KKO:n ratkaisut. Toimittanut Pekka Timonen. TALENTUM Helsinki 2013
|
|
- Kristiina Jurkka
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KKO:n ratkaisut kommentein I 2013 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2013
2 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2013:1 (antopäivä ) numeroon 2013:54 (antopäivä ) saakka. Julkaisija ja kustantaja Talentum Media Oy ISBN ISSN Taiton suunnittelu Maria Mitrunen BALTO print, Liettua 2013
3 Talentum Media Oy ryhtyi vuoden 1998 alussa julkaisemaan KKO:n ratkaisut kommentein -teosta, jossa eri oikeudenalojen asiantuntijat kattavasti kommentoivat kaikki KKO:n antamat ratkaisut. Lähtökohtana oli tarjota suomalaiselle lakimieskunnalle käyttökelpoinen työväline, jonka avulla oikeuskehityksen seuraaminen ja uusimpienkin ratkaisujen hyödyntäminen olisi entistä helpompaa. Teoksen ensimmäinen nide ilmestyi vuoden 1998 syyskuussa. Nyt käsillä oleva teos sisältää vuoden 2013 ensimmäisen puolikkaan kaikki ratkaisut. KKO:n ratkaisut kommentein -teos on yli viidentoista ilmestymisvuotensa aikana vakiinnuttanut asemansa luotettavana oikeustapauskommentaarina. Sarjan teosten myötä kaikki annetut ratkaisut tulevat kommentoiduiksi tuoreeltaan. Kustantajana kiitämme teoksen vastaavaa toimittajaa, dosentti Pekka Timosta, sekä muita kirjoittajakuntaan kuuluvia eri oikeudenalojen asiantuntijoita heidän merkittävästä panoksestaan. Lopuksi toivomme saavamme lukijoilta teoksen rakennetta ja sisältöä koskevaa palautetta ja kehittämisehdotuksia, jotta julkaisu palvelisi käyttäjäkunnan tarpeita mahdollisimman hyvin. Helsingissä TALENTUM
4 Lukijalle Tämä teos sisältää korkeimman oikeuden julkaistut ratkaisut (ns. vuosikirjaratkaisut) tammi kesäkuulta 2013 eli ratkaisut 2013:1 54. Teos sisältää kunkin tapauksen osalta koko ratkaisuselosteen eli saman informaation kuin KKO:n omat vuosikirjat. Tämän teoksen keskeinen osa ovat kuitenkin jokaiseen ratkaisuun laaditut kommentit. Niistä ilmenevät ratkaisun sisältö ja perustelut sekä kirjoittajan arvio ratkaisun merkityksestä ja prejudikaattiarvosta. Kommentteihin on lisäksi liitetty tapausten hyödyntämisen kannalta tärkeää oheisaineistoa: tiedot aiemmasta samaan ongelmaan liittyvästä oikeuskäytännöstä, viittauk sia oikeuskirjallisuuteen ja esitöihin sekä merkintä tapauksen sijoittamisesta lakikirjaan. Korkeimmalla oikeudella ja sen ennakkopäätöksillä on hyvin merkittävä rooli Suomen oikeuselämässä. Kuitenkin ennakkopäätöksistä käyty keskustelu on usein ollut vähäistä, eikä niiden merkitystä oikeusjärjestelmän kehittäjänä ja muotoajana ole aina ollut helppo mieltää. Tämän kommentaarin tavoitteena on korjata tätä asiantilaa. Kun kaikki ratkaisut kommentoidaan, lukija voi helposti muodostaa käsityksen sekä KKO:n ratkaisutoiminnasta yleisesti että kunkin ratkaisun merkityksestä erikseen. Kommentit on laadittu käytännön lakimiesten tarpeita silmällä pitäen. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, että kommentin avulla sekä saa nopeasti käsityksen ratkaisusta ja sen merkityksestä että löytää tiedot sellaisesta lisäinformaatiosta, jota asiaan syventymiseksi tarvitaan. Kommentit on siksi laadittu vakiomuotoon. Jokaisen ratkaisun osalta teos sisältää seuraavat elementit: 1. Ratkaisun numero ja otsikkoteksti Ratkaisun numeron ja KKO:n laatiman otsikon yhteyteen on liitetty kommentin kirjoittajan tai vuosikirjan toimittajan laatima asiaotsikko, josta ilmenee, mistä ratkaisussa on keskeisesti ollut kysymys. Ratkaisujen ruotsinkieliset otsikot on sijoitettu luettelona teoksen loppuun. 2. Tieto siitä, miten ratkaisu on sijoitettu lakikirjaan Tämä sisältää säädöksen signumin lakikirjassa sekä säädöksen nimen tai lyhenteen ja tapauksen tarkan sijoituskohdan. Yleensä lakikirjaan on otettu tapauksen otsikko tai osa siitä; toisinaan kuitenkin vain viittaus tapausnumeroon. Lakikirjaviittaukset antavat lukijalle tietoa ratkaisuun liittyvistä lainkohdista KKO:n omien lakiviittausten ohella. Signumin avulla lainkohta löytyy helposti lakikirjasta. 3. Asiasanoitus Asiasanoitus sisältää sekä KKO:n oman asiasanoituksen että kommentin laatijan tapaukseen liittämät asiasanat. KKO:n omat asiasanat on kursivoitu, jotta virallinen ja toimitettu aineisto erottuvat toisistaan. 4. Varsinainen kommentti, jossa on kolme pääotsikkoa: Mistä tapauksessa on kysymys? Tähän sisältyy lyhyt kuvaus ratkaisun faktoista ja keskeisestä ongelmasta. Siinä sekä täsmennetään, minkälaista tilannetta ratkaisu koskee, että tarvittaessa todetaan ratkaisun lopputulos. 6
5 Mihin ratkaisu perustuu? Tähän sisältyy analyysi ratkaisuperusteluista eli siitä, minkälaiseen argumentaatioon KKO on ratkaisunsa perustanut. Mitä ratkaisusta seuraa? Tässä arvioidaan, minkälaisia vaikutuksia ratkaisulla on ja minkälaiseksi sen prejudisiaalinen merkitys muodostuu. Samalla tarkastellaan ratkaisun vaikutuksia oikeudellisen järjestelmän sisällä sekä nostetaan esiin siitä mahdollisesti aiheutuvia ongelmia. Lisäksi kommentit sisältävät viittauksia kirjallisuuteen, esitöihin ja oikeuskäytäntöön sekä arviointeja siitä, miten ratkaisu vastaa tai ei vastaa sitä tapaa, jolla ratkaistua ongelmaa on aiemmin hahmotettu. 5. Aiempi oikeuskäytäntö Viittaukset sisältävät sekä KKO:n omat tapausviittaukset että kommentin laatijan lisäämiä tapausviittauksia. KKO:n omat tapausviittaukset on kursivoitu, jotta virallinen ja toimitettu aineisto erottuvat toisistaan. 6. Oikeuskirjallisuus ja esityöt Viittaukset kohdistuvat uusimpaan ja keskeisimpään ratkaistua kysymystä koskevaan, pääosin kotimaiseen kirjallisuuteen ja tarvittaessa lainvalmisteluaineistoon. Kommenttien kirjoitusvastuu on jaettu oikeudenaloittain siten, että teoksella on kahdeksan osastovastaavaa: professori Martti Kairinen (työoikeus), tutkimusjohtaja Risto Koulu (prosessi- ja insolvenssioikeus), dosentti Antti Kolehmainen (perhe- ja jäämistöoikeus), professori Tapio Määttä (ympäristöoikeus), professori Jaana Norio-Timonen (yleissiviilioikeus), professori Matti Tolvanen (rikosoikeus) ja professori Jarmo Tuomisto (esine- ja vakuusoikeus). Yritystoimintaa koskevan sääntelyn osalta vastuu on allekirjoittaneella. Eri alojen kommenttien kirjoittajina on osastovastaavien lisäksi ollut useita muita tutkijoita ja muita oman alansa asiantuntijoita. Kiitän lämpimästi kaikkia kirjoittajia hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja korkeatasoisesta työstä. Saman kiitoksen ansaitsee teoksen kustannustoimittaja, OTK Juha Nurro, joka on osallistunut paitsi tekniseen myös sisällölliseen toimitustyöhön. Tämä kommentaari on laadittu käytännön lakimiehen työkaluksi. Teoksesta on saatu käyttäjiltä arvokasta palautetta, joka on myös otettu huomioon kommentaarin toteutuksessa. Jotta julkaisu täyttäisi tehtävänsä mahdollisimman hyvin, sitä tietenkin pyritään jatkuvasti kehittämään ja parantamaan. Palaute ja parannusehdotukset ovat siksi erittäin tervetulleita. 7. Tapauksen koko ratkaisuseloste Teksti on sama kuin Finlexissä ja KKO:n omissa vuosikirjoissa. Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2013 Pekka Timonen 7
6 Kirjoittajat Frände, Dan, rikos- ja prosessioikeuden ruots. professori, Helsingin Halila, Heikki, siviilioikeuden professori, Helsingin Kairinen, Martti, työoikeuden professori, Turun Kallio, Heikki, rikos- ja prosessioikeuden -opettaja, Itä-Suomen Knuts, Mårten, asianajaja, professori Kolehmainen, Antti, perhe- ja jäämistöoikeuden professori, Itä-Suomen Koulu, Riikka, prosessioikeuden tohtorikoulutettava, Helsingin Koulu, Risto, tutkimusjohtaja, University of Helsinki Conflict Management Institute Lindfors, Heidi, prosessi- ja insolvenssioikeuden nlehtori, Helsingin Malin, Kimmo, -opettaja, Itä-Suomen Määttä, Tapio, ympäristöoikeuden professori, Itä-Suomen Norio-Timonen, Jaana, vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori, Helsingin Norros, Olli, urheiluoikeuden professori, Helsingin Salo, Mervi, tohtorikoulutettava, Helsingin Tapani, Jussi, rikosoikeuden professori, Turun Tiilikka, Päivi, viestintäoikeuden dosentti, Helsingin Timonen, Pekka, kauppaoikeuden dosentti, Helsingin Tolvanen, Matti, rikos- ja prosessioikeuden professori, Itä-Suomen Tuomisto, Jarmo, siviilioikeuden professori, Turun Turunen, Santtu, tutkija, Helsingin Viitanen, Marko, oikeustieteen tohtori Viljanen, Pekka, rikos- ja prosessioikeuden professori, Turun Vuorenpää, Mikko, prosessioikeuden ma. professori, Turun 8
7 Sisällys Lukijalle... 6 Kirjoittajat... 8 Sisällys... 9 Lyhenteet KKO 2013:1 Liiketoimintakielto näennäiselle hallituksen jäsenelle KKO 2013:2 Nuuskan maahantuonti salakuljetuksena ja veropetoksena...22 KKO 2013:3 Omaishoitajan palkkion ulosmittaaminen KKO 2013:4 Kuulutuslainhuudon edellytykset ja hakemuksesta kuuleminen...39 KKO 2013:5 Suoramarkkinoinnin sopimattomuus ja hyvän tavan vastaisuus...45 KKO 2013:6 Virka-aseman väärinkäyttö ja virkatehtävissä toimiminen KKO 2013:7 Työtapaturman ja masennuksen välinen syy-yhteys KKO 2013:8 Jäätyneen olkapään syy-yhteys työtapaturmaan KKO 2013:9 KKO 2013:10 KKO 2013:11 KKO 2013:12 KKO 2013:13 KKO 2013:14 KKO 2013:15 KKO 2013:16 KKO 2013:17 KKO 2013:18 KKO 2013:19 KKO 2013:20 Vahingon syntymisajankohta ja vahingonkorvausvaatimuksen vanhentuminen Eri työehtosopimuksista johtuvan eripalkkaisuuden lainmukaisuus samanlaisessa työssä Eri työehtosopimuksista johtuvan palkkaerilaisuuden lainmukaisuus samanlaisessa työssä Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate Jäämistöosituksen sovittelu Tuomion perustelujen oikaiseminen jatkokäsittelylupaharkinnassa Väärän ilmiannon tai kunnianloukkauksen tunnusmerkistö Vahvistetun jakoluettelon oikaiseminen Yrityssalaisuuden väärinkäyttö, esirikoksen yksilöitävyys ja olosuhdetahallisuuden sisältö Oikeussuojan tarve muutosvaatimuksen tutkimisen edellytyksenä Yleisen tuomioistuimen ja hallintotuomioistuimen toimivalta Yritysvakoilu vai yrityssalaisuuden rikkomisen yritys
8 KKO 2013:21 KKO 2013:22 KKO 2013:23 KKO 2013:24 KKO 2013:25 KKO 2013:26 KKO 2013:27 KKO 2013:28 KKO 2013:29 KKO 2013:30 KKO 2013:31 KKO 2013:32 KKO 2013:33 KKO 2013:34 KKO 2013:35 KKO 2013:36 KKO 2013:37 KKO 2013:38 KKO 2013:39 KKO 2013:40 KKO 2013:41 KKO 2013:42 Väärennys ja pakolaisen oikeusasema Asiavirheen korjaaminen kiinteistötoimituksessa Negatiivisen oikeusvoiman ulottuvuus Turvaamistoimen vaikutus henkivakuutuksen ulosmittauskelpoisuuteen Esitutkintakertomuksen hyödyntäminen näyttönä Rangaistusasteikon lieventäminen lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä Näytön arviointi henkirikosjutussa Vapaudenmenetysajan vähentäminen ja yhdyskuntapalvelun muuntaminen vankeudeksi Tapaturmien syy-yhteys urheilu-uran päättymiseen Jatkokäsittelylupaharkinta vahingonkorvausasiassa Nuorena henkilönä tehty rikos ja ehdoton vankeusrangaistus Pesänjakajan sopivuus tehtäväänsä Rahdinkuljettajien vastuu tiekuljetuksessa Osituksen sovittelu ja kanteen muuttaminen Jatkokäsittelyluvan tarve ja vankeusrangaistusten yhteenlaskettu pituus Takaajan takautumisoikeus pääsaatavan sammuttua Takaisinsaantikanteen nostaminen ulosottoasian vireillä ollessa Viivästyskoron kumuloituminen konkurssin aikana Puutteellinen näyttöarviointi ja uusi todiste jatkokäsittelylupaharkinnassa Syyteoikeuden vanhentuminen ja haastettavan pakoilu Lainvoimaa vaille oleva rasite kieltokanteen perustana Valvontarangaistus sekä ennakkoratkaisuperuste jatkokäsittelylupaharkinnassa
9 KKO 2013:43 KKO 2013:44 KKO 2013:45 KKO 2013:46 KKO 2013:47 KKO 2013:48 KKO 2013:49 KKO 2013:50 KKO 2013:51 KKO 2013:52 KKO 2013:53 KKO 2013:54 Kirjanpitorikoksen syyteoikeuden vanhentumisajan alkaminen ja liiketoimintakieltovaatimuksen esittämisaika Jatkokäsittelylupa hakemusasian oikeudenkäyntikuluihin Jatkokäsittelylupa puolustajan palkkioasiassa Lentomatkustajan oikeus korvaukseen lennolle pääsyn epäämisestä Taloussuunnitelman sitovuus grynderirakentamisessa Johtajasopimuksen irtisanomisen laillisuus Pahoinpitelyyn osallistuneiden vahingonkorvausvastuu Laiton uhkaaminen ja tieto uhkauksesta Asuntokauppaa koskevan sopimuksen sitovuus Syyttömästi pidätetyn korvaus Arvopaperimarkkinoita koskeva tiedottamisrikos ja tiedon olennaisuus Oikeusvoima tuomion purkamisen edellytyksenä Rättsfallsrubrikerna Asiasanahakemisto Oikeustapaushakemisto
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2013 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2014 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2013:55 (antopäivä 1.7.2013) numeroon 2013:102 (antopäivä 31.12.2013) saakka.
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2015 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2016 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2015:52 (antopäivä 3.7.2015) numeroon 2015:105 (antopäivä 29.12.2015) saakka.
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2016 Toimittanut Pekka Timonen ALMA TALENT Helsinki 2017 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2016:48 (antopäivä 6.7.2016) numeroon 2016:100 (antopäivä 28.12.2016) saakka.
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2017
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2017 Toimittanut Pekka Timonen ALMA TALENT Helsinki 2018 Tilaa KKO:n ratkaisut kommentein 2017:II -teos Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi KKO:n ratkaisuja on seurattu
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014. Toimittanut Pekka Timonen
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2015 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2014:47 (antopäivä 2.7.2014) numeroon 2014:104 (antopäivä 30.12.2014) saakka.
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I Toimittanut Pekka Timonen
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I 2018 Toimittanut Pekka Timonen ALMA TALENT Helsinki 2018 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2018:1 (antopäivä 2.1.2018) numeroon 2018:49 (antopäivä 28.6.2018) saakka. Julkaisija
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014. Toimittanut Pekka Timonen
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2015 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2014:47 (antopäivä 2.7.2014) numeroon 2014:104 (antopäivä 30.12.2014) saakka.
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I Toimittanut Pekka Timonen
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN I 2019 Toimittanut Pekka Timonen ALMA TALENT Helsinki 2019 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2019:1 (antopäivä 9.1.2019) numeroon 2019:61 (antopäivä 25.6.2019) saakka. Julkaisija
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen
KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2015 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2016 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2015:52 (antopäivä 3.7.2015) numeroon 2015:105 (antopäivä 29.12.2015) saakka.
OIKEUSTAPAUKSIA VERKOSSA. Tietoasiantuntijat Mirja Pakarinen ja Marja Autio
OIKEUSTAPAUKSIA VERKOSSA Tietoasiantuntijat Mirja Pakarinen ja Marja Autio 19.4.2016 1 Koulutuksen sisältö Oikeustapaukset oikeuslähteenä Kansalliset tuomioistuimet Kuinka löydän näiden oikeustapauksia
TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT
JAANA NORIO-TIMONEN (TOIM.) TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT KKO:N OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ 1998 2010 TALENTUM Helsinki 2011 Julkaisija ja kustantaja Talentum Media Oy ISBN: 978-952-14-1587-6 Kansi ja taiton
Suomen Laki I,II ja III -teoksia (Talentum).
1 Lakikirjan käyttö Lakikirjatentti Tentti, johon saat ottaa lakikirjan mukaan. Kirjanpito, kauppaoikeus, esineoikeus, perhe- ja jäämistöoikeus, työoikeus, ympäristöoikeus, kv. yksityisoikeus, rikosoikeus,
Oikeustapauksia verkossa
Oikeustapauksia verkossa Tietoasiantuntijat Mirja Pakarinen ja Marja Autio Eduskunnan kirjasto 10.3.2015 Koulutuksen sisältö Oikeustapaukset oikeuslähteenä Kansalliset tuomioistumet Kuinka löydän näiden
asianosaiset ja valmistelu
Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynti II TALENTUM Helsinki 2012 Kolmas, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus:
Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano
Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja
asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala
asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus:
Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET
Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Talentum Pro Helsinki 2015 Juridica-kirjasarjan 30. teos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila
Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto
Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:
YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA. Mika Valkonen Seppo Koskinen
YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA Mika Valkonen Seppo Koskinen ALMA TALENT Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3651-2 ISBN 978-952-14-3650-5
VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015
VUOSILOMALAKI VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari
Oikeuden perusteokset. Prosessioikeus
Oikeuden perusteokset Prosessioikeus Dan Frände Dan Helenius Petra Hietanen-Kunwald Tuomas Hupli Risto Koulu Juha Lappalainen Heidi Lindfors Johanna Niemi Jaakko Rautio Timo Saranpää Santtu Turunen Jyrki
KIRJANPITOLAKI. kommentaari
KIRJANPITOLAKI kommentaari Timo Kaisanlahti TALENTUM Helsinki 2016 4. uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Toimitus: Leena Viitala Kansi:
Matti Ilmari Niemi Esineoikeuden järjestelmän rakentaja
Matti Ilmari Niemi Esineoikeuden järjestelmän rakentaja Matti Ilmari Niemi Esineoikeuden järjestelmän rakentaja Juhlajulkaisu Matti Ilmari Niemi 1958 24/2 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät
Oikeuden perusteokset. INSOLVENSSIoikeuS. Risto Koulu Heidi Lindfors Johanna Niemi
Oikeuden perusteokset INSOLVENSSIoikeuS Heidi Lindfors Johanna Niemi Alma Talent Helsinki 2017 4., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2518-9 Ulkoasu: Porkka & Kuutsa
HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela
HOVIOIKEUS- MENETTELY TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1408-4 Kariston Kirjapaino
Oikeustapaukset verkossa. Mirja Pakarinen ja Marja Autio
Oikeustapaukset verkossa Mirja Pakarinen ja Marja Autio 27.2.2018 1 Koulutuksen sisältö Oikeustapaukset oikeuslähteenä Kansalliset tuomioistuimet Kuinka löydän näiden oikeustapauksia Finlexistä? Oikeuskäytäntö
RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA
RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA Vastuuoppi Jussi Tapani Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2013 Toinen, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari
Jussi Tapani Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano
Jussi Tapani Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Helsinki 2011 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus
Tilinpäättäjän käsikirja
Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti Tilinpäättäjän käsikirja Talentum Pro Helsinki 2016 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2708-4 ISBN 978-952-14-2709-1 (verkkokirja)
Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen
Maakaari Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 5., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto:
TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ
Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton
PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus
PROFESSORILUENTO Professori Johanna Niemi Prosessioikeus Oikeustieteellinen tiedekunta 16.4.2014 Professori Johanna Niemi pitää professoriluentonsa Turun akatemiatalon juhlasalissa 16. huhtikuuta 2014
Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN
Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:
Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös
Osakkeen arvonmääritys Onnistunut sijoituspäätös Teos pohjautuu osittain aiemmin useana painoksena nimillä Yrityksen arvonmääritys ja Uusi yrityksen arvonmääritys ilmestyneeseen teokseen. Copyright 2012
Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine
Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN
HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen
HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-1919-5
Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT
Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT Talentum Helsinki 2010 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus 3. Luotto-oikeuden
Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano
Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja
OIKEUDEN PERUSTEOKSET
YRITYSOIKEUS OIKEUDEN PERUSTEOKSET HALLINTO-OIKEUS (OLLI MÄENPÄÄ) INSOLVENSSIOIKEUS (PÄÄTOIMITTAJA RISTO KOULU) PERUSOIKEUDET (PÄÄTOIMITTAJA PEKKA HALLBERG) PROSESSIOIKEUS (PÄÄTOIMITTAJA DAN FRÄNDE) RIKOSOIKEUS
Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA
Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Janne Harju Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2494-6 978-952-14-2495-3 (sähkökirja)
HELSINGIN HOVIOIKEUDEN JULKAISUJA
HELSINGIN HOVIOIKEUDEN JULKAISUJA HELSINGIN HOVIOIKEUS HELSINKI Toimittaneet Pekka Koponen Raimo Lahti Timo Ojala Kirjoituksia talousrikosoikeudesta HELSINGIN HOVIOIKEUS HELSINKI copyright: Helsingin
Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ
Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ TALENTUM Helsinki 2014 4., uudistettu painos Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2176-1 ISBN 978-952-14-2177-8 (sähkökirja) Kansi: Lauri
KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS. Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors
KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors TALENTUM Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 6., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika
TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT
JAANA NORIO-TIMONEN (TOIM.) TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIAT KKO:N OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ 1998 2010 TALENTUM Helsinki 2011 Julkaisija ja kustantaja Talentum Media Oy ISBN: 978-952-14-1587-6 Kansi ja taiton
Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola
Sopimustulkinta Teoria, vaiheet, menettely Vesa Annola TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila Taitto: Marja-Leena
Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN
Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2011 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus 3. Luotto-oikeuden perusteet
Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto
Takaisinsaanti TALENTUM Helsinki 2012 3., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1710-8 BALTOprint
Maksukyvyttömyys yritys velkojana ja velallisena
Maksukyvyttömyys yritys velkojana ja velallisena Risto Koulu Heidi Lindfors CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS 2010 Helsingin Kamari Oy/Helsingin seudun kauppakamari ja tekijät ISBN 978-952-246-042-4 Kannen suunnittelu:
maakaaren järjestelmä I
maakaaren järjestelmä I Kiinteistönkauppa ja muut luovutukset Matti Ilmari Niemi TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Matti Ilmari Niemi Yhteistyössä Lakimiesliiton
Pääkäsittely, todistelu ja tuomio
Pääkäsittely, todistelu ja tuomio Oikeudenkäynti III TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari
Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET
Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET Alma Talent Helsinki 2016 7., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2775-6 ISBN 978-952-14-2360-4
osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho
osakeyhtiö- laki II TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1329-2 Kariston Kirjapaino Oy Alkusanat ensimmäiseen
FOKUS JURIDIIKKA. Fokuksessa on kymmeniä päivittyviä hakuteoksia juridiikan eri aihealueilta, taloushallinnosta ja verotuksesta.
Fokuksessa on kymmeniä päivittyviä hakuteoksia juridiikan eri aihealueilta, taloushallinnosta ja verotuksesta. PROSESSIOIKEUS Prosessioikeus huomioi ajankohtaiset lainsäädäntömuutokset todistelua ja ylimääräistä
TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA
Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA Alma Talent Helsinki 2018 Tilaa Tilinpäättäjän käsikirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 4., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent
Alma Talent Helsinki Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET
Alma Talent Helsinki 2018 Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET 8., uudistettu painos Juridica-kirjasarjan 9. teos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus
Oikeuskirjallisuus Eduskunnan kirjastossa
Oikeuskirjallisuus Eduskunnan kirjastossa Mirja Pakarinen 28.11.2017 Koulutuksen sisältö Millaista oikeuskirjallisuutta Miten löydän tarvitsemani aineiston kun Selma-kokoelmatietokanta on osana Finna -
Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Heikki Harjula Kari Prättälä
Kuntalaki Tausta ja tulkinnat Heikki Harjula Kari Prättälä TALENTUM Helsinki 2012 8., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1473-2 Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus:
Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA
Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Alma Talent Helsinki 2017 5., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Kansi: Sirpa Puntti Taitto: NotePad,
KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki
KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS Timo Räbinä Janne Myllymäki TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2449-6
LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA
Virve-Maria Toivonen LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään
Vahingonkorvausvelan. vanhentuminen. Olli Norros
Vahingonkorvausvelan vanhentuminen Olli Norros TALENTUM Helsinki 2015 1. painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Olli Norros Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena
Suomen Laki -hakupalvelu kaikki laista, digitaalisesti. suomenlaki.almatalent.fi
Suomen Laki -hakupalvelu kaikki laista, digitaalisesti. YHDELLÄ HAULLA KAIKKI: LAINSÄÄDÄNTÖ, ESITYÖT JA OIKEUSKÄYTÄNTÖ. Suomen Laki -hakupalvelu päivittyy jatkuvasti. Tehokas hakutoiminto hakee koko palvelun
Luotto-oikeus. Luottotyypit, perintäprosessit ja takaisinsaanti. Marja-Leena Niemi
Luotto-oikeus Luottotyypit, perintäprosessit ja takaisinsaanti Marja-Leena Niemi TALENTUM Helsinki 2014 Talentum Media Oy ja Marja-Leena Niemi ISBN 978-952-14-2082-5 ISBN 978-952-14-2083-2 Kansi: Lauri
Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu
Antti Hannula Matti Kari Tia Mäki Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Talentum Media Oy Helsinki Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2303-1 ISBN 978-952-14-2416-8 (Verkkokirja)
TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela
TEKIJÄNOIKEUS Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:
Henrietta Aarnikoivu
Henrietta Aarnikoivu Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Henrietta Aarnikoivu Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Anni Palotie Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-1986-7 ISBN
16.4.2015 12.3.2015. Taloudellinen rikollisuus. Erikoistumisjakso
Taloudellinen rikollisuus Erikoistumisjakso 16.4.2015 1. Laajennettuun hyötykonfiskaatioon liittyvä kevennetty todistustaakka? (Viljanen: Konfiskaatio 2. Prejudikaatin KKO 2007:1 mukaan huumausaineen myymisen
Perustuslaki. Ilkka Saraviita
Perustuslaki TALENTUM Helsinki 2011 Toinen, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1614-9
EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen
EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA Mika Oinonen TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2676-6 ISBN 978-952-14-2677-3 (verkkokirja)
TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty
TENTTIJÄRJESTYS 2017-2018 Päivitetty 9.5.2018 Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2017-2018 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden
TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty
TENTTIJÄRJESTYS 2017-2018 Päivitetty 25.5.2018 Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2017-2018 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden
Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä
Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä TALENTUM PRO Helsinki 2016 8., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä
Mikko Vuorenpää PROSESSIOIKEUDEN PERUSTEET. Prosessioikeuden yleisiä lähtökohtia sekä menettely käräjäoikeuden tuomioon asti
Mikko Vuorenpää PROSESSIOIKEUDEN PERUSTEET Prosessioikeuden yleisiä lähtökohtia sekä menettely käräjäoikeuden tuomioon asti Talentum Helsinki 2009 Juridica-kirjasarjassa ilmestyneet teokset: 1. Hallintomenettelyn
Ympäristöjuridiikan kirjoitusohje
Ympäristöjuridiikan kirjoitusohje Ympäristöjuridiikka-lehdessä lähteiden dokumentointi sijoitetaan alaviitteisiin. Ympäristöjuridiikka-lehden viittauskäytännössä jokaisen käytetyn lähteen kaikki bibliografiset
Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi
Avio - varallisuusoikeus Tapani Lohi TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2025-2 ISBN 978-952-14-2026-9 (verkkokirja)
Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN
Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:
Taloudellinen rikollisuus
Taloudellinen rikollisuus 27.5.2016 Erikoistumisjakso (12 op) 1. Laajennettuun hyötykonfiskaatioon liittyvä kevennetty todistustaakka? (Viljanen: Konfiskaatio rikosoikeudellisena seuraamuksena) (10 p)
1(7) UEF 75/ /2011
1(7) AY5311501 Rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus, perusopinnot 25 op verkko-opintoina avoimessa yliopistossa lukuvuonna 2011-2012 Basic Studies in Criminal Law and Judicial Procedure Opintojaksot
Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ
Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Talentum Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja Juha-Matti Moilanen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: Avenue ISBN 978-952-14-1470-1
Lyhenteet Lukijalle Sananvapaus...17
Lyhenteet.....................................11 Lukijalle.......................................13 I JOHDANTO 1. Sananvapaus..................................17 1.1 Sananvapaus Suomen perustuslaissa..............
Riidanratkaisu. Käsikirja yritykselle. Klaus Nyblin
Riidanratkaisu Käsikirja yritykselle Klaus Nyblin TALENTUM Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijä Taitto: NotePad, www.notepad.fi Kansi: Lauri Karmila ISBN: 978-952-14-1815-0 BALTO print,
KESKEISET MUUTOKSET AIKAISEMPAAN OPETUSSUUNNITELMAAN LUKUVUODELLE
1 KESKEISET MUUTOKSET AIKAISEMPAAN OPETUSSUUNNITELMAAN LUKUVUODELLE 2013 2014 1. Opintojaksojen nimiä koskevat muutokset Eurooppaoikeus 5311109 Sisämarkkinaoikeus I () 5311109 Internal Market Law () 5311112
Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012
Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä Mika Aaltonen & Rolf Jensen Talentum Helsinki 2012 Englanninkielinen alkuperäisteos: Mr & Mrs Future. And the five big questions Copyright 2012 Talentum Media Oy ja
TENTTIJÄRJESTYS (Uusi tutkintorakenne)
TENTTIJÄRJESTYS 2016-2017 (Uusi tutkintorakenne) Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2016-2017 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden
TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty
TENTTIJÄRJESTYS 2019-2020 Päivitetty 1.3.2019 Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2019-2020 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden
Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto Toimintakertomus vuodelta Yleistä
Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto 31.3.2004 Toimintakertomus vuodelta 2003 Yleistä Vuonna 2003 ilmestyi painosta orkesterisäestyksellisten laulujen nide VIII/1, jonka toimittivat Kari
Poliisilaki. Klaus Helminen Matti Kuusimäki Satu Rantaeskola
Poliisilaki Klaus Helminen Matti Kuusimäki Satu Rantaeskola TALENTUM Helsinki 2012 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad, www.notepad.fi ISBN 978-952-14-1515-9 ISBN 978-952-14-1924-9
Euroopan ihmisoikeussopimus. Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila
Euroopan ihmisoikeussopimus Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila TALENTUM Helsinki 2012 5., uudistettu painos Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media
Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas
Perhe- varallisuus- oikeus Aulis Aarnio Urpo Kangas TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1512-8
Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine
Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN
TENTTIJÄRJESTYS (Uusi tutkintorakenne) Päivitetty
TENTTIJÄRJESTYS 2016-2017 (Uusi tutkintorakenne) Päivitetty 8.5.2018 Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2016-2017 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden
Velan vanhentuminen. ALMA TALENT 2016 Helsinki
Velan vanhentuminen Tuula Linna Ari Saarnilehto ALMA TALENT 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2339-0 ISBN 978-952-14-2340-6
ON-TUTKINTO (180 op), tavoitteellinen suoritusaika 3 vuotta
ON-TUTKINTO (180 op), tavoitteellinen suoritusaika 3 vuotta Oikeusajattelun perusteet 20 op 5311002 Johdatus oikeustieteeseen 2 op 5311015 Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusteet 4 op 5311003 Johdatus
Tom Vapaavuori. Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset
Tom Vapaavuori Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset Talentum Pro Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus
-hakupalvelun käyttöohje
-hakupalvelun käyttöohje 1 7 8 3 4 9 6 2 5 NÄKYMÄN OSAT 1 1. Hakukenttä 2 Yhdellä haulla saat hakutulokset koko palvelusta. Aloita haku kirjoittamalla yksi tai useampi sana tai sanan osa tähän kenttään.
Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009
1 Tapio Yli-Kovero Valituslupahakemus ja valitus Torikatu 27 13130 Hämeenlinna 050-61331 10.02.2010 KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen
Timo Ritakallio Timo O. Vuori. Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen
Timo Ritakallio Timo O. Vuori Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen Alma Talent, Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-3536-2 ISBN 978-952-14-3537-9
Maankäyttöja rakennuslaki. Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen
Maankäyttöja rakennuslaki Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen TALENTUM PRO Helsinki 2015 3., uudistettu painos Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2000 nimellä Uusi
LAUSUNTO 11.9.2015. Asia: Kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevan työryhmän mietintö
1 LAUSUNTO 11.9.2015 Työ- ja elinkeinoministeriölle Viite: lausuntopyyntönne TEM/039:00/2014 Asia: Kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevan työryhmän mietintö Helsingin käräjäoikeus pyydettynä
Tappiontasaus tuloverotuksessa
Tappiontasaus tuloverotuksessa Vesa-Pekka Nuotio Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Porthanian salissa