Raportti PBL tutuksi videosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raportti PBL tutuksi videosta"

Transkriptio

1 Raportti PBL tutuksi videosta Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, mediakasvatuksen koulutusohjelma sekä TVT opetuksessa ja oppimisessa opintokokonaisuus / Liikkuva kuva opetuksessa ja oppimisessa 5 op, kevät 2011 Tekijät: Anna Nikunen, Anniina Törmänen, Elise Hokkanen, Eveliina Keränen, Johanna Verho, Laura Räisänen Videomme tavoitteena on esitellä opiskelijoille uutta opiskelumuotoa PBLtutoriaalia, sekä herättää mielenkiinto PBL-opiskelua kohtaan. Lisäksi pyrimme videossamme osoittamaan, kuinka PBL luo moninäkökulmaisuutta opiskeluun. PBL-opetuksessa on monia asioita, jotka eroavat perinteistä opettajajohtoisesta opetuksesta (Rautio 2010). PBL- termi tulee sanoista problem based learning eli ongelmaperusteinen oppiminen. Oppimisen lähtökohtana ovat usein työelämässä kohdattavat ongelmat. Tämä erottaa PBL:n tavanomaisesta opetuksesta, joka perustuu oppikirjoihin. PBL- tutoriaalissa ratkaistaan ongelmaa (voi olla myös tapaus). Tapauksen käsitteleminen tapahtuu ongelmanratkaisusyklissä, joka jakautuu aloittavaan ryhmäistuntoon eli tutoriaaliin, itseopiskelun vaiheeseen ja päättävään tutoriaaliin (Poikela 2003.) Videossa esittelemme aloittavan ryhmäistunnon. Lemman ja Ranta-Ahon tutkimuksen mukaan opetusvideon yleisö odottaa opetusvideolta muun muassa todellisia esimerkkejä, joka heijastuvat mahdollisimman paljon käytännön tilanteisiin. (Lempa & Ranta-Aho 2006.) Kurssin uudet opiskelijat saavat videomme avulla käytännön esimerkin siitä, millaisia tuntemuksia ja ajatuksia ensimmäinen PBL-tutoriaali voi osallistujassa herättää. Videolla kuvataan PBL-istunnon aivan ensimmäistä kertaa, kun kurssi alkaa ja tilanne on opiskelijoille uusi. Henkilöinä videolla esiintyy kurssin opettaja ja kuusi opiskelijaa. Video alkaa musiikilla ja tekstillä maanantai. Sen jälkeen siirrytään kuvaamaan ringissä istuvia opiskelijoita ja heidän pohdintaansa siitä, mikä viikonpäivä on. Kurssin opettaja avaa kurssin sekä kertoo, miten toimitaan ja millaista tapausta ratkotaan. Hän jakaa puheenjohtajan, sihteerin ja tarkkailijan 1

2 roolin. Opiskelijat alkavat ratkaista tapausta puheenjohtajan johdolla ja sihteeri tekee muistiinpanoja seinälle laitettaville lapuille. Videon lopuksi ruutu pimenee ja loppumusiikki alkaa. Videon alussa tunnelma on opiskelijoiden näkökulmasta epävarma, mutta videon lopussa tunnelma on helpottunut ja vapautunut. Videossa on välillä useita äänikerroksia. Yhden äänikerroksen muodostaa tutoriaali-istunnon tavallinen puhe ja keskustelu. Tämän lisäksi on äänikerroksia, joissa kuuluu tutoriaali-istuntoon osallistuvien opiskelijoiden sen hetkisiä ajatuksia puheena. Videon tuottamisen alkoi ideoinnilla, jossa jokainen opiskelija saattoi ilmaista omia ideoitaan, joista valitsimme ryhmän kesken yhden eteenpäin kehiteltäväksi. Suunnittelimme kuvamateriaalia ja teimme lyhyen ja suunta antavan kuvakäsikirjoituksen. Koska videon ideassa on keskeistä äänimaailma, pääpaino ei ollut kuvamateriaalin suunnittelussa. Emme myöskään nähneet tarpeelliseksi antaa näyttelijöille käsikirjoitusta, sillä näin tilanteesta tuli luontevampi ja autenttisempi. Kuvasimme lavastettua liikkuvaa kuvaa opetuksessa ja oppimisessa kurssin ensimmäistä PBL- tutoriaalia. Nauhoitimme erikseen äänistudiossa näyttelijöiden ajatusäänet. Näyttelijät olivat kahdessa ryhmässä studiossa ja saivat vapaasti ja ilman ohjausta sanoa heillä mahdollisesti tutoriaaliistunnon aikana heränneitä ajatuksia. Materiaalin tuottamisen jälkeen aloitimme editoinnissa sen yhdistämisen. Videon lopputuloksen saavuttamiseksi editoinnilla oli iso merkitys. Itse kuvamateriaali sisälsi paljon toistoa ja kuvauksessa oli tiedostettu editoinnin antamat mahdollisuudet. Siksi käsikirjoitus oli avoin, ja kuvamateriaalia oli rutkasti enemmän kuin mitä tarvittiin, jotta editoinnissa voitaisiin tehdä vielä ohjauksellisia päätöksiä. Editointi antoi mahdollisuuden luoda videoon eloa ja uusia merkityksiä lisäämällä ääniraitoja kuvamateriaalin päälle. Näyttelijöiden ilmeet ja tavat olla muuttuivat katsojan silmissä, kuin vain jos heidät olisi nähty istuvan hiljaa paikoillaan. Tällä halusimme myös näyttää PBL- työskentelyn ajatusta: ajatukset näkyviksi. Tärkeää videossa on alku. Katsojan huomion ja kiinnostuksen herättämiseen on aikaa videon ensimmäiset parikymmentä sekuntia. (Rautio 2010.) Videostamme löytyy alkumusiikki, joka sulautuu muuhun äänimaailmaan alkutekstin jälkeen. Toisen kerran käytämme musiikkia tehokeinona videon lopussa lopputekstien 2

3 aikana. Ääni voi toimia kuvan tulkinnan apuvälineenä ja katsojan tunteiden herättelijänä. Äänellä voi myös parantaa jatkuvuuden illuusiota ja tuoda tietoa kuvan ulkopuolelta. Parhaimmillaan musiikki tuntuu luontevalta ja yksinkertaiselta. (Mediakompassi.) Videossamme pyrimme pitämään jatkuvuuden illuusiota yllä kuljettamalla ajatusääniä koko videon ajan mukana. Alunperin oli tarkoitus käyttää musiikkia muuallakin kuin lopussa ja alussa, mutta silloin muun äänimaailman teho ja kuuluvuus olisi kärsinyt. Näin päätimme jättää muun musiikin käytön pois. Pyrimmekin videon alulla herättämään katsojan mielenkiinnon jättämättä aukkoja. Alun musiikilla pyrimme kuvaamaan mielialaa, joka henkilöillä videossa on. Lisäksi luomme alulla yllätyksellisyyttä ja katsojalle omakohtaisuutta, sillä maanantai tuo jokaiselle jotain omakohtaisia mielialoja ja tunteita. Viikonpäivästä ei kuitenkaan vielä tiedä missä ollaan ja mitä video käsittelee, mutta kuvan siirtyessä alkutekstistä katsoja voi havaita opetuskontekstin ja äänien tulevan opiskelijoiden pään sisältä. Opetusvideoissa tiedon määrä kuitenkin kannattaa pitää mahdollisimman käytännönläheisenä, jottei katsojalle tule videosta infoähkyä (Rautio 2010). Pyrimmekin nostamaan esiin vain muutamia työskentelyn kannalta keskeisiä asioita, kuten roolit ja muutoin pitämään videon PBL-tutoriaalin yleisesittelyä. Tiedon määrä vaikuttaa myös opetusvideon kiinnostavuuteen. On haastavaa saada aikaan kiinnostava opetusvideo, jos tietoa yritetään saada mahtumaan videoon liikaa. Katsojan keskittyminen voi herpaantua, jos uutta opittavaa on liikaa. (Lempa & Ranta-Aho 2006.) Myöskään sen vuoksi emme ole yrittäneet sisällyttää opetusvideomme kaikkia PBL-muotoiseen opiskeluun liittyviä faktoja. Opetusvideota tehdessä on huomioitava kohdeyleisö. Videomme kohdeyleisönä on Liikkuva kuva opetuksessa ja oppimisessa -kurssille osallistuvat henkilöt. Videomme käsittelee ensimmäistä PBL-tutoriaalia ja sen herättämiä ajatuksia osallistujissa. Vastaanottajan näkökulmasta videon kiinnostavuutta lisää se, että katsoja pystyy samaistumaan videon henkilöihin. Samaistumisen avulla katsoja ottaa osaa päähenkilön kohtaloon ja jakaa hänen roolinsa. Olemme itse osallistuneet samalle kurssille kuin kohdeyleisö ja esiinnymme videolla tuoden esiin niitä ajatuksia, joita PBL ja kurssi yleensä meissä herätti. Kohdeyleisömme on helppo samaistua videon henkilöihin, sillä he ovat samassa tilanteessa kuin videon henkilöt. (Lempa & Ranta-Aho 2006, 10.) Lisäksi samaistettavuus lisää opiskelijoiden kiinnostuneisuutta PBL- työskentelytapaa kohtaan, kun he voivat 3

4 nähdä muiden opiskelijoidenkin olleen mukana työskentelyssä. Video myös haastaa katsojaa, koska siinä on useita äänikerroksia. Video antaa positiivisen kuvan työskentelystä, vaikka opiskelijoiden omat ajatukset tulevat esille ja risteilevät arkiajatusten ja itsetyöskentelyn välillä. Opiskelijoiden ajatusten esittäminen pyrkii esittelemään kurssista realistista, humoristista ja innostavaa kuvaa. Lisätyiltä ääniraidoilta kuuluvat opiskelijoiden ajatukset ovat saman kurssin läpikäyneiden ajatuksia. Ajatukset haluttiin suoraan itse opiskelijoilta, sillä näin ne koskettavat suunnilleen saman ikäisiä ja samassa asemassa olevia nuoria. Näin ollen videolla on myös useampi käsikirjoittaja. Ääninäyttelijöitä ei muutenkaan ohjattu repliikkien lausumiseen, vaan jokainen sai sanoa omat ajatuksensa omalla ja itselle ominaisella tavallaan. Opetusvideo ei ole lajityyppinä mitenkään helposti määriteltävissä ja asioiden ilmaisukeinot, esitystavat ja - tyylit eivät ole vakiintuneet käytännöiksi (Huttunen & Luodes 2010). Schwartzin ja Hartmanin kuvion Video opetuksessa ja oppimisessa (Schwartz & Hartman 2007, suomentanut Hakkarainen) mukaan opetusvideomme genre voisi esimerkiksi olla joko traileri, triggeri tai ankkuroiva video. Opetusvideomme alkuperäinen idea oli myös huvittaa katsojia. Huumori on tehokas kiinnostuksen herättäjä (Rautio 2010). Samalla videossamme näytetään ja tuodaan faktat lähelle katsojaa. Editoinnissa nopeutimme kuvamateriaalin kulkua myös pikaefektillä, jolla pyrimme luomaan humoristisuutta, kiinnostavuutta ja esittelemään tutoriaalin kulun ytimekkäästi. Digitaalinen video voi tukea ja rikastuttaa monipuolisesti oppimisprosessia: opiskelijan oppimiskokemukset voivat olla mielekkäitä. Lisäksi digitaalisen videon tuottaminen rohkaisee opiskelijan itsenäistä toimijuutta. Keskeistä digitaalisen videon tuottamisessa ovat siis kasvatukselliset näkökulmat, roolit ja myös reflektiivisyys. (Kearney 2011) Lisäksi yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen sekä vuorovaikutteisuus ovat tärkeässä roolissa, mikä toteutui myös tässä opetusvideon tuottamisessa. Varmasti myös opiskelijoiden motivaatio tehtävän sitoutumiseen edesauttoi joustavaa yhteistyötä. 4

5 Videota voisi käyttää esimerkiksi kurssin ensimmäisellä oppitunnilla opiskelijoiden aktivointiin, mielenkiinnon herättämiseen ja työskentelytapaan tutustuttamiseen. Video on noin neljä minuuttia pitkä. Halusimme pitää videon pituuden lyhyenä, jotta sitä olisi kätevä käyttää osana opetusta esimerkiksi oppitunnin alussa ja jotta opiskelijoiden ja katsojan mielenkiinto pysyy vireillä koko videon ajan. Videon katselua voisi alustaa kertomalla aluksi PBL -työskentelyn perusteet, näin opiskelijat saavat katselusta enemmän irti heidän tuntiessaan työskentelytavan etukäteen. Lähteet Huttunen, M. & Luodes, M Opetusvideon tekoprosessi. Vastasyntyneen hoito-videon tuottaminen Seinäjoen keskussairaalalle. Luettavissa osoitteessa: unen_mari.pdf?sequ ence=1 Kearney, M A learning design for student-generated digital storytelling. Learning, Media and Technology. 36:2, Lempa & Ranta-Aho Opetusvideo tekijän ja vastaanottajan näkökulmasta. Turku. Luettavissa osoitteessa: Mediakompassi, YLE. Poikela, E Ongelmaperustainen pedagogiikka- Mitä se on? Fysioterapialehdessä julkaistu artikkeli 5/2003. Rautio, M Nuorille suunnatun opetusvideon tekemisen haasteet. Diakonia ammattikorkeakoulu. Turku. Luettavissa osoitteessa: equence=1 5

Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa

Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa TieVie (5 ov) 24.9.2004 Minna Pesonen, Kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto Mistä kaikki alkoi? Idea PBL:n soveltamisesta syntyi Ongelmalähtöisen

Lisätiedot

LIIKKUVA KUVA OPETUKSESSA JA OPPIMISESSA. Opetusvideon analyysi

LIIKKUVA KUVA OPETUKSESSA JA OPPIMISESSA. Opetusvideon analyysi LIIKKUVA KUVA OPETUKSESSA JA OPPIMISESSA Opetusvideon analyysi Lari-Joona Leinonen Juhani Niskavaara Joel Ronimus Sanna-Mari Suopajärvi Kaisa Tarvainen Henna Toivanen MKAS2211 Liikkuva kuva opetuksessa

Lisätiedot

Digitaalinen tarinankerronta HTKS152

Digitaalinen tarinankerronta HTKS152 Digitaalinen tarinankerronta HTKS152 Paul Ife Horne. Flickr. CC BY-NC 2.0. http://tinyurl.com/digitarina 3.2.2014 Tanja Välisalo Tänään Digitaalinen tarinankerronta menetelmänä Kurssin suoritus Digitaalisen

Lisätiedot

Digitaalinen tarinankerronta HTKS152

Digitaalinen tarinankerronta HTKS152 Digitaalinen tarinankerronta HTKS152 Paul Ife Horne. Flickr. CC BY-NC 2.0. 16.3.2015 Tanja Välisalo Tänään Digitaalinen tarinankerronta menetelmänä Kurssin suoritus Digitaalisen tarinan rakentaminen Digitaalinen

Lisätiedot

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät 25.8.2010 Helsingin yliopiston kirjasto Päivi Helminen, Kati Syvälahti, Maija Halminen 31.8.2010 1 Työpajan tavoite Tavoitteena on

Lisätiedot

Multimedia oppimisen tukena esimerkkinä pedagogiset digitarinat. KK Jaana Tolonen

Multimedia oppimisen tukena esimerkkinä pedagogiset digitarinat. KK Jaana Tolonen Multimedia oppimisen tukena esimerkkinä pedagogiset digitarinat KK Jaana Tolonen 1 Esityksen rakenne Lähestymisnäkökulmat digitaaliseen tarinankerrontaan Oppimisteoriat ja mallit multimediaoppimisessa

Lisätiedot

Videoita käytetään viestintävälineinä jatkuvasti enemmän. Tavallisen tekstin ja kuvan sijaan opiskelijat katsovat mieluummin videoita, ja muun muassa

Videoita käytetään viestintävälineinä jatkuvasti enemmän. Tavallisen tekstin ja kuvan sijaan opiskelijat katsovat mieluummin videoita, ja muun muassa Videoita käytetään viestintävälineinä jatkuvasti enemmän. Tavallisen tekstin ja kuvan sijaan opiskelijat katsovat mieluummin videoita, ja muun muassa tämän takia videot yleistyvät niin opetuksessa kuin

Lisätiedot

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015!

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OMA TAUSTA! Matematiikan opetukseen liittyvä FL-tutkielma tietojenkäsittelyopissa 90-luvun alussa! Jatko-opiskelija "Mobile

Lisätiedot

MAINOKSENMURTAJAT. Oppimiskokonaisuus yläkouluun (8. lk)

MAINOKSENMURTAJAT. Oppimiskokonaisuus yläkouluun (8. lk) MAINOKSENMURTAJAT Oppimiskokonaisuus yläkouluun (8. lk) Projektin idea - Päädyimme tähän ideaan, koska se yhdisti ryhmää: mainokset ovat osa äidinkielen ja kirjallisuuden sisältöjä, mainonnan etiikka liittyy

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

21 TAPAA PILATA YRITYS

21 TAPAA PILATA YRITYS 21 TAPAA PILATA YRITYS PORTFOLIO TEKIJÄT: Fanni Kanerva, Hanna Mäenpää, Jan Sillanpää, Jesse Koivukoski, Venla Viitanen TYÖN TAVOITE Halusimme tuoda tekemässämme videossa esille yrittäjyyden vaikeita puolia,

Lisätiedot

University of Joensuu Island in Second Life. Teemu Moilanen Telmus Noel Joensuun yliopisto/ Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus skk.joensuu.

University of Joensuu Island in Second Life. Teemu Moilanen Telmus Noel Joensuun yliopisto/ Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus skk.joensuu. University of Joensuu Island in Second Life Teemu Moilanen Telmus Noel Joensuun yliopisto/ Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus skk.joensuu.fi 20 minuuttia Lähtökohdat Second Life - prosessi Second

Lisätiedot

Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen.

Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen. Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä 6.6.2017 Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen http://contentunion.net/ Päivän pähkinät 9.00-9.30 Opetellaan palvelumuotoilun yhteisöllisten

Lisätiedot

Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa

Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa Prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Oppijan taidot & oppivan yhteiskunnan haasteet Tarvitaan ehjät ja pidemmät työurat. Pään sisällä tehtävän työn osuus

Lisätiedot

Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet

Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet Tekijät: Hanni Muukkonen, Minna Lakkala, Liisa Ilomäki ja Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Suunnitteluperiaatteet trialogisen oppimisen pedagogiikalle 1.

Lisätiedot

Multimodaalisuus oppijan tukena oppimateriaaleista eportfolioon

Multimodaalisuus oppijan tukena oppimateriaaleista eportfolioon Multimodaalisuus oppijan tukena oppimateriaaleista eportfolioon Merja Saarela, Yliopettaja, tutkimuspäällikkö HAMK Poluttamo-hankkeen päätösseminaari 21.11.2018 Esityksen sisältö Avata sitä, kuinka informaation

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Mikä ihmeen projektioppiminen?

Mikä ihmeen projektioppiminen? Koostanut: Elina Viro Mikä ihmeen projektioppiminen? Projektioppimisella tarkoitetaan oppilaslähtöistä opetusmenetelmää, jossa keskiössä on jokin projekti. Projektioppimisen kanssa läheisiä työskentelymuotoja

Lisätiedot

Oppilaitoksesta oppisopimukseen

Oppilaitoksesta oppisopimukseen Oppilaitoksesta oppisopimukseen opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Katarina Ojala katarina.ojala@gmail.com Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Tutkimuksen toteutus Laadullinen

Lisätiedot

Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin. Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto

Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin. Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto Slide 1 9 Eli ajoitus voisi olla: - aloitus 2 min - mallin esittely 6 min - arviointi

Lisätiedot

LES teaching more learning pedagoginen kampanja teknillisten tieteiden opettajille

LES teaching more learning pedagoginen kampanja teknillisten tieteiden opettajille LES teaching more learning LES teaching more learning pedagoginen kampanja teknillisten tieteiden opettajille PedaForum päivät 17.-18.8.2016 johanna.naukkarinen @lut.fi Tavoitteet & reunaehdot Tavoitteet:

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu

1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu 1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu 7. Kuvaukset 8. Ongelmia kuvauksissa 9. Editointi 10.

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Ongelmalähtöinen oppiminen ja sen soveltaminen verkkoympäristössä

Ongelmalähtöinen oppiminen ja sen soveltaminen verkkoympäristössä Ongelmalähtöinen oppiminen ja sen soveltaminen verkkoympäristössä PBL Problem Based Learning OLO - Ongelmalähtöinen oppiminen Ongelmalähtöinen oppiminen kehittää ja tukee: itsenäistä, opiskelijalähtöistä

Lisätiedot

Flipped classroom (2op) Käänteinen opetus/luokkahuone Lähipäivä

Flipped classroom (2op) Käänteinen opetus/luokkahuone Lähipäivä Flipped classroom (2op) Käänteinen opetus/luokkahuone Lähipäivä 6.10.2015 Learning services / OPIT Timo Ovaska Keskeinen sisältö ja osaamistavoitteet Käänteisen opetuksen suunnittelu ja elementit Erilaisten

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

STEP 1 Tilaa ajattelulle

STEP 1 Tilaa ajattelulle Työkalu, jonka avulla opettaja voi suunnitella ja toteuttaa systemaattista ajattelutaitojen opettamista STEP 1 Tilaa ajattelulle Susan Granlund Euran Kirkonkylän koulu ja Kirsi Urmson Rauman normaalikoulu

Lisätiedot

PEDAGOGINEN DOKUMENTOINTI mahdollisuus kuvataideopetuksessa? Osaava-hanke, Porvoo 21.5.2014 / Elisse Heinimaa

PEDAGOGINEN DOKUMENTOINTI mahdollisuus kuvataideopetuksessa? Osaava-hanke, Porvoo 21.5.2014 / Elisse Heinimaa PEDAGOGINEN DOKUMENTOINTI mahdollisuus kuvataideopetuksessa? Osaava-hanke, Porvoo 21.5.2014 / Elisse Heinimaa PEDAGOGINEN DOKUMENTOINTI on reggio emilian kunnallisissa päiväkodeissa kehitetty työskentelytapa.

Lisätiedot

Opiskelijat vertaisopettajina: opetusvideoita ja sulautuvaa oppimista tiedonhankinnan kurssilla

Opiskelijat vertaisopettajina: opetusvideoita ja sulautuvaa oppimista tiedonhankinnan kurssilla Opiskelijat vertaisopettajina: opetusvideoita ja sulautuvaa oppimista tiedonhankinnan kurssilla DIGILUU DIGILEI: PEDAGOGIIKKA EDELLÄ MUUTOKSEEN Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kynnyksen madaltaminen

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen

Lisätiedot

1 Huomioitavaa Tunnin paikka kursissa. Tunti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tunnin tavoite joka määrittää sisältöä, toimintaa ja työyskentelytapojen

1 Huomioitavaa Tunnin paikka kursissa. Tunti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tunnin tavoite joka määrittää sisältöä, toimintaa ja työyskentelytapojen Tuntisuunnitelma Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Passi oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Tämän materiaalipaketin avulla voit käsitellä Nexus-kyselyn teemoja ja tuloksia esimerkiksi hopsryhmässä. Ohje: Tulosta tämä tiedosto yksipuoleisena joko A4-koossa

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

DRAAMA INNOSTAVAN OPPIMISEN PERUSTANA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN SIIVILLÄ

DRAAMA INNOSTAVAN OPPIMISEN PERUSTANA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN SIIVILLÄ DRAAMA INNOSTAVAN OPPIMISEN PERUSTANA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN SIIVILLÄ Antti Juvonen Professori, Kasvatustiede, erityisesti taito- ja taideaineiden pedagogiikka Pia-Riitta Stenberg, Yliopistoopettaja,

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Inspiroivat oppimisympäristöt?

Inspiroivat oppimisympäristöt? Inspiroivat oppimisympäristöt? Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #rymsy #mindgap Projektityö edellyttää ryhmän luovuutta

Lisätiedot

Osallistava ja työelämäläheinen pedagogiikka opintoihin kiinnittäjänä. Antero Stenlund TAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu

Osallistava ja työelämäläheinen pedagogiikka opintoihin kiinnittäjänä. Antero Stenlund TAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu Osallistava ja työelämäläheinen pedagogiikka opintoihin kiinnittäjänä Antero Stenlund TAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu Koulutuksen dilemma Korkeakouluissa aloittaneista vain n. 60 % valmistuu Rakenteita

Lisätiedot

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27% Kaikki vastaajat (N=819) % 30 20 10 0 25% 26% 22% 27% 29% 36% 7. 8. 9. 34% 52% % 52 50 48 48% 46 Tyttö Poika Aloittelija: minulla ei ole kokemusta ipadin käytöstä Noviisi: minulla on ipadin peruskäyttökokemusta,

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Aloitusta odotellessasi

Aloitusta odotellessasi Aloitusta odotellessasi Jos sinulla on käytettävissä jokin nettiin menevä laite, mene osoitteeseen m.socrative.com Anna huoneen numeroksi 533877 Vastaa ensimmäiseen kysymykseen. Ohjelmaa tarvitaan myöhemminkin,

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi

Ilo ja oppiminen näkyviksi Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään

Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään Tutkivan oppimisen ote u Artikkelien etsiminen ja lukeminen > ymmärryksen syventäminen Mikämikä-päivä Vaajakumpu 8.3.2016 u 3D (Johanna ja Jenni) u 4B (Pauliina ja Tiina)

Lisätiedot

Pedagogiset mallit. Sanna Ruhalahti

Pedagogiset mallit. Sanna Ruhalahti Pedagogiset mallit Sanna Ruhalahti Pedagogiset mallit verkko-opetuksen tukena OSAAMISTAVOITTEET Tuntee tyypillisimmät pedagogiset mallit ja osaa soveltaa jotain em. malleista oman verkkoopetukseen. TEEMAT

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT Opiskelijan nimi Maija-Kerttu Sarvas Sähköpostiosoite maikku@iki.f Opiskelumuoto 1 vuosi Helsinki Tehtävä (merkitse myös suoritusvaihtoehto A tai B) KAS 3A osa II Tehtävän

Lisätiedot

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA Tavoitteet MODUULI 1 (A1.3+) Tavoitteena on, että oppija saavuttaa vahvan taitotason A1.3 kaikilla kielen osaalueilla ja joillakin mahdollisesti tason A2.1: A1.3: Ymmärtää joitakin

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen 09.10.2017 PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Hakkarainen K., Lonka K. & Lipponen L. (1999) Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden

Lisätiedot

Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen.

Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen. Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti Jonne Hirvonen Miksi video? Herättää huomiota Kertoo tarinoita Synnyttää tunteita Jää mieleen Videoita mobiilisti? Älypuhelin = tietokone + kamera = kaikki

Lisätiedot

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Heini Kurki Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 24.8.2016 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa

Lisätiedot

Sisällöt liikkeelle. Kaisa Mikkola 25.11.2014

Sisällöt liikkeelle. Kaisa Mikkola 25.11.2014 Sisällöt liikkeelle Kaisa Mikkola 25.11.2014 Alma 360 Alma 360 on sisältötoimisto, jossa tehdään tavoitteista totta. Videot ovat oleellinen osa monikanavaista sisällöntuotantoa. Kuukaudessa toteutetaan

Lisätiedot

Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen. - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay

Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen. - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay Kiinnittymismittari Tutkimusperustainen kysely oppimisen ja toimintakäytäntöjen

Lisätiedot

Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä

Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä Kuinka kehitän HELPOSTI oppitunteja toiminnallisempaan suuntaan? 1.Fyysinen aktiivisuus ja koulupäivä Keskustelu - voidaanko meidän koululla samaistua

Lisätiedot

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA Tässä luvussa annetaan neuvoja parhaista tavoista tukea ADHD-lasta luokkahuoneessa. Lukuun on sisällytetty myös metodologiaan liittyviä ehdotuksia, joiden avulla voidaan

Lisätiedot

E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT

E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT 1(11) E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT SISÄLTÖ: OPISKELUPALVELUT eopintotoimistossa... 2 Selainvaatimus... 2 Rekisteröityminen portaaliin... 2 Muista päivittää muuttuneet tietosi... 3 VirtuaaliAMK:n koulutustarjonta

Lisätiedot

Lapsi oman elämänsä päähenkilönä

Lapsi oman elämänsä päähenkilönä Lapsi oman elämänsä päähenkilönä Matkalla aktiiviseen kansalaisuuteen Elina Kataja Varhaiskasvatuksen seudullinen koordinaattori, Hämeenlinnan kaupunki elina.kataja@hameenlinna.fi Kasvatuksen ydinkysymykset

Lisätiedot

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Työpaja 36. Peda-Forum -päivät 24.8.2011 Laura Heinonen, Suomen ylioppilaskuntien liitto Johanna Kujala, Suomen ylioppilaskuntien liitto Ann-Marie

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville.

oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville. etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verk kotyökalu opettajille, oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville. Satojentuhansien opettajien joukosta löydät helposti kollegoita, joiden kanssa

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma. Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä

Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma. Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä Yhdessä hankkeen tavoitteet Porvoon Ammattiopistossa Läpäisyn tehostaminen

Lisätiedot

Vertaisvuorovaikutus tekee tiedon eläväksi Avoimen opiskelijoiden kokemuksia hyvästä opetuksesta

Vertaisvuorovaikutus tekee tiedon eläväksi Avoimen opiskelijoiden kokemuksia hyvästä opetuksesta Vertaisvuorovaikutus tekee tiedon eläväksi Avoimen opiskelijoiden kokemuksia hyvästä opetuksesta Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila 3.3.2010 Saara Repo Tutkimusaineisto Avoimen yliopiston opiskelijat,

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille)

Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Kuvaukset 1 (9) Tieto- ja viestintätekniikka Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Tavoitteet omaksuu verkko-oppimisympäristön ja sähköpostin keskeiset toiminnot tutustuu

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

digitalisaation mahdollisuudet

digitalisaation mahdollisuudet Metsäkonetiedon ja digitalisaation mahdollisuudet koulutuksessa koulutuspäällikkö Mikko Saarimaa Digitalisaatio tehostaa opetusta! Vai tehostaako? Digitalisaatio ja automaatio Yksinkertaisimmillaan digitalisaatio

Lisätiedot

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Pirjo Valokorpi, Helena Turunen, Mikko Mäntyneva, Miikka Ruusunen, Irma Kunnari Kuvat: HAMK PEDAGOGISET LÄHTÖKOHDAT yhteisöllinen tiimioppiminen työssä sekä

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö teknologia kehittyy, mutta ihmisen älykkään toiminnan

Lisätiedot

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Optek Opetusteknologia koulun arjessa Jari Lavonen, Professor of Physics and Chemistry Education, Head of the department Department of Teacher Education,

Lisätiedot

Tik projektityö Installaatiotyöpaja * johdantoluento * Tassu Takala 1

Tik projektityö Installaatiotyöpaja * johdantoluento * Tassu Takala 1 Tik-111.5077 Sisällöntuotannonllöntuotannon projektityö 2005-06 Installaatiotyöpaja * johdantoluento * 26.9.2005 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten (taide)installaatioiden ja kokeellisen

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi 1 Viitteitä suomalaisen koulutuksen kehitystarpeista Jarkko Hautamäen mukaan suomalaisnuorten oppimistulokset ovat heikentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi (Hautamäki ym. 2013). 2 Viitteitä

Lisätiedot

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto 23.11.2017 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana

Lisätiedot

Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa. Tampere 9.5.2007

Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa. Tampere 9.5.2007 Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa Irma Virjo Yleislääketieteen professori Tampereen yliopisto, Lääketieteen laitos Hanna-Mari Alanen Ylilääkäri, Hatanpään puistosairaala, psykogeriatria

Lisätiedot

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus Raportti kyselystä Kuopion klassillisen lukion oppituntitallenteita lukuvuonna 2007 2008 käyttäneille opiskelijoille (huhtikuu 2008) (Diat liitteenä

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Spurtti-projekti. Rekrytointien kielikoulutusmallien vertailua

Spurtti-projekti. Rekrytointien kielikoulutusmallien vertailua Rekrytointien kielikoulutusmallien vertailua 1 Lähtömaakoulutus ja Suomessa alkava kielikoulutus rekrytoidulle Mitä koulutus on: Suomen kielen koulutusta, usein työtehtävään liittyvää, perustietoa työelämästä

Lisätiedot

Laadukas verkkototeutus - valmennus

Laadukas verkkototeutus - valmennus 3.10.2018 Laadukas verkkototeutus - valmennus Pedagogiset mallit ja korkeakouluoppijat 2.10.2018 klo 14-15.00 Tervetuloa digipedavalmennuksen ensimmäiseen webinaariin! Oletko jo aiemmin osallistunut digipedavalmennukseen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudulla

Tampereen kaupunkiseudulla Tampereen kaupunkiseudulla Aivot - yhdessä käyttöön Treduka 2018 - työpaja klo 8.30-10.30 1. OSIO Aivot -yhdessä käyttöön - oppimateriaaliprojektin esittely. n. 30 min 2. OSIO Tutustuminen Oppimateriaalin

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet lukiapuvälineasiantuntija Datero Esityksen sisältö Johdanto 1. Lukiapuvälinepalvelut Suomessa 2. Oppiminen ei ole vain lukemista ja kirjoittamista 3.

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

Toimijuuden tutkimus opetuksen kehittämisen tukena. Päivikki Jääskelä & Ulla Maija Valleala

Toimijuuden tutkimus opetuksen kehittämisen tukena. Päivikki Jääskelä & Ulla Maija Valleala Toimijuuden tutkimus opetuksen kehittämisen tukena Päivikki Jääskelä & Ulla Maija Valleala Mitä tekemistä tutkijoilla oli interaktiivinen opetus ja oppiminen hankkeessa? Hankkeen alussa toinen tutkijoista

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE 1 ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston itsearviointiprosessi

Lisätiedot

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö Boysilli Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö K Tavoite Tehtävänantona oli suunnitella Boy-sillille kampanja, joka nostaisi tuotteen menekkiä nuorten sekä nuorten aikuisten keskuudessa. Vain

Lisätiedot

Konstruktiivisesti linjakas opetus. Saara Repo Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila

Konstruktiivisesti linjakas opetus. Saara Repo Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila Konstruktiivisesti linjakas opetus Saara Repo Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila 17.11.2014 Opetuksen linjakkuus (Biggs & Tang 2007) Seuraavat opetuksen osat tukevat toisiaan oppimistavoitteet sisällöt

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto

3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto 3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto Marja-Riitta Kotilainen Projektitutkija/Optek-hanke Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Mobiiliopiskelu ja sisällöntuotanto Mobiilius: tietoa voidaan vastaanottaa

Lisätiedot

Yhteenveto, opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan käyttö opiskelussa

Yhteenveto, opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan käyttö opiskelussa Yhteenveto, opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan käyttö opiskelussa Windows 8:lla abeista digiabeja hankkeen aluksi syksyllä 2013 ja lopuksi joulukuussa 2014 teimme opiskelijoille kyselyn heidän

Lisätiedot

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Sarjat ja integraalit, kevät 2014

Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Peter Hästö 12. maaliskuuta 2014 Matemaattisten tieteiden laitos Osaamistavoitteet Kurssin onnistuneen suorittamisen jälkeen opiskelija osaa erottaa jatkuvuuden ja tasaisen

Lisätiedot

PED Assistentti oppimisen ohjaajana

PED Assistentti oppimisen ohjaajana PED-131.9000 Assistentti oppimisen ohjaajana Lähipäivä 1:, K1, h. 201 Maire Syrjäkari, KT, yliopistopedagoginen asiantuntija ja Jukka Välimäki, TM, suunnittelija, digitaalinen opetus Aikataulu 14:15-14:30

Lisätiedot

5. Kuinka kauan pystyisit olemaan ilman sähköisiä mediavälineitä? (Ei tarkoita puhelimella soittamista.)

5. Kuinka kauan pystyisit olemaan ilman sähköisiä mediavälineitä? (Ei tarkoita puhelimella soittamista.) 1. Luokka-aste 3 66 22.8% 4 92 31.8% 5 103 35.6% 6 23 8 % 7 2 0.7% 8 2 0.7% 9 1 0.3% 2. Sukupuoli Tyttö 159 55 % Poika 130 45 % 3. Mitä sähköisiä mediavälineitä käytät päivittäin koulussa? ATK-luokan/kirjaston

Lisätiedot