Kajaanin Mamselli Pidämme huolta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kajaanin Mamselli Pidämme huolta"

Transkriptio

1 Kajaanin Mamselli Pidämme huolta

2 Suomen paras työpaikka 50+. Kajaanin Mamselli on monellakin tapaa kunnon työpaikka, kaikenikäisille. Näin runsaslukuisina olimme edustettuina Street run -tapahtumassa, Kajaanissa keväällä 2014.

3 Aitoa huolenpitoa kanssaihmisestä ja yhteisestä ympäristöstä Kajaanin kaupungin Kajaanin Mamselli -liikelaitos tarjoaa tasokkaita ateria- ja puhtaanapitopalveluita Kajaanin talousalueella. Kaikki palvelumme toteutetaan osaavan henkilöstömme ammattitaidon voimin. Me haluamme olla haluttu sekä työnantajana että palveluntarjoajana. Toimintaamme ohjaa runsas määrä ohjeita ja lakeja. Olemme kaikissa toiminnoissamme halunneet säilyttää inhimillisen työtavan kuitenkaan meille asetettuja vaatimuksia unohtamatta. Meille vapaus tarkoittaakin oikein ja oikeudenmukaisesti toimimista. Yksi päämäärämme on palvelunsaajien tyytyväisyys. Heidän toiveita ja tarpeita kuunnellen pyrimme kehittämään toimintaamme joka ikisenä työpäivänämme. Asiakkaamme ja yhteistyökumppaniemme kanssa toimiva dialogi auttaa meitä kehittymään sekä yrityksenä että ammattilaisina. Työnantajana olemme vastuuntuntoinen ja rehellinen. Oman työnsä arvostuksesta nauttiva työntekijä tekee työnsä keskimääräistä paremmin ja viihtyy työssään hyvin. Meillä työ on mieluisa tehtävä. Vuonna 2014 meidät palkittiin pitkäjännitteisestä työstämme ikäjohtamisen saralla voittaessamme Suomen paras työpaikka 50+ -kilpailun pieni ja keskisuuri työpaikka -kategoriassa. Työllistämme noin 200 kainuulaista vakituisessa työsuhteessa. Moniammatillinen henkilökuntamme hoitaa tointaan noin 150 eri kohteessa, päivittäin.

4 Parasta pöytiin joka päivä Aidoista aineista aidoille ihmisille Hyvä ruoka tulee läheltä. Kajaanilainen tapa tehdä ruokaa on yhtälailla terveellinen ja hyvän makuinen. Toimittuamme vuosikaudet ateriahuollon eri tehtävissä olemme hioneet tarjoomamme hyvään kuntoon asiakaspalautteisiin reagoiden ja kaiken tieto-taidon peliin laittaen. Kajaanin Mamselli on lähellä. Hyvässä ateriassa tarkka budjetti, laadukkaat raaka-aineet, osaava kokkaustaito ja toimivat tilat konkretisoituvat asiakkaan lautasella. Se, että uskallamme luvata laadukasta ruokaa johtuu koko valmistusketjun hallitsemisesta. Siitä voimme olla aidosti ylpeitä. Mamsellin lautaselle on katettu ruokaympyrän anti kokonaisuudessaan. Pyrimme parhaamme mukaan käyttämään paikallisia raaka-aineita ja lähistöllä kasvanutta tietämystä siitä, mikä on meidän kainuulaisten ruokatottumuksille ja makunystyröille sopiva kombinaatio. Vaikka tarjoilemme ja valmistamme aterioita hyvin monenlaisille yhteisöille, olemme pyrkineet tekemään ruokailutiloistamme rauhoittavia keitaita arkisen aherruksen keskelle. Valmistamme ja tarjoilemme päivittäin noin ateriaa päiväkodeissa, oppilaitoksissa, sairaalassa sekä hoitokodeissa.

5 Tervetuloa puhtaalle juhlavan arjen alttarille Puhtaus on puoli ruokaa on joku viisas joskus tokaissut. Voimme omalla toiminnallamme allekirjoittaa tuon lentävän lauseen hyvillä mielin. Huolehdimme asiakkaidemme tiloista niin kuin ne olisivat omiamme. Hyvin hoidettu tila kestää kauemmin ja sen käyttökulut pysyvät kurissa. Myös asianmukaisten työvälineiden ja työtapojen jatkuva käyttö antaa tiloille lisää käyttövuosia, viihtyisyydestä nyt puhumattakaan. Meidän missiomme on omilla toimillamme huolehtia kainuulaisten ihmisen hyvinvoinnista. Puhtaat ja viihtyisät tilat jos mitkä ovat ennaltaehkäisevää terveystyötä. Mamsellin päivittäisessä toiminnassa siivoustyö tuo leivän pöytään, monessakin mielessä. Puhtaanapitopalvelumme toimii tehokkaasti myös hoitokodeissa ja sairaalan osastoilla. Siihen kuuluu myös läsnäolo asiakkaidemme kanssa työmme suorittamisen lomassa. Puhtaanapitopalvelumme toimii yhteistyössä hoitokodin henkilökunnan kanssa. Pidämme puhtaana noin m² kiinteistöjä. Siivouspalvelujemme toimimisesta huolehtii noin 80 ammattilaisen joukko.

6 Lähimmäisen rakkautta kainuulaiselta kainuulaiselle Kotipalveluaterioissa pääajatuksenamme on helppo saatavuus. Tällä tavoin, olemalla päivittäin läsnä asiakkaan arjessa pystymme saavuttamaan luottamuksellisen ilmapiirin, josta voimme olla ammatillisesti ylpeitä. Jokaisella asiakkaallamme on omat, yksilölliset tarpeensa. Näiden tarpeiden kunnioittaminen ja huomioon ottaminen on tärkeä osa hyvin sujuvaa ammatillista kanssakäymistä. Oman kodin rauhassa nautittu ateria palvelee ennenkaikkea asiakkaamme hyvinvointia. Vaikka toimitammekin arjen jokaisena päivänä suuren määrän aterioita asiakkaillemme, pyrimme vaihtamaan muutaman ystävällisen sanasen jokaisen asiakkaamme kanssa. Terveellisen ja tasapainoisen aterian nauttiminen edesauttaa asiakastamme selviytymään omassa kodissaan. Valmis ateria säästää sekä asiakkaan aikaa että voimavaroja muuhun arkiseen touhuun. Olemme kehittäneet palveluidemme ekotehokkuutta auditoidun ympäristöohjelman mukaiseksi. Olemme saaneet kehitystyöstämme EcoStart-todistuksen. Huolehdimme suurella sydämellä noin 260 vanhuksen ateriapalveluiden sujumisesta jokaisena arkipäivänä.

7 Opiskelija tarvitsee hyvät eväät Tarjoamme opintielle terveelliset, hyvänmakuiset mutta myös eri maailmankolkkia esittelevät kattaukset. Näillä evästyksillä opinnot maistuvat aivan varmasti. Jos mielesi tekee maistaa uusia makuja innostavassa ja energisessä ympäristössä kannattaa sinun hakeutua Fox Mamsellin maistuvaan maailmaan. Olitpa opiskelija tai et, voit aina tulla hörppäämään tuoreet kahvit ja nauttia meiningistä. Fox Mamsellin opiskelijaravintoloissa ruokailee arkisin noin 2600 opiskelijaa. Opiskelijoita palvelee noin 50 nuorekasta ravintola-alan ammattilaista.

8 Kaukavesi kiiltää eikä pelkästään uutuuttaan Kajaanin uutukaisessa vesiliikuntakeskuksessa tarjoamme kahvilapalvelujamme omaan, ystävälliseen tapaamme. Myös vapaa-aikanne toimivuudessa näemme oman roolimme huolehtijana. Nähdään Kaukaveden äärellä! Upeiden näköalojen ja huikeiden harrastusmahdollisuuksien lisäksi Kaukaveden vesiliikuntakeskuksessa voit nauttia kahvilapalveluistamme. Olemme kattaneet eteesi tuttujen kahvilatuotteiden lisäksi myös omaa kahvilatoimintaamme laajentavaa tarjoiltavaa. Esimerkiksi kuntoilijat ovat löytäneet runsasproteiiniset trendituotteemme. Kahvilatoimintojen lisäksi huolehdimme Kaukaveden puhtaanapidosta sekä aulapalveluista. Myös kokoushuoneeseen saamme katettua tilaisuuden luonteen vaatimat tarjoilut. Koska Kaukaveden toimipiste on meille uudenlainen tapa tehdä ja olla, olemme halunneet reagoida kahvilakulttuurin kehittymiseen juuri Kaukaveden yksikössämme. Hyväksi todettu paranee entisestään aktiivisen tuotekehityksemme myötä Kaukavedessä työtään tekee 12 mamsellilaista. Päivittäin liki 900 Kaukaveden asiakasta kohtaa palveluhenkiset työntekijämme.

9

10 Caretaker We employ the pros Kajaani Mamselli is a municipal enterprise owned by the City of Kajaani. We want to be a desired employer and service provider. We have served as a municipal enterprise since We produce high-quality and competitive catering and cleaning services to our customers. We have specialized in mass-produced partnership-based municipal catering and cleaning services, as well as producing customized service packages. Our partners are City of Kajaani and Kainuu Social and Health Care Joint Authority. We employ about 200 professionals in 150 different locations in Kajaani. More about us: We produce about meals a day. Daily cleaning area totals about m².

11 KUVAT JA GRAAFINEN MUOTOILU: TEEMU SIRVIÖ KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOS 07/2014 Esitteen henkilöt ovat Kajaanin Mamsellin työntekijöitä harrastustensa parissa. Kiitämme asianomaisia sekä työpanoksestaan että arkensa jakamisesta. Kajaanin Mamselli -liikelaitos Linnankatu 6, Kajaani Puhelin

Tulevaisuuden tekijöitä Palvelukeskus Helsinkiin

Tulevaisuuden tekijöitä Palvelukeskus Helsinkiin Tulevaisuuden tekijöitä Palvelukeskus Helsinkiin Parasta yhdessä näkyy kaikessa toiminnassamme niin asiakkaille, sidosryhmille kuin henkilöstöllemmekin. Palvelukeskus Helsingissä huolehdimme palvelujen

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Haluamme palvella asiakkaitamme Espoo Catering -liikelaitos järjestää Espoon kaupungin ateriapalvelut. Palveluhenkiset alan ammattilaiset tuottavat

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai

Lisätiedot

Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka huolehtii julkisista ateria- ja puhtauspalveluista Oulun alueella.

Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka huolehtii julkisista ateria- ja puhtauspalveluista Oulun alueella. Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka huolehtii julkisista ateria- ja puhtauspalveluista Oulun alueella. 25.1.2013 Oulun Serviisi 2 Oulun Serviisi palvelee oululaisessa arjessa Maittava ja terveellinen

Lisätiedot

JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN

JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN Pikiruukin päiväkodin toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen perustuu Kokkolan päivähoidon yhteiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan ja sitoudumme noudattamaan sitä.

Lisätiedot

PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT

PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT HALUAMME JOKAISEN KAHVIKUPILLISEN OLEVAN NAUTINTO Kahvikupin äärellä virkistäydytään, vaihdetaan kuulumisia, puhutaan asiaa ja asian vierestä. Nautinnollinen kahvihetki

Lisätiedot

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta AT Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta MUMM DO OL N A TE Viihtyisät tilat, lämmin ja tuttu tunnelma 9/10 Asukkaista 9/10 pitää henkilökuntaa erittäin ammattitaitoisena ATTENDO SUVISAARI ON TOUKOKUUSA

Lisätiedot

Lääkärikeskus matkalla kohti 2015

Lääkärikeskus matkalla kohti 2015 Lääkärikeskus matkalla kohti 2015 Lääkäripäivät 2011 Antti Aho Tero Silvola Sivu 1 Mistä tulemme ja mitä eväitä meillä on matkarepussa? Sivu 2 Mistä tulemme? TAVOITTEET Yksityinen Lääkärin vastaanotto

Lisätiedot

Taivassalo 2020 Paremppa arkki!

Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalon kunnan arvot, visio ja strategia Taivassalon kunta Kv strategiaseminaarit 6.5.2013, 24.9.2013 Kh 4.11.2013 Kv 11.11.2013 - Mut sellaista piti varsinaisesti sanoa,

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

OTAMME SIISTEYDEN HENKILÖKOHTAISESTI

OTAMME SIISTEYDEN HENKILÖKOHTAISESTI 2017 OTAMME SIISTEYDEN HENKILÖKOHTAISESTI SOPIMUSSIIVOUS- TILAUSTYÖ- KOTI TOIMITILA- RAKENNUSLIIKKEILLE KOULUTUKSET TUNNUSLUVUT LIIKEVAIHTO 2,3 MILJ. 2,6 MILJ. 2,8 MILJ. 100 400 washilaista apunasi kohdetta

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Ravintolatekstiilipalvelut Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Ruoveden kuntastrategia 2021

Ruoveden kuntastrategia 2021 Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU Palveluksessanne 31.1.2014 2009 Tampereen Ateria KOUKUN HELMI Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa suurella sydämellä maukkaita aterioita

Lisätiedot

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle.

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Kirjasto on arjen luksusta Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Arvostettu edelläkävijä Lisää hyvinvointia Kirjasto on niin tuttu osa

Lisätiedot

KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO

KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO TAVOITTEET Kotityö- ja puhdistuspalvelujen tutkinto sisältää siivous-, ateriapalvelu-, tekstiilihuolto- ja asiakaspalvelukoulutusta, hygienia- ja työturvallisuuskoulutusta.

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

UNICA Kunnon kotiruokaa puhtaista raaka-aineista

UNICA Kunnon kotiruokaa puhtaista raaka-aineista S YÖMÄÄN! 2 UNICA Kunnon kotiruokaa puhtaista raaka-aineista Unican ravintolat valmistavat hyvää tekevää lounasta joka päivä niin opiskelijoille kuin oppilaitosten ja yritysten henkilöstölle. Asiakkaamme

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia STRATEGIA 2020 Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia 1 Sisällysluettelo Visio s. 3 Edistämme kaupunkilaisten hyvinvointia kulttuurikosketuksilla Viemme kulttuuria ja taidetta keskelle kaupunkilaisten

Lisätiedot

TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN

TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN HYVÄT MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUT TARVITSEVAT PÄIVITTÄISTÄ TYÖTÄ HELPOTTAVAN ASIAKASTIETOJÄRJESTELMÄN NAPPULA TUKEE LAADUKASTA

Lisätiedot

Fazer Makuelämyksiä 2011

Fazer Makuelämyksiä 2011 Fazer Makuelämyksiä 2011 Fazer-konserni Oy Karl Fazer Ab Fazer-konserni 2010: liikevaihto 1 513 M henkilöstö 16 500 Fazer Food Services Pohjoismaiden johtava ruokailupalveluyritys Lähes 1 300 ravintolaa

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Hoivapalvelut. Onnellinen elämä kuuluu jokaiselle. www.mainiovire.fi

Hoivapalvelut. Onnellinen elämä kuuluu jokaiselle. www.mainiovire.fi Hoivapalvelut Onnellinen elämä kuuluu jokaiselle www.mainiovire.fi Palvelumme Asumispalvelut Kotihoitopalvelut ja yöpartio Ateria- ja kauppapalvelut Turvapuhelinpalvelut Lasten päivähoito Arvomme Ihminen

Lisätiedot

Catering-palvelut. Hyvä mieli kruunaa parhaat ateriat

Catering-palvelut. Hyvä mieli kruunaa parhaat ateriat Catering-palvelut Hyvä mieli kruunaa parhaat ateriat Toimiva ruokapalvelu maistuu hyvältä joka päivä Hyvä ruokapalvelu on parhaimmillaan, kun palvelun ostaja ja palvelun tuottaja toimivat saumattomassa

Lisätiedot

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: ARVOT SUHTEESSA LAPSIIN - turvallisuus o rajat - rakkaus, lämpö ja välittäminen - oikeus lapsuuteen - mahdollisuus uuden oppimiseen o oikeus esiopetukseen o oikeus

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto Kotisairaanhoito Harmonia Oy Pienestä suureksi v.2001-2010 Tuotteet: Kotihoidon palvelut Kaikki palvelut samasta osoitteesta.

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 27.02.2017, klo 13:01-15:20 Paikka Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

O U L A I S T E N K AU P U N G I N S T R AT E G I A

O U L A I S T E N K AU P U N G I N S T R AT E G I A Yhteinen sävel O U L A I S T E N K A U P U N G I N S T R AT E G I A 2 0 1 8 2 0 2 5 Esipuhe Oulaisten kaupungin strategiaa on työstetty luottamushenkilöiden ja kaupungin henkilöstön yhteistyönä tavalla,

Lisätiedot

Koukun Helmen kotiateriapalvelu

Koukun Helmen kotiateriapalvelu Koukun Helmen kotiateriapalvelu Palveluksessanne! 2015 Tampereen Voimia Koukun Helmi Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa maukkaita aterioita kotiateriapalvelun asiakkaille.

Lisätiedot

When people and products connect a workplace comes to life.

When people and products connect a workplace comes to life. 130903 Tuotanto: Valentin&Byhr. Paino: Strokirk-Landströms. Paperi: Munken Polar. When people and products connect a workplace comes to life. www.efg.fi Tutustu meihin. EFG on johtava toimisto- ja julkisten

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten

Lisätiedot

Ateria- ja kahvituspalvelut 20 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus. Näytön tehtävät: Opiskelija

Ateria- ja kahvituspalvelut 20 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus. Näytön tehtävät: Opiskelija Ateria- ja kahvituspalvelut 20 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee oman työnsä palvelusopimuksen ja asiakkaan toiveen ja tarpeen mukaan. valmistautuu asiakaskohteen

Lisätiedot

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:39:29 2014 Kaikki koulutusalat, N=40, vastausprosentti keskimäärin

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

HOUSTON, WE HAVE A SOLUTION!

HOUSTON, WE HAVE A SOLUTION! HOUSTON, WE HAVE A SOLUTION! The simplest way to save your time and costs. Tehokkaat, toimivat ja optimoidut tulostusympäristöt ovat haasteemme ja tavoitteemme. Vuodesta 1993 lähtien olemme kehittäneet

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN!

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN! HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN! HENKILÖSTÖSTRATEGIA Vie kaupunkia kohti visiota Kertoo, millainen työnantaja haluamme

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015 Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU Villa Andante LÄNSIVÄYLÄ Tiiliskiventie Ruukintie Kattilantanhua Kattilalaaksonkatu Tyskaksentie Villa Andante Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi NÖYKKIÖNKATU ESPOONLAHDEN

Lisätiedot

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa 1 Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, joka valmistaa lähes 30 vuoden kokemuksella laadukkaita kasvis- ja majoneesituotteita sekä toimii Pohjois-Suomen alueella kasvisten

Lisätiedot

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa Lapsen nimi: Henkilötunnus: Kotiosoite: HUOLTAJIEN YHTEYSTIEDOT: Osoite: Email: Osoite: Email: Lapsen hoitoaika: Lapsen sairastuessa

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

Tasa-arvoa terveyteen

Tasa-arvoa terveyteen Tasa-arvoa terveyteen Perusterveydenhoito tarvitsee lisää voimavaroja. Sosialidemokraattien tavoitteena on satsaaminen terveyteen ennen kuin sairaudet syntyvät. Terveydellisten haittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Kannusta työntekijöitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista.!

Kannusta työntekijöitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista.! Yrityksemme liikunta- ja hyvinvointipalvelut toteutamme Studiollamme, yrityksen omissa tiloissa tai yhteistyökumppanimme tiloissa. Kustannustehokkaat ratkaisut suunnittelemme avaimet käteen periaatteella,

Lisätiedot

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Miten hankitaan kestävää ja vastuullista palveluntuottajan näkökulma Paula Juvonen

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Miten hankitaan kestävää ja vastuullista palveluntuottajan näkökulma Paula Juvonen PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Miten hankitaan kestävää ja vastuullista palveluntuottajan näkökulma 24.11.2016 Paula Juvonen Arkea Oy Arkea Oy tuottaa ruoka-, siivous-, turvallisuus- ja kiinteistönhoitopalveluja.

Lisätiedot

Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa

Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa KIRA-Akatemia 6.10.2017 elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax, Kiinteistötyönantajat ry Kiinteistön elinkaaren loppupään toimijoita ja tehtäviä Ympäristöanalyysi

Lisätiedot

Puhtia hyvästä itsetunnosta

Puhtia hyvästä itsetunnosta Puhtia hyvästä itsetunnosta Kaisu Ylikoski, koulutussihteeri Kolmen vartin aiheet JAKSAMISEEN VOIMIA! LISÄÄ ITSETUNTOA! MISTÄ SAA PUHTIA? JAKSAMISEEN VOIMIA Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ

Lisätiedot

avuksi ammattikeittiöiden arkeen Anna Kara 6.11.2012 1

avuksi ammattikeittiöiden arkeen Anna Kara 6.11.2012 1 avuksi ammattikeittiöiden arkeen Anna Kara 1 Terveelliset ateriat edistävät kansanterveyttä Yli 2,3 miljoonaa ateriaa/pv Monelle päivän ainoa lämmin ateria Ikä paikka aika ateriat/pv Pv/vuosi yhteensä

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

Arkea & Lagerblad Foods. Tuotekehitysyhteistyö. Paula Juvonen 1.4.2014

Arkea & Lagerblad Foods. Tuotekehitysyhteistyö. Paula Juvonen 1.4.2014 Arkea & Lagerblad Foods Tuotekehitysyhteistyö Paula Juvonen 1.4.2014 Arkea asiakkaan kanssa 2.4.2014 1 Arkea (Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy) Aloitti toimintansa 1.1.2012 Omistajana Turun kaupunki ja

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 320 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouksien arjen hallintaa ja sen yhteyksiä

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

SYKEn strategia

SYKEn strategia SYKEn strategia 2011 2014 2 SYKEN MISSIO, VISIO JA ARVOT Tuotamme yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta välttämätöntä tietoa, osaamista ja palvelua. Parannamme ja turvaamme ympäristöämme sekä ratkomme

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Lastenhoitajan kalenteri

Lastenhoitajan kalenteri NÄYTESIVUT Eila Seppälä-Vessari (toim.) Lastenhoitajan kalenteri 2019-2020 Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Saatesanat Tutustu kirjaan verkkokaupassamme Sisällys Saatesanat:

Lisätiedot

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Kauran tuotteistaminen Tuula Laukkanen 1 18/3/16 Fazer. All rights reserved Fazer Mylly osa Fazer konsernia Fazerin tarina alkoi vuonna 1891 Karl Fazerin avattua ensimmäisen

Lisätiedot

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Saattohoito seminaari 27. -28.10.2015, Aholansaari, Nilsiä Hanna Hävölä TtM, sh, kouluttaja Ihmisen on hyvä syntyä syliin,

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot