Erektiohäiriöiden yleisyys ja yhdyntöjen lukumäärä. Juha Koskimäki, Matti Hakama, Heini Huhtala ja Teuvo L J Tammela

Transkriptio

1 Alkuperäistutkimus Erektiohäiriöiden yleisyys ja yhdyntöjen lukumäärä Juha Koskimäki, Matti Hakama, Heini Huhtala ja Teuvo L J Tammela Tutkimme erektiohäiriöiden yleisyyttä ja niiden yhteyttä viikoittaisten säännöllisten yhdyntöjen lukumäärään 50-, 60- ja 70-vuotiaiden pirkanmaalaisten miesten keskuudessa. Tutkimus tehtiin miehelle postikyselynä, johon vastasi miestä. Tarkistuksen perusteella lopulliseen tutkimusryhmään hyväksyttiin miestä (63 % koko otoksesta). Erektiohäiriöitä esiintyi 74 %:lla kaikista miehistä, lievä 48 %:lla, keskivaikea 14 %:lla ja vaikea 12 %:lla. Häiriöiden määrä ja vaikeusaste lisääntyivät iän myötä: keskivaikea tai vaikea erektiohäiriö oli 12 %:lla 50-vuotiaista, 25 %:lla 60-vuotiaista ja 49 %:lla 70-vuotiaista. Säännöllisten viikoittaisten yhdyntöjen lukumäärä oli selvästi pienempi miehillä, joilla oli keskivaikea tai vaikea erektiohäiriö, verrattuna erektiohäiriötä potemattomiin. Lievä erektiohäiriö ei estänyt säännöllisesti viikoittain tapahtuvia yhdyntöjä. Erektiohäiriöiden esiintyvyyttä väestössä ei ole paljon tutkittu. Kun Suomessa puhutaan erektiohäiriöiden yleisyydestä, siteerataan useimmiten yhdysvaltalaista Feldmanin ym. (1994) tutkimusta. Sen mukaan erektiohäiriöt ovat yleisiä Yhdysvalloissa, ja on uskottu, että näin olisi myös Suomessa. Sildenafiilin markkinoille tulon jälkeen erektiohäiriöistä kärsivien miesten lukumäärän runsas lisääntyminen vastaanotoilla on vahvistanut käsitystä, jonka mukaan kyse on kansanterveydellisestä ongelmasta. Suomessa ei kuitenkaan ole käytettävissä väestöpohjaisia tutkimustuloksia erektiohäiriöiden yleisyydestä erityisesti siinä väestönosassa, jossa nämä häiriöt tiedetään yleisiksi. Näin ollen epidemiologinen selvitys erektiohäiriöiden esiintyvyydestä on ensimmäinen askel kohti ongelman hallintaa. Tutkimme erektiohäiriöiden yleisyyttä ja niiden vaikutusta säännölliseen sukupuolielämään 50-, 60- ja 70-vuotiaiden miesten keskuudessa. Aineisto ja menetelmät Tutkimus tehtiin vuonna 1994, ja aineistoon valittiin väestörekisterin tietojen perusteella kaikki vuosina 1924, 1934 ja 1944 syntyneet miehet Hämeenkyröstä, Kuhmalahdelta, Kurusta, Kylmäkoskelta, Luopioisista, Pälkäneeltä, Ruovedeltä, Sahalahdesta, Tampereelta, Urjalasta, Viljakkalasta ja Vilppulasta. Tampereella asuneiden katsottiin edustavan kaupunkilaisia ja muiden kuntien miesten maaseudun asukkaita. Tutkimusvuoden loppuun mennessä miehet olivat iältään 50-, 60- tai 70- vuotiaita. Väestörekisterin tietojen perusteella tämänikäisiä miehiä oli yhteensä 3 152, joista 50-vuotiaita (45 %), 60-vuotiaita 997 (32 %) ja 70-vuotiaita 736 (23 %). Tutkimus tehtiin kirjekyselynä. Jokaiselle miehelle lähetettiin kyselylomake, joka sisälsi kysymyksiä virtsausoireista ja sukupuolielämään liittyvistä asioista. Tulokset virtsausoireiden esiintyvyydestä on julkaistu muualla (Koskimäki ym. 1998). Erektiohäiriö määriteltiin kyvyttömyydeksi saavuttaa tyydyttävän yhdynnän onnistumiseksi riittävä siittimen jäykkyys tai ylläpitää sitä (NIH Consensus Development Panel on Impotence 1993). Asiaa tutkittiin tekemällä miehille seuraavat kysymykset:»onko Teillä ollut vaikeuksia saada siitin jäykistymään ennen kuin yhdyntä alkaa?» ja»onko Teillä ollut vaikeuksia saada siitin pysymään jäykistyneenä yhdynnän aikana?» Molem- Duodecim 2000; 116:

2 piin kysymyksiin annettiin neljä vaihtoehtoa:»ei koskaan»,»joskus»,»melko usein» ja»yhdyntä ei onnistu». Vastausten perusteella miehet jaettiin neljään ryhmään: 1) normaali erektio (ei vaikeuksia siittimen jäykistymisessä ennen yhdyntää eikä yhdynnän aikana), 2) lievä erektiohäiriö (joskus vaikeuksia siittimen jäykistymisessä ennen yhdyntää tai yhdynnän aikana tai molemmissa), 3) keskivaikea erektiohäiriö (melko usein vaikeuksia siittimen jäykistymisessä ennen yhdyntää tai sen aikana tai molemmissa) ja 4) vaikea erektiohäiriö (yhdyntä ei onnistu). Miehiltä kysyttiin myös:»milloin olitte viimeksi yhdynnässä?» ja»kuinka monta kertaa keskimäärin yhden viikon aikana olette yhdynnässä?» Lukumäärä pyydettiin kirjoittamaan sille varatulle paikalle. Siviilisäädyn mukaan miehet jaettiin kahteen ryhmään: avio- tai avoliitossa asuviin ja yksinäisiin (naimattomat, lesket, eronneet). Vallitsevuudet laskettiin suhteutettuna kohortin miesten lukumäärään ja vakioitiin suoralla menetelmällä olettaen koko populaatio vakioväestöksi. Erektiohäiriön yhteys yhdyntöjen viikoittaiseen lukumäärään määritettiin logistista regressioanalyysia käyttäen siten, että vastaajat jaettiin kahteen ryhmään yhdyntämäärän mukaan niihin, joilla oli keskimäärin yksi yhdyntä tai enemmän viikossa (säännölliset yhdynnät, vertailuryhmä), ja niihin, joilla yhdyntöjä oli keskimäärin vähemmän kuin kerran viikossa (epäsäännölliset yhdynnät). Ristitulosuhde ja 95 %:n luottamusväli laskettiin eriasteisille erektiohäiriöille verrattuna miehiin, joilla ei ollut näitä häiriöitä. Aluksi määritettiin vakioimattomat ristitulosuhteet ja sitten malliin lisättiin ikä (50-vuotiaat verrokkeina) ja siviilisääty (avio- tai avoliitossa asuvat verrokkeina). Kysymysten yhtäpitävyyttä kuvaava kappakerroin laskettiin kysymysten»onko Teillä ollut vaikeuksia saada siitin jäykistymään ennen kuin yhdyntä alkaa?» ja»onko Teillä ollut vaikeuksia saada siitin pysymään jäykistyneenä yhdynnän aikana?» välillä. Tutkimuksella oli TAYS:n ja Tampereen kaupungin terveysviraston eettisten toimikuntien luvat. Tulokset Kysymyslomakkeista palautettiin yhteensä (70 %). Näistä 215 hylättiin, koska erektiohäiriökysymyksiin ei ollut vastattu (202) tai vastauksessa oli maininta, että lomakkeen oli täyttänyt vaimo tai hoitaja (13). Tutkimuksesta pois suljetut 215 miestä eivät eronneet siviilisäädyn tai iän perusteella mukaan otetuista. Lopulliseen aineistoon otettiin näin miestä (63 %). Vastaajien prosenttiosuudet nuorimmasta ikäryhmästä vanhimpaan olivat 56, 69 ja 69 %. Kysymykseen:»Milloin olitte viimeksi yhdynnässä?» vastasi 84 % tutkimukseen otetuista ja kysymykseen:»kuinka monta kertaa keskimäärin yhden viikon aikana olette yhdynnässä?» vastasi 93 %. Mitä useammin erektiovaikeuksia esiintyi ennen yhdyntää tai yhdynnän aikana, sitä paremmin vastausten prosenttiosuudet näitä seikkoja koskevissa kysymyksissä vastasivat toisiaan (taulukko 1). Yhtäpitävyys näiden kysymysten välillä oli suuri, mutta ei täydellinen (κ = 0.71). Kaikkiaan 74 %:lla miehistä esiintyi erektiovaikeuksia ainakin joskus ennen yhdyntää tai sen aikana: 48 %:lla miehistä oli lievä, 14 %:lla keskivaikea ja 12 %:lla vaikea erektiohäiriö (taulukko 2). Erektiovaikeudet lisääntyivät iän myötä: 50-vuotiaista 67 %, 60-vuotiaista 76 % ja 70-vuotiaista 83 % kärsi vähintään lievästä erektiohäiriöstä. Ero ikäryhmien välillä oli selvin vaikean erektiohäiriön osalta; osuudet olivat ikäryhmittäin 3, 9 ja 30 %. Yhteensä 87 % miehistä oli ollut yhdynnässä viimeisten kuuden kuukauden aikana ja 65 % viimeisen viikon aikana. Useimmat miehet (60 %) ilmoittivat keskimääräiseksi yhdyntätaajuudeksi 1 2 yhdyntää viikossa. Kolme yhdyntää tai enemmän viikossa ilmoitti 14 % miehistä, joista enemmistö oli 50-vuotiaita, mutta 70- vuotiaistakin 4 % kuului tähän ryhmään. Iän Taulukko 1. Erityyppisten erektiohäiriöiden esiintyvyys 50-, 60- ja 70-vuotiailla pirkanmaalaisilla miehillä. Vaikeus saada siitin Vaikeus saada siitin pysymään jäykistyneenä yhdynnän aikana jäykistymään Ei Joskus Melko Yhdyntä Yhteensä ennen yhdyntää koskaan usein ei onnistu % n % n % n % n % n Ei koskaan Joskus Melko usein Yhdyntä ei onnistu Yhteensä J. Koskimäki ym.

3 Taulukko 2. Eriasteisten erektiohäiriöiden esiintyvyys. Erektiohäiriö 50-vuotiaat 60-vuotiaat 70-vuotiaat Kaikki miehet % n % n % n % n Ei häiriötä Lievä häiriö Keskivaikea häiriö Vaikea häiriö Yhteensä Taulukko 3. Keskimääräinen yhdyntätaajuus ikäryhmittäin. Yhdyntöjä keskimäärin 50-vuotiaat 60-vuotiaat 70-vuotiaat Kaikki miehet viikossa % n % n % n % n > Yhteensä myötä kasvoi niiden miesten osuus, joilla ei ollut säännöllisesti viikoittain yhdyntöjä: osuudet olivat 12, 23 ja 54 % (taulukko 3). Verrattuna miehiin, joilla ei esiintynyt erektiohäiriötä, yhteys yhdyntöjen epäsäännöllisyyden ja keskivaikean ja vaikean erektiohäiriön välillä oli vahva, kun taas lievä erektiohäiriö ei estänyt säännöllisiä viikoittaisia yhdyntöjä. Yhteys säilyi ikä- ja siviilisäätyvakioinnin jälkeen: yhdyntöjen epäsäännöllisyyden vakioitu ristitulosuhde oli 3.5 (95 %:n luottamusväli ) miehillä, joilla oli keskivaikea erektiohäiriö, ja 173 (68 443) miehillä, joilla oli vaikea erektiohäiriö. Ikä ja siviilisääty olivat myös yhdyntöjen epäsäännöllisyyden riskitekijöitä. Ristitulosuhde oli yksinäisillä miehillä verrattuna avio- tai avoliitossa asuviin 1.9 ( ). Verrattuna 50-vuotiaisiin ristitulosuhde oli 60-vuotiailla 1.7 ( ) ja 70-vuotiailla 4.3 ( ) (taulukko 4). Pohdinta Tutkimus tehtiin käyttäen itse täytettävää kyselylomaketta, ja tulokset perustuivat vastaajien omiin käsityksiinsä omasta tilastaan. Siten haastattelijan mahdollinen vaikutus tulokseen vältettiin. Otos kattoi Tampereen ja yhdentoista lähikunnan kaikki miehet, jotka olivat syntyneet vuosina 1924, 1934 tai Henkilö- ja osoitetiedot saatiin väestörekisteristä. Vain laitoksissa asuvat puuttuivat otoksesta. Tutkimusväestö edusti siten hyvin 50-, 60- ja 70-vuotiaiden ikäryhmiä. Aineistoon otettujen miesten Taulukko 4. Yhdyntöjen epäsäännöllisyyden (alle yksi viikossa) vakioimattomat ja vakioidut ristitulosuhteet (OR) ja 95 %:n luottamusvälit (CI) erektiohäiriön, iän ja siviilisäädyn mukaan. Riskitekijä Vakioimaton Vakioitu 1 OR CI OR CI Erektio Normaali 1 1 Lievä häiriö Keskivaikea häiriö Vaikea häiriö Ikä, v Siviilisääty Avio- tai avoliitossa 1 1 Yksinäinen Vakioitu taulukon muilla riskitekijöillä. Erektiohäiriöiden yleisyys ja yhdyntöjen lukumäärä 739

4 Suurin osa toteamistamme erektiovaikeuksista oli lieviä. Lievä erektiohäiriö ei kuitenkaan ole merkityksetön keusasteen määrittämisen kannalta on tärkeää, että sekä vaikeudet erektion saamisessa että erektion ylläpitämisessä otetaan huomioon. Häiriö erektion saamisessa ei automaattisesti tarkoita häiriötä tai häiriöttömyyttä erektion säilymisessä yhdynnän aikana tai päinvastoin. Kummankinlaisen häiriön selvittämistä tukee myös se, että yhtäpitävyys kahden näitä ilmiöitä koskevan kysymyksen välillä ei ollut täydellinen (κ = 0.71) ja että 27 % vastasi eri tavalla näihin kysymyksiin. Kaikenasteisten erektiohäiriöiden esiintyvyys on vaihdellut väestöpohjaisissa tutkimuksissa. Tanskalaisessa tutkimuksessa todettiin 19 %:lla 51-vuotiaista miehistä erektiohäiriö (Solstad ja Hertoft 1993). Hollantilaisen tutkimuksen mukaan vuotiaista 20 % ja vuotiaista 50 % kärsi erektiohäiriöistä (Bosch ym. 1999). Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa haastateltiin 1 290:tä miestä, jotka olivat iältään vuotiaita. Erektiohäiriö esiintyi 52 %:lla, ja jakauma oli ikäryhmittäin seuraava: 50-vuotiaat 48 %, 60-vuotiaat 57 % ja 70-vuotiaat 67 % (Feldman ym. 1994). Suomalaisten sukupuolielämää selvittäneessä hyvin perusteellises- lukumäärä (1 983) oli riittävä päätelmien tekemiseksi erektiohäiriöiden epidemiologiasta. Sen sijaan suhteellisen pieni vastausosuus ja sen riippuvuus iästä ovat saattaneet aiheuttaa harhan. On mahdollista, että mies, jolle erektiohäiriö on ongelma, vastaa herkemmin kuin muut. Tähän suuntaan viittaa vastausaktiivisuuden riippuvuus iästä. Erektiohäiriöihin liittyvien kysymysten vastausten prosenttiosuuksien erilaisuuden perusteella voidaan päätellä, että erektiohäiriön vaisa tutkimuksessa todettiin, että 57 % avioliitossa olleista vuotiaista miehistä oli kärsinyt erektiohäiriöistä viimeisen vuoden aikana (Sievers ym. 1974). Meidän vastaavat lukumme olivat selvästi suurempia kuin näissä tutkimuksissa. Tämän perusteella ei voida kuitenkaan väittää, että pirkanmaalaiset ovat impotentimpia kuin miehet muualla: suurin osa toteamistamme erektiovaikeuksista oli lieviä. Lievä erektiohäiriö ei kuitenkaan ole merkityksetön. Häiriö yleensä pahenee ajan myötä, ja lievä häiriö saattaa siten olla vakavamman ensi oire. Tutkimusasetelmien, käytettyjen menetelmien ja erektiohäiriöiden määritelmien erot estävät luotettavan vertailun tutkimusten välillä ja osaltaan selittävät tulosten erilaisuuden. Vaikea erektiohäiriö määritellään useimmissa tutkimuksissa täydeksi kyvyttömyydeksi yhdyntään. Siten vaikean erektiohäiriön esiintyvyyksien suhteellisen luotettava vertailu eri tutkimusten välillä on mahdollista. Sieversin ym. (1974) tutkimuksessa vaikea erektiohäiriö arvioitiin olleen 4 6 %:lla miehistä. Tämän aineiston miehet olivat kuitenkin selvästi nuorempia kuin meidän tutkimuksemme miehet. Feldman ym. (1994) pyysivät potilaita itse määrittämään erektiokyvykkyytensä. Vastausten mukaan 9.6 % oli täysin kyvyttömiä yhdyntään. Vaikean erektiohäiriön osuus heidän tutkimuksessaan oli siten melko lähellä omaa havaintoamme (12 % ei kyennyt yhdyntään). Kun lisäksi yhdysvaltalaisessa aineistossa tutkittavien joukossa oli mukana nuorempia miehiä kuin meidän otoksessamme, on tulos hyvin samansuuntainen. Keskivaikea erektiohäiriö oli meidän tutkimuksessamme harvemmin esiintyvä ja lievä yleisempi kuin yhdysvaltalaisessa aineistossa. Vaikka erektiohäiriöiden esiintyvyysluvut vaihtelevat paljonkin, on kaikissa tutkimuksissa, joissa on ollut mukana eri ikäryhmiä, todettu erektiohäiriöiden määrän ja vaikeuden kasvavan vanhetessa. Meidän aineistossamme iän vaikutus näkyi erityisesti vaikean erektiohäiriön osalta. Normaaliin vanhenemiseen liittyvät muutokset varmasti osittain selittävät iän vaikutusta (Schiavi ja Rehman 1995), mutta sairauksien ja ympäristötekijöiden vaikutukset ovat myös mahdollisia. 740 J. Koskimäki ym.

5 Suurin osa (74 %) miehistä ja 70-vuotiaistakin lähes puolet ilmoitti keskimääräiseksi viikoittaiseksi yhdyntätaajuudeksi yksi tai enemmän. Suuri prosenttiosuus osoittaa, että säännöllisellä sukupuolielämällä on edelleen tärkeä merkitys keski-iässä ja sen jälkeen. Tyydyttävä sukupuolielämä on elämänlaadun tärkeä tekijä (Jonler ym. 1995). Säännöllisesti viikoittain yhdynnässä olevien miesten suuri prosenttiosuus osoittaa myös erektio-ongelmien lievyyttä. Vaikka keskimääräinen yhdyntätaajuus oli 60- ja 70- vuotiailla pienempi kuin 50-vuotiailla, olivat monet ensin mainittujen ryhmien miehet aktiivisempia kuin 50-vuotiaat keskimäärin. Kronologinen vanheneminen ja sen mukanaan tuomat biologiset, mentaaliset ja sosiaaliset muutokset eivät siten automaattisesti vähennä sukupuolista aktiivisuutta. Iän, siviilisäädyn ja erektiohäiriöiden yhteys yhdyntöjen epäsäännöllisyyteen oli ennalta arvattavissa. Vakioinnin jälkeen yhteys säilyi jokaisen muuttujan osalta. Tuloksen mukaan lievä erektiohäiriö ei estänyt säännöllisiä viikoittaisia yhdyntöjä, ja voidaan olettaa, että ajoittaisista erektiohäiröistä kärsivät eivät tämän asian vuoksi hakeudu hoitoon. Kirjallisuutta Bosch JLHR, Groeneveld F, Bohnen A, Prins A, Hop W. Erectile dysfunction in a community-based sample of men aged years: Prevalence and somatic and social risk factors. Eur J Urol 1999;35 Suppl 2:A262. Feldman HA, Goldstein I, Hatzichristou G, Krane RJ, McKinlay JB. Impotence and its medical and psychosocial correlates: ressults of the Massachusetts male aging study. J Urol 1994;151: Jonler M, Moon T, Brannan W, Stone NN, Heisey D, Bruskewitz RC. The effect of age, ethnicity and geographical location on impotence and quality of life. Br J Urol 1995;75: Koskimäki J, Hakama M, Huhtala H, Tammela TLJ. Prevalence of lower urinary tract symptoms in Finnish men: a Population-based study. Br J Urol 1998;81:364. NIH Consensus Development Panel on Impotence: NIH Consensus Conference. Impotence. JAMA 1993;270:83. Schiavi RC, Rehman J. Sexuality and aging. Urol Clin North Am 1995;22: Sievers K, Koskelainen O, Leppo K. Sukupuolielämän häiriöt. Kirjassa: Suomalaisten sukupuolielämä. Porvoo Helsinki: WSOY, 1974, s Solstad K, Hertoft P. Frequency of sexual problems and sexual dysfunction in middle-aged Danish men. Arch Sex Bahav 1993;22:51 8. JUHA KOSKIMÄKI, LT, erikoislääkäri jkoskimaki@koti.tpo.fi TEUVO TAMMELA, professori TAYS:n kirurgian klinikka PL 2000, Tampere Jätetty toimitukselle Hyväksytty julkaistavaksi MATTI HAKAMA, professori HEINI HUHTALA, FM, yliassistentti mehehu@uta.fi Tampereen yliopiston terveystieteen laitos PL 607, Tampere Erektiohäiriöiden yleisyys ja yhdyntöjen lukumäärä 741