LUONTO, MATKAILU JA ALUEKEHITYS

Transkriptio

1 LUONTO, MATKAILU JA ALUEKEHITYS Tutkimuksia 2 / 2005 Katja Kangas, Pirkko Siikamäki, Riikka Juntheikki, Pekka Kauppila ja Jarkko Saarinen RAKENNERAHASTOT

2 OTSIKKO Alaotsikko Tekijä

3 Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Tutkimuksia 2/2005 Luonto, matkailu ja aluekehitys Kangas Katja, Siikamäki Pirkko, Juntheikki Riikka, Kauppila Pekka, Saarinen Jarkko ISBN (nid.) ISBN (pdf) Kuusamon kaupunki Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Oulangantie 1, Kuusamo Tilaukset: Kuusamo 2005 RAKENNERAHASTOT RAKENNERAHASTOT - 3 -

4 - 4 - LUONTO, MATKAILU JA ALUEKEHITYS

5 ESIPUHE Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut yksikkö toimii Oulun yliopiston, Oulun seudun ammattikorkeakoulun, Kajaanin ammattikorkeakoulun, Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston ja muiden organisaatioiden sekä Koillismaan elinkeinoelämän ja Kuusamon kaupungin yhdyssiteenä. Yksikön tehtävänä on harjoittaa yhteistyökumppaneiden kanssa koulutus- ja tutkimustoimintaa. Tutkimuksen osalta tavoitteena on tuottaa elinkeinoelämän ja julkisyhteisöjen kehittämistä tukevaa tietoa. Tiedon levittämistä varten on luotu Naturpolisjulkaisusarja. Käsissänne on julkaisu, johon on koottu Kuusamossa pidetyn Luonto, matkailu ja aluekehitys -seminaarin esitelmät. Seminaari on osa Oulun yliopiston ja Kuusamon kaupungin vuosien aikana toteutettavaa Matkailu ja kestävä kehitys -hanketta, jonka eräänä tavoitteena on tuottaa tutkimustietoa Koillis-Suomen julkisyhteisöille ja elinkeinoelämälle suunnittelua, kehittämistä ja päätöksentekoa varten. Hanketta rahoittavat Euroopan unioni (ESR), Pohjois-Pohjanmaan liitto, Kuusamon kaupunki ja Oulun yliopisto. Toivomme, että tutkimustulokset ovat osaltaan viemässä eteenpäin Kuusamon ja Koillis- Suomen aluekehitystä. Julkaisun artikkeleista vastaavat Matkailu ja kestävä kehitys hankkeessa toimivat Oulun yliopiston tutkijat. Katja Kankaan artikkelissa kuvataan matkailun ja virkistyskäytön vaikutusta kasvillisuuteen, eläimistöön ja linnustoon sekä vieraslajien biodiversiteetille aiheuttaman uhan tutkimista. Pirkko Siikamäen artikkelissa käsitellään paikallisväestön näkemyksiä luonnonsuojelusta ja luontomatkailusta Kuusamossa ja Syötteellä. Riikka Juntheikin artikkelissa tarkastellaan matkailun asemaa Koillis-Suomen aluekehitystyössä 1970-luvulta nykypäivään kehittämissuunnitelmien ja tilastojen näkökulmasta. Pekka Kauppila nostaa tutkimuksessaan esille matkailukeskusten eri toiminnot, niiden tavoite-keino-asetelman ja matkailukeskusten merkityksen kussakin toiminnossa kuntatason näkökulmasta. Jarkko Saarinen tarkastelee artikkelissaan matkailun kehittämisen perusteluja alueellisesta näkökulmasta pyrkien tuottamaan vastauksia kysymykseen miksi matkailua kehitetään syrjäseuduilla tai -seuduille. Kuusamossa Pirkko Siikamäki Pekka Kauppila Pertti Ervasti Asemanjohtaja Tutkimusasiamies Projektipäällikkö - 5 -

6 - 6 - LUONTO, MATKAILU JA ALUEKEHITYS

7 SISÄLTÖ OSA I Katja Kangas Matkailun ekologiset vaikutukset Pohjois-Suomessa s. 9 Pirkko Siikamäki Paikallisväestön näkemys luonnonsuojelusta ja luontomatkailusta Kuusamossa ja Syötteellä s. 25 OSA II Riikka Juntheikki Pekka Kauppila Matkailusta työtä ja toimeentuloa : Koillis-Suomen matkailuelinkeino kehittämissuunnitelmien ja tilastojen näkökulmasta s. 45 Vierailuja, kehittämistä ja arkielämää: Pohjois-Suomen matkailukeskusten monet toiminnot s. 85 Jarkko Saarinen Matkailu, kestävyys ja syrjäseutujen kehittäminen s

8 - 8 - LUONTO, MATKAILU JA ALUEKEHITYS

9 Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Matkailun ekologiset vaikutukset Pohjois-Suomessa FM Katja Kangas Oulun yliopisto, Biologian laitos, PL 3000, Oulun yliopisto Kuusamon kaupunki Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Oulangantie 1, Kuusamo Tilaukset: Kuusamo 2005 RAKENNERAHASTOT RAKENNERAHASTOT - 9 -

10 LUONTO, MATKAILU JA ALUEKEHITYS

11 SISÄLTÖ Johdanto Pohjois-Suomi luontomatkailun ja tutkimuksen kohteena Matkailun ja virkistyskäytön vaikutukset kasvillisuuteen Laskettelukeskusten ympäristövaikutukset Vieraslajit biodiversiteettiriski luonnonsuojelualueilla? Matkailun ja virkistyskäytön vaikutukset eläimistöön Matkailun pitkäaikaisvaikutukset linnustoon Yhteenveto Kirjallisuus

12 LUONTO, MATKAILU JA ALUEKEHITYS

13 Johdanto Matkailu on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä, ja etenkin luontomatkailu on kasvattanut suosiotaan. Ihmiset hakevat luonnosta virkistysmahdollisuuksia ja elämyksiä arkielämän vastapainoksi. Luontomatkailu ja virkistyskäyttö kohdistuvat usein vielä jäljellä oleviin arvokkaisiin luontokohteisiin, kuten kansallispuistoihin ja altistavat niiden luonnon häiriöille ja kulutukselle, mikä voi uhata kansallispuistojen suojeluarvoa. Kansallispuistojen kävijämäärät ovatkin moninkertaistuneet viime vuosina. Esimerkiksi Oulangan kansallispuistossa vierailee nykyisin yli kävijää vuodessa, kun vielä 1980-luvulla vuosittainen kävijämäärä jäi alle (Metsähallitus 2005). Kävijämäärien kasvaessa kasvillisuus ja maaperä kuluvat, ja matkailijoiden mukana voi kulkeutua alueelle uusia lajeja, jotka ovat parempia kilpailijoita kuin alkuperäinen lajisto. Matkailu vaikuttaa myös alueen eläimistöön. Negatiiviset vaikutukset eläimiin voivat olla seurausta matkailun aiheuttamista muutoksista elinympäristössä sekä suorasta häirinnästä. Kasvillisuuden kuluminen sekä rakentaminen aiheuttavat väistämättä myös maisemallisia haittoja. Lisäksi lisääntyvät matkailusta aiheutuvat muut ympäristövaikutukset, kuten roskaantuminen, jätevesien määrä ja meluhaitat. Kasvavien kävijämäärien myötä matkailukeskusten tarjoamien virkistyskäyttömuotojen ja muiden palvelujen määrä kasvaa, jolloin niiden aiheuttamat ympäristövaikutukset levittäytyvät laajemmalle. Edellä mainitut seikat voivat osaltaan heikentää luonnon virkistys- ja suojeluarvoa. Luonnon vetovoimaisuus on kuitenkin matkailuelinkeinon toiminnan edellytys. Tämä on kannustanut tutkijoita määrittämään elinkeinon ympäristövaikutuksia sekä matkailun kestävyyden periaatteita. Ekologisesti kestävän matkailun yksi keskeinen tavoite on matkailun ympäristövaikutusten hallitseminen ja kohdealueiden luonnonarvojen säilyttäminen. Kestävän matkailun tärkeys korostuu etenkin luonnonarvoiltaan arvokkaissa kohteissa sekä luonnonoloiltaan herkissä elinympäristöissä. Matkailijamäärien kasvaessa onkin tärkeä suunnitella ja hallita erityisesti harvinaisia kasveja, eläimiä ja luontotyyppejä omaaville alueille suuntautuva matkailu. Matkailulla voi olla välillisesti myös myönteisiä vaikutuksia luontoon. Luontomatkailun suosion kasvaessa tutkimus ja tieto matkailun aiheuttamista ympäristövaikutuksista on lisääntynyt. Luontomatkailukohteiden vetovoimaisuuteen panostetaan enemmän, ja ympäristövaikutusten syntyä ennaltaehkäistään mm. rakenteiden ja opasteiden avulla. Esimerkiksi Oulangan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman keskeisiä tavoitteita on ollut yhdistää kestävällä tavalla luonnonsuojelun, retkeilyn, luontovalistuksen, opetuksen, tutkimuksen, perinteisen luonnonkäytön sekä matkailun erityistoiminnan tavoitteet (Metsähallitus 2003). Oulangan kansallispuisto edustaa Koillismaan matkailullisesti vetovoimaisinta luonnonmaisemaa, joten sinne suuntautuvat luontomatkailu- ja retkeilypaineet ovat suuria. Oulangan kansallispuisto saikin vuonna 2002 PAN Parks sertifikaatin, joka on kestävän ja korkeatasoisen luontomatkailun tavaramerkki. Haluan kiittää kaikkia tahoja, jotka ovat mukana matkailun ekologisia pitkäaikaisvaikutuksia tutkivassa hankkeessamme. Suuret kiitokset tutkimusryhmällemme; Pirkko Siikamäelle, Anne Tolvaselle, Anne Törnille ja Tarja Kälkäjälle sekä yhteistyökumppaneillemme; Yrjö Norokorvelle, Pekka Sulkavalle, Pilvi Koivuniemelle, Ari Rajasärkälle, Jyrki Mäkelälle, Mikko Mönkköselle, Pekka Helteelle, Kari-Matti Vuorelle, Matti Tapaniselle sekä Pohjois- Pohjanmaan ympäristökeskukselle

14 Pohjois-Suomi luontomatkailun ja tutkimuksen kohteena LUONTO, MATKAILU JA ALUEKEHITYS Tutkimusryhmämme on tutkinut matkailun ekologisia vaikutuksia Pohjois-Suomessa luvulta lähtien. Tämän hetkisessä hankkeessa olemme keskittyneet selvittämään matkailun ekologisia pitkäaikaisvaikutuksia. Tässä yhteydessä ymmärrämme luontomatkailun laajasti koskemaan kaikkea luontosidonnaista matkailua. Tutkimushanke on osa laajempaa Oulun yliopiston ja Kuusamon kaupungin ESR -rahoitteista yhteistyöohjelmahanketta Matkailu ja kestävä kehitys. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Metsäntutkimuslaitoksen, Metsähallituksen ja Oulun yliopiston välillä, jossa tutkimustarpeet tulevat tutkijoille suoraan tiedon loppukäyttäjiltä sekä luonnonsuojelualueiden hoidosta ja ylläpidosta vastaavilta tahoilta. Hankkeemme tavoitteena on koota, täydentää ja analysoida matkailun ympäristövaikutuksiin liittyvää tutkimustietoa luotettavien indikaattorien määrittelemiseksi ja suunnittelutyökalujen luomiseksi mm. julkisyhteisöjen, kuntien, matkailuyrittäjien ja Metsähallituksen käyttöön. Luontevan ja hyvin toimivan yhteistyön avulla myös uusin tieteellinen tutkimustieto siirtyy suoraan osaksi luonnonsuojelualueiden hoitoa ja hoidon suunnittelua. Pyrimme tutkimuksillamme muun muassa tunnistamaan häiriöille alttiit ja kestävät elinympäristöt, jolloin voimme pyrkiä ennakoimaan ja ennalta ehkäisemään ympäristöihin ja ekosysteemeihin kohdistuvia vaurioita. Suomessa monet suositut matkailukohteet, kuten laskettelukeskukset ja suuret kansallispuistot ovat keskittyneet Pohjois-Suomeen. Pohjoinen luonto ei kuitenkaan kestä niin suuria kävijämääriä kuin etelässä, sillä pohjoisessa ympäristötekijät asettavat rajoituksia kasvillisuuden palautumiselle esimerkiksi tallauksen ja maanmuokkauksen jälkeen. Muun muassa matkailusta aiheutuvat jätteet ja maaperän kuluminen ovat huomattavasti suurempia ongelmia arktisilla alueilla kuin lauhkealla vyöhykkeellä (Sippola 1996). Suomessa matkailun ja virkistyskäytön aiheuttamien ekologisten vaikutusten tutkiminen alkoi luvulla. Suurin osa tutkimuksista on keskittynyt Etelä- tai Keski-Suomeen (esim. Kellomäki & Saastamoinen 1975, Kellomäki 1977, Nylund ym. 1979, Malmivaara ym. 2002). Pohjois-Suomea koskevia tutkimuksia on vielä verrattain vähän (esim. Hoogesteger 1976, Nenonen1990), vaikkakin uusien tutkimusten määrä on hieman kasvanut viime vuosina (esim. Tolvanen ym. 2001, Tolvanen ym. 2004, Törn ym. 2005). Sippola (1996) käsitteli kirjallisuuskatsauksessaan matkailun ympäristövaikutuksia sekä tutkimustarpeita Lapissa. Katsauksen mukaan jätehuoltoon sekä kasvillisuuden kulutuskestävyyteen liittyviin tutkimuksiin oli panostettu eniten, mutta matkailun vaikutuksia eläimistöön ei ollut tutkittu juuri lainkaan. Kyseisen kirjallisuuskatsauksen jälkeenkin matkailun ekologisia vaikutuksia käsittelevät tutkimukset ovat pääosin keskittyneet välittömien ja näkyvien ympäristövaikutusten tutkimiseen ja mittaamiseen, kuten kasvillisuuden ja maaperän kulumiseen. Matkailun vaikutuksista Pohjois- Suomen linnustoon ja muuhun eläimistöön on edelleen vain muutama tutkimus, ja matkailun aiheuttamia pitkäaikaisvaikutuksia ei ole tutkittu juuri lainkaan. Sippolan (1996) mukaan tutkimustietoa ennaltaehkäisevän suunnittelutyön tueksi on ollut saatavilla pääosin vain kasvillisuuden kulutuskestävyydestä sekä jäte- ja vesihuollosta, mutta useimmiten matkailun ympäristövaikutuksiin on puututtu vasta kun vahinko on päässyt jo syntymään. Vahinkojen ennaltaehkäiseminen on kuitenkin useimmiten halvempaa kuin jo syntyneiden vahinkojen korjaus. Retkeilyalueiden ja kansallispuistojen suunnittelun kannalta olisi tärkeää selvittää häirinnälle herkät elinympäristöt ja eliölajit sekä niiden esiintymisalueet ja välttää matkailun suuntaamista niille ohjaamalla matkailijat muualle huolellisella reittien suunnittelulla. Myös ajallisia rajoituksia voidaan käyttää siten, että alueille kulku estetään esimerkiksi herkimpänä pesimisaikana

15 Positiivisia tuloksia retkeilyn rajoittamisesta herkissä elinympäristöissä on saatu sekä linnuston (Swenson 1979, 1991), että kasvillisuuden osalta. Esimerkiksi Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa pahoin retkeilijöiden kuluttama Palkaskeron polku on alkanut elpyä ja palautua luonnontilaan sen käytöstä sulkemisen jälkeen (Kaleva ). Matkailun ja virkistyskäytön vaikutukset kasvillisuuteen Virkistyskäytön merkittävimpiä ja näkyvimpiä vaikutuksia on kasvillisuuden mekaaninen kuluminen, jonka seurauksena kasvillisuus vähenee, vaurioituu tai saattaa hävitä kokonaan alueelta. Lisäksi lajikoostumus voi muuttua siten, että paremmin häiriötä sietävät kasvit runsastuvat alkuperäisen kasvillisuuden taantuessa. Kasvipeitteen hävitessä myös maaperä altistuu eroosiolle. Kulumista aiheuttavat ihmisten ja eläinten aiheuttama tallaus, sekä monet talviaikaan keskittyvät virkistyskäyttömuodot, kuten hiihto ja laskettelu. Kasveihin kohdistuva kulutus voi olla suoraa mekaanista tai epäsuoraa, jolloin se vaikuttaa kasvillisuuteen maaperän tiivistymisen ja kosteusolojen muuttumisen kautta. Epäsuoria vaikutuksia ovat lisäksi valo- ja kilpailuolosuhteiden muuttuminen kasvupaikalla (Nenonen 1990). Kulutuksen vaikutukset vaihtelevat eri alueilla riippuen mm. kulutuksen määrästä, ajankohdasta ja laadusta sekä alueen kulutuskestävyydestä (Kellomäki ja Saastamoinen 1975, Nenonen 1990, Pesonen 2003, Tervo 2003, Tolvanen ym. 2001, Törn ym. 2005). Ekologisia muutoksia voidaan havaita jo vähäisen ja lyhytkestoisen tallauksen jälkeen (Tolvanen ym. 2004, Törn ym. 2005). Näkyvimpiä vaikutuksia ovat kasvillisuuden ja kasvupaikan muuttuminen. Kasvillisuuden kuluessa ja tuhoutuessa alkuperäinen kasvillisuus korvautuu usein kulutusta paremmin sietävillä lajeilla ns. sekundaarilajistolla (Nenonen 1990). Kuva 1. Matkailijoiden tallauksen aiheuttamaa kulutusta taukopaikalla Oulangan kansallispuistossa

16 Kasvillisuuden uusiutumiseen vaikuttavat esim. kulutuksen laatu ja määrä sekä kulutuksen ajoittuminen (esim. Törn ym. 2005). Jos kulutus jatkuu heti voimakkaana, niin sekundaarilajistoa ei välttämättä pääse kehittymään, minkä seurauksena syntyy kivennäismaapaljastumia (Hoogesteger ja Havas 1976, Nylund ym. 1979). Lisäksi lajikoostumuksessa voi tapahtua muutoksia paremmin häiriötä sietävien lajien runsastuessa. Alueelle voi myös levitä vieraita lajeja ihmisten sekä lemmikkieläimien mukana. Voimakas kulutus voi lisäksi vähentää alueen maisemallista arvoa. Esimerkiksi Urho Kekkosen kansallispuistossa avoimessa tunturimaisemassa yli 2,5 metriä leveäksi kulunut polku erottuu useiden kilometrien päähän. Kiilopään retkeilykeskuksesta Kiilopään huipulle nouseva polku on paikoin levinnyt jopa 8 m leveäksi (Rautio ym. 2001). Retkeilypolkujen lisäksi myös mm. autiotupien ympäristöt altistuvat suurelle kulutukselle (Hoogesteger ja Havas 1976 ja Rautio ym. 2001). Urho Kekkosen kansallispuistossa, jossa kävijämäärät ovat kasvaneet voimakkaasti, olivat tutkittujen autiotupien ympäristössä kasvillisuudeltaan muuttuneet pinta-alat kasvaneet moninkertaiseksi runsaan 25 vuoden aikana (Rautio ym. 2001). Kasvillisuus autiotupien ympäristössä oli määrällisesti vähempää ja sen lajikoostumus oli muuttunut. Käytetyimpien autiotupien ympäristössä havaittiin lisäksi runsaasti kivennäismaapaljastumia. Talviaikainen virkistyskäyttö, kuten moottorikelkkailu, laskettelu ja hiihto aiheuttavat myös kasvillisuuteen kohdistuvaa kulutusta lumen suojaavasta vaikutuksesta huolimatta. Tervo (2003) vertaili hiihdon ja tallauksen vaikutusta kasvillisuuteen Pallas-Ounastunturin kansallispuistossa ja havaitsi, että hiihdon suorat vaikutukset kasvillisuuteen eivät ole yhtä voimakkaita kuin tallauksen, mutta ne levittäytyvät laajemmalle alueelle. Hiihtoladut ovat leveämpiä ja niitä ylläpidetään useimmiten koneiden avulla, jotka painavat ja tiivistävät lumikerrosta ja siten viivästyttävät lumen sulamista (Tervo 2003). Tutkimme hankkeessamme Oulangan ja Pallas-Yllästunturin kansallispuiston autiotupien ja leiripaikkojen ekologista tilaa. Olemme selvittäneet mm. kasvillisuuden kuluneisuutta, muutoksia lajikoostumuksessa sekä kävijämäärän, käyttöiän ja luontotyypin vaikutusta taukopaikkojen ympäristön kuluneisuuteen. Tavoitteenamme on myös määrittää alueen seurantaan sopivia mittareita ja mahdollisia indikaattorilajeja sekä määrittää eri luontotyyppien kantokyky kävijämäärän suhteen. Lisäksi tutkimme läheisten pienvesien vedenlaatua. Laskettelukeskusten ympäristövaikutukset Hiihtokeskukset tarjoavat nykyään laskettelun lisäksi entistä monipuolisempia ohjelmapalveluja ympäri vuoden, ja kasvavien kävijämäärien myötä rinnekeskusten alueille rakennettavat hotellit, mökkikylät ja muut rakenteet levittäytyvät yhä laajemmalle alueelle. Matkailun edistämiskeskuksen teetättämän tutkimuksen mukaan pohjoisen suuret laskettelukeskukset Levi ( kävijää) ja Ruka ( kävijää) sijoittuivat kymmenen suosituimman maksullisen matkailukohteen joukkoon Suomessa vuonna 2004 (Matkailun edistämiskeskus 2004). Lasketteluun liittyvän liiketoiminnan keskittyminen Suomessa muutamiin suuriin hiihtokeskuksiin on altistanut niiden ympäristön entistä voimakkaammalle rakennuspaineelle ja kulutukselle. Pohjois-Suomen tuntureille ja vaaroille rakennettuja laskettelukeskuksia pidetäänkin yhtenä merkittävimpänä tekijänä tunturiluonnon tilan heikkenemiseen (Ruth- Balaganskaya & Myllynen-Malinen 2000). Useiden laskettelukeskuksien hissiyhtiöt alkoivat 1980-luvun lopulla tehdä laskettelurinteillä pohjustustöitä. Rinteiden rakennus ja pohjustustyöt muokkaavat alkuperäistä ympäristöä voimakkaasti, sillä alueen puusto täytyy poistaa ja usein on toteutettu myös voimak

17 kaita maansiirtotöitä (Malinen 1991). Rinteitä on usein myös tasoitettu mm. hiekalla, soralla, turpeella, sahanpurulla tai parkilla (Malinen 1991). Rinteiden muokkaus kivisillä osioilla on aiheuttanut kivien kääntymistä sekä kiviaineksen pirstoutumista ja siten rinteiden väritys on muuttunut vuosien saatossa kivien pinnalla kasvaneiden jäkälien jäädessä kivien alle. Lisäksi rinteille joudutaan myös raivaamaan teitä ja rakentamaan erilaisia huolto- ja palvelurakennuksia (Malinen 1991). Korkeiden vaarojen ja tuntureiden muokatut rinteet erottuvat kauas kesämaisemassa ja ne koetaan usein maisemahaittana. Laskettelukeskukset halutaan nykyään myös kesäkäyttöön ja monissa laskettelukeskuksissa on rinteitä kasvitettu eroosion estämiseksi ja jotta rinteet mukautuisivat aiempaa paremmin ympäristöönsä. Rinteiden maisemoinnissa käytetään ja on käytetty usein alkuperäisestä varpuvaltaisesta lajistosta poikkeavaa vierasta heinälajistoa tai saman lajin vierasta alkuperää, sillä ekologisten ja luonnonmukaisten menetelmien löytäminen kullekin alueelle on kallista ja vaivalloista. Uuden lajiston kylvöllä voi olla haittapuolia, joita ei ole vielä riittävästi tutkittu. Paitsi että kylvetty kasvillisuus erottuu lähes yhtä voimakkaasti ympäristöstään kuin paljaat rinteet, on olemassa riski että uudet lajit leviävät ympäristöön ja muuttavat alkuperäisen kasvillisuuden koostumusta. Erityisen uhkan mahdollinen leviäminen muodostaa alueella esiintyville harvinaisille ja uhanalaisille lajeille. Tämänhetkisessä hankkeessa tutkimme matkailukeskusten ympäristövaikutuksia kahdella Suomen suurimalla laskettelukeskuksella Rukalla ja Levillä. Rukan matkailukeskuksen kanssa yhteistyössä toteutettavassa työssä tutkimme rinteiden maisemoinnin ja huoltotöiden vaikutuksia kasvillisuuteen ja maaperään. Kuva 2. Heinitetty laskettelurinne Rukalla

18 Voimakkaasti kasvaneiden matkailukeskusten jätevesistä sekä matkailukeskusten rakentamiseen ja ylläpitämiseen liittyvästä ihmistoiminnasta, kuten maanmuokkauksesta ja laskettelurinteiden lannoituksesta, aiheutuva kuormitus voi vaikuttaa myös alueen vesistöihin. Matkailukeskusten aiheuttamia vesistövaikutuksia tutkimme Rukan ja Levin läheisistä vesistöistä. Vieraslajit biodiversiteettiriski luonnonsuojelualueilla? Ihmisen mukana lajeja on kulkeutunut niiden alkuperäisiltä levinneisyysalueiltaan uusille alueille sekä tarkoituksella että tahattomasti. Osa näistä lajeista on sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin ja levittäytynyt pysyvästi uusille aluille. Joissain tapauksissa näillä vieraslajeilla on ollut merkittäviä taloudellisia ja ekologisia vaikutuksia uudella kasvupaikallaan (Vitousek ym. 1997). Nykyään lajiston yksipuolistumista ja vieraiden lajien leviämistä alkuperäisekosysteemeihin pidetäänkin elinympäristöjen tuhoutumisen ohella pahimpana biodiversiteettiuhkana (esim.vitousek ym. 1997, Sala ym. 2000). Pienemmässä mittakaavassa myös kulttuurilajien leviäminen voi uhata alkuperäisten ekosysteemien rakennetta mm. lajistomuutosten ja lajiston yksipuolistumisen kautta. Tulokas- ja vieraslajit ovat huomioonotettava uhka etenkin suojelualueiden alkuperäiselle lajistolle. Monet vieraslajit esiintyvät ihmisen muokkaamissa ympäristöissä (esim.vitousek ym.1997). Ne hyötyvät häiriön jälkeisestä kilpailun vähenemisestä ja ovat usein muutetun alueen ensimmäisiä kolonisoijia (Anon. 2000). Vieraslajien levittäytyminen uudelle alueelle liittyy siten usein muutoksiin alueen maankäyttömuodoissa. Vaikka kansallispuistot ja muut luonnonsuojelualueet sisältävät rajoitetusti ihmisen muokkaamia elinympäristöjä, vieraslajit ovat levittäytyneet monin paikoin myös suojelualueille (esim. Usher 1988, Vitousek ym 1997, Llewellyn & Richardson 2003). Tulokaslajeista kansallispuistoissa löytyy esimerkkejä myös Suomesta. Oulangan kansallispuistossa havaittiin 1999 pohjoisamerikkalainen tulokaslaji albertanvehnä (Leymus innovatus) (Huhta 2003). Asiantuntijoiden päätöksestä laji poistettiin ainoalta Suomesta tunnetulta kasvupaikaltaan, sillä Oulangan kansallispuistossa esiintyy runsaasti lajille sopivia mahdollisia kasvupaikkoja, joissa esiintyy myös alueen luonnollisia uhanalaisia kasvilajeja (Jäkäläniemi 2005). Törn ym. (käsikirjoitus) ovat tutkineet hevosvaelluksen aiheuttamia muutoksia kasvillisuuteen Oulangan kansallispuistossa. He havaitsivat hevosvaelluksen muuttavan alkuperäistä kasvillisuutta voimakkaasti. Hevosten tallauksen vaikutuksesta alkuperäinen kasvillisuus kuluu, ja hevosen lannan mukana kulkeutuu tulokaslajeja, kuten rönsyleinikki (Ranunculus repens), jauhosavikka (Chenopodium album) ja kylänurmikka (Poa annua), jotka nopeasti levittäytyvät tallauksen muokkaamalle uudelle kasvualustalle (Junnila ym. 2003, Törn ym. käsikirjoitus). Hevosen lannan mukana tulleet heinät ja ruohot ovat nopeakasvuisuutensa ansiosta tehokkaita kilpailijoita alkuperäiseen varpuvaltaiseen kasvillisuuteen verrattuna (Törn ym. käsikirjoitus). Olemme hankkeessamme tutkineet vieraslajien leviämistä ja niiden mahdollisia ekologisia vaikutuksia Rukan matkailukeskuksen alueella sekä retkeilyinfrastruktuurin ympäristössä. Sekä kasvillisuusinventointien, että kokeellisten tutkimusten avulla olemme tutkineet onko rinteiden maisemoinnissa käytettyjen lajien leviäminen ja sijautuminen häirityn maaperän kautta myös rinnealueiden ulkopuolelle todennäköistä. Vieraslajit aiheuttavat erityisen uhkan alueen alkuperäiselle luonnolle, jos ne voivat levitä retkeilypolkuja pitkin myös läheisille suojelualueille

19 Rukalla sijaitsee Karhunkierroksen, erään Suomen suosituimpiin kuuluvan retkeilyreitin toinen päätepiste. Karhunkierros kulkee myös Valtavaaran-Pyhävaaran suojelualueen sekä Oulangan kansallispuiston läpi. Nämä ovat merkittäviä uhanalaisten ja vaateliaiden kasvilajien esiintymisalueita (Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto 1990). Alustavien tulostemme mukaan vieraslajit eivät ole levinneet laskettelurinteiden viereisille metsäalueille. Tämä johtunee siitä, ettei varsinaisten laskettelurinteiden ulkopuolelle sijoittuvien metsien maaperään kohdistu juurikaan häiriötä. Rukan alueelle perustetun kenttäkokeen avulla havaitsimme rinteiden maisemoinnissa käytettävien vieraslajien itävän paremmin häirityssä maaperässä, mikä on samankaltainen tulos kuin Törn ym. (käsikirjoitus) havaitsivat tutkimuksessaan. Vaikkakaan vieraslajeja ei havaittu rinnealueiden ulkopuolella, tuloksemme osoittavat aikaisempien tutkimusten tavoin (Törn ym. käsikirjoitus), että riski vieraslajien leviämiselle häirityn maaperän kautta uusille kasvupaikoille on olemassa. Pitkiäkin aikaviiveitä on havaittu vieraslajien saapumisesta niiden varsinaiseen sopeutumiseen ja invaasioon uudella alueella (Crooks & Soulé 1996). Tulevaisuudessa tarvitaankin pitkäaikaisempia seurantatutkimuksia vieraslajien lisääntymisestä ja leviämisestä kansallispuistoissa sekä niiden läheisyydessä, ja erityistä huolellisuutta tulisi käyttää kansallispuistoihin sekä niiden läheisyyteen suuntautuvan virkistyskäytön sekä muun maankäytön suunnittelussa. Matkailun ja virkistyskäytön vaikutukset eläimistöön Matkailijat hakevat elämyksiä luonnosta, ja usein etenkin mahdollisuus nähdä lintuja ja suuria nisäkkäitä houkuttaa matkailijoita. Matkailu ja virkistyskäyttö voivat vaikuttaa eläimistöön monin eri tavoin. Ihmisen läsnäolo voi johtaa mm. eläimen pakenemiseen alueelta tai muutoksiin eläimen käyttäytymisessä (esim. Buckley 2004a), joka voi lisätä eläimen energiankulutusta (Moen 1976, Parker ym. 1984). Lisäksi ihmisten toiminta, kuten vaellus, rakentaminen, maanmuokkaus, jne. muokkaa voimakkaasti alueen kasvillisuutta muuttaen siten myös eläinten elinympäristöä. Pohjois-Suomessa on tehty vain hyvin harvoja tutkimuksia matkailun vaikutuksista eläimistöön (Sippola 1996). Kansainvälisestikin matkailun vaikutuksista eläimistöön tiedetään vielä vähän (Buckley 2004a). Ainoastaan lintuihin kohdistuvia matkailun ja virkistyskäytön vaikutuksia on tutkittu enemmän (Buckley 2004b). Yhdessä harvoista Suomessa toteutetussa tutkimuksessa Helle & Särkelä (1993) tutkivat porojen (Rangifer tarandus tarandus) esiintymistä ja ruokailukäyttäytymistä Saariselällä. Tutkimuksessa matkailun häiritsevä vaikutus poroille näkyi metsävyöhykkeessä siten, että porotiheydet olivat alhaisempia matkailukeskuksen lähellä kuin kauempana sijaitsevilla metsäalueilla. Paljakka-alueilla porotiheyksissä ei havaittu eroa matkailukeskusten lähellä ja kauempana sijaitsevien alueiden välillä. Matkailukeskuksen lähellä sijaitsevien metsäalueiden pienempi porotiheys voi selittyä hiihdosta aiheutuvasta voimakkaasta häirinnästä. Vaatimet näyttivät olevan kesällä herkempiä häirinnälle kuin hirvaat, jotka sopeutuivat paremmin matkailukeskuksen läheisyyteen (Helle & Särkelä 1993). Turismilla ja virkistyskäytöllä on todennäköisesti negatiivisia vaikutuksia myös muille suurille nisäkkäille. Esimerkiksi kansainvälisissä tutkimuksissa etenkin metsästettävien hirvieläinten on todettu häiriintyvän mm. moottorikelkkailijoista ja hiihtäjistä (Liddle 1997). Vaikkakin karhupopulaatioihin (Ursus arctos) pääosin vaikuttavat metsästys ja ihmisen aiheuttamat muutokset karhujen elinympäristössä, voi myös turismilla ja virkistyskäytöllä olla paikoin negatiivisia vaikutuksia populaatioihin (Liddle 1997)

20 Elkmork (1983) tutki rakennetun lomamökkikeskittymän vaikutuksia karhupopulaatioon Norjassa. Hän havaitsi ihmisten aiheuttaman häiriön ja habitaattimuutosten vaikuttavan merkittävästi karhujen esiintymiseen alueella. Havaittujen karhujen määrä väheni, kun alueelle rakennettiin 1200 uutta mökkiä vuosina Lisäksi Norjassa karhuhavainnot ovat vähentyneet, kun metsäteiden määrä on kasvanut (Elkmork 1978). Eläimistöön kohdistuvat tutkimukset matkailun ja virkistyskäytön vaikutuksista ovat keskittyneet pääosin yksittäisten lajien vasteisiin (Liddle 1997, Buckley 2004b), mutta myös lajiston pitkäaikaismuutoksista tarvitaan lisää tietoa. Aikaisempien selvitysten ja havaintojen vähäisyys vaikeuttaa kuitenkin tulkintaa siitä, mitä muutoksia lajistossa on tapahtunut pitkällä aikavälillä. Matkailun aiheuttamia pitkäaikaismuutoksia tutkittaessa on tärkeää huomioida muista ihmistoiminnoista kuten metsästyksestä ja metsätaloudesta aiheutuvat muutokset eläimistöön ja linnustoon, mikä osaltaan hankaloittaa vain matkailusta johtuvien muutosten selvittämistä. Pohjois-Suomessa maa- ja metsätaloudesta aiheutuvilla muutoksilla lajien elinympäristössä on merkittävämmät vaikutukset linnustoon ja muuhun eläimistöön kuin matkailulla. Matkailulla ja virkistyskäytöllä voi joissain tapauksissa kuitenkin olla merkityksellisiä vaikutuksia eläinten elossa säilyvyyteen ja lisääntymiseen etenkin suojelualueilla eläville lajeille ja populaatioille. Mikäli lajin esiintyminen painottuu vain suojelualueille, voi lisääntyneellä häirinnällä olla merkittäviä vaikutuksia lajien suojeluun etenkin lajien elinkierron kannalta kriittisinä aikoina kuten pesimis- tai talvehtimisaikana (Buckley 2004a). Monet turismin ja virkistyskäytön vaikutukset eläimistöön voivat riippua suuresti lajien yksilöiden historiasta. Esimerkiksi eläimet, joita on aiemmin metsästetty tai häiritty tulevat usein varovaisemmiksi ja jopa aggressiiviseksi ihmistä kohtaan. Toisaalta jos aikaisemmat kohtaamiset ihmisten kanssa ovat olleet neutraaleja, jättävät eläimet useimmiten ihmisen huomiotta (Buckley 2004a). Matkailijamäärien kasvaessa lisääntynyt häiriö ja muutokset eläinten elinympäristöissä vaikuttavat eri tavalla eri lajeihin, minkä vuoksi tarvitaan lisää yksityiskohtaista tietoa, siitä miten lajit reagoivat muutoksiin. Matkailun pitkäaikaisvaikutukset linnustoon Lintuturismi on yksi luontomatkailun kasvava osa-alue. Matkailulla ja virkistyskäytöllä on kuitenkin todettu olevan negatiivisia vaikutuksia linnustoon. Ihmisen aiheuttaman häiriön vaikutuksen suuruus, mittakaava ja merkittävyys vaihtelevat suuresti riippuen mm. lajista, linnun elinkierron vaiheesta, sekä häiriön tyypistä ja suuruudesta (esim. Liddle 1997, Buckley 2004b). Matkailun on havaittu vaikuttavan mm. lajimäärään (Fernandez-Juricic 2000), alueen lintutiheyteen (van der Zande & van der Vos 1984, van der Zande ym. 1984, Fernandez-Juricic 2000) ja pesimämenestykseen (Watson 1976, Swenson 1991). Matkailu ja virkistyskäyttö voivat vaikuttaa lintuihin suorana häirintänä tai välillisesti muuttamalla niiden elinympäristöä, esimerkiksi muokkaamalla kasvillisuutta avoimemmaksi, lisäämällä tai vähentämällä yöpymis-, pesimis- ja tähystyspaikkoja. Lisäksi kasvillisuuden muutokset voivat vaikuttaa linnustoon muuttamalla ravinnon määrää, esimerkiksi lisäämällä tai vähentämällä alueen hyönteisfaunaa (Buckley 2004b). Mäkelä (1993) vertaili Rukan ja kahden läheisen luonnontilaisen alueen linnustoa Kuusamossa. Lintutiheydet olivat korkeampia luonnontilaisilla alueilla kuin Rukalla. Lajimäärä ja diversiteetti-indeksit eivät poikenneet merkittävästi toisistaan, mutta Rukan linnuston lajikoostumus oli muuttunut. Vanhoja metsiä suosivien la