Kulttuurisensitiivinen sukupuoli kirjan esittelyä. Airin Bahmani & Veronika Honkasalo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuurisensitiivinen sukupuoli kirjan esittelyä. Airin Bahmani & Veronika Honkasalo"

Transkriptio

1 Kulttuurisensitiivinen sukupuoli kirjan esittelyä Airin Bahmani & Veronika Honkasalo

2 Mistä lähdettiin liikkeelle? Mitä ja miten tutkittiin? - Nuorisotutkimusseura toteutti Setlementtiliitolle tutkimushankkeen ( ), jonka tarkoituksena oli: 1) Tarkastella suomalaisen setlementtiliikkeen kontekstissa sukupuolisensitiivisen ja monikulttuurisen työn toimintatapoja. 2) Selvittää, minkälaisia käytäntöjä ja menetelmiä toimintaan on kentällä kehitetty ja miten kentän toimijat arvioivat työn onnistumista. 3) Koota yhteen setlementeissä tehtävän sukupuolisensitiivisen ja monikulttuurisen työn parhaita käytäntöjä, analysoida niitä sekä esittää tämänhetkisiä kehittämistarpeita. 2

3 Mistä lähdettiin liikkeelle? Mitä ja miten tutkittiin? - Tutkimushanke päätettiin toteuttaa haastatteluiden, osallistuvan havainnoinnin ja kyselyn avulla. Lopulta tutkimushankkeen pääaineistoksi muodostui ympäri Suomen kerätyt 24 haastattelua. Kyselyyn vastasi vain 21 toimijaa. Hankkeen rajoittavat tekijät: - Hankkeessa oli yksi palkattu puolipäiväinen tutkija, jonka tehtävänä oli kuudessa kuukaudessa suorittaa haastattelut, analysoida ja kirjoittaa selvitys. Aikaan nähden työmäärää oli melkoisesti. Mutta lopputulos tätä vasten erittäin onnistunut 3

4 Tutkimuksen sisältö Tutkimuksen lähtökohtana on palvella kenttää, siksi jokaisen luvun lopussa on haluttu nostaa esille hyviä käytäntöjä. Tutkimuksen rakenne: 1) Tila osana sukupuolisensitiivistä työtä 2) Sukupuolisensitiivinen työ, sen määritteleminen ja toimintatavat 3) Monikulttuurinen sukupuolisensitiivinen työ 4) Rasisminvastaisuus osana sukupuolisensitiivistä työtä 5) Turvapaikanhakijat ja setlementeissä tehtävä sukupuolisensitiivinen työ 4

5 Tila ja paikka sukupuolisensitiivisessä työssä Tilan ja sukupuolisensitiivisen työn välistä suhdetta pidetään tärkeänä. Sukupuolisensitiivisen työn toimipisteissä tila nähdään usein sukupuolisensitiivisen työn mahdollistajana. Sukupuolisensitiivisen työn tilat koetaan turvallisina ja työn ulkopuoliset tilat ja paikat erityisesti nuorten näkökulmasta turvattomina ja valtasuhteiltaan hierarkkisina. 5

6 Tila ja paikka sukupuolisensitiivisessä työssä Tilat eivät ole neutraaleja tai staattisia paikkoja tai itseisarvollisesti avoimia kaikille. Käsitys tilasta ja paikasta vaikuttaa sukupuolen, identiteetin, hyvinvoinnin ja toiseuden ymmärtämiseen. Toisaalta sukupuoli ja identiteetti muovaavat kokemusta tilasta. Tilassa toteutettu eriytetty toiminta ei itsessään voi olla tasaarvoistavaa, sukupuolirooliodotuksia ja stereotypioita rikkovaa. Tila itsessään ei ole mikään orientaatio. 6

7 Tila ja paikka sukupuolisensitiivisessä työssä Tila tulisi mieltää vallitsevalla ajanhetkellä/ajanjaksolla olevana sosiaalisten suhteiden muuttuvana verkostona, jossa Rakentuneet ryhmäsuhteet/jännitteet Symbolit Tilassa toteutuva toiminta Ohjaavat tilassa olemista ja tilassa liikkumista sekä vaikuttavat tilalliseen kokemukseen, esim. kuinka turvalliseksi tila koetaan. 7

8 Tila ja paikka sukupuolisensitiivisessä työssä Kuinka toimintaan osallistuvien positiivista tilallista kokemusta lisättiin aineistossa? Työntekijät uskaltavat puuttua nuorten välisiin ryhmäjännitteisiin ja asenteisiin. Erilaisia valtasuhteita pyritään ehkäisemään ennaltaehkäisevän työn kautta. Toimipisteissä, joissa sukupuolisensitiivisen orientaation saavuttamiseksi katsottiin tarvittavan muutakin kuin tilassa sukupuolen mukaan eriytettyä toimintaa, tilan avoimuutta onnistuttiin lisäämään toiminnallisten menetelmien avulla sekä keskustelemalla avoimesti sukupuolesta, seksuaalisuudesta sekä monikulttuurisuudesta. 8

9 Sukupuolisensitiivinen työ Mitä on sukupuolisensitiivisyys ja sukupuolisensitiivinen työ? Kuinka sukupuolisensitiivisyys tulisi määrittää ja ymmärtää? Onko yhteistä ajatusta, mitä se on? Kenen sukupuolisensitiivisyys on oikeaa ja mitä se tarkoittaa arjessa, arjen työssä? (Työntekijän kirjoittama palaute.) 9

10 Sukupuolisensitiivinen työ Käsitteistöön, termien määrittelemiseen sekä työn sanoittamiseen liittyvä epäselvyys vaikuttaa aineistossa työn sisällöllisiin kysymyksiin ja siihen, kuinka sukupuolisensitiivisyys näyttäytyy käytännön asiakastyössä. Aineistossa käytännön työ ja toiminta poikkeaa eri toimipisteissä sen mukaan, 1) Määritelläänkö sukupuolisensitiivisyys taustalla vaikuttavaksi tekijäksi 2) Osaamiseksi, jota tulee soveltaa käytännön työssä asiakkaiden kanssa sukupuolen pohtimiseksi. 10

11 Sukupuolisensitiivinen työ Tilassa mahdollistuvaa eriytettyä toimintaa ei tulisi pitää synonyyminä sukupuolisensitiiviselle työlle. Niissä toimipisteissä, joissa sukupuolisensitiivisen orientaation saavuttamiseksi katsottiin tarvittavan muitakin ominaispiirteitä, kuten Sukupuolikysymysten pohtiminen ja näkyväksi tekeminen Käsittelemällä, purkamalla sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä stereotypioita Tilaa tehtiin sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudelle, jolloin asiakaskunta oli myös moninaisempaa. 11

12 Sukupuolisensitiivinen työ Kuinka tehdä näky näkyväksi sukupuoli ja seksuaalisuus? Sukupuolisensitiivisyys ei näyttäydy valmiina työmallina Jokin määrätty työkalu saattaa olla hedelmällinen tietyssä tilanteessa, toisessa ei. Toiminnallisia menetelmiä käyttäen. Menetelmiä ja työkaluja luotiin ja kehitettiin tilanteiden, aiheiden ja ryhmien tarpeiden mukaan. Luovia menetelmiä: kortit, elokuvat, musiikki, teatteri ja kuvataide 12

13 Monikulttuurinen sukupuolisensitiivinen työ Voidaanks me jotenkin erottaa sukupuolisensitiivisyys tai kulttuurisensitiivisyys? Monikulttuurisen ja sukupuolisensitiivisen työn yhteennivoutumista tulisi pitää sekä monikulttuurisen että sukupuolisensitiivisen työn ihanteena. Sukupuoleen ja etniseen sekä kulttuuriseen taustaan liittyvien kysymysten erilainen yhteiskunnallinen rakentuminen ja valtaasetelmat johtavat siihen, että näiden erojen ja eriarvoisuuksien tarkastelemiseksi ja purkamiseksi kysymyksiä tulisi pohtia erikseen myös kentällä. 13

14 Monikulttuurinen sukupuolisensitiivinen työ Musta tuntuu, että sukupuolisensitiivisessä työssä on vähän vaarana se kun ajatellaan, että tasa-arvoistetaan tai on jotain rakenteita purkavaa, niin osais automaattisesti viedä se sukupuolisensitiivinen kulttuurisensitiivisyyteen. Ne on kuitenkin silleen eri asiat. Ne vaatii kummatkin oman prosessinsa. (Työntekijän haastattelu.) 14

15 Monikulttuurinen sukupuolisensitiivinen työ Rasisminvastaisuuden tulee olla monikulttuurisen sukupuolisensitiivisen työn lähtökohta ja kulttuurirajat ylittävän dialogin syntymiselle. Ei ole esitettävissä yhtä valmista työmallia. Monikulttuurisuus tulisi nähdä työssä läpileikkaavana teemana, joka ei koske ainoastaan maahanmuuttajaväestöä, vaan yhdenvertaisuutta edistävän työn näkökulmasta myös kantaväestöä. [E]ihän oo kotouttamista ilman sitä et myös suomalaisia kotoutetaan vastaanottamaan muista maista. 15

16 Monikulttuurinen sukupuolisensitiivinen työ Kantaväestön parissa tehtävälle monikulttuuriselle ja rasisminvastaiselle työlle entistä suurempi tarve. Esim. Ennakkoluulojen käsittelyä Tabuja ja myyttejä Mediakritiikkiä Historiallisia tosiasioita 16

17 Monikulttuurinen sukupuolisensitiivinen työ Aineistossa monikulttuurisen työn kohdalla työntekijöiden osaamisessa korostettiin kulttuuritietoutta. Kulttuuritiedon lisäksi tulisi kiinnittää huomiota monikulttuuristen nuorten ja aikuisten elinolosuhteisiin vaikuttaviin tekijöihin. Maahanmuuttajien kulttuuriin ja uskontoon viitataan aiempien tutkimusten mukaan etenkin silloin, kun muita selityksiä ei keksitä. Saatetaan ohittaa muita toimintaan osallistumiseen vaikuttavia tekijöitä, kuten ikä, sosioekonominen tausta tai puutteellinen kielitaito. 17

18 Monikulttuurinen sukupuolisensitiivinen työ Samalla kun sukupuolisensitiivisessä toiminnassa on laajasti hyväksytty se tosiasia, että toiminnassa huomioidaan sukupuoli ja toimintaa voidaan perusteellisista syistä eriyttää sukupuolen mukaan, monikulttuurisessa toiminnassa samanlaista yhteisymmärrystä on harvemmin. Monikulttuuristen asiakkaiden lähtökohtien huomioiminen ja heille suunnatun eriytettyyn toimintaan suhtauduttiin paikoin jopa jyrkän kielteisesti? 18

19 Monikulttuurinen sukupuolisensitiivinen työ Yhdenvertaisuuden toteutuminen ja toiminnan tasa-arvoinen mahdollistuminen edellyttää heterogeenisissä toimintaympäristöissä heikommassa asemassa olevien erityistarpeiden ja lähtökohtien huomioimista. Epätasa-arvoisessa asemassa olevien lähtökohdat ja erityistarpeet osattiin ottaa huomioon onnistuneesti, esim. Tiedottamalla selkeästi Oikeuksista tiedottaminen (erityisesti aikuistyön puolella) Kulttuurirajat ylittävässä dialogin keskiössä ei ole kulttuurierot, vaan yhteinen tekeminen ja luominen. 19

20 Rasisminvastainen toiminta - Rasismin määritelmät ja rasisminvastaisuuteen sitoutuminen vaihtelivat aineistossa suuresti. Jotkut pohtivat rasismia esim. rodullistamisen kautta, ja toiset totesivat yksinkertaisesti, ettei rasismia esiinny heidän toimipisteessään ja hyvä niin. - Yhtenä haasteena aineiston perusteella näyttäisi olevan se, ettei rasismia hukutettaisi moninaisuuspuheen alle -> kaikenlainen syrjintä ei ole samanlaista eivätkä seuraukset ole samanlaisia. - Enemmän määrittelyvaltaa ja tilaa niille, jotka kokevat rasismia -> arkipäivän rasismin merkitys -> kaikki syrjintä ei näy kantaväestön edustajille -> Sitä nyt ei vaan itse kantasuomalaisena kuule. 20

21 Muuttuva yhteiskunnallinen tilanne - Tutkimushankkeen ajankohtaisen yhteiskunnallisen tilanteen vuoksi haluttiin kartoittaa myös sitä, mitä eri toimipisteissä ajateltiin turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta vuonna 2015 ja miten asiaan oli varauduttu/vastattu. - Niin kuin suomalaisessa yhteiskunnassa yleensä, myös tutkimushankkeen toimipisteissä ilmiö oli tullut yllätyksenä. Tilanne oli kuitenkin vaikuttanut haastateltavien mukaan monella tavalla: - Turvattoman ilmapiirin kasvu, vahvuus vaihteli (joissakin toimipisteissä konkreettista uhkaa, toisissa asenteiden kiristymistä). - Turvapaikanhakijanuorille tarjottu vapaa-ajanvietto. Vaati enemmän koordinointia kuin alkuun oli ajateltu. - Oman toiminnan kohderyhmän uudelleenmäärittely. - Järjestöyhteistyön lisääminen. Ei keksitä pyörää uudelleen kukin omassa poterossaan. 21

22 Yhteenveto: Miten tästä eteenpäin? - Intersektionaalinen näkökulma järjestötyössä yleisesti vaikea. Miten tehdä työtä niin, että kaikki erot huomioidaan? - Yhdessä tekemisen ja eriytetyn työn ristiriita. Mennään mieluummin sisältö edellä, ja mietitään sitten metodi. Sekä yhdessä tekemistä että eriytettyä toimintaa tarvitaan. - Miten Setlementtiliitossa voitaisiin paremmin huomioida ajankohtainen yhteiskunnallinen tilanne (esim. turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, kriisi ei koskenut vain vuotta 2015, vaan jatkuu edelleen, esim. paperittomien määrän kasvu). - Setlementtiliitossa tarvitaan vielä enemmän tilaa oman toiminnan kriittiselle itsereflektiolle ja monikulttuurisen sukupuolisensitiivisen toiminnan määrittelylle. 22

23 Yhteenveto: Miten tästä eteenpäin? - Pohdittavaa: 1) Ideoita selvityksen jalkauttamiseksi? Monilla työntekijöillä ei ole kovasti aikaa lukea ja pohtia rauhassa, miten sille voitaisiin luoda tilaa? 2) Tulevaisuuden haasteet? Miten tästä eteenpäin? Entä mitä tulisi tutkia jatkossa? 23

työtä kartoittamassa

työtä kartoittamassa Veronika Honkasalo 12.2.2016 Sukupuolisensitiivistä ja monikulttuurista työtä kartoittamassa Airin Bahmani ja Veronika Honkasalo 12.2.2016 Lähtökohdat - Keitä olemme me? - Taustaa: Miksi monikulttuurisen

Lisätiedot

Miten monikulttuurisuus ja tasa arvo kohtaavat nuorisotyössä? Veronika Honkasalo 27.1.2011

Miten monikulttuurisuus ja tasa arvo kohtaavat nuorisotyössä? Veronika Honkasalo 27.1.2011 Miten monikulttuurisuus ja tasa arvo kohtaavat nuorisotyössä? Veronika Honkasalo 27.1.2011 Esityksen rakenne 1) Nuorisotyön tyttökysymys mistä kaikki alkoi? 2) Nuorisotyö ja sukupuolten tasa arvo (tasa

Lisätiedot

Kanuunan alkukartoitustilaisuus Oulussa 2.11.2009

Kanuunan alkukartoitustilaisuus Oulussa 2.11.2009 Kanuunan alkukartoitustilaisuus Oulussa 2.11.2009 Paikalla oli suuri joukko nuorisotyöntekijöitä (sekä avoimen toiminnan puolelta että aamu ja iltapäivätoiminnasta). Yhteensä 63 kpl. Suuren yleisön takia

Lisätiedot

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Antti Kivijärvi Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto 11.3.2010 31.3.2010 www.nuorisokanuuna.fi

Lisätiedot

Monikulttuurisen nuorisotyön kehittämishankkeen aloitusseminaari Veronika Honkasalo

Monikulttuurisen nuorisotyön kehittämishankkeen aloitusseminaari Veronika Honkasalo Monikulttuurisen nuorisotyön kehittämishankkeen aloitusseminaari 24.8.2009 Veronika Honkasalo Päivän kulku Päivän ohjelma 10 Tervetuloa 10.15 Osallistujien esittely 11 12 Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen

Lisätiedot

Voimaantumisesta osallisuuteen Kokoava asiantuntijapuheenvuoro

Voimaantumisesta osallisuuteen Kokoava asiantuntijapuheenvuoro Esitysten ja keskustelujen herättämiä pohdintoja Miten (poissulkevia) kategorioita, stereotypioita ja normeja tuotetaan ja uusinnetaan? Miten kukin meistä tekee sitä itse? Saattaako stereotypioita purkavassa

Lisätiedot

Minkälainen on rasisminvastainen työote?

Minkälainen on rasisminvastainen työote? Minkälainen on rasisminvastainen työote? R-sana kirja rasismista ja siihen puuttumisesta Chatit 1. Nuorisoalan ammattilaiset Tiedot, taidot ja pohdinta TAUSTAA Tutkimukset Tarve rasisminvastaisuudelle

Lisätiedot

Kulttuurisensitiivinen. sukupuoli

Kulttuurisensitiivinen. sukupuoli Kulttuurisensitiivinen sukupuoli Monikulttuurinen sukupuolisensitiivinen työ setlementtiliikkeessä Airin Bahmani - Veronika Honkasalo Setlementtijulkaisuja 44 Toimittanut: Jelena Santalainen Kannet, visuaalinen

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

Sukupuolisensitiivisen työotteen arkea

Sukupuolisensitiivisen työotteen arkea Sukupuolisensitiivisen työotteen arkea Sukupuolisensitiivisuus tarkoittaa kykyä ja herkkyyttä huomioida sukupuolen erilaiset vaikutukset lasten ja nuorten kasvussa ja kehityksessä. Siihen liittyy myös

Lisätiedot

Vaasan alkukartoitustilaisuus 28.10.2009

Vaasan alkukartoitustilaisuus 28.10.2009 Vaasan alkukartoitustilaisuus 28.10.2009 Vaasan alkutilaisuudessa oli paikalla yhteensä 23 henkeä, pääosin nuoriso osaston omia työntekijöitä. Koko osaston kokoon nähden osaanotto oli erittäin kiitettävää

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja sukupuolten tasaarvo nuorisotyössä. Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto

Monikulttuurisuus ja sukupuolten tasaarvo nuorisotyössä. Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Monikulttuurisuus ja sukupuolten tasaarvo nuorisotyössä Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Tausta Tutkimushanke 2004 2007: Kyselyt (n. 1400) ja haastattelut (38) nuorille kysely järjestöille (n.

Lisätiedot

Monikulttuurisen nuorisotyön asema Hyvinkäällä. 1.10.2009 Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto

Monikulttuurisen nuorisotyön asema Hyvinkäällä. 1.10.2009 Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Monikulttuurisen nuorisotyön asema Hyvinkäällä 1.10.2009 Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Päivän rakenne 1. Yleistä tutkimushankkeesta Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen? Nuoret vs. nuorisotyöntekijät.

Lisätiedot

Toiminnan arvoperiaatteet

Toiminnan arvoperiaatteet Sivu 1/5 1 Yleistä Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen arvoperustana on luovuttamaton yleismaailmallinen ihmisarvo ja kaiken elämän arvokkuus itsessään. Yhdistys sitoutuu toiminnassaan yhdenvertaisuuteen,

Lisätiedot

Koulutilastoja Kevät 2014

Koulutilastoja Kevät 2014 OPETTAJAT OPPILAAT OPETTAJAT OPPILAAT Koulutilastoja Kevät. Opiskelijat ja oppilaat samaa Walter ry:n työpajat saavat lähes yksimielisen kannatuksen sekä opettajien, että oppilaiden keskuudessa. % opettajista

Lisätiedot

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana Valtakunnalliset lastentarhanopettajapäivät 23.9.2017 Helsingin yliopisto SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS Yksilöt ja ryhmät tulisi

Lisätiedot

METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta

METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta - Verkko ja rasismivastainen työ nuorten parissa Heli Markkula Projektisuunnittelija, VTM Pelastakaa Lapset 10.11.2011 Verkostotapaaminen nuorisotyön monikulttuurisuudesta

Lisätiedot

Esitys Setlementtiliiton sukupuolisensitiivisen työn verkostopäivillä YTM Erja Anttonen, Humak Kuopion kampus

Esitys Setlementtiliiton sukupuolisensitiivisen työn verkostopäivillä YTM Erja Anttonen, Humak Kuopion kampus Esitys Setlementtiliiton sukupuolisensitiivisen työn verkostopäivillä 11.2.2016 YTM Erja Anttonen, Humak Kuopion kampus Sosiaalipedagogiikan maisteriohjelma, 2014-2017 (tavoite), UEF Voimauttavan valokuvan

Lisätiedot

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Ohjaus ja monikulttuurisuus Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen

Lisätiedot

Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko

Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko 1.9.2016 1. Kehittämisverkostojen käynnistämisen tausta 2. Yhteinen ymmärrys lähtökohtiin 3. Toiveet, tarpeet ja osaamisen

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

Lahden alkukartoitustilaisuus 12.11.2009 Pääasiallisia haasteita Lahdessa ja kehittämisideoita:

Lahden alkukartoitustilaisuus 12.11.2009 Pääasiallisia haasteita Lahdessa ja kehittämisideoita: Lahden alkukartoitustilaisuus 12.11.2009 Lahden alkukoulutuksessa oli paikalla noin 30 henkeä. Paikalla olevat keskustelivat teemasta vilkkaasti ja innokkaasti. Muihin hankkeessa mukana oleviin Kanuuna

Lisätiedot

Monikulttuurisuus järjestöjen mahdollisuutena ja uhkana

Monikulttuurisuus järjestöjen mahdollisuutena ja uhkana Monikulttuurisuus järjestöjen mahdollisuutena ja uhkana 15.11.2016 Matti Cantell, monikulttuurisen työn toimialajohtaja Suomen Setlementtiliitto ry Monikulttuurisuus järjestöjen mahdollisuutena ja uhkana

Lisätiedot

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ Tuija Vidgren 23.2.2015 GeroMetro verkosto (Socca) Käytäntötutkimuksen päivässä esittelemässä vanhustyöhön liittyviä

Lisätiedot

Kriittisiä näkökulmia: hankkeiden ongelmakohtia tutkijan kokemusten valossa

Kriittisiä näkökulmia: hankkeiden ongelmakohtia tutkijan kokemusten valossa Kriittisiä näkökulmia: hankkeiden ongelmakohtia tutkijan kokemusten valossa Veronika Honkasalo & Antti Kivijärvi & Tomi Kiilakoski 28.1.2011 24.1.2011 www.nuorisokanuuna.fi 1 Näkökulma 1 pilottihankkeen

Lisätiedot

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaamiseen vaikuttavat tekijät työntekijä tiedot, taidot ammatillinen viitekehys/oma

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa?

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa? Tyttöjen Talo Rovaniemi Syksy 2016 Isosisko-kyselyn yhteenvetoa 1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 10/10 vastaajaa Teehetki 7/10 Muita tapahtumia ja teemakertoja 4/10 Toivetorstai

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

SENSO PROJEKTI. Taustaa

SENSO PROJEKTI. Taustaa SENSO PROJEKTI Taustaa Mistä tarve muutokseen? 1. asukas/asiakas tulee tietoiseksi oikeuksistaan (seksuaalioikeudet) ja kokee, että hänen oikeutensa eivät toteudu ja vaatii muutosta. 2. henkilökunnassa

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus e Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus Suomen laki Suomen lainsäädännön perusperiaatteet kuuluvat kotoutuvan henkilön yleisinformaation tarpeeseen. Valitettavan usein informaatio

Lisätiedot

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Maaseudun Sivistysliitto Aluepäällikkö Elina Vehkala Monikulttuurisuus maaseudulla Toimimme globaalissa yhteisössä,

Lisätiedot

Terveisiä Kanuunan kehittämishankkeesta. Veronika Honkasalo, NTV

Terveisiä Kanuunan kehittämishankkeesta. Veronika Honkasalo, NTV Terveisiä Kanuunan kehittämishankkeesta Veronika Honkasalo, NTV Kanuuna: Nuorisotyön kehittäminen monikulttuurisesta näkökulmasta 13 kaupunkia mukana monikulttuurisen nuorisotyön kehittämishankkeessa (2009

Lisätiedot

Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara

Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara 4.10.2018 Suomi on jo moninainen Jokainen meistä on itsestään moninainen roolit, ryhmät, ominaisuudet Vähemmistöt

Lisätiedot

Kulttuurien välisen työn valmukseen kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollon työssä -MULTI-TRAIN, Toimintatutkimushanke

Kulttuurien välisen työn valmukseen kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollon työssä -MULTI-TRAIN, Toimintatutkimushanke Paneeli: Monikulttuurisuus ja kulttuurien välinen osaaminen tulevaisuuden työyhteisöissä: MULTI-TRAIN tutkimushanke, Tampereen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto sekä Kuntatyönantajat Kuntatalo, Huone A

Lisätiedot

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14 Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko

Lisätiedot

Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön -hanke. Esimiesvalmennuksen aloitustilaisuus 10.5.2011

Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön -hanke. Esimiesvalmennuksen aloitustilaisuus 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön -hanke Esimiesvalmennuksen aloitustilaisuus 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön 2008-2011 2008 käynnistynyt pääkaupunkiseudun yhteishanke Mukaan!: keskiössä

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja.

Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja. Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja. TT, hankevastaava, nuorisokasvasvattaja Katri Kyllönen Kajaani, 27.3.2017 Etnisten vähemmistöryhmien välisen rasismin ehkäisy-,

Lisätiedot

Turun alkukartoitustilaisuus

Turun alkukartoitustilaisuus Turun alkukartoitustilaisuus 3.11.2009 Turun nuorisotoimesta oli paikan päällä noin 35 henkilöä (25 % koko henkilöstöstä). Paikalla olijat olivat pääosin talotyöntekijöitä. Turun nuorisopalveluissa monikulttuuriset

Lisätiedot

- rasisminvastaisuus ja nuorisotyö. Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkosto leena.suurpaa@nuorisotutkimus.fi

- rasisminvastaisuus ja nuorisotyö. Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkosto leena.suurpaa@nuorisotutkimus.fi Maailmaan mahtuu - rasisminvastaisuus ja nuorisotyö Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkosto k leena.suurpaa@nuorisotutkimus.fi Rasisminvastaisuus yhteiskunnan muutoksen voimana Nuorisotyön kielioppi: hiljainen

Lisätiedot

Liikkuja polku verkostotapaaminen

Liikkuja polku verkostotapaaminen Liikkuja polku verkostotapaaminen 29.11.2018 Antti Pelto-Huikko Juha Heikkala Järjestön strateginen johtaminen Vaikuttavuuden arviointi Järjestöjen vaikuttavuus Vaikuttavuusketjut Vaikuttavuusketju on

Lisätiedot

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

Tasa arvo koulussa hanke

Tasa arvo koulussa hanke Tasa arvo koulussa hanke Tasa arvo koulussa hanke on Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikön järjestämää henkilöstökoulutusta. Hanke koostuu kolmesta

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUORET LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKASSA. Mikko Cortés Téllez

MAAHANMUUTTAJANUORET LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKASSA. Mikko Cortés Téllez MAAHANMUUTTAJANUORET LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKASSA Mikko Cortés Téllez Nuoret maahanmuuttajat Nuoret ovat maahanmuuttajaväestössä yliedustettuina pääväestöön verrattuna (noin kymmenen prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun laajennettu neuvottelukunta

Pääkaupunkiseudun laajennettu neuvottelukunta Pääkaupunkiseudun laajennettu neuvottelukunta Maahanmuuttajat voimavarana pääkaupunkiseudulla seminaari 20.3.2007 Kauniainen, Kasavuoren koulutuskeskus Kansliapäällikkö Työministeriö 1 Suomessa työskentelevät

Lisätiedot

Opettaja ja seksuaalisuuden kirjo

Opettaja ja seksuaalisuuden kirjo Opettaja ja seksuaalisuuden kirjo Educa-messut 29.1.2011, Helsinki Jukka Lehtonen Tutkimuskoordinaattori, VTT, Kasvatussosiologian dosentti TASUKO Tasa-arvo- ja sukupuolitietoisuus opettajankoulutuksessa

Lisätiedot

Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri Muutoskokonaisuus II: Lapsi- ja perhelähtöiset palvelut

Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri Muutoskokonaisuus II: Lapsi- ja perhelähtöiset palvelut Lape kysely 1 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan

Lisätiedot

IHANTEET JA ARKI PÄIHTEIDEN KÄYTÖN PUHEEKSIOTTOTILANTEISSA PÄIVYSTYSVASTAANOTOILLA

IHANTEET JA ARKI PÄIHTEIDEN KÄYTÖN PUHEEKSIOTTOTILANTEISSA PÄIVYSTYSVASTAANOTOILLA IHANTEET JA ARKI PÄIHTEIDEN KÄYTÖN PUHEEKSIOTTOTILANTEISSA PÄIVYSTYSVASTAANOTOILLA Minna-Maria Behm, TtT, henkilöstöasiantuntija Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän

Lisätiedot

Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu

Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu Maahanmuuttaja on yksilö! lähtömaa etninen ryhmä perhetausta, perhetilanne ikä (Suomeen tultaessa, nyt) maaseutu

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus työpajojen arjessa. Maia Fandi / Jyvälän Setlementti ry Annemari Päivärinta / Suomen Setlementtiliitto ry #setlementti100

Yhdenvertaisuus työpajojen arjessa. Maia Fandi / Jyvälän Setlementti ry Annemari Päivärinta / Suomen Setlementtiliitto ry #setlementti100 Yhdenvertaisuus työpajojen arjessa Maia Fandi / Jyvälän Setlementti ry Annemari Päivärinta / Suomen Setlementtiliitto ry #setlementti100 Lämmittely: tarvitaan kahdeksan vapaaehtoista salin eteen! Pöydälle

Lisätiedot

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto 9.11.2016 Ville Kujanpää Tavoite Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkoston tavoitteena on tukea sosiaalisen arvioinnin menetelmän käyttöönottoa setlementtien

Lisätiedot

Rovaniemen muistio 4.12.2009

Rovaniemen muistio 4.12.2009 Rovaniemen muistio 4.12.2009 Rovaniemen alkukartoituksessa oli paikalla koko nuorisopalveluiden työyhteisö ja moninetin kaksi työntekijää (monikulttuurisuuskeskus Rovaniemellä). Keskustelu tilaisuudessa

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Monikulttuurisuus Suomen työelämässä tilannekatsaus

Monikulttuurisuus Suomen työelämässä tilannekatsaus Hyvinvointia työstä Monikulttuurisuus Suomen työelämässä 2016 - tilannekatsaus Barbara Bergbom Monikulttuurisuus liiketoiminnan mahdollistajana seminaari 12.05.2016 12.05.2016 Työterveyslaitos Barbara

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Mitä kulttuurisensitiivisyys on? Kulttuurisensitiivisyydellä tarkoitetaan halua, kykyä ja herkkyyttä ymmärtää eri taustoista tulevaa ihmistä (THL) Positiivinen, toista

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Eija Leinonen ja Marja-Leena Haataja 12.9.2017 Selvityksen tavoitteet Selvityksen tavoitteena oli selvitellä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä

Lisätiedot

Täsmäiskuja hankkeen onnistumisiin

Täsmäiskuja hankkeen onnistumisiin Täsmäiskuja hankkeen onnistumisiin Veronika Honkasalo, Antti Kivijärvi, Tomi Kiilakoski 28.1.2010 24.1.2011 www.nuorisokanuuna.fi 1 Ensimmäinen isku hankkeiden myötä palkattiin monia työntekijöitä ja luotiin

Lisätiedot

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus Sari Kuusela Organisaatioelämää voima ja vaikutus Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sari Kuusela Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Janne Harju Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen,

Lisätiedot

Mitä monimuotoisuus merkitsee kuntajohtamisessa?

Mitä monimuotoisuus merkitsee kuntajohtamisessa? Mitä monimuotoisuus merkitsee kuntajohtamisessa? Kuntaliiton seminaari Haastava kuntajohtaminen 12.9.2013 Krista Nuutinen, ylitarkastaja 19.9.2013 Krista Nuutinen SISÄLTÖ Tausta: Kartoitus monimuotoisuusjohtamisesta

Lisätiedot

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Maahanmuuttajien määrä kasvaa 2 Maahanmuuttajien terveys ja työkyky tutkimustietoa

Lisätiedot

Seta ry Pasilanraitio 5, Helsinki Tampere Lotte Heikkinen, Seta

Seta ry Pasilanraitio 5, Helsinki   Tampere Lotte Heikkinen, Seta Yhdenvertaisesti työelämään? Tampere 28.3.2017 Lotte Heikkinen, Seta Lainsäädäntö Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakien muutokset tulivat voimaan vuoden 2015 alussa Ehdoton syrjintäsuoja myös seksuaali-

Lisätiedot

Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Asiakkaat 4,556277056 Asiakkaat Kierros 1 Kierros 2 3. kierros 3,830897704 3,722135008

Lisätiedot

TASA-ARVOA JA YHDENVERTAISUUTTA IHMISTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN Mitä, miksi ja miten? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra

TASA-ARVOA JA YHDENVERTAISUUTTA IHMISTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN Mitä, miksi ja miten? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra TASA-ARVOA JA YHDENVERTAISUUTTA IHMISTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN Mitä, miksi ja miten? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra 2016 Video Gnestan koulusta Ruotsista: https://www.youtube.com/watch?v=kxiefues1dy

Lisätiedot

MONIKULTTUURISUUS JA MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN KOHTAAMINEN. Maahanmuuttajaopetuksen valtakunnallinen seminaari, Oulu

MONIKULTTUURISUUS JA MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN KOHTAAMINEN. Maahanmuuttajaopetuksen valtakunnallinen seminaari, Oulu MONIKULTTUURISUUS JA MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN KOHTAAMINEN Maahanmuuttajaopetuksen valtakunnallinen seminaari, Oulu 7.5.2008 MITÄ ON TULOSSA: 1. MONIKULTTUURISUUDESTA 2. KOULUTUKSEN MERKITYKSESTÄ, OPPILAIDEN

Lisätiedot

Matkalla yhdenvertaiseen asiakastyöhön

Matkalla yhdenvertaiseen asiakastyöhön Matkalla yhdenvertaiseen asiakastyöhön ULRIK -projektin päätösseminaari Tampereella 14.10.2011 Sari Hammar-Suutari Itä-Suomen yliopisto/aducate sari.hammar@uef.fi MONIKKO Monikulttuurisen kasvatustyön,

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 MITEN YHTEISKUNNALLINEN ILMAPIIRI VAIKUTTAA IHMISTEN TURVALLISUUTEEN? MIKSI VÄESTÖRYHMIEN VÄLILLE

Lisätiedot

Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF)

Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF) STEA CAF-kriteerit Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF) Toiminta-arviointialueiden pisteytystaulukko Emme ole toimineet aktiivisesti ja järjestelmällisesti tässä asiassa. Ei tietoja /ei näyttöä arviointialueelta

Lisätiedot

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo Arvot ja työn lähtökohta Tasa-arvo Moninaisuuden arvostaminen Ihmisen

Lisätiedot

Piirrä monta kiloa perunaa lattialla

Piirrä monta kiloa perunaa lattialla Piirrä monta kiloa perunaa lattialla Tunnistaen ja tukien nuorten moninaisia tarpeita ja identiteettejä. Yhdenvertaisuuden edistäminen osana nuorten tieto- ja neuvontapalveluja. Moodi2017, Turku Riikka

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VAPAAEHTOISTOIMINNASSA

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VAPAAEHTOISTOIMINNASSA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VAPAAEHTOISTOIMINNASSA AIJA SALO 12.10.2018 YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU Tavoite: osallisuus Kaikenlaiset ihmiset itse ideoimassa ja toteuttamassa vapaaehtoistoimintaa; ei objekteina,

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

Asiakkuuksien rakentuminen asunnottomille suunnatussa naistyössä

Asiakkuuksien rakentuminen asunnottomille suunnatussa naistyössä Asiakkuuksien rakentuminen asunnottomille suunnatussa naistyössä Pitkäaikaisasunnottomuus ja asunto ensin -mallin suomalaiset sovellutukset -tutkimushanke Riikka Haahtela 28.11.2014 Esityksen rakenne Tutkimuksellinen

Lisätiedot

Monikulttuuriset hoitajat Mainio Vireessä. Päivi Luopajärvi

Monikulttuuriset hoitajat Mainio Vireessä. Päivi Luopajärvi Monikulttuuriset hoitajat Mainio Vireessä Päivi Luopajärvi Mainio Vire tänään Tarjoamme sosiaali- ja hoivapalveluja yksityiselle ja julkiselle sektorille Vanhusten ja erityisryhmien asumispalvelut Ateria-

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö Seksuaalisuus on Erottamaton

Lisätiedot

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin Viestintä strategian mahdollistajana Elisa Juholin 1.9.2016 Karu totuus Jopa yhdeksän kymmenestä strategian toimeenpanosta epäonnistuu Jopa yhdeksän ihmistä kymmenestä ei pysty konkreettisesti sanomaan,

Lisätiedot

Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä. Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.

Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä. Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1. Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.2011 Kati Närhi Kaksi kokemusta tilannearviotyöskentelystä Keski-Suomen aikuissosiaalityön

Lisätiedot

1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto

1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto 1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto anna.saloranta@staff.uta.fi Pippuri Kysely1 15.8.-13.9.2017 347 vastaanottajaa 93 vastaajaa Vastausprosentti 27% Mitä mitattiin? Kyselyssä oli neljä

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen:

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja

Lisätiedot

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Uusien opiskelijoiden huomioiminen 20.8.2018 Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Muistutetaan mieleen mitä uudella opiskelijalla on edessään Mitä tukitoimintoja uudelle opiskelijalle on? Voisiko

Lisätiedot

Espoon yleisiä haasteita monikulttuurisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen liittyen:

Espoon yleisiä haasteita monikulttuurisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen liittyen: Alkukartoitus Espoo, 1.12.2009 Espoon alkukartoituksessa oli paikalla Nuorisotalo Sentterin työntekijät (Tarja, Anssi, Nana, Johanna) ja Sari Vahtera, Viula Pakka, Tero Luukkonen. Petra Sorvasto oli etukäteen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet

Lisätiedot

Nuorisotyön kehittäminen monikulttuurisessa yhteiskunnassa Yksinäisestä puurtamisesta kohti toimivia rakenteita ja verkostoja

Nuorisotyön kehittäminen monikulttuurisessa yhteiskunnassa Yksinäisestä puurtamisesta kohti toimivia rakenteita ja verkostoja Nuorisotyön kehittäminen monikulttuurisessa yhteiskunnassa Yksinäisestä puurtamisesta kohti toimivia rakenteita ja verkostoja Antti Kivijärvi Tutkija Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto & UEF 28.9.2010

Lisätiedot

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2015 2017 Hyväksytty hallintojaostossa 17.8.2015. 2 (6) 1. Johdanto Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? #Ainutlaatuinen- seminaari Antti Ervasti Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Erityistason perheterapeutti Psykoterapeutti (ET,

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monikulttuurisuus päiväkodissa Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monimuotoiset perheet -verkosto Perheiden monimuotoisuus Noin 1/3 suomalaisista perheistä

Lisätiedot

Lape kysely LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS

Lape kysely LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lape kysely 1 2018 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan

Lisätiedot

Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke

Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke 2017-2018 Avin rahoitus 8000 euroa Helena Pohjolainen Pirkko Korhonen Hankkeen tavoitteita Maahanmuuttajien kirjastopalvelujen kehittäminen ja markkinointi.

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Kouvolan alkukartoitustilaisuus 25.11.2009 Alkutilaisuudessa esille nousseita yleisiä teemoja. kartoitettaisiin perusteellisesti, mitä tällä

Kouvolan alkukartoitustilaisuus 25.11.2009 Alkutilaisuudessa esille nousseita yleisiä teemoja. kartoitettaisiin perusteellisesti, mitä tällä Kouvolan alkukartoitustilaisuus 25.11.2009 Kouvolan tilaisuudessa oli paikalla 34 kunnan nuorisotyöntekijää, mikä oli hieno saavutus. Paikalla olijat osallistuivat innokkaasti keskusteluun ja toivat esille

Lisätiedot

Monikulttuurisen työyhteisön haasteet. Organisaatioiden kulttuuriälyä ja taitoa kohdata moninaisuutta voidaan kehittää.

Monikulttuurisen työyhteisön haasteet. Organisaatioiden kulttuuriälyä ja taitoa kohdata moninaisuutta voidaan kehittää. Monikulttuurisen työyhteisön haasteet Organisaatioiden kulttuuriälyä ja taitoa kohdata moninaisuutta voidaan kehittää. 1 Perehdytysoppaiden utopia Monikulttuurisuus esitetään ideaalina olotilana * jotain

Lisätiedot

Perheraati - toimintaohjeet

Perheraati - toimintaohjeet Perheraati - toimintaohjeet SISÄLLYS 1 Mitä perheraati tarkoittaa 2 Ohjeita perheraadin järjestämiseen 3 Mauri Mäyräkoiran perheraati- mainos ja sanomat 2 1 Mitä perheraati tarkoittaa Perheraati on vuorovaikutuksellinen

Lisätiedot