KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi"

Transkriptio

1 KOSKI Kehittämishankkeen ohjausryhmä

2 Ajankohtaista Viranomaisten kanssa tarkennetaan käyttötapauksia tietoihin liittyen kahdenvälisissä tapaamisissa Sellaiset viranomaiset jotka tekevät yhteen henkilöön kohdistuvia hakuja Sellaiset viranomaiset jotka tekevät massahakuja

3 Kansalaistutkimus Kansalaistutkimus koostuu kahdesta osasta Kvantitatiivinen osuus otos noin 1000 suomalaista (ikärakenne, alueellisuus ja sukupuoli huomioiden) Kvalitatiivinen osuus Syventäviä haastatteluja ihmisen kanssa Syventää kvantitatiivisen osuuden tuloksia käyttötarinoita ja tapauksia palvelun suunnittelun pohjaksi otakantaa.fi kolmantena tiedonkeruukanavana kyselytutkimuksen ja haastattelujen ohella Loppuraporttia ja haastatteluissa kerättyä materiaalia käytetään hankkeen toteutusvaiheessa suunnittelun pohjana

4 Kehityksen tilanne Kehitystiimiin lisätty hallitusti lisäresurssia Tehty tietojen siirtämisen testausrajapinta v0.2, joka sisältää ammatillisen koulutuksen tietojen lisäksi perusopetuksen ja lukiokoulutuksen tiedot Tehty koosteinen haku, joka näyttää henkilön opintosuoritukset (peruskoulu, lukio, ammattioppilaitos, korkeakoulu) Virrasta haetaan reaaliaikaisesti tiedot näytölle

5 Hankeviestintä Avattu uudet www-sivut: OPH ja okm ovat valmistelleet tiedotteen koulutuksen järjestäjille ja muille KOSKI-palvelusta ja tulevasta laista Opintopolku-uutiskirjeessä uutinen

6 Tietojen rajaus lain ensimmäiseen vaiheeseen KOSKI-palvelun ydintiedot Opiskeluoikeudet: Tieto oikeudesta suorittaa tutkinto tai osallistua koulutukseen tai opetukseen, Tieto opiskelijan opiskeluoikeuden senhetkisestä tilasta Opintosuoritukset ja tutkinnot: Tieto oppijan opintoihin liittyvästä suorituksesta, jonka laajuus on määritetty ja joka arvostellaan, Opintosuorituksista muodostuvat tutkinnot Muut mahdolliset tietosisällöt opintososiaaliset etuudet, esim. majoitusetuudet erityisopetuksen järjestelyihin liittyvät tiedot Tietosuojavaltuutetun lausunto noiden tietojen keräämisen tarkoituksenmukaisuudesta on ratkaiseva

7 Ehdotus tietojen rajaamisesta lain ensimmäiseen vaiheeseen Esiopetus rajataan pois Kosken ensimmäisestä vaiheesta Oli rajattu ulos aiemmin, mutta lisättiin edellisen ohjausryhmän kokouksessa Ei ehditä selvittää tietoja eikä tietotarpeita koulutustoimijat ovat päivähoidon ja perusopetuksen piirissä, päivähoidon piirissä olevien osalta ei ole kaikkia organisaatioita tiedossa Historiatietojen rajaus Vanhat suoritustiedot KOSKI-palveluun (esim. ETK, TK) vasta seuraavassa vaiheessa HE:ssä mahdollistetaan vanhojen tietojen tuonti, muttei pakoteta

8 Vuositason tärkeimmät tavoitteet 2016 Laki Opetushallinnon oppilas-, opiskelija ja tutkintotietojen sähköinen käsittely- ja arkistointijärjestelmästä, Koskesta. Hallituksen esitys lakiehdotukseksi kirjoitettu ja laitettu lausuntokierrokselle (kesäkuu 2016) Koskeen lain ensimmäisessä vaiheessa (2018) tallennettavien koulutusmuotojen viranomaistietotarpeiden tarkentaminen: Kosken tietosisällön määrittely ja rajaukset Koski-tietokanta Tuotantokelpoinen palvelinympäristö Tiedonsiirtorajapintojen tilaaminen koulutuksenjärjestäjiltä Edellyttää Koski-lainsäädännön hyväksymistä ja vahvistamista (lakiehdotus ja eduskuntakäsittely syksyllä 2016)) Lain hyväksyminen ja vahvistaminen 12/2016-1/ Tietojen kerääminen ja tallentaminen koulutuksen järjestäjiltä Koski-palveluun Laki voimassa Koulutuksenjärjestäjien tietojensiirto huhtikuusta 2017 alkaen Palvelu ja hallinnointimalli Viranomaisten tiedonsiirtojen pilotointi. Tiedot koulutuksen järjestäjiltä tulee olla Koskessa Koski tuotannossa ja viranomaisten tiedonsiirrot toimivat

9 Riskit Projektiryhmä käsitteli kokouksessa KOSKI-hankkeen riskejä. Uusia riskejä ei tunnistettu. Riskilista : Riski-indeksi 5,95 (asteikolla 1-9) Riskejä 19 kpl Edellinen ( ) Riski-indeksi 6,26 (asteikolla 1-9) Riskejä 19 kpl

10 KOSKI-hankkeessa tunnistetut merkittävimmät riskit viranomaiset eivät tuota tavoitetilaa aikataulussa hankkeen tavoite elää voimakkaasti, odotukset ovat epärealistisia, lainvalmistelu vaikeutuu lainsäädäntötyö viivästyy tietoja ei saada kerättyä sisään riittävän ajoissa, hanke viivästyy, resursointi kohdentuu väärin KOSKI-palveluun siirrettävä tieto ei ole halutunlaista koulutustoimijoiden tallennusprosessit eivät ole yhtenäisiä, eivätkä tiedot ole yhtenäisiä, palvelun sisältö kansalaiselle voi vaihdella koulutustoimijoiden tietojen osalta ei saada tuotantokelpoista palvelinympäristöä ajoissa nykyinen pilvi-teknologia ei sovellu tuotantokäyttöön, alustaratkaisu pitää vaihtaa

11 Demonstraatio jo tehdystä

KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi KOSKI Kehittämishankkeen ohjausryhmä 20.4.2016 Sisältö Projektin ajankohtaiskatsaus iow-pilotti kehityksen tilanne Riskien käsittely (Lainsäädännön tavoitteet ja eteneminen) Projektin jatkosta päättäminen

Lisätiedot

KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi KOSKI Kehittämishankkeen ohjausryhmä 23.9.2016 Kesän aikana tehty kansalaistutkimus, jonka tuloksia hyödynnetään kehittämisessä Kansalaistutkimus koostuu kahdesta osasta Kvantitatiivinen osuus otos 1007

Lisätiedot

KOSKI. Kansallisten opiskeluoikeuksien ja suoritusten keskitetty integraatiopalvelu Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

KOSKI. Kansallisten opiskeluoikeuksien ja suoritusten keskitetty integraatiopalvelu Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi KOSKI Kansallisten opiskeluoikeuksien ja suoritusten keskitetty integraatiopalvelu 25.04.2016 Sisältö Mikä on Koski - Arkkitehtuuriperiaatteet Kosken käyttötilanteita - Tietokartoitus ja viranomaistarpeet

Lisätiedot

KOSKI-palvelu

KOSKI-palvelu KOSKI-palvelu 26.4.2017 KOSKI Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa Koski kerää yhteen tiedot kunkin oppijan koulutuksesta yksittäisestä opintosuorituksesta suoritettuihin tutkintoihin

Lisätiedot

KOSKI. Kansallinen Opiskeluoikeuksien ja Suoritusten Keskitetty Integraatiopalvelu. Starsoftin asiakaspäivät 26.4. ja 27.4.2016

KOSKI. Kansallinen Opiskeluoikeuksien ja Suoritusten Keskitetty Integraatiopalvelu. Starsoftin asiakaspäivät 26.4. ja 27.4.2016 KOSKI Kansallinen Opiskeluoikeuksien ja Suoritusten Keskitetty Integraatiopalvelu Starsoftin asiakaspäivät 26.4. ja 27.4.2016 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö Jyväskylän koulutuskuntayhtymä OKM:n KOSKI-palvelun

Lisätiedot

Todennetun osaamisen rekisteri - TOR

Todennetun osaamisen rekisteri - TOR Todennetun osaamisen rekisteri - TOR Kehittämishankkeen ohjausryhmä 5.2.2016 Ajankohtaisia Voimassaolevat ammatillisten perustutkintojen perusteet viedään eperusteet-palvelun tämän kevään aikana YTL:n

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 22/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 09/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

KOSKI-palvelu. Esitys 05/2018

KOSKI-palvelu. Esitys 05/2018 KOSKI-palvelu Esitys 05/2018 KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 Opetushallitus 2 3 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja koulutuksen järjestäjillä on

Lisätiedot

KOSKI Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa

KOSKI Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa Kansallisten opiskeluoikeuksien ja suoritusten keskitetty integraatiopalvelu KOSKI Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa 18.8.2016 Päivi Sassi, OPH Päivän sisältö Mikä on KOSKI-palvelu

Lisätiedot

Lausuntopyyntöön vastaaminen luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä

Lausuntopyyntöön vastaaminen luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä OKM lausuntopyyntö 1.7.2016 Dnro 24/010/2016 Lausuntopyyntöön vastaaminen luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä Jyväskylän

Lisätiedot

KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä 16.3.2016. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä 16.3.2016. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi KOSKI Kehittämishankkeen ohjausryhmä 16.3.2016 Ajankohtaista Ammatillisen koulutuksen osalta tiedonsiirtorajapinta on tehty niin pitkälle kuin tässä vaiheessa on mahdollista. eperusteisiin on tuotettu

Lisätiedot

KOSKI Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa

KOSKI Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa KOSKI Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa Ohjauksen kehittämispäivät 21.4.2017 Erityisasiantuntija Päivi Sassi, Opetushallitus Agenda KOSKI-palvelu miten palvelua käytetään

Lisätiedot

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE [27.11.2017] LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen KOSKI-tietovarantoon

Lisätiedot

KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun /08/2018 Opetushallitus 2

KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun /08/2018 Opetushallitus 2 KOSKI 27.8.2018 KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 27/08/2018 Opetushallitus 2 3 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja koulutuksen järjestäjillä on

Lisätiedot

Todennetun osaamisen rekisterin valmisteluhankkeen ohjausryhmä. Aika: Keskiviikko klo 12:00 15:00

Todennetun osaamisen rekisterin valmisteluhankkeen ohjausryhmä. Aika: Keskiviikko klo 12:00 15:00 Todennetun osaamisen rekisterin valmisteluhankkeen ohjausryhmä Aika: Keskiviikko 3.6.2016 klo 12:00 15:00 Paikka: opetus- ja kulttuuriministeriö, Kalevala, Meritullinkatu 10 Jäsenet: johtaja Mika Tammilehto,

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 16.6.2016. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

KOSKI-palvelu 16.6.2016. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi KOSKI-palvelu 16.6.2016 KOSKI-palvelu: opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa KOSKI-palvelu kerää yhteen tiedot kunkin oppijan koulutuksesta yksittäisestä opintosuorituksesta

Lisätiedot

KOSKI ohjausryhmän kokous

KOSKI ohjausryhmän kokous KOSKI ohjausryhmän kokous 18.6.2018 KOSKI-ajankohtaiset Käyttöönotto opetuksen ja koulutuksen järjestäjien osalta tehty Kansalaisen KOSKI-palvelu 2.0 ilmestyi toukokuussa Opintotietojen jakaminen linkillä

Lisätiedot

Koski Riskilista

Koski Riskilista Koski Riskilista 7.4.2016 Riski-indeksi 6,26 (asteikolla 1-9) Riskejä 19 kpl Riski Selitys Torjunta Todennäköisyys Vaikuttavuus Painoarvo (1-3) (1-3) Kosken palvelulupaus (SLA/OLA) ei toteudu 2 2 4 virkailijalla

Lisätiedot

Opintosuoritus- ja tutkintotiedot kerätään valtakunnalliseen KOSKI-tietovarantoon

Opintosuoritus- ja tutkintotiedot kerätään valtakunnalliseen KOSKI-tietovarantoon [Asiakirjan päiväys] TIEDOTE Perusopetuksen järjestäjät Lukiokoulutuksen järjestäjät Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Opintosuoritus- ja tutkintotiedot kerätään valtakunnalliseen KOSKI-tietovarantoon

Lisätiedot

Todennetun Osaamisen Rekisteri TOR. Opintopolku ja Oppijan palvelut infotilaisuus Päivi Sassi, OPH

Todennetun Osaamisen Rekisteri TOR. Opintopolku ja Oppijan palvelut infotilaisuus Päivi Sassi, OPH Todennetun Osaamisen Rekisteri TOR Opintopolku ja Oppijan palvelut infotilaisuus 6.11.2015 Päivi Sassi, OPH Infon ohjelma Mikä on TOR - Tausta ja toteutusperiaatteet TOR:n käyttötilanteita - Miten TOR

Lisätiedot

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tietojen tallentaminen KOSKI-tietovarantoon

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tietojen tallentaminen KOSKI-tietovarantoon [Asiakirjan päiväys] OHJE Perusopetuksen järjestäjät Lukiokoulutuksen järjestäjät Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tietojen tallentaminen KOSKI-tietovarantoon

Lisätiedot

Opintopolku-palvelun tuomat muutokset koulutuksen järjestäjän opintohallinto-ohjelmiin

Opintopolku-palvelun tuomat muutokset koulutuksen järjestäjän opintohallinto-ohjelmiin Opetushallitus/Juha Tretjakov 22.3.2013 Opintopolku-palvelun tuomat muutokset koulutuksen järjestäjän opintohallinto-ohjelmiin Oppijan palveluiden käyttöönoton infotilaisuus 22.3.2013 Opintopolku automatisoi

Lisätiedot

VIRTA-PROJEKTI Tilanneraportti

VIRTA-PROJEKTI Tilanneraportti RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi VIRTA-PROJEKTI Tilanneraportti 20.8.2012, Paula Merikko

Lisätiedot

KOSKI ohjausryhmän kokous

KOSKI ohjausryhmän kokous KOSKI ohjausryhmän kokous 15.6.2017 Oppilashallintojärjestelmä- ja tiedonsiirtokysely 17.5.2017 KOSKI-palvelun käyttöönottoon liittyen lähetimme kyselyn kaikille perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen

Lisätiedot

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tietojen tallentaminen KOSKI-tietovarantoon

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tietojen tallentaminen KOSKI-tietovarantoon OHJE 1 (6) 20.12.2017 OPH-2972-2017 Perusopetuksen järjestäjät Lukiokoulutuksen järjestäjät Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tietojen tallentaminen KOSKI-tietovarantoon

Lisätiedot

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelukokonaisuus - Kokonaisarkkitehtuurimenetelmän hyödyntäminen käytännössä

Oppijan verkkopalvelukokonaisuus - Kokonaisarkkitehtuurimenetelmän hyödyntäminen käytännössä Oppijan verkkopalvelukokonaisuus - Kokonaisarkkitehtuurimenetelmän hyödyntäminen käytännössä Esitys Liikuntatiedon saavutettavuutta edistävä työryhmä 29.1.2013 Leena Kononen SADe-ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelut

Lisätiedot

ehops-palvelu Oppijan verkkopalvelut kesäseminaari Katri Lahikainen Opintopolku.fi

ehops-palvelu Oppijan verkkopalvelut kesäseminaari Katri Lahikainen Opintopolku.fi ehops-palvelu Oppijan verkkopalvelut kesäseminaari 5.6.2014 Katri Lahikainen ehops-palvelun vaatimusmäärittely Vaatimusmäärittely on työstetty työpajatyöskentelynä kevään aikana konsulttiyhtiö Cerionin,

Lisätiedot

ehoks Webinaari ti opetusneuvos Seija Rasku, opetus- ja kulttuuriministeriö suunnittelija Paula Borkowski, Opetushallitus 16.4.

ehoks Webinaari ti opetusneuvos Seija Rasku, opetus- ja kulttuuriministeriö suunnittelija Paula Borkowski, Opetushallitus 16.4. ehoks Webinaari ti 16.4.2019 opetusneuvos Seija Rasku, opetus- ja kulttuuriministeriö suunnittelija Paula Borkowski, Opetushallitus 16.4.2019 1 ehoksin tavoitteena on tukea henkilökohtaistamista ja HOKSien

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille 11.5.2011 Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille Pasi Kankare, Opetushallitus Oppisopimusten määrän kehitys Oppisopimuskoulutuksella koko tutkinnon

Lisätiedot

Liite 2, Todennetun osaamisen rekisteri, käyttötapausten. Todennetun osaamisen rekisterin kohdearkkitehtuuri

Liite 2, Todennetun osaamisen rekisteri, käyttötapausten. Todennetun osaamisen rekisterin kohdearkkitehtuuri Liite 2, Todennetun osaamisen rekisteri, käyttötapausten kuvaus Todennetun osaamisen rekisterin kohdearkkitehtuuri 18.6.2011 Todennetun osaamisen rekisterin käyttötapaukset 2 (17) Sisällys Sisällys...

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta esitykseksi laista eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä

Lausunto luonnoksesta esitykseksi laista eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä Kaupunginhallitus 256 09.08.2016 Lausunto luonnoksesta esitykseksi laista eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä 1062/01.90/2016 KH 09.08.2016 256 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Todennetun osaamisen rekisteri Riskilista

Todennetun osaamisen rekisteri Riskilista Todennetun osaamisen rekisteri Riskilista 27.1.2016 Riski-indeksi 5,32 Riski Selitys Torjunta Todennäköisyys Vaikuttavuus Painoarvo (1-3) (1-3) TOR:n palvelulupaus (SLA/OLA) ei toteudu 2 2 4 virkailijalla

Lisätiedot

eperusteet Kansallisen ja paikallisen kehittämistyön väline

eperusteet Kansallisen ja paikallisen kehittämistyön väline eperusteet Kansallisen ja paikallisen kehittämistyön väline Ulla Angervo, Opetushallitus Oppijan verkkopalvelut -hanke eperusteet on toteutettu osana Oppijan verkkopalvelut -hanketta, jossa kehitetään

Lisätiedot

Opintopolku-info vastuukäyttäjille Opintopolku.fi

Opintopolku-info vastuukäyttäjille Opintopolku.fi Opintopolku-info vastuukäyttäjille Sisältö Perustietojen siirrot vuoden 2017 hakuja varten Kielikoetulos suoritusrekisteriin Muutoksia virkailijan työpöydällä Kevään 2017 hakujen lomakemuutokset 2 Perustietojen

Lisätiedot

TOR-projektiin ollaan rekrytoimassa IT-asiantuntijaa OPH:n määräaikaiseksi virkamieheksi.

TOR-projektiin ollaan rekrytoimassa IT-asiantuntijaa OPH:n määräaikaiseksi virkamieheksi. Todennetun osaamisen rekisterin valmisteluhankkeen ohjausryhmä Aika: Perjantai 5.2.2016 klo 12:00 15:00 Paikka: opetus- ja kulttuuriministeriö, Väinämöinen, Meritullinkatu 10 Jäsenet: johtaja Mika Tammilehto,

Lisätiedot

Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta

Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta Tuloksia Opetushallituksen kyselystä syksyllä 2016 Opetusneuvos Ulla Aunola 14.3.2017 Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Valma-kyselyn tausta Valma-koulutus =

Lisätiedot

9 KOULUTUKSEN ARVIOINTI JÄRJESTELMÄ 330

9 KOULUTUKSEN ARVIOINTI JÄRJESTELMÄ 330 5 SISÄLLYS Esipuhe 11 1 KOULUTUKSEN LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHTÖKOHDAT 19 1.1 Koulutuksen sääntelyjärjestelmän kehitys 1960-luvulta 19 1.2 Yhteiskunnalliset muutokset 21 1.3 Kansainvälistyminen 26 1.4 Koulutusasioiden

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus Katariina Männikkö Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus Mikä muuttuu kotitalousopetuksen järjestäjien kannalta? Kotitalousopetus poistuu

Lisätiedot

Työssäoppiminen: työssä, oppimassa vai pakkotöissä. Lauri Kurvonen 29.1.2011

Työssäoppiminen: työssä, oppimassa vai pakkotöissä. Lauri Kurvonen 29.1.2011 Työssäoppiminen: työssä, oppimassa vai pakkotöissä Lauri Kurvonen 29.1.2011 Sisällys Mitä on työssäoppiminen? Työssäoppimisen haasteet ja ongelmat Työssäoppimisen ja AM-näyttöjen rahoitus Opiskelijoiden

Lisätiedot

Opetustoimen muutoksenhaku

Opetustoimen muutoksenhaku Opetustoimen muutoksenhaku Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös: PL 13 Uskonto ja elämänkatsomustieto 30 pv KHO = korkein hal-lintooikeus Opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014

KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 7.5.2013 INFOTILAISUUS KORKEAKOULUJEN VIESTINTÄVASTAAVILLE Erja Nokkanen, Opetushallitus Korkeakoulujen hakujen uudistuksen taustalla hallitusohjelmassa linjatut korkeakouluhakuja

Lisätiedot

KOSKI-palveluun tallennettavat tiedot ja tiedonsiirto / tietojen manuaalinen tallentaminen

KOSKI-palveluun tallennettavat tiedot ja tiedonsiirto / tietojen manuaalinen tallentaminen KOSKI-palveluun tallennettavat tiedot ja tiedonsiirto / tietojen manuaalinen tallentaminen Tässä osiossa kuvataan KOSKI-palveluun tallennettavat tiedot ja tietojen eri tallennustavat. Alaosioon "Usein

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta

Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta eluvat, alueellinen työseminaari III 12.6.2015 Oulu, Scandic Oulu Ylitarkastaja Tarja Koskimäki Toiminta-ajatus Opetusministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettely

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettely Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettely 25.11.2013 Katariina Männikkö Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi- ja perusopetukseen Haku

Lisätiedot

Käyttöönottosuunnitelma, versio Asiakaskäyttöönotto

Käyttöönottosuunnitelma, versio Asiakaskäyttöönotto Ulla, Anu, Anita, Arja Käyttöönottosuunnitelma, versio 0.5 - Asiakaskäyttöönotto Kehittämisjaoksen kokous 11.6.2012 Sisällölliset tavoitteet ottaa toteutettava palvelukokonaisuus käyttöön vaiheittain ja

Lisätiedot

Outi Kivipelto. Oppijan verkkopalvelu 7.11.2012

Outi Kivipelto. Oppijan verkkopalvelu 7.11.2012 Outi Kivipelto Oppijan verkkopalvelu 7.11.2012 Oppijan palvelut Oppijan verkkopalvelun esittelyvideo http://www.youtube.com/watch?v=yjfkp9xl8cq Oppijan verkkopalvelu tukee elinikäistä oppimista Oppijan

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelu Esiselvitysvaiheen lainsäädäntöselvitys. v.04

Oppijan verkkopalvelu Esiselvitysvaiheen lainsäädäntöselvitys. v.04 Oppijan verkkopalvelu Esiselvitysvaiheen lainsäädäntöselvitys v.04 Muutoshistoria: 0.1 17.9.2010 Ensimmäinen versio, Hans Sandvik & Juha Hyttinen 0.2 22.9.2010 Toinen versio, Ritva Sammalkivi & Erja Nokkanen

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 6/2018 Kuntatalouden ohjaus 121/51/2017

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 6/2018 Kuntatalouden ohjaus 121/51/2017 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 6/2018 Kuntatalouden ohjaus 121/51/2017 Kuntaliitto 2.3.2018. Tilastokeskus 7.3.2018. Valtiovarainministeriö 8.3.2018. Opetus ja kulttuuriministeriö 9.3.2018. Sosiaali

Lisätiedot

täydennyskoulutuspäivät

täydennyskoulutuspäivät Koulu- javisma opintosihteerien InSchool täydennyskoulutuspäivät Visma InCommunity Oy Time to educate, time to be educated Visma 500 000 asiakasta Pohjois-Euroopassa Visma-konsernissa on 5 500 työntekijää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2013 1 (6) 847 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle opiskelijavalintarekisterilain ja koulutusta koskevien lakien sekä yhteishakuasetuksen muutoksesta HEL 2013-009462

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen asiakirjat Ulla Angervo Opetushallitus. Opintopolku.fi

Aikuiskoulutuksen asiakirjat Ulla Angervo Opetushallitus. Opintopolku.fi Aikuiskoulutuksen asiakirjat 28.4.2015 Ulla Angervo Opetushallitus Esityksen sisältö Oppijan verkkopalvelu eperusteet palvelu avattu Opintopolku aikuiskoulutuksessa 2 28.4.2015 Alatunnisteteksti Oppijan

Lisätiedot

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET Erja Vihervaara IOYn päivillä 9.11.2013 AIKUISLUKIORINTAMALLA TAPAHTUU Perusopetuksen ops-työ Oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien mahdollisuudet suorittaa peruskoulu

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo Katariina Männikkö Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen Mitä on perusopetuksen jälkeinen koulutus?

Lisätiedot

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Muutoksenhaku opetustoimessa Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Oikeus- ja koulutuspalvelu Law point Ay 1.1.2014 Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös:

Lisätiedot

Opintopolku hakeutujan palvelut. Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina -seminaari Satu Meriluoto / OPH

Opintopolku hakeutujan palvelut. Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina -seminaari Satu Meriluoto / OPH Opintopolku hakeutujan palvelut Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina -seminaari 17.02.2012 Satu Meriluoto / OPH SADe-ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelut (OKM) Oppijan keskitetyt palvelut OPH Oppijan

Lisätiedot

KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

KOSKI. Kehittämishankkeen ohjausryhmä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi KOSKI Kehittämishankkeen ohjausryhmä 16.12.2016 Valmistautuminen KOSKI-palvelun ylläpitoon Ylläpidon kilpailutus tehty ja palveluntoimittaja valittu Ylläpitoa varten rekrytoidaan 2 henkilöä vuoden alusta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 8.11.2013 Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen

Lisätiedot

eopetussuunnitelmat ja Tutkinnot Ulla Angervo

eopetussuunnitelmat ja Tutkinnot Ulla Angervo eopetussuunnitelmat ja Tutkinnot 7.9.2012 Ulla Angervo Oppijan palvelut Hakeutujan palvelut Oppija Koulutuspalveluiden järjestäjä Opintojen aikaiset palvelut Oppijan verkkopalvelun tavoitetila Tiedonsiirto-

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelut. 29.1.2013 Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi

Oppijan verkkopalvelut. 29.1.2013 Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi Oppijan verkkopalvelut 29.1.2013 Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi SADe -ohjelma Valtiovarainministeriön koordinoima Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma. Rakennettavilla palveluilla

Lisätiedot

OPS-tiekartta Missä mennään?

OPS-tiekartta Missä mennään? OPS-tiekartta Missä mennään? Kevät 2014 Oman tilanteen arviointi jatkuu Alueellisen/kuntakohtaisen/ koulukohtaisen ops-työn organisointi; työn rakenne, työnjako ja vastuut kasvun ja oppimisen jatkumosta

Lisätiedot

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus 6.11.2015 ehops ja IHEP Tilannekatsaus Katri Lahikainen ehops-palvelun tavoitetila ja hyödyt ehops-palvelu tukee oppijaa jo opintoihin hakeutumisen vaiheessa.

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA KJ LOGO TÄHÄN Sivu 1 / 5 HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA Tämä asiakirja sisältää asetuksen ammatillisesta koulutuksesta (811/98) sekä asetuksen ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta

Lisätiedot

Kirje 23.04.2015. 1.1 Suoritetut opettajan tutkinnot ja opiskelu tavoitteena opettajan tutkinto

Kirje 23.04.2015. 1.1 Suoritetut opettajan tutkinnot ja opiskelu tavoitteena opettajan tutkinto Kirje OKM/5/591/2015 23.04.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Korkeakoulujen tuottamien opettajatietojen ja useampia pätevyyksiä tuottavien tutkintojen vieminen VIRTA-opintotietopalveluun tiedonkeruuta

Lisätiedot

Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012

Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012 Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012 Opetushallitus / ALPE-tiimi Päivän ohjelma 9:30-10:00 Aamukahvi 10:00-10:15

Lisätiedot

Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet osana SADe ohjelman Oppijan verkkopalvelukokonaisuutta

Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet osana SADe ohjelman Oppijan verkkopalvelukokonaisuutta Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet osana SADe ohjelman Oppijan verkkopalvelukokonaisuutta Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteiden kehittäminen - rakenteistaminen ja sähköistäminen 14.2.2011

Lisätiedot

Opettajatiedonkeruun toteutus

Opettajatiedonkeruun toteutus Opettajatiedonkeruun toteutus Yliopistojen tuottamien opettajatietojen kerääminen tietovarannosta Pääasiakirja: Opettajatiedonkeruu korkeakouluista uudistuu Sivua päivitetään parhaillaan Sisällys Sisällys

Lisätiedot

Tilastokeskuksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä

Tilastokeskuksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä 1 (6) Vastaanottaja Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Viite Asia OKM/24/0101/2016 Tilastokeskuksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä

Lisätiedot

Opintopistetiedonkeruu

Opintopistetiedonkeruu @ Opintopistetiedonkeruu Opintopistetiedonkeruu Mistä on kysymys Virran integroiminen Vipusen tietolähteeksi Suorat tiedonkeruut vuoden 2014 tietojen osalta alkaen alkuvuodesta 2015 Panokset kovenivat

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asiantuntijalausunto eduskunnan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus - Työssäoppimisen tavoitteet vs. toteutus. Lauri Kurvonen

Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus - Työssäoppimisen tavoitteet vs. toteutus. Lauri Kurvonen Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus - Työssäoppimisen tavoitteet vs. toteutus Lauri Kurvonen 14.5.2011 Sisällys Mitä on hyvä työssäoppiminen? Työssäoppimisen haasteet ja ongelmat Työssäoppimisen ja AM-

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Jukka Lehtinen Opetusneuvos OKM/Ammatillisen koulutuksen vastuualue AMKEn laivaseminaari 24. 26.3.2015 Agendalla Uudistuvat valmentavat koulutukset Koulutukseen

Lisätiedot

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Muutoksenhaku opetustoimessa Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Oikeus- ja koulutuspalvelu Law point Ay 1.1.2014 Muutosten yleiset perusteet 1.1.2016 Hallinnollinen muutoksenhaku ollut helppo

Lisätiedot

Opetushallinnon raportointiportaali Vipunen

Opetushallinnon raportointiportaali Vipunen Opetushallinnon raportointiportaali Vipunen Kota-seminaari Kaisu Piiroinen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto, Tietohallinnon vastuualue 12.09.2012 Esityksen rakenne Perustiedot Vipusesta Mitä edistystä

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

TOR ohry Ajankohtaiset: Tietojen siirtotestauksen tilanne Linjattavia asioita Aikataulu

TOR ohry Ajankohtaiset: Tietojen siirtotestauksen tilanne Linjattavia asioita Aikataulu 16.12.2015 TOR ohry 16.12.2015 Ajankohtaiset: Tietojen siirtotestauksen tilanne Linjattavia asioita Aikataulu Ajankohtaista TOR:n kehityksessä Ammatilliset Viranomaissidosryhmien tarpeet (8kpl) Selvitettävä:

Lisätiedot

Koulutuksen järjestämislupaprosessin kehittäminen

Koulutuksen järjestämislupaprosessin kehittäminen Koulutuksen järjestämislupaprosessin kehittäminen Jukka Lehtinen Opetusneuvos OKM/Ammatillisen koulutuksen vastuualue AMKEn laivaseminaari 24. 26.3.2015 Ammatillisen koulutuksen ohjauksen- ja säätelyprosesseja

Lisätiedot

Ammatillinen reformi ja opettaja

Ammatillinen reformi ja opettaja Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu. Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen

Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu. Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen SADe-ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelut (OKM) Oppijan keskitetyt

Lisätiedot

ECVET periaatteet todeksi

ECVET periaatteet todeksi ECVET periaatteet todeksi TIETOISKU KANSAINVÄLISEEN LIIKKUVUUTEEN Opiskelijan työssäoppimisjakso ulkomailla ja ECVET 3.9.2014, Kerava Opetusneuvos Hanna Autere Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

Ajankohtaista KOSKI-palvelusta

Ajankohtaista KOSKI-palvelusta Ajankohtaista KOSKI-palvelusta 11.11.2016 Päivi Sassi koski@oph.fi https://confluence.csc.fi/display/ophpalv/koski Agenda KOSKI-palvelun yleisesittely Ajankohtaista KOSKI-palvelussa KOSKI-palvelun tiedot

Lisätiedot

Anita Johansson KSHJ. Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä

Anita Johansson KSHJ. Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä Anita Johansson KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti kirjeessään (Dnro 116/040/2010) hankkeen korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kehittämiseksi.

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelu Ammatillisen koulutuksen seminaari 14.11.2012 Pori. Ritva Sammalkivi

Oppijan verkkopalvelu Ammatillisen koulutuksen seminaari 14.11.2012 Pori. Ritva Sammalkivi Oppijan verkkopalvelu Ammatillisen koulutuksen seminaari 14.11.2012 Pori Ritva Sammalkivi SADe-ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelu (OKM) Keskitetysti tuotetut palvelut (OPH) Oppijan palvelukokonaisuudessa

Lisätiedot

Viranomaistietovirtojen kehitys

Viranomaistietovirtojen kehitys Viranomaistietovirtojen kehitys Viranomaistietovirrat (pl. TK) syksyllä 2014 Opetushallituksen Opintopolku.fi-palveluun on avattu tekninen yhteys elokuussa Lukupalvelimet vastanneet kehittäjien henkilötunnus-avaimella

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Savonlinna 28.10.2013 Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa

Lisätiedot

KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014

KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 18.4.2013 INFOTILAISUUS KORKEAKOULUJEN VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN VIRKAILIJOILLE Laila Puranen, Opetushallitus Korkeakoulujen hakujen uudistuksen taustalla hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Miltä pohjalta, mihin suuntaan?

Miltä pohjalta, mihin suuntaan? Miltä pohjalta, mihin suuntaan? Lukiodiplomit uusissa opetussuunnitelmissa ja lukiodiplomien uudet ohjeet yksikön päällikkö, opetusneuvos Tiina Tähkä, Opetushallitus TÄYSI-IKÄINEN LUKIODIPLOMI UUDISTUU

Lisätiedot

Ajankohtaista JOBIsta ja toiveita vaihtojakson kehittämiseen. II asteen rehtorikokous / Johanna Kattilakoski

Ajankohtaista JOBIsta ja toiveita vaihtojakson kehittämiseen. II asteen rehtorikokous / Johanna Kattilakoski Ajankohtaista JOBIsta ja toiveita vaihtojakson kehittämiseen JOBIn postia JOBIn tavoitteet: 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamis- ja tunnustamisprosessin sekä toimintamallin kehittäminen 2) ECVETin

Lisätiedot

Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi

Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 18.-19.4.2013 Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi, OKM SADe -ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelu

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 9.12.2013 OPPIJAN VERKKOPALVELUT SEMINAARI Sari Ellonen Palvelulupaus Oppijan palvelukokonaisuudessa rakennetaan Koulutuksen sähköistä sivistyskeskusta (), josta löytyvät

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Katariina Männikkö Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Oppijan palvelut Oppijan verkkopalvelun esittelyvideo http://www.youtube.com/watch?v=yjfkp9xl8cq Nykytila Tavoitetila

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti on ollut todella mahtavaa! Olen todella tykännyt olla täällä ja sen myös huomaa arvosanoistani. Kiitokset ammattistartin keksijöille!

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot