PAUKEPIIRI ohjaajakoulutus MESTARIKURSSI 1 op (213.17)

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PAUKEPIIRI ohjaajakoulutus MESTARIKURSSI 1 op (213.17)"

Transkriptio

1 PAUKEPIIRI ohjaajakoulutus MESTARIKURSSI 1 op (213.17) Hämeenlinnassa Paukepiiri on kokonaiskasvun työkalu, joka maailmalla toimii kouluissa, kirkoissa ja yhteisöissä; missä on ihmisiä, joiden odotetaan selviävän yhdessä. Piiri tarkoittaa kommunikaation avaamista. Piiri kutsuu toimintaan. Paukepiirin voima on musiikissa ja rytmiikassa. Paukepiirissä päästään kokemaan rummun, yhtyesoiton ja rytmiikan media yhdistettynä yhteisölliseen kasvuun ja kokonaisilmaisun kehittämiseen. Työtavan pohjana on Orff-pedagogiikan uusi tulkinta. Paukepiirissä voidaan hyödyntää liikettä, kehosoittimia, rytmiikan harjoitteita ja ääni-ilmaisua. Paukepiirin syke haastaa mukaan pedagogisesti ohjattuun rytmikokeiluun, joka on kasvattava sekä tiedollisesti, taiteellisesti että sosiaalisesti.

2 Aika ja paikka: (12 t lähiopetusta) pe klo ja la klo Hämeenlinna, Seminaarin koulu. Kohderyhmä: Paukepiiri ohjaajakoulutuksen aiemmin suorittaneet. Kouluttajat: FM, rytmikouluttaja Aakusti Oksanen (Djembepaja) ja PsM Mariann Nagatsu Talking Drum). Tavoite ja lähtökohdat: Mestarikurssi on musiikkikasvatuksen ammatillinen jatkokoulutusohjelma Paukepiiriohjaajakoulutuksen suorittaneille, jotka haluavat kasvaa rytmisesti orientoituneina paukepiiriohjaajina ja musiikki- tai ilmaisukasvattajina. Ennakkotehtävä: Mestarikurssikoulukseen liittyy kouluttajan antama ennakkotehtävä, joka käsitellään lähiopetuksen yhteydessä. Mestarikurssin jälkeen osallistuja: kykenee ohjaamaan eri kokoisia Paukepiiriryhmiä suvereenisti oivaltaa Paukepiirin yhteisölliset ja sosiaaliset erityispiirteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä osaa hyödyntää ja käyttää Notator rytminotaatio-ohjelmaa kykenee improvisoimaan eri lyömäsoittimilla osaa rakentaa ja tuottaa toimivia rytmisäestysmalleja sekä omia rytmisävellyksiä hallitsee lorujen käytön pedagogisessa rytmikasvatuksessa oivaltaa rytmikasvatuksen kehollisuuden ja etniset sovellukset oivaltaa Paukepiiripedagogiikan suomalaisen sovelluksen perusteet ja osaa linkittää työskentelyn vallitsevaan musiikkipedagogiikan virtaan hallitsee keskeisten lyömäsoittimien soittotekniikan hyvällä tasolla.

3 Koulutuksen pääsisällöt: ääni-ilmaisu: rytmiloruista ääni-ilmaisuun ja omaan notaatioon (osa 4) kehärumpu, djembe, sykerummutuksen ohjaus, surdo ja pikkuperkussiot paukepiirin ohjausharjoitteet, mestaritaso Cha Bum -Notator oma rytmikirjasto (10 kpl:n sovitukset) johtaminen keholla, TA-KE-TI-NA askellus loruineen sekä body language soveltavat tehtävät, mestaritaso (ennakkotehtävä) oma kehitys paukepiiriohjaajana, johtamisnäyte, pedagoginen työskentely.

4 Maksu: 170, joka sisältää koulutuksen materiaaleineen. Laskun lähetämme osallistujan ilmoittamaan laskutusosoitteeseen. Peruutusehto: Ilmoittautumisajan jälkeen ilman hyväksyttävää syytä (esim. sairastuminen) tehdyistä peruutuksista veloittamme peruutusmaksuna 50 % koulutuksen hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta ollenkaan tai koulutus keskeytetään, perimme koko osallistumismaksun. Esteen sattuessa osallistujan voi vaihtaa. Peruutukset tehdään kirjallisesti. Mikäli samasta työyhteisöstä osallistutaan samaan koulutukseen, ovat ryhmäalennukset perushinnasta seuraavat: 5-9 osanottajaa -5 %, osanottajaa -10 %, 20 osanottajaa tai enemmän -15 %. Alennuksen saaminen edellyttää yhteisilmoittautumista ilmoittautumispäivämäärään mennessä ja yhteislaskutusta. Alennukset eivät koske kursseja, joista on ohjelmassa erikseen mainittu. Ilmoittautuminen: mennessä kesäyliopistolle, Opiskelupaikat täytetään pääsääntöisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Lähetämme vahvistuskirjeen sähköpostitse noin viikkoa ennen koulutusta. Lisätiedot: Aakusti Oksanen, puh ja Jari Tiainen, sposti

5 Aakusti Oksanen (FM) on Djembepajan, Talking Drum työyhteisövalmennuksen, Mande Maja ry:n ja usean afrikkalaisen musiikin yhtyeen perustaja. Hänellä on kouluttajana pedagogis-taiteellinen kokemus työyhteisöjen, musiikin ja teatterin parista vuodesta Oksanen on muusikko, kulttuurintutkija ja länsiafrikkalaiseen kulttuuriin erikoistunut dokumentaristi. Hän opettaa Käpylän musiikkiopistolla, Taideyliopistossa, Metropoliassa ja ohjaa Paukepiirin ohjaajakursseja. Oksanen esiintyy mm. länsiafrikkalaiseen rytmimusiikkiin erikoistuneiden Mande Maja Bandin ja Aiyekooto Afrobeat Internationalin kanssa. Mariann Nagatsu (PsM) on Talking Drum työyhteisövalmennuksen ja Must Jää -kulttuuriyhdistyksen perustaja ja kouluttaja. Hänellä on monipuolista työkokemusta työyhteisöjen henkilösuhteiden kehittämisestä mm. Viron valtionhallinnossa korkeiden virkamiesten koulutusohjelmien neuvonantajana. Nagatsu hyödyntää psykologian taustaansa Paukepiiri ohjaajakouluttajana. Hänen intohimonsa on soveltaa afrikkalaisen rummutuksen sosiaalista nerokkuutta työelämän ja rytmipedagogiikan kehittämiseksi

VAKAVASTI SAIRASTUNEEN

VAKAVASTI SAIRASTUNEEN VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKI VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKI Tieto vakavasta, etenevästä tai parantumattomasta sairaudesta, mullistaa sairastuneen ja hänen läheisensä elämän.

Lisätiedot

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA Henkilöstöhallinnon edustajat Esimiestehtävissä toimivat, työvuorolistojen suunnittelijat ja eri alojen palkanlaskijat Koulutus perehdyttää osallistujan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

Työnohjauksen erilaiset roolit Työnohjaajana kehittyminen ja oma hyvinvointi Työnohjauksen arviointi

Työnohjauksen erilaiset roolit Työnohjaajana kehittyminen ja oma hyvinvointi Työnohjauksen arviointi Ratkaisukeskeinen työnohjaaja (80op) 13.4.2011 31.12.2013 Ratkaisukeskeisyys on ammatillinen kehittämis- ja ongelmanratkontamenetelmä, jossa pääpaino on voimavaroissa, taidoissa, onnistumisissa, luovuudessa

Lisätiedot

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) / Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli

Lisätiedot

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) / Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä ALUEKOULUTUS BOREAL SEMINARS 74300 Sonkajärvi Puh. (017) 760 7700 Telefax (017) 760 7721 http://www.aluekehityssaatio.fi Hankeorganisaatioiden johto Hankkeiden vetäjät, projektipäälliköt, talousvastaavat

Lisätiedot

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013 Muokattu 4.9.2012 1 Musiikkikasvatuksen koulutus, vuosikurssit 3. 5. Maunonkadun toimipiste Huom! v Kaikille opintojaksoille tulee ilmoittautua web-oodissa. v Tarkista aikataulu AINA ennen opetuksen alkua..

Lisätiedot

Tarinainstituutin. -koulutus

Tarinainstituutin. -koulutus Tarinainstituutin -koulutus Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa, sovellusalueina työnohjaus, terapia, kasvatus, koulutus, taide, seurakuntatyö tai muu yhteisöllinen työ. TERVETULOA Tarinainstituuttiin!

Lisätiedot

Musiikki elämään. Osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke

Musiikki elämään. Osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke musiikki elämään Musiikki elämään Osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke 2011 2013 Musiikki elämään Voidaanko taide-elämystä syventää taidepedagogiikan keinoin?

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Musiikkipedagogi (AMK) Musiikkipedagogin opinnot Joensuun keskellä sijaitsevassa Ilosaaressa Kulttuurikeskus Karjalantalolla tarjoavat viihtyisässä ympäristössä intensiivisen opiskelukokemuksen.

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 270 op Opiskeluaika 2-4 vuotta Varhaisiän musiikkikasvatuksen

Lisätiedot

musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1

musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1 musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1 Yhdessä olemme enemmän Musiikki elämään -hankkeen aloitusseminaari Lahden ammattikorkeakoulu 26.9.2011 Jere Laukkanen, koulutuspäällikkö,

Lisätiedot

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari 23.11.2006 Restaurant Bank, Helsinki Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari InHouseSeminars Ajankohtaisseminaarit InHouseSeminars Ilmoittautumiskortti InHouseSeminars järjestää avoimia ja yrityskohtaisia,

Lisätiedot

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Viisi opintoviikkoa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä vuodesta 2000 lähtien http://ok.helsinki.fi/opefi Pauliina Kupila ja Mari Jussila Opetusteknologiakeskus

Lisätiedot

PromePro Professional

PromePro Professional PromePro Professional Opinto-opas 2012 20.9.2011 KOULUTUSOHJELMAN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ... 2 KOHDERYHMÄ JA KOKEMUSVAATIMUKSET... 3 PROJEKTITYÖ... 4 SUORITUSVAATIMUKSET JA TODISTUS... 4 TOTEUTTAMISEHDOT...

Lisätiedot

Tervetuloa. Työyhteisön hyvinvointi- ja turvallisuuskoulutukseen! Työhyvinvointi syntyy hyvin tehdystä työstä!

Tervetuloa. Työyhteisön hyvinvointi- ja turvallisuuskoulutukseen! Työhyvinvointi syntyy hyvin tehdystä työstä! Tervetuloa Työyhteisön hyvinvointi- ja turvallisuuskoulutukseen! Harjoittele nyt, tositilanteessa siihen ei ole aikaa! Työhyvinvointi syntyy hyvin tehdystä työstä! Työhyvinvoinnista pidättäytyminen tulee

Lisätiedot

CONTROLLERIN ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP

CONTROLLERIN ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP CONTROLLERIN ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP 25 vuotta osaamisen kehittämistä CONTROLLERIN ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP KOHTI YRITYSTALOUDEN ASIANTUNTIJUUTTA Business Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen

Lisätiedot

TOTEUTUNEET OHJAAJAKOULUTUKSET 2009-

TOTEUTUNEET OHJAAJAKOULUTUKSET 2009- TOTEUTUNEET OHJAAJAKOULUTUKSET 2009- Päivämäärä Koulutuksen nimi Kohderyhmä Laajuus 12.3.2014 MOD2 Ohjauksen erilaisia mahdollisuuksia 4/4 n, Itä-Suomen ja Tampereen yliopiston 11.3.2014 Moduuli 3 (Joensuu)

Lisätiedot

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja

Lisätiedot

IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 10.3.2015 IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 SYVENTÄVÄT OPINNOT Tutkimusmenetelmäopinnot

Lisätiedot

Ammatillinen perus- ja jatkokoulutus koostuu seuraavista koulutuskokonaisuuksista:

Ammatillinen perus- ja jatkokoulutus koostuu seuraavista koulutuskokonaisuuksista: Koulutusesite 2016 Provita Oy on luontaistuotealan tutkimus-, tiedotus- ja koulutuskeskus Provita Oy tarjoaa tietoa ja taitoa fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin sekä terveiden elämäntapojen edistämiseksi

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010 1. VALTAKUNNALLISET KOULUTUKSET Taso 1, vaihe 3: Tennisohjaajakoulutukset Tennisohjaajakoulutukset on tarkoitettu kaikkien alueiden tennisohjaajille. Toteutuksesta

Lisätiedot

KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV 2004-2005

KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV 2004-2005 19.8.2004 Sivu 1/5 KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV 2004-2005 OPTIMA OPPIMISYMPÄRISTÖ -KOULUTUSOHJELMA II Tavoite Hankkeen tavoitteena on edelleen aktivoida ja tukea verkko-opetuksen käynnistämistä

Lisätiedot

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 KOULUTUSOHJELMA 2015 1 (8) NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 Nousu tarjoaa jäsenilleen ja luottamustoimisille monipuolista ja innoittavaa koulutusta! Arkena työajalla tapahtuva koulutus on palkallista.

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU ESAVI/3008/2014 Etelä-Suomi 19.3.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään

Lisätiedot

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella Pohjalainen talo Aika torstai-perjantai 23.-24.9.2010 Paikka

Lisätiedot

Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op. Opetussuunnitelma

Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op. Opetussuunnitelma Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op Opetussuunnitelma 2017-2018 Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 15.1.2016 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 27.1.2016 Luokanopettajat IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016 Kasvatustieteen syventävät opinnot Tutkimusmenetelmäopinnot

Lisätiedot

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Kohti yritystalouden asiantuntijuutta Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen asiantuntijasta aktiiviseksi liiketoiminnan kehittäjäksi. Controller toimii usein

Lisätiedot

AOTT-mestari täydennyskoulutus. Lisätietoja: Anni Karttunen anni.karttunen@sakky.fi +358 (0)44 785 86 90

AOTT-mestari täydennyskoulutus. Lisätietoja: Anni Karttunen anni.karttunen@sakky.fi +358 (0)44 785 86 90 AOTT-mestari täydennyskoulutus Sisältö 1. Johdanto......................... 3 2. Koulutuksen tavoitteet ja tehtävä................ 3 3. Koulutuksen kohderyhmä................... 4 4. Valmistava koulutus.....................

Lisätiedot

Finanssioikeus 25 op (Itä-Suomen yliopisto)

Finanssioikeus 25 op (Itä-Suomen yliopisto) Finanssioikeus 25 op (Itä-Suomen yliopisto) Finanssioikeus, perusopinnot 25 op (opinto-oikeus 1.8.2011 31.12.2012) Finanssioikeuden perusopinnot (25 op) muodostuvat seuraavista pakollisista opintojaksoista:

Lisätiedot

Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018

Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018 Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018 2 Yleistä 2018 valinnoista Valintaoppaat hakusivuilla: www.uniarts.fi/hae-kuvataideakatemiaan www.uniarts.fi/hae-sibelius-akatemiaan www.uniarts.fi/hae-teatterikorkeakouluun

Lisätiedot

Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013

Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013 Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013 PALAUTEPÄIVÄ ke 30.1. klo 14-16 Maunonkatu auditorio Vieras kieli (englanti) / Magda Karjalainen Koodi 902130Y Kaikki tunnit Kotkantiellä lk 1682 Ma 7.1. klo 14-16

Lisätiedot

Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä. Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä

Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä. Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Musiikkikasvatuksen koulutus Vuosikurssit 1. ja 2. Kotkantien toimipiste. Huom! Kaikille opintojaksoille tulee ilmoittautua web-oodissa.

Musiikkikasvatuksen koulutus Vuosikurssit 1. ja 2. Kotkantien toimipiste. Huom! Kaikille opintojaksoille tulee ilmoittautua web-oodissa. 1 Musiikkikasvatuksen koulutus 2012-2013 Vuosikurssit 1. ja 2. Kotkantien toimipiste Huom! Kaikille opintojaksoille tulee ilmoittautua web-oodissa. Tarkista aikataulu AINA ennen opetuksen alkua.. Opetusperiodit

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat Muutos Muutos Muutos 14.4.

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat Muutos Muutos Muutos 14.4. TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 3.2.2016 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 25.2.2016 Luokanopettajat Muutos 4.3.2016 Muutos 14.3.2016 Muutos 14.4.2016 IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016 Kasvatustieteen

Lisätiedot

Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013

Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013 Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013 PALAUTEPÄIVÄ ke 30.1. klo 14-16 Maunonkatu auditorio Vieras kieli (englanti) / Magda Karjalainen Koodi 902130Y Kaikki tunnit Kotkantiellä lk 1682 NÄMÄ ON JO OODISSA

Lisätiedot

TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ OP

TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ OP TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ 2018-2019 60 OP TYÖNOHJAAJA-KOULUTUS (5.) 2018-2019 KOUVOLASSA Porstua järjestää valmentavaan työotteeseen ja NLP viitekehykseen painottuvan

Lisätiedot

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Keväällä 2016 käynnistyivät koulutusohjelmat: - Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä (60

Lisätiedot

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 tiistai 22.5. 2012 Royal at Crowne Plaza, Helsinki Hospitality Forum 2012 Tule mukaan matkailu-, majoitusja ravintola-alan huippuseminaariin. Hospitality Forumin

Lisätiedot

Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3)

Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) code name 1 2 sum YARKA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 80 YARKA15AYRK01-1000 Rakentamistalous 20 YRK0101 Strateginen johtaminen ja talous 5 5

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA

RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA Solution Focused Art -kuvataideterapian koulutusohjelma 60 op RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA Ratkaisukeskeinen taideterapiakoulutus on aikuiskoulutusta, joka on tarkoitettu terveys-, sosiaali-, kasvatus-,

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM Sisältö ja tarkoitus 10.-14.1.2011 Toimintakyvyttömyyson vesiliukoista Suomessa

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

KUTSU: DRPRESSIOKOULUN OHJAAJAKOULUTUKSEEN ja ALOITUSSEMINAARIIN

KUTSU: DRPRESSIOKOULUN OHJAAJAKOULUTUKSEEN ja ALOITUSSEMINAARIIN KUTSU: DRPRESSIOKOULUN OHJAAJAKOULUTUKSEEN ja ALOITUSSEMINAARIIN Aika : Avoin aloitusseminaari 1.8.2007 (ks. ohjelmaliite 1) Depressiokoulun ohjaajakoulutus, erillinen ohjelma (ks. liite 2) Paikka : Kohderyhmä

Lisätiedot

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät TYÖNOHJAAJAKOULUTUS - taiteen menetelmien yhdistäminen työnohjaukseen Tavoitteet: Toteutus: Kohderyhmä: Kouluttajat: Työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on ammatillinen pätevyys toimia työnohjaajana yksilöille

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2012

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2012 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2012 1. VALTAKUNNALLISET KOULUTUKSET Taso 1 (vaihe 3): Tennisohjaajakoulutukset Tennisohjaajakoulutukset on tarkoitettu kaikkien alueiden tennisohjaajille. Toteutuksesta

Lisätiedot

Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari

Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari 9.2.2016 Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari Ajankohta 9.2.2016-10.2.2016 Paikkakunta Helsinki Miksi osallistua Ilmoittautuminen pidetään edelleen auki. Lisäpaikoille ilmoittautuminen viimeistään

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

10:00-11:30 Luento 1 Marcia Plevin: The transformative container in the varied settings we work in esityskielenä englanti

10:00-11:30 Luento 1 Marcia Plevin: The transformative container in the varied settings we work in esityskielenä englanti SUOMEN TANSSITERAPIAYHDISTYS RY:N 10-VUOTISJUHLASEMINAARI Kehollisuus, suhteessa olo ja muutos 28.-29.8.2010 Lahden Kansanopistossa Harjukatu 46, Lahti * tanssi-liiketerapian (TLT) erityisanti * hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma.

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma. SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma 90 op Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutus, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 2-4 vuotta

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat Muutos Muutos

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat Muutos Muutos TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 26.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 18.9.2015 Luokanopettajat Muutos 28.9.2015 Muutos 17.11.2015 I OPINTOVUOSI (LO 2015) OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 YLEISIÄ VALMIUKSIA

Lisätiedot

AIKUISTEN KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS, 75 op Imatralla v. 2016 2020

AIKUISTEN KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS, 75 op Imatralla v. 2016 2020 1 AIKUISTEN KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS, 75 op Imatralla v. 2016 2020 HAKEMINEN HAKUAIKA: 7.9.2015 9.10.2015 Koulutukseen haetaan lomakkeella, joka tulee hakuajan alkaessa 7.9.2015 psykologian

Lisätiedot

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 27.2.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kieli- ja viestintäopinnot KKRUKK Ruotsin

Lisätiedot

Puutarhaterapia ja Coach koulutus 30 op

Puutarhaterapia ja Coach koulutus 30 op VALKOINEN TALO PARTNER GREEN DESIGN - PALVELUT Puutarhaterapia ja Coach koulutus 30 op Lataa esite (pdf) Aika ja paikka 5.6. 6.6.2014 Jyväskylä Tule ja ihastu vihreään Koulutuksen tavoitteet ja lähtökohdat

Lisätiedot

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme alttoviulunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT 1 Opiskelijapalvelut Opintojen ohjaus -tiimimme ja opiskelijoiden asiakaspalvelutiimimme auttavat ja tukevat sinua kaikissa mahdollisissa opiskeluun liittyvissä asioissa.

Lisätiedot

SIMUPEDA -ohjaajakoulutuksen esittely, ohjaajan opas ja mentorointi

SIMUPEDA -ohjaajakoulutuksen esittely, ohjaajan opas ja mentorointi SIMUPEDA -ohjaajakoulutuksen esittely, ohjaajan opas ja mentorointi 19.3.2014 Eeva Haavisto Birgitta Ojala Savon ammatti- ja aikuisopisto SIMUPEDA ohjaajakoulutus (2op.) Kohderyhmänä on sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

LYÖMÄSOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA

LYÖMÄSOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO LYÖMÄSOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3)

Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3) code name 1 2 sum YATJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 85 YATJA15AYTJ01-1000 Toimintaympäristön muutos 10 YTJ0101 Societal Change

Lisätiedot

OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP

OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP 1. Työelämäpedagogiikka ammatillisessa koulutuksessa 6 op... 4 2. Koulutuksen ennakkotehtävä... 9 OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Kai Koskinen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - DI ja projektijohtamisen tutkinto, kouluttaja, projektijohtaminen 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015 OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Avaimet yhteisölliseen johtamiseen

Avaimet yhteisölliseen johtamiseen Avaimet yhteisölliseen johtamiseen 2018 (5 x 2 pv) Aloitusjakso 8. 9.3.2018 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14 40200 Jyväskylä www.sya.fi AVAIMET YHTEISÖLLISEEN JOHTAMISEEN (10 koulutuspäivä/

Lisätiedot

Perseveraatiota vähentävät harjoitukset

Perseveraatiota vähentävät harjoitukset KOMMUNIKAATIO Ihmiset kommunikoivat keskenään sanallisesti ja sanattomasti. Halvauksen jälkeen potilaalla voi kasvolihasten toispuoleisesta toimimattomuudesta johtuen olla vaikeuksia sanattomassa kommunikaatiossa.

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT KUTSU ESAVI/1/05.12.01/2018 Etelä-Suomi 5.1.2018 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 5. 6.2.2018

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen

Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen Sininen Kolmio Oy järjestää psyko-ja sosiodraamamenetelmien koulutusta vuonna 2013-14. Koulutuskokonaisuus käsittää 1. Perusvalmiudet psyko-

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2017 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena Metropolia Ammattikorkeakoulu Kulttuuriala hakukohteena Kulttuuriala Tutkinto-ohjelma AMK-tutkinnot Elokuva ja televisio Medianomi (AMK) Esitys- ja teatteritekniikka Medianomi (AMK) Esittävä taide* Teatteri-ilmaisun

Lisätiedot

LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA

LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA Koulutusjohtaja Koulutusohjelmavastaava Opintosihteerit Eija Heikkinen Katri Takala Anna-Maija Rahikkala Marja Haapavaara Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmasta

Lisätiedot

TIETOA MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNOSTA

TIETOA MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNOSTA 2 SISÄLLYSLUETTELO HAKEMINEN 3 Peruskoulu- ja lukiopohjaiset hakijat 3 Toisen asteen tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneet hakijat 3 Tärkeää tietoa kaikille hakijoille 4 Lisätiedot 4 VALINTAKOE 5 Valintakokeiden

Lisätiedot

Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017

Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017 Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017 Tenttipäivät Kansallisarkiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon tenttipäivät 2017 Kansallisarkiston toimipaikoissa: Helsinki (Rauhankatu 17), Hämeenlinna,

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Muonion kansalaisopisto TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 12.10.2011 63 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET...

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

AOTT -mestari täydennyskoulutus

AOTT -mestari täydennyskoulutus AOTT -mestari täydennyskoulutus Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Koulutuksen tavoitteet ja tehtävä... 4 3. Koulutuksen kohderyhmä... 4 4. Valmistava koulutus... 5 5. Ammattitaitovaatimukset ja arvioinnin kohteet

Lisätiedot

Infrastruktuurin tuottamisen johtaminen (12) (RAPS)

Infrastruktuurin tuottamisen johtaminen (12) (RAPS) Infrastruktuurin tuottamisen johtaminen (12) (RAPS) Koulutusohjelma 2014 Käyttäjälähtöinen infrastruktuuri Kestävä kehitys infrarakennuttamisessa Elinkaaren hallinta RAKLI ry ja Kiinteistöalan Koulutussäätiö

Lisätiedot

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANON VAPAA SÄESTYS (pop/jazz-piano) PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

PRIVATE WEALTH MANAGEMENT

PRIVATE WEALTH MANAGEMENT Private Banking / Wealth asiakas muuttuvassa maailmassa mikä pysyy, mikä saa uusia muotoja? Family Office vaativan Private Banking asiakkaan odotukset palvelusta Mitkä ovat varainhoitajavalinnan keskeisimmät

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 3.2.2016 Luokanopettajat Muutos 25.2.2016 Muutos 4.3.2016 Muutos 14.3.2016 Muutos 14.4.2016 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016 KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT

Lisätiedot

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus JTO LEAN LEARNING CENTER OY 6.11.2015 klo 11.00 16.00 Finlandia Hotel Airport Oulu Vihiluoto 10, Kempele JTO

Lisätiedot