Valvesalin kaiutinjärjestelmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valvesalin kaiutinjärjestelmä"

Transkriptio

1 Tarjouspyyntö 1(5) Valvesalin kaiutinjärjestelmä Hankinnan tarkoitus Oulun kaupungin kulttuuritalo Valve pyytää tarjousta kaiutinjärjestelmän laitteistosta ja siihen liittyvistä palveluista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Kaiutinjärjestelmän sijoituspaikka on kulttuuritalo Valveen Valvesali. Yleistä ja hankintamenettely Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnassa on kyseessä kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007). Mikäli saaduista tarjouksista yksikään ei vastaa tarjouspyyntöä tilaajan edellyttämällä tavalla taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei tilaaja voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia, tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat tulee esittää suomen kielellä. Tarjouspyyntö on julkaistu Oulun kaupungin internetsivuilla osoitteessa ja Hilma-palvelussa osoitteessa Hankinnan kohde Tarjouksen tulee sisältää seuraavat laitteet, tarvikkeet ja palvelut: Z d&b audiotechnik Y8 Loudspeaker NLT4F/M 8 kpl Z d&b audiotechnik Y12 Loudspeaker NLT4F/M 2 kpl Z d&b audiotechnik V Subwoofer NLT4F/M 2 kpl Z d&b audiotechnik B22 Subwoofer NLT4 F/M 2 kpl Z d&b audiotechnik V10P Loudspeaker NLT4F/M 6 kpl Z d&b audiotechnik M4 Monitor NL4 7 kpl Z d&b audiotechnik 30D Amplifier 7 kpl Z d&b audiotechnik Y8/Y12 Flying adapter 2 kpl Z d&b audiotechnik Vi Mounting frame top 2 kpl Z d&b audiotechnik VP Mounting bracket 4 kpl Z d&b audiotechnik TV spigot with fixing plate 4 kpl Z d&b audiotechnik Pipe clamp for TV spigot 4 kpl d&b audiotechnik V10P Loudspeaker custom-kiinnitysraudat 1 kpl 2 kaiuttimen yhdistämis- ja ripustustarvikkeet vaakatasoon päällekkäin ripustettuna

2 Tarjouspyyntö 2(5) Z d&b audiotechnik DS10 Audio network bridge 1 kpl Z d&b audiotechnik Adapter NLT8F to 4x NLT4M 5 kpl Z d&b audiotechnik MC4 Cable NLT4F/M 1 m 2 kpl Z d&b audiotechnik MC4 Cable NLT4F/M 5 m 2 kpl Z d&b audiotechnik MC4 Cable NLT4F/M 10m 7 kpl Z d&b audiotechnik MC4 Cable NLT4F/M 15m 3 kpl Z d&b audiotechnik MC4 Cable NLT4F/M 20m 1 kpl Z d&b audiotechnik MC8 Cable NLT8F/M 20m 2 kpl Z d&b audiotechnik MC8 Cable NLT8F/M 30m 3 kpl 8x4mm² asennuskumikaapeli 200m 1 kpl 1400 korkea, renkailla oleva asennuskaappi vahvistimille, missä 1 kpl tarvittava tuuletus. Kaapelien läpivienti katossa takana Panel 12xD-TYP 2 kpl Neutrik NL4 MP D-TYP 24 kpl CAT6 STP 40m 3 kpl Neutrik NC3FXX-B 12 kpl AES Cable 20m 1 kpl Järjestelmän säätö, viritys ja optimointi, 1 järjestelmäasiantuntija 3 pv ajalla Tarjoukseen liitettävät selonteot Tilaajavastuulain mukainen selvitys: 1. selvitys siitä, onko yritys merkitty ennakkoperintälain (1118/1996) mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain (1501/1993) mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin; 2. kaupparekisteriote tai kaupparekisteristä muutoin saadut kaupparekisteriotetta vastaavat tiedot; 3. todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty; 4. todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty. Edellä mainitut tiedot, todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia laskettuna tarjouksen jättöpäivästä. Oulun kaupunki on ottanut käyttöön Tilaajavastuu.fi Luotettava Kumppani -palvelun. Mikäli myös tarjoaja on liittynyt kyseiseen palveluun, tulee tarjoajan ilmoittaa asiasta tarjouksessaan. Tällöin hankintayksikkö tulostaa itse tarjoajaa koskevan yritysraportin palvelusta, eikä edellä mainittuja tilaajavastuulain mukaisia todistuksia tarvitse erikseen toimittaa tarjouksen mukana. Oulun kaupunki kehottaa tarjoajia liittymään Tilaajavastuu.fi -palveluun. Takuu Takuuajat tulee ilmoittaa tarjouslomakkeessa. Takuuehdot ja takuun piiriin kuuluvat osat on ilmoitettava selvästi rajoituksineen.

3 Tarjouspyyntö 3(5) Ylläpito ja huolto Hinnat Toimitusaika ja ehto Laskutus Tarjouksessa tulee kuvata, miten laitteiston ylläpito ja huolto hoidetaan. Hinnat on esitettävä arvonlisäverottomina (alv 0 %) nettohintoina, joista kaikki myönnettävät alennukset on vähennetty. Hintojen tulee sisältää kaikki toimituksista aiheutuvat kustannukset. Tarjouksen tulee sisältää hinnat kaikille tuotteille ja palveluille. Toimitusaika on korkeintaan 4 viikkoa tilauksesta. TOP Oulu (Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu) Laskun maksamisen edellytyksenä on, että toimitus hyväksytysti suoritettu ja tilaaja on vastaanottanut laskun. Oulun kaupunki on vastaanottanut alkaen vain sähköisiä laskuja. Verkkolaskujen tuottaminen on mahdollista Oulun kaupungin tarjoaman ilmaisen sovelluksen avulla, linkki: Maksuehdot Viivästyskorko 21 päivää netto laskun saapumisesta Mikäli tarjouksen tekijä katsoo viivästyskorkoehdon Oulun kaupungille tehtävässä tarjouksessa välttämättömäksi, tulee se mainita tarjouksessa ja rajoittaa lakisääteiseen korkoon. Tarjouksen voimassaolo Tarjouksen on oltava voimassa 90 päivää tarjouksen viimeisestä jättöpäivästä. Tarjousten käsittely 1. Tarjousten avaaminen 2. Tarjoajan kelpoisuuden tarkistaminen 3. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen 4. Tarjousten vertailu 5. Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen 6. Tilauksen tekeminen Päätöksentekoperusteet Vaihtoehtoisia tai osittaisia tarjouksia ei hyväksytä, vaan hinta on annettava kaikille aiempana tarjouspyynnössä mainituille tuotteille ja palveluille. Tarjousten valintaperusteena on edullisin yhteenlaskettu hinta. Tilaajalla on oikeus olla hyväksymättä yhtään tehtyä tarjousta.

4 Tarjouspyyntö 4(5) Ympäristöystävällisyys Muut ehdot Oulun kaupunki on sitoutunut kestävän kehitykseen ohjelmaan. Tarjouksen tekijän tulee ottaa toiminnassaa huomioon tuotteiden elinkaaren aikainen mahdollisimman vähäinen ympäristökuormitus. Sopimuksesta johtuvat erimielisyydet, joita ei saada sovittua sopijaosapuolten kesken, ratkaisee ensiasteena Oulun käräjäoikeus. Sähköinen tiedoksianto Hankintalain 75 :n 1 momentin mukaan tilaaja voi antaa päätöksen tiedoksi myös sähköisesti. Mikäli tarjoaja hyväksyy sähköisen tiedoksiannon, on tarjoajan ilmoitettava tarjouksessa sähköpostiosoite, jota käyttäen päätös voidaan antaa sähköisesti tiedoksi. Tarjousasiakirjojen julkisuus Tarjousasiakirjat siltä osin, kuin ne eivät lain mukaan ole salassa pidettäviä, tulevat julkisiksi sopimuksen tekemisen jälkeen. Mikäli tarjouksen tekijä katsoo, että joku osa tarjouksesta on liike- tai ammattisalaisuuden luonteisena salassa pidettävä, tulee tästä erikseen mainita tarjouksessa ja esittää tiedot erillisessä liitteessä. Hintatiedot ovat kuitenkin julkisia. Lisätiedot ja kysymykset Tarjouspyyntöön kohdistuvat kysymykset on toimitettava klo 15 mennessä sähköpostitse osoitteeseen Vastaukset julkaistaan osoitteessa Tilaaja ei vastaa muihin kuin edellä mainitulla tavalla määräaikaan mennessä esitettyihin kysymyksiin. Tarjouksen toimittaminen Tarjoukset tulee toimittaa klo 15 mennessä osoitteeseen: Kulttuuritalo Valve PL Oulun kaupunki Käyntiosoite: Hallituskatu Oulu tai sähköisesti klo 15 mennessä: Kuoreen/sähköpostin otsikkokenttään on merkittävä tunnus Valvesalin kaiutinjärjestelmä, dnro OUKA/3022/ /2016.

5 Tarjouspyyntö 5(5) Arja Huotari Kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Kulttuuritalo Valve

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Oulun tekninen liikelaitos (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita.

Oulun tekninen liikelaitos (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Varastohalli Yleistä Tarjousten käsittely (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: 1. Tarjousten avaaminen

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

Letonrannan alueen kaivumaiden ajot puitejärjestelynä

Letonrannan alueen kaivumaiden ajot puitejärjestelynä Letonrannan alueen kaivumaiden ajot puitejärjestelynä Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja,

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

Heinäpään jalkapallokentän ja Aseman koulun keinonurmipäällysteet

Heinäpään jalkapallokentän ja Aseman koulun keinonurmipäällysteet Heinäpään jalkapallokentän ja Aseman koulun keinonurmipäällysteet Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Tuotteiden ja toiminnan ympäristöystävällisyys

Lisätiedot

Huuhkajapuiston pallokenttien keinonurmipäällysteet

Huuhkajapuiston pallokenttien keinonurmipäällysteet Huuhkajapuiston pallokenttien keinonurmipäällysteet Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Tuotteiden ja toiminnan ympäristöystävällisyys

Lisätiedot

Hankintapäätöksen tekee Oulun teknisen liikelaitoksen konepalveluiden päällikkö. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti:

Hankintapäätöksen tekee Oulun teknisen liikelaitoksen konepalveluiden päällikkö. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti: Tarjouspyyntö 1(4) Ajoleikkurin hankinta pyytää tarjoustanne kahdesta uudesta sauvaohjatusta ajoleikkurista varustettuna vaakatasoleikkurilla tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Pihtiputaan Muurasjärven koulun-, Muurasjärven neuvolan sekä Muurasjärven kotipalvelun tiloihin. 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää

Lisätiedot

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen.

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. 1 (5) Tarjousnimike 5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. OHJE Tarjoaja täyttää tarjoajan soveltuvuuslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Liikuntapalvelut Sauvosaarenkatu 11 94100 KEMI

KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Liikuntapalvelut Sauvosaarenkatu 11 94100 KEMI KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Sauvosaarenkatu 11 Kemin kaupunki pyytää tarjoustanne: a) yhdestä lähiliikuntapaikan tekonurmesta asennettuna b) yhdestä

Lisätiedot

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ 2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie 10 44500 VIITASAARI

Lisätiedot

Tarjousten vertailusta suljetaan pois tarjous, jos

Tarjousten vertailusta suljetaan pois tarjous, jos Ikkunoiden pesu- ja yläpölyjen puhdistuspalvelu hankinta Yleistä pyytää Teiltä tarjousta ikkunoiden pesuista ja yläpölyjen puhdistuksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Oulun Serviisi on Oulun kaupungin

Lisätiedot

Keinonurmipäällysteen uusiminen Pateniemen pallokentälle

Keinonurmipäällysteen uusiminen Pateniemen pallokentälle Keinonurmipäällysteen uusiminen Pateniemen pallokentälle Yleistä Tarjousten käsittely (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Menettelyn

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS)

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1(5) TARJOUSPYYNTÖ KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tuntihintaista tarjoustanne Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

Valkiaisjärvenpolun alikulkukäytävä (S1)

Valkiaisjärvenpolun alikulkukäytävä (S1) Valkiaisjärvenpolun alikulkukäytävä (S1) Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja,

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 18.12.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Viitasaaren kolmessa (3) kohteessa, Miekkarinteen- ja Tuulentuvan päiväkodeissa sekä kuntoutumiskoti Miekussa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ Keittiön ruokasalin/taukotilan kalusteista Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie

Lisätiedot

Hiekkalaatikkohiekkojen vaihtaminen vuonna 2017

Hiekkalaatikkohiekkojen vaihtaminen vuonna 2017 Hiekkalaatikkohiekkojen vaihtaminen vuonna 2017 Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja,

Lisätiedot

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

Hankintapäätöksen tekee Oulun teknisen liikelaitoksen konepalveluiden päällikkö. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti:

Hankintapäätöksen tekee Oulun teknisen liikelaitoksen konepalveluiden päällikkö. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti: Tarjouspyyntö 1(4) Ajoleikkurin hankinta pyytää tarjoustanne kolmesta uudesta vaakatasoleikkurilla varustetusta ajoleikkurista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta toteutetaan määrärahojen

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

Ajoneuvorenkaiden hankinta

Ajoneuvorenkaiden hankinta Tarjouspyyntö 1 (5) Ajoneuvorenkaiden hankinta Porvoon kaupungin kuntatekniikka pyytää tarjoustanne ajoneuvoihin ja työkoneisiin hankittavista renkaista, niiden vanteelle vaihdoista, alle laitosta ja paikkauksista.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN asfaltointityöt vuonna 2016-2018 Asfaltointityöt 2(5) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2016-2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä

Lisätiedot

Keinonurmipäällyste Hiukkavaaran jalkapallokenttä

Keinonurmipäällyste Hiukkavaaran jalkapallokenttä Keinonurmipäällyste Hiukkavaaran jalkapallokenttä Yleistä Tarjousten käsittely (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Menettelyn vaiheet

Lisätiedot

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ 30.6.2015 Sivu 1/5 Tilaaja: PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Evo, Asuntola Kivelän saneeraus KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ (tilaaja) pyytää tarjoustanne Evon asuntola Kivelän saneerauksen rakentamisesta.

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5 7.5.2014 1/5 URAKKATARJOUSPYYNTÖ PENTTILÄNNIEMEN ASUNTOALUEEN VALAISTUKSEN SANEERAUS (Dnro 55/423/2010) 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan aikataulu Kokemäen kaupunki pyytää Teiltä tarjousta Penttilänniemen

Lisätiedot

Keinonurmipäällysteiden uusiminen Castrenin urheilukeskus ja Metsokankaan lähiliikuntapaikka

Keinonurmipäällysteiden uusiminen Castrenin urheilukeskus ja Metsokankaan lähiliikuntapaikka Keinonurmipäällysteiden uusiminen Castrenin urheilukeskus ja Metsokankaan lähiliikuntapaikka Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita.

Lisätiedot

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä:

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä: 1 Keuruun kaupunki 2.6.2015 Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista

Lisätiedot

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3A 1(5) OULUN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Liite 3b Liite 3c Tarjouslomake Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa

Lisätiedot

Hankintapäätöksen tekee Oulun teknisen liikelaitoksen konepalveluiden päällikkö. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti:

Hankintapäätöksen tekee Oulun teknisen liikelaitoksen konepalveluiden päällikkö. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti: Tarjouspyyntö 1(4) Ajoleikkurin hankinta pyytää tarjoustanne kolmesta uudesta kelamurskaimella varustetusta ajoleikkurista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta toteutetaan määrärahojen

Lisätiedot

Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Tekninen osasto LOISTEPUTKIEN KORVAAMINEN LED-VALOPUTKILLA Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1.

Lisätiedot

Konsernihallinto ATK- Palvelukeskus Lea Blomberg 10.6.2008. puh. 040 7020573

Konsernihallinto ATK- Palvelukeskus Lea Blomberg 10.6.2008. puh. 040 7020573 Kirkkonummen kunta TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ "Tulostimet 2008" Hankintayksikkö Kirkkonummen kunta Atk-palvelukeskus Osoite PL 20 002401 KIRKKONUMMI Yhteyshenkilö Eero Viitanen järjestelmäasiantuntija

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

Tekninen osasto Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Tekninen osasto Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Tekninen osasto 20.3.2017 KEITTIÖLAITEHANKINNAT Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. Hankinnan kohteet, toimitussisältö, toimitusehto

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti:

Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti: Tarjouspyyntö 1(4) Kiinteistötraktorin hankinta pyytää tarjoustanne kahdesta uudesta kiinteistötraktorista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta toteutetaan määrärahojen niin salliessa.

Lisätiedot

Alitusporaukset puitesopimuskaudelle sekä mahdollinen optiovuosi 2019

Alitusporaukset puitesopimuskaudelle sekä mahdollinen optiovuosi 2019 Tarjouspyyntö nro 1(7) Alitusporaukset puitesopimuskaudelle 1.1.2017-31.12.2018 sekä mahdollinen optiovuosi 2019 Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

1. Tarjoajan perustiedot

1. Tarjoajan perustiedot LIITE 5. Tarjouslomake 1(6) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

HATTULA KALLIOLANTIE

HATTULA KALLIOLANTIE HATTULA KALLIOLANTIE rakentaminen kokonaisurakkana URAKKATARJOUSPYYNTÖ 26.5.2016 Urakkatarjouspyyntö Kalliolantie 2016 1/6 URAKKATARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KALLIOLANTIEN MUUTTAMI- NEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄKSI

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne viidestä (5) elektronisesta suurtehohälyttimestä, teholtaan 2000 W asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Hankinnasta on ilmoitettu Hilma-palvelussa (julkisten hankintojen sähköinen markkinapaikka) ja Oulun kaupungin www-sivuilla.

Hankinnasta on ilmoitettu Hilma-palvelussa (julkisten hankintojen sähköinen markkinapaikka) ja Oulun kaupungin www-sivuilla. Tarjouspyyntö 1(5) Kiinteistötraktorin hankinta pyytää tarjoustanne yhdestä uudesta ns. kiinteistötraktorista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinnalla korvataan nykyinen vanha traktori.

Lisätiedot

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta.

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta. 1 ( 5) TARJOUSPYYNTÖ Valkeakosken kaupungin strategiatyön konsultointi Valkeakosken kaupunki pyytää tarjoustanne kaupunkistrategian uusimisen konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin.

Lisätiedot

YLEISTEN ALUEIDEN AURAUSURAKAT KESKUSTAN KEHÄ ALUEURAKKA-ALUEELLA

YLEISTEN ALUEIDEN AURAUSURAKAT KESKUSTAN KEHÄ ALUEURAKKA-ALUEELLA YLEISTEN ALUEIDEN AURAUSURAKAT KESKUSTAN KEHÄ ALUEURAKKA-ALUEELLA 2016 2018 Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden

Lisätiedot

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta Hankintayksikkö Oulun kaupunki/rakennusvalvonta y-tunnus: 0187690-1 Solistinkatu 2, Oulu, PL 83,

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA

TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA 1 Tarjouspyynnön kohde ja vaihtokone Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymä pyytää tarjousta hautausmaa- ja kiinteistötyöhön soveltuvasta pienkuormaajasta. Tarjouksessa on huomioitava

Lisätiedot

Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa hankinnan kohdetta. Sisäverkon aktiivilaitteet ja palomuuripalvelu eivät kuulu tämän hankinnan piiriin.

Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa hankinnan kohdetta. Sisäverkon aktiivilaitteet ja palomuuripalvelu eivät kuulu tämän hankinnan piiriin. VIRTAIN KAUPUNKI PL 85 34800 VIRRAT TARJOUSPYYNTÖ VIRTAIN KAUPUNGIN JA RUOVEDEN KUNNAN TIETOVERKON PALVELUISTA 1. HANKINTARENGAS JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Tietohallinto Virtaintie

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion

Lisätiedot

N2 avolava-ajoneuvoalustan hankinta

N2 avolava-ajoneuvoalustan hankinta Tarjouspyyntö 1(5) N2 avolava-ajoneuvoalustan hankinta pyytää tarjoustanne uudesta tavarankuljetukseen soveltuvasta N2-ajoneuvoluokan alustasta eli ns. kevyestä kuorma-autosta, jossa asennettuna avolava

Lisätiedot

HIEKOITUSHIEKAN POISTO OULUNSUU KAUKOVAINIO - PERÄVAINIO ALUEELLA 2016

HIEKOITUSHIEKAN POISTO OULUNSUU KAUKOVAINIO - PERÄVAINIO ALUEELLA 2016 HIEKOITUSHIEKAN POISTO OULUNSUU KAUKOVAINIO - PERÄVAINIO ALUEELLA 2016 Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA

TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA Hankinnan yleiskuvaus Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää tarjoustanne liitteen TARJOUKSEEN mukaisista astioista, keittiövälineistä ja

Lisätiedot

ÖLJYTORJUNTAVENEIDEN KAUSIHUOLTO

ÖLJYTORJUNTAVENEIDEN KAUSIHUOLTO 1 ÖLJYTORJUNTAVENEIDEN KAUSIHUOLTO Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntaveneiden (5 kpl) kausihuolloista. Sopimuskausi on 2012-2014. Veneiden sijoituspaikat ovat: 1) Porvoo - IU108

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Tarjouspyyntö 1 (7) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Tarjouspyyntö 1 (7) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Tarjouspyyntö 1 (7) Koulujen teknisen työn työkalujen ja tarvikkeiden hankinta ajalle 1.8.2015 31.12.2016 HEL 2015-003990 T 02 08 01 00 1. Hankinnan kohde Helsingin kaupungin opetusvirasto

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ Rakennusteknisten töiden urakkatarjouspyyntö Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Tilapalvelu Keskitie 10 44500 Viitasaari

Lisätiedot

Jäänhoitokone. Tarjouspyyntöä vastaamattomat tarjoukset hylätään.

Jäänhoitokone. Tarjouspyyntöä vastaamattomat tarjoukset hylätään. Jäänhoitokone Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja, työkoneja kuljetuspalveluja, rakennuttamis-,

Lisätiedot

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

Espoon kaupunki / Teknisen keskuksen katu- ja viherpalvelut pyytää tarjousta vaalimainostelineistä.

Espoon kaupunki / Teknisen keskuksen katu- ja viherpalvelut pyytää tarjousta vaalimainostelineistä. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Heikki Svenn 11.12.2013 DNRO 5155/02.08.00/2013 VAALIMAINOSTELINEIDEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Espoon kaupunki / Teknisen keskuksen katu- ja viherpalvelut pyytää

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 415/10.03.02/2014 Päiväys 27.03.2015

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 415/10.03.02/2014 Päiväys 27.03.2015 1/6 TARJOUSPYYNTÖ 415/10.03.02/2014 Lieksan Kuhmonkadun tekniikkatalon rakentaminen, RAU-työt, sivu-urakka 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Suomi puh. +358 132442288 merja.kautto@pkky.fi

Lisätiedot

Av-hankinta Rajakylän koulukeskus

Av-hankinta Rajakylän koulukeskus Tarjouspyyntö 1(11) Av-hankinta keskus Asiatunnus OUKA/4/4352/02.08.00/2013 Tarjouspyyntö julkaistu HILMA:ssa. Tarjouspyyntö julkaistu Oulun kaupungin internet-sivuilla www.ouka.fi/tarjouspyynnot Tarjouspyyntö

Lisätiedot

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ 23.4.2015 Sivu 1/5 Tilaaja: PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Evo, Uusi rantasauna KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ (tilaaja) pyytää tarjoustanne Evon uuden rantasaunan rakentamisesta. Rakentamispaikka sijaitsee

Lisätiedot

Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu

Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu 1 Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista sekä

Lisätiedot

1 (5) Porvarintie 26 D, PL TEUVA Puh. (06) KATUVALAISINTEN KILPAILUTUS V TARJOUSPYYNNÖN KOHDE

1 (5) Porvarintie 26 D, PL TEUVA Puh. (06) KATUVALAISINTEN KILPAILUTUS V TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ Porvarintie 26 D, PL 25 64701 TEUVA Puh. (06) 2413 4000 29.9.2016 1 (5) KATUVALAISINTEN KILPAILUTUS V. 2016 2017 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Teuvan kunnan tekninen toimi pyytää teiltä

Lisätiedot

Hankinnasta on ilmoitettu Hilma-palvelussa (julkisten hankintojen sähköinen markkinapaikka) ja Oulun kaupungin www-sivuilla.

Hankinnasta on ilmoitettu Hilma-palvelussa (julkisten hankintojen sähköinen markkinapaikka) ja Oulun kaupungin www-sivuilla. Tarjouspyyntö 1(5) Kaivurikuormaajan hankinta pyytää tarjoustanne yhdestä nelipyörävetoisesta runko-ohjattavasta kaivurikuormaajasta eli traktorikaivurista (koneluokitus KKT 06 R) tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Kari Kulmala (040) Pyydämme urakkatarjoustanne Kauhajoen terveyskeskuksen

Lisätiedot

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016)

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) Hankinnan kohde Kirkkonummen kunnan perusturva

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Hanke rahoitetaan Euroopan Unionin aluekehitysrahaston, Sastamalan koulutuskuntayhtymän, kuntien ja yritysten toimesta.

TARJOUSPYYNTÖ. Hanke rahoitetaan Euroopan Unionin aluekehitysrahaston, Sastamalan koulutuskuntayhtymän, kuntien ja yritysten toimesta. TARJOUSPYYNTÖ 3.10.2013 Pyydämme teitä tarjoamaan seuraavaa: Märkärainausprosessin vesisäiliön lämpöeristys. 1 Yleistä taustaa 1.2 Hankkeen toteuttaja 1.3 Hankkeen rahoittaja 2 Hankinta 2.1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Hankinta - ja logistiikkapalvelut 17.1.2012

Hankinta - ja logistiikkapalvelut 17.1.2012 1 TRI KAUPUKI Hankinta - ja logistiikkapalvelut TARJUSPYYTÖ 17.1.2012 TARJUSPYYTÖ TRI KAUPUGI ILMITUKSISTA Tornion kaupunki/kaupunginhallitus pyytää tarjouksia Tornion kaupungin ja sen tytäryhtiöiden sekä

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan

Lisätiedot

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta.

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. 1 (7) 10 MYYTTIÄ VIDEO Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. Pyydämme tarjoustanne oheisten asiakirjojen mukaisesti. 1. Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne KIRKKONUMMI KYEKSLATT TARJOUSPYYNTÖ 30.03.2015 ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen syyslukukauden alkuun 2018 Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne tarjouspyynnön

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Tarkemmat henkilöstö- ja asiakasluvut on esitetty liitteessä 1.

Tarkemmat henkilöstö- ja asiakasluvut on esitetty liitteessä 1. Virtain kaupunki TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUT Virtain kaupunki järjestää Virtain kaupungin ja Ruoveden kunnan yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyspalvelut. Viranomaistoimintaa,

Lisätiedot

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 Asia K/7/02.08.00.06/2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Imatran kaupunki / Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka.

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

1.1. Tekonurmi ja areena asennettuna Koivuharjun koulun alueella jo sijaitsevan asfaltti-kivituhkakentän päälle.

1.1. Tekonurmi ja areena asennettuna Koivuharjun koulun alueella jo sijaitsevan asfaltti-kivituhkakentän päälle. 1 KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto Liikuntapalvelut 09-04-2015 Valtakatu 22 Kemin kaupunki pyytää tarjoustanne: Koivuharjun koulun (Vanhakatu 15, 9400 Kemi) lähiliikuntapaikan

Lisätiedot

Ypäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys

Ypäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YPÄJÄN KUNTA JA LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Ypäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys Tarjouspyyntö FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy P25129 Tarjouspyyntö Kauko Marttila

Lisätiedot

KEITTIÖN LAITE- JA KALUSTEHANKINNAT VIRRAT KESKUSKEITTIÖ

KEITTIÖN LAITE- JA KALUSTEHANKINNAT VIRRAT KESKUSKEITTIÖ Sivu 1 / 7 TARJOUSPYYNTÖ 18.10.2017 KEITTIÖN LAITE- JA KALUSTEHANKINNAT VIRRAT KESKUSKEITTIÖ 1. Hankinnan kohde Virtain kaupunki järjestää tarjouskilpailun keskuskeittiön laite- ja kalustehankinnoista.

Lisätiedot

Puhelin: 040 335 4220

Puhelin: 040 335 4220 URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien

Lisätiedot

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 Tarjouslomake 1(5) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Cityliikenteen tarjouskilpailu

Lisätiedot

LIITE 4b Tarjouslomake (AV-laitteet) (palautetaan täytettynä liitteineen)

LIITE 4b Tarjouslomake (AV-laitteet) (palautetaan täytettynä liitteineen) LIITE 4b Tarjouslomake (AV-laitteet) (palautetaan täytettynä liitteineen) Yleiset ohjeet tarjouslomakkeen täyttämiseksi: Tarjoaja täyttää tämän tarjouslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa täytetyn tarjouslomakkeen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 2(6) Satamapaviljongin vuokraus sekä vierassatamapalveluiden järjestäminen Lutakossa 2012-2014 Tarjouspyynnön kohde vuokraa Lutakon satamassa olevan

Lisätiedot

Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla

Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla Tarjouspyyntö 1 (5) Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla Porvoon kaupungin matkailutoimisto pyytää tarjoustanne Porvoon kaupunkioppaan painotyöstä. Esite painetaan neljälle (4) eri kielellä.

Lisätiedot

ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA

ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kahdesta (2) elektronisesta suurtehohälyttimestä asennuksineen, teholtaan 2000 W, jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNETARJOUSPYYNTÖ AJALLE

LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNETARJOUSPYYNTÖ AJALLE VIRTAIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Koulutoimisto Tuula Jokinen PL 85 7.2.2014 34801 VIRRAT P. 03-4851260 tuula.jokinen@virrat.fi LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN

Lisätiedot

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Sipoon kunta pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavassa 21.11.2014 julkaistun hankintailmoituksen ja tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Juhlatalon Rak 29

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ PUSULAN KAUPUNGINOSAN LIIKENNEALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN PIHOJEN ALUEURAKASTA

TARJOUSPYYNTÖ PUSULAN KAUPUNGINOSAN LIIKENNEALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN PIHOJEN ALUEURAKASTA 1/1 TARJOUSPYYNTÖ PUSULAN KAUPUNGINOSAN LIIKENNEALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN PIHOJEN ALUEURAKASTA 1. Hankinnan kuvaus Lohjan kaupungin tekninen toimi pyytää tarjoustanne Pusulan kaupungin osan liikennealueiden

Lisätiedot