Valtiotieteiden tohtori, 6 vuotta ( ), Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, pääaine sosiologia.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtiotieteiden tohtori, 6 vuotta (2000-2006), Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, pääaine sosiologia."

Transkriptio

1 CURRICULUM VITAE HANNA VILKKA, synt TYÖELÄMÄNTAITONI Ongelmanratkaisukyky, systemaattinen ajattelu ja sisällöntuotanto, tutkimus- ja kehittämismenetelmät, taito oppia uutta, taito tulla toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa, kyky itsenäiseen työskentelyyn, taitava tiiminrakentaja ja toisten oppimisen tukija (opetus-, koulutus- ja ohjaustaitojani on kiitelty), sulaudun organisaatioiden arvoihin ja strategiaan sekä osaan nojata työni niihin. TUTKINNOT Valtiotieteiden tohtori, 6 vuotta ( ), Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, pääaine sosiologia. Yhteiskuntatieteiden maisteri, 2 vuotta ( ), Kuopion yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, pääaine sosiologia. Pukuompelija, 3 vuotta Hyvinkään ammattikoulu ( ). MUU KOULUTUS Ammatilliset pedagogiset opinnot 16 op Yliopistopedagogiikka, peruskurssi 10 op (pedagogiikkaan painottuva opintokokonaisuus) Yliopistopedagogiikka, jatkokurssi 15 op (ohjaukseen painottuva opintokokonaisuus) Laatukoulutus 2op PALVELUSSUHTEET Viimeisimmät , palvelussuhde määräaikainen, Tampereen yliopisto, kasvatustieteen yksikkö, yliopisto-opettaja , palvelussuhde määräaikainen, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö, yliopistonlehtori (kasvatustieteet) , palvelussuhde määräaikainen, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö, tutkimuskoordinaattori , palvelussuhde määräaikainen, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö, yliopistonlehtori (kasvatustieteet) , palvelussuhde määräaikainen, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö, yliopistonlehtori (kasvatustieteet) Muut Sivutoiminen tuntiopettaja Mercuria Business Schoolissa, Lahden ammattikorkeakoulussa, Maanpuolustuskorkeakoulussa, Helsingin seudun kesäyliopistossa kesä Valtion hallinnon harjoittelija/ Tutkimusapulainen, Sisäministeriö/ Poliisiammattikorkeakoulu 1 / 9

2 Päätoiminen tuntiopettaja Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulu/ Mercuria Business School, Sivutoiminen tuntiopettaja Lahden ammattikorkeakoulu/ Yhteiset opinnot, Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsingin seudun kesäyliopisto, Tilastokeskus, Lahden ammattikorkeakoulu/ Muotoiluinstituutti, muotoilun erikoistumisopinnot 2004 Päätoiminen tuntiopettaja Lahden ammattikorkeakoulu/ Matkailu-instituutti/ Muotoiluinstituutti, muotoilun erikoistumisopinnot, Sivutoiminen tuntiopettaja Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsingin seudun kesäyliopisto Tutkija, Helsingin yliopisto/ Valtiotieteellinen tiedekunta, Sosiologian laitos päätoiminen vapaa tutkija ja tietokirjailija, tuntiopettaja, yrittäjä, kotiäiti Metropolia ammattikorkeakoulu, kulttuurialat, teollinen muotoilu (Muotoilu & Kulttuuri, Havainnointitaidot muotoilijan työvälineenä, Aikuiskoulutuksen opinnäytetöiden ohjaus) Helsingin seudun kesäyliopistossa monialainen opintojakso "Tutki ja kehitä: Perusvalmiudet opinnäytetyöhön." Helsingin seudun kesäyliopistossa monialainen opintojakso "Tutki ja kehitä: Perusvalmiudet opinnäytetyöhön." Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät, syventävät opinnot, Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos, Hämeenlinna Metropolia ammattikorkeakoulu muotoilun koulutusohjelma, tutkimukselliset opinnot Tekstiili/Teollinen muotoilu /Sisustussuunnittelu ja aiheseminaarit eteenpäin Metropolia ammattikorkeakoulu liiketalouden, tutkimus- ja kehittämistyön opetus, sivutoiminen tuntiopettaja eteenpäin Hämeenlinnan opettajankoulutus kandiopintojen kvalitatiiviset menetelmät sekä kanditöiden ja pro gradu-töiden ohjaus JULKAISUT Vilkka, H. & Airaksinen, T Osviitaksi opinnäytetyöhön. Opas ammattikorkeakoulussa tehtävän opinnäytetyön tekemiseen. Sarja B: 14 Opetusmonisteet. Helsinki: Mercuria Business School. Vilkka H. & Airaksinen, T Opinnäytetyö ja sen ohjaaminen. Opas ammattikorkeakoulussa tehtävän opinnäytetyön ohjaamiseen. Sarja B: 19 Opetusmonisteet. Helsinki: Mercuria Business School. Vilkka, H. & Airaksinen, T Toiminnallinen opinnäytetyö. Helsinki: Tammi. (168 sivua) Vilkka, H. & Airaksinen, T Toiminnallisen opinnäytetyön ohjaajan käsikirja. Helsinki: Tammi. (119 sivua) Vilkka, H Tutki ja kehitä. Helsinki: Tammi. (188 sivua) Vilkka, H. 2006a. Keho: Omaa sukupuolta koskeva tiedon ja ymmärryksen muotoutumisen perusta transsukupuolisilla. Helsingin yliopisto, Helsinki University Printing House: Helsinki. (187 sivua) Vilkka, H. 2006b. Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. (140 sivua) Vilkka, H Tutki ja mittaa. Helsinki: Tammi. (189 sivua) Myös verkkokirjana osoitteessa hanna.vilkka.fi Vilkka, H Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen. Jyväskylä: PS-kustannus. (200 sivua) Vilkka, H Seksuaalinen häirintä. Jyväskylä: PS-kustannus. (207 sivua) 2 / 9

3 Vilkka, H Sukupuolitettu temperamentti. Verkkokirja (julkaissut SoFia, myynnissä itunes). Myös blogissa osoitteessa hanna.vilkka.fi Vilkka, H Tutki ja kehitä. 4. painos. Jyväskylä: PS-kustannus. (240 sivua) OPETUSPORTFOLIO: OPETUS- JA KEHITTÄMINEN Opetustyössä hankittu työkokemus a) Työskentely päätoimisesti opetustehtävissä: TAMPEREEN YLIOPISTO, KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Yliopisto-opettaja (1600h, työsuhde määräaikainen) Yliopistonlehtori (1600h, työsuhde määräaikainen) Yliopistonlehtori (1600h, työsuhde määräaikainen) Tutkimuskoordinaattori (1600h, avoimen tehtävän hoito, työsuhde määräaikainen, sisälsi syksyllä yliopistonlehtorina aloitettua opetusta) Yliopistonlehtori (1600h, työsuhde määräaikainen) Yliopistonlehtori (1600h, työsuhde määräaikainen) ESPOON VANTAAN AMMATTIKORKEAKOULU/ Liiketalous Päätoiminen tuntiopettaja / 1600h vuodessa (työsuhde määräaikainen) LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU/ Hotelli-, ravintola- ja matkailuala; Muotoiluala Päätoiminen tuntiopettaja /1600h vuodessa (työsuhde määräaikainen) METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU/Muotoiluala Päätoiminen tuntiopettaja / 1600h vuodessa (työsuhde määräaikainen) b) Erillisiin määräyksin annettu muu opetus: HELSINGIN SEUDUN KESÄYLIOPISTO Metodologia ja tutkimusmenetelmät 2 ov, Luennot 15h Metodologia ja tutkimusmenetelmät 2 ov, Luennot 18h Laadulliset tutkimusmenetelmät 2 ov, Luennot 18h Metodologia ja tutkimusmenetelmät 2 ov, Luennot 18h 3 / 9

4 Laadulliset tutkimusmenetelmät 2 ov, Luennot 18h Metodologia ja tutkimusmenetelmät 2 ov, Luennot 18h Laadulliset tutkimusmenetelmät 2 ov, Luennot 18h Perusvalmiudet ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön, Luennot 15h Laadulliset tutkimusmenetelmät 2 ov, Luennot 15h Tutki ja kehitä: Peruvalmiudet opinnäytetyöhön 3 op, Luennot 28h Tutki ja kehitä: Peruvalmiudet opinnäytetyöhön 3 op, Luennot 28h Tutki ja kehitä. Perusvalmiudet opinnäytetyöhön 3 op, Luennot 28h yhdessä suomen viestinnän lehtori Tiina Airaksisen kanssa Tutki ja kehitä. Perusvalmiudet opinnäytetyöhön 3 op, Luennot 28h yhdessä suomen viestinnän lehtori Tiina Airaksisen kanssa KASP5. Kasvatus tieteellisen tutkimuksen kohteena 5 op Luennot 12h, ryhmätyöt 9h, ryhmätentti 4h ja kirjatentit, Hämeen kesäyliopisto ESPOON VANTAAN AMMATTIKORKEAKOULU/ Liiketalous Sivutoiminen tuntiopettaja /100h (Tutkimusmenetelmät) TILASTOKESKUS/ Asiakaskoulutusyksikkö Laadulliset tutkimusmenetelmät 16h (9 yrityselämän koulutettavaa) LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Sivutoimisena tuntiopettajana / Sisällöntuotanto, opetus ja arviointi monialainen yhteisiin opintoihin kuuluvia WebCT-opintojaksoja aiheesta Ihminen, yhteiskunta, ympäristö (sosiologia), 30 opiskelijaa/opintojakso, 4 8 toteutusta vuodessa. LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Luento-opetus ja seminaarityöskentely (monialainen opetus) Ihminen, yhteiskunta, ympäristö -peruskurssi 2ov (sosiologian perusteet) Ihminen, yhteiskunta, ympäristö -jatkokurssi 2ov (sosiologian perusteet) Tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet 2 ov (sosiologian perusteet) 4 / 9

5 Yhteiset opinnot, monialainen: opiskelijaa 8 kertaa vuodessa Ihminen, yhteiskunta, ympäristö -peruskurssi 2ov (sosiologian perusteet) Ihminen, yhteiskunta, ympäristö -jatkokurssi 2ov (sosiologian perusteet) Ihminen, yhteiskunta, ympäristö -jatkokurssi II 2ov (sosiologian perusteet) Seksologia seminaari monialainen yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden ja SETA:n kokemuskouluttajien kanssa), 200 opiskelijaa. Seminaaripäivään ja kirjallisuuteen perustuvan essee suorituksen 10 sivua suoritti 140 opiskelijaa. Muotoilun erikoistumisopinnot 4 op 8 op vuosina (vuosittain) LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU/ FELLMANNI-INSITUUTTI Tutkimusmenetelmäopinnot METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU Sivutoiminen tuntiopettaja vuodesta 2008 Muotoilu & Kulttuuri- opintojakso 3 op (kerran vuodessa) Opinnäytetöiden ohjaaminen lukuvuonna Opinnäytteitä sisustus-, tekstiili-, vaatetusalalta ja teollisesta muotoilusta 38 opinnäytettä/vuosi Tutkimus- ja kehittämistoiminta 1,5 op liiketoimintaosaajille 4 kertaa vuodessa c) Muu koulutus: Yrittäjänä, Y-tunnus (http://vilkka.fi), henkilöstökoulutus Suomen ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöohjaajille vuodesta 2003 eteenpäin. Aiheina toiminnallisen opinnäytetyön ohjaaminen, laadullisen tutkimuksen ohjaaminen sekä tutkimuksellinen kehittämistoiminta, tasa-arvo ja seksuaalisen häirinnän ehkäisy työhyvinvoinnin lisääjänä. Yrittäjänä meneillään Lapin ammattikorkeakoulun YAMK-opinnoissa monialainen Yhdessä enemmän! Alueosaaminen kehittäminen pohjoisella, arktisella alueella, Lappi. Toimin hankkeessa kouluttajana ja mentorina välillä OHJAAMINEN JA JOHTAMINEN Ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden ohjaaminen teollinen muotoilu, liiketoimintaosaaminen, hotelliravintola- ja matkailuala, graafinen suunnittelu, yrittäjyyspainotteinen vaatetussuunnittelu, sisustussuunnittelu, tekstiilisuunnittelu vuodesta / 9

6 Tampereen yliopiston, Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen kanditutkielmien 12 opinnäytettä ja pro gradu-töiden ohjaaminen (12 opinnäytettä) vuosina Aalto-yliopistossa taidekasvatuksen alan väitöskirjatyön ohjaaminen aloitettu (opiskelija TM Leena Töyrylä) Tampereen yliopistossa Kasvatustieteiden yksikössä olen ohjannut vuosina lisensiaattitöitä 9 kpl, vuosittain 12 kandidaatintutkielmaa sekä 13 pro gradu -työtä sekä 2 tarkastajana useissa pro gradu -töissä. Tutkimuksen ohjausryhmän jäsen Jatkokoulutuksen ohjausryhmän jäsen PEDAGOGINEN KOULUTUS Ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot 16 op. Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu (keskeytetty) Yliopistopedagogiikka 10 op, Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden yksikkö, Yliopistopedagogiikan jatkokurssi 15 op, Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden yksikkö, => Opetuksessani painottuvat feministinen pedagogiikka, osallistava pedagogiikka, sosiaalipedagogiikka ja moniaistisuus riippuen opetustilanteesta ja opetettavasta sisällöstä. Näkemykseni mukaan tiedonmuodostus tapahtuu kehon sekä läsnäolon, teorian ja käytännön kokemuksen yhdistämisellä. OPETUKSEN KEHITTÄMINEN Mercuria Business Schoolissa, liiketalouden koulutusohjelmassa opinnäytetyön ja opinnäytetyöprosessin kehittäminen , josta seurasi julkaisut Vilkka, H. & Airaksinen, T Osviitaksi opinnäytetyöhön. Opas ammattikorkeakoulussa tehtävän opinnäytetyön tekemiseen. Sarja B: 14 Opetusmonisteet. Helsinki: Mercuria Business School. Vilkka H. & Airaksinen, T Opinnäytetyö ja sen ohjaaminen. Opas ammattikorkeakoulussa tehtävän opinnäytetyön ohjaamiseen. Sarja B: 19 Opetusmonisteet. Helsinki: Mercuria Business School. Vilkka, H. & Airaksinen, T Toiminnallinen opinnäytetyö. Helsinki: Tammi. (168 sivua) Vilkka, H. & Airaksinen, T Toiminnallisen opinnäytetyön ohjaajan käsikirja. Helsinki: Tammi. (119 sivua) 6 / 9

7 Ve r k k o - o p e t u k s e n k e h i t t ä m i n e n L a h d e n a m m a t t i k o r k e a k o u l u s s a, Va l t a k u n n a l l i s e s s a Virtuaaliammattikorkeakoulun kehittämishankkeessa sekä Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategiatyössä lukuvuonna Työtodistuksesta kehityspäällikkö Ari Orelman toteamana: Opetustyön lisäksi Hanna Vilkka on erittäin aktiivisesti ja kehittämisorientoituneesti ottanut kantaa oppiaineensa edelleen kehittämiseen ja tehnyt innovatiivisia, mutta realistisia ehdotuksia opetuksen toteuttamiseen. Hän on myös kehittänyt opetuksensa arviointia opiskelijalähtöisesti ja onnistunut uudistamaan opetustaan hyvin. Filosofian päätoimisen tuntiopettajan Erika Ruonakosken antama Arvio Hanna Vilkan suunnittelemista verkkokursseista Ihminen, ympäristö ja yhteiskunta I ja II : Kurssit ovat selkeitä ja etenevät johdonmukaisesti. Opiskelijat perehdytetään sosiologisen ajattelun perusteisiin ja erityisiin ajankohtaisiin aiheisiin helposti lähestyttävällä tavalla. - - Oman oppimisen reflektointi on myös mahdollistettu. - - Opiskelijapalaute kursseista on ollut järjestään myönteistä. Opiskelijat kokevat kurssien avartaneen heidän näkemyksiään esim. monikulttuurisuudesta, rasismista ja asiantuntijuudesta. Itse pidän kursseja merkittävänä kahdesta syystä: ensinnäkin ne antavat opiskelijoille välineitä hahmottaa sosiaalisen ympäristönsä toimintaa sekä omaa toimintaansa tässä ympäristössä tietyn ammattiryhmän edustajana. Toiseksi kurssit toimivat suvaitsevaisuuskasvatuksena, joka ei kuitenkaan saarnaa vaan haastaa opiskelijan pohtimaan omia asenteitaan sekä eri kulttuureissa esiintyviä tapoja ymmärtää asioita ja suhteuttamaan länsimaisen näkökulman laajempaan kontekstiin. - - Kurssit ovat viimeisteltyjä sisältö on pitänyt ihmeteltävänkin hyvin pintansa. - - Globalisaation ja globaalit työmarkkinat voisi tuoda selkeämmin esille. - - Kaiken kaikkiaan katson Hanna Vilkan onnistuneen erinomaisesti näiden kahden kurssin suunnittelussa. 1) Yliopistopedagogiikan peruskurssi kehittämistyö: Kaksin kaunihimpi. Kvantitatiivisen tutkimuksen opetuksen kehittäminen Yliopistonlehtori Johanna Annalan palaute kehittämishankkeesta : Tartuit todella kokonaisvaltaisesti kehittämisen kohteena olevaan kurssiin! Työstät monia asioita samanaikaisesti: huomioiden tavoitteet yliopistosta kollegiaalisena yhteisönä, opettajana oppijana ja erilaisina osaajina, opiskelijat eri opintojaksoja ja erilaisia taitoja opiskelevina kokonaisina persoonina, jolla on myös muita oppimiseen ja opiskeluun vaikuttavia asioita temperamentissaan ja elämässään. Työssäsi on hyviä ideoita siitä, miten työelämää voi kytkeä akateemiseen opiskeluun ilman että akateemisuudesta tingittäisiin. Myös opettajien yhteistyötä ja opiskelijoiden mukaanottoa koskevia ajatuksiasi kannattaisi viedä käytännössä eteenpäin koko yksikössä. On myös tärkeää huomioida sekä oppijoiden että opettajien erilaisuus ja vahvuudet kaiken ei ole hyvä olla samanlaista. Raportistasi näkyy heittäytyminen tuntemattomaan ja omien mukavuusrajojen ylittäminen. Hienoa, että uskaltauduit tähän! Kasvatustieteen syventävien opintojen Tutkimuksesta tutkimustekstiksi 4 op, jossa käytin osallistavia ja toiminnallisia menetelmiä: 7 / 9

8 Voimaannuttava, kiireetön, yhteisöllinen ja turvallinen tunnelma Innostava ja kannustava kokonaisuus, dialogisuus, tasa-arvoisuus Avoimen ilmapiirin luominen on myös opettajan ansioita. Avoin ja lämmin suhtautuminen saa ryhmänkin avautumaan kokemuksistaan ja olemaan läsnä. 2) Yliopistopedagogiikan jatkokurssin kehittämistyö: Osallisuus ja kuulluksi tuleminen jatkokoulutuksen opetussuunnitelmatyössä Kasvatustieteiden yksikössä. Nykyisessä tehtävässäni yliopistonlehtorina osallistun aktiivisesti opetussuunnitelmatyöhön sekä opetuksen kehittämiseen perusopintojen vastuuopettajana, perusopintojen tiimin jäsenenä sekä metoditiimin jäsenenä. Henkilökohtaisesti yritän kehittää itseäni HOPS-opettajana opintojen ja opintoien aikaisen elämänkulun ohjaajana. Yrittäjänä kehitän ja koulutan edelleen tutkimuksellisesta kehittämistoiminnasta, toiminnallisesta opinnäytetyöstä ja opinnäytetyön ohjaajana valtakunnallisesti ammattikorkeakoulun opettajia ja opinnäytetyön ohjaajia. Tällä hetkellä olen mukana kehittämässä hankkeen ulkopuolisena kouluttajana ja mentorina Lapin ammattikorkeakoulun YAMK-tutkinnon monilaista opinnäytetyötä alueosaamisen opinnäytetyöksi. Yhteistyökumppani yliopettaja/ytt Kaarina Kantele, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, OPINNÄYTTEET Vilkka, H Yhteiskunnan intervention merkitys trasseksuaalisuuteen. Pro gradu. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Vilkka, H Keho: Omaa sukupuolta koskeva tiedon ja ymmärryksen muotoutumisen perusta transsukupuolisilla. Helsingin yliopisto, Helsinki University Printing House: Helsinki. (187) AMMATTIYLEISÖLLE SUUNNATUT JULKAISUT JA ESITELMÄT Vilkka, H. & Airaksinen, T Osviitaksi opinnäytetyöhön. Opas ammattikorkeakoulussa tehtävän opinnäytetyön tekemiseen. Sarja B: 14 Opetusmonisteet. Helsinki: Mercuria Business School. Vilkka H. & Airaksinen, T Opinnäytetyö ja sen ohjaaminen. Opas ammattikorkeakoulussa tehtävän opinnäytetyön ohjaamiseen. Sarja B: 19 Opetusmonisteet. Helsinki: Mercuria Business School. Vilkka, H. & Airaksinen, T Toiminnallinen opinnäytetyö. Helsinki: Tammi. (168 sivua) Vilkka, H. & Airaksinen, T Toiminnallisen opinnäytetyön ohjaajan käsikirja. Helsinki: Tammi. (119 sivua) Vilkka, H Tutki ja kehitä. Helsinki: Tammi. (188 sivua) uusintapainos PS-kustannukselta tulossa elokuussa 2015! Vilkka, H Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. (140 sivua) 8 / 9

9 Vilkka, H Tutki ja mittaa. Helsinki: Tammi. (189 sivua) Vilkka, H Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen. Jyväskylä: PS- kustannus. (200 sivua) Vilkka,H Kaikki asiakkaat eivät ole heteroja. Tesso. Sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti 8/2010. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö/ Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (20 21) Vilkka, H Seksuaalinen häirintä. Jyväskylä: PS-kustannus. (207 sivua) Vilkka, H., Hämäläinen, K. & Miettinen, S.: Tunnetko asiakkaasi unelmat? Teoksessa Palvelumuotoilu työkirja. Helsinki: Teknologiainfo Teknova Oy. Vilkka, H Sukupuolitettu temperamentti. Verkkokirja osoitteessa hanna.vilkka.fi (159 sivua) Väestöliitto/ Aiheena Seksuaalisuuden rajoilla: Xpukeutuminen Turun kesäyliopisto/ Seksuaalikasvatuksen opintokokonaisuus aiheena Kasvatettavan osallistaminen ja arviointi EDUCA-messut/ Aiheena Keskimääräinen tyttö ja poika Helsingin kaupungin opetusvirasto/ Aiheena sukupuolen ja seksuaalisuuden monimuotoisuus Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitos, Tasa-arvoseminaari/ Aiheena Mihin lapsella on oikeus sukupuolisena? EFCAP ry:n seminaari aiheena Pitääkö lapsi kasvattaa sukupuoleen? Puhutaan politiikkaa -panelisti. Teatterimonttu aiheena sukupuolen kokemus. Miten Sukupuolesta puhutaan? Hollo-instituutin Sukupuoli ja taidekasvatus-seminaari OPETUSNÄYTTEET Opetustaito arvioitu Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä avoinna olleita yliopistolehtorin ja yliopisto-opettajan tehtäviä varten. Ennakkotehtävään paneutumisen ja sen esittelyn perusteella valmisteluryhmä totesi, että tehtäviin vaadittava opetustaitoni on hyvä. 9 / 9

Yliopistopedagogiikka, peruskurssi 10 op (pedagogiikkaan painottuva opintokokonaisuus)

Yliopistopedagogiikka, peruskurssi 10 op (pedagogiikkaan painottuva opintokokonaisuus) CURRICULUM VITAE HANNA VILKKA, synt. 1966 TYÖELÄMÄNTAITONI Ongelmanratkaisukyky, systemaattinen ajattelu ja sisällöntuotanto, tutkimus- ja kehittämismenetelmät, taito oppia uutta, taito tulla toimeen hyvin

Lisätiedot

Hanna Vilkka ANSIOLUETTELO/VASTAAVA SELVITYS

Hanna Vilkka ANSIOLUETTELO/VASTAAVA SELVITYS Hanna Vilkka ANSIOLUETTELO/VASTAAVA SELVITYS KUKA OLEN? Olen Hanna Vilkka (synt. 1966) Helsingin yliopistossa valtiotieteellisessä tiedekunnassa pääaineena sosiologiaa opiskellut valtiotieteiden tohtori.

Lisätiedot

Hanna Vilkka ANSIOLUETTELO/VASTAAVA SELVITYS

Hanna Vilkka ANSIOLUETTELO/VASTAAVA SELVITYS Hanna Vilkka ANSIOLUETTELO/VASTAAVA SELVITYS KUKA OLEN? Olen Hanna Vilkka (synt. 1966) Helsingin yliopistossa valtiotieteellisessä tiedekunnassa pääaineena sosiologiaa opiskellut valtiotieteiden tohtori.

Lisätiedot

Työskentelen tutkimuskoordinaattorina Tampereen yliopistossa kasvatustieteiden yksikössä. Työsuhde on määräaikainen ja päättyy 31.7.

Työskentelen tutkimuskoordinaattorina Tampereen yliopistossa kasvatustieteiden yksikössä. Työsuhde on määräaikainen ja päättyy 31.7. Hanna Vilkka 07.04.2013 Valtiotieteen tohtori/sosiologia 040 5839 262 Possentie 1 A 5 13200 Hämeenlinna email. hanna.vilkka@uta.fi CURRICULUM VITAE KUKA OLEN? Hanna Vilkka (synt. 1966) Helsingin yliopistossa

Lisätiedot

Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi

Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi Opetustaidon arviointimatriisin tarkoitus on määritellä arviointikriteerit selkeästi ja läpinäkyvästi. Matriisia käytetään tukena opetustaitoa

Lisätiedot

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO 24.04.2013. Jussi Ylinen. Siviilisääty Avioliitossa, tytöt syntyneet 2004 ja 2009

ANSIOLUETTELO 24.04.2013. Jussi Ylinen. Siviilisääty Avioliitossa, tytöt syntyneet 2004 ja 2009 Eerolantie 22 40270 Palokka ANSIOLUETTELO 24.04.2013 040 5829493 jussi.ylinen@suomi24.fi http://koti.mbnet.fi/jusylin Henkilötiedot Nimi Syntymäaika ja paikka Ylinen Jussi Heikki 04.07.1973 Espoo Siviilisääty

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT

JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT Tekstiili- ja vaatetusalan koulutuksen kehittämispäivä 16.2.2011 Erja Parviainen 10/2/11 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Esityksen sisältö: Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Curriculum Vitae 2016

Curriculum Vitae 2016 Curriculum Vitae 2016 Enni Annika Kiiski (os. Sjöblom) Proviisori, yliopisto-opettaja, jatko-opiskelija Farmasian tiedekunta, HY Farmakologian ja lääkehoidon osasto Kliinisen farmasian ryhmä / Sosiaalifarmasia

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON

Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON HAE LAPIN YLIOPISTOON SINNE EIVÄT PIENETKÄÄN UNELMAT HUKU. Lapin yliopisto lyhyesti Tiedekunnat Kasvatustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta Taiteiden tiedekunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö

PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö PROFESSORILUENTO Professori Merja Anis Sosiaalityö Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Merja Anis pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon. Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008

Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon. Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008 Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon opinnäytetöissä Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008 aiheita Tutkimuksen ja kehittämisen suhde Laatusuositukset ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetöille

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin määräaikainen tehtävä 1.9.2014 31.8.2017. Kirjallisuustiede, erityisesti kertomus- ja tekstiteoria

Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin määräaikainen tehtävä 1.9.2014 31.8.2017. Kirjallisuustiede, erityisesti kertomus- ja tekstiteoria TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena

Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Katja Munter Kehittäjä, lehtori HUMAK / Preventiimi Sivu 1 1. Opiskelijan terveys & voimavarat 2. Opiskelutaidot OPISKELUKYKY 4. Opiskeluympäristö

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi. TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS

VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS Anne Mohn, Tiina Tarr, VSSHP, TYKS Leena Salminen, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos, Minna Syrjäläinen-Lindberg, Yrkeshögskolan Novia Teija Franck, Turun AMK Terveydenhuollon

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

MITEN OPETTAJANKOULUTUSLAITOS (TURUN YKSIKKÖ) VASTAA KESTÄVÄN KEHITYKSEN HAASTEISIIN?

MITEN OPETTAJANKOULUTUSLAITOS (TURUN YKSIKKÖ) VASTAA KESTÄVÄN KEHITYKSEN HAASTEISIIN? MITEN OPETTAJANKOULUTUSLAITOS (TURUN YKSIKKÖ) VASTAA KESTÄVÄN KEHITYKSEN HAASTEISIIN? Anu Warinowski & Eija Yli-Panula yliopisto-opettaja, KT & yliopistotutkija, FT kasvatustiede & biologian ja maantieteen

Lisätiedot

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPINTO-OPAS 2003 2004 2004 2005 Kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot Kasvatustieteiden tieteenalaohjelma Lastentarhanopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus

Lisätiedot

Kohti ammatillista huippuosaamista

Kohti ammatillista huippuosaamista Kohti ammatillista huippuosaamista HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu KOULUTUSPALVELUT YRITYKSILLE JA ORGANISAATIOILLE 2 hamk.fi Palvelumme yrityksille ja organisaatioille HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5)

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Hakeminen ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteinen haku on 7. 27.1.2015. Sähköinen hakemus tulee

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa Linjakas TAHI Palautteen pedagogiikkaa Markku Ihonen 24.9.2012 markku.ihonen@uta.fi Yleistä opiskelijapalautteesta 1 arvioidaan sitä, mihin voidaan vaikuttaa kaikki muodostaa yhdessä tärkeän tietopohjan

Lisätiedot

Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija työseminaari Helsinki 11.6.2010

Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija työseminaari Helsinki 11.6.2010 Mitä Ergonetti tarjoaa potilassiirtoergonomiaan? Suunnittelija Merja Mäkitalo Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija työseminaari Helsinki 11.6.2010 Itä Suomen yliopisto Koulutus ja kehittämispalvelu

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena Metropolia Ammattikorkeakoulu Kulttuuriala hakukohteena Kulttuuriala Tutkinto-ohjelma AMK-tutkinnot Elokuva ja televisio Medianomi (AMK) Esitys- ja teatteritekniikka Medianomi (AMK) Esittävä taide* Teatteri-ilmaisun

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka?

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200 koulua Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, nuorisotyö, yliopistoja, yrityksiä

Lisätiedot

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Käsityötieteen opinnot

Käsityötieteen opinnot 1/8 Käsityötieteen opinnot Lukuvuonna 2003-2004 käsityötieteen opetus järjestetään käsityötieteen perus-, aine- ja osittain syventävien opintojen (1.-3. vuoden opinnot) osalta 2001-2003, 2003-2005 tutkintovaatimusten

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN TUTKINTOJEN TAVOITTEET Koulutus tähtää terveystieteiden kandidaatin (TtK, alempi korkeakoulututkinto) ja terveystieteiden maisterin (TtM, ylempi korkeakoulututkinto)

Lisätiedot

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Viisi opintoviikkoa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä vuodesta 2000 lähtien http://ok.helsinki.fi/opefi Pauliina Kupila ja Mari Jussila Opetusteknologiakeskus

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU Tehtävät ovat päätoimisia ellei tekstissä toisin mainita. Nuorisokoulutukseen valitun pitää ennen viran vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

HUHTI 29 SEMINAARIOHJELMA POTKUA PEDAGOGIIKKAAN -SEMINAARI. 29.4.2014 klo 8.30 16.30 Radisson Blu Marina Palace hotelli, Linnankatu 32, Turku

HUHTI 29 SEMINAARIOHJELMA POTKUA PEDAGOGIIKKAAN -SEMINAARI. 29.4.2014 klo 8.30 16.30 Radisson Blu Marina Palace hotelli, Linnankatu 32, Turku HUHTI 29 2014 POTKUA PEDAGOGIIKKAAN -SEMINAARI JA HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN TUOTETORI SEMINAARIOHJELMA 29.4.2014 klo 8.30 16.30 Radisson Blu Marina Palace hotelli, Linnankatu 32, Turku R A H O OPETUSHALLITUS

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013)

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN

AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN PROGRADU-TUTKIELMA Kysely tehty lukuvuonna 2009-2010 Vastauksia tuli 34 kappaletta, kysely lähetettiin 124 henkilölle Menossa siinä vaiheessa kokeiluvaiheen viimeinen

Lisätiedot

Pekka Marin ANSIOLUETTELO 1 (6)

Pekka Marin ANSIOLUETTELO 1 (6) Pekka Marin ANSIOLUETTELO 1 (6) HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Perhesuhteet Pekka Marin 14.3.1966 Iisalmi mlk naimaton KOULUTUS Lapinlahden lukio 1982-1985 ylioppilas 11.11.1985 Ylä-Savon ammattikoulu

Lisätiedot

Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika:

Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: 1. Tehtävän asettelu Työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeisiin vastaaminen Ammatillinen osaaminen ja sen kehittymisen

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 43 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Käsityötieteen aineopinnot

Käsityötieteen aineopinnot Käsityötieteen aineopinnot KSc 1.4 Tekstiilitalous 2 ov (63302) 2. opintovuosi kl (Marja Anttila). Ks. 2. opintovuoden työjärjestys. Suurryhmä viikko 2 ti 7.1.2003 klo 14.30-16.00, S 10/527 suurryhmä viikko

Lisätiedot

Valokuvausprojekti opetuskokeiluna

Valokuvausprojekti opetuskokeiluna Parasta Arkea 24/7 : Valokuvausprojekti opetuskokeiluna Lund, Arminen KOULII-hanke Koulutuksen Innovaatio & Integraatio hanke, KOULII (2010-2012), on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian ja Laurea

Lisätiedot

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 TEHTÄVÄNTÄYTTÖSELOSTE Muodin ja vaatetuksen professorin tehtävä ajalle 1.1.2017 31.12.2021 Toimintaympäristön kuvaus Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Pohjoismaisten kielten professorin tehtävä 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Pohjoismaisten

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

OPALA ja LÄHTÖKYSELY 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu. Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue Amk-tutkinto-opiskelijat. Raportti 14.6.

OPALA ja LÄHTÖKYSELY 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu. Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue Amk-tutkinto-opiskelijat. Raportti 14.6. OPALA ja LÄHTÖKYSELY 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue Amk-tutkinto-opiskelijat Raportti 14.6.2010 Heikki Likitalo, Liiketalous, Kuopio Sisällysluettelo 1. Kyselyn

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Fysioterapian, hoitotyön ja sosiaalialan koulutusohjelmat Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Opinto-opas

Lisätiedot

PUHEVIESTINTÄ Maturiteetti PUH0Y96 12.05.2008 HYV K 1.00 1

PUHEVIESTINTÄ Maturiteetti PUH0Y96 12.05.2008 HYV K 1.00 1 Jyväskylän yliopisto 29.08.2011 O P I N T O S U O R I T U S O T E Sukunimi : Rekola Etunimet : Pauli Mikael Syntymäaika : 01.03.1985 Opinto-oikeus : Valmistunut Koulutusohjelma : Erikoiskoulutus : Pääaine

Lisätiedot

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 Ohjaus Tampereen yliopistossa Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 1 Iltapäivän kulku Miksi ohjauksen kokonaissuunnitelma? Opetuksen kehittämispäällikkö Markku

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014 MCH schedule (International Master s Programme in Health and Wellbeing

Lisätiedot

KOULUTUKSEN SUUNNITTELU

KOULUTUKSEN SUUNNITTELU KOULUTUKSEN SUUNNITTELU UUSIEN OPETTAJIEN PEREHDYTTÄMISKOULUTUS 28.8.2002 Jukka Hiltunen Suunnittelutasot ja -intressit EU (arvot, harmonisointi, kilpailukyky) OPM (arvot, kilpailukyky, työllisyys) keskushallinto,

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus OPINTO-OPAS 2007 2008

Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus OPINTO-OPAS 2007 2008 OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Tieturi Oy / Arja Sipola HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Finland www.tieturi.fi (09) 431 551

Lisätiedot

YLERMI Yksilöllisten opintopolkujen kehittäminen

YLERMI Yksilöllisten opintopolkujen kehittäminen 1 YLERMI Yksilöllisten opintopolkujen kehittäminen YAMK opinnoista AOKK opintoihin AOKK opinnoista YAMK opintoihin Mahdollisuus suorittaa joustavasti ja samanaikaisesti sekä pedagoginen pätevyys tai erityisopettajan

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016 Helsingin yliopisto Avoin yliopisto Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016 Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede)

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Digiajan opettajan selviytymispaketti

Digiajan opettajan selviytymispaketti 10+ opepäivitystä odottaa. Aloita lataus nyt! Digiajan opettajan selviytymispaketti Saamelaisalueen koulutuskeskus virtuaalikoulu Ovatko verkko-opetustaitosi päivityksen tarpeessa? Ota askel eteenpäin

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka

Lisätiedot

Verkkokurssin suunnitteluprosessi

Verkkokurssin suunnitteluprosessi Verkkokurssin suunnitteluprosessi Koulutusteknologian perusopinnot, Designing e-learning Essi Vuopala, yliopisto-opettaja Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö(let) http://let.oulu.fi Verkkokurssin

Lisätiedot