IT-projekti. Mitä #&!% siellä tapahtuu?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IT-projekti. Mitä #&!% siellä tapahtuu?"

Transkriptio

1 IT-projekti. Mitä #&!% siellä tapahtuu? Sporttirekisteripäivät ! Tapio Järvenpää Chief Disruption Officer, Motley

2

3

4

5

6

7 Mistä tietää, että suuri IT-projekti epäonnistuu? Sen kick-off on pidetty. - Hans Pelse, CEO, KER Oy

8 Projekti asetetaan auttamaan muutoksen aikaansaamisessa. Prosessi, suunniteltu tai aikojen saatossa muovautunut työtapa, pyrkii pitämään kaiken ennallaan ja ennakoitavissa. Projekti pyrkii muokkaamaan prosessia. Jos tavoitteena on esimerkiksi lyhentää sykliaikoja niin prosessista pitää poistaa tehtäviä. Kun tehtäviä poistuu niin on tarkoituksenmukaista myös muokata organisaatiotakin ja tehdä töiden uusjako.

9 Projekti on ainutkertainen. Ainutkertaisuudesta johtuen projektiin koottu tiimikin on kokoonpanoltaan uusi. Kuten usein myös ohjausryhmäkin. Ja ulkoiset yhteistyökumppanit

10 Osaamista on kolmea sorttia: Ei tiedetä, ettei osata. Tiedetään, ettei osata. Tiedetään, että osataan. Bonus: ei tiedetä, että osataan!

11 Ihminen ymmärtää kun näkee ja oppii kun kokeilee. - Arto Martonen, Cheerman of the Bored, Motley Agency Ltd

12 Iästään huolimatta tämä ei ole klisee! Act Plan Check Do

13 Nopeasti jotain hyödyllistä ja toimivaa. vs. Ratkaistaan kaikki ongelmat kerralla. Proven methodology ja business case sanoo integraattorikonsultti ja myy sulle 18 kuukauden projektin!

14 Ohjelmistolisenssejä ostetaan kuin kuntoilulaitteita tv-shopista: tosi vaivattomasti huippukuntoon!

15 Merkityksellinen viestintä vaatii paljon työtä! Projekti sijoitetaan organisaatiorakenteessa johonkin sen siiloista. Ja sinne se hukkuu. Hierarkisessa organisaatiossa projekti saa kyllä tiedottaa tekemisistään horisontaalisesti. Matriisiorganisaatioihin tottumattomissa yhteisöissä varsinaisen muutosviestinnän pitää kuintenkin tapahtua vertikaalisti, topdown. HALOO!! Kuuluuko? Projektilla on vähän valtaa saattaa käyttäjiä yhteistyöhön yli organisaatiorajojen - vertaisviestintä puuttuu.

16 Tienhaaraa ei ole selvästi merkitty, mutta tilastoista voidaan sentään päätellä jotain.

17 Projektin menot ja tulot + Pitkä aika Tosi pitkä aika Paljon rahaa -

18 Pitkät projektit myöhästyy + -

19 Myöhästyneet, budjettinsa ylittäneet + projektit eivät saavuta kaikkia tavoitteitaan! -

20 IT-projektien omituisuus 1: + estetään liiketoiminnan tuloksen kehitys! - Ns. strateginen projekti. Perkele, tää nyt vaan on tehtävä loppuun!

21 IT-projektien omituisuus 2: + estetään organisaation oppiminen! Ei tiedetä! ettei osata Tiedetään! ettei osata Tiedetään! että osataan -

22 IT-projektien omituisuus 3: + estetään jatkuva kehitys! Plan Do! Do! Do -

23 Mitä sitten pitäisi? + Minimum Viable Product, Minimum Desired Product, Aloitetaan ja viedään tuotantoon sellaisina paloina kuin osataan. Ja matkan varrella opitaan lisää! -

24 Erään onnistuneen hankkeen prinsiippejä: 1. The manager must be delegated practically complete control of his program in all aspects. He should report to a division president or higher.! 2.! 3. The number of people having any connection with the project must be restricted in an almost vicious manner. Use a small number of good people (10% to 25% compared to the so-called normal systems).! 4.! 5. There must be a minimum number of reports required, but important work must be recorded thoroughly.!! 14.

25

26 MVP? "Lockheed SR-71 Blackbird" by Judson Brohmer/USAF - NASA Website (Image)This image or video was catalogued by Armstrong Flight Research Center of the United States National Aeronautics and Space Administration (NASA) under Photo ID: EC

27 Näkökulmia yhdistyksen tulevaisuuden suunnitteluun (NÄE) ja valintojen tekemiseen (KOE) sekä niiden toteuttamiseen käytännössä (TEE)

28

29

30

31 Eh, ööh kröhöm Jos ei kuitenkaan mene niin kuin unelmoitiin

32 Jos projekti epäonnistuu, niin se on ohjausryhmän vika! Tuntematon projektipäällikkö, nykyään muissa tehtävissä

33 Toimiiko ohjausryhmä?

34 Tarkoituksenmukainen työskentelykaava Ensimmäisten versioiden vaikutus liiketoimintaan Käyttäjäpalaute Seuraavien yksiköiden valmius ottaa projektin tuotokset käyttöön Projektin ulkopuoliset riskit Osaamisen kehitys

35 Muutama Motleyn työnäyte

36

37

38

39

Millainen on onnistunut ICT-projekti?

Millainen on onnistunut ICT-projekti? Millainen on onnistunut ICT-projekti? Ohjelmistotuotannon lehtori Tero Tensu Ahtee Ohjelmistotekniikan laitoksella 1990- Projektityö-kurssilla 1991- pesunkestävä yliopistohampuusi ei päivääkään oikeissa

Lisätiedot

Ohjausryhmän six-pack

Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän rooli ja vastuu projektien seurannassa? Mitä ohjausryhmän tulisi tehdä ja mitä sen ei tulisi tehdä? Ohjausryhmän merkitys projektin onnistumiseen? Projektipäivät 2016

Lisätiedot

Digitalisaatiossa tuumasta toimeen, vinkkejä ensi askeliin

Digitalisaatiossa tuumasta toimeen, vinkkejä ensi askeliin Digitalisaatiossa tuumasta toimeen, vinkkejä ensi askeliin Teollisuus & Digitalisaatio 3.9.2015 Pekka Savolainen Manager, Business Consulting Affecto Finland Oy pekka.savolainen@affecto.com 050 548 4014

Lisätiedot

Projektinhallinta TARJA NISKANEN LÄHTEENÄ MM. KEHITTÄJÄN KARTTAKIRJA

Projektinhallinta TARJA NISKANEN LÄHTEENÄ MM. KEHITTÄJÄN KARTTAKIRJA Projektinhallinta TARJA NISKANEN LÄHTEENÄ MM. KEHITTÄJÄN KARTTAKIRJA PROJEKTITOIMINNAN ONGELMIA Kaikkea mahdollista nimitetään projekteiksi Projekti annetaan henkilöille muiden töiden ohella Ei osata käyttää

Lisätiedot

Tuotemestari Ideoista todellisuutta. Reittiopas omaan maailmanvalloitukseen

Tuotemestari Ideoista todellisuutta. Reittiopas omaan maailmanvalloitukseen Tuotemestari Ideoista todellisuutta Reittiopas omaan maailmanvalloitukseen Oman elämäni mallikappale Olen itse tehnyt tuotteita, palveluita ja järjestänyt tapahtumia koko pienen elämäni. Yleisin konsti,

Lisätiedot

Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle

Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle TEHYN JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN PÄIVÄT 11. 12.5.2017 Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle Taisto Hakala Viestintäpäällikkö DI, palomestari, EMBA, MQ Sisältö Viestintä & tulevaisuus Viestintä & muutos

Lisätiedot

FIS:n timing booklet Jyväskylä Jorma Tuomimäki

FIS:n timing booklet Jyväskylä Jorma Tuomimäki FIS:n timing booklet Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Sääntömuutoksia FIS, Timing Booklet https://data.fis-ski.com/media/services/timing-and-data/timing-booklet-cross-country-nordic-combineddraft.pdf

Lisätiedot

"Miten IT infra-projekti onnistuu ja miten epäonnistuu" Timo Häkkinen TTY PDF versio josta on poistettu 1 kuva ja yhden sivun tekstit

Miten IT infra-projekti onnistuu ja miten epäonnistuu Timo Häkkinen TTY PDF versio josta on poistettu 1 kuva ja yhden sivun tekstit "Miten IT infra-projekti onnistuu ja miten epäonnistuu" Timo Häkkinen TTY 7.6.2017 PDF versio josta on poistettu 1 kuva ja yhden sivun tekstit Esityksen rakenne ja esittäjän taustat Seuraavassa esityksessä

Lisätiedot

Overview on Finnish Rural network and its objectives. Rural Network Unit, Finland

Overview on Finnish Rural network and its objectives. Rural Network Unit, Finland Overview on Finnish Rural network and its objectives Rural Network Unit, Finland Sivu 1 26.5.2009 Rural Network in Finland consist of all actors under - the Rural Development Programme for Mainland of

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Satelliittikuvat osana öljypäästövalvontaa

Satelliittikuvat osana öljypäästövalvontaa Öljypäästövalvonta Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA) satelliittikuvilta Kati Tahvonen Suomen ympäristökeskus Kaukokartoituspäivät 2007 Helsinki, 8.11.2007 Satelliittikuvat osana öljypäästövalvontaa

Lisätiedot

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 Chapter 2.4 Jukka Räisä 1 WATER PIPES PLACEMENT 2.4.1 Regulation Water pipe and its

Lisätiedot

CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen

CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen 03.06.2009 Antti Koskelin CIO Konecranes Group 2009 Konecranes Plc. All rights Konecranes overview Business Agenda CIO Agenda Mindset for modern CIO Konecranes

Lisätiedot

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft. Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.com Agenda 29.11.2011 Microsoftin strategia pähkinän kuoressa Kuluttajat

Lisätiedot

EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa Mika Scheinin

EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa Mika Scheinin EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa 20.5.2016 Mika Scheinin Asetus vs. direktiivi EU-asetus no. 536/2014 korvaa aiemman direktiivin Directive 2001/20/EC on the approximation of the

Lisätiedot

DECIPHER Development & Export of Cultural Initiatives for the Promotion & Harmonisation of Employer-led Resources

DECIPHER Development & Export of Cultural Initiatives for the Promotion & Harmonisation of Employer-led Resources DECIPHER Development & Export of Cultural Initiatives for the Promotion & Harmonisation of Employer-led Resources Leonardo da Vinci 2009 2011 Kansainvälisyyttä Etelä-Pohjanmaan matkailuun seminaari, Lapua

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Kingspan KS1000/1100/1200 NF Product Data Sheet

Kingspan KS1000/1100/1200 NF Product Data Sheet Eristetyt Paneelit Suomi Kingspan KS1000/1100/1200 NF Läpikiinnitettävä seinäelementti IPN eristeellä Poikkileikkaus Moduulileveys - 1000/1100/1200 mm Käyttö KS1000/1100/1200 NF elementti toimitetaan ponttitiivisteillä.

Lisätiedot

Kestävä kehitys - Lupa toimia eri tavalla. 2013 20.9. Naantali Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti

Kestävä kehitys - Lupa toimia eri tavalla. 2013 20.9. Naantali Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Kestävä kehitys - Lupa toimia eri tavalla 2013 20.9. Naantali Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Tutkimuspäällikkö vai Yli-innovaatioaktivisti? Vastaanottovirkailija vai First Impression Manager?

Lisätiedot

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Määränpää tuntematon. Kielenopettajan asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Leena Kuure Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia Language Learning and New Technologies

Lisätiedot

HYÖDYNNÄ SUBSCRIPTION-ETUSI SUBSCRIPTION SOPIMUSTEN HALLINTA

HYÖDYNNÄ SUBSCRIPTION-ETUSI SUBSCRIPTION SOPIMUSTEN HALLINTA HYÖDYNNÄ SUBSCRIPTION-ETUSI SUBSCRIPTION SOPIMUSTEN HALLINTA Autodesk Subscription sopimuksella saat kaikki edut irti ohjelmistostasi. Tässä ohjeessa käydään läpi, kuinka voit käyttää Subscription Centerissä

Lisätiedot

Onnistuneen projektin resepti

Onnistuneen projektin resepti Onnistuneen projektin resepti Paula Aaltonen, Manager Carlsberg Business Services, Sinebrychoff, Finland 22.04.2016 / Onnistunut Projekti 2016, Helsinki Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819, on Pohjoismaiden

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot

Arvioijan vinkit onnistumiseen. Kansainvälisille markkinoille EU:n yritysrahoituksen avulla

Arvioijan vinkit onnistumiseen. Kansainvälisille markkinoille EU:n yritysrahoituksen avulla Innovation Manager Arvioijan vinkit onnistumiseen Kansainvälisille markkinoille EU:n yritysrahoituksen avulla 18.4.2018 Jerri Laine Jerri.laine@innovation-manager.com +358 50 585 1858 www.innovation-manager.com

Lisätiedot

Genbu Oy 2019,

Genbu Oy 2019, Genbu Oy 2019, www.genbu.fi Ihminen kiertotaloudessa Antropologinen näkökulma Genbu Genbu on laadulliseen menetelmään erikoistunut tutkimus- ja konsultointiyhtiö. Olemme laadullisen tutkimuksen, ihmistieteiden

Lisätiedot

9/11/2015 MOBILITY TOOL+ ERASMUS+ Learning Mobility of Individuals. M a n a g e m e n t. I s s u e. T o o l

9/11/2015 MOBILITY TOOL+ ERASMUS+ Learning Mobility of Individuals. M a n a g e m e n t. I s s u e. T o o l MOBILITY TOOL+ ERASMUS+ Learning Mobility of Individuals I s s u e M a n a g e m e n t T o o l 1 ECAS -tili ja uuden käyttäjän lisääminen alustalle Henkilökohtainen ECAS -tili hankitaan jo hankeen hakuvaiheessa

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

Nanso Group Venäjän kasvuohjelma. Jussi Tolvanen 24.1.2013

Nanso Group Venäjän kasvuohjelma. Jussi Tolvanen 24.1.2013 Nanso Group Venäjän kasvuohjelma Jussi Tolvanen 24.1.2013 Nanso Group lyhyesti Nanso Group on 91 vuotta sitten perustettu vaatetusalan perheyhtiö Nanso Groupilla on vahva brändiportfolio, jonka brändeillä

Lisätiedot

MOBILITY TOOL+ ERASMUS+ Learning Mobility of Individuals

MOBILITY TOOL+ ERASMUS+ Learning Mobility of Individuals MOBILITY TOOL+ ERASMUS+ Learning Mobility of Individuals ECAS -tili ja uuden käyttäjän lisääminen alustalle Henkilökohtainen ECAS -tili hankitaan hankkeen hakuvaiheessa Kun kansallinen toimisto on siirtänyt

Lisätiedot

Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä

Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä Consultor Finland Oy Aluksi Suunnitelmien tekeminen on meille jokaiselle arkipäivää. Suunnitelmiin voi kuulua ostoksille menoa, illallista ja television

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

KAOS 2015: Integraatioiden standardointi suunnittelumallien avulla. Ilkka Pirttimaa, Chief ICT Architect, Stockmann ICT

KAOS 2015: Integraatioiden standardointi suunnittelumallien avulla. Ilkka Pirttimaa, Chief ICT Architect, Stockmann ICT KAOS 2015: Integraatioiden standardointi suunnittelumallien avulla Ilkka Pirttimaa, Chief ICT Architect, Stockmann ICT 1 2 Integraatioiden nykytila 2015 Standardoidut: Integraatiotyökalut Suunnittelumallit

Lisätiedot

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are

Lisätiedot

Aktiivisesti ei-sitoutuneet työntekijäsi

Aktiivisesti ei-sitoutuneet työntekijäsi OPTIMAALISEN MOTIVAATION MERKITYS SUORITUSKYVYLLE The Ken Blanchard Companies unleashes the power and potential in people and organizations for the greater good. Aktiivisesti ei-sitoutuneet työntekijäsi

Lisätiedot

Projektisykli. SKY Kansainvälistyvä kansanopisto 27.-28.11.2007 HEO

Projektisykli. SKY Kansainvälistyvä kansanopisto 27.-28.11.2007 HEO Projektisykli SKY Kansainvälistyvä kansanopisto 27.-28.11.2007 HEO Projektin ideointi Arviointi Tarvittavien toimenpiteiden nimeäminen Toteutus Projektisuunnitelman muotoilu Rahoitus Projektin ideointi

Lisätiedot

@juhojokinen. fi.linkedin.com/in/juhojokinen juho.jokinen@dingle.fi

@juhojokinen. fi.linkedin.com/in/juhojokinen juho.jokinen@dingle.fi @juhojokinen fi.linkedin.com/in/juhojokinen juho.jokinen@dingle.fi Agenda Maailma muuttuu Uusi tapa johtaa Viestintä Työkalut Kanavat Seurattavat Oma sisältö Päivittäinen prosessi https://www.youtube.com/watch?v=slhqzxv_tzu

Lisätiedot

Miten tietojärjestelmän laatu näkyy yrityksen tuloksessa? Esko Hannula, CEO Qentinel 20.01.2011

Miten tietojärjestelmän laatu näkyy yrityksen tuloksessa? Esko Hannula, CEO Qentinel 20.01.2011 Miten tietojärjestelmän laatu näkyy yrityksen tuloksessa? Esko Hannula, CEO Qentinel 20.01.2011 Tietojärjestelmän laatu on rahaa Suurempi liikevaihto Parempi tuottavuus Parempi riskinhallinta Yritykset

Lisätiedot

CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään!

CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään! CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään! Monikanavaisen viestinnän mittaaminen: https://www.vapamedia.fi/mittaaminen/

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä

VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä 13. 14.11.2017 KAJAANISSA Päivi Tikkakoski, tuotekehitysjohtaja, Analysaattorit ja mittaukset

Lisätiedot

Projektin suunnittelu 71A00300

Projektin suunnittelu 71A00300 Projektin suunnittelu 71A00300 Tiimijako Projektisuunnitelma 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Projektitiimi Projektin tausta Projektin tavoitteet Tiimin roolit Sisäinen viestintä Riskianalyysi Aikataulutus Projektisuunnitelman

Lisätiedot

TKK 100 vuotta -merkki

TKK 100 vuotta -merkki TKK 100 vuotta -merkki jari laiho design studio WHO ARE YOU oy Merkin esittely TKK Viestintä elementit TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä

Lisätiedot

Pricing policy: The Finnish experience

Pricing policy: The Finnish experience Pricing policy: The Finnish experience Esa Österberg Senior Researcher Alcohol and Drug Research, STAKES, Helsinki, Finland esa.osterberg@stakes.fi Three pillars of traditional Nordic alcohol control Strict

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

I-VALO VEGA FIXING MODULE B300

I-VALO VEGA FIXING MODULE B300 Nämä ohjeet eivät välttämättä sisällä kaikkien valaisinten tai tarvikkeiden yksityiskohtaisia ohjeita, eivätkä ohjeista kaikissa asennukseen ja käyttöön tai huoltoon liittyvissä tilanteissa. / These instructions

Lisätiedot

Läsnäolotiedot Syksy 2017 Kevät 2018 OPINTOJAKSO OP ARV PVM OPETTAJA

Läsnäolotiedot Syksy 2017 Kevät 2018 OPINTOJAKSO OP ARV PVM OPETTAJA Mönkkönen Joni Kristian 681 s. 1..199 Opiskeltava tutkinto Diplomi-insinöörin tutkinto Konetekniikan DI-tutkinto-ohjelma OPINTOSUORITUKSET 4.4.018 Tutkintoon kirjoilletulopvm 1.1 Läsnäolotiedot Syksy 017

Lisätiedot

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Hanketyöpaja LLP-ohjelman keskitettyjä hankkeita (Leonardo & Poikittaisohjelma) valmisteleville11.11.2011 Työsuunnitelma Vastaa kysymykseen mitä projektissa

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Online-hanketyöpaja innovaatioiden siirto -hanketta valmisteleville 24.11.2011 Työsuunnitelma Vastaa kysymykseen mitä projektissa tehdään, jotta tuotokset

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

By Rovio Entertainment Ltd. Christmas Catalogue 2013

By Rovio Entertainment Ltd. Christmas Catalogue 2013 By Rovio Entertainment Ltd. Christmas Catalogue 2013 Putinki OY 1 # AB 7310220 EAN 6 430034 222187 # AB 7310203 EAN 6 430034 222200 # AB 7310219 EAN 6 430034 222187 # AB 7310202 EAN 6 430034 222200 Advent

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Rahoituksen näkökulmaa

Rahoituksen näkökulmaa Rahoituksen näkökulmaa Sukupolvenvaihdos investointi tulevaisuuteen Kuopio, Puijon Maja Arto Piipponen, 13.10.2016 Mihin pankki kiinnittää huomiota investointeja rahoitettaessa? Kannattavuus Vakavaraisuus

Lisätiedot

OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN?

OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN? 1 OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN? MITÄ UUTTA OSAAMISTA TARVITSEMME? MITEN TEEMME OSAAMISEN KEHITTÄMISESTÄ OSAN ARKEA? TEEMA: OSAAMISEN JOHTAMINEN 2 3 ERITYYPPISET OSAAMISET KYNNYSOSAAMISET - Perusosaamiset - yhteisiä

Lisätiedot

Supplementary information: Biocatalysis on the surface of Escherichia coli: melanin pigmentation of the cell. exterior

Supplementary information: Biocatalysis on the surface of Escherichia coli: melanin pigmentation of the cell. exterior Supplementary information: Biocatalysis on the surface of Escherichia coli: melanin pigmentation of the cell exterior Martin Gustavsson, David Hörnström, Susanna Lundh, Jaroslav Belotserkovsky, Gen Larsson

Lisätiedot

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Master in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE) Erasmus Mundus

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Tutkimuslääkkeiden GMP. Fimea Pirjo Hänninen

Tutkimuslääkkeiden GMP. Fimea Pirjo Hänninen Tutkimuslääkkeiden GMP Fimea 17.1.2017 Pirjo Hänninen Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva EU:n asetus Regulation (EU) No 536/2014 Hyväksytty 16.4.2014 (voimaan 28.5. 2016) Kumoaa nykyisen lääketutkimusdirektiivin

Lisätiedot

Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools

Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools Akateemisten asioiden komitea Academic Affairs Committee 11 October 2016 Eija Zitting

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences

Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences EUROPEAN REGIONAL DEVELOPMENT FUND INTERREG IVC 2007-2013 interregional cooperation across Europe Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences Interreg IVC/ Interreg Europe 26 May 2015, Helsinki INTERREG

Lisätiedot

4x4cup Rastikuvien tulkinta

4x4cup Rastikuvien tulkinta 4x4cup Rastikuvien tulkinta 4x4cup Control point picture guidelines Päivitetty kauden 2010 sääntöihin Updated for 2010 rules Säännöt rastikuvista Kilpailijoiden tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen,

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki Muutos mahdollisuutena Tuusula 12.9.2017 Anssi Tuulenmäki +358-50-3819772 anssi.tuulenmaki@mindustry.fi www.mindspace.fi Miksi olen Yli-innovaatioaktivisti? 1.Väite; jos et voi muuttaa arkeasi, jos et

Lisätiedot

Osavuosikatsaus JUKKA RINNEVAARA CEO

Osavuosikatsaus JUKKA RINNEVAARA CEO Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2009 JUKKA RINNEVAARA CEO Disclaimer This presentation is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration of Teleste Corporation

Lisätiedot

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Teollisuustalous

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Teollisuustalous Muista merkita nimesi Ja opiskeliianumerosi iokaiseen paperiin. Myös optiseen lomakkeeseen. Älii irroita papereita nipusta. Kaikki paperit on palautettava. TAMPEREEN 290 10 10 Tuotannonohjauksen tentti

Lisätiedot

Tietojärjestelmä uusiksi? Toimijaverkostot, niiden haasteet ja ratkaisut

Tietojärjestelmä uusiksi? Toimijaverkostot, niiden haasteet ja ratkaisut Tietojärjestelmä uusiksi? Toimijaverkostot, niiden haasteet ja ratkaisut Samuli Pekkola Aki Alanne Taru Salmimaa Novi Research Center Tampereen teknillinen yliopisto Sisältö tausta, motiivi ja konteksti

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2013 Accommodation statistics 2012, December Nights spent by foreign tourists in Finland up by 45 per cent in December 2012 The number of recorded nights spent by foreign tourists

Lisätiedot

Projekti toteuttaa muutostarpeen

Projekti toteuttaa muutostarpeen Projekti toteuttaa muutostarpeen 13.2.2013 Ville Helminen /Nokia 1 Nokia 2013 2013-02-13 Ville Helminen Ville Helminen Senior process development manager EVTEK 2001-2006 Elisa Oyj 2002-2007 Nokia 2007-2013

Lisätiedot

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Note! Before starting download and install a fresh version of OfficeProfessionalPlus_x64_en-us. The instructions are in the beginning of the exercise.

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Hyvä ja paha pelillistäminen

Hyvä ja paha pelillistäminen Hyvä ja paha pelillistäminen Kalle Huhtala, kehitysjohtaja @Kalle_Huhtala #pelillistäminen #gamification #vvop2014 A NORDIC MORNING COMPANY Hyvässä hypessä Big Data Sosiaalinen media työelämässä Gamification/

Lisätiedot

Operatioanalyysi 2011, Harjoitus 4, viikko 40

Operatioanalyysi 2011, Harjoitus 4, viikko 40 Operatioanalyysi 2011, Harjoitus 4, viikko 40 H4t1, Exercise 4.2. H4t2, Exercise 4.3. H4t3, Exercise 4.4. H4t4, Exercise 4.5. H4t5, Exercise 4.6. (Exercise 4.2.) 1 4.2. Solve the LP max z = x 1 + 2x 2

Lisätiedot

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma BOARD PROGRAM Hallitusohjelma Henrikki Soininen AYYH VPJ PROJEKTIT PROJECTS 1.2 Tilaohjelma opiskelijakeskukselle/student center 3.3 Tutoroinnin arvostus/valuation of tutoring 5.1 Kuntavaalitavoitteet/Municipal

Lisätiedot

Datasta arvoaliiketoiminnalle. Kirsi Pietilä Business Intelligence Lead

Datasta arvoaliiketoiminnalle. Kirsi Pietilä Business Intelligence Lead Datasta arvoaliiketoiminnalle Kirsi Pietilä Business Intelligence Lead Kolikonheiton aikakausi on päättynyt Data ja numerot kertovat kaiken mitä haluat tietää asiakkaistasi, palvelustasi tai yrityksestäsi,

Lisätiedot

Itseohjautuvat tiimit tie menestykseen? Henri Hämäläinen Toimitusjohtaja, Contribyte

Itseohjautuvat tiimit tie menestykseen? Henri Hämäläinen Toimitusjohtaja, Contribyte Itseohjautuvat tiimit tie menestykseen? Henri Hämäläinen Toimitusjohtaja, Contribyte Esittely - Henri Hämäläinen Johtava konsultti, toimitusjohtaja Contribyte Auttanut kymmeniä organisaatioita tehokkaamman

Lisätiedot

Innovaatiokoulu Joulukuu Anssi Tuulenmäki

Innovaatiokoulu Joulukuu Anssi Tuulenmäki Innovaatiokoulu Joulukuu 2015 Anssi Tuulenmäki +358-50-3819772 anssi.tuulenmaki@mindustry.fi www.mindspace.fi Miksi olen Yli-innovaatioaktivisti? Ensimmäinen innovaatiokyvykkyys: kyky kummastella Sales

Lisätiedot

Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä

Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä M a t t i K a t t a i n e n O T M 1 1. 0 9. 2 0 1 9 Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä Ympäristöoikeustieteen

Lisätiedot

SIJOITUSRISKIEN TARKASTELU 1/2 1

SIJOITUSRISKIEN TARKASTELU 1/2 1 Disclaimer This material has been prepared by Sunduka Oy, a Finnish limited liability company (the Company ), solely for the purpose of providing prospective investors with general financial and other

Lisätiedot

https://www.sitra.fi/tulevaisuuspakki Mitä emme näe nyt? New York 1898: ensimmäinen kansainvälinen kaupunkisuunnittelukonferenssi keskeytettiin, koska päivänpolttavaan ongelmaan ei löytynyt ratkaisua.

Lisätiedot

HITSAUKSEN TUOTTAVUUSRATKAISUT

HITSAUKSEN TUOTTAVUUSRATKAISUT Kemppi ARC YOU GET WHAT YOU MEASURE OR BE CAREFUL WHAT YOU WISH FOR HITSAUKSEN TUOTTAVUUSRATKAISUT Puolitetaan hitsauskustannukset seminaari 9.4.2008 Mikko Veikkolainen, Ratkaisuliiketoimintapäällikkö

Lisätiedot

SFS, 27.11 2014 STANDARDIEHDOTUKSEN ISO/DIS 14001 ESITTELY

SFS, 27.11 2014 STANDARDIEHDOTUKSEN ISO/DIS 14001 ESITTELY SFS, 27.11 2014 STANDARDIEHDOTUKSEN ISO/DIS 14001 ESITTELY Anna-Liisa Koskinen SISÄLTÖ Uusi rakenne Uusia määritelmiä Keskeisistä muutoksista 2 ISO 14001 ympäristöjohtamisjärjestelmä ISO 14001 on tunnettu

Lisätiedot

Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi

Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi Green Cities and Settlements 18.2.2014 Ville Manninen Writers Project group Sirpa Korhonen, Anna Mari

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

Proaktiivinen tulevaisuuden tekeminen - Lupa toimia eri tavalla Rovaniemi Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti

Proaktiivinen tulevaisuuden tekeminen - Lupa toimia eri tavalla Rovaniemi Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Proaktiivinen tulevaisuuden tekeminen - Lupa toimia eri tavalla 2012 21.11. Rovaniemi Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Tutkimuspäällikkö vai Yli-innovaatioaktivisti? Vastaanottovirkailija vai

Lisätiedot

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusasiamies Kaisa Männikkö Tutkimus- ja innovaatiopalvelut Suomen Akatemian projektit Suomen Akatemia kehottaa avoimeen tieteelliseen

Lisätiedot

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta)

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta) SUPERMOTO SM 2013 OULU Lisämääräys ja ohje Oulun Moottorikerho ry ja Oulun Formula K-125ry toivottaa SuperMoto kuljettajat osallistumaan SuperMoto SM 2013 Oulu osakilpailuun. Kilpailu ajetaan karting radalla

Lisätiedot

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Case Saudi Arabia EduCluster Finland Ltd. Anna Korpi, Manager, Client Relations AIPA-päivät Kouvolassa 11.6.2013 11.6.2013 EduCluster Finland Ltd Contents

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Yritysten innovaatiotoiminnan uudet haasteet

Yritysten innovaatiotoiminnan uudet haasteet Yritysten innovaatiotoiminnan uudet haasteet Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimus rahoittajina: TEKES, EK ja Teknologiateollisuus Erkki Ormala, Sampo Tukiainen ja Jukka Mattila http://urn.fi/urn:isbn:978-952-60-5881-8

Lisätiedot

EGN Leadership. Online-oppimisympäristö ja kollegaryhmä johtamisen kehittämiseen - yhteistyössä EGN & Harvard Business Publishing IN PARTNERSHIP WITH

EGN Leadership. Online-oppimisympäristö ja kollegaryhmä johtamisen kehittämiseen - yhteistyössä EGN & Harvard Business Publishing IN PARTNERSHIP WITH EGN Leadership Online-oppimisympäristö ja kollegaryhmä johtamisen kehittämiseen - yhteistyössä EGN & Harvard Business Publishing IN PARTNERSHIP WITH Otatko unelmasi vakavasti? Johtajana tai asiantuntijana

Lisätiedot

make and make and make ThinkMath 2017

make and make and make ThinkMath 2017 Adding quantities Lukumäärienup yhdistäminen. Laske yhteensä?. Countkuinka howmonta manypalloja ballson there are altogether. and ja make and make and ja make on and ja make ThinkMath 7 on ja on on Vaihdannaisuus

Lisätiedot

ITSEOHJAUTUVAN ORGANISAATION MUUTOS. Juha Riippi, Vincit Oy

ITSEOHJAUTUVAN ORGANISAATION MUUTOS. Juha Riippi, Vincit Oy ITSEOHJAUTUVAN ORGANISAATION MUUTOS Twitter: @JuhaRiippi Juha Riippi, Vincit Oy Linkedin: fi.linkedin.com/in/juhariippi MINUSTA Töissä Vincitillä vuodesta 2009. Monta eri roolihattua: Koodari Project Lead

Lisätiedot

Miten Insight saadaan kuuluviin? ESOMAR-aamiainen , Minna Loponen

Miten Insight saadaan kuuluviin? ESOMAR-aamiainen , Minna Loponen Miten Insight saadaan kuuluviin? ESOMAR-aamiainen 1.11.2011, Minna Loponen Workshop - Transferring and applying insights impactfully _Implanting your insights deeper in client decisions Case ebay, UK

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus ja turvallisuus opiskelijayhteisössä

Yhdenvertaisuus ja turvallisuus opiskelijayhteisössä Yhdenvertaisuus ja turvallisuus opiskelijayhteisössä YHDENVERTAISUUS TARKOITTAA sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan iästään mielipiteistään seksuaalisesta suuntautumisestaan

Lisätiedot