KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2014) 254 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Innovointi siniseen talouteen: hyödynnetään mertemme ja valtamertemme potentiaalia työllisyyden ja kasvun edistämiseksi {SWD(2014) 149 final} FI FI

2 1. JOHDANTO Komissio hyväksyi vuonna 2011 sinistä kasvua käsittelevän tiedonannon 1. Siinä osoitetaan, miten Euroopan rannikot, meret ja valtameret voivat olla merkittävä uusien työpaikkojen ja kasvun lähde 2 ja ne voivat edistää Eurooppa strategiaa ja tapaa, jolla hyödynnämme maapallon luonnonvaroja. Tiedonannossa tuodaan esille kehittyviä toimialoja, jotka kaipaavat erityistä huomiota. Tammikuussa 2014 komissio hahmotteli näkemystään siitä, miten valtamerienergian potentiaalia voitaisiin hyödyntää 3, ja perusti tämän jälkeen valtamerienergian foorumin, jotta voitaisiin havaita kasvua estävät pullonkaulat ja ehdottaa, miten ne voitaisiin poistaa. Kaikilla sinisen talouden aloilla tarvitaan innovointia alan kasvu- ja työllistämispotentiaalin hyödyntämiseksi. Innovointi voi tuoda myös merkittäviä ympäristöhyötyjä. Tämä voi tapahtua ekoinnovaatioiden välityksellä, esimerkiksi vähentämällä alusten rikkipäästöjä 4, kun aluksille asennetaan parempia pakokaasujen puhdistusjärjestelmiä, käyttämällä puhtaampia perinteisiä polttoaineita tai käyttämällä vaihtoehtoisia polttoainelähteitä. Innovoinnilla voidaan myös auttaa kehittämään kustannustehokkaita meriympäristön suojelutoimenpiteitä, joilla voidaan edistää meristrategiadirektiivin (MSFD) 5 täytäntöönpanoa. EU:n Innovaatiounioni-lippulaivahankeen 6 avulla autetaan jo luomaan innovaatioystävällistä toimintaympäristöä. Pk-yrityksiä on tuettu kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelman avulla. Kyseisellä ohjelmalla on saatu pk-yritysten käyttöön yli 15 miljardia euroa vuosina Uudesta 79 miljardin euron Horisontti ohjelmasta on tullut EU:n tähän mennessä suurin tutkimus- ja innovointiohjelma, ja se sisältää pk-yrityksiä tukevia tehostettuja toimenpiteitä. Lisäksi suuri osa EU:n rakenne- ja investointirahastojen varoista on korvamerkitty innovointia varten. Innovaatiounioni-lippulaivahankkeessa on kuitenkin havaittu joitakin heikkouksia, jotka on pyrittävä korjaamaan: riittämättömät investoinnit osaamiseen, rahoituksen heikko saatavuus, teollis- ja tekijänoikeuksien korkeat kustannukset, hidas eteneminen kohti yhteentoimivia standardeja, julkisten hankintojen tehoton käyttö ja kaksinkertainen tutkimustyö. Komission vuotuisessa kasvuselvityksessä myös todetaan, ettei julkisen ja yksityisen sektorin välillä tehdä tarpeeksi innovointiin liittyvää yhteistyötä ja että kyvyttömyys muuntaa tutkimustuloksia tavaroiksi ja palveluiksi sekä kasvava osaamisvaje vaikuttavat osaamisintensiivisiin aloihin Sininen kasvu Meritalouden ja merenkulkualan kestävän kasvun mahdollisuudet, COM(2012) 494. Blue Growth Scenarios and drivers for Sustainable Growth from the Oceans, Seas and Coasts, loppuraportti, tarjouspyyntö nro MARE/2010/01, elokuu Sininen energia Tarvittavia toimia Euroopan valtamerienergian mahdollisuuksien hyödyntämiseksi vuoteen 2020 mennessä ja sen jälkeen, COM(2014) 8. Direktiivi 1999/32/EY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2012/33/EU. Rikkioksidipäästöjen valvonta-alueella (EU:ssa Itämeri ja Pohjanmeri) meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden rikkipitoisuus alennetaan 1,50 prosentista 0,10 prosenttiin vuodesta 2015 alkaen ja muilla merialueilla 3,50 prosentista 0,50 prosenttiin vuodesta 2020 alkaen. Direktiivi 2008/56/EY yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiadirektiivi). Eurooppa strategian lippulaivahanke Innovaatiounioni, KOM(2010) 546 lopullinen. Euroopan komission lehdistötiedote MEMO/13/393, Vuotuinen kasvuselvitys 2014, COM(2013)

3 Kehittääkseen sinisen talouden potentiaalia Euroopassa jäsenvaltioiden on otettava käyttöön näihin esteisiin tehokkaasti puuttuvia politiikkoja ja paikallisia ratkaisuja. Komissio varmistaa osana EU-ohjausjaksoa, että jäsenvaltioiden kansallisissa uudistussuunnitelmissa yleiset politiikat heijastavat sinisen kasvun ensisijaisia painopisteitä. Tarvitaan kuitenkin täydentäviä toimia. Sen vuoksi komissio tarkastelee, kuinka EU:n tasolla toteutettavilla toimilla voidaan puuttua seuraaviin sinistä taloutta koskeviin kysymyksiin: puutteellinen tietämys ja tiedot valtamerten tilasta, merenpohjan luonnonvaroista ja meren eliöistä sekä luontotyyppeihin ja ekosysteemeihin kohdistuvista riskeistä, merten ja merenkulun tutkimuksen hajanaisuus, joka estää monialaista oppimista ja hidastaa teknologian läpimurtoja keskeisissä teknologioissa ja innovatiivisilla yritystoiminnan aloilla, sellaisten tutkijoiden, insinöörien ja pätevien työntekijöiden puute, jotka pystyvät soveltamaan uutta teknologiaa meriympäristöön. Tässä asiakirjassa kerrotaan, miten komissio aikoo puuttua näihin aiheisiin. 2. MERIOSAAMINEN JA MERENPOHJAN KARTOITTAMINEN Sinisen talouden innovoinnin jarruna on merta, merenpohjaa ja meren eliöitä koskevien tietojen vähäisyys. Se, että tietämyksemme meristä lisääntyy, edistää sinisen talouden kasvua, koska tietämys sekä merten luonnonvaroista että niiden käyttömahdollisuuksista paranee. Samaan aikaan pyritään saavuttamaan ympäristötavoitteet. 9 9 Kuten edellytetään meristrategiadirektiivissä (2008/56/EY) ympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi sekä muussa ympäristöpolitiikassa. 3

4 Kuva 1: Vielä kartoittamatta olevien tiettyjen merialueiden prosenttiosuus Euroopassa 10. Valtamerten seurantajärjestelmiin on viime vuosikymmeninä tehty huomattavia investointeja. Tämä on parantanut oseanografiaa ja sääennusteita, kun tietoja on käytetty myöhemmin mallintamisessa. Samoin menetelmät seurantatietojen saattamiseksi käyttöön ovat parantuneet. Merenpohjan seurannan ja tutkimusten kanssa tekemisessä olevat hydrografiset, geologiset ja biologiset tutkimusyhteisöt ovat nekin ryhtyneet integroimaan toimiaan Euroopassa, mutta tällä saralla tehtävää riittää vielä. Tiedot merenpohjan perusominaisuuksista ovatkin epätäydelliset: korkean resoluution batymetrinen kartoitus puuttuu jopa 50 prosentista merenpohjia (ks. edellä kuva 1) ja huomattavasti suuremmasta prosenttiosuudesta on tekemättä merenpohjan elinympäristöjen ja elinyhteisöjen kartoitus. Jo kartoitetuista merenpohjan osista ei myöskään ole tietoja helposti saatavilla. Merialan erilaisia tietosarjoja on monien eri järjestöjen hallussa. Sen selvittäminen, kenellä tiedot on hallussa ja luvan saaminen niiden käyttöön, voi olla aikaa vievää ja kallista. Arvioinnit osoittavat, että tietojen asettaminen helpommin sekä julkisen että yksityisen sektorin käyttöön edistää innovointia ja kilpailua. On arvioitu, että julkisten elinten hallussa olevien laadukkaiden merialan tietojen asettaminen EU:ssa laajalti saataville parantaisi tuottavuutta yli 1 miljardia euroa vuodessa. 11 Se kannustaisi innovoimaan siniseen talouteen, kun tietoja merten käyttäytymisestä ja merenpohjan geologiasta olisi paremmin saatavilla. Lisääntyneet innovoinnit voisivat tuoda noin miljoonan euron arvosta hyötyä vuodessa. Lisäksi parempilaatuiset ja helpommin saatavilla olevat merialan tiedot helpottaisivat Lähde: Euroopan meripoliittisen seurantakeskuksen ja tietoverkon valmistelutoimet. Palvelusopimus nro MARE/2009/07 Seabed Mapping SI Perustuu merenpohjatutkimukseen, joista noin oli korkean resoluution monisädetutkimuksia. Tämän tiedonannon ohessa esitettävässä meriosaamista vuoteen 2020 saakka esittelevässä etenemissuunnitelmassa on arvio hyödyistä. 4

5 meristrategiadirektiivin täytäntöönpanoa. 12 Julkisen ja yksityisen sektorin olisi myös helpompi hallita mereen liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä, kuten sää, suuret kuljetusonnettomuudet, merten saastuminen tai elintärkeiden infrastruktuureiden katoaminen. Tästä syystä komissio on luonut kestävän prosessin, jonka tarkoituksena on varmistaa, että merialan tiedot ovat yhteentoimivia ja helposti saatavilla ilman käyttörajoituksia. Erityisenä tavoitteena on kehittää lippulaivahankkeena koko merenpohjasta ja vesipatsaasta Euroopassa moniresoluutiokartta viimeistään vuonna Tämä saavutetaan seuraavin tavoin: kehittämällä Euroopan meripoliittista seurantakeskusta ja tietoverkkoa (EMODnet), joka on osa EU:n avoimen datan aloitetta 14. Merenpohjan kartoituksen lisäksi kerätään tietoja vesipatsaan fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista ominaisuuksista. Yli 100 eurooppalaista organisaatiota tekee jo yhteistyötä, jotta niiden hallussa olevat merialan tiedot olisivat helpommin saatavilla, yhteentoimivampia ja hyödyttäisivät loppukäyttäjiä. Tiedot ovat nyt saatavilla internetportaalin kautta 15, ja viimeistään vuonna 2016 käyttöön saadaan kaikista EU:n vesistä alhaisen resoluution merenpohjakartta, jonka resoluutiota parannetaan asteittain, integroimalla tietojärjestelmiä. EMODnettiin integroidaan kolme muuta EU:n aloitetta eli Copernicus-meripalvelu, kalatalouden tiedonkeruupuitteet 16 ja ympäristötietoa käsittelevä WISE-Marine käyttäen yhteisiä standardeja, kuten INSPIRE 17, ja noudattaen yhteisen ympäristötietojärjestelmän periaatteita 18. EMODnettiin saadaan tietoa myös jaettujen tutkimusinfrastruktuureiden kautta. Tällaisia ovat muun muassa Euro-Argo 19 ja Euroopan monitieteinen merenpohjan ja vesipatsaan seurantaverkosto. Niitä konsolidoidaan parhaillaan eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavan oikeudellisen kehyksen 20 välityksellä, helpottamalla yksityisten yritysten keräämien ei-luottamuksellisten tietojen viemistä EMODnettiin; erityisesti tämä koskee tietoja, jotka juontavat juurensa lisenssivaatimuksista ja ympäristövaikutusten arvioinneista, kannustamalla EU:n tutkimusohjelmayhteenliittymiä sallimaan avoin pääsy merialan tietoihin, mukaan lukien EMODnetin kautta, Meristrategiadirektiivin ensimmäisestä täytäntöönpanokierroksesta laatimassaan kertomuksessa Meristrategiadirektiivin (2008/56/EY) täytäntöönpanon ensimmäinen vaihe Euroopan komission arviointi ja ohjeet (COM(2014) 097) komissio toi esille joitakin puutteita arvioinneissa, joita jäsenvaltiot olivat tehneet merivesiensä tilasta. Vihreä kirja Meriosaaminen 2020 merenpohjan kartoituksesta meriennusteisiin, 29. elokuuta, COM(2012) 473. Avoin data Innovoinnin, kasvun ja läpinäkyvän hallinnon moottori, COM(2011) Neuvoston asetus (EY) N:o 199/2008 kalatalousalan tietojen keruuta, hallintaa ja käyttöä koskevista yhteisön puitteista sekä yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevien tieteellisten lausuntojen tukemisesta. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/2/EY, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2007, Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustamisesta. EU Shared Environmental Information System Implementation Outlook, SWD(2013) 18. Joukko maailmanlaajuisesti käytettyjä ajelehtivia antureita. Neuvoston asetus (EY) N:o 723/2009, annettu 25 päivänä kesäkuuta

6 kehittämällä mekanismi Euroopan merialueiden seurantajärjestelmien, näytteenotto-ohjelmien ja tutkimuksen painopisteiden strategista koordinointia varten, myös Euroopan meri- ja kalatalousrahaston myöntämän rahoituksen turvin. Tämä auttaa myös kehittämään EU:n arktista politiikkaa, esimerkiksi yksilöimällä alueita, joilla epävarmuus veden syvyydestä rajoittaa merenkulkua jäästä hiljattain vapautuneilla vesillä. 21 Yhdessä nämä pyrkimykset parantavat julkisten ja yksityisten toimijoiden mahdollisuuksia innovoida ja investoida siniseen talouteen. Niillä myös lujitetaan Euroopan unionin asemaa kansainvälisellä tasolla, kuten maailmanlaajuisessa maanhavainnointijärjestelmässä (GEOSS) 22. Tämän tiedonannon ohessa on komission yksiköiden valmisteluasiakirja, jossa esitetään yksityiskohtaisemmin meriosaamiseen ja merenpohjan kartoitukseen liittyvät välitavoitteet ja aikataulu, kuten neuvosto 23 ja Euroopan parlamentti 24 ovat pyytäneet. 3. MERENTUTKIMUKSEN TIETOFOORUMI Kehitys on ollut huomattavaa sen jälkeen kun komissio vuonna 2008 hyväksyi eurooppalaisen strategian merien ja merenkulkualan tutkimusta varten 25. Seitsemännessä tutkimuksen puiteohjelmassa ( ) komissio myönsi keskimäärin noin 350 miljoonaa euroa vuodessa merten ja merenkulun tutkimukseen. Lisäksi jäsenvaltioiden ohjelmat sisältävät huomattavan paljon merentutkimusta, kuten kuva 2 osoittaa Arktista aluetta koskevan Euroopan unionin politiikan määrittely: edistyminen vuodesta 2008 ja seuraavat vaiheet, JOIN(2012) Yhdennetyn meripolitiikan yleisten asioiden neuvoston kokous, Luxemburg, 24. kesäkuuta Euroopan parlamentin mietintö meriosaaminen aloitteesta: merenpohjan kartoituksen parantaminen kalastusta varten (2013/2101(INI)), kalatalousvaliokunta (Esittelijä Maria do Céu Patrão Neves). Eurooppalainen strategia merien ja merenkulkualan tutkimusta varten: johdonmukaiset puitteet eurooppalaisella tutkimusalueella harjoitettavalle tutkimukselle merien kestävän käytön tukemiseksi, KOM(2008)

7 Kuva 2: Tiettyjen jäsenvaltioiden ja EU:n merentutkimukseen arviolta käyttämät menot (2011). Lähde: JPI Oceans. Horisontti puiteohjelmassa tutkimuksessa keskitytään siihen, miten uudella teknologialla saadaan merten luonnonvarat tehokkaaseen käyttöön ja luodaan kestävää kasvua ja työllisyyttä varmistaen samalla, että tulevat sukupolvetkin voivat nauttia näistä luonnonvaroista. Jotta merentutkimuksen monialainen luonne pääsee oikeuksiinsa ja yhdellä alalla tehtyjä keksintöjä voidaan käyttää hyväksi muillakin aloilla, valtamerten tulevaisuutta koskevalla aloitteella on rahoitettu 31:tä hanketta ja EU on myöntänyt niihin rahoitusta kaiken kaikkiaan lähes 195 miljoonaa euroa. Monialaista lähestymistapaa sovelletaan edelleen Horisontti ohjelman sinisen kasvun painopistealueella, jonka talousarvio on 145 miljoonaa euroa vuosina Tästä summasta 8 miljoonaa euroa on varattu pk-yrityksille. Merentutkimukseen on lisämahdollisuuksia koko Horisontti ohjelmassa. Esimerkkeinä voidaan mainita elintarviketurva, energia, kuljetukset, materiaalit, tietotekniikka ja tutkimusinfrastruktuuri. Varmistaakseen täydentävyyden jäsenvaltioiden strategisten tutkimus- ja innovointiohjelmien ja Horisontti ohjelman välillä komissio tekee tiivistä yhteistyötä yhteisen ohjelma-aloitteen Terveet ja tuottavat meret ja valtameret kanssa. Kyseisellä aloitteella pyritään siihen, että jäsenvaltiot voisivat yhdenmukaistaa kansalliset merentutkimusohjelmansa. Tämän myötä parannetaan myös ympäristöpolitiikan tieto- ja näyttöpohjaa, mikä on seitsemännen ympäristöä koskevan toimintaohjelman 26 ensisijainen tavoite. Myös yksityisellä sektorilla on tärkeä rooli, kun autetaan komissiota muotoilemaan tutkimustarpeita Horisontti ohjelmassa. Apuna ovat jo olemassa olevat alakohtaiset aloitteet, kuten LeaderShip 2020, Waterborne-teknologiayhteisö, Aquaculture-teknologiayhteisö ja Euroopan kestävän meriliikenteen foorumi. Jotta voitaisiin tarkastella, miten voidaan tuloksellisesti puolin ja toisin ruokkia ajatuksia ja tutkimustuloksia eri toimialojen, kansalaisjärjestöjen ja muiden sinisestä taloudesta kiinnostuneiden sidosryhmien välillä, perustetaan sinisen talouden yritys- ja tiedefoorumi. Se kokoontuu ensimmäisen kerran vuonna 2015 Euroopan meripäivänä Pireuksessa Kreikassa. Useat sinisen kasvun haasteista, kuten valtamerten happamoituminen, ovat maailmanlaajuisia, ja niitä on paras käsitellä kansainvälisellä tasolla. Asiaa tukeva tutkimustyö voisi myös hyötyä kansainvälisestä koordinoinnista. Kansainvälistä yhteistyötä tehostetaan Horisontti ohjelman avulla hyödyntämällä hiljattain allekirjoitettua Galwayn julistusta ja perustamalla Kanadan, EU:n ja Yhdysvaltojen välinen Atlantin valtameren tutkimusyhteenliittymä. Tuodakseen uusia tutkimusmahdollisuuksia laajalti saataville ja lisätäkseen synergiaa kansallisesti rahoitettujen tutkimustoimien ja Horisontti ohjelman välillä komissio hyödyntää nykyisiä tietojärjestelmiä ja täydentää niitä 27 perustaakseen merentutkimuksen tietofoorumin koko Horisontti Päätös N:o 1386/2013. Kuten kansalliset yhteyspisteet ja Yritys-Eurooppa-verkosto. 7

8 -ohjelmaa varten ja tekee jäsenvaltioiden kanssa yhteistyötä 28 saadakseen mukaan tietoja kansallisesti rahoitetuista merentutkimushankkeista. Tämä tarjoaa tilaisuuden tutustua tutkimushankkeiden synnyttämiin oivalluksiin, minkä avulla voidaan nopeuttaa uusien ideoiden omaksumista toimialoilla. Sillä pyritään varmistamaan, että julkinen tutkimusrahoitus kannattaa yritysten tekemien innovointien ansiosta. 4. SINISEN TALOUDEN EDELLYTTÄMÄT TAIDOT Sinisen talouden kasvu edellyttää asianmukaisesti koulutettua työvoimaa, joka pystyy käyttämään uusinta teknologiaa insinööritieteessä ja useilla muillakin aloilla. 29 Tällä hetkellä on puutetta ammattitaitoisesta työvoimasta, ja tähän kysymykseen on puututtava. Jäljempänä olevassa kuvassa esitetään merituulivoiman osaamisvaje vuoteen 2030 asti. Kuva 3: Merituulivoiman ennakoitu osaamisvaje vuosina (lähde: TPWindin tutkimus). Marie Curie -toimet ovat Horisontti ohjelmassa henkilöresurssien tärkein tukiväline kaikilla tutkimuksen ja innovoinnin aloilla. Marie Curie -toimissa keskitytään vahvasti tutkijoiden taitojen kohentamiseen pitkällä aikavälillä, ja niissä yhdistetään huippututkimus liikkuvuuteen, koulutukseen ja houkutteleviin uramahdollisuuksiin. Tutkijoiden työllistymisen edistämiseksi ja heidän osaamisesta saamiseksi vastaamaan paremmin työmarkkinoiden vaatimuksia Marie Curie -toimissa kannustetaan tutkijoita tutustumaan tiedemaailman ulkopuoliseen maailmaan jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa uraansa. Toimilla edistetään jatkuvaa yhteistyötä tiedemaailman ja eri toimialojen välillä, muun muassa varmistamalla, että tutkijoiden urakehityksessä on mukana mahdollisimman paljon pk-yrityksiä. Marie Curie -toimet ovat alhaalta ylöspäin suuntautuvia, eivätkä ne ole Meriä ja valtameriä käsittelevän yhteisen ohjelma-aloitteen välityksellä. EU:n laivanrakennusteollisuuden sidosryhmien Leadership raportin mukaan tuotteet ovat yhä monimutkaisempia, mikä on aiheuttanut lisäkysyntää hyvin ammattitaitoisista työntekijöistä. Näin ollen suurella osalla toimialoista on huomattava pula pätevästä henkilöstöstä, mikä rajoittaa kasvua. 8

9 jollekin tieteen erityisalalle rajoittuneita. Marie Curie -toimia edeltäneessä ohjelmassa myönnettiin vuosina lähes 165 miljoonaa euroa 374 tutkimushankkeeseen, joissa käsiteltiin meriin ja merenkulkuun liittyviä aiheita (muun muassa arktista tutkimusta). Näistä hankkeista 39 hankkeessa mukana oli tiedemaailman ulkopuolisia tahoja. On erityisen merkittävää, että useissa hankkeissa tehtiin tieteellistä yhteistyötä Euroopan ulkopuolisten maiden kanssa. Siniseen talouteen liittyvät tarpeet on liikkuvuuden parantamiseksi otettava huomioon EU:n toimenpiteissä, joilla lisätään taitojen, osaamisen ja pätevyyksien tunnustamista ja läpinäkyvyyttä, sekä niihin liittyvissä välineissä, kuten eurooppalainen tutkintojen viitekehys 30, eurooppalaisen taito-, osaamis- ja ammattiluokittelun (ESCO) portaali, europassi 31 sekä laadunvarmistus- ja opintosuoritusjärjestelmät. Lisämahdollisuuksia siniseen talouteen liittyvien taitojen kehittämiseksi ja tiiviimmän yhteistyön luomiseksi korkea-asteen koulutuksen ja yksityisen sektorin välille tarjoaa Erasmus-ohjelmaan kuuluva uusi järjestelmä eli osaamisyhteenliittymät. Osaamisyhteenliittymät ovat jäsenneltyjä kumppanuuksia, jotka kokoavat yhteen toimijoita korkea-asteen oppilaitoksista ja yrityksistä edistämään innovointia korkea-asteen koulutukseen ja tällaisen koulutuksen välityksellä. Alakohtainen taitoyhteenliittymä voisi myös olla avuksi kuromalla kiinni kuilua oppimisen/koulutuksen ja työmarkkinoiden välillä. Vuonna 2013 EU tuki neljää pilottimuotoista alakohtaista taitoyhteenliittymää edistääkseen vuoropuhelua, jotka käydään eri toimialojen ja niiden tahojen välillä, jotka ovat mukana oppimis- ja koulutusjärjestelmien suunnittelussa, hyväksymisessä, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Alakohtaisten taitoyhteenliittymien tarkoituksena on suunnitella ja toteuttaa yhteisiä opetussuunnitelmia ja menetelmiä, jotka antavat opiskelijoille työmarkkinoiden kaipaamia taitoja. Komissio rohkaisee sinisen talouden sidosryhmiä hakemaan mukaan osaamisyhteenliittymiin ja alakohtaisiin taitoyhteenliittymin. Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti ja sen osaamis- ja innovaatioyhteisöt tuovat yhteen keskeisiä toimijoita korkeakouluista, tutkimusalalta ja yrityksistä edistämään innovointia osaamiskolmion täysimääräisen integroinnin avulla. Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti on tähän mennessä perustanut kolme osaamis- ja innovaatioyhteisöä ilmastonmuutokseen, kestävään energiaan sekä tietoja viestintätekniikkaan liittyviin haasteisiin vastaamiseksi. Horisontti ohjelman osana on suunnitteilla viisi uutta osaamis- ja innovaatioyhteisöä tuottamaan innovaatioita terveen elämän ja aktiivisen ikääntymisen, raaka-aineiden, tulevaisuuden elintarvikkeiden, tehdasteollisuuden arvonlisäyksen ja kaupunkiliikenteen aloilla. Vaikka tällä hetkellä suunnitelmissa ei ole perustaa osaamis- ja innovaatioyhteisöä nimenomaan sinistä taloutta varten, komissio tutkii, olisiko erillisen osaamis- ja innovaatioyhteisön perustamisesta sinistä taloutta varten vuoden 2020 jälkeen hyötyä Eurooppalainen tutkintojen viitekehys tekee kansallisista tutkinnoista helpompiselkoisia koko Euroopassa. Aloite, jolla halutaan selkeyttää ja helpottaa hyvän kuvan saamista taidoista ja pätevyyksistä. 9

10 5. PÄÄTELMÄT Innovointi voi auttaa kehittämään sinistä taloutta tavalla, joka ei ainoastaan lisää kasvua ja työllisyyttä EU:ssa vaan myös ylläpitää meren luonnonvarojen kaupalliseen käyttöön myönnettävää julkista tukea varmistaen samalla meriympäristön suojelun. Alkaneeseen vuosisataan vaikuttaa paljolti se, miten pystymme hallinnoimaan valtameriämme ja niiden luonnonvaroja. Siksi on tärkeää toteuttaa konkreettisia toimia, joilla lisätään tietämystä meristä ja kehitetään teknologioita, jotta voimme kehittää merten taloudellista potentiaalia kestävällä tavalla. Tässä tiedonannossa ehdotetaan seuraavia toimia: Toimi Otetaan käyttöön kestävä prosessi, jolla varmistetaan, että merialan tiedot ovat yhteentoimivia ja helposti saatavilla ilman käyttörajoituksia (perustuen EMODnettiin, tietojenkeruun puitteisiin, Copernicusmeripalveluun ja WISE-Marineen) Laaditaan merenpohjan moniresoluutiokartta kaikista Euroopan vesistä Luodaan merentutkimuksen tietofoorumi koko Horisontti ohjelmaa varten sekä kerätään tietoa kansallisesti rahoitetuista merentutkimushankkeista Luodaan sinisen talouden yritys- ja tiedefoorumi Kannustaa merten alakohtainen taitoyhteenliittymän perustamiseen Pohditaan sinisen talouden osaamis- ja innovaatioyhteisöä Aikataulu Vuodesta 2014 lähtien Tammikuu 2020 Ennen 31. päivää joulukuuta 2015 Ensimmäinen kokous Euroopan merenkulkupäivänä Komissio toivoo saavansa Euroopan parlamentin, neuvoston ja muiden toimielinten kannanotot tähän tiedonantoon. 10

EU:n meripolitiikka: Blue Growth

EU:n meripolitiikka: Blue Growth EU:n meripolitiikka: Blue Growth Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Blue Growth työpaja Espoo 22.3.2017 EU:n meripolitiikka Uusi ja kehittyvä politiikkasektori Meripolitiikka kattaa seuraavat horisontaaliset

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu , tutkimusaloitteen Terveet ja tuottavat meret ja valtameret yhteissuunnittelusta (2011/EU)

KOMISSION SUOSITUS, annettu , tutkimusaloitteen Terveet ja tuottavat meret ja valtameret yhteissuunnittelusta (2011/EU) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2011 K(2011) 6362 lopullinen KOMISSION SUOSITUS, annettu 16.9.2011, tutkimusaloitteen Terveet ja tuottavat meret ja valtameret yhteissuunnittelusta (2011/EU) KOMISSION SUOSITUS,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2008 (10.12) (OR. fr) 16761/08 RECH 408 COMPET 548 ENV 940 TRANS 452 PECHE 345 POLGEN 134

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2008 (10.12) (OR. fr) 16761/08 RECH 408 COMPET 548 ENV 940 TRANS 452 PECHE 345 POLGEN 134 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. joulukuuta 2008 (10.12) (OR. fr) 16761/08 RECH 408 COMPET 548 ENV 940 TRANS 452 PECHE 345 POLGEN 134 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Kilpailukykyneuvosto

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10400/16 COEST 166 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 20. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi. InvestEU-ohjelman perustamisesta

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi. InvestEU-ohjelman perustamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.6.2018 COM(2018) 439 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi InvestEU-ohjelman perustamisesta {SEC(2018) 293 final} - {SWD(2018)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 137 final 2014/0073 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.6.2018 COM(2018) 390 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET asiakiran Ehdotus Euroopan parlamentin neuvoston asetukseksi Euroopan meri- kalatalousrahastosta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

PSI-direktiivin tilannekatsaus

PSI-direktiivin tilannekatsaus PSI-direktiivin tilannekatsaus 5.2.2013 Anne Karjalainen, Kerava EU Alueiden komitean jäsen Rapporteur: Review of the directive on re-use of public sector information and open data, 10/2012 Sisältö Mikä

Lisätiedot

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9878/19 SOC 406 EMPL 303 ECON 537 EDUC 255 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2011/0399(COD) 3.7.2012 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 16.3.2015 2014/2240(INI) MIETINTÖLUONNOS tutkimuksen ja innovoinnin hyödyntämättömistä mahdollisuuksista sinisessä taloudessa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. tammikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. tammikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. tammikuuta 2016 (OR. en) 5475/16 ADD 1 RECH 8 ATO 3 COMPET 18 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 19.

Lisätiedot

Kansainvälistä valtamerten hallinnointia koskeva kuuleminen

Kansainvälistä valtamerten hallinnointia koskeva kuuleminen Kansainvälistä valtamerten hallinnointia koskeva kuuleminen 1 Tausta Valtameret ovat ravitsevien elintarvikkeiden, lääkkeiden, mineraalien ja uusiutuvan energian keskeinen lähde. Lisäksi ne ovat elinympäristö

Lisätiedot

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2017 COM(2017) 228 final ANNEX 1 LIITE Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA. Oheisasiakirja

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA. Oheisasiakirja EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2019 SWD(2019) 331 final KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA Oheisasiakirja ehdotukseen Eurooopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

LIITE KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITE KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.3.2017 COM(2017) 134 final ANNEX 1 LIITE KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Eurooppalaiset

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.8.2014 COM(2014) 527 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE tullialan riskienhallintaa koskevasta EU:n strategiasta

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 30.5.2012 2011/0299(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2016 COM(2016) 353 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN STRATEGISTEN INVESTOINTIEN RAHASTON TAKUURAHASTON

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

8461/17 team/paf/ts 1 DGG 2B

8461/17 team/paf/ts 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. huhtikuuta 2017 (OR. en) 8461/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. huhtikuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.1.2017 COM(2017) 22 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.2.2016 COM(2016) 78 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2016/000 TA 2016 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 83 final 2014/0042 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisen merenkulkujärjestön meriympäristön suojelukomitean 66. istunnossa Euroopan unionin puolesta

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2018 C(2018) 4543 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 18.7.2018, eurooppalaisen luokituksen taitojen, osaamisen ja ammattien luettelon hyväksymisestä ja

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Starttipaketti EU biotalousstrategiaan pohjautuvaan työpajaan. Mirva Naatula

Starttipaketti EU biotalousstrategiaan pohjautuvaan työpajaan. Mirva Naatula Starttipaketti EU biotalousstrategiaan pohjautuvaan työpajaan Mirva Naatula EU biotalousstrategia Euroopan biotalousstrategia 2012, Innovating for Sustainable Growth: A Bioeconomy for Europe Päätavoitteet:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 126 final 2014/0069 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 98 final 2019/0048 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9398/1/14

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 134 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 134 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7791/17 ADD 1 TELECOM 76 COMPET 226 MI 288 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0201 (COD) 14060/1/14 REV 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto ENV 816 COMPET

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 104 final 2019/0054 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Koillis-Atlantin kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9451/1/14

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 111 final 2019/0061 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisessä Atlantin tonnikalojen suojelukomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0086 (COD) 8838/17 ADD 7 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 2. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN?

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Euroopan investointiohjelma on toimenpidepaketti, jonka avulla reaalitalouden julkisia ja yksityisiä investointeja lisätään vähintään 315 miljardilla eurolla seuraavien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 146 final 2011/0276 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteiseen strategiakehykseen kuuluvia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2017 (OR. en) 11563/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: API 95 INF 139 JUR 376 NEUVOSTON PÄÄTÖS neuvoston avoimen datan politiikasta ja neuvoston asiakirjojen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))

Lisätiedot

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Tiina Tihlman, ympäristöministeriö Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 SYKE & WWF Puitedirektiiviehdotus merialueiden suunnittelun

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2297(INI) kalatalousvaliokunnalta. liikenne- ja matkailuvaliokunnalle

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2297(INI) kalatalousvaliokunnalta. liikenne- ja matkailuvaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 24.4.2013 2012/2297(INI) LAUSUNTO kalatalousvaliokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle sinisestä kasvusta EU:n meritalouden, merenkulkualan ja

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

MERIALUESUUNNITTELU JA SEN LINKIT MERENHOITOON. Vaasa Ann Holm, Pohjanmaan liitto ja Pekka Salminen, Varsinais-Suomen liitto

MERIALUESUUNNITTELU JA SEN LINKIT MERENHOITOON. Vaasa Ann Holm, Pohjanmaan liitto ja Pekka Salminen, Varsinais-Suomen liitto MERIALUESUUNNITTELU JA SEN LINKIT MERENHOITOON Vaasa 19.9.2018 Ann Holm, Pohjanmaan liitto ja Pekka Salminen, Varsinais-Suomen liitto HELCOM Baltic Sea Action Plan EU:n yhdennetty meripolitiikka Regional

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2014 COM(2014) 49 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Lisätiedot

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA Tiivistelmä

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA Tiivistelmä YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 Tiivistelmä kesäkuuta 2018 TIIVISTELMÄ YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 kesäkuuta 2018 2 Tiivistelmä Yhteenvetoraportti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) 6543/15 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

MARIE SKŁODOWSKA-CURIE -TOIMET VAUHDITETAAN INNOVAATIOITA, KEHITETÄÄN HUIPPUOSAAMISTA

MARIE SKŁODOWSKA-CURIE -TOIMET VAUHDITETAAN INNOVAATIOITA, KEHITETÄÄN HUIPPUOSAAMISTA MARIE SKŁODOWSKA-CURIE -TOIMET VAUHDITETAAN INNOVAATIOITA, KEHITETÄÄN HUIPPUOSAAMISTA Marie Skłodowska-Curie -toimien (MSCA-toimet) avulla on yli 20 vuoden ajan koulutettu uransa eri vaiheissa olevia tutkijoita

Lisätiedot

A8-0127/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2013)0798 C7-0409/ /0390(COD))

A8-0127/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2013)0798 C7-0409/ /0390(COD)) 2.7.2015 A8-0127/ 001-023 TARKISTUKSET 001-023 esittäjä(t): Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Mietintö Elisabeth Morin-Chartier Merenkulkijat A8-0127/2015 (COM(2013)0798 C7-0409/2013 2013/0390(COD))

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

8975/15 av/sas/jk 1 DG G 3 C

8975/15 av/sas/jk 1 DG G 3 C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2015 (OR. en) 8975/15 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto RECH 142 COMPET 229 MI 320 TELECOM 120 Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. tammikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. tammikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0375 (COD) 15090/16 ADD 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

8340/11 VHK/mrc DG G 2B

8340/11 VHK/mrc DG G 2B EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. huhtikuuta 2011 (OR. en) 8340/11 Toimielinten välinen asia: 2011/0007 (CNS) SOC 293 ECON 172 EDUC 63 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15349/16 JUSTCIV 318 EJUSTICE 213 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

10058/09 vpy/vpy/tia 1 DQPG

10058/09 vpy/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. toukokuuta 2009 (26.05) (OR. en) 10058/09 OJ CONS 30 COMPET 287 RECH 165 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 2945. istunto (KILPAILUKYKY (SISÄMARKKINAT,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 101 final 2019/0050 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Länsi- ja Keski-Tyynenmeren kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 102 final 2019/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Luoteis-Atlantin kalastusjärjestössä Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9449/1/14

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2015/0310(COD) 29.2.2016 LAUSUNTOLUONNOS kalatalousvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen

Lisätiedot