KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen"

Transkriptio

1 KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2015 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2016

2 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2015:52 (antopäivä ) numeroon 2015:105 (antopäivä ) saakka. Julkaisija ja kustantaja Talentum Media Oy ISBN ISSN Taiton suunnittelu Maria Mitrunen BALTO print, Liettua 2016

3 Talentum Media Oy ryhtyi vuoden 1998 alussa julkaisemaan KKO:n ratkaisut kommentein -teosta, jossa eri oikeudenalojen asiantuntijat kattavasti kommentoivat kaikki KKO:n antamat ratkaisut. Lähtökohtana oli tarjota suomalaiselle lakimieskunnalle käyttökelpoinen työväline, jonka avulla oikeuskehityksen seuraaminen ja uusimpienkin ratkaisujen hyödyntäminen olisi entistä helpompaa. Teoksen ensimmäinen nide ilmestyi vuoden 1998 syyskuussa. Nyt käsillä oleva teos sisältää vuoden 2015 toisen puolikkaan kaikki ratkaisut. KKO:n ratkaisut kommentein -teos on yli viidentoista ilmestymisvuotensa aikana vakiinnuttanut asemansa luotettavana oikeustapauskommentaarina. Sarjan teosten myötä kaikki annetut ratkaisut tulevat kommentoiduiksi tuoreeltaan. Kustantajana kiitämme teoksen vastaavaa toimittajaa, dosentti Pekka Timosta, sekä muita kirjoittajakuntaan kuuluvia eri oikeudenalojen asiantuntijoita heidän merkittävästä panoksestaan. Lopuksi toivomme saavamme lukijoilta teoksen rakennetta ja sisältöä koskevaa palautetta ja kehittämisehdotuksia, jotta julkaisu palvelisi käyttäjäkunnan tarpeita mahdollisimman hyvin. Helsingissä TALENTUM

4 Kirjoittajat Hemmo, Mika, siviilioikeuden professori, Helsingin Jämsä, Jurkka, käräjänotaari Kallio, Heikki, nlehtori, rikos- ja prosessioikeus, Itä-Suomen Kolehmainen, Antti, perhe- ja jäämistöoikeuden professori, Itä-Suomen Koulu, Riikka, prosessioikeuden tohtorikoulutettava, Helsingin Koulu, Risto, tutkimusjohtaja, University of Helsinki Conflict Management Institute Kröger, Tarja, hallitusneuvos, työ- ja elinkeinoministeriö Kukkonen, Reima, rikos- ja prosessioikeuden -opettaja, Itä-Suomen Lindfors, Heidi, prosessi- ja insolvenssioikeuden nlehtori, Helsingin Malin, Kimmo, -opettaja, Itä-Suomen Määttä, Tapio, ympäristöoikeuden professori, Itä-Suomen Norio-Timonen, Jaana, vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori, Helsingin Norros, Olli, urheiluoikeuden professori, Helsingin Pölönen, Pasi, prosessioikeuden dosentti, Helsingin Rinne, Jonne, henkilöstön kehittämispäällikkö, KTM, HTM Tapani, Jussi, rikosoikeuden professori, Turun Timonen, Pekka, kauppaoikeuden dosentti, Helsingin Tolvanen, Matti, rikos- ja prosessioikeuden professori, Itä-Suomen Tuomisto, Jarmo, siviilioikeuden professori, Turun Turunen, Santtu, tutkija, Helsingin Viitanen, Marko, oikeustieteen tohtori Viljanen, Pekka, rikos- ja prosessioikeuden professori, Turun Vuorenpää, Mikko, rikosprosessioikeuden professori, Lapin 9

5 Sisällys Lukijalle... 7 Kirjoittajat... 9 Sisällys Lyhenteitä KKO 2015:52 Huomattava hyöty petosrikoksessa KKO 2015:53 Syy-yhteys ja myötävaikutus liikennevahingossa KKO 2015:54 Loukatulle tuomitseminen ja valtiolle menettäminen KKO 2015:55 Laillisesta esteestä ilmoittaminen KKO 2015:56 Lapsikaappaus KKO 2015:57 Korvausvastuun kanavointi ja vaatimistaakka KKO 2015:58 Laatuvirheen olennaisuus kiinteistönkaupan purkuedellytyksenä...52 KKO 2015:59 Muutoksenhakuoikeus isyysasiassa KKO 2015:60 Kuluttajasopimuksen kohtuuttomuus KKO 2015:61 Asianosaisasema kiinteistötoimituksen purkamisen edellytyksenä...88 KKO 2015:62 Vastikkeeton oikeustoimi kiskontana KKO 2015:63 Viivästyskorko saneerausmenettelyssä KKO 2015:64 Perusteltu syy määräaikaiseen työsopimukseen KKO 2015:65 Perusteltu syy määräaikaiseen työsopimukseen KKO 2015:66 Melatoniinivalmisteen maahantuonti lääkerikoksena KKO 2015:67 Lääkerikos, osittainen lainvoima ja syytesidonnaisuus KKO 2015:68 Avunantoa koskevan tuomion purkaminen KKO 2015:69 Törkeä huumausainerikos KKO 2015:70 Jatkokäsittelylupa kunnianloukkausasiassa KKO 2015:71 Valvontarangaistuksen tuomitsemisen esteet KKO 2015:72 Myyjän velvollisuus oikaista kiinteistön ostajan erehtyminen KKO 2015:73 Esittelijän esteellisyys KKO 2015:74 Rikoshyödyn konfiskaatio huumekaupassa

6 KKO 2015:75 Valitusosoituksen antamatta jättäminen KKO 2015:76 Tuomioistuimen tutkimisvalta perintäkuluasiassa KKO 2015:77 Tuomioistuimen obiter dicta -perustelut KKO 2015:78 Tuomioistuimen päätösvaltaisuus ja ratkaisun palauttaminen KKO 2015:79 Lunastustoimituksen toimivalta maa-ainesasiassa KKO 2015:80 Muotovirheinen kiinteistön kaupan esisopimus KKO 2015:81 Luotonantajalta puuttuvan rekisteröinnin vaikutus kuluttajavelallisen velvollisuuteen maksaa velka KKO 2015:82 Ne bis in idem -kiellossa tarkoitettu tekojen samuus KKO 2015:83 HIV-infektio ja vakavan vaaran aiheuttaminen KKO 2015:84 HIV-infektio ja törkeän pahoinpitelyn yritys KKO 2015:85 Kuittaus konkurssissa KKO 2015:86 Anonyymi asiantuntijalausunto todisteena KKO 2015:87 Asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuu KKO 2015:88 Sisältyykö kirjanpitorikos petosrikokseen? KKO 2015:89 Ihmiskaupan tunnusmerkistö KKO 2015:90 Rikoslain soveltamisala ja syytesidonnaisuus KKO 2015:91 Jatkokäsittelylupa ja syyttömyysolettama pahoinpitelyasiassa KKO 2015:92 Perillisaseman vahvistaminen KKO 2015:93 Vahingonkorvausvastuu arvopaperin harhaanjohtavasta markkinoinnista KKO 2015:94 Tuomioon tyytymisen vaikutus muutoksenhakuun KKO 2015:95 Törkeä vammantuottamus ja vahingonkorvauksen sovittelu KKO 2015:95 Törkeä vammantuottamus ja vahingonkorvauksen sovittelu KKO 2015:96 Arvokonfiskaation ja esinekonfiskaation suhde KKO 2015:97 Isyystuomioiden oikeusvoima ja muutoksenhakuintressi tuomionpurkuasiassa KKO 2015:98 Lesken asumissuoja ulosmittaustilanteessa

7 KKO 2015:99 KKO 2015:100 Eurooppalainen pidätyssmääräys ja harkinnanvarainen kieltäytymisperuste Laillisuusperiaate siirtymäsäännöksen tulkinnassa KKO 2015:101 Ärsytysyskä ja työperäinen myrkkyainealtistus KKO 2015:102 Vapaudenmenetysajan vähentäminen KKO 2015:103 Massavelka konkurssissa KKO 2015:104 Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vähemmistöosinkovaatimus KKO 2015:105 Konserniavustuksen hyväksyttävyys Rättsfallsrubrikerna Asiasanahakemisto Oikeustapaushakemisto

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014. Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014. Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2015 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2014:47 (antopäivä 2.7.2014) numeroon 2014:104 (antopäivä 30.12.2014) saakka.

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2015 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2016 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2015:52 (antopäivä 3.7.2015) numeroon 2015:105 (antopäivä 29.12.2015) saakka.

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2013 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2014 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2013:55 (antopäivä 1.7.2013) numeroon 2013:102 (antopäivä 31.12.2013) saakka.

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2017

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2017 KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2017 Toimittanut Pekka Timonen ALMA TALENT Helsinki 2018 Tilaa KKO:n ratkaisut kommentein 2017:II -teos Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi KKO:n ratkaisuja on seurattu

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2016 Toimittanut Pekka Timonen ALMA TALENT Helsinki 2017 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2016:48 (antopäivä 6.7.2016) numeroon 2016:100 (antopäivä 28.12.2016) saakka.

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014. Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014. Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2015 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2014:47 (antopäivä 2.7.2014) numeroon 2014:104 (antopäivä 30.12.2014) saakka.

Lisätiedot

KKO:n ratkaisut. Toimittanut Pekka Timonen. TALENTUM Helsinki 2013

KKO:n ratkaisut. Toimittanut Pekka Timonen. TALENTUM Helsinki 2013 KKO:n ratkaisut kommentein I 2013 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2013 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2013:1 (antopäivä 18.1.2013) numeroon 2013:54 (antopäivä 28.6.2013) saakka. Julkaisija

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I 2018 Toimittanut Pekka Timonen ALMA TALENT Helsinki 2018 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2018:1 (antopäivä 2.1.2018) numeroon 2018:49 (antopäivä 28.6.2018) saakka. Julkaisija

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I 2019 Toimittanut Pekka Timonen ALMA TALENT Helsinki 2019 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2019:1 (antopäivä 9.1.2019) numeroon 2019:61 (antopäivä 25.6.2019) saakka. Julkaisija

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT JAANA NORIO-TIMONEN (TOIM.) TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT KKO:N OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ 1998 2010 TALENTUM Helsinki 2011 Julkaisija ja kustantaja Talentum Media Oy ISBN: 978-952-14-1587-6 Kansi ja taiton

Lisätiedot

Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa. Mia Hoffrén

Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa. Mia Hoffrén Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa Mia Hoffrén TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2115-0 ISBN

Lisätiedot

Matti Ilmari Niemi Esineoikeuden järjestelmän rakentaja

Matti Ilmari Niemi Esineoikeuden järjestelmän rakentaja Matti Ilmari Niemi Esineoikeuden järjestelmän rakentaja Matti Ilmari Niemi Esineoikeuden järjestelmän rakentaja Juhlajulkaisu Matti Ilmari Niemi 1958 24/2 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät

Lisätiedot

RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA

RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA Vastuuoppi Jussi Tapani Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2013 Toinen, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

asianosaiset ja valmistelu

asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynti II TALENTUM Helsinki 2012 Kolmas, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus:

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus PROFESSORILUENTO Professori Johanna Niemi Prosessioikeus Oikeustieteellinen tiedekunta 16.4.2014 Professori Johanna Niemi pitää professoriluentonsa Turun akatemiatalon juhlasalissa 16. huhtikuuta 2014

Lisätiedot

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös Osakkeen arvonmääritys Onnistunut sijoituspäätös Teos pohjautuu osittain aiemmin useana painoksena nimillä Yrityksen arvonmääritys ja Uusi yrityksen arvonmääritys ilmestyneeseen teokseen. Copyright 2012

Lisätiedot

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Talentum Pro Helsinki 2015 Juridica-kirjasarjan 30. teos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

Maksukyvyttömyys yritys velkojana ja velallisena

Maksukyvyttömyys yritys velkojana ja velallisena Maksukyvyttömyys yritys velkojana ja velallisena Risto Koulu Heidi Lindfors CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS 2010 Helsingin Kamari Oy/Helsingin seudun kauppakamari ja tekijät ISBN 978-952-246-042-4 Kannen suunnittelu:

Lisätiedot

Osakeyhtiön varojen käyttö

Osakeyhtiön varojen käyttö Raimo Immonen Seppo Villa Osakeyhtiön varojen käyttö Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2337-6 ISBN 978-952-14-2338-3

Lisätiedot

Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ

Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Talentum Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja Juha-Matti Moilanen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: Avenue ISBN 978-952-14-1470-1

Lisätiedot

Tappiontasaus tuloverotuksessa

Tappiontasaus tuloverotuksessa Tappiontasaus tuloverotuksessa Vesa-Pekka Nuotio Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Porthanian salissa

Lisätiedot

Pääkäsittely, todistelu ja tuomio

Pääkäsittely, todistelu ja tuomio Pääkäsittely, todistelu ja tuomio Oikeudenkäynti III TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT JAANA NORIO-TIMONEN (TOIM.) TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT KKO:N OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ 1998 2010 TALENTUM Helsinki 2011 Julkaisija ja kustantaja Talentum Media Oy ISBN: 978-952-14-1587-6 Kansi ja taiton

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. Henkilötiedot: Kukkonen, Reima Synt. 1961, Juuka Naimisissa, lapset 1990 ja 1998

CURRICULUM VITAE. Henkilötiedot: Kukkonen, Reima Synt. 1961, Juuka Naimisissa, lapset 1990 ja 1998 Henkilötiedot: Kukkonen, Reima Synt. 1961, Juuka Naimisissa, lapset 1990 ja 1998 CURRICULUM VITAE Yhteystiedot: Reima Kukkonen Oikeustieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Lisätiedot

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Jussi Tapani Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Helsinki 2011 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus

Lisätiedot

Oikeuden perusteokset. Prosessioikeus

Oikeuden perusteokset. Prosessioikeus Oikeuden perusteokset Prosessioikeus Dan Frände Dan Helenius Petra Hietanen-Kunwald Tuomas Hupli Risto Koulu Juha Lappalainen Heidi Lindfors Johanna Niemi Jaakko Rautio Timo Saranpää Santtu Turunen Jyrki

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA Mika Oinonen TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2676-6 ISBN 978-952-14-2677-3 (verkkokirja)

Lisätiedot

Sisällys. 1 Velallisen rikosten sääntelyn kehityksestä ja tunnusmerkistöjen systematisoinnista 3. 2 Velallisen rikosten tulkinta 17

Sisällys. 1 Velallisen rikosten sääntelyn kehityksestä ja tunnusmerkistöjen systematisoinnista 3. 2 Velallisen rikosten tulkinta 17 Sisällys Lyhenteet... XIII Johdanto... 1 1 Velallisen rikosten sääntelyn kehityksestä ja tunnusmerkistöjen systematisoinnista 3 1.1 Yleistä velallisen rikosten historiasta... 3 1.2 Velallisen rikosten

Lisätiedot

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Janne Harju Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2494-6 978-952-14-2495-3 (sähkökirja)

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

Mikko Vuorenpää PROSESSIOIKEUDEN PERUSTEET. Prosessioikeuden yleisiä lähtökohtia sekä menettely käräjäoikeuden tuomioon asti

Mikko Vuorenpää PROSESSIOIKEUDEN PERUSTEET. Prosessioikeuden yleisiä lähtökohtia sekä menettely käräjäoikeuden tuomioon asti Mikko Vuorenpää PROSESSIOIKEUDEN PERUSTEET Prosessioikeuden yleisiä lähtökohtia sekä menettely käräjäoikeuden tuomioon asti Talentum Helsinki 2009 Juridica-kirjasarjassa ilmestyneet teokset: 1. Hallintomenettelyn

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdoksen verotus

Sukupolvenvaihdoksen verotus Sukupolvenvaihdoksen verotus Janne Juusela Sami Tuominen Sukupolvenvaihdoksen verotus Talentum Media Oy Helsinki 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Toimitus: Saara

Lisätiedot

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:

Lisätiedot

Velan vanhentuminen. ALMA TALENT 2016 Helsinki

Velan vanhentuminen. ALMA TALENT 2016 Helsinki Velan vanhentuminen Tuula Linna Ari Saarnilehto ALMA TALENT 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2339-0 ISBN 978-952-14-2340-6

Lisätiedot

Luotto-oikeus. Luottotyypit, perintäprosessit ja takaisinsaanti. Marja-Leena Niemi

Luotto-oikeus. Luottotyypit, perintäprosessit ja takaisinsaanti. Marja-Leena Niemi Luotto-oikeus Luottotyypit, perintäprosessit ja takaisinsaanti Marja-Leena Niemi TALENTUM Helsinki 2014 Talentum Media Oy ja Marja-Leena Niemi ISBN 978-952-14-2082-5 ISBN 978-952-14-2083-2 Kansi: Lauri

Lisätiedot

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 VUOSILOMALAKI VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen Maakaari Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 5., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

Tilinpäättäjän käsikirja

Tilinpäättäjän käsikirja Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti Tilinpäättäjän käsikirja Talentum Pro Helsinki 2016 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2708-4 ISBN 978-952-14-2709-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

OSTAJAN VELVOLLISUUDET JA NIIDEN VAIKUTUS RISKINJAKOON... 313 1 Tämän luvun tutkimuskohde... 313 2 Ostajan ennakkotarkastusvelvollisuus...

OSTAJAN VELVOLLISUUDET JA NIIDEN VAIKUTUS RISKINJAKOON... 313 1 Tämän luvun tutkimuskohde... 313 2 Ostajan ennakkotarkastusvelvollisuus... Sisällys Alkusanat... Lähteet... V XIII Lyhenteet... XXXI I JOHDANTO... 1 1 Tutkimuskohde... 1 2 Tutkimuskohteen valinnan perustelut... 8 3 Tutkimuksen tavoitteet ja merkitys... 10 4 Tutkimusmenetelmä

Lisätiedot

SOPIMUS JA INSOLVENSSI

SOPIMUS JA INSOLVENSSI Jarmo Tuomisto SOPIMUS JA INSOLVENSSI CC lakimiesliiton kustannus Helsingin Kamari Oy/Helsingin seudun kauppakamari ja tekijä 2010 ISBN 978-952-246-048-6 Kannen suunnittelu: Lumimarja Terttu Rönkkö Taiton

Lisätiedot

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela HOVIOIKEUS- MENETTELY TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1408-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

maakaaren järjestelmä I

maakaaren järjestelmä I maakaaren järjestelmä I Kiinteistönkauppa ja muut luovutukset Matti Ilmari Niemi TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Matti Ilmari Niemi Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Talentum Helsinki 2013 Kirjoittajasta Kauppatieteiden tohtori Pekka Puustinen toimii vakuutustieteen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.

Lisätiedot

Henrietta Aarnikoivu

Henrietta Aarnikoivu Henrietta Aarnikoivu Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Henrietta Aarnikoivu Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Anni Palotie Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-1986-7 ISBN

Lisätiedot

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-1919-5

Lisätiedot

Legaatinsaajan. oikeusasemasta. Tapani Lohi

Legaatinsaajan. oikeusasemasta. Tapani Lohi Legaatinsaajan oikeusasemasta Tapani Lohi TALENTUM Helsinki 2011 2011 Talentum Media Oy ja Tapani Lohi Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1500-5 Kariston Kirjapaino Oy 2011 pääpiirteittäin

Lisätiedot

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7 SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7 1 VUOKRASOPIMUKSEN OSAPUOLET JA KOHDE 17 1.1 Vuokranantaja ja vuokralainen vuokrasuhteen osapuolina 17 1.2 Asuinhuoneisto 19 1.3 Useita huoneistoja koskeva sopimus 23 1.4

Lisätiedot

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Antti Hannula Matti Kari Tia Mäki Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Talentum Media Oy Helsinki Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2303-1 ISBN 978-952-14-2416-8 (Verkkokirja)

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Virve-Maria Toivonen LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään

Lisätiedot

TYÖSUOJELU- VASTUUOPAS

TYÖSUOJELU- VASTUUOPAS Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELU- VASTUUOPAS Alma Talent 2017 Helsinki 11., uudistettu painos Copyright 2017 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos Jaakko Hallavo Verkkokaupan rautaisannos Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Jaakko Hallavo Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad Oy, www.notepad.fi ISBN

Lisätiedot

1(7) UEF 75/ /2011

1(7) UEF 75/ /2011 1(7) AY5311501 Rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus, perusopinnot 25 op verkko-opintoina avoimessa yliopistossa lukuvuonna 2011-2012 Basic Studies in Criminal Law and Judicial Procedure Opintojaksot

Lisätiedot

Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT

Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT Talentum Helsinki 2010 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus 3. Luotto-oikeuden

Lisätiedot

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:

Lisätiedot

Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN

Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2011 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus 3. Luotto-oikeuden perusteet

Lisätiedot

Timo Ritakallio Timo O. Vuori. Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen

Timo Ritakallio Timo O. Vuori. Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen Timo Ritakallio Timo O. Vuori Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen Alma Talent, Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-3536-2 ISBN 978-952-14-3537-9

Lisätiedot

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas Perhe- varallisuus- oikeus Aulis Aarnio Urpo Kangas TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1512-8

Lisätiedot

Oikeuden perusteokset. INSOLVENSSIoikeuS. Risto Koulu Heidi Lindfors Johanna Niemi

Oikeuden perusteokset. INSOLVENSSIoikeuS. Risto Koulu Heidi Lindfors Johanna Niemi Oikeuden perusteokset INSOLVENSSIoikeuS Heidi Lindfors Johanna Niemi Alma Talent Helsinki 2017 4., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2518-9 Ulkoasu: Porkka & Kuutsa

Lisätiedot

Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET

Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET Alma Talent Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kannen suunnittelu: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN

Lisätiedot

RISTO KOULU 30-VUOTISTAITEILIJAJUHLA

RISTO KOULU 30-VUOTISTAITEILIJAJUHLA RISTO KOULU 30-VUOTISTAITEILIJAJUHLA 22.5.2017 AKATEEMISET VIRAT HELSINGIN YLIOPISTO siviilioikeuden assistentti 15.03.1980-31.12.1989 siviilioikeuden yliassistentti 01.02.1982-31.03.1982 01.07.1987-31.07.1989

Lisätiedot

Sisällys. Lyhenteitä VELVOLLISUUS TAI OIKEUS KIELTÄYTYÄ TODISTAMASTA 91

Sisällys. Lyhenteitä VELVOLLISUUS TAI OIKEUS KIELTÄYTYÄ TODISTAMASTA 91 Lyhenteitä X JOHDANTO 1 1. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uudistaminen ja sen tausta 1 2. Todistelun kohde ja keskeiset käsitteet 5 3. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun soveltamisala 12 4. Todistelu osana oikeudenkäyntiä

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. Henkilötiedot: Kukkonen, Reima Synt. 1961, Juuka Naimisissa, lapset 1990 ja 1998

CURRICULUM VITAE. Henkilötiedot: Kukkonen, Reima Synt. 1961, Juuka Naimisissa, lapset 1990 ja 1998 Henkilötiedot: Kukkonen, Reima Synt. 1961, Juuka Naimisissa, lapset 1990 ja 1998 CURRICULUM VITAE Yhteystiedot: Reima Kukkonen Oikeustieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Lisätiedot

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola Sopimustulkinta Teoria, vaiheet, menettely Vesa Annola TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS TALENTUM Helsinki 2015 10., uudistettu painos 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2508-0

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

TUULA LINNA PROSESSIOIKEUDEN OPPIKIRJA

TUULA LINNA PROSESSIOIKEUDEN OPPIKIRJA TUULA LINNA PROSESSIOIKEUDEN OPPIKIRJA TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Tuula Linna Kansi: Lapine Oy Sivunvalmistus: Lapine Oy ISBN 978-952-14-1899-0 BALTO print Liettua 2012

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2018 1 17.04.2018 Aika 17.04.2018, 12:00-12:30 Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Vahingonkorvausvelan. vanhentuminen. Olli Norros

Vahingonkorvausvelan. vanhentuminen. Olli Norros Vahingonkorvausvelan vanhentuminen Olli Norros TALENTUM Helsinki 2015 1. painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Olli Norros Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

Terhi Maijala HUOLELLISUUSVELVOLLISUUS SÄÄTIÖSSÄ

Terhi Maijala HUOLELLISUUSVELVOLLISUUS SÄÄTIÖSSÄ Terhi Maijala HUOLELLISUUSVELVOLLISUUS SÄÄTIÖSSÄ Alma Talent Helsinki 2019 Copyright Alma Talent Oy ja Terhi Maijala Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3900-1 (painettu kirja) ISBN 978-952-14-3901-8

Lisätiedot

YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA. Mika Valkonen Seppo Koskinen

YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA. Mika Valkonen Seppo Koskinen YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA Mika Valkonen Seppo Koskinen ALMA TALENT Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3651-2 ISBN 978-952-14-3650-5

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

SISÄLLYS INNEHÅLL. Defensor Legis 1 4/2017. Kirjoitukset tekijöiden nimen mukaan Artiklarna enligt författarna

SISÄLLYS INNEHÅLL. Defensor Legis 1 4/2017. Kirjoitukset tekijöiden nimen mukaan Artiklarna enligt författarna SISÄLLYS INNEHÅLL Defensor Legis 1 4/2017 Kirjoitukset tekijöiden nimen mukaan Artiklarna enligt författarna Antti Aine Välimiesmenettely urheilussa ja urheilun oikeusturvalautakunnassa...4/2017 632 Mikko

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty

TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty TENTTIJÄRJESTYS 2019-2020 Päivitetty 1.3.2019 Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2019-2020 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden

Lisätiedot

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 Sisällys Alkusanat v Sisällys vii Lyhenteet xiii I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 1. Korvauslähteet ja vahingonkorvauksen asema 1 2. Sopimuksenulkoinen ja sopimusperusteinen korvausvastuu 3 3.

Lisätiedot

Alma Talent Helsinki Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET

Alma Talent Helsinki Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET Alma Talent Helsinki 2018 Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET 8., uudistettu painos Juridica-kirjasarjan 9. teos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Verkkorikoksen uhrin oikeudet. Erityises1 silmällä pitäen uhkailua, vainoamista ja kunnianloukkausta

Verkkorikoksen uhrin oikeudet. Erityises1 silmällä pitäen uhkailua, vainoamista ja kunnianloukkausta Verkkorikoksen uhrin oikeudet. Erityises1 silmällä pitäen uhkailua, vainoamista ja kunnianloukkausta Mikko Vuorenpää Rikosprosessioikeuden professori Lapin yliopisto Käsiteltävät aiheet Lähtökoh1a Kuka

Lisätiedot

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Alma Talent Helsinki 2017 5., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Kansi: Sirpa Puntti Taitto: NotePad,

Lisätiedot

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto Takaisinsaanti TALENTUM Helsinki 2012 3., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1710-8 BALTOprint

Lisätiedot

Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET

Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET Alma Talent Helsinki 2016 7., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2775-6 ISBN 978-952-14-2360-4

Lisätiedot

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2769-5

Lisätiedot

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

KESTÄVÄ JOHTAJUUS AIJA BÄRLUND SUSANNA PERKO

KESTÄVÄ JOHTAJUUS AIJA BÄRLUND SUSANNA PERKO KESTÄVÄ JOHTAJUUS AIJA BÄRLUND SUSANNA PERKO TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Lapine Oy ISBN 978-952-14-2010-8

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖN VAROJEN KÄYTTÖ

OSAKEYHTIÖN VAROJEN KÄYTTÖ Raimo Immonen Seppo Villa OSAKEYHTIÖN VAROJEN KÄYTTÖ Alma Talent 2019 Helsinki 2., uudistettu painos Copyright 2019 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3703-8

Lisätiedot

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho osakeyhtiö- laki II TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1329-2 Kariston Kirjapaino Oy Alkusanat ensimmäiseen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 564/2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain

Lisätiedot

TODISTELU OIKEUDENKÄYNNISSÄ

TODISTELU OIKEUDENKÄYNNISSÄ TODISTELU OIKEUDENKÄYNNISSÄ PASI PÖLÖNEN ANTTI TAPANILA TODISTELU OIKEUDEN- KÄYNNISSÄ tietosanoma helsinki Kirjoittajat ja Tietosanoma Oy ISBN 978-951-885-393-3 KL 33.6 Tietosanoma Bulevardi 19 C 00120

Lisätiedot

YRITYKSEN RISKIENHALLINTA

YRITYKSEN RISKIENHALLINTA YRITYKSEN RISKIENHALLINTA Marko Juvonen Mikko Koskensyrjä Leena Kuhanen Virva Ojala Anne Pentti Paavo Porvari Tero Talala Kansi: Indicio Oy Taitto: Eija Högman tmi Kopiointiehdot Tämä teos on oppikirja.

Lisätiedot

16.4.2015 12.3.2015. Taloudellinen rikollisuus. Erikoistumisjakso

16.4.2015 12.3.2015. Taloudellinen rikollisuus. Erikoistumisjakso Taloudellinen rikollisuus Erikoistumisjakso 16.4.2015 1. Laajennettuun hyötykonfiskaatioon liittyvä kevennetty todistustaakka? (Viljanen: Konfiskaatio 2. Prejudikaatin KKO 2007:1 mukaan huumausaineen myymisen

Lisätiedot

Kuluttajansuojaoikeus. Anja Peltonen Kalle Määttä

Kuluttajansuojaoikeus. Anja Peltonen Kalle Määttä Kuluttajansuojaoikeus Anja Peltonen Kalle Määttä TALENTUM PRO Helsinki 2015 1. painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

ETA-KELPOISUUSKOE 2013-2014

ETA-KELPOISUUSKOE 2013-2014 1 (8) 5.6.2013 Liite 2/ ETA-KELPOISUUSKOE 2013-2014 Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään,

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus 14.4.2004 pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti 2 Tehtävä 1 (Aurejärvi) Esisopimus ei merkitse samaa kuin Letter of intent. Ks. Hemmo I s. 253-261. Asiakirjan otsikko

Lisätiedot

Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto Toimintakertomus vuodelta Yleistä Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto 31.3.2004 Toimintakertomus vuodelta 2003 Yleistä Vuonna 2003 ilmestyi painosta orkesterisäestyksellisten laulujen nide VIII/1, jonka toimittivat Kari

Lisätiedot

I Oikeus ja oikeusjärjestys 12

I Oikeus ja oikeusjärjestys 12 Sisällys I Oikeus ja oikeusjärjestys 12 1 Perusasioita oikeudesta Mitä oikeus tarkoittaa? 14 Oikeusvaltio rakentuu lain perustalle 15 Oikeustieteessä tutkitaan eri oikeudenaloja 17 Kaikki ihmiset ovat

Lisätiedot

Euroopan ihmisoikeussopimus. Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila

Euroopan ihmisoikeussopimus. Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila Euroopan ihmisoikeussopimus Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila TALENTUM Helsinki 2012 5., uudistettu painos Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media

Lisätiedot