MAASEUTURAKENTAMISEN NYKYTILA, RAHOITUS JA TULEVIA HAASTEITA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAASEUTURAKENTAMISEN NYKYTILA, RAHOITUS JA TULEVIA HAASTEITA"

Transkriptio

1 MAASEUTURAKENTAMISEN NYKYTILA, RAHOITUS JA TULEVIA HAASTEITA Oulu Yliarkkitehti RAIJA SEPPÄNEN MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Ruokaosasto Maaseudun kehittämisyksikkö

2 SEMINAARIPÄIVÄN SISÄLLÖSTÄ JA TAVOITTEISTA TAUSTAA MMM:n / MAASEUDUN INVESTOINTITUETULLE RAKENTAMISELLE PÄIVÄN AIKANA ODOTETAAN NÄKEMYKSIÄ ALUSTUKSISSA JA KESKUSTELUISSA MILLAISIA ODOTUKSIA? MITÄ ON SAATU AIKAAN? MISSÄ ON ONNISTUTTU? MITÄ PITÄISI PARANTAA? AJATUKSIA SIDOSRYHMIEN YHTEISTYÖN LISÄÄMISEKSI MITÄ TOIVEITA JA TAVOITTEITA TULEVALLE KAUDELLE?

3 MAASEUTUA KEHITETÄÄN KAIKISSA EU- MAISSA Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille Bryssel /KOM(2006) 857: EU:n 27 jäsenvaltion väestöstä 58 % asuu maaseutualueilla EU:n pinta-alasta 93 % maaseutualuetta väestötiheysmääritelmän mukaan Maaseutualueet tuottavat 45 % EU:n bruttoarvonlisästä, työllistävät 53 % väestöstä Maaseudun kehittäminen on yksi EU:n tärkeitä tavoitteita Rahoitusvälineenä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (maaseuturahasto) / EY asetus 1290/2005 Maaseuturahasto on rahoitusväline sellaiselle maaseudun kehittämiselle, joka on osa unionin yhteistä maatalouspolitiikkaa (CAP). Maaseuturahastosta myönnetty tuki täydentää kansallisia, alueellisia ja paikallisia toimia, joilla yhteisön ensisijaiset tavoitteet pyritään panemaan täytäntöön EU:ssa myös muita elinkeinojen kehittämiseen suunnattuja rahastoja (esim. elinkeinokalatalouden rahasto) Nykyinen EU-ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi valmistelussa

4 SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISEN RAHOITUS Manner-Suomen maaseudun rahoitus (maaseutuohjelma) EU-osuus / EU:n maaseuturahasto (n. 1/ 3 ) Kansallinen rahoitusosuus (sis. valtion ja kuntien varoja ) Yksityinen rahoitus Ohjelman kokonaiskustannukset yli 7 mrd, joista osa investointeihin Jäsenvaltioilla kansalliset strategiasuunnitelmat ja maaseudun kehittämisohjelmat Suomessa yksi kehittämisstrategia, jota toteutetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmalla Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmalla

5 MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAN SÄÄDÖSPOHJA Neuvoston asetus (EY) N:o 1698/2005 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen Neuvoston päätös maaseudun kehittämistä koskevista yhteisön strategisista suuntaviivoista (2006/144/EY) Neuvoston asetuksia Komission asetuksia Kansallisia säädöksiä Maaseutuviraston määräyksiä Keskeiset yhteisön ja kansalliset säädökset

6 MITÄ TAVOITTEITA SUOMESSA JA MITEN TOTEUTETTU? Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman keskeiset tavoitteet parantaa maa- ja metsätalouden kilpailukykyä tukea ympäristöystävällistä ja kestävää maataloutta edistää maaseudun ihmisten hyvinvointia, monipuolistaa yritystoimintaa sekä kannustaa paikallislähtöiseen kehittämistyöhön Hakija / tuen saaja voi olla yksityinen henkilö, yhtymä, yritys tai yhteisö tukimuodosta riippuen Tuen määrä ja muut tukikohtaiset ehdot säädetty Haku ELY- keskuksista ( tai toimintaryhmien kautta); peltotuet kunnasta Lisätietoa toimintaryhmät, kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen

7 MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAN TOIMINTALINJAT ( PILARIT ) (1) maa- ja metsätalousalan kilpailukyvyn parantaminen mm. maatalous- ja puutarhatalousinvestoinnit, bioenergiainvestoinnit (2) ympäristön ja maaseudun tilan parantaminen mm. ympäristötuet, luonnonhaittakorvaus, ei-tuotannolliset investoinnit (3) maaseutualueiden elämänlaadun ja maaseudun elinkeinoelämän monipuolistaminen mm. maaseutuyritysinvestoinnit, yhteisölliset hankkeet ja investoinnit, maaseutuperinnön säilyttäminen ja kehittäminen (4) Leader- toimintatapa läpi ohjelman Suomen 56 toimintaryhmää toteuttavat paikallisia kehittämissuunnitelmia - > yhteisöjen ja yritysten kehittämis- ja yrityshankkeet -> n. joka 10:s rakennuslupa / v saa investointitukea ohjelman kautta

8 TUETTUJA RAKENTAMISHANKKEITA ESIMERKKEJÄ Maatalouden tuotantotoiminnan investointeja * Kotieläintuotanto (esim. navetat, sikalat) * Kasvinviljely (esim. viljankuivaamot) * Puutarhatalous (esim. kasvihuoneet) * Energiatuotanto / lämpökeskukset, bioenergialaitokset * Hevostalous * Turkistarhatuotanto * Mehiläistalous * Salaojitus Maatila-asuminen Maaseudun yritystoiminnan investointeja * Jalostuslaitokset * Matkailu- ja majoitusrakennukset * Elämyspalvelut * Piensahat, puunjalostusinvestoinnit * Käsityöyritykset * Lämpöyritykset * Bioenergialaitokset * Koneyritykset * Maneesit * jne Yhteisöllisiä hankkeita / investointeja * Kylätalot ja ympäröivä infra * Lintutornit * Polut, retkeilyreitit * Laiturit ja uimarannat * Laajakaistat Porotalous ja luontaiselinkeinot * Poroteurastamot * Poroaidat * Kolttien asuinolot ja kulttuuri MMM tuella myös muita investointeja, esim. Elinkeinokalalous * Kalankasvatuslaitokset * Kylmävarastot * Satamarakennelmat Vesihuolto * Runkovesijohdot * Tulvasuojelu Ei-tuotannolliset investoinnit, kuten * Kosteikot * Laskeutusaltaat * Maatalouden maisemanhoito * Perinnebiotooppien kunnostus ja hoito

9 INVESTOITITUETUN RAKENTAMISEN SÄÄDÖSPOHJA 1. Tuissa aina EU-säädöstausta 2. RAKENTAMISEN KANSALLISET SÄÄDÖKSET (suunnittelu ja rakentaminen, eläinsuojelu, elintarvikehygienia, työturvallisuus jne) 3. TUETTAVISTA INVESTOINNEISTA SÄÄDETYT LAIT JA ASETUKSET Neuvoston ja komission säädökset Laki maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista 1443/2006 VN asetus maaseudun yritystoiminnan tukemisesta VN asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta Laki maatalouden rakennetuista 1476/2007 VN asetus maatalouden investointituesta ja nuoren viljelijän aloitustuesta VN asetus (vuosittain) myönnettävän maatalouden investointituen kohdentamisesta Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999) Asuinrakentaminen Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaki 45/2000 Kolttalaki 253/ MMM TUETTAVAA RAKENTAMISTA KOSKEVAT ASETUKSET MMM:n asetukset koskien tuettavaa rakentamista / teknisiä, taloudellisia, toiminnallisia sekä turvallisuuteen ja ympäristöön liittyviä säädöksiä (www. mmm.fi; www. mavi.fi; )

10 TUETTUJEN RAKENTAMISINVESTOINTIEN MERKITYS YRITYSTOIMINNAN EDELLYTYKSIIN JA ALUETALOUTEEN - uudisrakentamista, laajennuksia, peruskorjauksia, käyttötark. muutoksia - n. 10% Suomen vuotuisesta rakentamisesta (kpl/luvista ja m3-määrästä) - investoinneilla pitkäkestoisia positiivisia vaikutuksia aluetalouteen PTT ym. tutkimus: - nykyinen investointituki erityisen merkittävä maatalouden tuotantorakentamisessa;merkittävä maaseutuyritysten investointien toteutukselle - investointien koko, kustannukset, tukitasot vaikuttavat

11 TUETTAVASSA RAKENTAMISINVESTOINNISSA EDELLYTETÄÄN AINA SUUNNITELMA vaikka kunta ei edellyttäisi hakijan vastuu Maatalouden rakentamisinvestoinneissa ja maaseudun yritys- ja hankeinvestoinneissa edellytetään aina suunnitelma Rakennussuunnitelma Rakentamista koskevaan hakemukseen on lisäksi liitettävä suunnitelma, jonka on sisällettävä: 1) pääpiirustukset; 2) rakenne-, LVI-, sähkö- ja muut vastaavat erikoissuunnitelmat, joilla on erityistä merkitystä arvioitaessa hankkeen hyväksyttäviä kustannuksia; 3) rakennusselostus; 4) rakennusselostukseen perustuva kustannusarvio tai -laskelma. Rakentamista koskevan suunnitelman yksityiskohtaisuus ja laajuus on oltava asianmukaisessa suhteessa hankkeen laajuuteen ja kokonaiskustannuksiin Rakennetuki-investoinnin hakemuksessa lisäksi Suunnitelmassa on esitettävä selvitys toiminnan laajentamismahdollisuuksista sekä uudisrakentamisen osalta selvitys korvattavan rakennuksen jatkokäytöstä.

12 KUSTANNUSARVIO ON LAADITTAVA TARKASTI! ELY- keskus tarvitsee tarkan kustannusarvion: tukikelpoisuuden arviointiin tuen laskemiseen maksatuksen perustaksi valvontaan tarkka kustannusarvio on perusasia myös rakennushankkeen hallinnalle kustannusarvioon sisällytetään KAIKKI hankkeen kustannukset, vaikka kaikkeen ei tukea haettaisi/ saisi kustannuksiin merkitään myös suunnittelun ja kilpailuttamisen/ rakennuttamisen ostopalvelujen arvioidut kustannukset (jotta maksatuksessa voidaan maksaa kuitteja) kustannusarvioon merkitty kirjaus - kuitti ostotapahtumasta maksatuksessa

13 ELY-KESKUKSEN ROOLISTA TUETUSSA RAKENTAMISESSA ELY- KESKUS voi neuvoa tukiasioissa pääsuunnittelijaa / hakijaa, mutta ei suunnitella tai korjata asiakirjoja tämän puolesta ei tee rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä, esim. lupaneuvontaa saa vaatia erikoissuunnitelmia ja selvityksiä esim. tukikelpoisuuteen ja maksatukseen liittyen ei saa myöntää tukea säädösten vastaiselle rakentamiselle esim. eläinsuojelusäädökset, kokoontumistilojen turvallisuus voi maksaa tuen viimeisen erän vasta kun hanke on valmis (tukiehdot täyttyneet ) -> yleensä myöhemmin kuin MRL mukainen valmius

14 TOIVEITA KUNNAN VIRANOMAISTOIMINNALLE lupa-asiakirjojen sisältöä / laatua parannettava suunnittelijoiden pätevyyden edellyttäminen ja arviointi- kenen etu, että säädettyä rakentamisen laatua ei vaadita? eläinsuojelusäädökset erikoissuunnitelmat - saa ja pitää tarvittaessa edellyttää -> esim. perustamis-, rakenne-, LVIS-, arkkitehtuurisuunnittelu tulkintojen yhtenäistäminen naapurikunnissa rakentamisen sijoitus ja laajentamismahdollisuudet tuotantorakentamisen tietämyksen lisääminen (elinkeinotoiminta, eläinten käyttäytyminen, tuotannon logistiikka, palomääräykset jne yhteistyön lisääminen ELY- keskuksen rakentamisasiantuntijoiden kanssa rakennusjärjestyksen ja ympäristönsuojelumääräysten käytännönläheisyys? luonnonvaraelinkeinoja ei ole mahdollista määrätä kaavalla

15 SAADAANKO TUETUILLA INVESTOINNEILLA LISÄARVOA YRITYKSELLE JA MAASEUDULLE? Tukisäädökset ohjaavat ennakoivaan ja etupainotteiseen toimintaan Tilaajan vastuu Suunnittelijoiden osaaminen ja ammattietiikka Eri alojen pätevien suunnittelijoiden verkottumisen tärkeys Toteutusvaiheen riskien tunnistaminen Eri viranomaisten tehtävät investointiprosessissa Ympäröivän yhteiskunnan kehitys ja tavoitteet

16 MITÄ SAATU AIKAAN TÄLLÄ OHJELMAKAUDELLA MYÖNTEISTÄ INVESTOINTITUKIPÄÄTÖSTÄ VUOSITTAIN PIENISTÄ KATOKSISTA ISOIHIN TUOTANTOLAITOKSIIN UUSIA YRITYKSIÄ JA UUSIA YRITTÄJIÄ SUUNNITTELUTIIMEJÄ TUTKIMUS-JA KEHITTÄMISHANKKEITA

17 MITÄ ODOTUKSIA UUDELLE KAUDELLE OSAPUOLTEN PANOSTUKSIA OSAAMISEN LISÄÄMISEEN YHTEISTYÖTÄ TULEVAISUUDEN HAASTEIDEN TUNNISTAMISTA JA NIIHIN VASTAAMISTA MUUTTUVAN TOIMINTAYMPÄRISTÖN JA YLEISTEN MAASEUTUOLOSUHTEIDEN TUNNISTAMISTA KEHITTYMISTÄ SÄÄDÖKSISSÄ JA VIRANOMAISTOIMINNASSA (KUTEN YMPÄRISTÖLUVAT, KAAVOITUS, TULKINNAT YM) SUNTAUTUMISTA JA KOULUTUSTA MAASEUTUASIOIHIN JA ERITYISKYSYMYKSIIN : MAASEUTU EI OLE RESERVAATTI VAAN KEHITTYVÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ ENTISTÄKIN PAREMPIA JA HARKITUMPIA INVESTOINTEJA

18 ÄLYKÄS kasvu: Eurooppa strategia ja maaseudun kehittäminen: selvä yhteinen perusta! Innovaatiot ja osaaminen, vihreä teknologia ja tutkimuksen käyttöönotto Maaseudun kehittäminen Sosiaaliset innovaatiot OSALLISTAVA kasvu: Paikallinen kehittäminen sekä maaseututalouden monipuolistaminen Vaihtoehdot maatalouden rakenneuudistuksen seurauksena KESTÄVÄ kasvu: Luonnonvarojen käytön tehostaminen ja julkishyödykkeet Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, hiileen sitomisen lisääminen ja bioenergian kehittäminen Kestävä maankäyttö ja luonnon monimuotoisuus

19 Maaseudun kehittämistä koskevat prioriteetit 1. Tietämyksen siirto ja innovaatiot 2. Maatalouden kilpailukyky ja maatilojen elinkelpoisuus 3. Elintarvikeketjun organisoituminen ja riskienhallinta 4. Ekosysteemien ennallistaminen, säilyttäminen ja parantaminen 5. Luonnonvarojen käytön tehokkuus ja vähähiiliseen ja ilmastoa säästävään talouteen siirtyminen 6. Sosiaalinen osallisuus, köyhyyden vähentäminen ja taloudellinen kehitys Painopistealueet / avaintoimet (a) innovaatioiden ja tietämyspohjan edistäminen maaseutualueilla (b) yhteyksien vahvistaminen maa- ja metsätalouden ja tutkimuksen ja innovaatioiden välillä (c) elinikäisen oppimisen ja ammatillisen koulutuksen vahvistaminen maaja metsätaloudessa (a) merkittävistä rakenneongelmista kärsivien tilojen uudistamisen helpottaminen erityisesti tiloilla, jotka eivät ole markkinaorientoituneita ja erityisillä aloilla toimivilla markkinaorientoituneilla tiloilla ja tiloilla, joilla on tarvetta maatalouden monipuolistamiseen (b) sukupolven vaihdosten helpottaminen maataloussektorilla (a) alkutuottajien kytkeminen paremmin ruokaketjuun laatujärjestelmien ja paikallisten markkinoiden edistämisen sekä lyhyiden jakeluketjujen avulla, tuottajaryhmät ja toimialaorganisaatiot (b) maatilojen riskienhallinnan tukeminen (a) Euroopan maisemien tilan ja luonnon monimuotoisuuden (ml. Natura ja arvokkaat luontoalueet) ennallistaminen ja säilyttäminen (b) vesien hoidon edistäminen (c) maaperän hoidon edistäminen (a) maatalouden vedenkäytön tehostaminen (b) maatalouden ja elintarvikejalostuksen energiatehokkuuden lisääminen (c) uusiutuvien energialähteiden sekä biotalouteen tarkoitettujen sivutuotteiden, jätteiden, jäännösten ja muiden kuin elintarvikkeiksi tarkoitettujen raaka-aineiden hankinnan ja käytön helpottaminen (d) maatalouden typpi- ja metaanipäästöjen vähentäminen (e) hiilen sitomisen edistäminen maa- ja metsätaloudessa (a) monipuolistamisen ja uusien pienten yritysten ja työpaikkojen perustamisen edistäminen (b) maaseutualueiden paikallisen kehittämisen edistäminen (c) maaseutualueiden tieto- ja viestintäteknologian saavutettavuuden, käytön ja laadun parantaminen Toimenpiteet 1. Tietämyksen siirto ja tiedotus 2. Neuvontapalvelut, tilan hoitoja lomituspalvelut 3. Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden laatujärjestelmät 4. Aineellisia varoja koskevat investoinnit 5. Maatalouden tuotantokyvyn palauttaminen ja ennalta ehkäisevät toimet (luonnonkatastrofit) 6. Maatilojen ja yritystoiminnan kehittäminen 7. Peruspalvelut ja kylien uudistaminen 8. Metsäinvestoinnit 9. Tuottajaryhmien perustaminen 10. Maatalousympäristö ja ilmasto 11. Luomutuotanto 12. Natura 2000 ja VPD 13. Luonnonhaittakorvaukset 14. Eläinten hyvinvointi 15. Metsäympäristö ja ilmasto 16. Yhteistyö 17. Riskienhallinta LEADER Horisontaaliset tavoitteet: innovaatiot, ilmastonmuutos ja ympäristö Tekninen apu

