Porvoon kaupungin ja Porvoon veden välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Porvoon kaupungin ja Porvoon veden välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)"

Transkriptio

1 Porvoon kaupungin ja Porvoon veden välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Porvoon kaupunki / Liikelaitos Sopijapuolten nimeämät yhteyshenkilöt ovat liitteessä 1. 2 Yhteyshenkilöiden tehtävät ja yhteistoiminta 3 Määritelmät 4 Sopimuksen tausta 5 Sopimuksen kohde Yhteyshenkilöiden tehtävänä on seurata ja valvoa tämän sopimuksen toteutumista ja tiedottaa sopimuksen toteutumiseen liittyvistä asioista. Avo-ojalla tarkoitetaan maahan kaivettua, peittämätöntä uomaa, jonka tarkoituksena on tietyn maa-alueen kuivattaminen tai kasteleminen tai muu veden johtaminen. Hulevesien hallinnalla tarkoitetaan hulevesien imeyttämiseen, viivyttämiseen, johtamiseen, viemäröintiin ja käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä. Huleveden viemäröinnillä tarkoitetaan huleveden ja perustusten kuivatusveden poisjohtamista vesihuoltolaitoksen hulevesiviemärissä ja käsittelyä. Hulevesiviemärillä tarkoitetaan viemäriä, johon johdetaan hulevesiä ja perustusten kuivatusvesiä ja johon voi putkiviemärin lisäksi kuulua siihen välittömästi yhdistyvä avo-oja. Hulevesiviemäriverkostolla tarkoitetaan hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtamiseen tarkoitettua verkostoa kaivoineen ja mahdollisine pumppaamoineen; joka voi koostua putkiviemäreistä ja mahdollisesti näihin välittömästi liittyvistä avo-ojista. Kunnan jatkuvuudenhallintasuunnitelmilla tarkoitetaan kunnan valmiussuunnitelman yleistä osaa, toimialojen valmiussuunnitelmia sekä esim. ICTvarautumis/valmiussuunnitelmaa, vesihuoltolaitoksen varautumissuunnitelmaa, kriisiviestintäsuunnitelmaa ja päivittäistavarahuollon toteuttamista koskevaa suunnitelmaa. Yhdyskuntakehityksen tarpeella tarkoitetaan asutuksen ja vesihuollon kannalta asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan kehittymisen tarvetta vesihuollolle. Kunta vastaa hulevesien hallinnan järjestämisestä asemakaava-alueella. Kunta voi ottaa järjestettäväkseen hulevesien hallinnan muillakin alueilla. Kunnan tulee huolehtia siitä, että ryhdytään tarvittaessa toimenpiteisiin kunnan hulevesijärjestelmän ja vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkoston toteuttamiseksi tai hulevesien hallitsemiseksi muulla tavoin. (MRL 103 i ) Kunta voi vesihuoltolaitoksen kanssa neuvoteltuaan päättää, että vesihuoltolaitos huolehtii huleveden viemäröinnistä päätöksessä esitetyllä alueella. Vesihuoltolaitoksen on pystyttävä huolehtimaan huleveden viemäröinnistä kyseisellä alueella taloudellisesti ja asianmukaisesti. (VHL 17 a ) Tällä sopimuksella sovitaan huleveden viemäröinnistä huolehtimisesta kunnan ja vesihuoltolaitoksen välillä vesihuoltolain 17 a :n mukaisesti. Vesihuoltolaitos huolehtii huleveden viemäröinnistä liitekartassa 1 esitetyllä alueella. Liitekartassa 1 on kuvattu alueet, joille hulevesiviemäriverkosto on jo rakennettu sekä alueet, joille hulevesiviemäriverkosto on yhdyskuntakehityksen tarpeen mukaisesti rakennettava.

2 6 Vastuut ja velvoitteet Vesihuoltolaitos huolehtii huleveden viemäröinnistä ja siihen liittyvien rakenteiden ja laitteiden rakentamisesta ja ylläpidosta yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti tämän sopimuksen 5 :n mukaisesti. Tehtäväjako kunnan ja vesihuoltolaitoksen välillä rakenteiden ja laitteiden osalta on esitetty liitteessä 2. Liitteessä esitetään vesihuoltolaitoksen vastuulla olevat rakenteet. Vesihuoltolaitoksen huolehtimisvelvollisuuteen kuuluvan hulevesiverkoston suunnitteluperiaatteet sekä vastuunjako suunnittelussa on esitetty liitteessä 3. Vesihuoltolaitoksen rakentamien hulevesijärjestelmien tulee sopia yhteen kunnan hulevesijärjestelmän kanssa. Sopijapuolten on sopimusta toteuttaessaan noudatettava sopimuksen mukaiseen toimintaan liittyvän lainsäädännön, esimerkiksi vesihuoltolain, maankäyttö- ja rakennuslain, ympäristönsuojelulain ja vesilain säännöksiä. 7 Korvaus yleisten alueiden huleveden viemäröinnistä Vesihuoltolaitos perii kunnalta kustannuksia vastaavan vesihuoltolain 19 a :n ja yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisen korvauksen yleisiltä alueilta vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriin johdettavan huleveden viemäröinnistä. Vesihuoltolaitos eriyttää kirjanpidossaan huleveden viemäröinnin kustannukset ja osoittaa kustannukset, jotka ovat syntyneet yleisten alueiden huleveden viemäröinnistä. Korvaus yleisten alueiden huleveden viemäröinnistä määräytyy tämän sopimuksen liitteessä 4 esitetyin perustein. Vuosittain tarkistetaan, vastaako peritty korvaus yleisten alueiden huleveden viemäröinnistä aiheutuneita sovittujen periaatteiden mukaisia kustannuksia. 8 Varautuminen häiriötilanteisiin Vesihuoltolaitoksen on laadittava häiriötilannesuunnitelma tai toimintamalli huleveden viemäröintiin liittyviin häiriötilanteisiin varautumisesta. Suunnitelmat on liitettävä jo olemassa oleviin vesihuollon häiriötilannesuunnitelmiin. Huleveden viemäröinnin häiriötilannesuunnitelmat on yhteen sovitettava kunnan jatkuvuudenhallintasuunnitelmien kanssa. Kunta sisällyttää varautumisen kunnan hulevesijärjestelmän häiriötilanteisiin kunnan jatkuvuudenhallintasuunnitelmiin. Varautumiseen liittyvissä suunnitelmissa on otettava huomioon hulevesien hallinnan kokonaisuus. Kunta on velvollinen ottamaan huomioon, että vesihuoltolaitoksen huolehtimisvelvollisuuteen kuuluvilla alueilla voi putkiverkoston kapasiteetti ylittyä rankkasateiden aikana ja että myös näillä alueilla on suunniteltava ja rakennettava vaihtoehtoisia tulvareittejä. Rakennetuilla alueilla riskikohdat kartoitetaan ja mahdolliset parannustoimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan yhteisesti. 10 Vahingonkorvaukset 11 Ylivoimainen este Sopijapuolilla on oikeus saada vahingonkorvausta toisen sopijapuolen sopimusrikkomuksen aiheuttamasta vahingosta. Mikäli sopijapuoli on toisen sopijapuolen sopimusrikkomuksen johdosta velvollinen maksamaan korvausta kolmannelle, sopimusta rikkonut sopijakumppani on velvollinen suorittamaan vastaavansuuruisen korvauksen korkoineen korvauksen maksaneelle sopijapuolelle. Vapauttamisperusteeksi (ylivoimainen este) katsotaan sellainen sopijapuolen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella oleva este, jota sopijapuoli ei ole voinut kohtuudella ottaa huomioon sopimusta tehtäessä ja jonka seurauksia sopijapuoli ei kaikkea huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää tai voittaa. Kumpikaan sopijapuoli ei vastaa viivästyksestä tai suorituksen estymisestä, joka johtuu ylivoimaisesta esteestä.

3 12 Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys Sopimusasiakirjat täydentävät toisiaan. Mikäli sopimusasiakirjat ovat keskenään ristiriidassa, on niiden pätevyysjärjestys seuraava: 1. Sopimus 2. Liitteet 3. Liitekartta 13 Sopimuksen voimaantulo ja voimassa olo Sopimus tulee voimaan, kun se on allekirjoitettu ja kun [kunta (toimivaltainen viranomainen)] on tehnyt vesihuoltolain 17 a :n 1 momentissa tarkoitetun päätöksen. Sopimus on voimassa toistaiseksi. 14 Sopimuksen muuttaminen Sopimuksen sisällön tarkistamisesta ja muuttamisesta on lisäksi neuvoteltava, jos jompikumpi sopijapuolista sitä esittää. Muutokset on tehtävä kirjallisesti ollakseen päteviä ja ne tulee vahvistaa sopijapuolten allekirjoituksin. Muutokset on liitettävä tämän sopimuksen liitteiksi. Hulevesiviemäröintialueen muuttaminen edellyttää vesihuoltolain 17 a :n 1 momentin mukaista päätöstä, ellei kyse ole pienistä teknisluonteisista korjauksista. 15 Sopimuksen päättäminen ja irtisanominen 16 Erimielisyydet 17 Allekirjoitukset Sopijapuolet voivat päättää sopimuksen sopimalla yhteisesti asiasta. Sopijapuolet voivat irtisanoa sopimuksen, jos olosuhteet ovat muuttuneet sopimuksen solmimisen jälkeen. Muutoksella on oltava vaikutusta sopimuksen toteuttamiseen. Sopimus on voimassa irtisanomisen jälkeen siihen asti, että kunta on tehnyt uuden 17 a :n mukaisen päätöksen huleveden viemäröinnistä. Mikäli sopimus irtisanotaan, kunta määrää 17 a :n mukaisessa päätöksessä vesihuoltolaitoksen huolehtimisvelvollisuudesta asemakaavan, hulevesisuunnitelman, katusuunnitelman tai yleisen alueen suunnitelman mukaisesti ellei kunta itse ota huolehdittavakseen huleveden viemäröintiä. Tätä sopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan kahden välisissä neuvotteluissa. Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. AKJ Fredrick von Schoultz Porvoon kaupunki / TJ Risto Saarinen Liikelaitos Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 3.1 Liite 4 Yhdyshenkilöt Vastuunjako rakenteiden ja laitteiden osalta Vastuunjako hulevesijärjestelmän suunnittelussa sekä vesihuoltolaitoksen hulevesiverkoston mitoitusperiaatteet. Hulevesiviemäreiden mitoitusohje Laskentaperusteet yleisten alueiden kuivatuksesta perittävän korvauksen määrittämiseksi (laaditaan myöhemmin)

4 Liite 3.1: Hulevesiviemäreiden mitoitusohje HULEVESIVIEMÄREIDEN MITOITTAMINEN PORVOOSSA Hulevesiviemärit mitoitetaan niin, että ne pystyvät johtamaan ilman padotusta kerran kolmessa vuodessa toistuvan, 10 minuuttia kestävän sateen, johon on lisätty ennustetut sateiden rankkuutta lisäävät ilmastonmuutoksen vaikutukset. Mitoittava sade valitaan Kuntaliiton julkaiseman Hulevesioppaan mukaisesti. Hulevesioppaassa esitetyt mitoittavat sateet perustuvat Ilmatieteenlaitoksen tekemiin havaintoihin ja suomalaisiin selvityksiin tietyin aikavälein toistuvien sateiden rankkuudesta. Hulevesioppaan (2012) mukaan kerran kolmessa vuodessa toistuvan (1/3 a), 10 minuuttia kestävän sateen intensiteetti on 130 l/s/ha ja ilmastonmuutoksesta johtuva ennustettu sademäärän kasvu +20 %. Mitoituksessa huomioidaan myös viemäröitävän alueen rakentumisessa ennustettavissa olevat muutokset sekä muut valtakunnalliset ja Porvoon kaupungin omat hulevesiin liittyvät ohjeet. Tätä perusmitoitusohjetta käytetään aina, jos tarkemmassa kohdekohtaisessa hulevesisuunnitelmassa ei ole muuta osoitettu. pp.kk.vvvv Fredrick von Schoultz Porvoon kaupunki Risto Saarinen

5 Liite 1: Yhdyshenkilöt Kaupunki Sopimusasiat KTP Kari Hällström TJ Risto Saarinen Suunnitteluasiat Suunn. pääll. Reetta Kuronen Kunnossapito ja rakentaminen Työpäällikkö Peter Ekstam

6 Liite 2: Vastuujako rakenteiden ja laitteiden osalta Tässä liitteessä kuvataan vastuujako huleveden hallinnassa kunnan ja vesihuoltolaitoksen välillä rakenteiden ja laitteiden osalta (kaavio 1) sekä kiinteistöjen rakenteiden osalta (kaavio 2). Taulukossa sekä kaaviossa 1 esitetään huleveden viemäröinnin yleisimmät rakenteet ja niiden liittyminen muihin huleveden hallinnan rakenteisiin. Vesihuoltolaitoksen huolehtimisvastuun piiriin kuuluvat rakenteet ja laitteet on merkitty kaavioon. Kaavio on tyhjentävä ainoastaan vesihuoltolaitoksen osalta. Kunnan vastuulla voi olla myös muun tyyppisiä huleveden hallintaan liittyviä rakenteita kuin mitä kaaviossa 1 on esitetty. Vesilaitos huolehtii hulevesiverkoston putkiviemäreistä ja niihin kuuluvista runkoviemärikaivoista. Sopimuksen liitekartassa on esitetty alue, jossa on Porvoon veden hulevesiverkosto, tai johon nykyisten suunnitelmien mukaan rakennetaan hulevesiverkosto Porvoon veden toimesta. Muista rakenteista huolehtii kaupunki. Kaupunki huolehtii myös niistä hulevesiputkiviemäreistä, jotka palvelevat ainoastaan yleisten alueiden kuivatusta. Kaaviossa 2 kuvataan vastuujakoa vesihuoltolaitoksen ja kiinteistön välillä. Kaavio 2 on tyypiltään selittävä. Kiinteistön haltijan vastuulla olevat rakenteet on lisäksi eritelty vesihuoltolaitoksen ja liittyjän välisessä liittymissopimuksessa. Huolehtimisvastuulla tarkoitetaan lähtökohtaisesti rakentamis- ja ylläpitovastuuta. Ylläpitotehtäviin kuuluu esim. huuhtelu ja hiekanpoisto. Vastuunjako hulevesiverkoston suunnittelussa kuvataan tarkemmin liitteessä 3, samoin kuin hulevesiverkon mitoitusperusteet. Hulevesijärjestelmän osa (numero kaaviossa) Hulevesiviemäri ja runkokaivot (1-3) Katujen ja yleisten alueiden kuivatusrakenteet (4-6) Avo-ojat ja katujen sivuojat (7) Muut rakenteet (8-10) Kiinteistöjen kuivatusrakenteet (11) Kuvaus Putkitettu hulevesiviemäri ja siihen kuuluvat runkokaivot. Hulevesiviemäri palvelee sekä kiinteistöjen että yleisten alueiden kuivatusta. Ritiläkansikaivot, kitakaivot liityntäputkineen, sekä hulevesiviemärit runkokaivoineen, jos viemäri on rakennettu yleisten alueiden kuivatukseen. Joissakin tapauksissa voi yksittäiset kiinteistöt myös johtaa hulevesiä tällaisiin rakenteisiin kaupungin luvalla. Katujen, yleisten alueiden tai laajempien alueiden kuivatusta palvelevat avouomat. Joissakin tapauksissa voi yksittäiset kiinteistöt myös johtaa hulevesiä tällaisiin rakenteisiin kaupungin luvalla. Myös yksittäiset putkitetut osuudet avo-ojissa. Hulevesipumppaamot ja niihin liittyvät putket, viivytysaltaat, muut rakenteet Tonttijohdot ja tontilla olevat rakenteet kiinteistön liittymissopimuksen mukaiseen liittämiskohtaan saakka Vastuu Kuntatekniikka Kuntatekniikka (ojitusyhtymä) Kuntatekniikka Kiinteistön omistaja

7 Kaavio 1 Vesilaitoksen huolehtimisvastuulla olevat rakenteet on merkitty vihreällä ja kaupungin huolehtimisvastuulla olevat rakenteet on merkitty sinisellä. Kiinteistön tonttijohto on merkitty punaisella. 7 Avooja 12 Purkukaivo ja liitosputki runkoviemäriin 10 Välppä (välpän puhtaanapito kuuluu ojan kunnossapitoon) 2 Tarkastuskaivot runkolinjassa 8 Pumppaamo + liitosputki purkukaivoon 4 Kitakaivo + liitosputki 11 Kiinteistöjen kuivatusviemärit 1 Runkolinja 6 Katujen ja puistojen kuivatusviemärit 5 Ritiläkaivo + liitosputki 7 Avooja 3 Purkuputki ja purkuaukon varusteet 8 Pumppaamo + liitosputki purkukaivoon 7 Avooja 8 Purkukaivo ja liitosputki avoojaan 9 Viivytystai imeytysrakenne 7 Avo-oja tontin rajalla Tontti

8 Kaavio 2 Tässä kaaviossa esitetään kiinteistöjen vastuulle kuuluvat huleveden viemäröintijärjestelmään kuuluvat laitteet ja rakenteet (punaisella). Vastuu katu- ja yleisillä alueilla sijaitsevista laitteista ja rakenteista jakautuu kunnan ja vesihuoltolaitoksen välille kaavion 1 mukaisesti. Kiinteistöjen vastuulla voi lisäksi olla kunnan hulevesijärjestelmään hulevettä johtavia rakenteita ja laitteita. Katualue (yleinen alue) Avo-oja Runkolinja Kiinteistö Rännikaivo Salaoja Rumpu kulkuväylän ali Salaoja Rännikaivo Pumppaamo ja liitosputki Avo-oja Kiinteistö Runkolinja Puisto tai muu yleinen alue

9 1 Liite 3: Vastuunjako hulevesijärjestelmän suunnittelussa sekä vesihuoltolaitoksen hulevesiverkoston mitoitusperiaatteet. Suunnitteluperiaatteet Hulevesien hallinnalla tarkoitetaan sekä hulevesiviemäröintiä että muiden vaihtoehtoisen menetelmien (esim. viivyttäminen, imeyttäminen, käsittely) kokonaisuutta. Hulevedet pyritään hallitsemaan ensisijaisesti kerääntymispaikalla ja sen läheisyydessä viivyttämällä ja imeyttämällä. Hulevesien viemäröinti on vasta toissijainen ratkaisu. Hulevesien hallinnan tavoitteena on, etteivät virtaamat luonnon vesistöihin kasvaisi merkittävästi rakentamisen seurauksena eivätkä hulevedet heikentäisi vesistöjen veden laatua. Hulevedelle tulee aina järjestää tulvareitti maan pintaa pitkin. Tulvareitit ja hulevesien hallinnan vaatimat alueet pyritään sijoittamaan kaupungin omistamalle maalle ja niille varataan riittävät alueet maankäytön suunnittelussa. Hulevesiviemärit mitoitetaan Porvoon kaupungin ja Porvoon veden yhdessä laatiman erillisen ohjeen mukaisesti (liite 3.1). Hulevesiviemäröinti pyritään järjestämään painovoimaisesti luonnollisia valumareittejä mukaillen ja luonnolliset valuma-aluerajat huomioiden. Huleveden pumppaamista pyritään välttämään. Vastuunjako suunnittelussa Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti (103 i ) kunta vastaa hulevesien hallinnan järjestämisestä asemakaava-alueilla. Kaavoitetun alueen ulkopuolella hulevesien hallinnasta vastaa kiinteistön omistaja. Kunta huolehtii siitä, että tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin hulevesijärjestelmän toteuttamiseksi asemakaavan mukaisen maankäytön tarpeita vastaavasti. Hulevesien hallinnan suunnittelun vastuunjako Porvoossa on esitetty taulukossa 1. Vastuutaho vastaa pääsääntöisesti suunnittelusta syntyvistä ulkoisista kustannuksista. Kustannusjaosta keskustellaan tarpeen vaatiessa rajapintatilanteissa. Taulukko 1 Suunnitteluvaiheet ja vastuunjako Suunnitteluvaihe Vastuutaho Osallistuvat tahot Suunnittelun sisältö Hulevesisuunnitelma (MRL 103 l ) Hulevesisuunnitelma on uusi, teknisiin suunnitelmiin rinnastuva suunnitelma, joka voi olla myös osa katusuunnitelmaa tai yleisten alueiden suunnitelmaa. Suunnitelmassa esitetään kunnan hulevesijärjestelmään kuuluvat hulevesien hallinnan ratkaisut ja rakenteet kuten imeytysalueet kosteikot, ojat, valumavesien reitit, putket ja pumppaamot sekä muut ratkaisut Hulevesisuunnitelma on laadittava siten, että suunnitelmassa otetaan huomioon sademäärän lisääntyminen, asemakaava, katusuunnitelma ja yleisten alueiden suunnitelma ja että se täyttää toimivuuden, turvallisuuden sekä viihtyisyyden vaatimukset.

10 2 Suunnitteluvaihe Vastuutaho Osallistuvat tahot Suunnittelun sisältö Yleiskaava Yleispiirteinen selvitys ja/tai suunnitelma hulevesistä aiheutuvien vaikutusten arvioimiseksi ja hulevesien hallinnan tarpeiden ja keinojen selvittämiseksi. Tarvittaessa yleiskaavassa annetaan yleispiirteisiä määräyksiä hulevesien hallintaan käytettävien toimenpiteiden mitoituksesta. Voidaan yleispiirteisesti osoittaa tilavarauksia ja paikkoja alueellisten hulevesien käsittelyä varten rakennettavia altaille, lammikoille ja muille vastaaville alu- Asemakaava Katusuunnitelma ja yleisten alueiden suunnitelma Katujen ja yleisten alueiden hulevesirakenteiden rakennussuunnitelma Hulevesiviemäriverkoston rakennussuunnitelma Rakennusjärjestys Kiinteistökohtaiset hulevesijärjestelmät. Rakennusvalvonta Kiinteistön omistaja Rakennusvalvonta (hyväksyy suunnitelman) eille. Hulevesien hallinnasta laaditaan suunnittelukohteen edellyttämässä laajuudessa selvitys alueen hulevesien määristä, reiteistä, ja maankäytön muuttumisen niihin aiheuttamista muutoksista. Sen perusteella laaditaan yleissuunnitelma kohteeseen sopivista huleveden hallintaratkaisuista ja niiden tilantarpeesta. Rakennustapaohjeessa voidaan esittää esimerkkejä kiinteistökohtaisille hulevesiratkaisuille. Suunnitelmassa esitetään tarpeen mukaan kunnan hulevesien hallinnan ratkaisut ja rakenteet kuten imeytysalueet, kosteikot, ojat, valumavesien reitit, putket ja pumppaamot sekä muut ratkaisut. Katujen ja yleisten alueiden kuivatuksen rakennussuunnitelmat (ritiläkaivot, salaojat, ojat), yleisille alueille sijoittuvien hulevesirakenteiden (esim. viivytysrakenteet, biosuodattimet) rakennussuunnittelu. Hulevesiviemäriverkoston toteuttamisen edellyttämät rakennussuunnitelmat. Määräyksiä hulevesien hallintaperiaatteista. Kiinteistökohtaisten järjestelmien rakennussuunnitelmat. Rakennusvalvonta valvoo kiinteistökohtaisten järjestelmien toteutusta. Rakennuslupa: Selvitys/suunnitelma hulevesien ja perustusten kuivatusjärjestelmien rakentamisesta.

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Lempäälän kunta (kunta) Postiosoite: PL 36, 37501 Lempäälä Käyntiosoite:

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ

KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ (vesihuoltolain 17a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Kokemäen kaupunki Tulkkilantie 2 32800 Kokemäki Kokemäen

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Lempäälän kunta (kunta) Postiosoite: PL 36, 37501 Lempäälä Käyntiosoite:

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Joensuun kaupunki (jäljempänä kunta) Kaupunkirakenneyksikkö Muuntamontie

Lisätiedot

Kouvolan Kaupungin ja Kouvolan Vesi Oy:n välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kouvolan Kaupungin ja Kouvolan Vesi Oy:n välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) SOPIMUS Kouvolan Kaupungin ja Kouvolan Vesi Oy:n välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Kouvolan Kaupunki, PL 85, Torikatu 10, 45100 Kouvola

Lisätiedot

Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia

Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia Vesiyhdistyksen syysseminaari Helsinki 5.11.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinnan kokonaisuus Hulevesien hallinta

Lisätiedot

TAUSTAMUISTIO. Täydentämään HSY:n ja Kauniaisten kaupungin välistä Hulevesisopimusta (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

TAUSTAMUISTIO. Täydentämään HSY:n ja Kauniaisten kaupungin välistä Hulevesisopimusta (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) TAUSTAMUISTIO Täydentämään HSY:n ja Kauniaisten kaupungin välistä Hulevesisopimusta (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 19.1.2018 Sisällysluettelo Yleistä 2 1 Sopijapuolet 2 2 Sopimuksen kohde 2

Lisätiedot

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki 14.03.2016 VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 14.3.2016 Yleistä lakimuutoksista Sekä Vesihuoltolaki (119/2001)

Lisätiedot

Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen.

Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen. Hulevesimääräykset Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x.2017. Voimassa 1.1.2018 alkaen. Sisältö Yleinen osa 1. Hulevesien hallinnasta yleisesti 2. Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueilla

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa

Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa - Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa Seinäjoki 23.10.2014 Kirsi Rontu Lait vesihuoltolain sekä maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus

Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus 15.2.2017 Määritelmiä Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettava

Lisätiedot

Hulevesisopimus. HSY:n ja jäsenkuntien välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä

Hulevesisopimus. HSY:n ja jäsenkuntien välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä Hulevesisopimus :n ja jäsenkuntien välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä 19.1.2018 2 Sisällysluettelo 1 Sopijapuolet 3 2 Sopimuksen kohde 3 3 Yhteyshenkilöiden tehtävät ja yhteistoiminta 3 4 Määritelmät

Lisätiedot

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014 Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Lainsäädännön muutoksen keskeiset tavoitteet (VHL,

Lisätiedot

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl Hulevesikysely 2017 on selvittänyt elokuussa 2015 ja keväällä 2016 hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Kysely tehtiin myös keväällä 2017, koska asiaan liittyen on

Lisätiedot

MRL:n ja vesihuoltolain muutokset kunnan kannalta

MRL:n ja vesihuoltolain muutokset kunnan kannalta MRL:n ja vesihuoltolain muutokset kunnan kannalta Rakennuttajien tapaaminen Oulu 27.3.2015 Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta säädetään nykyisin maankäyttö- ja rakennuslaissa

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa - seminaari Turku 17.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS. Onnelantie Kajaani SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINTIIN LIITTYVISTÄ PALVELUISTA 1 SOPIJAPUOLET. Onnelantie Kajaani

PALVELUSOPIMUS. Onnelantie Kajaani SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINTIIN LIITTYVISTÄ PALVELUISTA 1 SOPIJAPUOLET. Onnelantie Kajaani PALVELUSOPIMUS Onnelantie 10 87100 Kajaani SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINTIIN LIITTYVISTÄ PALVELUISTA 1 SOPIJAPUOLET Palvelun tuottaja Palvelun tilaaja Kajaanin Vesi liikelaitos Onnelantie 10 87100 Kajaani

Lisätiedot

Sopimusluonnoksen tausta, tavoitteet ja toteutustapa Aninka Urho, ympäristöasiantuntija, HSY Espoon kaupungin hulevesi-info 7.11.

Sopimusluonnoksen tausta, tavoitteet ja toteutustapa Aninka Urho, ympäristöasiantuntija, HSY Espoon kaupungin hulevesi-info 7.11. Sopimusluonnoksen tausta, tavoitteet ja toteutustapa Aninka Urho, ympäristöasiantuntija, HSY Espoon kaupungin hulevesi-info 7.11.2017 Lainsäädäntö Maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolaki HSY:n ja jäsenkaupunkien

Lisätiedot

Hulevedet ja vesihuoltolaki

Hulevedet ja vesihuoltolaki Hulevedet ja vesihuoltolaki - Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa Kuntamarkkinat 10.9.2014 Kirsi Rontu Lait vesihuoltolain sekä maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta Eduskunta hyväksyi lait vesihuoltolain

Lisätiedot

Hyväksytty Haapaveden teknisessä lautakunnassa Voimassa alkaen.

Hyväksytty Haapaveden teknisessä lautakunnassa Voimassa alkaen. Hyväksytty Haapaveden teknisessä lautakunnassa..2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen. Sisältö Yleinen osa 1. Hulevesien hallinnasta yleisesti 2. Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueilla 3. Hulevesien

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja

Lisätiedot

Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE 218/2013 vp

Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE 218/2013 vp Vesihuoltolain uudistus, SVOSK, Kouvola 1.12.2014 OTT Antti Belinskij, yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto (vv. lainsäädäntöneuvos, maa- ja metsätalousministeriö) Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE

Lisätiedot

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN VESIHUOLTO 2015 Turku Leena Sänkiaho SISÄLTÖ Työn tausta ja tavoitteet Määritelmät Pilot-kunnat ja

Lisätiedot

HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy

HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN SISÄLTÖ Hulevesiopas julkaistiin vuonna 2012. Hulevesiä koskeva lainsäädäntö

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on

Lisätiedot

YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS

YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 1 YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 19.9.2017 1) JOHDANTO Hulevesiä koskeva lainsäädäntö muuttui vuonna 2014. Nykyisin hulevesien hallinnasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa

Lisätiedot

HSY:n huleveden viemäröintialueen sanallinen määrittely

HSY:n huleveden viemäröintialueen sanallinen määrittely HSY:n huleveden viemäröintialueen sanallinen määrittely 18.12.2017 18.12.2017 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. -20.11. 2014 Oulu Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain ja

Lisätiedot

HULEVEDET MÄÄRÄYSTEN NÄKÖKULMASTA Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Sibeliustalo, Lahti

HULEVEDET MÄÄRÄYSTEN NÄKÖKULMASTA Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Sibeliustalo, Lahti HULEVEDET MÄÄRÄYSTEN NÄKÖKULMASTA Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Sibeliustalo, Lahti Kirsi Rontu Yhdyskuntatekniikan päällikkö Suomen Kuntaliitto VESIHUOLTOLAIN UUDISTUS TARKISTAMISTYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

Projekti-insinööri Henna Luukkonen

Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevedet teknisen toimen kannalta huleveden viemäröinnistä sopiminen Teknisen johdon päivät Tampere 20.11.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

KUNTALIITON HULEVESIOPPAAN PÄIVITYSTILANNE Hulevesien hallinta Vantaanjoen valuma-alueella haasteita ja ratkaisuja Vantaa,

KUNTALIITON HULEVESIOPPAAN PÄIVITYSTILANNE Hulevesien hallinta Vantaanjoen valuma-alueella haasteita ja ratkaisuja Vantaa, KUNTALIITON HULEVESIOPPAAN PÄIVITYSTILANNE Hulevesien hallinta Vantaanjoen valuma-alueella haasteita ja ratkaisuja Vantaa, Henna Luukkonen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN SISÄLTÖ Hulevesiopas julkaistiin

Lisätiedot

Hulevesien hallinta. esiselvitys organisointimalleista. Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy

Hulevesien hallinta. esiselvitys organisointimalleista. Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy Hulevesien hallinta esiselvitys organisointimalleista Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy Työn tarkoitus Työ on esiselvitys tausta aineistoksi vesihuoltolain muutostyöhön Tavoitteet tunnistaa nykyiset

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2014 681/2014 Laki vesihuoltolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vesihuoltolain

Lisätiedot

Kysely hulevesiviemäröinnistä 2015

Kysely hulevesiviemäröinnistä 2015 Kysely hulevesiviemäröinnistä 2015 VVY selvitti kaikille jäsenlaitoksilleen suunnatulla kyselyllä hulevesien viemäröinnin nykytilannetta sekä tulevaisuuden näkymiä VVY:n jäsenlaitoksilla ja mahdollisesti

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 10/

Tekninen lautakunta 10/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta 10/2015 97 Aika Keskiviikko 09.12.2015 klo 18.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Harju Tero puheenjohtaja Söderbacka Sari varapuheenjohtaja Järvenpää Susanna

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus huleveden viemäröinnistä

Vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus huleveden viemäröinnistä Taustamuistio Luukkonen Henna 22.10.2015 Vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus huleveden viemäröinnistä Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) sekä vesihuoltolain (119/2001) muutokset tulivat

Lisätiedot

Espoon hulevesien hallinta

Espoon hulevesien hallinta Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto 4.9.2007 Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 5.6.2014 YLEISTÄ Valmistelu alkanut jo 2008 Lakiesitys annettu eduskunnan hyväksyttäväksi 16.1.2014 Voimaantulo esityksen mukaan 1.9.2014 Tavoitteena

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan organisointi

Hulevesien hallinnan organisointi Hulevesien hallinnan organisointi Keskeiset ongelmat ja hallintomallit Versio 1.0 Jukka Meriluoto 4.9.2007 2007 Hulevesien hallinnan osapuolet kunnissa Kunta Kaavoitus Rakennusvalvonta Tekninen toimi (kadut

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät 24. 25.10.2014 Siilinjärvi Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön

Lisätiedot

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet VESIHUOLTOSANASTOA Asemapiirustus Asiakas Asukasvastineluku (AVL) Haja-asutusalue Hulevesi Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet Kiinteistön omistaja, kiinteistön

Lisätiedot

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestelyt kunnissa

Hulevesien hallinnan järjestelyt kunnissa Hulevesien hallinnan järjestelyt kunnissa Maanmittauspäivät 2018 Helsinki 22.3.2018 Erityisasiantuntija Tuulia Innala http://yle.fi/uutiset/3-9476562 2 Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho 1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin

Lisätiedot

Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista

Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista 5.9.2017 Sisällys 1 Tampereen kaupungin hulevesijärjestelmä... 2 2 Tampereen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA Kirsi Järvinen ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Tahvolan Omakotiyhdistys ry:n vuosikokous 15.2.2012 VESIHUOLTOLAKI (119/2001)

Lisätiedot

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Kuntamarkkinat 9.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesihuoltolain muutokset Lakimuutokset tulivat

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tantere 418 424 3 68 omistajat: Hanna Maria Sillanpää (xxxxxx xxxx) Sunilantie

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN VÄLINEN TALOUSVESISOPIMUS? Vesihuolto 2018, Holiday Club Saimaa Henna Luukkonen, HSY

VESIHUOLTOLAITOKSEN VÄLINEN TALOUSVESISOPIMUS? Vesihuolto 2018, Holiday Club Saimaa Henna Luukkonen, HSY KUINKA LAATIA ELINTARVIKETEOLLISUUSYRITYKSEN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN VÄLINEN TALOUSVESISOPIMUS? Vesihuolto 2018, Holiday Club Saimaa 22.5.2018 Henna Luukkonen, HSY ELINTARVIKETEOLLISUUSYRITYKSEN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Vuokraoikeudenhaltija

jäljempänä tässä sopimuksessa Vuokraoikeudenhaltija MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta SOPIMUSALUE Kiinteistö Oy Pohjolan Perusyhtiö 40 (2175827 5) Suomen Osatontti II Ky

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Olli Jaakonaho, Uudenmaan ELY-keskus SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA KAAVOITUS, RAKENTEET, TOIMIVUUS JA HUOLTO

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot toiminta-alue 1 (taajama) 1.7.2019 alkaen Outokummun kaupunki vesi- ja viemärilaitos 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.

Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta. SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli. Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Tunturi-Lapin Vesi Oy

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Tunturi-Lapin Vesi Oy Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Tunturi-Lapin Vesi Oy Vesilaitosyhdistyksen Julkaisusarja nro 64 Helsinki 2016 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

Veden hinnan määräytymisperusteet

Veden hinnan määräytymisperusteet Veden hinnan määräytymisperusteet Seminaari 5.11.2015 Säätytalo, Helsinki Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain muutoksista 1.9.2014 Muutoksia maksuja ja taloutta koskeviin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5315/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5315/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 109 Asianro 5315/10.03.02.02/2017 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tilat Parvis ja Kiila

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tilat Parvis ja Kiila MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilojen Parvis 418 424 9 636 ja Kiila 418 424 9 637 omistaja: THH Palvelut Oy (2128195

Lisätiedot

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 KH&I-YSE 2000 26.1.2000 1(6) KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 1 Soveltamisala Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kiinteistönhoidossa ja kiinteistöjen isännöinnissä toimeksisaajan

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5315/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5315/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 109 25.9.2017 39 Asianro 5315/10.03.02.02/2017 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.9.2017

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset

Lisätiedot

Hulevesimaksuselvitys

Hulevesimaksuselvitys Hulevesimaksuselvitys Hulevedet nykytilanne Tampereen Vesi vastaa rakentamisesta ja ylläpidosta putkitetun hulevesijärjestelmän osalta myös avo ojat silloin kun ne ovat osana hulevesien johtamisjärjestelmää

Lisätiedot

RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID

RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID 1559459 Sivu 1 (5) Sisällysluettelo 1 ALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue 2 1.2 Topografia ja

Lisätiedot

Hulevesiopas ja hulevesisäädösten muutos

Hulevesiopas ja hulevesisäädösten muutos Hulevesiopas ja hulevesisäädösten muutos Vesihuoltolain uudistaminen ja MRL KEHTO-foorumi 21.3.2013 Pori Kirsi Rontu yhdyskuntatekniikan päällikkö HULEVESIOPAS Tietopaketti kokonaisvaltaiseen hulevesien

Lisätiedot

Juhani Topias Tuomi (xxxxxx xxxx) Mäkikatu 12 B 11, TAMPERE

Juhani Topias Tuomi (xxxxxx xxxx) Mäkikatu 12 B 11, TAMPERE MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Niittyhaka 418 424 3 94 omistajat: Liisa Kaarina Tuomi (xxxxxx xxxx), osuus 1/4

Lisätiedot

Espoon hulevesiohjelma. Katariina Peltola

Espoon hulevesiohjelma. Katariina Peltola Espoon hulevesiohjelma Katariina Peltola 7.11.2017 Hulevesiohjelma Valtuuston ohjeellisena hyväksymä hulevesiohjelma valmistui vuonna 2011. Päivitystyö käynnissä syksyllä 2017 Löytyy Espoon Internet sivuilta:

Lisätiedot

Liite 15 / JaVe jk Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi

Liite 15 / JaVe jk Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi Liite 15 / JaVe jk 23.5.2019 20 Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

KYSELY HULEVESITULVISTA Yhteenveto hulevesitulvariskien alustavaa arviointia varten kunnille tehtävän kyselyn vastauksista Vastausajankohta 26.11.2010 13:53:34 Yhteystietolomake 2) Kunnan nimi? 1. Imatra

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Koipijärvi

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Koipijärvi MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Koipijärvi 418 424 3 67 omistajat: Mirja Helena Suikkanen (xxxxxx xxxx) Vanha

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

Tilan Vuorenala omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k ) jakamattoman kuolinpesän oikeudenomistajat:

Tilan Vuorenala omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k ) jakamattoman kuolinpesän oikeudenomistajat: MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Vuorenala 418 424 9 1015 omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k. 10.4.2011)

Lisätiedot

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Vesihuoltolakiopas 2015 Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Lain säätelyä riskien hallinnasta on tarkennettu Vesihuoltolaitoksen taloushallinto tulee jatkossa eriyttää muista toiminnoista riippumatta

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 11/ Otsikko Sivu 86 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 87 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 11/ Otsikko Sivu 86 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 87 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 11/2016 1 AIKA 15.12.2016 klo 18.00 PAIKKA Tekninen toimisto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 86 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 87 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI PIETILÄN SVENGIPUISTON HULEVESIALLAS

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI PIETILÄN SVENGIPUISTON HULEVESIALLAS JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 20601255 22.9.2017 1 JOHDANTO Kaava-alueelta hulevesiä puretaan Komppikujaa pitkin koilliseen, Hakiantieltä länteen ja Svengipuiston viivytysrakenteen kautta etelään. Tässä tarkastelussa

Lisätiedot

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON. NAANTALIN KAUPUNKI Vesihuoltolaitos Käsityöläiskatu 2 21100 NAANTALI TEOLLISUUSJÄTEVESISOPIMUS xx.xx.xxxx SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

Lisätiedot

HULEVESIMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN

HULEVESIMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN TYÖNUMERO: 20601859 LOIMAAN KAUPUNKI SWECO YMPÄRISTÖ OY TAMPERE Muutoslista FIANRY FIHENA FIJSUH VALMIS 20.6.2018 FIANRY FIHENA FIJSUH LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö

Lisätiedot

Hulevesien kirjanpidollinen käsittely ja raportointi

Hulevesien kirjanpidollinen käsittely ja raportointi Hulevesien kirjanpidollinen käsittely ja raportointi 7.3.2019 Marja-Liisa Ylitalo @LiisaMarjis Kunnan perusvaihtoehdot hulevesijärjestelyille Kunta vastaa kaikesta hulevesien hallinnasta, myös hulevesiviemäriverkostoista

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

KUNNAN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN HULEVESIVASTUIDEN MÄÄRITTELY Kokkolan kaupunki ja Kokkolan Vesi Pöyry Finland Oy

KUNNAN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN HULEVESIVASTUIDEN MÄÄRITTELY Kokkolan kaupunki ja Kokkolan Vesi Pöyry Finland Oy KUNNAN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN HULEVESIVASTUIDEN MÄÄRITTELY Kokkolan kaupunki ja Kokkolan Vesi Pöyry Finland Oy SISÄLTÖ Hulevesiin liittyvän lainsäädännön uudistus ja uudet tehtävät hulevesien hallinnassa

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Åkerman Maria, Sivonen Marko. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: : Mikko Nurminen, Johtaja

Valmistelija / lisätiedot: Åkerman Maria, Sivonen Marko. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: : Mikko Nurminen, Johtaja Tampere Ote pöytäkirjasta 16/2017 1 (7) 245 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen TRE:6484/10.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Åkerman Maria, Sivonen Marko Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Tammelan hulevesiselvitys

Tammelan hulevesiselvitys Tammelan hulevesiselvitys Puhutaan Tammelan pihoista ja vesistä tilaisuus 13.6.2016 Perttu Hyöty, Sito Oy When infrastructure counts. Selvitysalue ja lähtökohtia työlle 2 Selvitysalueen muodostaa Tammelan

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista

Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista Valtakunnalliset Vesiosuuskuntapäivät 29. 30.1.12.2016 Aulanko Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Ajankohtaista lainsäädännössä Vesihuoltolain

Lisätiedot

Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf

Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Lahti, FCG 6.11.2012 Page 1 Hulevesien viivyttäminen keskitetyillä ratkaisuilla 6.11.2012 Page 2 Hulevesien viivytystarve Rakentaminen

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.10.2018 alkaen 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS. Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki. Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys

HULEVESISELVITYS KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS. Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki. Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 24.7.2014 / Täydennetty 29.10.2014 Viite 1510002480-003 KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS HULEVESISELVITYS VIITASAAREN

Lisätiedot