KÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa
|
|
- Arto Hänninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa
2 Ulkomailla suoritettu tutkinto Olen suorittanut tutkinnon ulkomailla. Kelpaako se Suomessa? Kuka tekee päätöksen? Vastaus näihin kysymyksiin riippuu siitä mihin tarkoitukseen tutkintojen vertailua tehdään. Miksi vertailla tutkintoja? Koska haetaan opiskelupaikkaa Suomesta Koska haluitaan päästä työhön Suomessa ja siihen tarvitaan kelpoisuutta Koska halutaan käyttää tutkintonimekettä tai titteliä Suomessa Päätöksen tekijöitä eli toimivaltaisia viranomaisia on useita!
3 Yleistä tutkintojen rinnastamisesta Koulutus ja tutkinnot ovat vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan akateemiseen ja ammatilliseen tunnustamiseen Tunnustamisen ja vertailun tarkoitus ratkaisee sen, että kuka tekee päätöksen Tunnustaminen antaa tiettyjä oikeuksia, mutta ei tee tutkinnosta suomalaista eikä anna oikeutta käyttää suomalaista tutkintonimekettä Tunnustamista ja vertailua ohjaavat kansainväliset ja pohjoismaalaiset sopimukset, EU-direktiivit sekä näiden pohjalta säädetyt lait ja asetukset Tutkintojen tunnustamiseen liittyy läheisesti osaamisen tunnustaminen, hyväksiluku, validointi jne. 3 VAKK 28 December 2015 Presentation name / Author
4 Akateeminen tunnustaminen: opiskelemaan ulkomaisen tutkinnon pohjalta Akateeminen tunnustaminen tarkoittaa pääsyä koulutukseen ulkomaisen koulutuksen perusteella sekä ulkomaisten opintojen hyväksilukemista osaksi Suomessa suoritettavaa tutkintoa Päätökset tehdään aina korkeakoulussa/ oppilaitoksessa Opetushallitus antaa tarvittaessa tietoa ulkomaisesta koulutuksesta kysymykset osoitteeseen Jos tavoitteena on jatkaa opintoja Suomessa, Opetushallituksen päätöstä ei pääsääntöisesti tarvita
5 Ammatillinen tunnustaminen: työhön ulkomaisen tutkinnon pohjalta Ammatillisella tunnustamisella tarkoitetaan päätöksen tekemistä ulkomailla suoritetun tutkinnon tuottamasta ammattipätevyydestä/ kelpoisuudesta. Siihen, mikä taho tekee päätöksen ja millainen menettely on, vaikuttavat mm. seuraavat seikat: Onko ammatti säännelty Suomessa? Säännellyt ammatit Suomessa Tarvitaanko oikeus harjoittaa ammattia vai virkakelpoisuus? Tutkinnon suoritusmaa ja hakijan kansalaisuus Tutkinnon taso: Korkeakoulututkinto vai toisen asteen tutkinto? Onko hakijalla pätevyys tiettyyn ammattiin lähtömaassa?
6 Ammatillinen tunnustaminen: sääntelemättömät ammatit Sääntelemättömät ammatit ovat: Yksityisellä sektorilla tehtävä työ Julkisen sektorin tehtävät, joihin ei ole laissa tai asetuksissa määrättyjä kelpoisuusvaatimuksia Työnantaja arvioi ulkomaista tutkintoa ja sen tuottamaa osaamista sekä tekee päätöksen koulutuksen sopivuudesta tehtävään. Kun kyseessä on korkeakoulututkinto, voi henkilö hakea Opetushallituksen päätöstä tutkinnon tason rinnastamisesta. Kun kyseessä on ammatillinen tutkinto, voi henkilö hakea Opetushallituksen asiantuntijalausuntoa. Asiantuntijalausunto ei kuitenkaan tuota virkakelpoisuutta tai ammattipätevyyttä.
7 Ammatillinen tunnustaminen: säännelyt ammatit Säänneltyyn ammattiin on laissa tai asetuksissa määritellyt kelpoisuusvaatimukset Suomessa on noin 70 säänneltyä ammattia, joista suurin osa terveydenhuoltoalalla. Virkakelpoisuudesta päättää Opetushallitus Opetusala, sosiaaliala, pelastusala jne. Oikeudesta harjoittaa ammattia päättää ao. toimivaltainen viranomainen Terveydenhuollon ammatit (Valvira), eläinlääkärit (Evira) jne.
8 Opetushallituksen virkakelpoisuuspäätökset Päätökset perustuvat kahteen lakiin: Laki ammattipätevyyden tunnustamisesta (1384/2015)koskee EU/ETA-kansalaisen EU/ETA-maissa hankkiman ammattipätevyyden tunnustamista Laki ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta (1385/2015); koskee muita kuin edellä mainittuja tapauksia
9 Opetushallituksen virkakelpoisuuspäätökset Yhteistä päätöksenteolle Päätös tehdään henkilökohataisesta hakemuksesta asiakirjojen perusteella Tutkinnon ja korkeakoulun tulee olla virallisia lähtömaan koulutusjärjestelmässä Päätös antaa kelpoisuuden vaadittavan tutkinnon osalta; esim. Virkaan nimitettäessä voi olla myös muita vaatimuksia (kielitaito). Päätökset kirjoitetaan voimassaolevien kelpoisuusvaatimusten mukaisina Päätös ei anna oikeutta käyttää suomalaisat tutkintonimekettä Päätöksessä voidaan asettaa lisävaatimuksia Päätökset annetaan suomeksi ja ruotsiksi Päätöksestä on valitusoikeus
10 Lausunnot ulkomaisista toisen asteen tutkinnoista Opetushallitukselta voi hakea lausuntoa silloin, kun ulkomailla suoritettua tutkintoa ei voida rinnastaa suomalaiseen korkeakoulututkintooan. Yleisimmin kuseessä on suoritusmaassa virallisen koulutusjärjestelmään kuuluvan toisen asteen ammatillinen tutkinto. Lausunnossa annetaan tietoa tutkinnon sijoittumisesta lähtömään tutkintojärjestelnmään sekä tietoa tutkinnon lähtömaassa antamasta pätevyydestä Lausunnosta voi olla hyötyä työelämässä tai jatko-opintoihin haettaessa Lausunto annetaan suomeksi tai ruotsiksi
11 Esimerkkejä hakumenettelystä Huomattavia tekijöitä: tunnustamisen tarkoitus, tutkinnon suoritusmaa, kansalaisuus, onko ammatti säännelty Suomessa, tutkinnon taso, tutkinnon tuottama kelpoisuus lähtömaassa Jos haluat jatkaa opintoja Suomessa Ota yhteyttä korkakouluun tai vastaavaan oppilaitokseen Jos olet terveydenhuollon ammattilainen ja haluat oikeuden harjoittaa ammattia; riippumatta siitä misää maassa olet tutkinnon suorittanut tai minkä maan kansalainen olet Lähetä hakemuksesi Valviraan Jos olet eläinlääkäri ja haluat oikeuden harjoittaa ammattia; riippumatta siitä missä maassa olet tutkinnon suorittanut ja minkä maan kansalainen olet Lähetä hakemuksesi Eviraan
12 Esimerkkejä hakumenettelystä Jos olet EU/ETA-maan kansalainen ja olet suorittanut ammattipätevyyden tuottavan tutkinnon (korkekoulututkinto tai muu tutkinto) EU/ETA-maassa (esim. opettaja, sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja) Hae Opetushallitukselta ammatillisen kelpoisuuden tunnustamista täyttämällä hakemus Jos olet suorittanut ulkomailla vähintään kolmivuotisen korkeakoulututkinnon, joka tuottaa kelpoisuuden tehtävään, joka ei Suomessa ole säännelty (esim. insinööri, johtaja, ekonomisti, Master of Commerce, ekonomenexamen, Magister Artium): riippumatta suoritusmaasta tai kansalaisuudesta Voit hakea rinnastusta tutkinnon tasoon lähettämällä hakemuksen Opetushallitukselle. Virkaan usein tarvitaan korkeamman asteen koulutus kuten kandidaatin tai maisterin tutkinto. Päätös myös usein auttaa saamaan työtä yksityiseltä sektorilta.
13 Esimerkkejä hakumenettelystä Jos olet muun kuin EU/ETA-maan kansalainen ja olet suorittanut ammattipätevyyden tuottavan korkeakoulututkinnon (esim. opettaja, sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja) missä maassa tahansa Lähetä hakemuksesi Opetushallitukselle, joka arvioi tutkintosi tasoa ja ammatillista kelpoisuutta Jos olet suorittanut ulkomailla ammatillisen tutkinnon tai enintään kaksivuotisen korkeakoulututkinnon, riippumattaa kansalaisuudesta Voit hakea asiantuntijalausuntoa Opetushallitukselta. Lausunto voi olla avuksi haettaessa työtä Suomesta.
14 Miten Opetushallituksen päätöstä haetaan? Päätöstä haetaan toimittamalla täytetty ja allekirjoitettu hakemuslomake tarvittavine liitteineen Opetushallitukselle. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan aina seuraavat asiakirjat: Virallisesti oikeaksi todistetut jäljennökset tutkintotodistuksesta ja opintosuoritusotteesta Suomessa auktorisoidun kääntäjän laatimat käännökset tutkintotodistuksista ja opintosuoritusotteista, jos alkuperäinen asiakirja on muulla kuin suomen, ruotsin, norjan, tanskan, islannin tai englannin kielellä (virallisesti todistetut jäljennökset käännöksistä) Kansalaisuuden todistava asiakirja
15 Miten Opetushallituksen päätöstä haetaan? Liitteeksi tarvitaan jossakin tapauksessa myös muita todistuksia ja asiakirjoja Tarkat ohjeet liitteistä löydät hakemusohjeesta. Virallisesti oikeaksi todistettuja jäljennöksiä antavat suomalaiset maistraatit tai Suomen ulkomaanedustustot. Myös ulkomaan viranomaisen antamat Apostillella varustetut jäljennökset hyväksytään. Hakemus otetaan käsittelyyn vasta, kun hakija on toimittanut Opetushallitukseen kaikki tarvittavat asiakirjat. Hakemuksen käsittelyn päätyttyä asiakirjat jäävät Opetushallituksen kirjaamoon, Hakemusten keskimääräinen käsittelyaika vaihtelee 3-4 kuukautta.
16 Lisätietoja tutkintojen tunnustamisesta Suomeksi: Ruotsiksi: Englanniksi: Sivulla on mm. hakulomakkeet ja ohjeet tutkintojen tunnustamisesta sekä lausuntoja varten, tietoa säännellyistä ammateista ja yleisimmin kysytyt kysymykset ko. kielillä. Lisäksi sivuilla on venäjänkieliset ohjeet päätöksen hakemiseksi. Tiedustelut: Muut maat:
17 Lähteet ja vastuu Tämä esitys on laadittu Vaasan aikuiskoulutuskeskuksen ja Sataedun ASO-hankkeessa. Esitys on päivitetty viimeksi Esityksen laatija ei ole virallinen tutkintojen tunnustamisen ohjeiden laatija eikä täten vastaa sisällöstä ja päivittämisestä. Virallinen tutkintojen tunnustamisesta vastaava taho Suomessa on Opetushallitus. Lähteet: Esitys pohjautuu Opetushallituksen verkkosivuihin, joissa käsitellään tutkintojen tunnustamista. Lisäksi esitys pohjautuu Opetushallituksen ylitarkastaja Johanna Niemen pitämään esitykseen Vaasassa
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. 21.3.2013 Ylitarkastaja Johanna Niemi Opetushallitus
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa 21.3.2013 Ylitarkastaja Johanna Niemi Opetushallitus Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Akateeminen ja ammatillinen tunnustaminen
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan
ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus
ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus ESITYKSEN SISÄLTÖ Tunnustamisen tarkoitus ja toimivalta Akateeminen ja
ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA
ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Vaasa Suunnittelija Antti Kanniainen
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa 24.10.2018 Vaasa Suunnittelija Antti Kanniainen Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Tutkintojen tunnustaminen Opetushallituksessa
Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa
Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa 4.6.2018 Sinikka Tamminen, erityisasiantuntija Esityksen sisältö Opetushallituksen päätökset
Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa
Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa 18.1.2012 Yleistä tutkintojen tunnustamisesta Koulutus, tutkinnot ja ammattien sääntely vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan
Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari
Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen 26.4.2018 Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen/osaamisen tunnustamisesta ja vertailusta:
Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö
Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen 4.6.2018 Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Yleistä taustaa Liikkuvuuden yleinen lisääntyminen Turvapaikanhakijat Osaamisen merkityksen korostaminen
Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen
Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen Opiskelupaikan hakijalle Suomessa ammatilliseen koulutukseen voi hakea peruskoulun tai lukion todistuksella Jos olet suorittanut koulutuksen ulkomailla, haet
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta
EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen
Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO
Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön
Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus
Korkeakouluun ulkomaille Maailmalle.net Opetushallitus Tietoa opiskelusta ulkomailla www.maailmalle.net tietoa ulkomailla opiskelusta, harjoittelusta sekä vapaaehtoistyöstä maakohtaisia oppaita korkeakoulutukseen
ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA
ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Oppaat ja käsikirjat 2010:3 ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Oppaat ja käsikirjat 2010:3 Oppaat ja käsikirjat 2010:3 ISBN 978-952-13-4474-9
Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille
Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi
OPETTAJAKSI SUOMESSA ULKOMAISEN KOULUTUKSEN PERUSTEELLA ULKOMAILLA SUORITETUN OPETTAJANKOULUTUKSEN TUNNUSTAMINEN
OPETTAJAKSI SUOMESSA ULKOMAISEN KOULUTUKSEN PERUSTEELLA ULKOMAILLA SUORITETUN OPETTAJANKOULUTUKSEN TUNNUSTAMINEN SISÄLLYS 1. JOHDANTO 4 2. YLEISTÄ ULKOMAILLA HANKITUN OPETTAJAN KELPOISUUDEN TUNNUSTAMISESTA
Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira
Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 10.5.2011 Pirjo Pennanen 1 Lainsäädäntö - Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä
Ulkomailla koulutuksen saaneen sairaanhoitajan laillistamisprosessi
Ulkomailla koulutuksen saaneen sairaanhoitajan laillistamisprosessi Urareitti-hankkeen loppuseminaari 26.4.2018 Maarit Mikkonen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo
hankkiman ammattipätevyyden tunnustamiseen.
EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2007 vp Hallituksen esitys laiksi ammattipätevyyden tunnustamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ammattipätevyyden
Ammattipätevyyden. Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. 2.2.2012 Pirjo Pennanen 1
Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 2.2.2012 Pirjo Pennanen 1 Lainsäädäntö - Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO
Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu
Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info
Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta
HE 248/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 248/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virlmkelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen valtioiden kansalaisten
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Neuvotteleva virkamies Eila Mustonen 9.2.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖISTÄ
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Neuvotteleva virkamies Eila Mustonen 9.2.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖISTÄ 1. Toimivalta Toimivalta määräytyy sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
Valtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin
Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari
Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin
Ruotsi on suosittu opiskelumaa
OPISKELEMAAN RUOTSIIN 3.12.2009 Ruotsi on suosittu opiskelumaa Vuonna 2008 Ruotsi oli suomalaisten opiskelijoiden keskuudessa 4. suosituin korkeakouluvaihdon kohdemaa Vuonna 2008 suomalaisista korkeakouluista
direktiivi on tarkoitus sisällyttää ETA-sopimukseen.
1994 vp - HE 70 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan talousalueen valtioiden kansalaisten tutkintotodistusten tunnustamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
Valtioneuvoston asetus sosiaalihuollon ammattihenkilöistä/perustelut 14.12.2015
1 Valtioneuvoston asetus sosiaalihuollon ammattihenkilöistä/perustelut 14.12.2015 1. Toimivalta Toimivalta määräytyy perustuslain 80 :n 1 momentin, valtioneuvoston ohjesäännön (262/2003) 3 :n 1 momentin
Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011
Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä
LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI AMMATTIPÄTEVYYDEN TUNNUSTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI
SUOMEN ASIANAJAJALIITTO FINLANDS ADVOKATFÖRBUND Opetus-ja kulttuuriministeriö KTPO/Kty Hallitusneuvos Maiju Tuominen Dnro 45/2014 23.1.2015 1(4) kirjaamo (a) m inedu.fi Lausuntopyyntönne: OKM/59/010/2014,13.10.2014
Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu
Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä
Info sosiaali- ja terveysalan sparrausryhmälle
Info sosiaali- ja terveysalan sparrausryhmälle Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 Sisältö Milloin ulkomailla suoritettu tutkinto tarvitsee rinnastaa? Valviran hakemus Tutkinnon laillistamisprosessi
AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa
AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE
AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,
ULKOMAILLA HANKITUN OPETTAJAKELPOISUUDEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA
ULKOMAILLA HANKITUN OPETTAJAKELPOISUUDEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Oppaat ja käsikirjat 2010:2 ULKOMAILLA HANKITUN OPETTAJAKELPOISUUDEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Oppaat ja käsikirjat 2010:2 Opetushallitus Oppaat
Maailmalta palaavaa maisteria voivat odottaa paperityöt ja lisäopinnot
Yle Uutisvahti Sinua kiinnostavat uutiset ensimmäisenä Avaa Valikko Maailmalta palaavaa maisteria voivat odottaa paperityöt ja lisäopinnot Ulkomaisen korkeakoulun tutkinto taskussa ja halu työllistyä Suomessa?
Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden rekisteröinti. Jussi Holmalahti Johtaja Valvira
Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden rekisteröinti Jussi Holmalahti Johtaja Valvira Miksi rekisteröidään? Sosiaalihuollon ammattihenkilölain tarkoituksena on edistää asiakasturvallisuutta sekä sosiaalihuollon
OPH:n palvelutarjonta korkeakoulujen kansainvälistymiseen. Study in Finland Maailmalle.net Studyinfo Tutkintojen tunnustaminen
OPH:n palvelutarjonta korkeakoulujen kansainvälistymiseen Study in Finland Maailmalle.net Studyinfo Tutkintojen tunnustaminen Yleistä tietoa ulkomaisille hakijoille korkeakouluopinnoista Suomessa Kandi-,
Lomakkeen nimi: AHOT 1B
Lomakkeen nimi: AHOT 1B OULUN YLIOPISTO Tiedekunta, jolle hakemus osoitetaan: (Huom. jokaista tiedekuntaa kohtaan täytetään yksi lomake) Saapunut tiedekuntaan / 20 AHOT-LOMAKE ARKIOPPIMISESSA TAI EPÄVIRALLISESSA
Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN
Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää
Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Esityksen
Ammatinharjoittamisoikeudet ja Terhikki-rekisteri
Ammatinharjoittamisoikeudet ja Terhikki-rekisteri Maarit Mikkonen Ryhmäpäällikkö, Esittelijäneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 29.10.2014 Maarit Mikkonen 1 Terhikki-rekisteri
HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 42/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kirkkolakiin lisättäväksi säännös, jolla saatetaan voimaan pohjoismaisista
KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä
KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä 1. Kysymys: Mitkä ovat Kavakulle hakemisen muodolliset vaatimukset? Vastaus: Diplomaattiuran muodolliset kelpoisuusehdot on määritelty asetuksessa ulkoasiainhallinnosta
Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta
Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta Lastentarhanopettajan opintosuunnasta valmistunut kasvatustieteen kandidaatti on pätevä lastentarhanopettaja Myös esikoulun osalta Esi- ja alkuopetuksen sivuaine ei
Master-tutkinnot Turun AMK:ssa
Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät
Irakissa ja Syyriassa suoritetut tutkinnot Anne Kolehmainen, erityisasiantuntija
Irakissa ja Syyriassa suoritetut tutkinnot 4.6.2018 Anne Kolehmainen, erityisasiantuntija Irak ja Syyria Maiden koulutusjärjestelmässä samankaltaisuuksia Koulutus keskusjohtoista Opetusministeriö: perus-
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
Tuuleta Osaamistasi Euroopassa
www.europass.fi Tuuleta Osaamistasi Euroopassa Työ- tai opiskelupaikan hakeminen ja osaamisen osoittaminen ulkomailla Näin kokoat Europassin: mistä Europassin saa, miten sitä käytetään Osaamisen osoittaminen
Lisätiedot Tuija Huikuri, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: tuija.huikuri(a)hel.fi. Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 13 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen haettavaksi julistamatta. HEL 2014-006970 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti täyttää
Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?
9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja
WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.
WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. Hakuaika alkaa 1.12.2016 ja päättyy 31.1.2017 klo 19.00. Ajoissa
Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa
Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista
1992 vp - HE 254 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 254 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan talousalueen valtioiden kansalaisten tutkintotodistusten tunnustamisesta ja laiksi ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta
Haku HELBUS ohjelmiin
Haku HELBUS ohjelmiin Henkilötiedot Valokuva Nimi: Postiosoite: Puhelinnumero: Sähköposti: Syntymäaika: Aiempi koulutus: Liimaa kuvasi tähän. Vastaa seuraaviin esseekysymyksiin suomeksi tai englanniksi
Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς;
Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Keski-Suomen TE-toimiston EURES-palvelut 2013 EURES European Employment Services 850 EURES-neuvojaa 32 EU/ETA-maassa, Suomessa 33. Keski-Suomen
www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi
www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi l näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto)
1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus Hyvinvointipalveluiden erikoisalan hakulomake 2011
1/6 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi) tai selvällä käsialalla. Valintaprosessin helpottamiseksi toivomme, ettet niittaa papereita yhteen, vaan käytät
AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta
AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta Vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät 5.10.2017 Johanna Auvinen, Suunnittelija TAMKin Hakijapalvelut Sisältö
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja
Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017
Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset
OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA
OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden
Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena
Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille
Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet
Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet VALINTA JATKOKOULUTUKSEEN 1. Yleinen hakukelpoisuus Yleinen hakukelpoisuus määritellään yliopistolaissa
OPETTAJAKELPOISUUS SUOMESSA
OPETTAJAKELPOISUUS SUOMESSA 0 Sisällysluettelo: Johdanto: Opettajakelpoisuus Suomessa... 2 Luokanopettajan kelpoisuus... 2 Aineenopettajan kelpoisuus... 3 EU/ETA:n ulkopuolisen opettajakoulutuksen rinnastaminen...
Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!
Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,
Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen
Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä Pätevyyden osoittaminen Marita Mäkinen MIKÄ ON AHOT? AHOT = aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimista tapahtuu monissa ympäristöissä
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun
Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset
Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Hallitusneuvos Maiju Tuominen Ammattipätevyysdirektiivi
1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät
Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä
Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017
Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen
HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)
HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien
1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016
1/5 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/erko) tai selvällä käsialalla. Hakuprosessissa huomioidaan vain ne hakijat, jotka liittävät hakemuksensa oheen jäljennökset
Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma
TYÖELÄMÄSSÄ TOHTORIKSI 27.10.2005 Oulun yliopisto Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma Outi Hyry-Honka Opetustoiminnan kehitysjohtaja Rovaniemen ammattikorkeakoulu AMMATTIKORKEAKOULUJEN
Henkilökohtaistamisen prosessi
Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia
Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi
Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet 7.2.2013 M.Lahdenkauppi Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle,
1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HAKULOMAKE 2012
1/6 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/haku2012) tai selvällä käsialalla. Valintaprosessin helpottamiseksi toivomme, ettet niittaa papereita yhteen, vaan
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa
Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille
Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien
Mikä on ammatillinen tutkinto?
Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on
TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010
TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Eerikki Nurmi
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos 15.12.2016 Eerikki Nurmi EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OPETUSHALLI- TUKSEN SUORITTEIDEN MAKSULLISUUDESTA 1 Asetuksen
Ammattitutkintostipendi. näyttötutkinnon suorittaneelle
Ammattitutkintostipendi näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) suorittaneelle
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta
Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen. Opetushallituksen määräys 501/2018 Webinaari 24.5.
Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen Opetushallituksen määräys 501/2018 Webinaari 24.5.2018 Esityksen sisältö Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017,
Venäläisten tutkintojen tunnustaminen Veera Minkin, erityisasiantuntija
Venäläisten tutkintojen tunnustaminen 4.6.2018 Veera Minkin, erityisasiantuntija Venäjän koulutusjärjestelmä 01/06/2018 Opetushallitus 2 Perusaste Ennen oppivelvollisuuskoulun aloittamista jokaisella lapsella
nykyiset etunimet kaikki etunimet hakijan esittämässä muodossa *) nykyinen sukunimi hakijan esittämä uusi sukunimi
Saapunut () NIMENMUUTOSHAKEMUS Diaarinumero HAKEMUS KOSKEE sukunimen muuttamista etunimen muuttamista sukunimen ja etunimen muuttamista HENKILÖ, JONKA NIMEN MUUTTA- MISTA HAETAAN (hakija) JA HAETTAVA UUSI
Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan
Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)
LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu
SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä
SA / Opiskelijat / Korvaavuus
SA / Opiskelijat / Korvaavuus Korvaavuudella tarkoitetaan koulutusohjelman opetussuunnitelmaan kuuluvien opintojen korvaamista vastaavilla korkeakoulutasoisilla opinnoilla. Korvaavuuden yhteydessä sinun
Yhteiset tutkinnon osat
Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset