ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 7. päivänä maaliskuuta 2016 päivättyä asemakaavakarttaa 1073.
|
|
- Simo Laine
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 7. päivänä maaliskuuta 2016 päivättyä asemakaavakarttaa Alueen määrittely IMATRA Kaupunginosa 38, Saimaanranta Asemakaavan muutos: Osa korttelista 17 sekä katu- ja virkistysaluetta. Tonttijaon muutos. Asemakaavan muutoksella muodostuu: Osa kortteliin 17, virkistys-, pysäköinti- ja katualuetta. Sitova tonttijako korttelin 17 tontille 4. Alueen sijainti Kaavamuutosalue sijaitsee Ukonniemen liikuntapuistossa Lammassaarentien lounaispuolella. Muutosalueeseen kuuluu osa Ottelukatua ja kadun luoteispuolella oleva tontti ja virkistysaluetta. Kaavan vireilletulo: (kuulutus vireilletulosta kaavoituskatsauksen yhteydessä) Kaavan laatija: Olli Ruokonen, puh sähköposti: osoite: Virastokatu 2, Imatra
2 2 1. TIIVISTELMÄ Asemakaavan muutoksella on mahdollistettu aiempaa kaavaa laajempi urheilurakennusten rakentaminen ja alueen autopaikoitusalueiden laajentaminen. Asemakaavan muutos on käynnistetty Imatran kaupungin aloitteesta. Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 5,8 ha ja se on kokonaisuudessaan Imatran kaupungin omistuksessa. 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2.1. Alueen yleiskuvaus Kaavamuutosalue sijaitsee Ukonniemen liikuntapuiston alueella. Liikuntapaikkojen rakentaminen Ukonniemeen on käynnistynyt 1950-luvulla, jolloin kaavamuutosalueen lähiympäristöön, Lammassaarentien koillispuolelle rakennettiin keskusurheilukenttä pukuhuonetiloineen. Lammassaarentien lounaispuolella on valmistunut vuonna 2010 tennishalli, vuonna 2011 jäähalli ja vuoden 2012 lopulla monitoimihalli Aviasport Areena. Areenan eteläpuolelle rakennetun pesäpallo-, hiihto- ja ampumahiihtostadionin avajaisia vietettiin vuoden 2015 lopulla. Alueen muita liikuntamahdollisuuksia tarjoavat mm. tekonurmikenttä, frisbeegolfrata sekä ensilumenlatu. Ukonniemen liikuntapuisto sijaitsee Ukonniemen vapaa-ajan ja matkailukeskukseen johtavan pääkadun Lammassaarentien molemmin puolin. Matkaa liikuntapuistoon Imatran kylpylältä on noin 1 km, Imatrankosken keskustasta noin 7 km ja Mansikkalasta ja keskusliikenneasemalta noin 5 km. Imatran paikallisliikenteen linja 3 kulkee Ukonniemen kautta. Imatran kaupungin tavoitteena on, että Ukonniemen alue toimii suurtapahtumien järjestämispaikkana sekä monipuolisena, ympärivuotisena liikunta- ja matkailukeskuksena. Kaavamuutosalue on kokonaisuudessaan Imatran kaupungin omistuksessa ja pinta-alaltaan se on n. 5,8 ha. Kaavamuutos koskee jäähallin ja Aviasport Areenan välissä oleva tasaista hiekkakenttää. Alueella sijaitsee lumentykitysja säilyttämispaikka.
3 3 Kuva 1. Kaavamuutosalue viistoilmakuvassa (MaaIlmasta Oy) Rakennettu ympäristö Kaavamuutosalueella sijaitsee muutamia pienimuotoisia teknisiä rakennuksia. Virkistysalueella on kaksi tilapäisellä luvalla rakennettua lämpökeskusrakennusta, joiden kerrosala on yhteensä 113 m². Kaavamuutosalueen lähiympäristössä sijaitsee urheilutoimintaa palvelevia rakennuksia, kuten jäähalli, tennishalli ja Aviasport Areenan sisäurheiluhalli. Lisäksi alueella on Taimi-Tapio Oy:n kasvihuoneita. Liikuntapuiston yhteydessä sijaitsee leirintäalue, jolla on mökkejä, caravanpaikkoja sekä telttapaikkoja. Alueella on valmis kunnallistekniikan verkosto. Ottelukadun suuntaisesti on rakennettu vuonna 2012 vesi- ja viemärilinja. Kaavan alueella on käytöstä poistuneita taimitarhan vesijohtoja. Kaava-alueen reunoilla kulkee kaukolämpöputkia Luonnonympäristö Kaava-alue sijaitsee ensimmäisen Salpausselän reunamuodostuma-alueella. Ympäristö on vahvasti ihmisen muokkaamaa. Alkuperäistä kasvillisuutta ei ole enää jäljellä. Maasto on avointa entistä taimitarhan aluetta. Alueelle on tehty luontoselvitys Ukonniemen yleiskaavan muutoksen yhteydessä vuonna Selvityksen on tehnyt Pöyry Finland Oy. Kaavamuutoksen alueelta ei löydetty luontoarvoiltaan merkittäviä kohteita Pohjavesi Kaavamuutosalue sijaitsee Korvenkannan 1. luokan pohjaveden muodostumisalueella.
4 4 Kaavamuutosalueen sijainti 1. pohjavesialueella edellyttää alueen käytön suunnittelua ja toteuttamista siten, ettei pohjaveden pilaantumista tapahdu. Kemikaalien pääsy maaperään ja pohjaveteen on estettävä. Pysäköintialueiden hulevedet on johdettava sulkuventtiilein varustetun öljynerotuskaivon kautta ja imeytettävä ensisijaisesti korttelialueella. Hulevesien imeytymistä tulee edistää esimerkiksi käyttämällä hulevesijohtamiseen rei itettyjä putkia, viherpainanteita ja imeytyskaivoja Maaperä Kaava-alue on karkearakeisten kitkamaalajien aluetta (rakennettavuusluokka II), jossa vallitsevien hiekan, soran ja karkearakeisten moreenien ohella on pinnassa paikoin ohuita alle puolen metrin paksuisia koheesiomaalaji- ja turvekerroksia. Rakennettavuusluokkaan II kuuluvilla alueilla maaperä on enimmäkseen routimatonta, kantavaa ja yleensä kaivettavuudeltaan hyvää Radon Kaava-alueella ei ole tehty radonmittauksia. Mahdolliset radonriskit on otettava huomioon suunnittelussa ja rakentamisessa Melu Alueella on tehty Ukonniemen yleiskaavan muutoksen aikaan melumittauksia. Mittauksia tehtiin kahdessa eri pisteessä joista mittauspiste 1 oli taimitarhan alueella ja mittauspiste 2 oli Kohokankaantien puoleisten loma-asuntojen alueella. Mittausten perusteella on laskettu päivä- ja yökohtaiset keskiäänitasot. Lähimpänä kaavamuutosaluetta on mittauspiste 1, jonka päiväkohtaiset keskiäänentasot vaihtelivat välillä db(a) ja yökohtaiset keskiäänentasot vaihtelivat välillä db(a) Maaperän pilaantuneisuus Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2000 tekemän riskikartoituksen kohteista kohde 158 Taimitarha, Ukonniemi sijaitsee kaavan muutosalueella. Alueella on tehty vuonna 2006 Ukonniemen yleiskaavan muutosta varten maaperätutkimuksia (Pöyry Environment Oy). Kaavamuutoksen alueelta otetuissa kokoomanäytteissä kaikkien tutkittujen haitta-aineiden pitoisuudet alittivat SAMASE-ohjearvojen ja tuolloin luonnosvaiheessa olleen PIMA-asetuksen alemmat ohjearvot. Pitoisuusarvot olivat hyvin pieniä. Kaava-alue on vanhaa Taimi-Tapion taimitarha-aluetta. Alueen maaperä voi täten olla pilaantunutta. Maaperä on tutkittava ennen alueella suoritettavaa kaivamista, massojen siirtoa tai rakentamista. Olennaista on, että alueen maaperää ei liikuteta tai siirretä ilman tutkittua tietoa maaperän puhtaudesta. Mikäli maaperä on pilaantunut, tulee se käsitellä ympäristöviranomaisen hyväksymällä tavalla.
5 Voimassa oleva kaavatilanne Maakuntakaava Ympäristöministeriön vahvistamassa Etelä-Karjalan maakuntakaavassa suunnittelualue on urheilu- ja matkailupalveluiden aluetta (VU/RM). Kaavamuutosalue on osa matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealuetta (mv), kaupunkirakenteen kehittämisen kohdealuetta (kk), kasvukeskuksen laatukäytävää (lk) ja tärkeää pohjavesialuetta (pv). Ote Etelä-Karjalan maakuntakaavasta. Kaavamuutosalueen sijainti on merkitty keltaisella soikiolla. Ympäristöministeriön vahvistaman Etelä-Karjalan 1. vaihemaakuntakaavan tavoitteena on kaupan sijoittumisen ohjaaminen, keskustojen kehittäminen, Etelä-Karjalan elinkeinoelämän ja kilpailukyvyn vahvistaminen sekä kaupan palveluverkon suunnitteleminen siten, että se palvelee koko maakuntaa sekä matkailijavirtaa. Vaihemaakuntakaavassa on koko maakuntakaava-aluetta koskeva yleismääräys, jonka mukaan maakunnan alueidenkäytön jatkosuunnittelussa tulee ottaa huomioon tervehdyttävän ympäristön kehittäminen. Kaavoitus- ja rakennushankkeissa tulee ottaa kohtuullisessa määrin huomioon taiteelliset ja visuaaliset sekä kulttuuriympäristöön liittyvät tavoitteet
6 Yleiskaava Alueella on voimassa kaupunginvaltuuston hyväksymä Ukonniemen yleiskaavan muutos. Kaavamuutosalueen pohjoisreuna on urheilupalvelujen aluetta (YU). Suurin osa muutosalueesta on matkailupalvelujen aluetta (RM-1), jonka alue varataan matkailu- ja lomakeskuksille ja muille matkailua palveleville toiminnoille sekä urheilu- ja virkistystoiminnalle. Alueen luoteisreuna on osa urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta (VU), jolle voidaan sijoittaa urheilu-, virkistys- ja vapaa-ajan toimintoja palvelevia rakennuksia ja rakennelmia. VU-alueella ei sallita virkistyskäyttöä vaikeuttavaa kaivamis-, louhimis-, tasoittamis- tai täyttämistyötä tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ja maisemaa muuttavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman MRL 128 :n mukaista maisematyölupaa. Koko kaavamuutosalue on osa puhdistettavaa/kunnostettavaa maa-aluetta, alueella ei saa tehdä kaivamista, massojen siirtoa tai rakentamista ennen kuin maaperä on tutkittu ja tarvittaessa puhdistettu ympäristöviranomaisen hyväksymällä tavalla (saa). Ukonniemen yleiskaava-alue on kokonaisuudessaan pohjavesialuetta (pv). Pohjavesialueella on kielletty sellainen rakentaminen ja toimenpiteet, joista voi aiheutua vesilain 1 luvun 18 :ssä ja ympäristönsuojelulain 7 ja 8 :ssä mainittuja seurauksia. Ukonniemen yleiskaavan muutosta varten tehtyjä selvityksiä ovat mm. luontoja PIMA-selvitys sekä Ukonniemen ja Korvenkannan yleiskaavan muutoksen meluraportti. Asemakaavan muutos voidaan katsoa olevan yleiskaavan mukainen. Ote Ukonniemen yleiskaavan muutoksesta. Kaavamuutosalueen sijainti on rajattu punaisella viivalla.
7 Asemakaava Alueella on voimassa kaupunginvaltuuston hyväksymä asemakaava 1037 ja kaupunginvaltuuston hyväksymä asemakaava Asemakaavassa kortteli 17 on urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (YU). Rakennusoikeudeksi tontille 3 on annettu k-m² ja suurin sallittu kerroskorkeus on kaksi. Rakennusala on rajattu tontin luoteispuoliskolle ja kaakkoispuoli on merkitty pysäköimispaikaksi (p). Tontin reunat on merkitty istutettavaksi alueen osaksi. Tontti 3 on yhdistetty viereisiin tontteihin ohjeellisen ajoyhteyden merkinnällä (ajo). Korttelin 17 eteläpuolella sijaitsee Ottelukatu. Katualueelle on merkitty kaksi säilytettävää tai istutettavaa puuriviä. Korttelin 17 länsipuoli on merkitty urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU). Alueelle on annettu tehokkuusluvuksi e=0.10. VU-alueen pinta-ala on noin kaksi hehtaaria, joten alueen rakennusoikeus on n k-m². Alueella sijaitsee muuntamoa varten varattu alueen osa (et-2) ja lumen tykittämiseen ja säilyttämiseen varattu alueen osa (vu-2). Alueen läpi on merkitty luoteesta kaakkoon kulkeva ohjeellinen yleiselle jalankululle varattu alueen osa, jolla on huoltoajo sallittu (jk/h) ja ohjeellinen urheilureitti (ur). Poistuvan kaavan alueella on myös urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta (VU), jolla ei ole rakennusoikeutta. Yleismääräyksinä on esitetty mm. pysäköintiä ja rakentamista koskevia määräyksiä. Korttelissa 17 on varattava autopaikkoja 1 ap / 60 k-m². Kortteleissa 17, 18 ja 28 pysäköinti tulee järjestää yhteiskäyttöisenä. Pysäköintialueilla on autopaikkarivien väliin ja niiden ympärille istutettava pensaita sekä 1 puu / 5 autopaikkaa kohti. Puiden rungon tulee olla vähintään 12 cm yhden metrin korkeudelta maanpinnasta mitattuna. Alueelle rakennettavien urheiluhallien ja muiden rakennusten tulee vastata rakentamistavaltaan vähintään samassa korttelissa olevien rakennuksien laatutasoa. Yleismääräyksissä on myös huomioitu alueen sijainti 1. luokan pohjavesialueella. Maaperän pilaantuneisuus on arvioitava ennen rakentamiseen ryhtymistä. Kaava-alueen rakennusoikeus on yhteensä noin k-m². Poistuva asemakaava on kaavaselostuksen liitteenä Poikkeamispäätökset Kaavamuutosalueelle ei ole myönnetty poikkeamispäätöksiä Rakennusjärjestys Imatran rakennusjärjestys on hyväksytty kaupungin valtuustossa ja tullut voimaan (Muutos, KV , 84).
8 Pohjakartta Pohjakartta täyttää MRL 54a vaatimukset. Pohjakartan laadusta vastaa Imatran kaupunki Muut selvitykset, suunnitelmat ja päätökset Imatra Spa Resortin yleissuunnitelman tarkistus (Pöyry Finland Oy) Ukonniemen yleiskaavan muutos (Pöyry Finland Oy) Ukonniemen taimitarhan maaperätutkimukset (Pöyry Environment Oy 2006) Ukonniemen yleiskaavan muutoksen luontoselvitys (Pöyry Finland Oy) Ukonniemen ja Korvenkannan yleiskaavan muutosalueen meluraportti Imatran kaupunki, Ympäristö- ja tutkimusyksikkö. Taimitarhan alueen yleissuunnitelman luonnos Yleissuunnitelman luonnos on toiminut lähtökohtana alueen kehittämiselle ja Ukonniemen liikuntapuiston aikaisemmille kaavamuutoksille (kaavat 1037 ja 1064) Ukonniemen taimitarhan alueen yleissuunnitelman luonnos Kaavamuutosalue rajattu punaisella.
9 9 3. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1. Asemakaavan suunnittelun tarve ja käynnistäminen Ukonniemessä on talviurheilulajien keskittymä, jota suunniteltu talviurheilukäyttöön tarkoitettu kuplahalli monipuolisella lajitarjonnallaan täydentäisi entisestään. Paikalla on jo hiihto- ja ampumahiihtostadion, ensilumenlatu ja jäähalli. Uudessa urheiluhallissa olisi mahdollista harrastaa jääpalloa, pikaluistelua ja hiihtoa. Toimintoja keskittämällä saadaan aikaan synergiaetuja. Tekojääkentältä saatavaa jäähilettä on mahdollista käyttää ensilumenladun ylläpidossa ja alueen yhteispysäköintijärjestely takaa riittävän suuren määrän autopaikkoja esimerkiksi suurtapahtumien aikaan. Asemakaavan muutos on käynnistetty Imatran kaupungin aloitteesta. Korttelin nykyinen mitoitus ei ole riittävä suunnitellun urheilurakentamisen toteuttamiselle. Rakennusalan ja rakennusoikeuden laajentamisella mahdollistetaan aiempaa kaavaa suurempi urheilurakennusten rakentaminen. Alueella on korttelirajojen tarkistamistarpeita. Ottelukadun rakentaminen on toteutettu kasvihuonetoiminnan jatkuessa voimassa olevasta kaavasta poikkeavalle paikalle. Lauhojen talvien varalta lumen tykitys- ja säilyttämispaikkaa laajennetaan riittävän ladun pituuden takaamiseksi Osallistuminen, vuorovaikutus ja viranomaisyhteistyö (MRL 6, 62 ja 63, MRA 30 ) Osalliset Kaava-alueen ja naapurikiinteistöjen maanomistajat ja alueen toimijat Sähkö- ja puhelinyhtiöt Kaakkois-Suomen ELY-keskus Imatran YH-rakennuttaja Oy Imatran Lämpö Oy Imatran Seudun Vammaisneuvosto Imatran Vanhusneuvosto Imatran Nuorisovaltuusto Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Etelä-Karjalan liitto Imatran seudun ympäristöviranomainen Yhteistyö sidosryhmien kanssa Asemakaavan muutosluonnoksesta pyydettiin palautetta kaupunkikehityksen ja teknisten palveluiden sidosryhmiltä, Imatran Lämpö Oy:ltä sekä sähkö- ja puhelinyhtiöiltä. Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle, Etelä-Karjalan liitolle, vammaisneuvostolle, vanhusneuvostolle ja nuorisovaltuustolle lähetettiin lau-
10 10 suntopyyntö. Kaupunkikehityksen ja teknisten palveluiden sidosryhmiltä palautetta pyydettiin mennessä. Sidosryhmäpalautteessa kyseenalaistettiin yleisen pysäköintialueen ja korttelialueen halki kulkevan ajoyhteyden merkitys. Ajoyhteyden merkintä johtaisi mahdollisesti rasitteen perustamiseen. Palautteen johdosta ajoyhteyden merkintä on muutettu ohjeelliseksi. Tarkoituksena on mahdollistaa kaavassa olevan yleismääräyksen mukainen alueen pysäköintialueiden sujuva yhteiskäyttö. Imatran Seudun Ympäristötoimen luonnoksen palautteessa mainitaan, että alueella on aikaisemmin sijainnut taimitarha, missä on käytetty metsätaimien kasvatukseen torjunta-aineita ja siksi maaperän puhdistamistarpeen arviointi aiheellinen. Maaperää on aikaisemmin tutkittu kokoomanäyttein, joista on löytynyt pieniä pitoisuuksia torjunta-ainejäämiä. Pitoisuudet eivät ylittäneet valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) on annettuja ohjearvoja. Joidenkin aineiden kohdalla asetuksen kynnysarvot ylittyivät. Vaikka alueella ei arvioinnin perusteella olisi puhdistustarvetta niin, jos maaperässä on kynnysarvon ylittäviä haitallisten aineiden pitoisuuksia, tulee haitalliset aineet ottaa huomioon maa-aineksia poistettaessa. Yleismääräyksiin esitettiin lisäystä Pilaantuneet maa-ainekset tulee käsitellä ympäristöviranomaisen hyväksymällä tavalla ja poistettavat, kynnysarvon ylittävät maa-ainekset voi sijoittaa ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksymään paikkaan. Ympäristötoimen palaute yhdessä ELYkeskuksen palautteen kanssa on huomioitu asemakaavan yleismääräyksissä. Blue Lake Communications Oy:llä ja Elisa Oyj:lla ei ole huomautettavaa kaavamuutoksesta. TeliaSonera Finland Oyj ilmoittaa että yhtiöllä on kaapeli kaavamuutosalueella. TeliaSonera pyytää yhteydenottoa 12 viikkoa ennen maarakennustöiden aloitusta, mikäli kaapelia tarvitsee siirtää tai suojata. Kaapeli tulee suojata jos maita vaihdetaan niin syvältä, että kaapeli tulee esiin. Imatran Seudun Sähkönsiirto Oy ilmoittaa palautteessaan, että kaavamuutosalueella sijaitsee yhtiön puistomuuntamo sekä maakaapeleita. Alueen sähköverkkoa on saneerattu kaavan mahdollistamien urheilu- ja virkistystoimintaa palvelevien rakennusten sähköistämiseen, eivätkä kaavaluonnoksessa esitetyt muutokset aiheuta sähköhuollon kannalta tarvetta muutoksille. Yleisen pysäköintialueen rakentamisessa on huomioitava alueella sijaitsevat maakaapelit. Puistomuuntamon huoltoyhteys ja mahdollisten viereisten rakenteiden vähimmäisetäisyydet sekä alueen ja ohjeellisen yleisen jalankululle varatun alueen talvikunnossapito on huomioitava jo suunnitteluvaiheessa Kaavan vireilletulo ja laatimisvaiheen kuuleminen Kaavamuutos on tullut vireille kaavoituskatsauksen kuulutuksen yhteydessä Lisäksi on lähetetty kutsukirjeet esittelytilaisuuteen kaava-alueen sekä naapurikiinteistöjen omistajille ja haltijoille.
11 11 Kaavahankkeen luonnosvaiheen kuulemiseen liittyvä esittely- ja tiedotustilaisuus järjestettiin Imatran kaupungintalolla Osallisilla oli mahdollisuus lausua mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavaluonnoksesta sekä arvioida kaavan vaikutuksia. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli jakelussa. Palautetta pyydettiin mennessä. Kaavan esittely- ja tiedotustilaisuudessa kaavaluonnokseen kävi tutustumassa 3 kuntalaista. Palautteessa pyydettiin huomioimaan taimitarhan toiminta alueella. Etelä-Karjalan pelastuslaitos huomioi palautteessaan pelastuslain asettamat yleiset tavoitteet. Ihmisten turvallisuuden parantaminen ja onnettomuuksien vähentäminen onnistuu parhaiten hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Henkilö- ja paloturvallisuuden varmistamisessa on tarkoituksenmukaista pyrkiä eheään kokonaisuuteen siten, että onnettomuus- ja vaaratilanteet voidaan ehkäistä ja estää ennalta sekä tarvittavat vahinkojen rajoittamistoimenpiteet kyetään käynnistämään viivytyksettä riskien edellyttämällä tavalla (=turvallisen käytön varmistaminen elinkaariajattelua mukaillen). Alueella on huomioitava pelastuskaluston käyttömahdollisuudet tulee huomioida ja turvata suunnittelualueella rakennusten eri käyttötilanteissa vuoden ja vuorokauden kaikkina aikoina. Merkityksellisempänä asiakohtana nousevat esille yleisön ns. massatapahtumat alueella, jolloin toimintaa voi olla samanaikaisesti useammassa paikassa. Pelastustiejärjestelyjä tulee tarkentaa jatkosuunnittelussa (ohje pelastusteiden suunnittelusta ja toteutuksesta). Sammutusveden saatavuus tulee huomioida alueella Lausunnot Kaavamuutoksesta pyydettiin luonnosvaiheessa lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta, Etelä-Karjalan liitolta, Imatran Seudun Kehitysyhtiöltä, vanhusneuvostolta, vammaisneuvostolta ja nuorisovaltuustolta. Lausuntoja pyydettiin mennessä Etelä-Karjalan liitto toteaa lausunnossaan, että kaavaluonnos on voimassaolevan maakuntakaavan mukainen ja sijoittuu maakuntakaavan matkailu- ja urheilupalvelujen alueelle. Kaavaluonnos toteuttaa hyvin alueen urheilupalvelujen keskittämistä ja tukee Ukonniemen vapaa-ajan palvelujen kehittymistä. Etelä-Karjalan liitto toteaa, että osallistumis- ja arviointisuunnitelman osallisiin olisi hyvä lisätä urheiluun liittyviä tahoja ja vaikutusten arvioinnissa olisi hyvä tarkastella hankkeen hyötyjä urheilupalvelujen kokonaisuuden kannalta. Vastine: Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa osallisissa on listattu alueen toimijat. Toimijoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä alueella toimivia urheiluseuroja. Seuroja on tiedotettu kaavasuunnittelusta ja seuroille on annettu mahdollisuus antaa palautetta kaavaluonnoksesta. Lisäksi kaavamuutoksen esittelytilaisuudesta on kuulutettu Uutisvuoksessa ja esittelytilaisuuden yh-
12 12 teydessä kaavamuutoksesta on voinut antaa palautetta. Kaavaluonnoksesta on pyydetty palautetta kaupungin liikuntapalveluista vastaavalta henkilöltä ja kaavaehdotuksesta pyydetään lausunto hyvinvointilautakunnalta. Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy toteaa lausunnossaan, että asemakaavamuutos mahdollistaa Saimaanrannan alueen kehittymisen edelleen urheilualueena. Kaavamuutos tuo helpotusta alueen pysäköintijärjestelyihin. Lausunnossa todetaan, että alueen laajemmassa tarkastelussa tulisi huomioida myös muut kuin talvilajit sekä alueen yleisilme kesällä. Alueen maisemointiin tulisi panostaa esimerkiksi rakentamalla alueen teemaan sopivia ulkoliikuntapaikkoja ja niihin sopivia maastonmuotoja. Vastine: Tulevissa kaavahankkeissa on mahdollista ottaa huomioon liikuntapuiston muiden alueiden käyttö. Asemakaavassa maisemointiin liittyviä määräyksiä on annettu mm. pysäköintialueiden istutuksista. Kaakkois-Suomen ELY-keskus otti lausunnossaan kantaa pilaantuneisiin maa-alueisiin ja liikenneasioihin. ELY-keskus toteaa, että kaavamuutosalue on vanhaa Taimi-Tapion taimitarha-aluetta. Yleiskaavassa alueelle kohdistuu merkintää saa, puhdistettava/kunnostettava maa-alue. Merkintään liittyy yleiskaavamääräys, jonka mukaan alueella ei saa tehdä kaivamista, massojen siirtoa tai rakentamista ennen kuin maaperä on tutkittu ja tarvittaessa puhdistettu ympäristöviranomaisen hyväksymällä tavalla. ELY-keskuksen mukaan kaavaluonnoksessa olevaa asemakaavamääräystä tulee muuttaa vastaamaan paremmin yleiskaavan määräystä. Asemakaavaluonnoksen määräyksessä on riski, että sen tulkitaan koskevan vain talonrakentamiseen liittyvää rakennuslupaa. Olennaista asemakaavassa osoitettavalle määräykselle on, että asemakaava-alueen maaperää ei liikuteta tai siirretä ilman tutkittua tietoa maaperän puhtaudesta. Terveydelle ei saa muodostua riskiä. Mahdollisen pilaantuneen maaperän käsittely tulee olla hallittua. Maaperän pilaantuneisuus tulee selvittää myös virkistyspalvelujen alueilla, jos alueelle toteutetaan leikkipuisto (VU-3). VU-alueella voi olla perusteet selvittää maaperän pilaantuneisuus sieltä, minne on suunniteltu lumen tykitys- ja varastointialuetta. Alue sijoittuu taimitarhan entisen kastelualtaan alueelle, jolla on aikoinaan voitu sekoittaa torjuntaaineita. Mikäli alue otetaan lumen varastointialuekäyttöön, tulee maaperän mahdollisten haitta-aineiden osalta arvioida, että voiko lumen varastointi sulamisvesineen aiheuttaa lisääntyvää pilaantumisriskiä pohjavedelle. ELY-keskus otti lausunnossaan kantaa liikennevaikutuksiin. Korttelin 17, tontti 4 autopaikkavaatimus on 1 ap / 60 kem-2. Alueelle sallittu kem-2 rakennusoikeuden toteutus johtaa siihen, että enimmäisrakennusoikeudella rakentaminen edellyttää vähintään 267 uuden autopaikan osoittamista suunnittelualueelta. Sillä automäärällä voi olla jo liikenteellisiä vaikutuksia. Asemakaavassa ja selostuksessa on syytä huomioida liikennevaikutukset ja alueen liikenteellinen toimivuus.
13 13 Joukkoliikenteen toimintaedellytykset on hyvä huomioida ja tuoda esiin asemakaavaselostuksessa. Kevyen liikenteen näkökulmasta on hyvä tarkastella alueen saavutettavuutta. Alueen toimivuus jalankulkuympäristönä tulee ottaa huomioon asemakaavassa. Vastine: Asemakaavan yleismääräyksissä olevaa pilaantuneiden maiden käsittelyä koskevaa määräystä on muokattu muotoon Maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve on arvioitava ennen alueella suoritettavaa kaivamista, massojen siirtoa tai rakentamista. Pilaantuneet maa-ainekset tulee käsitellä ympäristöviranomaisten hyväksymällä tavalla ja poistettavat, kynnysarvon ylittävät maa-ainekset voi sijoittaa ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksymään paikkaan. Yleismääräys koskee myös virkistyspalvelujen aluetta, jolle saa sijoittaa leikkipuiston (VU-3). Lumentykittämiseen ja säilyttämiseen varatulla alueen osalla (vu- 2) ei säilytetä alueen ulkopuolelta tuotua lunta. Alueella tehdään puhdasta tykkilunta ensilumenladun tarpeisiin. Aluetta on käytetty lumenvarastointiin jo ennen kaavamuutoksen laatimista ja alue oli merkitty lumentykittämiseen ja säilyttämiseen varatuksi alueen osaksi jo edellisessä asemakaavassa. Alueen maaperän mahdollinen pilaantuneisuus tullaan tutkimaan kaupungin toimesta. Kaavamuutosalueen pysäköintialueiden kapasiteetissa on varauduttu yksittäisten suurten tapahtumien aikaiseen pysäköintitarpeeseen. Normaalissa arkikäytössä liikennemäärät alueelle tulevat olemaan maltillisempia. Ukonniemen yleiskaavan muutoksessa on arvioitu liikennemäärien lisääntymistä Ukonniemen alueelle majoituskapasiteetin noustessa noin 500 vuodepaikasta jopa 5900 vuodepaikkaan. Alueen liikennevaikutuksia on arvioitu myös Korvenkannan yleiskaavan muutoksessa. Asemakaavan muutos on yleiskaavan mukainen. Ennusteen mukaan keskivuorokausiliikenne Joutsenonkadulta Lammassaarentielle kasvaisi yleiskaavan muutoksen jälkeen 3000 ajon./vrk à 5700 ajon/vrk. Rakennetut kiertoliittymät risteyksissä Joutsenonkatu-Lammassaarentie, Lammassaarentie-Ottelukatu ja Lammassaarentie- Kohokantaantie edistävät liikenteen sujuvuutta myös liikenteen huipputunteina. Ukonniemen alue on joukkoliikenteen piirissä. Imatran paikallisliikenteen linja 3 kulkee Ukonniemen kautta. Imatralla on käynnissä joukkoliikenneuudistus, jossa joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä voidaan tarkistaa. Suurin osa asutuksesta on Ukonniemen liikuntapuiston itä- ja eteläpuolella. Alueelle vievän Joutsenonkadun yhteydessä on kevyen liikenteen väylä. Ukonniemen liikuntapuiston alueen katujen
14 14 myötäisesti kulkee kevyeen liikenteen väyliä, jotka mahdollistavat liikkumisen alueen sisällä. Vammaisneuvosto toteaa, että yleisten esteettömyysvaatimusten lisäksi neuvosto ei pysty antamaan erityislausuntoa. Kaavan jatkovalmistelussa on varattava riittävät vammaispysäköintipaikat sijoitettuna rakennusten välittömään läheisyyteen. Vastine: Esteettömyysvaatimukset tulee ottaa huomioon alueen rakentamisessa. Kaavan pysäköintiä koskevaan yleismääräykseen on lisätty määräys Vammaispysäköintipaikat tulee sijoittaa rakennusten sisäänkäyntien välittömään läheisyyteen. Vanhusneuvosto toteaa lausunnossaan, että se on tyytyväinen alueen johdonmukaiseen ja pitkäjänteiseen kehitykseen. Vanhusneuvostolla ei ole huomauttamista asemakaavan muutokseen. Nuorisovaltuusto ei antanut kaavaluonnoksesta lausuntoa. Asemakaavan muutosehdotuksesta pyydettiin lausunnot Imatran seudun ympäristölautakunnalta, hyvinvointilautakunnalta, rakennusvalvontajaostolta ja Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta. Imatran seudun ympäristölautakunta Imatran kaupungin terveydensuojeluja ympäristönsuojeluviranomaisena lausuu kaupunginosan Saimaanranta asemakaavamuutosehdotuksesta 1073 seuraavaa: Imatran seudun ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavaehdotuksesta. Rakennusvalvontajaosto puoltaa asemakaavan muutosehdotusta 1073 kaupunginosa 38, Saimaanranta, huomautuksitta. Hyvinvointilautakunta toteaa, että kaavamuutos on linjassa alueen johdonmukaisen kehittämisen kanssa. Kaavamuutos tuo parannuksen alueen pysäköintijärjestelyihin ja mahdollistaa alueen määrätietoisen elinkeinopoliittisen kehittämisen. Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan maakuntakaavan osalta, että Kaavaselostuksen kaavatilannetta kuvaavassa kohdassa on kerrottu ympäristöministeriön vahvistamasta maakuntakaavasta ja sen ohjauksesta (2.2.1 Maakuntakaava). Kaavaselostuksesta puuttuu maininta Etelä-Karjalan 1. vaihemaakuntakaavasta, jonka ympäristöministeriö vahvisti Vaihemaakuntakaavassa ei ole suoraan suunnittelualueeseen kohdistuvaa alue- tai kohdemerkintää. Vaihemaakuntakaavassa on kuitenkin koko suunnittelualueeseen kohdistuva seuraava yleismääräys: Maakunnan alueidenkäytön jatkosuunnittelussa tulee ottaa huomioon tervehdyttävän ympäristön kehittäminen. Kaavoitus- ja rakennushankkeissa tulee ottaa kohtuullisessa määrin huomioon taiteelliset ja visuaaliset sekä kulttuuriympäristöön liittyvät tavoitteet. Kaavaselostusta tulee täydentää maakuntakaavoituksen osalta lisäämällä kuvaus 1. vaihemaakuntakaavasta ja sen ohjauksesta.
15 15 Liikenteen osalta ELY-keskus toteaa, että eri liikenne- ja liikkumismuodot on huomioitu hyvin asemakaavaselostuksessa ja asemakaavaratkaisussa. Vastine: Etelä-Karjalan 1. vaihemaakuntakaavan yleismääräys on lisätty kaavaselostuksen maakuntakaavaa käsittelevään osioon. Kaavaselostusta on täydennetty lisäämällä kuvaus 1. vaihemaakuntakaavasta ja sen ohjauksesta Nähtävilläolo (MRL 65, 27, 32 ) Kaavaehdotus on nähtävillä Asiakaspalvelu Imatrassa (kaupungintalo 1.krs) vähintään 30 päivää; kuulutus kaupungin virallisessa kuulutuslehdessä Uutisvuoksessa, kaupungin ilmoitustaululla ja internetsivuilla sekä kirjeitse tiedoksi ulkopaikkakuntalaisille kaava-alueen ja naapurikiinteistöjen maanomistajille. Mahdollinen muistutus kaavaehdotusta vastaan on tehtävä kirjallisena ja jätettävä yhteystietoineen kaupunginhallitukselle osoitettuna kaupunginkanslian kirjaamoon, osoite Virastokatu 2, Imatra tai kirjaamo@imatra.fi Hyväksyminen (MRL 52 ) Koska kaavamuutos on vaikutuksiltaan merkittävä, asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Tieto hyväksymisestä lähetetään niille, jotka ovat kirjallisesti sitä pyytäneet (MRL 67 ). Kaavan hyväksymispäätöksestä on mahdollisuus valittaa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle osoitteella: Itä-Suomen hallinto-oikeus PL Kuopio 3.3. Asemakaavan tavoitteet Imatran kaupungin tavoitteena on tukea Ukonniemen alueen kehitystä monipuolisena matkailu-, urheilu- ja virkistysalueena. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on aiempaa kaavaa laajemman urheilurakennusten rakentamisen mahdollistaminen ja alueen autopaikoitusalueiden laajentaminen. Kaavamuutos on käynnistetty Imatran kaupungin aloitteesta. 4. ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1. Kaavan perustelut ja rakenne Asemakaavan muutoksella on laajennettu korttelin 17 rakennusoikeutta, rakennusalaa sekä rajausta. Pysäköintijärjestelyissä on tehty muutoksia ja alu-
16 16 eelle on merkitty yleinen pysäköintialue. Myös Ottelukadun rajausta on tarkistettu. Kaavamuutosalueen pinta-ala on kokonaisuudessaan noin 5,8 hehtaaria ja rakennusoikeutta alueella on yhteensä k-m², eli rakennusoikeus nousee poistuvaan kaavaan verrattuna 6610 k-m². Korttelialueen rakennusoikeus nousee 7500 k-m² ja virkistysalueiden rakennusoikeus laskee 890 k-m². Kaavamuutoksen luonnosvaiheessa korttelin 17 tontin 4 rakennusoikeudeksi oli merkitty k-m². Luonnosvaiheessa rakennusoikeuden tarvetta tarkistettiin ja kaavaehdotukseen merkittiin rakennusoikeudeksi k-m². Kortteli 17 Kaavamuutoksella laajennettiin korttelin 17 länsipuolen tonttia virkistysalueen puolelle. Korttelin pinta-ala kasvaa n. 0,23 ha. Kortteli 17 on urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta (YU). Tontin rakennusoikeutta nostettiin kerrosalaneliömetriin aikaisemmasta kerrosalaneliömetristä. Rakennusalaa on laajennettu. Suurin sallittu kerrosluku on kaksi. Tontille suunniteltu urheiluhalli ja sen huoltotilat vaativat aikaisempaa asemakaavaa suuremman mitoituksen. Tonttia on laajennettava myös, jotta autopaikkovaatimukset saadaan täytettyä. Varsinaiseksi pysäköimispaikaksi merkittyä tilaa (p) on n. 0,80 ha. Pysäköimispaikan halki kulkee ohjeellisen ajoyhteyden (ajo) merkintä, joka yhdistää korttelien 17 ja 28 pysäköimispaikat. Tonttia on laajennettu hieman korttelin länsi- ja pohjoispuolelle urheilu- ja virkistyspalvelujen alueelle (VU). Tontin itäreuna on merkitty istutettavaksi alueen osaksi. Istutettavaksi tarkoitetulle alueen osalle saa järjestää kulkuyhteyden, maanalaisia johtoja tai kaapeleita sekä niiden käyttämiseen tarpeellisia laitteita ja rakennelmia. Jäähallin ja kaavamuutosalueen tontin välissä olevat puut jätetään istutettavalle alueen osalle jäsentämään aluetta ja tasapainottamaan maisemaa. Korttelialueen pohjoispuolelle on merkitty kaukolämpöputkelle johtoa varten varattu alueen osa. Korttelin eteläosassa on myös pieni osa johdolle varattua alueen osaa. Yleinen pysäköintialue Korttelien 17 ja 28 välissä olevaa urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta (VU) otetaan yleisen pysäköintialueen käyttöön (LP) liikuntapuiston kasvavan pysäköintitarpeen takia. Pysäköintialueen molemmin puolin on merkitty istutettava puurivi, joka rajaa pysäköintialuetta ja kortteleita. Pysäköintialueen ja korttelin 17 halki on merkitty ajoyhteys, joka yhdistää korttelien 17 ja 28 pysäköimisalueet. Alueen liikenne- ja pysäköintijärjestelyt tulee toteuttaa siten, että Aviasport Areenan, jäähallin ja kaavamuutosalueen tonttien välillä on ajoyhteys. Pysäköintialueella on merkintä muuntamoa varten varatusta alueen osasta (et-2). Yleisen pysäköintialueen ja VU-alueen halki kulkee ohjeellinen jalankululle ja huoltoajolle varattu alueen osa (jk/h), joka johtaa lumen tykitys- ja säilytysalueelle. Huoltotielle annetaan nimeksi Tykkilumenpolku.
17 17 Yleisen pysäköintialueen rakentamisessa tulee ottaa huomioon pysäköintialueen halki kulkevat maakaapelit ja kaukolämpöjohto. Katualue Ottelukadun katualueen rajausta on muutettu siten, että se vastaa rakennetun kadun linjausta. Ottelukadulle on merkitty kaksi istutettavaa puuriviä. Toinen puuriveistä erottaa kevyen liikenteen väylän ajoradasta. Virkistysalueet VU-alue pienenee korttelin 17 laajentamisen ja yleisen pysäköintialueen muodostamisen johdosta. Virkistysalueen pieneneminen ei vaikuta Ukonniemen yli sadan hehtaarin virkistysaluekokonaisuuden toimintaan. Poistuva virkistysalueen osa on tasaista hiekkakenttää. Jalankulkuyhteys korttelin 17 ja yleisen pysäköintialueen pohjoispuolella olevalle virkistysalueelle säilytetään. VUalueen pinta-ala on n. 1,06 ha. Alueen tehokkuuslukuna on e=0,10, mikä mahdollistaa pienimuotoisten urheilutoimintaa palvelevien rakennuksien ja yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten rakentamisen. VU-alueen rakennusoikeus on n k-m². Alueen on tarkoitus toimia lumen tykittämisja säilytyspaikkana (vu-2). Lumen säilytykselle on varattu n. 0,64 ha kokoinen alue. Virkistysalueen reunalla on pumppaamoa ja kaukolämpöverkon teknisiä rakenteita varten varattu alueen osa, joka on merkitty kaavassa rakennusalaksi, jolle saa sijoittaa yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevia rakennuksia (et). Ottelukadun linjauksen muuttuessa kadun kaakkoispuolella oleva leikkipuistoa varten varattu urheilu- ja virkistyspalvelujen alue (VU-3) laajenee 673 m². VU- 3-alueen tehokkuusluku on e=0,05, joten sen rakennusoikeus kasvaa n. 34 k- m². VU-3-alueelle on tarkoitus rakentaa toiminnallinen leikkipuisto. Yleismääräykset Korttelin 17 tontilla 4 on varattava autopaikkoja 1 ap / 60 k-m², mikä tarkoittaa 292 autopaikkaa, mikäli tontin koko rakennusoikeus käytetään. Korttelin 17 autopaikoista enintään 40 % voidaan osoittaa yleiselle pysäköintialueelle (LP), mikä tarkoittaa 117 autopaikkaa. Alueen pysäköinti tulee järjestää yhteiskäyttöisenä kortteleiden 17, 18 ja 28 kanssa. VU-alueiden pysäköinti voidaan järjestää kortteleiden yhteiskäyttöisille pysäköintialueille tai yleiselle pysäköintialueelle (LP). Kortteleiden 17, 18 ja 28 pysäköintialueiden välillä tulee olla ajoyhteys, joka mahdollistaa pysäköintialueiden sujuvan yhteiskäytön. Vammaispysäköintipaikat tulee sijoittaa rakennusten sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen. Pysäköintialueilla on autopaikkarivien väliin ja niiden ympärille istutettava pensaita sekä 1 puu / 5 autopaikkaa kohti. Puiden rungon ympärysmitan tulee olla vähintään 12 cm yhden metrin korkeudelta maanpinnasta mitattuna.
18 18 Kaavamuutosalue sijaitsee Korvenkannan 1. luokan pohjaveden muodostumisalueella. Kaavamuutosalueen sijainti 1. pohjavesialueella edellyttää alueen käytön suunnittelua ja toteuttamista siten, ettei pohjaveden pilaantumista tapahdu. Kemikaalien pääsy maaperään ja pohjaveteen on estettävä. Pysäköintialueiden hulevedet on johdettava sulkuventtiilein varustetun öljynerotuskaivon kautta ja imeytettävä ensisijaisesti korttelialueella. Hulevesien imeytymistä tulee edistää esimerkiksi käyttämällä hulevesijohtamiseen rei itettyjä putkia, viherpainanteita ja imeytyskaivoja. Alue on vanhaa taimitarhan aluetta. Alueen maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve on arvioitava. Pilaantuneet maa-ainekset tulee käsitellä ympäristöviranomaisten hyväksymällä tavalla. Imatran Seudun Ympäristötoimen ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen palautteen mukaisesti asemakaavassa on määräys, jonka mukaan maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve on arvioitava ennen alueella suoritettavaa kaivamista, massojen siirtoa tai rakentamista. Pilaantuneet maa-ainekset tulee käsitellä ympäristöviranomaisten hyväksymällä tavalla ja poistettavat, kynnysarvon ylittävät maa-ainekset voi sijoittaa ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksymään paikkaan Tonttijako Asemakaavan laadinnan yhteydessä on laadittu sitova tonttijako korttelin 17 tontille Kaavan vaikutukset Alueen rakentamisen vaikutuksia on selvitetty Ukonniemen yleiskaavan muutoksen yhteydessä. Alueella on valmis kunnallistekniikan verkosto. Sosiaaliset vaikutukset Toteutuessaan asemakaava tukee Ukonniemen liikuntapuiston kehittämistä tarjoamalla uusia liikuntamahdollisuuksia ja mahdollistamalla talviurheilukauden jatkamisen lumettomana aikana. Lisääntyvä lajitarjonta monipuolistaa alueella toimivien urheiluseurojen harrastusmahdollisuuksia. Muutos edesauttaa erilaisten tapahtumien järjestämistä. Liikennevaikutukset Toteutuessaan kaava lisää liikennettä hieman normaalitilanteeseen verrattuna. Suurin lisäys on yksittäisten kilpailujen ja tapahtumien aikaan. Kaavamuutoksen jälkeen rakennettu Ottelukatu on kaavan katualueen sisällä. Pysäköintitilan tarve on suurin yleisötapahtumien aikaan. Pysäköintipaikkojen riittävyys on varmistettu merkitsemällä liikuntapuiston pysäköintialueet yhteiskäyttöisiksi sekä muodostamalla alueelle yleinen pysäköintialue.
19 19 Liikennemäärien muutoksista kertoo Imatran rajanylityspaikan rajanylitysten määrä. Vuodesta 2011 vuoteen 2013 rajanylitykset olivat nousussa, mutta 2015 vuoden ylitykset ovat tippuneet jo alle vuoden 2011 tason. Liikenneturvallisuus on hyvällä tasolla. Ottelukadun ja Lammassaarentien myötäisesti on rakennettu kevyen liikenteen väylät. Ukonniemen yleiskaavan muutoksessa on arvioitu liikennemäärien lisääntymistä Ukonniemen alueelle majoituskapasiteetin noustessa noin 500 vuodepaikasta jopa 5900 vuodepaikkaan. Ukonniemen yleiskaavan muutoksen liikenne-ennusteissa on otettu huomioon myös Korvenkannan yleiskaavan muutoksen uuden maankäytön vaikutus liikennemääriin. Asemakaavan muutos on yleiskaavan mukainen. Ennusteen mukaan keskivuorokausiliikenne Joutsenonkadulta Lammassaarentielle kasvaisi yleiskaavan muutoksen jälkeen 3000 ajon./vrk à 5700 ajon/vrk. Rakennetut kiertoliittymät risteyksissä Joutsenonkatu-Lammassaarentie, Lammassaarentie-Ottelukatu ja Lammassaarentie-Kohokantaantie edistävät liikenteen sujuvuutta myös liikenteen huipputunteina. Ukonniemen yleiskaavan muutoksen yhteydessä liikennemäärien arviointia. Maisemavaikutukset Kaava tuo muutoksen kaupunkikuvaan. Uusi halli yhdessä Aviasport Areenan kanssa hallitsee lähiympäristön näkymiä, mikäli hallin rakennustavaksi valikoituu edullinen rakennustapa, eli jos halli toteutetaan kuplahallina. Maisemavaikutuksia on pyritty lieventämään jättämällä uuden urheiluhallin ja jäähallin välinen metsikkö istutettavaksi alueen osaksi. Lisäksi pysäköintialueille on an-
20 20 nettu määräyksiä istutuksista. Ympäristövaikutukset Muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta alueen luonnonympäristöön. Alueella ei ole luontoarvoiltaan tärkeitä kohteita. Ukonniemen virkistysalue on erittäin laaja kokonaisuus, eikä pienehkö virkistysalueen supistus vaikuta Ukonniemen liikuntapuiston kokonaisuuteen. Poistuva virkistysalueen osa on rakentamatonta tasaista hiekkakenttää. Asemakaava velvoittaa alueen rakentajia ja käyttäjiä pohjavesien suojeluun. Kaava-alue on vanhaa Taimi-Tapion taimitarha-aluetta. Alueen maaperä voi täten olla pilaantunutta. Maaperä on tutkittava ennen alueella suoritettavaa kaivamista, massojen siirtoa tai rakentamista. Olennaista on, että alueen maaperää ei liikuteta tai siirretä ilman tutkittua tietoa maaperän puhtaudesta. Mikäli maaperä on pilaantunut, tulee se käsitellä ympäristöviranomaisen hyväksymällä tavalla. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Kaavan voimaantulon jälkeen uuden urheiluhallin rakentaminen alkaa lähivuosina. Tonttien lohkominen voidaan käynnistää asemakaavamuutoksen tullessa voimaan. Alueella on valmis kunnallistekniikan verkosto.
21 Havainnekuva liikuntapuiston alueesta uuden urheiluhallin ja pysäköintialueen rakentamisen jälkeen. 21
22
23 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 153 Imatra Täyttämispvm Kaavan nimi Saimaanranta, k. 17 osa, katu- ja virkistysaluetta Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus 1073 Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 5,8138 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 5, , ,21 0, A yhteensä P yhteensä Y yhteensä 3, , ,30 0, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 2, , ,09-1, R yhteensä L yhteensä 0,3302 5,7 0 0, E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä
24 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 5, , ,21 0, A yhteensä P yhteensä Y yhteensä 3, , ,30 0, YU 3, , ,30 0, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 2, , ,09-1, VU 2, , ,09-1, R yhteensä L yhteensä 0,3302 5,7 0 0, Kadut 0, ,0 0,0255 LP 0, , E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä
25
26
27
28
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
IMATRAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYS JA TEKNISET PALVELUT Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaupunginosa 38, Saimaanranta Osa korttelista 17 sekä katu-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
IMATRAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYS JA TEKNISET PALVELUT Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1076 Kaupunginosa 79, Huhtanen Kortteli 17 sekä katu- ja virkistysaluetta.
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 15. päivänä syyskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa 1070.
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 15. päivänä syyskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa 1070. Alueen määrittely IMATRA Kaupunginosa 53, Linnankoski Asemakaavan muutos: Korttelin 17 osa ja
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
LisätiedotRADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467
Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
Lisätiedotkaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
LisätiedotAsemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211
LisätiedotASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
LisätiedotKAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,
LisätiedotSallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 6. päivänä kesäkuuta 2016 päivättyä asemakaavakarttaa 1076.
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 6. päivänä kesäkuuta 2016 päivättyä asemakaavakarttaa 1076. Alueen määrittely IMATRA Kaupunginosa 79, Huhtanen Asemakaavan muutos: Kortteli 17 sekä katu- ja
LisätiedotISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA
TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL
LisätiedotPORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
IMATRAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYS JA TEKNISET PALVELUT Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1086 IMATRA Kaupunginosa 31, Tuulikallio Asemakaavan muutos:
LisätiedotVEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.
LisätiedotAsemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki
LisätiedotKANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
IMATRAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYS JA TEKNISET PALVELUT Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1077 Kaupunginosa 76, RAUTIO Kortteli 51 ja lähivirkistysaluetta.
LisätiedotAsemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
LisätiedotTORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus MYKKÄLÄ - TORPPI TORNION KAUPUNGIN 15. TORPIN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 21 ASEMAKAA- VAN MUUTOKSEN SELOSTUS 22.9.2015 LUONNOS TORNION KAUPUNKI Tekniset
LisätiedotAk 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO SUURMETSÄ, PUISTOLA TONTIT 41274/2 JA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO SELOSTUS
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO SUURMETSÄ, PUISTOLA TONTIT 41274/2 JA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO 12092 SELOSTUS 2011:12092 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
NOKIAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 1. kaupunginosan korttelin 18 tonttia 10 ja katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat 1. kaupunginosan korttelin
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn
Kaavatunnus 2-236 Asianumero 867/10.02.03/2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn Asemakaavan muutos koskee urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:
1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 2. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa 1068.
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 2. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa 1068. Alueen määrittely IMATRA Kaupunginosa 74, Vuoksenniska Asemakaavan muutos: Korttelin 22 osa.
LisätiedotHIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ
Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
NOKIAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 25. kaupunginosan korttelin 5 tonttia 4 sekä katu- ja erityisalueita. Asemakaavan muutoksella muodostuvat 25. kaupunginosan
LisätiedotPÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
LisätiedotAsemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.
NOKIAN KAUPUNKI 12-KAUPUNGINOSA VIIKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan
LisätiedotKAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi
A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
IMATRAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYS JA TEKNISET PALVELUT Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1086 IMATRA Kaupunginosa 31, Tuulikallio Asemakaavan muutos:
LisätiedotNUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA
LisätiedotTeollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
LisätiedotKaupunkikehityspalvelut Kaupunkisuunnittelu. 110-tie NÄKINKATU SIJAINTIKARTTA 1: Salon kaupunki ja MML, 2017
Kaupunkikehityspalvelut Kaupunkisuunnittelu 0-tie Salon kaupunki ja MML, 07 SIJAINTIKARTTA :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET: YKSITYISEN OMISTAMAT ALUEET KAUPUNGIN VUOKRAAMAT ALUEET KAUPUNGIN OMISTAMAT ALUEET
LisätiedotTAPANINKYLÄ Tontti 39335/7 (Rasmuksentie 7) Asemakaavan muutoksen nro selostus
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO 2012:12131 TAPANINKYLÄ Tontti 39335/7 (Rasmuksentie 7) Asemakaavan muutoksen nro 12131 selostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA
LisätiedotJALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI
E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi
A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)
LisätiedotSallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven
LisätiedotSorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
NOKIAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 2. kaupunginosan kortteli 3 tonttia 15 sekä katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat 2. kaupunginosan korttelin
LisätiedotKORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
LisätiedotMAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
LisätiedotAR-1. yi 2200 III PEHULANKAARI LIITE 4. 4:182 Pehulankaari t80. t100. pp/h. ajo. 20 kv. koulu pallokenttä. koulu.
LIITE 4 53.57 II 2000 790-534-3-95 t100 2 pallokenttä koripallokenttä koulu koulu kt 6 797 400 t80 pp 20 kv yi 2200 53.51 790-534-3-96 3 790-534-3-7 4:182 Pehulankai 54.06 54.30 53.82 P 55.29 Pehulankuja
LisätiedotETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
LisätiedotTAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA
TYÖNUMERO: 20601080 TILAAJA: TAIVALKOSKEN KUNTA TAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 189 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 25.8.2017 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL
LisätiedotSIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS
SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520
LisätiedotKESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/16 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 4. PÖYLIÖVAARA KORTTELIT 4206, 7 13, 4214, 4215, 16 19, 27 31, 40 46, PUISTOT JA KADUT SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUE. ASEMAKAAVAN SELOSTUS
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
LisätiedotLiite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
LisätiedotTekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:
LisätiedotA Asemakaavan muutos Marjapolku (Villähde) Lahti.fi
A-2760 Asemakaavan muutos 10.12.2018 Marjapolku (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2760 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivänä joulukuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2760
Lisätiedotkaavatunnus AM2024 Dnro 2830/2008 Projektinro Kaupunginvaltuusto hyväksynyt Kaava tullut voimaan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 6.5.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Koskikeskuksen kaupunginosan korttelin 5 sekä katu-, puisto- ja vesialuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Toivoniementie 1) kaavatunnus
LisätiedotKuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven
LisätiedotPORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Päiväys 31.8.2011. Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 51. kaupunginosan korttelin 5003 tonttia 5 koskeva asemakaavan muutos 51:005 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu
Liite OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL. ) Kaavoitusosasto..0, tarkistettu.8.0..0 SEPÄNKYLÄ, GÄDDA II Asemakaavan muutos Liite Sivu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa
LisätiedotMAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
SELOSTUS Asemakaavan muutos: Hauhontie Kaavanro: 56 MAANKÄYTÖN SUUNNTTELU Asemakaavaselostus, joka koskee 6.6.09 päivättyä asemakaavakarttaa. Kohde /Tunnistetiedot HML/0/0.0.0.0/08 60. kaupunginosa, tontti
LisätiedotBrahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie 1 KAAVASELOSTUS MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
NOKIAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 25. kaupunginosan korttelin 5 tonttia 4 sekä katuja erityisalueita. Asemakaavan muutoksella muodostuvat 25. kaupunginosan
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa kortteli 8002 viereinen virkistysalue Ruokolammentie 2
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa kortteli 8002 viereinen virkistysalue Ruokolammentie 2 Kuva 1 Viistokuva suunnittelualueesta KAAVASELOSTUS KAAVOITUS 2017 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotPÄLKÄNE. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
LIITE 1 PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015, 9.10.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan
LisätiedotPENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
14.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINÄOJANTIE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS 47. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 83 TONTILLE 6 Kaavatunnus 47:046 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO. SUUTARILA, SILTAMÄKI TONTTI 40047/22 (Pohjantähdentie 46 b) ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO SELOSTUS
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO SUUTARILA, SILTAMÄKI TONTTI 40047/22 (Pohjantähdentie 46 b) ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO 12073 SELOSTUS 2012:12073 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN
LisätiedotRIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS
TYÖNUMERO: E26942 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS 2.5.2014 päivämääriä lisätty 28.5.2014 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Kaavatyön käynnistäminen,
LisätiedotHALLILA 12. kaupunginosa, Hallila, kortteli nro 9 (osa) sekä siihen liittyvä erityisalue.
10.5.2011 (täydennetty 15.8.2011) Diaarinumero 503/2008 Toimielinkäsittely Kaupunginhallitus Kaavanumero 12032 HALLILA 12. kaupunginosa, Hallila, kortteli nro 9 (osa) sekä siihen liittyvä erityisalue.
LisätiedotVentelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
LisätiedotTIIVISTELMÄ. Alle kilometrin säteellä suunnittelualueesta sijaitsee kaupunkiliikenteen bussipysäkkejä, Tasanteen päiväkoti sekä Olkahisen koulu.
TASANNE, TILOJEN Rn:o 878:2 JA Rn:o 876:11:0 OSAT, KOLMELANKATU 16, KUMPULAN YHTEISALUEET, VENESATAMAN LAAJENNUS JA RAKENNUSOIKEUDEN MÄÄRITTÄMINEN. KAAVA NRO 8516. Asemakaavan muutoksen selostus, joka
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotEnnen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
LisätiedotSuunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI
1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,
LisätiedotTORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne LIIKUNTAHALLI TORNION KAUPUNGIN 10. PUTAAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 (osa) JA SIIHEN LIITTYVÄN KATUOSUUDEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 16.01.2009 TORNION
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
LisätiedotMYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
LisätiedotRAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
LisätiedotUtsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos
KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-
LisätiedotAgroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
LisätiedotLINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos
LisätiedotAsemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Liite 1 Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 098 Hollola Täyttämispvm 14.03.2018 Kaavan nimi Ojastenmäki III Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja
Lisätiedot