Pysäköinnin psykologiasta kaupunkielämän konkretiaan. Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pysäköinnin psykologiasta kaupunkielämän konkretiaan. Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa"

Transkriptio

1 Europark Pysäköinnin psykologiasta kau unkielämän konkretiaan Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa

2 02 Europark 2014 Pääkirjoitus Helsinki jatkaa kasvuaan ja samalla liikenne lisääntyy väistämättä. Keskustan kadut ovat paikoin kapeita ja pysäköintitilasta on pulaa katutasossa. Ei siis ihme, että keskustapysäköinti on monesti esillä erilaisten ongelmien kautta: väärin pysäköidyt autot, talvikunnossapidon hankaluus ja liikennettä ruuhkauttavat ja vaarantavat pysäköijät suututtavat. Maanalaisia pysäköintipalveluja tarjoavana tahona me näemme pysäköinnissä kuitenkin monia mahdollisuuksia. Hyvän suunnittelun avulla pysäköintiratkaisut voivat vaikuttaa keskustaliikenteeseen ja katukuvaan positiivisella tavalla: hallissa pysäköidyt autot eivät ole liikenteen tai jalankulkijoiden tukkeena. Esimerkiksi uusimman kohteemme, P-CityForumin toivomme sen sijainnin, saavutettavuuden ja paikkamäärän myötä tehostavan ja helpottavan pysäköintiä ydinkeskustassa. Kun pysäköinti on tehokasta ja helppoa, myös muut kuin pysäköijät itse hyötyvät. Kehittääksemme toimintaamme toteutimme yhdessä tutkimusorganisaation kanssa Helsingin keskustassa pysäköivien tapoja ja mielipiteitä kartoittavan paneelitutkimuksen. Yllätyimme kun selvisi, että hallipysäköintiä ei aina mielletä aikaa säästäväksi. Vaikka hallista paikan koetaan löytyvän nopeasti, osa vastaajista kertoi hallissa suunnistamiseen kuluvan turhaa aikaa. Kehitettävää siis riittää, kun tavoitteena on mahdollisimman helppo, kaikkia hyödyttävä pysäköinti. Tästä esitteestä löydät kiinnostavaa tietoa pysäköinnistä. Lue mitä asioita autoilijat arvostavat pysäköinnissä ja selvitä mitä pysäköijätyyppiä itse edustat! Christer Hede toimitusjohtaja Suunnittelu ja tuotanto: Miltton Oy Kuvitus: Suvi Tikka Painatus: Erweko Paperi: Cocoon offset 250g, Cocoon offset 140g EuroPark 2014

3 Europark Marraskuussa 2013 kartoitettiin Helsingin keskustassa autoilevien tottumuksia, asenteita, mielipiteitä ja toiveita pysäköintiin liittyen. Kyselyyn vastasi 650 henkilöä. Vastaajien sukupuolijakauma (%) Vastaajia (%) 57,8% 23,9% 55% 45% 3,4% 15% Vastaajien ikäjakauma (vuosia) Mitä pysäköijätyyppiä edustat? Hallista paikan löytää nopeasti Viihtyisämmät kadut

4 04 Europark 2014 Tärkeintä pysäköinnissä Etäisyys määränpäästä Paikan löytyminen nopeasti Pysäköinnin hinta 4 5 Pysäköinnin helppous Paikan turvallisuus Helsingin keskustassa pysäköivät arvostavat kyselyn mukaan eniten parkkipaikan nopean löytymisen ja läheisen sijainnin tuomaa ajansäästöä. Myös hinta on merkittävä kriteeri parkkipaikkaa valittaessa. Vähiten merkitystä pysäköijien mielestä on paikan turvallisuudella: auto uskalletaan hyvin jättää parkkiin Helsingin keskustassa.

5 Europark Pysäköintitottumukset Suurin osa kyselyyn vastanneista pysäköi Helsingin keskustassa kuukausittain tai harvemmin Pysäköimisen tarkoitus töissä käyminen 40% 37% 1-4 kertaa vuodessa tai harvemmin kuukausittain 37% 16% 18% viikoittain 47% 5% päivittäin muu asiointi* vapaa-ajan vietto * Muu asiointi sis. keskustassa asuvat Yleisimmin pysäköintipäätös tehdään määränpäähän saavuttaessa 30% 11% 51% 8% ennen kuin lähden matkaan matkan aikana saapuessani määränpäähän pysäköi omalle vakituiselle parkkipaikalle

6 06 Europark 2014 Maksulliselle vai ilmaispaikalle? Halliin vai kadunvarteen? Keskusta-autoilijat jakautuvat tällä hetkellä melko tasan sen suhteen, pysäköivätkö he useammin maksullisille vai ilmaispaikoille. Tähän vaikuttaa vahvasti pysäköinnin ajankohta, sillä Helsingin ydinkeskustassa ilmaispysäköintiä on käytännössä tarjolla vain viikonloppuisin. Kun valittavana on ainoastaan maksullisia paikkoja, puolet valitsee pysäköintihallin ja puolet kadunvarsipaikan. Yli 2/3 kyselyyn vastanneista suhtautui Helsingin keskustan pysäköintihalleihin myönteisesti. Kielteisesti suhtautuva kolmannes perusteli kantaansa pysäköintimaksujen hinnoilla. On hyvä että on halleja, joista löytyy tilaa ja joihin on helpompi parkkeerata kuin kadunvarteen. Auto pysyy kuivana ja puhtaana, kesällä viileänä ja talvella lämpimänä. Mitä enemmän autot ovat maan alla sitä väljempää on kaduilla. Käteviä, vaikkakin kalliita. Joskus hallit ovat sekavia ja niihin voi eksyä. Helsingin parkkimaksut ovat Euroopan huippuluokkaa. Pysäköinnin hinta koostuu EuroParkissa vuokrasta, kiinteistöjen ja pysäköinti-infran ylläpidosta ja huollosta, palvelevasta henkilöstöstä ja kaikkea tätä tukevista investoinneista.

7 Europark pysäköijätyypit Helsingin keskustassa pysäköivät voidaan kyselyn pohjalta luokitella neljään ryhmään: Valmiita maksamaan pysäköinnistä Suorittajat 5% Työmatkustajia ja keskusta-asujia Oma parkkipaikka Arvostavat tehokkuutta Valmiita käyttämään pysäköintiin aikaa Parkkihaukat 30% Rutinoituneita ilmaisen parkkipaikan etsijöitä Arvostavat rahansäästöä Mukavuudenhaluiset 50% Vapaa-ajan autoilijoita Pysäköivät eri paikkoihin tilanteen mukaan Arvostavat helppoutta Puomipelkoiset 15% Epävarmoja pysäköijiä: esim. toimiminen pysäköintihallien puomeilla hermostuttaa Pysäköivät kauaskin määränpäästä välttääkseen tiukat paikat

8 08 Europark 2014 Pysäköintiin kuluva aika Paikan löytyminen katutasosta: Paikan löytyminen pysäköintihallista: 53% 28% 62% 24% 5-10 minuuttia yli 15 minuuttia nopeasti 5-10 minuuttia Paikan etsimisen lisäksi pysäköinnissä kuluu aikaa autolta määränpäähän siirtymiseen. Tästä syystä kaikki eivät miellä hallipysäköinnin säästävän aikaa: maan alla etäisyyksiä voi olla hankala hahmottaa katutasoon verrattuna. Keskustan ruuhkissa seisomiseen kuluvaa aikaa ei sen sijaan mielletä pysäköintiin liittyväksi. Ruuhkat on kuitenkin mahdollista välttää pysäköintivalinnoilla. Järkevin tapa hyödyntää pysäköintihalleja on valita saapumissuuntaa lähin sisääntulo ja kävellä loppumatka. Siten pysäköijä voi säästää paitsi omaa myös muiden keskusta-autoilijoiden aikaa.

9 Europark Sujuvampi pysäköinti, sujuvampi keskustaliikenne Vapaan parkkipaikan etsimiseen Helsingin keskustan katutasosta voi kulua yllättävän paljon aikaa. Vapaiden paikkojen perässä kierteleminen ruuhkauttaa keskustaliikennettä entisestään ja samalla aiheutuu turhia päästöjä. Vaikka ilmaispysäköinti on poistumassa monilta osin, lähes 1/3 yrittää edelleen aina etsiä ilmaisen paikan. Kun vapaita paikkoja on aina saatavilla, etsimisestä johtuvat liikennehaitat voidaan välttää. Kyselyssä hallien uskottiin vaikuttavan myönteisesti Helsingin keskustaliikenteeseen. Jos kadulle pysäköivät siirtyisivät käyttämään pysäköintihalleja Kaduilla olisi helpompi ja väljempi ajaa Turhat päästöt voisivat vähentyä Keskustaliikenne sujuvoituisi Liikenneturvallisuus voisi parantua

10 10 Europark 2014 Eloisammat kadut Jos pysäköinti siirtyisi keskustassa yhä enemmän maan alle, kadut vapautuisivat muuhun käyttöön. Myös katujen kunnossapito talvisin helpottuisi. Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta pysäköidyistä autoista vapaat kadut avaisivat monia mahdollisuuksia.

11 Europark Mitä enemmän autot ovat pysäköityinä maan alla, sitä väljempää on kaduilla.

12 Mitä on hyvä pysäköinti? - Aikaa säästävää - Kohtuuhintaista - Helppoa - Liikennettä sujuvoittavaa - Kaupunkiviihtyvyyttä lisäävää

Liikenneturva: Liikenteen ilmapiiri Liikenteen ilmapiiri 2014

Liikenneturva: Liikenteen ilmapiiri Liikenteen ilmapiiri 2014 Liikenneturva: Liikenteen ilmapiiri Liikenteen ilmapiiri Johdanto Tarkoituksena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. Tutkimuksen aineisto kerättiin joulukuussa GallupForumissa,

Lisätiedot

Liikenteen ilmapiiri 2013

Liikenteen ilmapiiri 2013 Liikenteen ilmapiiri Johdanto Tutkimuksen aineisto kerättiin marras-joulukuussa GallupForumissa, joka on internetpaneeli. Kaikkiaan haastateltiin t henkilöä, joista autoilijoita it oli eli prosenttia.

Lisätiedot

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Valvonta on oleellinen osa toimivaa liikennejärjestelmää Valvonnan tarkoitus ja tavoite on osaltaan edistää turvallista ja sujuvaa liikennettä kaduilla. Yhteiset

Lisätiedot

Sopimuksella sovittaisiin Helsingin kantakaupungin asukkaiden mahdollisuudesta käyttää asukaspysäköintiin

Sopimuksella sovittaisiin Helsingin kantakaupungin asukkaiden mahdollisuudesta käyttää asukaspysäköintiin HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISTEN PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN VÄLINEN YHTEISTYÖ KANTAKAUPUNGIN ASUKKAIDEN PYSÄKÖINNISTÄ PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN PYSÄKÖINTILAITOKSISSA (Asukaspysäköintilaitostunnus) HAHMOTELMA

Lisätiedot

Autopaikkaselvitys. Lippajärvi, alue Markus Pasanen Tiina Aalto

Autopaikkaselvitys. Lippajärvi, alue Markus Pasanen Tiina Aalto Autopaikkaselvitys Lippajärvi, alue150713 Markus Pasanen Tiina Aalto 3.5.2017 Selvityksen tarkoitus Ksl 2.3.2017 päätös (MRA 27 ): nähtävilläolon aikana tutkitaan nykyisen kiinteistön autopaikkatilanne

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8060/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8060/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (1) 55 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemen alueen pysäköinti Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Taustaa ja nykytilanne

Lisätiedot

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Tekesin toimeksiannosta tutkimuksen kansalaisten parissa

Lisätiedot

Mielipidetutkimus liikennejärjestelysuunnitelmasta

Mielipidetutkimus liikennejärjestelysuunnitelmasta Mielipidetutkimus liikennejärjestelysuunnitelmasta Tanja Vaski, Anne Virtanen, Sanni Pitkänen 5/11/2012 Laurea P2P Projektimuotoista työskentelyä yritysten toimeksiannoista Vaatii itsenäistä ja omatoimista

Lisätiedot

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014

LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014 LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014 Liite 1: Vuoropysäköintikysey 2014 Lehtoniemen aueeta tueiden asukaspaautteiden pohjata on Kanavaharjunkadua sekä Järvihemenkadua

Lisätiedot

Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio

Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä Paikallisliikennepäivät 18.9.2015 Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Työryhmä monensuuntaista viestintää Sairaanhoitopiiri: Eeva Aarnio, henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ja Lassilan aluesuunnitelma -liikenne. Ensimmäinen tapaaminen 5.9.2011 Muistio

Pohjois-Haagan ja Lassilan aluesuunnitelma -liikenne. Ensimmäinen tapaaminen 5.9.2011 Muistio Pohjois-Haagan ja Lassilan aluesuunnitelma -liikenne Ensimmäinen tapaaminen 5.9.2011 Muistio hyvää ja säilyttämisen arvoista Pohjois-Haagassa ja Lassilassa Vantaankosken radanvarren pyörätie! Jalankulku-,

Lisätiedot

vaihtoehtoinen tuote nykyisin käytössä olevalle asukaspysäköintitunnukselle.

vaihtoehtoinen tuote nykyisin käytössä olevalle asukaspysäköintitunnukselle. 1 HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISTEN PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN VÄLINEN SOPIMUS KANTAKAUPUNGIN ASUKKAIDEN PYSÄKÖINNISTÄ PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN PYSÄKÖINTILAITOKSISSA (Asukaspysäköintilaitostunnus) 1.

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the official opinion of the European Union. TYÖMATKAPYÖRÄILYN

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon

Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

TALVITIEPÄIVÄT 2014 Jyväskylä. Kunnossapito ja talous

TALVITIEPÄIVÄT 2014 Jyväskylä. Kunnossapito ja talous TALVITIEPÄIVÄT 2014 Jyväskylä Kunnossapito ja talous Kuntasektorin kalustovaatimukset Katujen kunnossapito Asemakaava-alueella kadun kunnossapito kuuluu kunnalle (Laki katujen ja eräiden yleisten alueiden

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikkuminen ja jakamistalous Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikenteessä on paljon parannettavaa Omistusauto on suuri investointi ja sen arvo laskee Yksityisautot

Lisätiedot

Henkilöstölogistiikka suurtapahtumassa LAMK

Henkilöstölogistiikka suurtapahtumassa LAMK Henkilöstölogistiikka suurtapahtumassa Teemu Koistinen LAMK Henkilöstölogistiikka MM-kisat 2017 Lahti Yksityisautoilun vähentäminen kaupunkialueella Fokus: Lahden ulkopuolelta autolla tulevien kisaturistien

Lisätiedot

Vaivatonta pysäköintiä sakoitta Tekniikasta apua pysäköintiin Vältä parkkisakot uuden tekniikan avulla Ei enää turhia sakkoja

Vaivatonta pysäköintiä sakoitta Tekniikasta apua pysäköintiin Vältä parkkisakot uuden tekniikan avulla Ei enää turhia sakkoja 1 (6) Vaivatonta pysäköintiä sakoitta Tekniikasta apua pysäköintiin Vältä parkkisakot uuden tekniikan avulla Ei enää turhia sakkoja Parkkikiekko hukassa, rikki, unohtui laittaa siinä kiireessä tai ajattelin

Lisätiedot

KUOPION NUORI -KYSELY

KUOPION NUORI -KYSELY KUOPION NUORI -KYSELY Nuorten Palvelu ry / Kauppakeskusten nuoret -hanke YHTEENVETO VASTAUKSISTA Kyselyn tausta Kuopion nuori -kysely oli Kuopion keskustassa asioiville ja aikaansa viettäville nuorille

Lisätiedot

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6. Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.2016 Esteettömyystutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Invalidiliiton

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010 LOPPURAPORTTI 1(12) 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, ja Imatralla ja Lappeenrannassa suoritettiin ilmastonmuutos-kysely kolmannen kerran syksyllä. Kysely kohdistettiin kuntalaisille.

Lisätiedot

PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA. Ympäristösi tekijä

PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA. Ympäristösi tekijä 1 PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA KOKOUS 29.11.2010 2 MARJA-VANTAA LUOLAPYSÄKÖINTI Voidaan yleensä sijoittaa ja asemoida melko vapaasti Tarvitaan yleensä alueellinen pysäköintiyhtiö Vaiheittain rakentaminen haastavaa

Lisätiedot

Suojatie päättyy nurmikolle

Suojatie päättyy nurmikolle 1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kouvola Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kalvojen sisältö Kohdekaupungeille on paikallistilaisuuksien yhteydessä toimitettu analyysit Vastaajien taustatiedot Vetovoimaisuus osion viiden eri

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Taksiyrittäjät

Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Taksiyrittäjät Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Taksiyrittäjät Trafin yhteyshenkilöt: Pipsa Eklund, Hanna Strömmer, Pietari Pentinsaari IROResearch Oy, yhteyshenkilö: Tomi Ronkainen

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

Jalankulkijoiden liukastumiset

Jalankulkijoiden liukastumiset Liikenneturvan selvityksiä 3/2014 Jalankulkijoiden liukastumiset -kyselytuloksia 2013 Leena Pöysti Leena Pöysti Jalankulkijoiden liukastumiset -kyselytuloksia 2013 Liikenneturvan selvityksiä 3/2014 Liikenneturva

Lisätiedot

Pro gradu Oulun kaupallisten palveluiden koettu saavutettavuus

Pro gradu Oulun kaupallisten palveluiden koettu saavutettavuus Pro gradu Oulun kaupallisten palveluiden koettu saavutettavuus Oulun Yliopisto Taloustieteet, Logistiikka kauppat. yo Marko Peltoniemi marko.peltoniemi@pp2.inet.fi Kaupan tutkimuspäivä erikoiskaupan teemapäivä

Lisätiedot

Tiedonkeruuaika kirjekyselyssä hengen otanta

Tiedonkeruuaika kirjekyselyssä hengen otanta Katajanokka-Kruunuhaka K k käyttäjäkysely 010 1 Yleistä Tiedonkeruuaika kirjekyselyssä 1.9.-1.11.010 1000 hengen otanta Samaan aikaan Internetissä Digium-kysely Vastauksia saatiin yhteensä 8 - Otantakyselyyn

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK SVEVIND OY AB SANDBACKA VINDKRAFTSPARK MILJÖKONSEKVENSBESKRIVNING BILAGA 9. Sammanfattning sociala konsekvensförfrågningar FCG DESIGN OCH PLANERING AB 27.6.2014 P19557 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1

Lisätiedot

Ikäjakauma 3 % 1 % alle 20 20-29 30-39 40-49 50-59 60-69 70 -> ikävuodet

Ikäjakauma 3 % 1 % alle 20 20-29 30-39 40-49 50-59 60-69 70 -> ikävuodet Kysely SKAL:n jäsenille 5.1.26/MV Toukokuussa SKAL:n jäsenlehdessä (nro 4/6) olleen kyselyn avulla pyrittiin selvittämään liikenteen ammattilaisten työnaikaisia ravitsemus- ja liikuntatottumuksista sekä

Lisätiedot

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu 4.3.2015 Juha Mäkinen, Sito Oy When infrastructure counts. 2 Keskustan pysäköintipaikkojen tilanne nyt Nykyisistä autopaikoista suurin osa on lyhytaikaisia

Lisätiedot

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016 Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 1 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. Kantar

Lisätiedot

a) pienissä yrityksissä Omistajan tai vastaavan johtajan kanssa (henkilö, joka vastaa koko toimipisteestä).

a) pienissä yrityksissä Omistajan tai vastaavan johtajan kanssa (henkilö, joka vastaa koko toimipisteestä). Pyydän saada puhua. a) pienissä yrityksissä Omistajan tai vastaavan johtajan kanssa (henkilö, joka vastaa koko toimipisteestä). b) isoissa yrityksissä toimitusjohtajan, varatoimitusjohtajan tai jonkun

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

-O KE01' KAUPUNKI KIRJALLINEN MUISTUTUS

-O KE01' KAUPUNKI KIRJALLINEN MUISTUTUS Juhani ja Leea-Liisa Axelsson KE01' KAUPUNKI =r G ilii?t `l p a k ' ' k e s k u s -O1-2017 Kemin kaupunki Tekni nen lautakunt a Val takatu 26 94100 Kemi KIRJALLINEN MUISTUTUS 31.12.2016 KIRJALLINEN MUISTUTUS

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

Lukiolaisten, väestön ja lääkärien näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta

Lukiolaisten, väestön ja lääkärien näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta Lukiolaisten, väestön ja lääkärien näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta 10.7.2017 Yli puolet suomalaisista suhtautuu myönteisesti terveydenhuollon digitalisaatioon Kyselyt terveydenhuollon tulevaisuudesta

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua. Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014

Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua. Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014 Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014 Selfie Linnanmäen maailmanpyörässä kesällä 2014 1 Pääkirjoitus: Med Group ja avustajapalvelut uudistuvat

Lisätiedot

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET Itäuusmaalaiset kunnat, Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitos järjestivät turvallisuuskyselyn maaliskuussa 2016.

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

Pysäköintiratkaisut kiinteistösijoittajan näkökulma. Veli-Pekka Tanhuanpää

Pysäköintiratkaisut kiinteistösijoittajan näkökulma. Veli-Pekka Tanhuanpää Pysäköintiratkaisut kiinteistösijoittajan näkökulma Veli-Pekka Tanhuanpää 08.10.2015 Spondan pysäköintitilat 16 pysäköintiyksikköä/laitosta, joista 9 kpl yli 200 ap Pysäköintiä 98 eri kohteessa Hallinnoituja

Lisätiedot

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012 Sähköpostin työkäyttötutkimus 1 Lähtotilanne Katrium España S.L. toteutti toukokuun 2012 aikana D-Fence Oy:n toimeksiannosta sähköpostin työkäyttötutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -kysely Avoinna 26.3.-18.5.2014 Liittyi Yleiskaava 2029:n kehityskuvavaiheeseen, suunnattiin asukkaille Kysely keskittyi

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta on vakiintumassa osaksi suomalaisten peruskoulujen ja lukioiden arkipäivää. Toiminta on monipuolista

Lisätiedot

STAIRLIFT VARMA VALINTA

STAIRLIFT VARMA VALINTA STAIRLIFT VARMA VALINTA TYYTYVÄISYYS Flow-tuolihissi on varma valinta sinulle, joka haluat selvitä kodin arjesta itsenäisesti. Flow n ansiosta sujuva liikkuminen kerrosten välillä on enää yhden painikkeen

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Kyselyyn vastasi sähköisesti 34 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Linja-autoyrittäjät

Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Linja-autoyrittäjät Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Linja-autoyrittäjät Trafin yhteyshenkilöt: Pipsa Eklund, Hanna Strömmer, Pietari Pentinsaari IROResearch Oy, yhteyshenkilö: Tomi

Lisätiedot

Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa)

Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa) !"# "" $%$%%$&' Kysely avoinna 5.4. - 5.5.2009 Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa) Vastauksia yhteensä: 560 kävellen 4 46 78 polkupyörällä 32 27 364 mopolla/moottoripyörällä 7 24 6 henkilöautolla

Lisätiedot

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 YHTEENVETO 1/3 Asukaskyselyyn saatiin yli 2000 vastausta, pääosa vastaajista naisia ja iältään

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Kysely Savitaipaleen kunnan venesatama-alueista YHTEENVETO

SAVITAIPALEEN KUNTA Kysely Savitaipaleen kunnan venesatama-alueista YHTEENVETO 1 (5) LIITE 1 30.12.2009 0620-D3757 SAVITAIPALEEN KUNTA Kyselyjä lähetetty 250 kpl Kyselyyn vastanneita 6 kpl Vastausprosentti 18 % 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista edustaa veneilytilannettanne parhaiten?

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille 2017 Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Nostoja tuloksista yleisellä tasolla Huoltajat arvostavat opetushenkilöstön työn korkealle Myös kodin ja kasvatusta/opetusta

Lisätiedot

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015 Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015 1 Yleensä kyselystä Kyselyssä selvitettiin vastaajien mielipiteitä hankerekisterin käytöstä sekä siihen liitetyistä visualisoinneista Se oli auki 3.12.-18.12.2015 Vastaajia

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä

Lisätiedot

1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä?

1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? 1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? A Puolesta B Jonkin verran puolesta C Jonkin verran vastaan D Vastaan 2) Liikutteko

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti

MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti Viestintä suomalaisessa johtajuudessa 12/2016 Ground Communications Menestyvä Johtaja -kysely Menestyvä Johtaja -kyselyn toteuttivat viestintätoimisto Ground Communications

Lisätiedot

Webstatus - Vivas.fi. Vivas.fi 08.11.12

Webstatus - Vivas.fi. Vivas.fi 08.11.12 Vivas.fi 08.11.12 Tietoa kyselystä Kysely lukuina Kysely oli sivustolla: 09.10.2012-30.10.2012 Kysely suoritettiin 09.10. 30.10.2012 pop-up kyselynä www.vivas.fi - sivuston käyttöominaisuuksien tasosta.

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Tutkimus pysäköintiratkaisujen suunnittelun tueksi Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Mikko Ulander Janne Juntunen Katri Antinmaa

Tutkimus pysäköintiratkaisujen suunnittelun tueksi Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Mikko Ulander Janne Juntunen Katri Antinmaa Tutkimus pysäköintiratkaisujen suunnittelun tueksi Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Mikko Ulander Janne Juntunen Katri Antinmaa 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Metallinen halkovaja. KÄYTTÖOHJE/ asennusohje. Asennukseen tarvitaan kaksi henkilöä ja siihen menee 1 2 tuntia.

Metallinen halkovaja. KÄYTTÖOHJE/ asennusohje. Asennukseen tarvitaan kaksi henkilöä ja siihen menee 1 2 tuntia. Metallinen halkovaja KÄYTTÖOHJE/ asennusohje Asennukseen tarvitaan kaksi henkilöä ja siihen menee 1 2 tuntia. 1 ENNEN TYÖN ALOITTAMISTA Käyttöohje Ennen halkovajan kokoonpanoa tarkista rakennuslaissa säädetyt

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 011 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 011 aikana Nurmijärvellä toteutettiin Kivenkyydin kehittämiskysely Webropolnettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Tiedotus- ja keskustelutilaisuus yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen

Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Tiedotus- ja keskustelutilaisuus yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys 24.4.2017 Tiedotus- ja keskustelutilaisuus yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen Täydennysrakentamisselvityksen tausta Täydennysrakentamista on painotettu

Lisätiedot

Miten jokainen yritys voi parantaa Helsingin ilmanlaatua? Uutta Ilmansuojelusuunnitelmaa tehdään parhaillaan

Miten jokainen yritys voi parantaa Helsingin ilmanlaatua? Uutta Ilmansuojelusuunnitelmaa tehdään parhaillaan Miten jokainen yritys voi parantaa Helsingin ilmanlaatua? Uutta Ilmansuojelusuunnitelmaa tehdään parhaillaan Suvi Haaparanta Helsingin kaupungin ympäristökeskus Typpidioksidin raja-arvo ylittyy Helsingissä

Lisätiedot

Tilitoimistokysely 2013

Tilitoimistokysely 2013 Kysely tilitoimistojen asiakastyytyväisyysseurannasta Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy www. info@ +358 45 137 5099 SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUKSEN ESITTELY... 2 Miten asiakastyytyväisyyttä on seurattu?...

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA Päivä: Sivu 2 / 5 1. Perustiedot yrityksestä Hämeenlinnan pysäköinti Oy perustettiin v. 2007. Yhtiön omistaa 100%:sti Hämeenlinnan kaupunki. Yhtiö perustettiin 2500 :n osakepääomalla. Yhtiön toimitusjohtajaksi

Lisätiedot

Tikkakosken asukaskysely 2010

Tikkakosken asukaskysely 2010 2010 Tikkakosken asukaskyselyn koontia Jyväskylän kaupungin innovaatiopalvelut - Asukaskyselyssä kerättiin tikkakoskelaisten ajatuksia alueen kehittämisestä ja kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä Tikkakoskelle

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Miehikkälän asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Miehikkälän asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Miehikkälän asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 35 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia

Lisätiedot

Pysäköintihaasteet ja-ratkaisut ECOMM-jälkiseminaari Milla Talja

Pysäköintihaasteet ja-ratkaisut ECOMM-jälkiseminaari Milla Talja Pysäköintihaasteet ja-ratkaisut 27.09.2017 ECOMM-jälkiseminaari Milla Talja www.mobinet.fi ECOMM 2017 ja pysäköinti Pysäköinnin haasteet työpaja (challenge session) Elinvoimaisten kaupunkien pysäköintipolitiikat

Lisätiedot

Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä

Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä Tässä oppaassa kerrotaan, missä ja miten Helsingissä voi pysäköidä, kuka päättää pysäköintipaikoista, miksi pysäköintiä valvotaan ja mistä pysäköintilupia saa. Yhteisten

Lisätiedot

Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistäminen maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalla. Talous- ja hallintojohtaja Jonna Hohti

Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistäminen maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalla. Talous- ja hallintojohtaja Jonna Hohti Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistäminen maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalla Talous- ja hallintojohtaja Jonna Hohti 11.10.2017 11.10.2017 Jonna Hohti 2 Resurssiviisas maankäyttö ja suunnittelu

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Ilmastonmuutos. Ovatko lukiolaiset tietoisia ilmastonmuutoksesta? Yrittävätkö lukiolaiset tietoisesti ehkäistä ilmastonmuutosta?

Ilmastonmuutos. Ovatko lukiolaiset tietoisia ilmastonmuutoksesta? Yrittävätkö lukiolaiset tietoisesti ehkäistä ilmastonmuutosta? Ilmastonmuutos Ovatko lukiolaiset tietoisia ilmastonmuutoksesta? Yrittävätkö lukiolaiset tietoisesti ehkäistä ilmastonmuutosta? Mikä ilmastonmuutos on? ilmastonmuutos on suurin ympäristöongelma maailmassa

Lisätiedot

Rakennusalan ammattilaisten näkemykset rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämisestä

Rakennusalan ammattilaisten näkemykset rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämisestä Rakennusalan ammattilaisten näkemykset rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämisestä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Invalidiliitto teetti vuoden 2016 kevään ja kesän aikana selvityksen

Lisätiedot

AVUSTAJAKESKUKSEN TOIMINNAN ARVIOINTI Kysely yhteistyökumppaneille

AVUSTAJAKESKUKSEN TOIMINNAN ARVIOINTI Kysely yhteistyökumppaneille AVUSTAJAKESKUKSEN TOIMINNAN ARVIOINTI Kysely yhteistyökumppaneille ALUKSI Vuoden 2009 maaliskuussa toteutettiin Avustajakeskuksen yhteistyökumppaneille suunnattu kysely, jonka tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot