NÖYKKIÖN KOULU. Opas 7. luokalle siirtyville

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÖYKKIÖN KOULU. Opas 7. luokalle siirtyville"

Transkriptio

1 NÖYKKIÖN KOULU Opas 7. luokalle siirtyville

2 NÖYKKIÖN KOULU Nöykkiön koulu tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen sekä perusopetuksen, valinnaiskurssien että kerhojen parissa. Koulussa toteutetaan joustavia opetusjärjestelyjä, joiden avulla oppilaan oppimista voidaan tukea mahdollisimman hyvin. Oppilaiden yksilölliset tarpeet on otettu huomioon myös valinnaiskurssitarjonnassa sekä oppilaiden omaehtoisen toiminnan tukemisessa: koulussa voi esimerkiksi toimittaa lehteä, soittaa bändissä ja toimia tekniikka- sekä videointiryhmissä sekä harrastaa monipuolisesti liikuntaa. Yrittäjyyteen voi perehtyä olemalla mukana koulun oman kioskin toiminnassa. Aloittavista luokista yksi on tietotekniikkaa hyödyntävä matemaattis-luonnontieteellinen luokka. Luonnontieteiden opetus painottuu kokeellisuuteen kaikilla muillakin luokilla. Kouluun valitaan lisäksi yksi kaksikielinen luokka. Tämän luokan opinnoista vähintään 5 % tapahtuu englanninkielellä. Luokalle hakeudutaan kaupungin antamien ohjeiden mukaisesti. Kaikki oppilaat saavat perusvalmiudet tietotekniikassa, jota koulussa käytetään oppimisen välineenä eri oppiaineissa. Lisäksi koulu on ollut aktiivisesti mukana Espoon kaupungin erityishankkeessa koskien tietotekniikan hyödyntämistä musiikin opetuksessa, mikä on mahdollistanut erityisohjelmistojen ja laitteiden hankkimisen erityisesti musiikin opetukseen. Nöykkiön koulu tarjoaa erityisen hyvät mahdollisuudet englannin kielen opintoihin: jokainen oppilas valitsee heti kouluun tullessaan joko perusopinnot tai erityiset englannin syventävät opinnot. Englannin opetus ryhmitellään näiden valintojen perusteella koko yläkoulun ajaksi, ja tällä opetusjärjestelyllä taataan oppilaille mahdollisuus saavuttaa hyvät tiedot ja taidot englannin kielessä. Koulun muita vahvuuksia ovat oppilaiden omaehtoisen toiminnan lisäksi aktiivisesti vaikuttava oppilaskunta ja tukioppilaat, jotka erityisesti lukuvuoden alussa omalta osaltaan huolehtivat kouluun tulevista uusista oppilaista. 1

3 NÖYKKIÖN KOULUN TUNTIJAKO Nöykkiön koulussa on käytössä nelijaksojärjestelmä, jossa kouluvuoden työ on jaksotettu neljään jaksoon. Eri jaksojen lukujärjestyksien sisältämät oppiaineiden tuntimäärät ja sen myötä myös viikon kokonaistuntimäärä saattavat oppilailla vaihdella. YHTEISET AINEET 7. lk 8. lk 9. lk Yht. ÄIDINKIELI + KIRJALLISUUS A1-KIELET EN/SA/RA 3 7 B1-KIELI (RU) MATEMATIIKKA BIOLOGIA / MAANTIETO 3 7 FYSIIKKA / KEMIA 3 7 USKONTO / ELÄMÄNKATSOMUSTIETO HISTORIA 0 4 YHTEISKUNTAOPPI OPPILAANOHJAUS 0,5 0,5 1 LIIKUNTA 3 7 TERVEYSTIETO 0,5 1,5 1 3 MUSIIKKI KUVATAIDE KOTITALOUS 3 3 KÄSITYÖ (TN / TS) YHTEENSÄ Valinnaisuus A-kieli (EN/SA/RA) ja muu valinta TAI muu valinnaisuus Kaikilla: taito- ja taideainevalinta 1 ja 1 3 VIIKKOTUNTEJA YHTEENSÄ KAHDEN A-KIELEN LUKIJAT

4 Tuntijako Luma - painotetun luokan oppilaille: YHTEISET AINEET 7. lk 8. lk 9. lk Yht. ÄIDINKIELI + KIRJALLISUUS A1-KIELET EN/SA/RA 3 7 B1-KIELI (RU) MATEMATIIKKA BIOLOGIA / MAANTIETO 3 7 FYSIIKKA / KEMIA 3 7 USKONTO / ELÄMÄNKATSOMUSTIETO HISTORIA 0 4 YHTEISKUNTAOPPI OPPILAANOHJAUS 0,5 0,5 1 LIIKUNTA 3 7 TERVEYSTIETO 0,5 1,5 1 3 MUSIIKKI KUVATAIDE KOTITALOUS 3 3 KÄSITYÖ (TN / TS) YHTEENSÄ lk SCIENCE -KURSSI / 8.lk LUONNONTIETEET/ 9.lk LUONNONTIETEET Valinnaisuus A-kieli, ( EN/SA/RA) / muu valinnaisuus Kaikilla: taito- ja taideainevalinta VIIKKOTUNTEJA YHTEENSÄ KAHDEN A-KIELEN LUKIJAT / 0 0 /1 3 11/8 Tuntijako perustuu kulloinkin voimassaolevaan opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelman muutokset saattavat aiheuttaa muutoksia tuntijakoon yläkoulun aikana. 3

5 OPISKELU NÖYKKIÖN KOULUSSA KIELIOHJELMA Nöykkiön koulussa voi opiskella A kielenä englantia, saksaa tai ranskaa. Yläkoulun 8. luokalla voi aloittaa B kielenä saksan, ranskan tai espanjan opinnot, mikäli riittävä määrä oppilaita valitsee kielen valinnaisaineeksi. ENGLANNIN KIELEN OPISKELU NÖYKKIÖN KOULUSSA Nöykkiön kouluun suomenkielisille luokille siirtyvä oppilas valitsee kouluun tullessaan englannista itselleen sopivan työtavan ollessaan valmis panostamaan erityisesti englannin opintoihin oppilas voi valita syventävän opiskeluryhmän. Vaihtoehtona on valita perinteisempi perusopetusryhmä. Tämä valinta tehdään vasta lähikoulupäätöksen jälkeen koulun omalle lomakkeelle, joka toimitetaan vain kouluun valituille Kaikki Luma-painotetulle luokalle pyrkineet ja päässeet oppilaat ovat samalla aina samalla sitoutuneet valitsemaan syventävät englannin kielen opinnot. Opiskeltava tuntimäärä on sama syventävissä ja perusopetusryhmissä, mutta opetuksen sisältö ja toteutustavat noudattavat valitun ryhmän mukaista englannin kielen opetussuunnitelmaa. Oppilaiden arvioinnissa käytetään molemmissa ryhmissä samoja perusteita. Opetuksen erityinen tavoite syventävissä ryhmissä: Englannin kielen syventävä opetus on Nöykkiön koulussa kehitetty opetusmenetelmä, ja sen avulla oppilaat voivat saavuttaa erityisen hyvät suulliset ja kirjalliset englannin kielen taidot. Syventävissä ryhmissä oppilaita rohkaistaan ja opastetaan aktiiviseen englannin kielen käyttöön. Tämä tapahtuu sekä aineita kirjoittamalla että suullista kielitaitoa harjoittamalla: oppilaat työstävät omia aineita ja pitävät englanninkielellä esitelmiä erilaisista aiheista sekä harjoittelevat keskustelemaan erilaisista aihepiireistä. Aineiden kirjoittaminen ja esitelmien valmistaminen edellyttävät jossakin määrin perusopetusryhmää suurempaa määrää kotityötä. Aineiden kirjoittamisessa ja esitelmien esityksissä hyödynnetään tieto- ja viestintätekniikan sekä teknologian tuomia mahdollisuuksia ja rohkaistaan oppilaita käyttämään niitä apunaan. Näillä erilaisilla menetelmillä sekä oppikirjaa täydentävillä luetun ja kuullun materiaaleilla syvennetään ja laajennetaan englannin kielitaitoa kaikkien kolmen vuoden ajan. Mikäli oppilaalla on ollut vaikeuksia kielen opinnoissa, suositellaan perusopetuksen valintaa yläkoulussa; syventävät opinnot edellyttävät oppilaalta valmiutta perusopetusta laajempaan kotityöskentelyyn. 4

6 NÖYKKIÖN KOULUN MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESTI PAINOTETTU OPETUS Nöykkiön koulun matemaattis-luonnontieteellisesti painotettu opetus toteutuu koulussa sekä erityisellä painotetulla luokalla että koko koulun toimintakulttuurissa koskien kaikkia koulun oppilaita. Luonnontieteiden opetusmenetelmät painottuvat kokeellisuuteen kaikilla luokilla. Lisäksi koulussa tuetaan opettajien jatkuvaa kouluttautumista sekä tarvittavien opetusvälineiden hankintaa. MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESTI PAINOTETTU LUOKKA Nöykkiön koulussa on yksi matemaattisia aineita ja luonnontieteitä painottava luokka luokkatasoa kohti. Vuosittain painotetulle luokalle valitaan korkeintaan 4 oppilasta pääsykokeen perusteella. Kirjallisessa pääsykokeessa on matematiikan sekä luonnontieteiden tehtäviä (fysiikka, kemia, biologia ja maantieto). Tiedotustilaisuus matemaattis-luonnontieteelliselle luokalle pyrkimisestä pidetään torstaina klo 18 Nöykkiön koulun auditoriossa. Pääsykoe järjestetään Nöykkiön koulun auditoriossa perjantaina klo , joka sijaitsee koulun 1. kerroksessa A-oven vieressä. Kokeessa tulee olla mukana kynä, kumi ja viivain - ei laskinta! Opetuksessa hyödynnetään tietotekniikkaa sekä muita teknisiä apuvälineitä. Painotetussa opetuksessa laajennetaan ja syvennetään matematiikan, fysiikan ja kemian sekä biologian ja maantieteen tietoja ja taitoja. Oppilaita rohkaistaan myös jatko-opinnoissa valitsemaan näiden aineiden laajoja oppimääriä. Kaikki painotetulla luokalla opiskelevat oppilaat opiskelevat englannin kieltä syventävien ryhmien opetussuunnitelman mukaisesti. Painotetun luokan englannin kielen oppimateriaalin ja esitelmien valinnassa otetaan huomioon painotettujen aineiden sisältöjä sekä laajennetaan erityisesti luonnontieteiden opiskeluun liittyvää sanastoa. Syventävään englantiin kuuluvien esitelmien aihepiirien valinnassa otetaan huomioon painotus. 5

7 OPISKELU LUMA-PAINOTETULLA LUOKALLA Painotetun luokan opetus noudattaa Nöykkiön koulun voimassaolevaa tuntijakoa seuraavin täsmennyksin: Science -kurssi Painotetun luokan oppilailla on 7. luokalla yhden vuosiviikkotunnin laajuinen science - kurssi, jonka sisältö koostuu luonnontieteiden ja englannin kielen lisäopinnoista. Tämä tunti on osa valinnaisuutta yhden A-kielen opiskelijoilla ja lisätunti niillä oppilailla, joilla on opintoohjelmassaan kaksi A-kieltä. Tämän lisätunnin sisältö määritellään tarkemmin painotetun opetuksen omassa opetussuunnitelmassa: keskeisenä sisältönä on Itämeren alueeseen liittyvät kysymykset, joita työstetään englannin kielellä. Biologian, maantieteen ja englannin opetuksen yhdistämistä ja yhteistyöprojekteja jatketaan perustuntimäärän puitteissa myös 8. ja 9. luokalla lukujärjestysteknisten opetusjärjestelyjen tukemana. Luonnontieteiden valinnaiskurssi 8. ja 9. luokalla painotetun luokan oppilailla on yhtenä valintana yhden vuosiviikkotunnin laajuinen luonnontieteiden kurssi, jossa opiskellaan sekä englannin että suomen kielellä. Kurssin tavoite on syventää aiempien kurssien sisältöjä sekä luoda pohjaa jatko-opinnoille. 6

8 KAKSIKIELINEN OPETUS JA SIIHEN PYRKIMINEN NÖYKKIÖN KOULUSSA Nöykkiön koulussa aloittaa syksyllä 017 kaksikielinen 7. luokka, jossa opetuskielenä on osassa aineita englannin kieli. Tämä opetusmuoto on tarkoitettu Espoossa asuville suomea äidinkielenään puhuville oppilaille. Oppilaaksi voidaan hakeutua painotetun haun kautta merkitsemällä tämä opetusmuoto Wilmassa olevaan hakulomakkeeseen siinä annettujen ohjeiden mukaisesti. Luokka muodostetaan, jos sille hakeutuu vähintään 18 oppilasta. Luokalle otetaan kuitenkin korkeintaan 4 oppilasta. Tiedotustilaisuus kaksikieliseen opetukseen pyrkimisestä pidetään torstaina klo Nöykkiön koulun auditoriossa. Luokalle otetaan ensisijaisesti Espoossa alakoulussa kaksikielisessä opetuksessa opiskelleet oppilaat. Jos luokalle jää vapaita oppilaspaikkoja, otetaan seuraavaksi oppilaat, joiden taustana on englanninkielinen opetus Suomessa tai ulkomailla. Mikäli vapaita oppilaspaikkoja on vielä jäljellä, luokalle voidaan ottaa muita hakijoita, jotka suorittavat hyväksytysti englannin kielen kokeen. Kaksikieliseen (suomi-englanti) opetukseen pyrkivien oppilaiden testi järjestetään keskitetysti torstaina Espoo International Schoolissa, Opinmäessä. Kokeeseen lähetetään erillinen kutsu. Lisätietoa koulun kotisivuilta. Niille hakijoille, jotka ovat varsinaiseen kokeen ajankohtana asuneet pysyvästi ulkomailla, voidaan järjestää koemahdollisuus elokuussa ennen koulun alkamista. Suomessa asuvien tulee osallistua tammi-helmikuun kokeeseen. Kaksikielisestä opetuksesta siirtyvien ei tarvitse suorittaa kielitestiä yläkouluun kaksikieliselle luokalle pääsemiseksi. Jos oppilas on osallistunut englanninkieliseen opetukseen ulkomailla, oppilasvalinnassa sovelletaan eurooppalaisen kielisalkun kriteeristöä. Mikäli ulkokuntalainen hakija on aikeissa muuttaa Espooseen ennen syyslukukauden alkamista, voidaan hakija ottaa huomioon, mutta hänestä tehdään päätös ehdollisena ja se tulee voimaan vain, jos oppilas muuttaa Espooseen. 7

9 VALINNAISUUS NÖYKKIÖN KOULUSSA Kouluun tulevat 7. luokkalaiset suorittavat valinnaisainevalintansa seitsemättä luokkaa varten huhtikuussa. Nöykkiön koulun oppilaanohjaajat kiertävät alueemme alakoulut ja informoivat oppilaita tällöin valittavista valinnaiskursseista ja kielivalinnoista. Järjestämme keväällä myös erityisen tulokasillan, johon kutsutaan kouluun otetut oppilaat vanhempineen. Tässä illassa kerrotaan tarkemmin valinnaisuudesta ja englannin kielen opiskelusta sekä jaetaan valinnaisainelomake. Lisätietoa valinnaisuudesta saa koulun oppilaanohjaajilta. Kahden A-kielen lukijoilla sisältyy valinnaisaineopintoihin toinen A-kieli. He eivät valitse seitsemännellä luokalla mitään muuta valinnaisainetta. Kahdeksannella luokalla valintoja saa tehdä taito- ja taideaineista vvt ja muita valintoja 1 vuosiviikkotunnin ja yhdeksännellä luokalla A- kielen lukijat saavat valita 3 vuosiviikkotuntia taito- ja taideaineita, kuten muutkin oppilaat. Valinnaiskurssien toteutuminen edellyttää aina riittävää opiskelijamäärää. Eri vuosina oppilaiden tekemät valinnat hieman vaihtelevat eikä kaikkia tarjolla olevia kursseja pystytä valitettavasti aina toteuttamaan. Kaikki koulun oppilaat saavat valita 9. luokalle siirtyessään matematiikasta joko perus- tai syventävät opinnot. Oppilaat ryhmitellään valintojen mukaisiin ryhmiin, jotta opetus voidaan suunnata paremmin heidän tarpeittensa ja kiinnostuksensa mukaisesti. Tämänhetkiseen valinnaiskurssitarjontaan voi tutustua koulun kotisivuilla, johon löytää osoitteesta: 7. LUOKAN VALINNAISKURSSIEN LYHYT ESITTELY Valinnaisainekurssit ja niiden sisällöt löytyvät Nöykkiön koulun kotisivuilta ( Opetussuunnitelma -osiosta. Valinnaiskurssit arvioidaan numeroin kouluaikaisessa arvioinnissa lukuun ottamatta Oppimisen taito -kurssia, joka arvioidaan suoritusmerkinnällä. Päättöarvosanan saaminen edellyttää vähintään kahden vuosiviikkotunnin laajuisia valinnaisaineopintoja kyseisessä aineessa yläkoulun aikana; päättöarvosanan saamiseksi valinnaisaineelle valitaan tällöin jatkokurssi ylemmillä vuosiluokilla.. 8

10 Oppimisen taito xot7 Valitsemalla tämän kurssin oppilas voi saada valinnaistuntiensa puitteissa erityistä tukea ja opiskelutaitojen ohjausta haluamissaan aineissa, esimerkiksi matematiikassa, äidinkielessä tai / ja vieraissa kielissä. Opetus toteutetaan yksilöllisesti ja valinnoista riippuen joko aineenopettajan, erityisopettajan tai opinto-ohjaajan tuella. Merkitse valintasi viereen ne oppiaineet, joiden opiskeluun erityisesti haluat lisätukea. Arviointi suoritusmerkinnällä. Oppilas voi halutessaan valita tämän myös ylimääräisenä muiden valintojensa lisäksi, jolloin koodina käytetään merkintää yot. Tekstiilityön valinnaiskurssi xts1a Tekstiilitöissä oppilas pääsee kokeilemaan uusia tekniikoita, materiaaleja ja työvälineitä. Oppilas suunnittelee ja valmistaa yhden tai useamman käsityötuotteen. Tavoitteena on kokonaisen käsityöprosessin suorittaminen ideoinnin, kokeilujen ja ongelmanratkaisun avulla. Työskentelyn vaiheet ja sujuminen dokumentoidaan portfolioon. Prosessin lopuksi oppilas arvioi omaa työskentelyään ja valmistamaansa työtä.. Teknisen työn valinnaiskurssi xtn1a Laajennetaan ja syvennetään perustekniikoiden oppimista sekä teknisen työn eri osa-alueilla. Sisältää myös omien töiden suunnittelua, itsearviointia ja raportointia. Tieto- ja viestintätekniikka xtvt1a Tietotekniikan opiskelussa keskitytään tietotekniikan perusteiden ymmärtämiseen ja toisaalta kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan niin, että tiedot ja taidot ovat sovellettavissa jatkuvasti kehittyvässä tietoteknisessä maailmassa myös tulevaisuudessa. Oppilaat tutustuvat monipuolisesti eri työohjelmien hyötykäyttöön ja voivat työstää myös muiden oppiaineiden tehtäviä, esitelmiä ja harjoitustöitä. Opinnoissa yhdistetään sekä tietoteknisten taitojen eli ohjelmien käytön harjoittelu että tietoteknisen uuden tiedon hankinnan ja omaksumisen harjoittelu. Tarkoituksena on, että oppilaat oppivat perustiedot, joiden pohjalta he voivat myös myöhemmin itsenäisesti syventää tietoteknistä osaamistaan ja tietämystään. 9

11 MUUTA Erilaiset projektit ovat oleellinen osa Nöykkiön koulun toimintaa. Vuosittain järjestetään 7. ja 8. luokkalaisille erityinen projektiviikko, jonka myötä irrottaudutaan peruslukujärjestykseen sidotusta työstä ja keskitytään tekemään omaa projektityötä. Projektin tuloksena on valmistunut mm. koulun lehden erikoisnumero, oppilaiden omia sävellyksiä sanoituksineen, musiikkivideoita, sisäinen radioohjelma haastatteluineen sekä lukuisa määrä laajoja tutkielmia valituista aiheista. Yhteisten projektien myötä kouluun on vuosittain muodostunut useita oppilaiden bändejä, jotka ilahduttavat esityksillään myös muuta koulua erilaisten juhlien ja tapahtumien yhteydessä. Koulun hyvä varustetaso mahdollistaa myös laadukkaan ja nykyaikaisen kuvallisen viestinnän ja kamerataiteen opetuksen: lukuvuoden tapahtumista työstetään oppilaiden ja opettajien yhteistyönä video-ohjelmia. Nöykkiön koulu haluaa tarjota oppilaille mahdollisuuden hyvän elämän eri osa-alueiden löytämiselle ja kehittämiselle. Hyvän elämän perustan muodostavat hyvät ihmissuhteet ja hyvin suoritettu peruskoulutus. Harrastustoiminta on monille tärkeä osa tasapainoista elämää ja toivommekin, että sekä koulun tarjoaman opetuksen että omaehtoiseen harrastustoiminnan kautta jokaisella oppilaalla olisi mahdollisuus saada hyvän peruskoulutuksen lisäksi elämäänsä myös innostusta asioihin, jotka kantavat läpi koko elämän. 10

12 NÖYKKIÖN KOULUN ARVOT NÖYKKIÖN KOULUN ARVOTOIMINTA Vuorovaikutteisuus Kohtelen kaikkia arvostavasti ja ystävällisesti. Tuen ja kannustan muita. Opettelen ilmaisemaan rakentavasti mielipiteitäni ja kuuntelemaan muita. Arvostan jokaista yksilönä hyväksyen myös erilaisuuden. Noudatan sääntöjä ja yhteisesti sovittuja käytäntöjä Luovuus Olen avoin omaksumaan uusia työ- ja toimintatapoja. Suhtaudun rohkeasti uusiin haasteisiin, mutta opettelen sietämään myös pettymyksiä. Vahvistan ilmapiiriä, jossa mielikuvitus ja uudet ideat saavat tilaa. Löydän oppimisen ilon ja haluan kehittää oppimisen taitojani. Vastuullisuus Kannan vastuuni kestävästä tulevaisuudesta Luon omalta osaltani turvallisen ja myönteisen oppimisympäristön. Otan vastuun omasta työstäni ja itseni kehittämisestä. Opiskelen ja työskentelen myös rakentaakseni pohjaa yhteiselle tulevaisuudelle. 11

13 NÖYKKIÖN KOULU Postiosoite: PL ESPOON KAUPUNKI Käyntiosoite: Nöykkiönlaaksontie Espoo Rehtori Sari Hakola Puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Koulusihteeri Jaana Suikkanen Puh. (09) noykkion.koulu@espoo.fi Opettajainhuone Puh. (09) Oppilaanohjaajat Kristiina Hämäläinen Puh. (09) kristiina.s.hamalainen@espoo.fi ja Juha Pursiainen Puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Kotisivu 1

NÖYKKIÖN KOULU. Opas 7. luokalle siirtyville

NÖYKKIÖN KOULU. Opas 7. luokalle siirtyville NÖYKKIÖN KOULU Opas 7. luokalle siirtyville 019 00 NÖYKKIÖN KOULU Nöykkiön koulu tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen sekä perusopetuksen, valinnaiskurssien että kerhojen parissa.

Lisätiedot

NÖYKKIÖN KOULU. Opas 7. luokalle siirtyville

NÖYKKIÖN KOULU. Opas 7. luokalle siirtyville NÖYKKIÖN KOULU Opas 7. luokalle siirtyville 2016 2017 NÖYKKIÖN KOULU Nöykkiön koulu tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen sekä perusopetuksen, valinnaiskurssien että kerhojen parissa.

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Näiden valinnaisten tuntien lisäksi oppilas valitsee lisäksi varsinaisia valinnaisia aineita, joiden määrä ja vaihtoehdot kuvataan tässä osuudessa.

Näiden valinnaisten tuntien lisäksi oppilas valitsee lisäksi varsinaisia valinnaisia aineita, joiden määrä ja vaihtoehdot kuvataan tässä osuudessa. VALINNAISUUS NÖYKKIÖN KOULUSSA Valinnaisuus peruskoulun vuosiluokilla 7. 9 jakautuu kahteen osaan: taide- ja taitoaineiden valinnaisiin tunteihin sekä varsinaisiin valinnaisiin aineisiin. Taide- ja taitoaineiden

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu

Pakilan yläasteen koulu Pakilan yläasteen koulu 6. luokkien vanhempainilta Rehtori Juha Leino Tukioppilastoiminnan tavoitteet Toiset huomioivat käyttäytymisen edistäminen koulussa Nuorten osallisuuden lisääminen koulussa Ongelmien

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,

Lisätiedot

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty

Lisätiedot

Lukiokokeilu (-21)

Lukiokokeilu (-21) Lukiokokeilu 2016-2020 (-21) Lukiokokeilu Munkkiniemen yhteiskoulu on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen tuntijakokokeilussa. lukiolaki (629/1998) 15 kokeilu käynnistynyt 1.8.2016

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Yläkoulujen lukkarityöpaja

Yläkoulujen lukkarityöpaja Yläkoulujen lukkarityöpaja 14.11.2017 Uuden opsin mukainen arviointikulttuuri Arviointisykli sama kaikille oppilaille, syksyllä kirjallinen väliarviointi ja lukuvuosiarviointi (sama pohja molemmissa).

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö Info lyseon lukiolla 8.9.2015 Yleistä 16 ainekohtaista kirjoitustiimiä (1-2, 3-6 ja 7-9 ope) 3 yleisen osan kirjoitustiimiä Esiopetuksen työryhmä Ohjausryhmä Mukana normaalikoulu

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK 2019 2020 Päivitetty 14.1.2019 A2 VALINTA 5. ja 6. LUOKALLE Mikäli oppilas ei valitse vapaaehtoista kieltä, siirry tekemään valinnaisainevalintoja!

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

Opiskelu Vantaankosken koulussa

Opiskelu Vantaankosken koulussa Opiskelu Vantaankosken koulussa tulevat 7. luokat Lukuvuosi 2015 2016 Sisältää koululle palautettavan taustatietolomakkeen! Hei, sinä tuleva seitsemäsluokkalainen! Me Vantaankosken koulun opettajat toivotamme

Lisätiedot

Lahden englanninkielisten luokkien (0 9) toimintaperiaatteet Tiirismaan koulussa lukuvuonna 2014 2015

Lahden englanninkielisten luokkien (0 9) toimintaperiaatteet Tiirismaan koulussa lukuvuonna 2014 2015 Lahden englanninkielisten luokkien (0 9) toimintaperiaatteet Tiirismaan koulussa lukuvuonna 2014 2015 Tiedote vanhemmille Lahden englanninkieliset luokat 0-9 Lahden englanninkieliset luokat toimivat Tiirismaan

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2016 2017 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa

Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Tässä ohjeistuksessa kuvataan opettajille alakoulun arvioinnin teknistä toteuttamista Wilmassa. Opetussuunnitelman perusteissa ja Vantaan

Lisätiedot

Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9

Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9 Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9 Tämän yhteenvedon pohjana on Vasa övningsskolan opettajien laatima ruotsinkielinen aineisto työskentelyn arvioinnin perusteista; lähtökohtana opetussuunnitelman

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15 JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista

Lisätiedot

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja. Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 -2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 Kokouskutsu Torstaina 11.2.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Nöykkiön koulu. Valinnaiskurssiopas

Nöykkiön koulu. Valinnaiskurssiopas Nöykkiön koulu Valinnaiskurssiopas 2016 2017-1 - VALINNAISUUS NÖYKKIÖN KOULUSSA Tämä valinnaiskurssiopas sisältää tietoa Nöykkiön koulun opetussuunnitelman käytännön toteutuksesta valinnaisaineopintojen

Lisätiedot

Toivalan koulun opetussuunnitelma

Toivalan koulun opetussuunnitelma Toivalan koulun opetussuunnitelma 1. ARVOT JA TOIMINTAKULTTUURI Toivalan koulun arvoja ovat yhteisöllisyys, yhteistyö ja turvallisuus. Koulun toiminnan tavoitteena on luoda turvallinen ja virikkeellinen

Lisätiedot

Lausuntoja tuntijaosta

Lausuntoja tuntijaosta Turun Lasten Parlamentti 11.11.2014 Pitäisikö kaikissa koulussa opettaa eri oppiaineita yhtä paljon? Kyllä. Mille luokille lisätunti liikunnassa pitäisi lukujärjestyksessä sijoittaa? 5 6 luokille. Kenen

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Kaksikielinen opetus (suomi-englanti) Tarkoitettu Espoossa asuville suomea äidinkielenään puhuville oppilaille. Osa oppiaineista opetetaan

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

O L A R I N K O U L U

O L A R I N K O U L U Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla

Lisätiedot

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

EHNROOSIN KOULU

EHNROOSIN KOULU EHNROOSIN KOULU 2017-2018 Vahvoilta juurilta tiedot ja taidot tulevaisuuteen! TERVETULOA 7. LUOKALLE EHNROOSIN KOULU Nordenskiöldintie 2 04600 Mäntsälä puh. 040 3145 310 Rehtori 311 Apulaisrehtori 312

Lisätiedot

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51) YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 2 1 (7) PERUSKOULUN, LUKION JA AIKUISLUKION 1.8.2001 ALKAEN TOTEUTETTAVAT SOPIMUSMUUTOKSET PERUSKOULU Palkkauksen perusteet muuttuvat lehtorin, erityisopetuksen opettajan ja luokanopettajan

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

Käsityön opetusjärjestelyistä

Käsityön opetusjärjestelyistä Käsityön opetusjärjestelyistä Ilkka Kokkonen, Tiia Hintsa 24.3.2017 Toteutus Seitsemännellä Opetusaika luokalla opiskelu sekaryhmissä puoliksi käsityön opettajien kesken 2 vvt Opetustunnit Ryhmäkoko vähentyneet

Lisätiedot

Tervetuloa lähikouluun! Hallitusohjelmasta: Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtina ovat laadukas ja turvallinen lähikoulu. www.pakilaya.edu.hel.

Tervetuloa lähikouluun! Hallitusohjelmasta: Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtina ovat laadukas ja turvallinen lähikoulu. www.pakilaya.edu.hel. Pakilan yläaste Tervetuloa lähikouluun! Hallitusohjelmasta: Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtina ovat laadukas ja turvallinen lähikoulu Lähikoulu Tuttu ja turvallinen Lyhyet koulumatkat; enemmän aikaa

Lisätiedot