Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 202/2010 vp Toisen asteen opiskelijoiden liikunnan lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Kuntotestit suomalaisissa kouluissa ja puolustusvoimissa osoittavat, että nuorten fyysinen kunto on heikentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Suomalaiset koululaiset ovat myös lihoneet. Nuorten suomalaisten ylipainoisten osuus on viimeisten 30 vuoden aikana kolminkertaistunut, ja nyt 7 18-vuotiaista arvioidaan %:n olevan ylipainoisia tai lihavia. Nuoren Suomen liikuntasuositusten mukaan kouluikäisten 7 18-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään tunti jokaisena koulupäivänä. Samaan aikaan on arvioitu, että lapsista jopa 20 % on sellaisia, jotka eivät liiku käytännössä lainkaan. Ainoastaan noin puolet lapsista liikkuu oman terveytensä kannalta riittävästi. Koululiikunnan lisääminen opetusministeriössä suunnitteilla olevan tuntijakouudistuksen yhteydessä on paras tapa edistää lasten liikunnallisuutta. Koulussa tavoitetaan koko ikäluokan lapset ja erityisesti heidät, jotka eivät osallistu vapaa-aikanaan minkäänlaisiin liikunnallisiin harrastuksiin. Liikuntatuntien ohella on huolehdittava, että koulujen pihat houkuttelevat liikkumaan. Liikuntaan kannustavia tekoja ei tule jättää ainoastaan perusopetuksen tasolle, vaan liikuntaharrastuksen jatkumiseen on kannustettava myös toisen asteen opinnoissa. Kun peruskoulussa on tällä hetkellä keskimäärin kaksi 45 minuutin pituista liikuntatuntia viikossa, on toisen asteen oppilaitoksissa liikunnanopetusta huomattavasti vähemmän. Esimerkiksi kolmivuotisen lukion aikana pakollisia liikuntakursseja on ainoastaan kaksi, ammatillisista oppilaitoksista puhumattakaan. Nuorten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on välttämätöntä, että myös toisen asteen opinnoissa otetaan huomioon nuorten liikunnan tarpeet. Erityisesti valinnaisuuden lisääminen liikunnallisten kurssien yhteydessä on tärkeää. Yhtä lailla on liikunnasta erityisesti kiinnostuneille nuorille tarjottava mahdollisuus valita liikuntapainotteinen jatko-opiskelupaikka peruskoulun jälkeen. Tässä erinomainen keino on liikunnanopetuksen erityistehtävän saaneiden lukioiden määrän kasvattaminen. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvien ruotsinkielisten oppilaiden keskuudessa tämä olisi välttämätöntä, sillä heiltä puuttuu mahdollisuus omalla äidinkielellään annettavaan liikuntapainotteiseen lukioopetukseen. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Millä keinoin hallitus aikoo lisätä nuorten liikunnan opetusta toisella asteella tai muilla tavoin edistää nuorten liikunnallisuutta ja Versio 2.0

2 mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy ruotsinkielisen urheilulukion saamiseksi pääkaupunkiseudulle? Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 2010 Leena Harkimo /kok 2

3 Ministerin vastaus KK 202/2010 vp Leena Harkimo /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Leena Harkimon /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 202/2010 vp: Millä keinoin hallitus aikoo lisätä nuorten liikunnan opetusta toisella asteella tai muilla tavoin edistää nuorten liikunnallisuutta ja mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy ruotsinkielisen urheilulukion saamiseksi pääkaupunkiseudulle? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Liikunta, terveet elämäntavat ja muu työhyvinvoinnista huolehtiminen ovat osa työelämän edellyttämää osaamista. Ne sisältyvät työelämän osaamisvaatimuksiin perustuviin ammatillisten tutkintojen osaamistavoitteisiin ja ammattitaitovaatimuksiin. Ammatillisissa perustutkinnoissa on valtioneuvoston päätöksen (213/1999) mukaan pakollisia liikunnan opintoja 1 opintoviikko ammattitaitoa täydentävissä tutkinnon osissa (yhteisissä opinnoissa). Lisäksi opiskelija voi sisällyttää liikuntaan liittyviä opintoja ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien valinnaisiksi tutkinnon osiksi 0 4 opintoviikkoa. Liikunnan opintoja voi sisältyä myös vapaasti valittaviin tutkinnon osiin (10 opintoviikkoa) ja joissakin perustutkinnoissa ammatillisten tutkinnon osien valinnaisiin tutkinnon osiin. Lisäksi ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamisen yhteydessä vuosina on kaikkien ammatillisten perustutkintojen osalta huolehdittu siitä, että liikuntaa sekä muita terveyttä ja työkykyä edistäviä osioita sisältyy pakollisten ja valinnaisten liikunnan ja terveystiedon tutkinnon osien lisäksi monipuolisesti myös ammatillisiin tutkinnon osiin ja niiden ammattitaitovaatimuksiin. Liikuntatunnit muodostavat nuorten liikunnan kivijalan, ja niiden avulla voidaan edistää liikunnallisuutta, mutta esim. fyysisen kestävyyden kehittämisen kannalta riittävää liikuntaa niiden avulla ei voida taata. Tästä syystä ammatillisessa peruskoulutuksessa on otettu syksystä 2008 alkaen vapaaehtoisena käyttöön ammattiosaajan työkykypassi. Ammattiosaajan työkykypassin tavoitteena on osaltaan varmistaa, että tulevaisuuden ammattilaiset suoriutuvat hyvää fyysistä kuntoa vaativista työtehtävistä. Tavoitteena on kannustaa koulutuksen järjestäjiä tarjoamaan ja ammattiin opiskelevia valitsemaan valinnaisia liikunnan opintoja ja muita toiminta- ja työkykyä tukevia opintoja osaksi tutkintoaan. Lisäksi tavoitteena on motivoida opiskelijaa säännölliseen ja omaehtoiseen toiminta- ja työkyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen myös vapaa-ajalla. Ammattiosaajan työkykypassin on ottanut käyttöön noin 40 ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjää. Ammattiosaajan työkykypassin käyttöönottoa on edistetty ja tuettu ammattiosaajan hyvinvointiportaalin, tiedotuksen, opettajien koulutuksen, liikuntatutorien koulutuksen ja koulutuksen järjestäjille suunnatun tukimäärärahan avulla. Tiedotuksessa sekä opettajien ja liikuntatutorien koulutuksessa opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteistyökumppanina on Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto SAKU ry, jolle opetusministeriö on osoittanut rahoitusta tiedotus-, koulutus- ja koordinointityöhön. Koulutuksen järjestäjille suunnattua tukimäärärahaa ovat voineet ja voivat edelleen hakea ne koulutuksen järjestäjät, jotka ottavat ammattiosaajan työkykypassin käyttöön. 3

4 Ministerin vastaus Ammattiosaajan työkykypassin ja sitä tukevan ALPO.fi-hyvinvointiportaalin kehittämistyötä jatketaan edelleen saatujen kokemusten ja käyttäjiltä systemaattisesti kootun palautteen pohjalta. Lisäksi kannustetaan koulutuksen järjestäjiä ottamaan työkykypassi käyttöön tiedotuksen, hyvien käytäntöjen levittämisen ja tukirahoituksen avulla. Liikunnan ja terveiden elämäntapojen edistäminen otetaan huomioon myös osana opiskelijahuollon kehittämistä. Lukiossa on valtioneuvoston asetuksen (955/2002) mukaisesti kaksi pakollista ja kolme valtakunnallista syventävää kurssia. Lisäksi liikuntaa voidaan tarjota opiskelijoille koulukohtaisina syventävinä opintoina niiden lisäksi. Pakolliset liikunnan kurssit olivat aikaisemmin mahdollista opiskella heti ensimmäisen vuoden syksyllä. Asetuksen muutoksella 2007 liikunnan opetusta hajautettiin siten, että opiskelijan tulee jakaa pakollisten liikunnan kurssien opiskelu vähintään kahdelle lukuvuodelle. Tällä hetkellä maassa toimii 13 erityisen koulutustehtävän omaavaa urheilulukiota ja 29 urheilupainotteista lukiota, joten urheilupainotteisen opetuksen tarjontaa on pidettävä suhteellisen kattavana. Pääkaupunkiseudulla Brandö gymnasium toimii ruotsinkielisenä urheilupainotteisena kouluna. Erityisen koulutustehtävän myöntämisen lähtökohtana on valtakunnallisesti ja alueellisesti arvioitava erityinen koulutustarve kyseiseen koulutukseen. Valtioneuvoston asetus (955/2002) lukiokoulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta mahdollistaa varsin laajan opetuksellisen painotuksen myös urheiluun. Siten koulutuksen järjestäjän on mahdollista toteuttaa varsin pitkälle urheilun painottamiseen opetuksessa liittyvät erityistarpeet ilman erityistä koulutustehtävää, jolloin ei synny erityistä koulutustarvetta. Usein merkittävää lisäarvoa erityisestä koulutustehtävästä koetaan saatavan sen antamasta statuksesta. Status ei kuitenkaan ole luvan myöntämiskriteeri. Opetusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan toimenpide-ehdotuksia lukiokoulutuksen kehittämiseksi. Työryhmä pohtii muun muassa lukiokoulutuksen yleisiä tavoitteita ja yleissivistystä muuttavassa maailmassa. Liikunnan opinnot ovat perinteisesti kuuluneet oleellisena osana tähän yleissivistykseen. Lisäksi työryhmän tulee pohtia työssään muun muassa erityisen koulutustehtävän asemaa, minkä vuoksi opetusministeriö ei pidä perusteltuna erityisten koulutustehtävien lisäämistä tässä vaiheessa. Työryhmä saa työnsä päätökseen lokakuussa Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2010 Opetusministeri Henna Virkkunen 4

5 Ministerns svar KK 202/2010 vp Leena Harkimo /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 202/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Leena Harkimo /saml: Med vilka medel ämnar regeringen öka gymnastikundervisningen på andra stadiet eller på ett annat sätt främja de ungas utövande av idrotts- och motionsverksamhet och vilka andra ämnar regeringen vidta för att få ett svenskt idrottsgymnasium till huvudstadsregionen? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I den kompetens som arbetslivet förutsätter ingår motion och idrott och sunda levnadsvanor samt annan omsorg om välbefinnandet i arbetet. De ingår således i kompetensmålen och kraven på yrkesskicklighet för yrkesexamina vilka baserar sig på arbetslivets krav på kompetens. Inom yrkesinriktade grundexamina omfattar enligt statsrådets beslut (213/1999) de obligatoriska studierna i gymnastik 1 studievecka inom examensdelarna som kompletterar yrkesskickligheten (gemensamma studier). Därtill kan den studerande ta in gymnastikrelaterade studier till om 0 4 studieveckor som valfria examensdelar i anslutning till examensdelarna som kompletterar yrkesskickligheten. Studier i gymnastik kan också ingå i de valfria examensdelarna (10 studieveckor) och i vissa grundexamina i de valfria examensdelarna som ingår i de yrkesinriktade examensdelarna. I samband med att grunderna för läroplanerna för yrkesinriktade grundexamina reviderades har man även i fråga om samtliga yrkesinriktade grundexamina vinnlagt sig om att gymnastik och övriga studier som främjar hälsa och arbetsförmåga ska ingå i de obligatoriska och valfria examensdelarna och även på ett mångsidigt sätt i de yrkesinriktade examensdelarna och i de till dem relaterade kraven på yrkesskickligheten. Gymnastiklektionerna bildar grunden i de ungas utövande av motion och idrott och med hjälp av dem kan den fysiska aktiviteten främjas. Det går dock inte att med hjälp av gymnastiklektionerna garantera att de unga får tillräckligt med motion för att t.ex. utveckla sin fysiska uthållighet. Med anledning av detta tog man hösten 2008 inom den grundläggande yrkesutbildningen i bruk ett frivilligt intyg över arbetskapaciteten för yrkesutövare. Syftet med intyget över arbetskapaciteten för yrkesutövare är att säkerställa att yrkesverksamma personer i framtiden klarar av sådana arbetsuppgifter som förutsätter god fysisk kondition. Målet är att uppmuntra utbildningsanordnarna att erbjuda och de yrkesstuderande att välja valfria studier som stödjer funktions- och arbetsförmågan som ett led i studierna. Målet är dessutom att motivera och handleda den studerande till att regelbundet röra på sig i hälsofrämjande avseende och på eget initiativ upprätthålla sin funktions- och arbetsförmåga och värna om sin hälsa även på fritiden. Cirka fyrtio anordnare av yrkesinriktad grundutbildning har tagit i bruk intyget över arbetskapacitet för yrkesutövare. Man har främjat och understött ibruktagandet av intyget över yrkesutövares arbetskapacitet genom att anvisa anslag för att stödja en s.k. välfärdsportal för yrkesutövare, information, utbildning av lärare, utbildning av idrottstutorer och utbildningsanordnare. I fråga om informationen och utbildningen avsedd för 5

6 Ministerns svar lärare och idrottstutorer har undervisningsministeriet och Utbildningsstyrelsen samarbetat med Kultur- och idrottsförbundet för yrkesutbildningen i Finland SAKU r.f. Undervisningsministeriet har anvisat finansiering för förbundets informations-, utbildnings- och samordningsverksamhet. Utbildningsanordnare som tar i bruk intyget över arbetskapaciteten för yrkesutövare har kunnat och kan fortfarande söka om ett understödsanslag. Intyget över arbetskapaciteten för yrkesutövare och portalen för yrkesstuderandes välbefinnande ALPO.fi, som främjar intygsförfarandet, vidareutvecklas på grundval av de erhållna erfarenheterna och den respons som systematiskt insamlas av brukarna. Dessutom uppmuntras utbildningsanordnare till att ta i bruk intyget över arbetskapaciteten för yrkesutövare med hjälp av information, spridning av god praxis och stödfinansiering. Främjandet av motion och idrott och sunda levnadsvanor beaktas även som ett led i utvecklingen av studerandevården. I gymnasiet finns enligt statsrådets förordning om allmänna riksomfattande mål för gymnasieutbildningen och om timfördelningen i gymnasieundervisningen (955/2002) två obligatoriska och tre riksomfattande fördjupade kurser i gymnastik. Dessutom kan gymnastik utöver dessa erbjudas de studerande som skolvisa fördjupade studier. Det gick tidigare att genomgå de obligatoriska kurserna i gymnastik genast den första hösten. Med stöd av en ändring av förordningen, vilken gjordes 2007, ska de studerande dela upp studierna i de obligatoriska kurserna i gymnastik på minst två läsår. För närvarande finns i landet tretton idrottsgymnasier med en särskild utbildningsuppgift och 29 gymnasier med intensifierad undervisning i idrott. Utbudet av intensifierad undervisning i idrott måste anses vara relativt omfattande. I huvudstadsregionen finns Brändö gymnasium som är ett svenskspråkigt gymnasium med intensifierad undervisning i idrott. Beviljandet av en särskild utbildningsuppgift utgår från en riksomfattande och regional bedömning av ett särskilt utbildningsbehov. Statsrådets förordning om allmänna riksomfattande mål för gymnasieutbildningen och om timfördelningen i gymnasieundervisningen (955/2002) möjliggör en relativt omfattande utbildningsmässig satsning på idrott. Utbildningsanordnaren kan på så vis utan att ha en särskild utbildningsuppgift i relativt hög grad tillmötesgå de särskilda behov som finns i anslutning till den intensifierade undervisning i idrott vilket innebär att något särskilt utbildningsbehov inte har fastställts. Ofta upplevs det påtagliga mervärdet till följd av en särskild utbildningsuppgift som status. Den hör dock inte till kriterierna för beviljandet. Undervisningsministeriet har tillsatt en arbetsgrupp med uppgift att bereda åtgärdsförslag för utvecklandet av gymnasieutbildningen. Arbetsgruppen ska dryfta bl.a. de allmänna målen för gymnasieutbildningen och allmänbildningen i en föränderlig värld. Studier i gymnastik har traditionellt ingått som ett viktigt led i den här allmänbildningen. Arbetsgruppen ska också i sitt arbete dryfta bl.a. den ställning som den särskilda utbildningsuppgiften har och undervisningsministeriet anser att det inte finns grunder för att öka antalet särskilda utbildningsuppgifter på detta stadium. Arbetsgruppen ska slutföra sitt i oktober Helsingfors den 15 april 2010 Undervisningsminister Henna Virkkunen 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 160/2006 vp Seksuaaliterveys terveystiedon opetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessakin olleiden tetojen perusteella nuorten seksuaaliterveydestä on syytä olla huolissaan: ehkäisyvälineiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2010 vp Sitoutuminen lukiossa valitun kielen opiskelemiseen Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisissa lukioissa opetetaan monipuolisesti vieraita kieliä. Opiskelijat saavat valita mieleisensä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 68/2012 vp Liikunnan opetuksen lisääminen ammatillisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eri tutkimusten mukaan lähes kolmannes Suomen väestöstä liikkuu liian vähän terveytensä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 593/2007 vp Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen liikuntatuntien lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että yhä enenevässä määrin nuorten ikäryhmien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 997/2010 vp Liikunnan ja urheilun aseman vahvistaminen lukio-opetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö asetti 6.8.2008 työryhmän valmistelemaan toimenpide-ehdotuksia lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2013 vp Oppisopimuskoulutuksessa maksettavan koulutuskorvauksen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyystilanne oli huhtikuussa 2013 hyvin vaikea, kuten koko kuluneen vuoden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 677/2006 vp Taito- ja taideaineiden asema opetussuunnitelmassa Eduskunnan puhemiehelle Suomi on akateemisesti menestynyt maa. Suuri osa ikäluokasta hakeutuu lukioon ja korkeakouluihin.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 126/2013 vp Suomi tieteen kielenä Eduskunnan puhemiehelle Suomen kieli sai virallisen aseman 150 vuotta sitten. Samoihin aikoihin, 1800-luvun puolivälin jälkeen, suomi alkoi vähitellen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2010 vp Kotitalousopetuksen arvioinnin ottaminen osaksi perusopetuksen arviointisuunnitelmaa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö päätti 20.10.2008 koulutuksen arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 543/2009 vp Käyttäytymisarvosanan merkitseminen perusopetuksen päättötodistukseen Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 314/2009 vp Työhyvinvoinnin ja alaistaitojen sisällyttäminen ammatti- ja jatko-opintoihin Eduskunnan puhemiehelle Mielenterveysongelmista on tullut Suomessa varhaisen eläköitymisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 475/2012 vp Ammattikorkeakoulujen turvaaminen aikuiskoulutuksen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia ollaan uudistamassa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 290/2007 vp Viittomakielentaitoisen luokanopettajan pätevyys Eduskunnan puhemiehelle Asetuksessa kuulovammaisten ja näkövammaisten sekä liikuntavammaisten kouluista (724/1984) säädellään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 148/2009 vp Vapaan sivistystyön laitosten sitouttaminen yhteisiin opetussuunnitelmiin Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö on lisäämässä määrärahoja maahanmuuttajien suomen kielen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 38/2008 vp Hälytysajoneuvon kuljettajien koulutus Eduskunnan puhemiehelle Pelastusopiston vuoden 2008 budjetista on karsittu kokonaan pois määräraha ambulanssikokoluokan ajoneuvoja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 448/2007 vp Rahtikirjavelvoitteen säätäminen kabotaasiliikenteen valvomiseksi kotimaan kuljetuksissa Eduskunnan puhemiehelle Kabotaasiliikenteellä tarkoitetaan tavaraliikennettä, jota

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 467/2005 vp Uimaopetuksen tason nostaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2003 tehdyn tutkimuksen mukaan vain 66 % suomalaisista aikuisista osaa uida. Suomalaisten uimataidottomuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 37/2010 vp Yhteishaun ammatillisia opintoja suosiva lisäpisteytys Eduskunnan puhemiehelle Yhteishaussa peruskoulunsa päättävät oppilaat tekevät valintoja opintojensa ja ammatinvalintansa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 663/2009 vp Avustukset valtakunnallisille kulttuuritapahtumille Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö myöntää vuosittain tukea kulttuuritapahtumille. Avustusten tarkoituksena on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 985/2001 vp Peruskoulun terveystiedon opetus Eduskunnan puhemiehelle Hallitus esitti (HE 142/2000 vp) perusopetuslain 11 :n muuttamista siten, että terveystieto säädettäisiin omaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 134/2010 vp Koulunkäyntiavustajien kelpoisuusehdot Eduskunnan puhemiehelle Koulunkäyntiavustajia on Suomessa lähes 10 000. Heistä kuitenkin vain n. 2 000 tekee työtä kokopäiväisesti,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 197/2012 vp Kotitalousopetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa luvattiin vahvistaa taito- ja taideaineiden opetusta, liikuntaa sekä yhteiskunnallista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 852/2001 vp Aikuiskoulutuskeskusten rahoitus yrittäjäkoulutuksen Eduskunnan puhemiehelle Aikuiskoulutus ja sitä kautta myös aikuiskoulutuskeskukset ovat tulleet yhä tärkeämmäksi osaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1145/2002 vp Opetussuunnitelmien sisältöjen valmistelu Eduskunnan puhemiehelle Opetussuunnitelmien perusteet valmistellaan nykyisin virkamiestyönä Opetushallituksessa. Opetushallituksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 810/2006 vp Hammaslääkäripula Itä-Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Hammaslääkäripula on akuutti tällä hetkellä Itä- Suomessa. Itä-Suomen lääninhallituksen seurannan mukaan hammaslääkäreiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 188/2013 vp Erityisopetuksen tarve ja riskitilanteiden kartoitus Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisen kattavan ja hyvän neuvolajärjestelmän jatkoksi on esitetty ajatus kahdesta muusta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 474/2010 vp Eräiden yksityisten koulujen valvonta ja oppilaiden oikeusturva Eduskunnan puhemiehelle Suomessa toimii noin 80 yksityistä koulua, joiden piiriin kuuluu 20 000 oppilasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2005 vp Näyttökokeiden resurssien varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatilliset näyttötutkinnot ovat saaneet pysyvän jalansijan suomalaisessa koulutus- ja tutkintojärjestelmässä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1010/2008 vp Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon asema sosiaalialalla Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojärjestelmää luotaessa syntyi myös sosiaalialalle ylempi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 222/2012 vp Tietotekniikan hyödyntäminen ja opetus ensimmäisellä ja toisella asteella Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelman mukaan tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä koulutuksessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 207/2006 vp IB-lukiolaisten tasavertainen asema haettaessa yliopistoon Eduskunnan puhemiehelle Suomessa toimii 14 IB-lukiota. Diploma Programme ("IB-lukio") on kaksivuotinen opetusohjelma,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 998/2009 vp Työttömien maahanmuuttajien suomenkielinen kouluttaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle Eduskunnan puhemiehelle Suomessa asuu suuri joukko työttömiä maahanmuuttajia,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot