Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet"

Transkriptio

1 Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet VALINTA JATKOKOULUTUKSEEN 1. Yleinen hakukelpoisuus Yleinen hakukelpoisuus määritellään yliopistolaissa (Yliopistolaki /558: 37 ). Tieteelliseen tai taiteelliseen jatkotutkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut: soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon; soveltuvan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon; tai soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Kyseisessä pykälässä tarkoitettuihin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi myös henkilö, jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. Yliopisto voi edellyttää tieteelliseen tai taiteelliseen jatkotutkintoon johtaviin opintoihin opiskelijaksi ottamansa henkilön suorittavan tarvittavan määrän täydentäviä opintoja koulutuksessa tarvittavien valmiuksien saavuttamiseksi. Lisäksi laissa todetaan, että hakijoihin on sovellettava yhdenmukaisia valintaperusteita. 2. Tohtorikoulutettavien valinta Insinööritieteiden korkeakoulussa suoritetaan jatkotutkintona tekniikan tohtorin tutkinto. Erityisin perustein voidaan suorittaa tekniikan lisensiaatin tutkinto. Hakukelpoisia teknistieteellisen koulutusalan jatko-opintoihin ovat seuraavat hakijat Suomessa ylemmän teknistieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaneet Suomessa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet, joiden tutkinto antaa haetun tutkimusalan edellyttämät valmiudet jatko-opintoihin Diplomi-insinööritutkintoa, arkkitehtitutkintoa tai maisema-arkkitehtitutkintoa tasoltaan vastaavan yliopistotasoisen ulkomaisen tutkinnon suorittaneet, joiden tutkinto antaa haetun tutkimusalan edellyttämät valmiudet jatko-opintoihin Soveltuvan ulkomaisen koulutuksen suorittaneet, joiden tutkinto asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin yliopisto-opintoihin, ja joka antaa haetun Insinööritieteiden korkeakoulun tutkimusalan edellyttämät valmiudet jatko-opintoihin 1

2 Jatko-opintojen pohjaksi vaadittavat tiedot ja valmiudet osoitetaan suoritetulla ylemmällä korkeakoulututkinnolla tai soveltuvalla ulkomaisella tutkinnolla, joka asianomaisessa maassa antaa valmiudet jatko-opintoihin. Ulkomailla suoritetun tutkinnon kohdalla hakukelpoisuuden perusedellytyksenä on, että se antaa asianomaisessa maassa kelpoisuuden vastaaviin yliopisto-opintoihin. Lähtökohtana eurooppalaisten tutkintojen hyväksymiseen on Bolognan prosessin periaatteiden mukaan (3+2 vuotta) suoritettu yliopistotutkintoyhdistelmä. Jos tutkinto ei noudata Bolognan mallia, hakijalta edellytetään pääsääntöisesti Master of Science tutkintoa. Tutkintoyhdistelmään tulee sisältyä pro gradu tyyppinen opinnäytetyö. Suomessa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon soveltuvalla tekniikan alalla suorittaneiden hakijoiden kohdalla korkeakoulu harkitsee tapauskohtaisesti hakijan edellytykset suorittaa tohtorintutkinto menestyksekkäästi. Mikäli korkeakoulu katsoo, että ylemmän amk-tutkinnon soveltuvalla tekniikan alalla suorittanut hakija voi saavuttaa edellytykset tohtorintutkinnon suorittamiseksi, hakijalle määrätään riittävä määrä täydentäviä opintoja, jotka mahdollistavat opiskelijan jatko-opintojen aloittamisen. Täydentävien opintojen määrä saa kuitenkin olla korkeintaan 60 op. Mikäli täydentävien opintojen määrä kasvaa liian suureksi, hakija ohjataan suorittamaan ylempi perustutkinto ennen jatko-opinto-oikeuden hakemista. Jatko-opintoedellytyksiä arvioidessaan ja täydentäviä opintoja määrätessään korkeakoulu huomioi, että ylempien ohjelmien laajuus tekniikan alalla on 60 op eli vuoden opinnot, kun taas ylemmän perustutkinto-ohjelman laajuus on 120 op eli kahden vuoden opinnot. Muilla kuin tekniikan aloilla ylempien amk-tutkintojen laajuudet ovat 60 op tai 90 op. Ulkomailla soveltuvalta tekniikan alalta ylempää amk-tutkintoa vastaavan tutkinnon suorittaneisiin hakijoihin sovelletaan samoja periaatteita kuin Suomessa ylemmän amk-tutkinnon suorittaneisiin hakijoihin. 3. Esitietovaatimukset Jatko-opiskelijaksi hyväksyttävältä henkilöltä vaaditaan riittävät perustiedot hänelle vahvistetulta tutkimusalalta, esimerkiksi perusopintojen syventävän tason moduuli tai muutoin hankitut vastaavat tiedot. Myös opinnäytetyön tekemistä tukevien opintojen suorittaminen edellyttää vastaavasti riittäviä perustietoja. Tarvittaessa korkeakoulu asettaa opiskelijaksi hyväksyttävälle suoritettavaksi täydentäviä opintoja. Esitietoja voi täydentää esimerkiksi tenttimällä perustutkintoon kuuluvia kursseja. Jatko-opiskelijaksi hyväksyttävältä edellytetään, että jatkotutkinnon pohjana olevan ylempi korkeakoulututkinto on suoritettu vähintään keskiarvolla 3,0/5 ja tutkintoon kuuluva opinnäytetyö on arvosteltu vähintään arvosanalla 3/5. Mikäli ylempi korkeakoulututkinto on suoritettu vuoden 1995 tai aikaisemman tutkintosäännön mukaan, jolloin alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa ei ole suoritettu erillisinä tutkintoina, edellytetään, että jatkotutkinnon pohjana oleva pääaine on suoritettu vähintään keskiarvolla 3,0/5. Muualla kuin Aalto-yliopiston teknillistieteellisellä koulutusalalla suoritettuun kotimaiseen tai ulkomaiseen tutkintoon sovelletaan vastaavia arvosanavaatimuksia. Mikäli nämä edellytykset eivät täyty, mutta henkilö muuten on soveltuva jatko-opiskelijaksi, henkilö voi korottaa arvosanojaan tai poikkeustapauksessa korkeakoulu voi asettaa täydentäviä opintoja suoritettavaksi. Aalto-yliopiston teknillistieteellisellä koulutusalalla suoritettujen opintojen lisäksi korkeakoulu voi hyväksyä esitietoina myös muiden korkeakoulujen vastaavia suorituksia vastuuprofessorin esityksen perusteella. 2

