Nuoret muutoksen tekijöinä MATKA YHTEISKUNNALLISEEN TEKEMISEEN
|
|
- Merja Mikkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nuoret muutoksen tekijöinä MATKA YHTEISKUNNALLISEEN TEKEMISEEN
2 Mikä Safari? Safari on nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja nuorten osallistamisen työkalupakki, jota on koottu vuodesta Safarilla vuotiaat nuoret ratkovat yhteiskunnallisia haasteita. Haasteet tulevat Safarin kumppaneilta: yrityksiltä, kansalaisjärjestöiltä ja julkisilta sektorilta. Haaste liittyy aina sekä kumppanin toimintaan, nuoreen että yhteiskuntaan laajemmin. Nuoret oppivat yhteiskunnallista vaikuttamista ja tärkeitä työelämätaitoja. Haasteen antanut organisaatio saa raikkaita ideoita ja kurkistuksen nuorten kokemusmaailmaan. Yhteiskunta saa uusia ajatuksia, osaavampia nuoria ja fiksumpia organisaatioita.
3 YMMÄRRYKSEMME ON SIDONNAISTA AIKAAN JA PAIKKAAN Safari-leirillä jokaisella vaiheella on omat tavoitteensa ja menetelmänsä.
4
5
6
7
8
9 Safari on leiri. Se järjestetään hiihtolomalla ja kesän alussa. Nuoret osallistuvat kolme- tai viisipäiväiseen leiriin, joka järjestetään pääkaupunkiseudulla. Safarilla nuoret jaetaan tehokkaisiin tiimeihin. Ryhmästä vastuussa on koulutettu fasilitoija. Nuoret jaetaan 4-8 hengen pienryhmiin, joista kukin keskittyy ratkomaan yhden Safari-kumppanin haastetta. Haasteen kehittävät yhdessä kumppaniorganisaatio ja Demos Helsinki. Jokaisen ryhmän tukena on koko leirin ajan Demos Helsingin Safari-fasilitoija, joka on vastuussa ryhmän työstä ja tulosten saavuttamisesta. Ryhmä työstää yhtä haastetta leirin ajan. Tulokset kumppanin käyttöön. Nuoret tutustuvat oman ryhmänsä haasteeseen ja kehittävät viikon ajan ratkaisuja yhdessä kumppanin ja inspiroivan asiantuntijajoukon kanssa. Työn hedelmät julkaistaan leirin loppujuhlassa. Syntyneet tuoteideat, toimintamallit ja muut ajatukset jäävät kumppanin käyttöön. Lisäksi kumppani saa syvätietoa siitä, miten nuoret ajattelevat.
10 Safari-kumppaneita Safari on kehittänyt Helenille (ent. Helsingin Energia) joukon viestintäkonsepteja, joiden avulla Helen voi kertoa nuorille omasta vastuullisesta toiminnastaan ja energiafiksusta arjesta. "Arvokkainta Safarissa on se, kuinka vahvasti asiakasnäkökulma tulee siinä esiin. Niin vahvasti ja rohkeasti, ettei sitä omalla porukalla tai konsultinkaan avulla saa." Rauno Tolonen, Energiatehokkuuspäällikkö, Helen Safari on vuosina toiminut 18 eri kumppanin kanssa. Tässä muutamia esimerkkejä. Vuonna 2014 Safari kehitti SATOlle JunioriKoti-konseptin, jonka avulla SATO Oyj. keräsi ymmärrystä nuorten asumisen tarpeista ja siitä, minkälaista asumista nuoret arvostavat. Linkki "SATO:n uusi tuote: StudioKoti vastaa pääkaupunkiseutua vaivaamaan pitkittyneeseen pulaan edullisista vuokra-asunnoista. [...] SATO StudioKoti laadukkaine yhteisötiloineen vastaa pitkälti samanlaista asumismallia, jonka lukioikäiset nuoret suunnittelivat itselleen Safari-leirin työpajoissa viime vuonna. Erkka Valkila, Toimitusjohtaja, SATO Oyj. Vuonna 2014 Safari kehitti Korkeasaarta vastaamaan lukioikäisten vierailijoiden tarpeisiin ja kehitti Korkeasaaren palveluita, YLEn kanssa Safari-nuoret kehittivät vuonna 2015 nuorten vertaistuotetun median, YLE Folkin. Kaupunkisuunnitteluvirasto Safari toi helsinkiläisten nuorten äänen mukaan Helsingin yleiskaavan suunnitteluun järjestämällä sarjan kaupunkisuunnittelun Safari-työpajoja kouluissa ja viikonloppuleireillä. Otavan kanssa safarilaiset pureutuivat oppimateriaalin digitalisoitumiseen ja kokosivat Otavalle lukiomateriaalin digitaalisuuden ohjeet.
11 Mitä seuraavaksi? Lähde mukaan Safarille! Yhteydenotot: Aamiaiselle tiistaina? Safari - matka yhteiskunnalliseen safarimatka.fi
12 Demos Helsingin tarina Vuonna 2005 huomasimme, että kukaan ei tarkastele megatrendien vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme ja yritysten liiketoimintaan. Perustimme ajatushautomo Demos Helsingin tilanteen muuttamiseksi. Kymmenessä vuodessa olemme kasvaneet kansainväliseksi innovaatio-, tutkimus- ja konsulttitaloksi. Jatkuvasti kasvavassa porukassammme työskentelee nyt yhteensä parikymmentä ihmistä. Olemme toteuttaneet hankkeita useiden satojen organisaatioiden kanssa. Demos Helsingillä on laaja kokemus osallistujia motivoivien yhteiskehittämisprosessien fasilitoimisesta erityisesti tulevaisuusorientoituneen yhteiskunnan rakentamiseen ja asiakasorganisaatioiden uusien palvelujen ja tuotteiden kehittämiseen. Joitakin asiakkaitamme: Lisää hankkeita ja julkaisuja: &
KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo
KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo Espoo on osaavien ihmisten kunta, joka tunnetaan oikeudenmukaisena, asukas- ja asiakaslähtöisenä sekä vastuullisena edelläkävijänä nyt ja tulevaisuudessa.
Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta
Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten
Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja
Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja 8 Nuorten osallistuminen ja kuuleminen Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa
SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2015
1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/20 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-6/20 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti keskittymällä
Karoliina Jarenko Karoliina Jarenko on modernin työelämän palavasydäminen punkkari, tutkija ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja. Johtaminen on Kar
Helena Åhman Helena Åhman on työpsykologian tohtori ja arvostettu johtamisen huippuasiantuntija, jonka intohimona on ihmismielen ymmärtäminen eri näkökulmista. Helena on palkittu tietokirjailija, jonka
Tampereen kaupunkiseudulla
Tampereen kaupunkiseudulla Aivot - yhdessä käyttöön Treduka 2018 - työpaja klo 8.30-10.30 1. OSIO Aivot -yhdessä käyttöön - oppimateriaaliprojektin esittely. n. 30 min 2. OSIO Tutustuminen Oppimateriaalin
Karoliina Jarenko Karoliina Jarenko on modernin työelämän palavasydäminen punkkari, tutkija ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja. Johtaminen on Kar
Esko Valtaoja Esko Valtaoja on arvostettu tieteentekijä ja kiitetty tieteellisen tiedon popularisoija. Hänet valittiinkin vuonna 2013 merkittävimmäksi elossa olevaksi suomalaiseksi tieteentekijäksi Tieteen
ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?
ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi 27.1.2010 Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä
Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille
Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys
Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?
Lataa Julkisesti uskottavat - Pauliina Lehtonen. Lataa
Lataa Julkisesti uskottavat - Pauliina Lehtonen Lataa Kirjailija: Pauliina Lehtonen ISBN: 9789514490262 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.63 Mb Yhtenä keskeisenä ajatuksena asukkaiden osallistamisessa
HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018
HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 Voimaa ja vaikuttavuutta HR-työhön Uusi ryhmä starttaa 24.8.2018 Ilmoittaudu 15.6. mennessä Riitta Perttilä, Novetos Oy riitta.perttila@novetos.fi p. +358 50 549 2797 HR-ryhmäcoaching
ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA. APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA
ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA UUSI KAUPUNKI ON NUORTEN ARKKITEHTITOIMISTOJEN MUODOSTAMA KOLLEKTIIVI + uudet jäsenet
CHAMPION - mestariainesta. Tero Juuti
Tero Juuti Fasilitointi ja osallistavat CHAMPION - mestariainesta ryhmätyömenetelmät Fasilitoija on henkilö, joka vastaa prosessin etenemisestä ja tilaisuuden tavoitteiden saavuttamisesta On neutraali
Perustehtävä ja arvot
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO
Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen
ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET
ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET Muuttovalmennuksessa muuttaja, läheiset ja työntekijät valmistautuvat muutokseen, onnistuneeseen muuttoon Arja Haapio 6.4.2017 Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluiden
Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet
Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet Leppävaaran alueen projektinjohtaja, Espoon kaupunki 10.4.2018 1 Miksi kannattaa vuorovaikuttaa? Osallistuva Espoo kehitysohjelma 2018-21 - Ohjelman tavoite
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-
GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta
GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi!
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen toimenpideohjelma NYYTI RY:N VAIKUTTAMISEN STRATEGIA Nyyti ry on vuonna 1984 perustettu nuorten ja opiskelijoiden
ARJEN KESKIÖSSÄ
ARJEN KESKIÖSSÄ 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet asumisratkaisut yhteistoiminnallisena kehittämisenä Tulosten ja vaikutusten arviointi 1. Asukkaiden toiveet ja tarpeet: asuminen,
Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä
Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet
Espoon Avoimen osallisuuden malli
Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.
Nuorten Akatemia. Työpaja, Nuorten Suomi
Nuorten Akatemia Työpaja, Nuorten Suomi 2.11.2018 1 Nuorten Akatemia Nuorten Akatemian nuorten osallisuutta edistävä yhteistyöorganisaatio, joka törmäyttää nuoria ja nuorten näkemyksistä kiinnostuneita
Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.
Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten
Toivoa tulevaan -kirjakampanja
Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry
NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus
STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja
Kaivosvesiverkosto. Sulfator Oy. Kaisa Turunen
Kaivosvesiverkosto Sulfator Oy Kaivosvesiverkosto, tarve Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunutta Kaivokset ja kaivosprojektit joutuvat etsimään
Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat
Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä
MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.
MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 DIGITAALISUUS Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
Arjen elämyksistä globaalia bisnestä klo 12 alkaen
Arjen elämyksistä globaalia bisnestä 29.1.2015 klo 12 alkaen Oulun Kaupunginteatteri, Pikisali #northernserviceday Yhteinen ymmärrys asiakkaan kanssa ja oman organisaation sisällä Oulu 29.1.2015 Marja
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla
Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi
Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta
10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu
10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies
Kaupunki palkkatyön jälkeen
Kaupunki palkkatyön jälkeen Tilat ja palvelut digitalisoituvan kaupungin voimavarana Kotkan-Haminan seudun seutufoorumi 4.11.2015 Mikko Annala Tutkija & projektipäällikkö mikko.annala@demoshelsinki.fi
Vantaa ja sen tulevaisuus
Vantaa ja sen tulevaisuus K-E Michelsen 12.1.2017 30.1.2017 1 Tulevaisuudesta ja sen ennustamisesta Markku Wilenius (2014): Tulevaisuus on salattu maailma ja sen täsmällinen tietäminen on harhaa. Sattuma
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut
Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä
Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä
Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.
Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan
ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN
ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN Me kirjoittajat tapasimme toisemme ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2008 haastattelun merkeissä. Riku oli juuri aloittanut tuolloin maailman suosituimman verkkoyhteisön,
Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto
Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä
Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!!
Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!! www.zestmark.fi! www.zestmark.fi ZestMark auttaa nuoria rakentamaan omaa tulevaisuuttansa kohtaamisten ja valmennusten avulla.! www.zestmark.fi Visiona: 100
HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014
HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) RUUTI-VERKOSTON ENSIMMÄINEN TOIMINTAKAUSI Ruuti-verkoston tavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille.
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli
Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli 3.11.2010 Luotettava kumppani kansainvälistymisessä Kilpailukykyä ennakoinnilla Maailmanlaajuinen verkosto Konsultointipalvelut kansainväliseen
AMEO-strategia
AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus
A-Kruunu Oy. Ympäristövaliokunta
A-Kruunu Oy Ympäristövaliokunta 22.3.2018 Sisältö Korvatunturintie, Mellunmäki, Helsinki A-Kruunu Oy 3. Tuotannon tilanne 4. Ryhmävuokra-asuminen 5. Urbaanit lapsiperheet 9. Puurakentaminen 10. 2 A-Kruunun
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia
Projektipäällikkö Olli Vesterinen
Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman
R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A
R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.
SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015
1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2014 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti keskittymällä
TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA
TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA EXPERIENCE CORNER TIEDE JA TUTKIMUS ELÄMYKSELLISESTI EXPERIENCE CORNER Experience Corner on Tiedekulman monikanavainen, vuorovaikutteinen ajankohtais-
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,
Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.
RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia
LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku
LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta
Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään
Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 8.9.2017 Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään Mikko Eloholma CPO mikko@mehackit.org Twitter: @eloholmamikko 2017 valmistunut
Palvelumuotoilun perusteet. Terve-SOS 18.05.2011 Sami Oinonen, Hub Helsinki
Palvelumuotoilun perusteet Terve-SOS 18.05.2011 Sami Oinonen, Hub Helsinki Mitä palvelumuotoilu on Keskeiset käsitteet Miksi se on olennaista Kehittämisen malli Kuka: Sami Oinonen, Kirkkonummi, kalliokiipeilijä,
Asiakaslähtöinen lähipalveluiden kehittäminen Kainuussa
Asiakaslähtöinen lähipalveluiden kehittäminen Kainuussa Kajaanissa toteutettiin kevään 2014 aikana asiakaslähtöisen palveluiden kehittämisen palveluluotain-prosessi. Syksyllä tämä prosessi monistettiin
Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä
Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Rannikkopajat Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti, Miehikkälä ja 1.5.2007 lähtien Virpi Jonsson työpajajohtaja, Rannikkopajat
Kuntalaisten palaute haltuun
Kuntalaisten palaute haltuun Tekla Palaute Kuntamarkkinat, Katariina Nyman Tekla Oyj Mallipohjaisia ohjelmistotuotteita asiakkaille rakentamisessa sekä infra- ja energiatoimialoilla Perustettu 1966 Listattu
PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA
Heinolan kansalaisopisto Jyränkölän Setlementti PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA Sirkka Suomi, rehtori Mikko Kallio, koulutussuunnittelija Kuvat: Anne Heilman / Mediapaja Heinolan kansalaisopiston Mediapaja Työllistämiseen
Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä
Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Materiaalille tilausta Asumisen asioiden käsittelyyn ei ole ollut välineitä, vaikka nuorten asumisen haasteet nousseet
SATO StudioKoti. Laadukasta kaupunkiasumista edullisesti. 10.6.2015 SATO StudioKoti
SATO StudioKoti 1 Laadukasta kaupunkiasumista edullisesti SATO StudioKoti pähkinänkuoressa 2 500 /kk Räätälöidyt sisustusratkaisut Hyvin varustellut yhteiset tilat Ison asunnon toiminnallisuus Mistä ajatus
PROJEKTIKATSAUS SMART LADIES IN DIGITAL WORLD Työpaja Seinäjoen ammattikorkeakoulu
PROJEKTIKATSAUS SMART LADIES IN DIGITAL WORLD Työpaja 24.11.2016 Seinäjoen ammattikorkeakoulu HANKKEEN SUUNNITELLUT JA TOTEUTUNEET TOIMENPITEET (1) Naisyrittäjien rekrytointi ja kumppanien etsiminen opiskelijoille
Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere
Friends-ohjelma Aseman Lapset ry Workshop 5.9.2012 Tampere Mikä on FRIENDS? Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävä sekä masennusta ja ahdistusta ennaltaehkäisevä ohjelma Perustuu - kognitiivis-behavioraalisen
Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki.
Mikä? Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Soteuttamot ovat avoimia tapahtumia, joissa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajat
Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013
Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013 Cleantechin strateginen ohjelma CSO:n strategisia avainteemoja ovat: 1. Strateginen
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi
Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä
Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä 27.9.2019 Kuntien digitalisaation yhteishankkeiden työpaja Marjukka Saarijärvi LÄHTÖKOHTA Ihmisiä ei velvoiteta käyttämään julkisia
Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi
Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten
Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö
Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa Hanna Salminen Projektipäällikkö Rocket 2020 Rohkeasti Amis TAVOITE 1 Yli tutkintorajojen ja koulutusmuotojen välisen joustavuuden lisääminen
MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE
MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt
Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla
Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla Asiakasraadin lähtökohdat Lait sosiaali- ja terveydenhuollossa korostavat asiakkaan oikeutta laadukkaaseen hoitoon Halu ja tahto parantaa asiakaslähtöisyyttä palvelutuotannossa
Faron sopimuksen suositukset
Faron sopimuksen suositukset Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä Tässä tekstissä kerrotaan, mitä Faron sopimus tarkoittaa Suomelle. Sopimuksen hyötyjä ovat esimerkiksi: - Kaikki ihmiset voivat vaikuttaa
Rakentamisen paradigman muutos uudistuuko rakentamisen liiketoiminta?
Rakentamisen paradigman muutos uudistuuko rakentamisen liiketoiminta? Toimitusjohtaja Jussi Aho (DI) 3.10.2014 Rakentamisen heikko tuottavuuskehitys painaa kansantaloutta 500 450 Koko talous Julkinen sektori
Meidän kaikkien juttu -mediakasvatuskoulutus Hanna Romppainen & Piia Hietamäki
SANOMALEHTI OPETUKSESSA -TOIMINTA Meidän kaikkien juttu -mediakasvatuskoulutus 9.9.2016 Hanna Romppainen & Piia Hietamäki TAVOITTEENA KRIITTINEN JA AKTIIVINEN LUKIJA Tahdomme tukea lasten ja nuorten kriittistä
TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013
Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih
Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu
Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 31.3.2016 NOPEAA IDEOINTIA TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN Kaipaako yrityksesi nopeita ja ehkä villejäkin ideoita liiketoiminnan uudistamiseen,
/2006 Tauno Tuomivaara
FHI:n aamiainen 10/8/2006 /2006 Tauno Tuomivaara Kommentit Susanne Jacobsonin puheenvuoroon: Elämäntapapohjaista senioriasumista VVO:n asumispalveluiden strateginen toimintamalli 1 VVO:N AVAINTIETOJA 2005
MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan. Tukimateriaalia työpajan vetäjälle
MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan Tukimateriaalia työpajan vetäjälle NUORTEN OSALLISTAMISEN TÄRKEIMMÄT POINTIT Osallistamisen tärkeimmät pointit Nuorista Aikakäsitys Motivoi, vaikuttamisen
Työpaja: Mentorointi mahdollistaa keskittymisen uusien näkökulmien löytämiseen
Työpaja: Mentorointi mahdollistaa keskittymisen uusien näkökulmien löytämiseen 7.10.2018 Zonta International Piiri 20, 47. Piirikokous Tuusula 5.-7.10.2018 Minä voin hyvin, maailma voi paremmin Tuula Ratia-Pulkkinen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa
Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa buildingsmart Finland ja Rakennustieto Tuotetiedon hallinta rakennusprojektin vaatimusten hallinnasta suunnitteluun 13.11.2014 Lauri Kaunisvirta
Nuorisotyön auditointi ja itsearviointimalli
Auditointikoulutus II Tampere 16. 17.11.2010 Nuorten osallistuminen auditointeihin Pks kokemukset ja vinkit 15.11.2010 P.Mäkelä 1 Taustaa Lähtökohta: Auditointi ja itsearviointi > nuorisotyön kehittäminen
FUTUREX Future Experts
FUTUREX Future Experts 2010-2013 Työnantajahaastattelujen satoa miksi laajoja osaamiskokonaisuuksia tarvitaan, millaista osaamista tarvitaan? Sirke Pekkilä, Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto Miksi laajoja
oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti
OPUS-hanke Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ns. oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti, joka perustuu asukkaiden, julkisen sektorin ja yksityisten toimijoiden väliseen yhteistyöhön ( P4-malli ) Malli
Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014
Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus
Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto
Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL
SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015
1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-3/2015 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti
Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu
Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 08.12.2015 SparkUp Portti - SUP (EAKR 2015-2016) Keskeinen sisältö ja tavoitteet Tarve: Edistää varsinaissuomalaisten pk-yritysten kilpailukykyä,
Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.
0 (8) Osallisuusohjelma TULEVAISUUDEN JANAKKALAN TEKEVÄT KUNTALAISET LUONNOS 3.0, 13.3.2019 KHALL 18.3.2019 83 NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA 25.3-24.4.2019 KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.2019 XX Janakkalan
Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen
Sisäinen viestintä (seurat ja lis.pelaajat) Mediaviestintä Lajin harrastajat n. 354 000 Kriisiviestintä ja tilannehallinta Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen Imago ja identiteetti Yhteiskuntaja
Verkostot kasvun ja kehittämisen moottorina Alihankintamessut
Verkostot kasvun ja kehittämisen moottorina 26.9.2017 Alihankintamessut Ohjelma 14.00 Avaus Toimitusjohtaja Markku Uitto, Teknisen Kaupan Liitto ry 14.10 Verkostojohtaminen toimintakonsepteista konkreettiseen
KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015
KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 Konkreettisia ideoita koulun ja paikallistoimijoiden yhteistyön rakentamiseen uuden opetussuunnitelman hengessä Tarja Jukkala ja Sanna Lukkarinen