kokoa, mitä tiedät ennestään ( piirrä, kirjoita... ) Listaa ylös kysymyksiä aiheesta Lue aiheesta
AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008
AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista
Tietotekniikan opintojen aktivointi
Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille
Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti
Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Ryhmä 3, kevät 2013 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Referaatti
Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen
Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja: HELSINGIN
TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20
Etunimi Sukunimi fonttikoko 16 Ryhmätunnus TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20 Tehtävätyyppi Koulutusohjelma fonttikoko 16 Elokuu 2010 SISÄLTÖ
Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli
Teemu Kerola Tieteellisen kirjoittamisen kurssi Ryhmä 4, kevät 2010 http://www.cs.helsinki.fi/u/arytkone/tiki/sisalto.html Referaatti Aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen 1 Referaatti
Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä
Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Kesäkandidaattiseminaari 2016 Tekstipaja 27.6.2016 Aalto-yliopisto/TKK, Tiina Airaksinen Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla
Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto, Fysiikan laitos, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 17.3.2017 FYSA291&XYHM004 luentokalvosarja 6 1 Oppimistavoitteet
Sofi Oksanen: Puhdistus
Sofi Oksanen: Puhdistus Oma nimi ja luokka Koulun nimi Työn valmistumispäivämäärä Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Kirjailijan esittely 4 3. Lukupäiväkirja 5 4. Teoksen esittely 6 4.1. Juoni, aihe ja
Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki)
Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Tavoitteet Tiedonhaku
Kandidaatintutkielma BioMediTech. Kandidaatintutkielman sisältö. Kandidaatintutkielman rakenne
Kandidaatintutkielma BioMediTech Luonnontieteiden kandidaatin tutkintoa varten on suoritettava pääaineesta kandidaatintutkielma ja siihen liittyvä kypsyysnäyte. Kandidaatintutkielman tavoitteena on, että
Tietotekniikan kandidaattiseminaari
Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö
Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto
Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutki 2 30.10.2013 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta
Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä
Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.
Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen
0 Nopeaa silmäilyä: Pääotsikot, kuvat, kuvatekstit, väliotsikot, linkit, luettelot, korostukset. 0 Hitaampaa kuin paperilla olevan tekstin lukeminen 0 F-tyyppinen lukeminen Verkkolukeminen Verkkokirjoittaminen
Työn osat 5-9 muodostavat varsinaisen sisällön.
5 Projektityö onkin hyvä suunnitella siten, että työ on mielekkäästi jaettavissa osiin kandidaatintöiden kirjoittamista ajatellen. Projektityön yhteydessä tehtävien kandidaatintöiden arvostelua ja muotoseikkoja
Tutkielmaohje. (tiivistelmä tiedekunnan ohjeista, taloustieteeseen sopeutettuna) Tekstin oikea reuna pitää tasata, ja samalla on käytettävä tavutusta.
1. Tutkielman ulkoasu Tutkielman ulkoasu Tutkielmaohje (tiivistelmä tiedekunnan ohjeista, taloustieteeseen sopeutettuna) Hyvä pistekoko tutkielmassa on 12. Rivivälin tulee olla 1,5. Tekstin oikea reuna
Yleistä tarinointia gradusta
Yleistä tarinointia gradusta Juha Taina Pro gradu seminaariesitelmä 21.1.2008 Yleistä tarinointia gradusta 1 1. Johdanto Pro gradu tutkielma (tästä eteenpäin vain tutkielma ) on ennen kaikkea opinnäyte.
EKK 223 Uuden testamentin sosiaalinen maailma. Risto Uro Luentokurssi PR XV
EKK 223 Uuden testamentin sosiaalinen maailma Risto Uro Luentokurssi 15.3-3.5.2011 13-17 PR XV Roomalainen vesijohto Palmyrassa Osaamistavoitteet Vrt. uudet EK263 tavoitteet: Opintojakson suoritettuaan
Opinnäytetyön ulkoasu
Opinnäytetyön ulkoasu Antti Leino Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kielen tutkinto-ohjelma Tutkielmaohje Syyskuu 2012 Tampereen yliopisto Suomen kielen tutkinto-ohjelma
Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet
2019 Siun soten julkaisuja Julkaisuohjeet 2(7) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Toimintaperiaatteet... 3 1.1 Sarjan nimi... 3 1.2 Sarjan sisältö... 3 1.3 Sarjan osat... 3 1.4 Käsikirjoituksen
Harjoituskerta 5. 30.11.2015 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä
Harjoituskerta 5 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä Agenda 1. Tiimitehtävät 2. Artikkelit 3. Ohjeistusta lopputyöhön 4. Ensi viikon luento Falkheimer & Heide (2015) Kolme keskeistä käsitettä
Opiskelutaitoilta 6. ja Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen
Leila Saramäki Itä-Suomen yliopisto/aducate/avoin yliopisto Opiskelutaitoilta 6. ja 22.11.2012 Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen Järjestäjinä: Snellman-kesäyliopisto/Snellman-instituutti Itä-Suomen
TUTKIELMA 5 OP A. Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016
TUTKIELMA 5 OP 402964A Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016 Aikataulu Orientaatiojakso 21.3.-3.4.2016 Opponointijakso 2.5.-29.5.2016 Opintojakso päättyy 29.5.2016 Tutkielman
KOKOELMAN ETUSIVU. rakenne ja laadinta ajatuksia - ehdotuksia. Jussi Murtosaari
KOKOELMAN ETUSIVU rakenne ja laadinta ajatuksia - ehdotuksia Jussi Murtosaari Nordia 2011 Jyväskylä 3.4.2011 KOKOELMAN ETUSIVU kokoelman tärkein sivu KOKOELMAN ETUSIVU kokoelman tärkein sivu kertoo mistä
OHJEITA ESSEEN KIRJOITTAJALLE (Naistutkimus, Jyväskylän yliopisto, 2007)
OHJEITA ESSEEN KIRJOITTAJALLE (Naistutkimus, Jyväskylän yliopisto, 2007) Kirjoittamalla esseen naistutkimuksen opintosuorituksena voit osoittaa perehtyneisyytesi johonkin rajattuun aiheeseen ja sitä käsittelevään
Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi
Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2017 OPINTOJAKSO Luokanopettajakoulutuksen erillisvalinta. Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 4 op Kasvatustieteiden
Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje
Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Tutkintonimike Koulutus Syksy / Kevät 201X Opinnäytetyön aiheen valinnan ja aiheanalyysin hyväksynnän jälkeen tehdään opinnäytetyösuunnitelma.
E-kirjan kirjoittaminen
1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät
Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen
Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin
TEHTÄVÄT LUKION KURSSEIHIN
TEHTÄVÄT LUKION KURSSEIHIN Veijo Fiskaali 2013! 1 KURSSI 1 / UI 1 - HISTORIA Kirjoitusohjeet ja arvostelu Teksti tietokoneella tuotettuna: Riviväli 1,5 Fontti: Times New Roman Fonttikoot: " Pääotsikko
TEKSTILAJEJA, TEKSTIEN PIIRTEITÄ
TEKSTILAJEJA, TEKSTIEN PIIRTEITÄ Kirjoita asiantuntevasti (ARTS) Tiina Airaksinen ESSEE ajatus omilla poluillaan Pohtiva, perusteleva ote Rajattu aihe, valittu näkökulma Lähdetiedon suhteuttamista omaan
klo 14:15 salissa FYS2
Kandi info 2016: Orientaatio LuK työn ja tutkielman tekemiseen keväällä 2017 28.11.2016 klo 14:15 salissa FYS2 28.11.2016 Jussi Maunuksela 1 Infon tarkoituksena on perehdyttää LuK tutkielman suorittamiseen
Kandiaikataulu ja -ohjeita
Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandin tavoitteet Opinto-opas LuK-tutkielma: kirjallinen työ, osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman kohteena olevaan aihepiiriin, kykyä tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisten
Lataa Tieteen lyhyt historia - vai pitkä tie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen - Tuomo Suntola. Lataa
Lataa Tieteen lyhyt historia - vai pitkä tie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen - Tuomo Suntola Lataa Kirjailija: Tuomo Suntola ISBN: 9789526723686 Sivumäärä: 290 Formaatti: PDF Tiedoston koko:
TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö 2013
TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö 2013 Kasvatustieteellisen esseen kirjoittaminen Esseetä voidaan käyttää opintojakson suorittamiseen joko vaihtoehtoisena tai ainoana suoritustapana. Opintojakson
Akateemiset taidot. Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen
Akateemiset taidot Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen Tutustu tekstiin ja pohdi itseksesi Mieti miten teksti on kirjoitettu. Missä kohdissa matemaattinen ilmaisu on hyvää ja missä kohdissa tekstiä
KIRJALLISEN TYÖN OHJEET
KIRJALLISEN TYÖN OHJEET Tiina Tomera, STAP xx Oppimispäiväkirja Hoito- ja huolenpito opettaja : Maija Mietteliäs SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJALLISTEN TÖIDEN RAKENNE JA ULKOASU... 3 2.1 Kansilehti...
On olemassa jotain yleisiä kirjoitusohjeita, joita voit hyödyntää artikkelin kirjoittamisessa:
Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2011 2012 Kehittämistyöstä artikkeliksi 1. Mikä on artikkeli? Artikkeli on jotain asiaa, ilmiötä tai teemaa käsittelevä tutkittuun tai havainnoituun tietoon perustuva
TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1
TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1 1 Perustekstejä Tehtävän tarkoituksena on varmistaa tietty perusosaaminen tekstinkäsittelystä sekä lisäksi tässä tulee mukaan myös hiukkasen suomen kielen oikeinkirjoitustakin.
Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen
Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa
LYHYT OHJEISTUS TUTKIELMAESSEESEEN
Päivi Auno LYHYT OHJEISTUS TUTKIELMAESSEESEEN Kajaanin Ammattikorkeakoulu Ohjaava opettaja Ajankohta Opintojakso SISÄLLYS (esimerkki) 1 JOHDANTO 2 TEORIATAUSTA SISÄLTÖÄ KUVAAVA OTSIKKO 2.1 Alaotsikko 2.2
Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle FYSA291 luentokalvosarja 7 1
Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle. 3.11.2015 FYSA291 luentokalvosarja 7 1 Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Jussi Maunuksela
Joku Muu. Vielä Yksi
Työ N.M Työn nimi Anni Järvenpää Joku Muu Kolmas Jäbä Vielä Yksi 30. joulukuuta 2015 Tiivistelmä Tyrkkää tänne tiivis tiivistelmä tuloksista. L A TEXsaattaa tuntua aluksi hankalalta. Valmiin pohjan käyttäminen
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn
TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE. Sari Tuunanen
TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE Sari Tuunanen 30.4.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Tutkielman ohjeet... 3 2.1 Tutkielman rakenne... 3 2.1.1 Kansilehti... 3 2.1.2 Sisällysluettelo... 3 2.1.3
Verkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius
Verkkokirjoittaminen Anna Perttilä Tarja Chydenius 1 Suosi lyhyttä tekstiä 2 Kenelle kirjoitat 3 Helpota lukijan työtä; lajittele tekstisi 3.1 Otsikot 3.2 Johdanto 3.3 Väliotsikot 3.4 Pääteksti 4 Linkit:
Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä
Oulun yliopisto Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman
Tiedotetta tekemään. Tarja Chydenius Anna Perttilä
Tiedotetta tekemään Tarja Chydenius Anna Perttilä Tiedotetta tekemään 1 Tavoite 2 Kohderyhmä 3 Uutiskriteerejä 4 Sisältö 4.1 Asia 4.2 Sisällönrakenne 4.3 Otsikko 4.4 Sisällön kieli 7 Tiedotteen muoto 7
Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila
Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Nimenhuuto Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen ( muista
PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti
PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi
Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely
1 Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely Pekka Kohti tohtorin tutkintoa 19.4.2017 UniOGS 2 Ensimmäinen versio väitöskirjasta Käytä Acta -kirjoituspohjaa Aloita väitöskirjan / yhteenvedon tekeminen
Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015
MUOTOSEIKKOJA Mitä asetuksia käytän? Tyypillisimpiä fontteja ovat Times New Roman (fonttikoko 12) tai Arial (fonttikoko 11). Käytä riviväliä 1,5, jotta asettelu on selkeä ja teksti on myös tältä osin helppolukuista.
8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset
PKSHP JULKAISUOHJEET SISÄLLYSLUETTELO Toimintaperiaatteet Yleistä Kirjoitusohjeet o 1. Etukansi o 2. Nimiölehti o 3. Tekijämerkintä o 4. Kuvailulehti ja tiivistelmä o 5. Kirjallisuusluettelo ja -viitteet
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA Julkaisuohjeet Koonnut Pirkko Pussinen Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuu 2010 Pohjois-Karjalan
Teemaseminaari on. Historiatieteellisen ajattelutavan tarkastelutavan esittämisen keskustelun perusvalmiuksien harjoittelua
TEEMASEMINAARI Teemaseminaari on Historiatieteellisen ajattelutavan tarkastelutavan esittämisen keskustelun perusvalmiuksien harjoittelua Askel itsenäiseen tekemiseen jatkotutkinnot ja -tutkimukset maisteriseminaari
LÄHDEVIITTEET JA NIIDEN LAATIMINEN
LÄHDEVIITTEET JA NIIDEN LAATIMINEN 23.10.2015 Sari Dhima Lähdevii>eiden laadinta Lähdevii>eiden merkinnät vaihtelevat eri Ceteenalojen, julkaisusarjojen ja aikakauskirjojen välillä. Tärkeintä on käy>ää
OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta P. Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero)
OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 477013P Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero) Nimi (Opiskelijanumero) Johdanto Tähän dokumenttiin kootaan Prosessi-
KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU
KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU Kirjallinen tehtävä Kirjallisen tehtävän laatimisen ohjeet ja mallipohja Jouko Uusitalo Ohje KEMI 2012 2 TIIVISTELMÄ KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU, Koulutusala Tekijä(t):
muistiinpanot ryhmätöiden yhteenvedosta sekä aikaisempien kurssien vastaavia esille tulleita pointteja
18.3.2016 muistiinpanot ryhmätöiden yhteenvedosta sekä aikaisempien kurssien vastaavia esille tulleita pointteja SISÄLLYSLUETTELO Otsikot informatiivisia, suoraan asiaan Eri lukuihin tulokset ja pohdinta
Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki
Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki LÄHDEKRITIIKKI Lähdekritiikki on tiedonlähteiden arviointia. Lähdekritiikillä tarkoitetaan siis sen arvioimista, voiko tiedontuottajaan (siis esimerkiksi kirjan,
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan
Opintokohteen Haku ja Käsittely
Helsingin yliopisto WinOodi Sivu 1/8 Opintokohteen Haku ja Käsittely Opintokohteen käsittely aloitetaan Perustiedot -valikon Opintokohteen käsittely -kohdasta. Olemassa olevan opintokohteen haku: Opintokohteen
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Omppu-diplomivihko 3.-4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen
HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE
HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE SISÄLTÖ 1 HARJOITTELURAPORTIN RAKENNE JA ULKOASU.. 3 1.1 Rakenne. 3 1.2 Ulkoasu 3 2 HARJOITTELUKERTOMUS.. 4
HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE
HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Tekniikan toimiala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE 7/2010 jn SISÄLTÖ 1 HARJOITTELURAPORTIN RAKENNE JA ULKOASU.. 3 1.1 Rakenne. 3 1.2 Ulkoasu 3 2 HARJOITTELUKERTOMUS..
Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo
Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Terveystieteiden laitos PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman
Argumentointi, väitteiden perusteleminen ja vakuuttavuus
KUINKA KIRJOITAN TIETEELLISTÄ TEKSTIÄ? Johdatus tietoliikennetekniikan opiskeluun 7.10.2004 Petra Korhonen / Kielikeskus 1. TIETEELLISEN TEKSTIN SALAT Moni opintojaan aloitteleva ei kompastu oikeakielisyysviidakkoon
Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta
Kandista Pro Gradu tutkielmaan Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandi / gradu Kandidaatintutkielma on ensimmäinen tieteellinen opinnäytetyö,
Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen
Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Miksi Tutkivaa oppimista? Kasvatuspsykologian Dosentti Soveltavan kasvatustieteenlaitos Helsingin yliopisto Tarjolla olevan tietomäärän valtava kasvu Muutoksen nopeutuminen
3. Kuinka monta teemaa kannattaa valita? Voiko itse keksiä teemoja?
ÄI 61 Nir Kirjapäiväkirjan ohjeet 1. Millainen teksti kirjapäiväkirja on? Kirjapäiväkirja tarkastelee lukemiasi teoksen erilaisten teemojen kautta. Teemoja luetellaan näissä ohjeissa tuonnempana. Päiväkirjasta
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään?
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Tutkimussuunnitelma Miten se tehdään? 2016 Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelma on käsikirjoitus, joka kuvaa tutkimuksen olennaisimmat asiat. Sitä seuraamalla tutkija
Kirjoittaminen ja lukeminen
Kirjoittaminen ja lukeminen Miksi ihmeessä? Lukiossa on totuttu vain pienten tekstien kirjoittamiseen Laajemmat kirjoitukset ovat olleet yleensä proosaa. Lukiossa ja aiemmin on totuttu lukemaan Koululaisille
Aino Kääriäinen Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
30.9.2011 Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 1 2 1 Asiakirjojen kirjoittamisesta? Asiakkaiden tekemisten kirjoittamisesta? Työntekijöiden näkemysten kirjoittamisesta? Työskentelyn dokumentoinnista?
Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma
Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa
Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?
Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden
Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten
Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Tämän materiaalipaketin avulla voit käsitellä Nexus-kyselyn teemoja ja tuloksia esimerkiksi hopsryhmässä. Ohje: Tulosta tämä tiedosto yksipuoleisena joko A4-koossa
Osaamistavoitteet. Kasvatustiede 35 op Proseminaari 8 op. Mikä on Proseminaari? Opinnäytetyö. Opettele (1) Opiskelua.
Osaamistavoitteet Kasvatustiede 35 op Proseminaari 8 op Eetu Pikkarainen Kevät 2015 Kurssin käytyään opiskelija: osaa laatia kasvatustieteen alaan kuuluvan tutkimussuunnitelman ja toteuttaa sen käyttämällä
Esityslistojen kirjoituskoulu. Tuuli Aaltio
Esityslistojen kirjoituskoulu Tuuli Aaltio Lähtökohta: Hallintolakiin sisältyvä hyvän kielenkäytön vaatimus: Viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä Avuksi listatekstin lukijalle:
Miten kirjallisuusviitteet ja lähteet esitetään suullisissa, tieteellisissä esityksissä?
Ohjeet opiskelijoille: Miten kirjallisuusviitteet ja lähteet esitetään suullisissa, tieteellisissä esityksissä? Maataloustieteiden laitos 1 Miksi suullisia, tieteellisiä esityksiä ylipäätänsä pidetään?
Millainen on hyvä työhakemus?
TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän
Opas opinnäytteen tekijälle
Opas opinnäytteen tekijälle 2009 2 Sisältö 1 Oppaan käyttäjälle...3 2 Opinnäytteen tekemisen vaiheet ja aikataulutus...4 2.1 Aiheen valinta...4 2.2 Opinnäytteen suunnittelu...4 2.3 Opinnäytteen kokoaminen...5
Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila
Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjaon hienosäätö? Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen