LÄHDE KOKO KAUPUNGIN KIRIN MATKAAN KAUDELLA 2016 YHDESSÄ VOIMME MENESTYÄ!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄHDE KOKO KAUPUNGIN KIRIN MATKAAN KAUDELLA 2016 YHDESSÄ VOIMME MENESTYÄ!"

Transkriptio

1 LÄHDE N MATKAAN KAUDELLA 2016! KEKIUOMALAINEN URHEILUTEKO 2015

2 TAKANA KOMEA JUHLAVUOI KIRIN NÄKYVYY JA KANNATU KAVUA Mitalipeleihin päättynyt kausi 2015 oli urheilullisen menestyksen ohella menestyksekäs näkyvyyden osalta. euramme näkyi ja kuului erittäin laajasti niin paikallisesti kuin myös valtakunnallisesti. Televisiossa superpesisjoukkueemme esiintyi eri yhteyksissä useaan otteeseen. Nelonen ro/ruutu.fi palvelu televisioi yhteensä seitsemän Kirin superpesisottelua kaudella Tämän lisäksi olimme mukana useissa Urheiluruutu ja Tulosruutu lähetyksissä, jotka joka päivä keräävät valtakunnallisesti huomattavan määrän katsojia. Lehdistössä saavutimme laajaa näkyvyyttä valokuvien, mediatilan kuin lukijoidenkin osalta. Kattavimmin mediatilaa saimme paikallislehti Keskisuomalaisessa. Tämän lisäksi seurastamme uutisoitiin useasti uur- Jyväskylän lehdessä, kuten myös valtakunnallisissa Helsingin anomissa ja Ilta- anomissa. osiaalisessa mediassa seuramme Facebook-sivuilla saavutettiin 3000 tykkääjän rajapyykki. Kasvu on ollut tällä saralla huomattava, sillä vuoden alusta lähtien tykkääjiemme määrä on noussut noin 1000 henkilöllä. Myös Twitterissä ja Instagramissa noususuhdanne on ollut selvä seuraajien määrien ollessa tällä hetkellä yli 1500 Twitterissä ja noin 1000 Instagramissa. uperpesisjoukkueemme urheilullinen menestys heijastui merkittävästi myös kotiotteluiden yleisömääriin. Hippoksen pesäpallostadionilla superpesisotteluita kävi keskimäärin seuraamassa 1502 katsojaa. Lisäystä vuoden 2014 katsojakeskiarvoon syntyi yli 600 katsojan verran. rosentuaalisesti kasvu oli huomattava (noin 40%) ja se kuvastaa hyvin Kiriin kohdistuvaa kasvanutta kiinnostavaisuutta jyväskyläläisten keskuudessa. Huipennuksena seurallemme myönnettiin esäpalloliiton päätösristeilyllä johtokunnan pytty seuran profiilin kohottamisesta perinteisellä pesäpallopaikkakunnalla ja yleisömäärän voimakasta kasvua tukeneesta panostuksesta markkinointiin. Tämän lisäksi sanomalehti Keskisuomalaisen lukijat äänestivät joulukuussa superpesisjoukkueemme kauden 2015 suorituksen Vuoden keskisuomalaiseksi urheiluteoksi. KAUI 2016 Kaudella 2016 jatkamme seuramme markkinointia 85-vuotisjuhlavuoden teeman Koko Kaupungin Kiri mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrimme rakentamaan Kiristä koko kaupungin seuran, jonka toiminnassa ja tapahtumissa mukana olevat ihmiset (kannattajat, sidosryhmät, yhteistyökumppanit jne.) tuntevat saavansa positiivisia elämyksiä elämäänsä. euran urheilullisena tavoitteena on vakiinnuttaa miesten edustusjoukkueen paikka superpesiksen kärkijoukossa. Tämä merkitsee sitä, että luodaksemme edellytykset edustusjoukkueen menestykselle olemme asettaneet tavoitteeksemme kokonaisvaltaisen menestyksen seuratoiminnassa.

3 NÄKYVYY ELAAJIEN KAUTTA AIKALLINEN JA VALTAKUNNALLINEN CARLON Lukkarin peliasu Miesten superpesiksessä lukkarit ovat kuvatuimpia ja seuratuimpia pelaajia. Mainos lukkarin pelipaidan rinnassa on kauden aikana runsaasti esillä sekä sähköisessä että printtimediassa. eliasun mainospaikat eliasu uperpesisjoukkueemme peliasussa yrityksesi viesti saa laajan näkyvyyden kaikissa koti- ja vierasotteluissa. Mainos peliasussa kerää yleisön katseet niin ottelutapahtumissa kuin julkisissa viestimissä. Kypärä Mainospaikka kypärässä tarjoaa yrityksellesi oivan mahdollisuuden erottua niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. esäpalloilijan pelivälineistä kypärä on runsaasti esillä televisiossa, sanomalehdissä sekä sosiaalisessa mediassa. Oulu Kempele Raahe otkamo Kummipelaaja Kummipelaaja tarjoaa yrityksellesi ainutlaatuista näkyvyyttä kantamalla yrityksesi viestiä pelipaidassa koko superpesiskauden ajan. Yritykselläsi on myös mahdollisuus hyödyntää kummipelaajaa yrityksesi markkinointitapahtumissa, asiakastilaisuuksissa ja henkilöstön työhyvinvointi-/liikuntapäiviin liittyvissä LIIKU ja LIITY tapahtumissa. Lisäksi kummipelaajayhteistyö tehostaa yrityksesi näkyvyyttä ottelutapahtumien yhteydessä tehtyjen kuulutuksien myötä. Vieraspelipaita Vieraspelipaidassa yrityksesi mainokset saavat mittavan näkyvyyden useilla merkittävillä talousalueilla kuten Joensuu, Kouvola, Kuopio, Oulu, einäjoki ja Tampere. ääyhteistyökumppanuus vieraspelipaidassa tarjoaa yrityksellesi mahdollisuuden vieraspelipaidan kustomointiin. einäjoki Koskenkorva Kankaanpää Vimpeli Alajärvi Tampere Hyvinkää Kouvola Kuopio Joensuu Kitee

4 E Ä A N L E L O K O T A I D H I O N Y ILLA Y V Y K Ä N Kiinteät kenttämainokset iirrettävät kenttämainokset Leditaulumainonta Katsomobanderollit Kiinteä kenttämainos huomataan varmasti ja sen näkyvyys kestää läpi vuoden. Medianäkyvyyttä kenttämainoksille tuovat lehtikuvat sekä televisioottelut. Taulun koko: 9m x 1m Yrityksesi tarjoukset ja kampanjat tulee parhaiten esiin leditaululla, joka sijaitsee Hippoksen pesäpallostadionin parhaalla näkyvyyspaikalla tulostaulun alapuolella. Leditaulumainoksen sisältö voidaan vaihtaa kauden aikana tarpeen mukaan. Leditaulu takaa parhaan televisionäkyvyyden sekä kerää Hippoksen pesäpallostadionin yleisön katseet. iirrettävä kenttämainos saa runsaasti näkyvyyttä televisio-otteluissa. Lisäksi siirrettävä mainos kohtaa yleisön katseet kaikista parhaiten ottelutapahtuman aikana. Katsomobanderolli tarjoaa tyylikkään ja isokokoisen mainospaikan Hippoksen pesäpallostadionilta. Kiinteään kenttämainokseen verrattuna katsomobanderollin myötä mainoksellesi saadaan enemmän kokoa ja sen medianäkyvyys on vahva. Banderollin koko on räätälöitävissä. BANDEROLLIMALLI Banderollipaikka

5 peabasunnot.fi NÄKYVYY OTTELUTAAHTUMAAN LIITTYEN KAUIKORTIT/EURATUOTTEET KOKO KAUUNGIN 2016 KAUIKORTTI KOKO KAUUNGIN 2016 KLUBIKORTTI Nro. Nro. Otteluisännyys Otteluisäntänä pääset henkilöstösi tai yhteistyökumppanisi kanssa viettämään yhteistä aikaa huippupesäpallon parissa. Jokaisen Kirin superpesisottelun otteluisäntä näkyy ja kuuluu ottelua edeltävissä otteluilmoituksissa (Keskisuomalaisen lehti-ilmoitus ja mobiilinäkyvyys, radio Kompassin radiomainonta sekä Kirin kotisivut ja sosiaalisen median kanavat) ja ottelun aikana tehtävissä kuulutuksissa. Lisäksi otteluisännyyteen kuuluu Klubiruokailu (max. 10 henkilöä) Hippoksen pesäpallostadionin Klubi-tiloissa. UDOTUELIT 2015 UOLIVÄLIERÄ I Kausikortti Kausikortti sisältää sisäänpääsyn Jyväskylän Kirin kotiotteluihin kauden 2016 runkosarjassa. aatavilla myös lippuvihkona. Klubi-kortti Kirin Klubi-kortilla pääsee seuraamaan huippupesäpalloa loistavien Klubi-tarjoilujen kera. Klubi-kortti oikeuttaa sisäänpääsyyn jokaiseen kauden 2016 ottelutapahtumaan (runkosarja & pudotuspelit). Ottelukohtaiseen Klubi-tarjoiluun kuuluu tasokas buffet-päivällinen juomineen ennen ottelua sekä kahvija pullatarjoilu ottelun tauolla. Ottelun käsiohjelma Kaikissa superpesisotteluissa jaetaan ilmaisia käsiohjelmia katsojille. Käsiohjelmamainos tavoittaa keskimäärin noin 1500 ihmistä joka ottelutapahtumassa. EURAAVA KOTIOTTELU: UOLIVÄLIERÄ III V ERJANTAINA KLO HIOKELLA EABIN OMENAKORTTELI KUOKKALAA LAKENTA- JA KONULTOINTI KILELÄINEN RAJAKATU JKL Kiri iskee verkossa: Nyt sama käyttäjätunnus kaikissa LIITY MEIHIN! Otteluisäntä: V HIOKEN EÄALLOTADIONILLA KELLO Lippuvihko Lippuvihko on oivallinen tapa yritykselle hankkia lippuja Kirin superpesisotteluihin. Lippuvihkon liput voi käyttää juuri silloin kun se parhaiten sopii. Lippuvihkon liput oikeuttavat sisäänpääsyyn Kirin superpesisjoukkueen runkosarjan otteluihin. Äänimainos Äänimainos on tehokas ja nopea tapa tavoittaa potentiaaliset asiakkaat Kirin superpesisotteluiden aikana. Äänimainoksen pituus on noin 5-10 sekunttia. Fanituotteet TUNNUTA VÄRIÄ Kirin tyylikkäitä fanituotteita löytyy kattava valikoima kaiken ikäisille. Fanituotteet sopivat erinomaisesti yrityslahjoiksi ja oman henkilöstön muistamiseen.

6 LIIKUNNALLIET ALVELUT JUNIORITOIMINTA LIIKU ja LIITY-palvelu Kiri, Odeco ja ports Lab haluavat tarjota kehon ja mielen virkistystä yhteistyökumppaneilleen ja asiakkailleen. Valitse LIIKU ja LIITY -palveluistamme yrityksenne henkilöstölle sopivin kokonaisuus tai räätälöidään yhdessä teitä parhaiten liikuttava päivä. Kysy lisätietoja LIIKU ja LIITY -palveluista toimistoltamme. Yrityksen pesispäivä esispäivä on päivätapahtuma, johon sisältää aktiivista hauskanpitoa ja kilpailua kansallispelin pesäpallon merkeissä. äätarkoituksena on se, että yrityksenne työntekijät rentoutuvat ja kokevat mukavia yhdessäolonhetkiä arjen keskellä. Laaja-alaisen yhteistyöverkostomme ansiosta pesispäivään voidaan sisällyttää myös muita aktiviteettejä pesäpallon lisäksi. Toimintamme kulmakiviä on laadukas junioritoiminta, jossa on joukkueita kaikenikäisille ja -tasoisille lapsille ja nuorille. Junioritoiminnan ydin muodostuu seuran organisoimasta pesäpalloharrastuksesta sekä lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia edistävästä kasvatuksellisesta toiminnasta. Yhteistyössä yhteiskuntavastuullisten yritysten kanssa pidämme huolen Kirissä siitä, että pystymme kehittämään jyväskyläläistä junioripesäpalloilua sekä muodostamaan vastuullisen kasvuympäristön jyväskyläläisille lapsille ja nuorille. Yhteistyömuodot Jyväskylän Kirin juniorijoukkueiden kanssa: - peliasu-/kypärämainos - kummijoukkue (yrityksen toiveiden mukaan) - mainos Kirin kausijulkaisussa (KIRILÄINEN) - mainos verryttelyasussa/harjoituspaidassa - toiminnallinen yhteistyö - junioripesispäivän yhteistyökumppanuus - mainos ja linkki juniorijoukkueen internet-sivuille (www. jyvaskylankiri.fi)

7 ARVOT Olemme kehittämässä seuraa, jonka toiminta perustuu toimijoiden itsensä osaamiseen ja kokemuksiin. Tällöin johtavina arvoina ovat avoimuus, luottamus ja toinen toisensa hyväksyminen. Toimijoiden joukon (osaamisverkoston) muodostavat johtokunnan jäsenet, seuratyöntekijät ja sidosryhmät. Tähtäämme urheilumenestykseen, mutta pyrimme siihen ryhdikkäästi kansalaistoiminnan arvoilla (arvokeskeisen huippuurheilun ehdoilla). Tämä merkitsee sitä, että luodaksemme edellytykset uudelle tuloksekkaalle nousulle, olemme asettaneet tavoitteeksi kokonaisvaltaisen menestymisen seuratoiminnassa. TOIMINTA-AJATU Jyväskylän Kiri organisoi ja toteuttaa pesäpallotoimintaa, jolla pyritään kilpailu- ja harrastustoiminnan sekä ottelutapahtumien (urheiluviihteen) tarjoamiseen ja kehittämiseen. Tämän ohella seura on mukana vaalimassa yhteiskuntavastuuta tukemalla lasten ja nuorten kasvua sekä edistämällä hyvinvointia liikunnan avulla. Toiminnan johtoajatuksena on tarjota ihmisille mahdollisuuksia myönteisiin kokemuksiin, henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kehittämiseen, itsensä ilmaisemiseen, tunteiden osoittamiseen ja yhdessä olemiseen. eurajohtaja Esko Halonen Jyväskylän Kiri ry Keskustie 19, Jyväskylä uh uheenjohtaja Vesa Halonen Leditaulumyynti: etri Kaijansinkko Urheilutoimenjohtaja, Myynti- & markkinointipäällikkö Jari Ahola Esitteen suunnittelu: Kimmo Carlson Kuvat: Niklas uominen, Jyväskylän Kiri Kiri verkossa: Kiri fb/jklkiri youtube/jklkiri

KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%)

KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTIT VIPKORTTI 2014 250 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTTI 2014 100 (sis. alv. 10%) VIP-KAUSIKORTTI Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

FC INTERIN YRITYSPAKETIT 2017

FC INTERIN YRITYSPAKETIT 2017 20 17 FC INTERIN YRITYSPAKETIT 2017 TAHDOMME SINUT MEIDÄN KULMAAMME Kausi 2017 potkaistaan käyntiin nyt! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

YHTEISTYÖKUMPPANUUDET

YHTEISTYÖKUMPPANUUDET YHTEISTYÖKUMPPANUUDET 2017-2018 ROKI HOCKEY LÄTKÄSSÄ LAPPIIN Yhteistyökumppaneillemme tarjoamme positiivisen näkyvyyden, suoran kontaktin yritys- ja kuluttajaverkostoomme, ristiinmarkkinoinnin hyödyt sekä

Lisätiedot

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI KAUSIKORTTI

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI KAUSIKORTTI KAUSIKORTIT VIP-KORTTI 2017 100 KAUSIKORTTI 2017 40 KAUSIKORTTI 2017 25 VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan ohjelmaan ja tarjoiluun Kolmosen ja Suomen

Lisätiedot

LEKI Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa!

LEKI Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa! LEKI 2017 2018 Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa! #SAUKKOPERHE LeKin Mestis-joukkue on pelannut jo kymmenen peräkkäistä kautta Mestiksessä eli Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jääkiekossa. Leki

Lisätiedot

Niklas Storbacka, Tj Ab Liga Jaro Oy

Niklas Storbacka, Tj Ab Liga Jaro Oy Kuluneen kauden aikana olemme saaneet nauttia viihdyttävästä jalkapallosta ja pelaajiemme korkealaatuisista suorituksista. Katsomossa tunnelma on ollut korkealla ja puhutaan seuran positiivisesta imagosta

Lisätiedot

AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ

AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ KAUSI 218 AC OULUN ARVOT Yhteiskunnallisesti Yleisölle ja kumppaneille Urheilullisesti Taloudellisesti Alueellisuus Kansainvälisyys Urheilullisuus ja Terveys AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ AC

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe su 02.09. klo 16.00 Raahe - Joensuu tarvittaessa la 08.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

MYYNTIESITE

MYYNTIESITE MYYNTIESITE 2016 2017 TULE MUKAAN MENOON YHTEISTYÖKUMPPANUUDEN MONET MAHDOLLISUUDET Uleåborg A.I.K pelaa jääkiekon valtakunnallista Suomi- Sarjaa kaudella 2016-2017 joka on kolmanneksi korkein sarjataso.

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 Otteluohjelma to 01.09. klo 16.00 Raahe - Kouvola la 03.09. klo 16.00 Kouvola - Raahe tarvittaessa su 04.09. klo 17.00 Raahe - Kouvola Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

TAVOITTAVAT KAUDEN AIKANA. kokkolanhermes.fi. facebook. Youtube. Instagram

TAVOITTAVAT KAUDEN AIKANA. kokkolanhermes.fi. facebook. Youtube. Instagram YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE 017 018 MESTIS ENSI KAUDELLA 1 0 SEURAA RUNKOSARJAOTTELUA 8 PARASTA SEURAA PUDOTUSPELEIHIN MESTIKSEN KATSOJAMÄÄRÄ 0 000 00 000 HERMEKSEN NOIN 0 000 OTTELUT

Lisätiedot

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25 KAUSIKORTIT VIP-KORTTI 2016 100 KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25 VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan ohjelmaan ja tarjoiluun Kolmosen ja Suomen

Lisätiedot

Miesten Superpesis 2012

Miesten Superpesis 2012 Miesten Superpesis 2012 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo-90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät; Nurmon Jymy;

Lisätiedot

TUNNE, JONKA TIETÄÄ KAUSI 2019

TUNNE, JONKA TIETÄÄ KAUSI 2019 TUNNE, JONKA TIETÄÄ KAUSI 2019 AC OULUN ARVOT Yhteiskunnallisesti Yleisölle ja kumppaneille Urheilullisesti Taloudellisesti AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ Alueellisuus Kansainvälisyys Urheilullisuus

Lisätiedot

H E R M E K S E N P YHTEIS AL T Y Ö T A R J O N T A M M E UU Y R I T Y K S I L L E J A Y H T E I S Ö I L L E 2 0 1 5 2 0 1 6

H E R M E K S E N P YHTEIS AL T Y Ö T A R J O N T A M M E UU Y R I T Y K S I L L E J A Y H T E I S Ö I L L E 2 0 1 5 2 0 1 6 H E R M E K S E N PALUU YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE 0 1 0 1 6 LENNÄ HERMEKSEN MUKANA Valitse kolmesta kumppanuusluokasta sinulle sopivin ja liity luottoketjuumme. Kumppanina olet mukana

Lisätiedot

AC OULU - KAUSI 2017

AC OULU - KAUSI 2017 AC OULU - KAUSI 2017 Yhteiskunnallisesti Yleisölle ja kumppaneille Urheilullisesti Taloudelliseti Paikallisuus Kansainvälisyys Urheilullisuus ja Terveys ACOULU.FI AC OULUN HISTORIA LUKUINA 2010 2011 2012

Lisätiedot

LISÄÄ MENESTYS NÄKYVYYTTÄ 1+2 KAUSIKORTIT OTTELULIPUT CLUB 2013-2014 KAUSIKORTTI FANIKORTTI VIIKINKI. Odotettu uutuus! PERHELIPPU UUTUUS!

LISÄÄ MENESTYS NÄKYVYYTTÄ 1+2 KAUSIKORTIT OTTELULIPUT CLUB 2013-2014 KAUSIKORTTI FANIKORTTI VIIKINKI. Odotettu uutuus! PERHELIPPU UUTUUS! UUDEN AIKA Odotettu uutuus! PERHELIPPU 1+2 MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ Jääkiekon yleinen kiinnostavuus ja Jukurien omat panostukset menestyvään joukkueeseen ja mainontaan ovat nostaneet seuran näkyvyyttä

Lisätiedot

MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ

MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ UUDEN AIKA MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ Jääkiekon yleinen kiinnostavuus ja Jukurien omat panostukset menestyvään joukkueeseen ja mainontaan ovat nostaneet seuran näkyvyyttä entisestään. Jukurit on Etelä-Savolaisen

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

TEAM WITH THE FEELING!

TEAM WITH THE FEELING! TEAM WITH THE FEELING! 2012 2013 2014 2015 YHTEISTYÖESITE Hurrikaani-Loimaa 2015 2016 TEAM WITH THE FEELING! Hurrikaani-Loimaa on miesten sm-tasolla toimiva lentopallon erikoisseura, jonka teemana on alusta

Lisätiedot

FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää!

FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää! FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää! Ota hyöty buumista ja hyppää Suomen eurooppalaisimman seuran

Lisätiedot

Kausi MESTIKSEN MESTARIT IHMISTEN JOUKKUE. KeuPa Hockey Team

Kausi MESTIKSEN MESTARIT IHMISTEN JOUKKUE. KeuPa Hockey Team Kausi 2017-2018 MESTIKSEN MESTARIT IHMISTEN JOUKKUE KeuPa Hockey Team YHTEISTYÖLLÄ MENESTYSTÄ Teimme sen yhdessä! KeuPa HT:n ja yhteistyökumppaneiden yhteistyö huipentui kauden 2017-18 päätteeksi ennennäkemättömään

Lisätiedot

Sopimus. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Sopimus. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Sopimus Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2017-2018 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2017 31.12.2018

Lisätiedot

MUKAAN MENOON! 2014 2015

MUKAAN MENOON! 2014 2015 MUKAAN MENOON! 2014 2015 KEHITTÄMÄLLÄ ETEENPÄIN Jukurit on edelleen Etelä-Savolaisen urheilun näkyvin tuote mediassa. Panostuksemme toimintamme kehittämiseen, laadun parantamiseen ja voittavan joukkueen

Lisätiedot

YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE KOKKOLA

YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE KOKKOLA YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE 018 019 KOKKOLA VAHVEMPIA YHDESSÄ. KOKKOLAN JÄÄHALLIN SUURI DIGINÄYTTÖ MAHDOLLISTAA NÄYTTÄVÄN MAINONAN MESTIS ENSI KAUDELLA 1 50 SEURAA RUNKOSARJAOTTELUA

Lisätiedot

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo -90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät;

Lisätiedot

Kausi IHMISTEN JOUKKUE. KeuPa Hockey Team

Kausi IHMISTEN JOUKKUE. KeuPa Hockey Team Kausi 2016-2017 I IHMISTEN JOUKKUE KeuPa Hockey Team YHTEISTYÖLLÄ SARJAN HUIPULLE Yritysten kanssa tehtävä yhteistyö on kautta aikojen ollut merkittävä osa seurojen toimintaa. Erityisesti paikallinen ja

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI LAHDEN PELICANS OY - 45 kokopäiväistä ja 70 osa-aikaista työntekijää - Ottelutapahtumissa n. 200 työntekijää - Liikevaihto n. 6,5 milj. euroa YLEISÖMÄÄRÄT

Lisätiedot

Veikkausliigassa 2017

Veikkausliigassa 2017 Kausi 2017 Veikkausliigassa 2017 RoPS:n menestys Veikkausliigassa jatkuu jälleen kaudella 2017. Olemme Pohjois-Suomen paras jalkapalloseura sekä Lapin suurin urheiluseura. Valtakunnallisesti olemme yksi

Lisätiedot

MUKAAN MENOON! 2015 2016

MUKAAN MENOON! 2015 2016 MUKAAN MENOON! 2015 2016 YHTEISTYÖKUMPPANUUDEN MONET MAHDOLLISUUDET KAUSI 2015-2016 VALITSE SOPIVIN PALVELUPAKETTI KOLMESTA ERI KUMPPANUUSTASOSTA KULTAKUMPPANUUS Panostus vähintään 20.000 Pääkumppaninäkyvyys

Lisätiedot

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Luonnos Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2015-2016 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2015 31.12.2016

Lisätiedot

ME OLEMME IPK

ME OLEMME IPK 2017-2018 ME OLEMME IPK Alkusanat IISALMEN PELI-KARHUJEN seurahistorian ensimmäinen Mestis-kausi on takana ja rakennamme kovasti kautta numero kaksi. Tekemisemme keväällä ja kesällä 2016 pyrki valmistamaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KIRI RY:N STRATEGIA

JYVÄSKYLÄN KIRI RY:N STRATEGIA JYVÄSKYLÄN KIRI RY:N STRATEGIA 2016-2020 Suomi vuonna 2020 Suomi on vuonna 2020 sosiaalisesti kestävä ja elinvoimainen yhteiskunta. Ihmisten yhdenvertaisuus, henkinen ja aineellinen hyvinvointi, sukupuolten

Lisätiedot

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty ) Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 30.11.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät Su 23.4. Sotkamon Jymy - Imatran Pallo-Veikot Fuengirolassa

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus

Kauden avaustilaisuus Kauden avaustilaisuus 03.05.2017 Jussi Pyysalo Toimitusjohtaja Superpesis Oy Hanna Hartikainen Johtaja OP Vakuutus Oy Pesäpalloliikkeen kuulumisia Tulevaisuusohjelman 2022 ensimmäiset vaiheet Palkkasimme

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI LAHDEN PELICANS OY - 45 kokopäiväistä ja 70 osa-aikaista työntekijää - liikevaihto n. 7 milj. euroa - merkittävä nuorisourheilun tukija Päijät-Hämeessä

Lisätiedot

MUKAAN MENOON! 2015 2016

MUKAAN MENOON! 2015 2016 MUKAAN MENOON! 2015 2016 OTA HYÖTY MURROKSESTA Jukurit on edelleen Etelä-Savolaisen urheilun näkyvin tuote mediassa. Mestiksen voitto menneellä kaudella avasi meille uusia mahdollisuuksia. Toisaalta se

Lisätiedot

AC OULU - KAUSI 2017

AC OULU - KAUSI 2017 AC OULU - KAUSI 2017 Yhteiskunnallisesti Yleisölle ja kumppaneille Urheilullisesti Taloudellisesti Alueellisuus Kansainvälisyys Urheilullisuus ja Terveys ACOULU.FI VASTUULLINEN VÄLITUNTIPALLO- KAMPANJA

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST Käytä ottelutapahtumaa rakentaaksesi pysyviä SUHTEITA katsojien kanssa Ottelut eivät ole vain hetkiä ajassa, ne ovat SISÄLTÖÄ, joita voidaan hyödyntää monella

Lisätiedot

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme?

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme? M1 Kaarinan Pojat ry Miten me viestimme? Isännän Ääni -seminaari Pori 29.1.2016 POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS Esityksen sisältö Seuran esittely Viestintäsuunnitelma ja sen luominen

Lisätiedot

JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018!

JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018! Kausiesite 2018 2 JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018! Mastereiden frisbeegolfin SM-kilpailut Joensuussa 24.-26.8.2018 Lykynlammen frisbeegolfradalla käytävään kolmipäiväiseen kilpailuun

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto Juha Haikola kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1946 1982 Ylivieska A-tasolle valittu 15 13 1 1 Erkki Koivisto

Lisätiedot

MENESTYS kumpuaa hyvistä lähtökohdista. Kasvatustyön tuloksena loistavia KIEKKOTÄHTIÄ

MENESTYS kumpuaa hyvistä lähtökohdista. Kasvatustyön tuloksena loistavia KIEKKOTÄHTIÄ yritysesite 2014 15 MENESTYS kumpuaa hyvistä lähtökohdista Tapparalla on vahvat kiekkoperinteet jo vuodesta 1932 lähtien, jolloin Tapparan edeltäjä TBK pelasi ansiokasta jääkiekkoa Tampereen Koulukadun

Lisätiedot

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri.

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. 2009 Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. Miten muuttaa haaste oikeaksi mahdollisuudeksi? - pesis on perhekeskeinen laji - pesis on aidosti suomalainen laji - vahva alueellinen ja maakunnallinen

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen Pekka Salovaara kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1957 1989 Kouvola A-tasolle valittu 13 10 2 0 1 0 0

Lisätiedot

2015-2016 MALTILLA KOHTI MESTISTÄ

2015-2016 MALTILLA KOHTI MESTISTÄ 2015-2016 MALTILLA KOHTI MESTISTÄ Alkusanat IISALMEN PELI-KARHUJEN ensimmäinen kausi valtakunnallisessa Suomi-sarjassa on takana. Vakiinnutimme paikkamme Suomi-sarjassa ja voimme ylpeinä todeta, että IPK

Lisätiedot

PITKÄJÄNTEISYYS PALKITAAN

PITKÄJÄNTEISYYS PALKITAAN yritysesite 2012 13 PITKÄJÄNTEISYYS PALKITAAN Niin urheilu- kuin yritysmaailmassakin pitkäjänteisyys palkitaan. Menestys ei synny silmänräpäyksessä, vaan tarvitaan paljon työtä sekä uskoa omaan tekemiseen.

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä Jouni Ojala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1992 Seinäjoki A-tasolle valittu 11 9 1 1 0 0 0 Juhani

Lisätiedot

Katsomot täyteen ohjelman raportti

Katsomot täyteen ohjelman raportti Katsomot täyteen ohjelman raportti 1. HANKKEEN NIMI Katsomot täyteen keskisuomalaisten urheilutapahtumien kehittämishanke 2. HANKKEEN TOTEUTTAJA Keski-Suomen Liikunta ry yhteistyössä keskisuomalaisten

Lisätiedot

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani.

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Vaalit Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Kattavat palvelut ja mediakanavat yhdeltä luukulta LEHTI JA -JA DIGIMEDIAT Printtimediat Verkkopalvelut DIGIRATKAISUT Facebook-mainonta Google-mainonta Kohdentaminen

Lisätiedot

MEDIA- JA KOHDERYHMÄTIEDOT

MEDIA- JA KOHDERYHMÄTIEDOT MEDIA- JA KOHDERYHMÄTIEDOT 2018-2019 Taustatietoa Kuuluvuusalueella 1.600.000 suomalaista. Viikkotavoittavuus 120.000 kuuntelijaa (FM & Online) Streamiavaukset 200.000 per viikko, 800.000 per kuukausi.

Lisätiedot

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y w w w. t u t o h o c k e y. f i T u T o h o c k e y Perinteitä ja tulevaisuutta Lätkää on pelattu aina TuTo Hockey on perinteinen turkulaisseura, jonka menestykset muistetaan. 60-70-lukujen taitteessa

Lisätiedot

JUURILLA. Joukkue vahvoilla tamperelaisilla

JUURILLA. Joukkue vahvoilla tamperelaisilla Joukkue vahvoilla tamperelaisilla JUURILLA Vuosi 2015 on Tapparan juhlavuosi, sillä vuonna 1955 perustettu Tappara täyttää 60 vuotta. Tapparan kiekkoperinteet ulottuvat kuitenkin aina vuoteen 1932, jolloin

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus Jyrki Käki kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1994 Koria ei A-tasolle valittu 7 0 7 0 0 0 0 Helge

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet 3 Sisäinen viestintä 3 Tavoitteet 3 Kanavat 3 Ulkoinen viestintä 4 Tavoitteet 5 Kanavat 5 Sosiaalisen median

Lisätiedot

AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ

AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ STRATEGIA 2019-2022 ARVOT AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ UNELMA TOIMINTA-AJATUS TAVOITE SUOMALAINEN HUIPPUSEURA URHEILULLINEN MENESTYS ELÄMYKSET KANNATTAJILLE MENESTYSTÄ KUMPPANEILLE TALOUDELLINEN

Lisätiedot

Hyvä yrityspäättäjä, Tervetuloa TiPS Business Clubiin! Jyri Pohja TiPS hallituksen jäsen

Hyvä yrityspäättäjä, Tervetuloa TiPS Business Clubiin! Jyri Pohja TiPS hallituksen jäsen Myyntikatalogi 2019 Hyvä yrityspäättäjä, Tikkurilan Palloseura (TiPS) on pelaajamäärältään Uudenmaan neljänneksi suurin jalkapalloseura, joka tarjoaa harraste,- haaste- ja kilpatoimintaa reilussa ympäristössä.

Lisätiedot

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 Sisällysluettelo 1. TAUSTA... 3 2. TOIMINTA VUONNA 2006... 4 2.1 Yleistä... 4 2.2 Ottelumatkat...

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

Huippupesiksen seurakokous Jussi Pyysalo - Superpesis Oy

Huippupesiksen seurakokous Jussi Pyysalo - Superpesis Oy Huippupesiksen seurakokous 03.-04.03.2017 Jussi Pyysalo - Superpesis Oy Seurakokouksen ohjelma Perjantai 16:30 Ruokailu ja majoittuminen 17:30 Tilaisuuden avaus ja esittelyt 17:45 Organisaatiomuutokset:

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lukkarilan pesäpallostadionin käyttöolosuhteiden parantaminen

Lapuan kaupunki. Lukkarilan pesäpallostadionin käyttöolosuhteiden parantaminen Lapuan kaupunki Lukkarilan pesäpallostadionin käyttöolosuhteiden parantaminen Hankesuunnitelma päivitetty 30.9.2016 2 Sisältö SISÄLTÖ... 2 LUKKARILAN PESÄPALLOSTADIONIN KÄYTTÖOLOSUHTEIDEN PARANTAMINEN...

Lisätiedot

LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus

LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus 2017-2018 Lempäälän Kisa hiihto Lempäälän Kisa hiihto Perustettu vuonna 1904 (yleisseura) Noussut maastohiihdon seuraluokittelussa valioluokan seuraksi Seuraluokittelussa

Lisätiedot

JSK Squash Mediakortti Mainostuotteet & hinnasto

JSK Squash Mediakortti Mainostuotteet & hinnasto Kuvassa vuoden 2019 tuote Suomen mestari Miko Äijänen. Viime vuonna hänen veljensä Jami Äijänen voitti Suomen mestaruuden. JSK Squash voitti viime kaudella myös joukkuemestaruuden ja edusti Suomea Hollannissa

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

UNISPORT MEDIAKORTTI

UNISPORT MEDIAKORTTI U N ISPORT MEDIAKORTTI 2018 2019 MEDIAKORTTI MEDIAKORTTI IN TAUSTATIEDOT UniSport on aktiivisten nuorten aikuisten kohtaamispaikka. Keskuksissamme käy kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostuneita

Lisätiedot

Mediakortti

Mediakortti Mediakortti 2017-2018 Mediakortti 2017-2018 Kauniaisten Taitoluisteluklubissa harjoittelee viikoittain n. 190 luistelijaa Kauniaisten jäähallissa kilpa-ja harrastajaryhmissä sekä luistelukoulussa. Seuralla

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Sotkamon Jymy 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 17 2. Vimpelin Veto 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 23 3. Joensuun Maila 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 41 4. Kouvolan

Lisätiedot

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä?

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä? Tiesittekö, että alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? - toiminut vuodesta 1998 - useita mitalisijoja SM-kisoissa - lajeina naisten- ja miesten telinevoimistelu, TeamGym, trampoliinivoimistelu,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

STRATEGIA 2019 STRATEGIA 2020

STRATEGIA 2019 STRATEGIA 2020 VISIO 2020 TUTO Hockey on yksi Suomen parhaista jääkiekko-organisaatioista. TUTO Hockey on taloudellisesti omavarainen ja urheilullisesti itsenäinen seura, jolla on vahva historiaan pohjautuva identiteetti.

Lisätiedot

KONTIOLAHTI BMW IBU WORLD CUP BIATHLON

KONTIOLAHTI BMW IBU WORLD CUP BIATHLON KONTIOLAHTI JOENSUU NORTH KARELIA 8. 11.3.2018 KONTIOLAHTI BMW IBU WORLD CUP BIATHLON AMPUMAHIIHDON MAAILMANCUP KOE KISAHURMOS 8. 11.3.2018 Stadionille laskeutuu jännittynyt hiljaisuus. Viimeistä laukausta

Lisätiedot

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET 20.3.2019 1 Lähiömutsi on ajatuskoostamo ja perheblogi, jossa pohditaan elämää sekä ilmiöitä, kapinoidaan tarvittaessa ja pyritään löytämään arjesta

Lisätiedot

Miten rakennamme ilmiöitä tv-sisällöistä Nelonen Medialla? Anssi Paloposki, Nelonen Media

Miten rakennamme ilmiöitä tv-sisällöistä Nelonen Medialla? Anssi Paloposki, Nelonen Media Miten rakennamme ilmiöitä tv-sisällöistä Nelonen Medialla? Anssi Paloposki, Nelonen Media Anssi Paloposki, markkinointipäällikkö Nelonen Media Entisiä töitä: toimittaja, apulaistuottaja, online-tuottaja,

Lisätiedot

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.

Lisätiedot

YHTEISTYÖESITE H U R R I K A A N I - L O I M A A

YHTEISTYÖESITE H U R R I K A A N I - L O I M A A 2012 2013 2014 2015 2016 YHTEISTYÖESITE HURRIKAANI-LOIMAA 2016 2017 HURRIKAANI-LOIMAA 2016-2017 Budjetti: kokonaisbudjetti 500 000, pelaajabudjetti 200 000 Sarjat: Lentopallon Mestaruusliiga, Suomen Cup,

Lisätiedot

Tapparan yritystuotteet 2010-2011. Tappara. on terästä!

Tapparan yritystuotteet 2010-2011. Tappara. on terästä! Tapparan yritystuotteet 2010-2011 Tappara on terästä! Tappara tarjoaa näkyvyyttä yrityksellesi ja viihdettä vieraillesi! Tappara on Suomen näkyvimpiin kuuluva urheilujoukkue, jota seurataan intohimolla

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma... 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet... 3 Sisäinen viestintä... 3 Tavoitteet:... 3 Kanavat... 4 Joukkueiden sisäisen viestinnän kanavat... 4 Ulkoinen

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2. Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017

Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2. Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017 Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2 Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017 OHJAAMO- TOIMINNAN VIESTINNÄN VUOSIKELLO 2017 v. 2 Kausityöt Korkeakouluvalinnat

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2009

MIESTEN FINAALIT 2009 MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä

Lisätiedot

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Imatran Pallo-Veikot; Jymy-Jussit, Seinäjoki; Kempeleen Kiri; Kuopion Seudun Pesäpalloilijat; Loimaan Palloilijat

Lisätiedot

UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan

UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan Tervetuloa toimimaan Suomen ykköslajien pariin Team LKP:n kumppanina. Tarjoamme aktiivista harrastus- sekä kilpailutoimintaa niin

Lisätiedot

Etenemisessä, vaihtolyönneissä, kotiuttamisessa ja ulkopelissä. Lisäksi harjoittelun, levon ja ravinnon kolmio pitää olla kunnossa.

Etenemisessä, vaihtolyönneissä, kotiuttamisessa ja ulkopelissä. Lisäksi harjoittelun, levon ja ravinnon kolmio pitää olla kunnossa. MIESTEN SUPERPESISKAUSI 2015 Ranking 1: Sotkamon Jymy Vuodesta 1990 lähtien Sotkamon Jymy on jäänyt vain kahdesti ilman SM-mitalia, eikä tälläkään kertaa mitalin kerroin nouse juuri yli yhden. Kaikkien

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

YouTube videonjakopalvelu

YouTube videonjakopalvelu YouTube videonjakopalvelu DigiReWork 12.12.2017 Nina Thomenius Työpajan sisältö Mitä ovat videonjakopalvelut, mihin niitä käytetään YouTube ja sen ominaisuudet Bränditilin luominen yritykselle & ylläpito-oikeudet

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

Lentopallon Mestaruusliiga

Lentopallon Mestaruusliiga Lentopallon Mestaruusliiga Strategia 2015-18 Vahva liigaseura 2020 02.04.2015 TOIMINTAA OHJAAVAT LENTOPALLON MESTARUUSLIIGA RY:N PERIATTEET Yleisö Pelaajat ja seurat luovat ottelutapahtumia, jotta yleisö

Lisätiedot

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila MARTAT VERKOSSA Jouko Marttila 1.10.2016 Mobiili-internet on ykkönen Lähes puolet asiakkaista hakee tietoa sosiaalisesta mediasta ostopäätösten tueksi Facebook Yritykset käyttävät markkinointiin ja asiakaspalveluun.

Lisätiedot

Kaarinan Pojat ry. Vuoden Urheiluseura Seuraesittely LiikUn TJ-klubi POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS

Kaarinan Pojat ry. Vuoden Urheiluseura Seuraesittely LiikUn TJ-klubi POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS Kaarinan Pojat ry Vuoden Urheiluseura 2017 Seuraesittely LiikUn TJ-klubi 15.2.2018 POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS KaaPo 2020 Missio KaaPolaisuus on kaarinalaisuutta Visio 2020 KaaPo

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2008

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2008 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2008 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2008 Sisällysluettelo 1. TAUSTA JA TOIMINNAN TAVOITE... 3 2. TOIMINTA VUONNA 2008... 4 2.1 Yleistä...

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 Sisällysluettelo 1. TAUSTA JA TOIMINNAN TAVOITE...3 2. TOIMINTA VUONNA 2004...4 2.1 Yleistä...4

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot