M EDIAPOLIKSEN TOIMIJOIDEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "M EDIAPOLIKSEN TOIMIJOIDEN"

Transkriptio

1 M EDIAPOLIKSEN TOIMIJOIDEN JA O MA T ESOMA - HANKKEEN YHTEISTYÖ Koonti Oma Tesoman ja Mediapoliksen aamiaistyöpajasta

2 TAVOITTEENA LÖYTÄÄ YHTEISTYÖN KESKEISIÄ OSIA JA LÄHTÖKOHTIA Aamun työskentelyn tavoitteena oli löytää elementtejä, joiden varaan Oma Tesoma -hanke ja Mediapoliksen toimijat voivat rakentaa yhteistyötä. Yhteistyön elementit olivat yritysten ja toimijoiden edellytyksiä yhdessä tekemiselle ideoita toiminnalle priorisointeja ja määrittelyä sille, mitä on onnistunut ja kiinnostava yhteistyö Tesomalla. Aamukahvien työskentelyyn osallistui yhteensä 14 henkilöä, joista yritysedustajia oli 9. Aamupäivän vetämisestä ja fasilitoinnista vastasi Kuowi.

3 AAMUPÄIVÄ ETENI T ESOMALTA CASEIHIN JA TAKAISIN Oma Tesoman toiminta on jo nyt ollut kattavaa. Hankkeen esittelyn jälkeen osallistujat tutustuivat Kuowin johdolla esimerkkeihin innovaatioalustoista maailmalta. Esimerkki-caseja käytettiin inspiraationa siihen, mitä innovaatioalustaan liittyvä tekeminen tarkoittaisi Mediapoliksessa toimiville organisaatioille. Caseja kiiteltiin osallistujien puolelta. Erityisesti niiden koettiin helpottaneen vaikeasti hahmotettavan asian ymmärtämistä ja nopeuttavan vauhtiin pääsyä.

4 CASET Poimimme työpajaan esimerkkitapauksia, jotka olivat malleja erilaisille tavoille organisoida innovaatioalustojen toimintaa. Lisää tietoa caseista, osallistujien suosikit ja kommentit voi lukea koosteesta OmaTesoman työpaja_innovaatioalusta-esimerkit.

5 TULOKSET TIIVISTETYSTI Erityisiä wau-kokemuksia caset eivät osallistujissa herättäneet, mutta moni koki saaneensa useita yksittäisiä pieniä ideoita. Casejen avulla osallistujat innostuivat pohtimaan yhteistyön mahdollisuuksia uudesta näkökulmasta. Osallistujilla on ehdottoman vahva tahtotila tehdä jotain hienoa yhdessä. Jotain sellaista, mistä voi olla ylpeä. Yhteiset tapahtumat ja niihin liittyvä tekeminen tuntuvat suurimmalle osalle luontevimmalta tavalta aloittaa yhteistyö. Mediapoliksen hyödyntäminen ja imagon rakentaminen oli monelle erittäin tärkeä asia. Nykyisin Mediapoliksen brändistä ei saada vielä kaikkea irti. Oma Tesoma tarjoaisi hyvät mahdollisuudet ottaa kunnon lähtölaukaus kehittämistyölle.

6 Jotain hienoa yhdessä - sellaista, mistä voi olla ylpeä Mediapoliksen brändistä kaikki irti Caseista pieniä ideoita Yhteiset tapahtumat

7 PERUSEDELLYTYKSET Työpajan tarkoituksena oli ymmärtää Mediapoliksen toimijoita uskottava panos-tuotos-suhde ja heidän reunaehtojaan yhteistyölle. Oikealle olevaan kehykseen on koottu työpajassa esiin nousseet keskeisimmät yhteistyön edellytykset. sellaista mistä voi olla ylpeä Onnistunut Oma Tesoma - Mediapolis - yhteistyö riittävän isoa ja kiinnostavaa Niiden toteutuminen ei vielä takaa Mediapolistoimijoiden tulemista mukaan yhteistyöhön, mutta ovat sen vähimmäisvaatimukset. toiminnalla selkeä prosessi ja johto

8 TARVITAAN SELKEÄ PROSESSI JA JOHTO Prosessin ideasta tekemiseen pitää olla riittävän nopea ja projektilla tulee olla selkeä johto. Aika ei riitä itseohjautuvuuteen, tekemisen prosessin täytyy olla selkeä. Vapaata aikaa on ylipäänsä hirveän vähän. Ei enää ideoiden pyörittelypalavereja. Asian eteenpäin viemiseksi ei riitä pelkkä hiki. Tarvitaan budjetti. Tämä ei tarkoita, etteikö yhdessä tekeminen kiinnostaisi. Helpoin tapa tehdä yhteistyötä on käyttää rahaa ostopalveluihin.

9 RIITTÄVÄN ISOA Iso toimija voi toimia veturina ja houkutella myös muita pieniä mukaan tekemiseen. Toisaalta jos iso on liian vahva, niin voi olla, että ohjailee projektia liikaa. Jos yritetään järjestää jotain niin aina on joku kielletty. Ei tämä nyt isoin ongelma ole, mutta kyllä se ärsyttää. Tarvitaan selkeät pelisäännöt. Yhteistyöllä näkyvyyttä. Ei riitä pelkkä Tesoma, vaan vähintään koko Suomi. Tässä olisi mahdollisuus rakentaa Mediapoliksen brändiä, niin että se tarkoittaisi jotain. Vähän kuten Akun Tehdas. Ihan puhdas hyväntekeväisyys on vaikeaa.

10 TEHDÄÄN JUTTUJA, JOISTA VOI OLLA YLPEÄ Kiehtovan tarinan rakentamisen mahdollisuus. Tesomalla on se tietty räkälämäisyys. Miten voisimme hyödyntää sitä? Tampereen tarinat ovat usein maskuliinisia Pate, Juti ja Manse rock. Maailmalla esimerkkejä, joissa kehitys on lähtenyt juuri naisten aseman kohentamisen kautta hienosti liikkeelle. Voisiko Tesomasta tulla myös naisten tarina? Rautatiehän Tesomalta jo löytyy. Miten sitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kuvauskäytössä? Silta Mediapoliksen ja Tesomakeskuksen välille. Järven hyödyntäminen, siitä saataisiin jotain makeeta tehtyä ja sen varrelle rakennettaisiin tapahtumia ja tarinaa. Myös se, että paikalle saadaan riittävästi väkeä, on tärkeää.

11 EI MITÄÄN PUOLIVILLAISTA - KUN TEHDÄÄN, TEHDÄÄN KUNNOLLA. Tänne tarvitaan jokin iso tapahtuma. Tesomalle kannattaa antaa mahdollisuus. Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, mutta tuunataan sitä vaan vähän. Samalla saadaan yrityksille näkyvyyttä ja voitaisiin tuoda omiakin asiakkaita Tesomalle ja näyttää heille paikkoja. Tapahtumiahan täällä kyllä on, mutta ne ovat pieniä, niitä pidetään vähän siellä sun täällä, eikä kukaan tiedä niistä. Ihmisillä on oltava ensin kivaa. Eka tehdään jotain, mikä kiinnostaa ja sitten voidaan miettiä muita hommia. Jos investoidaan rahaa, niin se täytyy saada nopeasti tuottoineen takaisin. Yleisötavoitteen pitää olla kunnianhimoinen. Mitään puolivillaista ei tehdä. Yleisötavoite lähempänä kuin 1000.

12 LOPPUKESKUSTELUN EVÄSTYKSET Pienille projekteille pitää olla selkeä raami ja budjetti. Silloin niihin on kiva ja helppo tulla. Mitään isoja ideointeja ei yleensä tarvita. Isoja projekteja tai tapahtumia ei voi olla montaa samaan aikaan. Isot pitää tietää hyvissä ajoin (1-1,5 v.) Pitää tietää, kenellä on päätöksenteko- ja budjettivaltaa. Päätöksiä pitää tulla nopeasti (esimiehen esimiehen esimies). Hyödyn täytyy tulla nopeasti ja sen tulee olla nähtävissä. Iso viikkotapahtuma on lähempänä kävijää. Eli päivätasolla lähempänä 2000 kävijää, jotta tapahtuma on kiinnostava. Hyväntekeväisyys on vaikea. Projektissa / tapahtuman järjestämisessä pitää tuntea media-alaa. Yhteisöllisyys mukaan rakentamalla kilpailuasetelmaa. Opiskelijat mukaan isoihin juttuihin = 1-1,5 v. pitää ennalta tietää. Pieniin hommiin 1 kk riittää, kunhan sopiva haaste. Jos tehdään pieniä tapahtumia, niin jaksotetaan ne tietyn ajanjakson ajalle. Korttelikapakka opiskelijoille. Kampusten välinen yhteistyö pitäisi saada toimimaan. Tekemisen pitää olla sellaista, että siitä haluaa kertoa.

13 IHANA IDEA! Tesoma TV ja radio Tiedekahvila Tesomaviikot Filmifestarit, työpaja nuorille ammattilaisille Pop-Up-taidetapahtumia Tapahtumatuotannot Matalan kynnyksen tekemistä täytyy olla Tapahtumaviikot Hacklab / Hackathon Kuukauden mittainen, luontoa hyödyntävä spektaakkeli Vapaa Tesoma tai festarit Tulevaisuuden tekijöiden houkuttelu Luova Mediapoliksesta alueelle Mediapolisraitti yritystoimintaa, tapahtumaympäristö yhdistää Tesoman ei pro bonoa keskustan ja Mediapoliksen Avoin yhteisöllisyys NO EMMÄÄ NY TIEDÄ KYSYIMME, MIKÄ IDEA JÄI MIELEEN JA MIHIN SE NELIKENTÄLLÄ KUULUU.

14 YKSI ASUKASRYHMÄ NOUSI YRITYKSILLE ERITYISESTI MIELEEN Nuoria pitäisi saada mukaan. Ymmärretään, että mikäli nuoret on hommassa toinen osapuoli, ei siitä välttämättä tule heti kassaan rahaa. Kaikki on aina sitä mieltä, että nuoret pitää saada mukaan, mutta miten se saadaan skaalattua? Kun ei itsellä voi kuitenkaan riittää aina olla koko ajan kaikessa mukana? Nuorille voidaan antaa jeesia ja kontakteja, mutta heidän täytyy tehdä työt silti itse. Ehkä jos yritys ottaisi nuoria itselleen hommiin, saataisiin siitä molemmille osapuolille hyötyä?

15 INNOSTUSTA JA IDEOITA ON Hyviä ideoita on, mutta se ansaintalogiikka että kuka maksaa ja mistä, on se kysymys. Hyviä ideoita on helppo heittää. Tarpeita on, toiveita on, mutta mikä on se ansaintalogiikka, millä siitä tehdään bisnestä, kuka maksaa ja niin. Se on se iso kysymys. Muuten jää vaan nää jutut puheen tasolle ja sit mietitään mitä pitäs tehä, mitä olis voinu jo tehdä. Mahdollisimman nopeesti niitä ratkasumalleja, ja yhteistyökuvioita vois rakentaa enemmänkin ja miettii. Se on niinku tärkeintä et sanoista tekoihin mahollisimman nopeesti. Unohdetaan sellanen ylimääränen byrokratia ja tavallan semmonen pohdiskelu, että mitä voisi tehdä. Ideat pöytään ja toteuttamaan heti. Tykkään Mediapoliksen tavasta toimia, mutta täältä puuttuu se vahva vetäjä ainakin toistaseks. Se on nyt ehkä enemmän täällä toimivien yritysten vastuulla. Et siihen kun saadaan sellanen hyvä vetovastuu. Mä uskon tän tyyliseen, että on sekä opiskelijoita että yrityksiä ja muita. Monesti tuntuu et tämmöset hankkeet varsinkin, niin jää ne [ideat/pienet tuotannot] helposti pyörimään jonnekin eikä ne sitten, unohtuu sinne ja loppuu kiinnostus koko asiaan.

16 TYÖPAJAN TULOKSET KOKOSI Ville Korpinen Riina Pulkkinen

OpenIDEO on avoin innovaatioalusta, jonka globaaliin, netissä toimivaan yhteisöön voit liittyä ratkaisemaan suuria ongelmia yhteisen hyvän vuoksi.

OpenIDEO on avoin innovaatioalusta, jonka globaaliin, netissä toimivaan yhteisöön voit liittyä ratkaisemaan suuria ongelmia yhteisen hyvän vuoksi. OpenIDEO on avoin innovaatioalusta, jonka globaaliin, netissä toimivaan yhteisöön voit liittyä ratkaisemaan suuria ongelmia yhteisen hyvän vuoksi. Olit sitten kuka tahansa, sinulla on aina uniikki ja arvokas

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Harri Raisio & Alisa Puustinen DDI T&K-päivä 9.11.2016, Vantaa TURVALLISUUSKAHVILA Ketterä tapa osallistaa laaja joukko ihmisiä yhteiseen keskusteluun

Lisätiedot

RuBu ja merkityksellisen osallisuuden kokemus. Georg Boldt, VTM

RuBu ja merkityksellisen osallisuuden kokemus. Georg Boldt, VTM RuBu ja merkityksellisen osallisuuden kokemus Georg Boldt, VTM georgmboldt@gmail.com Tausta Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus käynnisti osallistuvan budjetoinnin kokeilun keväällä 2013 Eroaa merkittävästi

Lisätiedot

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki YHTEISÖ Mitä avoimella innovaatioalustalla tarkoitetaan? Verkostovaikutus TILA TOIMINTA (Raunio ym. 2016) Mitä avoimella

Lisätiedot

Päätöksenteon mallit

Päätöksenteon mallit Prosesseja! Mitä luvattiin? Prosessi on helposti tapahtumanjärjestäjälle kirosana, mutta kelvollista työtä on helvetin vaikea tehdä ilman ainakin jonkinlaista prosessia. Käymme läpi mielestämme tärkeimpiä

Lisätiedot

Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa. Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi!

Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa. Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi! Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi! "Missäs sun toinen sukka on? [Naurua.] Tosi kivaa kun on vaan yks sukka. Ehdottomasti yks

Lisätiedot

Design yrityksen viestintäfunktiona

Design yrityksen viestintäfunktiona Design yrityksen viestintäfunktiona Hanna Päivärinta VTM Pro gradun esittely Tutkimuksen taustaa Design on ollut pitkään puhutteleva ilmiö Designia tuntuu olevan kaikkialla Helsinki World Design Capital

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Esityksen sisältö Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

Tieto on valtaa sijoittajamarkkinoilla Maija Honkanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Tieto on valtaa sijoittajamarkkinoilla Maija Honkanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Tieto on valtaa sijoittajamarkkinoilla Maija Honkanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Sieltä voi tulla sit taas ihan jopa strategisii asioita, - - - kun katsoo yritystä ulkopuolelta ja markkinoita vähän

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Kokemuksellisuus - mitä asiakaslähtöinen liiketoiminta tarkoittaa käytännössä. Fortune seminaari 21.8.2013 Marja Toivonen ja Anna Viljakainen, VTT

Kokemuksellisuus - mitä asiakaslähtöinen liiketoiminta tarkoittaa käytännössä. Fortune seminaari 21.8.2013 Marja Toivonen ja Anna Viljakainen, VTT Kokemuksellisuus - mitä asiakaslähtöinen liiketoiminta tarkoittaa käytännössä Fortune seminaari 21.8.2013 Marja Toivonen ja Anna Viljakainen, VTT 2 Kokemuksellisuus liittyy arvonluontiin Olipa kysymys

Lisätiedot

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015!

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OMA TAUSTA! Matematiikan opetukseen liittyvä FL-tutkielma tietojenkäsittelyopissa 90-luvun alussa! Jatko-opiskelija "Mobile

Lisätiedot

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 31.3.2016 NOPEAA IDEOINTIA TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN Kaipaako yrityksesi nopeita ja ehkä villejäkin ideoita liiketoiminnan uudistamiseen,

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

Raahen seudun yrityspalvelut. SeutuYP koordinaattoreiden työkokous. Risto Pietilä Helsinki 26.5.2011. www.rsyp.fi

Raahen seudun yrityspalvelut. SeutuYP koordinaattoreiden työkokous. Risto Pietilä Helsinki 26.5.2011. www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut SeutuYP koordinaattoreiden työkokous Risto Pietilä Helsinki 26.5.2011 www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintaa. 1. Raahen

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen Päijät-Hämeessä SOS II hankkeen tavoitteet Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Aikuissosiaalityön raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen

Lisätiedot

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Tiedon avaamisen työpaja 6.5.

Tiedon avaamisen työpaja 6.5. Tiedon avaamisen työpaja 6.5. Kouluttajina Jari Salo ja Jyrki Kasvi TIEKEstä (Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus). Päivän aiheet: Tiedon avaaminen Standardit ja tietomuodot Rajapinnat ja tiedonsiirto Juridiikka

Lisätiedot

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista 1. Osallistuin MUUTOS 16! - Viesti ymmärrettävästi! Selkokieli oman työn apuvälineenä - koulutukseen: Vastaajien määrä: 24 Kyllä

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalista mediaa hyödynnetään yrityksessäni tällä hetkellä Vastaus Lukumäärä Prosentti

Lisätiedot

Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa. Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori

Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa. Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori Hiljaista tietoa syntyy kun yhteisöllistä keskustelua ja tiedonvaihtoa ei tapahdu vaan kommunikointi rajoittuu

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Peruskoulun etäopetus Turussa Alkanut 2008 Käynnistäjänä VIRTA-hanke Välineenä Adobe Connect Oppiaineet A2-ranska A2-ruotsi A2-espanja Ortodoksiuskonto Tutkimuksia ja selvityksiä

Lisätiedot

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen OSALLISUUS UTELIAISUUS INNOSTUS KORKEAKOULUELÄMÄN JÄLKEINEN OSAAMINEN QUO VADIS :

Lisätiedot

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen 1.8.2011 Tarjolla mielenkiintoisia havaintohankkeita Grazissa, Itävallassa, pidettiin tammikuun

Lisätiedot

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta

Lisätiedot

YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA

YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA Case: Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö 1.2.2016 Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö 3 TOIMEKSIANTAJASTA Hyvinkään-Riihimäen Seudun

Lisätiedot

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Tutkimuskysymykset Mitä / millaista tukea vanhempi on saanut / kokenut tarvitsevansa

Lisätiedot

Palvelujen kehittäminen yhdistyksen toimintaan

Palvelujen kehittäminen yhdistyksen toimintaan Palvelujen kehittäminen yhdistyksen toimintaan asiakasymmärrys kehittämisen lähtökohtana palvelumuotoilun keinoja soveltaen Heli Laurikainen, kyläkehittäjä Aistien avoimia oppimisympäristöjä kehittämässä

Lisätiedot

Mun elämä kurssi. (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija

Mun elämä kurssi. (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija Mun elämä kurssi (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija Taustaa Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja-yhteisössä toimija hankkeen tavoitteena Länsimäessä mm.

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Elävä kuva oppimisympäristönä. Käsikirjoitus

Elävä kuva oppimisympäristönä. Käsikirjoitus Elävä kuva oppimisympäristönä Käsikirjoitus Mihin käsikirjoitusta tarvitaan? Elokuva (lyhyt, täyspitkä, dokumentti)- ja tv -tuotannot Mainokset Musiikkivideot Nettisivut Trailerit Kirjat Kuunnelmat Mikä

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

Verkostot kehittämistyössä

Verkostot kehittämistyössä Verkostot kehittämistyössä Lääkkeiden käytön järkeistämisen verkosto, työpaja 27.9.2012 Timo Järvensivu, KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kaksi näkökulmaa verkoston määrittelyyn

Lisätiedot

Toimintatapainnovaatiot: kehity ja kehitä kokeilemalla Lupa toimia eri tavalla

Toimintatapainnovaatiot: kehity ja kehitä kokeilemalla Lupa toimia eri tavalla Toimintatapainnovaatiot: kehity ja kehitä kokeilemalla Lupa toimia eri tavalla OSUVA HKI 22.5.2013 Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Tutkimuspäällikkö vai Yli-innovaatioaktivisti? Vastaanottovirkailija

Lisätiedot

Oppisopimus -toimintamallin arviointi - Perusraportti

Oppisopimus -toimintamallin arviointi - Perusraportti Oppisopimus toimintamallin arviointi Perusraportti 1. Olen Vastaajien määrä: 8 0 1 2 3 työelämän edustaja opiskelija opettaja koulutusorganisaation johtoa 2. Yllä olevan oppisopimusmallin (kuva) selkeys

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

LUMOAVAN LUMON JÄLJILLÄ. Antti Joensuu & Johanna Kiesiläinen-Riihelä

LUMOAVAN LUMON JÄLJILLÄ. Antti Joensuu & Johanna Kiesiläinen-Riihelä LUMOAVAN LUMON JÄLJILLÄ Antti Joensuu & Johanna Kiesiläinen-Riihelä Todellisuutta ei ole olemassa. Me luomme sen. Honoré de Balzac (1799-1850) MEISTÄ LYHYESTI E T NOGRAFIA SILTANA TILOJEN KÄYTÖN ARKIPÄIVÄÄN

Lisätiedot

Big datan hyödyntäminen

Big datan hyödyntäminen Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin

Lisätiedot

PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI

PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI WIA one Pauliina Airaksinen-Aminoff pauliina@aminoff.fi 3.9.2013 Ensivaikutelma 3.9.2013 WIAone Yrittäjä Toimittaja Uusmedia-ala Coachi Mainostoimistoala

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

Savonian opiskelijaintra Reppu. Viestintäpäällikkö Petteri Alanko 25.3.2014

Savonian opiskelijaintra Reppu. Viestintäpäällikkö Petteri Alanko 25.3.2014 Savonian opiskelijaintra Reppu Viestintäpäällikkö Petteri Alanko 25.3.2014 Sisältö: - mistä lähdettiin - Reppu nyt - Ajatuksia tulevaisuudesta Savonia pähkinänkuoressa Yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatusta Kirkonkylän yhtenäiskoululla

Yrittäjyyskasvatusta Kirkonkylän yhtenäiskoululla Yrittäjyyskasvatusta Kirkonkylän yhtenäiskoululla Yrittäjyysluokka oppilaan näkökulmasta MISSÄ OLEMME ONNISTUNEET? itse ja yhdessä tekeminen vastuu soittamaan oppiminen käytännönläheisyys yhdessä onnistuminen

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA Hankkeen esittely ja alkukyselyn tulokset Yhteistyö tuo aina mahdollisuuden uusille "ikkunoille" tulevaan. Osaaminen vahvistuu ja näkökulmat

Lisätiedot

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 08.12.2015 SparkUp Portti - SUP (EAKR 2015-2016) Keskeinen sisältö ja tavoitteet Tarve: Edistää varsinaissuomalaisten pk-yritysten kilpailukykyä,

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin

Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin Heli Rantanen, projektipäällikkö heli.k.rantanen@hel.fi 6Aika Avoin asiakkuus ja osallisuus Helsingin kaupunki HELSINKI 310 ASIAKASPALVELUMALLI KÄYTTÄJÄ-

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Toimitusjohtaja Jouni Eho, Oxford Research Oy,10.6.2013 Copyright 2012 Sisällysluettelo 1. Miksi Avoinkotka kokeiluhanke? 2. Miten kokeiluhanke

Lisätiedot

Lean-kokemuksia. Pentti Pakisjärvi 02/09/2016

Lean-kokemuksia. Pentti Pakisjärvi 02/09/2016 Lean-kokemuksia Pentti Pakisjärvi 02/09/2016 Lapin Yrityskonttori KJ Pentti Pakisjärvi PN Ritva Halvari PN Pirkko Kariniemi Joht. Terttu Alaraatikka Rovaniemi / Ranua YPN Sari Vaarala YPN Sinikka Hämäläinen-

Lisätiedot

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN Valttien palaute Väliraportti 26.11.2016 AKSELI MAKKONEN 146 vastausta 23.11.2016 mennessä Suurin osa opiskelijoita Millä alalla toimit tai opiskelet? Muu kasvatusala Hoitoala Muu, mikä? Liikunta ja vapaa-aika

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Medical- brändien taustalla vuodesta 1994 Innokas Medical Oy 20 000 Perustettu Oulussa vuonna 1994

Lisätiedot

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA Oppijan osallistamisen malli Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? Aikuisoppijoiden osallistuminen Aikuisoppijan viikon (AOV)

Lisätiedot

Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti

Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti Kokemuksia yksityismetsien inventoinnista Kyrönmaalla Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti SKAIK PROJEKTI Skogens Kulturarv i Kvarkenregionen EU hanke, Botnia Atlantica ohjelma Kyrönmaan

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Pasilan studiot Median & luovien alojen keskus Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Suomalainen elokuvateollisuus hyötyy tästä ihan varmasti. Tässä kannattaa olla mukana

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä palvelua käyttävät? Miten palvelu

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen Lasten- ja nuorten lautakunnalle Uuden koulu nimi Mansikka-ahon ja Tornionmäen koulut yhdistyvät ja koulutyö jatkuu uudessa koulurakennuksessa syksyllä 2014. Kouluun tulee

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Mistä kuulitte eetu-hankkeesta?

Mistä kuulitte eetu-hankkeesta? 40 35 Takaisin yhteenvetoon Mistä kuulitte eetu-hankkeesta? 37% 30 25 23% % 20 15 10 10% 10% 13% 5 3% 3% 0 esitteestä mainoksesta tiedotustilaisuudesta uutisesta sosiaalisen median kautta suoran yhteydenoton

Lisätiedot

LIIKELAHJOJEN SUUNNITTELU 1 (7) POISTARIPAJA -hanke 28.4.2014 Milla Valkonen. Liikelahjojen suunnittelu Loimaan kaupungille

LIIKELAHJOJEN SUUNNITTELU 1 (7) POISTARIPAJA -hanke 28.4.2014 Milla Valkonen. Liikelahjojen suunnittelu Loimaan kaupungille LIIKELAHJOJEN SUUNNITTELU 1 (7) Liikelahjojen suunnittelu Loimaan kaupungille Texvex poistotekstiilipankeilla yksi toimintamuoto on uusien tuotteiden valmistaminen poistotekstiileistä. Yksi hyvä kanava

Lisätiedot

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa Tiistai 23.8.2016 Balentor Oy - Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen

Lisätiedot

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi Työhyvinvointi Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa Heli Heikkilä ja Laura Seppänen ESIMERKKI 1: Raideliikenteen hallinta 1/2 Liikenneohjaajasta kalustonkäytönohjaajaksi Liikenteenohjaus ei

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot

-seminaari Kisakallio

-seminaari Kisakallio -seminaari 11.-12.2.2012 Kisakallio SLU:n jäsenjärjestöjen 5 valintaa 1) vaikuttaminen vanhempiin 2) koulupäivässä tunti liikuntaa 3) seuratoiminnan laadun kehittäminen 4) ratkaisut urheilijan polulla

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

HYVÄ TYÖPAIKKA, PAREMPI BISNES. Laatua laivalla -seminaari 23.8.2012 Panu Luukka Great Place to Work Institute Finland

HYVÄ TYÖPAIKKA, PAREMPI BISNES. Laatua laivalla -seminaari 23.8.2012 Panu Luukka Great Place to Work Institute Finland HYVÄ TYÖPAIKKA, PAREMPI BISNES Laatua laivalla -seminaari 23.8.2012 Panu Luukka Great Place to Work Institute Finland Agenda 1. Hyvä työpaikka 2. Miksi rakentaa hyvä työpaikka? 3. Parhaiden työpaikkojen

Lisätiedot

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena Turun alueen koordinaattori Karoliina Kallio KM ja Salon ja Paimion koordinaattori Sirpa Stenström sosiaaliohjaaja Miten nuori ohjautuu toimintaan? Kunnan ammattilainen

Lisätiedot