Delfi-tekniikka sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden osaamistarpeiden tutkimisessa
|
|
- Pauliina Palo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 6.2. Esimerkkejä asiantuntijamenetelmien käytöstä Delfi-tekniikka sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaamistarpeiden tutkimisessa Delfi-tekniikkaa ja sen hyödyntämistä sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaamistarpeiden kartoituksessa julkaistiin kahdessa osassa FUTURAn numeroissa 2/1997 ja 3/1997. Lähdeviitteet ovat: Metsämuuronen J Delfi-tekniikka sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden osaamistarpeiden tutkimisessa. FUTURA 2/97, Metsämuuronen J Delfi-tekniikan kritiikistä. FUTURA 3/97. Delfi-tekniikka sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden osaamistarpeiden tutkimisessa Tämän artikkelin tarkoituksena on esitellä Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden osaamistarpeet -tutkimuksen menetelmällisiä ratkaisuja. Tutkimus on yksi Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rahoittamista ennakointihankkeista. Tutkimuksen tarkoituksena on yhtäältä olemassaoleviin tilasto- ja asiantuntijatietoihin perustuen, toisaalta käytännön ruohonjuuritason toimijoiden havaitsemien heikkojen signaalien avulla ennakoida sitä, millainen on se toimintaympäristö ja työ, mitä tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen tulee tekemään. Työn muutokset heijastuvat myös osaamistarpeiden muuttumisena. Artikkelissa esitellään tiedonhankinnassa käytettävä Delfi-tekniikka, sen etuudet ja heikkoudet sekä kuinka tässä tutkimuksessa Delfi-tekniikkaa sovelletaan. Työ sosiaali- ja terveydenhuollossa eilen ja tänään Sosiaali- ja terveydenhuolto ovat osa sitä järjestelmää, jota toisaalta kunnat tarjoavat verovaroin maksettuna asukkailleen, mutta jota toisaalta järjestetään yksityisesti. Vielä muutamia aikoja sitten oli huutava pula sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista. Itsekin muistan tehneeni 1980-luvun loppupuolella keikkatyötä sairaaloissa niin paljon, että oli pakko sanoa, että nyt ei kyllä ehdi enempää. Jostain kumman syystä rahoitusta oli henkilökunnalle ja sijaisille. Jokainen on huomannut se, että julkisen talouden kukkaron suuta on supistettu ja tämä heijastuu myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon (Kokko & Lehto 1993). Tämä taas heijastuu käytännön työhön siten, että sijaisia ei palkata sairauden tai loman vuoksi läheskään yhtä herkästi kuin aiempina vuosina. Työn suorittava porras tuntee tämän useinkin pahiten niskassaan ja selässään; ne jotka työssä vielä ovat, tekevät pakolliset työt poissaolijoiden puolesta. Toisaalta itse työ on palkitsevaa (Metsämuuronen 1994): parhaassa tapauksessa asiakkaiden kanssa toimiminen on haastavaa, innostavaa ja voimia antavaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että erityistilanteissa terveydenhuollossa saattaa saada suurta tyydytystä siitä, että voi jopa pelastaa jonkun hengen. Sosiaalialalla tyydytystä saattaa tuottaa se, että voi auttaa pahasti epätasapainossa olevan henkilön taas elämään kiinni. 104
2 Työ sosiaali- ja terveydenhuollossa huomenna Huomista ei vielä ole. Me emme siis tiedä, mitä se näyttää, mutta voimme yrittää ennustaa sitä (Metsämuuronen 1997a). Ihminen ihmisenä tuskin muuttuu paljonkaan, mutta arvot ja arvostukset ovat muuttuvia (ks. nykyisistä arvoista esimerkiksi Haavisto 1996). Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuteen vaikuttavat monet tekijät, joita olen valottanut enemmän FUTURAn 1/97 numerossa. Eräs keskeisistä kysymyksistä on, miten voimme saada esiin sellaisen tulevaisuutta koskevan tiedon, joka ei vielä ole ilmiselvää, vaan ikään kuin kätkettyä, mutta ilmassa olevaa. Tällaista tietoa on kutsuttu heikoiksi signaaleiksi (Kuusi 1993, ; Eriksson 1996a, 39). Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden osaamistarpeet -hankkeen kannalta mielenkiintoinen on Erikssonin viittaus siihen, että tavallisetkin ihmiset voivat olla tällaisten heikkojen signaalien suhteen herkkiä, mikäli tarkkailevat ympäristöään ja oppivat aistimaan vivahteita ja muutostrendejä (Eriksson 1996b, 4; ks. myös Alvesalo 1996, 59) käynnistettiin tutkimushanke, jonka tarkoituksena on hankkia asiantuntijoiden käsityksiä siitä, millaista on sosiaali- ja terveydenhuollon työn tulevaisuus ja mitä osaamistarpeita tulevaisuuden työntekijöillä on. Tutkimus liittyy Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rahoittamana osana Sosiaali- ja terveysministeriön, opetushallituksen, Stakesin ja Suomen Kuntaliiton vuonna 1995 käynnistämään yhteistyöprojektiin, jonka tavoitteena on sosiaali (So)- ja terveysalan (Te) työelämän ja koulutuksen (Ko) yhteistyön kehittäminen (Ke). Keskeiset käsitteet on lyhennetty projektin nimeksi SoTeKeKo. Osaamistarpeiden muuttumista tutkitaan suurelta osin SoTeKeKo:n kautta tavoitettavien käytännön työelämän ja koulutuksen asiantuntijoiden avulla. Tutkimuksessa hyödynnetään sitä tietotaitoa, jota löytyy SoTeKeKo-projektiin osallistuvilta työntekijöiltä, kouluttajilta, opiskelijoilta sekä laajalta asiantuntijaryhmältä, joka toimii SoTeKeKo-projektin taustalla. Ennakointitutkimuksen menetelmälliset ratkaisut: Delfi-tekniikka Tulevaisuuden osaamistarpeita koskeva tieto hankitaan ns. Delfi-tekniikalla, jonka on todettu tuottavan riittävän varmaa tietoa tulevaisuudesta (Sneck 1993, 37; Mannermaa 1993, 25; 1996, 18; Kuusi 1993, 135; 1996, 4). Tosin Kuusi (1993, 139; 1996, 15) sanoo, että Delfitekniikka on hänen mielestään ensisijaisesti tulevaisuuden tekemisen eikä niinkään ennakoinnin väline. Delfi-tekniikkaa on hyödynnetty viimeaikoina mm. erilaisissa barometreissa (Mannermaa & Mäkelä 1993, Uotila, Mannermaa & Mäkelä 1995). Terveystieteissä Delfimenetelmää on käytetty vuodesta 1971 lähtien selvitettäessä mm. hoitotyön tutkimuksen prioriteetteja (Lindeman 1975, Ventura & Waligora- Serafin 1981, Bond & Bond 1982, Daly ym. 1996), koulutuksen kehittämistä (Spivey 1971,Tanner & Lindeman 1987, French ym. 1996), pätevyyksiä ja kvalifikaatiovaatimuksia (Duffield 1993) sekä hoitohenkilökunnan työn kehittämistä (Butterworth & Bishop 1995, Carney ym. 1996, Procter & Hunt 1994). Delfi-tekniikan historia Vaikka tekniikka olikin tunnettu jo 1920-luvulla (Whitehead 1925) ja 1940-luvulla (Churchman 1948), sen varsinaisena lähtökohtana pidetään vuonna 1953 RAND -yhtiöiden toimesta tehtyä Yhdysvaltain puolustus-strategiaan liittyvää tutkimusta. Tutkimus tietenkin oli salainen, mistä syystä tekniikkaa koskeva kritiikki julkaistiin vasta 1963 tutkimuksen suorittajan Olaf Helmerin toimesta (Helmer 1963). Delfi-tekniikka kehitettiin siis alunperin strategisiin tarkoituksiin, mutta jo varhain sitä hyödynnettiin tulevaisuuden taloustutkimukseen (Helmer & Quade 1963). Ilmeisesti vaikutusvaltaisin Delfi-raportti on ollut Gordonin ja Helmerin tutkimus (1964) tulevaisuuden teknologian kehityksestä. Lindeman (1975, 435) esittää, että kyseinen raportti herätti erityisen kiinnostuksen koko analyysimenetelmää kohtaan. Kuusikin (1993, 135) mainitsee, että kyseinen tutkimus on laajasti siteerattu. Itse tutkimuksella on jo historiallista arvoa, sillä sitä vasten voidaan arvioida katsoa, kuinka asiantuntijoiden käsitykset pitivät paik- 105
3 kansa yli 30 vuoden aikajänteellä (Kuusi 1993, ). Delfi-tekniikan klassikoiksi ovat muodostuneet Linstonen ja Turoffin (1975) menetelmäkirjoitukset. Mannermaa arvottaa Linstonen erääksi parhaista tekniikan asiantuntijoiksi (Mannermaa 1996, 18). Delfin tekniikka ja periaatteet Perinteisen Delfi (tai Delfoi) -tekniikan idea on siinä, että kerätään tietoa asiantuntijoiden mielipiteistä. Kun asiantuntijoiden mielipiteet on koottu, ne lähetetään uudelleen samoille asiantuntijoille arvioitaviksi. Delfi -kierroksia käydään läpi niin monta kertaan, että asiantuntijoiden voidaan sanoa antaneen yhden yhteisen mielipiteen. Kuusi (1993, 135) tiivistää Delfi-tekniikoita yhdistävät piirteet seuraavasti: 1. Tutkimusta varten on koottu asiantuntijaryhmä tai -paneeli. 2. Asiantuntijat muotoilevat kantansa tutkimusta tekevälle erikseen. 3. Asiantuntijoille välitetään anonyymisti kirjallisesti tietoja toisten panelistien kannanotoista. 4. Asiantuntijat voivat yhden tai useamman kerran muuttaa kannanottojaan esitetyn aineiston perusteella. Delfi -tekniikan iskulauseita ovat siis anonymiteetti ja konsensus. Anonymiteetilla tarkoitetaan sitä, että panelistit eivät tiedä, kuka osallistujista on sanonut minkäkin mielipiteen. Näin ollen menettely mahdollistaa panelistien tasavertaisuuden; vahvojen persoonien liiallinen vaikutus on mahdollista eliminoida (Linstone & Turoff 1975, Williams & Webb 1994, 181). Konsensus on mahdollista saavuttaa, mikäli Delfikierroksia kasvatetaan. Alkuaikojen tutkimuksille oli tyypillistä vaatimus yksimielisyydestä. Tästä ollaan luopumassa tai jo luovuttu. Ilmeisesti Kuusi on aivan oikeassa sanoessaan, että pyrkimys asiantuntijoiden yksimielisyyteen on usein väkinäistä ja saattaa johtaa tärkeän informaation katoamiseen (Kuusi 1993, 136, Turoff & Hiltz 1996, 56). Delfi-tekniikan edut Kuusi (1993, ) esittää omiin tutkimuksiinsa ja Turoffiin (Linstone & Turoff 1975) perustuen kolme etua, jotka Delfi-tekniikalla on aikasarja-analyysiin ja komiteatyöskentelyyn verrattuna. Ensinnäkin Delfi-tekniikka soveltuu hyvin sellaisten taite- ja käännepisteiden löytämiseen ja ajoittamiseen, jotka on vaikea päätellä analyyttisesti. Tällä tarkoitetaan sitä, että on olemassa analyyttisiä tutkimusmenetelmiä (kuten aikasarja-analyysi ja siihen liittyen regressioanalyysi), joilla pyritään ennustamaan tulevaisuutta sen perusteella, mitä viestejä menneisyydestä ja nykyisyydestä tulee. Tällaiset numerotietoon perustuvat analyysimenetelmät ovat kuitenkin kyvyttömiä havaitsemaan ihmisen luovia ja tavoitteellisia ratkaisuja (Mäenpää 1993, 170). Delfitekniikalla voidaan parhaassa tapauksessa tavoittaa juuri tällaista tietoa. Toiseksi, hyvässä Delfi-tutkimuksessa on mahdollista tuoda yksittäisen raadin jäsenen havaitsemat heikot signaalit ja alan kehittämistavoitteet suuremman joukon arvioitaviksi. Tätä pidän itse tärkeänä seikkana käsillä olevan tutkimuksen kannalta. Kaikkea tietoa ei voi saada kirjoista tai komiteanmietinnöistä, vaikka kirjoittajina olisikin alansa huippuasiantuntijoita. Heikkojen signaalien ajoissa kuuleminen, ymmärtäminen ja hyödyntäminen on ennakointia. Toisaalta ei saa yltiöpäisesti unohtaa puitetekijöitäkään, jotka vakauttavat kehitystä. Kolmanneksi, hyvä Delfi-tutkimus ehkäisee arvovalta- ja intressiristiriitoja vaikuttamasta tutkimuksen tulokseen. Koska kukin vastaaja vastaa itsenäisesti, toimii tekniikka mies-ja-ääni - periaatteella. Kaikkien mielipiteet ovat yhtä arvokkaita riippumatta siitä, miltä taholta mielipide tulee. Koska konsensus-vaatimuksestakin on äärimuodoissaan luovuttu, tämä antaa panelistille mahdollisuuden olla eri mieltä asiasta. Tämä taas johtaa siihen, että panelistien ei tarvitse myöskään sitoutua tulokseen yhtä voimakkaasti kuin esimerkiksi komiteatyöskentelyssä. 106
4 Itse lisäisin etujen listaan myös sen, että Delfitekniikassa on erittäin helppo yhdistää kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen tutkimusote. Vaikka esimerkiksi Hukkinen (1993, 189) väittääkin, ettei tutkimus voi samaan aikaan olla sekä positivistinen että fenomenologinen, on mielestäni ilman muuta selvää, että mitä useampaa menetelmää käyttää, sitä varmempaa on saatu tieto. Tätä kutsutaan triangulaatioksi (Denzin 1988); samaa ilmiötä tarkastellaan useasta eri suunnasta. Samaa tutkimusta voi siis tehdä sekä positivistisesti että fenomenologisesti, tiedon laatu vain on erilaista. Delfi-tekniikkaan, joka menetelmänä on selkeästi kvalitatiivista tietoa tuottava, on usein liitetty mukaan kvantitatiivisia elementtejä. Niinpä esimerkiksi konsensusta voidaan etsiä kvantitatiivisilla menetelmillä (Whitman 1990, 378; Duffield 1993, 228; Williams & Webb 1994, ; Daly 1996, 148). Tällöin panelistit esimerkiksi arvottavat ensimmäisellä Delfi-kierroksella saadut mielipiteet Likert-asteikolla. Toisaalta Delfi-tekniikkaan on usein liitetty nk. ristivaikutusanalyysi (ks. tarkemmin Seppälä & Kuusi 1993), jolla ikään kuin kvantitatiivisesti terävöitetään Delfikierroksilla saatua tulosta (Seppälä 1992). Myös Conjoint Analyysia voi olla mahdollista käyttää erilaisten kvalitatiivisesti löydettyjen tulevaisuuden attribuuttien mallittamisessa (Metsämuuronen 1997b). Delfi-tekniikkaan voidaan - ehkäpä jopa pitäisi - liittää myös analyysi asiantuntijamielipiteiden pysyvyydestä eli stabiliteetista (Metsämuuronen 1997c). Delfi-tekniikan kritiikkiä ja luotettavuus Etujensa lisäksi Delfi-tekniikalla on eräitä puutteita, joita erinäinen määrä tutkijoita on ottanut esille. Oleellista on se, että seuraavista kriittisistä seikoista huolimatta ovat kritiikkiäkin esittäneet tutkijat käyttäneet Delfi-tekniikkaa. Varovaisesti sanoen mainitut seikat ovat sellaisia, jotka tutkijan tulee tiedostaa ja joihin hänen tulee varautua tehdessään Delfi-tutkimusta. Tutkimuksen luotettavuuden ja erityisesti validiteetin takaamiseksi on tutkijan pohdittava systemaattisesti niitä tekijöitä, jotka saattavat alentaa tutkimuksen luotettavuutta (Cook & Campbell 1979). Ensimmäinen kriittinen kohta Delfi-prosessissa on asiantuntijoiden valinta (Duffield 1993, 228). Kukaan ei pysty sanomaan kuinka monta asiantuntijoita tulisi olla (Reid 1988; Williams & Webb 1994, 182) tai edes kuka on riittävän asiantuntija paneeliin (Goodman 1987, ). On ollut paneeleita, joissa panelisteja on ollut yli tuhat (ks. Reid 1988). Kuusi pitää kuitenkin suurena 150 hengen paneelia. Hän asettaakin kyseenalaiseksi suuren vastaajajoukon hyödyn. (Kuusi 1993, 136.) Toinen kriittinen kohta on ensimmäinen Delfikierros. Kritisoidessaan varhaisia Delfitutkimuksia Kuusi toteaa, ettei ensimmäisissä tutkimuksissa pidetty tärkeänä oikeiden kysymysten laadintaa. Tähän vaiheeseen hän suosittaa asiantuntija apua. Kuusi pitää vaihetta krusiaalina tutkimuksen onnistumisen kannalta. (Kuusi 1993, 136.) Ensimmäiseen Delfikierrokseen liittyy muitakin ongelmia. Jos kysely suoritetaan postikyselynä, tästä yleensä seuraa katoa. Sosiologisissa tutkimuksissa pidetään kohtuullisena, mikäli 70%:kin postituskierroksella mukana olleista vastaisi lomakkeeseen. Se, miten kato vaikuttaa tulokseen, jää jokaisen tutkijan harkittavaksi. Haastattelumenetelmällä kato saattaa jäädä oleellisesti pienemmäksi (Kuusi 1993, 136). Edelleen on huomautettu, että ensimmäisen kierroksen tulosten analysointia ei välttämättä pystytä saamaan samanlaiseksi erilaisten tutkimusten välillä, sillä yhtenäistä metodologiaa ei analyysistä ole (Whitman 1990, 378, Procter & Hunt 1994, 1004). Kolmas vaihe, jossa pitää tehdä kriittisiä valintoja, on iteraatiokertojen määrän valinta. On sanottu, että jos kierroksia on enemmän kuin kolme, tulee tutkimuksesta aikaavievä ja kallis (Williams & Webb 1994, 182; Kuusi 1993, 136). On myös esitetty, että kolmannen kierroksen jälkeen ei juurikaan muutoksia tulisi mielipiteisiin (Duffield 1988). Neljäs keskeinen ongelma on konsensus, jota jo hieman käsiteltiinkin. Ongelmahan on se, mitä pidetään konsensuksena. Terveystieteiden kirjallisuudessa ratkaisuksi konsensusongelmaan on esitetty riittävän konsensuksen löytämistä (Williams & Webb 1994, 184; Duffield 1993, 107
5 228, 230; Daly ym. 1996, 148), mikä yleensä perustuu kvantitatiiviseen mielipiteiden arvottamiseeen. Täydellistä konsensusta ei pidetä enää toivottavana (Kuusi 1993, 136). Viides kritiikin lähde on tutkimuksen tulokset. Delfi-tutkimuksen reliabiliteetti eli toistettavuus on epämääräinen (Reid 1988; Williams & Webb 1994, 182). Olisivatko toiset asiantuntijat antaneet toisenlaisen lopputuloksen? Tässä mielessä mielenkiintoinen on Duffieldin hoitoalan kompetensseihin liittyvä tutkimus, jossa otettiin kaksi eri paneelia ja verrattiin heidän vastauksiaan. 92,86% tutkituista hoitotyön kompetensseista oli samoja molemmilla ryhmillä. (Duffield 1993, 236.) Toisin sanoen asiantuntija paneelit olivat varsin yhtä mieltä keskeisistä kompetensseista. Ennakointitutkimuksen suorittaminen Kartoitettaessa sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden osaamistarpeita on järkevää käyttää jotain asiantuntijamenettelyyn liittyvää tutkimusmenetelmää. Koska Delfi-tekniikka on idealtaan juuri tähän konseptiin sopiva menetelmä, on järkevää käyttää sitä. Tutkimuksessa käytetään jossain määrin perinteisestä Delfi-tekniikasta poikkeavaa tekniikkaa. Tutkimus aloitetaan normaaliin tapaan postikyselynä, jolloin mukaan saadaan noin 400 vastaajaa. Kierroksen tulokset analysoidaan ja valmistaudutaan toiseen kierrokseen. Toiselle kierrokselle valitaan mukaan oleellisesti pienempi joukko asiantuntijoita (50-100) niistä vastaajista, jotka jo olivat mukana ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäisen kierroksen mielipiteitä hyödynnetään toisella kierroksella, joka on ensimmäinen varsinainen Delfi-kierros. Näitä tuloksia täsmennetään kolmannella kierroksella. Kuvatulla menettelyllä saavutetaan kaksi etua. Ensimmäinen etu on se, että tavoitetaan kohtuullisesti vastaajia ensimmäisellä kierroksella. Kohtuullisen suuri vastaajien määrä mahdollistaa riittävän määrän heikkoja signaaleja toisen kierroksen eväiksi. Toinen etu on se, että itse tutkimus ei tule kuitenkaan liian raskaaksi viedä läpi. Kuusen ajatuksia (1993, 136) muokaten: pienemmällä joukolla voi saada oleellisesti saman tuloksen kuin suurella joukolla. Menetelmää voidaan pitää kuitenkin Delfitekniikkana, jota karakterisoi seuraavat seikat: ensimmäinen kierros kerää perusmateriaalin, toisella kierroksella tarkennetaan tuloksia ja etsitään konsensusta ja kolmannella kierroksella täsmennetään saatuja tietoja. Tutkimuksessa hyödynnetään SoTeKeKoprojektin piirissä olevia asiantuntijoita. Koska on tärkeää saada mukaan mahdollisimman monipuolinen otos, on tarkoituksen mukaista tehdä otanta stratifioituna niin, että mukaan saadaan riittävä määrä työelämän ja koulutuksen edustajia. Terveydenhuollon asiakkaiden mielipiteitä toivotaan saatavan asiantuntijaryhmässä olevista kansalais- ja potilasjärjestöistä. Tutkimuksen luotettavuuden alustavaa tarkastelua Tulevaisuutta ennakoivan tutkimuksen luotettavuuden kriteeriä ei ole vielä olemassa. Nimittäin tulevaisuustutkimus on rigidisti ajatellen validi silloin, jos se tuottaa paikkaansa pitäviä tuloksia. Toisaalta on esitetty, että tulevaisuustutkimuksen arvo ei olekaan siinä onko se totta vai ei, vaan siinä miten kiinnostava tai vaikuttava tuotettu skenaario on (Mannermaa 1993, 31). Toisaalta tulevaisuuskuvan toistettavuus Delfitekniikalla arvioituna on epävarma. Koska asiantuntijoita on tulossa tutkimukseen kohtuullisen paljon, se antaisi teknisen mahdollisuuden jakaa asiantuntijajoukko kahteen ryhmään, joille olisi mahdollista tehdä rinnakkaismittaus. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että muodostettaan samalla tekniikalla kaksi riippumatonta tulevaisuuden kuvaa. Mikäli osaamistarpeet olivat kahdella ryhmällä samanlaiset (tai ainakin hyvin samanlaiset) on Delfi -tekniikka tuottanut erittäin luotettavaa tietoa. Tässä yhteydessä luotettavuus ei tarkoita sitä, että tulevaisuus tulisi olemaan juuri kuvatun kaltainen, vaan sitä, että asiantuntijat ovat olleet yksimielisiä tulevaisuuden osaamistarpeista. Mikäli taas kahden asiantuntijaryhmän esittämät osaamistarpeet eroavat 108
6 toisistaan huomattavasti, siitä seuraa, että päätelmien suhteen tulee olla varovaisempi. Viimeksimainittu tilanne johtaa tietenkin myös varovaisempiin muutoksiin, mikä lieneekin järkevää oletetussa tilanteessa. Todennäköistä kuitenkin on, että pieniä eroja lukuunottamatta kahden ryhmän konsensus on hyvin pitkälle samanlainen (vrt. Duffield 1993). Kokonaan toisenlaisen tarve aineiston jakamiseen saattaa tulla siitä, että tulevaisuuden osaamistarpeet riippuvat pitkälti oletusta tulevaisuusskenaariosta. Se, millaisena asiantuntija näkee tulevaisuuden, vaikuttaa ilmeisesti hänen ajatuksiinsa siitä, mitä osaamistarpeita tulevaisuudessa on. Ensimmäisellä Delfi-kierroksella aineistoa analysoitaessa kiinnitetään huomiota mahdollisiin eroihin asiantuntijoiden skenaarioissa ja pyritään johtamaan tästä mahdollisesti useammanlaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuden osaamistarvekartoituksia. Mikäli aineistosta nousee aidosti erilaisia skenaarioita, tämä antaa tutkimukselle lisää luotettavuutta, sillä tulevaisuus ei koskaan voi olla vain yksi ajatuksista. Vaihtoehtojen määrä luo tulevaisuuden suunnittelulle väljyyttä ja raameja. Itse tutkimuksen luotettavuutta saattaa parantaa, mikäli tuloksilla on ulkopuolisen asiantuntijan antamia kommentteja siitä, kuinka luotettavana yksittäisen alan asiantuntija pitää tuloksia. Niinpä tuloksia näytetään analyysin eri vaiheissa eri alojen asiantuntijoille. Idea on siinä, että ulkopuoliselta asiantuntijalta saattaa tulla uusia ja oleellisia argumentteja mahdollisten tulevaisuuksien puolesta tai niitä vastaan. Delfitutkimukseen osallistuvat asiantuntijat puolestaan saavat nämä ulkopuolisten asiantuntijoiden arviot ikäänkuin analyysin sisältä tulleina argumentteina. Oleellistahan koko tutkimuksen onnistumisen kannalta on se, että vastaajat kykenevät perustelemaan oman kantansa. Ulkopuolisen asiantuntijan argumentti saattaa herättää panelisteissa aivan uusia tarpeita perustella näkemystään. Lopuksi Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden osaamistarpeet on tutkijan kannalta asiaa tarkastellen oivallinen tutkimusprojekti. Ensinnäkin tutkimuksen kohde (tulevaisuuden osaamistarpeet) on selkeästi rajattu (sosiaali- ja terveydenhultoon). Tietoa pyritään siis tuottamaan kohtuullisen kapealta sektorilta, mikä puolestaan saattaa parantaa tulosten soveltamista. Toiseksi tutkimushankkeella on jo etukäteen niin yhteiskunnallinen, koulutuspoliittinen, kuin työvoimapoliittinenkin tilaus. Tuloksista ollaan siis kiinnostuneita kaikissa SoTeKeKo-projektin intressipiireissä. Kolmanneksi koko projektilla on jo olemassa valmiiksi valtakunnallinen verkosto, jota kautta tietoa on helppo saada. On siis olemassa jo yhteydet erilaisiin asiantuntijoihin. Kaikki nämä tekijät yhdessä ja moni mainitsematonkin seikka vaikuttavat siihen, minkä laatuista tietoa ja millä työmäärällä saadaan kasaan. Itse uskon, että projektin tulokset ovat mielenkiintoista luettavaa vuoden 1998 kesällä, jolloin projektin on määrä päättyä. LÄHTEET: Alvesalo I Ihminen on tärkein muutosagentti. FUTURA 1/1996, Bond S & Bond J A Delphi survey of clinical research priorities. Journal of Advanced Nursing 7, Butterworth T & Bishop V Identifying the characteristics of optimum practice: findings from a survey of practice experts in nursing, midwifery and health visiting. Journal of Advanced Nursing 22, Carney O, McIntosh J & Worth A The use of Nominal Group Technique in research with community nurses. Journal of Advanced Nursing 23, Churchman CW Theory of Experimental Inference. Macmillan Co., New York. 109
7 Cook TD & Campbell DT Quasi-experimentation. Design & Analysis Issues for Field Settings. Boston: Houghton-Mifflin Company. Daly J, Chang EML & Bell PF Clinical nursing research priorities in Australian critical vare: a pilot study. Journal of Advanced Nursing 23, Denzin NK Triangulation. Teoksessa Keeves J.P. (toim.) 1988: Educational research, methodology, and measurement. An International Handbook Duffield C The Delfi technique. The Australian Journal of Advanced Nursing 6(2), Duffield C The Delphi technique: a comparison of results obtained using two expert panels. International Journal on Nursing Studies 30(3), Eriksson J-T 1996a. Tiede ja tulevaisuuden tutkimus. FUTURA 2/1996, Eriksson J-T 1996b. Kompleksisuus ja murros. FUTURA 3/1996, 4-6. French P, Anderson J, Burnard P, Holmes C, Mashaba G, Wrong T & Bing-hua Z International comparison of baccalaureate nursing degrees: collaboration in qualititave analysis. Journal of Advanced Nursing 23, Goodman CM The Delphi technique: a critic. Journal of Advanced Nursing 12, Gordon TJ & Helmer O Report of a Long Range Forecasting Study. Santa Monica, Calif. The Rand Corporation, Publication No [P]-2982, Sept Haavisto T Arvojen Top Ten. FUTURA 4/1996, Helmer O The Systematic Use of Expert Judgement in Operations Reseach. Santa Monica, California. The Rand Corporation, [P]-2795, Sept 1963 Helmer O & Quade ES An Approach to the Study of a Developing Economy by Operational Gaming. Santa Monica, California. The Rand Corporation, [P]-2718, Mar Hukkinen J Teemahaastattelun käyttö tulevaisuudentutkimuksessa. Tulevaisuus sosiaalisena konstruktiona. Teoksessa Vapaavuori, M. (toim.) 1993: Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Acta Futura Fennica no 5. Painatuskeskus, Helsinki Kokko S & Lehto J Mihin suuntaan sosiaali- ja terveydenhuolto? Valtioosuusuudistuksen avaamat vaihtoehdot ja uhat rahoituskriisin aikakaudella. Stakes, Raportteja 96. Gummerus, Jyväskylä. Kuusi O Delfoi-tekniikka tulevaisuuden tekemisen välineenä. Teoksessa Vapaavuori, M. (toim.) 1993: Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Acta Futura Fennica no 5. Painatuskeskus, Helsinki Kuusi O Asiantuntijatiedon jalostaminen tulevaisuudentutkimuksessa. FUTURA 4/1996, Lindeman CA Delphi survey of priorities in clinical nursing research. Nursing Research 24, Linstone HA & Turoff M (Eds.) The Delphi Method: Techniques and Applications. Addison-Wesley, Massachusetts. Mannermaa M Tulevaisuuden tutkimus tieteellisenä tutkimusalana. Teoksessa Vapaavuori, M. (toim.) 1993: Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Acta Futura Fennica no 5. Painatuskeskus, Helsinki Mannermaa M Asiantuntijamenetelmät jääneet tulevaisuudentutkimukseen. FUTURA 4/1996, Mannermaa M & Mäkelä K Tulevaisuusbarometri Yhteiskuntakehityksen ja koulutuksen tulevaisuusnäkymiä vuoteen Opetusministeriön suunnittelusihteeristön keskustelumuistioita 21. Opetusministeriö ja Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuustutkimuskeskus. Metsämuuronen J Ensiaputoiminnan ilot ja surut. Kunnallislääkäri 6/1994, Metsämuuronen J 1997a. Sosiaali- ja terveydenhuollon työn tulevaisuus muutoksessa. FUTU- RA 1/
8 Metsämuuronen J. 1997a. Conjoint Analyysi tulevaisuuden tutkimuksessa. Työelämän muutosten ja koulutustarpeiden ennakoinnin menetelmät käytäntöineen (Toim. K Mäkelä & K Heinonen). Osoitteessa Metsämuuronen J 1997b. Asiantuntijoiden mielipiteiden stabiliuden mittaus tulevaisuustutkimuksessa. Työelämän muutosten ja koulutustarpeiden ennakoinnin menetelmät käytäntöineen. Työministeriön Internetjulkaisu. Mäenpää I FMS Suomen talouden pitkän ajan simulointimalli. Teoksessa Vapaavuori, M. (toim.) 1993: Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Acta Futura Fennica no 5. Painatuskeskus, Helsinki Pelttari P Sairaanhoitajan työn nykyiset ja tulevaisuuden kvalifikaatiovaatimukset. Väitöskirjakäsikirjoitus. Tampereen yliopisto, Hoitotieteen laitos. Procter S & Hunt M Using the Delphi survey technique to develope a professional definition of nursing for analysing nursing workload. Journal of Advanced Nursing 19, Reid N The Delphi technique: its contribution to the evaluation of professional practice. Teoksessa Ellis, R. (ed.) 1988: Professional Competence and Quality Assurance in the Caring Professions. Lontoo, Chapman and Hall. Seppälä Y Basics-menetelmä. Mitä se on? FUTURA 1/1992 Seppälä Y & Kuusi O Ristivaikutusanalyysi, sovelluksena kuljetukset Teoksessa Vapaavuori, M. (toim.) 1993: Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Acta Futura Fennica no 5. Painatuskeskus, Helsinki Sneck T Mistä tulee, mihin menee vai meneekö suomalainen tulevaisuuden tutkimus. Teoksessa Vapaavuori, M. (toim.) 1993: Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Acta Futura Fennica no 5. Painatuskeskus, Helsinki Spivey BE A technique to determine curriculum content. Journal of Medical Education 46, Tanner CA & Lindeman CA Research in Nursing Education: Assumptions and Priorities. Journal of Nursing Education 26(2) Feb., Turoff M & Hiltz SR Computer-Based Delphi Processes. Teoksessa Adler, M. & Ziglio, E (toim.): Gazing into the Oracle. The Delphi Method and its Application to Social Policy and Public Health Uotila T, Mannermaa M & Mäkelä K Sivistyksen tulevaisuusbarometri Opetusministeriön suunnittelusihteeristön keskustelumuistioita 23. Yliopistopaino, Helsinki. Ventura MR & Waligora-Serafin B Setting Priorities for Nursing Research. The Journal of Nursing Administration 11(6) June, Whitehead AN Science and the Modern World. Macmillan Co., New York. Whitman, NI The Delphi Technique as an Alternative for Committee Meetings. Journal of Nursing Education 29(8), Williams PL & Webb C The Delphi technique: a methodological discussion. Journal of Advanced Nursing 19,
Tulevaisuuteen kohdistuvan Delfi-tutkimuksen reliabiliteetti
Tulevaisuuteen kohdistuvan Delfi-tutkimuksen reliabiliteetti Sama artikkelikäsikirjoitus löytyy myös englanninkielisenä versiona Reliability of Delphi Technique Jari Metsämuuronen, RN, EdD tutkija, SoTeKeKo-projekti
Hypermedian jatko-opintoseminaari 2008-2009 ANU SUOMINEN. Delfi/Delfoi -menetelmä 20.3.2009. anu.suominen@tut.fi. Tuotantotalous, Pori 26.3.
Hypermedian jatko-opintoseminaari 2008-2009 1 ANU SUOMINEN Delfi/Delfoi -menetelmä 20.3.2009 anu.suominen@tut.fi 2 ESITYKSEN RAKENNE 1. Tulevaisuuden tutkimuksesta Delphi osana deskriptiivistä tulevaisuuden
Hypermedian jatko-opintoseminaari
Hypermedian jatko-opintoseminaari Tutkimusmenetelmät, kun tutkimuskohteena on ihminen ja tekniikka I, 1-4 ov Kirsi Silius 26.11.2004 Seminaarin aikataulu pe 26.11.04 Kirsi Silius: Seminaarin yleisesittely,
Teknologian ennakointi
Teknologian ennakointi 7307050 Hypermedian jatko-opintoseminaari Outi Laitinen Automaatio- ja säätötekniikan laitos Puh: 3115 3555 Email: outi.laitinen@tut.fi Esityksen sisältö: Teknologian ennakointi
SAIRAANHOITAJAN OSAAMINEN AKUUTIN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN HOITOTYÖSSÄ SYDÄNHOITOLINJALLA
Jaana Kurki SAIRAANHOITAJAN OSAAMINEN AKUUTIN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN HOITOTYÖSSÄ SYDÄNHOITOLINJALLA - Osaamisen kuvantamismalli Kehittämisprojektin tausta Kehittämisprojekti oli osa laajempaa T-Pro
SAIRAANHOITAJAN OSAAMINEN AKUUTIN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN. - Osaamisen kuvantamismalli
Jaana Kurki SAIRAANHOITAJAN OSAAMINEN AKUUTIN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN HOITOTYÖSSÄ SYDÄNTOIMIALUEELLA - Osaamisen kuvantamismalli Kehittämisprojektin tausta Kehittämisprojekti oli osa laajempaa T-Pro
7307050 Hypermedian jatkoopintoseminaari. Delfoi-menetelmä
7307050 Hypermedian jatkoopintoseminaari 2004-05 Delfoi-menetelmä Haataja, Marjo 1 Delfoi antiikin ajalta Tarinan mukaan maan jumalatar Gaia asui kauan sitten Delfoissa Kreikassa lohikäärme Pythoksen suojelemana.
Tulevaisuuden kvalifikaatiovaatimusten luokittelu painoarvon ja muutosintensiteetin avulla
6.2.2. Tulevaisuuden osaamistarpeiden luokittelu Tulevaisuuden kvalifikaatioiden luokittelua koskeva artikkeli julkaistiin FUTURAssa. Sen lähdeviite on: Metsämuuronen J 1998. Tulevaisuuden kvalifikaatiovaatimusten
ENNAKOINTIA TULEVAISUUDEN TYÖSTÄ Kaupan Liiton koulutusvaliokunta 17.5.2010
ENNAKOINTIA TULEVAISUUDEN TYÖSTÄ Kaupan Liiton koulutusvaliokunta 17.5.2010 www.ek.fi/oivallus Facebook: Oivallus twitter.com/oivalluksia kirsi.juva@ek.fi Valokuva: Kaarle Hurting Miksi tulevaisuutta mietitään,
Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari
Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari 3.5.2013 Salla Seppänen, osaamisaluejohtaja SaWe SAIRAANHOITAJAKSI VERKOSTOISSA JA
LUKU IV 23. JOHDATUS TULEVAISUUSTUTKIMUKSEEN
LUKU IV Tulevaisuustutkimuksen perusteet 23. JOHDATUS TULEVAISUUSTUTKIMUKSEEN... 216 24. TULEVAISUUSTUTKIMUS JA TIETEELLINEN TIETO... 218 24.1 TIEDON KORJAUTUVUUS... 218 24.2 UUSI TIETO PERUSTUU AIEMPAAN
Tulevaisuuden ennakointimenetelmiä ja toteutuksia. Henrik Ramste tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti
Tulevaisuuden ennakointimenetelmiä ja toteutuksia Henrik Ramste tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti Toimintaympäristön ja sen muutosten tarkastelu Ympäristön ilmiöiden ja muutosten systemaattista
Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti
Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista
Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla
1 Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla Markus Pöllänen Lehtori, Tampereen teknillinen yliopisto Pirkanmaan ennakointiammattilaisten kokoontumisajot 28.5.2012 Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtana historian
HOITOTYÖN OPETTAJAN SUBSTANSSIN OSAAMINEN JA SEN ARVIOINTI - tutkimushankkeen raportointi ja tuotokset
Turun yliopisto Hoitotieteen laitos Leena Salminen, 20.5.2012 HOITOTYÖN OPETTAJAN SUBSTANSSIN OSAAMINEN JA SEN ARVIOINTI - tutkimushankkeen raportointi ja tuotokset 1. Tieteelliset artikkelit Salminen
Delfi-tutkimuksen reliabiliteetti
6.1.5. Delfi-tutkimuksen reliabiliteetti Delfi-tutkimuksen luotettavuutta koskeva artikkeli on ennen julkaisematon käsikirjoitus. Lähdeviitteenä voi käyttää: Metsämuuronen J 2001. Delfi-tutkimuksen luotettavuus.
Ennakointi, tulevaisuusajattelu ja strategiset tiekartat
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Ennakointi, tulevaisuusajattelu ja strategiset tiekartat Mikko Dufva Foresight, organizational dynamics and systemic change team, VTT mikko.dufva@vtt.fi @mdufva
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely Tulevaisuudentutkimus Tulevaisuudentutkimus on monitieteellinen tiedonala, jonka tarkoituksena on selvittää millaisia mahdolliset,
Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen
Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden
KUNTOUTUKSEN OSAAMINEN
KUNTOUTUKSEN OSAAMINEN Opetus ja kulttuuriministeriö 4.3.2015 Tuulikki Sjögren TtT, LitM Tuulikki.sjogren@jyu.fi Arja Piirainen FT, KM, TtM arja.piirainen@jyu.fi Selvitys kuntoutusalan koulutusten yhteisistä
Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto
Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän
Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän 3. 5.5.2017 Sari Miettinen, projektipäällikkö Nina Pietikäinen, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen 1 Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää
Ennakointi on yhteistyötä. Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä.
Mitä ennakointi on ja miten siihen tulee suhtautua Seija Kiiskilä, Keski-Suomi ennakoi Mistä työvoima 2020 26.08.2011 Ennakointi on yhteistyötä Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä. 2 1 Tehdäänkö
Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen
Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen 1 Ennakoinnin määritelmästä Ennakointi on käytettävissä olevalle nykytilaa ja menneisyyttä koskevalle tiedolle perustuvaa tulevan
TULEVAISUUSAJATTELU OSANA KEHITTÄMISTÄ. Tulevaisuus. Mustiala Anne Laakso, HAMK
TULEVAISUUSAJATTELU OSANA KEHITTÄMISTÄ Tulevaisuus Mustiala 6.2.2013 Anne Laakso, HAMK Tulevaisuudesta ei voi tietää mitään varmaa, mutta on hyödyllistä ajatella niin kuin tietäisimme siitä jotain Mitä
Megatrendianalyysi. Hypermedian jatko-opintoseminaari Elisa Vuori
Megatrendianalyysi Hypermedian jatko-opintoseminaari Elisa Vuori Yleistä Megatrendianalyysi on tulevaisuudentutkimuksen menetelmä Foreseeing Extrapolation - Time series /trend-forecasting (May 1996, s.
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang
Hoitotieteen laitos. VALINTAKOE , Kysymykset ja arviointikriteerit
Kysymys 1. Nimeä tieteellisen tiedon kriteerit ja määrittele niiden sisältö (5 pistettä) (sivut 24-29) Eriksson K, Isola A, Kyngäs H, Leino-Kilpi H, Lindström U, Paavilainen E, Pietilä A-M, Salanterä S,
Perusosaaminen sosiaali- ja terveysalalla
6.2.3. Perusosaaminen sosiaali- ja terveysalalla Sosiaali-ja terveysalalla tarvittavaa perusosaamista käsittelevä artikkeli julkaistiin Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ja Tulevaisuustutkimuksen verkostoakatemian
Mittaamisen maailmasta muutamia asioita. Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori
Mittaamisen maailmasta muutamia asioita Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori SISÄLTÖ 1. Mittari vs. indikaattori vs. menetelmä - mittaaminen 2. Luotettavat mittarit 3. Arvioinnin
Sisällönanalyysi. Sisältö
Sisällönanalyysi Kirsi Silius 14.4.2005 Sisältö Sisällönanalyysin kohde Aineistolähtöinen sisällönanalyysi Teoriaohjaava ja teorialähtöinen sisällönanalyysi Sisällönanalyysi kirjallisuuskatsauksessa 1
Operaatiotutkimus tulevaisuuden tutkimuksen menetelmänä
Operaatiotutkimus tulevaisuuden tutkimuksen menetelmänä Ilkka Virtanen Tulevaisuus tehtävänä Seminaari tulevaisuuden tekemisestä ja tutkimisesta sekä professori Pentti Malaskan elämäntyöstä Turun kauppakorkeakoulu
Hoitotyön n tulevaisuuden skenaariot kehittämisty. mistyön. TtT,, yliopettaja Annikki Jauhiainen Savonia-ammattikorkeakoulu
Hoitotyön n tulevaisuuden skenaariot kehittämisty mistyön lähtökohtana TtT,, yliopettaja Annikki Jauhiainen Savonia-ammattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu Professori Kaija Saranto & Professori Kerttu Tossavainen,
Terveysalan opettajien tiedonhallinnan osaamisen uudistaminen
Terveysalan opettajien tiedonhallinnan osaamisen uudistaminen Tieteiden talo 26.10.2018 BMF-yhdistys syysseminaari Elina Rajalahti Yliopettaja/TtT Laurea-ammattikorkeakoulu Mitä pitää tehdä, kun kun huomaa,
Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012
Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa
Jukka Vepsäläinen, TEM Toimialapalvelu 16.11.2010
2 16.11.2010 Mitä on ennakointi? Historiantutkimus, muisti, tilastot Tilastot, havaittava todellisuus, totuus Tilastoihin perustuvat trendit, ennusteet arvot, tavoitteet, tulevaisuudentutkimus EILEN NYT
NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.
NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin
Laadunhallinta yliopistossa. Mikko Mäntysaari
Laadunhallinta yliopistossa Mikko Mäntysaari Luennon sisällöstä Luento on pidetty 28.10.2008 Jyväskylän yliopiston sosiaalityön yksikön kehittämispäivänä. Teemana on laadunhallinnan kehittäminen yliopistossa.
Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007
Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden
S Ihminen ja tietoliikennetekniikka. Syksy 2005, laskari 1
Syksy 2005, laskari 1 Sisältö Tarvekartoituksen periaatteet Tutkimusmenetelmät Raportin laatiminen Tehtävä Kirjaa ylös: mitä tarvekartoituksen menetelmiä tunnet? Mitä hyötyjä tai haasteita tiedät niihin
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää
Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö
Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla 2010 Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö Ennakoinnin haasteita Hajanaisuus, koordinaation ja yhteisten foorumien puute, niukka resursointi, jaksollisuus
Miksi sosiaalityön käytäntötutkimuksen kansainvälinen suosio kasvaa?
Miksi sosiaalityön käytäntötutkimuksen kansainvälinen suosio kasvaa? Mirja Satka Pääkaupunkiseudun sosiaalityön tutkimuksen päivä Helsingin yliopisto 28.9.2015 Mikä osoittaa kansainvälisen kiinnostuksen
Turun yliopiston tieteellisen toiminnan kokonaisarviointi. Pirkko Mäenpää Elise Johansson 16.10.2015
Turun yliopiston tieteellisen toiminnan kokonaisarviointi Pirkko Mäenpää Elise Johansson 16.10.2015 Projektipäällikkö palkattu kesällä 2014 Ohjausryhmänä TY:n tutkimusneuvosto Mitä tavoitellaan Itsearviointi
Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje
Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Tutkintonimike Koulutus Syksy / Kevät 201X Opinnäytetyön aiheen valinnan ja aiheanalyysin hyväksynnän jälkeen tehdään opinnäytetyösuunnitelma.
PERUSTEITA TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ
TULEVAISUUSAJATTELUN PERUSTEITA TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ Tampereen Kesäyliopiston ennakointiajokortti 11.9.2012 Petri Tapio Tulevaisuuden tutkimuskeskus Tutkimusryhmä FIDEA www.fidea.fi Tulevaisuudentutkimuksen
Tausta tutkimukselle
Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti
13.11. Tulosten arviointi. tulosten arviointi. voimmeko luottaa saamiimme tuloksiin?
13.11. tulosten arviointi Tulosten arviointi voimmeko luottaa saamiimme tuloksiin? onko osa saaduista tuloksista sattumanvaraisia? mitkä OSAT puusta ovat luotettavimpia? 1 KONSENSUSDIAGRAMMI Useita yhtä
Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto
Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutki 2 30.10.2013 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää
Tuhoava johtaminen työyhteisöissä
Tuhoava johtaminen työyhteisöissä Minna Hoffrén, TtM, nuorempi tutkija UEF, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Yliopistojen valtakunnalliset työsuojelupäivät 26.8.2016 Esityksen rakenne Mitä tuhoava
AIHEEN KEHITTELY. Seminaarisessio 2 ARTS3016.KAND TAITEEN KANDIDAATIN OPINNÄYTE JA SEMINAARI. Antti Pirinen, Aalto ARTS, Muotoilun laitos 2017
AIHEEN KEHITTELY Seminaarisessio 2 ARTS3016.KAND TAITEEN KANDIDAATIN OPINNÄYTE JA SEMINAARI Antti Pirinen, Aalto ARTS, Muotoilun laitos 2017 Millainen on hyvä opinnäyte? Millainen on hyvä opinnäyte? Aiheeltaankiinnostava
Sisällysluettelo ESIPUHE... 4 ALKUSANAT E-KIRJA VERSIOON... 5 SISÄLLYSLUETTELO... 6 1. JOHDANTO... 8
Sisällysluettelo ESIPUHE... 4 ALKUSANAT E-KIRJA VERSIOON... 5 SISÄLLYSLUETTELO... 6 1. JOHDANTO... 8 2. LAADULLISEN TUTKIMUKSEN KÄSITTEITÄ... 11 2.1 TUTKIMUKSEN TEKEMISEN TAUSTAFILOSOFIAT... 12 2.2 LAADULLINEN
Tulevaisuuslukutaito, ennakointi ja työelämän haasteet. Markku Wilenius, Tulevaisuuden tutkimuksen professori, Unesco-professori, Turun yliopisto
Tulevaisuuslukutaito, ennakointi ja työelämän haasteet Markku Wilenius, Tulevaisuuden tutkimuksen professori, Unesco-professori, Turun yliopisto Markku Wilenius UNESCO Chair in Learning Society & Futures
Kuinka arvioida tulevaisuuksien kartan laatua?
Kuinka arvioida tulevaisuuksien kartan laatua? Tutu-seuran kesäseminaari 25.8.2018 Dosentti Osmo Kuusi Aalto-yliopisto, Turun Yliopisto What Futures Oy 11/27/18 Tulevaisuuksien kartta ja muita tulevaisuuksientutkimuksen
ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6
Sisällysluettelo ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6 2. LAADULLISEN TUTKIMUKSEN KÄSITTEITÄ... 9 1.1 TUTKIMUKSEN TEKEMISEN TAUSTAFILOSOFIAT... 10 1.2 LAADULLINEN TUTKIMUS VS. MÄÄRÄLLINEN
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto
Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015
Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015 Reijo Salonen Johtaja, Lääketutkimus ja kehitys Orion Yliopistot Terveydenhoito Teollisuus Kolme pilaria,
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää
Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin
Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista
ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012
ELINA HILTUNEN i matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Elina Hiltunen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Päivi Koipijärvi Kuvat: Elina Hiltunen, Virpi Lehtinen
Tutkijan informaatiolukutaito
Tutkijan informaatiolukutaito Maria Forsman VTT, kirjastonjohtaja Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto Infolit-hankkeen koulutuspalaveri 17.2.2006 Kirjastoammattilaisesta tutkijaksi Taustalla Kirjasto-
Tieteen julkisuus ja tiedeviestintä. Esa Väliverronen
Tieteen julkisuus ja tiedeviestintä Esa Väliverronen 7.3.2007 Tiedeviestintä miksi nyt? Tieteen ja yhteiskunnan suhde murroksessa - kolmas tehtävä, vaikuttavuus... Tutkimuskulttuurit murroksessa - moni/poikkitieteellisyys,
Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki
Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät 21.8.2018, Helsinki 106 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto perustettiin 1912.
1. Koskinen S, Koskenniemi J, Leino-Kilpi H & Suhonen R Ikääntyneiden osallisuus palveluiden kehittämisessä. Pro terveys 41 (2),
PUBLICATIONS 11.6.2014 Sanna Koskinen (IF = Impact Factor 2012) A Peer-reviewed scientific articles A1 Journal article (refereed), original research 1. Koskinen S, Hupli M, Katajisto J & Salminen L. 2012.
Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely. Sisällönanalyysi/sisällön erittely. Sisällön erittely. Juha Herkman
Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely Juha Herkman 10.1.008 Helsingin yliopisto, viestinnän laitos Sisällönanalyysi/sisällön erittely Sisällönanalyysi (SA), content analysis Veikko Pietilä: Sisällön
Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely
1 Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely Pekka Kohti tohtorin tutkintoa 19.4.2017 UniOGS 2 Ensimmäinen versio väitöskirjasta Käytä Acta -kirjoituspohjaa Aloita väitöskirjan / yhteenvedon tekeminen
Ennakoinnin koulutustarjotin ennakointiklusterin toimijoille
Ennakoinnin koulutustarjotin ennakointiklusterin toimijoille Tulevaisuus Lapista -hanke Hanna-Leena Pesonen ja Antti Rajala Lapin liitto Tulevaisuus Lapista ennakointi uudessa maakunnassa -hanke Toukokuu
https://www.sitra.fi/tulevaisuuspakki Mitä emme näe nyt? New York 1898: ensimmäinen kansainvälinen kaupunkisuunnittelukonferenssi keskeytettiin, koska päivänpolttavaan ongelmaan ei löytynyt ratkaisua.
Lataa Hoitotyön vuosikirja Lataa
Lataa Hoitotyön vuosikirja 2006 Lataa ISBN: 9789518944235 Sivumäärä: 247 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.77 Mb Inhimillisten voimavarojen johtamisesta on tullut todellinen haaste. Hoitotyön vuosikirjaan
VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT
Hämeen Näky - Pk-yritysten ennakointiosaamisen kehittäminen kuva: www.google.fi VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Tulevaisuus on tehtävä Tulevaisuuden ymmärtäminen Historiantutkimus, muisti,
TULEVAISUUDEN KYLÄ 2030?
TULEVAISUUDEN KYLÄ 2030? TUTKIJA JUSSI LEHTONEN JUSSI.LEHTONEN@UTU.FI TOHTORIKOULUTETTAVA MAIJA MÄKI MAIJA.J.MAKI@UTU.FI KANSATIEDE, TURUN YLIOPISTO VARSINAIS-SUOMEN KYLÄT RY:N 15-VUOTISJUHLASEMINAARI
Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: (ELSA) Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Ravintola Pääposti 13.4.
Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: kokemuksen ja osaamisen säilyttämisen käytännöt (ELSA) Eerikki Mäki & Tanja Kuronen Mattila: Aalto yliopisto Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö
GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA
GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA TYÖPAJA 4. Sosiaalialan globaalit kumppanuudet ja vaikuttavuus: Työpajassa
DUAALIMALLIHANKE. Teemu Rantanen Laurea-amk 4.12.08
DUAALIMALLIHANKE Teemu Rantanen Laurea-amk 4.12.08 Taustaa Kiinnostuksen kohteena ovat ammatillisen ja tieteellisen korkeakoulutuksen tehtävät ja työnjako ylempien korkeakoulututkintojen osalta Keskeinen
TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto
TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto Väitöskirjaprojekti alkaa Vuoden 2006 alusta Comenius-projektiin tutkijaksi gradu saatava valmiiksi tammikuussa 2006 Valmistuminen teologian maisteriksi 03/2006 Tutkimustyö
Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät
Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät Tiina Pusa 12.9.2015 Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Kurssiohjelma 12.9. Orientaatio. Kurssin sisällöt, tavoitteet ja tehtävät. 19.9. Arkistotutkimuksen
VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) -PROJEKTI
VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) -PROJEKTI Koulutustoimikuntien laadullisen ennakoinnin seminaari Helsinki, Paasitorni 10.2.2011 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus VALTAKUNNALLINEN
PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti
PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi
Suopeuden ainekset. Dos. Ilpo Helén Biomedicine in Society (BitS) Department of Social Reseach
Biomedicine in Society (BitS) Department of Social Reseach Suopeuden ainekset 17.10.2013 1 Suomalaiset ovat suopeita biopankeille Pohjoismainen erityispiirre Mitä suopeus sisältää? Moninaiset yleisöt Laaja
Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena
Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena Katri Hämeen Anttila, FaT, dosentti tutkimus ja kehittämispäällikkö Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimea
Perussurffaajat: Tiia Tirkkonen, Teppo Porkka, Janne Tuomisto. Verkkopalvelun arviointisuunnitelma Spotify
Perussurffaajat: Tiia Tirkkonen, Teppo Porkka, Janne Tuomisto Verkkopalvelun arviointisuunnitelma Spotify Tampereen teknillinen yliopisto Hypermedia MATHM- 00000 Hypermedian opintojakso 30.9.2011 Sisällysluettelo
Millaista ennakointitietoa tarvitaan? Miten ennakointitietoa voidaan kerätä?
Jukka Vepsäläinen Millaista ennakointitietoa tarvitaan? Miten ennakointitietoa voidaan kerätä? Ennakointiseminaari 16.2.2016 Opetushallitus, Helsinki Tässä kuvasarjassa esillä olevat tekstit ja kuvat ovat
Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa
Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö, Helsinki Esitelmä tiedepolitiikka -työryhmässä Hankkeen tutkimusjohtaja:
Certified Foresight Professional
Certified Foresight Professional Kenelle? Strategia-, tuotekehitys-, suunnittelu-, konsultointi- tai muissa vastaavissa edelläkävijä- ja kehittämistehtävissä työskentelevät. Sopii myös johdolle, päälliköille
Miten varmistaa käytettävyys terveydenhuollon tietojärjestelmien* hankinnoissa? Vaihtoehdot ja niiden haasteet?
Miten varmistaa käytettävyys terveydenhuollon tietojärjestelmien* hankinnoissa? Vaihtoehdot ja niiden haasteet? Timo Jokela, FT, dos. Joticon Oy (Oulun yliopisto, Helsingin yliopisto) *asiakaskohtaisten
Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen
Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen 1. lukuvuosi, syksy Orientoivat opinnot Orientaatio yliopisto-opiskeluun Hoitotieteen opintojen suunnittelu ja HOPS (jatkuu keväällä)
#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
Innovaatioista. Vesa Taatila 17.1.2014
Innovaatioista Vesa Taatila 17.1.2014 Sisältöä Mikä innovaatio on? Miten innovaatiot syntyvät? Miksi USA tuottaa enemmän innovaatioita kuin EU? Mitkä asiat tappavat innovaatiot? Miksi innovaatioita? Muutos
EK:N OIVALLUS-HANKKEEN NÄKEMYKSIÄ OSAAMISTARPEISTA & ENNAKOINNISTA VOSE-työseminaari 18.6.2010
EK:N OIVALLUS-HANKKEEN NÄKEMYKSIÄ OSAAMISTARPEISTA & ENNAKOINNISTA VOSE-työseminaari 18.6.2010 www.ek.fi/oivallus Facebook: Oivallus twitter.com/oivalluksia kirsi.juva@ek.fi Valokuva: Kaarle Hurting Miksi
Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta
Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta Tietoisku Anne Kokkonen ja Hanna Kautiainen Etelä-Savon ennakointiverkko -hanke Alueellinen ennakointi Järjestelmällinen, osallistava
UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN
UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN Työ-, koulutus- ja elinkeinoasiainneuvoston ennakointijaoston esitys työvoima- ja koulutustarpeen ennakoinnin kehittämiseksi Työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi
Oman oppimisen koontia. Tiina Pusa
Oman oppimisen koontia Tiina Pusa 15.11.2015 Oppimispäiväkirja (tehtävä 3) Opiskelija tuo kurssilla muodostunutta omaa henkilökohtaista oppimistaan esille oppimispäiväkirjan avulla. Oppimispäiväkirja on
Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos
Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Päätöksentekoa tukevien tutkimusten tavoitteita kullakin oma
KOULUTUS TULEVAISUUDESSA
KOULUTUS TULEVAISUUDESSA Lukio Suomessa - Tulevaisuusseminaari 3.4.2014 Johanna Ollila, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto TULEVAISUUDENTUTKIMUS Havainnointia mm. tilastot,
A. Mitta-asteikot. B. Likert-asteikko. C. Selita seuraavat termit (O,Sp)
Nimi: Henkili::itunnus Kysymys 66. (Max. 7p.) Heikkila Tarja: Tilastollinen tutkimus. Edita, Helsinki. 2014, 9. uudistettu painos. Luvut 1-7 (s. 1-115). Kirjoita vastauksesi annettuun tilaan. Tilan ulkopuolella