20 UUSI OHJELMAKAUSI PRIORITEETTIA. JOIDEN TOTEUTUS MM. INVESTOINNEIN LÄPILEIKKAAVINA TEEMOINA ILMASTO / ENERGIA YMPÄRISTÖ INNOVAATIOT SUOMESSA MAASEUDUN RAKENTAMISINVESTOINTEJA TUETAAN MYÖS UUDELLA KAUDELLA LAATUA, TUOTTAVUUTTA, ELINKAARIEDULLISUUTTA!

21 RAKENTAMISELLA SYNTYY JA VAALITAAN MAASEUTUKULTTUURIA KIITOS

MAASEUTURAKENTAMISEN NYKYTILA, RAHOITUS JA TULEVIA HAASTEITA

MAASEUTURAKENTAMISEN NYKYTILA, RAHOITUS JA TULEVIA HAASTEITA MAASEUTURAKENTAMISEN NYKYTILA, RAHOITUS JA TULEVIA HAASTEITA 12.2.2013.Heureka Yliarkkitehti RAIJA SEPPÄNEN MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Ruokaosasto Maaseudun kehittämisyksikkö raija.seppanen@mmm.fi +358

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi

Uusi ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.

Lisätiedot

Näkökulmana MMM:n tuetun rakentamisen ohjaus ja rakennuskustannukset

Näkökulmana MMM:n tuetun rakentamisen ohjaus ja rakennuskustannukset MUUTTUVAT MAASEUDUN ELINKEINOT JA VAIKUTUKSET RAKENNUSKANTAAN JA RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN Näkökulmana MMM:n tuetun rakentamisen ohjaus ja rakennuskustannukset 17.5.2013.Oulu Maikkula Yliarkkitehti RAIJA

Lisätiedot

ALUEELLISET JA PAIKALLISET MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIAT

ALUEELLISET JA PAIKALLISET MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIAT ALUEELLISET JA PAIKALLISET MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIAT 2014-2020 14.2.2012 1 MAASEUTUOHJELMA 2014-2020 valmistelu ja aikataulut ALUEELLISEN + PAIKALLISEN STRATEGIAN RUNKO, vaihe 1 1. Alueen kuvaus,

Lisätiedot

Rahastokauden valmistelu maaseuturahasto ja EMKR

Rahastokauden valmistelu maaseuturahasto ja EMKR Rahastokauden 2014-2020 valmistelu maaseuturahasto ja EMKR nvm Sirpa Karjalainen MMM 1 Eurooppa 2020- strategia ja maaseudun kehittäminen: selvä yhteinen perusta! ÄLYKÄS kasvu: Elinkeinojen innovaatiot

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 hyväksyttiin Euroopan komissiossa virallisesti joulukuun 12. päivänä 2014. Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

Voimassa oleva maaseutuohjelman. rahoitusosuus 1) EU:n. % kehyksestä

Voimassa oleva maaseutuohjelman. rahoitusosuus 1) EU:n. % kehyksestä Maaseutuohjelman toteutuma toimenpiteittäin/alatoimenpiteittäin (sitoumukset ja maksut 31.12.2018 mukaan milj. euroina) Toimenpiteet Voimassa oleva maaseutuohjelman 1) Sidottu 4) Maksettu (takaisinperinnät

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö 1 Loppukauden 2007-2013 kuulumisia POPELYn maaseuturahaston rahoituskiintiöstä ei ole jäämässä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EAKR-hankehaun infotilaisuus 20.1.2015 Lappeenranta Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Esityksen sisältö Yleistä

Lisätiedot

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Pellolta haarukkaan Keskisuomalaisen ruokaketjun kehittäminen 2014-2020 Käynnistysseminaari ja tulevaisuustyöpaja 21.5.2012 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Älykäs ja osallistava kasvu maaseutualueilla: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Sivu 1 16.5.2014

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2014 C(2014) 9906 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2014, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman hyväksymisestä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan nvm Sirpa Karjalainen Monenlaiset mikroyritykset Maatilakytkentäisille mikroyrityksille on myönnetty tukea mm. matkailualan investointeihin

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission delegoitu asetus,

LIITTEET. asiakirjaan. Komission delegoitu asetus, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.201 C(201) 10 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakiran Komission delegoitu asetus, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sivu 1 18.2.2015

Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sivu 1 18.2.2015 Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 18.2.2015 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava

Lisätiedot

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 Siirtyminen ohjelmakaudesta 2007-2013 kauteen 2014-2020 Ruka 30.10.2013 Yksikön päällikkö Hannu Linjakumpu/Lapin ELY-keskus (Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski/ Maa-

Lisätiedot

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Kainuun maaseuturahoitus kaudella 2014 2020; Oulu 25.2.2015 Sivu 1 26.2.2015 Toiminnan visio Kainuun maaseutu tarjoaa turvallisen, toimivan, viihtyisän

Lisätiedot

EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013

EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013 EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013 ylitarkastaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriö Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 24.11.2005 Hki, Messukeskus EU

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet rahoittaa luontomatkailua Etelä-Savossa 27.1.2015 Juva Jukka Kotro Etelä-Savon ELY-keskus Rakennerahastoyksikkö Eurooppa

Lisätiedot

VANHASTA KAUDESTA UUTEEN OHJELMAKAUTEEN. Valmistelun tilannekatsaus

VANHASTA KAUDESTA UUTEEN OHJELMAKAUTEEN. Valmistelun tilannekatsaus VANHASTA KAUDESTA UUTEEN OHJELMAKAUTEEN Valmistelun tilannekatsaus Hannu Linjakumpu Yksikön päällikkö Lapin ELY-keskus Levi 5.12.2013 CAP-uudistus kesäkuussa 2013 Yhteispäätösmenettely ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 MAASEUTURAKENTAMISEN SUUNNITTELUN AJANKOHTAISPÄIVÄ 3.2.2009 EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 C-G Mikander, Maaseutuvirasto Sivu 1 4.2.2009 EU:n maaseutupolitiikka

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Paikallinen valmistelu Toimintaryhmien neuvottelupv. 24.05.2012

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Paikallinen valmistelu Toimintaryhmien neuvottelupv. 24.05.2012 Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Paikallinen valmistelu Toimintaryhmien neuvottelupv. 24.05.2012 nvm Sirpa Karjalainen, MMM Sivu 1 Eurooppa 2020- strategia ja maaseudun kehittäminen: selvä yhteinen

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö 1 CAP-reformi: Komission esittämät tavoitteet tulevalle kaudelle elinvoimaisen elintarviketuotannon ylläpitäminen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Sivu 1 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti,

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Kainuun maaseuturahoitus kaudella 2014 2020; Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Toiminnan arvopohja Kehitysmyönteisyys - Asiakas- ja kuluttajalähtöisyys

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5. Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)

Lisätiedot

Maaseutuohjelman tulevaisuus

Maaseutuohjelman tulevaisuus Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen

Lisätiedot

Rakennusinvestointien valmistelu

Rakennusinvestointien valmistelu Rahoitus- ja palveluinfo Tyrnävällä to 4.2.2016 Rakennusinvestointien valmistelu Jari Lehto Asiantuntija, RI maaseudun rakentaminen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 3.2.2016

Lisätiedot

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Sisältö - Maaseutu2030 tulevaisuustyö - Yhteisen maatalous- ja maaseutupolitiikan yhdeksän erityistavoitetta - Laajat toimenpiteet

Lisätiedot

Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella 2014-2020 Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 8.9.2014 Visio ja strategiset painopisteet Kaakkois-Suomi tuottaa

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus syyskuu 2014 Sivu 1 Kokemukset ohjelmakaudesta 2007-2013 Pohjois-Karjalan elintarvikeala Maaseuturahasto ylivoimaisesti suurin toimialan julkinen rahoittaja

Lisätiedot

Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta

Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta Tiina Laurila ja Noora Hakola, Maaseutuelinkeino-osasto/Maaseutu- ja rakenneyksikkö Maaseutuvirasto

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma: innovaatiot. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Maaseudun kehittämisohjelma: innovaatiot. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maaseudun kehittämisohjelma: innovaatiot Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan,

Lisätiedot

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013 Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuet rekisteröidyille yhdistyksille 2013 Ei-tuotannolliset

Lisätiedot

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 Sivu 1 20.6.2011 Kehittämisen lähtökohdat Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 toteutetaan koko maassa Ahvenanmaata

Lisätiedot

Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa

Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa #99622 Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä Oulu 20.2.2013 Seija Oikarinen ylitarkastaja, rakentaminen Maaseutuvirasto seija.oikarinen@mavi.fi

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Uusi maaseutuohjelma ja investoinnit

Uusi maaseutuohjelma ja investoinnit Uusi maaseutuohjelma ja investoinnit Kuopio 7.10.2014 Sanna Koivumäki Ruokaosasto/ Maaseudun kehittämisyksikkö Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 9.10.2014 Ruokaosaston tehtäväalueen yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi 2014-2020

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Pohjois-Suomen aluetilaisuus helmikuu 2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Valmistelutilanne vuoden 2012 lopussa Vaikuttaminen

Lisätiedot

Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa

Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa #91949 Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä Heureka, Vantaa 12.2.2013 Seija Oikarinen ylitarkastaja, rakentaminen Maaseutuvirasto

Lisätiedot

30 vuotta maaseudun yritysrahoitusta Maaseudun yritysrahoituksen tulevaisuus Juhlaseminaari Lahden Sibelius-talolla

30 vuotta maaseudun yritysrahoitusta Maaseudun yritysrahoituksen tulevaisuus Juhlaseminaari Lahden Sibelius-talolla 30 vuotta maaseudun yritysrahoitusta Maaseudun yritysrahoituksen tulevaisuus Juhlaseminaari Lahden Sibelius-talolla 13.11.2018 Johtava asiantuntija Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Menestystarinoita

Lisätiedot

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen

Lisätiedot

EIP, Maaseudun innovaatioryhmät ja

EIP, Maaseudun innovaatioryhmät ja EIP, Maaseudun innovaatioryhmät ja alueelliset yhteistyöhankkeet 24.042015 Nvm Sirpa Karjalainen Maa- ja metsätalousministeriö Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on

Lisätiedot

Rakennetukien kesäpäivät 2018 MMM:n ajankohtaiset. Mika Saari, Sanna Koivumäki

Rakennetukien kesäpäivät 2018 MMM:n ajankohtaiset. Mika Saari, Sanna Koivumäki Rakennetukien kesäpäivät 2018 MMM:n ajankohtaiset Mika Saari, Sanna Koivumäki Nykylainsäädännön muutoksia Rakennetukilain (1476/2007) 13 :n muutos: - voimaan 5.6, sovelletaan 1.1.2018 alkaen - haku viimeistään

Lisätiedot

ohjelmakaudella 2014 2020 Sivu 1

ohjelmakaudella 2014 2020 Sivu 1 Maatalouden investointien i i ja sukupolvenvaihdosten rahoitus ohjelmakaudella 2014 2020 Sivu 1 Sivu 2 Maatalouden tulevaisuuden näkymät Vuoden 2012 noin 57 000 tilasta jatkaisi vuonna 2020 noin 43 000

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset Marianne Selkäinaho MMM, maaseudun kehittämisyksikkö Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus Valmistelutilanne vuoden 2012 lopussa Vaikuttaminen EU-tasolla käynnissä Kansallinen valmistelu hallinnon sisällä

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020. Helmikuu 2016

MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020. Helmikuu 2016 MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020 Helmikuu 2016 Sivu 1 19.2.2016 MANNER-SUOMEN MAASEUTUOHJELMA 2014-2020 Maatilojen investointituet rahoitetaan osittain ohjelmasta 1) Ns. EU-osarahoitteisia tukia 2)

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille

Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 ja sitä tarkentava Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelma 2007-2013 Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille Elintarvikealan

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö 17.2.2015 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN

Lisätiedot

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Nvm Sirpa Karjalainen Maa- ja metsätalousministeriö CAP valmistelut vuonna 2013 Irlannin puheenjohtajuuskauden tavoiteaikataulu 24. 25.6. Maatalouden ministerineuvosto,

Lisätiedot

Uusi maaseutuohjelma ja maatilainvestoinnit. Eläinten hyvinvointiin liittyviä t&k- hankkeita

Uusi maaseutuohjelma ja maatilainvestoinnit. Eläinten hyvinvointiin liittyviä t&k- hankkeita Uusi maaseutuohjelma ja maatilainvestoinnit Eläinten hyvinvointiin liittyviä t&k- hankkeita Pohjois-Suomen tilaisuus Rukahovi 24.9.2014 Raija Seppänen Yliarkkitehti Ruokaosasto/ Maaseudun kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Luomu EU:ssa ja Suomessa. Päivi Rönni Pro Luomu

Luomu EU:ssa ja Suomessa. Päivi Rönni Pro Luomu Luomu EU:ssa ja Suomessa Päivi Rönni Pro Luomu Luomulainsäädäntö ja toimeenpano EU:n luomuasetus Eurooppa 2020-strategia, luomutoimintasuunnitelma (action plan) Kansallinen toimeenpanoasetus Mm. valvonnan

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

Tuettu rakentaminen kaudella

Tuettu rakentaminen kaudella Tuettu rakentaminen kaudella 2014-2020 Valion navettaseminaari 9.2.2017 sanna.koivumaki@mmm.fi 10.2.2017 1 Ohjelmakausi 2014-2020, yleistä Investointitukijärjestelmän tavoitteet Alkutuotanto säilyy vähintään

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme

Lisätiedot

Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla

Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 9.4.2015 MAASEUTUOHJELMAN KOLME STRATEGISTA PAINOPISTETTÄ Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Pohjois-Karjalan maaseutusuunnitelma vuosille Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Pohjois-Karjalan maaseutusuunnitelma vuosille Pohjois-Karjalan ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Pohjois-Karjalan maaseutusuunnitelma vuosille 2014-2020 30.5.2013 1 Pohjois-Karjalan maaseudun kehittäminen lukuina vuonna 2012. Maatalouden tulotuet* 84 %

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Tuetun maatilarakentamisen erityisehdot

Tuetun maatilarakentamisen erityisehdot Tuetun maatilarakentamisen erityisehdot 2015-2020 Frami B 19.5.2015 Seinäjoki 19.5.2015 Tapani Kaipio Tuetulla rakentamisinvestoinnilla tarkoitetaan maatalouden tuotantotoimintaan käytettävän rakennuksen,

Lisätiedot

Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus

Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Varainhoito-osasto 26.9.2007 747/22/2007 Tukien maksatusyksikkö TE-keskusten maaseutuosastot Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Liitteenä on maksatusta koskeva Maaseutuviraston

Lisätiedot

Laki. maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta

Laki. maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain (28/2014) 8 :n 3 momentti ja 67, muutetaan 5

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin

Lisätiedot

Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseuturahasto yleistä Osa maaseutuohjelman rahoituksesta on kansallista rahoitusta ja osa rahoituksesta

Lisätiedot

Navettainvestointien tukeminen maaseutuohjelman kautta. ProNavetta-koulutus Iisalmi Siilinjärvi

Navettainvestointien tukeminen maaseutuohjelman kautta. ProNavetta-koulutus Iisalmi Siilinjärvi Navettainvestointien tukeminen maaseutuohjelman kautta ProNavetta-koulutus 2.12.2016 Iisalmi 8.12.2016 Siilinjärvi Sivu 1 10.2.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EU-rahoitusinstrumentit ja luonnon monimuotoisuus seminaari 27.10.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutuohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne Maaseudun alueelliset kehittämistoimet 2014-2020, valmistelun tilanne 22.8.2013 Itä-Suomen maaseudun kehittäjät Valamossa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Alueellinen maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen

Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen Maaseudun yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Investointituki Perustamistuki Nurmes 8.11.2018 Maaseuturahoituksen tavoitteet Monipuolistaa, uudistaa, lisätä maaseudun elinkeinotoimintaa Parantaa

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. MMM/Viestintä

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. MMM/Viestintä Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen ja alueiden käytön osalta

Lisätiedot

Katsaus maaseuturahastoon sihteeristö 27.5.2014. Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katsaus maaseuturahastoon sihteeristö 27.5.2014. Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Katsaus maaseuturahastoon sihteeristö 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 10.6.2014 Kehittämishankkeet alueellisen ohjelman teemoittain 2007-2013 Teemoittain hanke kpl investointi

Lisätiedot

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasuseminaari, Liminganlahden luontokeskus 27.2.2014 Asiantuntija Kalevi Hiivala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 1. Maatilan lämpökeskus ja biokaasulaitos

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

MAASEUTUOHJELMAN JA UUSIEN SÄÄDÖSTEN EDELLYTYKSET RAKENTAMISINVESTOINNEILLE

MAASEUTUOHJELMAN JA UUSIEN SÄÄDÖSTEN EDELLYTYKSET RAKENTAMISINVESTOINNEILLE Tampere 5.5.2015. Oulu 6.5.2015. Kuopio 7.5.2015. Maatalouden investointitukien alueelliset ajankohtaispäivät MAASEUTUOHJELMAN JA UUSIEN SÄÄDÖSTEN EDELLYTYKSET RAKENTAMISINVESTOINNEILLE yliarkkitehti /

Lisätiedot