3 4. Hakuajat Insinööritieteiden korkeakoulu järjestää tohtorikoulutettavien valinnan kaksi kertaa vuodessa Hakuajat: Jatko-opintohakemus Hakijoiden tulee olla yhteydessä jatko-opintojen tutkimusalasta vastaavaan professoriin (vastuuprofessori) ennen varsinaisen hakemuksen jättämistä. Aalto-yliopiston teknillistieteellisellä alalla perustutkinnon suorittaneelta hakijalta vaaditaan: Hakulomake täytettynä (saatavissa Aalto-yliopiston verkkosivuilta) Curriculum vitae (CV), joka sisältää myös luettelon tieteellisestä toiminnasta (julkaisut, ym) Alustava opintosuunnitelma Alustava tutkimussuunnitelma toteuttamisaikatauluineen. Suunnitelmassa tulee olla hakijan ja vastuuprofessorin allekirjoitus. Alustava rahoitussuunnitelma Vastuuprofessorin lausunto hakijan edellytyksistä jatko-opiskelijaksi Jatko-opintojen ohjaussuunnitelma Motivaatiokirje Muualla kuin Aalto-yliopiston teknillistieteellisellä alalla perustutkinnon suorittaneelta hakijalta vaaditaan lisäksi: Oikeaksi todistettu kopio ylemmän ja alemman korkeakoulututkinnon tutkintotodistuksista ja opintosuoritusotteista sekä näiden käännökset, elleivät alkuperäiset dokumentit ole suomen-, ruotsin- tai englanninkielisiä Englanninkielinen yhteenveto opinnäytetyöstä. Osoitus kielitaidosta. Tarkemmat kielitaitovaatimukset on eritelty kohdassa 8. Jatko-opinto-oikeutta hakevien tulee laatia omia tavoitteitaan tukeva henkilökohtainen opintosuunnitelma siten, että tohtorintutkinto voidaan suorittaa kokopäiväisesti opiskellen neljässä vuodessa. Jatko-opintosuunnitelma sisältää luettelon suoritettavista opinnoista ja tutkimussuunnitelman. Suunnitelman tulee olla opiskelijan ja vastuuprofessorin allekirjoittama. 6. Hakijoiden arviointi Hakijan valitsemasta tutkimusalasta vastaava vastuuprofessori käy hakijan kanssa läpi suunnitelman jatko-opintojen läpiviemiseksi. Tässä vaiheessa professori myös selvittää, onko opiskelijaksi hakeutuvalla riittävät ja ajanmukaiset perustiedot tutkimusalalta. Tarvittaessa professori harkitsee sopivia esitietovaatimuksia opinnoille. Hakuvaiheessa käydään läpi myös jatko-opintojen rahoituksen suunnittelu. Vastuuprofessori arvioi hakijan edellytykset jatko-opiskelijaksi, hakijan aihepiirin soveltuvuuden tutkimusalalle ja ottaa kantaa ohjausresurssien riittävyyteen sekä tekee esityksensä valinnasta tohtorinkoulutusneuvostolle. Allekirjoittaessaan opiskelijan tutkimussuunnitelman professori sitoutuu opiskelijan vastuuprofessoriksi. 3

4 Tohtorikoulutettavien valinnassa arviointiperusteina käytetään erityisesti seuraavia asioita: aikaisempi opintomenestys suoritettujen korkeakoulututkintojen sisältö tutkijapotentiaali, aikaisempi tutkimuskokemus: työkokemus tutkimuksen parissa, konferenssiesitelmät, lehtiartikkelit jne. tutkimusaiheen soveltuvuus: tutkimuksen suuntautuminen laitoksen painopistealueille tutkimussuunnitelma: aiheen teoreettinen ja käytännöllinen uutuusarvo; tutkimussuunnitelman toteutettavuus (laatu, realistisuus, suunnitelmallisuus jne.) ajankäyttö ja resursointi jatko-opintoihin: opintosuunnitelman toteutettavuus, jatkoopintoihin käytettävissä oleva aika seuraavan 4 vuoden aikana yliopiston ohjausresurssit tutkimuksen aihealueella muut hakijan esittämät perustelut 7. Jatko-opinto-oikeuden myöntäminen Korkeakoulun tohtorinkoulutusneuvosto tekee esityksensä korkeakoulun dekaanille tohtorikoulutettavien valinnasta vastuuprofessoreiden esitysten pohjalta. Kaikille hakijoille lähetetään kirjallinen päätös. Jatko-opiskelijaksi hyväksyttävälle myönnetään tutkinto-opinto-oikeus ensisijaisesti tekniikan tohtorin tutkintoon. Oikeus tekniikan lisensiaatin tutkinnon suorittamiseen asetetaan toissijaiseksi opintorekisteriin niille henkilöille, jotka ovat hakemuksessaan selkeästi ilmaisseet aikomuksensa tutkinnon suorittamiseen. Opintorekisteriin viedään tieto pää- tai sivutoimisesta opiskelusta. 8. KIELITAITOVAATIMUKSET Hakijan, joka on saanut koulusivistyksensä suomen, ruotsin tai saamen kielellä tai suorittanut korkeakoulututkinnon suomen tai ruotsin kielellä tai joka on ylioppilastutkinnossaan suorittanut suomen tai ruotsin toisena kielenä vähintään arvosanalla magna cum laude, ei tarvitse toimittaa suomen tai ruotsinkielisiin hakukohteisiin hakiessaan kielitodistusta. Muiden hakijoiden tulee toimittaa suomen tai ruotsin kielen todistus. Suomen tai ruotsin kielen todistukseksi hyväksytään yleisen kielitutkinnon suorittaminen tasolla 4/6. Koulusivistyskieli on se kieli, jolla opiskelija on saanut hyväksytyn arvosanan äidinkielenä opiskellusta suomen tai ruotsin kielestä peruskoulun tai lukion päättötodistuksessa tai ylioppilastutkinnossa suorittanut hyväksytyn kokeen äidinkielessä. Jos opiskelija on suorittanut suomi toisena kielenä tai ruotsi toisena kielenä -kokeen ja saanut kokeessa vähintään arvosanan magna cum laude approbatur, katsotaan suomen tai ruotsin olevan opiskelijan koulusivistyskieli. Kaikilta kansainvälisiltä hakijoilta, jotka hakevat vierailuopinto-oikeutta (guest) tai tutkinto-opintooikeutta Aalto-yliopiston teknillistieteellisen koulutusalan tarjoamiin englanninkielisiin hakukohteisiin, vaaditaan virallinen kielitestitulos todisteena englannin kielen taidosta. Hyväksyttävät kielitestit ja niiden vähimmäisvaatimukset ovat: IELTS-testi: 6,5 ja kirjoitusosion raja 5,5 TOEFL-testi 580/237/92 ja kirjoitusosion raja 22 (ibt) tai 4,0 (PBT) Cambridge Certificate in Advanced English (CAE) tai Cambridge Certificate of Proficiency in English (CPE) (arvosana "C" tai korkeampi) Pearson Test of English Academic (PTE A): 59 ja kirjoitusosion raja 50 4

5 Kielitestiä ei vaadita seuraavilta hakijoilta: Hakijat, jotka ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon ja siihen vaadittavat opinnot 1. yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa Suomessa suomen, ruotsin tai englannin kielellä. 2. yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa EU-/ETA-maassa englannin kielellä. Tutkintokielen tulee käydä ilmi tutkintotodistuksesta tai sen liitteestä, opintorekisteriotteesta tai muusta kyseessä olevan korkeakoulun antamasta virallisesta dokumentista. 3. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Australiassa tai Uudessa Seelannissa sijaitsevassa yliopistossa englannin kielellä. Hakijat, jotka ovat olleet Aalto-yliopistossa vaihto-opiskelijoina teknillistieteellisellä alalla (Aalto-yliopiston opintosuoritusote tai läsnäolotodistus vaaditaan). Hakijat, jotka ovat EU/ETA-maiden kansalaisia ja jotka tulevat Aalto-yliopiston teknillistieteellisen alan partneriyliopistosta (Erasmus-partnerit, TIME, Cluster, NordTek, Nordic5Tech tai muu virallinen opiskelijavaihdon yhteistyöyliopisto). Mikäli hakijan virallinen opintosuoritusote ei sisällä englannin kieliopintoja, tulee hänen toimittaa kotikorkeakoulun antama todistus riittävästä kielitaidosta. Kielitodistukseksi hyväksytään virallinen raportti kielitestistä tai kopio, jos sen oikeellisuus voidaan todentaa testintarjoajan sähköisen tai muun palvelun kautta. TOEFL-testitulosten tulee saapua Aalto-yliopistoon suoraan testiorganisaatiolta (ETS). 5

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Sessio B4: Englannin kielen testit ja moni muu asia apuna opiskelijavalinnoissa Kv-kevätpäivät 2014 Katri Ventus, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin OPISKELIJAVALINNAN Y LEISPERIAATTEET (YHTEISHAKU KEVÄT 20 16) Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on säädetty ammattikorkeakoululaissa 932/2014. Voit hakea

Lisätiedot

VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016

VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016 VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016 1 YLEISOSIO; AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on

Lisätiedot

1 (11) 29.3.2016/EO, MVO

1 (11) 29.3.2016/EO, MVO 1 (11) 29.3.2016/EO, MVO Aalto-yliopiston tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijavalinnan yleiset valintaperusteet ja valintojen kehittämistä koskevat linjaukset vuodelle 2017 1 Tutkintoon johtavan

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma)

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen

Lisätiedot

26.6.2015 HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN KEVEKO- JA OPPI-TOHTORIOHJELMIIN

26.6.2015 HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN KEVEKO- JA OPPI-TOHTORIOHJELMIIN Hakuilmoitus 1 (5) HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN KEVEKO- JA OPPI-TOHTORIOHJELMIIN 1 Kasvatustieteiden tiedekunnan tohtoriohjelmat KEVEKO ja OPPI Koulutuspolitiikan, elinikäisen

Lisätiedot

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä 1. Kysymys: Mitkä ovat Kavakulle hakemisen muodolliset vaatimukset? Vastaus: Diplomaattiuran muodolliset kelpoisuusehdot on määritelty asetuksessa ulkoasiainhallinnosta

Lisätiedot

JATKOTUTKINNOT Jatko-opintokelpoisuus

JATKOTUTKINNOT Jatko-opintokelpoisuus JATKOTUTKINNOT Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan jatkotutkintoja ovat valtiotieteiden, psykologian ja filosofian lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (1039/2013)

Lisätiedot

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus HAKIJAN OPAS AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI Seinäjoella toteutettava koulutus Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä järjestetään avoimet

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011 Lisähaku 2011, Savonia AMK Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 7 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim.

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim. O U L U N Y L I O P I S T O L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a F L - t u t k i n n o n s u o r i t t a m i n e n 1. Opinto-oikeus Jatko-opinto-oikeuden saaminen. Tieteellisen, taiteellisen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,

Lisätiedot

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta

Lisätiedot

Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013

Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013 Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013 Korkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen kevään 2014 yhteishaku Korkeakoulujen kevään 2014 yhteishaut Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kevään

Lisätiedot

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkintoja koskevat pysyväismääräykset

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkintoja koskevat pysyväismääräykset Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty farmasian tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 3.5.2011. I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tutkintojen ja opintojen

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on hyväksynyt 14.6.2011 seuraavat säännöt, jotka tulevat voimaan 1.8.2011. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijan maisteriopinnot (120 op) pyrkivät vastaamaan nykytanssijan haasteelliseen taiteilijaidentiteettiin

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.

Lisätiedot

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013.

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013. Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013. Tämä sääntö sisältää tiedekunnassa suoritettaviin tutkintoihin ja opintoihin

Lisätiedot

b. Kuulovammaisten tulkkauspalvelu, kirjoitustulkkaus (Tulkin tiedot 5b -lomake)

b. Kuulovammaisten tulkkauspalvelu, kirjoitustulkkaus (Tulkin tiedot 5b -lomake) Kansaneläkelaitos Tarjouspyyntö Terveysosasto Henkilöstö Liite 5 Kela 62/331/2013 TULKKAUSPALVELUA TUOTTAVA HENKILÖSTÖ 1. Vähimmäisvaatimukset Tulkilta edellytettävä(t) tutkinto/tutkinnot tulee olla suoritettuna

Lisätiedot

Hakeminen ammattikorkeakouluun. Yhteishakuinfo 21.8.2014

Hakeminen ammattikorkeakouluun. Yhteishakuinfo 21.8.2014 Hakeminen ammattikorkeakouluun Yhteishakuinfo 21.8.2014 Hakeminen ammattikorkeakouluun Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen hakukohteet ovat jatkossa samassa yhteishaussa ja samalla lomakkeella. Ammattikorkeakouluista

Lisätiedot

Metropolian opo-info 2.11.2012. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013

Metropolian opo-info 2.11.2012. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013 Metropolian opo-info Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2013 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 10 koulutusohjelmaa: Tutkinto Koulutusohjelma Aloituspaikat

Lisätiedot

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JATKOKOULUTUKSEN YLEISET LINJAUKSET JA TOIMINTAPERIAATTEET

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JATKOKOULUTUKSEN YLEISET LINJAUKSET JA TOIMINTAPERIAATTEET TEKNILLINEN KORKEAKOULU Jatkokoulutustyöryhmä/Anneli Ahvenniemi 9.11.2009 YDINPROSESSI: JATKOKOULUTUS Voimaan 1.8.2009 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JATKOKOULUTUKSEN YLEISET LINJAUKSET JA TOIMINTAPERIAATTEET

Lisätiedot

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 INSINÖÖRIKOULUTUS (*) JA LABORATORIOANALYYTIKKOKOULUTUS (*) merenkulkualan koulutusta lukuun ottamatta OPISKELIJAVALINTA Kaikki hakukelpoiset hakijat

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto

Lisätiedot

VALINTAPERUSTESUOSITUS SYKSY 2014

VALINTAPERUSTESUOSITUS SYKSY 2014 VALINTAPERUSTESUOSITUS SYKSY 2014 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1. YLEISOSIO 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Koreografin maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista.

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 6 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

1) pe 15.7.2016 klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke 10.2.2016 klo 15 mennessä

1) pe 15.7.2016 klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke 10.2.2016 klo 15 mennessä KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU: Todistusten ja liitteiden ym. toimittaminen ammattikorkeakouluihin AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Vaadittujen asiakirjojen on saavuttava perille ilmoitettuun (postileiman

Lisätiedot

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin OPISKELIJAVALINNAN Y LEISPERIAATTEET (LISÄHAKU ELOKUU 2015) Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut

Lisätiedot

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien

Lisätiedot

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi Opo-info 27.11.2015 Sirkku Mäntyniemi Yhteishaku, kevät 2016 1. hakuaika 8.1.-27.1. 2016 klo 15 Vieraskieliset koulutukset (Bachelor) 2. hakuaika 16.3.-6.4.2016 klo 15 AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat

Lisätiedot

Metropolian opo-info 1.11.2013. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014

Metropolian opo-info 1.11.2013. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014 Metropolian opo-info 1.11.2013 Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2014 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 9 koulutusta: Tutkinto Koulutus Aloituspaikat

Lisätiedot

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 OPISKELIJAVALINTA Valtakunnalliseen valintakokeeseen kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen valintaan vaikuttaa koulumenestys, ensimmäinen

Lisätiedot

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Yliopistojen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja,

Lisätiedot

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa 1 (Alleviivattuna uusittu ehdotus ja lisäykset) Säädökset Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnoista säädetään asetuksessa yliopistojen

Lisätiedot

OPETTAJAKSI SUOMEEN ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT MAAHANMUUTTAJATAUSTAISILLE 2016-2017 (60 OP)

OPETTAJAKSI SUOMEEN ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT MAAHANMUUTTAJATAUSTAISILLE 2016-2017 (60 OP) 1 (6) OPETTAJAKSI SUOMEEN ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT MAAHANMUUTTAJATAUSTAISILLE 2016-2017 (60 OP) VALINTAPERUSTEET Hakuaika päättyy 7.12.2015 klo 15.45 Kutsut soveltuvuuden arviointiin: 22.12.2015

Lisätiedot

tältä osin muihin korkeakoulututkintoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

tältä osin muihin korkeakoulututkintoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 161/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilintamastuslain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tilintarkastuslakia muutettavaksi niin, että ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015 OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 OPISKELIJAVALINTA Kulttuurialalla opiskelijavalinnassa valintakokeella on suuri painoarvo. Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan valintakokeeseen tai hakijat

Lisätiedot

Koulutustarjonta ja valintaperusteet

Koulutustarjonta ja valintaperusteet Koulutustarjonta ja valintaperusteet Saimaan ammattikorkeakoulu kevään 2016 yhteishaku Yhteishakuinfo 21.10.2015 Ammattikorkeakoulujen valintaperusteet Kolme valintatapaa Ammattikorkeakoulu määrittelee

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. 21.3.2013 Ylitarkastaja Johanna Niemi Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. 21.3.2013 Ylitarkastaja Johanna Niemi Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa 21.3.2013 Ylitarkastaja Johanna Niemi Opetushallitus Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Akateeminen ja ammatillinen tunnustaminen

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA HUMANISTINEN JA KASVATUSALA HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN YLEISET VALINTAPERUSTEET VUONNA 2014 OPISKELIJAVALINTA Humanistisen ja kasvatusalan opiskelijavalinta on kaksivaiheinen. Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014 (syksyllä 2014 alkava koulutus)

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014 (syksyllä 2014 alkava koulutus) AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014 (syksyllä 2014 alkava koulutus) VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään

Lisätiedot

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiologian yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Automaatioteknologian koulutusohjelma Opintojen ohjeaika on 2 lukuvuotta ja opinto-oikeusaika

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE

LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE Sivu 1 TEKNILLINEN KORKEAKOULU Konetekniikan osasto 22.10.2006 LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE 1. OHJEEN TARKOITUS Ohjeen tarkoituksena on antaa jatko

Lisätiedot

Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala

Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala 240 op, Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, Insinööri (AMK) Opiskelijavalinta Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan ja liikenteen

Lisätiedot

DIPLOMI-INSINÖÖRI- JA ARKKITEHTIKOULUTUKSEN YHTEISVALINNAN VALINTAPERUSTEET 2017

DIPLOMI-INSINÖÖRI- JA ARKKITEHTIKOULUTUKSEN YHTEISVALINNAN VALINTAPERUSTEET 2017 Möte 5/2016, ärende 12, bilaga 1 1 DIPLOMI-INSINÖÖRI- JA ARKKITEHTIKOULUTUKSEN YHTEISVALINNAN VALINTAPERUSTEET 2017 Haku tekniikan kandidaatin hakukohteisiin 1. Yhteisvalinta Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK- TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK- TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014 23.5.2013 AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK- TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014 1. Valinnan yleisperiaatteet Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon

Lisätiedot

ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus

ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus ESITYKSEN SISÄLTÖ Tunnustamisen tarkoitus ja toimivalta Akateeminen ja

Lisätiedot

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015 HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015 Kevään 2015 yhteishaussa on humanistisen ja kasvatusalan ammattikorkeakoulututkintoon

Lisätiedot

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 22.3.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun

Lisätiedot

OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN 1/11 Henkilöstöpalvelut 2015 / Molekyylilääketieteen tohtoriohjelma (TuDMM) 2015 OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING)

OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING) OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING) Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan valintakokeeseen. Valintakokeesta on saatava

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian

Lisätiedot

Ruotsi on suosittu opiskelumaa

Ruotsi on suosittu opiskelumaa OPISKELEMAAN RUOTSIIN 3.12.2009 Ruotsi on suosittu opiskelumaa Vuonna 2008 Ruotsi oli suomalaisten opiskelijoiden keskuudessa 4. suosituin korkeakouluvaihdon kohdemaa Vuonna 2008 suomalaisista korkeakouluista

Lisätiedot

Koulumenestyspisteet (ei tekniikan alan koulutukset)

Koulumenestyspisteet (ei tekniikan alan koulutukset) Koulumenestyspisteet (ei tekniikan alan koulutukset) Koulumenestyksestä annetaan pisteitä seuraavasti: A. ylioppilastutkintotodistuksen ja lukion päättötodistuksen perusteella tai B. ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

- Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi s. 1 8 - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat s. 9

- Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi s. 1 8 - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat s. 9 1 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Lisähaku 23.-.25.8.2010 Koulutusohjelmat joihin voi hakea: Puutekniikan koulutusohjelma, Kuopio Kone- ja tuotantotekniikan

Lisätiedot

VALINTAPERUSTESUOSITUS KEVÄÄN 2014 VIERASKIELISEN TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN YHTEISHAKUUN

VALINTAPERUSTESUOSITUS KEVÄÄN 2014 VIERASKIELISEN TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN YHTEISHAKUUN VALINTAPERUSTESUOSITUS KEVÄÄN 2014 VIERASKIELISEN TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN YHTEISHAKUUN VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen vieraskieliseen koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014

AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 1. Valinnan yleisperiaatteet Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgiassa maisterin tutkinnon suorittanut opiskelija voi oman suuntautumisensa

Lisätiedot

POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet 12.2.2016

POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet 12.2.2016 POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet 12.2.2016 Hyväksytty Poliisiammattikorkeakoulun hallituksessa 12.2.2016 1 SISÄLLYS 1. OPISKELIJAVALINNAN YLEISPERIAATTEET... 2 2. KOULUTUKSEN TUOTTAMA OSAAMINEN JA

Lisätiedot

Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010

Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiaalityön yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015 HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö)

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2012 1. TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT 1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille

Lisätiedot

Valintaperusteet 2016 1 (6)

Valintaperusteet 2016 1 (6) Valintaperusteet 216 1 (6) LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa. HAKEMINEN HAKIJARYHMÄT Hakea voivat ylioppilaat, IB-, EB-

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA

OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA 1 OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA Opiskelijat valitaan kahdella tavalla: Jono 1: 15 opiskelijaa valitaan koulumenestyksen ja valintakokeen yhteispistemäärän perusteella

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEIDEN YLEISOSIO 2015

VALINTAPERUSTEIDEN YLEISOSIO 2015 VALINTAPERUSTEIDEN YLEISOSIO 2015 1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut 1) lukion oppimäärän

Lisätiedot

Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014)

Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014) 1 Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014) Opiskelijavalinnan maksimipisteet (100 pistettä): Koulumenestys Valintakoe 60 pistettä 40 pistettä Kaikki hakukelpoiset

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Tiedekuntaneuvoston 19.5.2005 ( A3) hyväksymä

HELSINGIN YLIOPISTON MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Tiedekuntaneuvoston 19.5.2005 ( A3) hyväksymä 1 (7) HELSINGIN YLIOPISTON MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Tiedekuntaneuvoston 19.5.2005 ( A3) hyväksymä 5, 13 ja 32 muutokset hyväksytty tiedekuntaneuvostossa

Lisätiedot

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto)

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto) 1 TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto) Valtioneuvoston asetuksen yliopistojen tutkinnoista (794/2004) mukaan opiskelemaan

Lisätiedot

KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11.

KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11. KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11.2012 1 DOUBLE DEGREE-TUTKINNOT kansainvälinen kaksoistutkinto kahden

Lisätiedot

HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation

HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation Dokumentin tarkoitus Haka-infrastruktuuri on korkeakoulujen yhteinen käyttäjätunnistusjärjestelmä, jota käytetään mm. käyttöoikeuksien

Lisätiedot