Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO"

Transkriptio

1 Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto Edistää kansainvälistä vuorovaikutusta koulutuksen, työelämän ja kulttuurin alueilla sekä nuorison keskuudessa Hallinnoi ja toimeenpanee erilaisia vaihto- ja apurahaohjelmia sekä vastaa Euroopan unionin koulutus- ja nuoriso-ohjelmien kansallisesta toimeenpanosta sekä pohjoismaisista Nordplusohjelmista Kerää, muokkaa ja välittää toimialaan kuuluvaa tietoa asiakasryhmien tarpeisiin Tukee kansainvälistymistä koulutuksen, tiedottamisen, neuvontapalvelujen ja julkaisujen avulla 1

2 Tutkimus Piilotettu Osaaminen CIMOn ja DEMOS Helsingin yhdessä toteuttama tutkimushanke vuosina Tavoitteena selvittää kansainvälisyyden merkitystä muuttuvassa yhteiskunnassa ja tulevaisuuden työelämässä Tutkimushankkeessa kerätyt aineistot: Asiantuntijatyöpaja ja kaksi portinvartijatyöpajaa Asiantuntijahaastattelut Kysely opiskelijoille ja työnantajille (238 suomalaista työnantajaa ja 1779 opiskelijaa osallistui) Raportti Piilotettu Osaaminen julkaistu 2013 Englanninkielinen tiivistelmä Hidden Competences julkaistu 2014 Miksi tutkittiin? Suomelle kansainvälinen yhteistyö on aina ollut mahdollisuus ja välttämättömyys. Suomalainen yhteiskunta on kansainvälistynyt paljon viimeisen 30 vuoden aikana. Globaali maailma tarvitsee uudenlaista osaamista, joka on kansainvälistä. Suuri osa työanantajista ei tunnista kansainvälisen kokemuksen kautta kehittyneitä taidoja ja ominaisuuksia. Myös osaajat itse eivät aina edes ymmärrä potentiaaliaan. 2

3 Vain pieni osa kansainvälisestä osaamisesta tunnistetaan. Mitä kansainvälinen osaaminen on? 3

4 Creative commons: wikimedia.org/wikipedia/commons/5/52/cop19_opening_(22).jpg 4

5 Globaalit megatrendit

6 The great paradigm shift The great paradigm shift!????? Source: GMO as of 2/28/2011 6

7 7

8 Creative commons: 8

9 9

10 Perinteinen kansainvälinen kokemus Laajennettu kansainvälinen kokemus Kielitaito Laajat verkostot omalla alalla Kansainvälisen liiketoiminnan tuntemus Kyky työskennellä erilaisten ihmisten parissa Ulkomailla asuminen tai opiskelu Kyky ajatella kokemusmaailmansa ulkopuolelta Laajat verkostot eri aloilta Uusia kykyjen ja taitojen hankkiminen vapaa-ajalla Työskentelee erilaisten ihmisryhmien kanssa riippumatta kielestä tai sijainnista Seuraa globaalia mediaa 10

11 Tutkimus: Taustaa 11

12 Yhteensä 2056 vastausta Kansallisesti edustava Ammatillinen koulutus ja korkea-asteen koulutus Työnantajia eri aloilta Opiskelijat 12

13 Mies Nainen Ei halua määritellä 13

14 University Polytechnic / high school Vocational school < 4000 inhabitants >

15 Työnantajat Mies Nainen 15

16 University degree Polytechnic degree Institute degree High school Vocational school Middle school Primary school 16

17 < 4000 inhabitants > Ngo s, associations etc. Municipalities Government Private sector 17

18 Tutkimuksen keskeiset tulokset Yli 80% sekä opiskelijoista että työnantajista pitävät kansainvälisyyttä hyvänä asiana. 18

19 19

20 20

21 Mitä ominaisuuksia työnantajat liittävät kansainväliseen osaamiseen? Työnantajien arvostamat ominaisuudet työntekijöitä rekrytoidessaan Voisiko kansainvälinen osaaminen toimia indikaattorina laajemmin myös muille taidoille ja osaamiselle? 21

22 22

23 23

24 Uteliaisuus Kiinnostus uusia asioita kohtaan ja taipumus katsoa asioita oman kokemusmaailmansa ulkopuolelta Esiintyy kaikkialla yhteiskunnassa eri aloillla ja työpaikkailmoituksissa Liikkellepaneva voima, motivaatio Halu kehittyä ja oppia uutta 24

25 Kansainvälinen kokemus näyttää olevan keino identifioida uteliaisuutta Heitä jotka ovat kiinnostuneita maailmasta ja joilla on kykyjä kehittää hyvinvointiamme ja talouksiamme. 25

26 Kohti uteliasta yhteiskuntaa Henkilökohtainen motivaatio ja kiinnostus tulee hyödyntää oppimisessa, opiskelussa ja työelämässä. Tiedon täyttämässä maailmassa uteliaisuuden merkitys korostuu henkilökohtaisia ja kollektiivisia aloitteita on tuettava. Nuoret keräävät kansainvälistä kokemusta monilla eri tavoin arjessaankin. Yhteistyö on varmin tapa tuoda piilotettu osaaminen esiin ja käyttöön. Avain tulevaisuuden hyvinvointiin on yhdistää globaalien haasteiden ratkaiseminen sekä ihmisten osaaminen ja motivaatio. 26

27 Kiitos! 27

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

Kaipaako työnantaja kansainvälistä osaajaa?

Kaipaako työnantaja kansainvälistä osaajaa? Kaipaako työnantaja kansainvälistä osaajaa? Vuoden 2005 selvityksen perusteella vain puolet työnantajista arvosti kansainvälistä kokemusta. Ulkomaankokemusta pidettiin jopa rasitteena. Työelämä muuttuu,

Lisätiedot

Kansainvälisty kanssamme

Kansainvälisty kanssamme MAAILMA ON LÄHELLÄSI Kansainvälisty kanssamme Kansainvälisyys kuuluu kaikille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on ennakkoluuloton suunnannäyttäjä suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymisessä

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

Tarvitseeko työelämä kansainvälistä osaajaa?

Tarvitseeko työelämä kansainvälistä osaajaa? Tarvitseeko työelämä kansainvälistä osaajaa? Mika Saarinen Ykiskön päällikkö Ammatillinen koulutus CIMO Sisältö Hieman taustaa Mitä kansainvälisyys työelämässä on nyt? Mitä kansainvälinen osaaminen on

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ DIAARINUMERO. Helsinki, 17.2.2016 CIMO/1/03.30.10/2016

TARJOUSPYYNTÖ DIAARINUMERO. Helsinki, 17.2.2016 CIMO/1/03.30.10/2016 DIAARINUMERO CIMO/1/03.30.10/2016 Helsinki, 17.2.2016 TARJOUSPYYNTÖ Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Hankintamenettely on avoin.

Lisätiedot

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa ma 21.5.2012 klo. 14.45-15.30 Tarja Nousiainen CIMO tarja.nousiainen@cimo.fi p. 0295 338 609 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita?

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Kansainvälisten asioiden päällikkö Kaisa Kurki Opetuksen kehittämispäällikkö Liisa Ahlava

Lisätiedot

Joustavat opinpolut aikuisopiskelijan kansainväistymiseen Päivi Puutio

Joustavat opinpolut aikuisopiskelijan kansainväistymiseen Päivi Puutio Joustavat opinpolut aikuisopiskelijan kansainväistymiseen 8.11.2013 Päivi Puutio Hankkeen taustaa Selvitys tutkintotavoitteisen ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistymisen nykytilasta ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman linjaukset

Erasmus+ -ohjelman linjaukset Erasmus+ -ohjelman linjaukset CIMO, ammatillinen koulutus 2013 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle Liikkuvuus (KA1) Opiskelijoiden liikkuvuus Vastavalmistuneiden liikkuvuus Opettajien ja muun henkilöstön

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+ ECVET ja Erasmus+ Mika Saarinen CIMO Ammatillinen koulutus Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa

Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa 9.6.2016 Leena Mäkelä 4/5/13 Stadin ammattiopisto Suomen suurin ammattiopisto Ammattiopistossa toimivat Helsingin kaupungin järjestämä nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Optek Opetusteknologia koulun arjessa Jari Lavonen, Professor of Physics and Chemistry Education, Head of the department Department of Teacher Education,

Lisätiedot

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media opintoohjauksen tukena Anne Rongas 20.4.2011 Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media ja... työ- ja toimintakulttuurin muutos opinto-ohjaajan työ tiedotuskanavat henkilökohtainen

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN. Lukiolaisille

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN. Lukiolaisille KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Lukiolaisille Tunnista osaamisesi työnhakutilanteissa Tämän päivän työelämä tarvitsee uteliaita, sitkeitä ja tuottavia työntekijöitä. Osaamista kertyy monella

Lisätiedot

Kansainvälinen tradenomi

Kansainvälinen tradenomi Kansainvälinen tradenomi Liiketalouden kehittämispäivät 7.11.2012 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Tulevaisuuden työelämä Globaali toimintaympäristö Muutos

Lisätiedot

Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen Torniossa Nina Eskola, CIMO

Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen Torniossa Nina Eskola, CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen 27.4.2015 Torniossa Nina Eskola, CIMO Mikä

Lisätiedot

Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012

Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Kyselyn taustatiedot Kysely lähetettiin kaikkiaan neljään lukioon ja yhteen ammattioppilaitokseen Rauman Kauppakamarin alueella Kysely kohdistettiin

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset Attitude 2012 Pirkanmaan tulokset Kyselyn taustaa Kohderyhmänä toisen asteen toisen vuosikurssin opiskelijat Vastaajia yhteensä 379 12 lukiosta ja ammatillisesta oppilaitoksesta Tampereen kaupunkiseudulta

Lisätiedot

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1 Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA SAVILAHTI 2030 NYKYISIN 9 000 OPISKELIJAA 10 000 TYÖPAIKKAA n. 30 ASUKASTA = 19 000 TOIMIJAA SAVILAHDEN NYKYISIÄ TOIMIJOITA: Kuopion yliopistollinen sairaala Itä-Suomen

Lisätiedot

Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Hämeenlinnassa 3.-4.4.2014

Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Hämeenlinnassa 3.-4.4.2014 Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Hämeenlinnassa 3.-4.4.2014 Kokemuksia autoalan opetuksesta Yhdysvalloissa Teemu Mäenpää, VAO Kokemuksia ulkomailta Syksyn 2013 viettäminen Fulbright-stipendiaattina

Lisätiedot

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon - Aloitus Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Hyvä Rouva, Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Hyvä vastaanottaja, Virallinen, vastaanottajan nimi ja sukupuoli tuntematon

Lisätiedot

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon. Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon. Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon - Aloitus Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Hyvä Rouva, Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Hyvä Herra, Hyvä Rouva, Hyvä vastaanottaja, Hyvä vastaanottaja, Virallinen,

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansainvälistyminen opiskelijanäkökulmasta

Korkeakoulujen kansainvälistyminen opiskelijanäkökulmasta Korkeakoulujen kansainvälistyminen opiskelijanäkökulmasta Esimerkkinä englanninkieliset koulutusohjelmat Anna Niemelä /Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs Mikä on Otus? Otuksen missio Korkeakoulujärjestelmää,

Lisätiedot

Opiskelijavaihdosta kansainvälistyville työurille yhdenvertaisten mahdollisuuksien opintopolku?

Opiskelijavaihdosta kansainvälistyville työurille yhdenvertaisten mahdollisuuksien opintopolku? Opiskelijavaihdosta kansainvälistyville työurille yhdenvertaisten mahdollisuuksien opintopolku? Leena Penttinen, Toni Kosonen & Mira Tuononen Ohjauksen koulutus, Itä-Suomen yliopisto toni.kosonen@uef.fi

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta on vakiintumassa osaksi suomalaisten peruskoulujen ja lukioiden arkipäivää. Toiminta on monipuolista

Lisätiedot

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on yhteistyössä Esteetön opiskelu

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Kansainvälisen

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Kansainvälisen

Lisätiedot

GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA

GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA TYÖPAJA 4. Sosiaalialan globaalit kumppanuudet ja vaikuttavuus: Työpajassa

Lisätiedot

Miten koulun kansainvälisyys muuttuu? Uusien opetussuunnitelmien ja YK:n kestävän kehityksen ohjelman asettamat haasteet ja mahdollisuudet

Miten koulun kansainvälisyys muuttuu? Uusien opetussuunnitelmien ja YK:n kestävän kehityksen ohjelman asettamat haasteet ja mahdollisuudet Miten koulun kansainvälisyys muuttuu? Uusien opetussuunnitelmien ja YK:n kestävän kehityksen ohjelman asettamat haasteet ja mahdollisuudet Luokkahuoneena Eurooppa seminaari Levi 25.8.2017 Paula Mattila,

Lisätiedot

Haetaan läsnl. snä olevaa aikuisuutta. Sunniva Drake 2009

Haetaan läsnl. snä olevaa aikuisuutta. Sunniva Drake 2009 Haetaan läsnl snä olevaa aikuisuutta Sunniva Drake 2009 Haetaan läsnä olevaa aikuista isoon kirjastoon osaamista lisää: maahanmuuttajien palveluihin, nuorten kanssa toimeen tulemiseen, verkkomaailman kohtaamisiin,

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

Yhteishankintakoulutukset/ monialat rekrytoinnin muotona

Yhteishankintakoulutukset/ monialat rekrytoinnin muotona Yhteishankintakoulutukset/ monialat rekrytoinnin muotona Työllistämisen tuet yrittäjälle 14.1.2016 Sirpa Kursula 1 Yhteishankintakoulutuksen muodot RekryKoulutus Tuki 70 % TäsmäKoulutus Tuki 50-70 % MuutosKoulutus

Lisätiedot

Hakukierros 2018 Erasmus+ KA1 liikkuvuus Ammatillinen koulutus webinaari Ideasta projektiksi

Hakukierros 2018 Erasmus+ KA1 liikkuvuus Ammatillinen koulutus webinaari Ideasta projektiksi Hakukierros 2018 Erasmus+ KA1 liikkuvuus Ammatillinen koulutus webinaari 1.11.2017 Ideasta projektiksi Ulkopuolisen rahoituksen konteksti AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN KONTEKSTI: STRATEGIAT, LINJAUKSET,

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 1 Opintopolun aikainen kannustus kansainvälistymiseen Fukseille johdantokurssilla Kansainvälistyminen opiskeluaikana

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA

PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä TEKIN NAPS. KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA OHJELMA VALMISTELTU LAAJASSA YHTEISTYÖSSÄ Valmisteluvastuussa TEKin koulutusvaliokunta ja projektiryhmä Projektipäällikkö

Lisätiedot

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? 2 2017 BR Teknologiateollisuus 2 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu Miksi teknologia!

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN

AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN PROGRADU-TUTKIELMA Kysely tehty lukuvuonna 2009-2010 Vastauksia tuli 34 kappaletta, kysely lähetettiin 124 henkilölle Menossa siinä vaiheessa kokeiluvaiheen viimeinen

Lisätiedot

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/ Page 1 of 7 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:03 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Annika Lindblom Pääsihteeri Suomen kestävän kehityksen toimikunta

Annika Lindblom Pääsihteeri Suomen kestävän kehityksen toimikunta Annika Lindblom Pääsihteeri Suomen kestävän kehityksen toimikunta Uusi globaali kestävän kehityksen aikakausi käynnistyi syyskuussa 2015 Agenda2030:n ytimen muodostavat 17 maailmanlaajuista ja toisiinsa

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa

Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa Kansainvälisyys tutkinnon perusteista OPSiin ja OPSista HOPSiin Hanna Autere Kv-strategian virkistyspäivä ammatilliselle koulutukselle 5.2.2016, Helsinki

Lisätiedot

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Kansainvälisyyden dynaamiset tilat 3.9.2015 Global Innokas toimijat Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200

Lisätiedot

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,

Lisätiedot

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa www.europass.fi Tuuleta Osaamistasi Euroopassa Työ- tai opiskelupaikan hakeminen ja osaamisen osoittaminen ulkomailla Näin kokoat Europassin: mistä Europassin saa, miten sitä käytetään Osaamisen osoittaminen

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille Luova Eurooppa ohjelma (2014-2020) kulttuurille ja luoville aloille 11.5.2017 Helsinki Enterprise Europe Network Hanna Hietaluoma-Hanin Vastaava asiantuntija Opetushallitus / Kansainvälistymispalvelut

Lisätiedot

GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET

GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET Maailmankansalainen ja media -seminaari 13.-14.5.2008 Kristina Kaihari-Salminen Osaamisen ja sivistyksen asialla KANSAINVÄLISTYMINEN JA VALTAKUNNALLISET OPETUSSUUNNITELMAPERUSTEET

Lisätiedot

Katsaus FIRST-tilastoihin 9.12.2010 FIRST-koordinaattorikokous Sini Piippo CIMO

Katsaus FIRST-tilastoihin 9.12.2010 FIRST-koordinaattorikokous Sini Piippo CIMO Katsaus FIRST-tilastoihin 9.12.2010 FIRST-koordinaattorikokous Sini Piippo CIMO FIRST-ohjelma Finnish-Russian Student and Teacher Exchange Programme Verkostoyhteistyöohjelma Suomen ja Venäjän lähialueiden

Lisätiedot

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali.

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan aktiivinen ikääntyminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet pysyä terveenä, osallistua ja elää turvattua elämää ja pyritään siten parantamaan

Lisätiedot

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017-2025 Opetus- ja kulttuuriministeriö 10.5.2017 Tulevaisuudenkestävän Suomen visio http://minedu.fi/korkeakoulutuksen-ja-tutkimuksen-visio-2030

Lisätiedot

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus piia.nurmi@tse.fi

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa Osaamisen hallinta ja kehittäminen tiedot kokemus kontaktit taidot henkinen ja fyysinen energia motivaatio henkilökohtaiset taidot arvot ja asenteet Yksilön osaaminen Lähde. Otala 2002 Osaaminen Tieto

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra #UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra Twitter: @keranenhenna Muuttuko työelämä työsuhteet? 200 Työsuhteiden tulevaisuus 190 180 Jatkuva osa-aikatyö 170

Lisätiedot

Opiskelijahuollon laadukas johtaminen Rehtori Raimo Sivonen. Kainuun ammattiopisto. Kuopio Kainuun ammattiopisto

Opiskelijahuollon laadukas johtaminen Rehtori Raimo Sivonen. Kainuun ammattiopisto. Kuopio Kainuun ammattiopisto Opiskelijahuollon laadukas johtaminen Rehtori Raimo Sivonen Kainuun ammattiopisto Kuopio 9.6.2016 Kainuun ammattiopisto Kainuu ja Koillismaa Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos: Kainuun ammattiopisto

Lisätiedot

Töissä Turulla. 20.11.2013 Anna-Mari Sopenlehto 1

Töissä Turulla. 20.11.2013 Anna-Mari Sopenlehto 1 Töissä Turulla 20.11.2013 Anna-Mari Sopenlehto 1 Aiheena tänään Töissä Turun kaupungilla Osaamiskartta-asiaa Mikä meitä haastaa? 20.11.2013 Anna-Mari Sopenlehto 2 Millaisen työnantajan palveluksessa olenkaan?

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals Erasmus+ -infotilaisuudet Ammatillinen koulutus KA1 ja KA2 KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals 1 Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals)

Lisätiedot

Osaamispassi ja erityisosaamistietokanta tulevaisuuden osaajille

Osaamispassi ja erityisosaamistietokanta tulevaisuuden osaajille Osaamispassi ja erityisosaamistietokanta tulevaisuuden osaajille Futurex -seminaari Korkeakoulujen täydennyskoulutusten laatu Helsinki 6.3.2013 Anne-Maritta Tervakari Intelligent Information Systems Laboratory

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN. Ammattiin opiskeleville

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN. Ammattiin opiskeleville KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Ammattiin opiskeleville Tunnista osaamisesi työnhakutilanteissa Tämän päivän työelämä tarvitsee uteliaita, sitkeitä ja tuottavia työntekijöitä. Osaamista

Lisätiedot

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1)

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Hankkeistaminen Webinaari 24.11.2015 Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Ulkopuolisen rahoituksen konteksti AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN KONTEKSTI: STRATEGIAT, LINJAUKSET, KEHITTÄMISTARPEET, RESURSSIT,

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen..01 1 Maaliskuu 01 Taloustutkimus Oy, T1, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025 TraiNet-kyselyyn vastanneet. Työskentelen, toimin yrittäjänä tai opiskelen: 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 21.04.2015 08:13 VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Kouvolan kaupunki Vastaajien kokonaismäärä 356 22411 Kohderyhmän koko 590 94211 60 % 24 % 01.01.2014 Raportin vertailujakso

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPISOPIMUSKOULUTUS OPPIMINEN JA OHJAUS AMMATTIALAN TYÖPAIKASSA OPPIMINEN JA OHJAUS KOULUSSA PALKKA Työelämä OPINTOSOSIAALISET

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Korkekouluopiskelijoille

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Korkekouluopiskelijoille KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Korkekouluopiskelijoille Tunnista osaamisesi työnhakutilanteissa Tämän päivän työelämä tarvitsee uteliaita, sitkeitä ja tuottavia työntekijöitä. Osaamista

Lisätiedot

Kansainvälistyminen keino parantaa yliopiston toiminnan laatua

Kansainvälistyminen keino parantaa yliopiston toiminnan laatua 6.6.2011 Kansainvälistyminen keino parantaa yliopiston toiminnan laatua Tampereen yliopiston tavoitteena on olla vuonna 2015 kansainvälisesti vetovoimainen ja arvostettu opiskelu, opetus ja tutkimusyhteisö.

Lisätiedot

Opiskelemaan Venäjälle

Opiskelemaan Venäjälle Opiskelemaan Venäjälle infotilaisuus 20.10.2011 klo 15:00-17:00 Puhujina: Veronika Koltunova Pietarin valtionyliopiston kansainväliseltä osastolta kertoo opiskelusta lähinnä Pietarin valtionyliopistossa.

Lisätiedot

1+1 = 2? 1+1 = 1? 1+1 = 3? Kaksoistutkinnosta yhteistutkintotodistukseen?

1+1 = 2? 1+1 = 1? 1+1 = 3? Kaksoistutkinnosta yhteistutkintotodistukseen? 1+1 = 2? 1+1 = 1? 1+1 = 3? Kaksoistutkinnosta yhteistutkintotodistukseen? 04052014 Eija Kujanpää Kaksoistutkinto-ohjelmat: opiskelija hyödyt ja haasteet? * Mahdollisuus hankkia tietyn alan substanssiosaamista

Lisätiedot

Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä. Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg

Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä. Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg Esityksen sisältö Mistä lähdettiin liikkeelle? Uudet tuulet alkavat puhaltaa... Missä mennään nyt? Osuuskuntatrendejä

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO www.kvlakk.fi Motorsport-mekaanikon koulutus Moottoriurheiluun painottuvassa automekaanikon koulutuksessa yhdistyvät kaksi vahvaa suomalaista osaamisalaa, autourheilu ja

Lisätiedot

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1)

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Hankkeistaminen Webinaari 1.11.2016 Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Ulkopuolisen rahoituksen konteksti AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN KONTEKSTI: STRATEGIAT, LINJAUKSET, KEHITTÄMISTARPEET, RESURSSIT,

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

LukSuS. Lukion suullisen kielitaidon kurssin seuranta- ja tutkimushanke 2010-2012

LukSuS. Lukion suullisen kielitaidon kurssin seuranta- ja tutkimushanke 2010-2012 LukSuS Lukion suullisen kielitaidon kurssin seuranta- ja tutkimushanke 2010-2012 Hankkeen johtaja: Dosentti, KT Raili Hildén Tutkimusavustaja: Outi Hakola Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos http://blogs.helsinki.fi/luksus-projekti/

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 1..01 1 Huhtikuu 01 Taloustutkimus Oy, T31, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot