Kehityspoliittinen linjapaperi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehityspoliittinen linjapaperi"

Transkriptio

1 Vihreät De Gröna Kehityspoliittinen linjapaperi hyväksytty puoluehallituksessa Johdanto Vihreille kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön lähtökohtana on jokaisen ihmisen oikeus ihmisarvoiseen elämään. Globaali köyhyys on ihmisoikeus- ja oikeudenmukaisuuskysymys, ja vastuu sen poistamisesta on yhteinen. Köyhyyden poistamisen, kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen torjunnan tavoitteena on turvata hyvän elämän edellytykset niin nykyisille kuin tulevillekin sukupolville kaikkialla maailmassa. Vihreille ihmisoikeusperustaisen kehitysyhteistyön lähtökohtana on yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksien toteutuminen. Tarpeiden täyttämisen sijaan korostetaan sitä, että ihmiset tuntevat oikeutensa ja kykenevät toimimaan niiden puolesta. Poliittisten toimijoiden ja viranomaisten taas on tunnettava ihmisoikeusvelvoitteensa ja pantava ne toimeen. Kehityspolitiikan toimintaympäristö on nopeasti muuttumassa globaalin talouden muuttuessa, maailmanlaajuisten ympäristöongelmien lisääntyessä ja ilmastonmuutoksen kiihtyessä. Äärimmäisen köyhyyden lisäksi on kiinnitettävä huomiota eriarvoisuuden kasvuun kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Kehitystä ei enää ymmärretä pelkästään taloudellisen kasvun ja modernisaation näkökulmasta, ja kahtiajako kehittyneiden sekä kehitysmaiden välillä menettää merkitystään. Vuosituhattavoitteiden jälkeen tarvitaan uudenlaista ymmärrystä kehityksen suunnasta ja yhteisistä vastuista. Vuoden 2015 jälkeisten uusien tavoitteiden on asetettava velvoitteita kaikille maille niiden erilaiset tilanteen huomioon ottaen. Ympäristö-, talous- ja sosiaalisen kehityksen ulottuvuudet on kytkettävä tiiviisti toisiinsa, ja niiden toteutumiselle on asetettava maakohtaiset mittarit. Vuosituhattavoitteiden puutteista on otettava opiksi niin, että esimerkiksi ihmisarvoinen työ, turvallisuus ja hauraiden valtioiden tilanne otetaan huomioon. Lisäksi tarvitaan suuria rakenteellisia uudistuksia, jotka eivät tapahdu ilman kehittyneiden maiden mukaantuloa. Tällaisia ovat muun muassa pääomapaon, asevarustelun ja ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä kaupan sääntöjen uudistaminen. Köyhillä mailla ei saa maksattaa rikkaiden maiden kulutusjuhlien ekologista, taloudellista tai sosiaalista hintaa. Kehitysyhteistyön toimeenpanossa kiinnitetään huomiota siihen, millaisia vaikutuksia toimenpiteillä on eri ihmisryhmien elämään ja miten syrjimättömyyden periaate toteutuu. Yksikään ohjelma, hanke tai yksityisen sektorin tuki ei saa tuottaa sivutuotteenaan ihmisten oikeuksien polkemista, ei vähemmistön eikä enemmistön. Suomalaisilla on myös opittavaa etelän kumppaneilta. 2. Johdonmukaisuus ja riittävä rahoitus Kehitysyhteistyöllä voidaan tehdä paljon, mutta se ei yksin riitä. Kehityksen kannalta Suomen eri politiikanalojen johdonmukaisuus on tärkeää epäjohdonmukaisilla päätöksillä voidaan vaikeuttaa

2 kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamista ja huonossa tapauksessa tehdä kehitysyhteistyön tulokset tyhjäksi. Samalla menee paljon työtä ja rahaa hukkaan. Suomen on siksi parannettava eri politiikan alojen kehityspoliittista johdonmukaisuutta. Esimerkiksi kauppa- ja elinkeinopolitiikassa ei saa tehdä päätöksiä, jotka toimivat globaaleja köyhyyden vähentämistavoitteita vastaan. Sama koskee myös vaikkapa maatalous- ja ympäristöpolitiikkaa. Tuloksellista kehitysyhteistyötä ei tehdä ilman riittäviä resursseja. Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyövarat 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä ja tästä on pidettävä kiinni. Myös uusia rahoituslähteitä tarvitaan. Kansainvälinen rahoitusmarkkinavero tulee ottaa käyttöön, ja siitä kertyvät varat tulee ohjata kehitys- ja ilmastorahoitukseen. Lisäksi tulee edistää muiden uusien rahoituslähteiden käyttöönottoa. Päästökaupan huutokauppatulojen ohjaaminen kehitys- ja ilmastorahoitukseen on askel oikeaan suuntaan. Ilmasto- ja kehitysrahoitus tulisi pyrkiä erottamaan toisistaan, eikä ilmastorahoitusta saa ottaa kehitysavusta, vaan ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön tulisi löytää uusia ja tehokkaita rahoituslähteitä. Näitä ovat muun muassa merenkulun polttoainemaksu ja fossiilisten polttoaineiden tukien poistaminen. Suomen on myös oltava aktiivinen veroparatiisien sulkemiseksi ja sääntelemättömään pääomapaon tukkimiseksi, eli sen varmistamiseksi ettei veropohjan heikkous estä kehitystä. 3. Inhimillinen hyvinvointi, ympäristö- ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus Myös kehitysmaiden asukkailla on oikeus hyvään elämään ja elinympäristöön. Puhdas ilma ja vesi, ruokaturva ja oikeus maahan, ihmisarvoinen työ, terveydenhuolto ja peruskoulutus ovat edelleen kehityksen avainelementtejä. Samoin maailman meret ja metsät ovat elinkeinon lähde monille, ja ne pitää säilyttää elinvoimaisina ja lajistoltaan monimuotoisina. Naisten aseman ja toimeentulon parantaminen on keskeistä köyhyyden poistamisessa ja elintason parantamisessa. Tyttöjen ja naisten koulutuksen edistäminen on arvokasta paitsi ihmisoikeusnäkökulmasta myös muiden kehitystavoitteiden toteuttamiseksi. Se on myös tärkein toimenpide maapallon väestönkasvun hillitsemiseksi. Seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia vahvistamalla vähennetään äiti- ja lapsikuolleisuutta, hillitään väestönkasvua ja ehkäistään HIV-tartuntoja. Kyse on laajasta kokonaisuudesta, joka pitää sisällään mm. mahdollisuuden turvalliseen raskaudenkeskeytykseen sekä puuttumisen haitallisiin perinteisiin ja väkivaltaan. HIV/AIDS:in sekä trooppisten infektioiden torjunnan ja hoidon on oltava myös köyhimpien ulottuvilla. Erityistä huomiota tulee kiinnittää erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien toteutumiseen. Nuorten tulevaisuuden näkymien turvaaminen työ-, opiskelu-, asuin- ja osallistumismahdollisuuksia vahvistaen on tärkeä osa rauhan ja vakauden edistämistä. Puhdas juomavesi ja kunnollinen sanitaatio on turvattava kaikille maailman ihmisille. Eriarvoisuutta torjutaan parhaiten kattavalla perusturvalla. Perustulon kaltaiset mahdollisimman laajat perusturvajärjestelmät tuovat turvaa maissa, joissa toimeentulosta ei ole varmuutta ja suuri osa työstä tehdään virallisen talouden ulkopuolella. Hyödyt ovat kustannuksiin verrattuna suuria. Suomen tukea tulee suunnata kumppanimaiden verojärjestelmien kehittämiseen, jotta maiden rahoituspohja paranee ja apuriippuvuus vähenee. Luonnonvarojen kestävä ja oikeudenmukainen käyttö sekä ympäristönsuojelu ovat vihreän

3 kehityspolitiikan lähtökohta. Kehitysmaat joutuvat monin eri tavoin kärsimään länsimaiden kulutuksen seurauksista. Ilmastokestävyys ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat kehitysyhteistyön keskeisiä tavoitteita. Ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvään toimintaan on suunnattava lisärahoitusta, samoin vahinkojen korjaamiseen. Hätäavun lisäksi tulee rahoitusta suunnata eri maiden, alueiden ja väestöryhmien katastrofikestävyyden kasvattamiseen luonnonkatastrofien varalta. Se on paitsi taloudellisesti tehokkaampaa, myös ihmishenkiä, omaisuutta ja elinkeinoja suojelevaa toimintaa. Suomen tulee tehdä työtä ilmastooikeudenmukaisuuden eteen mm. vähentämällä omia kasvihuonekaasupäästöjään. Ilmastonmuutokseen sopeutumistoimenpiteiden tulee hyödyttää tasapuolisesti eri väestöryhmiä. Luonnon monimuotoisuuden suojelulla ja maatalouden kehittämisellä sään ääri-ilmiöitä kestäväksi voidaan saavuttaa sopeutumisen lisäksi kestäviä elinkeinoja ja parempi ympäristön tila. Kehitysmaissa toteutettavat ilmastohankkeet eivät saa johtaa konflikteihin paikallisyhteisöjen kanssa, vaan heidän tulee olla hankkeiden ensisijaisia hyödynsaajia. Yritysten toiminta tai valtioiden tekemät toimenpiteet eivät saa uhata ihmisten elinkeinoja, ympäristöä tai terveyttä. Tällaisia kehityksen nimissä tehtyjä kyseenalaisia hankkeita ovat muun muassa monet suurpadot, jotka ovat johtaneet ihmisten pakkosiirtoihin ja luonnonympäristön tuhoutumiseen. Trooppisten sademetsien suojelulla on kiire. 4. Oikeudenmukainen talous ja vastuullinen yritystoiminta Suomen kehityspolitiikan lähtökohtana on vihreä, osallistava ja työllistävä talous. Bruttokansantuotteella mitattu kasvu ei ole kehityksen mittari, tarvitaan muita hyvinvoinnin ja kehityksen mittareita. Tavoitteena tulee olla tasa-arvoinen hyvinvoinnin lisääminen luonnon kantokyvyn rajoissa. Viime aikoina etelän kansalaisyhteiskunta on esittänyt kovaa kritiikkiä vihreä talous -termiä kohtaan, sillä sen on koettu unohtavan talouden sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet. On pidettävä huoli siitä, ettei vihreän talouden nimissä tehdä viherpesua tai hankkeita, jotka huonontavat kehitysmaiden paikallisyhteisöjen elinehtoja tai polkevat ihmisoikeuksia. Tällaisia voivat olla muun muassa ilmastosopimuksen alaiset Clean Development Mechanism -hankkeet. Huomiota on kiinnitettävä työpaikkojen luomiseen tasa-arvoisesti. Työn on oltava syrjimätöntä, siitä on saatava riittävä toimeentulo, työolosuhteiden on oltava asialliset ja työntekijöiden järjestäytymisen on oltava mahdollista. Suomalaisyritysten on toimittava kehitysmaissa vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Erityistä huomiota tulee kiinnittää suuren mittaluokan investointien vaikutuksiin kohdemaissa sekä yritysten verosuunnitteluun. Suomen tulee edistää sitovia kansainvälisiä ja EU-tason yritysvastuunormeja ja tukea niiden toimeenpanoa. Suomalaisten suuryritysten läpinäkyvyyttä tulee edistää raportointivaatimuksia lisäämällä. Valitukset suomalaisyritysten vastuuttomasta toiminnasta kehitysmaissa pitää pystyä käsittelemään tehokkaasti OECD:n yhteyselimessä. Valtionyritysten tulee olla vastuullisuuskysymyksissä edelläkävijöitä. Kehitysmaiden kannalta huomiota tulee kiinnittää verotuksen lisäksi myös tuotantoketjun eettisyyteen ja läpinäkyvyyteen. Julkisen sektorin ja valtionyritysten tulee huolehtia hankintojensa eettisyydestä esimerkiksi käyttämällä reilun kaupan tuotteita, jotta reilun kaupan järjestelmä olisi saavutettavissa mahdollisimman monille tuottajille. Suomen tulee tukea köyhiä hyödyttävien innovaatioiden ja vihreän liiketoiminnan syntyä. Maataloudessa monella kehitysmaalla on vähintään suhteellinen etu, mutta kansainväliset kauppapoliittiset ratkaisut vähentävät maataloudessa piileviä mahdollisuuksia

4 luoda hyvinvointia ja vähentää köyhyyttä. Suomen on tuettava reiluja kauppasopimuksia, vahvistettava kehitysmaiden kauppaneuvottelukapasiteettia ja tuettava kauppasopimusten toimeenpanoa. Suuryritykset ja kansainväliset rahoittajat eivät saa syyllistyä maakaappauksiin, jotka rajoittavat paikallisten ihmisten maankäyttöoikeuksia ja uhkaavat pienviljelijöiden ruokaturvaa. Erityisesti on turvattava maaseudun naisten oikeudet, sillä naiset tekevät yli puolet globaalin ruoantuotannon työstä, mutta omistavat maatalousmaasta vain prosentin. 5. Kansalaiset ja demokratia Kehitysyhteistyön yhtenä tavoitteena tulee olla rauhan ja vakauden edistäminen maailmassa. Vähimmillään se tarkoittaa do no harm -periaatteen noudattamista eli sitä, ettei tehdä sellaista, mistä voi olla haittaa. Pyrkimyksenä tulee kuitenkin olla aktiivinen vakauden lisääminen. Väkivaltaiset konfliktit ovat vakavin kehityksen este useissa maissa. Toimivalla demokratialla ja vahvalla kansalaisyhteiskunnalla on keskeinen rooli konfliktien ennaltaehkäisyssä, ne tarjoavat väkivallattoman tavan ristiriitojen ratkaisuun. Useimmat Suomen kehitysyhteistyön kohdemaat ovat valtioita, joiden väestö koostuu monista eri etnisistä ryhmistä, joiden välillä saattaa esiintyä myös voimakasta kilpailua taloudellisesta ja poliittisesta vaikutusvallasta. Kehitysohjelmien ja hankkeiden suunnittelussa tulee huomioida nämä väestölliset tosiasiat ja pyrkiä ehkäisemään haitallisen kilpailun, syrjinnän ja konfliktien syntymistä. Paikallisten demokraattisten instituutioiden - eli puolueiden, kansanedustuslaitoksen, riippumattoman oikeuslaitoksen ja median - ja toimivan poliittisen järjestelmän vahvistaminen on vakauden säilyttämiseen oleellinen keino. Kansanvalta takaa, että kehitys on kestävämpää, ja että kehityksen hyödyt jakaantuvat yhteiskunnassa tasaisemmin. Demokratia ja ihmisoikeudet tukevat toisiaan. Demokratiaa ei ole ilman toimivaa demokraattista järjestelmää ja poliittisia instituutioita. Demokratian tukeminen vaatii myös sen poliittisten elementtien tukemista eikä vain teknisesti hyvää hallintoa. Demokratian tukeminen ei tarkoita sen mekaanista viemistä vaan ennemminkin sen juurtumisen tukemista kansanvalta voi nousta vain paikallisista tarpeista ja taustoista. Kehitysyhteistyön on tietysti tuettava hyvää hallintoa kohdemaissa ja kaiken oman toiminnan tulee olla avointa, korruptoitumatonta ja demokraattisessa hallinnassa. Hankkeet ja kehitysprosessit tulee toteuttaa siten, että paikallinen demokraattinen omistajuus vahvistuu. Ihmiset ovat parhaita asiantuntijoita omien tarpeidensa määrittelyssä. Siksi kansalaisten ja kansalaisyhteiskuntien vahvistamisen tuleekin olla Suomen kehitysyhteistyössä tärkeässä asemassa. Suomen ei pidä tukea kansalaisyhteiskuntia selvästi alistavia hallituksia, vaan tarpeen vaatiessa tukea on kanavoitava entistä vahvemmin hallituksilta ihmisoikeuksien puolustajille. Suomen kehityspolitiikassa kiinnitetään huomiota siihen, että demokratiaa toteutetaan tasapuolisesti ja kaikki osalliset voivat aidosti vaikuttaa päätöksentekoon. Erityishuomiota täytyy usein kiinnittää siihen, että kaikkien sukupuolten, vähemmistöjen, alkuperäiskansoihin kuuluvien ja vammaisten oikeudet toteutuvat yhdenvertaisesti. Kehitysyhteistyöllä tavoitellaan paitsi eriarvoisuuden poistamista maiden välillä, myös maiden sisällä. Syrjinnän ehkäisyn on oltava läpileikkaava periaate kaikessa kehitysyhteistyössä. 6. Suomen kehitysyhteistyön toteutus

5 Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön kohdemaita ovat perinteisesti olleet YK:n köyhimpien maiden ryhmään luokittelemat kehitysmaat.tätä priorisointia on syytä noudattaa jatkossakin muun muassa siksi, että kehitysavun pirstaloituminen on edelleen yksi Suomen kehitysyhteistyön haasteista. Kohdemaita ei voi olla liikaa, sillä jos kehitysyhteistyötä halutaan tehdä paikallisista lähtökohdista, avun kohde on tunnettava hyvin. Myös budjettituki on hyvä keino vähentää avun pirstaleisuutta ja lisätä kumppanimaan omistajuutta. Samalla on kuitenkin tarpeen ottaa huomioon se tosiasia, että yli puolet maapallon köyhimmistä asukkaista asuu nykyisin suurissa nopeasti teollistuvissa vauraammissa kehitysmaissa. Suomen tulee ajaa sitä, että vaurastuvat maat ottavat enemmän vastuuta köyhyyden poistamisesta omissa maissaan. Kansalaisjärjestöjen toimintaa ei tule rajata tiettyihin kohdemaihin tai toimintasektoreihin, vaan niiden tulee voida solmia kumppanuuksia ja toteuttaa hankkeita omien vahvuuksiensa ja osaamisensa mukaisesti. Kehitysyhteistyön toteutuksen tehokas ja ammattitaitoinen seuranta ja evaluointi on tärkeä väline toiminnan laadun parantamisessa. Seurannassa ja evaluoinnissa tulee hyödyntää tehokkaasti kehitystutkijoiden ja muiden tieteenalojen asiantuntijoiden osaamista. Kehitysmaiden oman kehitystutkimuksen tukeminen hyödyttää myös Suomen oman kehitysyhteistyön arviointia. Ihmisillä sekä Suomessa että kumppanimaissa on oikeus tietää mitä kehitysyhteistyörahoilla tehdään. Kehitysyhteistyötä koskevan viestinnän ja kehityskasvatuksen tulee olla avointa, keskustelevaa ja vuorovaikutteista, ja siinä tulee näkyä myös kohdeyhteisöjen palaute ja näkemykset. Kehitysyhteistyötä toteuttavia järjestöjä tulee kannustaa keskinäiseen yhteistyöhön ja jakamaan tietoa parhaista käytännöistä, jotta luotuja toimintamalleja voidaan hyödyntää myös muissa hankkeissa. Suomalaiset kansalaisjärjestöt eivät ole kuitenkaan pelkkiä toimeenpanijoita, vaan ne ovat tärkeässä osassa myös kumppanimaiden demokraattisten järjestelmien kehittämisessä.

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta.

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. Ei köyhyyttä! Tarkoittaa esimerkiksi: Äärimmäinen köyhyys poistuu ja köyhyydessä elävien määrä vähenee ainakin puolella joka maassa.

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

R U K A. ratkaisijana

R U K A. ratkaisijana R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA

Lisätiedot

Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö Kohti oikeudenmukaista ja kestävää ihmiskuntapolitiikkaa

Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö Kohti oikeudenmukaista ja kestävää ihmiskuntapolitiikkaa Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö Kohti oikeudenmukaista ja kestävää ihmiskuntapolitiikkaa Hanna-Mari Kilpeläinen Kehityspoliittinen osasto Ulkoasiainministeriö Kansainvälinen kehityspoliittinen agenda

Lisätiedot

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta.

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. Ei köyhyyttä! Tarkoittaa esimerkiksi: Äärimmäinen köyhyys poistuu ja köyhyydessä elävien määrä vähenee ainakin puolella joka maassa.

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Korkeakoulujen kevätpäivät 23.5.2012 Lahti Järjestökoordinaattori Sanna Rekola / Kepa 09 584 23 271, sanna.rekola@kepa.fi

Lisätiedot

Suomen kehityspolitiikka ja North-South-South-ohjelma. Tarkastaja Marianne Rönkä Ulkoasiainministeriö

Suomen kehityspolitiikka ja North-South-South-ohjelma. Tarkastaja Marianne Rönkä Ulkoasiainministeriö Suomen kehityspolitiikka ja North-South-South-ohjelma Tarkastaja Marianne Rönkä Ulkoasiainministeriö Rakenne Kansainvälisen kehityspolitiikan haasteet Suomen kehityspoliittinen ohjelma (2007-) Kehitysyhteistyön

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus

Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus Jussi Viitanen, metsäalan neuvonantaja, kehityspoliittinen osasto, toimialapolitiikan yksikkö, ulkoasiainministeriö Ympäristö ja luonnonvarat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu

Lisätiedot

SUOMEN KEHITYSPOLITIIKKA JA POST 2015 AGENDA

SUOMEN KEHITYSPOLITIIKKA JA POST 2015 AGENDA SUOMEN KEHITYSPOLITIIKKA JA POST 2015 AGENDA Esityksen rakenne 1 Kehityspolitiikan kv. toimintaympäristö 2 Hallituksen kehityspoliittinen toimenpideohjelma 2012 Ohjaavat periaatteet (mm. ihmisoikeusperustaisuus)

Lisätiedot

Minne menet Post 2015- kehitysagenda?

Minne menet Post 2015- kehitysagenda? Minne menet Post 2015- kehitysagenda? Kepan syyskokous, Aino Pennanen, Kehityspoliittinen asiantuntija 21/11/2014 Ohjelma Klo 9.30-10.45 tilaisuuden avaus Aino Pennanen Johdatus Post 2015 agendaan ja siihen

Lisätiedot

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Matkalla mallimaaksi? - Kestävän kehityksen juurtuminen Suomessa. Sauli Rouhinen, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio

Matkalla mallimaaksi? - Kestävän kehityksen juurtuminen Suomessa. Sauli Rouhinen, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Matkalla mallimaaksi? - Kestävän kehityksen juurtuminen Suomessa. Sauli Rouhinen, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 28.11.2014 Sauli Rouhinen 18.12.2014 1 Väittelijä väittää Sauli Rouhinen 18.12.2014 2 Sauli

Lisätiedot

Guatemalaan SYLn ja yo-kuntien yhteishanke ? SYL

Guatemalaan SYLn ja yo-kuntien yhteishanke ? SYL Guatemalaan SYLn ja yo-kuntien yhteishanke 2018-2021? SYL 14 miljoonaa asukasta, josta 51% elää köyhyydessä ja 15% äärimmäisessä köyhyydessä -> on ollut kasvussa 42% alkuperäisväestöön kuuluvia (lähes

Lisätiedot

Kepan tavoite ja tehtävät

Kepan tavoite ja tehtävät www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää järjestöä Marttaliitosta Maan ystäviin

Lisätiedot

Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto

Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö tuottavat tulosta Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 esittelee Suomen kehityspolitiikan ja -yhteistyön vuosina 2018

Lisätiedot

Kehityspoliittinen ilmastolinjaus 1 (5) Luonnos, versio 0.2 EI LEVITYKSEEN - 16.3.2010 Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa

Kehityspoliittinen ilmastolinjaus 1 (5) Luonnos, versio 0.2 EI LEVITYKSEEN - 16.3.2010 Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa Kehityspoliittinen ilmastolinjaus 1 (5) Lähtökohtana ilmasto-oikeudenmukaisuus ry pyrkii vaikuttamaan ilmastopolitiikkaan, jotta siinä kunnioitetaan maailman köyhimpien ihmisten oikeuksia. Ilmastonmuutos

Lisätiedot

11. Kertaus. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4

11. Kertaus. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4 123 11. Kertaus Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4 Valtion tulee huolehtia, että kaikki kansalaiset tuntevat lapsen oikeudet. Artikla 42 Ihmisoikeuksiin

Lisätiedot

Kepan sopeutettu ohjelma

Kepan sopeutettu ohjelma Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2017/2036(INI) 26.4.2017 TARKISTUKSET 1-22 Frank Engel (PE602.777v01-00) Neuvoston päätös poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan Euroopan unionin

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys. EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.fi Kaksi rahoituslähdettä Yhteisön kehitysyhteistyön rahoitus

Lisätiedot

Erityissäätiöiden Abilis, Kios ja Siemenpuu lausunto kehityspoliittisen ohjelman luonnoksesta

Erityissäätiöiden Abilis, Kios ja Siemenpuu lausunto kehityspoliittisen ohjelman luonnoksesta SIEMENPUU FOUNDATION Ulkoasiainministeriölle 9.10.2007 Erityissäätiöiden Abilis, Kios ja Siemenpuu lausunto kehityspoliittisen ohjelman luonnoksesta Erityissäätiöt haluavat kiittää mahdollisuudesta saada

Lisätiedot

SUOMEN KEHITYSPOLITIIKKA. Tarkastaja Marianne Rönkä, 10.5.2012

SUOMEN KEHITYSPOLITIIKKA. Tarkastaja Marianne Rönkä, 10.5.2012 SUOMEN KEHITYSPOLITIIKKA Tarkastaja Marianne Rönkä, 10.5.2012 Esityksen rakenne Kv. kehityspolitiikan toimintaympäristön muutokset globaalin finanssikriisin jälkeen Suomen kehityspoliittinen ohjelma 2007

Lisätiedot

Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen?

Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen? Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen? Suomen lähtökohtana on ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen. Tavoitteena on että köyhimmätkin ihmiset tuntevat oikeutensa

Lisätiedot

HALLITUKSEN KEHITYSPOLITIIKASTA

HALLITUKSEN KEHITYSPOLITIIKASTA KEHITYSPOLITIIKASTA Naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvistaminen on entistä arvokkaampaa tilanteessa, jossa muun muassa Yhdysvallat on leikannut tasa-arvotyöstä. Hallitus ymmärtää kehitysmaiden verotuskyvyn

Lisätiedot

2. Kestävän kehityksen lähtökohtana kumppanimaiden omistajuus

2. Kestävän kehityksen lähtökohtana kumppanimaiden omistajuus Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Hyväksytty hallituksen kokouksessa 15.12.2008 KEPAN LINJAUS KEHITYSYHTEISTYÖN LAADUSTA 1. Johdanto Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry haluaa vaikuttaa köyhdyttäviä

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

10 askelta kestävämpään ja oikeudenmukaisempaan kauppapolitiikkaan

10 askelta kestävämpään ja oikeudenmukaisempaan kauppapolitiikkaan 10 askelta kestävämpään ja oikeudenmukaisempaan kauppapolitiikkaan Kansainvälinen kauppa ja kauppapolitiikka vaikuttavat monin tavoin ihmisten elämään kaikkialla maailmassa. Oikeanlaisella kauppapolitiikalla

Lisätiedot

Fingon suositukset hallitusohjelmaan yvä Suomi, arempi maailma. Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry Finnish Development NGOs

Fingon suositukset hallitusohjelmaan yvä Suomi, arempi maailma. Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry Finnish Development NGOs Fingon suositukset hallitusohjelmaan 2019 2023 yvä Suomi, arempi maailma Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry Finnish Development NGOs 2 Fingo HYVÄ SUOMI, PAREMPI MAAILMA HYVÄ SUOMI, PAREMPI MAAILMA Fingo

Lisätiedot

on ihmisen kasvot Ilmastonmuutoksella Ilmastonmuutoksen torjumisessa ja sen negatiivisiin vaikutuksiin sopeutumisessa on kysymys ihmisarvoisesta

on ihmisen kasvot Ilmastonmuutoksella Ilmastonmuutoksen torjumisessa ja sen negatiivisiin vaikutuksiin sopeutumisessa on kysymys ihmisarvoisesta Ilmastonmuutoksella on ihmisen kasvot Ilmastonmuutoksen torjumisessa ja sen negatiivisiin vaikutuksiin sopeutumisessa on kysymys ihmisarvoisesta elämästä ja monilla alueilla taistelusta eloonjäämisestä.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Maailman metsät paljon vartijana

Maailman metsät paljon vartijana Maailman metsät paljon vartijana Jussi Viitanen Neuvonantaja Ulkoasianministeriön kehityspoliittinen osasto Metsät maapallolla Metsät peittävät 31 prosenttia maapallon maa-alueesta yli neljä miljardia

Lisätiedot

Selonteosta puuttuu johdonmukaisuus. Kehitettävää. Kiitettävää. Maa- ja metsätalousvaliokunta

Selonteosta puuttuu johdonmukaisuus. Kehitettävää. Kiitettävää. Maa- ja metsätalousvaliokunta Maa- ja metsätalousvaliokunta 13.3.2017 Asia: Kepan lausunto aiheesta valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta Kestävän kehityksen Suomi pitkäjänteisesti,

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton kommentit Ilmastonmuutoksen kansalliseen sopeutumisstrategiaan 2022

Suomen luonnonsuojeluliiton kommentit Ilmastonmuutoksen kansalliseen sopeutumisstrategiaan 2022 Suomen luonnonsuojeluliiton kommentit Ilmastonmuutoksen kansalliseen sopeutumisstrategiaan 2022 10.4.2014 Jouni Nissinen suojelupäällikkö Suomen luonnonsuojeluliitto ry Ensitunnelmat strategiasta + kokonaisvaltaisuus

Lisätiedot

Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta

Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta 1. Voidaanko kansalaisjärjestöiltä edellyttää kehitysyhteistyöhankkeissaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen liittyvää kapasiteetin luomista kohdemaissa? Kyllä 90.9%

Lisätiedot

Synergiat ja kompromissit kestävän kehityksen tavoitteiden välillä

Synergiat ja kompromissit kestävän kehityksen tavoitteiden välillä Synergiat ja kompromissit kestävän kehityksen tavoitteiden välillä Kohti arviointia 2.0 seminaari 14.12.2017 Pia Katila Luonnonvarakeskus Tavoitteiden väliset kytkökset tuovat haasteita arvioinnille 17

Lisätiedot

Anna-Liisa Kiiskinen, KT kehittämispäällikkö Keski-Suomen Ely-keskus Lokakuu 2011

Anna-Liisa Kiiskinen, KT kehittämispäällikkö Keski-Suomen Ely-keskus Lokakuu 2011 Anna-Liisa Kiiskinen, KT kehittämispäällikkö Keski-Suomen Ely-keskus Lokakuu 2011 Vuoden 2003 hallitusohjelmassa ympäristökasvatuksen aseman vahvistaminen mainittiin ensimmäisen kerran: yhden kerran ympäristöpolitiikkaluvussa

Lisätiedot

Attac ry, Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto, Maan ystävät ry, Reilun kaupan puolesta Repu ry

Attac ry, Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto, Maan ystävät ry, Reilun kaupan puolesta Repu ry Globalisaation monet kasvot Attac ry, Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto, Maan ystävät ry, Reilun kaupan puolesta Repu ry 1 Mitä globalisaatio on? Maailmanlaajuistuminen, "maailmankylä" Maiden rajat

Lisätiedot

Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma

Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma 2012 1 Sisältö 2 I Yhteinen vastuu, yhteinen etu 3 II Suomen ihmisoikeusperustainen tapa toimia 5 i Demokraattinen omistajuus ja vastuullisuus 6 ii Tuloksellisuus

Lisätiedot

Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi. Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö

Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi. Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö Tässä esitellään hankehakemusten arviointia ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöyksikössä.

Lisätiedot

KPT:n linjaus yksityissektorin roolista Suomen kehityspolitiikassa

KPT:n linjaus yksityissektorin roolista Suomen kehityspolitiikassa KPT:nlinjausyksityissektorinroolistaSuomen kehityspolitiikassa 1. Johdannoksi Kehityspoliittinen toimikunta (KPT) painottaa, että Suomen kehityspolitiikan tulee kaikilta osin pyrkiä köyhyyden ja eriarvoisuuden

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Finnpartnership: Ylemmän keskitulotason maat (UMIC) ja suorat kehitysvaikutukset. Kehityspoliittinen osasto / KEO-20 Ulkoasiainministeriö

Finnpartnership: Ylemmän keskitulotason maat (UMIC) ja suorat kehitysvaikutukset. Kehityspoliittinen osasto / KEO-20 Ulkoasiainministeriö Finnpartnership: Ylemmän keskitulotason maat (UMIC) ja suorat kehitysvaikutukset Kehityspoliittinen osasto / KEO-20 Ulkoasiainministeriö Suorat kehitysvaikutukset ja niihin vaikuttavia osa-alueita Työ

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä 29.8.2018 Evästyksiä lapsistrategiatyölle Lapsistrategian kaksi tasoa Pysyvä taso Strategian perustana ihmisoikeudet ja perusoikeudet, erityisesti YK:n lapsen

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Globaalin vastuun strategia

Globaalin vastuun strategia Globaalin vastuun strategia 9.5.2012 HELSINGIN KAUPUNKI 1 GLOBAALIN VASTUUN STRATEGIA Sisältö 1. Johdanto 2. Globaalin vastuun linjaukset Helsingin kaupungin toiminnassa Globaalin vastuun määritelmä Ilmastonmuutos

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS 16.2.2012

TOIMENPIDEOHJELMA VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS 16.2.2012 Suomen kehityspoliittinen TOIMENPIDEOHJELMA VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS 16.2.2012 ULKOASIAINMINISTERIÖ Kehityspoliittisen toimenpideohjelman valmistelun yhteydessä Kehitysyhteistyöjärjestöjen EUyhdistys

Lisätiedot

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10416/19 SOC 496 EMPL 384 ECON 649 EDUC 328 SAN 310 GENDER 30 ANTIDISCRIM 20 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma. Luonnos 3.1.2012

Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma. Luonnos 3.1.2012 Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma Luonnos 3.1.2012 1 Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma LUONNOS 3.1.2012 Sisällys Yhteinen vastuu, yhteinen etu I Suomen ihmisoikeusperustainen tapa toimia

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2020 Kehitysyhteistyötutkimus 2000 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella

Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Päivähoidon kestävän kehityksen työ Tampereella Kestävän kehityksen suunnittelija Sanna Mari Huikuri 1 Aalborgin sitoumuksilla pohja kestävälle

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

ASKELTA. kestävämpään ja oikeudenmukaisempaan kauppapolitiikkaan

ASKELTA. kestävämpään ja oikeudenmukaisempaan kauppapolitiikkaan 10 ASKELTA kestävämpään ja oikeudenmukaisempaan kauppapolitiikkaan KANSAINVÄLINEN KAUPPA JA KAUPPAPOLITIIKKA vaikuttavat monin tavoin ihmisten elämään kaikkialla maailmassa. Oikeanlaisella kauppapolitiikalla

Lisätiedot

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 Sisällys Lähtökohdat Ohjelman rakenne Ohjelman laadinta ja käyttöönotto 2 Kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta Ekologinen kestävyys

Lisätiedot

Suomen UNICEFin lausunto kehityspolitiikan linjausluonnokseen

Suomen UNICEFin lausunto kehityspolitiikan linjausluonnokseen Suomen UNICEF ry Finlands UNICEF rf Finnish Committee for UNICEF Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki, Finland Brädgårdsgatan 6, 00580 Helsingfors, Finland Phone: +358 9 584 50 290 Fax: +358 9 584 50 270

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Kansan valta Citizen Voice and Action World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Demokratiaa kaikille? Seminaari demokratian tukemisesta kehitysyhteistyössä 27.11.2014 Katri

Lisätiedot

Vasemmistoliiton perustava kokous

Vasemmistoliiton perustava kokous VASEMMISTOLIITTO - VÄNSTERFÖRBUNDET Sturenkatu 4 00510 Helsinki Puh. (90) 77 081 Vasemmistoliiton perustava kokous 28. - 29.4.1990 - huhtikuun julistus - ohjelma - liittohallitus - liittovaltuusto Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

POST POSITIOPAPERI Kepa, VUODEN 2015 JÄLKEINEN KEHITYSAGENDA

POST POSITIOPAPERI Kepa, VUODEN 2015 JÄLKEINEN KEHITYSAGENDA POST 2015 -POSITIOPAPERI Kepa, 7.3.2013 VUODEN 2015 JÄLKEINEN KEHITYSAGENDA Vuosituhattavoitteiden määräaika umpeutuu vuonna 2015 ja niiden toimeenpanoon on panostettava täysillä. Samalla suunniteltaessa

Lisätiedot

KESTÄVÄN KEHITYKSEN TIEKARTTA

KESTÄVÄN KEHITYKSEN TIEKARTTA KESTÄVÄN KEHITYKSEN TIEKARTTA Kestävän kehityksen tavoitteet ja toimintaohjelma ohjaavat kestävän kehityksen edistämistä vuoteen 2030 saakka kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. YK:n jäsenmaiden uusien

Lisätiedot

Kepan kommentit Keskustan Tasapainossa eteenpäin Keskustan 101 periaatetta -ohjelmaluonnokseen

Kepan kommentit Keskustan Tasapainossa eteenpäin Keskustan 101 periaatetta -ohjelmaluonnokseen Kepan kommentit Keskustan Tasapainossa eteenpäin Keskustan 101 periaatetta -ohjelmaluonnokseen 8.1.2018 Yleisiä huomioita Tasapainossa eteenpäin -ohjelma ja siinä korostuva kohtuullisuuden periaate antaa

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella?

Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella? Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella? Erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.3.2015 Finlandia-talo Mitkä ovat tärkeimmät ESR:ää koskevat muutokset?

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden

Lisätiedot

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo Miksi julistus? YK:ssa tekeillä uusi kehitysohjelma Vuosituhannen

Lisätiedot

ulkoasiainministeriön linjaus korkotukiluottojen käytöstä

ulkoasiainministeriön linjaus korkotukiluottojen käytöstä Korkotukiluotot Suomen kehitysyhteistyössä; ulkoasiainministeriön linjaus korkotukiluottojen käytöstä Ulkoasiainministeriö Sisältö: Johdanto 3 Suomen kehityspoliittiset tavoitteet korkotukiyhteistyön lähtökohtana

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-6. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti

TARKISTUKSET 1-6. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2017/2586(RSP) 26.4.2017 TARKISTUKSET 1-6 Norbert Neuser, Bogdan Brunon Wenta (PE601.263v01-00) uudesta kehityspolitiikkaa koskevasta eurooppalaisesta konsensuksesta

Lisätiedot

ULKOASIAINMINISTERIÖ

ULKOASIAINMINISTERIÖ Toimintaohje Ihmisoikeusperustaisen lähestymistavan toimeenpano Suomen kehityspolitiikassa ULKOASIAINMINISTERIÖ Toimintaohje Ihmisoikeusperustaisen lähestymistavan toimeenpano Suomen kehityspolitiikassa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2021 Kehitysyhteistyötutkimus 2003 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kepa kiittää hallinto- ja turvallisuusjaostoa mahdollisuudesta lausua valtioneuvoston selonteosta.

Kepa kiittää hallinto- ja turvallisuusjaostoa mahdollisuudesta lausua valtioneuvoston selonteosta. Kepa ry:n lausunto eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostolle koskien valtioneuvoston selontekoa kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta 22.5.2014 Kepa kiittää

Lisätiedot

KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA

KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA EU:N JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA EU:n ja Latinalaisen Amerikan kanta ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyviin aiheisiin Pariisin huippukokouksessa

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Kestävä kehitys autoalalla

Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. YK Brundtlandin komissio 1987 2 Kestävän

Lisätiedot

Hyvä Suomi, parempi maailma

Hyvä Suomi, parempi maailma Hyvä Suomi, parempi maailma Kepan suositukset hallitusohjelmaan 2019 2023 Meillä on käsissämme tilaisuus turvata sekä nykyisten että tulevien sukupolvien oikeus ja mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään.

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kestävä kehitys on yhteiskuntapolitiikkaa Ekologinen kestävyys;

Lisätiedot

KANSALAIS- YHTEISKUNTA- LINJAUS 2017

KANSALAIS- YHTEISKUNTA- LINJAUS 2017 KEHITYSPOLIITTINEN KANSALAIS- YHTEISKUNTA- LINJAUS 2017 ULKOASIAINMINISTERIÖ Sisältö Johdanto...3 Kansalaisyhteiskunnan merkitys ja rooli kehityksessä...5 Suomen toiminta kansalaisyhteiskuntien vahvistamiseksi...8

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo

Lisätiedot

Kehityspolitiikan toimintaympäristö Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry:n kommentit KEPO OPEN tilaisuuteen

Kehityspolitiikan toimintaympäristö Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry:n kommentit KEPO OPEN tilaisuuteen 21.9.2011 Kehityspolitiikan toimintaympäristö Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry:n kommentit KEPO OPEN tilaisuuteen Haluamme kiittää ulkoasiainministeriötä laajasta sidosryhmien kuulemisesta

Lisätiedot

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston 14.3.2017 tilaisuuden pohjalta laadittu kooste 2.6.2017 1 Kv. luonnonvarapolitiikan

Lisätiedot

Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus

Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus KESTÄVÄN KEHITYKSEN STRATEGIARYHMÄN TYÖN TULOKSENA LAADITTU EHDOTUS 27.6.2013 Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus Visio: Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi "Vuonna

Lisätiedot

Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus

Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus Visio: Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi "Vuonna 2050 Suomessa jokainen ihminen on arvokas yhteiskunnan jäsen. Suomi on hyvinvointiyhteiskunta,

Lisätiedot

EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE

EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-1365/2016 9.12.2016 EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaisesti Euroopan unionin painopisteistä naisten asemaa

Lisätiedot

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon?

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Luontopaneelin ja Ympäristötiedon foorumin seminaari 28.5.2018 Johanna Niemivuo-Lahti, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO

ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO ISO KUVA Elämme historiallista murroskautta Jälkiteollisesta ajasta ollaan siirtymässä ajanjaksoon, joka on oraalla, mutta jonka lopullisesta muodosta ei

Lisätiedot

Väestönkasvuun vaikuttavat tekijät - Mitä Suomi voi tehdä?

Väestönkasvuun vaikuttavat tekijät - Mitä Suomi voi tehdä? Väestönkasvuun vaikuttavat tekijät - Mitä Suomi voi tehdä? Minna Säävälä Dosentti, erikoistutkija Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos Väestöräjähdys ja elämän tulevaisuus -seminaari Eduskunnan lisärakennuksen

Lisätiedot