Hallituksen kokous 3 / 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen kokous 3 / 2016"

Transkriptio

1 Pöytäkirja 1 (5) Hallituksen kokous 3 / 2016 Aika Keskiviikko , klo (päivällinen alk. klo 17.00) Paikka Rantasipi Atlas, Haapaniemenkatu 22, Kuopio Päivällinen Grillsson Steakhouse & Bar, hotelli Atlaksen yhteydessä Ennen kokouksen alkua Restel-info koskien Suomen Yrittäjien ja Restelin välistä sopimusta 11. Kokouksen järjestäytyminen 11.1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Yrjö Ronkainen avaa kokouksen klo Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen Savon Yrittäjien sääntöjen 11 :n mukaan hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai joku varapuheenjohtajista ja 13 hallitukseen kuuluvasta jäsenestä on läsnä. Kokouksessa oli läsnä puheenjohtaja Yrjö Ronkaisen lisäksi 13 varsinaista jäsentä sekä 4 varajäsentä. Lisäksi paikalla oli Savon Yrittäjien toimistolta toimitusjohtaja Arto Nykänen, järjestösihteeri Eeva Pekonen. Kokouksen alussa hanke-esittelyssä myös projektipäälliköt Outi Savolainen ja Antero Peiponen. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valitseminen Pöytäkirjan tarkastajiksi esitettiin Tarja Arbéliusta (Kiuruveden Yrittäjät) ja Jouni Ortjua (Kuopion Yrittäjät). Äänten laskijoiksi esitettiin Ari Isopoussua (Iisalmen Yrittäjät) ja Helena Tolosta (Keiteleen Yrittäjät). hyväksyttiin Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Kokous hyväksyi hallituksen jäsenille lähetetyn esityslistan kokouksen työjärjestykseksi. Lisäys kohtaan muut asiat: - Viestintästrategian valmistelu Savon Yrittäjät Asemakatu 22-24, 4 krs., KUOPIO puhelin (017) savo@yrittajat.fi Y-tunnus

2 2 (5) 12. Ilmoitusasiat 12.1 Sujuvat omistajanvaihdokset Savossa hankkeen esittely Projektipäällikkö Antero Peiponen esitteli hankkeen Yritys Oppii ja Menestyy hankkeen esittely Projektipäällikkö Outi Savolainen esitteli hankkeen Taloustilanne Merkitään taloustilanne tiedoksi Merkittiin taloustilanne tiedoksi 12.4 Jäsentilanne Jäsenmäärä kpl kpl Liittyneet kpl 224 kpl Poistuneet kpl 285 kpl Toimitusjohtaja esitteli Suomen Yrittäjien toimittaman Sermi-järjestelmästä saadun viikkoraportin. Jatkossa viikkoraportti lähetetään hallituksen jäsenille kerran kuukaudessa. Toimitusjohtaja on myös selvittänyt, onko kyseistä raporttia mahdollisuus saada paikallisyhdistyskohtaisesti. Tämän kertainen viikkoraportti on tämän pöytäkirjan liitteenä. (Liite 2). Merkitään jäsentilanne tiedoksi Merkittiin jäsentilanne tiedoksi 13. asiat 13.1 Jäsenhankintakampanja 2016 Työvaliokunta esittää, että jatketaan vuonna 2015 ollutta jäsenhankintakampanjaa myös vuonna 2016, alkaen Tuplapalkkio maksetaan, kun hankinta on paikallisyhdistyksessä toteutettu ns. aktiivisena puheeksiottamis-toimenpiteenä. Jäsenhankintakoodina käytetään paikallisyhdistyksen nimeä ja vuosilukua 2016 Hallitus hyväksyi työvaliokunnan esityksen.

3 3 (5) 13.2 Suomen Yrittäjien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat Suomen Yrittäjien liittokokous valitsee Vaasassa puheenjohtajan sekä neljä varapuheenjohtajaa. Työvaliokunta esittää hallitukselle, että Savon Yrittäjillä ei ole omaa ehdokasta varapuheenjohtajaksi ja että toimitusjohtaja selvittää, onko Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Keski- Suomen Yrittäjillä omaa ehdokasta, jota Savon Yrittäjät tukisivat. Työvaliokunta esittää myös, että Savon Yrittäjät tukee puheenjohtaja Jyrki Mäkysen valintaa jatkokaudelle. Toimitusjohtaja on selvittänyt, että Pohjois-Karjala ja Keski-Suomi eivät aseta omaa ehdokasta, Etelä-Savo todennäköisesti valitsee ehdokkaan kesäkuun kokouksessaan. Hallitus hyväksyi työvaliokunnan ehdotuksen. Toimitusjohtaja kysyy vielä Kainuun Yrittäjiltä, asettavatko he ehdokkaan Valtakunnalliset Yrittäjäpäivien haku 2018, 2019 ja 2020 Työvaliokunta esittää hallitukselle, että Savon Yrittäjät hakee Yrittäjäpäiviä vuodelle 2020 edellyttäen, että Kuopion kongressikeskus on tuolloin valmis. Toimitusjohtaja on selvittänyt Kuopion kaupungilta kongressikeskuksen tilannetta ja on enemmän todennäköistä, että kongressikeskus ei valmistu vuoteen 2020 mennessä. Hallitus päätti, että Yrittäjäpäiviä ei haeta vuosille 2018, 2019 ja Yksinyrittäjien tulevaisuustyöpajat-konseptikuvaus Jouni Ortju esitteli konseptikuvauksen yksinyrittäjien tulevaisuustyöpajojen järjestämisestä. Verkostovaliokunnan yhteyteen perustetaan yksinyrittäjä-työryhmä, joka tulee työstämään työpajaideoita ja kehittämisehdotuksia. Savon Yrittäjät luovuttaa edelleen konseptin Suomen Yrittäjien käyttöön ja hyödynnettäväksi. (Liite 3) Merkittiin tiedoksi Puheenjohtajien blogikirjoitukset Toimitusjohtaja esittää systemaattista paikallisyhdistysten puheenjohtajien blogikirjoittamista Savon Yrittäjien nettisivuille (näkyy myös kaikkien paikallisyhdistystemme sivuilla). Blogikirjoitus olisi Yrittäjältä Yrittäjälle tyyppinen ja vuoro kiertäisi sovitun aikataulun mukaan. Tiedottaja muistuttaa hyvissä ajoin kirjoitusvuorosta. Sovitaan kokouksessa, miten vuorojärjestys määräytyy.

4 4 (5) Hallitus päätti, että toimistolla tehdään paikallisyhdistyksittäin aakkosjärjestyksessä kiertävä lista aikataulutuksineen (kahden viikon välein) ja toimisto myös muistuttaa kulloinkin vuorossa olevaa puheenjohtajaa Jäsenkyselyn tulokset Toimitusjohtaja esitteli Suomen Yrittäjien keväällä 2016 tekemän jäsenkyselyn tulokset. (Liitteet 4 ja 5) Jäsenkyselyn tulokset sekä vertailu muihin alueisiin lähetetään hallitukselle pöytäkirjan liitteenä Valiokuntien kuulumiset Yhteiskuntavaliokunnan puheenjohtaja Tarja Arbélius kertoi, että valiokunta on tehnyt kannanoton asumispalvelujen kilpailutuksesta. Valiokunta perusti Sote-työryhmän ja se kokoontui ensimmäisen kerran 1.6. Työryhmän jäseniä ovat puheenjohtaja Laura Sinisalon lisäksi Jarkko Ahokas, Liisa Tuunanen sekä Kirsi Kumlin-Salmi. Uusi Sote-ja maakuntamalli lähtee lausuntokierrokselle ja valmistuu elokuun aikana. Yhteiskuntavaliokunta valvoo tätä prosessia koko kesän ajan. Iha työryhmä on kokoontunut kaksi kertaa. Työryhmän keskittyy aluekehittämiseen ja yritysten kehittämispalveluiden osa-alueisiin ja kannanottoihin. Niin valiokunta kuin työryhmätkin ovat huolissaan Pohjois- Savon yhteishengestä. Maakuntaliitto järjestää kuntapäättäjille yhteisen tilaisuuden, jossa tuodaan esille askelmerkit. Verkostovaliokunnan puheenjohtaja Jouni Ortju kertoi valiokunnan kokoontuneen 1.6. Valiokunta ehdottaa kaikille Savon Yrittäjien valiokunnille yhteiskokousta elokuulle 2016, jossa mm. rakennetaan valiokunnille vuosikellot. Syksylle on suunnitteilla yhdessä ELY-keskuksen ja AVIn kanssa Byrokratian purkutalkoot tapahtuma, jossa yrittäjät ja ko. tahot olisivat saman pöydän ääressä keskustelemassa. Valiokunta ehdottaa Maakunnallisen yrittäjäjuhlan yhteyteen etkoja nuorille yrittäjille, yksinyrittäjille ja ehkä senioriyrittäjille. Muistiot valiokuntien ja työryhmien kokouksista toimitetaan hallituksen jäsenille tämän pöytäkirjan liitteenä. Merkittiin tiedoksi. 14. Muut asiat Toimitusjohtaja kertoi, että työvaliokunta on päättänyt perustaa työryhmän, jonka tehtävänä on uudistaa järjestömme viestintästrategia. Strategia tuodaan käsiteltäväksi työvaliokunnan elokuun kokoukseen ja pyritään hyväksymään hallituksen kokouksessa 4/2016. Toimitusjohtaja kutsuu ryhmän koolle.

5 5 (5) 15. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Yrjö Ronkainen päättää kokouksen klo

Hallituksen kokous 1 / 2017

Hallituksen kokous 1 / 2017 Pöytäkirja 1 (5) Hallituksen kokous 1 / 2017 Aika Torstai 26.1.2017, klo 18.00 (päivällinen klo 17.00) Paikka Cumulus City Keskusta (Atlas), Haapaniemenkatu 22, Kuopio Päivällinen Grillsson Steakhouse

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2016

Hallituksen kokous 1 / 2016 Pöytäkirja 1 (5) Hallituksen kokous 1 / 2016 Aika Torstaina 28.1.2016, klo 18.00 Paikka Hotelli Iso-Valkeinen, Iso-Valkeinen Sali, Majaniementie 2, Kuopio 1. Kokouksen järjestäytyminen 1.1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Hallituksen kokous 2 / 2016

Hallituksen kokous 2 / 2016 Pöytäkirja 1 (6) Hallituksen kokous 2 / 2016 Aika Torstai 17.3.2016, klo 18.00 (päivällinen klo 17.30) Paikka Hotelli Iso-Valkeinen, Iso-Valkeinen Sali, Majaniementie 2, Kuopio Ennen kokouksen alkua PrintIT

Lisätiedot

Hallituksen kokous 6 / 2016

Hallituksen kokous 6 / 2016 Pöytäkirja 1 (6) Hallituksen kokous 6 / 2016 Aika Torstai 8.12.2016, klo 18.00 (päivällinen alk. klo 17.00) Paikka Hotelli IsoValkeinen, Majaniementie 2, Kuopio Kokous on sekä vuoden 2016 että vuoden 2017

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen

Lisätiedot

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa) Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2015. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2015. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikka 27.5.2015 klo 18.00-19.02 Paikka Rusk seurakuntakeskus (Vanhatie 7 21290 Rusko) kokoustila Kirkkovaltuusto 2015-2018: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Raikasniemi

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 14.9.2017 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika: Torstai 14.9.2017 klo 18.00 19.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Aika tiistai 29.1.2013 klo 18.30 19.20 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet KOKOUSTIEDOT Aika ke 12.2.2014 klo 13-14.17 Paikka Oulu10, neuvotteluhuone 156 (Os. Torikatu 10, Oulu) Osallistujat Ohjausryhmän jäsenet: Pj Henrika Pihlajaniemi Risto Vuoria Sari Hyvärinen Henna Ukonmaanaho

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU ESITYSLISTA PÖYTÄKIRJA

KOKOUSKUTSU ESITYSLISTA PÖYTÄKIRJA Kokous n:o 1 / 2015 Pvm 5.3.2015 Kello 17.30 Sivu1/3 Auran seurakunnan diakoniatyön johtokunnan kokous 1 /2015 pidetään torstaina 5. maaliskuuta alkaen klo 17.30 seurakunnan virastotalon kokoushuoneessa

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika: torstai 7.2.2019 klo 18.23-19.33 Paikka: seurakuntakeskus kirjasto, 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Antti

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 31.1.2018 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: Keskiviikko 31.1.2018 klo 18 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 19.25 Paikka Virojoen seurakuntatalo, 2. krs, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Hanski Liisa kappelineuvoston varapj. (x) Niemelä Teuvo kappelineuvoston

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 12.12.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 12.2.2014 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 Aika: keskiviikkona 12.2.2014 klo 18.00 19.25 Paikka: Paanulan kokoustila OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUKUNTAYHTYMÄ TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 24.4.2019 kello 9-9.05, keskeytys klo 9.05 10.44, jatkui 10.45-11.46 Halikon

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/

PÖYTÄKIRJA 5/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5/2012 5.6.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 36 ILMOITUSASIAT 2 37 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 15.2.2019 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 Aika: Perjantaina 15.2.2019 klo 18.00 19.30 Paikka: Paanula OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet KOKOUSTIEDOT Aika ti 27.5.2014 klo 13-14.10 Paikka Kaupungintalo, Kirkkokatu 2A, nvh 103 Osallistujat Ohjausryhmän jäsenet: Pj Henrika Pihlajaniemi Tutkija, yliopisto-opettaja, arkkitehti SAFA, Mukautuva

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika: perjantai klo 15:12-16:17 Paikka: Valtuustosali, A-rakennus, Visamäen kampus, Hämeenlinna

Aika: perjantai klo 15:12-16:17 Paikka: Valtuustosali, A-rakennus, Visamäen kampus, Hämeenlinna 1(5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 2/2016 Aika: perjantai 5.2.2016 klo 15:12-16:17 Paikka: Valtuustosali, A-rakennus, Visamäen kampus, Hämeenlinna Läsnä: Sara Holm, edustajiston

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika 18.12.2018 kello 18.30 18:50 Paikka Läsnä Turengin seurakuntakeskus Ahvenjärvi Seppo Anttila Jouni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe, 26-34 Hakala Pentti Puistola Helena Ilmarinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

puheenjohtaja Mika Sjöblom jäsenet: Mira Johtela poissa Marko Kivistö poissa Lilja Laiho-Virtanen Anneli Laurila Kai Lindegren

puheenjohtaja Mika Sjöblom jäsenet: Mira Johtela poissa Marko Kivistö poissa Lilja Laiho-Virtanen Anneli Laurila Kai Lindegren PYHÄMAAN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 2016 Aika: tiistaina 4.10. 2016 klo 17.30 18.10 Paikka: Seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: puheenjohtaja Mika Sjöblom jäsenet: Mira Johtela

Lisätiedot

Pyhämaan kappelineuvosto /6

Pyhämaan kappelineuvosto /6 Pyhämaan kappelineuvosto 4.2.2015 1/6 PYHÄMAAN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: Keskiviikkona 4.2.2015 klo 18.00 Paikka: Kettelin seurakuntatupa OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: puheenj.

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013 KOKOUSKUTSU 24.9.2013 Aika: 21.9.2013 klo 12.15 Paikka: Tuusniemi, Kaupungintalo. Läsnä: Hakalisto, Kasperi Herranen, Jussi Hippi, Eeva Hylkilä Hanna Ikonen, Juho Jokinen, Ida Junkkari, Heikki Kangas,

Lisätiedot

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Maj-Britt Varpe. Timo Räsänen Minna Bergström Hermanni Eskoli

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Maj-Britt Varpe. Timo Räsänen Minna Bergström Hermanni Eskoli Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika: torstai 9.2.2017 klo 17:00-18.09 Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: pj jäsenet: kappalainen,

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 09.10.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11 Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 2.9.2015 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 Aika: Keskiviikkona 2.9.2015 klo 19.00-20.25 Paikka: Paanula OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: keskiviikko 11.11.2015 klo 17.58-19.03 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet 1/5 KOKOUSTIEDOT Aika pe 17.5.2013 klo 13-14.52 Paikka Oulu10, neuvotteluhuone 156 (Os. Torikatu 10, Oulu) Osallistujat Ohjausryhmän jäsenet: Pj Henrika Pihlajaniemi Risto Vuoria Henna Ukonmaanaho Jouko

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Nuorisovaltuusto 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 16:00-17:01 PAIKKA Korvatunturin koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika: perjantai 13.5.2016 klo 17.00 18.40 Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON 1.1.2018 31.12.2021 JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko 22.11.2017 klo 12:00 13:00 Paikka YN330

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA KV191-1 Kokousaika ke 23.1.2019 klo 18.30 Kokouspaikka Läsnä Maijan kammari, Rusthollintie Anttila, Raimo, jäsen Breilin, Oskar, jäsen Ikäläinen, Mikko, jäsen Jokinen, Kaarina, jäsen Kallio, Kari, jäsen

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Aika: 10.12.2018 klo 15:15 Paikka: Kokous- ja saunatila Suvas, Suvantokatu 6, Joensuu 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.15. 2 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Pyhämaan kappelineuvosto /7

Pyhämaan kappelineuvosto /7 Pyhämaan kappelineuvosto 4.2.2014 1/7 PYHÄMAAN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 Aika: Tiistaina 4.2.2014 klo 17.30 18.49 Paikka: Pyhämaan seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2018. Ruskon seurakuntakeskus (vanhatie Rusko)

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2018. Ruskon seurakuntakeskus (vanhatie Rusko) RUSK SEURAKUNTA 24.05.2018 KIRKKOVALTUUST KOKOUS Aika Torstaina 24.05.2018 klo 18.00 20.03 Paikka Ruskon seurakuntakeskus (vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkovaltuusto 2015-2018: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo 1 Aika Perjantai 11.5.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Liisa Hosike varapuheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Hannele Isaksson kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 13.2.2014 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA 1/2014 Aika: torstaina 13.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Olli Laivo

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. 1(5) Päivärinnan koulun liikuntasali (Koulukatu 2A, Ylivieska)

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. 1(5) Päivärinnan koulun liikuntasali (Koulukatu 2A, Ylivieska) 1(5) Aika: 17.3.2018 klo 16.15 17.30 Paikka: Päivärinnan koulun liikuntasali (Koulukatu 2A, 84100 Ylivieska) Päätöksentekijät: Kimi Uosukainen puheenjohtaja Robert Tammi 1. varapuheenjohtaja Alina Heywood

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.11.2015 ESITYSLISTA Edustajiston kokous 6 / 2015 Aika: 4.12.2015 klo 15.00 Paikka: SN206, Kuopion kampus Ahokas, Iina Alho, Emmi Arosanervo, Anu Casagrande, Pietro

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS RUSK SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 KIRKKEUVOST KOKOUS Aika: Torstai 19.01.2017 kello 18.00 19.37 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 1 (5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2013 Aika: noin kello 16.30 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni Huhtiranta

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo - 1 - Aika Perjantai 16.2.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Jussi Heikkilä Aarne Heinosen varajäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen

Lisätiedot

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä Aika: Tiistaina 17.5.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo 1 Aika Perjantai 12.5.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Helinä Ylikännö Anni Rantalan varajäsen

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 27.4.2019 kello 9.30 kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus, liittokokous alkaen kello 10.45, lounastauko kello 13.00 14.00, tarpeen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (5) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 2 luku 3 ).

PÖYTÄKIRJA 1 (5) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 2 luku 3 ). PÖYTÄKIRJA 1 (5) KUITINMÄEN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.11.2017 klo 17.30 Paikka Läsnä Poissa Kuitinmäen koulu, opettajien huone Mika-Erik Walls, puheenjohtaja Erkka Ala-Tauriala Johanna

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 06.11.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 2.12.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Keskiviikko 2.12.2015 klo 18-19 Paikka: Männäisten Tupa OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Jukka Korpi Katriina

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 22.5.2019 klo 19.00 20.57 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 OSALLISTUJAT: VARSINAISET JÄSENET läsnä/poissa Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x )

Lisätiedot

Aika: ma klo Paikka: Juankosken seurakuntatalo, Tehtaankirkontie 5, Juankoski Osallistujat: Leino Reijo, puh.joht.

Aika: ma klo Paikka: Juankosken seurakuntatalo, Tehtaankirkontie 5, Juankoski Osallistujat: Leino Reijo, puh.joht. 9/2017-4.12.2017 Aika: ma 4.12.2017 klo 17.30-18.25 Paikka: Juankosken seurakuntatalo, Tehtaankirkontie 5, 73500 Juankoski Osallistujat: Leino Reijo, puh.joht. Huhtala Pauliina Iskanius Raija Julkunen

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta. Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Kirkkokatu 10 A, 3. krs. / PL 45 53101 Lappeenranta 040 3126 301 lappeenranta.seurakunta@evl.fi Aika Keskiviikko 25.3.2015 klo 17.00 18.25 Paikka Kirkkokatu

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (5) AIKA 14.05.2014 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /5

Kalannin kappelineuvosto /5 Kalannin kappelineuvosto 5.3.2018 1/5 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika: Maanantai 5.3.2018 klo 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo Lipponen

Lisätiedot

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 14 Aika tiistai 10.12.2013 klo 18.30 19.56 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2012 10.4.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 23 ILMOITUSASIAT 2 24 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 24.1.2018 klo 17.00 19.05 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 1

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2016 1 TIKKAKOSKEN AENEUVOSTO AIKA klo 18.58 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 81 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 05.01.2012 1 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/2007 Seurakuntaneuvosto 7.2.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/2007 Seurakuntaneuvosto 7.2.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2007 Aika: Keskivikkona 7.2.2007 klo 18.00 19.15 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä KÄSITELTÄVÄT ASIAT 12 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Wibom Pirjo jäsen (paikalla alkaen klo 16.34) Yrjövuori Matti

Wibom Pirjo jäsen (paikalla alkaen klo 16.34) Yrjövuori Matti Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 8 / 2018 Aika tiistai klo 16.30 17.20 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (5) AIKA torstai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Tytti Hyytiä Petri Puukki Timo Räsänen. Esa Mierlahti poistui 8 pykälän aikana

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Tytti Hyytiä Petri Puukki Timo Räsänen. Esa Mierlahti poistui 8 pykälän aikana Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika: torstai 21.1.2016 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 1 Kokoustiedot Aika: 5.5.2009 klo 13.00 13.57 Paikka: Jyväskylän Paviljonki Messukatu 10, Jyväskylä Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 2 Sisällysluettelo Sivu

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2016. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2016. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikka 01.06. 2015 klo 18.00 19.34 Paikka Rusk seurakuntakeskus (Vanhatie 7 21290 Rusko) kokoustila Kirkkovaltuusto 2015-2018: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Raikasniemi

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 1/2019

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 1/2019 Tarkastuslautakunnan kokous 24.1.2019 Pöytäkirja 1/2019 PÖYTÄKIRJA 2 (5) TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika 24.1.2019 klo 9.00 10.30 Paikka ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, rak 1A, 3. krs Asiat 1-8

Lisätiedot

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.1.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

Pyhämaan kappelineuvosto

Pyhämaan kappelineuvosto PYHÄMAAN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 Aika: Tiistaina 12.2.2019 klo 19.30-21 Paikka: Pyhämaan srk-koti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: puheenjohtaja: jäsenet: Mika Sjöblom (puheenjohtajana

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous

Varsinainen liittokokous Hallitus 8 / 16 LIITTOKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1 (6) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 klo 10.00-15.00. Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori 1. Liittokokouksen avaus Kuurojen Liitto

Lisätiedot