Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Muistio (6) Ainolehti Muistio Tulevaisuustoimikunnan toiminnasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Muistio (6) Ainolehti Muistio Tulevaisuustoimikunnan toiminnasta"

Transkriptio

1 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Muistio (6) RAPORTTI AINON TULEVAISUUSTOIMIKUNNAN TOIMINNASTA 1 Toimikunnan muodostaminen ja jäsenet Ainolehden tulevaisuuden pohtiminen aloitettiin keväällä 2012, kun lehden päätoimittaja ja muu toimitus siirtyivät uusiin tehtäviin. Ainon tulevaisuutta ja niin sanottua mediakysymystä pohdittiin osana taloudensopeuttamissuunnitelmaa. Monien mutkien kautta hallitus päätti esittää edustajistolle, että sekä audiovisuaalinen media Aate että ylioppilaslehti Aino lakkautetaan. Kokouksessaan 8/2012 edustajisto päätti kuitenkin säilyttää Ainon ja asia palasi valmisteluun. Jatkovalmistelua varten edustajisto ohjeisti hallitusta seuraavasti: Ylioppilaskunnalla on lehti, jolla on päätoimittaja ja vapaaehtoispohjainen toimitus. Lehti on riippumaton media, joka kertoo opiskelijoita ja etenkin aaltolaisia koskettavista asioista, luo yhteisöllisyyttä, herättää keskustelua ja kirjoittaa myös ylioppilaskunnan toiminnasta. Lehden kustannukset ovat huomattavasti nykyistä alhaisemmat. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin ponsi, joka kuului seuraavasti: Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto velvoittaa hallituksen kokoamaan jäsenistön keskuudesta avukseen toimikunnan laatimaan Ainolle uutta konseptia ja päivittämään lehden linjapaperia. Ainon tulevaisuustoimikuntaan avattiin avoin haku. Haku oli auki viikon ja siitä ilmoitettiin :n nettisivuilla, viikkotiedotteessa sekä Ainon ja :n facebook -sivuilla. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä kahdeksan. Kaikki hakemuksen jättäneet henkilöt kutsuttiin mukaan ryhmän toimintaan ja lopulta ryhmässä toimi kuusi henkilöä, jotka olivat Martina Babisova Tuukka Hetemäki Maria Huusko Tuomas Kortteinen Anastasia Lipiäinen Sanna Puutonen. Tiedottaja Henna Lahti oli toimikunnan toiminnassa mukana :n edustajana. 2 Toimikunnan toiminnan tehtävä ja tarkoitus Edustajiston hyväksymän ponnen mukaisesti toimikunnan tarkoituksena oli laatia Ainolle uusi konsepti ja päivittää lehden linjapaperia. 3 Tapaamiset ja toiminta Toimikunta oli olemassa kolmisen kuukautta, mutta se sai paljon aikaan. Toimikunta tapasi kaiken kaikkiaan 7 kertaa. Tapaamisissa käsiteltiin muun muassa linjapaperin muutoksia ja visioita Ainon tulevaisuudesta sekä valmistauduttiin asioiden esittelemiseen edustajiston iltakouluissa ja kokouksissa. Toimikunnan kokoukset haluttiin pitää rentoina ja vuorovaikutteisina, joten ryhmälle ei valittu puheenjohtajaa. Tiedottaja kutsui tapaamiset koolle. Lisäksi Ainon tulevaisuudesta kirjoitettiin blogikirjoitus, ja aihetta käsiteltiin myös hallituksen aamukoulussa. Tapaamiset ja aktiviteetit ajoittuivat seuraavasti: 6.9. Edustajiston kokous, jossa päätetään, että :lla on vastakin oma ylioppilaslehti. Päätetään myös valita toimikunta pohtimaan Ainon tulevaisuutta ja päivittämään linjapaperi

2 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Muistio (6) Haku tulevaisuustoimikuntaan aukeaa Haku tulevaisuustoimikuntaan sulkeutuu Ensimmäinen tapaaminen: Esittäytyminen, Toimikunnan tavoitteet, :n mediakysymyksen taustat ja miten tähän ollaan tultu, Mihin Aino on menossa, Ainon nykyinen linjapaperi. Mitä tulee muuttaa, Syksyn aikataulu Tapaaminen: Linjapaperimuutokset Blogikirjoitus :n blogissa Ainon tulevaisuudesta Tapaaminen: Linjapaperimuutokset lähetekeskustelua varten Linjapaperimuutosten esitteleminen hallituksen aamukoulussa (Lahti) Edustajiston iltakoulu. Linjapaperimuutosten esitteleminen. Paikalla Martina Babisova, Tuukka Hetemäki, Tuomas Kortteinen, Anastasia Lipiäinen ja Sanna Puutonen Tapaaminen: Linjapaperimuutosten puhtaaksikirjoittaminen Edustajiston kokous. Linjapaperin lähetekeskustelu. (Kortteinen, Lahti ja Lipiäinen) Viimeinen tapaaminen Edustajiston kokous. Ainon linjapaperin hyväksyminen ja päätoimittajan rekrytointiryhmän nimittäminen. (Esittelijänä Lahti paikalla myös Lipiäinen.) Ainon päätoimittajahaku aukeaa 4 Tulevaisuustoimikunta edustajistossa Tulevaisuustoimikunta kävi esittelemässä tekemiään muutosehdotuksia linjapaperiin edustajiston iltakoulussa Iltakoulun jälkeen edustajiston sähköpostilistalla vaihdettiin muutama viesti lehden budjettiin ja päätoimittajan rekrytointiin liittyen. Varsinaisia muutosesityksiä tai suurempia kommentteja lähetekeskustelua varten ei tullut. Edustajisto kävi lähetekeskustelun lehden linjapaperista kokouksessaan Kokouksessa käytiin keskustelua lähinnä lehden työntekijöiden palkkaamisesta ja muista talousasioista. Tulevaisuustoimikunnan toimintaa kiiteltiin, eikä itse linjapaperiin tullut muutoksia. Koska kokouksessa päivitettyyn linjapaperiin ei tullut erityisiä kommentteja, siirtyi linjapaperi odottamaan hyväksymistään seuraavaan kokoukseen. Lahti kyseli muutosesitysten perään edustajiston sähköpostilistalla vielä ennen kokousta, mutta kommentteja, kysymyksiä tai muutosesityksiä ei tullut. Edustajisto hyväksyikin Ainon päivitetyn linjapaperin kokouksessaan yksimielisesti. Koska linjapaperi hyväksyttiin, nimitettiin samassa kokouksessa myös rekrytointiryhmä, joka tulee vastaamaan päätoimittajan valinnasta. Ryhmään nimitettiin Sanna Puutonen (tulevaisuustoimikunta), Maija Töyry (Ainon toimitusneuvosto, aikakausijournalismin professori), Roope Nortia (H 2012) ja Tuukka Pykäläinen (H 2013). Lisäksi edustajiston kokouksen jälkeen myös Ainon toimitusneuvoston jäsen Anna Brotkin ilmaisi kiinnostuksensa osallistua rekrytointiryhmän toimintaan. Rekrytointiryhmän sihteerinä toimii Henna Lahti. Päätoimittajan rekrytoiminen avattiin ja se oli auki maanantaihin klo 8:00 saakka. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli kolmetoista (13) kappaletta. Hakuilmoitus löytyy tämän dokumentin liitteestä kaksi.

3 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Muistio (6) Rekrytointiryhmän tehtävänä on lukea läpi kaikki määräaikaan saapuneet hakemukset, valita heistä noin viisi parasta kandidaattia ja haastatella heidät. Haastattelujen perusteella ryhmä valitsee vähintään kaksi ehdokasta, joista edustajisto valitsee Ainolle päätoimittajan kokouksessaan Toimikunnan visio tulevaisuuden Ainosta Ainosta yleisesti Olennaisimpina seikkoina Ainon tulevaisuudessa tulevaisuustoimikunta halusi painottaa aaltolaisten moninaisuuden tiedostamista sekä edustajiston päätöksen mukaista vapaaehtoisuuden lisäämistä. Nämä molemmat seikat kirjattiin näkyvästi myös uuteen linjapaperiin (ks. liite 1). Tulevaisuustoimikunta koki, että Ainon haasteena on tällä hetkellä ensisijaisesti se, että Aino yrittää olla yhteisölehti epäyhteisölle. Tällä tarkoitetaan sitä, että Aalto-yliopisto on vielä alkutaipaleellaan, eivätkä kaikki opiskelijat koe kuuluvansa niin sanottuun Aalto-yhteisöön, (joka toki jatkuvasti rakentuu ja vahvistuu). Linjapaperiin nostettiinkin maininta siitä, että Ainon tulee ottaa huomioon Aalto-yhteisön monimuotoisuus ja sen jäsenten erilaiset taustat eikä väkisin tunkea lukijoita yhteen lokeroon. Lehden tulee myös osaltaan edistää Aalto-yliopiston opiskelijoiden yhteisöllisyyttä. Tulevaisuudessa Aino voisi olla Aalto-yhteisön opiskelijoiden lehti, joka toimisi, kuten Kylteri lehti tällä hetkellä (lehteä tehdään olemassa olevalle ja tiedostetulle yhteisölle, kyltereille). Aalto-yhteisön olemattomuuden vuoksi lehden ympärille täytyisi pystyä muodostamaan Ainoyhteisö, joka sitoutuisi tekemään lehteä ja haluaisi aktiivisesti tuoda sen kaikkien aaltolaisten tietouteen. Henkilöstö ja toimituskunta Ainolle palkataan puolipäiväinen kuukausipalkkainen päätoimittaja ja lisäksi lehdessä työskentelee osa-aikaiset toimitussihteeri ja AD. Yhteensä lehdellä olisi palkattuna käytössään yksi henkilötyövuosi. Päätoimittaja vastaa henkilöstön rekrytoimisesta. Monen osa-aikaisen työntekijän malli olisi toimikunnan mielestä yhden täyspäiväisen päätoimittajan mallia parempi, sillä useamman henkilön tiimissä työskentely on vuorovaikutteisempaa ja lehti mahdollisesti monipuolisempi. Muodostuvan Aalto-yhteisön tarpeet ja haasteet saattaisi ymmärtää parhaimmin Aalto-yliopiston sisältä nouseva päätoimittaja, mutta rekrytointia ja valintaa tehdessä tehtävään on tietysti valittava paras kandidaatti. Ratkaisuksi vapaaehtoisuuden lisäämiseksi tulevaisuustoimikunta ehdotti, että Ainolle perustetaan toimituskunta. Toimituskunnassa on noin 10 jäsentä, jotka toimivat lehden avustajina ja ovat osaltaan vastuussa Ainon ilmestymisestä. Toimituskunta ideoi ja luo lehden sisällön yhdessä päätoimittajan ja muun toimituksen kanssa. Toimituskunta rekrytoidaan :n vapaaehtoisrekrytointien yhteydessä syksyisin ja se toimii vuoden kerrallaan. Toimituskunta toimii päätoimittajan ja muun toimituksen läheisyydessä jaostojen tavoin (vrt. Teekkarijaosto ja Aava kulttuurisektorilla). Toimituskunnalle ei makseta palkkaa, mutta heillä on käytössään jaostobudjetti, jolla voidaan järjestää esim. koulutusta, yhteisiä illanviettoja ja virkistäytymistä. Lehdellä voi olla avustajia ja tekijöitä myös toimituskunnan ulkopuolelta. Ulkoasu ja konsepti

4 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Muistio (6) Aino on ensisijaisesti lehti Aalto-yliopiston opiskelijoille ja se ilmestyy printtinä vähintään neljä kertaa vuodessa. Lisäksi Aino voi olla läsnä erilaisissa sähköisissä kanavissa. Tulevaisuustoimikunta on sitä mieltä, että opiskelijalehden vahvuus on siinä, että se voin muuttua täysin melko tiheäänkin tahtiin. Toisaalta, jos lehti muuttuu jatkuvasti, lukijasuhdetta on hankala muodostaa. On siis kiinnitettävä tarkkaan huomiota siihen, kenelle lehteä oikeastaan tehdään. Kirjoittaako ja kuvittaako kunnianhimoisia ideoita täynnä oleva toimitus lehteä itselleen vai kuunnellaanko lukijoita ja tehdään julkaisu heidän toiveiden ja tarpeiden mukaiseksi. Ainolla voisi olla logo ja lehden rakenteella joitain raameja, mutta muuten päätoimittaja ja toimitus voisivat tehdä lehden oman mielensä mukaan. Lehden ulkoasun on oltava luettava, mutta se saa olla myös nokkela. Toimituksen tulisi siis löytää tasapaino uuden ja ihmeellisen ja toisaalta helppolukuisuuden välille. Lehtiä, joissa ulkoasu muuttuu jatkuvasti, ovat esimerkiksi Torso sekä Tuli ja Savu. Niistä voi saada ideaa ja näkemystä toisaalta siihen, miltä lehti näyttää aina uudelleen luotuna ja toisaalta siihen, miltä näyttää kun lehden sisällön rakenne on numerosta toiseen sama, mutta ulkoasu muuttuu. Päätoimittajan tulee toimituksen ja toimituskunnan kanssa selvittää itselleen, lehden linjapaperin puitteissa, oman Ainonsa konsepti, arvot ja tavoitteet. Näiden seikkojen tulee olla selvillä, jotta voidaan tehdä hyvää lehteä. Toimituksen on tärkeää löytää aiheita, jotka kiinnostavat mahdollisimman useaa aaltolaista, sillä jos lehti ja sen jutut kiinnostavat lukijoita, on lehteen helpompi löytää myös tekijöitä. Voisiko ratkaisu olla toimittaja tai toimituskuntalainen jokaisesta Aallon korkeakoulusta? Budjetista Vuonna 2010 Ainon kokonaiskulut olivat karkeasti noin Aino vuonna 2013 ja siitä eteenpäin maksaisi ylioppilaskunnalle noin /vuosi. Kulut koostuvat noin henkilöstökuluista, paino- ja muista kuluista. Lisäksi lehdelle budjetoidaan mainosmyyntitulot. 6 Palaute työryhmän toiminnasta Ainon tulevaisuustoimikunta oli pääosin tyytyväinen ryhmän toimintaan. Edustajisto tai hallitus olisi tosin voinut antaa selkeämmät ohjeet siitä, mitä ryhmän tulee tehdä, tai minkälaisiin säästöihin lehden odotetaan yltävän. Myös tarkempia taustalukuja olisi monesti tarvittu, jotta olisi voitu tarkastella kriittisemmin, onko jostain vielä mahdollista säästää. Muuten ryhmä toimi hyvin. Keskustelu oli vilkasta ja vuorovaikutteista ja kaikki saivat tuoda oman näkemyksensä ja mielipiteensä esiin. Ei suomea äidinkielenään puhuvasta ryhmäläisestä johtuen, useat toimikunnan tapaamisista pidettiin englanniksi. LIITTEET 1. Ainon uusi linjapaperi 2. Ainon päätoimittajan työpaikkailmoitus

5 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Muistio (6) LIITE 1 YLIOPPILASLEHTI AINON LINJAPAPERI (Hyväksytty edustajistossa ) LEHDEN TARKOITUS JA TEHTÄVÄ Aino on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan () kustantama ylioppilaslehti, joka ilmestyy vähintään neljä kertaa vuodessa. Lehti on journalistisesti itsenäinen ja riippumaton. Lehti noudattaa toiminnassaan hyvää journalistista tapaa. Aino on ensisijaisesti lehti Aalto-yliopiston opiskelijoille. Ainon tärkein ja ensisijainen tehtävä on seurata, kommentoida ja nostaa esiin opiskelijoita koskettavia aiheita niin yliopistoyhteisön sisältä kuin sen ulkopuoleltakin. Lisäksi lehti tarkastelee kansallista ja kansainvälistä opiskelijapolitiikkaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä opiskelijan näkökulmasta. Lehdellä on rohkeutta tarttua myös keskeneräisiin, valmistelussa oleviin asioihin ja toimia aktiivisena keskustelun avaajana. Aino ottaa huomioon ja tiedostaa Aalto-yhteisön monimuotoisuuden ja rohkaisee lukijoita rakentavaan keskusteluun. Lehti ymmärtää ja hyväksyy, että ylioppilaskunnan jäsenillä on erilaisia näkökulmia, mielipiteitä ja taustoja. Aino ei lokeroi lukijoitaan, vaan sen tavoitteena on löytää ja käsitellä kaikkia koskettavia aiheita, antaa tilaa moniäänisyydelle ja edistää Aalto-yliopiston opiskelijoiden yhteisöllisyyttä. LEHDEN TOIMITUS Lehdessä työskentelee puolipäiväinen päätoimittaja, osa-aikainen toimitussihteeri, osa-aikainen AD sekä vapaaehtoispohjainen toimituskunta. Päätoimittaja :n edustajisto valitsee päätoimittajan. Päätoimittajan hallinnollisena esimiehenä toimii :n pääsihteeri. Päätoimittaja vastaa muun toimituksen rekrytoinnista, toimii sen esimiehenä ja on vastuussa lehden sisällöstä. Toimituskunta Toimitussihteerin ja AD:n lisäksi Ainolle valitaan toimituskunta. Toimituskunta valitaan vuosittain. Toimituskunnassa on noin 10 jäsentä, jotka toimivat lehden avustajina ja ovat osaltaan vastuussa Ainon ilmestymisestä. Toimituskunta ideoi ja luo lehden sisällön yhdessä päätoimittajan kanssa. Toimituskunnan lisäksi lehdellä voi olla myös muita avustajia. Päätoimittaja valitsee toimituskunnan :n vapaaehtoisrekrytoinnin yhteydessä syksyisin edellisen toimituskunnan avustuksella. Toimitus huolehtii Ainon näkyvyydestä ja tiedottaa lehden ilmestymisestä. Toimitus kuuntelee lukijoitaan ja ottaa opiskelijakentältä nousevan palautteen huomioon Ainon kehittämisessä. TOIMITUSNEUVOSTO Edustajisto asettaa toimikautensa alussa Ainolle toimitusneuvoston. Toimitusneuvostoon kuuluu kuusi asiantuntijajäsentä, kaksi opiskelijajäsentä sekä :n hallituksen viestintävastaava. Toimitusneuvoston sihteerinä toimii :n tiedottaja. Toimitusneuvosto tukee lehden toimituskuntaa työssään ja valvoo lehden linjan toteutumista. Toimitusneuvosto antaa palautetta toimitukselle ja tarvittaessa tarkentaa lehden linjaa. Edustajisto hyväksyy linjapaperin muutokset. Kiistatilanteissa edustajisto kuulee toimitusneuvostoa ja päättää toimenpiteistä yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. TALOUS Päätoimittaja vastaa lehden taloudesta ylioppilaskunnan talousarvion puitteissa. huolehtii siitä, että lehdellä on riittävät taloudelliset toimintaedellytykset. Lisäksi lehteen myydään ilmoituksia. Ilmoitus- ja journalistinen materiaali on pidettävä selkeästi erillään. Lehti tarjoaa :n tiedotus- ja markkinointiviestintämateriaalille tilaa päätoimittajan kanssa erikseen sovittavalla tavalla.

6 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Muistio (6) LIITE 2 hakee ylioppilaslehti Ainolle päätoimittajaa Aalto-yliopiston ylioppilaskunta () on lähes opiskelijan edunvalvonta- ja palveluorganisaatio. toimii kolmella kampuksella ja Otaniemessä sijaitsevalla keskustoimistolla. Yhteensä työllistää n. 50 henkeä. on ylioppilaskuntakentällä nuori ja innovatiivinen toimija. Aino on :n ylioppilaslehti. Haemme nyt Aino-lehdelle päätoimittajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen alkaen tai sopimuksen mukaan. Päätoimittaja vastaa lehden sisällöstä ja toimii toimituksen esimiehenä. Lisäksi päätoimittaja huolehtii osaltaan, että tiedonkulku päätoimittajan ja ylioppilaskunnan välillä on jatkuvaa, tasapuolista ja vuorovaikutteista. Päätoimittaja tulee työskentelemään läheisesti myös toimituskunnan kanssa. Toimituskunta on vapaaehtoispohjainen ryhmä opiskelijoita, jotka ideoivat ja luovat lehden sisällön yhdessä päätoimittajan kanssa. Edellytämme hakijalta taitoa ajatella ja johtaa kokonaisuuksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Hakijalta vaaditaan kirjoitus- ja editointitaitoa, kokemusta journalistisesta työstä, esimiestaitoja sekä erinomaista suullista ja kirjallista taitoa suomeksi sekä ruotsin ja englannin kielen taitoa. Edellytämme myös lehden toimituksen toimintaprosessien ymmärrystä. Lisäksi toivomme hakijalta konkreettista näkemystä siitä, mitä Aino-lehden tulee olla ja miten sen tulee palvella lukijoitaan. Eduksi voidaan katsoa journalistiseen ja visuaaliseen suunnitteluun sekä julkaisujen taittamiseen liittyvä kokemus ja verkkojulkaisemisen taidot. Lisäksi eduksi katsotaan ylioppilaskunta- ja opiskelijamaailman tuntemus. Toimi on osa-aikainen (20 tuntia viikossa). Päätoimittajalle maksetaan lehdistön työehtosopimuksen tason IIIb mukaista palkkaa. Tehtävään valittavalla on mahdollisuus hakea asumaan ylioppilaskunnan hallinnassa oleviin asuntoihin. Aino-lehden toimitus sijaitsee Otaniemessä, Espoossa. Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen, palkkatoiveineen ja juttunäytteineen (3-5 vapaaaiheista juttunäytettä pdf-muodossa) toimitetaan klo 8.00 mennessä :n pääsihteerille osoitteeseen teemu.halme(at)ayy.fi. Hakemukset kuitataan vastaanotetuiksi. Hakemukset käsittelee :n edustajiston nimittämä päätoimittajan valintatyöryhmä. Haastattelut järjestetään viikolla 3, jonka jälkeen valintatyöryhmä jättää esityksensä :n edustajistolle. :n edustajisto valitsee päätoimittajan kokouksessaan viikolla 4. Perehdytys aloitetaan välittömästi valinnan jälkeen. Lisätietoja toimesta antaa :n tiedottaja ja päätoimittajan valintatyöryhmän sihteeri Henna Lahti (henna.lahti(at)ayy.fi, p )

Ylioppilaslehti Ainon päätoimittajan valintatyöryhmä Raportin kirjoittivat: Henna Lahti ja Tuukka Pykäläinen

Ylioppilaslehti Ainon päätoimittajan valintatyöryhmä Raportin kirjoittivat: Henna Lahti ja Tuukka Pykäläinen Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Raportti 2013 1 (5) Ylioppilaslehti Ainon päätoimittajan valinta 2013 1 Taustaa Ainon tulevaisuutta alettiin pohtia alkuvuodesta 2012, kun silloinen päätoimittaja ja toimitus

Lisätiedot

Ylioppilaslehti Ainon päätoimittajan valinta 2015

Ylioppilaslehti Ainon päätoimittajan valinta 2015 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Raportti 12/2015 1 (7) Ylioppilaslehti Ainon päätoimittajan valinta 2015 1 Taustaa Ainon päätoimittaja Annaleena Kuronen ilmoitti alkusyksystä siirtyvänsä vuoden 2016 alusta

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta 1 (8) Ainon päätoimittajan valintatyöryhmä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta 1 (8) Ainon päätoimittajan valintatyöryhmä Aalto-yliopiston ylioppilaskunta 1 (8) Taustaa Ainon päätoimittaja Pauliina Suominen ilmoitti alkuvuodesta 2017 lopettavansa tehtävässä. Rekrytointi oli tehtävä irtisanomisajan puitteissa ja siihen liittyvä

Lisätiedot

OUBS esittely. 30.11 edustajiston kokous

OUBS esittely. 30.11 edustajiston kokous OUBS esittely 30.11 edustajiston kokous menu 1. Millainen on OUBS ja mitä se tekee 2. Mistä rahaa tulee ja minne sitä menee 3. Hallitus ehdottaa jatkosta 1) Millainen on OUBS? OUBSin studio on Otaniemessä.

Lisätiedot

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja O OULUN (, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 26/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2013 Aika: 2 9.7.2013 klo 12.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

AYY:n mediakysymys Hallituksen päätösesitys edustajistolle

AYY:n mediakysymys Hallituksen päätösesitys edustajistolle AYY:n mediakysymys Hallituksen päätösesitys edustajistolle Taustamateriaalia edustajiston kokoukseen Roope Nortia 30.8.2012 Tämän esityksen sisältö 1. Johdatus päätösesitykseen 2. Miten tähän on päädytty?

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Osa kolmikantaa Opiskelijat Professorit Yliopistoyhteisö Henkilökunta Opiskelijatoiminnan yhteisöt Ylioppilaskunta Korkeakoulujärjestö Kilta Ainejärjestö

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.2.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA: 14.2.2017, klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: 22.2.2012 klo 11:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

YLIOPISTO-LEHDEN IDEA

YLIOPISTO-LEHDEN IDEA YLIOPISTO-LEHDEN IDEA Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt luentosarja Päätoimittaja Marja Pemberton 18.2.2014 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University University

Lisätiedot

TTER-työryhmän toiminta

TTER-työryhmän toiminta TTER-työryhmän toiminta Taustaa Haluttiin varmistaa, että ei ole esteitä sille että TTER tukee koko aaltokenttää Tarkistaa, että säännöt vastaavat nykytoimintaa Päivittää säännöt nykyhetkeen vastaaviksi

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/5 Pöytäkirja Aika: 8. toukokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 7/2016 Aika: 18. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.12.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto 09.02.2016 16:30 1/2016

SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto 09.02.2016 16:30 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO Tapiolan seurakuntaneuvosto 09.02.2016 16:30 1/2016 Esityslistan kansilehti... 1 1 Vahtimestarin työsuhteen täyttäminen... 2 2 Nuorisotyönohjaajan viran täyttäminen... 4 3 Kappalaisen

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 18.16 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 1 5 Ainali

Lisätiedot

Kanava antaa jäsenistölle tilaisuuden oppia ja kokeilla uutta, tutustua uusiin ihmisiin ja saada ikimuistoisia kokemuksia opiskeluajalta.

Kanava antaa jäsenistölle tilaisuuden oppia ja kokeilla uutta, tutustua uusiin ihmisiin ja saada ikimuistoisia kokemuksia opiskeluajalta. Kanava esittelee aaltolaisten elämää ja opiskelua tavoitteenaan saada yhteisön jäsenet tietoisiksi toistensa toiminnasta, madaltaa kynnystä osallistua ylioppilaskunnan ja sen läheisyydessä toimivien yhdistysten

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU V. 3 :) AYYE Iltakoulu 12.11.2009 TALOUSARVIO V 12.11. BOTTOM LINE Kuluja karsittu huomattavasti v 3.11. kulujäämä n. 1 100 000 v 12.11. 1.5 kulujäämä n. 300 000 Vuoden 2010

Lisätiedot

255 Yliopiston hallituksen opiskelijajäsenten valitseminen kaudelle

255 Yliopiston hallituksen opiskelijajäsenten valitseminen kaudelle Page 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: 22.11.2017 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 249 Kokouksen avaaminen 250 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 251 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Arvopaperi päivitetty 7.12.2010 AYY:n tarkoitus/ arvot/ visio/ ja toiminta-alueet

Arvopaperi päivitetty 7.12.2010 AYY:n tarkoitus/ arvot/ visio/ ja toiminta-alueet Arvopaperi päivitetty 7.12.2010 AYY:n tarkoitus/ arvot/ visio/ ja toiminta-alueet Tiivistelmä Arvopaperi määrittelee AYY:n tarkoituksen, arvot, vision ja toiminta-alueet, sekä linkittää ne toimintaan.

Lisätiedot

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu.

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2017 Aika: Torstai 2.3.2017 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), 90570 Oulu.

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (8) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6. Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit.

Kirkkoneuvosto (8) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6. Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit. Kirkkoneuvosto 26.10.2016 1 (8) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 26.10.2016 klo 16.30-17.50 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen

Lisätiedot

EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 226 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 226 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS Aika: 18.10.2017 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 226 Kokouksen avaaminen 227 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 228 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 1 (11) KOKOUSKUTSU Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika maanantai 3. kesäkuuta 2019 klo 18 Paikka Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 b, 2. kerros Lisätietoja Henna

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista

Lisätiedot

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin?

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin? Edustajistovaalit 2017 Mitä, missä, milloin? Mikä edustajisto? Yliopistolain 46 mukaan: Ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttää hallitus ja edustajisto. 41-jäseninen edustajisto valitaan joka toinen vuosi

Lisätiedot

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ )

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ ) Tämä kerho-ohjesääntö ohjaa kerhojen toimintaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Myöhemmin näissä säännöissä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan viitataan sanalla ylioppilaskunta. KERHO-OHJESÄÄNTÖ

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA Yki Hytönen ja Aija Lehtonen Hyväksytty hallituksen kokouksessa 11.9.2014 HALLITUS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ KAMERASEURASSA - valitsee yhdistyksen puheenjohtajan, hallituksen

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sivu 1/5 Pöytäkirja 1/2017 Aika: 15. joulukuuta 2016 klo 10.45 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Ali Benkherouf Inari Harjuniemi

Lisätiedot

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyöryhmä 18.2.2013 HUOM! Tämän toimintasuunnitelman on tarkoitus kuvata strategiatyöryhmän työtä ja tavoitteita, ei vielä itse strategiaprosessin yksityiskohtia.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 2012 Mites se tehdään? Edarin kokous 12. lokakuuta 2011 Ville Poikolainen Tällä hetkellä strategisempaa ohjausta tekee hallitus muun keskustoimiston ohella. Ohjaavimmat dokumentit laki, säännöt, Aalto-linja

Lisätiedot

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä I LUKU - Yleistä 1 Soveltaminen Opiskelijakunnan sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät.

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät. Käsikirjoitus Yhdistyksen kokouksen -video -esitykseen. Kaupunginosayhdistyksen perustamiskokouksen asialista: Kop, kop, kop 1. Kokouksen avaus Avaaja Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013 KOKOUSKUTSU 24.9.2013 Aika: 21.9.2013 klo 12.15 Paikka: Tuusniemi, Kaupungintalo. Läsnä: Hakalisto, Kasperi Herranen, Jussi Hippi, Eeva Hylkilä Hanna Ikonen, Juho Jokinen, Ida Junkkari, Heikki Kangas,

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Aika: 10.12.2018 klo 15:15 Paikka: Kokous- ja saunatila Suvas, Suvantokatu 6, Joensuu 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.15. 2 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Esityslista. Edustajiston kokous 1/ Järjestäytymiskokous

Esityslista. Edustajiston kokous 1/ Järjestäytymiskokous 1.12.2017 Aika: 8.12.2017 klo 19.00 Esityslista - Järjestäytymiskokous Paikka: AU100, Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe Anttalainen, Tommi Auvinen, Olli

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat TUKEA VIESTINTÄÄN Järjestö- ja viestintäsektorit avustavat yhdistyksiä viestinnässä AYY:n avustuksella

Lisätiedot

viranomainen kokouspäivämäärä sivu:

viranomainen kokouspäivämäärä sivu: 41 SOSIAALILAUTAKUNNALLE TIEDOKSI Sosltk 28 Sosiaali- ja terveysministeriö 1. Kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten Mikeva 2. Palvelun hinnantarkistus Eduskunnan oikeusasiamies 3.

Lisätiedot

Lukijatutkimus 2015. Tutkimusraportti 11.8.2015 Focus Master Oy

Lukijatutkimus 2015. Tutkimusraportti 11.8.2015 Focus Master Oy Lukijatutkimus 05 Tutkimusraportti.8.05 Focus Master Oy Lukijaprofiili () työtehtävät % työnantaja % toimittaja 9 tuottaja / toimitussihteeri toimituksen esimies / päällikkötoimittaja freelancetoimittaja

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 2/2018 KÄSITELTÄVÄT ASIAT

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 2/2018 KÄSITELTÄVÄT ASIAT PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 2/2018 Aika: 01.03.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

1. Väliaikainen puheenjohtaja Katri Halonen avasi kokouksen klo Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1. Väliaikainen puheenjohtaja Katri Halonen avasi kokouksen klo Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tuottaja2020 -projektin ohjausryhmän kokous Aika 28.11.2011 klo 13-15 Paikka Metropolia, Bulevardi 31 (Kollegiosali) Läsnä Katri Halonen (Metropolia) Tanja Juntto (Metropolia) sihteeri Anna-Maria

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS, LÄSNÄOLIJOIDEN TOTEAMINEN, KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

1 KOKOUKSEN AVAUS, LÄSNÄOLIJOIDEN TOTEAMINEN, KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS NUORET LAKIMIEHET RY, UNGA JURISTER RF (NULA), PÖYTÄKIRJA 1/2010 Sivu 1 / 6 HALLITUKSEN KOKOUS Aika 5.1.2010 kello 17.00 Paikka Läsnä Poissa Lakimiesliiton Ylähuone (Uudenmaankatu 4-6 B, Helsinki) Korhonen

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015. Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015. Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015 Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Mikä on ainejärjestön tarkoitus ja tavoitteet? Järjestää kivaa toimintaa

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 23/2017 Aika: 8. kesäkuuta 2017 klo 8.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012 Aika: 17.8.2012 klo 09:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2019 1 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessin käynnistäminen 3. Rekrytointiprofiilin luonnoksen aloittaminen

Lisätiedot

1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi.

1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 1(1) LTKY:n retkeilykerho Ulvovan Suden säännöt: Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja vastuu 1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 2 Kerhon

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 26.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 28.1.2016, klo 10:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Karttulan pitäjäraati. Karttulan yhteispalvelupiste, valtuustosali, Kissakuusentie 6, Karttula

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Karttulan pitäjäraati. Karttulan yhteispalvelupiste, valtuustosali, Kissakuusentie 6, Karttula Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 18:10-20:00 Paikka Karttulan yhteispalvelupiste, valtuustosali, Kissakuusentie 6, 72100 Karttula Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 1 / 2013

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 1 / 2013 23.1.2013 PL 1627 70211 KUOPIO hallitus@serveriry.fi serveriry.fi Aika: Keskiviikko 23.01.2013 Paikka: Serverin Koppi Hallituksen kokous 1 / 2013 Läsnä: Aino Aholainen, hallituksen PJ Mikko Koponen Paavo

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 4/

KOKOUSKUTSU 4/ 22.4.2016 Sivu 1(5) KOKOUSKUTSU 4/2016 21.4.2016 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 27.4.2016, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 Laillisuus

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2014 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Sisällys Teemavuosi 2014 Tavoite 1: Nollataan talous

Lisätiedot

Esityslista

Esityslista 1 (8) n kokous Aika: klo 17.00 Paikka: Nilken, Kaarinan pääterveysasema, Voivalantie 5 Jäsenten läsnäolo: Muut osallistujat: Jäsenet Hakala Rasmus Halen Tua Hamarila Viivi Kontiokorpi Enni Koskinen Eino

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 12.5.2007. Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 12.5.2007. Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6 1(6) Aika 8.5.2007 Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6 Läsnä Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja; toimi puheenjohtajana kohtaan 11 asti Olli Kärkkäinen, varapuheenjohtaja; kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 6.10.2014 klo 16.30 Paikka Oamkin Kotkantien kampus, Kotkantie 1, auditorio 3. Paikalla Matti Haarala Tuomas Tikkala Johanna Väyrynen

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja 41/2014 Aika: 4. joulukuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

Paikka Proffan kellari, alakerta, Rehtorinpellonkatu 6

Paikka Proffan kellari, alakerta, Rehtorinpellonkatu 6 Kehitysyhteistyösiiven kokouksen pöytäkirja Paikka Proffan kellari, alakerta, Rehtorinpellonkatu 6 Aika 20.04.2015 klo 18.00 Läsnä: Juvonen Anni Lehtelä Petronella Paijula Laura Paunonen Eveliina Ristolainen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

MA2 MA3. opiskelijasta huolehtiminen opiskelijalle vaikutusmahdollisuuksien tarjoaminen

MA2 MA3. opiskelijasta huolehtiminen opiskelijalle vaikutusmahdollisuuksien tarjoaminen MA2 MA3 opiskelijasta huolehtiminen opiskelijalle vaikutusmahdollisuuksien tarjoaminen Dia 3 MA2 46 MA3 2 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto.

Lisätiedot

LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017

LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017 27.2.2017 1/6 Pöytäkirja 3/2017 27.2.2017 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017 AIKA: 23.2.2017, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Piiparinen Sini (SIUN), estynyt, varalla Mauno Mika (SIUN),

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 110 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 110 Kokouksen avaaminen Sivu 1/7 Aika: 28.11.2018 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 110 Kokouksen avaaminen 111 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 112 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi esitetyin muutoksin.

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi esitetyin muutoksin. 19.10.2016 Sivu 1(5) Pöytäkirja 17/2016 19.9.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 17/2016 AIKA: 19.9.2016, klo 8.00 PAIKKA: LTKY:n toimiston kokoushuone LÄSNÄ: Ville-Matti Rissanen, puheenjohtaja Daria Minashkina

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2015 Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 31.5.2018 klo 16.00 Sivu 1 / 6 Sisällys Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus... 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 2 Esityslistan hyväksyminen... 2 Kiinteistöpäällikön viran

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 3.10.2012 72 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 62 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot