Perusopetuksen uudet tuulet taide ja taitoaineissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusopetuksen uudet tuulet taide ja taitoaineissa"

Transkriptio

1 Opetusneuvos Mikko Hartikainen Perusopetuksen uudet tuulet taide ja taitoaineissa Tekstiili ja vaatetusalan koulutuksen kehittämispäivä Opetushallitus Hakaniemenranta 6

2 Perusopetus: Vuosiluokat 1 9 Tarkoitettu koko ikäluokalle (7 16) 6 ensimmäisen vuoden aikana opetusta antaa yleensä luokanopettaja Kolmen ylimmän luokan opetus on pääosin aineenopetusta, jolloin oppiaineita opettavat aineenopettajat. Suomessa noin 3200 koulua, joissa annetaan perusopetusta. Valtaosa kouluista kunnallisia. Yksityisissä ja valtion kouluissa opiskelee alle 2% peruskoululaisista.

3

4

5 Opetuksen KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Laatukriteerit järjestäjän linjaukset Opetussuunnitelman perusteet 2004 Valtioneuvoston asetus tavoitteista ja tuntijaosta 2001 Perusopetuslaki ja asetus 1998

6 NORMIEN UUDISTAMISTYÖ Oppimisen tukea koskeva perusopetuslain ja opsin perusteiden muutos Paikallinen Perusopetuksen tavoitteet ja tuntijako / uudistus siirtyi tulevalle hallitukselle AP/IP toiminnan perusteet Paikallinen Esiopetuksen ja perusopetuksen opsin perusteet Paikallinen ops Lukion tavoitteet ja tuntijako Lukion opsin perusteet Taiteen perusopetuksen perusteet Paikallinen ops Paikallinen ops

7 Ohjausjärjestelmän eri osat perusopetuksessa Laki ja asetus opetuksen ja kasvatuksen yleiset tavoitteet, yhteiset oppiaineet, opetuksen järjestämiseen, oppilaan arviointiin, erityisopetukseen yms. liittyvät periaatteet Valtioneuvoston asetus tuntijaosta opetuksen ja kasvatuksen tavoitteet täsmennettynä, yhteisten ja valinnaisten aineiden opetukseen käytettävä aika, erityismääräyksiä Opetussuunnitelman perusteet paikallisen opetussuunnitelman laatiminen ja sisältö, opetuksen järjestämisen lähtökohdat ja toteuttamista ohjaavat tavoitteet ja periaatteet, oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestäminen, kieli ja kulttuuriryhmien opetuksen järjestäminen, erityisen koulutustehtävän mukainen sekä erityiseen maailmankatsomukseen tai kasvatusopilliseen järjestelmään perustuva opetus, oppilaan arviointi ja hyvän osaamisen kuvaukset sekä päättöarvioinnin kriteerit, oppimistavoitteet ja keskeiset sisällöt aihekokonaisuuksissa ja oppiaineissa Paikallinen opetussuunnitelma ja vuosisuunnitelma kansallisten säädösten toteutus opetuksen järjestämisessä ja koulutyössä

8 Valtioneuvoston asetuksen merkitys Asetus on kokonaisuus, joka sisältää sekä kasvatuksen ja opetuksen yleiset tavoitteet että niitä toteuttavan tuntijaon. Asetus on osa ohjausjärjestelmää. Asetus toteuttaa perusopetuslakia ja asetusta luo pohjan opetussuunnitelman perusteille vaikuttaa suoraan myös paikallisesti tehtäviin ratkaisuihin opetuksen järjestämisestä ja opetussuunnitelmasta vaikuttaa ohjaavasti opettajan työhön (tavoitteet) ja työn rakenteisiin (tuntijako) vaikuttaa oppilaan kohtaamaan toimintakulttuuriin, tiedon jäsentymiseen ja mahdollisuuksiin harjaantua erilaisissa taidoissa

9 Opetussuunnitelman monet ulottuvuudet Vuosisuunnitelma Oppimissuunnitelma ja HOJKS Opetussuunnitelma Pedagogisen johtajuuden työkalu Kunnan strategiat Esiopetus, toiset koulut Huoltajat ja muut yhteistyökumppanit

10 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet annettiin ensimmäisen kerran ja niiden mukaiseen opetukseen tuli siirtyä viimeistään Perusteisiin tehtiin muutoksia ja täydennyksiä Muutos ja täydennys (yhteistyö kotien kanssa, oppilashuolto) Muutos ja täydennys (erityiseen maailmankatsomukseen tai kasvatusopilliseen järjestelmään perustuva esiopetus) Kokonaan uudet perusteet annettiin ja niiden mukaiseen opetukseen tulee siirtyä viimeistään (Perusteissa otettu huomioon oppimisen ja kasvun tukeen liittyvät uudistukset)

11 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet annettiin ja niiden mukaiseen opetukseen kaikkien vuosiluokkien osalta tuli siirtyä viimeistään Perusteisiin tehtiin muutoksia ja täydennyksiä Täydennys (muiden uskontojen perusteet) Muutos (todistuksiin merkittävät tiedot) Muutos ja täydennys (erityiseen maailmankatsomukseen tai kasvatusopilliseen järjestelmään perustuva opetus) Muutos ja täydennys (perusopetukseen valmistava opetus) Täydennys (ihmisoikeudet ja holokausti) Muutos ja täydennys (oppimisen ja koulunkäynnin tuki)

12 Aamu ja iltapäivätoiminnan perusteet Aamu ja iltapäivätoiminnan ensimmäiset perusteet annettiin ja toiminta käynnistyi Opetushallitus on uudistanut perusteet ja niiden mukaiseen toimintaan tulee siirtyä

13 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 Lukion opetussuunnitelman perusteet annettiin ja ne otettiin asteittain käyttöön lukien Perusteisiin tehtiin muutoksia ja täydennyksiä Muiden uskontojen opetussuunnitelman perusteet Muutos ja täydennys (suullinen kielitaito, opiskelijan arviointi ja osaamisen tunnustaminen) Täydennys (ihmisoikeudet ja holokausti)

14 Aikuisten perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Aikuisten perusopetuksen ja lukiokoulutuksen perusteet annettiin ja niiden mukaiseen opetukseen tuli siirtyä viimeistään Perusteisiin tehtiin muutoksia ja täydennyksiä Muutos ja täydennys (suullinen kielitaito, opiskelijan arviointi ja osaamisen tunnustaminen) Täydennys (Aikuisten perusopetuksen alkuvaiheen opetussuunnitelman perusteet)

15 7 14 vuotiaiden saama vähimmäisopetusaika OECD maissa 2007 Hollanti Australia Italia Meksiko Ranska Irlanti Kreikka Englanti Belgia (Fr.) Portugali Espanja EU 19 keskiarvo OECD keskiarvo Luxemburg Tsekki Islanti Itävalta Tanska Japani Saksa Norja Korea Ruotsi Turkki Suomi Unkari Ikävuodet 7 8 Ikävuodet 9 11 Ikävuodet

16 Kansainvälisiä näkökulmia taide ja taitoaineiden opetuksen määrään ISCED 1 Liikunta Taideaineet Valinnaisaineet Suomi 10,70 18,13 6,55 Norja 9,69 15,46 0,00 Slovenia 12,95 15,11 0,00 Latvia 7,48 14,36 0,00 Viro 10,60 14,57 11,26 Irlanti 4,71 13,53 0,00 Ruotsi 7,50 6,90 10,53 Tanska 9,21 11,18 0,00 Ensimmäinen aste Lähde: Key Data on Education 2009

17 Kansainvälisiä näkökulmia taide ja taitoaineiden opetuksen määrään ISCED 2 Liikunta Taideaineet Valinnaisaineet Suomi 7,66 12,32 4,80 Norja 8,89 9,16 4,40 Slovenia 6,70 6,70 13,41 Latvia 6,0 6,0 0,0 Viro 6,25 6,25 7,29 Irlanti 2,39 9,54 30,99 Ruotsi 7,50 6,90 10,53 Tanska 6,45 0,00 4,30 Toinen aste Lähde: Key Data on Education 2009

18 Kansainvälisiä näkökulmia taide ja taitoaineiden opetuksen määrään Suomalaisen taidekasvatuksen vahvuuksia mm. korkeatasoinen opettajienkoulutus, opetussuunnitelmat, uuden teknologian käyttö, yhteistyön kulttuuritoimijoiden kanssa ja erilaiset taidekasvatusprojektit (Unesco, Bamford 2006)

19 Arts and Cultural Education at School in Europe EU:n koulutustiedon verkosto Eurydice, 2009 linkki raporttiin Selvitys tukee aikaisemmista tutkimusten tuloksia, joiden mukaan taideaineiden asema opetussuunnitelmassa on varsinkin oppivelvollisuuskoulun loppupuolella verraten heikko Eurydicen raportissa taideaineisiin luetaan kuvataide, musiikki, käsityö, draama, tanssi, mediataide ja arkkitehtuuri Taideaineiden kesken hierarkiaa Kuvataide ja musiikki kuuluvat opetussuunnitelmien pakollisiin oppiaineisiin jokaisessa maassa Hollantia lukuun ottamatta Toista ääripäätä edustaa arkkitehtuuri, joka mainitaan vain harvoissa opetussuunnitelmissa

20 Arts and Cultural Education at School in Europe EU:n koulutustiedon verkosto Eurydice, 2009 Taidetta opetetaan pakollisina tai vapaaehtoisina, erillisinä oppiaineina, suurempina aihekokonaisuuksina tai muihin oppiaineisiin integroituina Varsinkin draaman ja tanssin opetus on usein integroitu muihin oppiaineisiin Eri maiden kouluopetuksessa näkyy jakautuminen oppiainejakoisuutta tai integroivaa lähestymistapaa painottaviin opetussuunnitelmiin Erillisiä taideaineita nykyisen tuntijaon mukaan ovat kuvataide, musiikki ja käsityö. Draama/teatteri on sisällytetty äidinkielen opetussuunnitelmaan, tanssi liikuntaan ja mediataide ja arkkitehtuuri kuvataiteeseen.

21 Arts and Cultural Education at School in Europe EU:n koulutustiedon verkosto Eurydice, 2009 Art forms are regarded as separate subjects Art forms are grouped together into an integrated area of the curriculum

22 Arts and Cultural Education at School in Europe EU:n koulutustiedon verkosto Eurydice, 2009 Noin puolessa maista taideaineita opetetaan vuosittain tuntia ensimmäisen asteen koulutuksessa (1 6) tuntia vuosittain alemmalla toisella asteella (7 9) Varsinkin yläluokilla taiteiden suhteellinen asema on heikko: useimmissa maissa tuntimäärä jää alhaisemmaksi kuin esimerkiksi vieraiden kielten tai liikunnan Suomi Vertailua vaikeuttaa perusopetuksemme erityispiirteet: yhtenäinen 9 vuotinen perusopetus taide ja taitoaineiden yhteinen opetusaika (nk. välystunnit) nk. nivelvaihe 4. ja 5. vuosiluokkien välissä. Vuosiluokilla 1 4 taideaineiden opetusta on noin 470 tuntia ja vuosiluokilla 5 9 noin 527 tuntia

23 Tulevan perusopetusuudistuksen perustana tieto nykytilanteesta Tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden toteutumisen seuranta/oph Tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden toimivuuden arviointi/koulutuksen arviointineuvosto Oppimistulosten arviointityö/oph ja yliopistot Perusopetuksen oppilaan arvioinnin ongelmien selvitys / OPH Valtiontalouden tarkastusviraston raportti 2009 Tuntijakotyöryhmän valmistelutyö Tutkimus ja yhteistyö opettajankoulutuksen kanssa Kansainvälinen yhteistyö Muu keskustelu eri tahojen kanssa

24 Uudistumisen lähtökohtana Esi ja perusopetuksen sekä lukion nykyiset vahvuudet Tulevaisuuden haasteet koululle ja oppimiselle Koulutuksellisen tasa arvon turvaaminen Valtakunnallisen yhdenvertaisuuden vahvistaminen

25 UUDISTUKSEN TAVOITTEET

26 Keskeisiä suuntaviivoja Kohti ehyempää oppimista oppimisen kokonaisuudet, oppimisprosessin, oppimisen taitojen ja oppimisympäristön merkitys koulun pedagogisten prosessien kehittäminen muualla tapahtuvan oppimisen kietoutuminen kouluoppimiseen Taidot ja osaaminen keskeistä oppivan yhteiskunnan edellyttämät taidot syventyminen, jäsentäminen ja ymmärtäminen innostuminen, omien vahvuuksien löytäminen yhdessä työskentely, kunnioittava kohtaaminen

27 KANSALAISEN TAIDOT Ajattelun taidot ongelmanratkaisu, päättely, argumentointi ja johtopäätösten teko kriittinen, analyyttinen ja systeeminen ajattelu luova ja innovatiivinen ajattelu Työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot tiedon hankinnan, käsittelyn ja käytön taidot kommunikointi-, yhteistyö- ja neuvottelutaidot itsenäisen ja pitkäjänteisen työn tekemisen taidot ajanhallinta ja joustavuus yrittäjyys ja muutososaaminen tieto- ja viestintätekniikan ja muun teknologian käyttötaito opiskelun taidot Käden ja ilmaisun taidot kehon koordinaatio monipuolisen ilmaisun ja esiintymisen taidot ja rohkeus suunnittelun ja tuottamisen taidot kekseliäisyys, kokeellisuus ja mielikuvituksen käyttö Osallistumisen ja vaikuttamisen taidot Itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot yhteisön ja yhteiskunnan hahmottaminen aloitteellisuus ja johtamisen taidot kyky toimia rakentavasti ja ratkaista ristiriitoja erilaisuuden ja erilaisten näkökulmien hyväksyminen mediataidot tulevaisuuden ajattelemisen ja rakentamisen taidot itsetuntemus ja reflektointi terveydestä ja turvallisuudesta huolehtiminen eettisyys, vastuullisuus ja toiminta yhteisön jäsenenä hyvä käytös ja empatia

28 Osaamisen korkean tason turvaaminen Perusopetus työryhmämuistiossa Oppiaineet ryhmitellään oppiainekokonaisuuksiksi Oppiainekokonaisuudet ja oppiaineet palvelevat osaltaan perusopetukselle asetettujen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden saavuttamista. Kullekin oppiainekokonaisuudelle määritellään lisäksi omat tavoitteet, joissa osoitetaan ko. kokonaisuuden tehtävä kansalaisen taitojen oppimisessa. Oppiainekokonaisuuksien tavoitemäärittelyssä otetaan huomioon nykyiset aihekokonaisuudet ja sijoitetaan ne osaksi oppiainekokonaisuuksia. Oppilaan opinnot rakentuvat yhteisistä ja valinnaisista opinnoista, joiden yhteismäärä oppilaalle pakollinen. Yhteistä oppiainesta fokusoidaan ja valinnaisuus antaa mahdollisuuden opintojen syventämiseen ja eheyttämiseen Osaamisen arviointia ja arviointikriteereitä kehitetään.

29 Perusopetus 2020 työryhmämuistion oppiainekokonaisuudet Oppiainekokonaisuus Oppiaineet Kieli ja vuorovaikutus Äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet Matematiikka matematiikka Ympäristö, luonnontieto ja biologia, maantieto, fysiikka ja kemia teknologia Yksilö, yritys ja yhteiskunta uskonto, elämänkatsomustieto, etiikka, historia, yhteiskuntaoppi ja oppilaanohjaus Taide ja käsityö kuvataide, musiikki, käsityö ja draama Terveys ja toimintakyky liikunta, terveystieto ja kotitalous

30 Taide ja käsityö -oppiainekokonaisuus Perusopetus työryhmämuistiossa Oppiainekokonaisuuden yhteisenä tehtävänä nähtiin oppilaan persoonallisen kasvun tukeminen tasapainoiseksi, itsensä tuntevaksi ja itsetunnoltaan terveeksi ihmiseksi. Oppilasta ohjataan tuntemaan ja arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria, taiteen eri alueita, ilmaisemaan itseään ja olemaan vuorovaikutuksessa luovan toiminnan ja taiteen tuottamisen kautta. Taidekasvatuksen kokonaisuuteen esitettiin lisättäväksi draama oppiaine

31 Käsityön opetus kehittää oppilaan käsityötaitoa niin, että oppilaan itsetunto kasvaa ja oppilas kokee iloa ja tyydytystä työstään. kasvattaa kantamaan vastuuta työstään ja materiaalin käytöstä, arvostamaan työn ja materiaalin laatua suhtautumaan arvioiden ja kriittisesti omiin valintoihinsa samoin kuin tarjolla oleviin virikkeisiin, tuotteisiin ja palveluihin korostetaan suunnittelutaidon oppimista, luoviin ratkaisuihin pyrkimistä sekä työn ja materiaalin laadun ymmärtämistä käsityön tekeminen vaatii teknisen taidon ja mielikuvituksen yhdistämistä käsityötaito on monipuolista osaamista, johon liittyy kognitiivisia taitoja; ajattelu ja ongelmanratkaisutaitoja, kehollisia taitoja; käden ja silmän koordinaatiokykyä, avaruudellista hahmotuskykyä, näppäryyttä, tarkkuutta ja nopeutta sekä sosiaalisia taitoja; yhteistyökykyä ja kulttuurista aistiherkkyyttä.

32 Kannanotot, asiantuntijakuulemiset, kansalaiskeskustelu käsityöoppiaineen sisällä turvattava riittävä painottumisen mahdollisuus oppilaan valitsemaan käsityön sisältöalueeseen oppiaineen nimi kuvaisi entistä selkeämmin oppiaineen sisältöjä teknologian vahvistamista tai sen nostamista käsityö oppiaineen rinnalle talouselämä ja tuotantopainotteinen malli: koko ikäluokalle tarjottava oppiaineryhmä, innovaatioaineet, käsityömuotoilu, teknologia ja kuvataide käsityötaidon, kognitiivisen ajattelukyvyn ja yksilön terveen identiteetin vahvistaminen yhteisen oppiaineen pohjalta = käytännölliseen käsityöhön perustuva kasvatus kehittää oppilaiden toimintakykyä kaikilla elämänalueilla fyysis motorista taitavuutta ja käsien käyttöä vaativat teot ovat parhaita aivojen toiminnan kehittäjiä ponnistelu vahvistaa eteen tulevien stressitilanteiden käsittelytaitoa. käsityön perustaitoja pidettiin tärkeinä, merkitys arkielämässä, alan jatkokoulutukseen hakeuduttaessa ja muilla ammattialoilla käsityön asema nähdään heikentyneen ja oppilaiden oppimistulosten huonontuneen edellisen tuntijaon seurauksena

33 Käsityö painopisteet 2020 Käsityön keskeisenä tehtävänä kartuttaa oppilaan käsityötietoja ja taitoja niin, että oppilas oppii suunnittelemaan, valmistamaan, arvioimaan ja valitsemaan sekä arvostamaan erilaisia käsityön tuotteita soveltaen teoreettista tietoa käytännön työhön. Opetus edistää sekä käsityön erityisiä että arjessa tarvittavia taitoja että tarjoaa mahdollisuuden oppilaan omien taipumusten kehittämiseen. Painopisteitä ovat opetuksen luovuutta kehittävä tietoperustaisuus, kokonaisprosessin ymmärtämiseen perustuva toiminta, sisältöjen ajankohtaisuus ja realistisuus, teknologian hyödyntäminen, ympäristövastuullisuus ja kulttuuriperinnön tuntemus.

34 Käsityö painopisteet 2020 Tavoitteena on oppilaan esteettisen tajun, vastuullisuuden, omaaloitteisuuden, luovuuden ja pitkäjänteisyyden taitojen kehittäminen. Opetuksen tulee tarjota kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet käsityön eri osa alueiden taitojen oppimiseen. Käsityötaidot ovat osa elämänhallintaa ja tukevat ihmisen kykyä tarttua aktiivisesti asioihin ja löytää käytännöllisiä ratkaisuja.

35 Kuvataide Kuvataide antaa oppilaalle monipuolisia tietoja ja taitoja visuaalisen kulttuurin eri osa alueista, joita ovat kuvataide, muotoilu, arkkitehtuuri, esineympäristö, rakennettu ympäristö ja visuaalinen media. Taiteellisen ilmaisun ja toiminnan lähtökohtina ovat ympäristön kuvamaailma, aistihavainnot, mielikuvat ja elämykset. Opetuksen tavoitteena on kehittää mielikuvitusta ja edistää oppilaiden luovan ongelmanratkaisun ja tutkivan oppimisen taitoja. Kuvataiteen opetus luo perustaa suomalaisen ja oppilaan oman kulttuurin sekä hänelle vieraiden kulttuureiden visuaalisen maailman arvostamiselle ja ymmärtämiselle. Kuvataiteen opetuksessa kehitetään taitoja, joita tarvitaan oman ympäristön ja kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.

36 Kuvataide painopisteet 2020 Kuvataiteen opetuksen tavoitteissa painopisteenä on erityisesti oppilaan aktiivisen, uutta luovan ja kriittisen ajattelun monipuolinen kehittäminen. Erityisenä painopisteenä nähdään visuaalisen viestinnän taitojen monipuolinen kehittäminen. Toinen kuvataiteen opetuksen keskeinen tavoitealue on kulttuurinen osaaminen. Kuvataiteen opiskelu nähdään monikulttuurisuutta vahvistavana toimintana, kulttuuri, identiteetti ja kansalaiskasvatuksena, jossa henkilökohtaiset ja yhteisölliset kulttuurit kohtaavat. Kuvataideopetus vahvistaa sekä oppilaan omien kulttuuristen juurien että itselleen vieraiden kulttuurien tuntemusta. Kolmas kuvataiteen tärkeä tavoitealue liittyy taiteen tekemisen merkitykseen oppilaan hyvinvoinnille, terveydelle ja elämänlaadulle. Kuvataideopetuksen tavoitteissa korostuu tiedot ja taidot, joita tarvitaan osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristöjen edistämisessä.

37 Terveys ja toimintakyky Liikunta, kotitalous ja terveystieto Oppiainekokonaisuuden yhteisenä tehtävänä on oppilaan persoonallisen kasvun tukeminen tasapainoiseksi, itsensä tuntevaksi ja itsetunnoltaan terveeksi ihmiseksi. Oppilasta ohjataan kasvamaan vastuuseen sekä oman että lähiympäristön terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisestä ja kykeneväksi huolehtimaan arjen toiminnoista sekä osaltaan ravitsemuksesta ja kodin taloudesta. Opetuksella tuetaan oppilaan sitoutumista liikunnalliseen, terveelliseen ja kestävään elämäntapaan. Liikunnan tuntimäärää on lisätty 4 vuosiviikkotunnilla. Vuosiluokilla 1 6 terveystiedon tavoitteet ja sisällöt toteutuvat erityisesti liikunnan opetuksessa ja vuosiluokilla 7 9 myös kotitaloudessa.

38 OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMISTYÖ Esiopetuksen ja perusopetuksen perusteet laaditaan rinnakkain Lukion perusteiden laadinta seurannee heti esi ja perusopetuksen perusteiden laadintaa Aikuisten perusopetuksen ja lukiokoulutuksen perusteet uudistetaan samassa prosessissa Perusteiden laadintatyö voi alkaa välittömästi valtioneuvoston asetuksen antamisen jälkeen ja vienee noin kaksi vuotta Paikallinen opetussuunnitelman laadintatyö vaatii vähintään yhden lukuvuoden

39 Taide ja taitoaineiden oppimistulosten seuranta arviointi ( ) Musiikin, käsityön ja kuvataiteen oppimistulosten seuranta arviointi 9. luokalla keväällä 2010 n oppilaalle Arvioinnin tarkoituksena oli saada selville, missä määrin peruskoulun päättövaiheessa olevat oppilaat ovat saavuttaneet näiden aineiden opetussuunnitelmissa mainittuja tavoitteita Tehtävät laadittiin yleisopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan. Otokseen valitaan oppilaat riippumatta heidän valinnaisainevalinnoistaan Ainekohtaiset tehtävänlaadintaryhmät (opettajat) Seuranta arviointia tuki asiantuntijaryhmä (op.koul. asiantuntijat)

40 Taide ja taitoaineiden oppimistulosten seuranta arviointi ( ) Arviointi järjestettiin kolmessa vaiheessa 1. vaihe järjestetään Arvioinnin 2. ja 3. vaiheen toteuttamisen ajankohdasta koulut saavat päättää välisenä aikana. 1. vaiheen kaikista oppiaineista koostuvan kokeen suorittivat kaikki otosjoukkoon valitut oppilaat. Koetehtävien tarkoituksena oli selvittää oppiaineiden perusasioiden osaamista päättövaiheessa. 2. vaiheen tehtävät käsittivät joko musiikin, käsityön tai kuvataiteen tehtäviä, tietyn koulun oppilaat olivat valikoitu vastaamaan vain yhden oppiaineen tehtäviin. Koetehtävien tarkoituksena oli selvittää oppiaineiden syvällisempää osaamista. 3. vaiheen tehtävät olivat ainekohtaisia tuottamistehtäviä. Kolmannen vaiheen otantaan valikoidaan jokaisesta koulusta 14 oppilasta, jotka suorittivat ainekohtaisen tehtävänannon mukaiset tehtävät.

41 Taide ja taitoaineiden oppimistulosten seuranta arviointi ( ) 3. vaiheen tehtäviin liitettiin oppilaan itsearviointia osana tuottamisprosessia. Opettaja myös arvioi oppilaiden työskentelyä ja tuloksia Arvioinnin yhteydessä selvitettiin oppilaiden näkemyksiä osaamisestaan ja käsityksiä oppiaineen opiskelusta ja sen merkityksestä Arvioinnin yhteydessä kerättiin tietoa oppilaiden saaman opetuksen määrästä taide ja taitoaineissa, arvosanoista ja opiskelusta koulun ulkopuolella Seuranta arviointi kattoi myös rehtori ja opettajakyselyn, joiden avulla pyrittiin selvittämään mm. taide ja taitoaineiden opetusjärjestelyjä ja oppimisen tavoitteiden saavuttamismahdollisuuksia Seuranta arvioinnin tuloksia käytetään opetussuunnitelman perusteiden kehittämiseen sekä koulutuksen tasa arvon toteutumisen arviointiin Seuranta arvioinnin perusteella opettajia tai kouluja ei laiteta paremmuusjärjestykseen. Palaute oli koulujen käytössä kevään 2010 aikana.

42 Taide ja taitoaineiden oppimistulosten seuranta arviointi ( ) Oppimistulosten seuranta arviointi on nyt loppusuoralla. Arvioinnin raportti julkaistaan pian ja siihen liittyvä artikkelijulkaisu kevään kuluessa. Seuranta arvioinnin raportti koskee perusopetuksen päättöluokilla keväällä 2010 tehtyä oppimistulosten arviointia kuvataiteessa, musiikissa ja käsityössä. projektipäällikkö Sirkka Laitinen sähköposti puhelin erikoissuunnittelija Antti Hilmola sähköposti puhelin

43 LUKIOTA KOSKEVA UUDISTUSTYÖ Opetusministeriön asettama lukion kehittämistyöryhmä Esitys luovutettiin ministeri Virkkuselle Lukion tavoitteita ja tuntijakoa koskeva valmistelu käynnistynee tulevalla hallituskaudella Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelu käynnistyy sen jälkeen, kun asetus lukiokoulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta on annettu

44 Lukion kehittämistyöryhmä Opetus ja kulttuuriministeriö asetti työryhmän valmistelemaan toimenpide ehdotuksia lukiokoulutuksen kehittämiseksi ajalle Ehdotusten valmistelun lähtökohta tuli olla yleissivistyksen vahvistaminen. Ehdotuksessa tuli tarkastella lukiokoulutuksen kehittämistä laaja alaisesti ja ottaa huomioon lukiokoulutuksen koulutustarpeet tulevaisuudessa.

45 Lukion kehittämistyöryhmän tuli pohtia muun muassa näitä kysymyksiä: Millaiset tulisi olla lukiokoulutuksen yleiset tavoitteet ja lukiokoulutuksen antama yleissivistys muuttuvassa yhteiskunnassa? Miten lukiokoulutuksen vetovoima, tarjonta ja saavutettavuus turvataan? Mitkä ovat kansainvälistymisen vaikutukset ja millaisia valmiuksia kansainvälistymiselle lukiokoulutuksen tulisi luoda? Mitä lukio opiskelijaksi hakeutuvilta edellytetään ja mikä on lukiokoulutuksen mitoitus? Mikä on opinto ohjauksen, erilaisten lahjakkuuksien, erityisopetuksen ja muiden opiskelijan tukitoimien järjestämistarve ja asema? Miten lukioiden oppilashuolto olisi järjestettävä? Miten rahoitusta tulisi kehittää ja opiskelijalle aiheutuvia kustannuksia pienentää? Miten ylioppilastutkintoa tulisi kehittää? Mikä on erityisen koulutustehtävän asema ja tarve?

46 Poimintoja lukion kehittämistyöryhmän toimenpide ehdotuksista Lukiokoulutuksen ensisijaisena tarkoituksena on antaa tarvittavat akateemiset valmiudet yliopisto ja ammattikorkeakouluopintoihin sekä työelämään. Lisäksi sen tulee antaa edellytykset opintoihin lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa. Lukiokoulutusta kehitetään omana koulutusmuotonaan Lukion oppimäärän tulee olla jatkossakin laajuudeltaan kolmivuotinen ja käsittää vähintään 75 kurssia ja se tulee olla mahdollista suorittaa enintään neljässä vuodessa. Lukion tuntijakoa uudistettaessa valtakunnallisesti tarjottavien kurssien määrää vähennetään ja oppiaineet ryhmitellään luonteeltaan samantyyppisiin kokonaisuuksiin.

47 Poimintoja lukion kehittämistyöryhmän toimenpide ehdotuksista Yleissivistyksen tulee olla monipuolista ja edistää sekä vahvistaa seuraavien osa alueiden tietoja, taitoja ja valmiuksia: matematiikka, luonnontieteet, äidinkieli ja vieraat kielet, etiikka/ uskonto/ elämänkatsomus, kulttuuri ja historia, taiteet ja liikunta, yhteiskunta Lukio opintojen rakenteellinen perusta on edelleen oppiainejakoisuus. Integroivaa ja kokonaisuuksien hallintaan valmentavaa opiskelua ja opetusta lisätään kaikille yhteisinä opintoina. Näiden opintojen laajuus, tavoitteet ja keskeiset sisällöt tulee määritellä. Muutos vaatii uudenlaista pedagogista lähestymistä.

48 Poimintoja lukion kehittämistyöryhmän toimenpide ehdotuksista Opiskelija valitsee kokonaisuuksien sisältä säädetyn laajuiset opinnot, jolloin opiskelijalla on halutessaan mahdollisuus keskittyä nykyistä harvempien oppiaineiden opiskeluun. Opiskelijan mahdollisuuksia yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen lisätään, mikä edellyttää valinnaisuuden lisäämistä. Erityinen koulutustehtävä säilytetään osana lukiokoulutuksen monimuotoisuutta. Nykyisten erityisten koulutustehtävien toimivuus, koulutuspoliittinen lisäarvo ja toiminnan tuloksellisuus sekä oppilaitosverkko arvioidaan. Lukion yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja opetussuunnitelman perusteiden tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä tulee suunnata entistä enemmän valmiuksien ja taitojen suuntaan.

49 Poimintoja lukion kehittämistyöryhmän toimenpide ehdotuksista Lisätään lukiokoulutuksessa tieto ja viestintäteknologian (TVT) käyttöä opetuksessa ja oppimisessa. Otetaan huomioon tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön lisääntyminen lukion opetussuunnitelmia uudistettaessa. Lukiokoulutus alueellisena koulutuspalveluna turvataan koko maassa alueelliset erityispiirteet huomioon ottaen. Laadukkaan ja alueellisen lukiokoulutuksen koulutustarjonnan turvaamiseksi lukiokoulutuksen järjestäjien tulee verkostoitua ja tehdä tarvittavat rakenteelliset muutokset. Opiskelijoiden mahdollisuuksia suorittaa lukiodiplomeja vahvistetaan nuorten lukiokoulutuksessa. Lukiodiplomisuorituksia hyödynnetään nykyistä enemmän yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Tieto ja viestintäteknologiaa hyödynnetään ylioppilastutkinnon suorittamisessa asteittain vuodesta Opettajien ja opiskelijoiden riittävät tieto ja viestintäteknologiset käyttötaidot varmistetaan.

VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT

VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.12.2010 Miten tieto- ja viestintätekniikka näkyy perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS PERUSOPETUS 2020 -ESITYKSEN

Lisätiedot

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1.-2.12.2009 Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta 2 UUDISTUNEET AMMATILLISET

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen Yleissivistävä koulutus uudistuu 12.2.2010 Ritva Järvinen Opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen/ yksikön päällikkö Yleissivistävä koulutus uudistuu; tavoitteet ja tuntijako 2009-2010 Opetusministeri

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus Tilaisuuden avaus Mikko Hartikainen Minna Muukkonen Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto 15.11.2010 Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Esiopetuksen ja

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 18.2.2011

Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 18.2.2011 Maailmankansalaisena Suomessa Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 18.2.2011 Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyö Opetussuunnitelman perusteiden laadintatyö alkaa välittömästi valtioneuvoston asetuksen

Lisätiedot

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen Helsinki 28.4.2014 Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukiokoulutuksen tarkoitus Lukiokoulutus antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Peruskoululaisten toimintakyky ja hyvinvointi. Pääjohtaja Timo Lankinen 17.3.2011

Peruskoululaisten toimintakyky ja hyvinvointi. Pääjohtaja Timo Lankinen 17.3.2011 Peruskoululaisten toimintakyky ja hyvinvointi Pääjohtaja Timo Lankinen 17.3.2011 Liikunta -oppiaineen päämäärä peruskoulussa Vaikuttaa myönteisesti oppilaan Fyysiseen Psyykkiseen toimintakykyyn ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus LIITE 3 Valtioneuvoston asetus N:o 1435 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

TUNTIJAKOTYÖRYHMÄN ESITYS KIELTEN OPETUKSEN NÄKÖKULMASTA. Anna-Kaisa Mustaparta

TUNTIJAKOTYÖRYHMÄN ESITYS KIELTEN OPETUKSEN NÄKÖKULMASTA. Anna-Kaisa Mustaparta TUNTIJAKOTYÖRYHMÄN ESITYS KIELTEN OPETUKSEN NÄKÖKULMASTA Anna-Kaisa Mustaparta TYÖRYHMÄN KOKOONPANO pääjohtaja Timo Lankinen, pj johtaja Jorma Kauppinen kehittämispäällikkö Juha Karvonen erityisasiantuntija

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Outi Rinne 16.3.2016 Perusopetuksen ohjausjärjestelmä (1.1) Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Lisätiedot

OPStuki Jyväskylä. Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi

OPStuki Jyväskylä. Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi OPStuki 2016 23.10.2013 Jyväskylä Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi MUUTOS Mitä tehdään? Miksi tehdään? Miten tehdään? www.oph.fi Muutos on hidas prosessi Kulttuuristen perusoletusten muuttaminen kestää

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 422/2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta

Lisätiedot

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan

Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan opetussuunnitelmaprosessissa? Miten tänä syksynä edetään? Aikataulu Valtioneuvoston

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet Laatukriteerit

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa 14.02.2011 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyö Opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi 3 Tiedot

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely KOTITALOUS Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely 18.11.2009 Marjaana Manninen KOTITALOUS KOTITALOUDEN YDINOSAAMINEN 2020

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 1 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 1 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet...

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukio Suomessa tulevaisuusseminaari Helsinki 11.4.2012 LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN ON RIITTÄVÄSTI TIETOA Opetushallitus:

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Tästä on kyse perusopetuslaissa (628/1998,

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu 2.2.2015 Kysymyksiä ja väittämiä Avaa älypuhelimen tai kannettavan selaimella m.socrative.com room number: 800953 Vastaa kysymykseen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015 MÄÄRÄYS 18.5.2017 OPH-662-2017 Aikuisten lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 18.5.2017 alkaen Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu Lukiolaki 629/1998, 10 2 ja 4 mom.

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Eija Kauppinen, Mikko Hartikainen, Marjaana Manninen & Matti Pietilä OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Perusopetuksen

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Perusopetuksen tuntijako

Perusopetuksen tuntijako Opetus- ja kasvatuslautakunta 117 26.11.2015 Perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 998/12.00.01/2015 OPEKAS 117 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254, koulutoimenjohtaja Per-Olof Nyström

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot